Page 1 of 2

Tyyntä myrskyn edellä

Posted: Sun May 12, 2019 4:40 pm
by Tinanja
Valkoinen Lohikäärme oli ehtinyt olla Dionen satamassa vain joitain tunteja, kun sen lasti oli jo purettu, matkustajat lähteneet omille teilleen ja merimiehet saaneet ansaitut vapaapäivänsä maissa. Kaunis ilma ja kevyt kesätuuli tuntuivat mukavilta, mutta eivät riittäneet valaisemaan suuren kauppalaivan kapteenin mielialaa riittävästi, että hän olisi voinut nauttia kesästä. Rayash olikin melko yksisanaisesti kutsunut lähimpänsä tapaamiseen laivan perukoilla, tällä kertaa nyt jo täysin tyhjän ruuman syvyyksissä muutaman lampun valaistessa onttoa tilaa. Kapteeni oli istunut jo hetken aikaa tyhjän, metallivahvikkeisen puulaatikon päällä ja nojaillut laivan keinuvaan runkoon kuunnellen, miten vesi löi hitaasti laineitaan sen runkoa vasten. He olivat jo vesirajan alapuolella, ja laituriin sidotun laivan hidas, tuskin huomattava keinuminen oli rauhoittavaa, vaikka se ei kapteenin mielessä pyörivää myrskyä saanutkaan laantumaan. Hitaasti Rayash kohotti katseensa kun kuuli kevyet, lähes äänettömät askeleet, jotka kertaalleen saivat lattian narahtamaan. “Olet ajoissa”, pehmeä, hyvin tuttu haltianaisen ääni totesi tämän istuessa lattialle Rayashia vastapäätä sitomaan hiuksensa uudelleen kiinni. “Mutta... “
“Näit, kun lähdin kannen alle”, Rayash keskeytti hymyillen vähän, tuskin huomattavasti perämiehelle. “En aikonut sanoa sitä”, Sarya tuhahti miehelle. “Vaan, että ymmärrän, miksi tulit tänne ajoissa.”

“Murehdit liikaa”, Eldrin totesi tiputtauduttuaan ruumaan johtavilta tikkailta lattialle saakka ja etsiessään itselleen sopivan nurkan, jossa jatkaa romminsa maistelua. Mies ei kuitenkaan näyttänyt erityisen humaltuneelta, ja oli selkeästi käynyt joko samana päivänä tai edellisiltana kylvyssäkin. Rayash vain tuhahti miehen sanoille. Niin, niinhän hän vaikutti tekevän.
“Järjetön paikka tapaamiselle”, Airdan mutisi hetken päästä hitaasti, askel kerrallaan ruumaan laskeutuen. Tikkaiden askelmat näyttivät hetken aikaa ylitsepääsemättömältä haasteelta kirjanpitäjälle, joka, yllättävää kyllä, selvisi niistä kohtalaisessa ajassa vain istuakseen Rayashin vieressä olevan tyhjän arkun päälle. Oikeastaan sen jälkeen sanaakaan sanomatta nelikko odotti, että Mirayakin pääsi paikalle. Hitaasti Rayash veti syvään henkeä.

“Kuten tiedätte, tapasin Rakuzan illallisen äärellä”, Rayash sanoi hiljaa. “Ja kävelin sieltä ulos sopimus kädessäni”, tämä lisäsi “Ja Eldrin olisi ollut ylpeä humalasi vahvuudesta, jos olisi sen nähnyt”, Sarya huomautti vain saadakseen Rayashilta vihaisen mulkaisun. Kaikki kapteenin olemuksessa heijastivat sitä, miten vakavana hän piti asiaa. “Koska olen myynyt sieluni puoliksi valtiolle, niin siitä sietääkin olla humalassa”, totesi Rayash Saryalle kieltämättä sarkastisen vakavasti.
“Näytä sopimus”, Airdan sanoi sitten keskeyttäen Rayashin ennen kuin kapteeni ehti jatkaa selitystään.
“Ei tule tapahtumnaan, riittää että kerron pääkohdat”, kapteeni vastasi tiukasti kirjanpitäjälle, ja yleensä hyvin ilmeetön Airdankin sai kulmansa kohoamaan. “Selvä”, tuo totesi vilkaisten nopeasti Saryaan ja Eldriniin - kumpikaan heistä ei sanonut enää mitään asian osalta. “Tästä lähin Lohikäärmeellä kuljetetaan matkakohtaisesti sovittu lasti, josta saamme merkittävän korvauksen. Se lasti on jotakin, mitä Rakuza tai hänen suora alaisensa pyytää kuljettamaan joko Dionesta tai Dioneen”, Rayash sanoi sitten, hiljaa. Voi kyllä, hän oli suunnitellut, mitä sanoisi, eikä se tehnyt siltikään tilannetta yhtään helpommaksi.
“Kuten sanoin, olen myynyt maalle puolet sielustani”, mies totesi hiljaa.
“Olen varma, että se toinen vaihtoehto olisi ollut huonompi”, Sarya sanoi hiljaa, katsoen Rayashia pitkään.

“Luuletko, että se vaikuttaa muihin liiketoimiin?” Eldrin vilkaisi nopeasti Rayashiin pullonsa sijaan ja näki kapteeninsa pudistavan päätään. “Ei muutoin kuin että meidän pitää pitää vieläkin tarkempaa huolta salassapidosta”, kapteeni vastasi.
“Sen lisäksi, että kuljetamme Rakuzan päättämää lastia, olemme saaneet joitain erivapauksia… Kuten pääsemme pistotarkastuksista ja kirjanpidon satunnaisesta arvioinnista eroon Rakuzan suoralla määräyksellä. Mikä tekee toisista liiketoimistamme helpompaa”, Rayash totesi hiljaa.
“Toisaalta meidän on nyt varottava jokaista toteamusta, jokaista tekoa ja tapaa, jolla toimimme, jotta emme sotke sopimusta tai suututa hallitusta”, kapteeni lisäsi vielä saaden viimein Eldrininkin kohottamaan kulmiaan. “Hienoa, että sinun nimesi on siinä paperissa, eikä meidän muiden”, totesi mies hiljaa. “Rakastan sinua, Eldrin”, Rayash totesi viileästi saaden maagikon tuhahtamaan. “Tiedän, mutta minulla on pari hyvää, helppoa keikkaa tiedossa, jotka varmasti parantavat mielialaasi”, totesi maagikko hitaasti vakavoituen.

“Kuulitko siskoltasi mitään mielenkiintoista?” Eldrin vilkaisi Rayashiin uudemman kerran saaden kapteenin tuhahtamaan. “Ajattelin, ettei koko saaren tarvitsisi tietää siitä tapaamisesta”, kapteeni totesi. “Mutta en mitään merkittävää. Aldar suunnittelee edelleen sitä samaa kuin aiemminkin, eivätkä suunnitelmat ole edenneet, vielä ainakaan”, Rayash totesi sitten lyhyesti.
“Joten kokonaisuudessaan sanoisin, että meidän on pysyttävä varuillamme kaikesta, ja erityisesti siitä, mitä muut kuulevat, näkevät ja ajattelevat meistä”, Rayash totesi hiljaa, mutta vakavasti katsoen vuoronperään jokaista.
“Vai oletteko eri mieltä?”

Re: Tyyntä myrskyn edellä

Posted: Sat May 18, 2019 3:27 pm
by Kide
Miraya seurasi kannella kärsimättömän näköisenä lastin purkua. Vain se ja yhteinen keskustelu Rayashin luottokolmikon kesken olivat enää hänen ja Rayashin oman keskustelun välissä. Keskustelun, jota Miraya odotti, pelkäsi ja inhosi jo etukäteen, mutta myös tarvitsi niin kovasti. Keskustelun, johon hän vaikka pakottaisi isänsä, jotta saisi sen hoidettua ja ehkä selvyyttä ajatuksilleen ja jollei mielenrauhaa niin ainakin mielestään vähemmän rauhattoman. Sentään jonkinlaista mielenrauhaa Miraya sai jo siitä, kun saattoi seurata Owenin poistuvan laivalta ja häviävän sataman hälinään, vaikka naisen kasvot vääntyivätkin inhosta hänen nähdessään tuon miehen nousevan kannelle ja suuntaavaan Owenin epäröivin elkein pois laivalta.
Miraya vaihteli levottomana asentoaan, kulki välillä edestakaisin laivan tyhjässä keulassa ja katseli niin merta, maata kuin taivastakin vain odottaen. Tavaran virta laivasta maihin tuntui loputtomalta, vaikka aikaa oli kulunut vasta hetki. Auringonpaiste oli lyhyessä ajassa nostattanut hien merimiesten ohimoille ja kastellut noiden paidanselkämykset, eikä Mirayan olo hänen tiukassa mekossaan ollut sen helpompi. Naisen kääntyily ja vääntelehtiminen ei johtunut pelkästään hermostuneisuudesta vaan myös tuosta paahtavasta auringosta, joka synnytti hikinoron myös hänen rintojensa väliin ja korsetin nyörityksen alle selkään. Lopulta Miraya turhautui ja marssi synkän näköisenä takaisin alakannelle ja hänen ja Airdanin jakamaan työtilaan. Paperipino lätsähti vihaisesti pöydälle ja Miraya tuolille. Hänen oli saatava tehdä jotain, vaikka se sitten olisikin jo kertaalleen tarkistettujen sopimusten läpikäyminen uudestaan. Miraya halusi tehdä mitä vain, jottei hänen tarvitsisi ajatella Rayashin solmimaa sopimusta, äitiään tai Drienen satamassa todistamaansa ja sitä seurannutta keskustelua miehen kanssa, joka Owen Artorina esiintyi.

Miraya havahtui nenä melkein paksussa pergamentissa kiinni siihen, ettei hän kuullutkaan enää tasaisen rauhoittavaa taustahälinää kannelta. Sopimukset tallettuivat yhdessä hujauksessa nahkakansien väliin ja Miraya harppoi melkein tyhjentyneelle kannelle vain kääntyäkseen takaisin ja suunnatakseen ruumaa kohti kuten Rayash oli pyytänyt.
Turhankin tiukalle vedetty ja kosteudesta melkein hiertäväksi muuttunut korsetti sai Mirayan kiroamaan mielessään heidän tapaamispaikkaansa, kun hän laskeutui viimeisiä tikkaita ruumaan, vaikka Miraya tiesi varsin hyvin miksi Rayash oli tämän paikan valinnut. Nopea vilkaisu kertoi, että kaikki olivat paikalla ja ilmeistään päätellen tiesivät aivan yhtä hyvin kuin Mirayakin, ettei keskustelun aihe olisi erityisen iloinen. Miraya nyökkäsi ilmeettömän tervehdyksensä ennen kuin suuntasi Eldrinin vierelle tyhjän laatikon päälle istumaan. Käden kurotus ja merkitsevä vilkaisu maagikkoon riitti siihen, että pian rommipullo oli Mirayan käsissä ja hän otti siitä antaumuksellisen pitkän huikan, kurtisti kulmiaan juoman kitkerälle maulle, mutta yhtä kaikki vei pullon toistamiseen huulilleen ennen kuin suostui luovuttamaan sen takaisin Eldrinille. Ja samassa Rayash aloittikin.

Saryan ensimmäinen kommentti sai Mirayankin tuhahtamaan huvittuneena, mutta ilman Rayashin tiukkaa linjaakin se hymy olisi haihtunut nopeasti, sillä myös Miraya tiesi ettei nyt ollut vitsien aika. Miraya oli ajatellut tapaamisen kohokohdan olevan sopimuksen näkeminen, mutta joutui Airdanin tapaan yllättymään ja pettymään. Mirayan ilme kertoi hänen olevan aikeissa väittää vastaan, mutta hän sulkikin suunsa Rayashin tiukan toteamuksen jälkeen. Kapteenista näki selvästi, ettei se asia ollut neuvoteltavissa ja ainakin toistaiseksi Miraya tiesi, että hänen olisi tyytyminen siihen, sama kuinka kovasti hänen sormensa olisivat syyhynneet päästä tutkimaan itse Rakuzan allekirjoittamaa sopimusta. Sitä viattoman sievää pergamenttikääröä, jolla oli kuitenkin ravisuttavan suuri vaikutus koko laivan tulevaisuuteen.
Miraya huomasi kyllä kuinka raskaan taakan alla hänen isänsäkin kannatteli itseään, mutta ihaili Rayashin silti tutussakin seurassa tyynenä pysyvää olemusta. Jollain tapaa se rauhoitti myös Mirayan omaa mieltä. Ja toisaalta hirvitti, sillä tämän jälkeinen keskustelu todennäköisesti tulisi ravistelemaan tuota rauhallisuuden naamiota ihan omalla tavallaan.
Oikeastaan he kävivät läpi vain ne asiat, jotka jokainen paikallaolija jo tiesikin. Silti Miraya oli omalla tavallaan iloinen siitä, että he vielä kohtasivat ja kävivät läpi tulevat muutokset yhtenä joukkona. Se tuntui jotenkin tärkeältä, heitä kaikkia vahvistavalta.
Eldrinin vitsailu sai Mirayan vilkaisemaan maagikkoa pieni hymy huulillaan, mutta Rayashin vastaus sai naisen laskemaan vakavoituneen katseensa maahan. Ne kaksi Eldrinille osoitettua sanaa olivat vitsi, mutta myös totisinta totta, ja samalla ne olivat jotain, mitä Miraya ja Rayash eivät olleet koskaan sanoneet toisilleen. Ne saivat Mirayan taas muistamaan sen kuilun hänen ja isänsä välissä, joka kyllä koko ajan kuroutui umpeen, mutta oli lähtökohdiltaan niin suuri, ettei se tapahtuisi hetkessä. Ja nyt kun hänen ainoa vanha tukipilari, äitinsä, oli kaadettu tai ainakin keikahtanut niin vinoon, ettei sen varaan voinut laskea painoa, tunsi Miraya yllättäen olonsa tässäkin seurassa kovin yksinäiseksi. Tunnetta vain vahvisti Eldrinin kysymys Mylaelasta, joka paljasti hänen isänsä ja tätinsä tapaamisen, josta Miraya ei ollut tiennyt mitään.
Mutta juuri nyt heillä kaikilla olisi suurempiankin huolia, ja Miraya keskittyi takaisin aiheeseen.

Kapteenin viimeiselle kysymykselle Miraya vain puisti hiljaa päätään. Tuntui hullulta ajatella, että jo seuraavalla matkallaan tässä samaisessa ruumassa saattaisi nököttää vierekkäin sekä valtion varjelemaa että heidän piilottelemaa tavaraa sulassa sovussa. Tässä olisi ainekset täydelliseen katastrofiin, mutta toisaalta mukana tuli myös etuuksia, jotka auttaisivat heitä välttämään karikot.
Yllättäen Miraya kurtisti kulmiaan ja nosti katseensa Rayashiin.
"Uskotko että saamme pidettyä salassa myös sen, että olemme koko sataman ainut laiva, jonka pistotarkastusten tekijät jättävät välistä? Se jos jokin nimittäin voisi herättää muiden kapteenien mielenkiinnon. Ja kateuden. Ja etenkin jälkimmäisestä saattaisi syntyä ongelmia..."

Re: Tyyntä myrskyn edellä

Posted: Sat May 18, 2019 9:40 pm
by Tinanja
"Olen melko varma, että täällä tulee ravaamaan hallinnon lakeijoita enemmän kuin mitä kaipaamme", Rayash sanoi hiljaa MIrayalle, vastaten tuon kysymykseen pistotarkastuksista. Miehen kasvoilla oleva ilme oli melko lailla tulkitsematon: juonteet kertoivat huolesta ja liiasta huolehtimisesta, mutta muutoin tuo oli kuin itse tyyneys, odottaen sitä myrskyä, joka keikauttaisi kuppia suuntaan tai toiseen. "Epäilen, että se näyttää siltä, että olemme lähinnä suurennuslasin alla", kapteeni kohautti olkapäitään, hetken asiaa mietittyään. "En olisi siis siitä kovin huolissani, ja huhuja Lohikäärmeestä on liikkunut ennenkin, eivätkä kaikki ole olleet kovin hyviä", sitäpaitsi, Rayash ottaisi mielellään vastaan huhut hallinnon kanssa vehkeilystä ja sille työskentelystä salakuljetusta koskevien huhujen sijasta. Jos tilanne sallisi, sitä voisi käyttää myös eduksi, varsinkin siinä valossa mitä Aldar suunnitteli itärannikon saaristossa. Heidän vain olisi oltava varovaisia siirtojensa osalta, koskivat ne sitten mitä tahansa näistä kolmesta isosta alueesta... neljästä, jos Mirayan laski mukaan. Nainen oli edelleen sukulaisuussuhteestaan huolimatta Rayashin silmissä villi kortti, josta todennäköisesti olisi enemmän hyötyä kuin haittaa, mutta kaikkea Rayashilla ei ollut aikomustakaan vielä jakaa tuon kanssa.
"Ray yrittää sanoa, että mieluummin huhut hallintoon kuin salakuljetukseen liittyen", Eldrin selvensi vilkaistuaan Mirayaa ohimennen, ja maistaessaan jälleen hitaasti rommiaan.

"Tiedätkö jo, paljonko tälle matkalle tulee lastia hallinnolta?" Eldrin kysyi sitten, rikkoen hiljaisuuden, joka oli laskeutunut heidän välilleen. Sarya näytti tuijottelevan lattiaa Rayashin kuluneiden kenkien edessä. Airdan näytti tapansa mukaan siltä, että kuunteli, mutta tämä olisi voinut istua paikallaan tunteja tekemättä mitään, liikahtamattakaan. Sarya kuitenkin kohotti katseensa Eldriniin, sitten Rayashiin kapteenin pudistaessa päätään.
"Ilmoitan heti, kun tiedän. Uskoisin, että saan tänään tai huomenna tarkemmat tiedot", tuo vastasi sitten. Eldrin nyökkäsi lyhyesti. "Minulla on tiedossa alustavasti pari pikkusopimusta pienen arvotavaran osalta, mutta mahdollisesti myös eräs vähän suurempi lasti, johon saatan tarvita sinut tekemään sopimusta", maagikko totesi sitten. "Ja lisäksi normaalit kauppatavarat ovat ainakin tulossa lastiin mukaan", Rayash lisäsi vielä saaden lyhyen nyökkäyksen aikaan Eldriniltä. Tuo joi nopeasti loput rommistaan, tyhjää pullonpohjaa nopeasti vilkaisten.
"Miehistön tilanne on hyvä. Laitan kyselyä parista uudesta merimiehestä loppukesäksi kulkemaan, mutta en usko että seuraavalle matkalle tulee muutoksia", Sarya totesi sitten lyhyesti, kun näytti siltä ettei Rayash jatkaisi keskustelua, ja Eldrinkin oli sanonut jo sanottavansa.
"Pärjäämme kyllä, olemme aina pärjänneet, ja niin käy nytkin", Sarya sanoi noustessaan seisomaan, kun Rayash vain oli nyökännyt hänelle vastaukseksi. Noustessaan perämies taputti lyhyesti kapteenia olkapäälle ennen kuin lähti kohti ruuman tikkaita. Alkoi olla selvää, ettei Rayashilla ollut enempää sanottavaa, eikä kukaan halunnut kysellä lisää vakavalta mieheltä, joka näytti taipuvan jo taakkansa alla. Taipumisesta olisi onneksi vielä pitkä matka murtumiseen.

"Lähtö on viidentenä päivänä tästä päivästä", Rayash sanoi vielä ennen kuin Sarya katosi ketterästi tikkaita pitkin seuraavaan kerrokseen. Pian askeleet olivat jo kadonneet kannelle saakka. Ei mennyt pitkään, että myös Airdan oli lyllertänyt tiensä takaisin tuttuun työhuoneeseensa, ja Eldrin vetäissyt itsensä kerralla tikkaita ylös ja astellut pian kannelle, ja sieltä maihin ostamaan itselleen pullollisen viinaa.

Miraya ja Rayash jäivät kaksin istumaan ruumaan parin lepattavan lyhdyn valossa. VIimein Rayash kohotti lattiasta katseensa Mirayaan. Tuo niin paljon äidiltään perinyt nuori nainen toi mieleen kapteenin omat nuoruusvuodet, eikä Rayash päässyt siitä yli eikä ympäri. Tämän itsepäisyys, äkkipikaisuus ja itsevarmuus olivat samoja piirteitä, joita kantaen Rayash oli nuorena miehenä ensi kertaa astunut kauppalaivan miehistön joukossa laivalle vain oppiakseen merenkulun ja liiketoiminnan salat kantapään kautta. Mies toivoi, ettei Mirayan tie olisi niin kivinen, ja että hän voisi ottaa vastaan pahimmat tyrskyt ja karikot, joita nainen tälle matkalle astuessaan eittämättä kohtaisi ennemmin tai myöhemmin. Rayash oli myös varma, ettei Miraya tekisi siitä erityisen helppoa. Eikä ollut tehnytkään - kapteenilta ei ollut jäänyt huomaamatta, miten monta kertaa tämä ja limanuljaska olivat seisseet reelingin vieressä keskustellen. Rayash ei voinut kuvitellakaan, mitä tuo mies kuvitteli hänestä ja Mirayasta - ja itse asiassa se ei häntä kiinnostanutkaan niin kauan, kun se ei koskisi Mirayan turvallisuutta. Hän oli jo niin syvällä sopimusten ja tietojen suossa, etteivät pienet aallot enää horjuttaisi tilannetta. Oli kuitenkin eri asia, mitä nainen nyt halusi istuessaan siinä arkun päällä aina niin siististi mekkoonsa ja korsettiinsa pukeutuneena. Kontrasti Rayashin melko kasuaalien, mukavien vaatteiden kanssa tuntui suurelta varsinkin, kun kapteenin ei tarvitsisi vielä ainakaan olla missään.

"Onko kaikki hyvin, Miraya?" Rayash kysyi sitten, rikkoen heidän välilleen laskeutuneen hiljaisuuden toivoen rikkovansa jään, joka Mirayan mieleen eittämättä näytti muodostuneen keskustelun aikana. Ehkä tämä vielä joku päivä ymmärtäisi, ettei voisi olla mukana kaikessa ja tietää kaikesta kaikkea, eikä maailma Lohikäärmeellä, tai sen ulkopuolella pyörinyt naisen ympärillä vaan oman hierarkkiansa mukaisesti.

Re: Tyyntä myrskyn edellä

Posted: Wed May 22, 2019 6:44 pm
by Kide
Miraya oli epäillytkin, että Rayash jos joku oli miettinyt tätä kaikkea joka ikiseltä kannalta, johon vain saattoi päänsä kääntää ja miehen sanat vahvistivat sen. Miraya oli kuitenkin halunnut sanoa edes jotain. Päästä ääneen jos ei muuta niin osoittaakseen miettineen jotain itsekin, sillä välillä hänestä tuntui, että Rayash kuvitteli toisin. Miraya tyytyi nyökkäämään vakavana isänsä vastaukselle. Hän ei ollut tiennyt paljonko olettaa hallinnon virkamiehiä heidän laivan kanttaan kuluttavan kiillotetuilla saappaillaan, mutta jos Rayash oletti heitä riittävän, voisi tosiaan tilanne näyttää muille hyvin erilaiselta. He voisivat näyttää olevan erityisen tarkkailun alaisena - tai sen ansainneena. Vaikka Rayash puhui vain ensimmäisestä vaihtoehdosta Miraya tiesi hänen isänsäkin ajatelleen myös sitä toista. Mutta näkikö Rayash hallinnon kanssa työskentelyn paljastumisen hyvänä vai huonona puolena, siitä Miraya ei voinut olla varma, eivätkä hänen isänsä kasvot antaneet enempää tietoa ulos kuin mitä tuo sanoina suostui luovuttamaan.
"Niin minä oletinkin", Miraya vastasi kuivasti Eldrinin tähdennykselle ja vilkaisi vierellään istuvaa maagikkoa kulmiensa alta. Hänen isänsä ei tainnut olla ainoa, joka kuvitteli hänen jättävän kaiken ajattelemisen muille.
Pistotarkastuksia ja yhden tai toisenlaisia huhuja tai ei, he joutuisivat olemaan hyvin varuillaan. Vaikka heidän laivallaan ei kulkisikaan ketään tarkoituksellisesti tarkastuksia tekemässä, sokeitakaan hallinnon edustajat tuskin olisivat niin pitkälle päästyään. Pienelläkin virheellä väärien henkilöiden edessä voisi olla järkyttävät seuraukset.

Aihe vaihdettiin takaisin käytännön asioihin. Mitä muutakaan he olisivat voineet? Polku oli valittu ja allekirjoituksella vahvistettu ja nyt sitä ei auttanut kuin kulkea eteenpäin ainakin seuraavaan risteykseen asti. Kuka ties milloin se tulisi vastaan ja mitä se toisi tullessaan. Ehkä oli parempikin olla tietämättä. Ja miettimättä, vaikka siihen heistä kukaan tuskin pystyisi. Paitsi ehkä Eldrin juotuaan tarpeeksi unohtaakseen oman nimensäkin. Miraya vilkaisi tyhjää pullonpohjaa katsovaa maagikkoa ja puisti huvittuneena päätään.
Rayash saattoi näyttää vakaalta kuin vuori, mutta epäilemättä sen kokoinen paino myös keikkui miehen harteilla. Muiden tehdessä lähtöään Miraya tutki katseellaan kengänkärkiään miettien, olisiko sittenkään hyvä ajatus kaataa vielä lisää painoa Rayashin niskaan. Mutta Miraya ei tiennyt miten voisi olla sanomatta mitään Drienessä tapahtuneesta, varsinkin kun molemmat tapaukset saattaisivat vaikuttaa myös Rayashiin, jollei heti niin ainakin myöhemmin. Olisihan hänen sanottava jotain siitäkin huolimatta, että Rayash itse näytti punnitsevan sanottavansa harvinaisen tarkkaan. Miraya kyllä ymmärsi sen, mutta hänen oli edelleen vaikea hyväksyä sitä.
Miraya jäi istumaan aloilleen kuten myös Rayash, jonka ei varmastikaan ollut hankala nähdä myös tytärtään painavan jonkin. Jonkin muunkin kuin vain Valkoisen Lohikäärmeen uudistusten. Miraya oli hienoisesta ärtymyksestään huolimatta ajatellut vain kertovansa mitä oli nähnyt. Varoittaa isäänsä niin hänen matkustajansa todellisesta luoteensta kuin Celianistakin. Mutta Rayashin kysymyksen jälkeen jokin naisen mielessä napsahti. Kuinka typerä kysymys nyt! Varsinkin kun Miraya saattoi nähdä Rayashin katseesta, ettei tuo tarkoittanut ainakaan pelkästään sitä, mistä juuri oli puhuttu.
"Tiedät sen kysymättäkin. Mutta siitä en ole varma, kiinnostaako vastaus sinua oikeasti. Etkö pelkää sen paljastavan jotain mitä minun ei kuulu tietää?" Kyllähän Rayash tiesi ettei kaikki ollut hyvin! Eikä tulisi hetkeen olemaankaan, mutta siitä huolimatta mies tuntui haluavan pitää ylitsepääsemätöntä suojamuuria ympärillään, vaikka tulisi tarvitsemaan kaiken saamansa avun näiden uudistusten edessä. Samoin kuin Miraya itsekin ja silti hän tieten tahtoen päätti jälleen puskea Rayashia kauemmas ominkin käsin.
"Mutta ymmärrän kyllä, en minäkään luottaisi minunlaiseeni pahaiseen äpärään." Mirayan ääni oli hiljainen, mutta katse sitäkin kylmempi ja kovempi hänen nostaessa sen viimein kohtaamaan isänsä. "Mutta entä muut? Eikö edes Airdan ansaitse nähdä sopimusta? Eikö kirjanpitäjän kuuluisi tietää jokaisen pirullisen pilkun paikka?" Eikä vain Airdanin vaan myös Mirayan, naisen pettynyt katse lisäsi sanojen puolesta.
"Entäpä meidän ihastuttava matkustajamme... Eikö mieleesi tullut, että muidenkin olisi hyvä tietää, jos laivalla liikkuu susi lampaiden vaatteissa? Tai kenties kaikki tiesivätkin, paitsi minä." Miraya tuijotti haastavasti isäänsä ja nosti uhmakkaasti leukaansa. Jollei hän saanut vastauksia Rayashin oli parempi tietää, että hän kyllä osasi kaivaa ne itsekin esiin.
Tämä ei todellakaan ollut ollut Mirayan suunnitelma siitä, mitä ja ennen kaikkea miten hän kaiken muutenkin viime aikoina kovia kokeneelle isälleen selittäisi, mutta kuten Nimettömän ja äitinsä kanssa, oli Miraya taas tuntenut itsensä typeräksi ja arvottomaksi, ja mikä olisikaan parempi paikka purkaa se kuin vasten oman isän ärsyttävän vakaita kasvoja.
"Taisit tietää tarkalleen kuka hän on. Ehkä myös mitä hän... tekee." Miraya värähti ja hänestä näki kuinka Nimettömän pelkkä ajatteleminenkin inhotti häntä. Inhotti ketä tahansa joka tiesi liikaa.
"Ja silti otit hänet Lohikäärmeelle. Miksi?" Mirayan ääni oli pehmentynyt hieman ja sen painotus paljasti naisen olevan myös huolissaan. Miksi hänen isänsä täytyikin tehdä sopimuksia sellaisten niljakkeiden kanssa? Eikö tässä kaikessa muussa sopassa ollut jo tarpeeksi hämmentämistä?

Re: Tyyntä myrskyn edellä

Posted: Wed May 22, 2019 8:08 pm
by Tinanja
Rayashin ilme ei näyttänyt muuttuvan Mirayan ensimmäisten sanojen kohdalla mitenkään. Voi kyllä, hän tiesi että myös Mirayalla oli paljon mielensä päällä. Oli tosin eri asia, paljonko tuon kuuluisi huolehtia asioista, työntää nenäänsä niihin ja kantaa niitä omilla harteillaan. Naisen tehtävä laivalla oli olla Airdanin apukäsinä kirjanpidossa, ei kantaa harteillaan kaikkea, mitä laivalla sen kulissien takana tapahtui. Nyt näytti, että Miraya teki juuri näin, työnsi nenänsä liian syvälle asioihin, joiden ei olisi välttämättä pitänyt koskea tätä kuin korkeintaan tiedonantona. Miehen ilme kuitenkin koveni Mirayan jatkaessa vuodatustaan sen osalta, että Airdanin ainakin olisi kuulunut lukea sopimus, joka tälläkin hetkellä poltteli Rayashin taskussa. Sopimus, jolla Rayash Doulbtur oli myynyt sielunsa maansa hallinnolle oli yksityiskohtainen, hyvin syvällinen ja siinä ei ollut porsaanreikiä - ei kapteenille, ei hallitukselle. Se oli sitova, ja sen rikkomisesta seuraisi suuria rangaistuksia, joita vastaan Rayashkaan ei kaiken kokemuksensa jälkeenkään halunnut kohdata. Sen välttäminen vaati salassapitoa, sopimuksen kunnioittamista sekä huolellista työntekoa erityisesti salakuljetuksen ja hallinnon kanssa työskentelyn ohessa. Siihen ei sopisi tilanne, jossa joku muu olisi lukenut sopimuksen… ei ainakaan nyt, ennen kuin ensimmäiset lastit olisi kuljetettu, maksut hoidettu ja tilanne vaikuttaisi siltä, että sopimus olisi molempia osapuolia hyödyttävä. Nyt vaakakupissa oli liikaa sisältöä, jotta sitä olisi voinut kääntää suuntaan tai toiseen.

Siinä vaiheessa, kun Mirayan vuodatus ehti koskemaan nimetöntä, Rayash nousi seisomaan ja käveli ruuman toiseen laitaan nielaisten ensimmäiset vihaiset kommenttinsa ennen kuin kääntyi astelemaan takaisin lähemmäs Mirayaa ja heidän äskeistä kokouspaikkaansa. Mies pysähtyi erään tukipalkin luokse, kun nainen kommentoi heidän matkustajastaan lisää. Kyllä, kapteeni tiesi tarkalleen, mikä tuo oli ollut miehiään, mikä tämä oli, ja miksi tämä oli ollut laivalla. Mutta… se, että Miraya kommentoi asiaa näin kertoi, että tuo tiesi enemmän kuin antoi sanoillaan ymmärtää. Se, ja Mirayan viimeinen kysymys siitä, miksi kapteeni oli tehnyt päätöksensä saivat Rayashin silmissä välähtämään. Se ei ollut suoraan vihaa, mutta ärtymystä ja sitä, että miehen rajoja oli työnnetty aivan liikaa. Ei ilmeisesti riittänyt, että hän tarkkaili maanpetosta suunnittelevaa veljeään samalla, kun syvensi omia suhteitaan hallinnon kanssa tasapainotellen salakuljetuksen ja kauppalaivan kulissien ylläpitämisen kanssa. Puhumattakaan siitä, miten vähän aikaa sitten salakuljetus oli ollut vähällä paljastua liian innokkaan satamavirkailijan toimesta. Monilla asioilla oli tapana kantaa itseään pitkään mukana, osana elämää… eivätkä nämä olisi, tai olleet poikkeuksia.

Syvä hengähdys, joka Rayashin huulilta karkasi, katkesi nyrkiniskuun tukipalkkiin. Mies löi kätensä raakaan puuhun lähes niin lujaa, kuin mitä jaksoi. Hitaasti hän suoristautui ja jäi katsomaan siitä Mirayaa vakavana, suoraselkäisenä ja kieltämättä arvovaltaisena. Hitaasti ilmeetön kuori palasi miehen kasvoille vain rikkoutuakseen tyytymättömään ilmeeseen. Oli tuo miten läheinen hänelle tahansa, mitan läheistä sukua tahansa, tämän olisi ymmärrettävä, ettei maailma, eikä varsinkaan Valkoinen Lohikäärme pyörinyt hänen ympärillään. Varsinkaan, kun tämä oli ollut vasta kuukausia osa laivaa, jonka perustukset oli tehty jo ennen kuin Rayash oli syntynytkään.

“Ensinnäkin”, Rayash sanoi viimein kuunneltuaan Mirayan vuodatuksen kaikkineen, ja vedettyään syvään henkeä kertaalleen. Tykyttävä kipu hänen kädessään tuntui siinä tilanteessa erityisen hyvältä idealta - se saisi pidettyä hänen jalkansa maan pinnalla, ainakin hetken aikaa. “Miraya. Maailma, eikä varsinkaan Valkoinen Lohikäärme pyöri sinun ympärilläsi”, sanat oli lausuttu vakavan viileällä sävyllä, mutta seuraavien sanojen aikana se tyyneys alkoi kadota, ja Rayashin ääneen ilmaantui vakavuuden lisäksi levotonta ärtymystä, kuin miehellä olisi viimein loppunut maltti tämän kaiken keskellä. Ja varmasti olikin, Mirayan sanat työnsivät oikeita kohtia saadakseen ärtyneen, lähes vihaisen vastauksen. Äänestä kuitenkin kuulsi lävitse myös huoli, ja pettymys.
“Jos päätän, että jokin asia on minun henkilökohtainen asiani, kuten tämä sopimus, ei sinullakaan ole oikeutta lukea sitä sopimusta. Kukaan muukaan tällä laivalla, tai sen ulkopuolella minun, ja Rakuzan lisäksi ei ole sitä nähnyt, eikä tule näkemään”, kapteeni lopetti viimein rikkoen hetkeksi heidän välilleen laskeutuneen hiljaisuuden. Miehen vakava ääni tuntui hetkellisesti melko tunteettomalta ja siltä, että Miraya oli astunut sen näkymättömän, henkilökohtaisen rajan ylitse.
“Se, että otin sinut mukaan tapaamaan Rakuzaa, se, että olet kuullut sopimuksesta ja olet ollut mukana kaikessa, jossa sitä on laivan tärkeimpien henkilöiden kanssa käyty lävitse pitäisi kertoa ihan riittävästi siitä, miten äpäränä pidän sinua. Jos se ei ole riittävä luottamuksenosoitus, ole hyvä ja kävele pois laivaltani”, ääni värähti huomattavasti Rayashin katsoessa viileästi Mirayaa. Silmissä oli kuitenkin paljon muutakin kuin sitä viileyttä: pettymystä, välittämistä ja ennen kaikkea kiintymystä siiitä, miten nopeasti Mirayasta oli tullut osa hänen vähäistä perhettään. Nainen ei vain tehnyt siitä kovin helppoa rajoja venyttäessään.

“Ja matkustaja… herra, josta muistaakseni annoin sinulle suoran käskyn. Käskyn, joka taisi kuulua niin, että pysy kaukana hänestä, ja älä luota häneen pätkän vertaa. Ja mitä sinä teit, Miraya? Mitä?!” vain pieneksi, pieneksi hetkeksi laskeutunut hengenvedon mittainen hiljaisuus rikkoutui Rayashin saadessa uutta pontta ääneensä ja äänensävyynsä. Äänen korotuksesta huolimatta siitä oli lähinnä kuultavissa pettymystä, suruakin? Hämärässä valossa oli vaikea sanoa, oliko miehen silmissä ylimääräistä kosteutta vai ei.
Kävelit suoraan hänen virittämäänsä ansaan, tarjoilit hänelle kädestäsi olettamuksia, ja kaiken lisäksi vielä taisit nyhtää hänestä itsellesi vihollisen? Minä en voi pelastaa sinua jokaisesta pulasta, johon vedät itsesi…”, äänenpaino, hetkellinen äänenkorotus päättyi äänen lähes kokonaan katoamiseen, kun Rayash pysähtyi vetämään henkeä kaikkien tunteidensa seassa. Oli selvää, ja kapteenista näki pitkälle, että tämä oli pelkkä tunteiden sekasotku sen kaiken tapahtuneiden keskellä.

“Tällä laivalla vallitsee hierarkia”, kapteeni näytti hitaasti kokoavan itseään niistä pienistä palasista, joihin oli murentumassa. Liima, joka niitä piti paikallaan ei kuitenkaan näyttänyt kovin kestävältä, vaikka ääneen se toikin hetkellistä vakautta.
“Hierarkia, jossa minulla on viimeinen sana laivaa koskevissa asioissa. Venytät rajojani joka kerta, kun annan sinulle ohjeita tai suoria käskyjä… Miehistön jäsenenä olisit jäänyt jo lähimpään satamaan… Mutta ei, siinä sinä olet edelleen. Siitä huolimatta, että olet kiertänyt useamman kerran käskyjä”, Rayash huokaisi hiljaa, syvään. Pitkä hiljaisuus laskeutui kaksikon välille ennen kuin kapteeni viimein sai ääneensä sen kaipaamaa vakautta, ja äänensävy oli lähinnä hyvin lähellä faktojen lausumista, ei sen enempää, tai sen vähempää.

“Ja kyllä, tiedän tarkalleen, kuka se matkustaja on miehiään…”, hitaasti Rayashin äänestä häipyi se ärtymys vähemmäksi, ja mies jäi hetkeksi tuijottamaan lattiaa jalkojensa alla, lyöden toistamiseen, nyt kevyemmin, kätensä ruuman tukipalkkiin.
“Viime kesän loppupuolella satamassa työskenteli eräs hyvin turhantärkeä virkailija, joka oli ottanut Valkoisen Lohikäärmeen liian tarkkaan tarkkailuun. Hän huomasi merkkejä siitä, että laivalla saattaisi olla muutakin kuin laillista kauppatavaraa”, valkeahiuksinen mies sanoi hitaasti, edelleen lattiaa tuijottaen, tuhahtaen kieltämättä hyvin ärtyneenä.
“Väkivalta ei olisi auttanut, sillä tieto oli jo byrokratian rattaissa”, kapteeni lisäsi hiljaa. Siksi Eldrin ei olisi ollut vaihtoehto… muutoin maagikosta oli tälläisessäkin tilanteessa paljon huolta. “Ruoskin itseäni joka Dezijarin kiroama päivä siitä päätöksestä, kun otin palveluksen vastaan mieheltä, joka vain hetkiä aiemmin käveli viimeistä kertaa laivalta pois. Hän repi jokaisen poikkipuisen merkinnän Lohikäärmeestä byrokratian rattaista Dionessa”, totesi Rayash viimein kohottaen katseensa takaisin Mirayaan. “Sopimukseni hänen kanssaan on täytetty. Mutta luuletko, että varoitan sinua turhasta? Että riskeeraan kaiken tekemällä sopimuksen tuollaisen henkilön kanssa? Tai että tekisin sen kevein perustein? Tiedät varmasti, mikä rangaistus salakuljetuksesta on, tuskin sitä tarvitsee sinulle avata.”

“Joten… Seuraavan kerran, kun haluat syyttää minua päätöksestä, jonka olen tehnyt sinun… tai Lohikäärmeen suojelemiseksi… Ehkä voisit hetken miettiä sitä, ettei Lohikäärmeen, tai maailman asiat pyöri vain ja ainoastaan sinun ympärilläsi?” ääneen oli hiipinyt pyyntö, kun Rayash vaipui istumaan tukipalkkia vasten lattialle saakka painaen päänsä hitaasti käsiään vasten, käsiään polviinsa nojaten hetken aikaa. Vaadittiin muutama syvä henkäys, ennen kuin kapteeni jälleen saattoi katsoa tyttäreensä.

Re: Tyyntä myrskyn edellä

Posted: Fri May 24, 2019 4:56 pm
by Kide
Miraya oli jo tiennyt mitä odottaa, kun oli avannut suunsa, mutta sekään ei estänyt naista päästämästä ulos omaa turhautumistaan. Hän seurasi Rayashin askellusta ja miehen aina vain yhtä puuduttavan tyyntä olemusta. Lopulta näytti siltä, että jokin Rayashin sisällä syttyi eloon. Miraya oli tuntenut sietämätöntä tarvetta tökkiä isäänsä kunnes saisi tuon pudottamaan kapteenille kuuluvan neutraalin naamionsa, mutta ei pian ollutkaan enää niin varma, halusiko todella nähdä mitä sen alla kyti. Mitä Miraya itse saattoi siellä saada syttymään.
Rayashin nyrkin iskeytyessä komeasti tumahtaen puupalkkiin säpsähti Miraya niin pahasti, että hänen kenkänsä narskuivat lattiaa vasten. Uhmakas ilme naisen kasvoilla vetäytyi lähes pelokkaaseen suppuun ja Miraya alkoi jo harkita sanojensa katumista. Mutta ei sittenkään ollut vielä aivan valmis siihenkään.
Rayash näytti onnistuneen purkamaan tukipalkkiin oman ärtymyksensä pahimman terän, mutta vaikka miehen ääni oli rauhallisen vakava, tuntui se täyttävän tilan niin heidän välillään kuin ympärilläänkin aivan eri tavalla kuin Mirayan pikkumainen vuodatus. Oman lähestymistapansa katuminen ei Mirayasta enää tuntunutkaan mahdottomalta vaihtoehdolta. Päinvastoin se saattaisi olla ainoa viisas valinta, jonka hän tälle päivää voisi tehdä.
Nyrkinisku kaikessa yllättävässä karkeudessaan oli saanut Mirayan jähmettymään, mutta Rayashin puhuessa naisesta kuin hän luulisi olevansa maailman napa nosti siniset silmät hetkeksi kattoon ja sanat henkilökohtaisuuksista kirvoittivat hennon tuhahduksen. Katumus kurkisteli kuitenkin jälleen nurkan takana, kun Rayash muistutti Mirayaa siitä, mihin kaikkeen mies oli jo hänet luottanut mukaan. Ja etenkin silloin, kun Rayashin vakava ääni sai selvimmän särönsä ja miehen kasvoilta näytti lopulta löytyvän tilaa yhdelle jos toisellekin tunteelle. Miraya ei voinut kuin laskea katseensa hetkeksi lattiaan, henkäistä hieman värisevästi laivan tutuksi käynyttä kostean puun ja suolan tuoksua sisäänsä ja istua aloillaan kuin tatti, joka oli juuri päättänyt juurtua siihen puulatikolle ilman aikomustakaan siirtyä. Ei jollei häntä siitä poimittaisi ja kannettaisi ulos, ja Mirayan suureksi helpotukseksi Rayash ei sitä toivonut vaan jätti valinnan Mirayalle itselleen. Ja Miraya tiesi kyllä mitä valitsi, oli tiennyt kaikesta huolimatta jo pitkään. Hän valitsi tämän laatikon. Tämän laivan. Tämän uuden ja erikoisen perheen kaikkine pulmineen. Hän valitsi ottaa Rayashin vihan niskaansa, kuten alkoi aina vain enemmän kokea ansainneensakin.

Miraya oli arvannut, että kaiken muun hänen isänsä nielisi helpommin kuin Owen Artorin kanssa tapahtuneen. Silti Rayashin äänen hetkellinen korotus yllätti hänet ja sai naisen katseen ponnistamaan jopa jo hieman pelokkaana isäänsä. Kapteeniin, jonka käskyn hän oli - jälleen kerran - sivuuttanut, vaikka tiesi kyllä kuinka tärkeä Rayashille ja koko laivalle kapteenin kuunteleminen oli. Mutta kun kapteeni ei ollut pelkkä kapteeni vaan myös isä, mutkistuivat asiat kummasti ja niitä oli helpompi lähteä venyttämään mielensä mukaan. Ainakin kun oli tarpeeksi jääräpäinen siihen.
Hetkellinen säikähdys vaihtui yllätykseen, kun Rayash luetteli tulemaan tapahtumat kuin olisi seurannut niitä vierestä. Ei tosin kaikkea, mutta jo ilman Mirayan omaa tunnustusta mies näytti näkevän hänen lävitseen mitä oli pääpiirteittäin tapahtunut. Miksi Miraya oli edes olettanut muuta? Kyllähän hän tiesi oikeastaan kaiken laivalla tapahtuneen päätyvän kapteenin korviin tavalla tai toisella. Mutta se mitä oli tapahtunut laivan ulkopuolella... Miraya ei tiennyt miten voisi enää ottaa sen puheeksi, vaikka se oli yksi hänen mieltään pahiten jäytävistä asioista, jonka taakan hän halusi päästä jakamaan siitäkin huolimatta, kuinka paljon kannettavaa Rayashilla jo valmiiksi oli.

Rayash ei unohtanut muistuttaa Mirayaa asemastaan, siitä vallasta jonka Miraya kyllä tiesi hyvin ja jota hän tiesi myös ravisuttaneensa kerta toisensa jälkeen. Mirayan katse oli laskeutunut uudestaan lattiaan, mutta hän kuuli kyllä kuinka syvältä hänen isänsä sanoja seuraava huokaus pääsi. Sen jälkeinen hetken hiljaisuus tuntui raskaalta, tukahduttavan painostavalta kuin ilma ennen ensimmäisiä salamoita, vaikka pahin myrsky saattoi olla jo ohi. Miraya kuitenkin jatkoi lattialankkujen laskemista uskaltamatta sanoa mitään, sillä hänestä tuntui, että viimeiset tuulenpuuskat olivat vielä tulematta.
Se tuuli oli peräisin heidän matkustajastaan, tosin nyt Rayash kuulosti kiskoneen virallisen naamion takaisin kasvoilleen. Uutta puusta kimpoavaa tumahdusta lukuunottamatta, joka tällä kertaa jäi vaimeaksi kuin Rayash olisi juuri päättänyt antaa periksi. Miraya pakotti nostamaan katseensa takaisin isäänsä.
Tarina, jonka Rayash kertoi avasi Mirayan silmiä monellakin tapaa. Miraya oli olettanut, että tämäkin oli tehty rahasta, isosta summasta, mutta kyse olikin jostain paljon isommasta. Miraya oli myös aina kuvitellut, että Valkoinen Lohikäärme oli saanut lipua rauhassa lisälastinsa kanssa. Ongelmitta, ja kenenkään ulkopuolisen siitä tietämättä. Hän oli kuvitellut, että sen takia Rayash jatkoi salakuljetusta edelleen, uskalsi ottamaan sen riskin jokainen kerta laivan purjeet aukaistessaan. Mutta Lohikäärme ei ollutkaan niin koskematon kuin Mirayan kuvitelmissa ja se sai naisen värähtämään. Omalla tavallaan Rayashkin oli juuri kaupannut ihmishengen toisesta, sen laatikossa matkustaneen ihmisraunion omasta hengestään, tosin sitä itse tietämättään.
Ja sillä hetkellä Miraya päätti, että sen tiedon taakan hän kannattelisi itse. Ei siitä pelosta, miten kovia syytöksiä Rayash silloin latoisi Mirayan niskaan, vaan siitä, kuinka kovasti mies syyttäisi siitä itseään.

Miraya seurasi kuinka hänen isänsä vajosi lattialle istumaan kuin kaikkensa antaneena. Nyt Miraya katui. Tällä kertaa hänen suustaan ei kuulunut nokkelaa vastalausetta Rayashin viimeisille sanoille. Ei uhmaavia sanoja puolustamaan hänen tekojaan. Eikä varsinkaan lisää syytöksiä. Nyt naisesta kuului vain värisenä hengenveto, kun hän nousi ylös, asteli Rayashin luo ja laskeutui istumaan tuon vierelle päänsä puuhun nojaten.
"Tiedän", hän kuiskasi tiivistäen yhteen sanaan myöntymyksensä Rayashin kaikkiin syytöksiin ja vihaan. Ärtymykseen ja jopa huoleen, jota oli ollut isässään näkevinään. Toki Miraya tiesi myös Rayashin huolehtivan, ja pelkäävän, jollei juurikaan itsensä niin ainakin koko laivan puolesta, mutta oli harvinaista nähdä se.
"Enkä minä tullut tänne odottaen huolenpitoa. Olen tottunut olemaan yksin ja ehkä se tästä kaikesta tekeekin välillä niin vaikeaa. Enkä odota sinun suojelevan minua, olen täällä vasta... tutustumassa. Sinuun. Tiedän kyllä säännöt ja niiden tärkeyden. Tiedän, että minun pitäisi luottaa sinuun. Vaikkei ehkä näytä siltä, yritän opetella sitä kaikkea koko ajan. Mutta tiedän myös sinun jos jonkun ymmärtävän minua." Luottamus vaati aikaa, mutta ymmärrys oli toista maata. Vaikka siitä oli pari vuosikymmentä, Miraya tiesi Rayashin muistavan oman nuoruutensa. Ja sen perusteella mitä kaikkea hän oli ehtinyt kuulemaan, hän tiesi ettei ollut perinyt isältään pelkästään erikoista hiusten väriään. Rayash tuskin olisi itse toiminut Mirayan asemassa juurikaan eri tavalla. Paitsi ehkä todella paiskannut Owen Artorin laidan yli tilaisuuden tullen.

"Muistatko, kun olimme täällä ensimmäisen kerran? Kun esittelit minulle Lohikäärmettä? Hymyni takana toivoin ja uskoinkin, etten joutuisi viettämään aikaa täällä haisevan ruuman perukoilla." Miraya tuhahti huvittuneena muistolleen, johon oli antanut ajatustensa hypätä hetkeksi turvaan ja toivoi Rayashin pystyvän samaan. "Mutta tämä näyttääkin olevan yksi laivan tärkeimmistä nurkista. Eikä tuoksukaan ole niin paha, kun siihen tottuu. Varsinkaan Eldrinin lemun rinnalla", Miraya naurahti, mutta kovin kevyesti, jopa varovaisesti. Oikeastaan tuoksu oli alkanut tuntua hänestä jo melko kotoisalta, ja tänään oli vaikuttanut siltä, että Eldrinkin oli jopa löytänyt pesuvadille.
"Silloin en tosin tiennytkään, emme kummatkaan tienneet, mihin sitouduimme." Miraya uskaltautui kääntämään katseensa viereensä, Rayashin puoleen. Se katse oli vilpitön, vain täynnä odotusta tulevasta, sillä Miraya oli tiensä valinnut sen kivikkoisuudesta huolimatta.
Sitten Miraya käänsi katseensa eteensä ja huokaisi alistuneesti.
"En haluaisi vaivata sinua tällä nyt, mutta sinun tulisi tietää... Kävin tapaamassa äitiäni Drienellä." Miraya jäi odottamaan Rayashin reaktiota tähän uskaltamatta vielä edetä todelliseen asiaansa, joka oli kuin viimeinen mätä kirsikka tämän muutenkin pilantuneen kakun päällä. Suostuisiko Rayash hänen mukaansa Celianin luo?

Re: Tyyntä myrskyn edellä

Posted: Sat May 25, 2019 4:17 pm
by Tinanja
Jos totta puhuttiin, Rayash ei moitteidensa ja tarinansa lomasta sen erityisemmin sisäistänyt Mirayan ilmeitä tai eleitä. Sen, miten tiukasti nainen istui kaiken sen keskellä laatikon päällä, liikahtamattakaan siitä mihinkään sai pienen onnellisuuden kuplan kasvamaan kapteenin sisällä. Ilmeisesti ainakin osa hänen sanistaan osui ja upposi oikeaan paikkaan, toivottavasti myös pysyvästi. Toki Miraya oli perinyt rajoja koettelevan itsepäisyytensä ja turhankin aktiivisen oma-aloitteisuutensa varmasti häneltä, eikä Celianin vaikutus varmasti ainakaan helpottanut tätä yhtälöä. Rayash oli melko varma siitä, ettei tämä olisi viimeinen yhteenotto Mirayan kanssa samantyylisistä aiheista. Kapteeni saattoi vain toivoa Mirayan kiertävän ne pahimmat virheet, joihin hän oli itse nuoruudessaan, tuskin Mirayan ikäisenä sortunut. Eikä Rayash kääntäisi katsettaan mahdollisuudesta tasoittaa Mirayan kulkemaa tietä, vaikka se haaste tuon toimien seassa olisikin.

Oli yllättävää, että Miraya viimein nousi siitä, ja istui hänen vierelleen nojaamaan ruuman rakenteita kannattavaan tukipalkkiin. Tervan tuoksu alkoi hitaasti tunkeutua laivan rakenteiden lävitse kunnostustoimien alkaessa kannelta. Menisi kuitenkin vielä päivä, ehkä kaksi, että ulkopuolelta tervattavat osat olisivat valmiina. Siinä sivussa korjattaisiin runkoa, ja lastattaisiin seuraavan matkan lasti laivaan. Mutta nyt he saisivat olla rauhassa täällä laivan syvimmässä kolkassa, merenpinnan alapuolella hitaan, tuskin huomattavan aallokon aiheuttaman keinunnan syleilyssä. Se hetken hiljaisuus, joka heidän välilleen Rayashin avautumisen jälkeen oli laskeutunut, antoi käsiinsä edelleen nojaavalle miehelle hetken aikaa vetää henkeä. Ei se tilannetta tai kapteenin mielen päällä pyöriviä asioita vienyt pois, mutta hetkellinen tyhjyyden tunne ajatuksissa oli kieltämättä tervetullut pitkän ja henkisesti raskaan matkan ja tämän tapaamisen jälkeen.

Pieni yllättyneisyys ei kuitenkaan näkynyt miehen kasvoilta tämän kuullessa Mirayan yksittäisen sanan. “Tiedän”, tuo sanoi hiljaa. Aiempien tapausten perusteella Rayash oli melkein odottanut saavansa kohottaa pian uuden riidan tästä, tuoda perustelunsa uudelleen vastaväitteiden sekaan vain hävitäkseen koko väittelyn kun Miraya ei kääntäisi mieltään suuntaan tai toiseen. Sen sijaan hiljainen myöntyminen, lyhyt kommentti ja hiljaisuutta. Ei vastaväitteitä, ei tömistellen paikalta poistumista ovet ja luukut paukkuen. Hiljaisuutta. Se sai kapteenin kohottamaan katseensa hitaasti ja vilkaisemaan siitä olkansa sivusta Mirayaa, tämän valkeita hiuksia ja tuskin näkyvää sivuprofiilia, jossa oli selkeästi nähtävissä tämän äidin piirteitä.

Se, ettei tuo sanojensa mukaan ollut tullut odottamaan huolenpitoa, sai Rayashin tuhahtamaan huvittuneena. Siltä se näyttikin - perse edellä puuhun ja sieltä takaisin suoraan rähmälleen maahan. Ei ollut vaikea uskoa, että Miraya oli tottunut olemaan yksin - nuori nainen suurkaupungissa ei helposti saanut luotettavia tuttavia, saati ystäviä. Mutta ei tuo ollut yksin, vaikka ilmeisesti Miraya edelleen tunsi olonsa tiiviissä yhteisössä ulkopuoliseksi ainakin joiltain osin. Eikä Rayash voinut naista moittia siitä: hän ja Sarya olivat tehneet jo vuosikymmenen töitä yhdessä, Eldrin ja Airdankin jo vuosia. Rayash oli kasvanut aikuiseksi merillä, Sarya oli ollut perämiehenä jo ennen kuin Rayash oli saanut kävellä edes ruorin ohitse.

“Et sinä ole ollut yksin sen jälkeen, kun astuit Lohikäärmeelle”, Rayash sanoi hiljaa, vakavana, mutta hetkellinen hymy miehen kasvoilla kertoi paljon enemmän siitä, miten paljon tämä välitti nuoresta naisesta, joka venytti hänen hermojaan harva se kerta, kun he keskustelivat.
“En vain halua, että joudut tekemään samat virheet ja oppimaan kantapään kautta asioita niin kuin minä tein. Lisäksi luovimme korkean politiikan seassa, eikä se ole yhtään sen luotettavampaa kuin myrsky avomerellä”, kapteeni jatkoi hiljaa, laskien katseensa Mirayasta takaisin ruuman perää tuijottamaan. “Jos vain voisin, siirtäisin ne esteet edestäsi… Mutta toisaalta”, mies piti hetken tauon. “Ehkä välillä ansaitset kiivetä persaus edellä puuhun”, tämä hymähti puolivakavissaan, vilkaisten Mirayaan pieni, ilkikurinen hymy huulillaan.

Hitaasti hymy kuitenkin laskeutui miehen kasvoilta tämän kuunneltua Mirayan kertomana muiston siitä, kun nainen oli ensimmäisen kerran nähnyt Lohikäärmeen, ja sen perimmäiset nurkat. Tämä vakavoitui Mirayan huomauttaessa sitoutumisesta ja se sai pienen tuhahduksen karkaamaan miehen huulilta. Siinä nainen oli oikeassa. Miraya oli saapunut paikalle kuin pyörremyrsky odottaen viimeistä energiaansa ennen kuin iski täydellä voimalla. Tuo nainen oli kääntänyt kapteenin maailman ylösalaisin, aivan kuten kaksikymmentä vuotta sitten tämän äitikin oli tehnyt. Nyt se maailman kallistuminen ei vain tuntunut loppuvan, vaikka tästä toisestakin myrskystä oli kulunut jo kuukausia. Rayash ei kuitenkaan vastannut mitään, mutta pieni hymy kertoi, ettei hän ainakaan ollut eri mieltä.

Mirayan viimein tuodessa esiin Celianin, Rayash vain hymähti.
“Olisin enemmän yllättynyt, jos et olisi käynyt tapaamassa häntä”, mies totesi hiljaa, hetken aikaa mietittyään. Oli vaikea painaa hymyilevää, mielen päälle hyppivää kuvaa nuoresta, hymyilevästä Celianista pois.
“Miten se meni?” kapteeni kysyi sitten - tuo varmaan halusi kysyä häntä tapaamaan Celiania… Hän olisi yllättynyt, jos se ei olisi Mirayan seuraava kysymys aiheeseen liittyen. Ilmeisesti myös laatikon perälle piilotettu Celianin viesti tapaamisesta oli johdos tästä Mirayan vierailusta äitinsä luona. Se selittikin yllättävän pyynnön. Vaikka kapteeni olikin jo päättänyt tavata naisen, hän ei ollut lainkaan varma, halusiko tavata tätä Mirayan kanssa. Sotasuunnitelma sitä varten ainakin tarvittaisiin, mutta… saisi nähdä mitä kahdenkeskisestä keskustelusta Celianin kanssa tulisi. Sekin olisi vasta pakosti parin viikon kuluttua, kun he pääsisivät viimein takaisin Drienelle, mikäli mitään ihmeellistä ei tapahtuisi. Olisi vielä turha menettää yöuniaan sen osalta, sen ehtisi tehdä laivamatkallakin.

Miraya ei ollut syyllinen tässä mihinkään, ainut syyllinen tähän oli Celian, joka ei ollut sanonut tai vihjannut sanallakaan, mitä oli tapahtunut kesällä. Että tämä oli tullut raskaaksi… ja katkaissut kaikki yhteydet häneen sekä piiloutunut niin, ettei tuota ollut löytynyt. Celian oli salannut tämän kaiken, lukinnut Rayashin pois elämästään… ei Miraya.

Re: Tyyntä myrskyn edellä

Posted: Sun May 26, 2019 5:39 pm
by Kide
Viimeisetkin jäähileet tuntuivat sulavan Mirayan sisältä Rayashin todetessa, ettei hän ollut ollut yksin sitten laivalle saavuttuaan. Toki Miraya sen tiesi, ja myös sen ettei hän vielä kuulunut osaksi laivaa samalla tavalla kuin moni muu täällä, eikä hän voinutkaan kuulua näin lyhyessä ajassa. Siitä huolimatta tuon kuuleminen Rayashin hymyilevästä suusta lämmitti naisen mieltä aivan erityisellä tavalla. Ja lisää puita tuohon lämmittävään liekkiin heittivät myös miehen seuraavat sanat, jotka raottivat Rayashin oikeita tunteita kaiken salailun ja käskyjen takana.
"Kun ensimmäisen kerran kiipesin puuhun, muistaakseni takamukseni ei ollut menosuuntaan. Enkä usko sinun olevan vielä niin vanha, ettet sitä muistaisi itsekin", Miraya totesi viitaten hänen ensimmäiseen mastoon kiipeämiseensä. Hän tiesi kyllä mitä Rayash oli tarkoittanut, mutta halusikin vain kiusoitella isäänsä, minkä paljasti Mirayankin kavoille levinnyt virnistys ja kevyt tökkäys kyynärpäällä Rayashin käsivarteen. Niin otettu kuin Miraya olikin Rayashin haluista tasoitella tietä hänen jalkojensa alla, hän tekisi sen ihan mielellään itsekin, vaikka tietäisikin kompuroivansa. Siihen hän oli jo tottunut pienestä asti. Se teki kestävämmäksi. Se oli tehnyt Mirayasta sen kuka hän oli.

Miraya oli hieman yllättynyt kuinka rauhallisesti Rayash otti heidän uuden puheenaiheensa. Vaikkei se varmastikaan ollut yllätys, että Miraya oli viimein hakeutunut äitinsä juttusille, ei hän siltikään ollut ollut varma miten hänen isänsä suhtautuisi Celianista puhumiseen. Sitä aihetta he eivät olleet sivuuttaneet sanallakaan pitkään aikaan. Miraya vilkaisi Rayashia sivusilmällä miettien, kuinka paljon tuo muisti hänen äidistään. Vai muistiko mies enää mitään. Olikohan Rayash edes uhrannut ajatustakaan lyhytaikaiselle heilalleen heidän erkaannuttuaan ennen kuin Miraya astui miehen elämään? Mirayalla ei ollut hajuakaan, mitä Rayash ja Celian olivat toisilleen merkinneet, eikä hän tiennyt oliko sillä hänelle edes väliä. Mutta se oli myös jotain, mitä hän ei pystyisi kysymään. Ei ainakaan vielä.
"En voi sanoa sen olleen erityisen antelias keskustelu", Miraya tokaisi melko jyrkkään sävyyn ja oli huomaamattaan puristanut sylissään pitelemänsä kädet nyrkkiin. Se käsittämätön sekoitus ikävää ja pettymystä, jopa vihaakin, tuntui nyppivän naisen hermopäätteitä edelleen ikävästi, vaikka kyseessä oli vain muisto tapaamisesta. Oli yhtä vaikeaa olla antamatta anteeksi kuin antaa anteeksi jollekin, jota oli rakastanut kaksi vuosikymmentä ehdotta ja johon oli luottanut sokeasti kaikessa. Se teki Celianin salailusta sietämätöntä, mutta sai myös Mirayan horjumaan syytöksissään. Mirayalle, joka oli aina ollut tiukka mielipiteissään ja varma itsestään, tällainen kahtiajakautuminen oli melkein kestämätöntä.
"En edes tiedä mitä odotin. Tai miksi odotin yhtään mitään muuta kuin tyhjiä sanoja, mutta... Haluaisin tietää totuuden, olipa se mitä tahansa." Mirayan ääni hiipui loppua kohden ja hän huokaisi hiljaa. Hän halusi ymmärtää äitiään, vaikkei tiennyt voisiko sellaista selitystä tälle kaikelle edes olla olemassa, jonka hän todella ymmärtäisi, saatika hyväksyisi.
"Mutta en haluaisi mennä sinne enää yksin", Miraya sanoi entistä hiljempaa. Siniset silmät kääntyivät varovasti kurkistamaan Rayashin kasvoja. "Kai sinäkin haluat tietää miksi?"

Re: Tyyntä myrskyn edellä

Posted: Sun May 26, 2019 6:59 pm
by Tinanja
Rayash meinasi kommentoida Mirayan sarkastiseen vastaukseen puuhun kiipeämisestä jotakin, mutta sulkikin suunsa ennen kuin toteaisi jotain vähintään yhtä sarkastista. Se ei ainakaan edistäisi tätä keskustelua mihinkään suuntaan, ja Rayash oli jo kertaalleen sanonut sanottavansa - oli eri asia, miten Miraya neuvot ottaisi käyttöönsä, tai miten tämä jättäisi ne huomiotta kuten aiemminkin. Toisaalta, hän ei ollut saanut vuodatuksensa jälkeen sarkastisen ilkikurista, ilkeääkin vastausta, vaan hiljaisuutta ja lyhyen toteamuksen. Siinä hetkessä tuo ainakin oli onnistunut sisäistämään jotakin… Se, kauanko se kestäisi, olisi eri asia. Mutta se ei estäisi kapteenia siirtämästä esteitä naisen tieltä ja ohjaamasta tuota tasaisemmalle polulle, piti tuo siitä tai ei. Ehkä Miraya joskus ymmärtäisi, että kaikesta ei voisi selvitä yksin - ja muutos tuon elämässä oli ollut varmasti suurempi, mitä Rayashilla. Tämä oli viikoissa noussut arvovaltaisimmalle ja suurimmalle laivalle koko maailman tällä puolen, ja sotkenut samalla itsensä jo kaiken politiikan ja arvoaseman muutoksen sekaan. Aivan kuin siinä ei olisi tarpeeksi, oli sukulaisuussuhde varmasti tuonut oman osansa tähän soppaan… Mutta se ei silti tarkoittanut, että tuon pitäisi tarpoa siinä suossa yksin.

Mutta, yhtä kaikkea, keskustelun olisi siis parempi antaa olla siltä erää. Mutta Miraya ei selkeästi ollut vielä sanonut kaikkea sanottavaansa äitinsä suhteen, eikä Rayash sitä ihmetellytkään tämän jatkaessa tunteiden täyttämällä ja kieltämättä jyrkällä sävyllä. Ei ollut vaikea päätellä, ettei naisen suhtautuminen äitiinsä ollut mutkaton, eikä tulisi olemaan sitä pitkään aikaan, jos koskaan. Ilmeisesti keskustelu kuitenkin oli tapahtunut - ainakin joiltain osin. Tosin Mirayan tuntien se oli saattanut olla hyvinkin yksipuolinen ja nopeasti ohitse, eikä Rayash voinut moittia tätä siitä. Celian oli syy, miksi Mirayan elämä oli nyt kääntynyt ylösalaisin, ja siinä varmasti oli paljon sulateltavaa, puhumattakaan siitä mitä Rayashin itsensä mielen päällä pyöri asian osalta.

Miraya kuitenkaan ei ilmeisesti ollut odottanut keskustelulta suuria tuloksia, eikä niitä ollut saanutkaan. Rayash melkein odotti naisen jatkavan selityksillä, joita oli äidiltään saanut, mutta sen sijaan keskustelunaihe siirtyikin takaisin tapaamiseen. Tätä Rayash oli pelännyt. Hän ei halunnut lähteä tapaamaan Mirayan kanssa Celiania, eikä halunnut luvata lähteä tapaamaan tätä. Ei varsinkaan kun kirje Celianilta poltteli laatikon perällä. Lupaus odottamassa lunastustaan. Toivottavasti se lupaus pitäisi, toisin kuin edellinen, jonka nykyinen kapteeni oli naiselta vuosia sitten saanut. Kapteeni tiesi, että astuisi itse sovittuna aikana sinne kapakkaan odottamaan Celiania, toivoakseen tämän tulevan paikalle. Hän oli sen velkaa Mirayalle, vaikka Celianin tapaaminen tuntuikin hyvin ristiriitaiselta. Samaan aikaan se tuntui kuitenkin velvollisuudelta, ja vaikka Rayash syyttikin naista salailusta, ja varmasti tulisi aina syyttämäänkin, oli hänen mentävä tähän tapaamiseen.

Eri asia oli kuitenkin se, halusiko hän tavata Celianin Mirayan kanssa. Miraya todennäköisesti raahaisi hänet mukaansa, halusi hän sitä tai ei. Vastaus tässä ja tänään voisi kuitenkin olla kauaskantoinen, ja Rayash ei pitänyt kiirettä sanojensa muotoilussa, tai edes siinä, mistä kulmasta halusi vastaustaan lähestyvän. Suoraa kysymystä oli vaikea, lähes mahdoton kiertää aihetta vaihtamalla, ja aiheenvaihto tuskin kipakalle Mirayalle kelpaisi yhtään sen vähempää kuin tämän äidillekään oli vuosia sitten kelvannut. Mirayan ääneen lausumattomista epäilyistä Rayashilla oli paljon lämpimiä muistoja Celianista vuosien takaa. Aika ei ollut haalistanut niitä, eikä vähentänyt sen intohimoisen rakkauden tuomaa tunnetta kun ajatukset kääntyivät siihen. Se ei kuitenkaan myöskään poistanut sitä pettymystä, kun Celiania ei ollutkaan löytynyt enää erään matkan jälkeen. Se kuilu hyvien muistojen välillä oli viime aikoina vain syventynyt Rayashin sisäistäessä hitaasti miten paljosta hän oli jäänyt pois. Miten paljon hän olisikaan voinut seurata Mirayan kasvua työstään huolimatta, olla osa tämän elämää. Niitä menetettyjä vuosia ei saisi takaisin.

“Totta puhuen en tiedä, haluanko tietää”, Rayash sanoi hiljaa, edelleen tiukasti lattiaa edessään tuijotellen Mirayan värisevästä, hiljenevästä äänestä huolimatta. “Viimeinen muistoni hänestä on se, kun lupasin palata erään matkan jälkeen hänen luokseen, jäädä vaikka sinne pidemmäksi aikaa... jos tilanne sen sallisi… ja kun palasin, en löytänyt häntä enää saarelta. Nyt, kaksikymmentä vuotta myöhemmin sinä tupsahdat elämääni…”, Rayash jatkoi aivan yhtä hiljaa, nyt päätään tukipalkkiin nojaten, huokaisten syvään.
“Hän on vienyt kaksikymmentä vuotta elämästäni… Kaksikymmentä vuotta, jotka olisin voinut viettää tietäen, että minulla on tytär, että olisin voinut olla osa elämääsi jo aikoja sitten..”, miehen äänestä kuului kieltämättä katkeruus, jota hän ei edes yrittänyt peittää. Ryppy tuon otsalla vain syveni tämän tuhahtaessa. “En tule saamaan niitä vuosia takaisin, tein mitä tahansa…”, tämä huokaisi.
“En tiedä, haluanko edes tavata häntä… Mutta tulen mukaasi, jos sitä välttämättä haluat”, kapteeni lopetti viimein.

Re: Tyyntä myrskyn edellä

Posted: Thu May 30, 2019 8:21 pm
by Kide
Miraya näki vain Rayashin lattiaa tuijottavat kasvot, jotka pysyivät pelottavan kauan hiljaisina. Selvästi myös Rayash oli tunnemyrskyn armoilla, mutta yksittäisiä tunteita oli hankala erottaa tuon kasvoilta. Tosin saattoihan Miraya ne arvatakin, sillä hänen isänsä ajatukset olivat tuskin kovin kaukana Mirayan omien tunteiden peilikuvasta. Toki heidän lähtökohtansa olivat erilaiset, heille Celian merkitsi niin kovin eri asioita. Mutta lopputulos tiivistyi kuitenkin yhteen ja samaan, pettymykseen. Katkeraan syyttämiseen.
Miraya ei uskaltanut siirtää katsettaan vaan seurasi lyhdyn valon leikkiä isänsä uurteisilla kasvoilla, jotka juuri nyt näyttivät entistä uurteisimmilta. Mutta nämä jäljet eivät olleet pelkkää tuulen ja auringon työtä. Entä jos Rayash ei suostuisikaan tulemaan hänen mukaansa? Entä jos hänen isänsä oli päättänyt kääntää selkänsä Celianille kuten nainen oli itse tehnyt? Miraya ei voisi siitä Rayashia syyttää, mutta hän ei tiennyt miten saisi ikinä yksinään käytyä tämän kaiken läpi äitinsä kanssa. Miraya luotti siihen, että hänen isänsä osaisi ja ennen kaikkea pystyisi esittämään oikeat kysymykset. Hän luotti siihen, että myös Celian olisi pakotettu olemaan rehellinen Rayashin edessä. Hän luotti siihen, että Rayashin järkähtämätön olemus, vaikka tämä kaikki niitä harvoja asioita olikin, joka siihen sai säröjä, olisi juuri se mitä tarvittaisiin.

Rayashin viimein vastatessa ja kertoessa viimeisiä muistikuviaan Celianista siirtyi Mirayankin katse eteenpäin, ruumaan hämärään nurkkaan. Hän oli miettinytkin, miten Rayash ja Celian olivat mahtaneet päättää yhteisen aikansa. Kumpi heistä oli tehnyt ja mitä. Äitinsä kanssa keskusteltuaan Miraya oli tullut varmemmaksi siitä, että samoin kuin salailu myös Rayashista irtautuminen alun perin oli ollut Celianin päätös. Muuten hänen äitinsä olisi todennäköisesti käyttänyt Rayashia puolustaakseen valintojaan. Kertonut Rayashin vain lähteneen, tai ehkä juoruista Drienen kapakoissa, tai vain nuoren merimiehen sietämättömästä käytöksestä. Rayashin nyt kertoma vahvisti Mirayan epäilyt. Hänen äitinsä oli tehnyt päätöksensä kuka ties mistä itsekkäistä syistä, kun taas Rayash oli vain joutunut kärsimään syyttä. He molemmat olivat joutuneet.
Rayash oli oikeassa, mikään ei toisi takaisin niitä vuosia, jotka he olisivat jo voineet tuntea toisensa. Mutta tästä eteenpäin mikään ei myöskään voisi estää heitä jatkamasta toisiinsa tutustumista. Opetella millaista oli olla isä ja tytär. Tämä ajatus sai Mirayan katumaan aiempaa purkaustaan entistä enemmän. Hän ei ollut tässä kaksikossa ainut jolla oli opeteltavaa, mutta Rayash oli täysin oikeassa siinä, ettei Miraya voisi odottaa mitä tahansa näin lyhyessä ajassa. Yhtä lailla kuin Rayash päätti pitää tietyt asiat itsellään, osoitti Mirayakin luottamattomuuttaan taistellessaan isänsä käskyjä vastaan yhä uudelleen. Kyseenalaistaessaan kaiken, melkeinpä enemmän totutusta tavasta kuin oikeasta tarpeesta.
"Minä..." Miraya vilkaisi uudestaan isäänsä ja mietti, voisiko pyytää tällaista Rayashilta vain itsensä tähden. Hän ei voinut kuvitellakaan, miltä Rayashista tuntuisi nähdä Celian kaikkien näiden vuosien jälkeen. Oliko hänellä oikeutta vaatia mieheltä sellaista? Miraya olisi halunnut pahoitella, mutta tiesi ettei se auttaisi ketään. Miraya tiesi, ettei se ollut hänen tehtävänsä.
Heidän kaikkien onneksi Miraya ei tiennyt äitinsä kirjeestä tai Rayashin jo tekemästä päätöksestä, joka ei kulkenut aivan käsi kädessä miehen sanojen kanssa.
"Voimme miettiä sitä myöhemminkin. Menee kuitenkin melkein kaksi viikkoa ennen kuin edes olemme takaisin saaristossa", Miraya vastasi, vaikka pohjimmiltaan tiesikin lopulta pyytävänsä tätä Rayashilta. Hänen täytyi, ja hän saattoi lohduttautua vain sillä, että se voisi auttaa Rayashiakin käsittelemään asiaa.
"Kiitos, Ray", Miraya vielä lisäsi hiljaa ja puristi lyhyesti, hellästi isänsä lattialla lepäävää kättä. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun Miraya oli kutsunut Rayashia lempinimellään. Hän oli kuullut lukemattomia kertoja kuinka luontevasti Rayashin luottokolmikko, tai ainakin Sarya ja Eldrin, hänen isäänsä Rayksi kutsuivat. Airdan oli tarkempi etiketistä, eikä sen miehen mitään tekoa sulkakynän pitelemistä lukuunottamatta voinut kutsua kovinkaan luontevaksi. Mutta aiemmin Miraya ei ollut itsekään osannut tuota nimeä käyttää. Ei ennen kuin nyt.

Miraya nojasi omankin päänsä hiljaa huokaisten tukipilariin. Hänen valmiiksi pörröiset hiukset pörröttyivät entistä enemmän hieroituessaan hieman karkeaa puupintaa vasten. Miraya tiesi mitä mieltä Rayash olisi hänen seuraavasta kysymyksestään, mutta se poltteli edelleen naisen mielessä kaiken takana liian voimakkaana, jotta sen olisi voinut sivuuttaa. Hänen oli saatava tietää. Tai ainakin yrittää silläkin riskillä, että suututtaisi isänsä uudestaan.
"Tiedätkö sinä... kuka se mies oikeasti on?" Miraya tiesi Rayashin arvaavan heti kenestä puhuttiin. Kunpa vain hänen isänsä myös tajuaisi, että se tieto voisi vielä joskus suojella Mirayaa. Jos vain Rayash itsekään tiesi totuutta.