Kapeilla kujilla

Meren rannalla, Lown lahden kupeessa sijaitsee maan suurin ja tärkein kauppapaikka on Dione, joka jakautuu useisiin eri kaupunginosiin aina rikkaiden suurista kartanoista pieniin, arvottomiin hökkeleihin sataman sivulla. Dionesta kulkija löytää kaiken laillisen ja laittoman, mikäli vain tietää, mitä etsii.
sade
Posts: 52
Joined: Thu Jun 18, 2020 4:57 pm

Kapeilla kujilla

Post by sade »

//Kuparirapu ja Lushiar //


Nalia oli eksynyt. Todellisuudessa hän oli harhaillut jo tovin, mutta suostui vasta nyt myöntämään, että ei oikeastaan yhtään tiennyt, missä oli. Laukku, johon hän oli saanut tungettua kirjan ja kenkänsä, alkoi painaa olkaa tytön vilkuillessa varovasti vieraita rakennuksia. Hän oli jo kerran joutunut kääntymään ympäri tultuaan kujalle, joka oli päättynyt parhaat päivänsä nähneeseen taloon. Tyttö teki parhaansa välttääkseen samaa virhettä, mutta mutkittelevista ja rakennusten reunustamista kaduista ja kujista ei aina nähnyt päättymistä tai suuntaa etukäteen. Nalia yritti olla huomaamaton, esittää, että tiesi, mihin oli menossa, vaikka ketään ei ollutkaan näkyvissä. Mutta jos olisi ollut, Nalian epävarmuus olisi voinut olla tarkkasilmäisen luettavissa hieman haparoivista askelista, hermostumisen nostamasta punasta kasvoilla ja nopeista vilkaisuista ympäristöön.

Aamupäivä oli sujunut niin hyvin, ettei Nalia voinut uskoa sen päättyvän näin huonosti. Isän oli pitänyt jäädä kotiin neuvottelemaan tallin korjauksesta tai jostain sen suuntaisesta. Asia ei ollut kiinnostanut Naliaa niin paljoa, että tyttö olisi viitsinyt ottaa siitä tarkemmin selvää. Oleellista oli ollut vain se, että Nalia oli saanut lähteä kirjanhankintaretkelle yksin. Isä, ja sitä myötä myös Nalia, olivat odottaneet hidasta reissua. Tinkimistä, kirjan kyseenalaista kuntoa ja lisää tinkimistä. Mutta nuorehko, tosin jo arpikasvoinen, mies, jota Nalia oli mennyt tapaamaan erääseen tavernaan, olikin vastoin kaikkia odotuksia suostunut ensimmäiseen tarjoukseen ja häipynyt saman tien rahat mukanaan kuin isossakin kiireessä. Isä olisi tyytyväinen siihen, että kirja oli saatu odotettua halvemmalla, Nalia oli miettinyt. Hänkin oli ollut tyytyväinen, vaikka pohtikin, mikä oli saanut kirjan myyneen miehen poistumaan niin nopeasti.

Niinpä Nalia oli ajatellut, että kun kerran oli valmiiksi pohjoispuolella kaupunkia, hän voisi koukata vielä hieman pohjoisemmaksi nähdäkseen vilauksen Metiksestä. Nalia oli vakuuttanut itselleen, että hän halusi vain katsoa. Hän ei menisi lähemmäs tai puhuisi kenellekään, koska sellaisen isä oli yksiselitteisesti kieltänyt sen jälkeen, kun he olivat kohdanneet neiti Skeldanen. Isän kielloista huolimatta jokin Metiksessä veti Naliaa yhä puoleensa ja hän oli kuvitellut voivansa vain suunnata jonkin matkaa pohjoiseen, nähdä Metiksen ja palata sitten ripeästi kotiin ennen kuin vanhemmat alkaisivat ihmetellä reissun kestämistä. Aurinko oli paistanut Nalian lähtiessä liikkeelle ja pohjoiseen suuntaaminen oli vaikuttanut helpolta.

Mutta hänen valitsemansa reitti ei ollutkaan osoittautunut oikeaksi. Taivaskin oli kerännyt peitokseen pilviä, eikä Nalialla enää ollut mitään käsitystä siitä, mihin päin oli suuntaamassa. Hän pysähtyi huokaisten alistuen kohtaloonsa. Hän ei näkisi Metistä tänään ja nyt oli tärkeintä vain löytää takaisin kotiin ennen kuin aikaa kuluisi turhan paljon. Tyttö näpersi hiussolkeaan, joka piti hiukset siististi selkäpuolella, tai niin äiti ainakin oli vakuuttanut, kun Nalia oli sanonut soljen tuntuvan epämukavalta. Hän puisteli hermostuneena kesän maasta irrottamaa tomua vaaleanvioletin mekkonsa helmalta, jotta näyttäisi siistimmältä, jos joku tulisi vastaan. Niin vähän kuin Nalia ajatuksesta pitikin, hän tiesi, että hänen olisi kysyttävä suuntaa seuraavalta henkilöltä, jonka näkisi. Tai jos vastaan tulisi mikä tahansa liike tai taverna, hän kysyisi sieltä. Sen päättäneenä Nalia jatkoi matkaa toivoen näkevänsä pian jotain tuttua.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kapeilla kujilla

Post by Kuparirapu »

Läheiset rakennukset kohosivat kuin toisiinsa nojaten, tavalla joka jätti varjonpaikkoja kirkkaan auringonpaisteen nurkkiin. Mitään varoitusta lähestyvästä vastaantulijasta ei kuulunut, ei ennen kuin erään kulman takaa astui näkyviin pitkä hahmo. Hartioiden taakse laskostuneet mustat siivet ja niiden heittämät varjot tuntuivat täyttävän koko kapean kulkutien, samalla kun mustien hiusten kehystämät kasvot kääntyivät katsomaan Naliaa kohti. Silmät peittyivät koristeellisen, mustan naamion taakse, mutta kalpeilla huulilla oli pehmeä hymy.
"Etsitkö sinä jotakin?"
Ääni oli kuin henkäys tai kuiskaus, selkeä mutta samalla hyvin hillitty. Puhuessaan tämä outo Ajanlan kääntyi hieman Naliaa kohti, ja tämän toisessa kädessä näkyi tuoreenvihreä omena. Ajanlan ei astunut lähemmäs, hymyili vain ja katseli edessään seisovaa tyttöä naamionsa takaa. Kuin musta vaate silmien edessä ei olisi häntä laisinkaan haitannut.
"Kyllä, todellakin. Etsit monia asioita, etkö vain? Teet niin muiden käskystä ja toiveesta, mutta myös itsesi takia. Tietä kotiin, mutta myös tietä eteenpäin..."
Ajanlan näytti uppoutuvan hetkeksi ajatuksiinsa, ja tämän toinen käsi siirtyi piilottamaan omenan jonnekin punertavan vaatteen laskoksiin.
"Minun nimeni on Mustasiipinen Lushiar," tämä lausui ja painoi päätään sulavalla liikkeellä, mustien siipien kahahtaessa hänen suoristautuessaan. "Minut löytävät usein vain ne, jotka minua etsivät. Mutta tällä kertaa...kenties olen itse löytänyt jonkun, joka ansaitsee tulla löydetyksi..."
"Jos haluat, voit jatkaa etsintääsi, lapsi hyvä. En aio estää sinua," hän sanoi ja kääntyi hieman kuin antaakseen tietä eteenpäin. "Mutta voin tarjota sinulle vastauksia kysymyksiin, joita vielä ei ole ääneen lausuttu. Veren hinta tässä maailmassa on kulta, mutta sanojen hinta on hopea. Ja hopeasta voin kenties auttaa etsintääsi..."
sade
Posts: 52
Joined: Thu Jun 18, 2020 4:57 pm

Re: Kapeilla kujilla

Post by sade »

Nalia säpsähti, kun mutkan takana hänen edessään olikin hahmo. Hän ei ollut kuullut tämän askeleita, tai mitään muutakaan, joka olisi voinut vihjata liikkeellä olevan jonkun muunkin. Hahmo ei ollut varsinaisesti sellainen henkilö, jonka Nalia olisi odottanut tapaavansa. Jonkun työläisen ehkä, tai kerjäläisen. Mutta nyt hänen edessään seisoi ajanlan, jonka mustat siivet tuntuivat peittävän koko kulkureitin tai siltä Naliasta ainakin vaikutti. Ajanlannainen hymyili ja Nalia oli tuntevinaan tämän katseen, vaikka silmät olivatkin piilossa naamion takana. Se sai kylmät väreet juoksemaan hänen selkäänsä pitkin ja hän kiristi otettaan laukustaan.

Tyttö ehti vain nyökätä toisen kysymykselle siitä, etsikö hän jotain, kun ajanlan jo vastasi omaan kysymykseensä. Hän oli yrittänyt kovasti olla näyttämättä eksyneeltä, mutta ilmeisesti epäonnistunut, Nalia mietti ensimmäiset sanat kuullessaan ja pieni puna nousi värittämään tytön poskia. Ajanlan näytti kuitenkin tietävän muutakin, eikä Nalia tiennyt, miten olisi sanoihin suhtautunut. ”Minun nimeni on Nalia Marheim. Mukava tavata?” Nalia sanoi, sillä olisi epäkohteliasta olla vastaamatta esittäytymiseen. Hieno neiti ei tekisi niin, ainakaan äidin mukaan. Hän ei kuitenkaan pystynyt pitämään hämmentynyttä virettä poissa sanoistaan. Ajanlan tuntui ikään kuin puhelevan yhtä aikaa itselleen ja Nalialle. Kuin… muistelevan? Muutakaan sanaa hänen mieleensä ei tullut. Ehkä se oli maskin vaikutusta, mutta Naliasta tuntui, että asiassa oli muutakin.

Ajanlan siirtyi hiukan sivummalle kuin tarjotakseen mahdollisuuden jatkaa. Nalia puri huultaan epävarmana. Eihän hän tiennyt vieläkään, minne oli menossa. Sitä paitsi ajanlan väitti osaavansa vastata hänen kysymyksiinsä. Se kuulosti Nalian korviin magialta. Ja oli monia asioita, joita hän olisi halunnut tietää. Nalia tajusi kyllä, että tällaisiin vieraiden tarjouksiin ei kannattanut tarttua. Kannattaisi vain jatkaa matkaa ja kysyä joltain hieman normaalimman oloiselta vastaantulijalta suuntaa. Mutta ehkä hän voisi saada selville jotain magiasta. Sitä paitsi jos hänellä olisi magiaa, eivätkö tällaiset kohtaamiset olleet jotain, mitä hänen pitäisi haluta? Mutta hän ei ollut täysin varma, mitä ajanlan oikein halusi tai ehdotti. Veren hinta on kulta, mitä sellainen tarkoitti? ”Tarkoittaako hopea sayria?” Nalia kysyi. Se kuulosti varsin korkealta hinnalta, ainakin täälläpäin kaupunkia. ”Ja oletko sinä ennustaja? Osaatko kertoa tulevaisuudestani jotain?” tyttö jatkoi haluten tietää, mistä kävi kauppaa. Lushiar arvelutti häntä, mutta Nalia ei voinut kiistää olevansa utelias. Jos toinen todella osaisi kertoa vastauksia hänen kysymyksiinsä… Se voisi olla sen arvoista, että hän olisi valmis maksamaan jotain.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kapeilla kujilla

Post by Kuparirapu »

"Sanoilla ei ole painoa, eikä niiden hintaa voida siksi punnita vaa'alla eikä mitata kyynärissä. Siksi jokainen päättää itse, paljonko he ovat valmiita antamaan kuullakseen minun sanani. Jotkut ovat ojentaneet omaisuuksiaan, toiset taistelleet päästääkseen pelkistä rippeistä irti. Vaan vastineeksi annan yhtä paljon, niin rikkaille kuin köyhillekin. Voit maksaa kuten haluat, lapsi. Mutta kuten sanoin, otan vastaan yksin hopeaa hopeaa vastauksistani," Lushiar selitti verkkaisesti, mutta vakavasti. Salaperäinen ajanlan tuntui pitävän tästä epämääräisestä periaatteesta tiukasti kiinni. Nalian toinen kysymys sai kalpeat huulet nousemaan lämpimämpään hymyyn, ja Lushiar jatkoi:
"Ah, ken etsii ei koskaan lakkaa etsimästä. Ja vastaukset löytyvät vain kysymysten näyttäessä tietä. Jotkut tosiaan kutsuvat minua ennusmerkkien lukijaksi. Toiset herjaavat sanojani valheeksi ja minua valehtelijaksi. Ja eräät pukevat minut huhun tai myytin asuun, kuin se hävittäisi minut tästä maailmasta. Kuulutko sinä kenekään heistä joukkoon, se on yksin sinun päätöksesti. Minä tarjoan vastauksia kysymyksiin, koska näen ja kuulen. Nykyhetki on rakennettu menneisyyden hartioille, ja samalla se kurkottelee tulevaa kohti. Kuullakseen tulevaa on siis nähtävä myös mennyttä."

Lushiar ei missään vaiheessa lakannut hymyilemästä, ajanlanin vaikuttaessa miltei tyytyväiseltä että Nalia oli kysynyt asiaa häneltä. Hymy ei kokonaan hälventänyt tämän ympärillä leijuvaa salaperäistä ja vaikeasti luettavaa ilmapiiriä, mutta se pehmensi sitä.
Ajanlan kumartui Naliaa kohti ja tämän toinen käsi ojentautui heidän välilleen, ei vaativasti mutta odottaen. Yhtä aikaa valmiina vetäytymään kuin myös vastaanottamaan maksua.
"Kysyn siis uudestaan, nuori etsijä. Haluatko vastauksia kysymyksiisi?"
sade
Posts: 52
Joined: Thu Jun 18, 2020 4:57 pm

Re: Kapeilla kujilla

Post by sade »

Ajanlan kuulosti Nalian korviin hiukan joiltain kirjoilta, joihin joutui toden teolla keskittymään selvittääkseen, mitä niissä oikeastaan sanottiin. Ja siltikin Nalia joutui joskus palaamaan taaksepäin ja lukemaan jonkin kohdan uudelleen. Tämän hinnasto ei vaikuttanut kovinkaan selkeältä, sillä miten muka sanoille voisi määrittää hinnan. Puhuisiko Lushiar Mustasiipi kauemmin, mitä enemmän tälle maksettaisiin vai puhuisiko tämä isommasta maksusta jotain tärkeämpää? Nalia ei ollut varma, mutta tyttö ei myöskään tiennyt, kuinka sanoista olisi voinut tinkiä. Tai niin epämääräisistä hinnoista. Kirjojen kanssa oli helpompaa.

Epävarmasti Nalia näpersi kassinsa pohjaa. Hän tunsi rahapussin painon kankaan läpi, mutta ei muistanut, oliko yhtään hopeista kolikkoa jäänyt jäljelle. Sitä paitsi ne olivat isän rahoja ja tämä haluaisi selvityksen siitä, mihin ne olisi kulutettu. Tästä hän saisi vain selkäänsä. Hän voisi yrittää valehdella, mutta jotenkin isä onnistui yleensä näkemään hänen lävitseen. Eikä isä ollut vielä unohtanut, kuinka Nalia oli jäänyt juttelemaan neiti Skeldanen kanssa. Jos Nalia olisi pysähtynyt ostamaan jonkun korun, isä olisi saattanut ymmärtää. Mutta ei tätä, oli ajanlan sitten huijari tai oikea ennustaja.

Koruista Nalia sai kuitenkin ajatuksen. Hitaasti hän irrotti hiuksistaan soljen ja pyöritteli sitä kädellään. Se oli oikeastaan hänen, Nalia vakuutteli itselleen, joten hän saisi tehdä sillä mitä halusi. Ehkä kotona ei huomattaisi sen puuttumista, ei ainakaan ihan heti ja sitten hän voisi vain sanoa, ettei tietäisi missä hiussolki on. Nalia ei tosin ollut aivan varma, oliko solki hopeaa, ainakaan kokonaan. Se oli hopean värinen, mutta tyttö epäili, ettei se kuitenkaan ollut tehty pelkästään hopeasta. Kai Lushiar tunnistaisi hopean jostain, kun kerran sitä halusi maksuksi.

”Haluan”, Nalia sanoi ja laski soljen ajanlanin ojennettuun käteen. Tyttö yritti seistä mahdollisimman suorassa ja katsoa silmiin vaikuttaakseen edes hieman vanhemmalta, sillä ei pitänyt siitä, että ajanlan puhutteli häntä lapsena. Nuori etsijä ehkä kävi, mutta lapsesta Nalia ei pitänyt. Hänen siskonsa Niira oli vielä lapsi, mutta hän itse ei. ”Haluan tietää, missä olen muutaman vuoden päästä.” Nalia halusi kysyä, pääsisikö Metikseen opiskelemaan tai pystyisikö koskaan käyttämään magiaa, mutta oli tottunut olemaan sanomatta sellaisia asioita ääneen, joten sanat eivät suostuneen tulemaan hänen suustaan. ”Ja… olenko tekemisissä magian kanssa?” tyttö lopulta kysyi hiljaa.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kapeilla kujilla

Post by Kuparirapu »

Hiussolki jäi lepäämään avoimelle kämmenelle, ja verkkaisesti hoikat sormet kiertyivät sen ympärille. Lushiar suoristautui ja näytti tunnustelevan esinettä hetken aikaa, irrottamatta verhotta katsettaan Naliasta. Mutta ajanlan hymyili yhä, mikä ilmeisesti oli hyvä merkki.
"Pyysin hopeaa, ja hopeaa minulle on annettu. Maksu on siis riittävä. Kuten meistä monilla, sisin voi usein olla piilotettu ja erilainen kuin miltä pinta näyttää. Vaan sisimpään piilotettu ei kuitenkaan himmennä pinnan loistetta."
Asettaen hiussoljen vaatteensa laskoksiin Lushiar polvistui katukiville siivenkärjet ympäröivien rakennusten seiniä hipoen, vetäen samalla jostain käsiinsä käärityn punertavan kankaan. Levittäen sen katukiville hän paljasti kankaan sisällä lepäävien pyöreiden luunpalojen ryppään, joista jokaisen pintaan oli kaiverrettu mystinen riimu. Ajanlan viittasi Naliaa asettumaan vastapäätä.

"Tarkkaan harkittu kysymys, joka ei kurkottele tunnustelemaan pidemmälle kuin olisi hyödyllistä. Kysymys, joka on esitetty useasti mutta hiljaa, piilossa. Kenties sitä ei ole lausuttu kertaakaan ääneen. Ei ennen kuin vasta nyt," Lushiar lausui liu'uttaen kapeita sormenpäitään riimuluiden ylitse. Ne pysähtyivät poimimaan yhden mukaansa, ja ennustaja kohotti sen näkyviin. Ja jälleen Ajanlanin kasvoilla näkyi se salaperäinen hymy, jolla tämä tarkasteli sekä riimua että myös Naliaa edessään:
"'Tähteä kantava kirjuri'. Riimu joka kuvastaa tietoa, uteliaisuutta, uuden etsimistä ja sisäistä visiota. Sen kääntöpuolella sen sijaan lymyilee 'Sokea narri', ajattelemattomuus ja onnettomuuteen johtava uhkarohkeus. Vaan se sopikoot kuvaamaan sekä sinua että kysymystäsi, nuori etsijä. Kuinka sopiva se onkaan..."
Ojentaen käsiään Lushiar kohotti pehmeällä otteella Nalian kämmenen ja asetti riimuluun sen päälle. Sen jälkeen hän keräsi loput yhteen ja kohotti ne kämmeniensä päällä ylemmäs.
"Aseta riimusi, itsesi ja siten kysymyksesi kankaalle. Sitten, kerron sinulle sen mitä minun on sallittua nähdä vastatakseni."
sade
Posts: 52
Joined: Thu Jun 18, 2020 4:57 pm

Re: Kapeilla kujilla

Post by sade »

Nalia vilkuili vuoroin ajanlanin kasvoja ja vuoroin tämän solkea pyöritteleviä käsiä. Ilmettä oli vaikeaa tulkita kankaan vuoksi. Hymy ei hälvennyt tämän kasvoilta, mutta Nalia huomasi miettivänsä, mitä tapahtuisi, jos solki ei olisikaan hopeaa. Olisiko hänen pitänyt sanoa, ettei ollut aivan varma maksunsa aitoudesta? Nythän ajanlan saattaisi kuvitella hänen yrittävän huijata! Varovasti Nalia vilkaisi ympärilleen, mutta ketään muita ei näkynyt. Hän ei tiennyt ajanlaneista paljon mitään, ainakaan mitään, josta voisi olla hyötyä.
Lushiar kuitenkin keskeytti Nalian ajatukset ja sanoi hyväksyvänsä maksun. Nalia henkäisi hieman, puhaltaen ulos ilmaa, jota ei ollut huomannut pidätelleensä. Tosin, jos solki tosiaan oli hopeaa, äiti ei olisi iloinen, kun huomaisi sen puuttuvan. Jos huomaisi, Nalia muistutti itseään, mutta ei voinut estää käsiään näpertämästä hermostuneesti kassin reunaa.

Ajanlan veti esille kankaan. Jos Nalialta olisi kysytty, tyttö olisi voinut olla valmis uskomaan, että toinen oli vetäissyt sen esiin pelkästä ilmasta. Kangas levitettiin katukiville. Mitä jos joku tulisi, Nalia ajatteli, mutta ei lausunut kysymystään ääneen. Ehkä magia kertoi ajanlanille, ettei ketään tulisi. Tai, pelottavampi vaihtoehto, ehkä tämä pystyisi magian avulla pitämään tulijat poissa. Tottelevaisesti Nalia kuitenkin istui toista vastapäätä. Tytön katse viivähti riimuissa kiinnostuneena, sillä hän oli kuullut niiden liittyvän magian käyttöön. Miten, siitä tyttö ei ollut aivan varma, mutta mystisiltä ne ainakin näyttivät.
Tähteä kantava kirjuri. Se kuulosti hienolta Nalian korviin. Sokea narri puolestaan tuntui vastaavan tytön pelkoihin. Sellainen Nalia pelkäsi olevansa tavoitellessaan jotain, joka oli häneltä kielletty. Hölmö ja sokea, jonka yritys päättyisi huonosti. Sitä hän ei ainakaan halunnut ennustajan näkevän.

Ajanlan kohotti Nalian vasemman käden ja pudotti siihen mainitsemansa riimun. Riimu tuntui kädessä kevyemmältä kuin hän oli odottanut. Se ei ollutkaan valkoista kiveä niin kuin Nalia oli ensin kuvitellut, vaan kevyempää. Luuta? Hän kokeili sen pintaa kevyesti sormillaan, kun ajanlan neuvoi häntä asettamaan sen johonkin kankaalla. Eikö se olisi ollut ennustajan tehtävä, sillä mistä Nalia itse tietäisi, mihin kohtaan riimu pitäisi laittaa? Hetken epäröityään tyttö kuitenkin teki niin kuin oli käsketty. Hän asetti riimun hieman epäröiden lähelle kankaan keskustaa, hiukan lähemmäs ajanlania kuin itseään ja hiukan lähemmäs kankaan vasenta laitaa. Nalia toivoi, että oli onnistunut laittamaan ylöspäin sen puolen, jossa oli Tähteä kantava kirjuri. Se oli kuitenkin tuurista kiinni, sillä riimut eivät kertoneet hänelle mitään. Nalia oli vain valinnut puolista sen, joka oli näyttänyt kiltimmältä. Tyttö katsoi hetken kankaalla olevaa riimua ja käänsi sitten katseensa kysyvästi takaisin ajanlaniin, jonka kämmenissä loput riimut olivat.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kapeilla kujilla

Post by Kuparirapu »

Lushiar toi kämmenensä kasvojensa lähelle, ja henkäisi riimujen ylle yhden sanan:
"Paljastakaa."
Sitten Ajanlanin kämmenet avautuivat kuin ne olisivat muuttuneet tunnottomiksi, päästäen kaikki riimuluut otteestaan yhdellä kertaa. Ne ropisivat alas kankalle, pyörien ympäri ja toisiaan vasten. Osa päätyi kankaan reunoille ja miltei katukiville asti, kuten huolimattomasti heitettynä voisi olettaa. Mutta osa taas asettui Nalian asettaman riimuluun ympärille, miltei kuin jonkin näkymätömän käden asettamana. Nalian riimu oli viiden riimun keskellä, jotka asettuivat myös osin toistensa päälle. Ja niiden yläpuolella, yhdestä riimusta aukeni kaksi harvaa jonoa jotka kurottelivat toisistaan poispäin.

Lushiar laski kasvonsa riimuluiden ylle ja hyräili mietteliäästi.
"Hmm, selkeä vaan silti niin sotkuinen. Kuin kärhövyyhti, jota selvittäessä joidenkin varsien on pakko katketa auetakseen. Koska sitä vedetään kahteen eri suuntaan, molemmat yhtä voimakkaasti ja ahnaasti."
Lushiar pudisti päätään ja vilkaisi Naliaa tutkivasti. Aiempi hymy oli lieventynyt tämän huulilla.
"Ensiksi sisempi kehä, jonka säikeistä kysymyksesi muodostuu. Toisella puolella, muiden päällä näet 'Hopeahaltian'. Merkin etäisestä, hillitystä suhteesta joka jollakulla toisella voisi olla rakastava. Se on järjen rakkautta, jota sydän ei kuitenkaan tunne. Sen alla ovat 'Kultainen kerjäläinen' sekä 'Punainen vuorenpuu'. Näistä ensimmäinen kuvaa henkilöä, joka ei kykene näkemään mikä todella on arvokasta ympärillään. Tai sitten hän ei kykene arvostamaan sitä, mitä varallisuus hänelle tuo. Vaan se et ole sinä. Sen kertoo toinen, yhtä lailla etäisen ja viileän rakkauden alla oleva 'Punainen vuorenpuu'."
Lushiar kuljetti sormeaan kunkin riimun kohdalle puhuessaan, ja samalla hänen siipensä olivat kohonneet ylemmäs. Ne levittäytyivät kujan seiniä hipoen, heittäen varjot kankaan kummallekin puolelle kuin ohjatakseen enemmän valoa kankaalla makaavien riimuluiden päälle.
"Se kuvastaa sukujuuria, perhettä, perinteitä joihin tukeutua tai joista saada apua. Usein se on hyvä merkki, vaan nyt sen merkitys on toinen. Sinun kohdallasi nuo turvalliset juuret ovat etäisiä, miltei jopa vieraita, eivätkä sen jäsenet paljasta kiintymystään helposti. Kuten ei niihin kuuluva 'Kultainen kerjäläinenkään'. Hän sysää syrjään tai jättää huomiotta sen, mikä on aidosti tärkeää, voidakseen havitella jotain minkä katsoo arvokkaammaksi."
Lushiar piti tauon, ja kohotti katseensa Naliaa kohti.
"Nuori etsijä, sinun tulee ymmärtää että kerron vain sen mitä näen. En voi vaikuttaa enkä muuttaa. En vaikka joskus niin toivoisin," Ajanlan sanoi, ja tämän äänessä kuului pahoitteleva sävy. Laskien uudelleen katseensa hän kuitenkin jatkoi:
"Vaan myös muut riimut ovat asettuneet lähellesi, vaikuttaen ja ohjaten. Tässä, 'Tähteä kantavan kirjurin' oikealla puolella näet kaksi päällekkäistä riimua; 'Kuuhaltian', joka kertoo salatusta ja piilotetusta, ja sen alla..."
Lushiar siirsi sormensa kärjellä riimuluuta, ja paljasti sen alta toisen. Ja muista poiketen siihen kaiverrettu riimu oli väriltään hehkuvan pronssinpunertava, ja erottui muiden joukosta hyvin selkeästi. Lushiarin siivet kahahtivat, ja ääneensä hiipi lämmin sävy:
"...'Tulisydäminen maagikko'. Hän joka seisoo itsenäisenä, itsevarmana muista erillään, ja joka löytää oman tiensä maailmassa. Se kertoo halusta seistä omalla tiellään, kurkottaa omin käsin ja tavoitella sitä mitä oma sydän halajaa itselleen. Mutta se voi joskus kuvata myös niitä, joiden sydän roihuaa toisenlaisesta palosta. Tämä riimu kuvastaa heitä jotka kantavat magian hehkuvaa kipinää sisimmässään. Kenties toivot sydämessäsi itsellesi vapautta, uskallusta astua omalle tiellesi. Tai sitten todellista mahtia, jolla voi käskyttää koko maailmaa."
"Vaan edessäsi näkyy kaksi erilaista kohtaloa, erilaista tietä. Mitä niillä onkaan meille kerrottavana...?"
sade
Posts: 52
Joined: Thu Jun 18, 2020 4:57 pm

Re: Kapeilla kujilla

Post by sade »

Nalia katsoi, kun riimut ropisivat ympäri kangasta. Vaistomaisesti tytön käsi nytkähti kuin tarkoituksenaan pysäyttää kankaan reunaa lähestyvä riimu. Yksikään riimu ei kuitenkaan näyttänyt päätyvän katukivetykselle asti ja muutama niistä asettui Nalian aiemmin laittaman riimun ympärille. Se muistutti hieman peliä, jota he olivat joskus pelanneet Niiran kanssa, peliä, jossa oli tarkoitus heittämällä saada kiviä mahdollisimman lähelle toisiaan ja lyödä vastustajan kiviä pois. Enää Niira ei halunnut pelata, sillä tämän mukaan sellaiset pelit olivat pojille, vaikka Nalia arvelikin oikean syyn olevan se, ettei Niira ollut kovin hyvä saamaan kiviä haluamiinsa paikkoihin. Mutta nyt riimut näyttivät asettuneen paikoilleen vaivattomasti ilman yrittämistä. Voisiko magiaa käyttää tällaiseen vai saattoivatko riimut vain pudota noin? Nalia mietti. Vai ohjailiko ajanlan riimuja jotenkin muuten?

Nalia kuunteli Lushiarin sanoja purren poskensa sisäpintaa samalla toivoen, että voisi kirjoittaa sanat ylös. Ehkä hän tekisi niin kotona, siihen muistikirjaan, jonka oli ostanut Kamaldenin kirjasta ja kääröstä. Ajanlan puhui perheestä, etäisistä ja hillityistä suhteista. Nalian korviin kuvaus ei kuulostanut negatiiviselta ennen kuin ajanlan sanoi asiasta. Pieni kulmien kurtistus tytön kasvoilla paljasti, ettei Nalia täysin ymmärtänyt ajatusta sanojen takana. Hillityn ja etäisen oli tarkoitus olla hyvä asia. Hienojen neitien tuli olla hillittyjä, eikä paljastaa kiintymystään helposti. Hänen äitinsä oli sellainen, Niira yritti olla sellainen ja pärjäsi yleensä paremmin kuin Nalia. Isä ei ihan aina, mutta miesten ei tarvinnutkaan olla yhtä hillittyjä. Jos riimut näyttivät jotain sellaista, niin Naliahan oli tehnyt jotain oikein. Sen kuuluisi olla hyvä merkki.
Tyttö ei kuitenkaan ehtinyt jäädä miettimään pidemmälle, sillä muut sanat vaativat hänen huomiotaan. Kultainen kerjäläinen tuntui selkeämmältä kuin muut merkit. Se voisi olla isä, joka oli aina havittelemassa uusia kirjojaan. Kirjat olivat isälle kaikki kaikessa, sen Naliakin tiesi ilman miettimistä.

Ajanlan sanoi kertovansa vain näkemänsä voimatta vaikuttaa siihen. Nalia nyökkäsi hieman huolissaan. Eivät kai pahoittelevat sanat tarkoittaneet, että ajanlan tiesi jo, ettei hän voisi koskaan käyttää magiaa? Seuraavat riimut vaikuttivat mielenkiintoisemmilta kuin edelliset, sillä perheensä Nalia jo tunsi. Tulisydäminen maagikko kuulosti riimulta, jonka Nalia halusinkin nähdä. Tytön pettymykseksi se kuitenkin saattoi magian lisäksi tarkoittaa muutakin. Hän halusi tavoitella jotakin: opintoja Metiksessä, rohkeutta pudistaa päätään myöntävän nyökkäyksen sijaan. Mutta mistä hän tietäisi, tarkoittiko riimu magiaa vai toivetta uskaltautua omalle tielleen? Eikö ajanlanin olisi pitänyt tietää sekin, Nalia mietti, mutta ei uskaltanut kysyä. Mitä järkeä oli riimuissa, joilla oli niin paljon merkityksiä, ettei voinut tietää, mikä oli oikea?

Lushiarin seuraavat sanat saivat Nalian nojautumaan huomaamatta eteenpäin nähdäkseen riimut paremmin. Ehkä ne kertoisivat jotain magiasta.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kapeilla kujilla

Post by Kuparirapu »

Hoikat sormet liikkuivat jäljellä oleviin riimuihin, jotka jakautuivat kahteen toisistaan poispäin osoittaviin jonoihin. Lushiarin aiempi hyräilykin hiljeni, Ajanlanin tarkastellessa haarautuvia riimuja hiljaisesti:
"Tässä näet kaksi suuntaa, jotka eivät suostu kulkemana rinnakkain. Kukaan ei voi elää kahta elämää, tai seurata kahta eri polkua samaan aikaan, astuakseen toiselle on toisesta luovuttava. Ja molemmat alkavat samasta riimusta, pisteestä jossa ne odottavat sinua. Nuori etsijä, edessäsi on oleva ennemmin tai myöhemmin valinnan hetki. Sen siemenet voidaan kylvää jo aiemmin, tavoilla joiden merkitystä et voi edes ymmärtää, mutta lopulta sinun on itse päätettävä oma suuntasi.Tuohon valintaan liittyvä riimu on nimeltään 'Hirtetty mies'. Älä pelkää, nimestään huolimatta se ei kerro niinkään kuolemasta, vaan merkittävästä käänteestä, muutoksesta joka myös muuttaa henkilön tapaa katsoa elämäänsä. Tehdäksesi valinnan sinun on ymmärrettävä jotain itsestäsi, jota et vielä tällä hetkellä näe. Mutta kuten tiesi haarautuu, niin myös ymmärryksesi voi tapahtua eri tavalla. Kumpikin tie tarjoaa sinulle asioita, joita et ole ennen tiennyt tai ymmärtänyt. Onnea ja uusia ilonlähteitä, mutta myös haasteita ja ongelmia joita et kohtaisi jos olisit valinnut toisin."

"Haarautuvat tietä johtavat eri suuntiin, ja tulkitsen ne erillään. Ensimmäisenä toisella polulla on 'Varjo kahleissa', alistunut, muiden päätösten edessä taipunut riimu. Tällä tiellä valitset muiden tahdon omasi ylitse, seuraat heidän odotuksiaan ja toteutat mitä muut sinulta odottavat. Ja sen päässä on 'Kivettynyt muna'. Tämä riimu kuvaa toteutumatonta unelmaa, mahdollisuutta joka ei koskaan tullut todeksi. Kukka ilman valoa ei elä, kuten ei unelmakaan ilman toivetta sen toteutumisesta. Sinun salattu toiveesikaan ei voi kestää ikuisesti, nuori etsijä. Jos päätät olla seuraamatta sitä, on sen silloin muututtava sydämessäsi kiveksi ja siten kadottava kokonaan, tai seuranasi on ikuisesti katumus siitä mikä ei koskaan toteutunut.
Toisella puolella sen sijaan...on 'Hymyilevä muukalainen', henkilö tai taho joka voi auttaa sinua eteenpäin. Hänen apunsa voi olla tahallista tai tahatonta, kenties sen taustalla onkin hänen oma salattu tarkoituksensa, mutta loppujen lopuksi se tulee olemaan sinulle avuksi. Ja se johdattaa kohti viimeistä riimua. 'Verenpunainen lohikäärme', valloituksen merkki, vihollisten tai vastustuksen kukistaminen, oman henkilökohtaisen taistelunsa voittajan merkki. Tällä tiellä tulet löytämään itsellesi voiton tai onnistumisen, ja ennen kaikkea osoittamaan oman voimasi niille jotka ovat sinua vastustaneet tai epäilleet."
Lushiarin kalpeat sormet nousivat irti riimujen pinnalta, ja hän kohottautui Nalian edessä. Suoraselkäisenä, siivet hartioiden ylle levinneinä, Ajanlan näytti yhtäkkiä paljon pidemmältä ja suuremmalta kuin aiemmin. Hänen äänensä ei ollut yhtään voimakkaampi kuin aiemmin, mutta sanoissa oli aivan toisenlainen paino Lushiarin lausuessa:
"Kysyit minulta, mihin elämä sinua johdattaa ennen kuin kolmas talvi tulee oleman ohitse, ja tuletko olemaan kosketuksissa magiaan. Kuule siis vastaukseni;
Tulet kohtaamaan valinnan, unelmasi ja läheisesi odotusten välillä. Sinun on avattava silmäsi siihen, mitä kumpikin tie voi sinulle tarjota, ja nähdä itsestäsi kumpaa todella haluat itsellesi. Ensimmäistä kohti ajavat sinun lähipiirisi, etäiset ja hillityt, ja toista sen sijaan oma salattu unelmasi, magia ja sen tuoma vapaus. Ja magia tulee olemaan osa valintaasi, oli se sitten omassa kädessäsi tai jonkun toisen. Ole valppaana muukalaiselle, joka voi auttaa sinua eteenpäin, jos päätät seurata tietä jossa hän sinua odottaa. Olen vastannut, nuori etsijä."
Lushiarin kädet tarttuivat kankaan reunoihin, ja kuin yhdellä sulavalla liikkeellä hän kääri sekä sen että sillä lepäävät riimuluut piiloon. Ajanlanin leveät siivet laskeutuivat uudelleen hänen selkäänsä vasten, ja oli kuin tumma varjo olisi siirtynyt kujan yltä. Aurinko paistoi uudelleen heidän ylleen, ja värit palautuivat jälleen loistoonsa.
Locked