Yhden illan tähden

Meren rannalla, Lown lahden kupeessa sijaitsee maan suurin ja tärkein kauppapaikka on Dione, joka jakautuu useisiin eri kaupunginosiin aina rikkaiden suurista kartanoista pieniin, arvottomiin hökkeleihin sataman sivulla. Dionesta kulkija löytää kaiken laillisen ja laittoman, mikäli vain tietää, mitä etsii.
User avatar
Kide
Posts: 485
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Yhden illan tähden

Post by Kide » Tue Jul 10, 2018 9:05 pm

He olivat edellisenä iltana istuneet Rayashin kanssa lounaalla aina iltahämärään asti. Molemmat olivat viimein pystyneet hieman rentoutumaan ja todella nauttimaan toisiinsa tutustumisesta. Kievariin illemmalla laskeutunut rauhallisuuskin oli ollut omiaan rentouttamaan heidän oloaan, kun ketään ei ollut häiritsemässä. Ja tiestysti oma osuutensa tunnelman keventämisessä oli ollut muutamalla jälkiruuaksi nautitulla oluttuopilla.
Muutamaan edelliseen päivään verrattuna Miraya lähtikin hyvin nukkuneena ja levollisin, joskin odottavin mielen kohti Valkoista Lohikäärmettä. Tänään hän oli liikkeellä jo ennen puoltapäivää, tarkoituksenaan vain ilmoittaa Rayashille kauppakillan kokoukseen osallistumisestaan ja palata sitten takaisin kotiin hoitamaan muita töitä pois alta ennen merille lähtöä. Ajatus laivamatkasta pisteli naisen vatsassa mukavasti. Sen lisäksi että hän odotti innolla pääsevänsä uudestaan ihailemaan aavaa ulappaa odotti Miraya kovasti myös Rayashin kanssa vietettyä aikaa. Nyt kun he olivat eilen saaneet avattua kunnolla keskustelua toisistaan, siitä olisi hyvä jatkaa. Ja vielä paremman matkasta tekisi Eldrinin läsnäolo. Lisäksi hänellä olisi mahdollisuus tutustua laivan perämieheenkin paremmin, mikäli Sarya töiltään ehtisi Mirayalle aikaansa uhrata.

Laivalle päästyään Miraya tervehti kannella ilmeisesti työntekoa valvovaa Rayashia yhtä lämpimästi takaisin. Hän oli iloinen huomatessaan myös Rayashin rentouden jatkuneen tämän päivän puolelle.
"Tulin vain ilmoittamaan, että lähden mielelläni mukaan kauppakillan kokoukseen. Minunkin lienee hyvä kuulla viimeisimmistä päätöksistä", Miraya kertoi iloisesti hymyillen. Ja tuo hymy vain leveni kuin vastaamaan peilikuvana Rayashin levenevään hymyyn. Kapteeni näytti tosin piilottavan osan tyytyväisyydestään hyvin nopeasti ja vetäisi kasvoilleen takaisin Mirayalle jo tutuksi käyneen virallisen maskin.
Rayashin seuraava kysymys sai Mirayan kohottamaan kulmiaan yllättyneenä. Ai että tiesikö hän! Eivät kai kauppiaiden rouvat muusta olleet viimeiseen kuukauteen puhuneetkaan kuin asuista, jollaisia aikoivat tilaisuuteen hankkia. Kun heille kerran vuodessa tarjoutui tilaisuus leveillä miestensä varallisuudella muutenkin kuin ruokaostoksilla ja kievareissa, niin pukuloisto oli taattu.
"Niin tiukkaa asua ettei henki kulje ja niin kiiltävää kangasta että muiden silmät vuotavat, ellen aivan väärässä ole?" Miraya naurahti.
"Eiköhän minulta jotain sellaista löydy, että vieressäni kehtaa seisoa", tuo lisäsi silmäänsä iskien.

"Jos minun ei tarvitse tietää muuta, niin palaan takaisin töihini, jotta olen ehkä valmiskin ennen kuin nostatte ankkurin", Miraya sanoi lopuksi, luoden merkitsevän katseen kannella käyvään vilinään.
"Tapaisimmeko puoli faethia ennen tilaisuuden alkua asuntosi edessä?" Miraya varmisti katsahtaen vielä kysyvästi Rayashia.
Hyvästien jälkeen valkoinen, päälaelle koottu nuttura laskeutui alas laivalta ja Miraya hävisi satamasta rakennusten väliin. Matkallaan kotiin hän muistutti itseään, että kirjanpitäjän töiden lisäksi hänen täytyisi hoitaa toinenkin tärkeä asia ennen kauppakillan kokousta: Eldrinin lepyttely. Vaikka se mies ei selvästikään ollut heidän pienestä välikohtauksestaan mieltään pahoittanut, halusi Miraya hyvittää asian jotenkin. Ei Eldrin kuitenkaan ollut tehnyt mitään ansaitakseen sellaista kohtelua, ja Miraya tiesi nauttivansa hyvittelystään varmasti yhtä paljon kuin Eldrinkin. Ehkä pari hyvin valittua asustetta ja yö majatalossa olisi sopiva korvaus, varsinkin jos hän hankkisi sinne valmiiksi pientä iltapalaa, joko alku tai jälkiruuaksi...

// Kiitos! Olihan siinä melkonen peli! //

Locked