Re: Haavoja sydämessä, haavoja iholla
Posted: Sun Dec 16, 2018 5:44 pm
"Ei se nyt...Tessa, en minä halua enää enempää vaivata," Novian takelteli. "Ota mieluummin maksavia asiakkaita kuin minut pelkästä ystävänkaupasta."
Todellisuudessa Novian halusi hävitä Tessan edestä, jotta paha olo ei kokonaan tukahduttaisi häntä. Se, että Tessa kaiken jälkeenkin olisi valmis antamaan hänelle lämpimän huoneen ja puhtaat lakanat, oli sellaista ystävllisyyttä joka sai Novianin häpeämään aiheuttamaansa sotkua vain enemmän.
"Ihan totta, parempi että menen. Voit kertoa mitä täällä tapahtui, ja sinua uskotaan. Mutta mitenkäs selittäisit että annoit tappelun aloittajan jäädä tänne ilmaiseksi?" hän yritti järkeillä ja liukui jo varovaisesti tuoliltaan. Esittääkseen lähtöä tekevää Tessan vastaväitteiden torjumiseksi Novian pyyhkäisi vaatteisiinsa jääneitä tahroja tai muuta tappelussa tarttunutta pölyä, ja huomasi nyt hattunsa puuttuvan. Etsintä keskeytyi kun Tessa tiedusteli hänen suunnitelmistaan, ja erityisesti siitä että Novian odotti jotakuta.
Niin. Hänhän odotti sitä maagikkoa. Da...Daikhania? Kyllä, Daikhaniksi se hapannaama oli esittäytynyt.
Novianin mieleen nousivat Dionessa koetut tapahtumat ja heidän sopimuksensa tavata Phoebessa, samoin kuin hänen korkealentoiset suunnitelmansa kehitellä Daikhanin tekemisistä tarina. Hartiat painuen peikko huokaisi lannistuneesti. Turhaa touhua sekin olisi, tuntui että hänen tarinansa olivat kuolleet hänen luuttunsa mukana.
"En tiedä. En minä ole hänestä kuullut mitään, mahtaakohan hän edes muistaa mitä puhuimme. Ehkä minä...etsin jostain työtä, tai jotain...," hän totesi, mutta peikolle itselleenkin ajatus mistä tahansa normaaliksi laskettavasta työstä oli outo ja vieras. Hän raahusti yhden pöydän nurkalle ja kumartui jäykästi poimiakseen hattunsa sen alta. Liike sai hänen häntänsä jomottamaan kipeästi, ja irvistäen lyhyesti Novian katsoi vielä salia. Hujan hajan lojuvia astioita, lattialaudoille levinneitä olutlammikoita, kaatuneita tuoleja ja ennen kaikkea alkuillasta vielä kuuluneen hilpeän tunnelman puutetta. Vihreät silmät painuivat surkean näköisenä alas. Niin, hän se oli pilannut illan kaikilta asiakkailta. Sitä ei päässyt yli eikä ympäri.
"Minä menen nyt, että en häiritse. Anteeksi tästä kaikesta, kaikille teille siis. Koko illasta ja tästä...siis koko sotkusta. Ihan siis että...anteeksi."
Novian nielaisi raskaasti, mikään anteeksipyyntö ei tätä enää korvaisi. Kykenemättä vieläkään katsomaan Tessaa silmiin peikko painoi hatun päähänsä ja kiiruhti miltei kuin paeten ulos ovesta yöhön.
//Novianin puolelta peli taitaisi olla lopussa. Kiitokset hyvästä pelistä molemmille//
Todellisuudessa Novian halusi hävitä Tessan edestä, jotta paha olo ei kokonaan tukahduttaisi häntä. Se, että Tessa kaiken jälkeenkin olisi valmis antamaan hänelle lämpimän huoneen ja puhtaat lakanat, oli sellaista ystävllisyyttä joka sai Novianin häpeämään aiheuttamaansa sotkua vain enemmän.
"Ihan totta, parempi että menen. Voit kertoa mitä täällä tapahtui, ja sinua uskotaan. Mutta mitenkäs selittäisit että annoit tappelun aloittajan jäädä tänne ilmaiseksi?" hän yritti järkeillä ja liukui jo varovaisesti tuoliltaan. Esittääkseen lähtöä tekevää Tessan vastaväitteiden torjumiseksi Novian pyyhkäisi vaatteisiinsa jääneitä tahroja tai muuta tappelussa tarttunutta pölyä, ja huomasi nyt hattunsa puuttuvan. Etsintä keskeytyi kun Tessa tiedusteli hänen suunnitelmistaan, ja erityisesti siitä että Novian odotti jotakuta.
Niin. Hänhän odotti sitä maagikkoa. Da...Daikhania? Kyllä, Daikhaniksi se hapannaama oli esittäytynyt.
Novianin mieleen nousivat Dionessa koetut tapahtumat ja heidän sopimuksensa tavata Phoebessa, samoin kuin hänen korkealentoiset suunnitelmansa kehitellä Daikhanin tekemisistä tarina. Hartiat painuen peikko huokaisi lannistuneesti. Turhaa touhua sekin olisi, tuntui että hänen tarinansa olivat kuolleet hänen luuttunsa mukana.
"En tiedä. En minä ole hänestä kuullut mitään, mahtaakohan hän edes muistaa mitä puhuimme. Ehkä minä...etsin jostain työtä, tai jotain...," hän totesi, mutta peikolle itselleenkin ajatus mistä tahansa normaaliksi laskettavasta työstä oli outo ja vieras. Hän raahusti yhden pöydän nurkalle ja kumartui jäykästi poimiakseen hattunsa sen alta. Liike sai hänen häntänsä jomottamaan kipeästi, ja irvistäen lyhyesti Novian katsoi vielä salia. Hujan hajan lojuvia astioita, lattialaudoille levinneitä olutlammikoita, kaatuneita tuoleja ja ennen kaikkea alkuillasta vielä kuuluneen hilpeän tunnelman puutetta. Vihreät silmät painuivat surkean näköisenä alas. Niin, hän se oli pilannut illan kaikilta asiakkailta. Sitä ei päässyt yli eikä ympäri.
"Minä menen nyt, että en häiritse. Anteeksi tästä kaikesta, kaikille teille siis. Koko illasta ja tästä...siis koko sotkusta. Ihan siis että...anteeksi."
Novian nielaisi raskaasti, mikään anteeksipyyntö ei tätä enää korvaisi. Kykenemättä vieläkään katsomaan Tessaa silmiin peikko painoi hatun päähänsä ja kiiruhti miltei kuin paeten ulos ovesta yöhön.
//Novianin puolelta peli taitaisi olla lopussa. Kiitokset hyvästä pelistä molemmille//