Pelastus ja kadotus

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 618
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Pelastus ja kadotus

Post by Tinanja » Tue Jan 30, 2018 3:28 pm

Zahirin rauhallisen ripeät askeleet kuljettivat miestä kovaksitallattua, vain vähän jalkojen alla periksi antavaa hiekkapohjaa myöten kohti luolan suuaukkoa. Tulipallon viimeiset lämmönsäteet ja liekinkappaleet väistyivät samaan aikaan Zahirin askelten lähestyessä luolan hämärää suuaukkoa. Maagikko astui sisälle hämärään luolaan, ja löysi itsensä melko pyöreästä, hieman soikeasta ja korkeakattoisesta luolasta, joka näytti jatkuvan vasemmalle hänen sijainnistaan katsoen pienempänä, suljetumpana luolana.

Se hetken pysähdys, tilanteen arviointi toi mahdollisti yhden kolmesta luolastaolijasta hyökkäämään Zahiria kohden veistään kohti maagikon vatsaa tähdäten.
"Sa'v - A'm", maagikko mutisi puoliääneen nähdessään silmäkulmastaan jonkun lähestyvän häntä. Hyökkääjä törmäsi näkymättömään kilpeen Zahirin edessä, ja joutui iskun voimasta tiputtamaan veitsensä. Ennen kuin tuo oli ehtinyt edes sisäistää, mitä tapahtui, oli Zahir kohottanut kätensä ja lyönyt tuota suoraan leukaan saaden miehen kaatumaan taaksepäin ja lyömään päänsä luolan kiviseen seinään. Tämä jäi luolan pohjaa peittävälle hiekalle makaamaan tajuttomana, pieni verivana takaraivoltaan hiekkaan valuen.
Toinen, syvemmältä luolasta Zahirin kimppuun hyökännyt mies sai tappoloitsun niskaansa kolmannen vetäytyessä takaisin varjoihin: tuo maagikko oli juuri todennäköisesti tappanut kaksi seuraajista, eikä hän halunnut olla seuraava.

Zahirin askeleet johdattivat miehen syvemmälle luolaan. Ei mennyt kauaa, että tämä sai häkin näkyviinsä - tuo todennäköisesti olisi paikka, jossa Naenijan liskoa säilytettiin. Se ei kuitenkaan ollut Zahirin mielenkiinnon kohteena, vaan tämä katsoi ympärilleen karussa luolan osassa, joka oli rajattu pienemmäksi, pidetty näköesteenä muutamaa huopaa, jotka toimittivat verhojen virkaa. Mutta sitä Sha'lassahaltiaa, sitä saarnaajaa, jonka kanssa Zahir halusi vaihtaa useammankin sanan, ei näkynyt missään. Se sai Zahirin kurtistamaan kulmiaan ja kääntymään katsomaan jälleen takaisin luolan suuta kohden, toivoen näkevänsä vilauksen siitä, mistä tuon ärsyttävän haltian saisi tavoitettua.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 384
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Pelastus ja kadotus

Post by Kuparirapu » Wed Jan 31, 2018 10:12 pm

Pienet kivet painoivat Shyalin paljaita jalkoja vasten hänen juostessa harvojen puiden ohi, maasta poimittu tukeva oksa kädessään. Jyrähdys oli ollut ensimmäinen varoitus, mutta kuullessaan yhden seuraajistaan huutavan hän oli heittänyt kantamansa vesileilit surutta olaltaan ja syöksynyt liikkeelle. Muutaman kiihkeän käännöksen jälkeen hän sai luolansuun näkyviin, ja hidasti vauhtiaan ripeäksi hiipimiseksi.
Luolan suuaukon edessä näkyi tumma läikkä, jonka vain tuli saattoi saada aikaan. Toinen vartiossa olleista miehistä yritti kompuroida pystyyn, mutta toinen taisteli hurjana vierasta tunkeilijaa vastaan. Vilkaisten nopeasti ympärilleen Sha'lassanhaltia ei nähnyt muita, joten hän kiinnitti huomionsa kaljupäiseen miekkoseen. Tämän huomio oli kokonaan keskittynyt otteessaan olevan vartijan pahoinpitelyyn, ja Shyal kuuli selvästi kuinka luu paukahti kiveä vasten. Toinen vartijoista näytti hitaasti pääsevän tolpilleen, ja Shyal nyökkäsi tälle nopeasti. Hän lähestyi tunkeilijaa tarkasti takaapäin, kuolleesta kulmasta, kohottaen oksan ylös päänsä päälle ja valmistautuen iskemään tunkeilijan vaikka hengiltä jos tarve vaati.
Mutta silloin hänen oikean korvansa takana syttyi huumaavan kirkas kipu, joka sai korvan soimaan ja tuntui tuovan veren maun suuhun. Kirkaisten Shyal horjui kauemmas, päätään pidellen ja hakien katseellaan hyökkääjäänsä. Ja nähdessään Naenijan Sha'lassanhaltian huulet kääntyivät raivoisaan irvistykseen.
"Sinä!" hän sähähti.

Nopealla vilkaisulla Vareo tajusi nopeasti mitä hänen selkänsä takana oli tapahtunut. Tarraten hänen ranteessaan vieläkin roikkuvaan käteen Vareo repäisi oman kätensä vapaaksi, painoi nuijansa varren puoliksi tajuttoman miehen hartialle ja kahdella kädellä paiskasi tämän pitkälleen Shyalin vierelle. Sha'lassanhaltia ei kuitenkaan näyttänyt edes huomaavan, vaan katsoi Naenijaa kuin olisi aikeissa repiä parantajan kappaleiksi paljain käsin.
"Olet hölmö! Annoimme sinulle tilaisuuden katua, hyvittää tekosi ja ymmärtää. Mutta itsekkyytesi on hautautunut sieluusi kuin syöpäläinen!"
Shyalin selkä oli suora kuin rautakanki ja silmät leimuten hän jatkoi kiihkeästi:
"Mädätköön äitisi ja sukusi ikuisesti haudoissaan! Sinä et tule koskaan olemaan Salinjen armon arvoinen, mustasydäminen huora! Et koskaan!"
Vareo ei tiennyt miksi, mutta Sha'lassanhaltian sanat saivat vihan kuohahtamaan hänenkin sisällään. Nostaen nuijaansa uhkaavasti hän astui sivulle Naenijan viereen, ja sanoi:
"Te olette ryöstäneet ja pahoinpidelleet, ja me olemme hakemassa takaisin mikä ei teille kuulu."
Nyt Shyalin todella huomasi Vareon, ja haltianaisen halveksuva katse pisti häntä kuin veitsi.
"Kuka sinä olet? Tuon petturin ja totuudenkieltäjän kätyri? Käänsikö hän sinut valheillaan uskomaan mitä tahansa?"
Shyal pani merkille kaksikon takana toisen vartijan, joka liu'uti vyöltään puukon esiin lähestyessään Naenijaa. Pitäen tunkeilijakaksikon huomion itsessään Shyal jatkoi sanoen:
"Millä hän suostutteli sinut mukaansa, hm? Vedoten oikeudentuntoosi? Kullalla? Vaiko lupaamalla lämmittää sänkyäsi tästä eteenpäin?"
Vareon käsi kiristyi nuijan varrella ja hänen ilmeensä painui vihaisesti. Shyal hymyili vihan rikkomaa hymyä vastaukseksi, ennen kuin luolan sisältä kuului kumea jymähdys.
Shyalin silmät levisivät sydämenlyönnin ajaksi, ja vasta nyt hän ymmärsi että luolassa oli kolmas tunkeilija, ja tämä oli vastuussa tummasta jäljestä. Hänen vihansa Naenijaa kohti siirtyi taka-alalle, huolen lohikäärmeestä noustessa kaiken muun yli.
Naenijan takana oleva vartija päästi tukahtuneen ärähdyksen, joka kiinnitti Vareon huomion.
"Varo!" hän huusi ja syöksyi sysäämään Naenijaa pois terän tieltä. Mutta heti kun hän päästi Shyalin silmistään, Sha'lassanhaltia syöksyi Vareon kimppuun raivo ruokkien hänen hoikkaa kehoaan. Shyal heilautti kädessään olevan oksan kipeästi Vareon kylkeen, painaen kyntensä hänen niskaansa repäisi tämän rähmälleen maahan ja loikkasi välittömästi luolan suuaukolle. Ohuet verivanat juoksivat Vareon iholla neljän pitkän verijäljen todistaessa kuinka kynnet olivat repineet ihon auki, ja kihisevä kipu sai miehen ärjäisemään yrittäen päästä jaloilleen. Vareo ei ehtinyt seuraamaan Shyalia, vaan keskittyi kokonaan terä kädessä heiluvaan uhkaajaan, joka uhkasi Naenijaa.

Shyal kiiruhti luolan hämärään, ja hidasti nähdessään kahden seuraajansa makaavan kuolleena siellä täällä. Poimien yhden ruumiin vierellä lojuvan puukon toiseen käteensä hän marssi eteenpäin, ja ääni luolan seinissä kajahdellen huusi:
"Kohtaa minut, vääräuskoinen! Jos Jumalat ovat siunanneet sinua hivenelläkään rohkeutta, näytä itsesi Salinjen Sanansaattajalle!"

User avatar
Kide
Posts: 482
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Pelastus ja kadotus

Post by Kide » Fri Feb 02, 2018 10:39 am

Naenija tuijotti Sha'lassainhaltiaa takaisin yhtä raivoisasti ja nosti uhmakkaasti leukaansa toisen naisen tunnistaessa hänet. Nanakaan kiinnitti tuskin mitään huomiota velttona maahan mätkähtävään vartijaan, niin syvissä vihan vesissä hänen ajatuksensa uivat, kun hänen silmänsä porautuivat Nafin sieppaajaan. Parantaja ei ollut vielä ehtinyt edes kunnolla ymmärtämään, mitä hän oli juuri hetken mielijohteesta tehnyt. Ja hyvä niin, sillä jollei tuo syvä viha tätä naista kohtaan olisi hallinnut Nanaa ja vedellyt naruista, olisi haltia todennäköisesti jo pudonnut epätoivon ja kauhun täyttämään pohjattomaan kuiluun.

"Minun itsekkyyteni?" Nana kivahti epäuskoisesti takaisin Sha'lassainhaltian sanoille. "Sinä riistit minulta perheenjäsenen kuka ties mihin hulluun tarkoitukseen ja sanot minua itsekkääksi!" haltia jatkoi kiukun kiristämällä äänellä ja oli nostanut nuijaa pitelevän kätensä osoittamaan Sha'lassainhaltiaa edes itse sitä tajuamattaan. Shyalin seuraavat sanat saivat vihan todella roihahtamaan ruskeissa silmissä - itseään Nana kyllä kestäisi piiskattavan sanoilla, mutta ei sietänyt perhettään vedettävän tähän. Varsinkin, kun parantaja oli jo valmiiksi pelännyt, että tämä kaikki saattaisi todellakin saada hänen äitinsä ja isoäitinsä kääntymään haudoissaan. Nana nykäisi päätään kiukkuisesti taaksepäin ja hänen silmänsä kaventuivat tummiksi viiruiksi.
"Sinä et ole minkään arvoinen, varas!" hän sihahti hampaidensa välistä nuijaa yhä tiukemmin kädessään puristaen. Nana ei kuitenkaan ehtinyt siirtymään perheensä kunnian puolustamiseen Vareon puuttuessa puheeseen - kaikeksi onneksi.

Rheanhaltian kalpeat kasvot saivat harvoin väriä, mutta nyt niille kiukusta aiemmin noussut hävin tuskin havaittava puna syveni hieman, kun hän kuunteli Sha'lassainhaltian Vareolle esittämiä vihjailevia kysymyksiä. Eikä tilannetta helpottanut se, että huomattavan suuri osa Shyalin kysymysten aiheuttamasta kiukusta ja epäuskosta johtui niiden pistävästä tarkkuudesta; Nana oli miettinyt itse ihan samaa jo useampaan otteeseen - millaista maksua Vareo odottaisi? -, muttei ollut löytänyt sopivaa hetkeä, tai pikemminkin uskaltanut, kysyä asiaa vielä. Toisen naisen viimeinen vihjaus oli niin pöyristyttävä, että se sai ruskeat silmät räpsähtämään pyöreiksi.
"Kuinka sinä kehtaat!" Nana sähähti ja hänen mielessään käväisi ensimmäistä kertaa harkitusti ajatus väkivallan hyödyntämisestä. Samassa luolan sisältä kaikuva kumea jysähdys keskeytti kuitenkin parantajan mietteet siitä, kuinka voisi pyyhkiä virneen tuon mielipuolisen haltian kasvoilta. Ruskeat silmät käännähtivät refleksinomaisesti äänen suuntaan, vaikka sisällä luolassa näkyi vain pimeää. Ajatus siitä, että Nafi olisi hyvin todennäköisesti tuolla sisällä Zahirin tehdessä kuka ties mitä, hukutti nopeasti suurimmat kiukun liekit alleen ja haltian koko kehon kihelmöimään saanut viha vaihtui kylmiksi väreiksi. Nana kuuli vaimean ärähdyksen takaansa, mutta hävin tuskin rekisteröi sitä Nafista hätääntyneiltä ajatuksiltaan, saatika että olisi ymmärtänyt varoa sen aiheuttajaa. Sen sijaan Vareon yllättävä huudahdus sai haltian säpsähtämään, mutta hän ei osannut varautua miehen syöksähtävän häntä päin vaan heilahti tuuppauksen voimasta kontalleen nurmikolle oikeassa olkapäässään tuntuvasta äkillisestä kivusta vinkaisten. Ähkäisten haltia käännähti maassa ympäri istualleen ja tarrasi vaistomaisesti olkapäähänsä; vihreä kangas oli repeytynyt lähes kämmenen mittaiselta matkalta ja tuntui kostealta. Itse haava ei ollut aivan yhtä pitkä eikä kovin syväkään, mutta vuoti verta joka tapauksessa iloisesti. Nana näki sivusilmällään maassa painivan Vareon ja Sha'lassainhaltian, muttei ehtinyt miettimään heidän kohtaloaan kohdatessaan saman tien toisen vartijan vihasta loimuavan katseen edessään. Mies nosti veren - hänen verensä! Nana tajusi - tahrimaa puukkoa uhkaavasti ylemmäs ja hänen osittain nokeentuneille kasvoille levisi ilkeä virne hänen astuessaan parilla askeleella Nanan eteen. Parantaja ymmärsi myös, että ilman Vareota olkapäähän osunut viilto olisi todennäköisesti nyt koristamassa hänen kurkkuaan. Ruskeat silmät liimautuivat verestä kimmeltävään puukkoon ja Nana tunsi kuinka kauhu hiipi kangistavana hänen jäseniinsä.
"Kukaan ei vahingoita Sanansaattajaa seurauksetta", mies murahti kyyristyessään nauttivan hiljaa Nanaa kohti puukko etummaisena. Nana kallistui automaatisesti taaksepäin, vaikka joutuikin varaamaan painoaan kipeän kätensä varaan. Kivulias irvistys kasvoillaan hän painoi edelleen toisella kädellään vuotavaa viiltoa entistä tiukemmin, mutta jostain kauhunkin takaa hän yllättäen muisti, mitä hän piteli yhä toisessa kädessään seläntakanaan: nuija!

Vartijan kumarruttua vielä hiukan lähemmäksi ja valmistautuessa iskuunsa löysi Nana jostain rohkeuden toimia. Hän irrotti otteensa oikeasta kädestään ja heilautti sillä pientä nuijaansa kivusta ähkäisten miehen kättä kohti. Vartija oli jo unohtanut nuijan eikä ollut odottanut enää vastarintaa saati ehtinyt väistämään, kun nuija kopsahti tylysti pulleita sormia vasten ja sai puukon singahtamaan hänen otteestaan reilun käden mitan päähän nurmikolle. Murahtaen vartija tarttui suojelevasti iskun saaneenseen käteensä ja katsahti sitä selvän hämmennyksen vallassa. Hän ei kuitenkaan tarvinut paria sekuntia enempää aikaa koota ajatuksiaan vaan nosti nopeasti katseensa Nanan pitelemän nuijan kautta takaisin haltian silmiin. Miehen suu vääntyi entistä hurjempaan irvistykseen paljastaen hänen kellertävät hampaansa, kun hän tuijotti Sanansaattajan loukkaajaa murhanhimoisesti.

Nana oli edelleen istuallaan ruohikolla ottaen tukea maasta nyt molemmilla käsillään eikä pystynyt kuin tuijottamaan vartijaa jähmettyneenä. Hänen mielessään ehti vilahtaa ajatus, olisiko kuolema puukon kautta ollut sittenkin mukavampi kuin hidas kuristuminen noiden suurten kourien puristuksessa, mutta se korvautui nopeasti toisella vielä hirvittävämmällä ajatuksella, ettei hän ollut pyytänyt Vareota jatkamaan Nafin pelastusta siitäkin huolimatta, että hänelle sattuisi jotain. Vielä taisteluun valmis puoli haltian mielestä tuntui huutavan kuin jostain kaukaa, että hänen tulisi iskeä uudestaan heti kun tuo mies liikkuisi, mutta haltia ei ollut lainkaan varma saisiko käsiään enää tottelemaan itseään. Pelko oli saanut ne tuntumaan raskailta kuin puupölkyt ja vähintään yhtä jäykiltä.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 618
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Pelastus ja kadotus

Post by Tinanja » Mon Feb 05, 2018 8:05 pm

Täysin keskittyneenä oman tavoitteensa saavuttamiseen ei Zahir ollut tietoinen siitä, mitä hänen selkänsä takana ja ulkona tapahtui. Pehmeä hiekka luolan lattialla vaimensi maagikon askeleet lähes äänettömiksi miehen kulkiessa hämärään, pian vasemmalle kaartuvaan luolaan, joka näytti siltä, että sinne oli tuotu vain nopeasti jotakin tarvikkeita, joilla mahdollistettiin luolassa asuminen ja oleskelu: huopia nukkumista varten, jonkun viitta taiteltuna tyynyksi. Kaikkien kankaiden seassa oli joitain tynnyreitä, mutta myös väliaikaisia tavarakasoja, joihin oli kerätty kaikkea aina ruuasta aseisiin. Hämärä luola ei tarjonnut ensin kuitenkaan mitään mielenkiinnon kohteita Zahirille - päin vastoin mies tunsi olevansa kieltämättä hieman pettynyt siitä, miten vähän tuon Sha'lassahaltian herättämään huomioon nähden täällä näytti olevan porukkaa. Tiedustelu tuntui olevan oikeassa...

Ja siinä samassa yksi näistä aiemmin muka piiloutuneista miehistä hyökkäsi tikari tanassa Zahiria kohden vain törmätäkseen maagikon eteensä kohottamaan näkymättömään kilpeen, ja kohdatakseen maagikon silmiin sytteneen ilkeän tulen. Siinä samassa Zahir oli kohottanut tikaria pitävän kätensä alhaaltapäin, ja lyönyt suoraan osaksi tikarin kahvalla, osaksi nyrkillään tuota häntä kohden hyökkänneen miehen leukaan. Niin lujaa, että tuo alkoi kaatua hitaasti, sitten kiihtyen luolan seinää ja lattiaa vasten. Zahir ei nähnyt, löikö tuo toinen päänsä, eikä se häntä kiinnostanut - hänen kiinnostuksensa oli Sha'lassahaltiassa, joka oli sekoittanut hänen kaupunkiaan. Ennen sitä Zahir kuitenkin joutui kääntymään nopeasti, kulmiaan rypistäen, kun häntä kohden hyökättiin jälleen, tällä kertaa luolan hämärästä, huutaen ja kirves korkealla tuon hyökkääjän pään yläpuolella valmiina iskemään sen keskelle maagikon kalloa.
Zahir ei ehtinyt lausua loitsuakaan, eikä tekemään mitään muutakaan kuin hyppäämään sivulle ja alas lattiaa kohden nopealla, adrenaliinin avustamalla liikkeellä. Se ei vähentänyt tuon miehen hyökkäyshaluja mihinkään, mutta antoi Zahirille mahdollisuuden mutista nopeasti tappoloitsun. Se antoi käteensä luolan hiekkalattialla nojaavalle maagikolle tilaisuuden hengähtää hetkeksi, kun hänen jalkojensa eteen tippui toinen hyökkääjistä kuolleena, elo kadoten samantien tämän silmistä ilman näkyviä vammoja. Se parin sekunnin hengähdys oli kuitenkin riittävä, ja vaatteitaan puhtaiksi ravistellen ylös nouseminen riitti kuitenkin keräämään Zahirin ajatukset äskeisen adrenaliinipuuskan jälkeen. Se ei vienyt kuitenkaan pois pientä väsymystä siitä, miten paljon nopeasti, refleksinomaisesti heitetty tappoloitsu tuntui siinä hetkessä tuntuvan hänen magiansa voimassa. Ei varsinaisena väsymyksenä, mutta tuntien magiankäytön vaikutuksen kehossaan.

Zahir vilkaisi ympärilleen - lohikäärmeennäköistä liskoa ei näkynyt tässä osassa luolaa, eikä myöskään sitä Sha'lassahaltiaa, joten mies lähti peremmälle, verhon erottamaan osaan varoen, tikariaan tiukasti kädessään puristaen. Zahir työnsi sen repaleisen kankaan kokonaan sivuun ja astui peremmälle, katsellen arvioiden esineitä, siistimpää ja huolitellumpaa aluetta luolassa. Paikka tarjosi parempaa yksityisyyttä... ja vankilan rämeliskolle näköjään. Zahir tuhahti hiljaa, kun ei kuitenkaan nähnyt itse Sha'lassahaltiaa missään. Sen sijaan, että tämä olisi keskittänyt huomiotaan häkin perällä nyhjöttävään rämeliskoon, mies alkoi käydä järjestelmällisesti, oviaukkoa silmälläpitäen Sha'lassahaltian tavaroita lävitse toiveenaan löytää jotakin käyttökelpoista tietoa tästä.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 384
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Pelastus ja kadotus

Post by Kuparirapu » Thu Feb 08, 2018 11:46 am

Vareo kohottautui polvilleen, verinorojen tahriessa hänen tunikankauluksensa, ja katsoi nopeasti ympärilleen. Hän näki Naenijan polvillaan, nuijaa puristaen mutta ilmeisesti kykenemättä lyömään sillä. Hänen edessään seisoi tuo noentahraama mies, jonka silmissä paloi samanlainen fanattinen hehku kuin heitä johtavan Sha'lassanhaltiankin. Mies astahti jo lähemmäs, käsi kurottautuen Naneijaa kohti.
Silloin Vareo syöksyi. Antaen nuijansa jäädä maahan hän loikkasi miestä päin, törmäyksen heittäessä hänet tasapainosta ja vaatteista raastaen he kaatuivat yhtenä myttynä maahan niin että tomu pöllähti. Hetken aikaa he kykenivät vain ärisemään ja heittämään puolikkaita kirouksia, molempien yrittäessä samaan aikaan pitää toista paikallaan että antaa iskuja nyrkeillään. Nokinaamainen mies oli alimpana, ja Vareo yritti saada tämän pään polvensa alle nalkkiin. Mutta sitten mies kiemurteli ja sätki itselleen tilaa kuin ankerias, ja heti saatuaan toisen kätensä vapaaksi hän jysäytti sen Vareon kylkeen, samaan joka oli ottanut vastaan niin monta muutakin osumaa.
Polttava, terävä kipu salpasi hetkeksi Vareon hengityksen, ja hänen otteensa löystyessä toinen mies sulki kouransa hänen kaulalleen ja kierähti niin että nyt Vareo olikin alakynnessä. Vareo yritti kaapia tukehduttavaa otetta irti, mutta sitten hän huomasi vastustajansa napanneen puukkonsa ja nostavan sen päänsä päälle voitonriemuisen näköisenä.
"Pala muutoksen tulessa, vääräuskoinen!" hän julisti, ja puukonterä leikkasi ilmaa laskeutuessaan yhtenä välähdyksenä alas kohti Vareon rintakehää.
Ja pysähtyen vapisemaan tuskin kämmenenmitan päähän, Vareon käsien puristuessa puukkoa pitelevän käden ympärille. Mutta ote kurkulla vain kiristyi, ja Vareo yritti kakoa ja haukkoa henkeä.
"Nae...na...," Vareo kähisi, mutta ei saanut sanaa suustaan. Maa tuntui kieppuvan hänen allaan ja silmissä tanssivat kirkkaat pisteet.

Sisällä luolan hämärässä Shyal kiiruhti suuremman luolan poikki, puristaen molemmissa käsissään aseitaan. Hän oli nuorena kuullut, että paras tapa kohdata maagikko oli raivoisa yllätyshyökkäys, jotta vastustajan keskittyminen herpaantuisi eikä tämä ehtisi muodostaa loitsuja ääneen. Niinpä hän hidasti askeleitaan hiivintään, ja seuraten seinän viertä suuntasi kohti alempaa luolaa. Sitä, missä lohikäärme oli.
Hän kuuli verhon takaa pienen kolahduksen. Kuristaen varovaisesti verhossa olevasta repeämästä hän erotti hahmon luolassa, puuhaamassa jotain. Häkki näytti olevan yhä paikallaan...ja hän olisi törmännyt jokaiseen joka olisi yrittänyt ulos. Tyytyväisenä siitä että viimeinen tunkeilijan oli ajanut itsensä umpikujaan Shyal paransi otettaan puukosta ja oksastaan, ja vetäen henkeä terästytyi.
Verhot heilahtivat kahahtaen Sha'lassanhaltian syöksyessä niistä läpi luolaan ja suoraan tunkeilijaa kohti, antamatta toiselle aikaa valmistautua hyökkäykseen.

User avatar
Kide
Posts: 482
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Pelastus ja kadotus

Post by Kide » Thu Feb 08, 2018 6:57 pm

Naenija tuijotti lähestyvää kouraa, mutta vartijakin oli selvästi huomannut ruskeiden silmien kauhun lasittamasta katseesta, ettei naisesta olisi enää vastusta. Vihainen irvistys alkoi kääntyä virnistykseksi, miehen kuvitellessa jo mielessään kuinka hän nauttisi tämän vääräuskoisen rankaisemisesta. Sama kuinka voimakkaasti Nanan mieli koitti taistella kangistumista vastaan, eivät sen mitkään käskyt kulkeneet haltian kehoon asti. Parantaja ei muistanut kohdanneensa tällaista tunnetta koskaan ja se sai kauhun hänen sisällään paisumaan entisestään. Hänen mielensä ja kehonsa olivat aina toimineet täydellisesti yhdessä ja hän oli pystynyt pysymään rauhallisena, sama kuinka kaamea tai lohduton näky häntä oli joskus työssään odottanut. Mutta nyt Nana sai ensimmäistä kertaa todeta tuon yhteistyön rikkoutuneen; vaikka hänen ajatuksensa olivat alkaneet luistamaan yllättävän kirkkaina, ei niiden voima ulottanut käsiin tai jalkoihin asti.

Nana oli valmistautunut aivan muuhun, eikä voinut käsittää mitä juuri tapahtui, kun tumma hahmo vilahti hänen edessään ja samassa vartijan lähestyvä koura oli poissa. Vierestä maasta kuuluva ähinä ja solvaukset havahduttivat haltian tilanteeseen ja hänen katsoessaan miesten raivokasta kamppailua, löysi Nana jostain omatkin voimansa. Haltian mieleen näytti viimein muistuvan kuinka käsiä ja jalkoja oikein käytettiin ja hän kompuroi pystyyn pitäen katseensa koko ajan miehissä. Nana yhtä aikaa toivoi ja pelkäsi näkevänsä Vareon nuijan pian heilahtavan ilman halki, mutta sai kauhukseen todeta tilanteen kääntyessä päälaelleen, ettei miehellä ollut mitään asetta käsissään.

Jonkinlaisen lukon takaa viimein virtaamaan päässyt adrenaliiniryöppy muutti haltian ajatukset kristallinkirkkaiksi, eikä antanut tilaa pelokkaille ajatuksille vaan vain kylmälle järjelle. Tajuttuaan Vareon olevan aseeton ja nähtyään vartijan onnistuvan pyöräyttämään kaljun miehen alleen, oli Nana jo pudottanut oman nuijansa maahan ja kääntynyt hakemaan toisella puolellaan hieman kauempana ruohikossa tummana möykkynä näkyvää suurta nuijaa. Parilla harppauksella haltia oli rautanuijan luona. Aseen paino yllätti Nanan, mutta hän riuhtaisi sen maasta mukaansa samalla jo kääntyen vauhdilla takaisin miehiä päin, katse tiukasti aivan Vareon rintakehän ylle ilmestyneessä veitsessä. Nana heilautti jo juostessaan nuijan kaksin käsin mahdollisimman korkealle ja antoi sen palata täyttä vauhtia heilurimaisesti takaisin alas kohti vartijan päätä. Edes olkapäässä tuntuva viiltävä kipu ei tunkeutunut ohi haltian mielessä kirkkaana palavasta ajatuksesta: jos jonkun täällä täytyi kuolla, se ei ainakaan olisi Vareo! Vartija oli keskittynyt pinnistämään silmät sirrillä kaikki voimansa kurkkua puristavaan käteen Vareon kakoessa jotain käsittämätöntä viimeisillä ilmanrippeillään, eikä ehtinyt kuin kallistaa päätään takaviistosta yllättäen heidän viereensä harppaavaan Nanaan päin. Silloin oli jo kuitenkin liian myöhäistä; vartija ehti näkemään vain metallin välähdyksen nuijan iskeytyessä hänen ohimolleen, ihan silmäkulman viereen.

Nuijan painon ja korkealta aloitetun heilautuksen ansiosta iskussa oli yllättävän paljon voimaa, vaikkei sen käyttäjällä itsellään sitä paljoa ollutkaan. Hämmästyksestä laajentuneet silmät muljahtivat ympäri vartijan kaatuessa velttona kyljelleen maahan Vareon viereen. Nana tunsi iskun aiheuttaman täräyksen käsissään kammottavan selvästi kuin murtuvien luiden kaiku olisi edennyt asetta pitkin. Kuului pehmeä tumahdus, kun nuija putosi Nanan tärisemään alkaneista käsistä neulasten ja lehtien peittämään maahan aivan Vareon jalan viereen - jos Nana olisi ollut hivenenkään lähempänä, olisi miehen reisi saanut komean mustelman. Haltia joutui räpäyttämään pari kertaa silmiään ennen kuin sai ne irti maahan tajuttomana kellahtaneen vartijan elottomista kasvoista ja siirtymään Vareoon. Parantaja lysähti polvilleen kaljun miehen viereen ja sen sijaan että olisi jatkanut sen toistelemista itselleen, että äsköinen oli ollut välttämätöntä, hän yritti keskittää ajatuksensa yksinomaan henkeään haukkovaan Vareoon. Miehen kurkulla näkyi edelleen kalpeana kohta, jota paksu koura oli puristanut, mutta jälki oli jo alkanut saamaan terveempää väriä reunoilleen.
"Vareo?" Nana sanoi kysyvästi tartuttuaan toisella kädellä miestä leuasta, vaikkei odottanutkaan saavansa vastausta selvästi jossain tajunnan rajamailla kieppuvalta mieheltä. Haltia irrotti otteensa leuasta ja pyörähti Vareon pään viereen, työnsi kätensä miehen toisen hartian ja niskan alle ja yritti puskea tätä istumaan, jotta hengitys lähtisi jälleen helpommin kulkemaan. Keuhkoputki ei selvästikään ollut rikki - muuten miehen ilme olisi ollut tyystin erilainen -, joten parantaminen ei nyt auttaisi, vaan Nana uskoi Vareon olevan kunnossa kunhan tämä saisi kerran vedettyä kunnolla ilmaa keuhkoihinsa. Tosin Nana ei tiennyt miehen ottaneen monta kovaa iskua samaan kylkeen, minkä seurauksena hengen hetkellinen salpautuminen ei huonolla tuurilla olisikaan ainut ongelma.
"Hengitä hitaasti nenän kautta", Nana ohjeisti rauhallisella, lähes kuiskauksenomaisella äänellä samalla kun yritti tukea Vareota istualleen vasenta olkapäätään vasten. Nanan ääni oli hämmästyttävän tyyni, vaikka huoli miehestä sitä aavistuksen sävyttikin. Lähes täydellinen mielen ja kehon tasapaino oli jälleen palautettu, kun parantaja pääsi keskittymään siihen minkä parhaiten osasi. Hiljaakin lausuttujen sanojen takaa paistoi myös se tiukka varmuus, joka käski potilaan kuin potilaan luottamaan sanoihin ja tottelemaan niitä - kunhan vain potilas kuulisi ne...

Nanan oikean olkapään kipu alkoi hiljalleen muistuttamaan itsestään adrenaliinin alkaessa haihtumaan hänen elimistöstään. Metsänvihreä kangas oli repeymän alapuolelta muuttunut mustanvihreän raidalliseksi aina kyynärpäähän asti, kiitos voimakkaiden liikkeiden, jotka olivat vain yllyttäneet verenvuotoa. Nyt kun Nana oli rauhoittunut aloilleen, alkoi myös verenvuoto vähentyä, mutta sydämen sykkeen tahtiin tykyttävä kipu tuntui vain voimistuvan.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 618
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Pelastus ja kadotus

Post by Tinanja » Thu Feb 08, 2018 7:18 pm

Zahirin varmat liikkeet kävivät suunnitelmallisesti lävitse tuon luolan tavaroita. Mies siirsi sivuun huopia, viittoja, potkaisi saappat sivuun löytämättä mitään erikoista siitä osasta tavarapinoja. Pari laatikkoa oli koottu häkin läheisyyteen pöytämäiseksi kasaksi, ja Zahir kääntyi katsomaan sitä sekalaista tavarakasaa, jossa ei näyttänyt olevan ensisilmäyksellä mitään logiikkaa. Ainakaan järjestelmälliseksi tuota fanaattista saarnaajaa, kiusankappaletta ei voinut kuvailla. Maagikon sormet alkoivat siirrellä nopeilla liikkeillä tavaroita edestakaisin, osan suoraan jalkojensa juureen. Ensin näytti siltä, ettei hänen etsintänsä tuottanut sitä vähääkään tulosta, mitä hän oli alunperin toiminut, mutta kulmiaan rypistellessään, tavaroita penkoessaan miehen sormiin osui viimein jokin kova, pitkässä nahkanauhassa olea esine. Zahir kohotti pian esineen eteensä vain huomatakseen sen olevan kermanvalkea koru, joka muistutti lohikäärmeen päätä viimeistä yksityiskohtaa myöhten suomuineen ja hampaineen. Maagikko työnsi sen nopeasti taskuunsa jatkaen tavaroiden penkomista.

Miehen tekemiset kuitenkin keskeytti lehahdus, joka verhojen liikahtamisesta tuli. Zahir ehti juuri ja juuri näkemään silmäkulmastaan sisään ryntäävän hahmon. Adrenaliinin vauhdittama reaktionomainen liike ei kuitenkaan ollut tarpeeksi nopea, sillä hypätessään sivuun hyökkäystä pakoon, mies tunsi tikarin viiltävän vaatteitaan, ja ihoaan sen alla. Lämmin veri liimasi hänen tunikaansa hänen kylkeensä kivun lävistäessä mielen. Maagikko hyppäsi sivuun pitkällä loikalla, ja laskeutui käsiensä varaan verhon puolelle luolasta. Samassa tuo oli jo kääntynyt kohti tulijaa vain nähdäkseen, että hän oli viimein kohtaamassa sen hänen lihassaan olevan piikin, Sha'lassahaltian, joka oli hänet saanut tähän sotkuun.
Lähes automaattisesti riimut karkasivat Zahirin huulilta miehen osoittaessa nopeasti kädellään haltiaa kohden tulipallon karatessa tämän sormenpäistä. Zahir tunsi magian virtaavan kehonsa lävitse heittäessään tulipallon kohti tuota haltiaa. Tuli valaisi hämärän luolan osuessaan tuohon haltiaan.

Sen pienen hetken, jonka aikana liekit peittivät Sha'lassahaltian, Zahir kompuroi takaisin ylös valmiina heittämään lisää loitsuja vastustajansa niskaan, ja sillä samalla hetkellä mies hetkellisesti myös unohti kylkensä lävistäneen kivun.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 384
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Pelastus ja kadotus

Post by Kuparirapu » Thu Feb 08, 2018 9:55 pm

Vareo kykeni juuri ja juuri erottamaan vastustajansa kasvot edessään, kaiken muun peittyessä hänen korvissaan koko ajan äänekkäämmin kohisevan veren alle. Jotenkin hänen oli päästävä vapaaksi, muuten nokinaamainen kätyri kävisi seuraavaksi Naenijan kimppuun. Mutta hänen kätensä tuntuivat tunnottomilta, ja jokainen hetki tuntui edellistä pidemmältä. Vareo tunsi jo, kuinka puukonkärki alkoi hitaasti painua alaspäin. Hän ehti vain pohtia, tuntisiko enää kipua laisinkaan. Ehkä osuman jälkeen kaikki vain...hiljenisi...

Sitten, jokin sai häntä kuristavan miehen säpsähtämään terävästi. Hitaasti, Vareon puolelta suorastaan tuskattutavan hitaasti, sormet liukuivat irti hänen kurkultaan ja tömähdys viereltä kertoi miekkosen lysähtäneen maahan hervottomana kuin tyhjä säkki. Vareon rintakehä kohosi äkkinäisesti hänen ahmaistessa syvään rahisevan henkäyksen suloista ilmaa, haroen kaulaansa ja yskien kipeästi. Oli kuin hänen henkeään olisi tukkinut yhä kananmunan kokoinen solmu.
Kuullessaan Naenijan äänen Vareo yritti vastata, mutta uusi yskänpuuska huuhtoi sanat mennessään. Tuntiessaan kohoavansa, ja heti perään parantajan työntävän hänen selkäänsä Vareo yritti parhaansa mukaan saada tunnottomat raajansa toimimaan. Lopulta, vaikka hän ei kyennyt paljoakaan auttamaan parantajaa, Vareo pääsi istumaan. Solmu henkitorvessa löystyi hieman, ja puuskutettuan muutaman kerran hän sai kiinni mitä Naenija oli sanonut. Yhtenä hyökynä veri tuntui taas virtaavan hänen päähänsä, ja se toi mukanaan kuuman jomotuksen syvältä kallon sisältä.
"Khh...hhh...khiitos," Vareo sai henkäistyä, ääni ohuena ja pää rintakehää vasten roikkuen. Pienellä vaivannäöllä hän sai nostettua päätään, sen verran että ehti kiittää toista myös katseellaan.

Hieraisten vielä paikkaa, jossa sormien kosketus yhä aavemaisesti tuntui, Vareo uskaltautui vilkaisemaan nokinaamaa. Mies lojui vatsallaan, kasvot puoliksi maata vasten painautuneina. Mutta Vareo näki inhottavasti lerpahtaneet huulet, puoliksi suljetun silmän joka tuijotti tyhjyyteen, ja kirkkaan veriläikän tummien hiusten seassa. Irvistäen inhosta Vareo kääntyi polvensa varaan, pudistaen päätään kun lyhyt huimaus kävi hänen lävitseen. Hänen ajatuksensa liikkuivat jo hyvää vauhtia Zahirin seuraamiseen, mutta sitten hän huomasi Naenijan, joka ei näyttänyt tietävän minne olisi katsonut.
"Niin. Parantajan kuuluisi parantaa, eikä...," Vareo ajatteli vilkaisten kuollutta vierellään. Haltianaisen mielessä saattoi pyöriä nyt tuhat erilaista ajatusta, joista suurin osa oli varmasti kylmiä syytöksiä häntä itseään kohtaan. Mitä jos niin, mitä jos taas näin...se oli ahdistava loukko, josta Vareon oli parempi saada toinen irti. Ainakin siihen asti, kunnes he olisivat selvillä tästä kaikesta.
Vareo ojensi varovaisesti kättään ja raotti hieman punertavareunaista viiltoa Naenijan viitassa.
"Sinuun osui," hän rahisi yksinkertaisesti, päästäen heti irti kun luuli Naenijan sävähtäneen kivusta. "Selviätkö? Voin sitoa haavan jos kerrot vain miten."
Nuolaisten huuliaan, ja yrittäen valita sanansa mahdollisimman hyvin, Vareo laski kätensä Naenijan olkapäälle ja haki tämän katseen omaansa.
"Et tehnyt mitään väärää," hän sanoi niin vakuuttavalla äänellä kuin sillä hetkellä pystyi. "Se oli joko me tai hän. Kuulit itsekin, he seuraavat sitä haltianaista suorastaan sokeasti."
Sitten epävarmalla, hiljaisemmalla äänellä Vareo lisäsi:
"En väitä että voisit unohtaa...mutta tiedän että voit hyväksyä tämän."



Shyal tunsi puukon hipaisevan ihoa, niin turhauttavan läheltä mutta silti liian kaukana leikatakseen syvemmälle. Tunkeilijan syöksyessä kauemmas Sha'lassanhaltia liukui pysähdyksiin paljaat jalat rahisten. Silmät leimuten vihasta hän kääntyi katsomaan tuota mustiin pukeutunutta varasta ja vääräuskoista:
"Sinä, sen totuudenkieltäjän toinen säälittävä palvelija, tulet kärsimään kuten hekin. Tuli on tuova puhdistavan muutoksen kaikkien olentojen ylle, ja..."
Mutta loppu hukkui tulipallon jylähdykseen. Tulenleimahdus valaisi luolan hetkeksi keltaisen ja punaisen sävyin, ja loitsun voima sai Shyalin horjahtamaan polvelleen. Liekit tanssivat pitkin hänen kehoaan ja vaatteitaan, ja kuka tahansa muu olisi vajonnut huutamaan kivusta.
Mutta Shyal kohottautu seisomaan ja katsoi Zahiria, katseella joka hohti yhtä kuumasti kuin liekit hänen yllään.
"Minä olen kohdannut Salinjen valitun ja hänen tulensa, lohikäärmeen henkäyksen. Sen edessä sinun mahtisi on mitätöntä, maagikko!"
Välittämättä vähääkään liekkien sydämistä, jotka vielä kytivät hänen mustuneilla vaatteillaan, Sha'lassanhaltia syöksyi uuteen hyökkäykseen huutaen sydämensä pohjasta. Hän oli Salinjen ja hänen Valittujensa sanansaattaja! Hän ei taipuisi ennen kuin maailma olisi kohdannut muutoksensa!

User avatar
Kide
Posts: 482
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Pelastus ja kadotus

Post by Kide » Fri Feb 09, 2018 5:32 pm

Jokainen raastavan vaivalloiselta kuulostava hengenveto kerrallaan Vareo näytti saavan keuhkoillensa täytettä. Naenija sai kuin saikin puskettua puoliksi hervottoman miehen istumaan, ja hapen päästessä jälleen iloisesti kiertämään pitkin Vareon kehoa pystyi mies hiljalleen pitämään itse itsensä pystyssä. Nana huomasi vasta nyt miehen niskassa näkyvät pitkät naarmut ja ne saivat hänet kurtistamaan hetkeksi kulmiaan. Niistä tihkunut veri oli täplittänyt Vareon paidankauluksen, joka oli maassa pyörimisen jäljiltä myös paikoittain tomun ja ruohon peittämä, mutta naarmut eivät vaikuttaneet syviltä ja vuotokin oli vähentynyt. Miehen puhistua kiitoksensa ja nostettua katseensa - vaikkakin vielä hieman sumean - Nanaan, uskalsi haltia irrottaa miestä vielä selästä tukeneen kätensä ja kääntyä tämän vierelle kyykkyyn. Parantajan helpotukseksi Vareo vaikutti olevan kunnossa. Nana vain nyökkäsi vastaukseksi kiitokseen, hänen ajatustensa ja katseensa jo vetäytyessä väkisin maassa retkottavaan vartijaan, nyt kun hänen ei enää tarvinnut olla huolissaan Vareosta.

Vaikka oli selvää, että vartija oli jo kuollut, huomasi parantaja käyvänsä mielessään järjestelmällisesti läpi kaikki näkyvät vauriot. Nana huomasi miehen kehon alle litistyneen ja ilmeisesti samalla murtuneen käden, joka sojotti luonnottomassa asennossa miehen alta. Vekin, joka ulottui silmäkulmasta hiusrajaan nuijan venytettyä ihon repeämispisteeseen, ja haavasta aina parransängen sekaan asti ulottuvat tummat verivanat. Toisen silmän lasittuneen katseen ja iskunpuoleisen silmän raosta erottuvan pelkän valkean juovan; silmäkuoppa oli todennäköisesti murtunut ja saanut silmän pyörähtämään paikoiltaan. Ja viimeisenä Nanan katse lipui hämmästyksestä puoliavoimeksi jääneeseen suuhun, joka oli omituisen vahamaisen näköinen. Jokaisen huomion jälkeen Nana tunsi yhä suuremman puristuksen vatsassaan todetessaan, että niissä kaikissa näkyi hänen kädenjälkensä. Hän laski katseensa käsiinsä ja tuijotti niitä, kuin ne olisivat olleet jonkun muun. Parantajan kädet eivät tehneet tällaista, eivät voineet... Ruskeiden silmien katse lähti lipumaan päämäärättömästi ruohikolla, lähes yhtä lasittuneena kuin vartijan katse. Haltia ei ollut koskaan osannut piilottaa tunteitaan - ei hänen ollut tarvinnut - eikä nytkään nyrkkiin puristuneista käsistä tai hänen kulmiensa väliin ilmestyneestä rypystä jäänyt epäselväksi, kuinka upottavassa syytösten mudassa hänen ajatuksensa tarpoivat.

Naenija vetäisi terävästi henkeä ja säpsähti ajatuksistaan katsomaan Vareota, joka oli huomannut haltian haavan ja varovaisuudestaan huolimatta onnistunut sitä kurkistaessaan venyttämään viitan lisäksi mekon kangasta, joka oli veren takia paikoittain ihoon liimautunut. Haltian itsesyytösten mylly sai lisää vettä, kun hän totesi kuinka raukkamainen olikaan pienestä haavasta vikistessään, joka oli kuin tikku sormessa verrattuna kaikkeen muuhun ympärillä tapahtuneeseen. Nana pudisti lähes kiukkuisesti päätään.
"Ei tarvitse, pärjään kyllä." Hänen äänensä oli kuitenkin yllättävän rauhallinen, joskin oudon etäinen, tunteeton. Haltian katse lipui jo hänen puhuessaan Vareon ohi luolaa kohti, joka oli löytänyt järkytyksenkin seasta tiensä takaisin haltian ajatuksiin, mutta miehen tiukka ote ja peräänantamaton katse vetivät Nanan takaisin kohtaamaan pähkinänruskeat silmät. Nana tiesi Vareon olevan oikeassa - yrittihän hän itsekin muistuttaa itseään siitä, että vaikka oli juuri sammuttanut yhden elämän, oli hän samalla myös pelastanut toisen -, mutta se ei tehnyt asiasta sen helpommin hyväksyttävää. Ei nyt, ei ainakaan vielä. Vaarallisen tilanteen vaatima ajatusten kirkkaus oli enää etäinen muisto ja nyt haltian mietteet alkoivat jälleen kieppua ja kietoutua toisiinsa epämiellyttäväksi vyyhdiksi, jolla oli sekalaisuudesta huolimatta ärsyttävä taipumus takertua pieniin yksityiskohtiin. Vareo sanoi tietävänsä Nanan voivan hyväksyä tapahtuneen. Mistä mies sen tietäisi, Nana ajatteli melkein vihaisena. Jollei Vareo ollut itse... Haltia jätti ajatuksen kesken ja työnsi sen pois. Tunteet välähtelivät ruskeiden silmien takana kuin ilotulitteet: epäuskosta vihaan ja pelosta lopulta silmät laajentavaan järkytykseen. Nana oli todellakin juuri surmannut jonkun, ja se ajatus tuntui kuin nyrkiniskulta vatsassa. Ei, pahemmalta! Se nyrkki tuntui menneen vatsasta läpi ja kurottavan sisältäpäin haltian kurkkua kohti. Nana riuhtaisi äkisti itsensä pystyyn, käännähti ympäri ja otti muutaman juoksuaskeleen lähimmän puun viereen, jonka rungosta hän tarrasi tukea antaessaan ylen. Se helpotti vatsassa tuntuvaa painetta hieman, muttei vienyt pois kaikkea puristusta. Nana pyyhkäisi suunsa vaivihkaa viitanhelmaan ennen kuin kääntyi ympäri. Syvään hengähtäen hän lähti kävelemään takaisin Vareota kohti, mutta ei nostanut katsettaan maasta.

Luolasta etäisesti kuuluva tumahdus sai haltian pysähtymään puolivälissä takaisin Vareon luo ja nykäisemään päänsä pystyyn. Ääni tuntui kantautuneen jostain kauempaa, hyvin syvältä luolasta, mutta silti Nana olisi voinut vaikka vannoa, että se muistutti samaa tulipallon aiheuttamaa humahtavaa pamahdusta, jonka hän oli vain joitain hetkiä aiemmin nähnyt ja kuullut vierestä.
"Nafi!" Nana vinkaisi ääni värähtäen ja ryntäsi suoraa päätä luolaan.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 618
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Pelastus ja kadotus

Post by Tinanja » Fri Feb 09, 2018 6:31 pm

Zahirin hakiessa vielä tasapainoaan tulipallon aikana hänen nenäänsä kantautui palavan kankaan, puun ja ties minkä käry liekkien lomasta... Mutta tuttua lihan karrelle palamisen hajua siitä ei tullut. Mies otti tikarinsa paremmin oikeaan käteensä puristaen sitä rystyset valkeina, sormuksien painatuessa miehen sormien ihoa vasten tiukasti, varmsasti jälkiä jättäen, ja samalla vasemman käden kohotessa tuon eteen kaikeksi varmuudeksi. Se oli ihan hyvä liikevalinta, sillä pian savun hälvetessä miehen edessä seisoi näky, jota hän ei ollut edes huhut kuullessaan odottanut. Tuo Sha'lassahaltia oli kuin olikin huhupuheidenkin mukaan tulelle immuuni. Todiste siitä seisoi hänen edessään - vaatteet karrelle palaneina, iho vahingoittumattomana tuo yritti jatkaa fanaattista selitystään Zahirin rypistäessä kulmiaan mietteliäänä, hetken jopa hämmentyneen näköisenä. Vaihtoehdot näylle pyörivät nopeasti maagikon mielen lävitse - jokin yliluonnollinen oli tässä mukana, tai sitten tuolla oli jokin valtavan maaginen esine, joka suojeli tuota tulelta. Loitsuriimuja Zahir ei ollut kuullut, eivätkä ne selittäisi missään tapauksessa sitä, että tuon fanaatikon vaatteet olivat palaneet, mutta iho ei - lumoukset kuulostivat parhaimmalta ratkaisulta tilanteeseen sillä hetkellä. Sitä hän tosin ehtisi pohtia myöhemminkin. Maagikko ravisti päätään hieman, tyhjensi ajatuksensa ja kohotti kätensä paremmin eteensä seuraavaa siirtoaan valmistellen.

Vihaisena ja ärtyneenä tuo tunsi magian virtaavan kehonsa lävitse kuullessaan idiootin Sha'lassahaltian fanaattiset, päättömät puheet, jotka vielä kehtasivat pilkata häntä. Vai että mahti oli mitätöntä? Sehän nähtäisiin!
"Oz’z – Ti’m – Z’n – A’m", maagikko lausui selkeästi, tällä kertaa jopa kohtalaisen kovaan ääneen, tarkasti lausuen jokaisen riimun ja hetkellisesti sähköltä tuntuva voima karkasi maagikon sormenpäistä, kun salama lähti kohti kohdettaan, tuota Sha'lassahaltiaa. Salamasta lähtevä kirkas, silmiin melkein sattuva valovälähdys sokaisi Zahirinkin hetkeksi, kun se iskeytyi johonkin kohteensa suuntaan. Mutta tajuttoman, kuolleen tai muuten vain maahan kaatuneen Sha''lassahaltiasaarnaajan sijasta maagikko näki vain pelkän pölypilven, joka ei ollut ihan hänen tarkoituksensa... ja siinä samassa hän tajusi, miten vinoon hänen salamansa olikaan iskenyt, tai miten nopeasti tuo haltianketale oli lähtenyt alta pois - olihan hän suunnannut loitsunsa elolliseen kohteeseen eikä seinään... senhän riimut määrittivät.

Ärsyttävintä tilanteessa oli se, että maagikko oli rytäkässä kadottanut Sha'lassahaltian - mies ei nähnyt tätä pölypilven, ryminän ja katosta tippuvien pikkukivien seasta lainkaan.

Zahirin ajatukset ja hämmennyksen katkaisi luolan reunamilta kuuluva rääkäisy, joka palautti tuon nopeasti maanpinnalle siihen kylmään, pölyiseen totuuteen, joka kertoi hänelle, ettei luola kestäisi minuuttiakaan enää samassa muodossa, jossa se nyt oli. Rääkäisy toi myös toisen totuuden maagikon mieleen: jos tuo rämelisko kuolisi tänne, ei hänellä olisi sopimusta lahjakkaan, hyödyllisen parantajan kanssa. Se sai Zahirin paikoilleen jämähtäneeseen kehoon liikettä maagikon ponnahtaessa nopeasti kyhättyä häkkiä kohden. Kyljessä tykyttävä kipu iskeytyi siinä samalla tuon tajuntaan, kun tämän sormet kiirehtivät avaamaan salpaa häkin portilla. Kun se naksahti irti, tuo joutui väistämään katosta tippuvaa kivenlohkaretta ja kirosi ääneen suojatessaan toisella kädellään päätään, toisella kurottautuen häkin perällä kyhjöttävää liskoa kohden.
"Perkele, kuolet tänne jos et tule nyt", Zahir murahti, mutta kun ei saanut liikettä tuohon olentoon, päätyi maagikko nappaamaan liskoa sen keskivartalon tietämiltä ja veti olennon suomuisen olemuksen mukaansa lähtiessään juoksemaan tulosuuntaansa päin.

Juostessaan upottavalla hiekkapohjalla miehen mieleen ei eloonjäämisen, ja pois selviytymisen lisäksi mahtunut juuri mitään muuta. Lohkareet tippuivat vuorotellen molemmille puolille maagikkoa. Yksi niistä tippui melkein suoraan Zahirin eteen, ja vain viime hetkessä maagikon onnistui väistää lohkare ja suunnata luolan uloskäyntiä kohden samalla, kun hän tunsi terävien kulmahampaiden, hammasrivien kaivautuvan syvälle hänen käsivarteensa rikkoen ihon, lihaksen... ja ties mitä muuta. Se liskonturjake oli purrut häntä, ja varmasti koko voimallaan, eikä tuo osoittanut siinä muutamien sekuntien aikana eleelläkään, liikkeelläkään, että olisi päästämässä irti lähiaikoina. Kipu käsivarressa sai Zahirin liikkeisiin vain lisää vauhtia miehen päästessä luolan loppuosankin romahtaessa hänen ympärillään.

Zahir ei ollut pitkään aikaan ollut niin tyytyväinen päästessään takaisin ulkoilmaan. Viime hetkellä ennen luolanseinämän kokonaan romahtamista tuo pääsi ulos pitkällä hypyllä, joka kaatoi lopulta yleensä niin huolitellun ja olemuksestaan tarkan maagikon polvilleen maahan rämeliskon roikkuessa edelleen hampaillaan hänen käsivarressaan, eikä edelleenkään eleelläkään osoittanut päästävänsä irti. Ei, vaikka pöly alkoi hitaasti laskeutua maagikon ympäriltä, ja tämän saadessa hitaasti kehonhallintaansa takaisin adrenaliiniryöpyn ja pelastumisen jälkeen. Ikävä kyllä se toi vain käsivarressa ja kyljessä tykyttävän kivun vielä paremmin mielen päälle, kun eloonjäämisestä ei tarvinnut enää taistella.

Maagikko kohottautui hitaasti polvilleen siihen hiekalle, pölyn ja pikkukivien laskeutuessa miehen aiemmin niin mustille vaatteille. Tuon tummanlilat silmät kohottivat katseensa hitaasti eteensä vain nähdäkseen, miten aiemmin hänen tikarinsa perästä leukaansa saanut mies kohottautui seisomaan ja otti nopeita askeleita kadotakseen paikalta ennen kuin kukaan huomaisi häntä.
"Sinä kuolet siihen paikkaan, jos teet eleetkin lähteäksesi mihinkään suuntaan!" Zahirin jääkylmä, vihainen äänensävy pysäytti pakenemista ajattelevan seuraajan, miehen, jota Zahir oli vain hetkiä aiemmin iskenyt tikarinsa perällä leukaan. Väsymyksestä, kivusta ja ärsytyksestä lisäpontta saava jääkylmä sävy miehen äänessä kertoi kyllä, että tämä toteuttaisi uhkauksensa silmiään räpäyttämättä. "Vareo!" maagikko huusi sitten vielä käskevästi - tuo mies, jota hän nyt tuijotti, katoaisi siitä heti, kuin vain silmä välttäisi.

Ja Zahir tarvitsisi tuota vielä... tuo kertoisi hänelle kaiken, mitä tiesi siitä idiootista Sha'lassahaltiasta, joka nyt oli hänen kaupunkinsa lisäksi yrittänyt viedä hänen henkensäkin.

Zahirin tuijottaessa tiukasti paikoilleen jähmettynyttä seuraajaa veri pulppusi tasaisen hitaana virtana Zahirin kyljestä tuon harmaantuneille vaatteille liimaten vaatteet kyljen ihoa vasten. Nafin hampaiden lomasta pulppusi tasaisena virtana verta käsivartta myöten kämmenselälle, sormille... tahraten sormukset, tiputellen veripisaroita tasaisena vanana hänen sormenpäistään vaalealle hiekalle. Maagikko oli nähnyt parempiakin päiviä, mutta palo tuon silmissä ei ollut kadonnut mihinkään siitä huolimatta, miten tämä joutui käskemään ruhjottua kehoaan tottelemaan.

Locked