Page 1 of 1

Oppia ikä kaikki

Posted: Mon Dec 07, 2020 7:37 pm
by Kuparirapu
//Kide ja Naenija//

"...Myrkylliseen liuokseen sekoitettuna se heikensi selkeästi kyseisen myrkyn vahvuutta, ja tällä tavoin oli mahdollista jopa valmistaa vasta-ainetta käytetylle myrkylliselle ainesosalle."
Metiksen parantajamestari Crasbur Cofft lepuutti kämmeniään pienellä korokkeella sijaitsevan pöydän päällä, seisoen ryhdikkäästi luokkahuoneen edessä kuin puunlatvaan lehahtanut tunturihaukka. Vartiopaikaltaan hän piti silmällä jokaista, jonka tarkkaavaisuus näytti lipsahtavan tai joka luuli keksivänsä parempaa tekemistä kuin oppitunnin seuraaminen.
Toisin kuin toisen kerroksen ilmavat luentosalit, aloittelevat parantajaopiskelijat saivat oppiaan yhdessä kellarikerroksen luokista. Matalampi katto ja lämpimän värisestä kivestä valmistetut seinät tekivät luokkahuoneesta omalla tavallaan kotoisemman, mutta samalla myös ahtaamman. Huoneen päässä puoliympyrän muotoiset ikkunat näyttivät painuneen kasaan, kuin muistutuksena koko koulun painosta heidän yläpuolellaan, ja ikkunoiden lähellä roikkuvista ruukkukasveista leijuva hajujen sekamelska tekivät ilmankin raskaan tuntuiseksi.

"Eli huolimatta kaikista yrityksistään todistaa elokukan olevan pelkkä värikäs koristekasvi, jonka merkitys rohtojen valmistuksessa oli vain pinnallista, Otoliah Tybers päätyikin kokeillaan päin vastoin todistamaan kyseisen kasvin paikan yhtenä rohdonvalmistuksen perusainesosana. Vaikka hänen lähtokohtansa olivatkin kapeakatseisia ja jopa jääräpäisen jumiutuneita, hänen tekemänsä työ oli silti arvokasta ja sen hedelmät palvelevat parantajia vielä tänäkin päivänä," Crasbur jatkoi tasaisella äänellä. Hänen terävä katseensa pyyhkäisi luokan ylitse, ja äkkiä ne pysähtyivät yhteen oppilaista. Epäonninen, kiharapäinen nuorukainen oli löytänyt liian mukavan asennon poski toiseen käteen nojaten, ja tämän silmät olivat sulkeutuneet uneliaaseen horteeseen. Parantajamestari astui välittömästi alas puhujanpaikaltaan, ja keskeyttämättä puhettaan hän lähestyi torkkujaa:
"Tärkein seikka, jonka haluan teistä jokaisen painavan mieleensä tältä oppitunnilta, on elokukan ominaisuus muita tukevana ainesosana. Se vahvistaa rohtoja, heikentää myrkkyjä, mutta yksinään se ei ole tavallista voikukkaa kummempi. Pelkällä elokukalla ette voi sen paremmin parantaa haavoja kuin helpottaa sairauttakaan, yksinään se on juuri kuten Tybers yritti todistaa; pelkkä värikäs ketokukka."
Osa oppilaista painoi päätään hivenen alaspäin Crasburin harppoessa heidän ohitseen, kenties myötätunnosta toveriaan kohtaan. Joku olisi varmasti yrittänyt töniä syyllisen hereille, mutta se tarkoittaisi astumista parantajamestarin haukankatseen alle ja mahdollisesti jaettua nuhtelua. Niinpä kättään vasten nojaileva oppilas oli omillaan, kun Crasbur pääsi tämän vierelle. Miehen käsi kahmaisi hartiasta tiukalla otteella, jolloin poika havahtui hereille huudahtaen. Crasbur ei päästänyt irti heti, vaan piteli kiemurtelevaa oppilasta pihtimäisten sormiensa otteessa hetken aikaa.
"Miten paljon luotatte omiin kykyihinne on toki oma asianne, mutta jo opittua ei tulla täällä opettamaan uudelleen. Mitään oppituntia ei pidetä toistamiseen sen takia, että ette ole kuunnelleet sen aikana, ja jokainen uusi asia rakentuu aiemmin opitun hartioille. Muistakaa se."
Crasbur irrotti otteensa ja harppoi takaisin luokan eteen, jättäen torkkuneen oppilaan hieromaan kipeästi irvistäen kättään.

Vilkaisten ikkunasta ulos parantajamestari rummutti sormiaan puupintaa vasten, ja sanoi:
"Näyttää että on aika lopettaa tältä päivältä. Mutta ennen kuin poistutte, halua kuulla yhden kysymyksen tällä oppitunnilla käsitellystä aiheesta."
Sanaton henki oli jo kohonnut poispääsemisen edessä, vaan se romahti yhtä nopeasti hiljaisuuteen kun oppilaat hautasivat kasvonsa pienten pöytiensä pintaan. Jokainen yritti näyttää mahdollisimman pieneltä, piiloutua muiden sekaan kuin kaurislauma pedon edessä. Crasbur kohotti kulmaansa hieman liioitelusti, ja tivasi:
"No? En usko että jokainen teistä on nukkunut koko tunnin läpi. Kuten armeijan sanonta onkin; rohkein ensimmäisenä. Eikä äänen käyttäminen pitäisi sattua teistä kehenkään."

Re: Oppia ikä kaikki

Posted: Sat Dec 12, 2020 6:26 pm
by Kide
Pian tasokokeiden jälkeen päivät olivat saaneet tasaisen rytmin. Kokeet olivat jättäneet Naenijalle pettyneen tunteen, mutta toisaalta jännitys oli nyt poissa. Vaikeuksistaan huolimatta hän oli saanut paikkansa Metiksestä ja oli siitä kiitollinen. Vaikka se paikka oli nyt toisen vuoden opiskelijoiden keskuudessa kuuntelemassa toistoa siitä, mitä hän oli harjoittanut jo yli sadan vuoden ajan. Toisaalta, kaikissa parantavan voiman kokeiluissa Nana olikin ensimmäisen vuosiluokan tasolla, jos silläkään, sillä eihän hän ollut onnistunut kanavoimaan voimiaan vielä kertaakaan.

Oli jälleen yksi parantajamestari Crasburin tunneista. Nana silitti sylissään lepäävän Nafin selkää opettajaa kuunnellessaan. Kerälle käpertynyt Nafi oli kuin eksoottisen punainen ja piikikäs kukka sammaleen syleilyssä torkkuessaan Nanan tummanvihreällä mekolla. Muutaman samanlaisen päivän jälkeen lisko oli vihdoin oppinut rentoutumaan takanaan istuvasta, toisinaan rauhattomasta oppilaslaumasta huolimatta, sillä kuin häntä kiusatakseen Nana valitsi aina eturivin paikan. Aluksi Nafi oli kykkinyt Nanan olkapäällä perä visusti Crasburiin päin ja tuijottanut lapsia oranssit silmät sirrillä. Lapsista toiset olivat tuijottaneet takaisin pelokkaina, toiset uteliaina, jotkut uhmakkaina ja loput vain sivusilmällä muka liskolta salaa. Crasbur oli saanut vain satunnaisia oransseja vilkaisuja silloin, kun hänen tasainen puheensa oli yllättäen muuttunut. Lopulta Nafi oli todennut, ettei hänen vartiointinsa ollut tarpeen ja uskalsi ajoittaisesta tuhinastaan päätellen jopa nukahtaa.
Vaikka lähes kaikki tunneilla käsitelty oli Nanalle tuttua, kuunteli hän herra Crasburia tarkkaavaisena ja kunnioituksella. Ainoa poikkeus olivat palat parantamisen historiaa, jotka saivat syvänruskeat silmät tuikkimaan erityisen kiinnostuneina – Nana tiesi hyvin vähän alansa historiasta ja huomasi nauttivansa siitä.

Jo ensimmäisinä oikeina koulupäivinään Nana oli kuullut nimen Harmaahaukka ja ymmärsi hyvin sen alkuperän herra Crasburin lukitessa terävän katseensa torkkuvaan nuorukaiseen ja lähestyessään tätä hiljaa kuin saalistava peto vähäisten harmaiden haituvien heilahdellessa hänen päänsä sivuilla. Nuorukainen sai herätyksen, jota tuskin heti unohtaisi. Tosin Nana epäili, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta. Hänen kävi toisinaan sääliksi niin oppilaita kuin heidän opettajaakin. Nana muisti kyllä kuinka tiukilla jaksaminen lapsena oli joskus hänelläkin ollut, vaikka parantaminen oli aina ollut hänen intohimonsa. Herra Crasburin taas saattoi huomata olevan elementissään parantamisesta luennoidessaan ja tuo harmaantunut pää taisi kätkeä sisälleen pienen kirjastollisen tietoa, mutta harmillisesti osa siitä valui kuuroille korville etenkin iltapäivän viimeisten tuntien aikana.
Nanan katse seurasi opettajan katsetta ikkunoihin, joista pilkistävä oranssiin taittava valo kertoi auringon olevan jo laskemaan päin. Alkoi olla illallisen aika ja saman johtopäätöksen näytti tekevän vasta herätetty oppilas, joka käytti oitis Crasburin viimeisen pyynnön hyväkseen.
"Mitähän ruokaa tänään on illallisella?" nuorukainen kysyä paukautti ja virnisti perään saaden uskaliaimmat oppilaista hihittämään muiden vain hytkytellessä hartioitaan hiljaa.
"Mestari Cofft", Nana puhutteli nopeasti opettajaa samanaikaisesti viitatessaan. Nafi hätkähti Nanan yllättävää liikettä ja kurotti omaa päätään haltian sylistä kuin toista kättä, joka vaati puheenvuoroa vastalauseeksi hänen uniensa keskeytykselle. Nana halusi pysäyttää alkuunsa tämän kissa-hiiri-leikin, jossa oppilaat ärsyttivät Crasburia tahallaan ja mestari jatkoi heidän ojentamistaan käsittämättömän loputtomalla tarmolla. Hän toivoi nopealla kysymyksellään pelastavansa sekä kiharapäisen nuorukaisen että herra Crasburinkin turhalta sanaharkalta.
"Sattuiko se olemaan myös herra Tybers, joka havaitsi hiirakkoherneen kukkien myrkyllisen vaikutuksen kattavan myös joitain eläimiä ja jopa osan hyönteisistä?" Nana tapitti opettajaa vetoavasti, jotta tuo ei syöksyisi saalistusmatkalle kiharaiseen päähän vaan tunti voitaisiin päättää lauhkeammin. Nanalla ei ollut hajuakaan kuka kyseisen löydöksen tekijä oli, mutta tämä oli ensimmäinen asia, joka pälkähti hänen päähänsä. Olihan hän itsekin käyttänyt hiirakkohernettä apuna tuhohyönteisten karkotuksessa isoäitinsä ohjeen mukaan. Vaan oliko hänen isoäitinsä koskaan edes maininnut, mistä tieto oli peräisin?

Re: Oppia ikä kaikki

Posted: Thu Dec 17, 2020 6:40 pm
by Kuparirapu
Ensimmäinen kysymys kertoi vikkelästä ajatuksenjuoksusta, jota harmi kyllä käytettiin vain kokeilemaan rajoja kuten nuoret aina katsoivat asiakseen tehdä. Mutta koska opettaja tiesi jo kokemuksesta, mitä häneltä odotettiin, Crasburin ohuet huulet nousivatkin puolikkaaseen hymyyn ärtyisän mulkaisun sijaan. Parantajamestari ehti vasta punnita tapaa, jolla tönäisisi pojan takaisin maan pinnalle, kun uusi ääni uskaltautuikin nousemaan esiin.
Nyökäten lyhyesti Crasbur antoi luvan puhua, ja kuunnellessaan haltianaisen kysymystä hän ehti jo unohtaa kuka oppilaista äsken oli leikkinyt nokkelaa. Hymyä ei enää parantajamestarin kasvoilla näkynyt, mutta terävien silmien takana näkyi aidosti ilahtunut katse.
"Ei suoranaisesti. Yksi Tybersin oppilaista, Aiadalah Etelänummilainen, jatkoi mihin hänen opettajansa oli jäänyt ja keskittyi tutkimaan miksi hiirakkohernekukinnot pysyivät kuin itsestään puhtaina tuhohyönteisistä ja -eläimistä. Hänen asiostaan parantajapiireissä myös huomattiin, että tietyissä syrjäisissä kylissä samaa menetelmään on hyödynnetty jo sukupolvien ajan perimätietona. Aidalah otti näistä esimerkeistä oppia ja etsi ihanteellista suhdetta myrkyllisen eritteen käytölle ilman että kasvit kärsivät. Pääsette itsekin sekoittamaan kyseistä karkotelientä, kunhan kevään tullessa pääsemme yrttitarhan hoitoon. Mutta erinomainen kysymys, neiti Naenija," Crasbur sanoi ja nyökkäsi hyväksyvästi sanojensa vahvistukseksi.
"Kas niin, jatkamme seuraavalla kerralla," harmaapäinen mies sanoi, ja luokka täyttyi nopeasti äänistä kun tuolit rahisivat kivilattiaa vasten ja vapautunut keskustelu alkoi oppilaiden välillä. Siirtyessään sulkemaan sivupöydälle asettamansa kirjan parantajamestari kohotti vielä ääntään pysäyttääkseen viimeisten joukossa kulkevan oppilaansa:
"Naenija. Jäisitkö vielä hetkeksi?"

Crasbur ei heti nostanut katsettaan, vaan keskittyi kaikessa rauhassa edessään olevaan kirjaan. Sen sivujen välistä sojottivat useat ohuet kirjanmerkit, kukin merkitsemässä paikkaa joka olisi päivän oppitunnin kannalta tärkeä. Sulkien narisevaselkäisen kirjan ja poimien sen syliinsä kuin hennon eläimen Crasbur kääntyi viimein katsomaan tottelevaisesti odottamaan jäänyttä Naenijaa.
"Haluaisin hieman puhua kanssasi," Crasbur lausui ja astui alas puhujanpaikaltaan seistäkseen haltianaisen kanssa samalla tasolla. "Tilanteesi on loppujen lopuksi melko epätavallinen, enkä aio teeskennellä muuta."
Parantajamestarin katse kävi lyhyesti naisen käsivarrella lepäilevässä olennossa, tuossa oudossa siivekkäässä liskossa josta oli tullut koko koulun puheenaihe. Crasbur osasi pitää asiat tärkeysjärjestyksessä, mutta jopa hänen uteliaisuutensa oli herännyt nähtyään ensi kertaa noiden oranssien silmien älykkään katseen ja hieman kissamaisen liikkumisen. Hänen täytyisi kahlata muutamia kirjoja läpi ehtiessään, hän muisti etäisesti törmänneensä johonkin samanlaiseen...
"Kuinka olet tässä vaiheessa viihtynyt oppitunneilla?" Crasbur kysyi, eikä hänen äänensävynsä paljastanut jos kysymyseen oli piilotettu jokin taka-ajatus.

Re: Oppia ikä kaikki

Posted: Tue Dec 22, 2020 9:42 am
by Kide
Naenijan yritys onnistui, ja Crasbur käänsi kysymyksen myötä huomionsa häneen. Eikä hänen tuulesta temmattu arvauksensa mennyt edes pahasti pieleen, Nana sai huomata Crasburin vastauksesta. Hymy kohosi haltian huulille hänen kuunnellessaan mestarin kertomaa; perimätietonapa hyvinkin hänkin oli hiirakkoherneen hyödyllisistä puolista oppinut. Kuten lähes kaiken muunkin.
Crasburin katsoessa sopivaksi lopettaa luennointinsa siihen, jäi Nana tuttuun tapaansa rauhassa odottamaan kiireisimpien ryntäävän vapauteen ennen kuin alkoi itse valmistautua lähtöön. Hänellä ei ollut haluja luovia tietään oppilaslauman keskellä ulos ja näin oli myös paljon parempi Nafin kannalta, joka jo vilkuili levottomasti ympärille syntynyttä hälinää.
Viimeisten noustessa lähteäkseen myös Nana lopulta nousi tuoliltaan pitäen Nafia sylissään. Mutta hän ei lähtenyt heti, vaan jäi vielä empimään. Nana oli halunnut jäädä herra Crasburin juttusille, mutta pohti edelleen olisiko liian aikaista esittää ylimääräisiä pyyntöjä. Parantajamestarin lausahdus kertoi miehen miettivän samaa, mutta laittavan ajatuksensa toimeksi ilman empimisiä.
"Toki", vastasi Nana nyökäten. Hän asetteli pienen laukkunsa kuluneen hankahihnan paremmin olalleen ja siirtyi opettajan pyödän ääreen hieman epäröivästi. Mitähän itse parantajamestari hänestä halusi?

Nana odotti kärsivällisesti Crasburin aloittavan ja tyytyi ensin vain nyökkäämään miehen sanoille. Tilanne todella oli epätavallinen, varmasti heille kaikille. Samalla tavoin kuin Crasbur näytti käyttävän hetken sanojensa punnitsemiseen, varasti Nana aikaa vastauksensa miettimiseen auttamalla ensin Nafin olkapäälleen. Aivan kuin tuo ketterä otus olisi apua tarvinnut, mutta sitä tarvitsi Nanan mekko, jos hän ei halunnut sen rispaantuvan jatkuvassa terävien kynsien höykkyytyksessä.
"Olen viihtynyt erinomaisesti. Voin vain kadehtia teidän tietämystänne, herra Cofft", Nana aloitti, mutta hänen äänestään kuulsi selvästi läpi, kuten hänen kasvoistaankin erotti vaivatta, ettei siinä ollut koko totuus. Nana oli aina ollut surkea valehtelija, hän tiesi sen itsekin, ja siksi jatkoikin hengenvedon verran rohkeutta kerättyään: "Niin, viihdynhän minä. Oikein hyvin." Nana empi hetken ja haki katseellaan lattiasta vauhtia sanoilleen. "Mutta", hän uskaltautui lisäämään arasti, vaan jäi vielä sittenkin epäröimään. "Mutta... Enkä halua olla nyt epäkohtelias", viimein Nana nosti katseensa takaisin Crasburin haukansilmiin, "mutta jos totta puhutaan, tämä kaikki on ollut minulle jo ennestään tuttua." Herra Crasbur oli ollut yksi hänen tasokokeidensa valvojista ja varmasti tiesi jo tämän. Silti asian esiin tuominen tällä tavoin tuntui Nanasta siltä kuin hän olisi jollain tavoin väheksynyt mestariaan.
Epätavallinen taisi olla varovasti valikoitu ja turhan hellä sana kuvaamaan Nanan tilannetta.

Re: Oppia ikä kaikki

Posted: Tue Dec 29, 2020 7:55 pm
by Kuparirapu
Metiksen parantajamestarin toinen kulma kohosi paljonpuhuvasti, ja tyynesti hän odotti että hänen oppilaansa pääsi kielellään odottavan kynnyksen yli. Epäröinti ei Crasburia haitannut, hänestä oli vain hyvä että haltianainen tiedosti käytöksessään kumpi heistä oli opettaja ja kumpi oppilas.
Haettuaan hieman tukea jaloistaan, tavalla johon nuoremmatkin oppilaat tuon tuosta turvautuivat, Naenija sai kuin saikin päästettyä ääneen mielipiteensä. Ja tavalla, jolla tuo yritti sanojensa reunoja pehmittää, olisi voinut luulla että ilmoille olisi päässyt törkeäkin loukkaus. Crasburin terävät silmät eivät vieläkään paljastaneet minkäänlaista muutosta miehen mielialassa, mutta terävät piirteet liikahtivat myöntävään nyökkäykseen:
"Olen pistänyt saman merkille."
Naenija oli myös osoittanut, ettei hän ainoastaan tietänyt puhumaansa vaan ymmärsi sen. Haltianainen ei vain toistellut palovammojen hoitotoimenpiteitä kysyttäessä kuin ääntään käyttelevä korppi, vaan hän oli omin käsin suorittanut kyseiset toimenpiteet edessään kirjavanpunaiseksi korventunut käsi ja sen omistaja vaikeroimassa kivusta.
"Jos sallit että kysyn, mistä olet saanut oppisi parantamiseen?" Crasbur jatkoi sulavasti, parantaen varovaisesti otettaan kirjasta sylissään. "Olen huomannut tiedoissasi tiettyjä aukkoja, lähinnä tutkimusten suorittamiseen ja parantamisen yleiseen historiaan liittyen. En pyri kyseenalaistamaan tai vähättelemään opettajasi tietoja, mutta oletan ettei hän ollut Metiksen kouluttama?"
Aiempi kysymys oli todistanut, että Naenijan saama oppi oli ollut käytännönläheisempää kuin Metiksen. Haavan saattoi ommella umpeen, vaikkei tuntenutkaan eri ompelutapojen kehittymistä tai niiden hienompia nimiä.

Kallistaen päätään terävällä liikkeellä, joka muistutti jälleen miehen saaman lempinimen alkuperästä, Crasbur kuunteli kuinka koulun kiviset seinät kantoivat kumean illalliskellon lyönnit. Pian kuuluisivat lukemattomien askeleiden rummutus, kun koko koulun väki suuntaisi ruokasalia kohti
"Kävele hetken aikaa kanssani. Minun on vietävä tämä teos paikalleen ennen illallista, mutta suu ja jalat kykenevät liikkumaan yhtä aikaa," Crasbur sanoi ja viitaten kädellään Naenijaa seuraamaan hän suuntasi käytävälle. Varmistaen oven menevän lukkoon päivän päätteeksi parantajamestari suuntasi käytävän päähän, kohti omaa työhuonettaan. Hän ei hidastanut vauhtiaan Naenijan takia, tai ei ainakaan näyttänyt jos teki niin.
"Olen saanut myös rehtorilta sanan lemmikkiisi liittyen, ja viimeaikaiset oppitunnit huomiooon ottaen en näe ongelmaa sen läsnäolossa," Crasbur sanoi ja vilkaisi haltianaisen hartialla tasapainoilevaa liskoa. "Olettaen ettei se aiheuta myöhemminkään häiriöitä, tietenkin. En aio antaa kuvaa että oppilaat voisivat kanniskella jokaisen löytämänsä sisiliskon tai kastemadon luokkaan jos sille päälle sattuvat."
Äänensävy paljasti, että tähän asti parantajamestari oli ollut vielä kahden vaiheilla asian suhteen.
"Muutama vuosi sitten jouduin lupaamaan yhdelle kurssilleni että pitäisin anatomisen luennon jokaisen eläimen sisäisestä rakenteesta, joka tunneilleni eksyy. Sen jälkeen he onneksi ymmärsivät jättää pienet olentonsa luontoon," hän totesi, eikä miehen äänessä kuulunut juurikaan leikinlaskun keveää sävyä. Kääntäen tottuneen näppärällä liikkeellä uuden avaimen esiin nipusta hän avasi käytävän päässä olevan oven, ja astui sisään.
Tilavan työhuoneen keskustaa hallitsi leveä kivinen pöytä, jonka reunoilla kulki ohut ura jonka kautta mahdolliset nesteet pääsivät valumaan sen kylkiä pitkin lattialla odottaviin reikiin. Toisin kuin olisi voinut odottaa, pöytä oli tahrattoman puhdas. Ikkunan alla olevalle leveälle pöydälle oli levitelty siisteihin riveihin ainemittoja, keittämis- ja jopa tislaamisvälineistö, sekä yrttien hienontamiseen tarvittavia työkaluja. Yhtä seinää hallitsi kirjahylly, johon useat niteet oli lukittu kyynärän mittaisella ketjulla. Vastapäisellä seinällä oli rivi kapeakalterisia häkkejä, monet tyhjillään mutta yhdessä rapisteli tusinan verran ruskeita hiiriä vikisten. Ja nurkassa, puoliavonaisen oven takana näkyi hyvin varustettu rohdovarasto, jossa hartaasti kerätyt ja valmistellut ainesosat odottivat sopivaa käyttötarkoitusta.
Crasbur käveli tottuneesti kirjahyllylle, ja poimien irtonaisena roikkuvan ketjun hän sovitti sen päässä odottavan yksinkertaisen lukon kirjan selkään upotettuun metallilenkkiin.
"Pahoittelen, minun on näemmä ruokittava eläimeni, muutoin ne eivät ole hiljaa koko loppuiltana," parantajamestari sanoi ja asetettuaan kirjan paikoilleen hän harppoi hakemaan käsiinsä jotain pöydältään.
"Laittaisitko tämän paikoilleen rohdoskaappiini?" hän sanoi ja ojensi Naenijalle pienen purkin jauhettua kasvia. Enempää selitystä mies ei antanut, vaan keskittyi sirottelemaan kuivia leivänmuruja häkissä odottaville hiirille. Mutta samaan aikaan hän seurasi silmäkulmastaan mitä haltianainen tekisi. Tunnistaisiko tämä yrtin, ja tietäisikö hän mihin se kuului?

Re: Oppia ikä kaikki

Posted: Wed Jan 06, 2021 3:56 pm
by Kide
Crasbur Cofftin tutuksi tulleen tiukka olemus pysyi värähtämättömänä ja se sai Nanan epävarmaksi. Mitä opettaja ajoi tällä takaa? Miehen seuraava kysymys valotti hieman hänen ajatuksenjuoksuaan.
"Ei, ei ollut." Haikea hymy nousi haltian kasvoille hänen vastatessaan. "Olen saanut oppini isoäidiltäni kuten hänkin omaltaan ja niin on jatkunut sukupolvien ajan", Nana jatkoi. Hän jätti mieluummin mainitsematta sukunsa nimen toivoen, ettei herra Crasbur osaisi yhdistää häntä Reeoihin. Sitä saattoi olla turha toivoa etteikö Metiksen parantajamestari historiantuntemuksellaan olisi kuullut heidän suvustaan, jonka tunnettuja ja luotettuja parantajia oli liikkunut myös Rhean kylän ulkopuolella vielä joitain vuosisatoja sitten. Ennen kuin heidän taitonsa oli yhdistetty kiroukseen tai muuhun pahaan, kertojasta riippuen. Syvänruskeat silmät jäivät odottamaan mitä tahansa ilmeen muutoksia Crasburissa, vieressään toinen oranssi silmäpari, jonka tuijotuksen rävähtämättömyys oli kuin tehty Nanan katsetta tukemaan.

Nana oletti heidän keskustelunsa päättyvän illalliskelloihin suunnitellen itsekin palaavansa omiin kysymyksiinsä toisella kertaa, mutta parantajamestarilla olikin toisenlaiset suunnitelmat.
"Tietysti, kuten vain tahdotte." Nyökäten Nana lähti seuraamaan Crasburia, joka ei edes ollut muuta vaihtoehtoa antanutkaan. Kohtuullisen iäkkääksi ihmismieheksi – tai puhtaaksi ihmiseksi Nana ainakin parantajamestarinsa oli ulkonäöltä olettanut – Crasbur toimi ja liikkui yllättävän kepeällä rivakkuudella. Nana hipsutti miehen perässä lähes äänettömästi nahkatossuissaan ja piteli Nafia hännästä kiinni. Lisko kuikuili ylös kai suunnitellen siipien verryttelemistä tällä harvinaisesti tyhjentyneellä käytävällä, mutta Nana ei ollut lainkaan varma sen soveliaisuudesta edes ilman yleisöä. Hänen pitäisi käydä Nafin kanssa ulkona kävelyllä vielä tänään.
Oli kuin Crasburin haukankatse olisi nähnyt myös selän taakse hänen samassa mainitessaan Nafin. Se sai palan nousemaan haltian kurkkuun, mutta Crasburin päästessä loppuun alkoi tuo möykky jo sulaa. Nana ei enää olisi voinut kuvitella liikkuvansa ilman Nafia. Lisko oli kuin palanen häntä itseään. Haltia ymmärsi kuitenkin hyvin ulkopuolisten, kuten Crasburin, nuivan suhtautumisen otukseen, jonka he tavallisena lemmikkinä näkivät. Etenkin nyt muutaman päivän oppilaita seurattuaan opettajien huoli oli ymmärrettävä. Nämä oppilaat olivat lopulta vain lapsia, joilla oli vielä lapsen mieli ja keskittymiskyky, eikä heidän huomiostaan kilpailemaan kaivattu ylimääräisiä häiriötekijöitä. Juuri sellainen Nafi oli aluksi valitettavasti ollut, mutta onneksi enimmäkseen patsaana nököttävän tai torkkuvan liskon mielenkintoisuus romahti muutamassa päivässä. Lisäksi olivathan opettajat ottaneet nämä lapset omalle vastuulleen ja huolehdittavakseen. Metiksen mainetta tuskin parantaisi poskeensa liskon kynsien jäljet päättäjäislahjaksi saaneen oppilaan tuohtuneet vanhemmat.
"Ymmärrän hyvin ja pidän huolen siitä, ettei hänestä ole jatkossakaan haittaa."
Ainakin yritän parhaani, Nana lisäsi mielessään. Nafi osasi olla joskus tuittupäinen ja tottelematon, mutta sellaista aiheuttavia vaaratilanteita tuskin tulisi eteen Metiksen käytävillä.
Crasburin lisäys hänen aiemmista kokemuksistaan oppilaiden "lemmikeistä" sai Nanan naurahtamaan, vaikka hän ei ollutkaan varma oliko se vitsiksi tarkoitettu. "Hyvin kätevä keksintö teiltä", haltia hymähti.

He olivat saapuneet nopeasti Crasburin työhuoneelle. Innostunut pilke syttyi Nanan silmiin hänen ymmärtäessään pääsevänsä kurkistamaan tuonne oletettavaan parantamisen aarreaittaan. Eikä hän joutunut pettymään. Suuri huone oli jopa tuoksuaan myöten kuin Nanan oma koti. Täältä löytyi kaikki tarvittava yrttien jatkojalostamiseen, ja enemmänkin. Paksumpia kirjoja kuin Nana oli heidän alastaan Phoeben kirjastosta koskaan löytänyt. Lisäksi ovenraosta näkyi kaistale näiden aarteiden sydämestä: yrttien ja rohdosten varasto.
Nafin katse oli kiinnittynyt siihen ainokaiseen asiaan, mitä Nana ei ollut edes ehtinyt muulta ihastukseltaan huomata eli hiiriin. Crasburin samassa mainitessa pienet kasvattinsa ehti Nana juuri tarttua Nafia kuonosta ennen kuin lisko pääsi loikkaamaan lentoon ja häkissään rapistelevia karvapalloja kohti. "Ne eivät ole sinulle", Nana kertoi hiljaa, mutta tiukasti, peläten pelkän eleen riittämättömyyden pysäyttämään nälkäistä Nafia, vaikka mieluummin hän olisi yrittänyt hoitaa tilanteen Crasburin huomaamatta. Nafi tuhahti vastalauseensa Nanan kättä vasten, joka painoi liskon tiukasti takaisin istumaan olkapäälle. Siihen lisko jäikin, kaikkien onneksi, vaikka katselikin pää kallellaan edelleen vuoronperään hiiriä ja Nanaa ymmärtämättä, miksi sitä kiellettiin. Kotona se oli aina saanut palkinnon noiden tuholaisten syömisestä.
Nana otti Crasburin ojentaman pullon vastaan ja katsoi miestä pahoittelevasti. "Nafi on yhtä kiinnostunut pienistä otuksista kuin aiemmin mainitsemasi oppilaat, vain hieman toisenlaisessa merkityksessä." Toivottavasti rehtori ei saisi raporttia tästä.

Nana nosti Crasburilta saamansa pullon tutkittavakseen luullen mestarin vain haluavan antaa hänelle jotain tekemistä pelkän odottamisen sijaan. Ensin hän kallisteli pulloa ilta-auringonvalossa nähdäkseen jauheen värin selvemmin ja lopulta poisti korkin nuuhkaistakseen sitä. Myös Nafi kurottautui nuuhkaisemaan pulloa vain tuhahtaakseen sen merkityksettömälle hajulle. Hyvin värinsä säilyttänyttä vihreää yhdessä keltaisen ja oranssin sävyjen kanssa saattoi tarkoittaa vain keväänlehteä. Hyvin hento ketokukkamainen tuoksu yhdistettynä mietoon kosteikon hajuun vahvisti olettamuksen. Nana kohotti yllätykselle kulmiaan; Crasbur oli ensimmäinen parantaja, jonka luona hän törmäsi keväänlehteen. Samassa haltia tajusi kuinka typerää siitä oli yllättyä täällä, Metiksen parantajamestarin luona.
Nana siirtyi rohdoskomeron luo avaten sen oven kokonaan antaen valon tulvia sisään. Kuten kädessään kantamansa pullo, suurin osa muistakin oli nimeämättä. Pullojen paikka, lasin sävy ja niihin sidotut värilliset nauhat yhdessä muutamien merkintöjen kanssa auttoivat suunnistamaan, ainakin järjestelmän suunnittelijaa. Ensin Nana katseli ympärilleen vain ihastellen. Voi kuinka tämä muistuttikaan haltiaa hänen omista rohdoshyllyistään. Ne vain olisivat jo paksun pölykerroksen peitossa.
"Teillä on ihastuttava kokoelma, herra Cofft", Nana totesi sivellessään kevyesti muutamien pullojen kylkiä. Mutta miten parantajamestari oli rohdoksensa järjestänyt?
Salvat ja voiteet omassa purkkien ryhmässään. Hauteiden isommat lehdet ja kokonaisiksi jätetyt kukinnot. Vieressä pussukoita, jotka nuuhkaisu kertoi teeaineksiksi kuten olettaa saattoi. Ja paljon muuta päättyen erilaisiin jauheisiin. Elokukan sineä ja... helmipähkinöitä. Vieläpä yllättävän paljon. Vahvistavat, Nana ajatteli muita pulloja tutkimatta ja jatkoi eteenpäin. Myrkytykset ja... kyllä, myrkyt. Seuraavassa välissä ihon ongelmat. Sitten tulehdukset. Keuhkot ja mahtavan punaisena säilynyttä tulikukkaa. Nanan oli pakko hypistellä noita upeita lehtiä hetki. Sisäelimet. Mieli. Vanhukset. Lapset... Ja rivit vain jatkuivat. Nana pyörähti taaksepäin ja katseli ympärilleen vapaan käden etusormella huuliaan mietteliäästi taputtaen.
"Minä itse pidän keväänlehteä muiden enimmäkseen iäkkäämmille potilaille kuluvien yrttien kanssa, mutta entä te, herra Cofft?" Nana kääntyi lopulta kysymään olkansa yli. Muistiongelmat ja yleisesti vanhusten parantumisen nopeuttaminen olivat Nanalle suurimmat keväänlehden käyttökohteet, mutta toki se auttoi myös rauhattomia lapsia. Ja toisaalta sen olisi voinut hyvin pujauttaa elokukankin naapuriksi sen muiden moninaisten ominaisuuksiensa vuoksi.

Re: Oppia ikä kaikki

Posted: Wed Jan 13, 2021 8:19 pm
by Kuparirapu
Haltianainen tutki tarkkaan, mitä hänen käteensä oli annettu, ja suuntasi vasta sitten rohdosvarastoon, parantajamestarin herkeämätön mielenkiinto perässään. Naenija ei sitä nähnyt, mutta hänen sanansa nostivat pienen ylpeän hymyn Crasburin huulille.
"Hartaudella ja vaivalla kerätty," hän vastasi ja hypisteli sormellaan hiirihäkin kalteria. Yksi jyrsijöistä kurotteli varovaisesti kuonollaan sitä kohti, viiksikarvat väpättäen. Seuraava kysymys sai viimein miehen jättämään eläimet ruokailemaan rauhassa, ja harppomaan varastonsa ovelle. Siellä Naenija seisoi, ja ilmeestä päätellen tämä näki ympärillään olevat ainekset juuri yhtä arvokkaina kuin Crasburkin.
"Siinä olen kanssasi samaa mieltä, ja olet myös oikeassa pullon sisällön suhteen. Hyvää työtä että osasit haistaa sitä tunnistamiseksi, nenä on rohdonkeittäjän uskollinen apulainen. Rohdosainekset on lajiteltu kullakin rivillä eri käyttötarkoituksen sekä myös yleisyyden mukaan, kalleimpien sijaitessa aina oikealla. Joku toinen voisi pitää keväänlehteä muualla, mutta itse säästän sitä yksinomaan heikkenevän muistin hoitamiseen. Lapsille en ole annostellut sitä juuri koskaan, liuoksen vahvuuden kun on oltava tarkasti mitoiteltu yliannostusken välttämiseksi. Ja hitaaseen järjenjuoksuun on muutakin hoitoa kuin rohdokset, varsinkin helpompia valmistaa."
Parantajamestarin sormi nousi osoittamaan, kuinka muut hyllyt seurasivat samaa järjestystä.
"Puhtaat mausteet ovat täällä alhaalla, heti oven vierellä," hän jatkoi ja kumartui näyttämään. "Lämpimään veten sekoitettu sokeriliemi pienellä hyppysellisellä neilikkaa tai rosmariinia auttaa monenmoiseen pieneen vaivaan. Luulenpa että olet itsekin keitellyt pikkulapsille samanlaisia 'rohtoja' jossain vaiheessa."
Puhuessaan Crasburin ääneen oli hiipinyt rennompi ja avoimempi sävy, ja hänen virallinen ulkokuorensa oli hetkeksi pehmentynyt miehen päästessä puhumaan asiasta.
"Ja tuo suljettu kaappi tuolla perällä, se salvallinen siinä vasemmalla, siellä säilytän sitten tuliliuskekiven sirpaleita. Ne on kääritty yksittäin pellavaan ja solmittu kiinni, jotta ne eivät vahingossakaan osu toisiaan vasten. Niiden käsittelyyn minulla on myös olemassa paksut nahkakintaat, ja kaappia ei avata ilman niitä. Pidän varastoani aina lukossa öisin, tai jos en ole koululla paikalla. Näkyvilläkin on tarpeeksi vaarallisia ja kalliita aineita, joiden en halua joutuvan vääriin käsiin."
Sanojena päätteeksi Crasbur kaivoikin avainnippunsa esille, kuin vihjatakseen että esittelykierroksen aika alkoi olla ohi, ja etsien niistä rohdosvaraston oveen sopivaa nyökkäsi Naenijaa asettamaan keväänlehden paikalleen.

Avaimen kääntyessä oven sisältä kuului useamman naksahduksen sarja, vihjaten että rohdosaineksia suojasi tavallista tukevampi lukko oven sisällä.
"Talven tullessa yrttitarha ei vaadi huomiotani, joten minulla on enemmän aikaa keskittyä omiin töihini oppituntien välissä. Yleensä aloitan heti aamiaisen jälkeen, joten sinun kannattaa olla ajoissa hereillä jotta ehdit tänne samoihin aikoihin."
Crasbur asetteli avaimensa tyynesti takaisin vyölleen, ennen kuin kohotti katseensa Naenijaan.
"Oletan että lukujärjestyksessäsi on tyhjää tilaa?" hän tarkensi, puhuen kuin tämä yllättäen ilmestynyt ehdotus olisi jo miltei itsestäänselvyys. "Tunnistan kyllä ammattitaitoa nähdessäni sitä, ja sinulla olevat taidot on syytä laittaa hyvään käyttöön."

Re: Oppia ikä kaikki

Posted: Thu Jan 21, 2021 6:11 pm
by Kide
Pieni ryppy käväisi häviävän nopeasti Naenijan kulmien välissä hänen katsoessaan luokseen saapuvaa Crasburia. Hyvää työtä? Mutta sehän oli hänelle itsestäänselvyys. Se oli parantajan arkea. Nana alkoi viimein epäillä, että tässä oli ollut kyseessä enemmän kuin pelkkä auttaminen. Oliko tämä ollut jonkinlainen testi, jonka Crasbur hänelle oli heittänyt hyvin näppärästi?

Nanan havaitsema järjestyksenalku sai lopulliset, selkeät raaminsa Crasburin kertoessa kokoelmastaan. Aivan, myös hinta määritti järjestystä. Toki hinta ja harvinaisuus kulkivat yleensä käsi kädessä.
"Se on totta", Nana nyökytteli Crasburin mainitessa lapset. "Pienten kanssa keväänlehti on haastava yrtti, mutta toisinaan kokeilemisen arvoinen." Siitäkin huolimatta, ettei siitä aina edes ollut apua.
"Itsekin käytän keväänlehteä eniten muistin hoitamiseen, mutta sujautan sitä joskus muutenkin vanhusten rohdoksiin. Sillä tuntuu olevan, syystä tai toisesta, helpottavaa vaikutusta vaivaan jos toiseenkin."
Nana kyykistyi katsomaan alahyllyn mausteita, joita ei vielä edes ollut ehtinyt tutkimaan. Myös mausteita herra Crasburilla oli kunnioitettava määrä, paljon enemmän kuin Nanalla itsellään.
"Kyllä vain", Nana hymähti Crasburin sokeriliemille. "Monesti pelkkä hunajatippakin riittää, jollei lapsi seuraa mitä teen. Muuten olen käyttänyt lisänä useinmiten kuivattua apilankukkaa", haltia jatkoi. Se oli ilmaista ja helppoa. Nana jatkoi maustepurkkien tarkastelua ja kurottautui yllättäen yhtä kohti, varmistaen katseellaan luvan Crasburilta. "Onko tämä", Nana nosti hiekkaakin vaaleampaa, hyvin hienoa jauhoa sisältävän pikkupurkin nenänsä alle, aukaisi ja nuuhkaisi syvään, nautiskellen, "pomeranssinkuorta?" Haju kertoi kaiken ja kysymys muuttui pikemminkin toteamukseksi. "Kuinka paljon tästä joutuu täälläpäin maksamaan?" haltia kysyi korkin varovasti suljettuaan ja asetteli purkin takaisin omaan koloonsa. Keventynyt ilmapiiri ja aiheen mielenkiinto sai haltian jo unohtamaan teitittelyt. Pomeranssin huumaavan kirpeä tuoksu ja maku, vähäiset kasvupaikat ja kuivattamisen haastavuudet pitävät kyseisen mausteen hinnan ainakin Phoebessa pilvissä. Terveydellisiä vaikutuksia kasvilla ei ollut eikä Nana siksi ollut viitsinyt sitä ostaa, mutta siitä olisi saanut ihanan tuoksun niin voiteisiin, saippuoihin ja kynttilöihin kuin vain teehenkin. Lisäksi pomeranssilla olisi ollut kätevä peittää katkerampien yrttien makua rohdoksista.

Esittelykierros jatkui viimeiseen osaan, erilliseen kaappiin, joka vaikutti melko raskastekoiselta. Selitys löytyikin sen sisällöstä, jolle Nana nosti kulmiaan. Tuntui hurjalta, että sellainen tuhovoima kuin tuliliuskekivet ainakin tarujen ja kirjallisuuden mukaan olivat, kökötti tämän aarreaitan sisällä. Jos kivet syystä tai toisesta räjähtäisivät, rohdoksista jäljelle jäisi vain hiiltä ja lasinsirpaleita. Epäilemättä ne olivat hyvin pakattuina, sillä Crasbur vaikutti olevan yhtä kiintynyt yrttivarastoonsa kuin Nana oli ollut omaansa. Hän nyökytteli Crasburin varatoimenpiteille ymmärtävästi.
"Käytätkö kiviä myös opetustarkoitukseen, näyttääksesi sen voiman, vai onko se vain teidän oman ammatillisen mielenkiinnon kohde?" Nana katseli uteliaana Crasburia. "Onko niiden voima niin valtava kuin tutkivakin kirjallisuus antaa ymmärtää?" haltia vielä jatkoi, lisäten virheensä huomatessaan kiireesti perään: "Herra Cofft?"

Avainnipun kilahdus sai Nanan sujauttamaan keväänlehden paikalleen. Hänen oli aika jättää hyvästit tälle tuoksujen pienelle valtakunnalle. Parantajamestarin huoneen puolella ruokansa nauttineiden hiirten rapistelut herättelivät lähes torkkumaan vajonnutta Nafia. Sen mielestä purnukoiden tuijottaminen oli päiväunien arvoinen tapahtuma. Varsinkin nyt, kun tuo uusi kaksijalkainen ei näyttänyt minkäänlaisia merkkejä nopeista liikkeistä tai uhkaavuudesta, ja Nanakin oli rauhallisempi kuin pitkään aikaan. Lisko kallisteli päätään ja kuunteli nurkan rapinoita, mutta ei tällä kertaa yrittänyt lähteä liikkeelle. Sen sijaan se haukotteli terävät hampaat välkähtäen.
Nana oli suunnannut jo huoneen ovea kohti, olettaen esittelykierroksen olevan tässä. Hän ei ehtinyt lausua kiitostaan ilmaan Crasburin jo puhuessa. Haltia katseli opettajaa hämmentyneenä kuin olisi menettänyt niin kuulonsa kuin ymmärryksensäkin yhtä aikaa. Kuinkahan montaa yrttiä tähän vaivaan olisikaan voinut ehdottaa? Crasburin jatkaessa yllätys alkoi sulaa Nanan kasvoilta ja takaa paljastui tuliliuskekiven nopeudella syttyvä innostus.
"On tilaa, on. Eikä aikainen herätys ole minulle ongelma", haltia pulputti innokkaasti, tummat silmät tuikkien. Kuinka ihanaa hänestä olisikaan päästä taas työskentelemään oikeiden välineiden ja yrttien pariin. Lisäksi tästä voisi avautua ovi hänen suunnitelmilleen pienestä tienestistä. Mutta vasta myöhemmin, haltia päätti. Hän ei vielä kehtaisi kysyä asiasta Crasburilta, mutta ehkä viikon kuluessa.
"Tapaamme siis huomenaamulla, herra Cofft", Nana vielä varmisti päätään kevyesti kumartaen. "Olemme ajoissa paikalla", hän jatkoi liittäen Nafin tottumuksesta mukaan sanoihinsa, vaikka täällä ehkä olisikin ollut parempi yrittää olla kuin liskoa ei hänen olkapäällä istuisikaan.
"Haluetteko kulkea yhtä matkaa ruokasaliin?" Nana vielä kysyi puolittain jo ovelle kääntyneenä. Pelkkä nälkä ei ajanut naista kiireellä syömään, vaan hän halusi ehtiä ajoissa kirjastoon, jotta olisi myös ajoissa nukkumassa.
Kuinka hän odottikaan huomista. Nana halusi käsilleen tekemistä, jotta hän ei ehtisi ajattelemaan liikaa.

Re: Oppia ikä kaikki

Posted: Sun Jan 24, 2021 4:20 pm
by Kuparirapu
Pieni hymy löysi uudelleen tiensä Crasburin kasvoille, nähdessään kuinka aito innostus puhkesi Naenijan kasvoilla ja äänessä. Selvästi haltianainen oli sisimmässään toivonut tällaista henkireikää tähän asti ilmeisen puuduttaviin päiviinsä. Hyvä niin, Crasburilla oli kyllä tekemistä enemmänkin kuin mihin kaksi kättä ehtisi...
"Erinomaista. Tämä on varmasti jo selkeää, mutta painotan vielä uudelleen että sinun tulee pitää huolta lemmikistäsi, varsinkin täällä. Käytän usein hiiriä kokeissani, ja niiden mukana se voisi päätyä nielemään erilaisia rohdosaineksia, tai jopa myrkkyjä. Hiiriä minä voin hankkia kyllä lisää, vaan kumpikaan meistä ei halua nähdä tuon liskon menehtyvän huolimattomuuden takia," hän sanoi painokkaasti.
"Ja sinun tulee täällä tehdyn ohella ehtiä ajoissa myös tavallisille oppitunneilleni, kuten tähänkin asti," hän lisäsi, ja katsoi Naenijaa tutkivasti. Kuin odottaen jonkinlaista vastalausetta. "Vaikka otankin sinut avuksi tänne, se ei anna erivapauksia perusopintojen laimiinlyömiseen. Olen itse nähnyt kyllä ammattitaitoasi, mutta se sinun tulee osoittaa muiden kanssa opinnoissasi, ennen kuin voimme antaa mahdollisuuksia korkeampiin opintoihin. Se ei ehkä ole mukavaa, mutta se on reilua," hän totesi. Selvästi parantajamestari oli käynyt tämän keskustelun aiemminkin, seuranaan joku älykäs mutta kärsimätön luonne.

"Kiitos, mielelläni," hän myöntyi Naenijan ehdotukseen, ja lukittuaan työhuoneensa tunnollisesti uudelleen lähti haltianaisen mukana ruokasalia kohti. Sivustakatsoja olisi saattanut panna merkille, kuinka tällä kertaa parantajamestarin askeleet olivat verkkaisempia ja kärsivällisempiä. Crasbur ajautuikin puhumaan kevyesti menneenä kesänä hankkimistaan yrttipistokkaista, jotka toivottavasti selviäisivät talven ylitse. Miehen puhetyyli palasi sekin pidättäytyvämmäksi ja asiallisemmaksi, mutta sisimmässään mies ei voinut kieltää kuinka mukavalta tuntui puhua asiantuntemusta sellaisen henkilön kanssa, joka myös ymmärsi mitä hän sanoi.
Vaan Naenijaan liittyi vielä muutamia avonaisia kysymyksiä, jotka olivat heränneet tämän saapumisesta sekä lähtötasokokeiden aikana. Crasbur aikoikin pitää silmänsä auki, päästäkseen täyteen selvyyteen tuosta haltianaisesta. Ja myös tämän lemmikistä.

//Kiitokset minun puolestani, erinomaista tekstiä taas : )//