Page 1 of 1

Mikä kytee hämärissä (Yksinpeli)

Posted: Tue Oct 09, 2018 8:08 pm
by Kuparirapu
//Yksinpeli, joka pohjustaa hieman Phoeben tulevia tapahtumia...//

Laskeva aurinko levitti varjojaan Phoeben satama-alueiden sokkeloisille kaduille, ja noissa varjoissa kulki hahmoja kohti yhtä tiettyä kujanpäätä. Siellä odotti suurempi joukko, toistakymmentä hahmoa seisomassa pienen nuotion äärellä puoliympyrässä. Nuotion toisella puolella sen sijaan odottivat kaksi hahmoa, jotka erottuivat selvästi muista.
Toinen, punertaviin vaatteisiin kietoutunut haltianainen, tarkasteli joukkoa tyynesti hieroen välillä tummia käsiään yhteen lämmikkeeksi. Ja hänen vierellään, tulen äärellä tynnyrillä istuva nainen, jota monet katsoivat yhtä aikaa kunnioittavasti ja jopa pelokkaasti. Hänen kasvojensa sivua peitti leveä arpi korvan paikalla, ja istuessaan nainen ei varannut painoa toiselle jalalleen. Arpinen nainen antoi polttavan kiihkeän katseensa kiertää paikalle kerääntyneessä joukossa. Phoeben roskasakkia, irtolaisia ja rosvoja. Eikä häneltä jäänyt huomaamatta kuinka tummaihoinen haltia vaihtoi hiljaisia sanoja muutamien tiettyjen kanssa, jotka kohottivat toista hihaansa paljastaen iholleen kuumalla painettu merkki, kolmikärkinen liekki.
“Salinjen siunaus teille,” Sha’lassanhaltia lausui ja miehet painoivat päänsä. Heidän astuttua syrjään puheensorina lakkasi, ja odottava hiljaisuus laskeutui.
Kunnes joku puhui:
“Katsokaapa itseänne!”
Paikalle kerääntynyt joukko vilkaisi ympärilleen hieman hämmentyneesti, jolloin tynnyrillä istuva Cayla jatkoi järkähtämättömällä äänellä:
“Te olette pelkkää kaduilla ajelehtivaa roskaa. Jotkut kuvittelevat olevansa jonkinlaisia rosvoja, mutta harva on pidellyt puukonterää ketään kohti ja vielä harvempi on koskaan saanut vierasta verta käsilleen. Te olette luovuttaneet! Kertokaahan, kuka tätä kaupungissa kuvittelee hallitsevansa?”
“Vartijat,” kuului jonkun suusta.
“Ne armeijan hemmetin sotilaat,” joku toinen lisäsi.
“Rikkaat,” sanoi kolmas, ja silloin Cayla osoitti sormellaan voitonriemuisesti.
“Nimenomaan, rikkaat. Ne hopeapatoihinsa kusevat helmillä syötetyt porsaat rohmuavat joka kuparipennin jonka vain käsiinsä saavat, ja sillä rahalla marssittavat virkamiehiä pitkin ja poikin. Mitä meille on jäänyt, häh? Tähteitä joita rikkaammat ovat sylkeneet syrjään! Kylmää ja nälkää, ja nyt itse armeija on määrätty sulkemaan meidät tyrmiin. Haluavat puhdistaa kaupungin, uskokaa vaan. Hirteen ne ripustavat meistä jokaisen, kuin hukuttaisivat rotat kellarista. Mutta tiedättekö, mitä sellaiseen vastataan? Verellä, verellä ja voimalla!”
Rosvojoukosta kuului äkäistä mutinaa ja nyökyttelyä. Cayla virnisti rujosti, mutta ennen kuin hän ehti jatkaa kohotti Shyal kätensä ja joukon hiljentyessä lausui:
“Te olette nähneet tämän kaiken, ja enemmänkin. Te olette nähneet mitä kuolevaisten olentojen sydämessä pesivät ahneus ja itsekkyys aiheuttavat. Mutta muistakaa että Salinje on näkevä kaikki nuo teot, niin heidän kuin teidänkin. Menneet ja tulevat tekonne. Kaikki eivät voi välttyä tätä maailmaa vaivaavalta pahuudelta, mutta teillä on valinta. Antautukaa Salinjelle, luopukaa sielunne synkistä vaatimuksista, ja levittäkää Muutoksen Tulen sanomaa. Tulen valtiattaren silmissä jokainen pelastettu sielun on yhtä arvokas, niin rikkaan kuin köyhänkin.”
“Muutoksen tulen puolesta!” kuului äänekäs huuto, ja Caylan kohottaessa nyrkkinsä se kohosi yhtenäiseksi kannustushuudoksi jonka hiipuessa joukko alkoi hajota pienemmiksi ryhmiksi. Muutamat kääntyivät vielä Shyalia kohden, ja he painoivat päänsä kunnioittavasti ennen kuin poistuivat.
Viimein, kun askeleet olivat muuttuneet hiljaisuudeksi, Cayla kampeutui sihahtaen seisomaan ja potkaisi nuotion vierelle asetetun vesiämpärin kumoon. Tuli sammui sihahtaen ja hämärä laskeutui kujalle.
“Mitä hittoa se aiempi oikein oli?” hän tivasi mulkaisten Shyalia. Sha’lassanhaltia kietoi punertavaa vaatetta paremmin hartioilleen kuin häntä olisi palellut.
“He halusivat näyttää valintansa, jonka he ovat tehneet. Merkki uskollisuudestaan Salinjelle.”
“Ja samalla sinulle?” Cayla totesi sanoissaan terä, joka sai Shyalin kääntämään katseensa tähän arpiseen naiseen. “Tuollaisesta alan pian epäillä, että yrität merkata itsellesi oman pienen joukon. Voin nimittäin joutua pian selvittämään, kenelle he ovat lopulta uskollisia.”
“Sinun ei kannattaisi vaatia näitä ihmisiä ja haltioita valitsemaan johtajiensa välillä. Heidän valintansa ei ehkä olisi sinulle mieleen...”
“Älä kuvittele, että sinulla on tilaa uhkailla minua,” Cayla vastasi äänellä joka laski loppua kohden murinaksi.
Hiljaisuus laskeutui hetkeksi kaksikon välille, voimistaen hetkeksi sitä jännitettä jonka terällä he molemmat tasapainoilivat päivästä toiseen. Cayla liikautti jo kättään, kuin kurottaen kohti jotain piilotettua asetta, mutta lopulta Shyal rikkoi hiljaisuuden sanomalla:
“Niin kauan kuin on mahdollisuus pelastaa yksikin sielu lisää, olen valmis mihin tahansa. Vaikka tämä yksi sielu olisi kuinka arvoton, sinun onneksesi Salinjen kärsivällisyys katuvia kohtaan on ikuinen.”
Cayla mulkoili haltiaa, rentoutuen lopulta hieman.
“Älä sinä sitten unohda, kenen ansiosta nämä alamaailman rotat ovat saapuneet tänne!”
“Äläkä sinä unohda, kenen ansiosta he ovat jääneet,” Shyal totesi painokkaasti. Cayla murahti ja irvistäen kampeutui seisomaan, hänen ylpeytensä ei kestänyt että Shyal puhui hänelle jatkuvasti alaviistoon.
“Minä siedän sinun seuraasi yhdesta ja ainoasta syystä. Rukoile sitä Jumalaasi, että siedän vastaisuudessakin.”
“Ja tuo syy on nähdä sen mustan maagikon kuolema,” Shyal lausui rauhallisesti. Cayla ei katsonut haltiaa, mutta tämä näki kuinka arpisen naisen silmissä leimahti viha. Sanaakaan sanomatta Cayla kääntyi lähteäkseen, mutta silloin hänen toisessa reidessään välähti terävä, viiltävä kipu joka kumpusi syvältä ihon ja lihaksen alta. Purren huultaan, jotta ei olisi haukkonut henkeään, Cayla otti tukea seinästä ja nilkutti poispäin. Jokainen kivun täyttämä hetki, jokainen häpeän leimahdus jonka hän koki vammojensa takia, ne valoivat lisää tulta naisen sisimmässä roihuavaan paloon, ainoaan asiaan jota hän enää tässä maailmassa halusi.
Painaa se maagikko jalkoihinsa, ja murskata tämä niin perusteellisesti ettei tuota enää tunnistaisi ihmiseksi.