Page 3 of 3

Re: Tyhjän päällä

Posted: Mon Jul 22, 2019 5:52 pm
by Tinanja
Daikhan katsoi Noviania, joka istui siihen häntä vastapäätä. Ohimennen mies tilasi myös tuolle peikolle annoksen ruokaa, ja ei mennyt montaa minuuttia, että tarjoilija kiikutti sen oluen kera peikon nenän eteen. Novianin kysymykseen Daikhan vain nyökkäsi lyhyesti vastaukseksi.
“Jonkin verran”, maagikko totesi vielä olkiaan kevyesti kohauttaen Novianille, jonka ilmeestä näki pitkälle, ettei tämän päivä ollut mennyt yhtä hyvin kuin hänellä. Daikhan tosin oli varma, että nukahtaisi samantien päästessään sänkyyn - lumoaminen vei veronsa, eikä siitä saatavat rahat kompensoineet menetettyä energiaa. Mutta pari lumousta sille yhdelle kauppiaalle, ja ostajat seuraaville Daikhanin tänään ostamille aseille ja koruille, niin raha riittäisi pian ainakin matkaan… Mutta toki Calibanillakin pitäisi vielä elää jollakin.

Pieni hymy levisi Daikhanin huulille tuon kuullessa peikon seuraavan kommentin rahoista ja siitä, ettei se ollut riittävää. Pieni hymähdys karkasi tuon huulilta tämän jatkaessa ruokailuaan. “Se on paljon enemmän kuin minä saisin tuolla tavoin”, maagikko hymähti. “Paljon, paljon enemmän”, tämä kohautti olkapäitään. “Ja sillä syö hyvin Phoeben hinnoilla jo muutaman päivän.”
“Jos oletan, että nuo eivät ole jalometalleja?” maagikko kysyi kulmiaan vähän kohottaen, katsoen Noviania arvioiden, kun tämä ei näyttänyt piristyvän äskeisistä sanoista, vaan näytti edelleen lyödyltä. Daikhan otti sormukset käsiinsä ja katsoi arvioiden niitä hetken aikaa. Oli vaikea sanoa näin hämärässä valossa, mistä materiaalista sormukset oli tehty, mutta niiden väri ja kuluminen viittasivat tavallisiin metalleihin jalometallien sijasta. Tuo kohotti katseensa Novianiin pyöritellessään koruja sormissaan.
“Jalometalli on ainut, jota koruissa kannattaa lumota, sillä lumouksesta tulee silloin voimakkaampi… Aseissa joutuu vähän valitsemaan kestävyyden ja lumouksen vahvuuden välillä”, maagikko selitti sitten, työntäen sitten sormukset takaisin Novianin eteen. “Sitä paitsi, ne ovat sinun”, pieni hymy levisi tämän huulille hetkeksi.

“Mutta”, Daikhan totesi olkiaan kohauttaen vähän olkapäitään tyhjennettyään lautasensa. Mies työnsi sen toiselle puolelle pöytää.
“Minä sain tehtyä pienen sopimuksen parin kauppiaan kanssa, ja käteen jäi 10 deneä, joista ostin sitten vielä muutaman korun, ja pari tikaria lumottavaksi… Laskeskelin, että hyvällä tuurilla niistä saisi matkarahat kokoon molemmille, jos ne saa myytyä”, Daikhan totesi esitellen pieneen pussukkaan keräämänsä sormukset ja pari korvakoruparia, ja ohimennen näyttäen kankaaseen käärityt yksinkertaiset tikarit, jotka mies oli jättänyt viereiselle tuolille.
“Mutta myymisen osalta puheenlahjoillasi voisi nyhtää vielä pari deneä enemmän, vai mitä mieltä olet?”

Re: Tyhjän päällä

Posted: Tue Aug 06, 2019 7:42 pm
by Kuparirapu
Eteen asetettu tuoppi ruokaolutta ja lautasellinen vielä höyryävää ruokaa saivat Novianin vatsan urahtamaan nälkäisenä, ja peikko nielaisi ettei olisi kuolannut ohi huuliensa. Daikhanin sanat olivat varmasti vain käytännöllisiä ja hyvää tarkoittavia, mutta Novianin ilme ei niistä piristynyt. Peikko tiesi magiasta ja lumoamisestai yhtä paljon kuin raatihuonepolitiikasta, joten hän vain nyökkäsi pettyneesti.
"Messinkiä ne ovat, tämä tosin on rautaa. Ja kivet, nekin ovat vain nättejä eivätkä muuta. Tuo yksi on Mustakiveä, eli he...hematiittia muistaakseni, ja muita sellaisia. Olen pahoillani, minä en tiennyt että kulta olisi parempaa..."
Novian keräsi sormukset takaisin käsiinsä, mutta epäröi laittaa niitä takaisin sormiinsa. Hän muisti hankkineensa niitä, koska oli ajatellut niiden näyttävän vauraalta ja hienolta. Ja oliko väliä jos ne eivät olleet aitoja, ainakin ne olivat kauniita. Mutta nyt niiden kauneus ei enää ilahduttanut peikkoa. Niinpä hän talletti ne pois näkyvistä taskuunsa ja Daikhanin esimerkkiä seuraten kiinnitti huomionsa ruokaan.

Novian pyyhkäisi olutvaahdon jäljet nenänsä alta Daikhanin puhuessa, ja siirtäen lautastaan hän kumartui katsomaan maagikon hankkimia esineitä tarkemmin.
"Sehän on erinomaista," peikko totesi yrittäen kuulostaa ilahtuneelta, mutta onnistumatta siinä aivan täysin. Hänen korviinsa kun kuului vain se ero, joka heidän tienaamisessaan oli. Novian kun koki matkustavansa tyystin Daikhanin kustannuksella.
"Minä...enköhän minä voi yrittää," peikko sanoi hieman häkeltyneenä. Daikhan selvästi luotti hänen puheenlahjoihinsa, ja ehkä sitten Novianilla olisi tilaisuus tehdä jotain heidän matkansa eteen. Novian nyökkäsi muutaman kerran, näyttäen hieman itsevarmemmalta.
"Kyllä, kyllä minä siihen pystyn. Usko vain."
Samalla yksi tarjoilijoista harppoi heidän pöytänsä ääreen ja rivakoin liikkein keräsi tyhjät astiat mukaansa.
"Mitenkäs herroille, saisiko olla jotain lisää? Tai jos saitte kylliksi niin voisitte vapauttaa pöydän seuraaville. Jonoa alkaa kohta olla ulos asti," paksuranteinen naikkonen sanoi heitä katsellen ja käsi lanteella leväten. Novian vilkaisi Daikhania:
"Meillä taitaa olla vielä muutama liiketoimi hoidettavana ennen hämärää, eikö vain?"

Re: Tyhjän päällä

Posted: Fri Aug 23, 2019 6:56 pm
by Tinanja
Heidän matkansa Wanhasta Lohikäärmeestä oli kulkenut vielä kaupungin lävitse, ennen kuin halpa majatalo oli saanut majoittaa kaksikon yötä vasten. Maagikon seuraavat illat kuluivat pitkälti uusia esineitä lumotessa - lumosi hän siinä sivussa itselleenkin uuden suojelevan sormuksen. Siitä huolimatta, miten hajaantunutta väki tuntui kaiken kaupungissa tapahtuneen jälkeen olevan, menivät suojelevat korut sekä astetta terävämmät ja vahingoittavammat aseet paremmin kuin hyvin kaupaksi. Asukkailla selkeästi oli tarve suojella itseään siitä huolimatta, miten paljon resursseja tuhojen korjaamiseen jo oli nyt mennyt - tai juuri sen takia. Kiitos lumouksien harvinaisuuden kyseisessä tilanteessa, olivat matkavarat kertyneet ripeää vauhtia, eriyisesti Novianin korulauseiden saattelemana. Matkavarojen kertymisestä huolimatta sopivaa laivaa Calibaninmatkaa varten Daikhanin korviin ei ollut kuitenkaan kuulunut - ja kesä alkoi olla pitkällä. Maagikko vain toivoi, ettei hänen tarvitsisi jäädä talveksi vielä Phoebeen, se vaatisi enemmän sijoituksia kuin nämä satunnaiset eri majataloissa vietetyt yöt.

“Novian”, maagikko herätti viimein peikon huomion, kun he istuivat erään ravintolan nurkkapöydässä ruokailuaan lopetellen. paikka oli kulunut ja kauhtunut, mutta ruoka oli lämmintä ja täytti vatsan parilla kolikolla. Oli kulunut lähemmäs pari viikkoa siitä, kun kaksikko oli kadonnut Phoeben vankilasta vartijoiden silmien alta monien muiden joukossa.
“Minä en tiedä soittimista mitään, mutta…”; mies otti taskustaan mitäänsanomattoman näköisen, koristelemattoman kultasormuksen, jonka oli saanut eräässä vaihtokaupassa aiemmin samalla viikolla. “Ymmärrän vähän jotain magiasta ja lumouksista”, Daikhan ojensi sormuksen Novianille pyöriteltyään sitä omissa sormissaan aikansa.
“Lumosin siihen magialta suojelevan lumouksen, niin ehkä se joskus säästää hännänpääsi”, maagikko hymähti vähän Novianille. Ehkä tuo myös saisi jonkin luutun itselleen hajonneensa tilalle, ennemmin tai myöhemmin. Daikhanin oli ikävä kyllä todettava, ettei hänellä ollut ajatustakaan, kuka valmisti kyseisiä soittimia, tai soittimia ylipäätään, tai missä.


//Tähän on varmaan tätä peliä ihan hyvä lopetella? Kiitokset mielenkiintoisesta pelistä!