Page 2 of 4

Re: Yhden illan tähden

Posted: Sat Jun 23, 2018 6:39 pm
by Kide
Mirayan sydän jyskytti turhan vauhdikkaasti heidän kävelyvauhtiinsa nähden. Rayashin ehdotettua heidän siirtymistä hänen kotiinsa, olivat he molemmat nyökänneet ehdotukselle ja lähteneet sanakaan sanomatta matkaan, aivan kuin jossain virallisessa tapaamisessa. Tämä kaikki tuntui aivan liian hullunkuriselta, että Miraya olisi tiennyt mitä hänen pitäisi ajatella tai tuntea. Hänen turta ulkokuorensa ei enää edes tuntenut piiskaavan sateen iskuja, ja sisältä hän tunsi itsensä niin ontoksi, ettei olisi ihmetellyt, jos sade olisi saanut hänet kaikumaan. Hän oli mitä ilmeisimmin juuri löytänyt kadotetun perheenjäseneen, mutta tunsi siitä huolimatta olonsa aiempaa tyhjemmäksi. Jäljellä oli vain ihmetystä ja kysymyksiä, joita Miraya ei kuitenkaan uskaltanut tuoda esiin heidän kävellessään rinnakkain Rayashin kodin oven eteen. Juuri nyt hiljaisuus, niin painostavaa kuin se olikin, tuntui turvallisimmalta vaihtoehdolta. Liian paljon oli jo sanottu sellaista mitä ei olisi koskaan pitänyt sanoa, ja se sai ainakin Mirayan varovaiseksi.

Sisälle astuessaan he vaikuttivat molemmat siltä kuin olisivat saapuneet kokonaan lasista valmistettuun tilaan. Hauraasta lasista, johon pelkäsivät aiheuttavansa säröjä pelkällä liian voimakkaalla hengitykselläkin. Miraya ei muistanut, milloin olisi viimeksi voinut kuvailla olotilaansa ujoksi, mutta sillä hetkellä hän tunsi olonsa juurikin siksi, ujoksi pikkutytöksi. Jännittyneisyyden takaakin uteliaisuus nosti kuitenkin päätään ja pakotti siniset silmät kiertämään vaivihkaa ilmeisesti kaksikerroksisen asunnon alakertaa samalla, kun Mirayakin luopui märistä kengistään ja viitastaan. Hän katseli yksinkertaista, mutta mukavan viihtyisältä vaikuttavaa olohuonetta ja oli hieman yllättynyt siitä, ettei Valkoisen Lohikäärmeen kapteenin asunto ollut tämän loisteliaampi. Toisaalta se tuntui Mirayasta myös jollain tapaa helpottavalta, aivan kuin tavallinen asunto olisi tehnyt vähemmän tavallisesta miehestä, hänen isästään, helpommin lähestyttävän.
Sana isä ei istunut Mirayan suuhun mitenkään päin, eikä sen paremmin hänen ajatuksiinsakaan. Kahdekymmenen vuoden ajan se oli puuttunut hänen sanavarastostaan, eikä siitä siten hetkessä ollut tulossakaan tavallinen osa sitä.
Miraya ei kiinnittänyt mitään huomiota naulakossa jo oleviin vaatteisiin tai tuttuihin saappaisiin, jotka oven vieressä olivat heidän tullessaan. Hän oletti heidän Rayashin kanssa olevan talossa kahden.

"Terästettyä, ehdottomasti", Miraya vastasi Rayashin ehdottaessa heidän juovan jotain. Hänelle tavanomainen toispuoleinen hymy näytti etsivän paikkaansa naisen kasvoilla, mutta jäi toistaiseksi vain ujoksi varjoksi naiselle tyypilliseen virneeseen verrattuna. Hän astui Rayashin perässä keittiöön päin, mutta jäi seisomaan sen oviaukolle. Mirayan tummanvihreä, pitkähihainen mutta olkapäät paljaaksi jättävä kokopitkä mekko kahisi hiljaa hänen nojatessaan ovenkarmiin. Kastuneesta helmastaan hame näytti lähes mustanvihreältä, aivan kuin tummat lonkerot olisivat kurkotelleen helmasta ylöspäin. Mekon avaraa kaula-aukkoa kiertävä kapea, musta pitsireunus oli paikoittain rypyttynyt kosteuden ja sitä painaneen märän viitan takia.
Mirayasta oli lähes hellyyttävää seurata kuinka Rayash alkoi touhuamaan keittiössä. Hän oli itsekin yllättynyt huulilleen kohonneesta pienestä hymystä. Saattoiko tämä olla totta? Mirayan olisi tehnyt mieli nipistää itseään varmistuakseen, ettei ollut sittenkin unessa. Viimeisen reilun vuorokauden aikana oli tapahtunut uskomattoman paljon. Ja nyt sen kaiken täysin mahdottomalta tuntuneen jälkeen hän seurasi kuinka Valkoisen Lohikäärmeen hillitty kapteeni hääri keittiössään valmistellen heille kaakao-hetkeä kekseineen kaikkineen. Jos kaikki tuo oli jo kuin erittäin omituisesta unesta, oli Rayashin kasvojen epäröivältä vaikuttava ilme vieläkin suurempi ihmetyksenaihe, miehen viimein kääntyessä takaisin Mirayan puoleen. Miraya vastasi Rayashin katseeseen yhtä epävarmana, tietämättä mihin nyt olisi ollut viisainta tarttua. Kuinka nopeasti kaksi niin itsevarmaa persoonaa olikaan saatu rapistumaan hauraiksi murusiksi.
"Niin, tuota, kuulisin mielelläni kuinka sinä ja... äitini tapasitte", Miraya totesi lopulta ja suoristautui nojaamasta ovenkarmiin. Hän epäili puheensa olleen näin takeltelevaa viimeksi silloin, kun hän oli ollut vasta muutaman vuoden ikäinen. Päätään aavistuksen kallistaen, saaden osan märistä hiuskiehkuroista valahtamaan olalta hänen eteensä, Miraya jäi odottavan jännittyneesti seuraamaan Rayashin ilmeitä.

Re: Yhden illan tähden

Posted: Sat Jun 23, 2018 7:19 pm
by Tinanja
Miraya, ei ollut sanonut mitään koko matkan aikana. Ei Rayashkaan, ja hiljaisuus oli epämiellyttävän painostava. Rayashista tuntui, kuin se olisi voinut särkyä hauraan jään tavoin ja rikkoa kaiken sen, mitä viimeisen puolen tunnin aikana oli tapahtunut... mitä viimeisen vuorokauden aikana oli tapahtunut. Matka tuntui ikuiselta ja vaikka se viimein olikin ohitse, tuntui olo silti raskaalta, epämiellyttävältä... epämukavalta ja vaivaantuneelta. Mitä hän sanoisi? Miten hän aloittaisi keskustelun? Miehen kasvoille levisi pieneksi hetkeksi tuskin havaittava hymy tämän kuullessa, että Miraya oli samoilla linjoilla hänen kanssaan siitä, että he voisivat juoda hyvin terästettyä juotavaa. Itärannikolta talven varalle ostettu kaakaojauhe saisi nyt arvoisensa seuran kirkkaasta, hyvin vahvasta viinasta, jonka mies oli salakuljettanut Drienen eräästä laittomasta kapakasta Dioneen, ja ottanut itselleen muutaman pullon sitä palkaksi rahan lisäksi. Hän kuuli askeleiden lähestyvän keittiötä, kun Miraya asteli lähemmäs hänen viimein laskiessa keksipurkin pöydälle. Keksipurkin lisäksi pöydällä oli korissa joitain kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä ja suolakeksejä jo valmiina, ja näytti siltä, että ne olivat tehneet kauppansa asukkaiden keskuudessa.

Hyvin tavalliselta näyttävä kapteeni kurottautui keittiön ylimpään kaappiin ja otti sieltä avaamattoman, etiketittömän viinapullon ja laski sen pöydälle, toisesta kaapista löytyi pari shottilasia sekä suuret mukit kaakaota varten. Rayashin yllä oli vartalonmyötäinen, kauniin tummansininen liivi, joka ylsi miehen vyötäisille saakka, ja sen alla kermanvaalea pitkähihainen paita, jonka hihat oli kuristettu nauhalla niin, että ne eivät valuneet ranteiden alapuolelle. Paidan kaulus oli nostettu siististi liivin päälle, ja helma työnnetty mustiin housuihin, joiden lahkeet nyt roikkuivat vapaasti miehen nilkoissa, kun saappaat eivät pidelleet niitä hallinnassa. Miehen vaatteet näyttivät siltä, että ne olivat jo käyttöiällään maksaneet hintansa takaisin, mutta ne istuivat hyvin, olivat puhtaat sekä kohtalaisen siistit vaikkeivat uutuuttaan enää huutaneetkaan. Mukit jäivät miehen käsistä sivupöydälle, kun Rayash asetteli shottilasit ja pullon pöydälle keksien vierelle vain kurottautuakseen ottamaan kaakaopurkin lieden päällä olevalta hyllyltä.
Mirayan kysymys sai miehen rutiinonomaiset liikkeet hetkeksi loppumaan ennen kuin tämä keräsi itsensä jatkaakseen niitä. Pieni hymy häivähti Rayashin kasvoilla tämän ajatellessa Celiania, ja viimein avatessa viinapullon. Pistävän alkoholipitoinen juoma levitti tuoksunsa pitkin keittiötä Rayashin kaataessa shottilaseihin tilkan viinaa, ja sitten vähän reilummalla kädellä mukienpohjalle sitä samaa, kirkasta nestettä odottamaan hellalla valmistuvaa kaakaota. Mies työnsi toista shottilasia lähemmäs Mirayaa ja nielaisi vähän. Hän ei voinut edelleenkään uskoa tilannetta todeksi, ja se teki vaikeaa ajassa taaksepäin palaamisesta.

"Olin nuori, en edes kapteeni vielä", Rayash sanoi hiljaa. "Palvelin tosin jo Lohikäärmeellä silloin, ensimmäistä vuottani", mies jatkoi kaataen sitten nopealla kulauksella viinisotin kurkustaan alas. Tahaton irvistys kohosi tuon kasvoille poltteen saavuttaessa hänen kurkkunsa ja siitä lopulta aina vatsankin. "Vietimme talvemme Drienessä sinä vuonna, kun emme ehtineet ennen jäitä takaisin Dioneen... Sinä syksynä myrsky hidasti matkaa lähes upottaen Lohikäärmeen ja miehistön sen mukana...", tämä kääntyi lapioimaan suurella lusikalla kaakaota reilusti kattilaan veden höyrytessä, muistellessaan kahdenkymmenen vuoden takaisia tapahtumia. "Ja no, nuorena sitä tuppaa löytämään helposti tapoja viettää aikaa", mies naurahti. "Ja minä löysin Celianin... eräästä kapakasta. Sitten siitä tuli tapa, vaikka hänkin tiesi, että lähtisin jälleen keväällä takaisin merille", Rayash lisäsi hiljaa, edelleen hellaa tuijottaen, ettei hänen tarvitsisi katsoa Mirayaan.
"Meillä oli hauskaa", tämä jatkoi sitten hiljempaa, tajutessaan, miten paljon Celian oli häneltä salannut, vaikka ei varmasti olisi ollut vaikeaa löytää suurimman kauppalaivan yhtä miehistön jäsentä... joka myöhemmin oli noussut sen laivan kapteeniksi. Mies sekoitti vielä lähes kiehuvaa juomaa tasaisin liikkein, nyt huultaan vähän puraisten. "Mutta en kuullut sen kevään lähdön jälkeen hänestä enää lainkaan, vaikka Lohikäärme tekee pääsääntöisesti kaikki matkansa Dionesta Drieneen... Se on ainut tarpeeksi suuri satama, johon laiva mahtuu", Rayash sanoi - eikä ollut vaikea arvata, että tämä käänsi puheenaiheen mieluummin laivaan kuin henkilökohtaisiin asioihinsa, ja että tämä mielellään kuorrutti tarinan kommenteilla Lohikäärmeestä. Siihen laivan liittyi vahvoja tunteita, mutta ne oli käsitelty aikoja sitten... tämä... tämä ei ollut helppoa, varsinkaan nyt kun hän tiesi, mitä Celianin ja hänen suhteestaan oli syntynyt. Lopulta Rayash kääntyi melko ilmeettömänä kaatamaan kuumaa juomaa mukeihin, siirtäen sitten kattilan sivummalle kuumalta levyltä.
"Hän ei tainnut kertoa tästä mitään sinulle?" kuten tuo ei ollut kertonut hänellekään siitä, että oli tullut raskaaksi... saati että siitä oli vielä syntynyt lapsi.

Re: Yhden illan tähden

Posted: Sun Jun 24, 2018 8:59 pm
by Kide
Miraya oli huomaavinaan hetken epäröintiä Rayashin liikkeissä hänen kysymyksensä jälkeen. Vaalean paidan verhoamat kädet seisahtuivat hetkeksi vain jatkaakseen taas juomien valmistelua kuin mitään ei olisi tapahtunut. Miraya ei uskaltanut liikahtaakaan vaan jäi odottamaan Rayashin vastausta. Oliko tuo pieni hymy, josta häivähdyksen hän ehti nähdä miehen kääntyessä pöydän ääreen, puolittain Mirayaan päin?
Rayashin täyttämät shottilasit kertoivat, että mies näytti kaipaavan nopeammin vahviketta kuin kuuma terästetty kaakao tulisi sitä tarjoamaan. Miraya oli täysin samaa mieltä, muttei siltikään liikkunut ovelta mihinkään, vaikka Rayash työnsi toista pikkuruista lasia häntä kohden merkitsevästi.
Viimein Rayash alkoi kertomaan tarinaansa, Mirayan vanhempien tarinaa, jota tytär itse kuunteli tällä kertaa tarkkaavaisena, painaen jokaisen sanan mieleensä. Rayashin hakiessa välissä rohkaisua kirkkaasta, ja miehen ilmeestä päätellen vahvasta juomasta, ei Miraya voinut olla hymyilemättä hieman. Kapteenin kääntyessä takaisin kaakaon puoleen, asteli Miraya viimein keittiön puolelle ja istui hiljaa pöydän ääreen, katse tiukasti sinisen liivin selässä. Miraya liikutteli hajamielisesti shottilasia sormiensa välissä Rayashin kertomuksen jatkuessa, mutta ei vielä maistanut juomaa. Miehen puhuessa ajanviettotavoista ja kapakasta löytyneestä Celianista, tuhahti myös Miraya huvittuneesti. Vanhempiensa tutustumispaikan hän olisi voinut arvata itsekin. Hän katseli arvioiden Rayashin olemusta hyvästä ryhdistä voimakkaisiin piirteisiin ja valkoisiin hiuksiin asti miettien, miltä tuo oli mahtanut näyttää kaksikymmentä vuotta aiemmin, ennen kuin merillä kulkeminen oli jättänyt jälkensä tuon kasvoihin ja kapteenina olo koko olemukseen.
Sitten Rayashin äänensävy tuntui muuttuvan hieman. Rayash oli selvästi oppinut peittämään tunteensa, mutta Miraya oli huomaavinaan ripauksen pettymystä miehen äänessä, tämän kertoessa ettei ollut sen talven jälkeen kuullut Celianista. Ajatus tuntui kivistävänä myös Mirayan vatsassa ja hän käänsi katseensa hetkeksi pöydän pintaan. Hän oli aina olettanut, ettei hänen isänsä halunnut tulla löydetyksi tai osallistua lapsensa elämään. Niin hän oli äitinsä vähistä sanoista olettanut, ja se oletus oli ollut täysin väärä. Todellisuudessa Celian ei ollut sitä koskaan suoraan Mirayalle kertonutkaan. Eikä Miraya itse ollut kokenut tarpeelliseksi kysyä asiaa suoraan, vaatia vastausta. Tai ehkä hän ei vain ollut ollut tarpeeksi rohkea siihen, peläten utelujen vaikuttavan siltä kuin hänelle ei olisi riittänyt pelkkä äiti, vaikka tuo oli aina ollut enemmän kuin tarpeeksi.
Rayashin liikahdus sai Mirayan kohottamaan katseensa, mutta yhtä lailla kuin Rayashin eriväriset silmät näyttivät välttelevän Mirayaan katsomista, kiersivät myös siniset silmät kaikkialla muualla kuin miehen katseessa.

Mirayan sormet puristuivat tiukemmin shottilasin ympärille Rayashin esittäessä oman kysymyksensä kaakaot tarjoiltuaan. Miraya nosti pienen lasin huulilleen ja antoi juoman tuoksun pistellä nenäänsä ennen kuin heilautti sen kerralla suuhunsa. Hän oli tottunut jos jonkinmoiseen juomaan, mutta tämän viinan voima yllätti hänetkin ja sai naisen huulet suipistumaan ja kulmat kurtistumaan. Hän laski lasin hillityn hitaasti pöydälle ja piti siitä vielä hetken kiinni kuin tukea hakien ennen kuin irrotti otteensa sormi kerrallaan ja nosti viimein kirkkaansinisten silmiensä katseen suoraan Rayashiin silmiin.
"Ei, ei kertonut", Miraya totesi lähes tylysti. Hänenkin kasvonsa pysyivät lähes ilmeettöminä, mutta pettymys kuulsi sanoista läpi.
"Enkä minä kysynyt... En koskaan vaatinut oikeaa vastausta", hän jatkoi nyt syytöstä ja häpeää tulvillaan olevan katseensa takaisin pöytään laskien. Sirot sormet sivelivät hetken pöydän pintaa, sen pieniä naarmuja myötäillen.
"Luulin ettei isäni... ettet sinä... vain halunnut tuntea minua", Miraya lisäsi sanojaan hakien. Hän nosti varovasti, lähes ujosti katseensa takaisin Rayashiin. Silmien sinen takana näkyi niin valoja kuin varjoja: toiveikkuutta ja uteliaisuutta, mutta myös pettymystä, jopa katkeruutta. Jos Driene oli pääpaikka, johon Rayash purjehti, oli oikeastaan ihme etteivät Celian ja Rayash olleet myöhemmin törmänneet toisiinsa. Tai ei ehkä sittenkään ihme, Miraya mietti, vaan tarkoitus. Sen oli täytynyt olla hänen äitinsä tarkoituskin, vältellä Rayashia. Mutta miksi? Vain oman ylpeytensä tähdenkö?
Miraya osasi kyllä peittää tunteensa niin halutessaan, mutta nyt hänen ajatuksenjuoksunsa oli lähes suoraan luettavissa siroilta kasvoilta. Pettymys hänen äitiään kohtaan, joka vain paisui paisumistaan.

Re: Yhden illan tähden

Posted: Sun Jun 24, 2018 9:43 pm
by Tinanja
Miraya ei näyttänyt reagoivan hänen tekemisiinsä, tai sanoihinsa ensin lainkaan. Ehkä tämä mietti yhtä lailla kuin hänkin, miten tämä keskustelu pitäisi aloittaa, miten sitä pitäisi jatkaa... Tämä keskustelu oli sellainen, jota Rayash ei vielä paria viikkoa aiemmin villeimmissä unissaankaan olisi osannut odottaa, ja tieto tuntui tulleen kieltämättä puskan takaa. Oli vaikea suhtautua siihen oikein millään lailla, varsinkaan tässä kaikessa tunteiden sekamelskassa: hän tunsi katkeruutta Celiania kohtaan siitä, että tuo oli salannut asian häneltä, ja sekalaista onnellisuuden ja hämmennyksen tunnetta siitä, että oli edes käymässä tätä keskustelua parikymmenvuotiaan tyttärensä kanssa. Sana tytär tuntui oudolta, erikoiselta ja hyvin hämmentävältä, ja samaan aikaan Rayash oli kieltämättä yllättynyt siitä, miten mielenkiintoiselta se kuulosti. Päätyisikö Miraya Lohikäärmeelle osaksi hänen elämäänsä, vai näkisikö hän tuon vain maissa ollessaan? Hetken aikaa Rayash tunnusti jopa itselleen toivovansa, että tilanne lopulta voisi johtaa siihen. Että tämä keskustelu voisi valaista sitäkin kysymystä.

Rayash vilkaisi pikaisesti Mirayaan saatuaan viimein viimeisetkin sanat, kysymyksensä lausuttua ja laski molemmat, nyt täydet kaakaomukit pöydälle. Hetken asiaa pohdittuaan mies päätyi vetämään yhden keittiön pöydän tuoleista itselleen, viitaten ohimennen Mirayaakin istumaan. Tuoli narahti miehen painon alla, ja tämä ei suoranaisesti edelleenkään katsonut Mirayaan. Tuon vastaus paljasti kaiken oleellisen siitä, miten Celian oli suhtautunut ja käsitellyt raskautta ja lasta, Rayashin pettymykseksi ja katkeruudeksi. Miehen helpotukseksi Miraya tuntui kuulostavan aivan yhtä katkeralta jatkaessaan kertomalla, ettei uskonut Raysahin koskaan edes halunneen tuntea naista. Se sai Rayashin kulmat kurtistumaan tyytymättöminä, vaikka syy ei missään tapauksessa ollut Mirayan. Mutta sitä Rayash ei ymmärtänyt, miten Celian oli onnistunut välttämään hänet kokonaan, vaikka hän viettikin Drienellä aikaa purjehtiessaan Drienen ja Dionen väliä. Se vaati jo perehtymistä aikatauluihin, suunnitelmiin ja uutisten kuuntelua... se ei välttämättä ollut ollut vain sataman välttelyä... Oliko nainen niin ylpeä itsestään, ettei ollut voinut nielaista sitä ja kertoa lapsesta? Raysah havahtui siihen, miten hänen ajatuksensa olivat päätyneet jälleen harhailemaan ja nyt vilkaisi nopeasti Mirayaan, nielaisten vähän.

"Tuskin olisin luopunut urastani perheen perustamisen tähden, mutta... en näe mitään syytä, miksen olisi voinut viettää talvia Drienessä", Rayash sanoi viimein laskien hitasit katseensa kaakaotaan arvioimaan. Tai tukea noita taloudellisesti, tämä ajatteli vielä.
"Mutta...", kapteeni sanoi hiljaa, tasaista juomansa pintaa turhankin tiukasti tuijottaen, toinen käsi eksyen hiuksia haromaan jopa hieman hermostuneesti. Kai hänen oli pakko sanoa jotain siitä, mitä hän tästä ajatteli? Mirayasta? Tämän tapaamisesta? Tutustumisesta? Se tuntui tuovan palan miehen kurkkuun, ja tämä nielaisi kertaallen, omasta mielestään turhankin äänekkäästi. "Voisin ottaa kiinni tästä... tutustumismahdollisuudesta", ja katsoa mihin se veisi, tuo ajatteli vielä. Ääni oli viimeisten sanojen kohdalla värähtänyt - ja se muutoin niin hallitun virallisessa olemuksessa tuntui jopa siltä, ettei se tunteen ilmaus kuulunut kehoon, tuon olemukseen lainkaan. Ja silti, tuo näytti siltä, ettei vieläkään ollut varma, mitä ajattelisi tästä.

Re: Yhden illan tähden

Posted: Tue Jun 26, 2018 12:23 pm
by Kide
Rayash näytti vajoavan hetkeksi mietteisiinsä, joiden Miraya epäili olevan yhtä turhauttavia kuin hänen omatkin ajatuksensa. Miraya veti toisen kaakaomukeista eteensä ja jätti omankin katseensa uimaan tumman juoman pinnalle. Hän ei tiennyt mitä sanoa seuraavaksi. Mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi sanoa? Tai ylipäätään voisi sanoa? Mirayasta tuntui kuin matto olisi vedetty hänen jalkojensa alta ja nyt hän joutui opettelemaan kävelemään uudestaan. Itsevarma ja ylpeä olemus oli tiessään, eikä Miraya tuntenut oloaan ollenkaan omakseen ilman niitä. Hän ei ollut tottunut olemaan sanaton, mutta ilmeisesti hänen oli nyt tutustuttava useampaankin tuntemattomaan.
Kuuma muki ja juomasta nouseva höyry tuntuivat mukavan lämpimältä sateessa kastumisen jälkeen, mutta sitäkin enemmän Mirayan sisintä lämmitti kuulla Rayashin seuraavat sanat. Miraya tiesi kyllä, ettei kukaan paatuneista merimiehistä luopuisi urastaan kovin helpolla, mutta se että Rayash olisi voinut luopua Dionesta ja viettää talvet Drienellä sai Mirayan hymyilemään hennosti kaakaolleen. Hänen suunsa palautui kuitenkin turhan nopeasti ilmeettömäksi viivaksi, kun hän ymmärsi kaikki menetetyt mahdollisuudet. He olivat kaksikymmentä vuotta myöhässä pohtimaan, mitä olisi voinut olla.

Rayashin hiljainen mutta sai Mirayan kohottamaan jännittyneen katseensa hitaasti takaisin mieheen. Rayashin alas luotu katse ja levottomat eleet hermostuttivat Mirayaakin hänen odottaessaan mitä tuo aikoi sanoa. Ennen kuin Rayashin ehdotus sai Mirayan hartiat rentoutumaan, ei hän edes ollut tajunnut kuinka tärkeäksi yllättäen asian koki. Kuinka kovasti myös hän halusi tutustua isäänsä ja toivoi Rayashin hyväksyvän hänet. Hän oli kuvitellut, tai pikemminkin vakuutellut itselleen, ettei tarvitsisi isää. Ettei sillä ollut väliä. Mutta nyt tämä yllättävä tilanne paljastikin kuinka väärässä hän oli ollut. Nyt kun Miraya oli tavannut Rayashin, tiesi tästä, halusi hän hetki hetkeltä enemmän tutustua mieheen. Tuntea isänsä.
"Se... olisi mukavaa", Miraya vastasi pienesti hymyillen, odottaen nostaisiko Rayashkin viimein katseensa häneen ja näkyisikö tuon kasvoilla muutakin kuin vaivaantuneisuutta, joka tuntui kyllästäneen koko keittiön ilman. Miraya puristi kaakaomukiaan käsiensä välissä osaamatta irrottaa otettaan siitä, vaikka se hänen hiljalleen lämmenneitä sormiaan vasten alkoikin tuntua jo hieman liian kuumalta.
"En usko, että kahta vuosikymmentä käydään läpi ihan hetkessä, mutta jostain kai on aloitettava", Miraya totesi sitten, hieman enemmän varmuutta äänessään. Rayashia hän kuitenkin katseli edelleen jokseenkin varovasti. Aivan kuin peläten, että tuo olisi voinut hävitä hänen edestään yhtä yllättäen kuin mies oli hänen elämäänsä ilmaantunutkin.
"Joten, miten päädyit merimieheksi? Tai Valkoisen Lohikäärmeen kapteeniksi?"
Miraya oli huomannut, että Rayash tuntui puhuvan laivastaan kaikkein vaivattomimmin, joten hän päätti valita loputtomien kysymyksien joukosta juuri nuo. Olisi myös heille molemmille parempi, mikäli he välttyisivät turhauttavaan hiljaisuuteen vajoamiselta tai täyttäisi sitä pettymyksellään Celiania kohtaan, joka puski esille heidän molempien suojamuurien takaakin. Ja kyllä Mirayaa kieltämättä myös kiinnosti miten hänen isänsä oli asemaansa noussut, minkä saattoi nähdä myös sinisten silmien odottavasta katseesta.
Kaksikymmentä vuotta ei kurottaisi hetkessä umpeen, eikä katkeruutta kitkettäisi, mutta toisaalta eihän heillä kiire ollutkaan. Kunhan vain he molemmat osaisivat niellä ylpeytensä ja sietää uudenlaista tuntematonta.

Re: Yhden illan tähden

Posted: Tue Jun 26, 2018 3:58 pm
by Tinanja
Rayashin kasvoille levisi pieni hymy hetkeksi, kun hän viimein, liian pitkiltä tuntuneiden sekunttien jälkeen kuuli Mirayan vastauksen. "Se... olisi mukavaa", tuo sanoi vierittäen sinä samalla Rayashin mielen ja sydämen päältä suuren, sitä painaneen kivenlohkareen sivuun. Mies tosin ei ollut sitä itse erityisemin edes rekisteröinyt, mutta sanojen luoman helpotuksen, pienen epävarman onnellisuuden Rayash kyllä sisäisti liiankin hyvin. Mies vilkaisi jopa nopeasti Mirayaan ennen kuin jälleen vakavoitui niiden sekalaisten tunteiden vallatessa mielen. Onneksi Miraya päätyi jatkamaan keskustelua kommentoimalla, ettei kahta vuosikymmentä käytäisi heti lävitse. Se oli totta - varmasti heidän molempien elämään oli mahtunut yhtä sun toista sattumaa ja tapahtumaa.

"Olen nuorimmainen Doulbturien suvussa", Rayash sanoi olkiaan kohauttaen. "Olet varmaan kuullut isästäni Drienellä", tuo naurahti. "En tiedä, kuka ei olisi kuullut. Hän, ja äiti myös, ovat kauppiaita ja viihtyivät töidensä parissa paremmin kuin lastensa. Kasvoin opettajien ja kodinhoitajien kasvattamana, mutta koska en ollut perillinen, niin tunsin oloni aina vähän turhaksi, eikä minulle nähty kovin suurta arvoa suvussa, vaikka voisi sanoa, että olen kasvanut aika etuoikeutettuna", Rayash jatkoi tuhahtaen vähän. "Ei se siltä kyllä tuntunut", tämä hymähti.
"Lähdin varmaan noin seitsemäntoistakesäisenä kauppalaivalle merimieheksi, kun halusin pois saarelta. Jäin vuosiksi sille laivalle kasvamaan ja oppimaan merenkulusta kaikennäköistä. Sen jälkeen pestauduin Lohikäärmeelle edellisen kapteenin alaisuudessa ja kohosin arvoasteikossa perämiehen tasolle, vaikka nimellisesti Sarya pitikin sitä asemaa. Se toimi, koska kapteeni alkoi olla jo iäkäs eikä viitsinyt keskittyä niin paljoa laivaan ja sen asioihin, joten minä ja Sarya pyöritimme Lohikäärmeen toimintaa", Rayash selitti, kaakaotaan edelleen tuijotellen, nyt tosin välillä Mirayaakin vilkaisten.
"Kun kapteeni viimein suostui jäämään eläkkeelle, hän jätti Lohikäärmeen minulle, ja Sarya tuli käytännössä sen vaihtokaupan mukana perämieheksi", Rayash jatkoi sitten, pieni hymy nyt kasvoillaan. "Ja olemme sen jälkeen kasvattaneet laivan liikevaihtoa yli puolella siitä, mitä se oli alunperin", mies naurahti. "Sen jälkeen sukukin viitsi tunnustaa minut sukuun kuuluvaksi, kun sain Itärannikon suurimman kauppalaivan komennukseeni."
"Eldrinin sitten poimin mukaan Drienen vankilasta, ja Airdanin täältä muutama vuosi sitten", Rayash lisäsi vielä, hymyillen vähän.

"Entä sinä, miten päädyit Dioneen Drieneltä?" Rayash kysyi nyt katseensa Mirayaan kohottaen.

Re: Yhden illan tähden

Posted: Wed Jun 27, 2018 11:42 am
by Kide
Rayashia tarkasti seuratessaan Miraya oli erottavinaan jopa hetkellisen hymyn tuon kasvoilla, kunnes kapteeni näytti piilottavan tunteidensa kirjon jälleen ja laski katseensa tämän hetken turvasatamaansa, kaakaoon. Vaikka Rayash piilottikin hyvin tunteensa, alkoi Miraya epäillä, että tuolle oli yhtä tärkeää heidän tutustumisensa kuin Mirayallekin siitä oli yllättäen tullut. Ja siitä hän oli otettu.

Miraya jäi kuuntelemaan hiljaisena Rayashin kertomusta, seuraten välillä miehen eleitä, välillä laskien omankin katseensa pöydän pintaan kuvitellen tapahtumia mielessään. Mirayakin hymähti hiljaa Rayashin naurahtaessa perheensä nimelle. Siinä mies oli aivan oikeassa; varmasti kaikki vähänkään pidenpään Drienellä asuneet tiesivät Doultbur-nimen. Miraya ei ollut hukannut kovin montaa ajatusta Rayashin nimeä pohtien työtarjouksen saatuaan, vaikka olikin nimen Drienen ajoilta tunnistanut. Mutta nyt, Rayashin kertoessa nuoruudestaan, ei hänen ollut lainkaan vaikea kuvitella kuulemaansa. Kaikki tiesivät Doultburien olevan rikkaita ja nimenomaan etuoikeutettuja lähes kaikkeen, mutta liian usein se ei Mirayankaan tietämän mukaan tarkoittanut helppoa elämää, etenkään lapsille. Ei ainakaan silloin, jollei lapsi sopinut sulavasti siihen muottiin, joka häntä varten oli valmiiksi valettuna. Rayashin puheet ja tuhahdukset saivat Mirayan kurtistamaan harmistuneena kulmiaan. Rayash ei tosin vaikuttanut katkeralta - tai ei ainakaan suostunut näyttämään sitä -, mutta eivät tuon lapsuusmuistot aurinkoisilta ja onnellisiltakaan kuulostaneet. Hetkellisesti Miraya jopa katui sitä kuinka paljon syytöksiä hän oli mielessään ehtinyt äitinsä päälle kasata. Olihan hänellä kaikesta huolimatta ollut onnellinen lapsuus, vaikkakin vain yhden vanhemman huomassa.
Samalla Miraya huomasi olevansa yllättynyt ja jollain tapaa kiitollinen siitä, kuinka suoraan Rayash oli valmis kertomaan itsestään. Jos he todella halusivat tutustua toisiinsa, tämä oli juuri parasta lääkettä siihen. Miraya muistutti samalla myös itselleen, että hänen olisi pystyttyvä samaan.

Merimiesajoistaan ja Valkoisesta Lohikäärmeestä puhuessaan Rayashin olemus näytti taas valostuvan. Mies alkoi nostamaan eriväristen silmien katsettaan Mirayaan yhä useammin, ja kertomuksesta kuulsi läpi, kuinka onnelliseksi merillä oleminen oli miehen tehnyt. Ja teki edelleen. Samoten kuin ylpäksi, mutta ei turhaan. Miraya ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Valkoisen Lohikäärmeen nykyinen asema olisi vaatinut kovaa työtä ja sen kapteeni ansainnut ylpeytensä. Miraya ei vain tiennyt, millaista muuta kuin kovaa työtä Lohikäärmeen nousuun oli käytetty.
Rayashin kertoessa lopuksi, kuinka hänen saavutuksensa Lohikäärmeen kapteenina oli saanut Doultburien suvunkin tunnustamaan hänet, nousi Mirayan kasvoille ensimmäistä kertaa selvästi erottuva vino virnistys. Virne hukkui kuitenkin nopeasti yllätyksen taakse, kun Rayash mainitsi Eldrinin, ja kuinka oli saanut miehen miehistöönsä. Vankilassa? Miten se iloinen heppu oli onnistunut saamaan itsensä kalterien taakse? Siitä Miraya aikoi ottaa vielä selvää, mutta se saisi odottaa.

Miraya pyyhki hämmästyksen kasvoiltaan Rayashin kohottaessa jälleen katseensa häneen kysymyksen kera. Hän nosti hetkeksi katseensa jonnekin Rayashin pään yläpuolelle miettien hetken, miten selittäisi asian.
"Driene on... hyvä paikka asua. Mutta se on myös kovin pieni, ja monella tapaa, noh, ahdasmielinen", Miraya aloitti ja hengähti syvään, laskien katseensa takaisin Rayashiin ja etsien tuon katseesta ymmärrystä. Rayashin jos jonkun Miraya uskoi ymmärtävän, kaiken miehen kertoman jälkeen.
"Se kuinka hankala naiskirjurin oli saada töitä yllätti, minut ja... äidin, molemmat." Mirayan äänessä oli huomattavissa pieni epäröivä värähdys, kun tuo mainitsi äitinsä. "Se oli suuri syy lähteä saaristosta, mutta... ei ehkä sittenkään suurin. Minä halusin jotain omaa, itsenäistä. Osoittaa selviäväni itse, niin kuin..." äitini jäi Mirayalta jatkamatta. Hän käänsi katseensa alas juomaansa ja puri hampaansa yhteen ymmärtäessään kuinka samanlainen olikaan äitinsä kanssa.
"Selviäväni omillani", hän jatkoi hetken epäröinnin jälkeen, katse edelleen kaakaossaan. Hänen äitinsä oli ollu yhtä aikaa syy lähteä kuin myös ainoa asia, joka oli saanut Mirayaa epäröimään. Celian oli aina ollut hyvin suojeleva ainoaa lastaan kohtaan, josta oli yksin vastuussa, mikä oli toisinaan nuoresta ja menevästä tytöstä tuntunut tukahduttavalta. Toisaalta Mirayaa oli myös hirvittänyt jättää äitinsä yksin. Mutta niiden asioiden pohtimisen Miraya päätti pitää toistaiseksi itsellään. Ehkä myöhemmin hän voisi kertoa Rayashille enemmänkin hänen ja äitinsä elämästä, mutta nyt oli parempi valita turvallisempi polku kuljettavaksi.
"Dione oli aina kiehtonut minua. Kaikki ne tarinat mitä sain kuulla... Liioiteltuja tietysti suurin osa", Miraya vaihtoi kertomuksensa suuntaa puhuen nyt paljon pirteämpään sävyyn ja naurahti ennen kuin jatkoi: "Niin kuin sain huomata tänne päästyäni. Mutta en ole katunut." Hän nosti jälleen katseensa Rayashiin, nyt aidosti hymyillen.
"Täällä naispuolista kirjuria ei katsota heti kieroon, ainakaan aina, ja muutenkin meno on paljon vapaampaa." Miraya tajusi olla jatkamatta pidemmälle, sillä hänellä ei ollut aavistuskaan, kuinka Rayash, isä, suhtautui hänen muihin töihinsä. Ajatus sai Mirayan nielaisemaan ja upottamaan katseensa takaisin kaakaoon, jonka hävin tuskin nähtäväksi haihtunut höyry sai hänet myös uskaltamaan maistamaan sitä. Samalla hän sai kerätä pirstaloituneita ajatuksiaan siitä, että hän oli vasta viikko sitten tanssinut isänsä nenän edessä - antaumuksella.
Miraya oli jo unohtanut hyvän kokoisen terästyksen, jonka Rayash oli heidän juomiinsa laittanut. Kuumasta juomasta uhkuva voimakas viina sai hänet yskäisemään heti ensimmäisen suullisen nieltyään, kun pistävä alkoholi höyrysi odottamattomasti hänen kurkussaan ja nenässään.
"Tämän... yhrmm... potku yllättää", Miraya totesi hieman käheästi, kurkkuaan karistellen, ennen kuin otti toisen, varovaisemman kulauksen juomaa. Toisella yrittämällä hän pystyi jo nauttimaan kaakaon pehmeästä mausta, jonka käytössä Rayash ei myöskään vaikuttanut tänään säästelleen.
"Mistä pirusta sinä olet tällaista tavaraa saanut?" hän kysyi viinaan viitaten, arvaamatta kysymyksensä vaarallisuutta.

Re: Yhden illan tähden

Posted: Wed Jun 27, 2018 5:19 pm
by Tinanja
Rayash katsoi Mirayaan ohimennen tämän alkaessa vastata hänen kysymykseensä. Mies ei ollut kovin yllättynyt siitä, että Miraya oli ainakin suhteellisesti pitänyt Drienessä asumisesta. Pikkusaaren, pikkukaupungin edut olivat merkittävät tiettyyn pisteeseen asti: asukkaat olivat pääsääntöisesti mukavia, rikollisuus oli melko pientä ja ilmapiiri oli miellyttävä. Rayashin oli itsekin myönnettävä, että saari oli kaunis siroine arkkitehtuurisine saavutuksineen ja mukavine asemakaavoineen. Mutta kaupungissa oli myös huonot puolensa siinä, että melkein kaikki tunsivat kaikki... uudet asiat, muutokset ja erityisesti kaikki niin kutsutusti perinteiden vastaiset asiat, kuten naiskirjuri, saivat kieltämättä nuivan vastaanoton. Sen oli näköjään Mirayakin huomannut. Mutta Raylta ei kyllä jäänyt huomaamatta se, miten epäröiden tämä nyt puhui äidistään. Celianin mainitseminen, vaikka vain Mirayan äitinä, sai Rayashin kulmat vähän kurtistumaan, mutta muutoin mies ei näyttänyt reagoivan Mirayan sanoihin erityisesti, kuunteli vain - aivan kuten Mirayakin oli kuunnellut hänen vastaustaan. Mirayan takellellessa vähän sanojensa kanssa, Rayash vain loi tähän lyhyen, nopean ja melkein myötätuntoisen katseen - tuo oli tänään, ja eilen kuullut paljon elämää muuttavaa asiaa, kun hän oli itse jo sulatellut sitä viinan turvin viikon verran.

Mirayan jatkaessa Dionesta, Rayash päätyi vain lyhyesti nyökkäämään maistaessaan kaakaotaan. Dione kieltämättä maan pääkaupunkina oli kiehtova, siitä Rayashkaan ei voinut olla eri mieltä - hän itse piti erityisesti siitä, miten erilaista ja eriävää porukkaa täällä näki, ja miten täällä muihin suhtauduttiin melko vapaasti, kuten Mirayakin oli äsken sanonut. Rayash saattoi vain nyökätä sanoille siitä, että Dione oli mielenkiintoinen. Mies ei voinut olla naurahtamatta ääneen Mirayan kommentoidessa viimein sitä, miten paljon potkua kaakaoseen sekoitetussa viinassa oli.
"Sain sen lahjaksi eräältä Drieneläiseltä kauppiaalta, kun kuljetin hänet Dioneen ja takaisin Lohikäärmeen nurkissa", Rayash kohautti olkapäitään Mirayan kysyessä kirkkaasta viinasta, jota hän oli naiselle tarjonnut. "Mutta minulla ei ole aavistustakaan, mistä hän on sen saanut, ja totta puhuen en edes halua tietää", sillä juoma oli täydellistä tälläisiin tarkoituksiin. Mirayan ei tosin tarvinnut tietää siitä kaikkea, mitä hän tiesi. Ei ainakaan nyt. Ehkä joskus? Täytyisi katsoa, mihin tämä tästä etenisi. Vastaus kuulosti luonnolliselta, eikä siinä kuulunut mitään erikoista sävyä - Rayash oli ennenkin vastannut vähätellen, aiheen ohittaen kysymyksiin hyödykkeistä, joita salakuljettamalla oli saanut käsiinsä. Näytti siltä, että tarina oli täysin totta. Rayash oli jatkamassa keskustelua jo jollain kuullessaan askeleita, ja kolinaa portaikosta.

"Perkeleensaatanan portaat!" Eldrinin käheä ääni kirosi turhankin lujaa sen kaksikon välille laskeutuneen hiljaisuuden välille, kun Rayash sanaakaan sanomatta laski jo otsansa kättään vasten ennen kuin edes näki Eldriniä - hän varmasti arvasi jo, mitä tuleman piti. Portaissa kompuroinut kookas mies asteli lopulta hitain, laiskankuuloisin askelin keittiön puolelle vain nähdäkseen pöydän ääressä istuvan kaksikon. Kapteeni kohotti katseensa vilkaisemaan nopeasti, arvioiden Eldriniin, joka seisoi kaikessa paidattomassa komeudessaan siinä keittiön ovella, hieman hämmentyneen näköisenä. Tuon paljas ylävartalo kiilteli hieman epätasaisessa keittiön valossa, kun miehen toinen käsi puristui vähän tiukemmin lanteilla olevan, ehkä turhan lyhyen pyyhkeen reunalle pitääkseen sen edes jotenkin säädyllisenä, kun kasvoille levisi pieni virne tuon tunnistaessa kunnolla Mirayan. Peremmälle astuessaan tämä virnisti Mirayalle ja iski tuolle silmää Rayashin kovasta, melkein kylmästä katseesta huolimatta.
"No, en odottanut vieraita", tämä tuhahti sitten ääneen, kurottautui ottamaan avatun viinapullon ja hörppäsi siitä pitkän kulauksen kävellessään ruokakaapille. "Voisit painua sinne, mistä tulitkin", Rayash sanoi viileästi, melko kylmällä sävyllä kuunnellessaan, miten Eldrin kaivoi kaapista lautasen, jolle latoi melko ison leivän, ison nokareen voita, rasvaista kinkkua ja juustoa samalla pidellen pyyhkeestään, ja vähäisestä siveellisyydestään edes jotenkin kiinni. Kun mies kurottautui ottamaan pulloa, vei Rayash sen nopealla liikkeellä tuon käden ulottuville.
"Nyt", tämä lisäsi mulkaisten Eldriniä kulmiensa alta. "No ei ny tartte hernettä heti vetää nenänä", tuo mutisi kapteenille vastaukseksi.
"Uitan sinut satama-altaassa heti kun se sulaa", Rayash ilmoitti tuolle miehen yrittäessä toistamiseen viedä viinapulloa, jonka Rayash otti nyt itselleen. "Vittuun siitä nyt", Rayash lisäsi vielä kun lopulta Eldrin kääntyi ottamaan ison lautasensa mukaansa - kuitenkin unohtamatta iskeä Mirayalle silmää Rayashin mulkoilusta huolimatta.

Re: Yhden illan tähden

Posted: Thu Jun 28, 2018 4:39 pm
by Kide
"Drieneltä?" Miraya sanoi kysyvästi toista kulmaan kohottaen, kun Rayash kertoi mistä oli viinansa saanut. "Toisaalta, ei kai se yllätä. Siellä jos jossain tarvitaan välillä tällaista tavaraa", Miraya totesi perään virnistäen. Hänkin olisi mielellään ottanut tuollaisen pullon kaappinsa kätköihin pahan päivän varalle. Tällaisen päivän varalle, oikeastaan. Sen hän päätti kuitenkin jättää sanomatta ääneen.

Näytti siltä, että Rayash oli sanomassa jotain, kun portaista kuuluva yllättävä kolina ja kiroaminen keskeytti heidät. Miraya kääntyi katsomaan keittiön ovelle silmät tutun äänen pyöristäminä. Käheydestään huolimatta Eldrinin ääni oli helppo tunnistaa, mutta muut äänet kuulostivat siltä kuin portaita olisi astellut alas yhden sijaan kolme Eldriniä. Miraya oli hetken täysin ymmällään, kunnes muisti, että Eldrin oli tainnut joskus mainita asuvansa kapteenin kanssa.
Mirayan silmät pöyristyivät entisestään - jos se enää oli mahdollista -, kun mies viimein pääsi keittiön ovelle paljastaen niukan asunsa, joka koostui pelkästä pyyhkeestä. Miraya ei kuitenkaan kyennyt tällä kertaa nauttimaan näkymästä, sillä hän odotti jonkinasteisella kauhulla Eldrinin reaktiota hänen eiliseen purkaukseensa, joka olikin tänä aamuna osoittautunut olemaan täysin turha. Eikä vain turha vaan Eldrinillä ei todennäköisesti ollut hajuakaan, mistä Miraya oli edes puhunut - tai oikeastaan huutanut. Yllätykset kuitenkin vain jatkoivat kasaantumistaan, kun Eldrin omasta hämmästyksestään selvittyään vain virnisti Mirayalle erittäin tutuksi käyneellä tavalla ja marssi peremmälle keittiöön.
Ei, Eldrin ei varmastikaan ollut odottanut vieraita tänä aamuna, kuten eivät Miraya tai Rayashkaan olleet odottaneet istuvansa kapteenin ruokapöydän ääressä. Miraya ei voinut kuin tuijottaa, kun Eldrin hörppäsi lähes tulisen voimakkaana polttavaa viinaa ilmekään värähtämättä. Vasta Rayashin yllättävän kylmästi lausuttu kehotus sai Mirayan irrottamaan katseensa ruokakaapille kääntyneen Eldrinin selästä ja vilkaisemaan Rayashia. Miraya jäi tuijottamaan lähes jähmettyneenä vuorotellen Rayashin synkentynyttä ilmettä ja Eldrinin, noh, Eldrinmäisyyttä. Loppujen lopuksi tilanteessa yllättävintä alkoikin olla Rayashin lähes kiukkuiset sanat eikä Eldrinin huoleton olemus.

Miraya ei mahtanut itselleen mitään, vaan toinen hänen suupielistään nousi vastaamaan Eldrinin virnistykseen tämän viimein poistuessa Rayashin tiuskaisun siivittämänä. Mirayalta ei ollut jäänyt huomaamatta Eldrinin punoittavat silmät, hieman hoiperteleva olemus tai varsinkaan se, kuinka tuo näytti kaipaavan useampaakin selvästi krapulaista oloaan loiventavaa hörppyä viinapullosta.
"Tuota... tuo voi olla osittain minun syytäni", Miraya kääntyi mutisemaan pöydän pinnalle. "Anteeksi, minä... Hetki vain", hän jatkoi ja vilkaisematta Rayashiin sujahti Eldrinin perään. Hän tarttui hellästi Eldrinin käsivarteen ennen kuin mies ehti ottamaan ensimmäisen askelman portaissa.
"Minä... Eilinen oli yksi suuri väärinkäsitys. Toivottavasti sitä ei tarvitse muistella", Miraya mutisi hakien Eldrinin katsetta omaansa. Hän ei ollut koskaan ollut erityisen hyvä pahoitteluissa, mutta vaikka sanat hakivatkin paikkaansa hänen huulillaan, oli sinisten silmien katse vilpittömän pahoillaan.
Nostaessaan varovasti kätensä miehen poskea vasten Miraya muisti liiankin selvästi kuinka eilinen läpsäys samaan poskeen oli jäänyt kihelmöimään hänen kämmeneensä ja epäilemättä myös Eldrinin iholle. Onneksi Eldrin oli Mirayan ihmetykseksi ja helpotukseksi vaikuttanut siltä, keittiössä nähdystä päätellen, että oli jo päättänyt unohtaa tapahtuneen - tai todella unohtanut sen.
"Lupaan korvata sen sinulle", Miraya kuiskasi vielä silmäänsä iskien. Hän siirsi poskea pehmeästi sivelleen kätensä Eldrinin niskan taakse tukea hakien, nousi varpailleen painuen samalla tuon alastonta ylävartaloa vasten ja suikkasi suukon samaiselle poskelle. Kääntyessään saman tien palatakseen keittiöön Miraya kuuli takaansa pyyhkeen kahahduksen ja joutui keräämään kaiken tarhdonvoimansa ettei vilkaissut vielä Eldriniin epäillessään, että tuon pyyhe oli juuri tippunut suojelemaan ensimmäistä porrasta miehen sijaan.
Ennen Rayashin näköpiiriin astumista Miraya puraisi huultaan saadakseen pyyhittyä kasvoilleen kohonneen virneen neutraalimmaksi.
"Te siis asutte yhdessä ja se... toimii?" Miraya kysyi takaisin keittiöön ja istumaan päästyään toinen suupieli nykien.

Re: Yhden illan tähden

Posted: Thu Jun 28, 2018 10:21 pm
by Tinanja
Rayash saattoi vain naurahtaa Mirayan kommentille viinasta, jonka hän oli juuri kertonut tulleen Drieneltä, kauppiaalta. Osa siitä oli totuutta, osa vähän väritettyä tarinaa, mutta se näytti uppoavan tuohon hyvin. Ilmeisesti se oli myös riittävän voimakasta, tai hän oli annostellut sitä vahvan kaakaon sekään sen verran, että sen hämmentävän tehokas potku herätti muutoin vain huomiota. Olihan se erikoinen siihen nähden, mitä täällä lantrattuna kapakoissa ja tavernoissa tarjottiin... Mies ei voinut olla kuin hymyilemättä tuskin huomattavasti hetken aikaa ennen Eldrinin kolistelua.

Eldrin onneksi näytti ottavan hänen ohjeensa pois lähtemisestä tosissaan poistuessaan Rayashin tiukkojen sanojen jälkeen vain saadakseen Mirayan peräänsä. Rayash kohotti kulmiaan Mirayan sanoille, sillä hänellä ei ainakaan ollut aavistustakaan siitä, mitä Miraya oli edellispäivänä Eldrinille tehnyt. Tuskin Eldrinilläkään sen ryyppäämisen jälkeen... Eldrin näytti lähinnä hyvin hämmentyneeltä aamiaislautastaan kantaessaan, kun Miraya lähestyi häntä ennen ensimmäistäkään porrasta. Mies pysähtyi siihen vähän hämmentyneen näköisenä, pidellen toisella kädellään lautasta suorassa, ja toisella yritti pitää pyyhettä ympärillään kuunnellessaan Mirayan pahoittelua - varsinkin siinä vaiheessa kun tämä lupasi korvata sen...? No, ei se haittaisi, ja se sai Eldrinin kasvoille pienen virneen tämän katsoessa keittiöön palaavan Mirayan perään tämän mekon peittämää takapuolta arvioiden. No, siinäpä oli jotain odotettavaa, Eldrin virnisti itsekseen kääntyessään takaisin portaita kohden, unohtaen toki pitää pyyhettä ympärillään. Tuhahtaen mies noukki sen matkaansa lähtiessään yläkertaan kokoamaan leipäänsä yhdeksi ateriaksi Mirayan palatessa takaisin Rayashin kanssa samaan pöytään.

"Pääsääntöisesti", Rayash vastasi lyhyesti siihen, kun Miraya kysyi heidän yhdessä asumisestaan, ja siitä, toimiko se. Toimihan se ihan hyvin, he riitelivät hyvin harvoin, pysyivät pääsääntöisesti omissa oloissaan, mutta samalla siitä oli seuraa, ja kulujen jakaminen laski merkittävästi asumiskuluja, ja säätöä sen suhteen, mistä väliaikainen asuinpaikka löytyisi. Monet vuokraisännät, ja -emännät eivät pitäneet ajatuksesta, että asukkaat lähtivät keväällä pois pitkän vuokrasuhteen sijasta. Mies oli jo jatkamassa, kun kuuli ulko-oven käyvän. Kevyet askeleet kertoivat samantien Rayashille, että tulija oli Sarya. Askeleiden lähestyessä Rayash huokaisi syvään Mirayalle, ja maistoi jälleen vahvaa kaakaotaan, kuin hakeakseen sanoja tai rohkaisua sille, mitä meinasi sanoa.
"Kyllä, asumme kaikki neljä saman katon alla", Rayash totesi sitten. "Ja kyllä, se toimii ihan hyvin", kapteeni jatkoi sitten Saryan naurahtaessa siitä keittiön ovelta. Nainen asteli peremmälle vilkaisten arvioiden Mirayaan Rayashin puhuessa.
"Se on kaikkein edullisin ratkaisu, asuntojen vuokraajat eivät oikein usein pidä vain muutaman kuukauden sopimuksista", totesi Sarya sitten olkiaan vähän kohauttaen. Nainen oli pukeutunut edellispäivää siistimmin: tunika jopa istui tämän päälle, asevyö roikkui tuon vyötäisiltä korostaen lanteita suorien, tyköistuvien housujen paljastaessa, miten hyvässä kunnossa nainen oli talvesta ja rauhallisemmasta elämäntyylistään huolimatta. Nyt tuon tummahiuksisen haltianaisen katse vaelteli Mirayassa. "Näytät siltä, että sisäistit, mitä Ray sanoi aiemmin", tämä totesi sitten, melkein hellästi hymyillen hieman kysyvällä sävyllä. Hän oli melko varma, että nuo kaksi saisivat ihan mielenkiintoisen isä-tytär -suhteen aikaan, kunhan viitsisivät niellä ylpeytensä ja keskustella asiasta. Todennäköisesti puolityhjä viinapullo pöydällä ainakin vähän edesauttoi asiaa. "Joko Ray kutsui sinut kevään ensimmäiselle matkalle Lohikäärmeellä?" kuitenkin tuo oli jo ajatellut asiaa Rayashin mereen suunnatun rakkauden vuoksikin. Sitä paitsi, Lohikäärme todennäköisesti olisi se osa tuon kapteenin elämää, joka tulisi Mirayalle hyvin tutuksi... muut asiat voisivat tulla ehkä myöhemmin.