Pelastus ja kadotus

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
User avatar
Kide
Posts: 526
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Pelastus ja kadotus

Post by Kide » Sun Jan 14, 2018 7:00 pm

Zahir tarkkaili varovaisen verkkaisesti kapakkaa ennen kuin ujutti kätensä viittansa suojiin. Naenija tunsi sydämensä voimistuneen sykkeen entistä kovempina iskuina rintaansa vasten. Oliko Zahir onnistunut hankkimaan tietoa Sha'lassainhaltiasta? Entä Nafista? Ruskeat silmät seurasivat aavistuksen kaventuneina Zahirin esiin vetämää paperia. Haltian katse näytti liimaantuneen kellastuneeseen ja hieman ryppyiseen arkkiin Zahirin levittäessä sitä pöydälle. Nana kurottautui huomaamattaan hieman eteenpäin ja oli ihme, ettei hänen sisäinen jännityksensä saanut ilmaakin hänen ympärillään väreilemään. Hänen katseensa sinkoili pitkin karttaa yrittäen tunnistaa sen kuvaaman paikan, mutta koska Phoebe jäi sen ulkopuolelle, ei Nana tunnistanut aluetta. Kuinka hän olisi voinutkaan, sillä eihän hän liikkunut Phoeben asutettua aluetta kauampana oikeastaan koskaan.
"Viisi seuraajaa ja Sha'lassainhaltia." Nanan sydän rummutti entistä hurjempaa tahtia Zahirin jatkaessa puhumistaan. Mies oli onnistunut - tai todennäköisesti hänen kontaktinsa olivat onnistuneet - paikantamaan sen haltian. Sen täytyi olla juuri se sama nainen, joka Nafin oil vienyt! Eihän täällä Sha'lassainhaltioita, varsinkaan lohikäärmeistä puhuvia, joka päivä liikkunut. Nanan sydämen vauhti laantui hieman ja hän oikaisi asentoaan helpottuneena: Nafi oli yhä lähellä ja he pääsisivät paikalle vain muutamassa tunnissa.

Haltian helpotus ei kuitenkaan kestänyt pitkään, vaan hän jäykistyi melkein heti uudestaan Zahirin jatkaessa vielä kertomalla epäilyksistään, mikä heitä paikan päällä odottaisi. Nana oli yrittänyt hyväksyä sen, että Nafin takaisin saaminen tulisi kaikella todennäköisyydellä vaatimaan muutakin kuin puhetta, mutta silti sen ääneen toteaminen teki siitä paljon todellisempaa ja paljon vaikeampaa. Haltia tunsi Zahirin tuijotuksen itsessään ja pakottautui nostamaan katseensa kartasta kohdatakseen sen. Hänen nyökkäyksensä hyväksymisen merkiksi oli pikemminkin vain pieni pään värähdys, jonka juuri ja juuri hyvällä mielikuvituksella saattoi hyväksyväksi eleeksi tulkita. Nana vilkaisi nopeasti myös Vareota ja nielaisi. Vaikka miehen ei tarvitsisi maksaa Zahirin avusta myöhemmin, saattaisi pelkästään Nafin vapauttaminen käydä hänelle kalliiksi, jos asiat riistäytyisivät käsistä. Sitä pelkoa Nana oli kantanut mukanaan alusta asti, mutta sivuuttanut sen väkisin. Tässä vaiheessa sen mahdollisuuden kieltäminen alkoi olla hankalaa, oikeastaan mahdotonta. Ja vaikka kuinka epäilyttävältä ja luotaantyöntävältä ihmiseltä herra Atherton oli kaiken tapahtuneen valossa alkanut vaikuttamaan, tunsi parantaja pelkoa myös hänen puolestaan. Ajatus siitä, että hänen takiaan joku loukkaantuisi, tuntui sietämättömältä, mutta yhtä sietämätöntä sillä hetkellä oli ajatella Nafi-parkaa. Haltia muistutti myös uudestaan itselleen, ettei todellisuudessa tuntenut kumpaakaan näistä miehistä tai näiden kyvyistä. Ehkä hänen huolensa heidän turvallisuudestaan oli turha. Olihan vaikuttanut siltä, että Zahirille tämä saattoi olla arkipäiväistä ja kukaties niin oli Vareollekin. Tuo kylmäävä ajatus sai Nanan vilkaisemaan kaljupäistä miestä ja tämän vyöltä roikkuvaa nuijaa uudelleen. Se, joka kantoi tuollaista asetta mukanaan, osasi myös epäilemättä käyttää sitä.

Vareon ensimmäinen kysymys loi jonkinlaista toivoa tulevaan iltaan. Kenties sen haltian seuraajat voisivatkin ymmärtää kuinka järjetöntä naisen toiminta oli eivätkä asettuisi vastarintaan. Sen jälkeen myös Sha'lassainhaltia saattaisi luovuttaa. Tai vaikka ei luovuttaisi, Nanan täytyi myöntää, että sen naisen kohtalo tuskin jäisi häntä jälkikäteen vaivaamaan. Parantaja ei kuitenkaan toivonut kenenkään loukkaantuvan ja piti sen välttämistä itsestäänselvyytenä, vaikka olikin henkisesti alkanut valmistautumaan muuhun.
"Eikö se ole itsestäänselvyys?" haltia lisäsi Vareon kysymyksen perään miehiä vuorotellen katsoen, kulmat huolesta aavistuksen kurtistuneina. Sentään Vareo näytti kunnioittavan jokaisen elämän arvoa - ehkä hänen vaistonsa miestä koskien eivät olleetkaan täysin väärässä. Helpotuksekseen Nana pystyi lopettamaan vertailunsa näiden miesten samanlaisuudesta. Yhtäläisyyksiä heissä oli, sitä ei voinut kieltää, mutta Nanasta tuntui ettei Vareon ilmeettömän naamion takana ollut pelkkää välinpitämättömyyttä. Zahir sen sijaan tuntui olevan jotain aivan muuta; Nana ei ollut ennen nähnyt yhtä kylmäävää katsetta, ja jokin miehessä loi vaikutelman, että se kylmyys jatkui aina sydämeen asti.

Vareon lisäkysymyksiä kuunnellessaan tunsi Nana vatsassaan kasvavan jäävuoren muljahtavan ikävästi. Keskittyessään kaikkeen muuhun ei haltia ollut vielä tullut ajatelleeksi, että heitä tosiaan oli vain kolme, kun taas heitä vastassa olisi kaikkiaan kuusi henkilöä - olettaen että Zahirin saamat tiedot pitivät paikkansa, eikä Sha'lassainhaltian seuraajien joukko ollut kasvanut. Oikeastaan tilanne tulisi siis olemaan kaksi vastaan kuusi, mikäli se ei puhumalla ratkeaisi. Vaikka Nana halusi väkisin pitää ulkokuorensa yhtä tyynen oloisena kuin miehet, oli tummanruskeiden silmien takana värjyvä pelko jo lähes pinnassa hänen kääntyessään Zahirin puoleen.
"Selvisikö haltiasta muuta? Viittasiko mikään hänen olevan maagikko?" Nanan mieleen oli juolahtanut vasta nyt, ettei hän edelleenkään ollut muistanut kertoa epäilyksiään tuosta haltiasta. Vaikka asia tuskin tässä vaiheessa enää mitään muuttaisikaan, Nana halusi myös miesten tietävän tästä. Hänen tietonsa magiasta rajoittui vain parantamiseen ja kokemus maagikoista oli melko suppea, mutta sen haltia tiesi, että kovalla harjoittelulla he saattoivat hallita pelottavan paljon erilaisia kykyjä.
"Torilla hän käveli liekkimeren läpi vahingoittumatta, enkä keksinyt sille muuta selitystä." haltia kertoi ja vilkaisi nyt myös Vareota; Zahirin kivikasvoista tuskin näkyisi mitä hän tästä ajatteli, mutta Vareon olemus voisi paljastaakin jotain.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 677
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Pelastus ja kadotus

Post by Tinanja » Mon Jan 15, 2018 1:01 pm

Maagikko vilkaisi kartasta Vareoon, joka tutkaili sitä lähes yhtä tarkasti kuin Naenijakin - tosin nuo taisivat molemmat katsoa sitä kohtalaisen tarkasti, mutta nopeasti piirrettyä karttaa vähän eri lähtökohdista. Ilmeisesti Naenijan vaikutuksesta Vareo kysyikin, mitä mahdollisesti antautuville seuraajille tehtäisiin - saisivarko nämä pitää henkensä, vai pitäisikö heidän maksaa mahdollisesta virheestään verellä. Sanat saivat maagikon katseen kääntymään kokonaan Vareoon, ja tämä oli jo vastaamassa, kun Naenija huomautti, että sen tulisi olla itsestäänselvyys, että nämä saisivat pitää henkensä, tai ainakaan eivät maksaisi verenvuodatuksella virheestään. Zahir ei voinut olla kuin hymähtämättä vähän noiden sananvaihdolle. Toki parantajan tehtävä oli säilyttää elämää, auttaa ja edistää sitä, mutta... Zahirista siinäkin saisi mennä raja. "Kuvittelin, että ystävällisyydelläsikin on rajoja. Mitä todennäköisemmin tämä on sama joukko, joka murtautui kotiisi, pahoinpiteli sinut ja vei liskosi... Helläkätisyydestä senkään kohdalla tuskin kukaan meistä voi mennä takuuseen", maagikko huomautti Naenijaa nyt arvioiden katsellen. Miehen sävy oli viileä, ja siitä oli mahdoton kuulla, kummalla puolella tilannetta Zahir itse oli. "Mutta...", tämä käänsi katseensa Vareoon. "Mielelläni kuulen, mitä heillä on sanottavanaan tilanteesta", tämä totesi sitten. Se oli kauniisti verhottu ilmaus, hyvin diplomaattinenkin tavallaan, mutta ei lukinnut mitään pois, eikä kertonut suoraan, mitä mieltä Zahir oli suuntaan tai toiseen asiasta. Oikeasti maagikolle oli aivan sama, elivätkö vai kuolivatko nuo, mutta hän halusi saada kaiken aiheeseen liittyvän tiedon itselleen, ja ehkä tuo seuraajien kuulustelu voisi olla siihen yksi pätevä vaihtoehto? Se jäisi vielä nähtäväksi. Pääasia kuitenkin olisi se Sha'lassahaltia... Tuon Sha'lassahaltianaisen motiivit kiinnostaisivat häntä niin kauan, kun ne vaikuttaisivat hänen kaupunkiinsa tavalla tai toisella. Torilla tuon näyttävä esiintyminen, saarnaaminen ja yritys aloittaa kulttia, saada seuraajia oli kyllä Zahirinkin ongelma viimeistään siinä vaiheessa, kun se alkaisi vaikuttaa tavalla tai toisella hänen liiketoimiinsa. Tämä oli hyvä tilaisuus samalla selvittää, mitä tuo nainen edes teki, mitä tämä halusi, ja mitkä tämän tavoitteet mahdollisesti olisivat... ja miten tämän toimet vaikuttaisivat hänen liiketoimiinsa ja hänen kaupunkiinsa.

"En löytänyt merkkejä siitä, että luolasta olisi toinen ulospääsy, mutta en voi sanoa sitä varmaksi, joten on parempi pitää silmät auki", maagikko vastasi sitten Vareolle tämän kysymykseen luolan rakenteesta kuin olisi vaihtanut aihetta sääilmiöstä toiseen, katsellen nyt karttaa arvioiden. Luolasta oli harmillisen vähän merkintöjä. Se ilmeisesti vaikutti siltä, että vesi olisi sen aikoinaan kovertanut, joten siellä voisi olla hyvin jotakin, mikä voisi johtaa ulos. Tai sitten sitä olisi jonkun toimesta muokattu... Zahirin oli pakko myöntää, että hän ei tiennyt suoraa vastausta Vareon kysymykseen. Ehkä pidempi aikaikkuna selvittelyssä olisi auttanut, mutta nyt sellaista ei olisi saatavilla, ja olisi toimittava niiden tietojen mukaan, mitä hänellä oli. Zahir kyllä tiesi, ketkä kärsisivät, mikäli esimerkiksi seuraajien määrän joku olisi laskenut väärin.

Zahir kohotti tuskin huomattavasti kulmiaan kuullessaan Naenijan kertovan siitä, miten Sha'lassahaltia oli kävellyt liekkien lävitse. Se huhu siis oli totta - Zahir ei ollut voinut varmistaa sitä. Naenijan epäilyihin mies kuitenkin pudisti päätään. "Mikään ei viittaa siihen, että hän olisi maagikko. Kukaan ei ole nähnyt hänen lausuvan loitsuja, mutta voi olla, että hän on saanut apua maagikolta. Hän on voinut saada myös jonkin harvinaisen voimakkaan maagisen esineen käsiinsä ja käyttää sitä näytösluontoisesti herättääkseen enemmän kunnioitusta ja pelkoa, ties mitä tavoitteita tavoitellessaan", maagikko sanoi hiljaa, Naenijaa nyt arvioiden huppunsa suojista katsellen. Tähän väliin olisi sopinut maininta siitä, että hänkin oli maagikko itse, mutta... mitä Naenija nyt tekisi tiedolla? Ei mitään? Tai varautuisi siihen, mitä hän voisi tehdä Sha'lassahaltian luona, mutta sitä voisi käyttää myös imagon luomiseen tuon naisen silmissä, ja sinne se oli parempi säästää. Vaikutti nimittäin siltä, ettei Vareo ollut sanonut naiselle hänen magiastaan, ja illuusiota ei nyt kannattanut rikkoa.

"Onko teillä vielä mielessä jotakin, mistä meidän tulisi keskustella, ennen kuin lähdemme?" Zahir kysyi sitten pienen hiljaisuuden laskeuduttua heidän välilleen. Tosin, he ehtisivät vaihtaa vielä keskustelunpätkiä myös luolaa kohden kulkiessaan.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 416
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Pelastus ja kadotus

Post by Kuparirapu » Sat Jan 20, 2018 1:06 pm

"Ei mitään, parempi että lähdemme," Vareo vastasi Zahirille ja nousi seisomaan tuoli lattiaa vasten rahisten. Hänen ilmeensä oli vakavan jännittynyt odottaessaan Zahriria ja Naenijaa.
"Eli ei mitään, mistä olisi hyötyä puhua sinun kanssasi," Vareo ajatteli katse visusti alaspäin mutta rohjeten sentään vilkaisemaan Zahirin tummaa viitanlievettä. "Sinulle tuntuu riittävän, kunhan saat tuoretta verta käsillesi ja samalla hävitettyä tulevan kilpailijan ennen kuin tämä edes ehtii uhmata sinua kaupungin hallinnasta."
Alistuneen näköisenä Vareo nosti kangaskäärön lattialta, ja antoi Naenijan seurata Zahiria ennen kuin asetti parantajan jälkeen kadulle. Mustiin pukeutunut maagikko oli luontevasti ottanut johtajan roolin, ja hänen jalanjäljissään he kulkivat eteenpäin. Kohti talleja, kuten aiemmin oli selvinnyt. Kadun hälinästä huolimatta Vareo tunsi epämukavan hiljaisuuden roikkuvan heidän välillään, tosin hän saattoi olla ainoa joka huomasi sen. Naenijaa varmaan huoletti enemmän Nafin hyvinvointi, ja Zahir tuskin edes huomasi.

Heidän lähestyessä kaupungin pääportin lähellä sijaitsevia talleja, tuttu tallimestari kiiruhti välittömästi Zahiria vastaan. Mies vilkaisi suurpiirteisesti Naenijaa ja Vareota, ja jos hän tunnistikin kaljun miehen edellisestä kerrasta, tallimestari ei näyttänyt sitä mitenkään. Hidastaen askeleitaan Vareo rykäisi kiinnittääkseen Naenijan huomion, ja viittasi tätä odottamaan kun Zahir vaihtoi sanan tai pari tallimestarin kanssa.
"Olen varma, että tämä on tullut esille jo liiankin selvästi, mutta sanon sen silti ääneen: väkivalta voi olla väistämätöntä kun pääsemme perille," Vareo sanoi katsomatta kuitenkaan Naenijaa silmiin.
"Ja tiedän, ettet toivoi sellaista kenellekään. Mutta meillä ei ehkä ole vaihtoehtoja. Siksi..."
Mies kääri kangaskäärön auki, ja nosti heidän välilleen suunnilleen kyynäränmittaisen puunuijan. Se oli yksinkertainen, koristeeton, ja tukevan tuntuinen kädessä. Sen pää oli yksinkertaisen pyöreä.
"Tällä on helpompi satuttaa kuin aiheuttaa pysyvää vahinkoa, joten luulen sen sopivan sinulle. Ota se, jos ei muuta niin minun mielenrauhaani varten," hän sanoi ojentaen nuijan kahvaa parantajalle.
"Minä järjestin sinut tähän, mutta haluan tietää ettet joudu vaaraan sen takia," hän lisäsi vaimealla äänellä.

User avatar
Kide
Posts: 526
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Pelastus ja kadotus

Post by Kide » Sat Jan 20, 2018 6:13 pm

Zahirin todetessa, että paikalla odottavat seuraajat saattoivat hyvinkin olla samat, jotka olivat toissayönä käyneet Nanan kimppuun, mutristi haltia suutaan muttei sanonut mitään. Ei hän voinut kieltää, etteikö olisi ajatellut Sha'lassainhaltian seuraajineen ansaitsevan saman kohtalon kuin hän. Ajatus oli yhtä aikaa tyydyttyvä ja tuntui pelkästään oikeudenmukaiselta kuin myös kauhistuttava ja vastoin kaikkia paratajan periaatteita. Täytyihän kaikilla olla mahdollisuus kadutessaan hyvittää tekonsa. Vai menikö siinä jokin raja? Ei, myös näillä onnettomilla täytyi olla katumisen mahdollisuus - ainakin tuon haltianaisen seuraajilla. Vaan entä Sha'lassainhaltialla itsellään? Kaikkihan olivat samanarvoisia, myös se nainen. Vai voisiko hänen kohdallaan mennä se raja, jonka ylitettyä peruuttamista ei ollut? Voisi - ehkä. Naenijan ajatukset tuntuivat kiertävän aiheesta aina samaa kehää, eikä hän koskaan voinut olla varma lopputuloksesta. Hän saattoi vain toivoa, että tekisi paikan päällä pakon sanelemana oikeat valinnat ilman miettimistä, mikäli sellainen tilanne tulisi. Sellaiset valinnat, joiden kanssa hän pystyisi jatkamaan elämäänsä.

Kumpikaan miehistä ei näyttänyt reagoivan mitenkään siihen, että Sha'lassainhaltia saattaisi olla maagikko. Aivan kuin asialla ei olisi ollut minkäänlaista merkitystä, vaikka Nanasta se muutti paljonkin sitä, mitä he tulisivat perillä kohtaamaan. Ja eihän sillä juuri merkitystä miehille ollutkaan, kun he molemmat tiesivät mihin Zahir omalla magiallaan pystyi. Haltia kurtisti hieman kulmiaan ja antoi katseensa lipua miesten välillä, kunnes lopulta päätti ottaa Zahirin kertoman helpottavana tietona ja luottaa siihen.

Tätä hetkeä Naenija oli yhtä aikaa odottanut kärsimättömästi ja myös pelännyt kuollaakseen: lähtöä. Haltia vain nyökkäsi Vareon todetessa, että oli parempi jo lähteä liikkeelle. Nanasta tuntui kuin koko tämä päivä olisi mennyt jonkinlaisessa usvassa ja koko tilanne tuntui epätodelliselta. Hän nousi tuoliltaan hitaasti ja piti kätensä pöydänreunassa kiinni siltä varalta, että tarvitsisi tukea. Hänen olonsa ei ollut suoranaisesti heikko, mutta jollain tapaa niin irrallinen, että varotoimenpiteet tuntuivat olevan tarpeen. Vareo jäi selvästi odottamaan, että Zahir lähtisi johdattamaan heitä seuraavaan paikkaan. Ennen kuin Nana kääntyi viitta hulmahtaen lähteneen Zahirin perään hän koetti vielä etsiä Vareon katseen omaansa. Haltia ei tiennyt tarkalleen ottaen itsekään mitä varten, mutta ehkä hakeakseen jonkinlaista tukea tai millaista vain luonnollista reaktiota Zahirin ilmeettömän kylmyyden jälkeen, joka jotenkin tasapainottaisi tilanteen epätodellisuutta. Vareon ilmeetön katse pysyi kuitenkin jossain lattian seutuvilla, ja huultaan puraisten Nana lähti harppomaan Zahirin perään.

Matka pohjoisportille meni täydessä hiljaisuudessa, joka tuntui käärivän kolmikon painostavaan vaippaansa tiukasti. Vaan tuskinpa yksikään heistä olisi kaivannutkaan keskustelua säästä tai suolakalan hinnoista. Pitkän ja tasaista tahtia jatkuneen kävelyn puuduttavuus oli jollain tapaa Naenijasta myös rauhoittavaa, vaikka ajatuksiaan hän ei siitäkään huolimatta onnistunut hidastamaan. Vasta heidän saatuaan hevostallit näkyviin ja niiden lähinnä heinästä ja lannasta koostuvan ominaistuoksun saavuttaessa heidät kevyen tuulevireen mukana, hyppäsivät Nanan ajatukset hetkeksi pois kiertämästä samaa kehää. Hän siristi silmiään ja tiiraili aitauksissaan rauhallisesti syöviä hevosia ihastuneena; Nana ei muistanut milloin olisi viimeksi ratsastanut, mutta hän oli aina pitänyt hevosista. Hän muisti kuinka joskus pidempää taivalta matkustaessaan oli saattanut kannustaa ratsunsa täyteen vauhtiin pitkin kumpareista niittyä ja seurata Nafia liitämässä onnellisena hänen vierellään. Haltia laski katseensa maahan kuin hänen muistostaan olisi juuri lyöty pää poikki ja samassa hänen ajatuksensa palasivat takaisin samaan pelon, jännityksen ja vihan kyllästämään rinkiin.

Tallien läheisyyteen päästyään ilmestyi jostain mies vastaanottamaan heitä. Mies kiiruhti Zahirin luo hädin tuskin Nanaa ja Vareota huomioiden, mikä sai haltian pohtimaan, kuinka paljon tuo mies tiesi herra Athertonin todellisesta luonteesta. Takaa kuuluva yskäisy havahdutti Nanan ajatuksistaan. Hän kääntyi ja jäi kummastuneena katsomaan Vareota. Iltapäivä oli jo kääntymässä illaksi ja taivaanrantaa kohden valuvan auringon heittämät varjot alkoivat pidentyä - sivusta paistava aurinko sai mustelmat haltian kasvoilla näyttämään tummemmilta ja piirsi myös Vareon kasvoilla näkyvät, ilmeisesti väsymyksen ja huolen jättämät uurteet selvemmin näkyviin. Vareon ääni oli vaimean oloinen, eikä mies nostanut katsettaan Nanaan puhuessaan. Nanasta tuntui ettei hänen sykkeensä ollut pariin päivään laskenut normaaliksi ja Vareon sanoja kuunnellessaan naisen sydämen rummutus kiihtyi entisestään. Nana tuijotti pientä, puhtaan vaaleaa ja omalla tavallaan kovin viattoman näköistä nuijaa, jonka Vareo oli juuri paljastanut kankaan sisältä, kuin se olisi ollut peto, joka voisi käydä kiinni heti sitä lähestyttäessä.
"Vaikka osaisin käyttää tuota, en minä... kuinka minä voisin?" Nana irrotti viimein katseensa nuijasta ja nosti sen Vareoon, mutta miehen katse harhaili edelleen jossain kaukana. Nana olisi jossain muussa tilanteessa voinut pitää Vareon sanoja nuijan käytöstä jopa ajattelevaisina, mutta nyt ne tuntuivat pysäyttävän haltian verenkierron, vaikka hänen sydämensä kuinka raskaasti sitä yrittikin ylläpitää.
"Hyvä on, mutta vain sinun mielenrauhasi tähden", Nana vastasi hetken nuijaa uudestaan tuijotettuaan. Hän vei kätensä nuijan kahvalle ja empi vielä hetken ennen kuin sulki vaalean puun kanssa lähes yhtä kalpeat sormensa varren ympäri. Täysin sileäksi hiottu varsi oli pelottavan sopivan tuntuinen Nanan kämmenen sisässä ja hänen teki mieli irrottaa otteensa siitä heti. Nana kuitenkin puri hampaansa yhteen ja kohotti nuijan varovaisesti Vareon käsistä kuin muinaisen arvoesineen. Hän laski nuijan pyöreän pään hiljaa toiselle kämmenelleen ja tuijotti sitä vielä hetken kuin olisi odottanut sen tekevän jotain kauheaa.
"Minä aiheutin tämän sinulle, mutta sinun ansiostasi voin saada Nafin takaisin", Nana vastasi painokkaasti ja nosti katseensa vaativana Vareoon, kuin olisi sillä voinut pakottaa miehenkin viimein nostamaan oman katseensa. Vaikka Vareo oli juuri tavallaan osoittanut olevansa toista maata Zahirin kanssa, olisi Nana halunnut nähdä tämän katseen ja etsiä sieltä vaikka väkisin esiin hippusen lämpöä, pelkoa, huolta tai mitä vain muuta kuin pelkkää ilmeetöntä tyhjyyttä. Mitä vain inhimillistä tämän unenomaisen painajaisen keskellä.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 677
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Pelastus ja kadotus

Post by Tinanja » Mon Jan 22, 2018 4:52 pm

Vareo vastasikin nopeasti hänen kysymykseensä siitä, että oliko vielä jotakin ennen varsinaista matkaan lähtemistä. Ei ollut, ja Zahir kieltämättä olisi ollut hieman yllättynyt, mikäli tuo vielä tämän kohtalaisen syvällisen selityksen, kartan ja parin kysymyksen jälkeen olisi vielä keksinyt jotakin kysyttävää. Zahir ei sanonut mitään, kun otti hallituin, hitain liikkein kartan pöydältä ja taitteli sen siistiksi kasaksi, ennen kuin työnsi sen takaisin taskuunsa vaatteidensa sisälle. Samalla mies nousi seisomaan ja työnsi tyhjää teemukiaan vähän keskemmälle pöydällä. Lähtiessään ovea kohden mies veti hupun paremmin päähänsä, ja astui pian raikkaaseen ulkoilmaan suunnaten pitkien askeliensa suunnan talleja kohden. Kaupungilla ei näyttänyt tapahtuvan mitään erikoista, eikä ollut erityistä ruuhkaakaan - joitain kulkijoita pääkadulla, sivukaduilla ei sitä vähääkään. Kauempaa kuului keskustelun ääniä, lasten kiljumista, mutta Zahir ei rekisteröinyt ääniä, kulki vain kohtalaisen ajatuksiinsa vaipuneena, ja matka talleille taittui nopeasti.

Zahir nyökkäsi tervehdykseksi tutulle tallimestarille, joka oli laittanut heille kolme hevosta valmiiksi. Maagikko kääntyi kuitenkin ohimennen vilkaisemaan myös Vareota ja Naenijaa samalla puolella korvalla kuunnellessaan kaksikon hiljaista keskustelua. Alkoi vaikuttaa siltä, että Vareo välitti Naenijasta - tai halusi ainakin huolehtia tuosta, miksi muuten tämä olisi tuonut tuolle aseen? Zahir tarttui lähemmäs tuodun hevosen ohjiin ja pian nousi kevyesti hevosen selkään kääntäen sen nyt Vareota ja Naenijaa kohden.
"Ehditte jatkaa keskusteluanne matkallakin", Zahir huomautti sitten katsellen nyt alaspäin kaksikkoa, odottaessaan, että nämäkin pääsisivät heille varattujen hevosen satuloihin ja liikkeelle. Maagikon ratsu otti pari sivuaskelta malttamattomana odottaessaan liikkeellelähtöä. Tallimestarin eleistä oli lähes mahdoton päätellä, millainen tämän suhde Zahiriin oli, mutta ainakin kauppias oli saanut käyttöönsä matkan ajaksi kolme hyväkuntoista, varmasti arvokasta ratsua, ja tuo tarjosi myös Naenijalle ja Vareolle näiden ratsujen ohjia sanaakaan sanomatta, nyökäten vain molemmille lyhyesti.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 416
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Pelastus ja kadotus

Post by Kuparirapu » Mon Jan 22, 2018 7:58 pm

Naenijasta näki kuinka hän vieroksui asetta, mutta onneksi lopulta parantaja otti sen. Vareo kääri kankaan vyölleen ja sanoi:
"Sanot noin, mutta emme tiedä miten tässä vielä käy..."
Mutta puhuessaan Vareo nosti viimein katseensa maasta kohdatakseen haltianaisen, ja hän rykäisi.
"Anteeksi, minun ei pitäisi antaa synkille ajatuksille jalansijaa tällaisella hetkellä."
Tietämättä oikein mitä voisi sanoa Vareo antoi itselleen hetken aikaa uppoutua Nanijan tummiin silmiin, joissa hän ainakin kuvitteli näkevänsä yhä aiempaa teräksenkovaa uskoa maailmaan. Ja häneen. Vetäen tuosta uskosta hieman voimia Vareo nyökkäsi ja ääni uudelleen vironneena sanoi:
"Kas niin. Eiköhän mennä pelastamaan Nafi takaisin kotiin."

Zahirin ääni rikkoi hetken, ja viitaten kädellään Vareo meni hevosten luokse. Noteeraamatta tallimestaria kummemmin, eipä hänkään ollut Vareota ystävällisillä sanoilla ollut tervehtinyt, Vareo painoi jalkansa jalustimeen ja ponnistautui kevyesti satulaan. Kuin itsestään hänen kätensä tarttuivat tottuneesti ohjaksiin, ja käänsivät hevosen Zahirin ratsun lähettyville, kuten joskus vuosia aiemminkin. Vareon hevonen tuhahteli, kenties tuntien ratsastajansa olevan jännittynyt, mutta Vareo topputteli sitä parhaansa mukaan. Heti, kun Naenija oli noussut satulaan, Zahir napautti ohjaksia ja ohjasi ratsunsa kaupungin portteja kohti. Ilmeisesti kaksi muutakin eläintä olivat tottuneet kulkemaan yhdessä, koska ne seurasivat ilman suurempaa suostuttelua. Portilla heille annettiin tietä, ja muurien ulkopuolelle päästyään he hoputtivat eläimet kevyeen laukkaan. Kaupunki jäi nopeasti heidän taakseen, kutistuen pienemmäksi auringon liikkuessa taivaalla ajan kulun mittana. He etenivät reipasta tahtia mutta Zahirin tiedot olivat pitäneet paikkansa. Odotuksentäytteinen tunti vaihtui pian toiseksi, heidän poiketessa päätieltä vähemmän käytetylle maantielle. Maa alkoi muuttuä mäkisemmäksi ja siellä täällä lojui rosoisia siirtolohkareita.
Sitten, Zahirin eleestä he hidastivat vauhtia. Maantie kääntyi jonnekin takaisinpäin, mutta he jatkoivat kapealle polulle joka nousi yhdelle mäelle. Sen päältä he näkivät harvojen puiden latvojen taakse, ja siellä siinsi tumma luolansuu kivikkoisen mäen kyljessä. Siristäen silmiään iltapäivän auringossa Vareo olisi voinut vannoa näkevänsä ohuen savujuovan luikertelevan jostain mäen harjalta.
"Tuolla se siis on," hän sanoi enemmän itselleen kuin muille.

User avatar
Kide
Posts: 526
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Pelastus ja kadotus

Post by Kide » Tue Jan 23, 2018 8:58 pm

Ei, he eivät voineet tietää mikä heitä odottaisi tai kuinka tässä kävisi, Nana tiesi sen liiankin hyvin, mutta värähti tahtomattaan Vareon pukiessa ajatuksen oikeiksi sanoiksi. Viimein mies oli kuitenkin nostanut katseensa ja Nana sai helpotuksekseen etsittyä siitä kaipaamaansa inhimillisyyttä: epävarmuutta ja odotusta, mutta myös uskoa, jota miehen viimeiset sanat vahvistivat. Vareon kerätessä itselleen voimia Naenijan tilanteeseen nähden yllättävän vankkumattomasta katseesta, toimi virta myös toiseen suuntaan vähintään yhtä vahvistavana. Nana oli lopulta näkevinään myös häivähdyksen lämpöä noissa pähkinänruskeissa silmissä ja jo se riitti keventämään nuijan painoa niin hänen käsissään kuin mielessäänkin. Nafi olisi luolassa, ja he löytäisivät sen.

Aseen tuomasta ensijärkytyksestä selvittyään Nana alkoi viimein myös ymmärtämään, että Vareo oli hankkinut nuijan selvästi vain häntä varten, hänen turvakseen. Miehen oma rautainen ja pelottavan kokoinen nuija roikkui hänen vyöltään ja oli ihan omaa luokkaansa tähän puiseen kapistukseen verrattuna. Tämä pieni nuija ei voinut sopia Vareon suureen kouraan, joten mies ei sitä tarjonnut hetken mielijohteesta vaan hänen oli täytynyt harkita asiaa jo aiemmin ja hankkia ase valmiiksi. Nana vilkaisi nuijaansa uudelleen, nielaisi ja katsahti Vareota ihan eri näkökulmasta.
"Kiitos, Vareo", hän totesi hiljaa ja laski oman katseensa takaisin alas. Nana oli varma ettei käyttäisi nuijaa ja olisi edelleen mieluusti antanut sen pois, mutta ymmärsi Vareon tarkoittavan sillä vain hyvää, niin ristiriitaista kuin se olikin. Kylmän möykyn lisäksi haltian vatsassa läikähti nyt myös jotain lämmintä.

Zahirin ääni, joka kuului yllättäen aivan haltian takaa, palautti hänen ajatukset takaisin tähän hetkeen kuin sormia napsauttamalla. Nanan katse viipyi vielä ohikiitävän hetken nuijassa, joka lepäsi hänen käsiensä päällä kuin tarjottimella, ennen kuin haltia uskalsi pudottaa aseen toiseen käteensä roikkumaan vetääkseen olkalaukkunsa toisella kädellä eteensä. Hän lähti kävelemään Vareon perässä hevosia kohti ja asetteli nuijaa samalla laukkuun poikittain, mutta osa sen varresta jäi törröttämään laukun läpän alta esiin. Nana yritti työntää nuijaa kokonaan piiloon, mutta se oli auttamatta liian pitkä mahtuakseen laukkuun. Parantaja olisi mieluusti tunkenut aseen pois näkyvistä kuin olisi sillä tavoin voinut poistaa sen mahdollisen tarpeen, mutta joutui tyytymään siihen, ettei hänen ainakaan tarvinnut nähdä nuijan vartta heilautettuaan laukkunsa selkänsä taakse. Nana kiitti vaisusti hänelle hevosta tarjoavaa miestä ja taputti pari kertaa ratsunsa ruskeaa kaulaa ennen kuin nousi sen selkään. Vaikka edellisestä ratsastuksesta oli pitkä aika, tuntui hevosen selässä istuminen Nanasta ihanan tutulta ja jollain tapaa rauhoittavalta. Haltia nyki vaivihkaa mekkonsa helmaa paremmin, vaikka tiesi että se jäisi väkisillä puoliväliin säärtä kuten aina ratsastaessa. Nana ehti tuskin hipaista ratsunsa kylkeä kantapäällään, kun se jo malttamattomana lähti ravaamaan kahden juuri liikkeelle lähteneen toverinsa perään.

Pöllyävän hiekan ja soran sekaan alkoi tarttumaan pian myös ruohoa ja satunnaisia heinänkorsia tien muuttuessa hiljalleen kapeammaksi ja osittain ruohotupsujen täplittämäksi. Auringon painuessa entistä lähemmäs horisonttia tuli ohikiitävään niittymaisemaan mukaan satunnaisia pensaikkoja ja puiden ryppäitä, ja ratsastuksen jatkuttua pitkästi yli tunnin alkoi metsäinen maisena ottaa valtaa vihreiltä ruohokumpareilta. Naenija oli uppoutunut ajatuksiinsa täydellisesti eikä edes huomannut Zahirin suunnanmuutosta ennen kuin hänen oma hevosensa hidasti vaistomaisesti vauhtiaan edessä kulkevien ratsujen vanavedessä. Nana hieroi rauhoittavasti korskahtelevan hevosensa kaulaa samalla kun silmät kaventuneina tiiraili mäennyppylää, jonka päälle heidän uusi reittinsä näytti johtavan. Hevonen oli selvästi väsynyt pitkästä ja rivakkaan tahtiin taitetusta matkasta ja puisteli vähän väliä hiestä kosteaa päätään karkoittaakseen sitä kiusaavat kärpäset.
"Enää hetki ja saat levätä", Nana kuiskasi ratsulleen ja toivoi olevansa oikeassa.

Heidän pysähdyttyään mäen laelle tunsi Naenija sietämätöntä kihelmöintiä päästä varpaisiin asti. Hän tuijotti kauempana erottuvaa mustaa luolansuuta kangistuneena, ja hänestä tuntui kuin luola olisi ollut yksi suuri silmä, joka tuijotti heitä takaisin. Haltia kohottautui aavistuksen irti satulastaan kuin olisi voinut sillä tavoin nähdä paremmin. Hänet valtasi käsittämätön halu kannustaa hevosensa laukkaan ja rynnätä tuon harvan metsikön läpi täyttä vauhtia luolalle. Järjen ääni oli kuitenkin onneksi vahvempi ja kielsi moiset ajatukset tiukasti - Nana istahti takaisin lämpimältä tuntuvaa satulaansa vasten. Nyt ei olisi sijaa järjettömille ratkaisuille vaan täytyisi toimia harkitusti. Haltia nyökkäsi vaistomaisesti Vareon sanoille, vaikka kumpikaan hieman hänen edelleen pysähtyneistä miehistä ei pystynyt sitä näkemään. Ilmassa roikkui jo raskaana kysymys: kuinka tästä edetään? vaikkei sitä kukaan ääneen lausunutkaan.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 677
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Pelastus ja kadotus

Post by Tinanja » Fri Jan 26, 2018 9:11 pm

Oli vaikea kuvailla sitä tunnetta, joka tuli, kun maagikko viimein, kaupungin viimeistenkin rakennusten kadottua heidän näköpiiristään painoi saappaiden peittämät kantapäänsä kevyesti ratsun kylkiä vasten, ja kumartui ottamaan harjasta kiinni ja antoi ratsulle ohjaa. Kuten monesti aiemminkin, lähtö oli räjähtävä. Se voima, se vauhti ja pitkät, lennokkaat askeleet toivat kieltämättä mukavan adrenaliinipiikin miehen kehoon. Zahir joutui kuitenkin harmikseen hidastamaan pian ratsunsa vauhtia tasaiseen, rauhalliseen ja matkaavoittavaan laukkaan suoralla tiellä - oli hänen jollain lailla huomioitava nuo kaksi takanaan toivottavasti seuraavaa ratsukkoa. Hän hiljensi vauhtia ennen pienelle polulle kääntymistä aina käyntiin saakka, rypisti hieman kulmiaan, kun polku, jonka piti johtaa luolalle, oli pienempi ja huomaamattomampi, mitä Zahir oli ajatellut. Mies tekikin kohtalaisen äkkinäisen käännöksen, hitaassa vauhdissa tosin, päästäkseen hevosensa kanssa polulle. Tämän matkan aikana maagikko ei ollut kertaakaan vilkaissut taakseen, vaan uskoi Naenijan ja Vareon pärjäävän itsekseen, seuraavan häntä. Hevosetkin varmaan osaisivat seurata laumanjohtajaansa, ehkä siis nuo kaksikin.

Zahir pysäytti lopulta ratsunsa mäen päälle, ja hyppäsi kevyesti alas hevosen selästä. Tuo sitoi hevosen läheisen puun oksaan nopealla vetosolmulla, ja kääntyi katsomaan mäeltä alas katsomattakaan Naenijaa tai Vareota, joiden oletti seuranneen häntä. Kumarassa, äänettä ja jokaisen liikkeensäkin halliten Zahir asteli läheisen pusikon luo mäenharjalla, ja jäi katselemaan alas, eteensä, suoraan luolan suulle. Luolan suu oli rosoinen, epätasainen, eikä näyttänyt erityisen vanhalta. Oli yllättävää, että suuaukko oli noinkin suuri. Zahir rypisti kulmiaan hieman, ja sitten pieni, ilkeä virne levisi tämän huulille. Mies kääntyi paikoillaan, ja veti saappaastaan hitaasti lyhytteräisen tikarin, jota piteli kahvasta terä ylöspäin, käsivartta vasten leväten. Zahir nousi seisomaan juuri ennen kuin saapui takaisin hevosten luokse. "Mennään", mies sanoi vilkaisten Naenijaa ja Vareota ohimennen, ennen kuin lähti takaisin sinne, mistä juuri oli tullut. Mies kiersi kevein askelin, matalana koko pusikon, ja lähti kulkemaan mäenrinnettä alas matalana, tarkkaillen hitaasti niitä kahta, jotka seisoivat tylsistyneen näköisenä luolan suuaukolla. Zahirin askeleet johdattivat tämän lähemmäs miehiä, jotka molemmat seisoivat luolan suuaukon molemmin puolin vartiossa.
"Ci’e – Na’ir – Ti’m – Olm – A’m", mies kuiskasi hiljaa, riimu kerrallaan, tarkasti, ja ojentautui suoraksi viimeisimpien loitsuriimujen karatessa hänen huuliltaan. Mies ojensi kätensä eteensä, ja osoitti keskikohtaa siinä kahden laiskannäköisen, tylsistyneen miehen keskellä, luolan suuaukolla. Suuri tulipallo räjähti näiden edessä, mutta ei varsinaisesti osunut näihin. Se kuitenkin tarjosi Zahirille nopean reitin sisälle luolaan. Maagikko käveli ripeästi, nopeasti maassa kytevien liekkien lävitse suoraan sisälle hämärään, etsien katseellaan sitä, joka oli sekoittanut hänen kaupunkinsa toimintaa niin paljon, että ansaitsi saada siitä pienen kommentin.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 416
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Pelastus ja kadotus

Post by Kuparirapu » Sat Jan 27, 2018 1:11 pm

Vareo ehti tuskin saada molemmat jalkansa maahan, kun näki Zahirin hiipivän jo tutkimaan tilannetta. Kalju mies kiepautti ratsunsa ohjaksia puuhun paikoilleen, tuntien kuinka jännitys sai hänen sisimpänsä sykkimään kiihtyneesti. Vilkuillen silloin tällöin Zahirin suuntaan, nähdäkseen maagikon olevan vielä läsnä, hän henkäisi tuhahtaen ja osoittaen sanansa Naenijalle sanoi:
"Mitä tapahtuukaan, pysy lähelläni."
Hän ehti vain nyökätä jotakuinkin rohkaisevasti, ennen kuin Zahir palasi vain sanoakseen yhden ainokaisen sanan:
"Mennään."
Vareolta ei myöskään mennyt ohi kuinka iltapäivän aurinko välkähteli jo maagikon pitelemässä tikarinterässä. Sitten hän kääntyi ympäri ja lähti marssimaan alas kohti luolaa, kuin hänelle olisi yhdentekevää seuraisivatko Naenija ja Vareo. Viitaten parantajaa mukaansa Vareo kiiruhti seuraamaan, jotta Zahir pysyisi näkyvissä. Kun he lähestyivät luolaa, Vareokin erotti sen suulla seisovan kaksikon. Miehet eivät näyttäneet huomanneet mitään. Vareo miltei toivoi että nämä olisivat olleet hieman tarkkaavaisempia.
Zahirin askeleet muistuttivat Vareota elävästi kuinka vain muutamia päivä siteen maagikko oli marssinut samaan tapaan satamavarastoon, ja ojentanut kätensä...
"Hemmetti," Vareo sähähti pahan aavistuksen vallassa ja suojasi äkkiä silmiään käsivarrellaan. Hän ei tunnistanut riimuja jotka Zahirin ääni manasi, mutta kumeaa jysähdystä ja kasvoja päin lyövä kuuma aaltoa hän ei voisi unohtaa koskaan.
Vahdissa seisoneet miehet lojuivat pitkällään maassa, silmät ymmyrkäisinä ja päätään pudistellen huumaantuneina. Heidän vaatteensa olivat mustuneet, mutta vain ruoho kyti luolan suun edessä. Toinen heistä ehti nähdä kuinka Zahir käveli heidän ohitseen kylmän itsevarmasti, ja saaden ilmeisesti hieman palasia paikoilleen mies huusi keuhkojensa täydeltä:
"HÄLYTYS! TUNKEILIJOITA!"
Vareon suu levisi irvistykseen, ja harpaten muutaman juoksuaskeleen hän kurotti tarttumaan huutanutta miestä paidanhelmasta. Mutta ennen kuin hän ehti uhkailla miestä pysymään hiljaa, hän survaisi nyrkkinsä Vareon kylkeen niin että hänen kylkiluunsa tuntuivat helähtävän. Vareo joutui irrottautumaan jolloin mies ehti huutaa uudelleen:
"Tunkeilijoita! Vääräuskoisia! Hälytys, hälytyts!"
"Varo sitä toista!" Vareo huusi olkansa yli ennen kuin syöksyi käsikähmään vastustajansa kanssa. Hänen nuijansa pysähtyi puoleenväliin lyöntiä miehen tarratessa Vareon ranteesta, ja yrittäen hamuta vyöltään veitsentapaista. Samalla miehen toveri yritti vääntäytyä pystyyn korvat soiden ja vihaisesti irvistäen.
Vareo antoi iskun iskusta ja upotti oman nyrkkinsä miehen vatsaan, ja tämän taipuessa hengitys vinkuen hän jatkoi kietomalla kätensä miehen kaulan ympärille. Mies yritti panna hanttiin, mutta Vareo puski hartiavoimallaan hänet niska edellä lähintä siirtolohkaretta vasten. Kiveä vasten kopsahtava kallo päästi pehmeän jysähdyksen, ja huohottaen äristen Vareo kolautti vastustajansa pään vielä muutaman kerran kiveä vasten. Kolmannen iskun jälkeen miehen katse oli alkanut muuttua lasittuneeksi ja hänen päänsä nuokkui kuin humalassa. Mutta hänen otteensa Vareon ranteesta tuntui vain kiristyneen. Ponnistellen kalju mies yritti vääntää asekätensä vapaaksi, kykenemättä etsimään Naenijaa katseellaan mutta tuntien kasvavaa pelkoa haltianaisen puolesta.

Kun huudot kajahtivat maanalaiseen luolaan, kaikki läsnäolijat seisahtuivat muutaman sydämenlyönnin ajaksi. Mutta sitten jännitys tuntui napsahtavan kuin ruoskanisku, ja jokainen sai jalkoihinsa liikettä.
"Hälytys! Pysäyttäkää heidät suuaukolle!"
"Entä Sanansaattaja? Missä hän on?"
"Jonkun on suojeltava lohikäärmettä! Suojelkaa sitä henkenne uhalla!"
Kaksi miestä kiiruhti kohti alempaan luolaan vievää reittiä, ja kaksi muuta sen sijaan juoksivat lyhyet puukot käsissään kohti luolan suuaukkoa. Mutta he joutuivat pysähtymään nähdessään kuinka mustiin pukeutunut hahmo astui heidän eteensä.
"Kuole, vääräuskoinen petturi!" toinen heistä karjaisi ja syöksyi painaakseen aseensa kahvaa myöten tunkeilijan vatsaan.

User avatar
Kide
Posts: 526
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Pelastus ja kadotus

Post by Kide » Sun Jan 28, 2018 10:46 pm

Naenija tunsi sydämensä sykkeen kiihtyvän entisestään, kun hän katseli Zahirin loikkaavan hevosensa selästä ja marssivan empimättä läheisiä puskia kohti heti sidottuaan ratsunsa viereeseen puuhun. Haltia liukui oman ratsunsa selästä lähes empivästi alas; hänestä tuntui kuin hevonen olisi ollut jonkinlainen turvapaikka, jonka taakse jättäminen avasi ovet kutsuvasti kaikelle pahalle. Toisaalta tieto siitä, että Nafi saattoi olla vain tuon rinteen alla, auttoi naista puskemaan synkkien ajatusten läpi. Samalla kun Nana ohjasi hevosensa viereisen puun ääreen ja kiepautti ohjakset vankan oksan ympäri solmulle, vilkuili hänkin olkansa yli Zahirin perään, vaikkei uskonutkaan, että mies voisi noin vain marssia luolalle asti mitään sanomatta. Haltia laski vielä kätensä hellästi hevosen ruskealle turvalle ennen kuin kääntyi kävelläkseen myös odottamaan jääneen Vareon luo.

Nana nielaisi ja nyökkäsi Vareon sanoille. Hän tunsi ihonsa nousevan kananlihalle, eikä se johtunut illan myötä viilenneestä tuulenvireestä. Tilanteen aiheuttama painostavuus tuntui leijuvan Nanan ja Vareon ympärillä, mutta se ei näyttänyt yltävän parhaillaan takaisin kaksikon luo astelevaan Zahiriin. Mitä ikinä Nana olikaan olettanut Zahirin sanovan, ei se ollut pelkistetty käsky liikkeelle lähtemisestä. Haltian kulmat nousivat kaarelle, mutta Zahirin lähtiessä saman tien takaisin pusikkoa kohti ja Vareon viitatessa Nanaa seuraamaan, nielaisi haltia kysymyksensä Zahirin juuri näkemästä ja tämän suunnitelmasta. Olihan mies aiemmin todennut haluavansa tietoja tältä Sha'lassainhaltialta, joten Nana päätti takertua siihen ajatukseen. Vielä ei tarvitsisi tapahtua mitään - ei ainakaan mitään sellaista mihin Vareo oli juuri rivien välistä viitannut -, he menisivät vain selvittämään asiaa.

Naenija piteli toisella kädellään hameenhelmojaan, jotteivat ne takertuisi ympäröiviin pensaisiin tai aluskasvillisuuden seasta pilkottaviin kuivuneisiin oksiin ja painoi toisella laukkuaan tiukasti kylkeään vasten seuratessaan miesten perässä rinnettä alas. Heidän alittaessaan puolet neulasistaan karistaneen kuusen kiitti haltia mielessään itseään siitä, että oli tajunnut laittaa nahkatossut aamulla jalkaansa. Nana ei ymmärtänyt miksi heidän täytyi hiippailla perille tällä tavoin, muttei rohjennut enää kysymään mitään vaan seurasi Zahirin ja Vareon esimerkkiä varovaisen hiljaa. Heidän pujoteltuaan letkassa rinnettä alas asti, oli Nana kuulevinaan Zahirin kuiskaavan jotain ennen kuin mies astui luolan suulla seisovien vartijoiden näkyville. Mitä ikinä Zahir oli ehkä sanonutkaan, peittyi loppu Vareon vihaiseen kiroamiseen. Kalju mies näytti kuin väistävän jotain ja sai myös Nanan kapsahtamaan askeleen taaksepäin, vaikkei hän nähnytkään minkään tulevan heitä kohti. Samassa kirkas välähdys, pamahdus ja ilman halki kulkeva lämmin humahdus saivat Nanan sulkemaan silmänsä ja kääntämään päänsä sivuun myös omia käsiään suojaksi kohottaen.
"Mitä...?" Nana henkäisi ja yritti vimmatusti räpytellä välähdyksestä vuotamaan alkaneita silmiään nähdäkseen mitä oli juuri tapahtunut. Hän ehti näkemään kuinka tumma, väreilevä hahmo - ilmeisesti Zahir - harppoi luolan sisään ja pyyhkäistyään silmiään hihaansa saaden näkönsä taas tarkentumaan Nana huomasi mustuneen ja savuavan ympyrän luolan suuaukolla ja sen molemmin puolin makaavat vartijat. Ruskeat silmät kauhusta laajentuneina haltia tuijotti näkymää, mutta kauhun takana välähti myös kiukku. Kuinka Zahir kehtasi toimia näin! Nanan mielestä tällaisesta ei sovittu vaan päinvastoin. Kaiken kukkuraksi kummallekaan näistä miehistä ei ilmeisesti ollut tullut mieleen kertoa hänelle, että Zahir oli - mitä ilmeisemmin - maagikko. Haltia säpsähti ajatuksistaan toisen vartian alkaessa huutamaan, tajusi Vareon hävinneen hänen vierestään ja näkikin miehen jo syöksymässä varoituksen ilmoille kajauttanutta vartijaa kohti. Nana henkäisi ääneen ja läppäsi käden suulleen seuratessaan kuinka vartija iski Vareota nyrkillään ja sai kaljun miehen peruuttamaan. Miesten huudot sekoittuivat osittain toisiinsa, jonka jälkeen Nana sai helpotuksekseen huomata Vareon suoristuvan ja olevan ilmeisen kunnossa tämän jatkaessa uudestaan vartijan kimppuun. Helpotus loppui kuitenkin lyhyeen ja päättyi kärsivään irvistykseen ruskeiden silmien jäädessä seuraamaan kamppailua. Muistaessaan Vareon äskeisen varoituksen irrotti Nana katseensa väkisin miehistä ja vilkaisi toista vartijaa. Mies oli päässyt nousemaan puoliksi kyykkyyn, mutta varasi edelleen painonsa toisella polvellaan maahan ja vihainen irvistys peittyi juuri kämmenten taakse, jotka mies nosti tuskaisen oloisesti tukemaan päätään. Isku oli selvästi osunut häneen kovemmin eikä miehestä ollut vielä taistelemaan kuin silmiensä edessä hyppiviä värikkäitä pisteitä vastaan.

Kykenemättä liikahtamaankaan järkytyksestä käänsi Naenija vain katseensa nopeasti takaisin toiseen vartijaan ja Vareoon, joista jälkimmäinen työnsi juuri vastustajansa voimalla suurta kivenlohkaretta vasten. Tympeän ontto kopsahdus erottui selvästi ähinänkin yli, kun vartijan pää heilahti kiveä vasten. Parantajan ilme muuttui entistä tuskaisemmaksi hänen purressa hampaansa yhteen ja silmien kaventuessa tuskin nähtäviksi viiruiksi, hänen kuvitellessaan mielessään kuinka takaraivoluu antaisi tärähdyksen voimasta periksi ja sinne ilmestyisi säröjä kuin ohuelti jäätyneen lätäkön pintaan, joka ei vielä kestänyt yli kävelemistä. Vaikka Nanasta oli tässä tilanteessa lohdullista huomata, että Vareo näytti tietävän mitä teki, oli se myös kylmäävän pelottavaa - mieshän syöksyi tappeluun epäröimättä, tottuneen oloisesti. Haltia oli jo varma, että tällaisen täytyi tosiaankin olla arkipäiväistä Zahirille, mutta nyt hän alkoi olla pelottavan varma myös siitä, että sama saattoi päteä Vareoon. Nanan mietteet katkesivat kuitenkin äkisti hänen huomatessa sivusilmällään liikettä läheisten puiden lomassa. Haltia luuli jo kuvitelleensa tumman hahmon, mutta kurottautuessaan katsomaan viereisen puun ohi varmistuakseen asiasta, sai näky hänen verensä pysähtymään. Puiden ja pensaiden lomasta vähän matkaa Vareon takaa, Nanasta katsottuna oikealta, astui esiin Nafin siepannut Sha'lassainhaltia. Tuon naisen kävellessä hiljaa Vareota kohti käväisi hänen katseensa edelleen maassa päätään pitelevässä vartijassa, mutta palasi nopeasti takaisin Vareoon, joka oli juuri iskenyt toisen vartijan yhä veltommalta vaikuttavan pään kolmatta kertaa kiveä vasten. Sha'lassainhaltian ollessa jo puolimatkassa taistelevia miehiä kohti huomasi Nana hänen toisessa kädessään pitelemän ranteen paksuisen, noin käsivarren mittaisen oksan. Nana olisi halunnut huutaa Vareota varoittaakseen, mutta hänen auenneesta suusta ei kuulunut pihahdustakaan. Kaikki hänen energiansa tuntui kerääntyvän yhdeksi suureksi vihan ja halveksunnan ruokkimaksi liekiksi, jonka roihu paistoi naisen silmissä asti. Nana tarttui laukkuunsa ja sieltä törröttävään nuijan varteen, nykäisi aseen esiin saaden laukun soljen napsahtamaan rikki ja syöksähti juuri Vareon taakse päässyttä naista kohti. Nana kohotti nuijan kaksin käsin päänsä päälle ja heilautti sen humahduksen saattelemana mustia hiuksia kohti. Ontto kopsahdus kertoi nuijan osuneen kohteeseensa, vaikka Nana oli iskun hetkellä sulkenut silmänsä. Hän peruutti pari askelta taaksepäin huohottaen, kiukusta roihuava katse edelleen Sha'lassainhaltiassa. Haltia puristi pientä nuijaa edelleen toisessa kädessään rystyset valkoisina, mutta nyt käsi täristen.

Toinen vartijoista alkoi viimein päästä voitolle silmiensä edessä tanssivasta valoesityksestä ja humina hänen päässään vaimeni hiljalleen. Vartija laski viimein päätään pidelleet suuret kouransa maahan tuekseen ja ponnistautui seisomaan vain aavistuksen haparoiden, ehtien juuri näkemään jostain ilmestyneen toisen haltian iskemässä Sanansaattajaa. Miehen tulipallon voimasta punoittavat ja vihasta kaventuneet silmät porautuivat Nanan selkään ja toinen käsi hakeutui vyöllä roikkuvan veitsen kahvalle.

Locked