Re: Tyhjän päällä
Posted: Mon Jul 22, 2019 5:52 pm
Daikhan katsoi Noviania, joka istui siihen häntä vastapäätä. Ohimennen mies tilasi myös tuolle peikolle annoksen ruokaa, ja ei mennyt montaa minuuttia, että tarjoilija kiikutti sen oluen kera peikon nenän eteen. Novianin kysymykseen Daikhan vain nyökkäsi lyhyesti vastaukseksi.
“Jonkin verran”, maagikko totesi vielä olkiaan kevyesti kohauttaen Novianille, jonka ilmeestä näki pitkälle, ettei tämän päivä ollut mennyt yhtä hyvin kuin hänellä. Daikhan tosin oli varma, että nukahtaisi samantien päästessään sänkyyn - lumoaminen vei veronsa, eikä siitä saatavat rahat kompensoineet menetettyä energiaa. Mutta pari lumousta sille yhdelle kauppiaalle, ja ostajat seuraaville Daikhanin tänään ostamille aseille ja koruille, niin raha riittäisi pian ainakin matkaan… Mutta toki Calibanillakin pitäisi vielä elää jollakin.
Pieni hymy levisi Daikhanin huulille tuon kuullessa peikon seuraavan kommentin rahoista ja siitä, ettei se ollut riittävää. Pieni hymähdys karkasi tuon huulilta tämän jatkaessa ruokailuaan. “Se on paljon enemmän kuin minä saisin tuolla tavoin”, maagikko hymähti. “Paljon, paljon enemmän”, tämä kohautti olkapäitään. “Ja sillä syö hyvin Phoeben hinnoilla jo muutaman päivän.”
“Jos oletan, että nuo eivät ole jalometalleja?” maagikko kysyi kulmiaan vähän kohottaen, katsoen Noviania arvioiden, kun tämä ei näyttänyt piristyvän äskeisistä sanoista, vaan näytti edelleen lyödyltä. Daikhan otti sormukset käsiinsä ja katsoi arvioiden niitä hetken aikaa. Oli vaikea sanoa näin hämärässä valossa, mistä materiaalista sormukset oli tehty, mutta niiden väri ja kuluminen viittasivat tavallisiin metalleihin jalometallien sijasta. Tuo kohotti katseensa Novianiin pyöritellessään koruja sormissaan.
“Jalometalli on ainut, jota koruissa kannattaa lumota, sillä lumouksesta tulee silloin voimakkaampi… Aseissa joutuu vähän valitsemaan kestävyyden ja lumouksen vahvuuden välillä”, maagikko selitti sitten, työntäen sitten sormukset takaisin Novianin eteen. “Sitä paitsi, ne ovat sinun”, pieni hymy levisi tämän huulille hetkeksi.
“Mutta”, Daikhan totesi olkiaan kohauttaen vähän olkapäitään tyhjennettyään lautasensa. Mies työnsi sen toiselle puolelle pöytää.
“Minä sain tehtyä pienen sopimuksen parin kauppiaan kanssa, ja käteen jäi 10 deneä, joista ostin sitten vielä muutaman korun, ja pari tikaria lumottavaksi… Laskeskelin, että hyvällä tuurilla niistä saisi matkarahat kokoon molemmille, jos ne saa myytyä”, Daikhan totesi esitellen pieneen pussukkaan keräämänsä sormukset ja pari korvakoruparia, ja ohimennen näyttäen kankaaseen käärityt yksinkertaiset tikarit, jotka mies oli jättänyt viereiselle tuolille.
“Mutta myymisen osalta puheenlahjoillasi voisi nyhtää vielä pari deneä enemmän, vai mitä mieltä olet?”
“Jonkin verran”, maagikko totesi vielä olkiaan kevyesti kohauttaen Novianille, jonka ilmeestä näki pitkälle, ettei tämän päivä ollut mennyt yhtä hyvin kuin hänellä. Daikhan tosin oli varma, että nukahtaisi samantien päästessään sänkyyn - lumoaminen vei veronsa, eikä siitä saatavat rahat kompensoineet menetettyä energiaa. Mutta pari lumousta sille yhdelle kauppiaalle, ja ostajat seuraaville Daikhanin tänään ostamille aseille ja koruille, niin raha riittäisi pian ainakin matkaan… Mutta toki Calibanillakin pitäisi vielä elää jollakin.
Pieni hymy levisi Daikhanin huulille tuon kuullessa peikon seuraavan kommentin rahoista ja siitä, ettei se ollut riittävää. Pieni hymähdys karkasi tuon huulilta tämän jatkaessa ruokailuaan. “Se on paljon enemmän kuin minä saisin tuolla tavoin”, maagikko hymähti. “Paljon, paljon enemmän”, tämä kohautti olkapäitään. “Ja sillä syö hyvin Phoeben hinnoilla jo muutaman päivän.”
“Jos oletan, että nuo eivät ole jalometalleja?” maagikko kysyi kulmiaan vähän kohottaen, katsoen Noviania arvioiden, kun tämä ei näyttänyt piristyvän äskeisistä sanoista, vaan näytti edelleen lyödyltä. Daikhan otti sormukset käsiinsä ja katsoi arvioiden niitä hetken aikaa. Oli vaikea sanoa näin hämärässä valossa, mistä materiaalista sormukset oli tehty, mutta niiden väri ja kuluminen viittasivat tavallisiin metalleihin jalometallien sijasta. Tuo kohotti katseensa Novianiin pyöritellessään koruja sormissaan.
“Jalometalli on ainut, jota koruissa kannattaa lumota, sillä lumouksesta tulee silloin voimakkaampi… Aseissa joutuu vähän valitsemaan kestävyyden ja lumouksen vahvuuden välillä”, maagikko selitti sitten, työntäen sitten sormukset takaisin Novianin eteen. “Sitä paitsi, ne ovat sinun”, pieni hymy levisi tämän huulille hetkeksi.
“Mutta”, Daikhan totesi olkiaan kohauttaen vähän olkapäitään tyhjennettyään lautasensa. Mies työnsi sen toiselle puolelle pöytää.
“Minä sain tehtyä pienen sopimuksen parin kauppiaan kanssa, ja käteen jäi 10 deneä, joista ostin sitten vielä muutaman korun, ja pari tikaria lumottavaksi… Laskeskelin, että hyvällä tuurilla niistä saisi matkarahat kokoon molemmille, jos ne saa myytyä”, Daikhan totesi esitellen pieneen pussukkaan keräämänsä sormukset ja pari korvakoruparia, ja ohimennen näyttäen kankaaseen käärityt yksinkertaiset tikarit, jotka mies oli jättänyt viereiselle tuolille.
“Mutta myymisen osalta puheenlahjoillasi voisi nyhtää vielä pari deneä enemmän, vai mitä mieltä olet?”