Häätö (Yksinpeli)

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
Locked
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Häätö (Yksinpeli)

Post by Kuparirapu »

Ulkoa kuuluvat huudot havahduttivat Vareon, ja hän nousi nopeasti istumaan. Aamu oli jo edennyt kirkkaasta auringonpaisteesta päätellen, mutta kaunis sää ei peitellyt alemmasta kerroksesta kuuluvaa mekkalaa. Vareo ei saanut sanoista selvää, mutta hänen aavistuksensa eivät muuttuneet kuin koko ajan huonompaan suuntaan. Vaan ehdittyään hädin tuskin heittää peiton yltään hän kuuli kuinka raskaat askeleet lähestyivät portaissa ja ovi lennähti auki niin että sälähti. Sisään tunkeutui kypärään ja topattuihin nahkavarusteisiin pukeutunut sotilas ja huusi:
"Täältä löytyi!"
Mies harppasi Vareon eteen, tarrasi häntä kovakouraisesti sekä niskasta että hartiasta ja repäisi seisomaan. Hänen takaansa astui näkyviin toinen sotilas, käsissään kilisevät kahleet. Näky sai Vareon sisikunnan heräämään kuin häntä oltaisiin pistetty tuhansilla kihisevillä neuloilla.
"Ei! Te ette voi tehdä näin!" hän yritti huutaa ja riuhtoa kauemmas, mutta sotilas ei epäröinyt vähääkään vaan iski Vareota huumaavasti rautavahvisteisella hanskallaan poskelle. Kimeän äänen viheltäessä kaljun miehen tajunnassa hänen kätensä pakotettiin eteen ja kuvottavan tutut, kylmät renkaat puristuivat hänen ranteisiinsa.
"Miksi teette tämän!" Vareo huusi, mutta sotilaat raahasivat hänet sanaakaan sanomatta ulos, hänen heikoista vastaanpyristelyistä huolimatta. Ja kun hänet talutettiin alas portaita, Vareo pääsi näkemään aiemman mekkalan syyn.
Raunioituneiden rakennusten edessä seisoi varmaan toistakymmentä aseistautunutta miestä, jotka huutojen ja kovakouraisen käsittelyn voimin järjestivät irtolaisia yhteen. Vastalauseita ei kuunneltu, aneluihin vastattiin kipeällä lyönnillä ja uhkailuihin vielä pahemmin. Vareo kykeni vain seuraamaan huumattuna, kunnes hänen eteensä astui muita paremmin pukeutunut sotilas jokin pergamentti kädessään. Vasta nyt Vareo huomasi suurimman osan paikallaolijoista olevan sotilaita, armeijan koulimia ja selvästi tehokkaita. Kaartilaiset sen sijaan nojailivat sivulla keihäisiinsä, näyttäen joko tylsistyneiltä tai jollain tapaa kateellisilta
"Nimi?" sotilas tivasi levitellen listaansa.
"Mitä?" Vareo kysyi kurtistaen kulmiaan.
"Lausu nimesi," sotilas toisti painokkaasti. Mulkoillen miestä Vareo murahti lyhyesti:
"Vareo."
Sotilaan kohottaessa katseensa odottavasti Vareo tuijotti takaisin kivenkovaa.
"Muita nimiä minulla ei ole koskaan ollut."
"Vai niin. Katsotaas sitten, Vareo...Vareo...," sotilas mutisi käyden läpi käsissään pitämäänsä listaa. Etsintäkuulutettuja rikollisia, ilmeisesti. Vareo piti hermostuneisuutensa tiukasti piilossa ja suunsa kiinni, toistellen itselleen ettei hänen nimeään voisi löytyä. Zahirin kanssa toimimisesta ei tietäisi kukaan, paitsi maagikon muut palkolliset, eikä heistä kukaan voisi laverrella...
"Jolleivat nämä hemmetin päähänpotkijat ole tehneet niin hyvää tarjousta että joku vasikoi," Vareo ajatteli puristellen käsiään nyrkkiin. Lopulta sotilas pääsi listan loppuun ja nyökkäsi:
"Ei etsintäkuulutusta, siis. Jatketaanpa sitten eteenpäin, eli onko tiedossasi yhdenkään etsintäkuulutetun rikollisen olinpaikkaa? Jos on, sinulla on velvollisuus paljastaa se kaupunginkaartille viipymättä."
Vareo pudisti päätään. Vaikka hän olisi keksinyt heti viisikin nimeä joista oli luvattu palkkioita.
Sotilas nyökkäsi jämäkästi ja tarttui kahleisiin.
"Asia on tällä kertaa selvä. Jos haluat tehdä oman osasi kaupungin jälleenrakennuksesta, voit ilmoittautua johonkin keskustorilla työskentelevään työryhmään. Siellä tarjotaan yksi päivittäinen muona-annos sekä viidentoista nerin päiväpalkka. Ja parempi muistaa, että kerjääminen katsotaan nykyään julkisen rauhan rikkomiseksi ja siitä tullaan rankaisemaan asiaankuuluvasti."
Kahleet naksahtivat auki ja Vareo hieraisi vapautuneita ranteitaan. Hän ei uskaltanut avata suutaan sanoakseen mitä mieltä oli moisesta nälkäpalkalla työskentelystä. Sotilas sen sijaan ojensi kahleet eteenpäin ja työnsi Vareon hartiasta sivuun:
"Olette vapaa menemään. Siirtykää siis sivuun."
Vartijoiden taluttaessa seuraavan vastalauseita syytävän kodittoman sotilaan eteen Vareo käveli hitaasti kauemmas, katse juuttuneena omiin käsiinsä. Yhdessä hetkessä hänen pahin pelkonsa oli toteutunut uudelleen, ja sen tukahduttavan painon alta Vareo lopulta muisti olevansa edelleen ilman paitaansa tai kenkiään. Mutta harhailtuaan takaisin portaita kohti yksi kaartilaisista pysäytti hänet:
"Jos lupa lähteä on annettu, niin nenä ja saappaat poispäin. Tänne ei ole enää kellään muulla asiaa kuin tönön tulevilla asukkailla."
"Kunhan haen tavarani mukaani," Vareo lausui yhteenpurtujen hampaiden välistä. Hänen äänensävynsä ei ihastuttanut kaartilaista joka astui Vareon kanssa nenäkkäin:
"Tämä ei ole mikään maantietaverna! Antaa heittää, mierolainen!"
"Pitääkö minun sitten kulkea kadulla puolialastomana?" Vareo ärähti levittäen käsiään turhautuneesti. Kaartilainen mulkoili häntä tympääntyneesti, kunnes lopulta astui sivuun.
"Vauhtia sitten."
Harppoen portaat ylös, viimeistä kertaa kuten Vareo nyt ymmärsi, hän yritti keksiä mitä ihmettä hän nyt tekisi. Minne hän menisi? Mitä hän tekisi? Mutta jollain tavalla kaikki tuntui tapahtuneen ihan liian nopeasti, joten Vareon pohdinnat eivät johtaneet mihinkään. Zahirilla olisi varmasti ollut tapoja auttaa hänelle katto päänsä päälle, mutta maagikon apuun Vareo ei uskaltanut antautua. Ei heidän viimeisimmän keskustelunsa jälkeen.
Vedettyään tunikansa ripeästi ylleen Vareo kiiruhti huoneen nurkalle, hapuili veitsenkärjen tuttuun laudansaumaan ja väänsi sen sivuun. Vilkuillen koko ajan olkansa yli, ettei kukaan kaartilaisista yllättänyt häntä puuhistaan, hän kahmi lattian alle kätkemänsä kultakolikot mukaansa. Niitä olikin jo kertynyt melkoisesti, sillä loppua kohden Vareon kukkaro uhkasi täyttyä jo liiankin pulleaksi. Hän työnsi kolikoita vyönsä alle ja saappaidensa varteen, kunnes viimeisen kohdalla häneltä alkoivat loppua piilot. Kuullessaan, tai kuvitellessaan, lähestyvät askeleet Vareo suoristautui nopeasti, työnsi kolikon kielensä alle ja kiiruhti ulos. Hän ei vilkaissutkaan ohittamiinsa kaartilaisiin, suuntasi vain poispäin ja ohi muutamien ohikulkijoiden jotka olivat koko tilannetta jääneet seuraamaan. Tarpeeksi kaukana Vareo sylkäisi kolikon salavihkaa kämmeneensä ja kääntyi vielä katsomaan taakseen.
Tämä oli ollut liian lähellä. Hän oli elänyt Phoebessa kuvitellen, että hän voisi taistella vapaudestaan itse. Mutta kuinka vähän olisi tarvittu siihen, että hän olisi nyt tuon synkän jonon jatkona. Kahlittuna, alistettuna, kaiken sen veren jälkeen jota hän oli vuodattanut saadakseen toisen tilaisuuden.
"Naenija," Vareo mutisi äkkiä. Mitä Zahir oli uhannut? Että Naenija voisi jopa menettää henkensä jos tuo vielä häiritsisi maagikkoa. Mitä parantajalle mahtoi tapahtua nyt? Sotilaat tulisivat tutkimaan rikollisuutta, ja jos joku kuulisi Naenijan olleen alamaailman toimissa mukana...Zahir voisi käyttää sitä syynä päästä naisesta eroon!
Nämä ajatukset peittivät Vareon huolen omasta turvallisuudestaan, ja hän lähti kiireesti harppomaan katua ylöspäin.
Locked