Yllättävät yhteensattumat

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Yllättävät yhteensattumat

Post by Kide »

Oli ollut oikeastaan odotettavissa, että Ingvildiä kiinnostaisi Ezramin kotikaupunki ja samalla myös lopullinen määränpää, mutta silti mies veti kerran syvään henkeä ennen kuin kääntyi katsomaan naista ja vastasi:
"Dionessa." Ezram katsoi Ingvildiä suoraan hetken ajan kuin lisätäkseen, ettei hänellä ollut salattavaa, ennen kuin kääntyi tarkkailemaan vastaantulijoita. Hän uskoi, tai ainakin toivoi, että suorat vastaukset hänen puoleltaan auttaisivat myös rohkaisemaan naista kertomaan omasta matkastaan. Mies seurasi hetken ympärillä parveilevia ihmisiä ja olisi lähes yhtä hyvin voinut uskoa olevansa Dionessa kuin Phoebessa. Tuoksut ja yleinen ilmapiiri muistuttivat päivistä Dionen torilla, mutta mies oli havaitsevinaan täällä myös jotain erilaista. Oli vaikea sanoa tarkkaan, mikä tuon hienoisen eron toi esille, mutta yhtä kaikki jokin kertoi ettei nyt oltu Dionen ytimessä. Kenties ne olivat ihmiset hieman omanlaisine tapoineen, puhetyyleineen tai vaatteineen, tai ehkä kaikki ne yhteensä ja vielä enemmänkin.
Ezram katsahti uudelleen vierellään kulkevaa Ingvildiä pyytääkseen viimein häntäkin kertomaan jotain omasta matkastaan. Kysymättä tuo nainen ei näyttänyt olevan valmis kertomaan mitään. Naisen kasvoilla oli koreillut lähes keimailevalta vaikuttava, joskin hyvin sievä hymy. Se ei jäänyt huomaamatta Ezramilta eikä myöskään suurimmalta osalta vastaantulijoista. Ezram oli myös näkevinään, että tuo punapää olisi jopa iskenyt silmää jollekin vastaantulijoista, joiden katse liukui hitaasti ja avoimesti pitkin naisen vartaloa. Ottaen huomioon Ingvildin pidättyväisyyden ja selvän varovaisuuden matkansa suhteen, tuli tällainen huomiosta nauttiminen Ezramille yllätyksenä. Mitä hyötyä hiljaa puhumisesta ja vaivihkaisesta kuljeskelusta oli, jos tuo nainen olisi miesten puheenaiheena koko seuraavan viikon ajan? Ruskeat silmät vilkaisivat puolipilvistä taivasta alta kulmain ja mies tuhahti itsekseen lähes äänettömästi. Joko naisten ajatuksissa ei ollut logiikkaa tai sitten hän ei edelleenkään ymmärtänyt sitä.
Ingvildin hymy tuntui kuitenkin kavenneen heti, kun Ezram oli kääntänyt puheen takaisin naiseen seurueineen. Aivan kuin tuo olisi vetäytynyt kilpikonnan lailla hieman syvemmälle kuoreensa ennen kuin alkoi puhumaan. Olennon mainitseminen sai muuten lähes ilmeettömänä pysyneen vanhan sotilaan silmät hetkeksi pyöristymään - hän epäili tietävänsä mistä Ingvild puhui jo ennen kuin näki naisen katseen ajautuvan vaivihkaa torin laidalla ammottavan kuopan suuntaan. Vaikka olikin ehtinyt viettämään Phoebessa vain muutaman päivän, ei Ezram ollut voinut välttyä kuulemasta torin alta nousseesta lohikäärmeestä. Olihan sana toki kiirinyt Dioneenkin asti, mutta vasta itse käveltyään tuon torin laitaan revenneen rotkon reunalla, oli mies voinut uskoa, että kaikki ne puheet saattoivat olla totta.
Heidän puikkelehdittuaan hetken mehiläisparven lailla porisevan väkijoukon seassa, jota Ingvild tuntui nyt tarkkailevan kuin saalistaja, vahvisti nainen lopulta Ezramin epäilyn todeksi: he todellakin yrittivät jäljittää lohikäärmettä. Lopulta nainen uskalsi jättää ympäristön seuraamisen hetkeksi ja käänsi katseensa uudelleen Ezramiin. Viimeisetkin hymyn rippeet olivat hävinneet tuon kasvoilta hänen kertoessaan johtolangasta, jota hän seurueineen oli lähdössä seuraamaan. Ezram vastasi Ingvildin katseeseen kulmat mietteliääseen kurttuun painuneina ennen kuin nosti katseensa uudelleen rotkon suuntaan ja siitä ympärillä häärivään väkeen, mutta ei sanonut vielä mitään. Hän olisi ehkä voinut keksiä muitakin syitä talvea vasten tehtyyn pitkään matkaan kuin pakeneminen, mutta lohikäärmeen metsästys ei löytynyt siltä listalta. Ezram kuitenkin uskoi naisen puhuneen totta, sillä matkan tarkoituksen hulluus oli juurikin se, mikä siitä teki uskottavamman. Rotkon nähtyäänkin Ezramin oli ollut vaikea uskoa tapahtunutta todeksi, mutta tämä nainen selvästi uskoi siihen. Ja vaikka Ingvild olikin koko ajan puhunut sekalaisesta seurueesta, kertoi naisen viimeinen kommentti lähtöajasta sen, ettei hänen seurueensa ollut todennäköisesti tekemässä matkaa huvikseen tai hetken mielijohteesta. Tämä oli selvästi suunniteltua aikatauluineen, mikä vaati myös jollain tapaa organisoidun seurueen. Miksi olikin aivan oma kysymyksensä, johon Ezram epäili olevan hankalampi saada vastausta.

"Meidän täytynee siis pitää kiirettä", Ezram totesi heidän kierrettyään tiheämmän väkijoukon suman, joka kaiketi yritti esittää jonkinlaista jonoa. Väentungoksen takaa oli vaikea nähdä mitä jonotettiin, mutta tuoreen leivän ja herkullisten leivosten tuoksu kertoi enemmän kuin tarpeeksi. Ezram tunsi mahansa murahtavan vaativasti.
"Minun täytyy vielä hankkia lisää ruokaa. Ja syödä jotain. Oliko neidillä vielä jotain ostettavaa?" Ezram jatkoi ja vilkaisi Ingvildiä ennen kuin alkoi tähyilemään ympärilleen yrittäen paikantaa, kuinka kauas hänen aiemmin huomaamastaan kalakojusta he olivat kulkeneet. Ezram päätti antaa tuolle erikoiselle naiselle hengähdystauon ennen kuin kysyisi polttelevan kysymyksen: miksi. Miksi he halusivat löytää lohikäärmeen, ja mitä ihmettä he ajattelivat tekevänsä otuksen löydettyään? Lisäksi Ezram halusi tietää uskoiko Ingvild ja hänen seurueensa lohikäärmeeseen, vaikka vastaus ei oikeastaan voinut olla muuta kuin kyllä. Jos nainen itse asui Phoebessa, kenties hän oli jopa nähnyt liskon omin silmin. Mutta vielä ei ollut lisäkysymysten aika; ensin heidän pitäisi päästä pois tästä tungoksesta, jos Ezram halusi, että hänellä olisi edes jotain mahdollisuuksia saada vastauksia kysymyksiinsä.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Yllättävät yhteensattumat

Post by Tinanja »

Vuoriston kautta Dioneen olisi kohtalaisen pitkä matka, Ingvild mietti maan karttaa pohtiessaan. Mutta no, oli tämän syy lähteä vuoristoon mikä tahansa, suurempi joukko matkustaessa loisi turvaa. Sitä paitsi, vaikka muut suhtautuisivatkin nuivasti tuohon, menisivät he todennäköisesti silti peräkkäin ehkä puolen päivän tai päivän matkan päässä toisistaan. Siinä ei olisi mitään järkeä pidemmän päälle, joten... no, ehkä tämä olisi ihan hyvä ratkaisu. Ingvild nyökkäsi viimein Ezramille tämän kommentoidessa, että heidän pitäisi pitää kiirettä ehtiäkseen ajoissa talleille. Oli yllättävää, ettei mies kommentoinut Ingvildin ja seurueen matkan tarkoituksista mitään, mutta ehkä tuo jäi vain pohtimaan sitä, miten typerää se oli. Se oli uskomatonta Ingvildistä itsestäänkin, saati sitten satunnaisesta kulkijasta Phoebessa.
"Ei, en tarvitse enää muuta", Ingvild sanoi arvellen tosin ostavansa mukaan ehkä jotain pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä tai muita pitkään säilyviä naposteltavia iltoja varten. Olisi mukava kaivaa laukusta pähkinötä kourallinen pitkänä iltana ja syödä ne samalla lämmitellen roihuavan tulen äärellä. Matka kun tulisi olemaan talvea vasten pitkä, kylmä... niin ainakin ne lämmittäisivät mieltä. Nainen kuitenkin lähti Ezramin perässä kulkemaan torilla tuon etsiessä ruokatarvikkeita.

Se antoi Ingvildille aikaa tarkkailla vastaantulijoita, mutta myös miettimään sitä, miten Llianjin oli käyttäytynyt viimeiset päivät. Oli epätavallista, että tämä oli niin ärtynyt, kärttyinen ja kaikesta eri mieltä, ja siitä huolimatta, että Ingvild oli tuntenut tuon pitkään, ei nainen ollut nähnyt maagikkoa noin... vastahakoisena kaikkeen aiemmin. Toisaalta Metiksen ympäristö ja työ siellä olivat hyvin ennakoitavia, rutinoituneita, eikä siellä ollut epämiellyttäviä yllätyksiä, joita ei heidän tietämyksellään magiasta tai maailmasta voinut kokonaan selittää. Ehkä tuo myös otti asioita liian henkilökohtaisesti - varsinkin Aleon tapa katsoa ja käsitellä maailmaa oli kieltämättä ärsyttävä, mutta tämä oli erilaisesta kulttuurista, erilaisesta ympäristöstä. Tähän saakka omia päämääriään seuraava Atlashaltia oli kuitenkin edistänyt heidän matkaansa selvästi, ja heillä vaikutti olevan kuitenkin loppujenlopuksi melko samanlaiset päämäärät. OIihan tämä jo selvästi osoittanut hyödyllisyytensä saattamalla heidät suoraan Tanamoriin, tämän erikoisen Elageiroksen luokse. Siitä huolimatta, että seurueelle itselleen matka Tanamoriin oli ollut pettymys Aminin jäädessä sille tielleen, mutta päämäärän kannalta uskomattomat johtolangat olivat hyviä. Mutta Llianjin... Pitäisi pitää tätä silmällä. Toinen, jota Ingvild halusi pitää silmällä, ja ehkä udellakin tältä jotain, oli Elieze. Varsinkin Firdornin kohtaaminen oli herättänyt kysymyksiä, ja Ingvild kieltämättä kaipasi tuolta melko hiljaiselta, itsestään mitään kertomattomasta naisesta lisätietoja... Mutta, nainen tuhahti hiljaa itsekseen tuulta vasten seuratessaan tuota pitkin, voimakkain askelin kävelevää palkkasoturia - oli nyt keskityttävä itse matkaan eikä asioiden päässä pyörittelyyn.

Ezramin ostaessa ruokatarvikkeitaan Ingvild osti eräältä kojulta haluamansa kuivatut hedelmät ja pähkinät, ennen kuin heidän matkansa viimein kääntyi pohjoispuolella olevia talleja kohden hiljaisuuden vaivuttua heidän välilleen.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Yllättävät yhteensattumat

Post by Kide »

Saappaiden kopina, puheensorina ja lasten kiljahdukset olivat vaihtuneet tuulen yksinäiseen ulinaan rakennusten nurkissa ja satunnaisiin vastaantulijoihin, kun Ezram ja Ingvild olivat kävelleet muutamia kortteleita pohjoiseen. Torilla ollessaan heidän vähäsanainen keskustelunsa oli vaihtunut jokapäiväiseen, vaarattomaan rupatteluun matkatarvikkeista ja eväistä. Ezramin oli ollut vaikea ymmärtää, miksi laukkujen täytteeksi kannatti ottaa kuivattuja hedelmiä tai pähkinöitä, kun saman tilan saattoi täyttää kuivatulla lihalla tai kalalla, mutta oli huomannut, että asiasta oli turha kiistellä. Toisaalta tuo punapää sai hänen puolestaan tehdä niin kuin halusi, kunhan tämä ei olisi hänen eväslaukullaan ensimmäisen viikon jälkeen.
Ezram oli löytänyt takaisin aromikkaalle kalakojulle ja saanut täytettä niin vatsassaan kuin selässäänkin olevalle laukulleen. Tingattuaan matkaansa viereiseltä kojulta vielä hyvän kokoiset pussukat riisiä ja perunaa, ja löydettyään lämpimän oloisen, villalla vuoratun myssyn, oli hän valmis lähtemään talleille. Tällä varustuksella pitäisi selvitä hyvinkin pieneen haltiakylään asti, josta mies toivoi löytyvänsä jotain syötäväksi kelpaavaa evästä kotimatkalleen.

Heidän rivakkaa kävelemistään kohti talleja tahdittivat Ingvildin korollisten kenkien kopina Ezramin ajoittaiset puuskahdukset, kun hän tasapainotteli kantamustensa kanssa. Tuuli oli navakka ja viileä, mutta ajoittain rakennusten luomissa suojaisissa paikoissa saattoi edelleen tuntea selvästi lämmittävän auringon voiman. Jos torilla seisoskellessa mies oli miettinyt nahkatakkinsa riittävyyttä syystuulta vastaan, niin nyt hän harkitsi mokoman riisumista pyyhkiessään hikeä otsaltaan aika ajoin käsivarteensa. Se olisi kuitenkin vaatinut matkatavaroiden laskemista, ja mieluummin Ezram oli valmis sietämään ajoittaista kuumuutta kuin taiteilemaan kaikki tavaransa maahan ja takaisin mukaansa. Hän myös uskoi, että kunhan he pääsisivät tiheämpään rakennettujen talojen luota kauemmas, tuuli kyllä viilentäisi hänen oloaan taas mukavasti.
Heidän käveltyään hetken hiljaisuudessa ja käännyttyään kadulle, joka aukeni tyhjänä ja hiljaisena pitkän matkaa heidän edessään, käänsi vanha sotilas viimein katseensa rinnallaan kulkevan Ingvildin puoleen.
"Miksi haluatte löytää lohikärmeen?" mies kysyä töksäytti suoraan ja jatkoi vielä: "Se tuskin on innokas kertomaan aikeistaan tai siitä, vieläkö sen toverit asuvat torin alla." Ezram puhui asiasta välinpitämättömän oloisesti, mutta hänen kulmakarvansa olivat odottavasti hieman kurtistuneet. Ezram kyllä ymmärsi, että toki noin harvinainen olento kiehtoi - mikäli siihen uskoi -, mutta että sen perään täytyi lähteä vaeltamaan... Siihen hänen oli hankala keksiä painavaa syytä. Saatika sitä, mitä nainen seurueineen tällä matkallaan tavoitteli. Vaikka he löytäisivät olennon, miten se heitä hyödyttäisi? Pahimmillaan he vain menettäisivät kaikki henkensä. Ja kun olento oli puheiden mukaan noussut ja lähtenyt, niin eikö olisi ollut vain viisainta antaa sen mennä menojaan ja olla kiitollinen siitä, ettei se jäänyt tuhoamaan koko kaupunkia?

"Näitkö itse sen otuksen vai miten voit olla varma, että se on edes olemassa?" Ezram kysyi vielä käännettyään katseensa hetkeksi taivaalle, aivan kuin hän olisi odottanut näkevänsä siellä kiiltäväsuomuisen, lentävän olennon hetkenä minä hyvänsä. Auringonpaistetta vasten kapeiksi viiruiksi kavenneet ruskeat silmät kääntyivät kuitenkin pian takaisin Ingvildiin, sillä Ezram halusi nähdä naisen ilmeet, vaikkakin puolittain hupun peittemät, mikäli tämä päättäisi aukaista heidän matkaansa hänelle hieman lisää. Ingvildin vähäsanaisesta ja varovaisesta tavasta puhua, sekä tämän koko olemuksesta mies epäili, että matkan taakse kätkeytyi jotain muutakin. Ja vaikka hän oli todennut itselleen jo useamman kerran, ettei sillä ollut hänelle väliä - hänen olisi viisasta ottaa hyöty irti näistä mahdollisista matkakumppaneista, jos ei muuta niin vuorottaisina polun auraajina lumen tultua, riippumatta siitä mikä heidän määränpäänsä oli -, olisi Ezram mielellään kuullut loputkin tästä tarinasta. Mikä oli ajanut tuon porukan matkaan, etenkin Ingvildin kaltaisen naisen kanssa, jonka Ezram edelleen epäili pärjäävän pidemmälle ulkonäkönsä kuin muiden avujensa ansiosta.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Yllättävät yhteensattumat

Post by Tinanja »

Phoebe hiljeni pian toriaukion jälkeen, kun he kulkivat ripeästi kohti pohjoisportteja ja talleja siellä. Ingvild käveli vähän kumarassa, tuulta vasten ja hupun reunastaan kiinni pitäen. Nainen ei reippaasta tahdista huolimatta näyttänyt hengästyvän, ja pysyi hyvin Ezramin pitkien askelten tahdissa korkokengistään huolimatta. Ei selkeästi ollut ensimmäinen kerta, kun Ingvild kulki ne jalassaan mukulakivitetyillä kaduilla.
Ingvild vilkaisi nopeasti huppunsa suojista Ezramia tämän kysyessä, miksi he halusivat löytää lohikäärmeen. Itse asiassa, Ingvild ei ollut varma. Oliko se sitä, että hänet oli Metiksestä pyydetty selvittämään lohikäärmeen tarinaa ja sitä, mitä se teki? Vai oliko osa siitä vaihtunut uteliaisuuteen lohikäärmeestä, Tanamorista ja tarinasta, joka näitä kietoi toisiinsa? Ingvild ei vastannut hetkeen mitään, ja kuulikin pian, miten Ezram jatkoi kyselyään tilanteesta, ja siitä, oliko hän nähnyt lohikäärmeen. Ledassa hänen ylitseen lentänyt varjo, valossa kiiltelevät suomut ja karjunta, joka kuului vieläkin hänen korvissaan naisen ajatellessa asiaa.

"Olen nähnyt sen, ja olen varma, että se oli lohikäärme", totesi Ingvild sitten vilkaisten Ezramiin kävellessään. Se oli ihan riittävä vastaus. Oli turha eritellä sitä, että hän oli nähnyt olennon Ledassa eikä täällä. Se kertoi tosin hänelle paljon siitä, miten nopeasti olento liikkui, ja tämä voisi varmaan päivässä tai korkeintaan kahdessa päästä maan toiselta laidalta toiselle. Se teki tuosta voimakkaasta, suuresta olennosta vaarallisen. Oli tärkeää, maan edun mukaista selvittää olennon tekemiset, tavoitteet ja tutkia sitä. Mitä tämän löydyttyä tehtäisiin, oli sitten toinen kysymys... Lisäksi oli vielä tämä sankari, joka sai Ingvildin rypistämään kulmiaan vähän huppusna suojissa. Käänne tässä oli omituinen, eikä Ingvild osannut näiden uusien faktojen valossa enää määritellä motiivia sille, miksi lohikäärme piti löytää, ja miksi sitä piti tutkia.
"Se on maan edun mukaista selvittää, mitä se olento tekee, miksi ja millaisia seurauksia maalle siitä voi tulla", Ingvild vastasi lopulta Ezramille, vilkaisten tuota nopeasti vielä uudemman kerran. Se vastaus oli jalo, kertoi vähän tavoitteista, mutta jätti pimentoon suurimman osan. Ezram, mikäli tästä tulisi pidempiaikainen matkakumppani seurueeseen, saisi varmasti tietää yksityiskohdat myöhemmin. Nyt tämän ei tarvinnut tietää koko tarinaa.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Yllättävät yhteensattumat

Post by Kide »

Ingvild tuntui vaipuvan pohtimaan vastaustaan hetkeksi, mistä Ezram saattoi jo päätellä saavansa hyvin niukan vastauksen, jos sitäkään. Lisäksi tuulta vasten tiukasti huppuaan pitelevän naisen kasvoista ei näkynyt kuin murto-osa, eikä nainen muutenkaan ilmeillään antanut juurikaan lisätietoja. Ingvild kuitenkin totesi olevansa varma lohikäärmeestä ilman turhia pohdintoja, mikä taas sai Ezramin miettimään, että ehkä hänenkin pitäisi alkaa ottamaan kuulemansa puheet tosissaan.

Matkan syyksi tuo nainen totesi lopulta sen olevan maan edun mukaista kuin mikäkin doyobo käskyjä tai tietoja jaellessaan. Armeijaa tuo punapää ei kuitenkaan voinut olla, eikä Ezram muutenkaan uskonut armeijan liittyvän tähän jaloista tavoitteista huolimatta - silloin hän olisi törmännyt johonkin aivan muuhun kuin Ingvildin kaltaiseen naiseen matkavarusteita hankkimassa. Tokikaan Ezram ei tiennyt, millainen joukkio häntä odotti talleilla, mutta siitä huolimatta tämä ei vaikuttanut armeijan toimelta. Itsekseenkään tavallinen kansalainen ei Ezramin mielestä tällaista suunnitellut, vaan jonkin muun tahon täytyi olla tämän retken takana. Vaikkei mies tiennyt kuka tai ketkä lohikäärneestä lisätietoja toivoivat, ei hän myöskään epäillyt Ingvildin kertomaa. Hetkellisestä vastauksen pohdinnasta huolimatta nainen vaikutti olevan tosissaan, vaikka mieluummin hautautuikin huppunsa suojiin kuin että olisi jäänyt vastaamaan Ezramin katseeseen vilkaisua pidemmäksi aikaa.
Ezram vain nyökkäsi naiselle, mutta piti ajatuksen siitä, että ehkä lohikäärmeen olisi ollut parasta antaa vain mennä menojaan, omana tietonaan. Hänestä tuntui, että välttelevien vastausten perusteella lisäkysymysten esittäminen olisi turhaa, joten matkui jatkui hiljaisuuden ympäröidessä heidät. Ingvildin vaitonaisuuden takia koko homma alkoi kiinnostamaan miestä entistä enemmän, mutta olihan hänellä aikaa kerätä tiedonrippeitä pitkän matkustamisen lomassa - jos hän vain jaksaisi vaivautua sen tekemään.

Vähän ennen kuin tallit tulivat näkyviin, päätti Ezram vielä yrittää selvittää yhden asian, joka voisi kertoa lisää siitä tahosta, joka tämän tutkimusretken takana oli.
"Neiti asuu siis ilmeisesti Phoebessa, jos olet lohikäärmeen päässyt omin silmin näkemään?" Ezram uskoi, että Ingvildin täytyi olla phoebelainen, jo hänen määrätietoisesta liikkumisestaan päätellen, mutta halusi vielä kuulla naisen kertovan sen itse. Se myös kertoisi, että kuka tai mikä ikinä tämän matkan takana olikin, löytyisi todennäköisesti Phoebesta.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Yllättävät yhteensattumat

Post by Tinanja »

Ainakaan Ezram ei jäänyt jankkaamaan kysymyksillään, vaikka Ingvild tiesi itsekin antavansa hyvin vähän tietoa matkan tarkoituksista ja päämääristä, sekä muista ryhmäläisistä. Matkalla olisi aikaa harkita sitä, mitä tuolle kertoisi, kun näkisi ja tutustuisi tähän ehkä hieman paremmin. Nainen jatkoi kadulla kulkemistaan ja hymyili vähän Ezramille tämän kysyessä, asuiko hän Phoebessa. Ingvild oli vähällä nyökätä vastaukseksi, muttei viitsinyt suoranaisesti valehdella tälle. Olisi vähän typerää myös sanoa olevansa Dionesta, koska se kertoisi lohikäärmeen liikkeistä ehkä turhan paljon. Lisäksi Dione yhdistettiin helposti armeijaan, ja sitten ehkä Metikseen, jos hyvä tuuri kävi. Olisi siis parempi olla sanomatta ainakaan suoraan mitään, odottaa, että mitä Ezramista paljastuisi matkan varrella.
"Ikävä kyllä en voi kutsua tätä paikkaa kotikaupungikseni", Ingvild vastasi Ezramille hymyillen tälle vähän, lämpimästi. "Siitä huolimatta, miten miellyttävä täällä on vierailla", eikä tarvinnut sanoa, että tämä oli hänen ensimmäinen kertansakin Phoebessa. Reitti majatalolta torille ja torilta talleille ei ollut kovin haasteellinen, kadut olivat leveitä ja paljon käytettyjä, ja niitä oli helppo seurata.

//Kiitokset taas mukavasta pelistä!
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Yllättävät yhteensattumat

Post by Kide »

Ezram oli vähällä naurahtaa Ingvildin vastaukselle, mutta onnistui peittämään sen pienen, huvittuneen tuhahduksen alle. Mies oli olettanut saavansa edes tähän, viattomaan kysymyksen suoran vastauksen, mutta saikin huomata keskustelevansa kuin minkäkin tiedustelija kanssa. Se Ezramin oli myönnettävä, että ainakin tämä nainen oli erinomainen kysymysten välttelijä, jos ei muuta. Ingvild osasi valita sanansa lähes ärsyttävän tarkasti, mikä sen sijaan toimi vain Ezramin uteliaisuuden ruokkijana.
"Niin kuin tällä kaikella olisi mitään väliä, teittemme erotessa haltiakylässä", Ezram mietti tuhahtaen hiljaa itsekseen. Armeijasta jäänyt tapa selvittää asiat tarkoin ja epäillä lähes kaikkea tuntui pinttyneen mieheen tiukasti kuin pihka. Toisinaan tarkkaavaisuudesta oli toki hyötynsäkin, mutta välillä Ezram huomasi kiinnittävänsä huomiota aivan turhiin asioihin.

Mies katsahti taivaalla muutaman pienen, nopeasti pohjoista kohti kiitävän pilvenhattaran perään, jotka näyttivät kuin pakenevan etelästä puhaltavan talven tieltä. Vaikka hän tiesi selviävänsä matkasta varsin hyvin itsekseenkin, oli hänen myönnettävä, että tähän aikaan vuodesta teiden kunto oli ailahteleva, eikä matkaseuran tuoma lisäturva olisi yhtään pahitteeksi - sama kuinka salamyhkäistä tuo seura olisikaan. Ezram ei mielellään myöntänyt tarvitsevansa apua, mutta tiesi siinä vaiheessa kiittävänsä valintaansa matkakumppaneista, mikäli loukkaisi itsensä tai hevosensa roudan ja todennäköisesti hyvin pian satavan ensilumen liukastamilla rinteillä.

// Samoin! //
Locked