Yhden tarinan loppu on toisen alku (Menneisyyspeli)

[Kuparirapu]

Ihmismies ei suostunut hymyilemään hiukkaakaan, aivan kuin tuo pelkäisi hymynpoikasenkin saavan huulensa halkeamaan. Mutta Novian tiesi, että kärsivällisyys kannatti hyvien tarinoiden kanssa. Ja tämä ihmismiekkonen alkoi hetki hetkeltä vaikuttaa kiinnostavammalta.

Ja sitä paitsi, tuollainen yrmyilijä oli loistava henkivartija kaupungin kaduilla hämärän aikaan. Taskuvarkaat harkitsisivat kahdesti, ennen kuin yrittäisivät heidän kukkaroilleen.

"Asia selvä. Jollen ole aivan väärässä, toinen tai ehkä molemmat vartijat ovat tällä hetkellä vapaa-aikaansa viettämässä, joko keskustorin nurkilla tai sitten jossain kantapaikassaan. Ehdotan että lähdemme etsimään heitä, lämmin tuoli ja hyvä juotava kelpaisivat minullekin."
Viitaten kädellään Novian lähti kävelemään ihmismiehen vierellä katua alaspäin, sakean sumun hämärtäessä kaukaiset yksityiskohdat ja lyhtyen syttyessä ovenpieliin hämärää vastaan. Mutta edes sumu ei kyennyt peittelemään kuinka epäsuhtaiselta kaksikko näytti, Novianin hyräillessä ja kävellessä rennon rempseästi, vierellään huppuunsa hukuttautuva ihmismies jonka katse tuntui huokuvan kitkerää yrmeyttä.

"Tunnen tämän vartijakaksikon jo miltei vuoden takaa, tapasin heidät varsin eriskummallisissa merkeissä. Katsokaas, heidät oli lähetetty pidättämään minut. Joku ahdassydäminen taiteenvihaaja oli valittanut että soittoni keskustorilla oli kuulemma "häiritsevää ja säädytöntä." Noh, kun nämä urheat kaupungin puolustajat löysivät minut, kieltäydyin kohteliaasti tarjouksesta viettää yöni tyrmän pahnoilla ja olisin jatkanut suosiolla matkaani, mutta he olivat määrätietoisia. Niinpä jouduin loppupäivän pinkomaan yhtä katua ylös ja toista alas, heidän jahdatessa perässäni. Sitten illalla pysähdyimme kaikki kolme vetämään henkeä ja nauttimaan juotavaa, jakaen samalla hieman kuulumisia. Ja niin paljon he seurastani nauttivat, että päättivät päästää minut menemään varoituksella. Ehkä se halusivat välttää uuden hippasleikin, mutta en pannut pahakseni."

Novian keskeytti erään naisen kulkiessa kori käsivarrella heidän ohitseen, ja peikko nosti hattuaan kohteliaasti. Nainen ei vastannut mitään, mutta jäi katsomaan kaksikon perään hämmästyneen näköisenä.
"Mutta kas, päätitte jättää nimenne arvoitukseksi minua varten, ja tartun mielelläni haasteeseen," Novian sanoi hilpeästi puhutellen seuralaistaan. Hän hieraisi leukaansa mietteliäästi ja jatkoi:
"Hmm, tuosta ulkomuodostanne päätellen sanoisin että olette....Blosti. Ettekö? Vai niin. Entäs Alrak? Jorn, Gaust, tai ehkä Brist. Tunsin kerran miehen nimeltä Alderbarral, voisiko hän olla kaimanne Tai ehkä..."
Novianin hilpeänloputon höpinä saatteli kaksikkoa kohti kaupungin keskustoria, joka näytti kuin suurelta sumunharmaalta lammelta talonkattojen keskellä. Sen reunoilla kapakoiden ovista tulvi lämmintä valoa pehmeästi sumun seassa, kuin kutsuen astumaan sisään.
"Tuollapäin, sieltä voisimme aloittaa," Novian sanoi osoittaen kädellään suuripiirteisesti yhtä ovea. Peikko kallisti päätään tiiratessaan seuralaistaan ja yritti vielä sanoen:
"Viisi kuparineriä likoon, että Kamern on oikea vastaus."

[Tinanja]

Hän oli tehnyt suuren virheen päästäessään luvan kanssa tuon peikon seuraamaan itseään. Hän ei voinut sille mitään, mutta tuon puhetulva, arvailut hänen nimestään ja kommentit kaikesta vastaantulevasta eivät oikein iskeneet. Daikhan käveli ripeästi eteenpäin, toivoen mahdollisimman nopeasti pääsevän eroon peikon puheripulin kohteena olemisesta. Sivukadut muuttuivat lopulta toria reunustaviksi kaduiksi heidän kävellessään sumuisassa kaupungissa. Daikhanista tuntui, että jokainen ohikulkija, vastaantulija katsoi heitä, kiitos sen peikon puheripulin. Lopulta tämä sanoi, että he olivat lähellä, ja se sai helpottuneen huokauksen karkaamaan maagikon huulien välistä. Vai että oli vartijoilla jokin tietty kantapaikka, jossa nämä viettivät aikaansa? Se tekisikin tästä mielenkiintoisempaa ja helpompaakin jopa.

Se ei kuitenkaan vienyt Daikhanin korvista pois sitä nimien arvailua. Toinen toistaan kamalampia nimiä, joita tuo varmaan heitti suustaan sitä mukaa, kun niitä vain keksi tai löysi muistojensa syövereistä. "Ei, nimeni ei ole Kamern. Se on Daikhan", totesi Daikhan lopulta tuolle, vilkaisten ärsyttävää peikkoa vielä kertaalleen, ohimennen. "Ja olet viisi neriä velkaa tuosta loukkauksien latelusta", maagikko ojensi muutamalla sormuksella koristeltua kättään Novianille ja katsoi tätä kieltämättä odottavasti, askeleitaan vähän hiljentäen.
He saapuivat kuitenkin pian kapakalle, jota Novian oli osoittanut ja Daikhan astui sisälle sen enempiä odottelematta. Hän kieltämättä halusi vaihtaa muutaman sanan näiden vartijoiden kanssa sen jälkeen, kun nuo olisivat jo melko tukevassa humalassa. Sillä oli tapana irrottaa kielenkantoja tehokkaasti, ja nopeasti, ja siististi... humalasta nuo eivät voisi syyttää kuin itseään, mutta... kaikesta muusta suostuttelusta, mitämaagikolle sillä hetkellä tuli mieleen, jäi liian rumia jälkiä, ja todisteita... Se ei siis olisi vaihtoehto. Kapakka oli hyvin tyypillinen Dionen kapakka, jolla oli tietty asiakaskuntansa. Tämä näytti saavan tulonsa strippaajista, jotka tanssivat lavalla toisella seinustalla, ja vartijoista, sekä muutamista kohtalaisen varakkaan näköisistä asiakkaista, jotka selkeästi olivat valinneet kapakkansa vain sen ohjelman perusteella. Ehkä vartijat saivat täällä jotakin alennusta, ja siksi viihtyivät vaalean, laimennetun näköisen oluen parissa.

[Kuparirapu]

Novian vaikeni välittömästi kuullessaan ihmismiehen viimein avaavan suunsa. Huolimatta miehen epäystävällistä sävystä Novian hymyili leveästi ja kaivoi kukkaroaan.
"Viisi neriä on pieni hinta että voimme paremmin tutustua toisiimme. Siis, hauska tutustua Daikhan," hän sanoi kilauttaen kolikot miehen käteen. Novian olisi tarjonnut vielä lämpimän kädenpuristuksen, mutta Daikhan harppoi jo sisään. Kohauttaen olkapäitään Novian seurasi perässä.

Kapakassa vallitseva tunnelma oli miellyttävän lämmin ja jännittävä, eikä vähiten johtuen esillä olevasta naiskauneudesta. Suurin osa yleisöstä oli ahtautunut esityslavan äärelle jotta heiltä ei olisi mennyt mitään ohi. Novian suoristi hieman hattuaan ja tullen Daikhanin vierelle silmäili ympäri salia.
"Hmm, kyllä he epäilemättä täällä ovat jossain...vilkaistaan hieman ympäriinsä."
Ohjaten Daikhania olkapäästä eteenpäin Novian hymyili lämpimästi tiskin takana juomia tarjoilevalle, hoikkakasvoiselle ajanlanille joka silmäili kulma koholla heitä. Lavaa kiertäen peikko vilkuili mielenkiinnolla tunnistaisiko jonkun yksityiskabinetissa istuvan ylhäissyntyisen kasvon. Laajaa yleisöä epäilemättä kiinnostaisi tietää, että tärkeilystään huolimatta ylhäiset herrat arvostivat aivan samanlaisia asioita kuin tavallinen kansakin.
Sitten peikko sai silmiinsä seinän vieressä olevalla pöydällä lojuvat kypärät, joista toisessa oli tuttu pyöreä kuhmu oikealla sivulla. Niiden omistajat, tavallisten vartijoiden varusteihin pukeutunut mieskaksikko, lojuivat tuoleillaan toisen nojaten pöytään ja tuijottaen keskittyneesti lavalle. Toinen sen sijaan oli nostanut jalkansa pöydälle ja hän lojui ilmeisesti puoliunessa leuka rintaa vasten ja tuoppi hitaasti sormista lipsuen.
"Ah, tuolla noin. Jalkojaan esittelevä on Grib, ja toinen on Farril. Eikä huolta, molemmat ovat varmasti vain iloisia nähdessään minut."
Mutta ehtimättä ottaa kahtakaan askelta heidän ohitseen käveli silmää miellyttävään korsettiin ja rohkeaan, reittä kohti nousevaan hameeseen pukeutunut tarjoilija pysähtyi ja sanoi ilahtuneella äänellä:
"Novian!"
Peikko irrotti otteensa Daikhanin olalta ja kääntyi naista kohti, leveästi hymyillen.
"Aiana, kuinka ihanaa nähdä. Sinä se tunnut kaunistuvan vain kerta toisensa jälkeen."
Nainen heläytti naurun ja tämän laskiessa kätensä peikon olkapäälle Novian ajautui vaihtamaan kuulumisia, ehtimättä kiinnittää huomiota mitä Daikhan mahtoi tehdä hänen takanaan.

[Tinanja]

Viisi neriä, jotka maagikko sai tuolta suunsoittajalta löysivät pian tiensä tuon vyöllä roikkuvaan rahapussukkaan. Se oli hyvä vaihtokauppa siitä, että tuo peikko olisi hetken aikaa hiljaa, oli kyllä sen nimen kertomisen arvoista.
Kapakan hämyinen tunnelma, vähäpukeiset naiset ja rytmikkään sävelet lavan suunnalta eivät saaneet Daikhanin keskittymistä herpaantumaan varsinkaan siinä vaiheessa, kun Novian erehtyi kertomaan, ketkä kaksi vartijaa olivat löytäneet Taraniksen. Daikhanin oli hetkeksi itse vedettävä pari kertaa henkeä ennen kuin hän saattoi olla ryntäämättä noita kahta vartijaa kohden, kiristämään näiltä tietoa kaikesta, mikä liittyi Taranikseen. Hänen oli toimittava tämän kanssa edes etäisesti fiksusti... ei käyttäytyä kuin mikäkin sivistymätön ohikulkija, joita nuo vartijat pidättivät työkseen.

Tuo peikonretale sentään näytti olevan kiireinen keskustellessaan jonkun muun kanssa, joten hänellä olisi hetki aikaa keskustella näiden vartijoiden, Gribin ja Farrilin kanssa. Maagikko taiteili pienen hymyn huulilleen ja kaivoi taskunsa pohjasta kaksi mustilla kivillä koristeltua sormusta, jotka toivottavasti vetoaisivat noihin hieman jo humaltuviin vartijoihin. Daikhan asteli ohimennen muutaman muun henkilön ohitse, ja sivusta noiden kahden pöytään.
"Grib ja Farril, oletan?" Daikhan istui pöydän äärelle, hymyili hieman noille kahdelle vartijalle, joiden yllättyneet katseet kertoivat hänen osuneen oikein nimissään.
"Kaksi maagista, suojelevaa sormusta", Daikhan laski korut siihen keskelle pöytää ja istui noita kahta vartijaa vastapäätä. "Ja ne voivat olla teidän", Daikhan hymyili hieman. "Molemmat sormukset ovat kahdenkymmenen kultarahan arvoisia, ja saatte niistä vähintään sen, mikäli ette halua pitää niitä itsellänne", maagikko kohotti sormeaan huultensa eteen vaietnaakseen ensin noiden kysymykset ja kommentit.
"Mutta tarvitsen vastauksia muutamiin kysymyksiin eräästä hyvin muistettavasta työpäivästänne", Daikhan hymyili lämpimästi noille kahdelle vartijalle, jotka viettivät vapaailtaansa täällä.

[Kuparirapu]

Muutaman oluttuopin jälkeen kenenkään huomiokyky ei ole aivan huipussaan, ainakaan jos oluen on ryystänyt väsyneenä ja nopeasti kuin joisi vettä. Niinpä vartijakaksikolta meni hetki rekisteröidä mitä heidän pöytäänsä istahtanut miekkonen oikein sanoi, mutta sitten toisen kasvoille nousi pieni virne. Hän hieraisi nenänsä alla kasvavia, oljenkeltaisia viiksiä ja sanoi:
"Vai niin, vai niin. Eihän sitä nyt tuollaisilla terveisillä aloittavaa miestä voi pois lähettää. Varsinkaan kun herra on jo nähnyt vaivaa selvittää nimet. Vai mitä Farril?"
Gribiksi paljastunut vartija tönäisi toveriaan kyynärpäällä, jolloin Farriliksi kutsuttu rykäisi ja näytti heräävän kunnolla. Hän kurkotti heti tuopin paremmin käteensä ja mulkoili Daikhania. Hänen päänsä oli oudon luinen, otsan ja päälaen sojottaessa selvästi ihon alta, samalla kun silmät olivat pistävät mustat tihrusilmät.
"Hmm. Tuo näyttää joltain haahuilijalta. Minä en pidä haahuilijoista, muukalainen. En yhtään."
"Joka tapauksessa," Grib ehti väliin, käsi hiipien jo tutkimaan sormuksia tarkemmin, "herralla oli jokin kysymys johon me osaisimme ehkä vastata. Mitäs te halusitte? Onko joku tuttu otettu kiinni, tai jotain...?"
"Vähän vaikuttaa näes hintaansa. Jos kyseessä on jotain...tärkeää joka meidän on käsketty unohtaa, niin emme voi auttaa. Ellei sitten jokin saa meitä muistelemaan vähän kovemmin, jolloin jotain voikin tulla mieleen," Farril jatkoi ryystäen oluensa nenä miltei uiden vaahdossa.

Samaan aikaan Novian oli tempautunut juttelemaan antaumuksella tarjoilijanaikkosen kanssa, vilkuillen satunnaisesti Daikhanin perään. Tuo näytti olevan vielä hyvässä sovussa vartijakaksikon kanssa, ja Novian ehtisi kyllä selvittää tarkemmin jos häneltä meni jotain tärkeää ohi. Miekkonen taipui kyllä jos oli tarpeeksi sinnikäs. Tai maksoi kuparia. Jompikumpi näistä kahdesta.

[Tinanja]

Daikhanin kasvoilla jatkui se samainen kohtelias, hieman ehkä jopa ilkikurinen hymy, kun hän puhui vartijoille, ja jäi sitten katselemaan näiden humaltuneita vastauksia. Ei mies oloaan iloisen positiiviseksi tuntenut, päinvastoin hän olisi halunnut paiskata nuo molemmat päin seinää. Samaan aikaan hän ei kuitenkaan voinut riskeerata mahdollisuutta joutua kapakkatappeluun, sillä hän voisi tällöin menettää arvokkaat tietolähteensä. Daikhanilla ei ollut myöskään halua tai aikaa katsoa, mihin nämä olivat menossa tämän jälkeen ja väijyttää nämä sille. Viikkojen tietojenetsimisen jälkeen hän oli viimein todella lähellä tietoa siitä, mistä hän löytäisi Taraniksen murhaajat... Ärsytyksestään huolimatta hän ei voisi siis päästää tilaisuutta livahtamaan käsistään.

"Mutta kukapa teistä ei kaipaisi joko suojelevaa sormusta, tai rahoja, jotka sen myynnistä saa?" Daikhan hymyili lämpimästi noille kahdelle vartijalle, katsoi sitten, että sai näiden molempien huomion kerralla, kun nämä olivat keskustelleet omiaan, mutisten mukamas siitä, miten nämä eivät voisi kertoa kaikkea, mitä tiesivät. Daikhan hymyili vähän. Hän nyhtäisi noista kyllä jokaisen tiedonmurun, halusivat nämä sitä tai eivät. Mutta... ennen sitä ikävämpää puolta hän kokeilisi lahjomista: se toimi usein, varsinkin hieman juopuneessa seurassa.
"Olitte kuulemma vuorossa, kun eräs tuntematon haltia murhattiin, ja tämän hevonen aiheutti ongelmia puolustaessaan haltiaa?" Daikhan kysyi sitten molempia vuoronperään katsellen, sormuksia sormillaan pyöritellen niin, että ne kiiltelivät kolikoiden tapaan.

"Kertoisitteko siitä, mitä tiedätte tästä tapauksesta?" maagikko lopetti vielä, hymyillen edelleen ja kaivaen pari kultakolikkoa pöydälle rahapussukastaan vielä sormuksien heiluttelun lisäksi. Hoikat sormet työnsivät ne lähemmäs vartijoita, katsellen näiden juopuneita reaktioita arvioiden - noilla kolikoilla nämä joisivat pitkään... hyvin pitkään. Ja Daikhan halusi tietonsa nyt, heti, ja halusi lähteä seuraavan johtolankansa perään. Peikonkin voisi samalla karistaa kannoiltaan, tämä oli jo hyödyllisyytensä päässä, eikä maagikkoa haittaisi, jos tämä... unohtuisi matkasta.

Musiikki, tuoksut ja kapakan hälinä saivat Daikhanin hymyilemään vähän - hän ei erityisemmin viihtynyt täällä, mutta tunsi olonsa kohtalaisen turvalliseksi ja tutuksi. Suurin osa hänen omista asiakkaistaan viihtyi tälläisissä paikoissa, joten tämä oli hänelle kieltämättä tuttua.

[Kuparirapu]

Grib pöyhi jälleen viiksiään ja nojautui raskaasti pöytää vasten.
"Jaa, se juttu. Herralla on nopeat korvat, kun olette jo siitä kuulleet."
"Vartiopäälliköt ovat toivoneet että se pysy hiljaisena tapauksena, tiedättekös. Ei paljoa johtolankoja, aivan liikaa epäiltyjä, joten turha sitä on kaupunkilaisia alkaa pelottelemaan," Farril tuumasi nojaillen tuolillaan niin että narisi.
"Ja sitä paitsi," mies jatkoi pyöritellen juomanpohjiaan tuopissaan, "Yksi haltia nyt sinne tai tänne, mahtoiko tuota jäädä kukaan kaipaamaankaan."
"Tämä on hyvää tietoa, herra, vain muutamat siitä tietävät. Ja heistäkin kukaan ei ole mikään juoruja levittelevä..."
"Ystävät!"

Gribin matala puhe katkesi Novianin marssiessa pöydän ääreen leveästi hymyillen. Grib suoristautui tuolillaan ja Farril nosti pitkän nenänsä tuopin pohjalta.
"Kuinka siitä onkin hetki, kun viimeksi pääsin siunaamaan itseäni seurallanne," peikko totesi rempseästi ja istahti muitta mutkitta kolmikon seuraan. Grib nyki viiksiään myrtyneen näköisesti, mutta Farrilin ilme oli suorastaan jopa vihainen:
"Menikö rotankorviltasi aiemmin ohi, kun sanoin että naulaan sinut hännästäsi ovenpieleen jos vielä näytät naamasi."
"Muistan kyllä," Novian sanoi, ja vilkaisten liioitellun tarkasti taakseen totesi: "Mutta kappas, se näyttää olevan yhä paikoillaan."
Farrilin murahtaessa ärtyneesti Novian nojautui lähemmäs ja jatkoi:
"Mutta olettekin jo selvästi tavanneet tuttavani. Hän oli niin kovin kiinnostunut eräästä tarinastani, että halusi kuulla kovasti lisää. Ja avuliaasti tarjouduin tuomaan hänet teidän juttusillenne. Grib ja Farril, tässä on herra..."
Vilkaisten ohimennen Daikhania peikko iski silmäänsä niin, ettei vartijakaksikko sitä huomannut, ja jatkoi sitten aivan yhtä sulavasti:
"Herra Kamern. Kamern, Grib ja Farril, Dionen kaupunginkaartin kaksi parasta jäsentä."
"Muistatkos nyt väärin, vai sovimmeko että se juttelu pysyy meidän keskuudessamme, mitä?" Grib murisi mulkoillen Noviania.
"Tottahan toki, mutta herra Kamern oli niin kovin kiinnostunut, että lopulta en voinut pitää asiaa enää hiljaisuudessa. Ja sitä paitsi, hänhän on selvästi valmis maksamaan tiedoistanne jotain. Älkää nyt, ystävät rakkaat, näyttäkö noin happamilta. Tarjoan teille juotavat kaupantekijäisiksi. Sopisiko se?" Novian sanoi ja miltei kuin sopimuksesta aiempi tarjoilijanainen saapui ja asetti kaksi vahvalla oluella täytettyä tuoppia pöydälle. Novian työnsi niitä anteliaasti vartijakaksikkoa kohti, samalla kun kiitti tarjoilijaa pienellä silmäniskulla ja viipyilevällä kosketuksella käsivartta pitkin.
Mulkoillen ensin täyttä tuoppia, ja omaa tyhjäänsä, Farril tuhahti äänekkäästi.
"Jos kuulenkin että olet kielinyt, keneltä tämän kuulit niin...," Farril aloitti, mutta Novian nosti kätensä sovittelevasti.
"...Niin sidot häntäni solmuun, tai tuikkaat tuleen, tai leikkaat siitä ongensiiman. Tietenkin, tietenkin, mutta älkää huoliko. Pidän aina kiinni lähteideni anonymiteetistä, jo itsenikin takia."
"Any...anonony...ai että minä pidät?" Farril tiukkasi takellellen selvästi vieraan sanan kanssa, mutta Grib ehti jälleen keskeyttämään toverinsa napaten uuden juoman itselleen:
"Hyvä siis, se pahuksen haltiatapaus. Juu, likaista sorttia se oli, eräs kauppias oli nähnyt aamuyöllä jonkun makaavan verissään, ja juossut hakemaan kaartia. Ruumis tosiaan löytyi yhdeltä kujalta, katukivillä selkä seinää vasten, pitkä veriraita todisteena että oli valunut siihen hitaasti. Rahat pitkin katua, silmät ja kasvot mustelmilla ja parantajan arvion mukaan muutama kylkiluukin poikki. Ei saanut raukkaparka nopeaa loppua, ikävä kyllä."
"Muista se hevonen, hevonen," Farril sammalsi kulaustensa välissä.
"Juu niin, se hevonen. Hyvin pidetty eläin, vaikka sekin oli saanut ilmeisesti siipeensä. Harja sekaisin, satula miltei irti ja vasen takajalka lyöty kipeästi. Ei se laukkaan kyennyt, hyvä kun edes askeltamaan. Ja silti se jökötti sen haltian vieressä, olisi varmaan odottanut aamuun asti jos ei oltaisi menty väliin."

[Tinanja]

Daikhan ei voinut kieltää pientä ärtymystään, kun hän huomasi Novianiksi itseään kutsuvan peikonretaleen livahtavan istumaan vierelleen luuttuineen. Tuon itsevarmuus, tämän suoraselkäinen ja virnuileva olemus ei saanut Daikhania ainakaan tuntemaan tilannetta yhtään paremmaksi. Hänestä tuntui, että hän olisi juuri saanut lahjottua nuo kaksi puhumaan pienellä kolikonheilautuksella, kun taas nyt näytti enemmän siltä, että vartijat vain ärtyivät lisää Novianin ilmaantumisesta.
Maagikko puristi huulensa tiukaksi viivaksi Novianin alkaessa puhumaan, ja väittelemään vartijoiden kanssa siitä, miten nuo suhtautuivat Novianiin ja tämän juttuihin. Hän oli jo avaamassa suutaan antaakseen Novianille jonkin peitenimen, kun tuo ehti ensin, ärsyttävästi silmää iskien. Sentään tällä jotakin älyä oli. Hän ei kaivannut lisäongelmia siitä, että hänet voitaisiin noiden juoppojen vartijoiden toimesta jäljittää nimen perusteella.

Mutta pitkältä tuntuneen keskustelun jälkeen tuo jo humaltuneempi vartija alkoi puhua jopa itse aiheesta.

Siitä huolimatta, miten vaikea Daikhanin oli olla käymättä käsiksi noihin vartijoihin ja nyhtää näistä jokaisen pienen tiedonmurun näistä irti näiden paljastaessa, että nämä tosiaan olivat olleet kyseisenä aikana töissä, oli hänen myönnettävä, että hän oli viimeisen puolen qienin aikana saanut enemmän tietoa tapahtuneesta kuin mitä viimeisten viikkojen aikana oli onnistunut haalimaan. Ja kaikki se, ikävä kyllä, johtui tuosta ärsyttävästä, äänekkäästä peikonretaleesta. Mitä enemmän maagikko kuunteli vartijoiden kommentointia ja tarinaa, sitä enemmän tämä alkoi epäillä, että taustalla oli jollain lailla se sama jengi, joka Taranista oli talvella yritätnyt kiristää. Toimintatavat - pitkitetty ja hidas kuolema, hevosen pahoinpitely, ruumiin jättäminen sille sijoilleen. Hevosen nuo todennäköisesti olisivat vieneet, jos se ei olisi ollut haltialle niin uskollinen. Tekotapa sopi, mutta... Daikhanilla ei ollut aavistustakaan, miten hän pääsisi näiden jäljille - ei ainakaan vielä.

"Se kauppias? Kuka hän oli?" maagikko kysyi sitten keskeyttäen noiden ajatukset toivoen saavansa vielä tähän vastauksen. Se, kauppias, joka Taraniksen oli ensimmäisenä löytänyt, voisi muistaa jopa jotakin, ehkä jonkun yksityiskohdan tapahtumapaikalta, ja se voisi johtaa jopa uuteen johtolankaan tämän suhteen.

[Kuparirapu]

Daikhanin kysymyksen keskeyttäessä Gribin otsa painui mietteliääseen kurttuun ja hän raapi hieman sänkistä leukaansa.
"Jaa se kauppias? No tuota, tuota..."
"Jokin rahannäprääjä, joita on kaupunki väärällään. Kirjanpitäjä kai tai semmoinen," Farril avusti sylkäisten suustaan sattuman lattialle.
"Joo, justiinsa jotain tuollaista. Se kukkaronvartija tuli vartiotuvalle, parkuen ja änkyttäen että nyt on jotain tapahtunut mihin kaartia tarvittaisiin. Tuvan ovella päivystävä vartiomies ei oikein moisesta tykännyt, mutta kun mies intti tarpeeksi äänekkäästi niin lopulta kymmenen meitä lähti asiaa selvittämään."
"Muistankohan nyt väärin, vai etkös juuri sinä ollut silloin vahtipäivystyksessä?" Novian kysyi yllättäen, nojaten käteensä ja hymyillen aurinkoisesti. Grib yskäisi ja punehtuen hievenen heilautti kättään.
"Miten vain, miten noin. Mutta juttu oli se, että miekkonen opasti meidät paikalle, ja jäi sitten kauemmas. Hän kun valitteli omaavansa 'heikot hermot' ja 'ettei kertakaikkiaan kestänyt verta'. Phyh, jonninjoutava hienohelma."
"Eipä se äijää kuitenkaan hiljaisena pitänyt, kun lähetimme parantajaa hakemaan että tutkisi ruumiin niin se kauppias kertoili kuinka oli ehkä nähnyt muutaman hahmon vaativan haltialta rahoja tai henkeä, ja että olivat tainneet lähteä sinne tai tuonnepäin, ja että olivat ehkä pukeutuneet mustiin. Enemmän olisi kelvannut jos olisi pitänyt suunsa kiinni. Kun kapteeni sitten kehotti, tuota, vahvoilla sanoilla totesi kauppiaan olevan vapaa lähtemään, tämä lopulta häipyi," Farril jatkoi viereltä. Grib tyrskähti ja tönäisten toveriaan sanoi:
"Hei, mitäs kapteeni sille sanoikaan? Muistatko? Sanoi että 'painukaa tunkemaan tuo rasvainen nenänne tilikirjan väliin.'"
Kaksikko repesi sammaltavaan, räkäiseen nauruun, Farrilin keikkuessa tuolillaan ja Gribin käkättäessä kädet pöytään nojaten.
Olut taisi olla suurin naurunaihe, muuten tuollainen heitto ei olisi naurattanut noin paljoa.

Samalla Novian kumartui hieman lähemmäs Daihkania, ja salamyhkäisesti kuiskasi suupielestään:
"Mtä luulet, moniko kauppias olisi ollut noin kovin huolissaan jostain tuntemattomasta ryöstönuhrista? Vieläpä niin paljoa, että oikein vaati kaartin päästä liikkeelle? Ja missä vaiheessa hän oli oikein tilanteen nähnyt, jos hän alkujaan väitti tulleensa paikalle ruumiin löydettyään?"
Vilkaisten miestä merkitsevästi kulmiensa alta Novian palautti leveän hymyn kasvoilleen. Grib, vieläkin naurahdellen, poimi toisen pöydälle lasketuista sormuksista ja pyöritteli sitä sormissaan.
"Mutta niin, vieläkös herralla oli jotain mielessä? Ainahan me mielellämme autamme, jos jotain on mielessä."
"Vaikka seura onkin tuollaista," Farril sanoi ja mulkaisi Noviania happamasti.

[Tinanja]

Daikhan kuunteli Novianin ja kahden vartijan keskustelua. Hänen oli pakko myöntää, sormuksia takaisin taskuunsa työntäessään, että jos tuo peikko ei mitään muuta osannut, osasi tämä puhua. Se sopi tilanteeseen paremmin kuin hyvin, ja hän sai... lisätietoa vielä tilanteeseen liittyen. Noilla tiedoilla, mitä vartijakaksikolla kauppiaasta oli, oli tämän etsiminen kuin olisi etsinyt neulaa heinäsuovasta Dionen kymmenien, satojen kauppiaiden seasta. Muuta tärkeää Daikhan ei noiden humalaisesta selityksestä peikon kysymystenkään kanssa saanut irti. Tallimestari olisi siis seuraava osoite hänen tutkimuksessaan.

Vartijat olivat tulleet hyödyllisyytensä päähän, ja Daikhan nousi pöydästä laskien molempien vartijoiden eteen muutamia pronssikolikoita. "Ostakaa uudet tuopilliset itsellenne", totesi Daikhan hymyillen pakotetusti. "Kiitän tiedoistanne", mies jatkoi sitten tajuten hitaasti, miten melutaso täällä oli noussut kohtalaisesti siitäkin, kun he olivat peikon kanssa tänne saapuneet. Se saikin Daikhanin nopeasti livahtamaan pöytien välistä ovelle, ja ovesta ihanan hiljaiselle kadulle hämärtyvään iltaan. Olisi vielä kokeilemisen arvoista, oliko tallimestari vielä paikalla, joten maagikko lähti talleja kohden. Hän tiesi, mistä Taranis oli löytynyt, ja siinä ympäristössä oli vain yksi talli järkevän lähietäisyyden päässä. Daikhan ei uskonut, että hevosta olisi edes yritetty viedä kauemmas.

Maagikko lähtikin nopeasti sivukadulle oikaistakseen keskustan ohitse kohti talleja. Hänellä ei ollut aikomustakaan kulkea pääkatuja Dionessa - liikaa muita mihin vuorokaudenaikaan tahansa.