Tervetuloa sukuun

Meren rannalla, Lown lahden kupeessa sijaitsee maan suurin ja tärkein kauppapaikka on Dione, joka jakautuu useisiin eri kaupunginosiin aina rikkaiden suurista kartanoista pieniin, arvottomiin hökkeleihin sataman sivulla. Dionesta kulkija löytää kaiken laillisen ja laittoman, mikäli vain tietää, mitä etsii.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Tervetuloa sukuun

Post by Kide »

Miraya seurasi kulmiaan epävarmana hieman kurtistaen, kun hymy Rayashin kasvoilta karisi pois ja mies nousi hiljaisena seisomaan. Israylla näytti olevan sanottavansa asiaan, mutta linnun rääkäisy kaikui ymmärtämättömille korville. Miraya pyöritteli hiusneulaa kädessään levottomin liikkein, mutta piti katseensa ikkunan eteen kävelleen Rayashin selässä. Hän pikemminkin tunsi kuin että olisi nähnyt kylmyyden miehen kasvoissa vaikean ja niin pitkään vältellyn aiheen edessä. Eikä Miraya Rayashia siitä voinut moittia, olihan hän itse yhtä katkera äitinsä valinnoista.

Miraya ei tiennyt mitä olisi toivonut, mutta jonkinlaista vastausta ainakin. Sitä hän ei kuitenkaan saanut, vaan sama epävarmuus aiheen ympärillä jatkui. Lopulta Rayash myönsi suoraan ajatuksensa Celianin valinnoista, mikä veti Mirayan ilmeen entistä surkeammaksi. Oli eri asia tietää toisen ajatukset kuin nähdä niiden vaikutus kasvoilla ja kuulla tuo katkeruus hiljaisiksi vaipuneissa sanoissa.
"Niin toivon minäkin", totesi Miraya hiljaa, hänelle oudon hauraalla äänellä. Hän vilkaisi hiuskorua käsissään Rayashin painettua oman katseensa pöytään. Kuka olisi odottanut, että Doultbureihin tutustuminen oli jopa omalla tavallaan ollut mutkattomampaa kuin pelkästään Celianista puhuminen, saatika mitä siltä tapaamiselta saattoi odottaa.

"Ymmärrän, jos et halua tulla. Mutta... haluan, että tiedät minun menevän tapaamaan häntä ja että... olet tervetullut mukaan." Miraya irvisti sanavalinnalleen. Se tapaaminen tuskin tulisi sisältämään lämpimiä tervetulotoivotuksia. Tuskin edes pahoittelua Celianin puolelta, sen mitä Miraya äitiään tunsi. Miraya nosti katseensa uudestaan Rayashiin. Hän ei halunnut raastaa hankalaan aiheeseen vastausta, vaan antaisi sen jäädä hautumaan isänsä mieleen ja palaisi siihen myöhemmin. Ehkä hän silloin olisi saanut itsekin jotain selkoa ajatuksiinsa äidistään ja hänen seuraavasta tapaamisesta.
"Onko jotain, mitä sinä haluaisit tietää? Minusta tai... Celianista." Rayash oli avannut omaa menneisyyttään epäröimättä Mirayalle, joten nyt oli hänen vuoronsa tehdä samoin.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Tervetuloa sukuun

Post by Tinanja »

Ainakin Miraya tuntui olevan samaa mieltä siitä, että olisi ollut mukavaa saada häne elämään aiemminkin. Mutta tilanne oli nyt se, mitä oli, ja sen kanssa oli elettävä ja päästävä eteenpäin, tuntui se miten ikävältä tai katkeroittavalta tahansa. Rayash järjesteli hitaasti kasvoilleen sen neutraalin ilmeen, jonka taakse oli helppo käytkeytyä vaikeiden aiheiden äärellä painiessa. Varsinkin, kun Miraya sanoi, että voisi ottaa hänet mukaan tapaamaan Celiania. Rayashin muistot naisesta ennen tätä olivat lähinnä sellaisia, jotka aiemmin olivat nostaneet hymyn huulille ja tyytyväisen virneen suupieleen, mutta nyt aiheuttivat vain puoliksi peitetyn irvistyksen kommentin vastaukseksi. Kapteeni epäili, ettei keskustelusta tulisi kovin kohteliasta tai miellytävää kenenkään osalta, jos hän pelmahtaisi Mirayan mukana Celianin kotiin. Ei näin pitkän ajan päästä. Rayash tiesi, ettei voisi estää itseään sanomasta mitään rumaa, katkeraa tai vihaista, eikä tiennyt halusiko Mirayan kuulevan tai näkevän sitä, oli - tai väitti tuo miten olevansa aikuinen.
"En usko, että siitä keskustelusta tulisi kenellekään kovin hyvä mieli", Rayash vastasi viimein, hiljaa ja kohotti katseensa Mirayaan. "Tulen mukaan, jos haluat... mutta...", mies antoi sanojensa vaipua kuulumattomiin ja käsi siirsi hitaasti papereita pöydällä suorempaan pinoon katseen seuratessa sen tekemisiä. "En usko, että millään, mitä sanon hänelle, on enää mitään merkitystä näiden kaikkien vuosien jälkeen", Rayash sanoi hiljaa, pieni, mutta surullinen hymy huulillaan. Oli selvää, että hänellä oli onnellisia muistoja tuosta, mutta... se, että Celian oli salannut Mirayan syntymän, ja pitänyt tämän tiedon itsellään ei ainakaan kullannut muistoja.

Kapteeni kohotti yllättyneenä takaisin katseensa takaisin Mirayaan, kun tämä kysyi, oliko hänellä jotakin kysyttävää Mirayaan tai Celianiin liittyen. Mies näytti miettivän hetken aikaa, nielaisten vähän. Hänelä oli niin paljon kysymyksiä ja ajatuksia, ettei hän tiennyt, miten olisi niitä artikuloinut tai edes ajatellut. Keskustelun käännyttyä Celianiin Rayash oli nopeasti huomannut, että kaikki muu oli valunut tehokkaasti mielestä pois - aihe oli sellainen, että hänellä oli paljon käsittelemättömiä asioita siihen liittyen, eikä nyt ollut oikea aika niitä käsitellä, ei tässä ja nyt. Siitä oli kuitenkin vaikea kääntää ajatuksia muualle. Rayash huokaisi syvään ja tipahti pian istumaan tuolilleen, joka kirskahti miehen painon alla. Tämä laski päänsä kätensä varaan nojaamaan, huokaisten syvään toistamiseen.
"Minä... en tiedä, mitä kysyisin...", tämä totesi sitten hiljaa, vilkaisemattakaan nyt Mirayaan.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Tervetuloa sukuun

Post by Kide »

"En siitä kaunista kohtaamista odotakaan... Tai että haluaisit olla osa sitä", Miraya vastasi hiljaa Rayashille. Ei hän tiennyt itsekään olisiko parempi, jos Celian ja Rayash eivät koskaan enää tapaisi, mutta Miraya tunsi velvollisuudekseen tarjota Rayashille tuon mahdollisuuden. Antaa vapauden valita, toisin kuin tuolle oli aiemmin annettu.

Ajatus Celianin kohtaamisesta näytti imevän viimeisetkin voimat Rayashista ja valjastavan tuon ajatukset vain siihen, antamatta tilaa enää muulle. Miraya siirtyi istumaan miestä vastapäätä ja nosti katseensa tuohon, tällä kertaa varmuutta silmissään. Vaikka Rayash ei tietäisi mitä kysyä, oli Miraya päättänyt kertoa tuolle jotain. Se oli suorastaan hänen velvollisuutensa kaiken Rayashin kertoman jälkeen. Ja se olisi tapa saada heidän molempien ajatukset muualle nykyisestä... aiheesta.
"Meillä oli pieni koti. Tai siis on edelleen. Ja ihan hyvä niin, minä kun inhosin siivoamista." Miraya kuvaili heidän pientä taloaan ja katua, jonka varrella se oli samanlaisten pienten mökkien vieressä. Aluksi katseensa Rayashissa pitäen, mutta keräillessään muistojaan sanoiksi lähtivät pian siniset silmät harhailemaan pitkin pöydän kantta ja pikkuruisesta ikkunasta ulos, kuitenkaan näkemättä kuluneen puun pintaa tai auringon paljastamia tahroja lasissa.

"... Lempileluni oli pieni hevonen. Vaikka se oli rispaantuneesta säkkikankaasta tehty ja sen sisuksena toimivat kovat heinänkorret pursusivat toisinaan kankaan läpi, se oli kallein aarteeni. Olin aina ihaillut hevosia, vaikken koskaan päässytkään kokeilemaan ratsastamista."
Mirayan kertomus polveili kodista ja arjesta leikkeihin ja ystäviin. Hän kertoi kysymättä, kaikkea mitä mieleen tuli. Kaikkea turhaa, täysin merkityksetöntä, mutta toisaalta se kaikki oli sellaista, missä osallisena Rayash olisi halunnut olla. Nämä pienet tiedonrippeet eivät korjaisi millään tavalla sitä kahdenkymmenen vuoden aukkoa, jonka Celian oli itsekkäästi aiheuttanut, mutta Miraya toivoi, että ne auttaisivat Rayashia oppimaan tuntemaan häntä entistä paremmin. Ymmärtämään häntä ja hänen matkaansa kaduilla kepeillä ja kivillä leikkineestä lapsesta täksi naiseksi, joksi hän oli muotoutunut.

"... Leikkikavereita siis riitti, ainakin siihen asti kunnes menin opiskelemaan." Miraya kohautti harteitaan kevyesti huokaisten. "Meidän seudullamme koulunkäynti ei todellakaan ollut tavallista, ja vanhempien kateus tarttui äkkiä heidän lapsiinsakin. Toki muutamat, silloin yhtä vähän vanhempien neuvoista välittävät kuin minä, säilyivät hyvinä ystävinä." Nyt Miraya virnisti muistolle. "Mutta nyt heillä kaikilla on jo perheet ja oli miehet jo ennen kuin minä lähdin Dioneen. Meidän yhteisymmärryksemme alkoi hieman kärsiä, kun minä keskityin heidän mielestään miesten opintoihin ja he keskittyivät tulemaan raskaaksi. En kai oikein enää istunut heidän maailmankuvaansa, jolle he lupaavasta alusta huolimatta antoivat periksi..." Katkeruuden tai pettymyksen sijaan Mirayan äänesti kuulsi lievä huvittuneisuus, aivan kuin hän olisi onnistunut onnekkaasti välttämään tuon tylsän kohtalon. Ja niinhän hän mielestään olikin.
Mirayan katse tarkentui takaisin Rayashiin hänen tajutessaan, että heidän polkunsa olivat olleet omalla tavallaan hyvin samanlaiset, vaikkakin ne olivat kulkeneet täysin eri maailmoissa. Lopulta he olivat kuitenkin molemmat uhmanneet ympäristön painostusta ja valinneet oman tiensä - sellaisen tien, joka heille sopi. Miraya vain hymyili hiljaa hetken ajatukselleen ennen kuin jatkoi kertomustaan.
"Vaikka Driene onkin omalla tavallaan ihana paikka, on Dione jotain aivan muuta. Ei ehkä niin kaunis, mutta... mmm... niin vapaa. Oikea paikka minulle..."

// Kiitos pelistä! Saatiinpas taas mielenkiintoista jutustelua näille ^^ //
Locked