Page 2 of 2

Re: Kapeilla kujilla

Posted: Sun Oct 18, 2020 7:26 pm
by sade
Nalian katse nousi riimuista hetkeksi ajanlanin kasvoihin. Tyttö tunsi pienen turhautumisen piston, kun kasvot eivät paljastaneet hänelle mitään. Yleensä hän pystyi sanomaan kauppoja tehdessään jotain siitä, mitä toinen tunsi. Pitikö tämä häntä vain huijattavana pikkutyttönä, jolta voisi kiskoa muutaman lantin ylimääräistä vai varteenotettavana kauppakumppanina? Vanhemmistaankin Nalia usein tiesi, mitä he halusivat. Mutta ajanlanista hän ei osannut vieläkään sanoa, eikä pitänyt siitä.
Tyttö ei pitänyt myöskään siitä, että riimut näyttivät vaihtoehtoja, valintoja. Sitten jos -kun- selviäisi, että Nalialla olisi magiaa, hänen täytyisi mennä Metikseen. Eikö se ollut melkeinpä sääntö? Magian kanssa hänellä olisi vain yksi tie. Ja jos magia olisi valinta, hän olisi tehnyt sen jo aikaa sitten. Oli silti kiinnostavaa kuulla, mitä ajanlan sanoi. Se vaikutti kuin tarinalta, tarinalta, jossa Nalia oli päähenkilönä. Merkittävät valinnat, salatut tarkoitukset ja voittoisat taistelut kuulostivat asioilta, joihin liittyviä kertomuksia Nalia oli aiemmin pyytänyt viimeistä kotiopettajaansa kertomaan.

Nalia keskittyi enemmän kuulemaan kuin ymmärtämään. Tärkeintä oli, että hän muistaisi ajanlanin sanat, jotta voisi kirjoittaa ne ylös ja pohtia niiden merkitystä rauhassa. Jos hän jäisi miettimään sanoja nyt, jotain saattaisi mennä ohi ja se saattoi olla tärkeää. Niin Nalia oli oppinut tekemään niin opiskellessaan kuin isänsä kanssa. Oli parempi kuunnella ja yrittää muistaa kaikki, kuin jäädä miettimään asioita siinä paikassa. Hän oli useammin kuin kerran saanut selkäänsä, kun ei ollut kuunnellut kaikkea, vaan oli jäänyt kiinni johonkin yksittäiseen asiaan. Sitä paitsi jos hän muistaisi riimujen nimet jälkikäteen, hän voisi jopa yrittää löytää kirjoista niistä jotain.
Lushiarin viimeiset sanat, varsinainen vastaus hänen kysymykseensä, vaativat kuitenkin Nalian huomiota painokkaammin kuin aikaisemmat. Magia tulee olemaan osa valintaasi, olivat sanat, joihin Nalia tarttui mielessään tiukemmin kuin mihinkään edellisistä. Sen olisi pakko olla hänen magiaansa. Sen täytyi. Hän oli kohdannut neiti Skeldanen ja sitten ajanlanin, sen täytyi tarkoittaa jotain. Ajanlanin sanojen perusteella hän tapaisi vielä kolmannenkin muukalaisen ja Nalia ei voinut olla toivomatta, että tämäkin olisi Metiksestä. Tyttö vilkaisi vaivihkaa ympärilleen, aivan kuin muukalainen voisi odottaa jossain seuraavan mutkan takana, vaikka tiesikin, että asia tuskin olisi niin. Hänen olisi pitänyt kysyä jotain tarkempaa aikaa!

Yhtä nopeasti kuin oli kankaansa levittänyt, ajanlan myös kääri sen pois. Siivet vetäytyivät sivummalle ja Nalia räpytteli hetken silmiään kirkkaan auringonpaisteen osuessa kasvoihin. Nalia nousi hitaasti ylös ja hetken aikaa kuja ympärillä näytti epätodelliselta. Tuntui samalta kuin joskus majatalossa herätessä, kun ei toviin ollut aivan varma, missä oli. Yhtäkkiä Nalia muisti jälleen, miksi olikaan kujalla alun perin.
”Tuota, kiitos”, Nalia sanoi varovasti, sillä ei ollut varma, miten ajanlania kuuluisi puhutella tai suostuisiko tämä ylipäänsä vastaamaan Nalialle vielä. ”Tuota, tiedätkö, missä me olemme? Missä päin… tori on?” tyttö kysyi. Jostain syystä hän ei halunnut sanoa olleensa menossa Metiksen suuntaan. Eikä hän muutenkaan voinut mennä sinne enää, muuten isä saattaisi alkaa ihmetellä hänen viipymistään.

Re: Kapeilla kujilla

Posted: Mon Oct 19, 2020 8:18 pm
by Kuparirapu
Lushiar nousi sulavasti koko pituuteensa Nalian perässä. Tämä kuunteli tytön kysymyksen, ja hymy löysi tiensä Ajanlanin huulille. Tällä kertaa se oli aito hymy, lämmin ja puhdas. Kääntyen sivuttain ja paljastaen kujan pään selkänsä takaa Lushiar sanoi:
"Jatka eteenpäin, kunnes näet oven päällä räätälin kyltin. Käänny oikealle, pääset leveälle kadulle joka vie sinut suoraan torille asti. Toivotan onnea päiviisi, nuori etsijä."
Ajanlanin verhottu katse seurasi yhä Naliaa kunnes tämä oli päässyt kujan päähän, ja yllättäen kohotti vielä kätensä kuin sanoakseen näkemiin.
Sitten Lushiar kääntyi ja lähti kulkemaan päinvastaiseen suuntaan. Ennustajan askeleet veivät hänet syvemmälle kujien sekaan, kevyesti hyräillen ja pieni vihreä omena toisessa kädessä leväten. Niistä lukuisista kohtaloista, joita hän oli lukenut luokseen saapuneille, hän talletti Nalian kaltaiset aina huolellisesti sydämeensä. Liian monet saapuivat kysymyksineen, koska heidän menneisyytensä tukahdutti heiltä uskon tulevaisuuteen. Mutta tarpeeksi toiveikkaat, tai vaihtoehtoiseksi tarpeeksi nuoret, heillä oli yhä uskoa huomispäiväänsä. Ja siksi he voisivat hyötyä saamistaan vastauksista.
Luhiar hymyili yhä itsekseen, kadoten rakennusten sekaan.

//Erinomaista peliä, kiitän tästä//