Re: Pelastus ja kadotus
Posted: Wed Mar 07, 2018 10:53 am
Sade oli voimistunut tasaiseksi rummutukseksi ja hämärtänyt iltaa nopeammin kuin pelkkä auringon laskeminen olisi tehnyt. Valoa oli kuitenkin vielä riittävästi siihen, että Naenija saattoi ongelmitta arvioida Zahirin juuri hihansa alta paljastamia hampaanjälkiä. Haltia otti varovaisen askeleen lähemmäs ja kumartui jäykän oloisesti tarkastelemaan käsivartta, jonka haavojen reunat erottuivat melko selvästi sateen pyyhkiessä niistä edelleen tihkuvan veren pois ennen kuin sitä ehti edes kunnolla huomata. Pieniä naarmuja oli lähes kämmenen kokoisella alueella ympäriinsä, ja niiden keskeltä erottui selvästi Nafin terävien kulmahampaiden jättämät syvemmät jäljet, joista voimakkaammin vuotava veri jätti sateen huuhtelevasta vaikutuksesta huolimatta punaiset raidat vaalealle iholle. Ruskeat silmät kaventuivat hieman parantajan arvioidessa, saisiko hän häivytettyä jäljet kokonaan. Kulmakarvojen aavistuksenomainen kurtistus olikin ainoa elon merkki muuten ilmeettömissä kasvoissa.
Vilkaistuaan Zahirin näyttämää kyljen haavaa kääntyi Naenija takaisin käden puoleen. Hänen kumarruttuaan entistä lähemmäs Zahiria, kiepautti Nafi sähähtäen itsensä Nanan olalta toiselle, joka oli lähempänä maagikkoa. Lisko jäi tuijottamaan miestä silmät viiruina ja sen näköisenä, ettei sietäisi silmien räpäytystä suurempaa liikettä. Nana ei näyttänyt huomioivan liskonsa liikehdintää ollenkaan vaan kohotti samanaikaisesti toisella kädellään Zahirin runnottua kättä vielä itseään lähemmäs ja sulki haavat höyhenen kevyesti toisen kämmenensä alle. Parantaja tiukensi automaattisesti otettaan Zahirin käden alta suljettuaan silmänsä ja painaessaan toisen kätensä haavojen päälle hieman tiiviimmin. Normaalisti Nana olisi tässä vaiheessa seurannut tarkkaavaisesti potilastaan ja koittanut vakuutella tätä toimenpiteen kivuttomuudesta, mutta nyt haltia piti päänsä painettuna käden suuntaan kuin Zahiria ei olisi ollut olemassakaan. Tällä kertaa Nanan ajatuksiin mahtuikin vain hän ja käsi - kaikki ylimääräiset ajatukset olivat nyt liian vaarallisia.
Muutaman sydämenlyönnin ajan ei tapahtunut mitään, mutta lopulta Nana onnistui vapauttamaan energiansa ja tunsi sen virtaavan pitkin kättään kerääntyen haavojen päälle asetetun kämmenen pohjalle. Ei voinut sanoa, että Nana olisi nähnyt tai edes tuntenut, mutta jollain tapaa hän saattoi aistia, kuinka haavat pienimmistä alkaen kuroutuivat umpeen jättäen lopulta jälkeensä vain syvimmälle porautuneet reiät. Nana puristi silmänsä tiukemmin kiinni ja painoi myös Zahirin käsivarren entistä tiiviimmin kämmentensä väliin jaksamatta varoittaa maagikkoa siitä, että se saattaisi hetkellisesti sattua. Nämä jäljet olivat painuneet lihakseen asti ja Nana saattoi tuntea kuinka toisistaan erkaantuneet lihassäikeet taistelivat vastaan hänen yrittäessään kutsua niitä takaisin toisiaan kohti. Lopulta käsivarren lihas kuitenkin antoi periksi ja sen sulauduttua takaisin yhteen loppu olikin lähes helppoa jopa väsyneelle parantajalle.
Lopulta Nana hengähti raskaasti ja nosti hävin tuskin huomattavasti vapisevan kätensä maagikon käsivarren päältä katsoakseen sitä. Sade huuhtoi heti kämmenen alle jääneet verilaikut pois paljastaen altaan siistin ihon - kulmahampaiden jättämää kahta pistettä lukuunottamatta. Nanasta oli tuntunutkin, kuin iho ei olisi viimeisten haavojen kohdalla palautunut yhtä kimmoisasti kuin muiden naarmujen kohdalla, ja hän oli ollut oikeassa. Nyt melkein keskellä käsivartta loisti vierekkäin kaksi pientä, lähes pyöreää ja muuta ihoa hieman vaaleampaa arpea, joiden kohdalta iho oli selvästi ohuempi. Jos Nana olisi pystynyt keskittymään täydellisesti, käsivarteen olisi tuskin jäänyt minkäänlaista muistoa tapahtuneesta, mutta tällä kertaa työnsä jäljestä niin tarkka haltia ei välittänyt siitä. Asian ajatteleminen olisi vaatinut jonkin tuntemista ja nyt sellainen oli aivan liian horjuttavaa puuhaa.
Todettuaan käsivarren parantuneen tarpeeksi Nana kääntyi Zahiriin vilkaisematta tämän kyljen puoleen, raotti miehen paidanhelmaa vain juuri ja juuri sen verran kuin oli tarvetta ja asetti kämmenensä viiltohaavaa myötäillen. Nafi vilkuili vuorotellen haavaa ja Zahirin kasvoja, päätyen lopulta jatkamaan miehen silmien tiukkaa tuijotusta kuin odottaen tämän tekevän jotain pahaa hetkenä minä hyvänsä.
Nanan kosketus oli jälleen ensin kevyempi, mutta silmät suljettuaan hän painoi kätensä tiukemmin miehen kylkeä vasten. Tällä kertaa energian virtaus lähti liikkeelle heti, mutta Nanan täytyi keskittyä puristamaan voimaa itsestään maagikon kylkeen tuplasti pidemmän aikaa kuin käsivarren kanssa ennen kuin pitkä haava oli kuroutunut kokonaan umpeen. Vaikka kyse oli vain paristakymmenestä sekunnista, tuntui aika etenkin Nanasta uuvuttavan pitkältä. Hänen hengityksensä muuttui hiljalleen raskaammaksi, mutta ei vielä varsinaisesti hengästyneeksi. Heti tunnettuaan viillon syvimmänkin kohdan viimein kuroutuvan umpeen antoi Nana kätensä valahtaa alas. Hän vilkaisi vain nopeasti kylkeä, jonka haava oli kyllä kauniisti umpeutunut, mutta siitäkin muistona näkyi ohut, lähes hiusmainen arpi, ja antoi sitten paidanhelman valahtaa alas. Haltia astui askeleen kauemmas, suoristautui ja vilkaistuaan maagikon kasvoja todeten tämän olevan kunnossa, kääntyi mitään sanomatta kävelemään hevosensa suuntaan.
Kävelessään Naenija huomasi Vareon, joka odotti hevosensa luona. Mies ei ollut pyytänyt apua, eikä Nana tiennyt paljonko saisi enää puserrettua itsestään energiaa, mutta hänen täytyi joka tapauksessa varmistua asiasta. Sitä paitsi, niin raskasta kuin parantaminen nyt olikin, siihen oli sentään helppo hukuttaa kaikki ajatukset.
"Pärjäätkö sinä?" Nana kysyi pysähtyen puoliväliin matkallaan oman hevosensa luo. Haltian ääni oli edelleen aivan liian kirkas ja kova ollakseen normaali ja yhtä mekaanisen oloinen suoritus kuin naisen katsekin, joka kyllä näki muttei reagoinut näkemäänsä. Vareon kieltävä vastaus sai haltian laskemaan katseensa väsyneesti maahan ja laahustamaan ratsunsa luo, vaikka hän epäilikin miehen olevan kivuissaan. Nyt Nanalla ei kuitenkaan ollut voimia väittää vastaan.
Shokki ei ollut pelkästään huono asia - olihan sen tarkoituskin auttaa selviytymään. Niin kauan kuin shokki ei lamaannuttanut täysin, toimi se erinomaisena suojakilpenä, jonka turvin saattoi selviytyä ällistyttävän pitkälle. Velvollisuudentunne vain vahvisti tuota kilpeä, mutta toisaalta velvollisuuksien päätyttyä jäi tuo suoja alkuperäistään hauraammaksi. Tämän sai myös Naenija huomata saatuaan työnsä päätökseen ja päästyään viimein hevosensa luo. Kun parantamisen vaatima ajatusten tyhjentäminen ja toimenpiteisiin keskittyminen loppuivat, oli mieli paljon alttiimpi karkaileville ajatuksille. Vasta äherrettyään hetken puunoksaan yksinkertaisella solmulla sidottujen suitsien kanssa haltia tajusi käsiensä alkaneen tärisemään huomattavasti. Lopulta nainen sai riuhtaistuksi solmun auki ja heilautti suitset lähes kiukkuisella liikkeellä rauhattomasti liikehtivän hevosen pään yli. Nana siirtyi hevosen vierelle ja tarttui kaksin käsin satulan reunoista vain puristaen sitä hetken kuin solmun kanssa kamppailu olisi vaatinut suurimman osan hänen voimistaan. Lopulta haltia kampesi itsensä ratsun selkään ja nyökättyään miehille merkiksi, että lähtisivät ensin, Nana jäi istumaan aloilleen jäykkänä kuin patsas, välittämättä hevosensa vaativasta korskunnasta ja pään nykimisestä. Hän halusi lähteä paikalta aivan yhtä kiivaasti kuin hevosensakin, mutta aivan yhtä ehdottomasti hän halusi jättäytyä jonon viimeiseksi.
Sade oli kastellut tummanpunertavat hiukset kauttaaltaan saaden ne näyttämään vähenevässä valossa pikimustilta. Pitkät hiukset kiemurtelivat märän viitan päällä kuin tahmeat lonkerot ja tarttuivat viittaan tympeästi. Nanasta alkoi tuntua kuin jokin olisi yrittänyt kiskoa hänen päätään ja se sai hänet haromaan hapuilevin käsin tummat kutrit toiselle olalleen eteensä. Haltia ei edes tajunnut hengittäneensä raskaammin ennen kuin hänen hengityksensä keventyi vedon tunteen hävitessä päälaelta. Parantaja koetti keskittää ajatuksensa rauhalliseen hengittämiseen, mutta se ei ollut läheskään tarpeeksi vaativa tehtävä pitämään taakse jätettyä näkyä poissa hänen rakoilemaan alkaneen suojamuurinsa takana.
Miesten lähdettyä ratsastamaan edeltä kiskaisi haltia vielä hupun päähänsä, vaikka se hieman myöhäistä olikin sateen jo uitettua hänen hiuksensa likomäriksi. Hevonen nytkähti toveriensa perään heti, kun Nana vasta paransi asentoaan satulassa. Haltia antoi ratsunsa seurata toisia ohjakset löysällä, katse hevosensa märkänä roikkuvaan harjaan luotuna. Nana koetti sulkea itsepäisesti pintaan pyrkivät kuvat elottomana tuijottavista silmistä mielestään siinä kuitenkaan onnistumatta. Toisaalta hänen ajatuksensa olivat niin sekaisin, ettei hänen tarvinnut katsella kauaa yhtä muistikuvaa, vaan illan tapahtumat välähtelivät hänen silmissään katkonaisina pätkinä, joista oli ajoittain lähes vaikea saada selvää. Lähes. Väsyneesti eteenpäin lysähtäneet hartiat tärähtelivät välillä äänettömien kyynelten valellessa haltian poskia kilpaa sateen kanssa. Ainoa asia, josta Nana saattoi olla kiitollinen sillä hetkellä oli se, että hän sai ratsastaa jonon hännillä ilman tunnetta selkään porautuvista katseista.
Vilkaistuaan Zahirin näyttämää kyljen haavaa kääntyi Naenija takaisin käden puoleen. Hänen kumarruttuaan entistä lähemmäs Zahiria, kiepautti Nafi sähähtäen itsensä Nanan olalta toiselle, joka oli lähempänä maagikkoa. Lisko jäi tuijottamaan miestä silmät viiruina ja sen näköisenä, ettei sietäisi silmien räpäytystä suurempaa liikettä. Nana ei näyttänyt huomioivan liskonsa liikehdintää ollenkaan vaan kohotti samanaikaisesti toisella kädellään Zahirin runnottua kättä vielä itseään lähemmäs ja sulki haavat höyhenen kevyesti toisen kämmenensä alle. Parantaja tiukensi automaattisesti otettaan Zahirin käden alta suljettuaan silmänsä ja painaessaan toisen kätensä haavojen päälle hieman tiiviimmin. Normaalisti Nana olisi tässä vaiheessa seurannut tarkkaavaisesti potilastaan ja koittanut vakuutella tätä toimenpiteen kivuttomuudesta, mutta nyt haltia piti päänsä painettuna käden suuntaan kuin Zahiria ei olisi ollut olemassakaan. Tällä kertaa Nanan ajatuksiin mahtuikin vain hän ja käsi - kaikki ylimääräiset ajatukset olivat nyt liian vaarallisia.
Muutaman sydämenlyönnin ajan ei tapahtunut mitään, mutta lopulta Nana onnistui vapauttamaan energiansa ja tunsi sen virtaavan pitkin kättään kerääntyen haavojen päälle asetetun kämmenen pohjalle. Ei voinut sanoa, että Nana olisi nähnyt tai edes tuntenut, mutta jollain tapaa hän saattoi aistia, kuinka haavat pienimmistä alkaen kuroutuivat umpeen jättäen lopulta jälkeensä vain syvimmälle porautuneet reiät. Nana puristi silmänsä tiukemmin kiinni ja painoi myös Zahirin käsivarren entistä tiiviimmin kämmentensä väliin jaksamatta varoittaa maagikkoa siitä, että se saattaisi hetkellisesti sattua. Nämä jäljet olivat painuneet lihakseen asti ja Nana saattoi tuntea kuinka toisistaan erkaantuneet lihassäikeet taistelivat vastaan hänen yrittäessään kutsua niitä takaisin toisiaan kohti. Lopulta käsivarren lihas kuitenkin antoi periksi ja sen sulauduttua takaisin yhteen loppu olikin lähes helppoa jopa väsyneelle parantajalle.
Lopulta Nana hengähti raskaasti ja nosti hävin tuskin huomattavasti vapisevan kätensä maagikon käsivarren päältä katsoakseen sitä. Sade huuhtoi heti kämmenen alle jääneet verilaikut pois paljastaen altaan siistin ihon - kulmahampaiden jättämää kahta pistettä lukuunottamatta. Nanasta oli tuntunutkin, kuin iho ei olisi viimeisten haavojen kohdalla palautunut yhtä kimmoisasti kuin muiden naarmujen kohdalla, ja hän oli ollut oikeassa. Nyt melkein keskellä käsivartta loisti vierekkäin kaksi pientä, lähes pyöreää ja muuta ihoa hieman vaaleampaa arpea, joiden kohdalta iho oli selvästi ohuempi. Jos Nana olisi pystynyt keskittymään täydellisesti, käsivarteen olisi tuskin jäänyt minkäänlaista muistoa tapahtuneesta, mutta tällä kertaa työnsä jäljestä niin tarkka haltia ei välittänyt siitä. Asian ajatteleminen olisi vaatinut jonkin tuntemista ja nyt sellainen oli aivan liian horjuttavaa puuhaa.
Todettuaan käsivarren parantuneen tarpeeksi Nana kääntyi Zahiriin vilkaisematta tämän kyljen puoleen, raotti miehen paidanhelmaa vain juuri ja juuri sen verran kuin oli tarvetta ja asetti kämmenensä viiltohaavaa myötäillen. Nafi vilkuili vuorotellen haavaa ja Zahirin kasvoja, päätyen lopulta jatkamaan miehen silmien tiukkaa tuijotusta kuin odottaen tämän tekevän jotain pahaa hetkenä minä hyvänsä.
Nanan kosketus oli jälleen ensin kevyempi, mutta silmät suljettuaan hän painoi kätensä tiukemmin miehen kylkeä vasten. Tällä kertaa energian virtaus lähti liikkeelle heti, mutta Nanan täytyi keskittyä puristamaan voimaa itsestään maagikon kylkeen tuplasti pidemmän aikaa kuin käsivarren kanssa ennen kuin pitkä haava oli kuroutunut kokonaan umpeen. Vaikka kyse oli vain paristakymmenestä sekunnista, tuntui aika etenkin Nanasta uuvuttavan pitkältä. Hänen hengityksensä muuttui hiljalleen raskaammaksi, mutta ei vielä varsinaisesti hengästyneeksi. Heti tunnettuaan viillon syvimmänkin kohdan viimein kuroutuvan umpeen antoi Nana kätensä valahtaa alas. Hän vilkaisi vain nopeasti kylkeä, jonka haava oli kyllä kauniisti umpeutunut, mutta siitäkin muistona näkyi ohut, lähes hiusmainen arpi, ja antoi sitten paidanhelman valahtaa alas. Haltia astui askeleen kauemmas, suoristautui ja vilkaistuaan maagikon kasvoja todeten tämän olevan kunnossa, kääntyi mitään sanomatta kävelemään hevosensa suuntaan.
Kävelessään Naenija huomasi Vareon, joka odotti hevosensa luona. Mies ei ollut pyytänyt apua, eikä Nana tiennyt paljonko saisi enää puserrettua itsestään energiaa, mutta hänen täytyi joka tapauksessa varmistua asiasta. Sitä paitsi, niin raskasta kuin parantaminen nyt olikin, siihen oli sentään helppo hukuttaa kaikki ajatukset.
"Pärjäätkö sinä?" Nana kysyi pysähtyen puoliväliin matkallaan oman hevosensa luo. Haltian ääni oli edelleen aivan liian kirkas ja kova ollakseen normaali ja yhtä mekaanisen oloinen suoritus kuin naisen katsekin, joka kyllä näki muttei reagoinut näkemäänsä. Vareon kieltävä vastaus sai haltian laskemaan katseensa väsyneesti maahan ja laahustamaan ratsunsa luo, vaikka hän epäilikin miehen olevan kivuissaan. Nyt Nanalla ei kuitenkaan ollut voimia väittää vastaan.
Shokki ei ollut pelkästään huono asia - olihan sen tarkoituskin auttaa selviytymään. Niin kauan kuin shokki ei lamaannuttanut täysin, toimi se erinomaisena suojakilpenä, jonka turvin saattoi selviytyä ällistyttävän pitkälle. Velvollisuudentunne vain vahvisti tuota kilpeä, mutta toisaalta velvollisuuksien päätyttyä jäi tuo suoja alkuperäistään hauraammaksi. Tämän sai myös Naenija huomata saatuaan työnsä päätökseen ja päästyään viimein hevosensa luo. Kun parantamisen vaatima ajatusten tyhjentäminen ja toimenpiteisiin keskittyminen loppuivat, oli mieli paljon alttiimpi karkaileville ajatuksille. Vasta äherrettyään hetken puunoksaan yksinkertaisella solmulla sidottujen suitsien kanssa haltia tajusi käsiensä alkaneen tärisemään huomattavasti. Lopulta nainen sai riuhtaistuksi solmun auki ja heilautti suitset lähes kiukkuisella liikkeellä rauhattomasti liikehtivän hevosen pään yli. Nana siirtyi hevosen vierelle ja tarttui kaksin käsin satulan reunoista vain puristaen sitä hetken kuin solmun kanssa kamppailu olisi vaatinut suurimman osan hänen voimistaan. Lopulta haltia kampesi itsensä ratsun selkään ja nyökättyään miehille merkiksi, että lähtisivät ensin, Nana jäi istumaan aloilleen jäykkänä kuin patsas, välittämättä hevosensa vaativasta korskunnasta ja pään nykimisestä. Hän halusi lähteä paikalta aivan yhtä kiivaasti kuin hevosensakin, mutta aivan yhtä ehdottomasti hän halusi jättäytyä jonon viimeiseksi.
Sade oli kastellut tummanpunertavat hiukset kauttaaltaan saaden ne näyttämään vähenevässä valossa pikimustilta. Pitkät hiukset kiemurtelivat märän viitan päällä kuin tahmeat lonkerot ja tarttuivat viittaan tympeästi. Nanasta alkoi tuntua kuin jokin olisi yrittänyt kiskoa hänen päätään ja se sai hänet haromaan hapuilevin käsin tummat kutrit toiselle olalleen eteensä. Haltia ei edes tajunnut hengittäneensä raskaammin ennen kuin hänen hengityksensä keventyi vedon tunteen hävitessä päälaelta. Parantaja koetti keskittää ajatuksensa rauhalliseen hengittämiseen, mutta se ei ollut läheskään tarpeeksi vaativa tehtävä pitämään taakse jätettyä näkyä poissa hänen rakoilemaan alkaneen suojamuurinsa takana.
Miesten lähdettyä ratsastamaan edeltä kiskaisi haltia vielä hupun päähänsä, vaikka se hieman myöhäistä olikin sateen jo uitettua hänen hiuksensa likomäriksi. Hevonen nytkähti toveriensa perään heti, kun Nana vasta paransi asentoaan satulassa. Haltia antoi ratsunsa seurata toisia ohjakset löysällä, katse hevosensa märkänä roikkuvaan harjaan luotuna. Nana koetti sulkea itsepäisesti pintaan pyrkivät kuvat elottomana tuijottavista silmistä mielestään siinä kuitenkaan onnistumatta. Toisaalta hänen ajatuksensa olivat niin sekaisin, ettei hänen tarvinnut katsella kauaa yhtä muistikuvaa, vaan illan tapahtumat välähtelivät hänen silmissään katkonaisina pätkinä, joista oli ajoittain lähes vaikea saada selvää. Lähes. Väsyneesti eteenpäin lysähtäneet hartiat tärähtelivät välillä äänettömien kyynelten valellessa haltian poskia kilpaa sateen kanssa. Ainoa asia, josta Nana saattoi olla kiitollinen sillä hetkellä oli se, että hän sai ratsastaa jonon hännillä ilman tunnetta selkään porautuvista katseista.