Page 1 of 3

Tyhjän päällä

Posted: Sat Mar 23, 2019 6:45 pm
by Tinanja
Hämärän sellin seinä tuntui viileältä miehen selkää vasten harteilla roikkuvasta viitasta huolimatta. Sinisten silmien katse tarkkaili muita selliin miehen seuraksi heitettyjä henkilöitä: näistä suurin osa näytti siltä, että kuuluikin selliin katujen sijasta. Daikhan tosin oli itse sitä mieltä, että tämä ei ollut oikea tapa toivottaa häntä tervetulleeksi kotikaupunkiinsa pitkän matkan jälkeen. Oli turha jossitella: vaikka hän olisikin saanut muutamalla loitsulla todennäköisesti nahkansa pelastettua, olisi se vain laittanut hinnan hänen päälleen. Olisi parempi siis odottaa, ja katsoa mihin suuntaan tilanne kehittyisi, ja mitä asialle pitäisi tehdä. Phoeben kadut olivat vaikuttaneet levottomilta ja vartijoiden, sekä armeijan henkilöstön perusteella näin oli ollut jo jonkin aikaa, nyt vain siivottiin jälkiä ties mistä. Eikä Daikhan halunnut olla sen keskipisteessä. Ei ainakaan juuri nyt, kun ei ollut kerran tehnyt sen eteen mitään. Ja silti hän istui sellin nurkassa seinää vasten, kädet laskettuna koukistettujen polvien päälle ja tuijotellen vuoroin kaltereita ja vuoroin sellikavereitaan, joista kukaan ei näyttänyt kaikeksi onneksi kiinnostuvan hänestä millään lailla.

Paluu Phoebeen oli ollut kieltämättä pieni järkytys. Maagikko oli kyllä kuullu lohikäärmeen aiheuttamasta tuhosta, mutta sen omin silmin näkeminen toi erilaiset mittasuhteet tilanteelle. Puoli kaupunkia näytti siltä, että sen uudelleenrakentamiseen menisi vuosia, ja vaikka pahimmat roskat ja rakennuksien kappaleet näyttivätkin olevan siivottu pois, ei se poistanut rikkinäisiä rakennuksia, murskattuja perustuksia ja suurta koloa keskellä kaupunkia. Tosin tuntui siltä, ettei se ollut ainut katastrofi, jonka kaupunki oli viime aikoina kokenut - ainakaan jos vartijoiden ja armeijan väen määrää katsoi. Mikä oli tietenkin kaikkein parasta tässä tilanteessa, keskustan liepeillä sijainnut talo oli myös romahtanut ja sieltä ei saanut pelastettua käytännössä mitään, mikä ei ollut hajonnut käyttökelvottomaksi tai varastettu ennen kuin hän ehti itse tutkia tilannetta. Tämä tarkoitti sitä, että hänen kaikki omaisuutensa oli laukussa ja kolikkopussissa, jotka lepäsivät nyt jonkun vartijan taskussa. Toki hänen hevosensa oli tallissa ja kunnossa, ja sen hoidosta maksettu pidemmäksikin aikaa, mutta se ei poistanut tosiasiaa siitä, että hän oli tyhjän päällä.

Kaiken tapahtuneen jälkeen oli vaikea uskoa, että tilanne olisi voinut mennä enää surkeammaksi. Ja silti hän istui nyt tässä sellin kylmänkosteaa seinää vasten hämärässä, viinan- ja hienhajuisten rikollisten keskellä. Maagikko ei voinut olla tuhahtamatta ajatukselle surkuhupaisasti. Tilanne olisi ollut koominen, jos se ei olisi ollut niin todellinen.

Re: Tyhjän päällä

Posted: Sat Mar 23, 2019 7:44 pm
by Kuparirapu
Edellä kulkevan vartijan vyöllä helisevät avaimet tahdittivat matkaa kylmänharmaissa portaissa. Novian ei kiinnittänyt huomiota ympäristöönsä, hän näki ainoastaan vartijan selän ja tunsi hänen virkatoverinsa tiukan otteen hartiallaan tämän taluttaessa peikkoa eteenpäin, ja samalla hän tietämättään esti Noviania horjahtamatta rähmälleen lattialle. Hänen yleensä edustava asuna oli likainen ja vyöllä roikkuva huivi oli jossain vaiheessa ratkennut rumasti. Peikon rystyset olivat verinaarmuilla ja hänen tummat silmänalusensa paistoivat kalpeista kasvoista selkeinä.
Hän ei enää edes muistanut, milloin tai miten kaikki oli alkanut sinä iltana. Hän muisti vain keskustorilla velloneen joukon, ja sen jälkeen kaikki oli pelkkää pelon siivittämää pakoa halki pimeiden kujien ja katujen. Jokainen varjon liikahdus oli hänen silmissään kielinyt vaarasta ja ohjannut peikon vaihtamaan suuntaansa, ja koko ajan ympärillä kaikuivat rikosten äänet. Viimein, kun hänen jalkansa enää hädin tuskin jaksoivat nousta uuteen askeleeseen, Novian oli puoliksi ryöminyt pieneen talliin ja kaivautunut heinäkasan alle. Siellä hän oli odottanut pieni sydän kurkussa hakaten, vapisten kylmästä ja peläten joka hetki oven murtuvan auki.
Yön oli tuntunut ikuiselta, mutta lopulta aamu oli koittanut. Valon rohkaisemana Novian oli ryöminyt piilopaikastaan, ja väsynein askelin hän oli kävellyt pitkin tyhjiä katuja kun muutama vartija oli törmännyt häneen. Novian ei ollut kuunnellut heidän sanojaan, ne kaikki kuulostivat vaimeilta ja epäselviltä hänen korvissaan. Hän ei ollut edes ajatellut pakenevansa kuten normaalisti. Pikemminkin tiukka ote hänen hartiastaan oli tuntunut tarjoavan edes hieman turvaa. Niin Novian oli vain seurannut sitä panematta vastaan, yhtä matkaa alas sellejä kohti.

He pysähtyivät yllättäen, ja avaimen kolistessa lukkopesässä Novian horjui vain turtuneen näköisenä jaloillaan. Ovi aukesi ja käsi hartialla tönäisi hänet tylysti sisään. Novian lysähti kyljelleen, kompuroiden kankeasti eteenpäin kun vartija harppasi hänen ohitseen. Löytäessään seinän peikko kääntyi painamaan selkänsä sitä vasten, ja nosti viimein katseensa nähdäkseen ympärilleen. Selli oli ahkerassa käytössä, ja vangit olivat vetäytyneet syrjemmälle vartijoiden saapuessa. Toinen kiinnitti paraikaa yhtä vankia seinään pultattuun kahleeseen, tämän epätoivoisista aneluista välittämättä. Kun vanki yritti tarttua vapaalla kädellään vartijan hartiasta, tämä sysäsi käden raa'asti pois ja potkaisi tätä kipeästi ensin nilkoille ja sitten kylkeen.
"Jos te elukat ette osaa olla siististi, niin kautta Dezijarin opetan teille miten meilläpäin kohdellaan rakkikoiria!" vartija ärjäisi, ja katse paljasti muille hänen olevan tosissaan. Potkaisten kahlehdittua vielä kerran kylkeen hän harppoi ulos ja ovi sulkeutui kalahtaen.
Novian kuunteli etääntyviä askelia ja hautasi hetkeksi kasvonsa kämmeniinsä. Ojasta allikkoon, tai tässä tapauksessa varustuksilta suoraan vallihautaan. Kova pala löysi tiensä peikon kurkkuun hänen mielessään välähtäessä kuva kuinka vain parin päivän päästä hänen ruumiinsa löytyisi hirttosilmukasta keinumasta.
"Eivät ne voi tehdä näin," Novian mutisi epätoivoisella äänellä, jolloin joku murahti sivusta häntä pitämään suunsa kiinni. Kuuntelematta kenties hyvää neuvoa Novian vilkaisi uudemman kerran sellitovereitaan, toivon hiipuessa kuitenkin jokaisen kohdalla entisestään. Kaikki näyttivät roistoilta tai heittiöiltä, kurkunleikkaajilta ja katujätkiltä jotka olivat epäilemättä riehuneet eilen sydämensä kyllyydestä. Jos hänet oli tungettu tällaiseen seuraan, Novian oli silloin vartijoiden näkökulmasta aivan yhtä syyllinen!
Vaan sitten hänen katseensa pysähtyi, ja jäi tuijottamaan yhdessä nurkassa lojuvaa miestä kohti. Tämä ei näyttänyt kovinkaan erikoiselta, jos jotain niin miehen kasvoilla oleva myrtynyt ilme sopi erinomaisesti joukkoon. Mutta yhdessä väläyksessä Novian tunnisti nuo kasvot ja nuo siniset silmät, kuinka ne olivat katsoneet häntä Dionen kaduilla yön hämärässä ja myöhemmin kiittäneet aamun ensimmäisessä valossa. Novian kampeutui polvilleen ja tunkien muutaman vangin ohi hän jäi aivan miehen eteen, kuin odottaen jotain merkkiä että oli oikeassa. Ja kun taivas ei antanut vahvistusta, peikko raotti huuliaan ja kysyi:
"Daikhan? Oletko se sinä?"

Re: Tyhjän päällä

Posted: Sat Mar 23, 2019 9:13 pm
by Tinanja
Ei ollut yllättävää, että vartijat raahasivat vielä yhtä pientä, pyristelevää hahmoa kohti suurehkoa selliä, jossa hän itsekin istui nurkan hämärässä, rauhassa muilta vangeilta ja ennen kaikkea poissa vartijoiden silmistä ja mielistä. Daikhan ei uhrannut sen enempää ajatusta tai huomiotakaan, kun kuuli kahleiden kalisevan, muutaman iskun ties mihin vaimentavan vastalauseet, ja ohimenevää keskustelua, jonka sanoja mies ei rekisteröinyt sen kummemmin. Daikhan kuuli lukon kolahtavan jälleen kerran, ja askelten vaimenevan, kun vartijat lähtivät takaisin parakkiinsa tai velvollisuuksiensa pariin. Maagikko antoi ajatustensa palata takaisin vaeltelemaan, mutta huomasi kyllä silmäkulmastaan lähemmäs ryömivän hahmon - todennäköisesti tämän juuri äsken selliin saapuneen lyhyen henkilön. Sekään ei vielä saanut Daikhania kiinnostumaan tilanteesta - jos hän ei huomaisi ketään, se todennäköisesti tarkoittaisi etteivät muut huomaisi häntä. Se oli kuitenkin virhe, kun hän kuuli pian jonkun puhuttelevan häntä - ja hänen omalla nimellään kaikenlisäksi. Hitaasti maagikko kohotti katseensa kohti häntä vastapäätä polvillaan olevaa peikkoa, ja kurtisti hitaasti kulmiaan. Novian. No, tämä ei toisaalta ollut viimeinen paikka, jossa hän kuvitteli tuon rääväsuisen peikon tulevan vastaan, mutta kieltämättä se oli odottamatonta.

"Tämä ei ole epätavallisin paikka, jossa olettaisin tapaavani sinut... mutta tämä on aika tavatonta silti", maagikko puhui hiljaa, kulmiaan uudemman kerran kurtistaen katsoen Noviania pitkään, hyvin arvioiden. "Ja näytät siltä, että viime viikkosi eivät ole olleet kovin... kohteliaita sinua kohtaan", sinisten silmien katse osui viimein Novianin kasvoihinkin - ja tuo kaipasi vähintään kylpyä, ehkä parantaajakin, ja pitkät yöunet. "Mikä sinut tänne toi?" Daikhan kysyi sitten - hän ei ollut varma, pitäisikö hänen olla iloinen tästä, vai toivoa ettei tätä olisi koskaan tapahtunutkaan? Oli mukava nähdä tutut kasvot täällä, mutta... no, tässäkin varmasti oli varjopuolensa, eikä vähiten se, että he olivat vankilassa lukkojen takana.

Re: Tyhjän päällä

Posted: Sat Mar 30, 2019 4:03 pm
by Kuparirapu
Peikko tuijotti Daikhania ja puri hampaansa yhteen jotta ei olisi murtunut tämän edessä. Se, että Novian edes löysi yhdet tutut kasvot tästä kaupungilta näyttävästä sylkyämpäristä, uhkasi nostattaa samean kyyneleen hänen silmäkulmaansa. Yskäisten vaimeasti ja pyyhkäisten nopeasti silmiään Novian rojahti istumaan jalat ristissä maagikon eteen, riiputtaen päätään lyödyn näköisenä.
"Onko sinusta tässä nyt tilaa olla nokkela, vai etkö oikeasti tiedä?" hän tivasi äänellä joka särähti loppua kohden kaikesta siitä synkkyydestä jonka Novian oli joutunut kantamaan sydämessään. "Puoli kaupunkia on hajotettu ties mistä syystä, ja toinen puoli raahattu tänne rangaistavaksi. Miten on, teitkö sinä jotain laitonta vai heittivätkö ne sinut tänne vain koska satuit kävelemään vastaan?"
"Turpa kiinni nyt," joku suhahti uudelleen. Novian vilkaisi puhujaa vain lyhyesti, ennen kuin riisui hattunsa tuuheiden hiustensa päältä ja laski sen syliinsä.
"Jopa on kohtalo järjestänyt sotkuisen sopan meitä varten," hän totesi Daikhanille ilottomasti hymyillen. "Meidän piti jatkaa etsintäämme yhdessä, ja samalla olisin sitten voinut sepitellä kunnon tarinan tulevaisuutta ajatellen. Vaan mitenkäs kävikään? Täällä me kökötämme kuin rotat pyydyksessä ja laskemme tunteja ennen kuin killumme köyden jatkona. Tämä helvetin kaupunki vei vapauden lisäksi minun musiikkini, ja sinulta mahdollisuutesi saada jotain oikeutta ystävällesi. Siinäpä onkin hieno lopetus tällekin tarinalle!"
Peikko huokaisi raskaasti ja vaivalloisella liikkeellä kääntyi istumaan Daihkanin vierelle. Hetken aikaa tuntui jo että selliin olisi laskeutunut aiempi armollinen hiljaisuus, mutta Noviania ei niin vain hiljennettykään. Silmäillen hetken aikaa lukittua ovea hän kumartui toverinsa puoleen ja äänessään pieni hätä hän kysyi:
"Onko sinulla mitään ajatusta miten päästä täältä pois? Luuletko että vartijat kuuntelisivat, jos selitämme heille ettemme ole tehneet mitään? Eivät ne voi vain heittää ihmisiä ja peikkoja tänne ilman tuomiota, kyllä niiden pitäisi edes kysyä..."
Samassa kuului kalahdus ja likainen koura tarrasi Novianin rintamuksesta nostaen peikkoparan horjuen jaloilleen. Tämän edessä seisoi sänkileukainen mies, jonka kapeat kasvot ja korvat vihjasivat kuitenkin haltiaverestä hänen suonissaan. Miehen silmät loimottivat levällään ja paniikinomaisella äänellä hän suhahti pakotetun hiljaa:
"Viimeinen varoitus, senkin luonnonoikku. Pidä se hemmetin suusi kiinni tai ne tulevat takaisin! Tajuatko, ei ääntäkään!"
Novian oli aikeissa vastata, mutta mies yritti näemmä hiljentää hänet ravistamalla rajusti käsissään. Mutta sitten haltiakasvoinen ravisti uudelleen, ja uudelleen, riepotellen Noviania otteessaan edestakaisin kuin puolityhjää säkkiä. Novian yritti epätoivoisesti tarrata miehen ranteisiin estääkseen tätä, ja muut vangit vain liikkuivat nopeasti sivummalle esittäen etteivät edes huomanneet mitä tapahtui.

Re: Tyhjän päällä

Posted: Sat Mar 30, 2019 9:23 pm
by Tinanja
Ilmeisesti hänen ensimmäinen arvauksensa siitä, etteivät Novianin viime viikot olleet kohdelleet peikkoa kovin hyvin, olivat oikeassa. Ulkomuodon lisäksi tuon olemuksesta hehkunutta ilkikurisuutta ja uhkarohkeutta ei ollut nimeksikään olemuksessa eikä sanoissa, joita tämä sylki suustaan aivan kuin kaikki olisi ollut Daikhanin syytä. Tilanteen vakavuudesta huolimatta Daikhan ei voinut olla hymyilemättä pientä hetkeä Novianin ärtyneelle selitykselle, joka herätti turhankin paljon huomiota täyteen ahdatussa sellissä. Maagikko kuitenkin vakavoitui Novianin jatkaessa, että kaupunki oli vienyt tuon musiikin - totta tosiaan, peikolla ei ollut luuttuaan mukanaan. Sitähän tuo oli halaillut ja suojellut henkensä edestä, eikä tilanne tuskin olisi mihinkään muuttunut, ellei luutulle ollut tapahtunut jotain. Pieni kulmien kurtistus kertoi maagikon pääsevän hitaasti tilanteen tasalle Novianin jutuista - eivätkä viime viikot selkeästi olleet kohdelleet tätä kauniisti.

Mutta se, tai tuon puheliaisuus eivät oikeuttaneet siihen, miten tuo viinalta ja lialta haiseva sänkipartainen mies nappasi peikkoa rinnuksista kiinni vain ravistellakseen tätä. Olisi ollut niin paljon helpompaa odottaa tilanteen rauhoittumista eikä sekoittaa pakkaa yhtään enempää... Daikhan nousi seisomaan ja nojautui seinää vasten. Mies kurtisti hitaasti kulmiaan ennen kuin seuraavalla uloshengityksellään lausui hitaasti muutamia loitsuriimuja kohottaessaan kätensä eteensä kämmenpuoli ylöspäin.
"Poltan jokaisen ihokarvasi yksi kerrallaan, mikäli et laske peikkoa irti tässä ja nyt", Daikhan sanoi sitten Noviania kiinnipitelevän miehen kiinnittäessä hitaasti huomionsa seinään nojaavaan mieheen katsoen yllättyneenä tuon kämmenen ylle kohonnutta liekkiä.
"Uskon, että te muutkin tiedätte minun kykenevän räjäyttämään tämän koko sellin parilla sanalla, joten suosittelen että jätätte minut, sekä tuon peikon rauhaan. Nyt, eikä hetken päästä", Daikhan puhui kylmän rauhalliseen, hiljaiseen sävyyn.
"Yhtä typerä kuin suojattinsakin", mies heittäessään Novianin kaltereita vasten päästäessään tämän irti.

"Ja nyt, hyvä herrasväki, minulla on teille ehdotus", Daikhan sanoi hiljaa, antaen tulen sammua kämmeneltään. "Mikäli saatte vartijoiden huomion pidettyä muualla kuin minussa, hankin meille avaimet kun vartijat käyvät seuraavan kerran", maagikko ehdotti - ja nyt tuon äsken Noviania retuuttaneen miehen mielenkiinto näytti hitaasti heräilevän.
"Ilman ruumiita on pienempi todennäköisyys, että saamme kaupunginlaajuiset etsinnät peräämme", maagikko jatkoi vielä. "Joten nätisti, hiljaa ja ilman ylimääräisiä häiriöitä, niin säästämme kaikki henkikultamme?" Noviania katsoessaan tuo kohotti hetkeksi sormen huulilleen - tämä voisi olla puhumatta heitä suohon juuri nyt.

Re: Tyhjän päällä

Posted: Fri Apr 05, 2019 8:05 pm
by Kuparirapu
Kun Daihkanin uhkaaville sanoille painoa antavat liekit leimahtivat näkyviin, kaikki vangit loikkasivat sen verran kauemmas mitä heillä oli tilaa. Noviania retuuttanut mies jähmettyi paikalleen, ja Novian lysähti roikkumaan miehen otteessa heikoin polvin. Peikko ehti lyhyesti ihmetellä, miksi häntä ajateltiin suojatiksi eikä Daihkanin toveriksi, mutta sitten hänet viskattiin sivuun kuin samanpainoinen säkki jyviä. Kalterit kalahtivat Novianin osuessa niitä vasten selkä edellä ja taipuen kipeään kippuraan peikko jäi lattialle retkottamaan.
Vangit katsoivat Daikhania yllättyneenä, ja muutamien kasvoilla orasti jo toivo vapaudesta. Mutta oli niitäkin jotka mulkoilivat Daihkania paljon epäilevämmin. Ei niinkään vihaisesti, mutta näki etteivät he halunneet antautua turhien harhakuvitelmien varaan.
"Ja sä olisit valmis vapauttamaan meidät kaikki, tuosta vain?" yksi totesi sivummalta. "Sä et tunne meistä ketään tai me sinua, etkä tiedä mitä me ollaan tehty . Niin että mikäs tässä on takana?"
Novian nieleskeli kivun kyyneleitä piiloon ja kohottautuen kätensä varaan hän ehti nähdä Daihkanin eleen. Hän ymmärsi mitä Daikhan tarkoitti, vaikka olikin eri mieltä. Varsinkin äskeisen jälkeen peikon omatuntoa ei olisi vaivannut vähääkään jättää kaikki muut jälkeen. Mutta heillä ei ollut aikaa väitellä tai edes yrittää toista suunnitelmaa, joten Novian kääntäytyi istumaan ja sanoi:
"Onko sillä väliä? Nyt jos koskaan ei kannata katsoa maksettua huoraa hameen alle, vaan tarttua hyvään tarjoukseen."
Vangit katsoivat ensin Noviania, sitten Daikhania, ja monet nyökyttelivät jo innokkaasti. Muutamat rypistelivät yhä kulmiaan, mutta nielivät ilmeisesti loput epäilynsä. Novian kompuroi jaloilleen ja pidellen kylkeään silmäili vankeja vakavalla katseella, jossa oli kuitenkin ovela pilke.
"Hyvä. Nyt, arvon herrasväki, kukas teistä inhoaa meitä peikkoja kaikista vakuuttavimmin?"


"Vartijaaat!"
Novianin ääniala ei ollut kovinkaan soinnukas, mutta kovaa hän osasi huutaa. Jo toisen kiljaisun kohdalla ovi paukahti auki ylhäällä portaiden päässä ja raskaat askeleet kiiruhtivat lähemmäs. Novian oli painautuneena kaltereita vasten, ja taaempana yksi lättänenäinen vanki rimpuili kahden muun otteessa kuin olisi yrittänyt tarttua peikosta kiinni.
"Päästäkää ulos! Hän yritti tappaa minut!" Novian huusi hätää esittäen kun vartijat pysähtyivät sellin ovelle tuimasti mulkoillen. Toisen avattua oven vyöllään roikkuvalla nipulla toinen harppasi sisään, kädessään tukeva puunuija jolla hän ajoi lähimmät vangit seiniä vasten.
"Mitä täällä tapahtuu?" vartija tivasi astuen Novianin ja vangin väliin.
"Tuo, tuo yritti kuristaa minut hengiltä!" Novian toisteli osoittaen lättänenää sormellaan. Tämä kohtasi vartijan kysyvän mulkaisun ihailtavan urheasti ja ärjäisi:
"Pieni, karvainen rotta! Minä hukutan sen vaikka omin käsin!"
"Aloillanne molemmat!" vartija sanoi kohottaen nuijaa kädessään, mutta molemmat pitivät roolistaan kiinni. Novian kiljahteli pelosta ja lättänenä tönäisi toisen kätensä vapaaksi jolla kurotti eteenpäin.
"Sanoin että aloillanne!" vartija karjaisi ja nuija läiskähti lättänenän hartiaan. Tämä irvisti, mutta ei perääntynyt. Vartijan toveri astui nyt mukaan kaaokseen ja Novian huomasi kauhukseen tämän kantavan nuijan sijaan yhdeksänpäistä katinruoskaa, selkeästi valmiina käyttelemään sitä. Niinpä Novian puri hammasta ja loikkasi äkkiarvaamatta vartijan kylkeen kiinni kuin takiainen, anoen että he päästäisivät hänet ulos. Vartija ärisi ja yritti vetää ruoskakättään vapaaksi, mutta Novian piti sitkeästi kiinni.
Samaan aikaan toinen vartija pelkäsi selvästi vankien yrittävän käydä hänenkin kimppuunsa, joten hän antoi nuijalla kipeitä iskuja joka suuntaan minne vain ylettyi. Vangit yrittivät perääntyä seinää vasten, ja siitä alas lattianrajaan kädet pään ympärille kiedottuna. Meteliä oli kuin kettu olisi päästetty kanalaan, ja jossain sen keskellä Novian toivoi Daikhanin onnistuvan yrityksessään.

Re: Tyhjän päällä

Posted: Mon Apr 08, 2019 6:17 pm
by Tinanja
Daikhan ei vastannut mitään kysymykselle siitä, olisiko hän valmis vapauttamaan kaikki. Itse asiassa oli - sen aiheuttama sekasorto antaisi hänelle (ja Novianille) aikaa paeta Phoeben katujen sekaan jo ennen kuin vartijat huomaisivat heidän kadonneen. Varmasti joukossa oli myös niitä, jotka olivat täällä syystä - ja nämä vartijat haluaisivat saada ensimmäisinä kiinni, eivät mitäänsanomattomia kadulta poimittuja vankeja. Se, mitä kaduilla sen jälkeen tapahtuisi, olisikin eri asia… mutta siitä ei tarvitsisi nyt huolehtia sen enempää. Sen sijaan Novianin sanat siitä, kuka inhosi peikkoja vakuuttavimmin sai pienen hymyn kohoamaan maagikon kasvoille. Se tosin katosi lähes samantien kuin kasvoille oli ilmestynytkin Novianin korviasärkevän huudon rikkoessa selliin hetkeksi laskeutuneen hiljaisuuden.

Vartijoiden rynniessä selvittämään sekasortoa ja Novianin huutoa oli Daikhan jo keskittynyt omaan tavoitteeseensa, eikä kuullut vartijoiden ja vankien välillä käytyä keskustelua. Syrjäisestä nurkastaan käsin mies lukitsi ensin katseensa nahkanauhalla kiinnisidottuun, kilisevään avainnippuun lähimpänä häntä seisovan vartijan vyötäisillä. Narun solmu oli tuskin pitävä, ja avaimet heilahtivat jokaisella tuon askeleella tämän yrittäessä päästä ajantasalle tilanteesta. Sekasorto oli silti todellinen: puunuija heilui vartijan kädessä vähän mihin sattui tuon yrittäessä pitää muut etäällä itsestään, ja ruoskan napsahdukset kertoivat karua kieltään siitä, ettei väkivallan käyttö olisi ongelma - päin vastoin sillä näytti pääsevän täällä päämäärään kuin päämäärään.

Kaiken sen sekasorron seassa, muutaman lisävartijan tullessa rauhoittamaan tilannetta, Daikhan veti pari kertaa syvään henkeä. Mies keskitti sitten katseensa sen yhden tietyn vartijan avainnippuun vyöllä. Hiljaa, melkein kuiskaten Daikhan lausui pienten esineiden kutsumiseen sopivan loitsun, ja kutsui avainnippua luokseen kaikkien muiden välistä. Hitaasti maagikon loitsu otti lisää voimaa siihen valutetusta magiasta ja sormien kutsuvasta liikkeestä. Ensimmäisen kerran avainnippu vain heilahti nahkanauhan solmujen lähes antaessa periksi, mutta seuraava kerta lennätti nipun nopeasti Daikhanin kutsuvasti ojennettuun käteen. Samantien käsi vei avainnipun nopeasti maagikon vaatteiden sisälle piiloon, syvälle taskunpohjalle odottamaan tilanteen rauhoittumista.

Hitaasti melkein sovitusti aiheutettu hälinä alkoi vaieta - vartijat alkoivat olla sitä mieltä, että tilanne alkoi rauhoittua, ja värikkäiden uhkauksien saattelemana vartijat perääntyä. Maagikko pysytteli sivussa kaikesta toiminnasta - hän ei halunnut herättää ylimääräistä huomiota vartijoissa, tai muissa vangeissa. Varsinkaan nyt, kun avainnippu painoi hänen taskunsa pohjalla paljon enemmän, kuin mitä olisi voinut kuvitellakaan. Kun vartijat olivat varmasti kadonneet portaita ylöspäin takaisin parakkeihinsa kiroillen ja kaltereita aseillaan uhkaavasti kalistellen, Daikhan astui keskemmälle selliä vain astellakseen ovelle. Vilkaisemattakaan muita hän kaivoi avaimet taskustaan ja sovitti kätensä kaltereiden välistä sovittamaan avaimia lukkoon. Muutaman kokeilun jälkeen lukko naksahti auki, ja Daikhan veti avaimet takaisin itselleen työntäen oven auki.

“No, kuka haluaa poistua?” Daikhan viittasi ovea kohden pieni, tuskin huomattava hymy huulillaan kareillen. Hämmennys, jonka muiden poistuminen saisi aikaan antaisi Daikhanille… ja Novianille, jos tämä malttaisi, hetken lisää peliaikaa kaduille pääsemisessä ja niiden sekaan katoamisessa.

Re: Tyhjän päällä

Posted: Tue Apr 09, 2019 9:50 pm
by Kuparirapu
Kaikki vangit yrittivät antaa Daihkanille niin pitkään kuin vain kykenivät. Mutta vartijat paljastuivat hyvin harjaantuneiksi jakamaan kipua, ja lopulta pääpukarina toiminut lättänenäkin painautui seinää vasten ilkeä mustelma silmäkulmassaan. Novianin voimat olivat niinikään lopussa, ja hän roikkui vartijassa enää sormenkärjet tämän rengaspaitaa raapien. Ja kun ruoskaa pitelevä vartija sai kätensä vapaaksi, kajahti sellissä moniääninen napsahdusten sarja joka tuntui tyhjentävän kaiken uhman ilmasta kuin vuotavasta viinileilistä. Miltei kuin jo tavan takia Novian sysättiin rähmälleen, mutta tuttu tilanne ei tehnyt kivisestä lattiasta yhtään pehmeämpää. Kohottaen kissanruoskaa uudelleen vartija sivalsi vierellä lattiaa vankien jalkojen juurella, pakottaen nämä perääntymään kuin karjan. Ja vaikka yksikään isku ei onneksi osunut jo valmiiksi mukiloituun peikkoon, sävähti hän silti jokaista terävää ääntä. Taaempi vartija tasasi hengitystään, mutta ruoskaa käyttelevä sen sijaan katsoi kyyristeleviä vankeja kypäränsä reunan alta. Ja se katse, joka kulki ohimennen Novianinkin yli, tuntui niin tuimalta että se olisi voinut taivuttaa rautaa.
"Te ette tule syömään ettekä juomaan tänään. Ettekä huomenna sen paremmin," vartija sanoi käheällä äänellä, mutta jonka jokainen sana kuultiin ja ymmärrettiin sellissä. "Yrittäkää tätä uudelleen, käykää vielä toistenne kimppuun, tai naarmuttakaapa edes kaltereita sellissänne, niin tunnette sen nahoissanne. Alikersantin käskystä teidät viedään pihalle ja teitä ruoskitaan niin pitkään että saastainen selkänahkanne irtoaa luistanne."
Se, ettei vartija korottanut ääntään pykälääkään, sai Novianin värisemään lattialla tahmea pala kurkussaan. Ja ennen poistumistaan vartija antoi katinruoskan napsahtaa vielä kerran, ja silloin muutamat vangit säpsähtivät selvästi nurkissaan. Puhuneen vartijan virkatoveri murisi vielä jotain tyhjän kuuloisi uhkauksia kun kaksikko harppoi pois näkyvistä, ja vasta kun ovi sulki taakseen raskaat askeleet uskallettiin sellissä hengittää.
"Jumalaton virkaintoinen äpärä," joku vanki sanoi hivenen järkyttyneen kuuloisena. "Nyt on saatava maantie kenkien alle ja nopeasti."
Daikhanin astuessa esiin ja alkaessa sovittelemaan oikeaa avainta vangit kompuroivat nopeasti jaloilleen ja innokkaimmat tungeksivat miltei jo maagikon selkään kiinni. Kun ovi aukesi ja Daikhan astu sivuun, oli kuin koko tunkkainen selli olisi äkkiä muuttunut ilmavammaksi. Oven kautta oli auennut vapaus, ja siihen vangit tarttuivat epäröimättä. Miehet tungeksivat käytävälle toistensa ohi, muutamien hymyillessä jo kuin he olisivat jo ulkona. Älykkäämmät kuitenkin ymmärsivät varoittaa kaikkia pysymään hiljaa, heidän suunnatessa jo portaisiin.
Novian kompuroi jälleen seisomaan, tultuaan jo liiankin tutuksi lattiaa peittävän saastan kanssa. Ottaen kaltereista tukea hän hoppuroi Daikhanin vierelle ja sanoi:
"Parempi varmaan antaa heidän kompuroida uuteen pidätykseen ilman meitä. Eivät ymmärtäneet edes pyytää avaimia mukaansa, joilla saa varmasti jokaisen oven auki tällä. Kuten ylemmän kerroksen varaston, jonka pitäisi viedä parakin tallien vierelle."
Nostettuaan hattunsa lattialta Novian vastasi Daikhanin katseeseen vain kohauttamalla olkapäitään:
"Olen soittanut parakeilla pari kertaa. Yleensä ilta ehtii loppua ennen kuin minulta loppuvat rivot tarinat kesken."

Re: Tyhjän päällä

Posted: Thu Apr 11, 2019 6:52 pm
by Tinanja
“Sitä minä vähän toivoinkin”, Daikhan vastasi Novianin lähes itsestäänselvään kommenttiin siitä, että muut saisivat karata suoraan vartijoiden syliin, kun hän… ja Novian löytäisivät toisen tien ulos, kun vartijat kiinnittivät huomionsa muualle. Peikon kommentille rivoista jutuista hän ei voinut kuin tuhahtaa.
“Vain sinä mietit esiintymistä tälläisessä paikassa”, Daikhan huomautti vankien viimein kadottua kokonaan parakkeiden syövereihin, ja vartijoiden ensimmäisten huutojen kuuluessa viimein alas asti. Olisi korkea aika mennä ja kadota Phoeben katujen syleilyyn, kauas täältä kylmästä ja kosteasta sellistä. Toki olisi ihan eri asia, missä se paikka olisi, varsinkin Phoebea koetelleen katastrofin jälkeen.

Kosteat, mutta pitävät portaat jäivät pian taakse kaksikon tehdessä matkaa hiljaa, lähes äänettä parakkien varastotilan kautta tallien kulmalle. Vartijoiden ja karanneiden vankien huudot, tappelu ja kaikki siitä tuleva ääni vaimeni pian kaksikon liikkuessa katujen lävitse ripeästi syrjemmälle. Lopulta äänet vaimenivat kokonaan, ja sivukadun varjojen suojelemana maagikko hidasti tahtiaan rauhallisemmaksi kävelyksi, pudistellen ohimennen pölyjä vaatteistaan.
“No, sanottaisiinko, että olet tarinan velkaa siitä, mitä täällä on tapahtunut poissaollessani”, Daikhan totesi viimein, kävellen katuja pitkin päämäärättömästi - rahapussia ei ollut, eikä hän myisi lumottuja korujaan, jotka oli onnistunut taskunpohjalle piilottamaan. Talo oli mennyttä jo ennen kuin hän pääsi tänne, joten no, tie edessä vaikutti vielä ainakin ehjältä.

Novianille hän toki ei myöntäisi sitä, että oli iloinen peikon näkemisestä, vaikka tilanne olikin mitä oli.

Re: Tyhjän päällä

Posted: Sat Apr 20, 2019 4:38 pm
by Kuparirapu
Novian kiiruhti Daikhanin perässä, siristellen silmiään aamuauringon tullessa lähitalon katon takaa näkyviin. Peikko tiedosti tarvitsevansa jossain vaiheessa aamiaista, pelkkä nousu portaitai ylös oli saanut hänen päänsä pyörälle ja vatsanpohjaan tunteen kuin siinä olisi ollut reikä. Mutta kun Daihkan kysyi häneltä tapahtuneesta, peikko suoristautui ja pudisteli päätään:
"Mistä ihmeestä voisin aloittaa? Viimeisen viikon ajan kaupunkin tuntui hivenen levottomalta. Ei se kai tavatonta ole, mutta kaikesta kokemuksesta huolimatta jouduin itsekin huonoihin tilanteisiin. Yhdessä majatalossa päädyin tappeluun, ja sitten oli eräs haltia...khm, se oli lähinnä ikävä tilanne kaikkiaan, ei siitä sen enempää."
Novian ei kuitenkaan voinut hillitä kättään hieraisemasta hartiaansa, suurin piirtein siitä kohtaa missä hänen luuttunsa hihna oli aiemmin ollut. Mutta sitä kipeää haavaa peikko ei halunnut tökkiä uudelleen auki, joten hän jatkoi:
"Mutta sitten viimeyönä, silloin kaikki tuntui hajoavan. Joku joukkio marssi keskustorille. Kokonainen pieni armeija, kymmenittäin ja kymmenittäin vihaisia kasvoja. Ja aseet käsissä, Daihkan, he halusivat verta. En kuullut, minkä aatteen nimessä he olivat liikkeessä. Jumalten vai köyhien, tai ehkä vain oman hupinsa takia. Mutta sitten he hajaantuivat ympäriinsä, ja alkoivat ryöstää mitä käsiinsä saivat. Jos olisit nähnyt sen..."
Novian värähti ja nielaisi kuivaa kurkkuaan.
"Minä en sitä nähnyt, mutta kuulin niiden vartijoiden puhuvan että yön aikana tuli myös kuolleita. Tuskin pelkkä kaarti olisi voinut sitä kaaosta pysäytää, itse veikkaan että kaupungissa olevien sotilaiden laittaneen kaikelle pisteen. Parinkymmenen ratsumiehen joukkue ratsasti kuulemma työläisten kaupunginosaan mellakoijioiden perään, ja he...he surmasivat jokaikisen. Sinä näit, kuinka moni vangittiin, mutta moni syyllinen kuoli myös yön aikana rikostensa äärelle."
Yllättäen Novianin läpi kävi kummallinen notkahdus, kuin hänen vyötärönsä alapuolelta olisi hävinnyt kaikki tunto, ja hän horjahti nojaamaan seinää vasten miltei kaksinkerroin. Hänen jalkansa tuntuivat lyijynraskailta, ja peikon korvissa kohisi kuin hän olisi ollut veden alla. Novianilta kesti hetki ymmärtää, että hänen kehonsa oli aivan lopussa. Nälkä, väsymys ja kaikki koettu pahoinpitely alkoivat olla liikaa. Nostaen vaivalloisesti päätään Novian sanoi heikosti:
"Daikhan...auta..."
Peikko puristi silmänsä kiinni kun hänen tyhjä vatsansa kouristi nälästä.
"Jostain on pakko saada...syötävää. Sitten voimme jatkaa...jatkaa minne vain haluamme."
Puhuessaan Novian käänsi hattunsa kädelleen, ja nälästä kankein sorminkin hän onnistui kääntämään hattunsa pienestä poimusta muutaman kolikon esille. Keräten voimiaan hän yritti pakottaa rääkätyt raajansa liikkeelle, mutta ne eivät halunneet totella omistajaansa.