Vanhat tutut, uudet jutut

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Vanhat tutut, uudet jutut

Post by Kide »

Tessa katseli Noviania suutaan hieman mutristaen ja kulmiaan kurtistaen, kun tämä vakuutteli huolettoman oloisesti pärjäävänsä. Hän kohottautui hieman pystymmäs tiskistä nojailemasta ja tarkasteli peikkoa hetken mietteliäästi, mutta laski sitten kyynärvartensa takaisin tiskinreunaa vasten puolihyväksyvästi tuhahtaen. Eipä se ollut hänen työnsä alkujaankaan huolehtia tuosta soittoniekasta, mutta silti tuntui jopa kurjalta ajatella, kuinka usein hän oli kuullut tuon iloisen veikon tarinoiden päättyvän ongelmiin tai pakenemiseen. Useimmilla kuulijoilla oli selvästi aivan liian ohut nahka, kun eivät kestäneet edes siihen puhaltamista suuttumatta.

Vaaleat kulmakarvat kohosivat hämmästyksestä, kun Novian vetäisi jäätikköhaltiasta kuultuaan leipäpalan väärään kurkkuun. Tessa työnsi automaattisesti vesilasia peikkoa kohti, ja siitä siemauksen otettuaan Novian näyttikin tokenevan. Harmaat silmät tuikkivat viekkaan odottavasti peikon varmistellessa kysymyksillään tuon haltian olinpaikkaa.
"Kyllä vaan, me saatiin niin harvinainen vieras Lohikäärmeeseen..." Tessa piti pienen, kiusoittelevan tauon ilkikurinen virne kasvoillaan ennen kuin jatkoi: "Joitan päiviä sitten."
Tessa epäili, että tien päällä oli kenties tapahtunut jotain muutakin kuin rauhallista matkantekoa, mutta hän ei osannut sanoa mitä Novianin jo rauhoittunutta ilmettä tutkiessaan.
"Ei hän ainaskaan heti vaikuttanu olevan poiskaan lähdössä", Tessa totesi vielä muistellen mitä tuo haltia olikaan puhunut. Samalla hän mietti, olisiko tuon naisen tapaaminen Novianille iloinen vai sittenkin päinvastainen yllätys, muttei osannut tulkita sitä peikon kasvoilta.
Tessa olisi mielellään udellut heidän yhteisestä taipaleestaan hieman enemmänkin, mutta Novian tarttuikin samassa yllättävän hanakasti uuteen aiheeseen. Keskustelu oli käännetty toiseen suuntaan jo ennen kuin tarjoilija ehti jäätikköhaltiaa mielessään sanoa. Kenties myöhemmin hän voisi koittaa kysyä tuosta haltiasta jotain lisää. Nyt hän tiesi sen olevan turhaa.

"Kyllähän täällä käärmeen kidassa joka toisella asiakkaalla olis tarina takanaan, jos ne vaan joku sais kaivettua esille. Mutta ne mielenkiintoisimmat, hmm..." Tessa naurahti, mutta siirsi sitten katseensa mietteliäänä tuijottamaan jonnekin Novianin pään yli.
"Aarteenmetsästäjiähän täällä on kyllä riittäny, mutta tällä hetkellä suurimman osan aarrekarttaan ei oo piilotettu kultaa vaan lohikäärme. Sää et uskokaan sitä uhoamisen määrää, mitä täällä on kuultu, vaikka mää kyllä epäilen, että niistä suurimmalla osalla se ainut teko olikin pelkkä uhoaminen. Ite lohikäärmeen etsiminen on tainnu haihtua useimpien mielestä aamulla yhtä nopeesti ku olut niiden päästä", tarjoilija kertoi naurua äänessään.
"Juttuja kaksipäisistä kaloista oon kuullu vaan niiden suusta, jotka siinä vaiheessa iltaa näki kaiken muunkin kahtena. Mutta yks valkopartanen merikarhu väitti kivenkovaa pyytäneensä reidenpaksusen ja yli kahen miehen mittasen ankeriaan. Sihen en vaan koskaan saanu vastausta, että miksei se kuivattanu otuksen päätä todisteeksi..." Tessa piti hetken tauon naputellen äänettömästi sormenpäitään tiskiä vasten. Naisen katse ei selvästikään ollut enää tässä illassa vaan puikkelehti erinäisten tapahtumien ja tapaamisten jättämien muistikuvien välillä.
"Vaan itte asiassa, jos palataan noihin aartenmetsästäjiin, niin kyllähän täällä yks erikoinen porukka maagikoita käväs. En tosin tiiä, mitä ne suunnitteli, mutta pitkiin aikoihin en oo niin omalaatuista seuruetta nähny. Ensinnäkin, ne tuntu olevan kaikki ku piikkisian päälle istuneita eikä sillä tavalla tiivis ryhmä mitä pitkää matkaa suunnittelevien kannattas olla. En mää ymmärrä alkuunkaan, miksi semmonen joukkio on lähteny matkustaan yhdessä", Tessa kertoi päätään puistellen.
"Ja niiden joukossa mää näin ehkä happamimman haltian, mitä oon koskaan nähny - ja voit uskoa, että mää se oon täällä kyllä nähny jos jonkinlaista. En ois ihmetelly, jos se ois kaiken päätteeksi tuikannu toisen miekoistaan muhun, kun ei ruoka maittanutkaan", hän jatkoi silmiään pyöräyttäen kuin se olisi täysin mahdoton ajatus, ettei heidän ruuistaan täällä pidetty.
"Vaan pitkälle matkalle ne oli lähdössä, se ainakin tuli selväks, vaikka ne kaikesta muusta vaikenikin niinku kuolleet." Tässä vaiheessa Tessa kumartui lähemmäs Noviania ja jatkoi dramaattisen hiljaa:
"Ne oli nimittäin matkalla Anteziin." Tessa suoristautui kuitenkin saman tien ja lisäsi vielä olkiaan kohauttaen: "Tai ainakin jonnekin sinnepäin."

Hetken emmittyään Tessa päätti, ettei mainitsisi edes Novianille mitä kaikkea oli ainakin uskonut kuulevansa. Vaikka hän olisi sanonut itsekin epäilleensä kuulemaansa, olisivat jumalalliset näyt olleet silti hänestä aivan liian omituista kerrottavaa.
"Vaan siihenpä ei päättyny sen joukkion tarina, vaan parin päivän jälkeen se muuttu vieläkin erikoisemmaksi", Tessa jatkoi sitten sanojaan painottaen.
"Ite joukkoa ei enää näkyny, mutta joku muukin oli iskeny niihin matkalaisiin silmänsä ja tuli ettimään tietoa. Ja jos ne matkalaiset oli erikoisia, niin tämä vieras oli niitten kaikkien äiti - tai isä. Siitä tyypistä mää en nimittäin osannu sanoa oliko se lintu vai kala, vaikka yleensä tiiän heti suomujen ja höyhenten laadunkin." Tarjoilijan näennäisen huolettomasta äänestä saattoi kuulla, että kyseinen asiakas oli todellakin jäänyt häntä vaivaamaan erikoisuudellaan.
"Mutta rikas se oli ku mikäki. Sen rahat ei nimittäin kiiltäny kuin kuu vaan niin ku aurinko", hän jatkoi kuitenkin perään, päättäen heittää asian murehtimisen mielestään ja taputti sen sijaan leveästi hymyillen uutta, kauniisti kirjailtua korsettiaan merkitsevästi.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Vanhat tutut, uudet jutut

Post by Kuparirapu »

Helpottuneena, että oli välttänyt jatkokysymykset Jäätikköhaltiasta, Novian jäi kuuntelemaan Tessan selontekoa. Hänenkaltaiselleen sanavalmiille ja rikkaalla mielikuvituksella siunatulle (sekä tietenkin parantumattoman uteliaalle) henkilölle pelkkä vihjaus ja alkuasetelma riittivät hyvän tarinan keksimiseen. Lohikäärme erityisesti kiinnosti peikkoa. Sellaisia ei oltu nähty, noh, ikiaikoihin vähintään. Ja jos historiaa oli uskominen, ne jotka tarttuivat tiukimmin historian siipiä liikuttaviin suuriin tapahtumiin, jättivät jälkensä tunnettujen laulujen ja tarinoiden muodossa.
Kun Tessa mainitsi jonkun joukon, jotka olivat ilmeisesti lohikäärmeen perään lähdössä, peikko kuunteli keskittyneesti, silmissä tuikkien alkavan ispiraation kipinät. Olihan hänkin matkalla Ledasta tänne kysellyt, kuunnellut ja udellut. Parhaimmillaan puhuttiin että armeija olisi lähdössä pedon perään, huonoimmillaan joku väitti koko jutun olleen vain keksittyä ja Phoeben yhtä ehjä kuin aina ennenkin.
"Hapan asenne on haltioilla kuin peikon perässä tuleva häntä. Se on vain luonnollista. Ilmeisesti tämä yksi oli vain perinyt sen paremmin kuin moni," Novian tuumi, mutta ennen kuin hänen korvansa kuulivat sanan, joka sai hänet miltei hyppäämään pöydälle.
"Anteziin? Kääpiökaupunkiin, jonka porttien sanotaan olevan ikuisesti ummessa? Voi, jos Jumalat olisivat sallineet minun olla paikalla että olisin tavannut tuon ryhmän...mitähän he aikovat siellä tehdä? Ehkä he yrittävät suostutella kääpiöitä avaamaan tietonsa ja taitonsa maailmalle. Tai, tai ehkä he yrittävät paeta sinne mihin kukaan ei voisi heitä seurata. Jokainen joukon jäsen kantaa sisimmässään menneen elämänsä synnin taakkaa, joka sai heidät pakenemaan. Ja siksi he joutuvat matkaamaan yhdessä, koska vain he voivat ymmärtää toisiaan..."
Novianin ideointi hiljeni muutamaksi mutistuksi sanaksi ja nyökyttelyksi, hänen ylivilkaan mielensä alkaessa heti sommitella musiikkia yhteen tarinan taustaksi. Kun Tessa sitten jatkoi vielä kertomalla nimettömäksi jääneestä muukalaisesta, Novian keskittyi jälleen kuuntelemaan.
"Hmmm,kuulostaisi minusta joltakulta toiselta tarinankertojalta, mutta sellaiselta joka ei osaa nauraa vaikka henkensä riippuisi siitä. Hän halusi selvästi tuoreen tarinan mukaansa, ja höpöttelee sitä tietenkin otsa kurtussa ja piippu huulessa missä sattuu, välittämättä yhtään miten HYVÄ tarina oikein kerrotaan. Hänenlaistensa pitäisi joskus oppia muutama tosiasia viihdyttämisestä, niin eivät haittaisi meitä ammattilaisia," hän totesi huolettoman kuuloisesti.
Peikko oli kyllä päätellyt Tessan sanoista, että tämä tuntemattomaksi jäänyt oli saattanut olla jotain aivan muuta. Tessa tiesi kyllä mihin suuntaan maailma ja sen asukkaat täälläpäin pyörivät. Mutta kuka tämä henkilö olikaan ollut, hänestä Novian ei tiennyt tarpeeksi edes keksiäkseen hyvää juorua, ja Tessaa katsoessaan hän päätti olla tonkimatta tätä asiaa enempää. Joillekin teille ei ollut hyväksi astua, ja jotkut ovet oli syytä pitääkin kiinni. Tässä asiassa Novian luotti vaistoonsa, ja hännänpäänsä kutinaan.
"Niin, niinhän se on," hän nyökytteli ymmärtäväistä esittäen. "Ainahan rikaiden ympärillä viihtyvät kaikki, paljon mieluummin kuin kenenkään kapisen, kaunisäänisen, komean ja kaiken lisäksi loputtoman viihdyttävän tarinankertojan seurassa," Novian sanoi nojaten poskeaan käteensä, mutristaen suutaan kuin olisi murjottanut. Mutta sivusilmin hän vilkuili, irrottaisiko kiusoitteli Tessasta ystävällistä sanaa tai paria.

Pyyhkäisten leivänmurut huuliltaan Novian huokaisi kylläisen kuulosesti ja vilkaisi olkansa ylitse muuta asiakaskuntaa. Muutamat silmäparit jo seurasivat hänen tekemisiään odottavan näköisesti.
"Taitaa olla aika että maksan takaisin lämpimät tervetuliaiset," peikko totesi, eikä jättänyt simalasiaan puolilleen jälkeensä. Hunajainen maku kielellään Novian tarttui luuttuunsa ja kääntyen ruokasalin keskustaa kohti huikkasi vielä olkansa yli:
"Puhutaan lisää myöhemmin."
Hölläten soittimensa hihnaa ja näpäyttäen muutamaa kieltä peikko marssi huoneen poikki ja korotti ääntään:
"Hyvä yleisö!"
Puheensorina hiljeni kuiskauksiksi ja uteliaiksi katseiksi. Yksi jakkara tempautui Novianin mukaan, ja aseteltuaan sen sopivaan paikkaan tiskin vierellä josta hänet nähtäisiin ja kuultaisiin, Novian sanoi:
"Olen saanut vastaani täältä ystävällisiä hymyjä sielulleni ja lämmintä ruokaa vatsalleni. On siis aika antaa teille jotain omaani. Tarinan, jonka sain selville matkatessani itärannikolla."
Luuttu alkoi soittaa tummaa, surumielisen kuuluista sävelmää, ja katsoen ympäri huonetta Novian lisäsi:
"Se on tarina, johon liittyvät paitsi menetys ja rakkaus, myös onnettomuus jota tässä maassa ei ole ennen nähty. Tuli ja varjo taivaalla. Lohikäärme."
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Vanhat tutut, uudet jutut

Post by Kide »

Jaettuaan pienen palasen Novianin kanssa siitä jourujen piirakasta, jota Tessa oli jo pitkään leiponut, tajusi hän todennäköisesti juuri pistäneensä alulle moninverroin kuohkeamman tarinan. Tessalta ei ollut jäänyt huomaamatta Novianin innosta lähes kiiluvat silmät tai tuon dramaattiset päätelmät omituisesta nelikosta. Ja tuntien tuo peikon mielikuvituksen Tessa tiesi, että hänen kuulemansa tarinan muruset, joita Novian oli nopeasti lähtenyt kehittelemään, olivat vasta alkusoittoa lopulliselle kertomukselle. Vaikka toisaalta, eipä sillä kai olisi väliä, kuinka kaukana todellisuudesta Novianin kertoma versio matkalaisista tulisi olemaan, viihteeksihän se tarina tulisikin, ei kansien väliin totena luettavaksi.

Novian näytti poimivan Tessan viimeisen tarinan pohjavirrat nopeasti, eikä Tessa olisi tältä vähempää odottanutkaan. Lisäkysymysten sijaan peikko irrotti pienen naurahduksen Tessasta pohtimalla tarinankerrontaa kuin mitäkin ylevämpää ammattia, jonka tahriminen huonosti työskentelemällä olisi pitänyt olla rangaistava rikos. Toisaalta, ei Tessan käynyt kieltäminen, etteikö hänkin olisi nähnyt eron hyvän ja vähemmän hohdokkaan tarinankertojan välillä. Ja siinä missä ensimmäinen oli kaivattua viihdettä, oli jälkimmäinen pidemminkin kidutusta, joten ehkä Novianin ajatukset eivät olleetkaan mahdottoman kaukaa haettuja.
Tessan suupieli alkoi nykimään ja silmät siristyivät huvittuneisuudesta Novianin heittäytyessä pian pohtimaan rahan merkitystä tähän kaikkeen. Oli selvää, ettei peikko heittäytynyt murheen tielle tosissaan, mutta Tessa epäili, että sanojen takana piili myös ripaus totta. Kyllähän Tessakin tiesi varsin hyvin, kuinka paljon rahalla oli merkitystä melkein tilanteessa kuin tilanteessa.
"Älä huoli, kyllä sää oisit sen tyypin pessy niin komeudessa ja varmasti myös tarinankerronnassakin mennen tullen", Tessa vakuutti Novianille teennäisen totiseen sävyyn ja taputti peikkoa olalle, muttei onnistunut estämään toisen suupielen pientä nykimistä kokonaan.

Myös Tessa saattoi tuntea tiskin suuntaan jumittuneet silmäparit, vaikka ne eivät tällä kertaa porautuneetkaan häneen oluen toivossa vaan Novianiin, jonka he selvästi toivoivat tarjoavan jotain paljon pidempään muistettavaa. Peikko itse näytti aistivan saman yltyvän odotuksen ilmassa ja oli samassa hujauttanut loput juomastaan ja valmiina esiintymään. Pistettyään tyytyväisenä mieleensä peikon lupauksen keskustelun jatkumisesta, jäi Tessa miettimään kupliko tuon tyytyväiseltä näyttävän peikon sisällä koskaan jännitys tämän tarttuessa luuttuunsa ja lähtiessä valloittamaan yleisöä puolelleen. Ja jos kupli, ei hän voinut kuin ihailla kuinka hyvin Novian sen peitti.
Tessan yllätykseksi Novianin näppärät sormet taiteilivatkin ilmoille muutaman melankolisen sävelen iloisten luritusten sijaan, joihin Tessa oli tottuneempi. Mutta se sai vain asiakkaat jo vallanneen odotuksen tarttumaan myös Tessaan entistä tiukemmin - jos Novianin mielen oli vallannut jokin muu kuin aurinkoiset sävelmät, täytyi tarinankin olla erityinen. Tessa etsi mukavamman asennon tiskiä vasten nojaillessaan ja jäi odottamaan silmät uteliaina tuikkien tulevaa tarinaa.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Vanhat tutut, uudet jutut

Post by Kuparirapu »

Kohentaen hieman asentoaan Novian keskittyi luuttunsa punomiin säveliin, ja oli kuin koko taverna olisi kietoutunut odottavaan hiljaisuuteen. Näppäillen sävelelle tahtia Novian avasi suunsa, ja alkoi laulaa:

Etelästä saapui neito jäätikön
Mustat kutrit, silmät yöhön kääriytyneet
Kätketty hymy huokaa huuliltaan
Sydämessään kantoi taakkaa menneen


Sitten musiikki tuntui löytäneen alkunsa, ja kohottaen päänsä peikko antoi äänensä soida selvänä ja surumielisenä:

Alla valkean kuun, kylmän syksyn pimeän,
hän kohtasi rakkaan, menneen elämän.
Mut kipinöikö koskaan, kylmettynyt tuhka
jälkeen viikkoin, vuosin, syvään haudattu se on

Mies nimen lausui, kalliin aartehen
sen menetti kerran jäätikön viimaan
Vaan siellä syntyi, sinne kuului hän
talttuu, taipuu enää koskaan ei vois

Kerran näät, herää mennyt kaipaus
Syvällä, arvet sielussa on
Toivoo takaisin, lupausta yhdest
kosketuksest, yks hellä sana vain.


Mut keskeltä yön, löi siivet liekkien
hahmossa kauhun, synkkän’ kuin kuolo
ei varro hetkee, tuuli piiskaa maan
erillensä heidät kaksi armotta vie

Kuin maailma siin myrkyssä tuhoutua vois
Liekeissä pelko, ettei enää kohtais
Vain yksi hetki, yksi sana vain
huuliltansa tunteen toden vuodattaa vois

Kerran näät, herää mennyt kaipaus
Syvällä, arvet sielussa on
Toivoo takaisin, lupausta yhdest
kosketuksest, yks hellä sana vain.


Oli hiirenhiljaista. Lasit lepäsivät unohtuneina pöydillä, mutta tavernan asiakkaiden ilmeistä päätellen niitä kyllä kaivattaisiin laulun loppuessa. Muutamien katseet laskeutuivat mietteliäästi lattiaan tutkiakseen omia sydämiään ja niitä tunteita, jotka laulu tuntui tuovan pintaan. Ja ainakin yksi iäkäs pariskunta piteli toisiaan hiljaisessa liikutukessa, kädet hellästi mutta tiukasti yhdessä.
Novian ei tosin edes seurannut yleisöään. Hänen sisimmässään muistui laulun esikuvana ollut Jäätikköhaltia, ja keskustelu jonka peikko oli hänen kanssaan käynyt. Ja nyt, Novian salli sielunsa pohjasta nousta hetkeksi sitä yksinäistä surua jonka hän oli hetken aikaa kokenut tuolloin, antaen tunteen täyttää äänensä ja sormiensa soittamat soinnut. Kaikki tunsivat laulun loppuhuipennuksen olevan lähellä, ja niin Novian jatkoi:

Sit keskeltä roihun, synkän savun sen
Hän rakkaansa löysi, kietoi otteeseen
Ruskeissa silmis, sanattona pyyntö.
Liekkein keskel’ vastauksen hiljaisuus on.

Rakkauden roihu on koskettanut mont’
sen pehmeys, lämpö, kuumeinen kaipaus.
Vaan sytyttää et voikaan, kylmää sydäntä
se tuhkanharmaa, kalpee, aina yksin on.

Kerran näät, herää mennyt kaipaus
Syvällä, arvet sielussa on
Toivoo takaisin, lupausta yhdest
kosketuksest, yks hellä sana vain


Viimeiset muutamat nuotit helähtivät Novianin välkähtävien sormusten alla, ja niiden hiljetessä tyhjiin hän laski päätään. Sydämenlyönnin kestävän hiljaisuuden jälkeen asiakkaat havahtuivat raikuviin taputuksiin, mutta vailla innokkaita vislauksia tai huudahduksia. Novian laski hetkeksi päänsä, kuin peittääkseen kasvonsa hattunsa reunan alle. Sitten misntreli kohotti säteilevät kasvonsa ja kumarsi syvään. Tunnelma tuntui helpottuvan, ja osa antoi vielä uudet aplodit.
"Kiitos, kiitos paljon," Novian sanoi nostaen hattuaan. Tottuneena esiintyjänä hän tiesi nyt olevan paikka kevyelle ja iloisemmalle taustasoittelulle. 'Suolaista ja makeaa samalle lautaselle,' kuten entinen kokki olisi sanonut.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Vanhat tutut, uudet jutut

Post by Kide »

Surulliset sävelet tuntuivat vaientaneen koko tavernan. Aivan kuin kaikki olisivat unohtaneet hengittää odottaessaan laulun alkua. Niin myös Tessa, joka huomasi hidastaneen oman hengityksensä rauhallisten sävelten tahtiin. Toinenkin tarjoilijoista oli pysähtynyt kannu ja pari mukia kädessään pöytien väliin, täysin alkavan musiikin jähmettämänä. Syvä hiljaisuus ja laulua vasta lämmittävät sävelet saivat myös kokin palaamaan Tessan taakse oven rakoon. Tällä kertaa tuo valmissanainen nainen jäi kuitenkin yhtä hiljaiseksi kuin koko muukin taverna, uskaltamatta rikkoa paikan vallannutta tunnelmaa.

Tessa kuunteli laulua haltitoituneena, välillä keskittyneesti silmänsä sulkien, välillä Novianin ilmeitä seuraten. Yleensä Tessa nautti seurata, kuinka kätevästi peikko käsitteli soitintaan, mutta tällä kertaa hän ei pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin laulun kertomaan tarinaan.
Oli kuin aika olisi pysähtynyt. Tai sitä ei enää ollut, kuten ei ollut paikkaakaan. Kukaan peikon riipaisevan kaunista laulua kuuntelevista ei ollut enää tavallisessa tavernassa vaan siellä, mihin tarina heistä jokaisen omissa muistoissaan kuljetti. Muistoihin surusta ja epätoivosta, mutta myös rakkaudesta.
Tavernan hämärä valaistus peitti lähes jokaisen kuuntelijan silmissä kimmeltävät tunteet, niin myös Tessan. Hänet muistot kuljettivat takaisin heidän perheen omaan tavernaan, takaisin isänsä luo. Haikeudestaan huolimatta ne muistot olivat onnellisia, ja Tessa toivoi, että hänen äitinsä olisi ollut myös kuulemassa tämän laulun. Jakamassa hänen kanssaan ääneti ne kaikki kultaakin arvokkaammat muistot.

Viimeisen säkeistön hiipuessa loppuun joutui Tessa pyyhkäisemään silmäkulmaansa ennen kuin osallistui tavernassa kaikuviin aplodeihin. Novianin ilmeen vaihduttua taas tutun veijarimaiseksi, tuntui raskas tunteiden peitto nousevan yleisön yltä ja väen seassa alkoi hiljalleen rupattelu. Joskin vielä kovin varovainen.
"Viepä tuo satakielelle." Tessa säpsähti kokin yllättävää pyyntöä ja täyttä tuoppia, jonka tuo kolautti hänen viereensä tiskille. Sitten tuo hävisi Tessaan katsomatta takaisin keittiön puolelle, saaden Tessan hymähtämään myötätuntoisesti. Ensin syvään huokaisten ja hymyn takaisin kasvoilleen loihdittuaan Tessa lähti viemään tuoppia kaiken keskiössä säteilevälle peikolle.
"Tää voi tulla tarpeeseen", Tessa totesi ojentaessaan tuopin Novianille.
"Kiitos, se oli kaunista", hän lisäsi hieman hiljaisemmin, aidon liikuttuneena. Tessa kääntyi saman tien ympäri tehden selväksi, ettei hän hyväksyisi maksua tästä juomasta ja suoristautui katsomaan ympärilleen kädet lanteilleen laskien.
"Eiköhän anneta esiintyjällemme juoman mittainen tauko", Tessa totesi riittävän isoon ääneen, jotta se kantoi hiljalleen voimistuvan puheensorinan yli. Myötämielinen mumina ja tuoppien kolahdukset pöytää vasten kertoivat yleisön olevan samaa mieltä. Sekä Tessa että toinen tarjoilija kiiruhtivat tiskin taakse täyttämään kannuja ja tarjoilemaan lisää juotavaa.

Kun tyhjentyneet kupit oli saatu täytettyä, palasi Tessa tiskin luo ja pyörähti sen etupuolelle Novianin viereen.
"Taidatkin muistaa sen haltianaisen paremmin kuin annoit ymmärtää", Tessa totesi viekas ilme kasvoillaan. Hän ei uskonut, että Novian tulisi ainakaan tässä vaiheessa valottamaan laulun innoittamia tapahtumia, mutta halusi kiusoitella peikkoa hieman.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Vanhat tutut, uudet jutut

Post by Kuparirapu »

Novian sormeili juuri yhtä luuttunsa kieltä, kuin olisi ollut aikeissa kiristää sitä, kun Tessa ojensi tuopin hänelle. Peikko selvitti kurkkuaan ennen kuin otti sen kiitollisena vastaan.
"Noh, hiomattomat riimit, mutta hyvä jos se viihdytti," hän sanoi yllättävän vaatimattoman kuuloisesti. Ennen kuin peikko ehti edes kurkotella muutamaa kolikkoa kukkarostaan, oli Tessa jo ehtinyt jättää hänet juoman kanssa kaksin. Ja selvästi tietoisena, ettei Novian antaisi sen mennä hukkaan. Kallistaen viileän juoman rivakasti pohjaan asti minstreli nuolaisi vaahtoharjat huuliltaan ja palautti tuopin tiskille, jääden nojailemaan siihen hetkeksi mietteliäänä.
Hänen olonsa oli voipunut, mutta hyvällä tavalla. Oli hän toki tapaillut sointuja ja sanoja jo useasti ennen tätä iltaa, mutta vasta nyt kaikki osaset olivat asettuneet yhteen. Ja kuin tuore äiti joka piteli lastaan sylissään, oli Novian itsekin hieman liikuttunut lopputuloksesta. Kaikeksi onneksi yleisökin oli samaa mieltä. Laulun sävy oli selvästi kohdillaan, mutta oikeaan mielentilaan pääseminen oli henkisesti varsin kuluttavaa. Aivan joka ilta Novian ei siis tätä tarinaa kertoisikaan, mutta se voisi saattaa jopa korkea-arvoisemmankin yleisön kyyneliin...

Tessan kysymys sai peikon hymyilemään arvoituksellisesti:
"Voi, minä näen paljon asioita joista muut eivät uskalla puhua. Ja joskus tarvitaan juuri minunlaiseni henkilö antamaan sanat sellaisille tunteille, joista ei ole itsekään tietoinen."
"Ja olihan minulla aikaa, kun matkasin hänen kanssaan," hän lisäsi kohauttaen olkiaan. "Jäätikköhaltioita ei usein näin pohjoisessa näe, joten tartuin vain hyvään tilaisuuteen."
"Niin...mahtaisikohan mainittu etelän haltia olla tyytymätön, vai ylpeä että on auttanut tällaisen laulun syntymistä maailmaan?" Novian tuumi itsekseen. Hän kuitenkin vain naurahti ajatukselle. Kyselisikö hän jokaiselta kukalta ja metsän purolta lupaa laulaa niistä? Tai laskevalta auringolta joka kerta kun hän halusi mainita sen punerruksen tarinassaan? Tuskinpa vain.
"Mutta nyt uskon täydestä sydämestäni, että ehdin ansaita muutaman kiiltävän kiitokset laulustani," Novian sanoi suoristautuen ja korottaen taitavasti ääntään jotta asiakkaatkin kuulivat. "Enköhän minä ainakin tämän yön voi nukkua katto pääni päällä. Jos teiltä vielä löytyy huonetta, otan sen mieluusti."
Kuin taikaiskusta monet alkoivatkin kaivella muutamaa kolikkoa lompakoistaan, ja Novian hymyili Tessalle tyytyväisen näköisenä:
"Jos en tietäisi paremmin, voisin miltei kuvitella että tällaisella elämällä on mahdollista rikastua." Ylihuomiseen mennessä Novianin taskut olisivat varmasti aivan yhtä kevyet kuin ennenkin, mutta mikäpä parempi syy asettua yleisön eteen.
"Siitäpä mieleni nousikin, olenkos koskaan kertonut tarinaa Akasta ja Rukista? Se ei nimittäin ollut mikä tahansa rukki, vaan tämä rukki saattoi kehrätä kultaa. Kiiltävää, puhdasta kultarihmaa pelkistä oljista..."
Näppärästi Novian istahti eräälle pöydälle, kädet viittoen ja elävöittäen tarinaa innokkaasti. Kuin puolihuolimattomasti hän samalla otti vastaan asiakkaiden ojentamia kolikoita ja ojensi yösijan hintaa Tessalle. Eikä kulunut kauaa, ennen kuin naurunremakat alkoivat kuulua tavernan ulkopuolelle, ja niistä paistoi rehellisen sydäntälämmittävä sävy.
Locked