Talo tarjoaa... myös tietoa

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Talo tarjoaa... myös tietoa

Post by Kide »

// Mukaan odotellaan Tinanjaa Tiathan ja kenties myöhemmin myös Zahirin kanssa! //

Tessa oli ahminut tietoa itselleen pahoinvoivaksi asti. Hän ei halunnut tietää enempää ja yhtä aikaa koki kuulleensa vasta aivan liian vähän. Hän tiesikin liikaa, liikaa asioita jotka saivat kylmät väreet juoksemaan selässä. Mutta hän koki myös tietävänsä liian vähän niitä asioita, joilla hän saisi pidettyä itsensä ehjänä kahden aina vain vaarallisemmaksi osoittautuvan ryhmittymän välillä keikkuessaan. Näistä ristiriitaisista ajatuksista huolimatta hän kuitenkin käveli parhaillaan huolettomaksi huoliteltu hymy kasvoillaan Wanhan Lohikäärmeen poikki kohti ruskeatukkaista naista, jonka tiesi työskentelevän Zahir Athertonille. Tessan toivon mukaan tuo nainen suostuisi toimimaan viestinviejänä. Zahirin ainut ohje oli ollut, että Tessa kyllä saisi tietoonsa, kun häntä kaivattaisiin, mutta Tessan kuulemat asiat vaativat tuon ohjeen uhmaamista. Tämä tietäisi runsasta palkkiota, kunhan maagikko ei ollut saanut jo tietää tulevasta muuta kautta. Muuten hän olisi vienyt turhaa sen miehen aikaa ja se... Sitä, kuten niin montaa muutakin asiaa, oli parempi olla ajattelematta.

"Mitäs neidille sais olla tänään?" Tessa kysyi iloisesti Tiathan valtaaman pienen pöydän luokse päästyään. Oli alkuilta ja Wanhassa Lohikäärmeessä oli suhteellisen rauhallista vielä. Muutamaa myöhäistä illallistaan nauttivaa työläistä ja aikaista iltaansa aloittavaa merimiestä lukuunottamatta oli hiljaista ja yli puolet penkeistä olivat vielä vailla lämmittäjää. Tiatha oli ilmestynyt tavernaan kuin tilauksesta, mutta tokikaan se ei tarkoittanut, että naisesta välttämättä olisi apua. Ainakin se voisi vaatia hieman suostuttelua verraten siihen kuinka nihkeästi tuo oli viimeksi suhtautunut Tessan mielenkiintoon herra Athertonia kohtaan.
"Jotain juhlaan vai sittenki avuksi unohtamaan?" Tessa lisäsi virnistäen ja kohotti vuoronperään toisessa kädessään pitelemäänsä olutkannua ja toisessa roikottamaansa ruskeaa pulloa. Enimmäkseen ilmeettömänä pysyvästä naisesta oli vaikea sanoa lainkaan mitä tuon mielessä tänään liikkui, mutta Tessa pisti toivonsa tarpeeksi huolettoman jutustelun rentouttavaan vaikutukseen. Kenties talon tarjoamasta juomastakaan ei olisi ainakaan haittaa.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Talo tarjoaa... myös tietoa

Post by Tinanja »

Ei ollut vaikea aistia kaupungin pinnan alla kytevää levottomuutta, ja Tiathalla ei ollut aikomustakaan hypätä sen keskelle. Oli kuitenkin epäselvää, kuka, mitä ja milloin, tai ainakin hänelle. Ei varas ollutkaan tonkinut asiaa, vaan kiertänyt sitä kuin kissa kuumaa puuroa. Muutama satunnainen keikka Zahirille, ja siinä oli hänen kosketuksensa asioihin - ei tarpeeksi palapelin palojen kokoamiseen ja kokonaisuuden näkemiseen. Välillä piti pitää taukoa siitä, sekä kaikesta muustakin. Ikävä tunne siitä, että Zahir oli puraisemassa yhä suurempaa palaa kaupungista ei ollut hävinnyt, vaan päin vastoin kasvanut. Kaiken muun keskellä ei Tiatha edes uskaltanut arvioida, mikä maagikon loppuhuipennus tälle olisi... hän epäili sen koskevan koko kaupunkia tavalla tai toisella varsinkin nyt, kun armeijakin oli kiristänyt otettaan kaupungista sen itseriittoisen Rakuzan johdolla. Sen takia Tiatha olikin livahtanut nopeasti Wanhaan Lohikäärmeeseen, kun kerrankin kaikki keikat olivat sillä mallilla, etteivät ne tarvinneet häntä. Kova tuoli hänen kehonsa alla ei päästänyt ääntäkään hänen istuessaan rauhaisaan nurkkaan hengähtämään. Sotkuiset hiukset peittivät kasvonpiirteitä hämärässä riittävästi, ja hitaasti nainen vilkaisi lähemmäs astunutta tarjoilijaa. Toivottavasti tuo edes oli saanut asiansa järjestymään ilman sen maagikon vaikutusvaltaa...

"Sekä että", Tiatha vastasi kulmiaan vähän kohottaen, vilkaisten Tessaan toistamiseenkin. "Olutta ja pari shottia, kiitos", naisen toinen käsi katosi taskuun, josta tämä kaivoi muutaman kolikon korvaamaan juomiaan. Tuo työnsi ne lyhyellä liikkeellä pöydän ylitse Tessan puolelle pöytää. Hitasti tuon katse eksyi takaisin pöytää arvioimaan, ajatusten jo harhaillessa muualle.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Talo tarjoaa... myös tietoa

Post by Kide »

Liiasta puheliaisuudesta tuota naista ei voinut jälleenkään moittia, ja Tessan harmiksi Tiathan hupun kätköistä vilahtanut katse palasi nopeasti takaisin alas pöytään. Vai että molempia... Synkät ajatukset kyllä olivat lähes nähtävissä naisen vetäytyneestä olemuksesta ja epäilemättä sellaiset oli mukava unohtaa aika ajoin, mutta minkäänlaisesta ilonaiheesta ei näkynyt merkkiäkään. Tessa puri huultaan tasapainotellessaan kannun ja pullon jälkeen pöydälle toisessa kainolossa olleen mukin ja toisessa mukana kulkeneen pienen lasin. Tiathan kätkeytynyt olemus ei kuitenkaan karkottanut tarjoilijaa vaan hymy palautui takaisin Tessan huulille hänen kaataessaan olutta ja ensimmäisen shotin. Maksun hän nappasi hameensa laskoksissa olevan taskun suojiin - talon tarjoaman juoman aika olisi vasta myöhemmin. Ensin lämmitys ja sitten voitelu, niin kaikki olisi helpompaa. Tessa istahti Tiathaa vastapäätä turhia kursailematta ja nappasi viinapullon uudelleen käteensä.
"Taitaa olla liian aikaista kysyä, mitä haluut unohtaa, mutta kenties juhlaan mää voin osallistua?" hän totesi leikkisästi kysäisten ja vastausta odottamatta kilautti pullon pohjan pientä lasia vasten ennen kuin kulautti juomaa suoraan pullosta omaan suuhunsa. Tessa lipaisi huuliaan huikan otettuaan, mutta ei maistaakseen juoman paremmin vaan pikemminkin päin vastoin. Hän halusi saada halvan ja sen takia melko kitkerän juoman maun suustaan mahdollisimman nopeasti. Erityiseksi makuelämykseksi tätä pullollista ei voinut sanoa, mutta Tessa uskoi sen ajavan asiansa halpana ja tehokkaana unohduttajana tämän asiakkaansa käsissä.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Talo tarjoaa... myös tietoa

Post by Tinanja »

Ei kai tuo ollut keksinyt, että hän halusi jutella? Sen perusteella, että hän oli yhden illan istunut tiskillä kuuntelemassa sen erikoisen haltian ja tämän koirien seurassa juttuja ja sanonut jotakin johonkin väliin toisinaan? Siitäkin oli jo aikaa, ei kai tuolla nyt noin hyväm uisti ollut? Tai sitten tällä oli jotakin muuta mielensä päällä. Ehkä varoitus, jonka hän aiemmin oli siitä mustapukeisesta maagikosta tuolle sanonut ei ollut mennyt perille, ja tämä oli löytänyt itsensä pahemmasta jamasta mihin oli itseään koskaan osannut kuvitellakaan? Ajatuskin puistatti Tiathaa - hän sentään oli kasvanut kaduilla, ja joutunut tätä kautta rakentamaan elämän itselleen. Zahir kaikessa vastentahtoisuudessaan oli välttämätön paha… mutta tuo… Tiathan mielestä tämä vaikutti hyvin pärjäävältä vakaine työpaikkoineen.

Utelias tämä kaikesta huolimatta oli. Istui vielä siihen pöydän äärelle kuin olisi ollut tutumpikin tapaus. Oli tuo sentään tarjoilut juomat hänelle, nainen ajatteli kulmiaan vähän kohottaen ja nielaisi halvan viinashotin kurkustaan alas - siltä se maistui, ja haisikin. Olut sentään oli melkein kelvollista, tämä totesi mielessään sitä maistaessaan. Tuon kysymyksiin Tiatha ei ensin vastannut mitään. Mieluusti tämä olisi vain sanonut, että ei ollut tuon asia, mutta eihän se kohteliaasta keskustelusta käynyt. Toisaalta, halusiko hän jatkaa tai edes aloittaa kohteliasta keskustelua?
“En tiedä, ovatko ne asiat sopivia baaripöydässä jaettavaksi”, Tiatha vastasi kulmiaan vähän kohottaen. “Mutta epäilen, että sinulla voi olla jotakin asiaa, kun istuit siihen… vaikka ovi näyttää käyvän harva se hetki.”
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Talo tarjoaa... myös tietoa

Post by Kide »

Vanhan kapakan kuluneelle ja narahtelevalle pöydälle sopimatontako? Tessalla alkoi olla itselläänkin jo liikaa kokemusta sellaisista asioista, mutta siitä huolimatta hänen uteliaisuudelleen ei näkynyt loppua. Toiste hän olisikin saattanut jatkaa uteluaan yhtä itsepintaisesti kuin oluen tummentamat jäljet olivat tarrautuneet heidän välissään olevan pöydän pintaan, mutta tällä kertaa tämän varovaisen jutustelun tavoite oli jossain aivan muualla. Nyt ei tarvinnut kalastaa tietoja vaan ainoastaan välittää. Syvemmälle niiden tavoitteiden ja tehtävien kiemuroihin Tessa ei antanut ajatustensa lipsua, muuten huolettoman hymyn ylläpito olisi äkkiä muuttunut haastavammaksi.

Myös Tessan kulmat kohosivat hieman, kun Tiatha jatkoikin antaen ilmi omat epäilyksensä tästä juttutuokiosta. Suoraan asiaan - kuinka suorastaan tylsän oletettavaa. Mutta saattoiko Tiathaa siitä syyttää? Ei. Jo heidän kahdesta tapaamisestaan Tessa oli saanut kuvan, että tuo nainen kulki varpaillaan sama missä oli. Syynä saattoi olla jopa osittain sama asia, joka oli nostanut Tessan näin varpailleen ensimmäistä kertaa elämässään. Ehkä se selviäisikin pian, mikäli Tiatha suostuisi Tessan pyyntöön.
"Jos sää haluut pitää mieluummin tuopin arvoiset aiheet omanas, kaipa me voidaan siirtyä suoraan mun aiheisiin", Tessa vastasi yrittämättä peitellä sitä, että hänellä oli omat taka-ajatuksensa. Kaipa tätä saattoi vain sanoa tehokkaaksi molempien ajan säästämiseksi. Varsinkin, kun Tessan edessä mitä ilmeisemmin istui nainen, jonka tiukkaa otetta ympäristöstä ei saanu löysättyä harmittomalla jutustelulla ja alkoholiakin siihen kuluisi todennäköisesti enemmän kuin Tessalla oli aikaa tai varaa tarjota.
"Mää näin aiheelliseksi olettaa, että sää tunnet sen mustan maagikon paremminkin ku vaan huhupuheilta. Ja sen takia kenties onnistuisit välittään sille viestin." Tessan kasvoilla kareili edelleen hymy, vaikka se olikin huomattavasti kaventunut ja nostatti enemmän toista suupielistä, samalta puolelta missä toinen naisen vaaleista kulmakarvoista nytkähti odottavasti ylöspäin.
Tessa työnsi auki jättämänsä viinapullon pöydän poikki Tiathaa kohti lisäten: "Älä turhaan kaiva kukkaroas."
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Talo tarjoaa... myös tietoa

Post by Tinanja »

Hän oli siis ollut oikeassa. Tuskin huomattava kulmien kohotus Tiathan osalta tämän tuopin takaa Tessan sanojen vahvistaessa hänen epäilynsä jäi onneksi hiusten ja hupun varjoon. Nainen laskikin katseensa takaisin pöytään tuoppinsa mukana, mutta kohotti sen pian takaisin Tessaan tämän tuodessa asiansa esille. Ilmeisesti hänen varoituksensa aiemmin olivat kaikuneet kuuroille korville ja Tessa oli jo antanut pikkusormensa mustasieluiselle miehelle, joka ilmeisesti ei välittänyt siitä, kenen kohtaloon puuttui. Tiathalle se oli ollut jo vuosia välttämätön paha, joka aiheutti toisinaan tarpeen juoda alkoholia unohtaakseen, mutta tuo... tällä tarjoilijalla oli vakituinen työpaikka, jossa tämä näytti pärjäävän, ja josta tuo taisi saaada palkkansa lisäksi myös tippiä. Tällä oli vastuuta, asiakaskunta tunsi tuon, ja sitten. Sitten tuo päätti, että olikin hyvä tapa alkaa sotkea itseään asioihin, joiden suuruutta tuo ei varoituksista huolimatta halunnut ajatella tai sisäistää.

Pikkurillistä tulisi pian käsi, eikä se pysähtyisi siihen.

Tiathan kulmien kohotus tällä kertaa "talon tarjoaman" viinan kera näkyi varmasti Tessalle saakka ja nainen joikin ostamansa shotin yhdellä kulauksella ennen kuin huuhtoi kitkerän alkoholin maun suustaan oluella.
"Olen melko varma, että taisin varoittaa sinua tästä kyseisestä henkilöstä aiemmin", Tiatha sanoi lopulta, nojautuen hitaasti toista kättään vasten kyynärpään levätessä pöydänkulmalla. "Ilmeisesti on vaikea sisäistää varoituksia saati sitten noudattaa niitä", nainen lisäsi Tessaa nyt arvioiden katsellen.
"Mitä olet tehnyt saadaksesi hänen huomionsa? Ja miksi päättelet, että olisin hänen kanssaan puheväleissä?" ehkä tuo sanoisi jotain selittävää, jotain... mitä oli tehnyt saadakseen Zahirin huomion, tai miksi edes halusi saada tuon huomion - sitähän viestillä haettiin. Tiatha tosin otti viinapullon itselleen, ja rikkomatta katsekontaktia joi siitä muutaman kulauksen suoraan pullosta.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Talo tarjoaa... myös tietoa

Post by Kide »

Tiatha näytti punnitsevan sanojaan ihan erilaisella tarkkuudella kuin tuo punnitsi juomia suussaan. Epäilemättä tuo tiesi tarkalleen rajansa alkoholin suhteen ja missä määrissä se alkaisi sumentamaan hänen ajatuksiaan. Tessastakin tuo oli varmasti ottanut jotain selvää, jos ei muuksi niin varmuuden vuoksi, juuri sellaiselta henkilöltä tuo huppupää vaikutti, mutta Tessa oli kuitenkin vielä osittain tuntematonta aluetta. Tietolähde, joka vaati punnitsemista.
Tessa huomasi Tiathan lievän yllättyneisyyden kohdatessaan naisen katseen viinapullon yli eikä voinut olla kuin tyytyväinen, vaikkei edes tiennyt olisiko siitä hyötyä vai haittaa. Ainakaan hänen uudistuneet toimensa eivät olleet kantautuneet tämän pikkulinnun korviin ja sitä kai saattoi pitää jonkinlaisena voittona, mutta tuon tyytyväisyyden nainen pyrki piilottamaan neutraalin, joskin hieman odottavaisen hymynsä taakse. Tosin ei Tessa itsekään voinut sanoa tietävänsä juuri mitään Tiathasta itsestään ja millaiset toimet tuon saivat hakeutumaan alkoholin turruttavaan seuraan uudestaan ja uudestaan. Tai siitä, olisivatko Tessan tekemiset tuon mielenkiintoa edes kutitelleet.

"Voi kait asian niinkin sanoa, ainaskin jos varoitukset tulee tuntemattomalta ja koskee tuntematonta", Tessa vastasi olkiaan tuskin huomattavasti kohauttaen. Taaksepäin ajatellen paras valinta minkä Tessa olisi voinut tehdä, olisi ollut Tiathan neuvojen kuunteleminen ja niistä kiinni pitäminen, mutta sitä oli myöhäistä surra nyt. Paluuta ei enää ollut, vaan tämä peli oli pelattava loppuun - jos se edes koskaan loppuisi.
"Vaikka ne sun varotukset olikin mulle tuntemattomia, en mää epäilly etteikö niitten takana ois oikeeta tietoa. Ja tällä hetkellä mää oon vakuuttunu siitä, ettei sellasta tietoa saada noin vain", Tessa kertoi Tiathan katseeseen rävähtämättä vastaten, jopa hieman vinosti hymyillen. "Ja mitä tulee hänen huomioonsa, ootkohan varma, että sää haluat tietää? Ainakaan enempää, ku että mää tahtosin vaan jutella. Ja piakkoin." Tessa jäi seuraamaan Tiathan lähes ilmeettömiä kasvoja toivoen, että saisi niistä edes jotain irti sanojen tueksi tai niiden kaatamiseksi. Ennen kuin hän voisi sanoa enempää, houkutella naista viemään viestiä, hänen olisi varmistuttava, että tuo nainen pystyi siihen. Tessalla oli vain epäilyksensä Tiathan ja Zahirin mahdollisista yhteyksistä, mutta ei varmaa tietoa suuntaan tai toiseen. Tai edes mitä noiden yhteys koski. Tosin sillä ei - ainakaan vielä - ollut väliäkään. Kunhan nainen saisi viestin perille, sillä Tessa olisi voinut yhtä hyvin itse hypätä satama-altaaseen kivi jalassaan kuin lähtä tällä hetkellä kiertelemään herra Athertonia etsimässä. Kaduilla oli jo liikaa silmiä, jotka tunnistivat Tessan ja saattoivat painaa mieleensä hänen liikkeensä, tehden vääriä johtopäätöksiä, tai mikä pahempaa, oikeita.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Talo tarjoaa... myös tietoa

Post by Tinanja »

Tiatha kohotti vähän kulmiaan Tessan vastaukselle siitä, ettei tuntemattomalta tuntematonta koskevia varoituksia oli vaikea ottaa tosissaan. Mutta muuten tuo ei näyttänyt reagoivan Tessan sanoihin sen kommentin osalta. Olihan tuolla totuusperää asioissa, mutta oli tämä myös nähnyt, miten viinankaan voimalla eivät ne kyseisen illan muistot vaalentuneet. Eivät vielä nytkään, vaikka siitäkin oli jo aikaa, ja Tiathakin oli tehnyt useampaa työtä mustanpuhuvalle maagikolle sen keikan jälkeen. Siitä huolimatta, että nainen palasi unissaan harva se yö kyseiseen tapahtumaan, oli hän muutoin tyytyväinen vakaaseen toimeentuloonsa kaiken Phoeben valtaansa ottaneen sekasorron osalta: vartijoiden ja armeijan sotilaiden lisääntynyt partiointi, tarkastukset ja tyhjänpäiväisistä syistä pidättäminen saivat yhden jos toisenkin varpailleen. Oli hyvä pysyä poissa näkyvistä, ja poissa näiden mielestä - ja sen vakaa toimeentulo ja työt takasivat, oli Tiatha miten paljon tahansa eri mieltä työnantajansa olemattoman moraalin tai työtapojen osalta.

Seuraava kommentti siitä, ettei Tessa ollut epäillyt hänen sanojaan sai naisen mutristamaan huuliaan tuskin huomattavasti. Tiatha nappasi pienen huikan viinapullostaan ja irvisti vähän sen mausta kuunnellessaan Tessan sanoja ennen kuin nainen taas hiljeni odottaakseen vastausta, eikä Tiatha näyttänyt ensin vastaavan tuolle mitään. Sen verran hänelle oli keskustelun aikana selvinnyt, että yksi: Tessa oli sekaantunut tuon maagikon toimiin, ehkä antanut pikkusormensa odottaen sen pysyvän vain siinä, ja kaksi: Zahir ei ollut antanut tuolle muuta tietoa itsestään kuin sen, että maagikko tietäisi, missä Tessa olisi. Niin tyypillistä. Tiatha ei ollut yllättynyt siitä, miten maagikko toimi: melko lailla samojen kaavojen mukaan saadakseen mitä halusi. Pelolla ei voinut hallita heti, vaan se piti sytyttää hitaasti, luoden epäilyksiä ja käyttäen kieltä kuin hän hallitsisi kaupunkia. Sitä viimeisintä ajatustaan Tiatha ei toki epäillyt: hän ei tiennyt miehen vaikutusvallan rajoja, ja koki siitä enemmän mielenrauhaa kuin oli koskaan uskonut. Hän ei halunnut tietää, saisiko Zahir kaupungin polvilleen, jos niin haluaisi. Moraalista se ei ainakaan olisi kiinni.

"Olet antanut pikkusormen... ja se vie koko käden", Tiatha vastasi sitten, nyt viimein kohottaen katseensa Tessaan, tarkkaillen naisen ilmeitä huppunsa ja viinapullonsa takaa. "Ja olet tarpeeksi epätoivoinen kiivetäksesi hänen silmissään korkeammalle, jotta pyydät tuntemattomalta apua siihen... palveluksen merkeissä", voi kyllä, hän oli pelannut tätä peliä ikävä kyllä useamminkin, ja katsonut ja kuullut, miten Zahir sitä pelasi - hänellä sentään oli moraalinsa vielä! Tosin tällä menolla Tiatha ei ollut varma, miten kauan: mustan ja valkoisen välillä oli paljon harmaata, katsoi asiaa mistä suunnasta tahansa. Eikä nainen ollut lainkaan varma, halusiko auttaa tuota niin viatonta, hymyilevää ja silmäkulmissaan pientä pilkettä pitelevää naista siihen suuntaan.
Nähdessään Tessan ilmeen nainen lopulta huokaisi syvään ja kumosi jälleen hieman viinaa kurkustaan alas vain huuhtoakseen sen oluthuikalla alas kurkustaan. Ei hän saisi juoda rauhassa ennen kuin suostuisi, ja hän näkisi Zahirin kuitenkin ennemmin tai myöhemmin, eikä asia olisi hänen käsissään enää. Ehkä se pitäisi tuon edes vähän paremmin turvassa, säilyttäisi hetken aikaa vielä naisen naiivuutta.

"Hyvä on", Tiatha sanoi viimein. "Voin viedä viestin hänelle, mutta en ilmaiseksi... vaan tietoa vastaan."
"Miksi haluat, että vien viestin hänelle? Mikä sinun suhteesi häntä kohtaan on?" alkoholin merkeistä ei ainakaan vielä näkynyt tuon olemuksessa merkkiäkään, kun terävä katse osui takaisin Tessaan.

Ja hän oli vain halunnut juoda päänsä täyteen keikkarahoillaan.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Talo tarjoaa... myös tietoa

Post by Kide »

Kirkas juoma näytti maistuvan Tiathalle kerta toisensa jälkeen. Tätä pullollista viinaa ei voinut kuvailla mukavaksi muun kuin sen tarjoaman nopean vaikutuksen takia, sen Tessa oli tiennyt varsin hyvin. Mutta aiemmasta kokemuksestaan tämän naisen kanssa tarjoilija myös tiesi, että Tiatha tuskin kaipasi yhtään enempää. Halpa ja tehokas tuntui olevan naiselle riittävä yhdistelmä, ja se saisi riittää myös tässä ilmaistarjoilussa.
Tiatha jatkoi itsevarmalla ilmeettömyydellään siinä missä Tessa leikitteli puhuessaan viekkaan ilkikurisella tyylillään. Se oli ollut hänelle aina varmempi tapa peittää tunteensa kuin pelkkä ilmeettömyys. Ja silloin Tessa koki myös helpommaksi hallita omia tunteitaan. Nämä olivat niitä ilmeitä, joita hän oli harjoitellut siitä asti, kun oli kaatanut ensimmäisen kolpakollisen ensimmäiselle asiakkaalleen Hevosenkengässä. Hänen hymynsä oli vain saanut valtavan kirjon enemmän merkityksiä vuosien kuluessa ja etenkin Hevosenkengän tuhouduttua.

Lopulta Tiatha suostui kohottamaan katseensa ja vastaamaan. Tessakin oli oppinut tuntemaan tarkoin valittujen hiljaisten hetkien merkityksen, muttei voinut kieltää etteikö tämä kovakasvoinen ruskeatukka osannut hyödyntää sitä niin hyvin, että ehti herätellä pieniä huolen kipristyksiä Tessan vatsassa. Sen pelon lisäksi, jota Tessa oli jo viimeiset viikot tottunut sysäämään ajatuksistaan syrjään.
"Se jää nähtäväksi", Tessa hymähti huolettomasti olkiaan kohauttaen, mutta pakottautui olemaan nielaisematta palaa, jonka Tiathan sanat sormista ja käsistä nostivat hänen kurkkuunsa. "Tuntemattomalta?" Tessa kysyi sitten kulmiaan kohottaen. "No ei nyt ihan, jos me tarkkoja ollaan", hän sanoi silmäänsä iskien. "Enkä mää sanois pyrkiväni korkeemmalle, vaan ainoastaan toivon jotain kilahtavaa siihen käteen, joka on vielä ihan mun omassa hallussa", nainen jatkoi edelleen huolettomasti hymyillen napautti sormiaan kerran pöytää vasten kuin tähdentääkseen, että se liikkui edelleen hänen oman tahtonsa mukaan.
Lopulta Tiatha suostui Tessan yllätykseksi viemään viestin, näinkin vähällä. Ilmaiseksi tarjoilija ei ollutkaan tätä palvelusta odottanut saavansa, mutta hinnan kuuleminen kohotti uudelleen naisen vaaleita kulmia. Hän oli odottanut jotain muuta, jotain Tiathalle tärkeämpää, hyödyllisempää vastapalvelusta kuin Tessan sivutoimien raottaminen. Vai oliko tuo maagikko sittenkin tärkeämpi tekijä Tiathan elämässä kuin Tessa oli arvellut. Ei kai sentään, ei sen jälkeen millä tavoin tuo oli aiemmin miehestä puhunut.
"Mun suhteeniko? Aika vahva sanavalinta." Tessa kohotti toista kulmaansa merkitsevästi. "Äläs huoli, mää en halua nyt enkä myöhemminkään siitä maagikosta enempää ku vaihtaa muutaman sanan. Saat pitää hänet kokonaan ittelläs", tarjoilija jatkoi päätään hieman kallistaen, ilkikurinen virne kasvoillaan. Tessa tiesi tarkalleen mitä Tiatha oli tarkoittanut, muttei voinut sivuuttaa mahdollisuuttaan kiusoitella naista. Ja ehkä, ehkä samalla hän saisi tuon unohtamaan utelunsa, jos saisi tuon ruskeatukan puolustuskannalle. Se kyllä taisi olla toiveajattelua, tämä asiakas ei missään vaiheessa ollut antanut vaikutelmaa, että olisi vietävissä yhtä helposti kuin niin moni muu. Mutta tästä yrityksestä ei olisi haittaakaan.
"Ja miksikö. Kuten sanoin, mää ootan saavani - ja tarviin - mielellään painavan nahkapussukan taskuuni. Ja meidän yhteinen ystävä, hänen tiedonjano tuntuu olevan pohjaton, kun mää taasen ehdin kuulemaan kaikenlaista." Herttainen hymy levisi Tessan kasvoille ja peitti alleen ei niin herttaiset, huolen kyllästämät ajatukset tästä kaikesta.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Talo tarjoaa... myös tietoa

Post by Tinanja »

Tiatha kuunteli Tessan selitystä ja tuhahti välillä, kertaalleen tai pariinkin. Niin viattomasti, niin huolettomasti ilmaistuna. Tämä uskoi tosissaan vielä siihen, että valinnanvara näiden asioiden kohdalla säilyisi. Ehkä se ei ollut hänen ongelmansa - ja Tiatha oli varma, että jokin pudottaisi Tessan ennemmin tai myöhemmin haaveistaan ja pyörittelystään maan pinnalle. Toivottavasti se pudotus ei olisi liian pitkä. Zahir ei ollut ilmeisesti erityisemmin teroittanut mitään Tessan mieleen ainakaan sen perusteella, mitä tuo nainen kertoi. Vaikutti siltä, että Tessa piti tätä vielä viattomana leikkinä, josta sai kolikon silloin ja toisen tällöin.

"Sanon sinulle sitten myöhemmin tästä, että mitä minä sanoin", Tiatha vastasi Tessalle viimein, tuhahtaen vähän. Nainen sulki sormensa viinapullon ympärille noustessaan seisomaan. Hänen rentouttava iltansa juomisen parissa ei enää vaikuttanutkaan niin rentouttavalta. Ehkä olisi parempi jatkaa sitä toisessa paikassa? Jossain nurkassa, jota kaupunginvartijat karttoivat kuin ruttoa, ja jossa saisi olla rauhassa hämärän lampun valossa?
"En lupaa, että hän vastaa kutsuusi", Tiatha lisäsi vielä ennen kuin kaatoi vielä oluttaan vähän kurkustaan alas ennen kuin katosi väkijoukon lävitse Wanhan Lohikäärmeen ovelle ja siitä takaisin kadun hämärään.

*

Oli kulunut lähemmäs viikko Tiathan vierailusta Wanhassa Lohikäärmeessä, juuri Tessan työvuoron alkuvaiheilla, naisen vasta katsastaessa mitä tänään pitäisi tehdä, tumma hahmo astui muutaman muun asiakkaan kanssa samalla ovenavauksella sisälle alkuiltaansa aloittelevaan kapakkaan. Mustan viitan huppua vedettiin paremmin piirteitä peittämään, kun tuo asteli seinän vierelle sijoitettujen pöytien viertä lähemmäs tiskiä lähinnä olevaa takanurkkaa kohden ja istui tyhjän pöydän ääreen. Maagikko nojautui narisevan tuolin selkänojaa vasten, ja jäi katselemaan asiakkaita arvioiden. Asiakaskunta koostui vielä tähän aikaan töistäpalaavista, jotka hakivat tuopillisen tai pari, muutaman kanta-asiakkaan ollessa jo tukevassa humalassa tai lähestymässä sitä. Ehkä juuri asiakaskunnan vuoksi ei yksittäiseen hahmoon kiinnitetty sen enempää huomiota tämän katsellessa muita, ja erityisesti Tessaa. Naisen aina niin hymyilevä olemus, kun tämä tarjoili oluita ja kumarteli ohimennen toisinaan flirttaillen siivoamaan pöytiä sai Zahirin tuhahtamaan vähän. Ainakin tällä oli pokkaa yrittää, vaikka tuon tilanne muuten olikin mitä oli. Ehkä juuri siitä naiiviisuudesta sekä pienestä röyhkeydestä olisi hyötyä alalla, jonne tuo oli kovaa vauhtia matkalla. Zahir hymyili vähän huppunsa suojissa - ehkä hänenkin suunnitelmansa naisen osalta etenisivät jopa nopeammin, mitä hän oli itse ajatellutkaan.

Siitä Zahir oli ollut yllättynyt, että Tessa oli yhdistänyt Tiathan häneen. Tai sitten tilanne oli ollut toisinpäin, ja Tiatha oli kuullut jälleen pikkulintujen laulavan jotain, ja sanonut ohimennen muutaman varoittavan sanan Tessalle kun tämä oli syöksymässä pää kolmantena jalkana suohon, josta ei olisi nousua. Se olisi ollut niin tuon taskuvarkaan tapaista, mies ajatteli katseensa seuratessa Tessaa ja tämän tekemisiä. Mutta yhtä kaikki, oli hänen ja Tiathan yhteyden paljastanut mikä tahansa, tuo tarjoilija oli silti melko rohkea edes yrittäessään tälläistä temppua. Toisaalta, eihän tämä tiennyt vielä, mitä oli tekemässä. Zahirin kasvoille levisi hetkeksi jälleen pieni hymy tämän ajatellessa sitä, miten hedelmälliseksi tämänkaltainen yhteistyö voisi vielä muodostua... mutta ensin siitä oli pidettävä kiinni ja suljettava ajatuksien ulkopuolelle suunnitelmat, jotta ne eivät vielä paljastuisi tuolle viattomalle tarjoilijalle.
Locked