Valintojen edessä

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 695
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Valintojen edessä

Post by Tinanja » Sun Dec 31, 2017 9:40 pm

//Tämä on jatkoa sivujuonelle ja yksi sen niin kutsutuista "pääpeleistä", joihin tavoite olisi saada kaikki mukana olevat hahmot mukaan. Pelaajat ja pelijärjestyksen löydät ilmoitustaululta.

Kauppatien varressa sijaitsi vilkas majatalo, jonka asiakaskuntaan kuului edustajia kaikista roduista, kaikista varakkuusluokista ja ammateista. Wanhan lohikäärmeen julkisivu oli ajan ja sään pieksemä, mutta edelleen ejhä. Puu oli tummunut paaluista, jotka pitivät rakennusta pehmeällä pohjalla suorassa. Oli mahdoton sanoa, miten syvälle ne oli rakennusvaiheessa kaivettu. Puun maalattu pinta seinissä oli halkeillut, ja ikkunat olivat kuluneet hämäriksi kaikesta pesemisestä, ja sään armoilla olemisesta. Silti kaksikerroksinen, suuri rakennus seisoi vankasti paikallaan Phoebea kohdanneesta katastrofista huolimatta. Samainen hoidettu, mutta kulunut tyyli jatkui lähes tupaten täynnä olevissa sisätiloissa, joita hallitsivat pöydät, tuolit ja suuri, massiivipuinen tiski. Tiskin takana seisova, pyylevä, pöytää ohimennen tarjoilun lomassa pyyhkivä nainen näytti tyytyväiseltä kävijämäärään majatalossa sillä hetkellä, ja ohjasi muutamalla sanalla nuorempaa tarjoilijaa oman työnsä lomassa.

Ingvild nautti siitä hälinästä. Oli mukava olla muiden keskellä sen matkustelun ja maan alla kiertelyn jälkeen. Aminin kohtalo silti häiritsi häntä - he eivät olleet Eliezen kanssa löytäneet naista paluumatkallaan etsinnöistä huolimatta. Vielä ainakin nainen toivoi, että tilanne ratkeaisi parhain päin ja Amin oli löytänyt, tai löytäisi itsekseen tiensä ulos sieltä kaikkien tunneleiden ja pölyn, kivikkoisten reittien keskeltä. Mutta unohtaakseen sen oli Ingvild edellisenä iltana heidän saapuessaan majatalolle, ja ohimennen nähtyään Llianjinin ja Aleon illan pimennyttyä, yön jo laskeuduttua ennen kuin he olivat vetäytyneet huoneisiinsa. Ingvild oli päivän tapahtumista väsyneenä nukahtanut, vaikka mielen päällä olivat pyörineet kaikki mahdolliset ajatukset Aleon omahyväisyydestä aina Elageirokseksi esittäytyneeseen, selittämättömään näkyyn ja Aminin katoamiseen, mutta myös Llianjiniin, ja ryppyihin tuon kasvoilla, kun tämä oli kävellyt majataloon sauvaansa normaalia enemmän tukeutuneena. Vain kunnioituksesta ja kohteliaisuudesta oli Ingvild nielaissut kysymyksensä siitä, mitä raunioissa syvällä maan alla oli tapahtunut heidän teidensä eroamisen jälkeen.

Maagikko oli aamulla peseytynyt, ja laittautunut peittääkseen edelleen kasvoiltaan näkyvät matkan rasitukset, ja nyt tämä oli siististi, hyvin tapansa mukaisesti pukeutuneena astunut alakertaan ensimmäisenä heidän sekalaisesta joukostaan. Naisen piirteitä korosti huoliteltu meikki, kasvoja kehystävät, valtoimenaan ja puhtaina roikkuvat hiukset, mutta myös naisen kehon parhaita puolia paljastavasti esittelevät vaatteet loivat mielenkiintoista, joskin hyvin rohkeaa kuvaa tuosta punahiuksisesta maagikosta. Nyt Ingvild oli tilannut itselleen lämpimän, suuren sämpylän sekä teetä täyttääkseen vatsansa näin heti aamusta. Samalla nainen oli hämyisen ikkunan luota varannut heidän seurueelleen riittävän kokoisen pöydän toivoen pian saavansa seuraa muistakin - erityisesti Llianjinista ja Aleosta, sillä hän halusi ehdottomasti tietää, mitä teiden ereoamisen jälkeen oli tapahtunut. Mutta odottaessaan hän ehti tarkkailla asiakkaita ruokailunsa lomassa: Ajanlaneja, haltioita, ihmisiä ja peikkojakin. Ingvild oli tottunut Dionessa näkemään kaikista roduista ja varakkuuksista edustajia, mutta tuntui, että tämä majatalo veti vertoja värikkäälle Dionen kadulle ja kapakallekin. Oli mukavaa päästä kiireiseen majataloon, jossa Ingvild tunsi hetken aikaa olevansa melkein kotonaan.

Aleo oli heti pimenneiltä kaduilta muutamalla ylimääräisellä kultakolikolla huoneensa varanneena ja sen rauhaan päästyään alkanut kirjoittaa ylös kaiken, minkä muisti tapahtuneesta. Miehen muistikirjasta useampi sivu oli täyttynyt nopeasti tämän tarkan koukeroisella, mutta samalla niin suoralla käsialalla. Oli pitkälti yön jo melkein aamun valkeamisen puolella, kun haltia laski hetkeksi päänsä pehmeälle, joskin tunkkaiselta tuoksuvalle tyynylle. Oli vain siedettävä näitä alkukantaisia olosuhteita vielä jonkin aikaa, jotta tavoitteet pääsisivät täyttymään... Nyt tärkein tavoite olisi löytää Elageiroksen mainitsema vartija, ja käytätä salaoven takaa löytynyttä avainta herättämään tämä horroksestaan. Mutta sitä varten hänen olisi perusteltava muille... pienen ryhmän sekalaisille jäsenille se, että heidän pitäisi jatkaa matkaa mahdollisimman pian. Pian, ennen kuin talvi rikkoisi kaikki tiet keleillään ja hidastaisi turhaan heidän matkaansa.
Vasta, kun Aleo alkoi kuulla äänien kasvavan alakerrassa, askeleita huoneensa oven ulkopuolella kulkien portaita ja alakertaa kohden, mies itse lähti alakertaan huolitelluissa, siisteissä ja arvovaltaisissa vihreissä vaatteissaan. Miehen vyötäisiltä roikkui tällä kertaa kaksi miekkaa: toinen oli hänen oma, siro ja huolitellusti koristeltu aseensa, ja toinen oli avain, Elageiroksen ennustuksen, kertoman mukaan salaoven takaa löydetty lumottu ase, jota Aleo ei ikäväkseen ollut ehtinyt tutkia tarpeeksi. Miehen pitkät, vaaleat hiukset kehystivät tämän jo valmiiksi hyvin kapeilta näyttäviä kasvoja ja pitkät, hiusten lomasta pilkottavat pitkät korvat saivat kasvot näyttämään kapeammilta ja pidemmiltä kuin mitä ne olivatkaan. Kunnialla ja ylpeydellä itseään kantava haltia asteli alakertaan, mutta ruuhkaisena aamuna ei juuri kerännyt katseita omaksi yllätyksekseen. Tämä löysi pitkin hampain menulta syötävää, jonka uskoi jopa saavansa alas, mutta häntä ohjeistettiin istumaan ja odottamaan aamuteensä kanssa juuri tilaamaansa aamiaistaan.

Onnekseen mies huomasi sivupöydässä, majatalon menoa tarkkailevan ja aamiaistaan syömässä olevan Ingvildin. Sentään ainakin nainen oli hereillä ajoissa, kuten oli kohteliasta ja hyväksyttävää. Aleo suuntasikin pitkät askeleensa, väistäen muutamaa muuta asiakasta. Mies istui pian pöytään ja nyökkäsi tervehdykseksi kieltämättä miellyttävän näköisesti pukeutuneelle naiselle, jonka lämmin hymy oli yllättävä tässä tilanteessa. Kaiken eilen koetun jälkeen Aleo ei ollut uskonut, että tuo näsäviisaita kommentteja heittelevä maagikko saisi hymyn kasvoilleen. Varsinkin, kun Aleon tietojen mukaan yksi ryhmäläisistä oli edelleen kateissa - se ei häntä häirinnyt, mutta... ilmeisesti olisi soveliasta, että nuo välittäisivät tuosta nuoresta naisesta, joka ryhmän mukana oli ollut, ja ehkä olisi. Mutta toisaalta, oli paljon, mitä Aleo ei osannut arvioida Ingvildistä - naisessa tuntui olevan oma puolensa jokaiseen tilanteeseen, ja se oli ehkä huolestuttavin, hermostuttavin piirre tuossa henkiössä. Llianjin kun tuntui olevan suoraviivaisempi ajatustensa kanssa, rutiineihinsa juurtunut, mutta Ingvild... tämä vaihtoi näkökulmaansa ja -kantaansa helpommin, ja ehkä ajoi jotain suurempaa tavoitetta, jopa vertaisensa, mentorinsa, Llianjinin tietämättä?

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 431
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Valintojen edessä

Post by Kuparirapu » Thu Jan 04, 2018 7:40 pm

Wanhan lohikäärmeen ovelle käveli sauvaansa nojautuva hahmo, ja suljetulla kynnyksellä hän pysähtyi hetkeksi. Llianjin oli kuvitellut olevansa taas valmis astumaan heidän pienen ryhmänsä eteen, ja päättämään niitä tärkeitä kysymyksiä joita heidän edessään nyt oli. Mutta sisimmässään hän tunsi kuitenkin saman uhkaavan painon sydänalassaan kuin aiemminkin. Huoli kaikkien ryhmän jäsenten puolesta, erityisesti nuoren Aminin.Vanha haltia toivoi sydämensä pohjasta, että tämä olisi päässyt takaisin, tai että joku heistä olisi löytänyt haltian.
Llianjin laski katseensa hetkeksi, ja huokaisi. Hänen huoliinsa sekoittui myös hänen aiemmin kaupungilla tapaamansa tuttava vuosien takaa. Hän ei osannut sanoa miksi, mutta jokin tässä oli vaikuttanut...huolestuttavalta...

Pudistaen päätään Llianjin sysäsi syrjään moisen huolen, se ei heitä nyt auttaisi. Loihtien ryhtiinsä tutun varman suoruuden hän astui astui sisään ovi narahtaen. Hänen ei tarvinnut kauaa etsiä katseellaan tuttuja kasvoja, nähdessään Ingvildin ja Aleon istuvan jo eräässä pöydässä. Ohittaessaan tiskiä paikan tarjoilija kiiruhti kysymään:
"Herra, haluaisitteko jotain?"
Llianjin hidasti askeleensa ja nyökkäsi sitten:
"Kyllä. Kuumaa teetä, johon hunajaa ja maaginmitta jotain vahvaa."
Tarjoilija näytti kummastuneelta.
"Herra, maaginmitta...?"
"Äh, miksi sitä nykyään kutsutaan....ranteellinen. Loraus, tilkkanen pohjalle," Llianjin puhahti. Tarjoilija nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi, ja lupaili nopeaa palvelua Llianjinin viimein päästessä tovereidensa pöytään.
"Ingvild. Herra Om'arda," hän tervehti istuen alas. Vanhan haltian silmät tai suu eivät paljoa hymyilleet, ja hän hieraisi otsaansa kuin valmistautuen väittelyyn jonka hän koki olevan edessä. Samalla hänen katseensa osui Aleon vyöllä kantamaan aseeseen. Llianjinin kulmat painuivat paheksuvast:
"Onko tuota turvallista esitellä ympäriinsä? Moinen kerää huomiota kuin hillopurkki helteellä kärpäsiä."
Pudistaen päätään hän vilkaisi Ingvildiä, ja sitten ympärilleen.
"Neiti Amin. Löysittekö häntä? Tai onko hänestä kuulunut sanaakaan tänään?"

User avatar
Arlin
Rakega
Posts: 73
Joined: Sat Sep 02, 2017 8:10 pm
Location: Karan

Re: Valintojen edessä

Post by Arlin » Sat Jan 06, 2018 9:12 pm

Lalfar astui Wanhan Lohikäärmeen majatalon huoneesta jokseenkin väsyneenä. Puolhaltia oli miettinyt koko eilisillan Aminin katoamista ja sitä henkilöä, jolla vaikutti olevan naisen tavarat mukanaan. Oli hyvin mahdollista, että kyseinen henkilö oli juuri se, jota Lalfar avusti tyrmissä vapauteen. Lalfar ei halunnut ajatella tekojensa seurauksia liikaa. Hän oli työskennellyt rikollisena jo niin kauan, että hän ajatteli päässeensä sellaisten ajatusten yli. Kuitenkin jokin Lalfarin takaraivossa halusi muistuttaa tapahtumaketjua aika ajoin ja se ärsytti puolhaltiaa. Toinen asia, joka mietitytti Lalfaria, oli kuopasta löytynyt kirje ja sen sisältö. Kukaan ryhmäläisistä tuskin pystyi kuvitellakaan, kuinka paljon se askarrutti juuri Lalfaria. Firdorn olisi varmasti myös hyvin kiinnostunut kuulemaan asiasta. Koskihan se häntäkin varsin läheisesti. Kenties Firdorn tietäisi parhaiten mitä kirjeen kanssa tulisi tehdä?

Majatalon aamu näytti kiireiseltä, mutta Lalfarin onneksi ohi kulkeva tarjoilija huomasi huoneesta ulos tulleen puolhaltian ja pääsi tarjoamaan tälle aamiaisvaihtoehtoja. Lalfar ei jäänyt miettimään asiaa pitkään, vaan tilasi vain sämpylän ja teetä. Tarjoilija nyökkäsi ja lähti kiireisesti kävelemään keittiön puolelle. Puolhaltia silmäili nopeasti ryhmän muut jäljellä olevat jäsenet majatalosta ja meni sitten heidät löydettyään pöydän luokse. Lalfar toivotti ryhmälle huomenta ja huomasi samalla heti mielenkiintoisen uuden esineen Aleon vyötäisiltä ennen kuin pääsi istumaan seuraan. Kenties tuo oli se Elageiroksen mainitsema avain? Aleo itse ei vaikuttanut mitenkään erilaiselta tavalliseen oloonsa nähden, mutta Llianjinista huomasi selkeästi huolen kasvoista. Vanha haltia tuskin nukkui yhtään paremmin viime yötä kuin Lalfar itse. Ja parista kuulemastaan lauseesta päätellen ryhmä keskusteli juuri tällä hetkellä Aminista.

”Amin katosi, eikä hänestä ole mitään kuulunut sen jälkeen. Voin vain toivoa neidin löytäneensä itsensä turvallisesti ulos luolasta, mikäli tämä vain eksyi seurastamme…”, Lalfar päätti vastata Ingvildin puolesta.

// Kide vastailee jotain seuraavaksi
Lakimies Firdorn

User avatar
Kide
Posts: 540
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Valintojen edessä

Post by Kide » Sun Jan 07, 2018 12:09 pm

Viimeöisen työvuoronkaan jättämä väsymys ei ollut pyyhkinyt Tessan kasvoilta tälle ominaista hymyä. Vaikka tarjoilija oli tiennyt, ettei juurikaan ehtisi silmiään ummistamaan työvuorojensa välissä, oli hän luvannut paikata sairastunutta tarjoilijaa. Niukoista yöunista huolimatta nuoren naisen kasvoilta ei väsymystä juuri erottanut, sillä majatalon hämyisä valaistus antoi anteeksi hieman normaalia tummemmat silmänalusetkin.

Wanhassa Lohikäärmeessä kävi melkoinen kuhina jo näin aamusta ja vaikka asiakkaita oli laidasta laitaan, tuntui yksi joukko vetävän Tessaa puoleensa ylitse muiden. Saman pöydän ääreen oli kerääntynyt pikkuhiljaa hyvin erikoisen oloinen nelikko, jotka selvästi tunsivat toisensa, mutta jokin heidän olemuksessaan kieli, etteivät he olleet ylimmät ystävykset keskenään. Seurueen elkeet olivat omalla tavallaan virallisia, mutta myös tuttavallisia. Ja se jos jokin kiinnitti Tessan huomion, kun hän ei voinut asiakkaitaan suoraa päätä pistää mihinkään kategoriaan. Seurueen miehistä ei ollut epäilystäkään, he olivat haltioita, mutta naiskaksikosta Tessa ei ollut niinkään varma; hänen täytyisi päästä tekemään lähempää tuttavuutta ensin. Tosin harmaat silmät olivat olleet jo huomaavinaan niin mustien kuin noiden leiskuvan punaistenkin hiusten alta välillä pilkottavat suipot korvanpäät.

Keittiöstä kiikutettiin juuri Atlashaltian tilaama lämmin jänispasteija vihannespedillä teen kera, jotka Tessa nappasi heti itselleen tarjottimen päälle. Lisäksi hän sieppasi mukaansa nuoremman tarjoilijan juuri valmistaman teen, joka oli toiselle seurueen miesasiakkaista. Viimeisenä pöytään saapuneen naisen aamiaista valmistettiin vielä. Tessa väläytti toiselle tarjoilijalle leveän hymyn ja livahti pitkin askelin viemään tilauksia ennen kuin kukaan ehti esittämään vastalauseitaan. Hän hidasti askelluksensa rauhallisemmaksi ennen pöytää ja asteli mahdollisimman hitaasti, hameenhelmat viehkeästi keinuen ensin vaaleahiuksisen haltian viereen.
"Aterianne, hyvä herra", Tessa sanoi hurmaava hymy kasvoillaan asettaessaan lautasen ja teekupin varovasti haltian eteen. Siitä tarjoilija pyörähti sulavasti toisen miehen puoleen ja asetti lämpimän teekupin tämän eteen pöydälle harkitun tarkasti, teen pinta tuskin liikahtaen.
"Ja maagille teetä maaginmittaisella vahvistuksella, olkaas hyvä", tarjoilija totesi paksuja ripsiään räpsyttäen ja toivoi, että haltia tarttuisi syöttiin ja hänen vastauksensa paljastaisi oliko haltia myös maagikko. Tessa oli kuullut kuinka haltia oli teensä tilannut, eikä aikonut jättää sen suomaa lisätiedustelujen tilaisuutta hyödyntämättä.
"Entä tuliskos herroille taikka teidän seuralaisille jotain muuta?" Tessa kysyi lopuksi antaen hymyilevän katseensa kiertää jokaisen seurueen jäsenen vuorotellen. Hänestä ei vaikuttanut siltä, että tässä pöydässä olisi istunut kahta pariskuntaa, mutta kaiken varalta kannatti kokeilla. Tessan katse pysähtyi viimeisenä mustahiuksiseen naiseen.
"Rouvan annos valmistuu parhaillaan ja tuodaan aivan justiinsa", hän sanoi naiselle nyökäten.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 695
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Valintojen edessä

Post by Tinanja » Sun Jan 07, 2018 2:24 pm

Aleo

Aleo oli ihan tyytyväinen siihen, että sai itselleen paikan ikkunanvierestä, vastapäätä tuota punahiuksista maagikkonaista, jonka ilmeessä oli jotakin hyvin vakavaa siitä huolimatta, että tämä näytti peittävän sitä parhaansa mukaan illuusiolla hymystä. Katseenkääntävällä, hyvin antavalla kaula-aukolla ja reittä pitkälle siveysrajoja venyttelevään hameeseen pukeutunut Ingvild näytti tilanteesta huolimatta pitävän itsensä kasassa paremmin, mitä Llianjin, joka näytti vaipuvan henkisen, raskaan taakan alle jo vain kävellessään pöytää kohden. Tuo vanha haltia kuitenkin keräsi itsensä, ja asteli pöytään, istui pian Aleosta katsottuna viereiselle, sileäksi kuluneelle tuolille. Selitys Ingvildin raskasta taakkaa peittävälle ilmeelle, hymylle löytyi nopeasti Lalfarin vastatessa Llianjinin kysymykseen Aminista. Miehen sormet osuivat ohimennen tunikaansa suoristaessaan sen koristeellisen, avaimeksi esitellyn miekan kahvalle ja miehen kasvoille levisi hetkellinen, tuskin huomattava hymy tämän tuntiessa siitä hohkaavan magian kädellään. Llianjin näytti toipuneen ainakin kohtalaisesti rasituksistaan, tuo näytti enemmän henkiseltä ainakin Aleon mielestä.

Jos totta puhuttiin, ei Aleo ollut kovin yllättynyt tilanteesta: tuo nuori, levoton nainen, joka oli kärkäs kertomaan mielipiteitään, halukas auttamaan, mutta tietämättä, mitä tehdä... no, ei yllättänyt, että ilman elämänkokemusta, ehkä ilman koulutustakin, oli vaikea kantaa mitään teräasetta, seurata joukkoa tai edes kävellä kompastumatta. Olisi ihan hyvä, jos tämä ei jatkaisi matkaa heidän taakkanaan. Mutta vaikka hän itse kykenikin näkemään tilanteen hyvinkin objektiivisesti, hän ei uskonut muiden ryhmäläisten kykenevän siihen. Varsinkin Llianjin, joka tuntui mielellään ottavan kaiken maailman taakat kannettavakseen, voisi olla kysymysmerkki tilanteen suhteen. Ingvild... oli vielä suurempi kysymysmerkki puhumattakaan Eliezestä, jonka hiljaisesta olemuksesta Aleo tietyllä tavalla piti. Tämä ei tainnut olla maagikko, joten tilanne ei tuon osalta tuntunut niin pahalta. Ingvildkin... nainen näytti pärjäävän tilanteessa kuin tilanteessa, mutta Aleo ei halunnut löytää kesken kriittisen tilanteen tuon rajaa siinä, miten paljon tuon maagikon hermot kestivät. Toisaalta, Llianjin ja Ingvild tulivat todennäköisesti Metiksestä yhdessä, ja nämä näyttivät tuntevan toisensa... Ehkä Metiksessä näitä käskyttänyt oli ollut niin älykäs, että oli laittanut asialle kaksi toistaan täydentävää henkilöä?
Mutta, häntä ei kiinnostanut, mitä Aminille oli käynyt, eikä se, mitä Ingvild ja Elieze olivat löytäneet, vaan se, miten tämän seurueen saisi hänen mukaansa vuoriston laidalle, etsimään sitä suurta Atlashaltiasankaria, joka voisi valaista tilannetta heille merkittävästi enemmän.

Aleo havahtui ajatuksistaan tarjoilijan tullessa tuomaan heidän tilauksiaan. Haltia nojautui hieman jopa refleksinomaisesti taaksepäin tuolillaan antaakseen tarjoilijalle tilaa ja itse välttääkseen sen, ettei tuon tarjoilijan tarvitsisi tunkeutua hänen henkilökohtaiseen tilaansa. Tosin hänen tilaamansa ruoka näytti hintaansa nähden jopa siltä, että sen voisi syödä siitä huolimatta, että tarjolle asettelu olisi voinut ehdottomasti olla parempi. Eilisen jäljiltä Aleo oli kuitenkin liian nälkäinen keskittyäkseen kommentoimaan annoksensa asettelua, kun se muutoin näytti syötävältä. Tee tuoksui ihan miellyttävältä, ja näytti tarpeeksi vahvalta. Aleo ei juuri vaikuttanut kiinnittävän huomiota tuohon tarjoilijaan ennen kin tämä alkoi puhutella sekä Llianjinia, että seuruetta yleisesti, ja vielä sen jälkeen Eliezeä. Siinä vaiheessa Aleon viileän ilmeetön katse osui tuohon hyvin keskivertotarjoilijan, keskivertoihmisen näköiseen tarjoilijaan. Tuossa ei ollut mitään erityisiä piirteitä, paitsi että tämän hymy tuntui teennäisen pakotetulta, ja eleet kertoivat siitä, miten tuo halusi lisätietoja heidän seurueestaan - eikä turhaan, eihän Atlashaltioita näkynyt Phoebessa.
"Siinä oli kaikki", Aleo vastasi sitten napakasti, lyhyesti ja katsoi edelleen viileästi tarjoilijaan. Tämä voisi jatkaa matkaansa, heillä olisi vielä paljon keskusteltavaa tämän aamun aikana.

Ingvild

Aamu oli muillakin selkeästi alkanut hitaasti, eikä Ingvild voinut tukahduttaa uteliaisuuttaan edellispäivän tapahtumista nähdessään Llianjinin väsyneen olemuksen, ja haltian hitaat askeleet tämän astellessa Aleon perässä alakertaan ja heidän pöytäänsä. Pitkä, aina niin ylpeän näköinen haltia istui häntä vastapäätä siihen ikkunan vierelle eikä Ingvild voinut olla väläyttämättä tälle pientä, lähes jo automaattista hymyään, kun tämä istuutui. Tarjoiilija laski pian Aleon eteen tämän tilaaman aamiaisen, joka kieltämättä ainakin tuoksui hyvältä. Nainen kuitenkin laski hetkeksi katseensa takaisin teehensä, ja maistoi sitä nyt, kun se ei ollut enää kiehuvan kuumaa. Sämpylä oli täyttänyt vatsaa ihan riittävästi, eikä naisella ollut edes suurta ruokahalua - osasyynä siihen varmasti oli Amin, mutta myös se, että he olivat nyt suuren käännekohdan edessä matkansa suhteen. Se voisi siitä edetä mihin vain... ja Ingvildillä oli epäilys, että Aleolla olisi oma, vahva mielipiteensä tilanteesta, ja Llianjinilla omansa... Hän... Hän itse tekisi päätöksensä vasta, kun tietäisi, mitä Aleo ja Llianjin olivat löytäneet, miten ja mikä tuo Aleon uudennäköinen leluase tuon vyötäisillä roikkumassa olikaan.

"Emme nähneet hänestä jälkeäkään siellä...", Ingvild täydensi vielä Eliezen kommentointia samantien, kun nainen oli oman sanottavansa saanut sanottua ja istuttua viimein pöytään hänen vierelleen. Llianjininkin tehtyä tilauksensa ja istuttua pöytään, he eivät ehtineet vaihtaa juuri sanaakaan, ennen kuin tarjoilija nopeasti toikin myöhemmin pöytään eksyneiden tilaukset. Ingvild vilkaisi ohimennen, mutta merkitsevästi muihinkin tarjoilijan lisäksi - hän halusi ehdottomasti kysyä Llianjinilta ja Aleolta, mitä siellä Elageiroksen lausuman tarinan jälkeen oli tapahtunut, kun nuo kaksi olivat jääneet toistensa kurkkuihin kiinni. Mutta samalla Ingvild halusi pitää sen heidän välisenä tietonaan, eikä jaella sitä pitkin Phoebea ja pitkin maata tuon tarjoilijan levittelemänä. Tuo tuntui käyttävän hyvää palvelua, kaunista hymyään syynä pyöriä siinä heidän pöytänsä vierellä, ja udella tietoja siitä, millainen seurue oli kyseessä. Ingvild vain vaihtoi vähän asentoaan, ja suuntasi kehoaan paremmin Aleota kohden, kun näki miehen katseen viivyttelevän hänen rintakehällään ehkä muutaman sekunnin liikaa, ja nainen hymyili hieman. Silmistä kuitenkin varmasti näkyi, että tämä oli huolissaan tilanteesta, mutta myös Aminista. Ei ollut oikein, että nuori haltianalku katoaisi tuollaisella reissulla... Olisi ollut heidän, hänen velvollisuutensa auttaa tätä, löytää tämä. Heidän olisi pitänyt etsiä vielä kauemmin, siitä huolimatta, että ilta oli ollut jo pitkällä Eliezen ja Ingvildin viimein astellessa majataloon.

Aleo vastasikin viileän kylmästi tapansa mukaan tarjoilijalle tuon uteluihin, eikä Ingvild voinut peittää hetkellisesti pientä tyytymätöntä ilmettään - oliko tuon haltian pakko kerätä käytöksellään kaikki huomio itseensä? Ingvild ei viitsinyt avata suutaan korjatakseen tilannetta, sillä pieni osa hänestä oli samaa mieltä Aleon sanojen kanssa - tuo tarjoilija voisi jatkaa matkaansa, sillä hän halusi tietää, mitä Llianjinille ja Aleolle oli tapahtunut. Olisi vain Eliezestä kiinni, miten hän vastaisi tuolle tarjoilijalle rouvitteluun. Ingvild ei pitänyt tarjoilijoiden tavasta urkkia tietoja noin, mutta se tuntui olevan paikkakunnasta riippumatonta - tiedä sitten, mitä hyötyä nämä siitä kuvittelivat saavansa... Mutta se ei ainakaan parantanut muutenkin sekalaista mielialaa maagikon mielessä, ja huoli Aminista, ja uteliaisuus Llianjinin ja Aleon edesottamuksista saivat Ingvildin hetkeksi jopa unohtamaan ne paperit, mitä hän ja Elieze olivat romahtaneista raunioista löytäneet.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 431
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Valintojen edessä

Post by Kuparirapu » Tue Jan 16, 2018 5:48 pm

Llianjin painoi kasvonsa hetkeksi käsiinsä. Milloin tahansa muulloin hän olisi yrittänyt järjestää Aminin turvaan, lähettää jonkun etsimään tätä...tai vaikka mennyt itse takaisin niihin tunkkaisiin käytäviin etsimään haltiaa. Mutta nyt, heidän edessään oli niin paljon kysymyksiä ja niiden vastausten sirpaleita, joista riippui pahimmillaan lukemattomien henkilöiden turvallisuus, ettei hän kyennyt antamaan vanhalle sydämelleen myöten. Llianjinin oli vain hyväksyttävä nuoren haltian menetys välttämättömyytenä: matkan vaarojen viemänä huonona tuurina.

Saadessaan tilaamansa juoman eteensä Llianjin ei aikaillut vaan siemaisi pitkän suullisen, yskähtäen kun hänen kurkunpäässään tuntui alkoholin vahva potku. Kuumana siinä ei ollut oikeastaan paljoa makua, mutta ehkä niin oli vain parempi.
"Kiitokset tästä, neiti hyvä. Ehkä on kohtuutonta olettaa teidän tietävän, mutta vanhaan aikaan maaginmittaa tarjottiin kaikkeen juomaan mitä magiankäyttäjät tilasivat. Ajateltiin että se rauhoittaa hermoja, ja sitä kautta säästytään epähuomiossa heitetyiltä tulipalloilta. Ei tosin huolta, en harrasta moisia pikkutemppuja ja uskon että toverinikin osaavat pitää sormensa kurissa," Llianjin sanoi ja vastasi tarjoilijan hymyyn lyhyesti. Aleon epäystävällinen sävy sai hänet vilkaisemaan Altashaltiaa ärtyneesti, mutta hän ei halunnut repiä riitaa esille julkisesti. Niinpä Llianjin vain nyökkäsi tarjoilijalle ja jatkoi:
"Uskon että selviämme näillä. Kutsumme toki jos tarvitsemme vielä jotain."
Odotettuaan kohteliaasti pienen hetken, olettaen että tarjoilija siirtyi hoitamaan muita askaleitana kuulomatkan ulkopuolelle, hän risti sormensa pöydälle ja katsoi muita ryhmän jäseniä silmiin vuoron perään.
"Kas niin. Takaisin käsillä olevaan asiaamme, eli lohikäärmeeseen."

"Ennen kuin alamme pohtimaan sen lumotun patsaan...Elageiroksen puheita, voisimme kerätä käsiimme mitä todella tiedämme. Erottuamme maan alla, herra Om'arda ja minä seurasimme löytämiämme viitteitä syvemmälle kaupunkiin etsimään tätä vihjattua avainta. Ja lopulta me löysimme sen."
Llianjin viittasi Aleota ottamaan aseen esiin, vaikka sitten hetkeksi. "Tuo miekka oli sinetöity taitavasti luotujen loitsujen suojaan, ja sen paljastaminen onnistui vain kahden maagin voimin. Minulla ei ole pienintäkään epäilystä, etteikö tämä ase olisi se nimetty avain," hän totesi vilkaisten miekan jalokiviupotuksia ohimennen. Sanoistaan huolimatta Llianjin ei näyttänyt kovinkaan vakuuttuneelta tästä muinaisesta arvoesineestä. Hän myös jätti mainitsematta Tanamorissa näkemänsä näyt, koska ei ollut vielä itsekään varma mitä oikein ajatteli niistä. Vielä Llianjin ei saattanut antautua ajattelemaan että ne todella olisivat jumalallista alkuperää...että korkeammat voimat todella koskettaisivat maanpäällistä noin periksiantamattomasti.
"Mutta edessämme on useita avoimia kysymyksiä, jotka vaikuttavat kuinka oikein aiomme edetä tästä edespäin. Ensimmäinen ja tärkein ovat patsaan puheet tästä...myyttisestä sankarista joka lepäisi jonkin vuoren uumenissa. Että hän tulisi heräämään avaimen avulla. Nyt toivon, että kokoamme mielipiteemme tästä ennustuksesta."
Vanha haltia nojautui tuolillaan, ja risti kätensä.
"Minusta tämä sankari olisi parhaimmillaankin pelkkä vuosisatojen paisuttama tyhjä huhu. Tuohon aseeseen uskon vain, koska näen sen ja saatan koskettaa sitä. Mutta mistä tiedämme mikä sen tarkoitus on? Sekin voi olla vain muinainen, seremoniallinen ase jonka arvo jalokivien lisäksi oli olemassa vain muinaisten Atlashaltioiden keskuudessa. Riippusiko koko valtakunnan kohtalo todella yhden ainoan henkilön ja hänen aseensa varassa? Kerta toisensa jälkeen olen todennut moisen kuvitelman silkaksi harhaluuloksi."
"Ellei asiaan liity jotain, mitä emme ole kuulleet," hän lopetti kääntäen suorastaan haastavan katseen Aleoon. "Herra Om'arda, onko teillä jotain tietoja jotka voisivat olla tällä hetkellä hyödyllisiä? Muita Altashaltioiden perimätiedossa pidettyjä salaisuuksia, joita ulkopuoliset ansaitsevat kuulla vasta kun heidän elämänsä riippuu siitä? Koska jos näin on, toivon vilpittömästi teidän jakavan moiset tiedot meidän muiden kanssa."

User avatar
Arlin
Rakega
Posts: 73
Joined: Sat Sep 02, 2017 8:10 pm
Location: Karan

Re: Valintojen edessä

Post by Arlin » Sun Jan 21, 2018 11:00 pm

Llianjin näytti ottavan Aminin katoamisen raskaasti, mikä ei ollut kovin yllättävää. Vanha haltia otti muutenkin asioita hyvin voimakas tunteisesti, vaikka se taisi jokseenkin olla sallittavaa monien lähiaikaisten tapahtumien takia. Toisaalta hiukan yllättävästi Llianjin vaikutti myös jokseenkin hyväksyvän asian kääntämällä keskustelun pienen puheensa jälkeen ryhmän tehtävään. Lalfar tuli myös huomanneeksi äsken tulleen tarjoilijan turhan ystävällisen olemuksen. Tarjoilija ei ollut sama, joka otti Lalfarin tilauksen. Puolhaltiaa kieltämättä epäilytti tarjoilijan puhuttelutavasta, että tämä halusi jotain tiedostella ryhmältä. Utelijat ärsyttivät Lalfaria kaikkein eniten. Puolhaltia katseli tarjoilijaa takaisin jokseenkin viileästi, koittaen rajoittaa itseään ryhmän keskuudessa ja oli kerrankin tyytyväinen Aleon töykeisiin tapoihin yrittäen häätää tämän.

Llianjin onneksi odotti pienen tovin tarjoilijan poistumiseksi ennen kuin alkoi kertomaan hänen ja Aleon seikkailuista Tanamorissa. Kuten Lalfar arveli, Atlashaltian kantama ase oli juurikin sen patsaan mainitsema avain. Llianjin kuitenkin esitti epäilyksiään asetta kohtaan sekä myös Elageiroksen mainitsemasta sankarista. Tavallisesti puolhaltia olisi yhtä epäileväinen asian suhteen kuin vanha haltia, mutta lähiaikoina on tapahtunut paljon merkittäviä asioita saadakseen tämänlaiset tarinat kuulostamaan melkein normaaleilta. Sitä paitsi, tällä hetkellä Lalfar jo uskoi heidän tarvitsevat pieniä ihmeellisyyksiä auttamaan lohikäärmeongelman ratkaisussa. Oli yksi asia nähdä lohikäärmeen luoman kuopan ylhäältä kuin kuopan pohjalta, mistä todella näki, mihin lohikäärme pystyi. Mitä muita tapoja heillä muka olisi pysäyttää olento? Lopuksi Llianjin haastoi vielä Aleon kertomaan mahdollisista muista salaisuuksista, joita tämä tuskin tapojensa mukaisesti tulisi ikinä paljastamaan. Puolhaltiasta oli turha edes kysyä asiaa.

"Uskon, että patsaan kertomuksilla on jotakin perää. En usko, että Tanamor oli päätynyt lähes yhtä syvälle maan alle kuin lohikäärme vain sattumalta. En tiedä miten, mutta molempien täytyi jäädä maan alle lähes samoihin aikoihin, mikä tarkoittaa, että myös patsas luotiin tapahtumien aikoihin. Patsaan puheet saattavat olla vain huhuja, mutta ajankohtaa lähempää tietoa emme tule saamaan", Lalfar selitti ryhmälle hyvin määrätietoisesti katsoen enimmäkseen Llianjia puhuessaan. Puolhaltia pyrki usein antaa muun ryhmän ajaa asioita, mutta hän pelkäsi nyt varsinkin Aminin kadottua, että Llianjin alkaisi epäilemään ja epäröimään liikkeelle lähtemistä. Heidän oli vain uskottava patsaan puhuneen totta edistääkseen lohikäärmeongelman ratkaisua eteenpäin.
Lakimies Firdorn

User avatar
Kide
Posts: 540
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Valintojen edessä

Post by Kide » Tue Jan 23, 2018 8:51 pm

Tessa ei tuntunut saavan minkäänlaista reaktiota ensimmäiseltä asiakkaaltaan ja oletti jo toisen miehen olevan yhtä välinpitämätön. Tarjoilijan iloiseksi yllätykseksi teetä tilannut haltia käyttäytyi kuitenkin kultaisen ystävällisesti ja selitti käyttämänsä termin taustan yllättävän tarkasti. Mieshän näytti oikeastaan nauttivan, kun pääsi kertomaan vanhaa tarinaa. Maagit ja maaginmitta, tuon yhdistelmän Tessa aikoi pitää mielessään ja tulisi varmasti käyttämään myöhemminkin, joko hauskuutusmielessä tai vakavammassakin tarkoituksessa.
"Luotan sanaasi", Tessa totesi iloisesti naurahtaen vanhan haltian toteamukselle heidän käytöstavoistaan. Mutta tarjoilijan jäädessä odottamaan vastausta lisätilauksista, sai Atlashaltian katse ja kylmä ääni Tessan pohtimaan, olisiko toisen miehen kannattanut sittenkään puhua myös ystäviensä puolesta. Tulipalloja tuo mies tuskin paiskoisi, mutta jääpuikot eivät ehkä olisi mitenkään kaukaa haettu ajatus... Tarjoilijasta näytti siltä, ettei miehistä ystävällisempikään tuntunut pitävän toverinsa äänensävystä. Tessa oli kuitenkin tottunut jos jonkinlaiseen kohteluun, eikä ilme hänen kasvoillaan värähtänytkään. Tosin tarjoilijaa ihmetytti miehen asenne, joka tuntui olevan heti vastakarvaan; hän oli tottunut työnsä kaikkiin puoliin eikä hänen tuttavallisuuttaan yleensä katsottu kieroon, varsinkaan kun Tessan hymy kuului hänen kasvoilleen yhtä automaattisesti kuin silmät ja nenäkin. Ainoastaan silloin, kun Tessa oli saanut huomata keskeyttäneensä jotain hyvin tärkeää - tai hyvin salaista - oli hän saanut kohdata samanlaisen vastaanoton. Tessa vain nyökkäsi seurueelle edelleen hymyillen, niiasi nopeasti ja kääntyi kiiruhtamaan takaisin tiskin luo. Aivan kuin tämä nelikko ei olisi jo sytyttänyt Tessan mielenkiintoa, niin nyt se ainakin alkoi roihuta.

Tessan oli turha edes yrittää kuunnella tiskin takaa asti millaiseen keskusteluun tuo mielenkiitoinen nelikko - joka siis ilmeisesti koostui maagikoista - oli uppoutunut, joten hän vain keskittyi omiin töihinsä. Varsinkin, kun hän ei hetkeen halunnut mennä lähellekään tuota ryhmää, josta suurin osa tuntui katsoneen suoraan hänen lävitseen.
"Kenelle tämä oli? Vietkö sinä?" kuului hetken kuluttua arka kysymys Tessan seläntakaa. Tessa kääntyi järjestelemään tiskin takana olevaa pulloja ja purkkeja notkuvaa hyllykköä saadakseen käännettyä selkänsä pöytiin päin hetkeksi ja kääntymättä katsomaan kysymyksen esittänyttä tarjoilijaa huikkasi tälle hiljaa:
"Mustatukkanen nainen. Vie sää se, vaan kiiruusti kans, ne ei tuntunu arvostavan turhia löpinöitä. Mutta pidä korvas auki." Tessa piti katseensa tiukasti hyllykössä puhuessaan. Nuorin tarjoilijoista nosti ruuan kuuliaisesti tarjottimelle ja kiiruhti ikkunanvieruspöytää kohti. Hän kurotti varovasti laskemaan pienelle lautaselle laitetun leivän ja teemukin mustahiuksisen naisen eteen.
"Olkaa hyvä", tuo totesi hiljaa, niiasi lyhyesti ja suuntasi saman tien takaisin. Tarjoilijan palattua tiskin taakse jatkoi Tessa edelleen keskittyneen oloisena pullorivin järjestelyä, mutta kysyi samalla vaivihkaa sivupöydälle tarjotinta puhdistamaan menneeltä toveriltaan:
"Noh, kuulitkos mitään mielenkiintosta, vai hiljenikö koko porukka heti?" Kolmas tarjoilija kyykisteli oluttynnyrin edessä katse tiukasti hitaasti täyttyvässä kannussa, mutta kuunteli samalla odottavaisena. He olivat Tessalta oppineet, että mikäli asiakkaista puhuttiin, se piti tehdä vaivihkaa ja omia töitään keskeyttämättä.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 695
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Valintojen edessä

Post by Tinanja » Sat Jan 27, 2018 11:49 am

Ingvild
Sisäinen kamppailu Aminin kohtalosta ei tuntunut tarttuneen muihin ryhmäläisiin Llianjinista. Tapansa mukaan Aleota ei tilanne vaikuttanut hetkauttavan mihinkään suuntaan, tämä suhtautui aina yhtä kylmän viileästi tähän. Elieze näytti piiloutuvan järkeilyn taakse, ehkä tunteensa piilottaakseen, ehkä halutakseen tuoda oman äänensä esille. Ehkä se, mitä he löysivät raunioista oli ollut ponnahduslauta tälle, tilanteen tärkeämpänä näkemiselle? Mutta, Ingvild ei voinut kieltää, etteivätkö paperit raunioista, Amin, ja tilanne itsessään, olisi kalvaneet hänen mieltään, pyörittäneet ajatuksia ja sumentaneet tietyllä tavalla päätöksentekoa. Eikä hän voinut kieltää sitä, että tuntui pahalta kadottaa tuo nuori nainen raunioihin, vaikka eivät he tilanteelle varmaan sen enempää olisi voineet tehdä. Nyt kuitenkin oli keskityttävä suurempaan asiaan yksittäisten kohtaloiden sijasta: mitä Tanamor, lohikäärme, kirjeet... Elageiros ja avain toisivat heidän tulevaisuudensuunnitelmiinsa, ja miten heidän päätöksensä voisivat vaikuttaa koko maan tulevaisuuteen. Ingvild päätyi vilkaisemaan ohimennen Elizeen - olisi ehkä parempi tuoda uudelleen keskusteluun heidän löytönsä vasta, kun tämä keskustelu seuraavasta liikkeestä olisi käyty... Varsinkin, kun Llianjin näytti niin epäröivältä.

Ingvild oli varma, että lohikäärmeongelman ja Metiksestä saadun tehtävän kannalta parasta olisi lähteä seuraamaan johtolankoja, joita Elageiros, Tanamor ja se avain olivat heille antaneet. Mutta se, miten heidän löytönsä raunioista vaikuttaisivat tähän jäisi vielä nähtäväksi. Nainen päätyi vain nyökkäämään eliezen kommentille.
"Olen samaa mieltä, ettemme voi vain ohittaa sitä, mitä siellä tapahtui Elageiroksen osalta. Kuka muuten näkisi niin paljon vaivaa, taitoa ja magiaa luodakseen sellaisen näyn, tilanteen ja viestin, mikäli sillä ei olisi jotakin varteenotettavaa viestiä", Ingvild sanoi lopulta, nyt Llianjinia katsoen. Hän näki miehestä pitkälle epäilyksen taakan, ja sen, että tuo oli kahden vaiheilla tilanteesta. Hän myös oli nähnyt, miten suojelevasti tuo suhtautui Aminia kohtaan, joten tälle oli varmasti vaikeaa menettää... "oppilas". Mutta... oli huomioitava suurempi hyöty kuin yksi henkilö... Olisi se miten vaikeaa tahansa.

Aleo
Oli yllättävää, että Llianjin myönsi jopa uskovansa siihen, että tämä oli kyseinen avain, josta Elageiros oli heille puhunut. No, se oli puoli voittoa tästä väittelystä, johon Elieze, tuo aiemmin niin hiljainen nainen päätyi myös kommentoimaan tilannetta. Tämän sanat näyttivät olevan suunnattu eniten epäilyksiä tilanteesta esittelevälle Llianjinille, ja Aleo tyytyi kuuntelemaan näiden keskustelua, kommentointia ja spekulointia. Vaikutti siltä, että Elieze ainakin aikoi uskoa Elageiroksen sanoihin. Se oli yllättävää tuolta hiljaiselta, syrjäänvetäytyvän oloiselta naiselta... ehkä tässäkin oli jotakin suurempaa, mitä hän oli alunperin ajatellut? Olisiko tämä mahdollinen uhka, vaikka tuo nyt vaikutti olevan samalla puolella? Oli vaikea sanoa, ja Atlashaltia tuhahti tuskin huomattavasti ajatustensa päätteeksi - nyt oli keskityttävä keskusteluun, eikä spekulointiin... Sille olisi oma aikansa ja paikkansa vielä.

"Kirjoituksemme mainitsevat Tanamorin, mutta eivät mitään siitä, mitä sieltä löytyy. Kukaan ei ole kuullut tästä aiemmin", Aleo sanoi sitten viileästi, kylmästi jopa Llianjinille. "Mutta mikäli arvovaltaiset esi-isäni olivat jättäneet Elageiroksen ja avaimen muodossa viestin, kaikkein järkevin teko on seurata sen ohjeita ja katsoa, mihin polku johtaa meidät", totesi Atlashaltiamies sitten edelleen hyvin viileästi, ja nyt katsoen suoraan Llianjinin väsyneitä, huolestuneita kasvoja. Ei heillä olisi varaa jäädä odottamaan, palaisiko tai löytyisikö se tytönheitukka, joka oli raunioihin omasta toimestaan kadonnut ja ehkä kuollut. Heidän pitäisi löytää tämä sankari, jonka Elageiros oli maininnut, herättää tämä horroksestaan ja katsoa, mitä sanottavaa tällä sankarilla olisi. Lisäksi Aleo tietenkin halusi tavata vertaisen Atlashaltian, vaikka tämä olisikin elänyt alunperin vuosituhansia sitten. Eikä olisi mitään epäilystäkään siitä, että he löytäisivät Atlashaltian sieltä, mihin Elageiros oli heidät ohjannut. Nyt vain pitäisi saada erityisesti Llianjin uskomaan tämä, ja se... se vaati noiden sanojen sanomisen. Ehkä ne riittäisivät.
"Emme myöskään ole nähneet mitään, mikä viittaisi siihen, että Elageiroksen sanat eivät olisi totta, tai ettei niissä olisi mitään totuuspohjaa", Aleo lisäsi vielä, nyt vilkaisten ohimennen muitakin ryhmäläisiä. "En usko, että menetämme tämän ennennäkemättömän lohikäärmeongelman ratkaisussa mitään, mikäli seuraamme johtolankoja, joita saimme Tanamorista... Kuten...", Aleo katsoi Eliezeen. "... sanottu jo, sekä Tanamor, että olento vaikuttavat olevan samalta aikakaudelta."

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 431
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Valintojen edessä

Post by Kuparirapu » Mon Feb 05, 2018 8:39 pm

Neiti Elieze avasi suunsa, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, ja hänen sanansa saivat aluksi vastauksekseen vain Llianjinin kohottaman kulman. Mikähän puolihaltian oli saanut noin puheliaaksi, kun aiemmin olisi voinut luulla hänen kielensä olevna kiveä?
"Uskot sitä, et tiedä tätä, ja silti kaikki tuntuu niin varmalta...tuollainen puhe on lyhyen elämän tuotosta," Llianjin sanoi aavistuksen pistävästi. "Kerta toisensa jälkeen olen päässyt yllättymään, kuinka moni asia on paljastunut olemaan 'pelkkää sattumaa'..."
Vanhan haltian huomio keskittyi kuuntelemaan Ingvildiä ja Aleota, ja hän näytti unohtavan Eliezen kuin tämä olisi ollut hädin tuskin edes paikalla. Llianjin risti hoikat sormensa leukansa alle ja hänen katseensa ajelehti juomastaan nousevassa ohuessa höyryssä.
"Me emme ole myöskään nähneet mitään, mikä tukisi kaikkia niitä väitteitä," hän heitti terävästi Aleolle, ennen kuin vastasi Atlashaltian katseeseen. "Tarinat ja legendat ovat hienoja, mutta ne ovat sanoja. Ja sanojen merkitys voi muuttua ajan myötä. Johtajista tulee sankareita vasta tarinoiden kautta, ja mitä kauemmin tarinat kulkevat suusta suuhun, sitä enemmän ne kasvavat. Atlashaltioiden tarkasti vaalittu perimätietokaan ei välty tällaiselta, siitä olen miltei varma."
Katsoen ympäri pöytää Llianjin ilme oli tiukka, kuin hän olisi toppuutellut uhkarohkeita lapsia.
"Haluan muistuttaa teitä nyt, ja koska minulla on meistä ainoana terve annos järkeä päässäni, tulen muistuttamaan myös vastaisuudessakin: kenties emme löydä sankaria. Kenties emme löydä yhtään mitään. Kenties sekä tuo ase että se patsas olivat vain kuolleita sanoja menneisyydestä, jotka menettivät kaiken merkityksensä samana hetkenä kun niihin lopulta lakattiin kiinnittämästä huomiota!"

Antaen hiljaisuuden, jonka hänen tiukat sanansa olivat pöytään laskeneet, pysyä rikkumattomana hetkisen Llianjin otti siemauksen juomastaan. Rehellisesti hänestä tuntui kyllä hieman paremmalta; teki hyvää saada purkaa ääneen sitä mikä hänen hermojaan oli kiristänyt jo kaupungin löytymisestä lähtien. Mutta nuhteet oli nyt annettu, ja oli aika todella pohtia tulevaa.
"Mutta siinä olen samaa mieltä, että meidän on seurattava tätä vihjettä," Llianjin sanoi yllättäen. "Viimekädessä siksi, ettei meillä ole mitään muuta. Jos emme löydä vuorilta mitään...noh, sittenpä se vaihtoehto ainakin on käytetty loppuun asti."
Sormeillen tuoppinsa kulunutta puupintaa Llianjin muisteli ääneen mitä Elageiros oli sanonut:
"'Pohjoisessa vuoristossa, lähellä Antezia. Kääpiöiden kaupunkia...jos matka Tanamoriin oli haastava, seuraava etappimme tulee olemaan vieläkin työläämpi."

Locked