Page 1 of 4

Yhden tarinan loppu on toisen alku (Menneisyyspeli)

Posted: Thu Sep 21, 2017 5:32 pm
by Kuparirapu
//Mukaan kutsutaan Tinanja Daikhan-maaginsa kanssa//

Dionen kaupungin yllä riippui kostea, tyyneltä mereltä leijuva usva joka tarttui ohikulkijoiden vaatteisiin ja rakennusten seiniin kuin lukemattomat tahmeat kämmenet. Kaupungin kookkaiden muurien kupeessa, 'Portinvartija'- nimisessä kievarissa oli tuli jo sytytetty lämmikkeeksi, vaikkei iltahämärä ollut vielä edes koittanut. Sisällä istuskeli runsaat tusina asiakkaita, istuen rennosti tuoleillaan noppapelien tai muutamien käsissä näkyvien vuolutöiden parissa. Katonrajassa leijuva harmaa pilvi ei ollut sisään livahtanutta sumua, vaan peräisin lukuisista savuttavista piipuista. Paikan isäntä näytti tässä esimerkkiä, röyhytellen omaa puista koppaansa ja puhallellen suuria savurenkaita ilmaan.
Kotoisaa, jopa uneliaaksi äityvää tunnelmaa säesti taustalla kuuluva luutunsoitto. Tulisijan vierellä, omalla tuolillaan värikkäästi pukeutunut Novian näppäili luuttuaan kevyesti ja lauloi sen tahdissa. Peikko piti silmällä mitä hänen yleisönsä toivoi, vaikkeivat he mitään ääneen sanoneetkaan, vältti liian kiihkeitä kappaleita.

Hän olikin juuri päässyt viimeisimmän kappaleensa loppua kohti, joka kertoi kuumaverisestä haltianeidosta. Lepuuttaen päätään tuolinsa selkänojaan hän lauloi:

"Kuin kukkanen kaunein, se hetkisen hohtaa,
mut' suruun ei painuvi pää.
Vielä viimeisellä henkäyksellä
kun muistella saan
minä Sha'lassain tulisuudelmaa.
Oi, niin saan
minä muistaa, sitä tulisuudelmaa...
"

Peikko antoi viimeisen sävelen vavahdella hetkisen ennen kuin hiljensi kielet. Salissa kuuluivat hitaat taputukset, ja Novian kiitti hatunnostolla vaikkei kukaan häntä edes katsellut.
"Todellisen varkaanilman ovat Jumalat suoneet," joku asiakkaista totesi, muiden nyökkäillessä.
"Toisaalta ryöstäjä ja uhri näkevät toisensa vasta, kun lyövät nenänsä yhteen," Novian heitti sukkelasti. Tämä sai muutamat asiakkaat hekottelemaan ja muut hymäilemään.
"Pah, taskujen kääntäminen on länsirannikon toimia. Täällä, täällä ovat rikollisetkin sivistyneitä. Kerrankin kuulin rosvosta, joka kohteliaasti ilmoitti tekonsa ja pahoittelikin vielä, ennen kuin iski uhrinsa tajun kankaalle."
"Kuulin tuossa muutama päivä sitten juttua eräästä tapauksesta, jossa käytöstavat olivat kyllä jääneet varkailta huomiotta," Novian totesi vihjailevasti, ja hymyili tyytyväisesti kun kiinnostuneet katseet löysivät tiensä häneen.
"Puhutkos siitä satamatappelusta? Se nyt oli pelkkää juoppojen rähinöintiä."
"Ei, vaan siitä surullisesta tapauksesta keskustorin nurkilla, jota on pidetty hieman vakan alla. Kuolemantapaus paremman väen talojen nurkalla on omiaan järkyttämään heitä. Sieltä löydettiin eräs epäonninen haltiamies, jota kukaan ei olisi ehtinyt pelastaa. Mutta kiehtovinta oli haltian viereltä löytynyt hevonen, joka näytti miltei yhtä pahalta kuin isäntänsä ja joka ei meinannut päästää ketään lähemmäs asiaa tutkimaan."
Novian nousi seisomaan, tyytyväisenä että kaikki huomio oli hänessä. Hän viittasi kysyvästi, jolloin isäntä kaatoi simatuopin ja ojensi sen peikolle. Kostutettuaa kurkkuaan Novian nojasi tiskiin ja huokaisi dramaattisesti.
"Ja voi sentään, millainen tarina se olikaan, kun asiaa selvitin..."

Re: Yhden tarinan loppu on toisen alku (Menneisyyspeli)

Posted: Thu Sep 21, 2017 9:57 pm
by Tinanja
Daihan hyppäsi kevyesti, paksuun viittaansa kietoutuneena erään veden ja loskan muodostaman lätäkön ylitse ja oli ehdottoman tyytyväinen lähes polviin asti yltävistä saappaistaan. Dione oli harmaa ja ruma tähän aikaan vuodesta. Ainoa, mikä sillä hetkellä hänen liikkeitään ja lätäköiden väistelyä häiritsi, oli olkapäällä roikkuva kevyt laukku, joka sisälsi suurimman osan hänen tärkeistä tavaroistaan, joita hän omisti. Maagikko tuhahti hiljaa - sen kauniin, lumisen talven jälkeen oli koittanut märkä ja ikuiselta tuntuva kevät, jonka aikana kaunis lumipeite oli sulanut harmaaksi mössöksi ja lätäköiksi, jotka eivät kadonneet kadunvarsilta mihinkään. Nyt tuo oli matkalla Portinvartija -nimiseen kievariin nauttimaan jotakin lämmintä, ja ehkä etsimään sieltä sopivan yösijan, ennen kuin hän jatkaisi matkaansa johonkin suuntaan. Mihin, siitä maagikko ei tiennyt vielä mitään, eikä edes halunnut tietää - tietty päämäärättömyys sopi hänelle paremmin kuin hyvin tällä hetkellä, varsinkin sen jälkeen, mitä Taranikselle oli tapahtunut - tai mitä tälle huhuttiin tapahtuneen, sillä totuutta hän ei ollut viimeisten viikkojen aikana saanut selville. Sen päämäärättömän oleskelun ja kiertelyn takana oli kuitenkin syvempi syy: kosto, jonka maagikko yritti pitää poissa mielestään ainakin niin pitkään, että tilanne alkaisi rauhoittua. Hänet oli aiemmin nähty täällä Taraniksen kanssa, mutta oli eri asia kuinka moni muisti tai tiesi sen - ja olisi parempi, ettei kukaan tietäisi siitä mitään.

Siinä vaiheessa Daikhan oli kadonnut maan alle, sillä hän ei halunnut olla se, jota puoli kaupunkia jahtasi, ja samalla hän kuitenkin halusi löytää syylliset. Mutta vielä ei ollut sen aika, piti löytää oikeat henkilöt, oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa... ja se oli ainut syy, miksi maagikko vielä oli kaupungissa. Portinvartijan ovi narahti, kun Daikhan viimein työnsi sen auki. Häntä vastaan tulvahti iloinen puheensorina, jonkun muusikon laulun, ja tuhahti - turhaa käyttää aikaa sellaiseen ajantuhlaukseen. Maagikko etsi itselleen tiskin äärestä vapaan paikan ja huomasi tuon luuttua soittavan hahmon olevan peikko. No, sellaista juoruajaa täällä tarvittaisiinkin - eli ei todellakaan. Daikhan tilasi itselleen lautasellisen lämmintä muhennosta ja olutta juotavaksi. Eivät ne mitään ihmeellisiä olleet, mutta pitivät nälkää, eikä täällä kukaan kiinnittänyt häneen sen enempää huomiota. Mutta Daikhan... hän kuunteli. Kapakat, kievarit ja majatalot olivat paikkoja, joista saisi kaiken tarpeellisen tietoonsa, jos osui sinne oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

Ilmeisesti hän oli kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kun hän kuuli keskustelun kääntyvän tapahtumiin, jotka kuulostivat epäilyttävästi juuri siltä, mitä hän halusi kuullakin. Haltiamies, keskustorin nurkka, hevonen, joka oli omistajalleen uskollisempi kuin kukaan olisi koskaan osannut kuvitellakaan. Maagikko rypisti hieman kulmiaan syödessään sitä melko mautonta, sattumia täynnä olevaa muhennostaan ja kääntyi ohimennen vilkaisemaan puhujaa, joka osoittautuikin juuri siksi ärsyttäväksi luutunsoittajaksi, jota maagikko oli jo tullessaan katsonut. Ilmeisesti tämä tiesi asiasta jotain sellaista, minkä hänkin halusi tietää... Daikhan käänsi huomionsa muun kievarin tapaan toisella laidalla tiskiä tiskiin nojailevaan peikkoon ja katsoi tämän piirteitä ja tekemisiä hyvinkin arvioiden.

Re: Yhden tarinan loppu on toisen alku (Menneisyyspeli)

Posted: Sun Sep 24, 2017 1:02 pm
by Kuparirapu
Novian pyörittelin hieman juomaansa, antaen kiinnostuksen tiivistyä ilmassa, ennen kuin jatkoi.
"Kaartilaiset puhuvat asiasta ryöstönä, mutta tässä jutussa oli taustalla jotain muutakin. Uhrin taskut olivat kyllä tyhjät, mutta rahat olivat vain levinneet katukiville. Muutama kerjäläinen oli niitä noukkimassa parempaan talteen kun kaarti ehti paikalle."
"Ehkä ryöstäjät olivat vain huolimattomia," joku ehdotti. Mutta Novian heilautti sormeaan ja sanoi ovelasti:
"Niin minäkin luulin, ennen kuin pääsin yhden asiaa hoitaneen kaartilaisen juttusille. Siihen tuhkakurkkuiseen juoppoon upposi melkoinen määrä juotavaa, ennen kuin hän innostui puhumaan, mutta juttu muuttuikin melko mehukkaaksi hänen sanojensa ansiosta."

Nojautuen hieman lähemmäs Novian virnisti ja jatkoi hieman salamyhkäisesti:
"Tämän haltiaressukan yllä oli ollut viitta kylmää yötä varten, joka löytyi siististi viikattuna hevosen selästä. Kuka oikein ehtii tehdä moista, kun kimpussa on yksi tai useampi ryöstäjä? Ellei haltiamies sitten tuntenut hyökkääjiä, ja odottanut illan päättyvän ihan eri tavalla."
"Lisäksi, miehen vammat olivat melkoiset. Joku oli piessyt häntä pitkään ja antaumuksella, mutta se mikä hänet tappoi oli isku kylkiluiden väliin, suoraan sydämeen. Moniko rähjäinen katurosvo käyttäisi niin paljon aikaa yhteen uhriin, ja osaisi iskeä noin tarkasti? Ja kaiken lisäksi jättäisi hyvän hevosen jälkeensä?"

Ainoa vastaus oli kievariin laskeutunut hiljaisuus, mutta se kertoi enemmän kuin sanat olisivat voineet. Novian nyökytteli tietäväisen näköisesti.

"Näemmä tämä epäonninen haltiamies oli tarpeeksi typerä suututtaakseen jonkun väärän henkilön."
"Entäs se hevonen?"
"Uljas eläin se kuulemma oli, vaikken koskaan sitä ehtinyt nähdä omin silmin. Sekin oli pahassa kunnossa, ilmeisesti se oli isäntäänsä puolustaessaan isketty useamman kerran takaisin. Eläin ontui kuulemma takajalkaansa pahasti. Kaupunginkaarti päätti sitten ottaa sen huostaansa, mutta se ei suostunut olemaan kenenkään lähellä. Riehui karsinassaan, potki paljon. Kuuleman mukaan puraisi tallipoikaakin."
Tämäkin huvitti muutamia asiakkaita, mutta Novianin huomasi kyllä muutamat salissa istujat joiden ilmeet olivat tympeän happamat.
"Loppujen lopuksi eläin päätettiin lopettaa, sen itsensä tähden. Sen haavat eivät ottaneet parantuakseen ja se oli vihamielinen kaikille."
"Raukkaparka, se haltia siis," joku asiakkaista mutisi. Novian kohautti leveästi olkiaan.
"Sitä eivät vartijat vielä tienneet, ja ainahan voi olla että haltia oli vain joku lipevä naistenmies jonka viimeisimmän heilan veljet löysivät tämän ja antoivat tuolle lämpimät terveiset. Nyrkinpohjalla ja toistuvasti. Turha tehdä marttyyriä kerjäläisestä, ennen kuin tietää mitä miekkonen oikein teki elämässään."

Re: Yhden tarinan loppu on toisen alku (Menneisyyspeli)

Posted: Sun Sep 24, 2017 1:37 pm
by Tinanja
Daikhan ei pitänyt tuollaisista kiertelevistä minstreleistä, jotka työnsivät nenänsä jokaiseen koloon ja kuulivat jokaisen ylimääräisen sanan, jota ei näiden mieliin oltu edes tarkoitettu. Niin myös tässä tuon peikon tapauksessa. Daikhan halusi kuulla kaiken, mitä tämä tiesi, mutta halusi tuon samalla pitävän suunsa kiinni ja olla tahraamatta aina niin kunniallisen Taraniksen mainetta sen jälkeen, kun mies oli vastoin kaikkia odotuksia joutunut jo jättämään tämän maailman. Daikhan rypisti hieman kulmiaan ja katsoi tiskin toiseen päähän nojailevaa, niin itsetyytyväisen näköistä peikkoa, ja tuhahti hiljaa.

"Puheet ovat aina niin loistavia ja hienoja niin kauan, kun joku kyseenalaistaa niiden totuuspohjan", Daikhan korotti sitten ääntään. Hän ei pitänyt siitä, että joutui huomion keskipisteeseen, mutta Taraniksen maineen mustamaalaaminen oli liikaa muutoin niin hiljaiselle maagikolle. "Joten, miten perustelet kaikki nuo väitteesi? Tiedätkö jotakin mitä vartijat ja auktoriteetit kaupungissa tievävät, ja miksi pidättelet sitä tietoa heiltä? Vai ovatko sanasi tuulesta temmattuja?"

Maagikon sanat saivat pientä epäilevää liikehdintää aikaan majatalon laajassa asiakaskunnassa, mutta hetken epäröinnin jälkeen joku korotti ääntään ja huikkasi muutamia vahvistavia sanoja: "Niin! Todisteita pöytään tai mitään ei tapahtunut!" se sai muutaman humalaisen hurraamaan tilanteelle, ja maagikko huomasi pian aloittaneensa jotakin, jota tuskin olisi kykenevä enää pysäyttämään. Ei ollut ollut tarkoitus herättää levottomuutta, ja pöytien ja astioiden kolistelua, joka pian humaltuvassa asiakasjoukossa johtaisi siihen, että jotakuta tönäistäisiin, joku saisi oluet päälleen ja haluaisi kostaa sen. Ja Daikhan... hän halusi olla menossa samaan suuntaan majatalosta kuin tuo minstreli, kun tilanne alkaisi olla liian kuuma majatalossa - olivat tämän tiedot totta tai eivät, tämä oli jostakin ne kuullut. Liian yksityiskohtaista, liian tarkkaa tietoa hevosen käytöksestä, Taraniksen tavoista... ja ne kolikot. Se oli viimeinen silaus sille, että Daikhan oli varma tuon tietävän jotakin. Mutta... hän ei voisi kysyä sitä kaikkien kuullen.

Re: Yhden tarinan loppu on toisen alku (Menneisyyspeli)

Posted: Tue Sep 26, 2017 9:53 pm
by Kuparirapu
Novianin simatuoppi pysähtyi kesken liikkeen ja pyyhkäisten vaahtopisarat leuastaan hän vilkaisi häntä puhutellutta miestä. Tuo näytti kuin olisi puraissut raakaa naurista, mutta johan tuollaisia hapannaamoja oli aina joka kapakassa yksi tai kaksi.
"Minua loukkaa että epäilette sanojani, herra hyvä," Novian sanoi käsi rintakehällään, näyttäen hieman liioitellun loukkaantuneelta. Peikko kiersi tiskiä tullen miekkosen vierelle, vilkaisten suuripiirteisesti ympärilleen.
"Johan kalastajakin nyrpiintyy, jos hän laskee sätkivän saaliin asiakkaan eteen ja tämä kysyy onko se tuoretta. En pyri muuhun kuin luotettavuuteen jakaessani uutisia, ja siihen voin panna vaikka nimeni pantiksi."

Istahtaen muitta mutkitta tiskille, ensin puhuneen miehen vierelle, Novian totesi:
"Kaikki lähteeni ovat niinikään luotettavia, jos herran on välttämättä tiedettävä. Tunnen yhden kaupungin vartijoista, jonka yksi tuttava oli tuona iltana kierroksella ja paikan päällä kun ruumis löytyi. Ja sen purruksi tulleen tallipojan mestari käy usein eräässä kapakassa, jonka isännän tyttärenpojan tunnen, ja joka on minulle muutaman Sayrin velkaa, ja hän oli kuullut kuinka hän oli puhunut tuttavalleen, siis tallimestari, ei tyttärenpoika, hevoseen liittyen. Ja lisäksi..."
Mutta sitten yksi asiakkaista nousi seisomaan, keskeyttäen peikon ryöpsähtelevä puhetulvan. Nojaten käsiinsä hän kysyi:
"Niin että mikäs se oli se nimi, joka oli tämän panttina?"
"Lukinsormen Novian, palveluksessanne," peikko sanoi ja heilautti hattuaan niin että se oli viistää yrmyn miehen kasvoja.
"Sekö sama Novian, joka rallatteli viime markkinoiden aikaan että seppällä oli kihti ja että mies oli sokea, ainakin tekemänsä jäljen perusteella?" kysymyksen esittänyt asiakas kysyi kulma koholla.
"Ja joka huuteli keskustorilla sitä säädytöntä värssyä pormestarista?" toinen jatkoi pahaenteisellä äänellä. Novian veti kasvoilleen leveän hymyn ja nosti käsiään rauhoittelevasti.
"Herra, herrat, asettukaa toki. En voi kieltää noita tapauksia, vaikka tilanne olikin silloin hieman monimutkaisempi kuin miten sen esitätte. Mutta luuttuni ja käteni taito ovat aina ilonanne, sen voin luvata..."
"Paljonpa tuollaisen kielikellon määkimiset viihdyttävät. Tunkemassa nenäänsä joka paikkaan ja kailottamassa perättömyyksiä joka paikassa," ensin puhunut asiakas totesi happamasti. Silloin tämän vierellä oleva mies puuttui puheeseen sanoen:
"Äläs nyt Tramm, peikon soitto oli mukavaa."
"No pyydä vaikka kotiisi jos se miellyttää, mutta menköön sitten sinne pois häiritsemästä parempaa väkeä," Trammiksi kutsuttu murisi vastaukseksi, antaen sanoilleen pontta napakalla survaisulla rintakehään.
"Oikein, peikko mäkeen!" sanoi joku.
"Istukaa nyt alas ja rauhoittukaa, tehän kiehutte kuin vanhainpiiat hääjuhlissa."
"Älä sinä tähän puutu."

Keskustelu alkoi saada ikäviä piirteitä, ja Novian osasi jo kokemuksesta haistaa milloin häntä ei kaivattu. Kulauttaen loput simastaan hän lykkäsi sen vierellään olevan yrmeän miehen eteen ja väläytti tälle leveän virneen.
"Ja näin onkin minun aikani lähteä. Päivänjatkoja ja Jumalten siunausta herraseni."
Peikko lykkäsi muutaman kolikon isännän käsiin tämän yrittäessä saada rauhaa saliin. Muutama kuparikolikko tuskin olisi riittänyt, mutta mies ei ehtinyt summaa laskemaan. Loikaten notkeasti jaloilleen Novian lähti liukkaasti hiippailemaan ovea kohti, painaen hattua kasvoilleen kuin olisi voinut piiloutua sen taakse.

Re: Yhden tarinan loppu on toisen alku (Menneisyyspeli)

Posted: Wed Sep 27, 2017 8:35 pm
by Tinanja
//Autoilu on sovittu Kupariravun kanssa

Daikhan hymyili hieman, hetken aikaa. Hänen ajatuksensa ja sanansa olivat saaneet juuri sopivan sotkun aikaan, mitä hän oli toivonutkin. Maagikko kuunteli hiljaisena huutelua sen pienoisen salin, majatalon alakerran molemmilta puolilta ja yritti saada äänensävyistä kiinni sitä, miten pian täällä alkaisi se lähes jokailtainen tappelu tai sen uhka. Maagikko kuunteli keskustelua ja kaivoi samalla muutaman kolikon taskustaan, kun maistoi vielä oluttaan. Se oli puoliksi juomatta, ihan tarkoituksella. Kolikot tippuivat pöydälle samaan aikaan, kun tuo peikkokin alkoi tehdä lähtöä.
Kun peikko alkoi kadota koti ovea, Daikhankin kääntyi ja muka ohimennen heitti loput oluesta erään äänekkään, selkeästi humalaisen asiakkaan niskaan samalla, kun luovi ulko-ovelle, peikon perään. Maagikko otti muutaman ripeän askeleen ovelle, kun majatalossa alkoi se tappeluun viittaava hälinä. Maagikko ei sitä kuitenkaan kuullut, kun paiskasi oven perässään kiinni ja lähti juoksemaan kadulla tuon peikon perään.

Hänen suunnitelmansa oli toiminut itse asiassa paremmin kuin hän oli halunnut, vaikka sen hieromiseen oli ollutkin vain hetki aikaa. Mutta... ehkä ne lukuisat illat kaupankäyntiä harjoitellessa majataloissa ja kapakoissa alkoivat maksaa itseään takaisin? Maagikolla ei ollut mitään intoa keskustella itse tuon minstrelin kanssa, mutta halu saada tietää, mitä Taranikselle oli tapahtunut, oli sitä tunnetta paljon voimakkaampi. Daikhan kiihdytti askeleitaan tuon peikon kääntyessä sivukadulle.
"Odota!" Daikhan huikkasi ja sai tuon huomion herpaantumaan juurikin riittäväksi muutamaksi sekunniksi, että hän sai tuon kiinni. Onneksi tuo oli hieman häntä pienempi, niin maagikon voimat riittivät siihen, että hän sai tuon lähes paiskattua seinää kohden.

"Sinä", tämä sanoi sitten hiljaa, melko vaativalla äänensävyllä. "Kerrot nyt, mitä tiedät siitä, mitä sille haltialle tapahtui oikeasti, ja mistä sait tietosi?" Daikhan katsoi tuohon kieltämättä ärtyneenä, vakavana, ja no, ei mitenkään erityisen uhkaavana, mutta harvinaista kyllä, hänen olemuksestaan näki se, miten henkilökohtaiselta kysymys kieltämättä tuntui, ja sitä tuo ei kokonaan voinut peittää. Sen verran maagikko tosin vielä ajatteli tätä suunnitelmanpoikastaansa, ettei tuolle paljastanut olevansa maagikko - hänellä ei ollut aikomustakaan luottaa tähän villiin, mitä sattuu puhuvaan minstreliin.

Re: Yhden tarinan loppu on toisen alku (Menneisyyspeli)

Posted: Thu Sep 28, 2017 11:09 pm
by Kuparirapu
Kääntämättä päätään viereltä kuuluville huudoille Novian raotti kievarin ulko-ovea ja livahti ulos. Häntä tervehti kostea, viileä sumu joka ei ollut vielä hellittänyt ja katukivet kiilsivät loskaisesta vedestä. Mutta Noviania ei oikeastaan haitannut. Hänen täytyi vain etsiä seuraava lämmin majatalo tai kievari, jossa istua tulisijan äärellä ja soitella yleisölle. Ja vielä parempaa, nythän hän voisi kertoa kaupungin portin lähettyvillä alkaneesta, hupaisasta nujakasta eräässä tietyssä kievarissa...

Virittäen huulilleen yksinkertaisen vihellyksen Novian lähti saapastelemaan katua pitkin, ennen kuin kääntyi sivuun pienemmälle kujalle. Peikko kulki tapansa mukaan peukalot vyön alla ja hymyssä suin, mutta sitten hän havahtui takaa kuuluvaan ääneen, ja kääntyi hieman päkiöillään.
"Kuinka voin olla avuksi..."
Mutta pidemmälle hän ei ehtinyt, ennen kuin käsipari kaappasi häntä rinnuksista ja pyöräyttivät peikon lähimmän talon seinää vasten. Novianin toinen käsi nappasi vaistomaisesti hänen luutustaan, pidellen sitä suojelevasti vatsaa vasten, toisen yrittäessä ottaa tukea seinästä. Novian yskähti kipeästi iskun jäljiltä ja hänen hattunsa luiskahti lojumaan katukiville. Silmät hämmästyksestä leveinä ja toinen käsi rauhoittavasti ylhäällä Novian sanoi nopeasti:
"Kaikkeen voin antaa selityksen, lupaan sen. Meillä ei ole mitään syytä turvautua väkivaltaan.."
Mutta sitten hän tunnisti häntä pitelevän miekkosen samaksi, joka juuri aiemmin oli epäillyt hänen kertomustaan. Yllättävää olikin, että nyt mies tivasikin tarkempia tietoja sen yhden haltian kohtalosta. Ja samalla Novian pani merkille tuon silmissä palavan päättäväisyyden, joka sai peikon mielenkiinnon heti liikkeelle.
"Jahas, jahas. Mutta miksikäs se sinua niin kiinnostaa, ystäväiseni. Miksi tosiaan...? Novian pohti ja otti kasvoilleen rauhoittelevan hymyn.
"Kas niin, jos teillä on mielenkiintoa ajankohtaisiin tapahtumiin, olisitte aina voineet vain kysyä. Tiedän toki muitakin tarinoita, ja tapauksia, jos teitä kiinnostaa..."
Novian levitti käsiään, mutta ote hänen rinnuksistaan ei lientynyt, eikä mies näemmä arvostanut huumoria paljoakaan. Rykäisten Novian nyökytteli ja jatkoi:
"Hyvä on siis, se haltia. Kerroin miten asiat ovat...suurin piirtein. Loppu kuitenkin oli kuten sen kerroin, traaginen kuolema haltiaparalle. Arvelut siitä, mitä poloiselle on mahtanut käydä, eivät kyllä olleet vartijoilta vaan minulta...mutta kaikki tiedot kuulin kyllä suoraan heiltä. Vannon sen, kaksi vartijaa joivat päänsä täyteen minun kustannuksellani. Ja kävin myös itse kyselemässä lopulta tallimestarilta, kun toisen käden tiedot eivät minulle kelvanneet. Vielä en aivan ehtinyt käydä katsomassa kuolinpaikkaa, mutta se oli aikeissani tehdä seuraavaksi..."
Nuolaisten huuliaan Novian uskaltautui kysymään:
"Miksi teitä se kiinnostaa? Ammatillinen mielenkiinto? Tunsitteko haltian, ehkä...oliko hän teille velkaa? Vai jahtasitteko häntä, koston takiako? Se on aina kiehtova syy, josta kuulisin mielelläni lisää."

Re: Yhden tarinan loppu on toisen alku (Menneisyyspeli)

Posted: Sun Oct 01, 2017 8:58 pm
by Tinanja
"Ei", Daikhan sanoi tiukasti, peikkoa tiukasti katsoen. Oli kieltämättä yllättävää, miten tämä suhtautui tilanteeseen: ensimmäisen yllätyksestä johtuvan säikähdyksen jälkeen tuo näytti liiankin rauhalliselta, aivan kuin tämä olisi ollut tuolle peikolle hyvinkin tavanomaista. Ja mistä hän tiesi, oliko - ehkä tämä oli ongelmissa harva se päivä juttuineen. Mutta se, miten tämä alkoi tarjota vaihtoehtoja samantien, edelleen seinää vasten painettuna sai Daikhanin kohottamaan kulmiaan. Eikö hän ollut tässä se osapuoli, joka kyseli kysymyksiä? "Ehei, olen kiinnostunut vain siitä, mistä rehentelit tuolla majatalossa", maagikko sanoi sitten.

Sentään tuon nopea puhe toi hänelle muutaman uuden pointin siitä, mitä Taranikselle oli mahdollisesti tapahtunut, ja mistä hän voisi aloittaa tämän murhaajien etsinnän. Maagikko oli kohtalaisen varma, että niillä oritappeluilla ja jengiläisillä olisi jotakin tekemistä asian kanssa, mutta miten, ja mistä nämä löytyisivät, olisikin sitten aivan toinen kysymys. Mutta hänellä olisi aikaa odottaa, ja toimia sitten. Mutta nyt... tuo sanoi saaneensa tietoja vartijoilta ja tallimestarilta. Ja kuolinpaikkaa katsomaan? Daikhan kohotti siinä vaiheessa kulmiaan ja tuhahti jopa - tuskin siellä enää mitään olisi, tapahtumastakin oli jo sen verran aikaan, että kaikki todisteet todennäköisesti olisivat jo kadonneet... Mutta tallimestari... ehkä tällä olisi jotain kommenttia esimerkiksi hevosesta, ja vartijat... no, Daikhan oli varma, että hän löytäisi näidenkin kanssa hyvän yhteisen sävelen, kun sitä tarpeeksi etsisi. Tämä toi häntä eteenpäin hänen hiljaisesti etenevässä tutkimuksessaan niin paljon, että hän voisi jopa saada nämä idiootit, Taraniksen murhaajat, kiinni.

Daikhan laski tuon peikon irti ja katsoi tätä arvioiden ja hymähti. "Se ei kuulu sinulle", tämä totesi vielä tuon viimeiseen kysymykseen ennen kuin lähti jatkamaan matkaa samaan suuntaan, mihin Noviankin oli lähtenyt, vetäen viittaansa ja huppuaan paremmin piirteitään peittämään askelten johdattaessa tätä syvemmälle Dionen sivukaduille.

Re: Yhden tarinan loppu on toisen alku (Menneisyyspeli)

Posted: Sun Oct 01, 2017 10:37 pm
by Kuparirapu
Äkäisen miekkosen irrottaessa viimein otteensa Novian vajosi selkä seinää vasten, oikoen vaatteensa suoraksi. Mies näytti tekevän lähtöä, eikä ilmeisesti halunnut häneltä muuta kuin äskeiset tiedot. Mutta sitten tuo sanoi sen yhden lauseen, joka takasi hetkeksi Novianin jakamattoman huomion:
"Se ei kuulu sinulle"
Se oli suorastaan kutsu, että Novianin TÄYTYI ottaa asiasta selvää.

"Hetkinen vielä, herra hyvä," peikko sanoi nostaen hattunsa katukiviltä. "En usko, että meidän tiemme eroavat aivan vielä. Ensinnäkin, vaihtokauppaan kuuluu molempien antaa jotain toista osapuolta tyydyttävää. Minä annoin teille vaivoja säästelemättä keräämiäni uutisia, jotka ovat kaiken lisäksi luotettavia ja vain harvojen tiedossa. Mutta vastineeksi sain teiltä vain kovakouraisen kohtelun ja epäystävällisen sanan. Ehei, herraseni, sellainen ei kuulu kahden herrasmiehen väliseen keskusteluun."
Marssien miehen perässä Novian jatkoi:
"Ja jos viattoman, vähätuloisen taiteilijan retuuttaminen ei vavahduta sieluanne hiukkaakaan, ehkä järkipuhe sitten. Jos haluatte puhua vartijoille ja tallimestarille, en ole teitä estämässä. Mutta tiedättekös, mistä heitä tulisi etsiä? Tai keitä oikein lopulta etsitte?"
Novian oli varma, että viittansa sisään piiloutuneen miekkosen askel hidastui ja pää liikahti. Ja näin oli kala koukussa...
"Joten, jos toivotte saavanne kuulla asiasta lisää, mitä minä en ole teille vielä kyennyt tarjoamaan, joudutte turvautumaan nähtäväisesti minun apuuni. Mutta älkää huoliko, olen valmis unohtamaan äskeisen töykeytenne ja auttamaan teitä, Jumalat kun ovat minua siunanneet pehmeällä sydämellä. Vastineeksi haluan vain tarinan, sellaisen kun aiemmin kievarissa kerroin.."
"Mutta siitä voimme keskustella myöhemmin!" peikko julisti mahtipontisesti ja pyyhkäisi muutaman hiekanjyvän hatustaan. "Kertokaa vain, kenen luokse haluatte ensin juttusille, ja minä ohjaan teidät sinne. Tämän teille lupaa Novian Lukinsormi, Pheoben Hopeakielen nimellä kutsuttu ja huokailtu laulaja. Palveluksessanne!"
Novian päätti esittelynsä sulavaan kumarrukseen, heilauttaen hattuaan kaaressa rintansa edestä niin, että sen reunat olivat viistää katukiviä. Pysytellen hetkisen pää painoksissa peikko rykäisi ja kuiskasi kuin näytelmässä, jossa toinen esiintyjä oli unohtanut vuorosanansa:
"Tässä kohtaa uskon, että tuttavuutemme pohjaksi tekin kerrotte nimenne. Vaikka voinhan toki yrittää arvata sen, minulla on hyvä silmä sellaiseen."
Peikko suoristautui ja asetti hattunsa keikarimaisella liikkeellä päähänsä.

Re: Yhden tarinan loppu on toisen alku (Menneisyyspeli)

Posted: Sun Oct 08, 2017 6:52 pm
by Tinanja
Maagikko käveli syvemmälle kaupungin sydäntä kohden, hämäriä sivukatuja pitkin. Aurinkokin oli mennyt pilveen, ja tilanne alkoi näyttää jopa hetkittäin enemmän pimeältä kuin vain pelkästään hämärältä. Se ei kuitenkaan häirinnyt maagikkoa, sillä tämä oli viimeisten viikkojen, kuukausien aikana tutustunut Dionen katuihin liiankin tarkasti, ja tiesi reitit, joita pitkin pääsisi paikasta toiseen mahdollisimman vähällä huomiolla. Daikhan kuunteli kävellessään puolella korvalla, miten tuo peikonretaleen puolikas lähti hänen peräänsä kipittämään, puhuen nopeammin, kuin kukaan maagikon aiemmin tapaama henkilö. Hän saattoi suurimman osan tämän kommenteista ohittaa kokonaan: hän tiesi kyllä, mistä tallimestarin löytäisi. Hän oli sen verran tapahtuneesta kuullut, että tiesi, mistä Taranis oli löydetty hevosineen, minkä tallin lähistöltä, melkein rakennuksen edustalta. Tallimestari todennäköisesti avaisi sanaista arkkuaan kohtalaisen helposti muutamasta ylimääräisestä kolikosta, joten se itsessään ei olisi ongelma.

Mutta vartijat, joista tuo puhui, ja joilta tämä väitti saaneensa tietoa, saivat maagikon miettimään tilannettaan. Joiltain osin tuo raivostuttava olento oli oikeassa. Vartijoiden määrää kaupungissa tällä hetkellä oli aika epätodennäköistä arvioida tarkasti, ja oikeiden vartijoiden löytäminen siitä näiden kaikkien joukosta oli lähes mahdotonta. Varsinkin, kun Daikhan halusi pitää matalaa profiilia kaupungissa, jotteivat Taraniksen hengen riistäneet idiootit pääsisi hänen jäljilleen liian aikaisin.
Ne vartijoita koskevat sanat saivat Daikhanin lopultakin pysähtymään erääseen kadunkulmaan ja katsomaan tuota hyödytöntä, liian lipeväkielistä, ja itseään lyhyempää peikkoa. Häntä tuon jo selkeä mielistely häiritsi ehdottoman paljon, puhumattakaan selkeästä itserakkaudesta ja tämän tahdosta tutustua häneen, kuulla hänen nimensä ja varmaan kaivaa kaikki se olematon paska hänestäkin esiin.

Mutta tuo pakottautui nielaisemaan ikävät kommenttinsa ja katsoi viileästi, arvioiden tuota peikkoa. "Ne vartijat. Mieluiten niin, että he eivät ole töissä,eikä kukaan kaipaa heitä.... hetkeen", Daikhan vastasi lopulta, muttei muuten osoittanut eleelläkään kuullensa tuon peikon sanoja.