Sankaria etsimässä

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 468
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Sankaria etsimässä

Post by Tinanja » Thu May 03, 2018 3:59 pm

// Käytetään tähän ~2 kierrosta, jatketaan matkaa ja nuollaan haavoja (tai käännetään veistä niissä tai lisätään niihin suolaa....) sitten tästä kolmannella kierroksella. Tästä katsoen around 4. kierroksen kohdalla aletaan olla sitten perillä jos mitään villiä ei vielä ilmaannu :D ja tähtäsin näillä tiiviillä, lyhyemmillä vuoroillani siihen että edetään kohtalaisen ripeästi niin päästään juonen mehukkaimpiin kohtiin ^^

Llianjinin uni ensimmäisen yön aikana

Pitkän matkapäivän jälkeen uni tuli helposti, ja pian haltiamies oli vaipunut syvään, hyvin rauhalliseen ja rentouttavaan uneen. Kuin aiemminkin, tunne oli leijuva, kun se ensimmäisen kerran hiipi hitaasti uneen, tuoden miellyttävää lämpöä ja rentoutta kylmään uneen kovalla maalla. Kuin olisi kuulunut tänne, eikä olisi halunnut edetä tästä mihinkään, koskaan...

Ensin näköpiiriisi ilmaantui Aleo pitämässä Tanamorista löytynyttä miekkaa leveä hymy kasvoillaan. Kuva katoaa vain paljastaakseen vuoristosolan, erikoisen suuren kivimuodostelman, jonka ympäristö on laatoitettu. Kun käännyt, näet takanasi värikkään, haltioiden astuttaman vuoristokylän.

"Ensimmäinen askel kohti ratkaisua on otettu... teidän tulee ottaa se seuraavakin askel", sama, tuttu ääni kertoo sinut ympäröiden, kun näky hitaasti katoaa ja muuttuu vaaleaksi, miellyttäväksi sumumaiseksi alueeksi, jonka keskellä sinä seisot. Juuri, kun luulet näyn katoavan, kaunis, solakka nainen kirkkaan leiskuvan punaiset hiukset pitkällä jaloissaan ja takanaan liehuen laskeutuu hitaasti eteesi. Et osaa nimetä yhtään tuon piirteistä tämän ympärillä hohkaavan lämmön, punaisuuden ja rauhallisuuden, jollaista et ole aiemmin kokenut.
"Olet edennyt hienosti, Llianjin", ääni sanoo ennen kuin näky katoaa ja vaivut takaisin syvään, rentouttavaan uneen.


Aamun koittaessa edellispäivän kolotukset olivat tiellään, ja olo oli levollisempi kuin pitkään, pitkään aikaan oli ollut.

*

"Oletko varma, ettei tuo ollut liikaa? Ettet hämmennä häntä hulluuden partaalle kuten sinulla on tapana?"

"Ehei, hän on jo osoittanut käsittelevänsä tätä paremmin kuin aiempi kohteemme teki... Ja olen varma, että hän on yksi osa ratkaisuamme tähän ongelmaan."

*

Yleistä matkakuvausta

Seuraava, toinen matkapäivistä on sujunut melko rauhallisesti, kun koko seurue on kulkenut rauhallista tahtia hyvin tallottua hiekkatietä pitkin. Tunnelma ryhmän kesken on edelleen ollut hiljainen, ja matka on taittunut auringon pilkottaessa toisinaan pilvien lomasta, viileässä ja hieman kosteassa säässä. Kun seurue saapuu hiekkatien mutkaan, jonka taakse ei näe juurikaan, he kuulevat takaansa ja edestään kaatuvan puun äänen. Sekä seurueen taakse, että eteen kaadetaan suuri puunrunko hidastamaan matkaa ja ehkäisemään pakenemista.

Molemmilta puolilta hyökätään sekalaisena joukkiona, huudon, satunnaisten heitettyjen esineiden ja kolistelun saattelemana. Ensivaikutelmasta on pyritty tekemään mahdollisimman suuren joukon hyökkäys, mutta tosiasiassa hyökkääjiä oli vain viisi, joista yksi vaikuttaa olevan johtaja. Lisäksi kuuluu koiran haukuntaa.

Ingvild

Nainen havahtui ajatuksistaan kun heidän eteensä kaadettiin puu. Hänen hevosensa tosin oli jo hetkeä aiemmin kuunnellut ympäristöään, mutta Ingvild ei ollut siihen keskittynyt erityisen tarkasti - tuo nyt aina katseli ympärilleen. Nainen keräsi nopeasti ohjansa ja pysäytti hevosensa kääntymästä takaisinpäin, kohti tulosuuntaa. Ingvild rypisti tyytymättömän kulmiaan adrenaliinin iskeytyessä hänen kehonsa lävitse, kun nainen kohotti kilven sivulleen ohjatessaan hevosensa kauemmas hyökkääjästä sen stepatessa tyytymättömänä hänen allaan.
"Llianjin!" nainen huusi sitten, yrittäen napata vanhemman haltian hevosen ohjista kiinni, turhaan kun ei yltänyt. Hän ei uskonut, että tuo pysyisi hermostuvan hevosen selässä kovin pitkään. Ingvild yritti vielä kertaalleen napata Llianjinin ratsun ohjista kiinni, turhaan ja joutui kääntämään omaa hevostaan, kun häntä kohden hyökättiin.
Toinen kilpi, ja samalla nainen veti miekkansa esiin vain iskeäkseen sen pahaa-aavistamattoman hyökkääjän olkapäästä tämän rintakehää kohden hänen ratsunsa korskuessa, mutta pysyessä silti paikallaan ja käsissään - ne sadat ja taas sadat tunnit ratsun koulutuksessa alkoivat hitaasti maksaa itseään takaisin.

Aleo

Aleon satulaan oli sidottu siististi tuon pitkä keihään ja valtikan sekoitukselta näyttävä ase, mutta myös avaimeksi kutsuttu koristeellinen miekka ja tavallinen miekka. Mutta siitä huolimatta, mitä ympärillä tapahtui, ei tämä vetänyt yhtäkään aseistaan esille. Huudot, kiljumiset ja ympärillä tapahtuva taistelu ei näyttänyt hetkauttavan Aleota, mutta ei myöskään tuon hevosta. Mies jatkoi ratsastamistaan, mutta kääntyi Iochimia kohden kuin odottaen henkivartijansa tekevän asialle jotakin. Hänen ei tarvitsisi liikauttaa sormeaankaan tämän suuntaan.
Kun yksi hyökkääjistä lähestyi Aleota, kun mies ei näyttänyt reagoivan erityisesti mihinkään, haltia viittasi tuskin huomattavasti kädellään juuri ennen kuin tuon hyökkääjän miekka olisi osunut häneen. Tämä lensi huutonsa saattelemana läheistä puuta vasten ja vaipui vähintään tajuttomana siihen metsänpohjalle lentonsa jälkeen.
"Ja tuo oli sinun työsi", Aleo huomautti ohimennen Iochimille kuin tämä olisi jälleen keskustellut säästä siinä taistelun keskellä.

// Semi-mielivaltaisesti päätetty tyyppien matkajärjestys

Llianjin
Ingvild
Lalfar
Aleo
Iochim
Ezram

Hyökkääjiä on 4 + Shyal + kaksi koiraa. Väijytys on metsän suojaamassa mutkassa tiellä, hieman keskipäivän jälkeen.

Tarvittaessa minä tai Kuparirapu (w/ Shyal) kirjottaa jotain PJ-tyylillä sinne väliin.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 270
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Sankaria etsimässä

Post by Kuparirapu » Sat May 05, 2018 3:07 pm

Llianjin:

Räpytellen unen viimeisiä rippeitä silmistään Llianjin kierähti selälleen makuualustallaan, ja kohottautui sitten äkkiä istumaan. Hän painoi kämmenensä otsalleen ja puristi silmiään kiinni tuskastuneesti huokaisten.
Taas. Taas hän oli nähnyt jotain yön aikana, hahmoja ja ääniä jotka hän luuli nähneensä aiemmin, mutta jotka muuttuivat aina aamulla herätessä epäselviksi ja etäisiksi. Kuin hän olisi katsonut niitä sumuverhon takana, muistaen vain sanojen sävyn mutta ei niiden muotoa. Llianjin ei uskaltanut vieläkään päästää irti epäluulostaan että näyt olivat jonkun tuntemattoman maagikon aikaansaamia. Mutta kaikista hämmentävintä ja samaan aikaan turhauttavinta oli näistä näyistä huokuva tunne. Se oli....rauhoittavaa. Suojelevan tuntuista, kuin syli joka lupasi lohduttaa ja tukea. Llianjin oli alkanut hiljalleen huomata miltei pelkäävänsä tuota tuntematonta voimaa, hahmoa, noita sanoja jotka yrittivät rohkaista häntä. Ne saivat hänet tuntemaan olonsa niin kovin pieneksi ja suojattomaksi. Kuin eksyneeksi lapseksi keskellä pimeää, jota vieras ääni yritti houkutella luokseen lämpimään.
Minun on pakko yrittää selvittää tästä enemmän, ennen kuin alan nähdä painajaisia nukkumisesta,” Llianjin ajatteli rullatessaan peittonsa kasaan ja liittyessä muiden mukaan kevyelle aamiaiselle.

Hyökkäyksen huudot saivat Llianjinin säpsähtämään ajatuksistaan ja pelottavan nopeasti heidän pakotiensä katkaistiin sekä edestä että takaa. Tarttuen vyölle työntämään sauvaansa Llianjin kuuli Ingvildin huutavan nimeään, mutta haltianaine ei ylettänyt hillitsemään hänen hevostaan joka hirnui ja peruutti hätääntyneesti. Muistaen aivan liian selvästi mitä aiemmin oli tapahtunut Llianjin potkaisi jalkansa jalustimista ja kaikella notkeudella johon kykeni hän liukui alas satulasta, juuri ajoissa ennen kuin hevonen alkoi vikuroimaan.
Jalkautunutta vanhaa haltiaa odotti välittömästi yksi hyökkääjistä ase tanassa. Irvistäen Llianjin heilautti sauvansa kärkeä, ja kirkasta välähdystä seurasi rätisevä särähdys sauvan ukkoslumouksen jättäessä hyökkääjän olkaan punertavan jäljen. Miehen perääntyessä hetkellisesti epäröiden Llianjin paransi otettaan sauvasa ja huusi:
“Pysykää lähellä! Älkää hajaantuko!”
Mutta sitten hänen keskittymisensä kiinnittyi kohti sivaltavaan terään, jonka Llianjin torjui näppärällä osumalla hyökkääjän ranteeseen. Jälleen ukkosriimu vahvisti iskua kipeästi.


Lohikäärmepappi Shyal:

Puiden varjoissa, maantien reunoilla, kyhjötti piiloutuneita hahmoja hiljaa ja liikkumatta kuin kivet. Shyal pani tyytyväisenä merkille maantieltä kuuluvat hevosten äänet, ja katsoi merkitsevästi vierelleen polvistunutta jousimiestä. Tämä nyökkäsi ja silitti hitaasti vierellään makaavan metsästyskoiran niskaa, eläimen korvien liikahdellessa mutta pysytellessä yhtä hiljaa kuin isäntänsä. Shyal puristi käsissään olevaa asetta, tukevaa veistä jonka hän oli kiinnittänyt yksinkertaisen puuvarren päähän. Haltianaisen tummalla iholla näkyi yhä vaaleita viiruja hänen pakonsa jäljiltä. Mutta samaan aikaan hänen silmissään palava tahto tuntui vain voimistuneen.

Kun Shyal oli kuullut tästä joukosta, jonka ainoana päämääränä huhuttiin olevan Phoeben lohikäärmeen etsiminen ja surmaaminen, oli hän hylännyt varovaisuuden oman turvallisuutensa edestä ja kerännyt Phoebesta niin monta seuraajaa kuin oli kyennyt. Ikävä kyllä yhä useamman sydämessä oli alkanut itää epäilys, heidän kuultuaan kuinka joku tuntematon kolmikko oli hyökännyt ja surmannut miltei kaikki Shyalin aiemmista seuraajista. Vain nämä neljä olivat suostuneet hänen mukaansa, ja he olivat kiiruhtaneet Phoeben porteista ulos kohti taivaanrannassa yhä näkyvää kuutta hahmoa.
Heidän tahtinsa oli ollut armoton. Shyalin johtama ryhmä ei ollut pysähtynyt kertaakaan muutamaa minuuttia pidemmäksi, ja yön hämärässä he olivat viimein saaneet näkyviinsä nuotiotulen ja sen ympärillä liikkuvat hahmot.
“Hyökkäämme nyt?” joku oli kysyi. Shyal oli silmäillyt vääräuskoisten leiripaikkaa, ja pudistanut sitten päätään.
“He ovat etulyöntiasemassa, ja heillä on vartija yön ympäri. Ei, he joutuvat kohtaamaan meidät siellä missä me sen valitsemme. Tulkaa.”
He olivat livahtaneet hiljaa hiipien leirin ohitse, maantietä pitkin yhä edemmäs. Yön hämärässä ja Shyalin johdolla he olivat asettuneet maantien reunamille väijyksiin, valmistelleet väijytyksen ja levänneet aamuyön viimeiset tunnit odottaen kärsivällisesti. Ja nyt, viimein, he olivat valmiina.

Ensimmäisen ratsastajan tullessa näkyviin Shyal kohotti sormensa huulilleen, ja vislasi kahdesti. Käskystä tien kummallakin puolella olevien puiden valmiiksi jyrsityt rungot iskettiin poikki, ja ne nuokahtivat äänekkäästi jysähtäen tielle. Shyal vislasi vielä kerran, pitkään ja kimeästi, ja hänen seuraajansa loikkasivat esiin hyökäten matkalaisten kimppuun.
“Muutoksen Tulen puolesta!” Shyal huusi nousten näkyviin ja rynnätessä maantielle. Hänen katseensa pyyhkäisi yli puunrunkojen rajaaman taistelukentän, ja sitten haltianainen valitsi kohteensa. Hän syöksyi muutaman askeleen ja loikkasi häkellyttävän notkean loikan kohti karaistuneen näköistä ihmismiestä yhden hevosen selässä. Shyal veti aseensa päänsä vierelle, valmistautuen iskemään sen suoraan ihmismiehen rintakehään koko painollaan ennen kuin tämä ehtisi edes huomata häntä.

User avatar
Anlie
Posts: 80
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Sankaria etsimässä

Post by Anlie » Sun May 06, 2018 8:25 pm

Matkalaisten tasainen tahti ei enää häirinnyt Ioa. Eilisillan keskustelu ei ollut onneksi valvottanut häntä, mutta nyt tutun hiljaisen matkanteon alkaessa se palasi Ion mieleen ja sai hänet tavoistaan poiketen uppoamaan ajatuksiinsa, unohtaen maisemien katselun. Io luotti siihen että hevonen kyllä seuraisi siististi jonossa ilman hänen ohjaustaankin. Ei ollut hänen tapaistaan murehtia, mutta nyt Ioa vaivasi ajatus että jotakin voisi tapahtua hänen poissaollessaan. Huolta (ja pienen omantunnon pistoksen) lisäsi se, ettei hän ollut kertonut matkastaan siskoilleen sitä hätäistä viestiä enempää. Puhe lohikäärmeestä ja sen aikomuksista olivat herättäneet Iossa uudenlaisen huolen, joka ei hävinnyt vaikka hän kuinka yritti olla asiaa ajattelematta.

Ioachim ei voinut mitään säpsähdykselleen kun sekä edestä että takaa kuului valtava rysähdys, mikä tietenkin johti siihen että hänen hevosensa korskui, pysähtyi ja yritti kääntyä pois jonosta, suunnaten turpansa metsikköön. Ioachim yritti kiskoa eläintä takaisin eteenpäin ja painoi kantojaan tiukemmin tuon kylkiin, päästen vaivoin lähemmäs Aleota, kun ensimmäiset huudot metsästä kaikuivat tiellä. Haltian suojelustahan hänelle maksettiin, mutta totta puhuen Io oli epäillyt että tulisiko moista tilannetta matkalla vastaan lainkaan. Huudoista ja kolinasta päätellen hän oli ollut väärässä, ja tien katkaisu olisi ollut turhan ovelasti tehty pelkiltä maantierosvoilta. Ioachim arvioi nopeasti tilannetta ja luopui yrityksestään ohjata hämmennyksen valtaamaa ratsuaan. Hän ei juurikaan eteensä nähnyt sekavassa tilanteessa, mutta rysähdyksestä päätellen tie oli tukossa ja eteenpäin ei olisi liikkumista, ennen kuin tilanne olisi rauhoittunut. Nopealla vilkaisulla Llianjin ainakin oli jo hypännyt alas, Ingvild ja Lalfar sekä Aleo kuitenkin edelleen ratsailla. Vaikka Io ei eilisen keskustelun jälkeen täysin luottanut siihen että Ezram suojaisi heidän selustaansa, ei hänellä ollut aikaa vilkuilla taakseen.
Ioachim heilautti itsensä hevosen selästä, vetäen samalla harjoitellulla liikkeellä miekkansa irti satulan sidoksista, ehtien juuri ja juuri hätäisesti torjua häntä lähestyneen hyökkääjän iskun, kuullen samalla miten hänen työnantajansa sätti häntä paiskatessaan toisen hyökkääjäparan vasten puuta. Jossakin takaraivossaan Io ihmetteli mihin tuollaisenkin kyvyn omaava olento oikein tarvitsi häntä, ihmismiestä, suojelemaan itseään, mutta tilanne ei sallinut asian pohtimista merkillepanoa enempää. Hänen päähänsä suunnattu isku olisi osuessaan todennäköisesti tappanut, joten keitä ikinä nämä hyökkääjät olivatkaan, ei heidän aikeistaan jäänyt Iolle epäselvyyksiä. Ioachim ei vastannut Aleolle, ollen liian keskittynyt hakemaan mahdollisimman tukevaa puolustusasentoa ja tarratessaan nyt molemmin käsin miekkansa kahvaan, kun hyökkääjä kohotti aseensa uuteen iskuun. Aseet kalahtivat yhteen, Io vyörytti teräänsä kohti vastustajaansa koko kehonsa painolla, saaden tämän kompuroimaan taaksepäin, mutta menettäen itse samalla seuraavasta iskustaan suurimman osan voimasta. Helppo torjunta hyökkääjälle, mutta Io ei odottanutkaan osuvansa, vaan pyöräytti torjutun miekkansa uudelleen, keskittyneesti, kohti vastustajansa kaulaa.

User avatar
Arlin
Rakega
Posts: 51
Joined: Sat Sep 02, 2017 8:10 pm
Location: Karan

Re: Sankaria etsimässä

Post by Arlin » Sun May 13, 2018 5:17 pm

Lalfar ei nukkunut erityisen sikeästi viime yönä. Osittain tämä johtui tietoisuudesta, että hän joutuisi heräämään vartiovuoroon, osittain häntä valvotti muiden kovaääninen keskustelu yön aikana ja lisäksi häntä huoletti muiden suhtautuminen häneen. Jos ryhmä halusi Lalfarista eroon, yö oli paras aika siihen. Sitä ei kuitenkaan tapahtunut vielä. Ehkä heillä oli vielä jonkinlainen luotto puolhaltiaan.

Lalfar luuli pystyvänsä rauhoittumaan hevosen selässä istuessaan, mutta rauha loppui lyhyeen noin keskipäivän aikaan, kun edestä ja takaa kuului puun kaadot. Heitä hyökättiin. Normaalisti Lalfar oli hyvin perillä ympäristöstään, mutta nyt hän oli liian väsynyt huomatakseen väijytyksen ennen kuin se alkoi. Ingvild oli jo ehtinyt reagoimaan luomalla kilpiloitsun ja ohjaamalla hevosta pois päin hyökkääjistä. Lalfar hyppäsi Ingvildin hevosen selästä alas taitavasti ja kuin refleksinomaisesti, lähti juoksemaan pois turvaan. Puolhaltia pääsi hälinässä hyökkääjien ohi puskien ja puitten taakse, jonka jälkeen hän jatkoi hiljaa hiipien eteenpäin. Lalfarilla ei olisi vaikeaa nyt karata kokonaan, jos hän niin haluaisi. Maagikoiden loitsut keräsivät hyökkääjien huomion, mukaan lukien myös koirien. Olisi itsemurhaa kääntää selkänsä maagikoille jahdatakseen yksinäistä karkuria, jos joku heistä edes sattui kiinnittämään huomiota puolhaltian lähtöön tilanteesta. Lalfar kuitenkin tunsi olonsa likaiseksi jättääkseen ryhmänsä nyt. Puolhaltia laskeutui alas puuta vasten istumaan. Lalfarin täytyi ajatella hetken. Hän ei liittynyt ryhmään vain ottaakseen heiltä kaiken hyödyn, mutta hänellä ei koskaan ollut tarkoituksena myöskään kuolla heidän puolesta. Puolhaltia ei ajatellut ryhmää aivan ystävikseen, ryhmäläiset tuskin ajattelivat samaa hänestä, mutta voisiko hän muka antaa heidän kuolla? Ei. Ei yhdenkään. Lalfar tiesi katuvansa asiaa, jos joskus saisi kuulla asiasta. Yli 20 vuotta rikolliselämää, mutta vieläkin aivan liian hyvä sydäminen.

Puolhaltia nousi takaisin jalkeilleen ja lähti hiipimään takaisin tien mutkaa kohti. Lalfar ei ollut taistelija, hänen tikarinsakin olivat korkeintaan vain pelotteeksi tarkoitettu. Kenties hän saisi luotua hiukan hämmennystä ainakin. Tien reunalla puolhaltia katseli hyökkäystilannetta. Ezram ja Ioachim saisivat pärjätä ainakin hetken omillaan, Lalfar piti alkuperäistä ryhmää tärkeämpänä. Ingvildin ja Llianjin kimpussa oli kaksi hyökkääjää, jotka olivat kumpikin selät Lalfaria kohti. Epäröimättä sen enempää, puolhaltia käveli hiljaa, mutta ripeästi toisen hyökkääjän selän taakse ja vei tältä huomaamattomasti vyöltä pienen rahapussukan. Lalfar otti toisen tikareistaan esille ja liikkui toisen hyökkääjän taakse ja otti tämän hänen ja tikarin väliin vangiksi. Pitäen toista hyökkääjää vankinaan, Lalfar vihelsi ottaakseen ensimmäisen hyökkääjän huomion. Tämä ei kiinnittänyt Lalfarin vihellykseen erityisesti huomiota, mutta kiinnitti kylläkin sen jälkeen tämän jalkojen viereen heitettyyn rahapussiinsa. Hyökkääjän oli pakko vilkaista taakseen tietäessään jonkun olevan takanaan.
Vaarallinen metsästäjä Vixar
Lakimies Firdorn

User avatar
Kide
Posts: 324
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Sankaria etsimässä

Post by Kide » Mon May 14, 2018 10:15 am

Keskipäivän aurinko, joka ajoittan kurkisteli harmahtavien pilvenriekaleiden raoista, sai Ezramin siristelemään väsyneitä silmiään ja rypyt miehen otsalla ja silmäkulmissa syvenemään. Hänen unensa oli ollut melko katkonaista, eikä sitä ollut helpottanut vahdin vaihdoista aiheutuva mumina ja kahina, saatika miehen edestakaisin kieppuvat ajatukset. Ezram arvosti rikavakkaa etenemistä eikä välittänyt hitaasta maisemista nauttimisesta - samoilta ne puut ja kukkulat joka paikassa näyttivät -, mutta tänään hän oli tyytyväinen seurueen rauhalliseen etenemiseen. Yllättäen kovaan nukkumisalustaan vaihtaminen yhdessä kolean ja kostean ilman kanssa ei tehnyt kovin hyvää vanhan sotilaan selälle, jota mies venytteli vaivihkaa tuon tuostakin ratsastuksen ohessa.

Puiden lomaan pujottelevan hiekkatien ympärillä vallitseva rauhallisuus katkesi kuin veitsellä leikaten, kun kaksi valtavaa rymähdystä peittivät alleen tuulen suhinan ja pikkulintujen liverryksen. Toinen rysähdyksistä kantautui jostain edestä, mutta toinen aivan Ezramin takaa, saaden hänet kääntymään säpsähtäen katsomaan taakseen. Hiekkatien tukkeeksi kaadettua puuta ei mies ehtinyt juuri ihmettelemään, kun läheisestä pensaikosta syöksyvä huutava hahmo vei hänen kaiken huomionsa.
"Väijytys", Ezram ärjäisi, vaikka edestä kuuluvat huudot ja hevosten korskahdukset kertoivat, että sokeakin olisi tiennyt mitä juuri oli tapahtumassa. Ezram nykäisi miekkansa esiin vasemmalta puoleltaan juuri ajoissa ehtiäkseen huitaista sen kahvan häntä kohti oikealta iskettyä asetta vasten. Tuo omituinen kotikutoinen kepakon ja puukon yhdistelmä nirhaisi miehen kämmenselkää, mutta sujahti ohi kohteestaan eli miehen rintakehästä. Ezram jatkoi miekan sulavaa liikettä kaaressa kohti häntä hyökännyttä naista - naista?! - pakottaakseen tämän perääntymään. Hän oli saanut huomata ratsunsa käyttäytyvän melko rauhallisesti tilanteessa kuin tilanteessa, mutta nyt se korskui päätään vauhkosti heilutellen ja askelsi epätasaisesti sinne tänne välittämättä ratsastajansa tiukasta ohjauksesta. Yllättävästä hyökkäyksestä ja täpärästä torjunnasta osittain tasapainonsa kadottanut Ezram päätti heilauttaa itsensä alas ennen kuin hänen hevosensa tekisi sen hänen puolestaan. Nahkasaappaat tömähtivät raskaina maahan hiekkaa pöllyttäen. Heittäydyttyään satulasta vauhdilla alas painui mies liikkeen voimasta kyykkyyn ja joutui ottamaan tukea maasta toisella kädellään pitääkseen tasapainonsa. Kokoonsa nähden Ezram ponnisti takaisin täyteen mittaansa yllättävän nopeasti, vaikka purikin hammastaan liikkeen tuntuessa ikävästi jäykässä selässä. Hän piti katseensa koko ajan Shyalissa ja miekan puoliksi kohollaan, puolustautumisvalmiudessa. Sivusilmällään mies kuitenkin ehti huomaamaan kuinka Aleota päin hyökännyt mies lennähti juuri läheistä puuta vasten ilkeästi mätkähtäen. Niimpä tietysti, pitihän tuonkin suippokorvan olla maagikko.
Ezram sai nyt Shyalin kanssa kasvokkain seistessään varmistuksen, että häntä vastaan oli todellakin hyökännyt nainen, jonka silmissä tosin paloi sellainen raivo ettei Ezram muistanut nähneensä yhtä hurjistunutta ilmettä vuosiin. Hän ei kerta kaikkiaan voinut käsittää mitä pirua täällä oli tekeillä, mutta tuon naisen huudosta ja olemuksesta päätellen kyse oli jostain aivan muusta kuin tavallisesta maantierosvouksesta. Mikä taas sai miehen pohtimaan, millaisen joukkion matkaan hän oikein olikaan lähtenyt?

Ohut verivana juoksi Ezramin kämmenselästä pikkusormea myötäillen, värjäten hiekkatien tummilla täplillä. Ezram ei ollut edes huomannut osumaa vaan tuijotti vastustajaansa kulmat syvässä kurtussa. Hän olisi halunnut vilkaista taakseen nähdäkseen mitä joukon kärjessä tapahtui, muttei voinut siirtää katsettaan tästä naisesta, joka saattaisi ilmeestään päätellen tehdä mitä hyvänsä. Hän saattoi vain toivoa, että tuo sekalainen joukko osaisi puolustaa itseään.
"Neidin olisi parempi rauhoittua ettei..." Ezram aloitti sanomaan varoittan matalalla äänensävyllä, mutta kyseisen neidin uusi hyökkäys keskeytti sanat ja ne korvaantuivat kepin päähän sidotun puukon ja miekan kilahduksella, Ezramin torjuessa aseen nopealla miekanheilautuksella sivuun.
"Hyvä on", mies ajatteli ja jatkoi samaan vauhtiin askeleen naista kohti yrittäen iskeä tätä kasvoihin kyynärpäällään ja tarkoituksenaan ohjata siitä samalla kädenheilautuksella miekkansa tuon kurkulle. Ei viiltääkseen naista, vaan pakottaakseen tuon luovuttamaan. Ezram olisi mielellään kuullut, mikä oli saanut naisen syöksymään heidän kimppuunsa kuin vesikauhuisen koiran ennen kuin päätti mitä tälle pitäisi tehdä.
Miehen kyynärpää lähtikin kohdettaan kohti, mutta heilahtavan miekan välähdys tuntui heijastuvan ruskeiden silmien lisäksi aina vanhan sotilaan sielusta asti. Ezram jäi tuijottamaan Shyalia tyhjin katsein ja antoi miekkansa vauhdin hidastua ja ohjautua sivuun kesken iskun. Mies ei enää nähnytkään edessään tuota palavakatseista naista vaan kuin usvan takana seisovan pienen lapsen, jonka syyttävästi tuijottavat kasvot olivat kyynelten tahrimat.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 468
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Sankaria etsimässä

Post by Tinanja » Tue May 15, 2018 4:43 pm

Ingvild

Llianjin näytti pärjäävän heti, kun tämä pääsi hevosensa selästä alas. Ratsu jäi steppaamaan lähes paikalleen, kadoten pian taistelusta ja Ingvildin näköpiiristä kauemmas. Ingvildin ratsu vaikutti hermostuneelta, mutta sillä ei ollut aikomustakaan nostaa kytkintä ilman ratsastajaansa mihinkään suuntaan. Sen sijaan se hetken rauha antoi Ingvildille mahdollisuuden katsoa ympärilleen. Tuo näki, ettei Aleota olisi voinut kiinnostaa tämä yhtään vähempää, mutta se ei jotenkin jaksanut enää yllättää. TUon nuori henkivartija puolestaan näytti pärjäävän ihan hyvin ikäänsä nähden, ja Ezramin miekan heilautukset vaikuttivat hetkellisesti olevan ihan päteviä tilanteeseen nähden... kunnes tuo tiputti puolustuksensa kokonaan näyttäen siltä, ettei tekisi elettäkään nostaakseen asetta maasta.
"Ezram!" Ingvild huudahti nopeasti katsoen Ezramin paikallaanoloa. "Sa'v - A'm", tämä jatkoi torjuen miestä kohden tähdätyn seuraavan hyökkäyksen vain joutuakseen sen jälkeen keskittymään jälleen tapahtumiin samassa päädyssä kuin mitä hänkin. Äsken näköpiiristä kadonnut Elieze näytti palaavan, tällä kertaa toista hyökkääjää panttivankinaan pitäen. Se pieni harhautus antoi Ingvildille juuri sen verran aikaa, että tämä ehti kääntää hevostaan ja potkaisemaan kengänkorollaan tuota toista hyökkääjää leukaperiin saaden tämän kaatumaan selälleen läheistä puuta vasten. Tämä ei näyttänyt nousevan siitä, vaikka hengittikin raskaasti.

Vaikka tilanne alkoi rauhoittua, ei se näyttänyt olevan vielä läheskään kokonaan ohitse.

Aleo

Hänen palkkaamansa henkivartija näytti kuin näyttikin olevan palkkansa jotenkin. Ainakin miekka näytti pysyvän oikein päin kädessä, ja tämä piti hyökkääjät poissa hänen kimpustaan. Muut näyttivät kiireisiltä, joten Aleo keskittyi hetken korjaamaan hiustensa asentoa - olihan hänen edustettava Atlasta tilanteessa kuin tilanteessa. Sen jälkeen miesnäytti jo kyllästyvän odotteluun, ja käänsi ratsastajansa tyyneyttä peilaavan hevosen kohti seurueen eteen kaadettua puuta kohden. Hän kiersi Ingvildin, Eliezen ja Llianjin sekä taistelun näiden ympärillä, kun saapui heidän matkaansa hidastamaan kaadetun puunrungon luokse.

Hetken aikaa sitä katseltuaan Atlashaltiamies kohotti toisen kätensä eteensä, pyöräytti sormiaan muutaman kerran hallituin liikkein, ja siirsi parilla tarkkaanlausutulla loitsutavulla puunrungon sivuun. Mies ei edes huomannut, että nopeahkolla liikkeellä kolkkasi hyökkääjäseurueen mukana olleen koiran.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 270
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Sankaria etsimässä

Post by Kuparirapu » Mon May 21, 2018 8:33 pm

Llianjin:
Llianjin paransi otettaan sauvastaan, mulkoillen vastustajaansa ja tämän vastatessa samanlaisella katseella. Hänen kimppuunsa hyökännyt mies näytti harkitsevan vakavasti, halusiko mieluummin paeta vai antautua jälleen uuteen kipeään iskuun vanhan haltian magiaa kihisevästä sauvasta. Kirkkaanpunaiset läiskät iholla vihjasivat hänen taipuvan ensimmäiselle vaihtoehdolle, ja Llianjin uskaltautui nopeasti vilkaisemaan miten muut pärjäsivät. Yllätyksen toi Elieze, joka oli kuin tyhjästä napannut yhden hyökkääjän vangikseen. Llianjinin vastustajakin havahtui jalkoihinsa lentävään rahapussiin, ja katsoi tikaria pitelevää naista hämmentyneesti.
Silloin ilmaa halkoi ääni, kuin uusi puu olisi kaatunut heidän vierellään. Llianjin jähmettyi silmänräpäykseksi nähdessään toisen tiellä maanneen rungon heilahtavan sivuun kuin se olisi itse päättänyt siirtyä. Kuullessaan ilmaa halkovan koiran vingahduksen Eliezen pitelemä mies hätkähti pelokkaasti, mutta samalla Llianjin sai rangaistuksen keskittymisensä herpaantumisesta. Jostain sivulta loikkasi suurehko koira suoraan vanhaa haltiaa päin, ja lätäten tassunsa hänen rintansa päälle se yritti tarrata hänen kaulaansa. Hurjasti irvistäen ja puuskuttaen Llianjin sai sauvallaan pidettyä eläimen hampaat etäällä, mutta jäntevä metsästyskoira louskutti leukojaan ja ärisi raivokkaasti.
"Olm....Olm-Na'ir-A'm!" Llianjin ähisi ja sinkosi koiran loitsun voimalla pois päältään. Eläin kierähti muutaman kerran ympäri, mutta päästessään jaloilleen se köyristi niskaansa ja aikoi selvästi yrittää uudelleen.


Shyal:

Sha'lassanhaltia tunsi kuinka hänen aseensa kärki hipaisi ihoa mutta sähähtäen harmista hän joutui perääntymään ihmismiehen käyttelemän miekan edestä. Hän piti katseensa tiukasti tämän laskeutuessa satulasta, mutta silti Shyal aavisti taistelun sujuvan huonosti. Yllätyksen suoma etu katosi jokaisen kuluvan hetken myötä, ja seuruesta oli paljastunut enemmän maagikoita kuin kukaan oli odottanut.
Astuen muutaman varovaisen askeleen sivummalle Shyal puristi aseensa kahvaa, ennen kuin ihmismies yritti sanoa jotain.
"Pidä valheesi, häpäisijä!" Shyal huusi ja hyökkäsi uudelleen. Mutta ihmismies olikin taitavampi kuin hän oli odottanut, ja yhdellä sulavalla liikkeellä tämän käyttelemä miekka uhkasi Shyalin kaulaa. Nostaen jo toista kättään suojakseen Sha'lassanhaltia huomasi kuitenkin että iskua ei tullut. Katsahtaen vastustajaansa Shyal näki tämän katseen kääntyneen jonnekin aivan muualle, ja miekan laskeutuvan huolimattomasti sivulle. Epäröimättä Shyal hyökkäsi eteenpäin ja heilautti asettaan miehen kaulaa kohti. Mutta pehmeän lihaksen sijaan terä törmäsi johinkin näkymättömään, ja Shyalin isku luisui ohi. Haltianainen ei kuitenkaan hellittänyt hyökkäystään vähääkään ja upotti jalkansa napakalla potkulla miehen vatsaan. Sumu katosi miehen silmistä ja yllätettynä tämä rojahti maahan, Shyalin armoilla.
"Te yritätte estää tämän maailman muutosta! Ja tulette kuolemaan sen tähden!" Shyal sähähti.
"Sanansaattaja!"
Yksi Shyalin seuraajista huusi pelästyneesti toisen puunrungon heilahtaessa sivuun kuin itsestään, ja Sha'lassanhaltia sohi katseellaan syyllistä. Hän erotti ylpeännäköisen, pitkäkorvaisen haltian satulassa, ja teki päätöksen. Jättäen miehen maahan Shyal syöksyi eteenpäin, kohteenaan tuo magiaansa keskittynyt Atlashaltia. Painaen jalkansa maantien pölyyn hän vei kätensä uudelleen korvansa ohi ja ärähtäen sinkosi sen kuin keihään Atlashaltian selkää kohti.
Edes yhden jos he surmaisivat, edes yhden...ehkä silloin ryhmä luopuisi aikeistaan.

User avatar
Anlie
Posts: 80
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Sankaria etsimässä

Post by Anlie » Sat May 26, 2018 8:57 pm

Hyökkääjä nykäisi päätään loitommaksi Ion terästä, tajutessaan iskun lähestyvän lujaa vauhtia hänen kaulaansa, joten miekka viilsi täpärästi vain tämän korvaa. Joka tapauksessa isku sai tämän ulvahtamaan ja haavaa pitelemään singahtanut käsi sotki puolet tämän kasvoista verellä. Ioachim suuntasi miekkansa uuteen iskuun, tällä kertaa vain kohti vastustajansa asekättä, ja lyönti sai tämän terän kimpoamaan pusikkoon. Ioachim oli toivonut että aseista riisuminen olisi aikaansaanut hänen vastustajansa siistin antautumisen, mutta hyökkääjä kompuroi jo takaisin metsään korvaansa pidellen. Io hapuili pettyneenä kirveensä vartta, tähdätäkseen heiton pakenijan selkään, mutta äkillinen huuto ja rytinä leikkasi läpi hänen tajuntaansa ja sai Ion pyörähtämään ympäri, takaisin kasvot kohti joukon keskustaa. Paljon näytti tapahtuneen siinä pienessä ajassa kun Io oli keskittynyt vain edessään olevaan uhkaan. Nopealla vilkaisulla Io tajusi rytinän lähteneen hänen työnantajansa päätöksesta purkaa heidän matkaansa haittaava este, mutta sitten joukon häntäpään tapahtumat varastivat hänen huomionsa.

Ezram lojui maassa, nainen edessään. Ennen kuin Io ehti edes hämmästellä miten jokin noin heiveröinen olento oli saanut veteraanin lyötyä tantereeseen, nainen syöksähti eteenpäin kohti Aleota ja ojensi keihäänsä taaksensa, valmistautuen heittoon. Vaistonvaraisesti Ioachim ryntäsi huutaen kohti Shyalia, tajuten ettei ehkä ehtisi pysäyttää tuon heittoa. Parhaansa kuitenkin yrittäen, Io loikkasi viimeisen askeleen ja heilautti miekkaansa niin pitkälle kuin hän vain kykeni. Samalla kun keihäs kirposi naisen otteesta, napsahti Ioachimin miekka sen varteen ja lento katkesi - niin keihään kuin ihmismiehenkin. Ioachim kompuroi ei-niin-sulavasti jaloilleen, itsekin yllättyneenä siitä että oli osunut. Tajutessaan että Shyal voisi edelleen yrittää jotakin, Io korjasi hätäisesti asentoaan puolustusmaisemmaksi. Asettuessaan kasvokkain naisen kanssa Ion kasvoilla karehti ylpeä, hölmö virne.

User avatar
Arlin
Rakega
Posts: 51
Joined: Sat Sep 02, 2017 8:10 pm
Location: Karan

Re: Sankaria etsimässä

Post by Arlin » Tue May 29, 2018 8:52 pm

Toisaalla, Phoeben kaduilla…
viewtopic.php?f=13&t=125&p=845#p845


Lalfarin ja vankinsa edessä seisonut hyökkääjä meni vähintäänkin epävarmaksi muuttuneesta tilanteesta. Oman rahapussin äkillinen ilmestyminen jalkojen juurelle hämmentäisi ketä tahansa. Ja se hetkellinen hämmennys maksoi tälle nopean kengänkoron naamalle. Lalfarin käsivarsissa ollut hyökkääjä yritti ravistella itseään pois, mutta lopetti nopeasti vastustelun tikarin terän painautuen ikävämmin kaulaa vasten. Puolhaltia tiesi, että mies ei yrittäisi mitään tyhmää. Hyökkääjät eivät selkeästi olleet mitään sotilaita. Vain tavallisia kauppiaita tai maanviljelijöitä, jotka tulivat ilmeisesti lähistöllä taistelevan naisen lupaaman palkkion perässä. Ainakin näin Lalfar arvioi nopealla päättelyllä.

Lalfar pystyi pitämään vankiaan kohtalaisen rauhallisena aloillaan, joten puolhaltia seurasi sivusta tapahtumien kulkua. Aleo käveli rauhallisena ja välittämättä, maagikoita kiertäen, eteen kaadetun puun luokse. Ei mennyt kauaa, kun Atlashaltian edessä ollut puunrunko väistyi magian avulla pois tieltä ja ilmeisesti kolhaisten vielä puun takana ollutta koiraa. Aleo kai kuvitteli avustaneensa muita enemmän kuin ryhmä ansaitsi häneltä. Lalfar huomasi pian vielä hereillä olleen koiran yrittävän purra Llianjia, mutta ennen kuin puolhaltia ehti edes kunnolla reagoida tilanteeseen, maagikko lennätti koiran pois päältään.

Taistelu vaikutti olevan jo loppusuoralla. Nopealla vilkaisulla näytti olevan vain jäljellä ryhmän ilmeinen johtaja. Ruskeahkoihoinen naishaltia, ilmeisesti Sha'lassahaltia kaatoi juuri Ezramin maahan. Lalfar oli sen verran kaukana, ettei hän pystynyt arvioimaan Ezramin todellista tilaa. Nainen ei kuitenkaan jäänyt tekemään Ezramille enempää vahinkoa, vaan tämä lähtikin yllättävästi heittämään aseensa selkä muita vasten ollutta Aleota. "Aleo, varo!" Lalfar huusi Atlashaltialle edes huomaamattaan kutsuneensa tätä tavallisesta esityksestään poiketen etunimellä. Io kuitenkin ehti taidokkaasti ja nopealla toimilla pysäyttämään aseen matkan ilmasta omalla miekallaan. Lalfar huokaisi helpottuneena.
Vaarallinen metsästäjä Vixar
Lakimies Firdorn

User avatar
Kide
Posts: 324
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Sankaria etsimässä

Post by Kide » Tue May 29, 2018 9:38 pm

Kaikki muu tuntui hävinneen Ezramin ympäriltä, hänen tuijottaessa Shyalin kasvoja, niitä kuitenkaan näkemättä. Taistelun äänet olivat vaimenneet hetkeksi Ezramin korvissa kuin kaukaisiksi kaiuiksi, kunnes Ingvildin terävä huudahdus porautui miehen mielen utuisuudenkin läpi. Ympäriltä kuuluvat äänet palautuivat entistä kirkkaampina vanhan muistikuvan hävitessä miehen mielestä yhtä yllättäen kuin se oli ilmaantanutkin. Ei kuitenkaan riittävän nopeasti, sillä Ezramia vastaan hyökännyt nainen osoitti jo asettaan häntä kohti. Muiston lamaannuttama vanha sotilas ehti sumuisesti huomata Shyalin hyökkäävän, muttei saanut itseään reagoimaan siihen mitenkään. Hänen yllätyksekseen iskua ei kuitenkaan koskaan tullut. Naisen ase näytti kimpoavan kuin tyhjästä poispäin, ja Ezramilla oli aavistuksensa Ingvildin huudon liittyvän siihen. Ezram sai samassa tarkennettua katseensa Shyalin vihaisiin kasvoihin, mutta liian myöhään, jotta hän olisi ehtinyt puolustautua seuraavaksi häntä kohti osoitettuun potkuun. Shyalin jalka jysähti yllättävällä voimalla suoraan miehen palleaan, saaden hänet lyyhistymään maahan henkeään haukkoen. Jossain tuskallisiin hengenvetoihin keskittymisen seassakin Ezram epäili saavansa pian uuden iskun ja kohotti toista kättään eteensä suojakseen, toisen pidellessä miehen vatsaa. Ezram kuuli naisen sylkemät sanat, muttei osannut järjestää niistä vielä mielessään mitään järkevää - miehen keskittyminen meni ensimmäisiin vaivalloisiin hengenvetoihin keskittymiseen ja uuteen iskuun valmistautumiseen. Tuota iskua ei kuitenkaan koskaan tullut vaan Ezram kuuli edestään vain askelten rahinaa. Suoristautuessaan väkisin kippurastaan ehti mies näkemään joukon kärkeä kohti rynnänneen Shyalin selän.
"Paskat!" hän ärähti käheästi, sylkäisi ja kampesi itsensä väkisin pystyyn hampaitaan kiristellen.

Ezram ehti ensimmäistä kertaa kiinnittämään huomionsa muuhun seurueeseen, joka vaikutti alkavan saada otetta yllättävästä tilanteesta. Hyökkääjät alkoivat olla alistettuja tuota naista lukuunottamatta, joka Ezramin yllätykseksi näytti rynnistävän joukon edelle ratsastanutta Aleota kohti ase kohotettuna.
"Om'arda!" Ezram mylväisi yhtä aikaa Eliezen varoituksen kanssa, vaikkei uskonut tuon haltian ehtivän enää reagoimaan tarpeeksi nopeasti takaansa tulevaan hyökkäykseen. Hän lähti juoksemaan Shyalin perään vain ehtiäkseen näkemään kuinka jostain ratsun takaa sujahti esiin Ioachim, ja ilmaan juuri singotun keihäsmäisen aseen matka päättyi nuorukaisen miekan välähdykseen. Ezramin täytyi myöntää, että tuossa pojassa näytti olevankin ainesta johonkin. Nyt tuo aines kuitenkin lensi rähmälleen maahan, ja vaikka Ioachim nousikin vikkelästi ylös puolustusvalmiina, hän tuskin ehtisi pysäyttää naista, mikäli tämä päättäisi paeta.
"Ei ole kohteliasta lähteä hyvästelemättä." Ezram osoitti sanansa Shyalin selälle, kertoakseen samalla, että pakotie myös hänen takanaan oli suljettu. Taistelun äänet olivat jo hiipuneet, eikä miehen tarvinnut juurikaan korottaa sanojaan tullakseen kuulluksi. Hän uskoi myös tuon naisen tajuavan, että heidän joukkonsa oli jo lyöty, eikä hänen kannattaisi yrittää enää mitään. Silti mies hidasti askellustaan lähemmäs Shyali päästyään, valmiina reagoimaan naisen seuraavaan liikkeeseen.

Locked