Koskematonko?

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
User avatar
Kide
Posts: 517
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Koskematonko?

Post by Kide » Sun Jan 20, 2019 10:15 pm

// Peli sisältää kohtia, jotka eivät välttämättä sovi herkimmille lukijoille. //

// Kuparirapu & Vareo, teitä tarvitaan! //
// Sijoittuu samaan yöhön Phoeben verinen yö -pelin kanssa. //


Naenija ei tiennyt mitä oli tapahtunut, mutta seurasi kuuliaisesti hänen oveensa vain muutama hetki sitten koputtaneen Zahirin käskyläisen, Widarin, perässä. Mitä syvemmälle kaupungin kaduille he kulkivat, sitä varmemmaksi Nana tuli siitä, että mistä ikinä tänä yönä olikaan kyse, se jatkui edelleen. Hupun alle piiloutuneita hahmoja kulki välillä heidän editseen ja saappaiden rahina sai Nanan useammin kuin kerran käännähtämään hätääntyneesti katsomaan taakseen. Hänen saattajansa ei kuitenkaan kiinnittänyt näihin hahmoihin juuri mitään huomiota, joten ilmeisesti he olivat "omiensa" parissa.
Kauempaa välillä kantautuvat äänet, satunaiset huudot, kolistelut ja askelten töminä, saivat Nanan niskakarvat nousemaan pystyyn ja Nafin sähähtelemään hermostuneesti haltian korvanjuuressa, hupun alla. Ja vaikka Nanan tällä kertaa noutanut mies kulkikin määrätietoisesti eteenpäin, tunsi Nana myös tuon epävarmuuden. Sama epävarmuus, vihan ja pelon sekoitus, tuntui leijuvan yön usvan seassa. Tämä alkava yö ei tuntunut samanlaiselta kuin ne muut, joina Nana oli herätetty maksamaan velkaansa Zahir Athertonille. Ei, liikettä ja ääniä oli aivan liikaa, kyse ei ollut mistään yksittäisestä tapauksesta. Jotain oli tekeillä, mutta toisaalta Nana oli myös helpottunut ettei tiennyt enempää. Hän luotti siihen, että tämäkin yö sujuisi kuten muut ja jo pian hän voisi olla matkalla takaisin kotiin.
Kuinka typerää sellaiseen olikaan luottaa.

Kujat tuntuivat jokaisen käännöksen jälkeen muuttuvan hieman kapeammiksi, tai ehkä se oli vain Nanan mielikuvitusta. Ehkä vain ohuen pilviverhon taakse jääneen kuun aiheuttama hämäryys, jaloissa pyörivä sumu ja rakennuksista ja kaduista kaikuvat äänet loivat kuvitelman jopa tilan ahtaudesta, vaikka he liikkuivat ulkona.
Perillä Nanaa odotti tuttu näky; rakennuksen seinustalle istumaan lyyhistynyt hahmo, jonka olkapäätä puristi toisen tumman hahmon käsi toverillisesti. Tumma mytty istuvan miehen sylissä, rullaksi kääritty takki tai paita, johon miehen kädet päättyivät kertoivat syyn Nanan läsnäololle. Haltia saattoi vain toivoa, että tuo kangaskäärö oli alkujaankin ollut tumma väriltään.
"Kumpi käsi?" Nana kysyi yksinkertaisesti kyykistyessään miehen vierelle.
"Oikea", vahingoittunut mies raakkui ja veti varovasti vasemman käden pois oikeaa puristamasta. Nana irroitti varoen, mutta mahdollisimman nopeasti tunikaksi paljastuneen vaatteen vahongoittuneen käden ympäriltä, kiristellen hampaitaan aina miehen puuskahdellessa tuskaisesti. Tumman ja kostean kankaan alta paljastui pitkä ja syvä avohaava kämmenen päällä, joka kulki hieman ranteen yläpuolelta peukalon ja etusormen väliin. Iho noiden kahden sormen välistä oli haljennut kokonaan auki pitkältä matkalta, mutta normaalista peukalon asennosta päätellen ei jänteisiin asti. Tällä miehellä oli ollut matkassaan myös onnea, jos sellaisesta voitiin kenenkään Zahirin kanssa työskentelevän kohdalla puhua.
"La'er - go'n - z'n - a'm", Nana supisi loitsun sanat ja verenvuoto pysähtyi lähes kokonaan. "Valoa", haltia käski ja hetken saappaiden rahinan ja muutaman kolahduksen jälkeen hänen viereensä laskettiin lyhty. Ei pudotettu eikä kolautettu kovakouraisesti vaan laskettiin hiljaa ja se jos jokin oli pelottavaa. Nämä miehet varoivat edelleen jotain.
Muutama rauhoittava sana, hetken hiljaisuus vahingoittuneen miehen sihahtelevia hengenvetoja lukuunottamatta ja haava oli lähes ummessa.
"Hyvä, ja sitten mentiin", kuului murahdus Nanan takaa, jossa Widar odotti kädet puuskassa.
"Ei, en ole valmis..." Nana vastusteli laukkuaan kaivaessaan.
"Kulman takana odottaa toinen, ei tässä ole aikaa. Nyt mennään!" Miehen äänessä oli terävyyttä, mutta tuo ei edelleenkään korottanut ääntään juuri lainkaan.
"Jos en laita tikkejä, haava aukeaa heti", Nana intti neulaa ja lankaa hypistellessään ja hänen hermostuneisuutensa sai Nafin työntämään hupun alta päänsä ja sihahtamaan takana seisovaa korstoa kohti.
"Etkö pysty vain noin... noin niin kuin teit, nopeasti?" Nana tajusi mitä mies tarkoitti ja toivoi itsekin, että olisi pystynyt voimillaan hoitamaan kaiken. Kumpa se olisikin ollut niin helppoa. Mutta nämä miehet tuskin tulisivat koskaan täysin ymmärtämään, ettei parantaminen käynyt noin vain. Että silläkin oli rajansa ja että sekin vaati veronsa.
"Pystyn, tällä", Nana sihahti turhautuneena ja kääntyi osoittamaan pikkuruista neulaa, jota tuskin lyhdyn valonkajossa näki, Widaria kohti kuin julminta teräasetta.
"Äkkiä sitten!" mies ärähti vihaisella, mutta edelleen melko hiljaisella äänellä. Nanan hartiat reuntoutuivat, kun hän takaisin potilaansa puoleen kääntyessään kuuli selkänsä takaa hieman kauemmas kopisevat askeleet. Ainakaan hänen ei tarvitsisi pelätä, että hänet riuhtaistaisiin kesken kaiken ylös.
Nana tiesi leikkivänsä tulella joka kerta, kun taisteli saamiaan käskyjä vastaan ja piti päänsä. Hän oli näiden raakalaisten ja heidän ilmeisen heikon itsehillintänsä armoilla, mutta hiljalleen Nana oli myös huomannut kaikesta huolimatta omaavansa täällä jonkinlaisen näkymättömän kunnioituksen. Minkäänlaista arvostusta häntä kohti varottiin näyttämästä, mutta lopulta tämäkin porukka ymmärsi, että hän oli täällä auttamassa. Ja että Nana tiesi mitä teki. Sen ansiosta haltia oli uskaltautunut aina vain paremmin vaatimaan tarvitsemansa Zahirin alaisia auttaessaan ja huomannut vaatimustensa tulleen hyväksytyksi, vaikkakin vastahakoisten murahdusten saattelemana. Tiettyyn pisteeseen asti Nana uskoi olevansa tavallaan koskematon, mutta ei loputtomiin. Raja, jota oli parempi olla ylittämättä, häilyi koko ajan jossain lähellä. Sen rajan ylitykseen hänenkin koskemattomuutensa hänen hyödyllisyydestään huolimatta päättyisi tylysti ja nopeasti - olihan Phoebessa muitakin parantajia.
Last edited by Kide on Mon Jan 21, 2019 7:14 pm, edited 1 time in total.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 406
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Koskematonko?

Post by Kuparirapu » Mon Jan 21, 2019 5:53 pm

Vareo oli maannut hereillä pienen majatalon ullakkohuoneessa, jonne hän oli onnistunut majoittumaan muutamalla sayrilla, kun oveen oltiin koputettu vaativasti. Sen takana oli ollut yksi Zahirin alaisista, mukanaan hyvin yksiselitteinen viesti:
"Kaikkien täytyy ryhmittyä nyt heti, loput odottavat Pikkutien nurkalla. Älä viivyttele."
Niin Vareo oli kietonut vyönsä paikoilleen, tarkistanut veitsensä ja nuijansa olevan paikoillaan ja lähtenyt pimenevään iltaa. Kadut tuntuivat suorastaan hylätyiltä, ja se sai miehen päälaen kihelmöimään kuin tuhat hyttystä olisi tepastellut sillä edestakaisin. Vilkuillen silloin tällöin taakseen Vareo kiiruhti mahdollisimman huomaamattomasti sivukujia pitkin sovitulle paikalle. Ja siellä häntä odotti kuuden muun miehen joukkio. Lähempänä Vareo tunnisti Blostin paksun ruhon ja Tibbsin hermostuneen liikahtelun. Miehet tervehtivät Vareota lyhyellä nyökkäyksellä.
"Mitä on meneillään?" Vareo kysyi matalasti, vaikkei edes tiennyt mitä he piilottelivat. Muutamat miehistä pudistivat vain päätään.
"Se on yksi hemmetin kaaos, ei niitä pysäytä mikään," Tibbs kiiruhti selittämään, mutta Blosti keskeytti tämän heti alkuunsa.
"Joku jengi on lähtenyt kaduille, ja ne haluavat verta. Ilmeisesti samaa porukkaa, joka on kerääntynty satamassa yhteen, mutta voi olla muitakin. Nyt ne kuitenkin kulkevat pitkin kaupunkia, ryöstäen mitä irti lähtee ja tuhoten sen mikä ei."
Vareo tunsi pienen kylmän hikipisaran noruvan hänen ohimollaan, ja suu kuivana hän tiirasi kattojen yli satamaa kohti. Ja terästäen kuuloaan hän saattoi erottaa huutoja. Sellaisia huutoja joita seurasi väkivalta.
"Eikö kaarti tee asialle mitään?"
"Ne patakypärät eivät pistä nokkaansa ulos vartiotuvasta, kun huomaavat kuinka iso joukko kaupunkia on hajottamassa. Salpaavat ovet ja linnoittautuvat sinne kunnes tämä myrsky puhaltaa ohi," Blosti ärähti enemmän hermostuneesti kuin vihaisesti. "Keskustorin lähellä on kuulemma lynkattu yksi yöpartio, joten kaartin väreissä näyttäytyminen on sama kuin kävelisi itse hirteen."
Miesten kesken jaettiin sanaton, synkkä katse. Tämä oli mahdollisesti ensimmäinen kerta, jolloin he suorastaan toivoivat kaartin tulevan väliin selvittämään asiaa.
"Mitä ne haluavat?" kysyi Rostir, kalansilmäinen varas jonka ääni rahisi aina kuivasti. Blosti pyyhkäisi ylähuulelleen kohonneet hikipisarat ja pudisti päätään.
"Ei hajuakaan. Ne vain marssivat torille ja alkoivat riehua. Ei mitään varoitusta, ei vaatimuksia, eikä näemmä mitään suunnitelmaa."
"Tämä on sitten sotaa," Rostir totesi synkästi. Tibbs päästi vinkuvan henkäyksen ja levitellen käsiään parahti:
"Mitä sellainen sota sitten on? Ei me mitään sotilaita olla, ei meitä voi käskeä kadulle taistelemaan! Me kuollaan kaikki!"
"Turpa tukkoon," Blosti ärähti niin että Tibbs totteli. "Ei kukaan ole käskenyt että meidän pitäisi mennä leikkimään sankaria. Pomon käsky oli lyhyt mutta selkeä; me pidetään omasta alueista huolta. Jokaista vahtii ryhmä tai kaksi, ja vastaantulijat pistetään hengiltä. Kukaan ei mene kaduille tunnistettavaksi, eikä kukaan edes lausu ääneen mitä on täällä tekemässä. Onko selvä?"
Kaikki nyökkäsivät. Blosti laski kätensä vyöllään olevalle puukolle, kuin hakeakseen siitä varmuutta, ja jatkoi sitten:
"Me ja Kalannahan ryhmä ollaan täällä. Rotta-John kiertää muurinjuurta, vaikka tuskin ne kurkunleikkaajat edes menevät sinne asti."
"Minne asti se jengi sitten on ehtinyt edetä?" Vareo kysyi. Blosti irvisti kuin häntä olisi inhottanut edes kuulla kenenkään muun ääni kuin omansa, mutta vastasi kuitenkin:
"Ei ole varmaa, tässä tilanteessa ei viestien välittäminen ota sujuakseen. Osa on kuulemma levinnyt keskustorilta kohti kauppiaiden asuntoja, varmaan ryöstösaalin toivossa, ja osa laskeutunut takaisin satamaa kohti tutummille kaduille. Mutta loput kiertävät eteläpuolen kautta minne mielivät."
Vareon mieleen piirtyi kaupungin kartta, ja hän muisti äkkiä Naenijan asunnon olevan kaakkoisreunalla! Mikä estäisi ryöstelijöitä hyökkäämästä parantajan taloon, tai käymästä haltianaisen kimppuun? Käännähtäen äkkiä ympäri Vareo lähti harppomaan poispäin.
"Hei, mitä nyt? Seis!" Blostin ääni huusi, mutta Vareo ei hidastanut.
"Minä käyn tarkistamassa että siellä ne tietävät mitä tehdä," hän ärähti tuimasti. Blosti yritti vielä sanoa jotain, ja Rostir tarttui Vareon hartiaan hillitäkseen tätä. Mutta silloin kalju mies käänsi päätään ja lausui:
"Jollei kukaan teistä halua lähteä itse käymään toisella puolella kaupunkia, niin suosittelen tukkimaan turpanne ja keskitytte hoitamaan homman täällä. Käsky oli pitää pomon alueesta huolta, ja minä aion tehdä niin. Onko vastaväitteitä?"
Kaikki miehet, jopa Blosti, tuijottivat Vareota häkeltyneenä tämän äänessä kuuluneesta päättäväisyydestä. Rostir irrotti kätensä ja astui kuin anteeksipyytävästi taaemmas, jolloin Vareo lähti harppomaan eteenpäin. Huoli hänen omasta turvallisuudestaan oli jo uponnut toisarvoiseksi miehen syöksyessä leveämpien katujen poikki. Nyt hänen mieiessään oli vain Naneija, ja Vareosta tuntui että hän repisi vaikka ensimmäisen vastaantulijan kahtia jos tämä yrittäisi hidastaa hänen matkaansa parantajan luo.

User avatar
Kide
Posts: 517
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Koskematonko?

Post by Kide » Tue Jan 22, 2019 7:53 pm

Tikkien jono näytti enemmän lapsen raapustukselta kuin taitavan parantajan taidonnäytteeltä, mutta Nana oli oppinut myös sen, että tehokkuus meni näillä kaduilla kaiken muun edelle. Kunhan tikit ja mikä tahansa hoito ajaisivat asiansa, ei ollut väliä miltä välivaiheet näyttivät.
"Vauhtia nainen", kuului Nanan takaa jo ennen kuin hän sai laukkunsa kiinni ja pääsi jaloilleen.
"Meillä on vielä hommaa, pysyykö puukko vasurissa?"
"Joo."
Nana kuuli sanat takaansa heti selkänsä käännettyään ja sitten kahinaa, kun toinen kaksikko nousi ja lähti liikkeelle. Haltia oli kääntyä ympäri ja käskeä potilaansa kotiin, mutta tajusi samassa sen olevan turhaa. Turhaa ja vaarallista. Ja niin turhauttavaa.

Siitä oli jo muutama viikko, kun Nana oli nähnyt Vareon viimeksi. Oman kotinsa turvassa, vaikka heidän keskustelunsa vakavuus sen lämpöön varjoja oli luonutkin. Siitä asti Nana oli toivonut näkevänsä miehen uudelleen, mutta myös pelännyt jokaisen kerran Zahirin alaisia seuratessaan löytävänsä Vareon seuraavan kadunkulman takaa loukkaantuneena. Helpotusta jokaisen tuntemattoman potilaan jälkeen seurasi aina myös tietynlainen pettymys siitä, ettei Nana tiennyt mitä Vareo nyt teki tai kuinka tuo voi.
Parin korttelin päässä, mihin Widar Nanan seuraavaksi johdatti, tuttu helpotus valtasi haltian, kun hän erotti sekalaisen hiuspehkon seuraavan potilaansa päässä. Helpotus vaihtui kuitenkin nopeasti järkytykseksi, kun Nana näki syy siihen, miksei loukkaantunutta oltu tuotu lähemmäs.
"Miksette tuoneet minua ensin tänne!" Nana henkäisi rynnätessään maassa makaavaa, tuskin tajuissaan olevaa miestä kohti, jonka reidessä törrötti puukon tai tikarin kulunut kahva.
"Puhu hiljempaa tai pidä turpas kiinni", haavoittuneen vieressä levottomasti edestakaisin asteleva resuinen nuorukainen tiukkasi.
"Gusty tuolla oli haavoittunu jo aikaa sitte ja Ham vasta just ennen kuin sinua haettiin", kuului Widarin tyly kommentti Nanan takaa.
"Reidestä vuotaa kuiviin hetkessä!" Nana rääkäisi ja aloitti loitsun verenvuodon tyrehdyttämiseksi heti päästyään polvilleen miehen vierelle. Sentään miehet olivat ymmärtäneet jättää aseen paikalleen, mikä oli hillinnyt verenvuotoa edes vähän. Loitsun päätteeksi haltia kuitenkin nykäisi varoittamatta tikariksi paljastuvan aseen irti ja sai kalpeaan potilaaseensa hetkessä eloa, joskaan ei miellyttävintä seurattavaa tai kuultavaa.
"Lukki!" Widar käskytti oikeastaan turhaan, sillä hänen toverinsa oli jo vauhdilla kumartumassa Hamin pään luo tukahduttaakseen loput kivuliaasta parkaisusta.
"Mitä sinä meinaat, hullu akka!" Widar murisi laskeutuessaan pitelemään Hamin sätkivää jalkaa paikallaan.
"Auttaa", Nana kivahti takaisin, mutta tajusi itsekin tehneensä virheen kiirehtiessään jottei hänen loitsunsa vaikutus ehtisi lakata ennen parannusta. Aiemmin kuuluneet äänet, joita kaikui jostain kauempaa edelleen ja tämä varovaisuus... Jotakin suurempaa oli tekeillä, sen saattoi melkein aistia jo pelkästä ilmasta. Heidän kaikkien turvallisuuden tähden Nanan olisi pitänyt kunnioittaa pyydettyä hiljaisuutta ja varoittaa tekemisistään. Sen murehtimiseen ei kuitenkaan ollut aikaa nyt ja sen sijaan haltia nykäisi housuun revennyttä aukkoa suuremmaksi ja haavaa nopeasti tarkasteltuaan sulki silmänsä keskittyen parantamiseen.

"Anna olla viimeinen kerta kun teet tuommoista, tai siitä tehdään sinun viimeinen kertas." Nana sai Widarin kylmät sanat niskaansa heti, kun hänen työnsä oli valmis. Nafi aisti tilanteen jännityksen ja työntyi ulommas Nanan hupun kätköistä tuijottaen Widaria sihisevä kita puoliksi avoinna.
"Anna olla viimeinen kerta, kun jätät tällaisen haavan listallasi toiseksi", Nana tiuskaisi takaisin, mutta katui sanojaan heti, kun kohtasi Widarin katseen. Nyt jos joskus hän lähestyi uhkaavaa vahtia sitä rajaa, joka olisi ollut parempi pitää kaukana horisontin takana. Mutta nämä työt, tämä väki, aivan kuin heidän loputon vihansa ja äkkipikaisuutensa olisi ollut tarttuvaa. Enää Nana ei aina itsekään tunnistanut itseään omista sanoistaan. Ennen kuin hän ehti nähdä joko oli tökkinyt tiensä rajojensa yli, Nafi hiljeni yllättäen, kiepahti ulos hupun alta haltian olalle ja kääntyi tuijottamaan hiljaa Nanan selän taakse. Liskon nopeat liikkeet hiljensivät koko porukan. Oli kaikille selvää, että otus aisti jotain mitä he eivät. Tilannetta seurannut Lukki nousi edelleen maassa selällään voimiaan keräävän toverinsa viereltä ja hiipi lähemmäs seuraavaa kadunkulmaa, jonne lisko tuijotti. Hetken päästä hän nosti kätensä ylös kolme sormea juuri ja juuri pimeydessä muiden silmiin asti erottuen.
"Pysy tässä ja poissa tieltä", Widar sihahti hiljaa Nanalle ja lähti kulkemaan kokoonsa nähden uskomattoman äänettömästi toveriaan kohti. Vielä siis koskematon, Nana mietti sydän jyskyttäen. Mutta kuinka kauan? Kolme kahta vastaan ei kuulostanut varsin reilulta ja nuo kolme muuta saattoivat olla hyvin erimieltä Nanan hyödyllisyydestä elävänä.
Todellisuus oli tuona yönä vieläkin epäreilumpi, sillä neljäs tumma hahmo oli juuri ilmestynyt kenenkään huomaamatta toiseen päähän katua ja lähestyi nyt ääneti Nanaa.

Tällä kertaa Nana kuuli äänen takaansa lähes yhtä aikaa Nafin kanssa, vaikka hänen sydämensä jyske kaikui korvissa asti ja hän oli keskittynyt seuraamaan mitä Widarille ja Lukille tapahtuisi. Selvästikin pelko oli hyvä virittämään aistit uudelle tasolle. Haltia käännähti ympäri silmät laajentuneina ja ehti tuskin ottaa yhtä haparoivaa askelta taaksepäin ennen kuin tumma hahmo oli parilla loikalla hänen edessään. Nana yritti väistää edestään heilahtavaa terää minkä pystyi, mutta suojaksi nostetussa käsivarressa tuntui samassa pistävän kuuma kipu, jota seurasi pään pyörälle saava isku haltian poskeen. Nana oli säikähdykseltään jo unohtanut vieressään edelleen makaavan Hamin ja kompuroi miehen jalkoihin lysähtäen kadulle nyrkiniskun voimasta. Ham oli kurottanut kaulaansa ja yrittänyt makuultaan seurata kadun toisen pään tapahtumia minkä pystyi, mutta säpsähti lähempiin ääniin ja ähkäisi kivusta haavoittuneessa jalassaan vielä edes kunnolla tajuamatta mitä juuri tapahtui. Nähdessään uuden hyökkääjän mies yritti kammeta itseään pystyyn heikoin tuloksin.
"Kappas vaan..." hyökkääjä totesi sanojaan ällöttävästi maistellen, kun tunnisti huppunsa päästään menettäneen Nanan naiseksi. Samassa ilmasta kuului rääkäisy, kun Nanan olalta lentoon väistynyt Nafi ampaisi ylhäältä hyökkääjää kohti. Huppu lennähti miehen päästä paljastaen pitkät arvet tuon vasemmalla poskella Nafin vilahtaessa sen pään yli ja jättäessä muutaman kirvelevän kynnenjäljen miehen sotkuiseen hiusrajaan.
"Saamarin elukka!" arpinaama kirosi, hieraisi päätään ja huitoi tikarilla ympärillään kieppuvaa liskoa. Hyökkääjä tajusi myös yhtä aikaa istumaan pyrkivän ja taskuaan kaivavan Hamin olevan tarpeeksi hereillä yrittääkseen jotain ähinää enemmän ja siirtyen huitomaan vapaalla kädellään Nafia kauemmas mies harppasi eteenpäin ja kumartui yhdellä nopealla liikkeellä vetäisemään tikarillaan toisen miehen kurkun auki. Ham ei ehtinyt tekemään mitään, kuten ei Nanakaan, joka saattoi enää kuunnella vieressään makaavan miehen viimeisiä kurluttavia hengenvetoja lamaantuneena.
Kadun toisessa päässä kuulosti olevan täysi rähinä päällä, josta Nana tiesi ettei saisi apua, jos sitä koskaan hänelle olisi tarjottukaan. Myös hänen hyökkääjänsä vilkaisi toista joukkoa kohti, mutta kääntyi sitten katsomaan Nanaa keltaiset hampaat ilkeän virneen alta paljastuen. Nafi yritti edelleen syöksyä miehen päätä kohti yläilmoista, mutta oli saanut vain muutamia naarmuja miehen edelleen suojanaan heiluttelemaan käteen. Nana oli saanut nyrkiniskusta humisevaan alkanutta päätään hieman selvitettyä ja tähtäsi potkun arpinaamaa kohti heti kun tuo astui taas lähemmäs Nanaa. Sen sijaan, että mies olisi edes viitsinyt väistää heikon näköistä potkua, tyytyi tuo tarraamaan haltian nilkkaan kiinni kylmä hymy rohtuneilla huulillaan.
"Sää pysyt siinä odottamassa, muru", mies sanoi ja Nanan pyristelyistä huolimatta sai vaivatta vetäistyä pitkän viillon haltian pohkeeseen ennen kuin Nafi syöksyi iskemään hampaansa miehen ranteeseen. Nanan ajatukset vastarinnasta sumenivat yhtä nopeasti kuin hänen silmänsä kyynelten alla. Mies pudotti jalan kädestään ja keskittyi äristen liskoon, mutta tuo ärinä peittyi melkein kokonaan Nanan ulvahdukseen ennen kokemattomasta kivusta jalassaan. Nafin onneksi miehen ensimmäinen reaktio tikarin käyttämisen sijasta oli heilauttaa kättään laajassa kaaressa, jolloin liskon hampaiden ote irtosi ja otus tumahti Nanan viereen seinään vasten tippuen siitä vinkaisten kadulle. Nafi jäi makaamaan paikoilleen ja arpinaaman kasvoille kohosi tyytyväinen virnistys hänen kääntyessään uudestaan Nanan puoleen.
"Älä huoli, tuun kohta takas." Mies naurahti räkäisesti lupauksensa päälle ja kääntyi lähteäkseen tovereidensa avuksi. Nana jäi istualleen kadulle ja sihisi kivusta hampaidensa raosta kurottaessaan puristamaan vuotavaa jalkaansa toisella kädellään. Haltian harmiksi hänen ajatuksensa olivat edelleen liian selvät, jotta hän olisi voinut iloita olevansa vielä hengissä. Hän tiesi sen olevan vain väliaikaista ja mitä tapahtuisi ennen lopullista iskua.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 406
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Koskematonko?

Post by Kuparirapu » Wed Jan 23, 2019 6:15 pm

Kun Vareo näki punertavan loimotuksen ja tumman savupatsaan kaukana kattojen yläpuolella, hän kiristi vauhtiaan entisestään. Yhtäkkiä koko kaupunki tuntui muuttuneen kuristavaksi labyrintiksi, jonka jokaisen nurkan takaa saattoi harpata näkyviin verenhimoinen sakki aseet käsissä. Muutaman kerran Vareo kuvitteli nähneensä jonkun kurkistelevan puoliavoimen oven tai ikkunanluukunt akaa, mutta ne läimäistiin välittömästi kiinni kun hän tuli kohdalle. Hiki norui miehen kaulaa pitkin, eikä se johtunut yksin siitä ripeästä tahdista jolla hän eteni
Edestä kuuluva rääkäisy sai Vareon painautumaan seinän vierelle, tapaillen samalla aseitaan. Edessä, kahden talon välisessä hämärässä näkyi epäselvien hahmojen liikettä edestakaisin. Mutta kuka taisteli, ja ketä vastaan? Vareo ei kaikesta kiireestään huolimatta rynnännyt kimppuun, pahimmillaan mahdolliset liittolaisetkin voisivat käydä hänen kimppuunsa. Pysytellen matalana hän hiipi lähemmäs, seuraten silmä kovana tapahtumia.
Yksi hahmoista seisoi, ja vielä Vareon katsoessa tämä kumartui äkkinäisellä liikkeellä katukivillä makaavan möykyn puoleen. Vareo ei nähnyt kädenliikettä, mutta hän tunnisti sen märän korahduksen jonka puhkaistu henkitorvi päästää omistajan haukkoessa henkeä. Hän oli nyt ehtinyt ohi kujan puolivälin, ja eikä jaloillaan oleva hahmo ollut huomannut häntä. Sen sijaan tuo tuntui keskittyneen huitomaan jotain päänsä yläpuolella olevaa.
Jokin liikahti, ja hahmo pysähtyi sanomaan jotain karkealla äänellä. Kun Vareo sitten kuuli heleän kivunhuudon, hänen silmänsä levisivät. Ei se voinut...oliko hän jo liian myöhässä?
Ja sitten hän näki ilmassa kiertelevän hahmon, sen suipon hännänkärjen ja siivet, ja kuinka seisova hahmo paiskasi olennon raa'asti seinää päin. Silloin viimeinenkin epäilys hävisi Vareon mielestä, ja sen mukana hänen puukkonsa suorastaan hyppäsi tupestaan hänen käteensä. Tumma hahmo kääntyi ja ehti ottaa muutaman askeleen jonnekin, mutta ei ehtinyt pidemmälle. Vareosta tuntui kuin hän olisi tehnyt vain yhden huiman loikan koko kujan halki, ja paiskautunut arpinaamaa päin tarraten tämän kasvojen sivuun rautaisella otteella. Silmänräpäyksen verran he molemmat tuntuivat horjuvan kuin kapealla reunalla ja sitten arpinaama läiskähti katua vasten Vareo kumartuneena hänen ylleen synkkänä kuin kuolema.
"Täällä on joku! Auttakaa, autt-," arpinaama yritti huutaa kiemurrellen, mutta Vareo kohotti tämän pään kourassaan kuin samankokoisen savitiilen ja pamautti sen uudelleen katuun sellaisella voimalla että hänen hampaansa tärähtivät. Arpinaama päästi tukahtuneen vingahduksen, eikä Vareo hukannut tilaisuutta. Hän läimäisi vastustajansa suoraksi jähmettyneet kädet tieltä, paransi otetta veitsensä kahvasta ja terävästi ärähtäen upotti sen arpinaaman leuan alle. Arpinaaman silmät levisivät ja tämä yritti vielä kerran raottaa huuliaan avunpyyntöön. Mutta sanojen sijaan niiltä kuului vain heikko huokaus, joka jäi miehen viimeiseksi.

Vareo ponnistautui suoraksi ja kääntyi sinnepäin, missä toinen yhteenotto oli paraikaa meneillään. Hän ei erottanut kuka oli voitolla, ainoastaan yhden hahmon joka pysähtyi hetkeksi tuijottaen häntä.
"Mard?" ääni kysyi. Kun vastausta ei kuulunut, hahmon käsi kävi hänen vyöllään ja syöksyen Vareota kohti hän kiljaisi: "Kuole, senkin petturi!"
Vareo ei vastannut mitään, vaan siirsi jalkansa tukevampaan asentoon. Hänen koko kehonsa tuntui kuin suurelta jouselta, jonka äskeinen hyppy oli vain jännittänyt kasaan. Vetäen nuijansa vyöltään Vareo jäi vaanien odottamaan että hyökkääjä tulisi hänen luokseen, ylittäisi jonkin näkymättömän rajan jonka vain hän tiedosti. Kolmen askeleen päässä hän erotti päin juoksevan miehen ruman porsaannenän sekä kädessä olevan, ilkeännäköisen terän. Se oli kaareva ja pitkä kuin kyynärvarsi, varmaan vanhasta viikateesta otettu. Sitten hyökkääjä astui vielä yhden askeleen, ja ylitti rajan. Silloin Vareo liikkui.
Nuijan kova pää heilahti ulkokautta heidän väliinsä, suoraan kohti hyökkääjän kasvoja. Horjahtaen sivulle siannaama ehti täpärästi väistää lyönnin, mutta Vareon vapaa käsi kurkotti ja puristui hänen ranteensa ympärille kuin metallipihdit. Epäröimättömällä liikkeellä Vareo kohotti nuijan, ja kuten seppä iskee vasaransa alasimelle hän pamautti nuijan alla odottavaa kyynärvartta vasten. Murtuvan luun ääni peittyi siannaaman parkaisuun, ja pitkä terä putosi hervottomista sormista.
Vareo käänsi murtuneen käden sivummalle, ja miehen huudon kohotessa muutaman pykälän iski nuijan tämän ohuiden hiustupsujen peittämään otsaan. Oli kuin hänen kätensä olisi toiminut itsestään sen kohotessa uudelleen ylös, ja iskiessä uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Kunnes lopulta Vareo irrotti otteensa ja hänen jalkoihinsa tuupertui hahmo jonka huudot olivat jo lakanneet.
Vareo hengitti syviä, vakaita vetoja tuijottaessaan kujalle. Sen päässä hän erotti yhä pari henkilöä, jotka näemmä epäröivät lähestyä häntä. Nopeasti kalju mies vilkaisi olkansa ylitse Naenijaa kohti, ja vasta nähdessään tämän liikkuvan uskalsi siirtää katseensa takaisin. Juuri nyt tärkeintä oli estää ettei kukaan pääsisi käymään parantajan kimppuun.
"Keitä te olette?" hän kysyi. Vareo ääni tuntui järkyttävän rauhalliselta, jopa hänen omiin korviinsa, ja kujalla olevat hahmot olivat hetken hiljaa ennen kuin vastasivat.
"Widar ja Lukki, ja tämä alue kuuluu meidän pomollemme. Sinun vuoros."
"En ole kuullut teistä aiemmin," Vareo lausui, mutta ensimmäisenä seisova Widar ärähti ja heristi veistään:
"Nyt, kautta Dezijarin, se nimi tai käy huonosti! Kuka sinä olet?"
"Vareo," kuului vastaus ja hitaasti kalju mies laski nuijansa reitensä viereen. "Minulla on viestiä Blostilta."
Widar ja Lukki vilkaisivat toisiaan, ja hitaasti lähtivät kävelemään lähemmäs. He pitelivät aseitaan yhä valmiudessa, mutta lähempänä Lukki suoristautui rennommin.
"Ei hemmetti, se on oikeasti se tyyppi. Se sama josta Tibbs silloin kertoi, se joka on kuulemma pyörinyt pomon kanssa..."
"No hyvä on, siinä tapauksessa tuo on meidän puolella," Widar puuskahti ja pyyhkäisi käsiään paidanrintamukseensa. Samalla Vareo käännähti ympäri ja polvistui varovaisesti Naenijan eteen. Hän ei sanonut mitään, eikä Vareo olisi kyennyt sanomaan tälle mitään. Hänen kätensä pysähtyi haltianaisen ranteen yläpuollelle, uskaltamatta koskettaa tätä nähdessään hihan alta paljastuvan pitkän haavan ja siitä hitaasti noruvan veren.

User avatar
Kide
Posts: 517
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Koskematonko?

Post by Kide » Sat Jan 26, 2019 11:29 am

Nana pihisi, räpytteli silmiään ja puri hampaitaan yhteen puristaessaan vuotavaa jalkaansa. Kaksi asiaa iskeytyivät voimakkaimpina hänen mieleensä yhtä aikaa arpinaamaisen miehen kahden ensimmäisen askeleen kanssa; kipu ja pako. Mutta miten hän pystyisi liikkumaan tällä jalalla tarpeeksi nopeasti saatika hiljaa, kun jo seisomaan nousemisen ajatteleminen sai hänet värähtämään. Arpinaaman kolmas askel ja haltian kolmas ajatus, Nafi, jäivät kesken, kun täysin tyhjästä Nanan editse syöksyi yksi yön hämärtämä hahmo lisää. Nana oli liian lamaantunut pelkäämään saatika toivomaan mitään. Hän ei saanut katsettaan irti maahan paiskautuneesta arpinaamasta ja tuon ylle kumartuneesta hahmosta. Nana seurasi vain mykistyneenä kuinka hänen hyökkääjäänsä murjottiin ja ilman hitustakaan epäröintiä tuon likainen elämä päätettiin siihen paikkaan likaiselle kadulle. Mikä pahinta, haltia seurasi tapahtumia vailla mitään tunnetta. Toisen miehen kuolema ei saanut häntä värähtämäänkään vaan tällä kertaa Nanan mielessä välähti vain yksi kylmä ajatus: mies oli ansainnut kohtalonsa.
Nana ei ollut ehtinyt näkemään tämän uuden tulokkaan kasvoja eikä edes ollut kiinnittänyt tuon olemukseen sen suuremmin huomiota ennen kuin nyt. Kadun toisesta päästä arpinaaman viimeisten sanojen kutsumana lähestyi joku ja tämän hetken tauon aikana Nana pisti merkille kaljun päälaen ja juuri vyöltä miehen käteen tiensä löytävän nuijan. Vareo? Saattoiko se olla totta? Nana tunsi pusertuvansa yhtäaikaisen kauhun ja helpotuksen väliin ja jäi seuraamaan silmät pyöreiksi jähmettyneenä samassa alkavaa yhteenottoa. Tällä kertaa hän tunsi jokaisen liikkeen kaiun itsessään pelätessään ja toivoessaan, että nuija voittaisi terän.
Haltian toive toteutui nopeasti, jopa pelottavan tehokkaasti, mutta nuijan iskut jatkuivat yhä terän jo luovutettua. Toisen inhottavan kopsahduksen jälkeen Nanan oli käännettävä katseensa sivuun ja hän sai nostettua sen takaisin Vareoon vasta hieman sen jälkeen, kun mätkähdys katukivetystä vasten paljasti Mardin ja Hamin saaneen seuraa. Nana kohtasi miehen katseen, mutta hetken nopeudesta ja pimeyden verhosta huolimatta se riitti. Nana oli varma jo ennen kuin kuuli Vareon tutun äänen.
Toisen tutun äänen vastattua kadun päästä haltia uskalsi irrottaa katseensa Vareon selästä.
"Nafi?" hän kuiskasi murtuneella äänellä ja ojensi toista kättään jo seisomaan pyrkivää liskoa kohti. Nafi nousi hitaasti, ravisti päätään ja oikoi kankeasti siipiään. Liskokin näytti olevan jokseenkin kunnossa, ja se sai Nanan räpyttelemään silmiään. Suomuinen otus painautui varoen ojennettua kättä vasten ja käveli hitaasti sitä myötäillen emäntänsä viereen lysähtäen siihen kerälle. Nana oli kuunnellut samalla miesten keskustelua ja kääntyi nyt katsomaan uudelleen Vareota äänettömästi huokaisten. Edes hetkeksi kaikki tuntui olevan ohi.

Ensin Nana vastasi hänen luokseen laskeutuneen Vareon katseeseen yhtä sanattomana. Ruskeat silmät tutkivat hetken ajan miehen kasvoja huolen ja huojennuksen sekoituksella. Ainakin Vareo vaikutti olevan kunnossa.
"Miten sinä..." Löysit minut.Nana nielaisi loput sanat, sulki silmänsä ja puisti hiljaa päätään selvittääkseen ajatuksiaan. Kaikki tämä tuska, pelko ja toivottomuuden tunne sekä nyt kaiken yli vyöryvä helpotus tuntuivat kuin paksulta sumulta haltian päässä ja raskaalta kerältä tuon vatsan pohjalla. Ei tietenkään Vareo etsinyt häntä. Hän oli täällä samasta syystä kuin muutkin Zahirin alaiset.
"Mitä täällä tapahtuu?" Nana päätyi kysymään epäuskoinen ilme kasvojaan kurtistaen, puristaen sanat itsestään ulos kuin ei olisi enempään pystynyt. Se oli kysymys, jota ei näillä kaduilla eikä varsinkaan tässä seurassa kannattanut esittää, mutta enää Nana ei välittänyt. Jotain erilaista oli tekeillä ja kaiken tämän jälkeen haltia halusi tietää mitä.

Pelon hidas väistyminen avasi ovia muille aisteille, kuten haltian jalassa tuntuvalle sykkeelle. Nana liikutteli varovasti jalkaansa puristavia tahmeita sormiaan, henkäisi terävästi ja katsahti sen alla kadulla kosteina kimmeltäviä täpliä. Pintahaava, muuten verta olisi lammikko, kylmänviileä parantajan näkemys kertoi jostain haltian muiden ajatusten takaa.
Kauempaa kuului sumuisessa ilmassa oudon paksuksi muuttunut kaiku rikkoutuvasta puusta ja pari terävää huutoa, jotka saivat haltian värähtämään. Kenties sisään potkittu ovi tai ikkunaluukku.
"Meidän on päästävä pois täältä", Nana jatkoi yllättäen hakiessaan uudelleen Vareon katsetta omaansa. Hän vilkaisi nopeasti kadun toisesta päästä heitä kohti palaavien Widarin ja Lukin tummia hahmoja ja käänsi huolestuneen katseensa takaisin Vareoon.
"Laukkuni", haltia pyysi tietäen, että ensimmäisenä hänen olisi saatava jalkansa sidottua. Hän osoitti kädellään summittaisesti vieressään makaavaa Hamia kohti, katse edelleen Vareossa. Nana ei halunnut vilkaistakaan tämän välikohtauksen ensimmäistä uhria päin, jonka vieressä parantajan tarvikkeista pullotteleva nahkalaukku edelleen oli. Liikkeestä haltian käteen syttyvä kirvely sai Nanan kuitenkin katsomaan mekkonsa revennyttä hihaa ja viiltoa käsivarressaan. Ihmetellen, aivan kuin hän ei olisi tiennyt mistä haava siihen ilmestyi.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 406
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Koskematonko?

Post by Kuparirapu » Mon Jan 28, 2019 11:24 pm

"Shh, älä yritä liikkua," Vareo sanoi matalasti, ja piti kättään koholla estääkseen haltianaista yrittämästä mitään äkkinäisiä liikkeitä. Kohdaten Naenijan katseen Vareo epäröi vain hetken, ja sanoi sitten:
"Pelkäsin että sinulle tapahtuisi jotain. Jos en olisi ehtinyt tänne ajoissa..."
Vareo ei jatkanut, koska ajatuskin tuntui pistävän hänen sisintään tuskaisesti. Kuullen kahden Zahirin alaisen lähestyvän hän nyökkäsi vaitonaisena Naenijan sanoille, ja kurottaen kättään veti parantajan laukun vierelleen. Sen sisällöstä päällimmäiset esineet olivat levinneet kadulle mutta nyt ei ollut aikaa alkaa etsiä niitä hämärässä. Käsikopelolla Vareo löysi sen sisuksista pehmeää sidekangasta ja yrittäen olla varovainen hän tarttui Naenijan hihan aukiviillettyyn kankaaseen.
"Yritä pysyä paikallasi, tämä voi sattua."
Napakalla vedolla mies ratkoi hihaa auki saadakseen haavan paremmin näkyviin, ja alkoi kiertää sidettä sen päälle.
"Koko kaupunki on kaaoksessa. Joku jengi on aloittanut..."
"Tätäkö varten Blosti tänne miehen lähetti? Leikkimään sairaspiikaa ja parsimaan haavoja?" kuului yllättäen takaa Widarin tyytymätön ääni. Vareo keskeytti työnsä, ja ohjaten Naenijan toisen käden siderullalle jatkamaan hän kohottautui katsomaan kaksikkoa.
"Tiedätkö sinä, kuka tämä on?" Vareo kysyi äänellä jonka sävy kuulosti napakalta kuin rautaharkko.
"Joku parantaja, mutta eihän..."
"Juuri niin, parantaja. Sellainen parantaja joka voi vielä pelastaa teidän henkenne seuraavien päivien aikana. Ajattelitteko mennä kelle tahansa rohdonkeittäjälle kun tästä yöstä selvitään? Voitte samaa tietä marssia kaartille ja pyytää kiltisti kahleita käsiinne!"
Widar puri huultaan, mutta ei sentään alkanut väittämään vastaan. Vareo vilkaisi heidän taakseen, ja pitäen tilanteen liikkeessä jatkoi kysyen:
"Kenen joukkoa te olette?"
"Ravirin, mutta se sai puukosta äsken. Kaksin meidän on turha yrittää mitään saada aikaan, ja voit mennä kertomaan Blostille että...," Widar totesi, hiljentyen kuitenkin jälleen Vareon harpatessa askeleen lähemmäs niin että hän erotti katurosvon silmänvalkuaiset.
"Sellaiset terveiset saat viedä korkeimman omakätisesti, ja todennäköisesti ihan pomolle itselleen! Te teette mitä teille käsketään, tai sitten liitytte siihen sekopäiden sakkiin joka tämän kaiken aloitti. Voitte valita vaikka heti, niin säästämme kaikkien aikaa," Vareo totesi ja laski kätensä paljonpuhuvasti nuijalleen. Kun kaksikko pysyi hiljaa, Vareo nyökkäsi jämäkästi.
"Mahdollisesti viisain valinta jonka tulette koko tänä yönä tekemään. Kuunnelkaapa tarkkaan. Rotta-Johnin porukka kulkee vahtien muurinviertä, te menette sinne, kerrotte mitä Ravirille kävi ja liitytte mukaan. Loput ovat ryhmissä muilla alueilla, ja käsky on pitää niistä alueista huolta. Kaduille ette mene, siellä on vain vihollisia ja vihollisia tervehditte teräksellä kurkkuun. Onko selvä?"
Widar silmäsi Vareota vielä hetken verran, mutta sekä hänen että Lukin silmistä näki että he suunnittelivat jo parasta reittiä muurinvierelle. Joskus riitti, että ihmisille antoi vain napakan käskyn ja ainoaksi vaihtoehdoksi sen toteuttamisen. Kun vastuu omista päätöksistä siirtyi jollekulle toiselle, oma pää saattoi selvitä huomattavasti. Kaksikko piilotti aseensa vaatteidensa poimuihin ja nyökäten he lähtivät harppomaan poispäin. Heti heidän askeltensa etäännyttyä tarpeeksi kauas Vareo polvistui takaisin Naenijan vierelle.
"Tämä on täyttä kaaosta," hän sanoi yrittäen uudelleen vastata haltian kaikista tärkeimpään kysymykseen. "Joku jengi on marssinut hampaisiin asti aseistettuna keskustorille ja alkanut mellakoimaan, eikä kukaan tiedä miksi. Ei edes...se maagikko. Kaartia tarvittaisiin tähän hätään, mutta ei ole varmaa kauanko heillä menee päästä liikkeelle."
Vareo hiljeni huomatessaan Naenijan hameenhelmassa olevan veriläikän, ja häveliäisyyden ollessa viimeinen huoli tuolla hetkellä hän siirsi kangasta katsoakseen haavaa paremmin. Kurotellen toista sideharsoa Vareo kysyi:
"Kävely ei tuolla onnistu, eikä meillä ole tässä aikaa jotta voisit parantaa haavojasi. Minun on kannettava sinua. Pystytkö siihen?"
Kalju mies katsoi Naenijaa, ja hänen ruskeista silmistää paistoi sanojen mukana aito huoli.

User avatar
Kide
Posts: 517
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Koskematonko?

Post by Kide » Thu Jan 31, 2019 4:22 pm

Vareon katseesta kuvastuvasta huolesta huolimatta miehen ääni pysyi hämmästyttävän vakaana. Siihen turvautuen Naenija uskaltautui jopa toivomaan, että tästäkin selvittäisiin. Samanlaista toivoa loivat myös Vareon sanat. Syy, miksi mies kertoi olevansa täällä, uppoutui hitaasti Nanan mieleen paljastaen, että hänelläkin oli taas lähellään joku, joka todella välitti. Vareon tutkiessa laukkua Nana pyyhkäisi hiuksia pois kasvoiltaan, mutta todellisuudessa teki sen vain sipaistakseen samalla toisen silmäkulmansa kuivaksi.
Nana antoi Vareon ottaa kätensä hoitaakseen, niin omituiselta kuin tämä tilanne parantajasta tuntuikin. Haltia olisi toisessa tilanteessa naurahtanut miehen varoitukselle kivusta - hän jos joku tiesi kyllä varautua haavan hoitoon -, mutta ei tänään. Tänään Nana vain seurasi suurten kourien helliä liikkeitä hiljaisena, hengitti hitaasti nenän kautta ja yritti pysyä hiljaa haavan jatkuvasta kirvelystä ja pistelystä huolimatta. Ja kuunteli miehen kertomaa. Kerrankin Nanasta vaikutti siltä, että hän saisi kuulla suoraan totuuden ilman turhia kiertelyjä. Kunnes heidät keskeytettiin alkuunsa.
Widarin valitsemat sanat ja äänensävy eivät tienneet hyvää, mutta Nana ei voinut muutakaan kuin ottaa siderullan Vareolta ja jatkaa haavan sitomista kömpelösti yhdellä kädellä. Hänen täytyi vain luottaa siihen, että Vareo osaisi hoitaa tilanteen.
Pian siderulla pysähtyi haltian käden kanssa käsivarren alle Nanan kohottaessa katseensa miehiin keskustelun saaman käänteen jälkeen. Nana ei ollut välittänyt puheista jostain parantajasta ja rohdostenkeittäjästä, hän tiesi kyllä Widarin mielipiteen ja arvasi mihin Vareo sanoillaan pyrki - turvaamaan edelleen sen jonkinlaisen koskemattomuuden Nanalle. Mutta kun puhe kääntyi miesten toimiin, käskyt joita Vareo jakoi särähtivät haltian korvaan. Vihollisia tervehditte teräksellä kurkkuun. Puhuiko tuossa, käsi nuijanvarrella leväten, se sama mies, joka oli juuri kertonut olevan täällä Nanan takia ja ensitöinään alkanut huolehtimaan parantajan omista haavoista. Mies jonka katseesta paistoi aito huoli ja joka oli yrittänyt varoittaa Nanaa näiden katujen vaarallisuudesta. Katujen, joissa miehellä itsellään kuulosti olevan enemmän sananvaltaa kuin Nana oli tiennyt.

Haltia jatkoi käden sitomista Widarin ja Lukin kääntyessä lähteäkseen, mutta pyöritteli edelleen mielessään miesten sanoja. Kuinka syvällä Zahirin hyppysissä Vareo todellisuudessa oli? Entä montaako käskyä tuo itse uhmasi jäädessään auttamaan Nanaa? Haltia pyöräytti siteen pään toisen alle lukiten sen paikalleen ja nosti empivän katseensa vierelleen laskeutuneeseen Vareoon. Mies jatkoi siitä mihin oli jäänyt, mutta Nana sai huomata, ettei Vareokaan tiennyt paljoa. Zahir ei ehkä itse tiennyt syytä, mutta se ei tarkoittanut etteikö tämä kaaos voisi olla sen maagikon vika. Nana tuhahti väsyneesti Vareon mainitessa lopuksi kaartin. Joskus haltiasta tuntui, että tuo koko laitos oli vain nimellinen koriste tässä synkkyyden syömässä kaupungissa.
Haltian silmät seurasivat Vareon katsetta alas hänen jalkaansa. Nainen yritti liikauttaa sitä nähdäkseen itsekin jotain, mutta siitä seurasi vain hänet hengähtämään saava vihlaiseva kipu pohkeessa ja tunne entistä selvemmin jalkaa myöten maahan valuvasta verinorosta.
Vareon kysymys sai haltian katsomaan miestä epäröiden. Vastauksen sijaan Nana nappasi uuden siteen miehen kädestä päättäväisesti.
"Haava on pakko sitoa. Onko laukussa vielä jotain siteeksi kelpaavaa?" Nana ohjeisti Vareota pitämään toista laukusta löytynyttä kangasmyttyä haavan päällä ja alkoi nopeasti kierittää sitä siteellä kiinni terävästi hengittäen. "Kunhan saan..." Nana puraisi hampaansa yhteen ja puristi silmänsä hetkeksi umpeen kiskaistessaan siteen tiukemmin kiinni viillon keskikohdalta. "Tämän tarpeeksi tiukalle, pystyn hyvin liikkumaan toisella jalalla, jos saan hieman apua", Nana mutisi pitäen katseensa tiukasti jalassaan, uskomatta itsekään mitä juuri sanoi saatika oman äänensä rauhallisuutta. Suurin vuotokohta oli hetkessä sidottu, ainakin auttavasti, vaikka haltia joutuikin varomaan haavoittuneen kätensä liikkeitä. Viimeinen kiristävä solmu jäi kuitenkin kesken, kun kaiustaan päätellen useamman korttelin takaa satamasta päin kuului kirkaisu. Ääni oli selvästi miehen, vaikka se tavoittelikin kipeästi korkeuksia. Nana viimeisteli nopeasti solmun suutaan kivusta mutristaen ja nosti viimein katseensa Vareoon. Haltian yön pimeydessä mustilta näyttävistä silmistä huomasi ne vallanneen pelonkin läpi myös vaivaantuneisuuden hänen jälleen puhuessaan: "Olet kai oikeassa." Heidän olisi päästävä heti liikkeelle ja suojaan. Vaikka Vareo auttaisi häntä koko matkan, hänen liikkuessaan yhdellä jalalla he ehtisivät näkemään aamun ensimmäiset auringonsäteet ennen kuin pääsisivät perille. Nana ei pitänyt tästä avuttomuuden tunteesta, mutta viivyttely vain vaarantaisi heidät molemmat, ja Vareo oli riskeerannut hänen vuokseen jo aivan liikaa.
"Pystyn kyllä siihen, mutta..." Nana alkoi epäröimään ja näytti surkealta. "Entä sinä? Enhän minä voi pyytää..." hän jatkoi hämillään ja nielaisten laski katseensa. Haltia tunsi itsensä sietämättömän hyödyttömäksi, pelkäksi taakaksi - ja olisi sitä kohta myös kirjaimellisesti -, mutta hänkin ymmärsi vaihtoehtojen ja etenkin ajan olevan vähissä.

Kauempaa kuuluneeseen ääneen ja haltian liikkeisiin havahtunut Nafi kohottautui hitaasti jalkojaan verrytellen, mutta liskon katse liukui jo valppaana Nanasta Vareoon ja takaisin. Oranssit silmät seurasivat kaksikkoa ymmällään, mutta Nafi aisti ilmaa selvästi värisyttävän pelon ja jännityksen ja se pakotti liskon liikkeelle sen jäseniä kalvavasta kivusta huolimatta.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 406
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Koskematonko?

Post by Kuparirapu » Sun Feb 03, 2019 5:30 pm

Vareo piti käsiään vakaana, mutta hän ei kyennyt peittelemään pientä myötätuntoista irvistystä parantajan nykäistessä sideharsoa tiukemmalle.
"Naenija, minä en ole parantaja mutta minullakin on silmät päässäni. Tuollaisen haavan kanssa käveleminenkin on vaarallista, ja mitä sitten jos et voikaan enää parantaa sitä..."
Talojen välistä kiirivä huuto sai Vareon nostamaan katseensa terävästi, ja hänen kohottautui jo kyyryyn odottaen jonkun hyökkäävän. Kiljunnan aikaansaamat kaiut kulkivat kylmästi pitkin hänen päänahkaansa, ja viimeisenä hyytävänä nuottina se katkesi kuin seinään. Vareo odotti muutaman sydämenlyönnin, ja kääntyi sitten vaitonaisena kumartumaan ensimmäisenä kaatamansa miehen puoleen. Hämärässäkin tämän kurkusta sojottavan veitsen kädensija erottui helposti, ja pidellen toisella kädellään hervottomaksi valahtaneesta sänkisestä leuasta Vareon nykäisi terän irti.
Naenija oli ehtinyt viimeistellä siteen kun Vareo kumartui takaisin tämän luo. Mutta löydettyään haltianaisen katseen Vareo näki siinä epäröintiä, samanlaista epäröintiä jonka hän kuuli tämän sanoissa. Hetken aikaa Vareo kuvitteli niiden takana olevan pelkoa, ja sen pelon syy oli hän itse. Laskien hetkeksi katseensa Vareo tiedosti voimakkaammin yhä rystysillään viilenevän veren ja kadulla retkottavat todisteet niistä kahdesta hengestä, jotka hän oli juuri riistänyt. Tuntui että mikään mitä hän voisi sanoa ei riittäisi oikeuttamaan tätä kaikkea.
Mutta hänen oli pakko yrittää.

"Naenija," Vareo sanoi ja laski kätensä haltianaisen kädelle. Hän odotti että nainen katsoi häntä, ja pakottaen kaiken sisimmässään olevan huolensa kuuluviin hän jatkoi:
"Jos tässä maailmassa on mitään, mistä olen koskaan ollut varma, niin tästä. Elämä ei ole ollut minulle lempeä, ja on paljon mitä kadun sydämessäni. Mutta kaikki se huoli, mitä tiedän sinun kantaneen minusta...samasta syystä en voi vain jättää sinua."
Vareo katsoi Naneijaa, ja puristaen hellästi tämän kättä vaiensi haltianaisen vastaväitteet.
"Sinun ei tarvitse pyytää minulta mitään. Riittää, että annat minun olla itsekäs ja varmistaa etten menetä sinua elämästäni."
Huudot kaikuivat kattojen ylitse, ja nämä huudot olivat riehakasta ulvontaa. Vareo vilkaisi yhtä kujaa ja sanoi nopeasti:
"Meidän on mentävä."
Varovaisesti hän pujotti kätensä Naneijan polvien alta, ja tukien parantajan selkää nousi pidellen tätä suojelevasti käsillään. Kääntyen poispäin lähestyvistä äänistä Vareo pani merkille kuinka hauraalta haltianainen tuntui.
Matala sihahdus keskeytti miehen askeleen, Nafi-liskon taapertaessa siipiään lepattaen hänen perässään määrätietoisen näköisesti. Se kyyristeli muutaman kerran Vareon varpaiden juuressa, levitellen pieniä hampaitaan äänettömään uhkailuun, ja loikkasi sitten muutamalla kömpelöllä siiveniskulla Naenijan syliin. Pikkuotus ei kuitenkaan näyttänyt rauhoittuvan emäntänsä lähellä, vaan päinvastoin töni parantajaan pienellä kuonollaan huolestuneesti.
"Saatko sen pysymään paikallaan?" Vareo kysyi matalasti, vilkuillen taaksepäin. Sitten hän tunsi kuinka pienet kynnet painuivat hänen hartiaansa ja irvistäen Vareo pakottautui pysymään paikallaan. Nafi kiipesi hänen hartiaansa pitkin ylöspäin, ja tekeytyi parhaansa mukaan hänen korvansa juureen siivet laskostettuna tiukasti kehoa vasten. Pieni lisko oli painavampi kuin Vareo oli odottanut, mutta ainakin se pysyisi paikoillaan. Hän ei voinut olla vierastamatta hieman kuinka liskon lämpimänkarhea suomupeite painautui hänen kaulaansa vasten.
Takaa lähemmäs tulevat kaiut muistuttivat heidän tilanteestaan ja Vareo lähti harppomaan eteenpäin. Hän ei uskaltanut juosta, koska pelkäsi sen vahingoittavan Naneijaa, mutta sen takia hänen oli varottava tullessaan kaduille. Jos joku huomaisi heidät, tilanne muuttuisi pahaksi hyvin nopeasti.
Vareo ei hetkeäkään uskonut että voisi puolustaa Naenijaa kovinkaan pitkään jos joku huomaisi heidät.

User avatar
Kide
Posts: 517
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Koskematonko?

Post by Kide » Thu Feb 07, 2019 6:28 pm

Nanan kohottaessa katseensa takaisin Vareoon miehen vakaasta kosketuksesta rohkaistuneena niin miehen silmistä kuin äänestäkin kuvastuva huoli ja lempeä päättäväisyys humahtivat lämpimänä tunteena haltian läpi. Eivätkä edes kauempaa kuuluvat äänet saaneet kylmetettyä tuota tunnetta pois. Nana vain nyökkäsi hiljaisena ja kietoi terveen kätensä Vareon niskan taakse miehen nostaessa hänet. Lopulta hän oli vain äärimmäisen helpottunut tietäessään pääsevänsä pois täältä. Ja äärimmäisen kiitollinen siitä, että juuri Vareo oli täällä. Hän ei olisi voinut edes kuvitella Vareon epäilevän hänen pelkojensa johtuvan miehestä itsestään, sillä juuri nyt kuten niin monena hetkenä aiemminkin Vareon läheisyys oli ainoa lohdullinen ja haltian pelkoja edes hieman hälventävä asia.
Samalla hetkellä, kun Vareo oli noussut Nana sylissään ja ottamassa ensimmäisiä askeliaan kääntyi haltian pää hätkähtäen takaisin maata ja sihisemään alkanutta Nafia kohti Nanan tajutessa, ettei lisko ehkä pystyisikään lentämään vielä. Hän ojensi varovasti sidottua kättään sylistään Vareon jalkojen eteen tullutta liskoa kohti rohkaisevasti ja Nanan helpotukseksi pieni otus lehahtikin haltian syliin, kunhan sai ensin osoittaa paikkansa ja mielipiteensä väläyttelemällä hampaitaan Vareolle. Sekä Nafi että Vareo vaikuttivat molemmat vaivaantuneilta tästä asetelmasta eikä se ollut ihme. Toivottavasti, Nana mietti Vareon huolestuneen kysymyksen jälkeen ja katseli liskoa kulmat kurtussa.
"Nafi", Nana kuiskasi hiljaa, mutta vaativasti, vatsansa päällä hyörivälle liskolle. Hän koetti painaa sitä paremmalle paikalle ja aloilleen, mutta se oli hankalaa haavoittuneella kädellä eikä punasuomuinen otus ottanut rauhoittuakseen. Nafikin tunsi, ettei sen emäntä ollut tyytyväinen sen outoon matkustuspaikkaan, eikä lisko itsekään pitänyt paikastaan Vareon kasvojen alla. Ei vaikka lisko muisti Vareon ja siitä tuntui, että Nana luotti tähän toiseen kaksijalkaiseen, mikä tarkoitti sitä, että Nafinkin pitäisi luottaa. Se halusi kuitenkin paremmalle paikalle eikä heiluvan vatsan päälle Vareon katseen alle ja päätyikin kiipeämään miehen olalle, jossa tunsi olonsa varmemmaksi kaikin puolin - aivan kuin Nafi itse ei olisi enää ollut Vareon armoilla vaan Vareo liskon armoilla. Nana oli yhtä aikaa ihmeissään ja huojentunut katsellessaan liskon menoa, kunnes läheltä kuuluvat äänet varastivat hänenkin huomionsa. Haltia tiukensi otettaan Vareon niskan takaa ja tuijotti huolestuneesti miehen olan yli heidän taakseen. Ketään ei kuitenkaan näkynyt, ei takana eikä seuraavalla kujalla jonne Vareo kiiruhti. Nana ei uskaltanut sanoa hetkeen mitään, vaan keskittyi hengittämään rauhallisesti ja pitämään Vareosta kiinni niin tiukasti kuin toisella kädellään pystyi helpottaakseen miehen taakkaa.

He etenivät nopeasti ja yllättävän vaivattomasti. Takaa kuuluneet äänet jäivät pian pari korttelia kauemmas ja vaimenivat muutenkin. Heidän ympärillään oli taas oudon hiljaista, vaikka satunaiset turvallisen kaukaa kantautuvat äänet yön rauhaa edelleen rikkoivatkin. Nanan ajatukset olivat palanneet takaisin miesten keskusteluun ja Vareon sanoihin, joita oli helpompi ajatella kuin sitä jatkuvaa pelkoa, mitä seuraavan kadunkulman takaa löytyisi. Haltia lopetti ympärilleen vilkuilemisen ja kääntyi katsomaan Vareota, jonka kasvojen sivusta siinä hämäryydessäkin erotti huolen jättämät uurteet. Tämä ei ollut paras hetki, mutta varovaisen hiljaa lausutut sanat kohosivat Vareon saappaiden rahinan seuraksi ennen kuin Nana ehti niitä estää.
"He, Widar ja se toinen, tottelivat sinua", Nana ihmetteli ääneen. Olipa kyse siitä, että Vareolla oli valtaa muihin täällä tai ei, kumpikaan ei tietänyt hyvää. Haltia pelkäsi kuinka syvällä tässä maailmassa Vareo todellisuudessa oli, mutta tiesi myös, että perusteettomilla käskyillä olisi seurauksensa. Ja jos kyse oli jälkimmäisestä, Vareo oli tehnyt sen Nanan takia.
"Ja sinun pitäisi olla heidän kanssaan, eikö vain? Mutta sanoit... Tulitko tosiaan etsimään... minua?" haltia kysyi lähes kuiskaten, ääni yhtä hauraana kuin yöhön eksynyt vähäinen valo, katse edelleen tiukasti Vareon kasvoissa. Hiljalleen Nana alkoi ymmärtää kootessaan kaikkea Vareon sanomaa mielessään, että miehenkin toimien taustalle saattoi kätkeytyä jotain enemmän kuin vain palveluksista syntynyt velvollisuudentunto häntä kohtaan. Jotain samaa, mitä haltia itsekin piilotteli sydämessään uskaltamatta sitä paljastaa kunnolla edes itselleen.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 406
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Koskematonko?

Post by Kuparirapu » Sat Feb 09, 2019 6:10 pm

Vareo vilkaisi sivulle heidän ohittaessaan jälleen yhden kujanvälin, mutta se oli tyhjä. Hän ei itse asiassa ollut nähnyt ainuttakaan elävää olentoa siitä kun he olivat lähteneet, ja rauhoittamisen sijaan se hermostutti häntä. Hänen mielensä loihti vaivattomasti jokaisen nurkan taakse varjoja, jotka vain odottivat kunnes he olisivat tarpeeksi lähellä ja yhdessä kauheassa välähdyksessä jompikumpi heistä menettäisi henkensä. Mutta mies piti jalkansa liikkeessä, kuunnellen ja vilkuillen ympärilleen sydän pamppaillen.
Kun Naenija äkkiä puhutteli häntä, Vareosta tuntui että hänen olisi pitänyt loikata nahoistaan. Mutta jostain syystä niin ei käynyt. Sen sijaan hän vilkaisi parantajaa, kuunnellen mitä tämä oli tarkoittanut toteamuksellaan.
"Jos olisin tehnyt, mitä minun olisi alkujaan pitänyt, seisoisin tällä hetkellä jossain etelänurkalla viiden muun kanssa syljeksimässä tuuleen. He haluavat vain pysyä piilossa ja turvassa, huolehtien lopuksi vain omasta nahastaan."
He saapuivat leveämmälle kadulle, jossa ovenpieliin yleensä sytytetyt soihdut tai lyhdyt olivat nyt pimeinä. Vareo nytkähti tuntiessaan Nafin liikahtavan ja tönäisevän häntä pehmeällä kuonollaan poskeen. Jättäen liskon omaan arvoonsa hän katsoi Naenijaa ja jatkoi:
"Syyttömien ei tule kärsiä rangaistusta muiden takia. He raahasivat sinut tänne, ja melkein tapattivat, vaikkei sinun pitäisi joutua sekaantumaan tähän. Jos tämän yön jälkeen minun on vastattava valinnastani tulla tänne, olkoon niin."
Nafi töni Vareon poskea uudemman kerran, ja nyt se paineli jopa pieniä kynsiään hänen hartiaansa. Mulkaisten olentoa Vareo näki sen äkkiä painautuvan matalaksi, tuijottaen kirkkailla silmillään sivulle. Seuraten sen esimerkkiä Vareo tuijotti hämärään, ymmärtämättä mikä Nafia vaivasi. Mutta sitten yhden nurkan takaa alkoi näkyä valoa, joka heitti läheisen talon seinälle liikahtelevia varjoja. Ne hyppivät ja heilahtelivat kuin juopuneet aaveet, mutta selväksi tuli että lähestyvät olennot kantoivat käsissään esineitä. Teräviä ja kulmikkaita, kuin irvokkaita kivun työkaluja jostain painajaisesta. Vareon katse säntäsi nopeasti edestakaisin katua pitkin, ja ainoana piilopaikkana hän syöksyi hämärään syvennykseen. Mutta jo muutaman askeleen jälkeen hän oli törmätä tukevaan rautaporttiin, joka sulki taakseen pienen sisäpihan. Ajatukset laukaten kuin peura henkensä hädässä Vareo aikoi jo pakottaa portin aukeamaan, mutta sitten valo levisi kadulle ja hän kuuli ääniä. Niinpä ainoaksi vaihtoehdoksi jäi painautua seinää vasten, hiljaa kuin patsas ja odottaa. Vareo painoi huomaamattaan Naneijaa lähemmäs itseään vasten ja hädin tuskin edes kuiskauksella hän sanoi:
"Shh, hiljaa. Ei ääntäkään."
Hän tunsi Nafin kääriytyneen paikoilleen kuin vaaniva käärme, ja kolmikko jäi henkeään pidättäen odottamaan.
Valon suunnalta kuului ääniä, enimmäkseen pelkkää naurua. Askeleet sekoittuivat toisiinsa joukkion tallustellessa edestakaisin, kuin eivät olisi tienneet minne jatkaa. Samalla kuului kuinka lasi räsähti rikki ja sirpaleet helisivät kiviä vasten. Ja sen jäljissä nousi todellinen pahoinpitelyn valituskuoro. Lasi helisi, puu halkesi paukahdellen ja metallisaranat kirskuivat. Joukkio oli ilmeisesti murtanut jonkun lähitalon oven ja heittelivät sisältä löytyviä tavaroita kadulle. Jokin äänissä ja silloin tällöin kuuluvissa katkonaisissa sanoissa saivat Vareon ajattelemaan lapsilaumaa pahanteossa. Samanlainen typerä välinpitämättömyys ja totaallinen röyhkeys tuntuivat juurtuneet myös roistojen päähän. Mutta keppien ja kivien sijaan heidän käsissään olivat puukot ja muut aseet, ja nämä riiviöt halusivat tehdä paljon pahempaa.
Sitten valo alkoi lähestyä ja Vareo yritti painautua vielä enemmän koko ajan haalistuviin varjoihin. Kuin vahingoniloisen hitaasti heidän ohitseen marssi ruma miekkonen soihtua kantaen, ja hartioilleen käärittynä jokin kaunis mutta repaleinen kangas. Hänen perässään tuli yksi toisensa perään vajaa tusina muuta ryöväriä, jokainen kantaen mukanaan ties mistä haalittuja esineitä. Kynttilänjalkoja, irti revittyjä kankaita, jopa lasipulloja viiniä tai muuta juomaa. Yksi kantoi hartioillaan jopa kauniisti lakattua tuolia kuin arvokastakin aarretta. Joukko kulki niin läheltä että Vareo luuli haistavansa heistä lemahtavan hien ja viinan sekoituksen.
Sitten yksi, joka näytti olevan joukon viimeinen, otti muutaman lyhyemmän askeleen ja pysähtyi. Vareon henki salpautui kurkkuun, ja jopa mielessään hän ajatteli mahdollisimman hiljaa:
"Älä käänny tänne. Älä, Jumalten nimessä, katso tänne!"
Ryysyläinen liikautti päätään sivulle, poispäin Vareosta ja Naenijasta, kuin epäröiden tai etsien jotain. Mutta lopulta tämä näytti hylkäävän ajatuksensa ja kiiruhtavan muiden perään. Vareo nieleskeli hetken, ja vasta valon himmettyä hän henkäisi helpotuksesta.

Locked