Page 1 of 3

Näkemiin, Tessa

Posted: Sun May 05, 2019 10:37 am
by Tinanja
Teroitettu kirveen terä välähti lampun luomassa epätasaisessa valossa kertaalleen ennen kuin iskun voimasta upposi syvälle kohteensa keskivartaloon. Kuin varkain toinen kirveistä iskeytyi kaulan ja olkapään väliin viimeistelläkseen työn, jonka aseen pari oli jo aloittanut. Se yksi eteenpäin otettu askel antoi riittävästi voimaa vetää molemmat aseet irti nyt jo kuolleesta miehestä vain iskeytyäkseen seuraavaan kohteeseensa.

Ranyard asteli pitkin askelin kohti talleja, joiden tallimestarille oli maksanut pitkän pennin ratsunsa Nazin tarkasta hoidosta. Palkkasoturin askeleet saivat hänen varusteensa nahkaosat narisemaan, ja muutaman metallinkappaleen hiertämään toisiaan vasten kuivuneen veren halkeillessa haarniskan ja aseiden terien pinnoilta kostean ilman seurauksena. Nopea vilkaisu taivaalle kertoi riittämiin siitä, että jos hän halusi toteuttaa suunnitelmiaan, olisi se tehtävä nopeasti. Mies kiihdytti askeleensa kevyeksi hölkäksi saadakseen vähän nopeammin taitettua matkansa talleja kohden. Pieni hymy kohosi Ranyardin huulille tämän puristaessa sormensa uusimman ostoksensa kahvan ympärille: siro, kiiltävä tikari kilpaili vähistä valonsäteistä tuon kädessä.

Käsi kohosi torjumaan yhden heikon iskun samalla, kun kirves toisessa kädessä heilahti viemään elämän jälleen yhdeltä mieheltä. Tämän kalpeat kasvot vääntyivät kivusta kielivään irvistykseen huudon kuollessa tämän huulille jo ennen kuin se ehti niiltä karatakaan. Ranyard käänsi kuitenkin huomionsa näystä jo toiselle puolelle vielä muutamia päiviä sitten hylättynä olleessa rakennuksessa katsoakseen ainutta elossa olevaa talonvalloittajaa, ryöstäjää.

Hänen lähtöpäivänsä Phoebesta lähestyi kovaa vauhtia, ja hänellä oli vielä tekemistä täällä katastrofin ja sisäisten ristiriitojen täyttämässä kaupungissa. Kuten palkkasoturin toimintatapaan kuului, ei hänellä ollut tarvetta tai halua sotkeutua kylien tai kaupunkien sisäisiin ongelmiin, jollaiselta Phoebenkin tilanne alkoi kovasti vaikuttaa. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, ettei hän olisi hyötynyt tilanteesta: töitä olisi riittänyt hänenkaltaiselleen enemmän kuin mitä hän saattoi ottaa vastaan. Ranyard oli poiminut kirsikat kakun päältä valiten muutaman keikan ympäri kaupunkia ja tinkinyt itselleen hinnan. Kullan määrä sai palkkasoturin toisinaan irvistämään itsekseen - kuka hän oli nyhtämään rahoja jo lähes kaiken menettäneiltä, epätoivoisilta henkilöiltä? Mutta, hänenkin oli elettävä ja kustannettava elintasonsa, sekä toki työnsä vaatimat varusteet. Rahat olivat jälleen kerran löytäneet tiensä hänen vyöllään roikkuvaan rahapussiin miehen kääntyessä jatkamaan matkaansa suoritettua työnsä.

"Valtasitte väärän talon", Ranyard sanoi hiljaa, kääntyen katsomaan aseensa pudottanutta nuorta miestä. Neljä tuon kanssa talossa asunutta vanhempaa miestä makasivat kuolleina palkkasoturin jaloissa. Hitaasti veri valui ammottavista haavoista lattiaa kyllästämään palkkasoturin astuessa eteenpäin, juuri ja juuri täysi-ikäistä nuorta miestä kohden.
"M..mi..-nä en ollut osallisena tässä!" seinää vasten pakeneva nuorukainen sai Ranyardin tuhahtamaan. "Niin varmasti", palkkasoturi totesi hiljaa, katsoen nyt pää hieman kallellaan tuota aseetonta, seinää vasten painautunutta ja tärisevää nuorukaista. Nopea kädenliike heilautti kirveen Ranyardin kädestä kohti nuoren miehenalun päätä kohden vain osuakseen seinään vain muutamia senttejä pään vierelle.
"Seuraava osuu", Ranayrd lupasi hiljaa. "Sinuna painuisin muualle ennen sitä, enkä näyttäisi naamaani enää koskaan Phoebessa", palkkasoturi sanoi hiljaa, toista kirvestä kertaalleen kädessään heilauttaen kuin sen tasapainotusta testaten.


Ranyardin jäädessä hoitamaan ensin hevosensa, sitten varusteensa aina ratsunsa varusteita myöten, tallilla työskentelevä nuorimies oli saanut rahakkaan, nopean työn itselleen. Tämä juoksikin nopeasti kultakolikoita kädessään puristaen kohti Wanhaa Lohikäärmettä vaaleat, turhan pitkäksi venähtäneet hiukset takanaan hulmuten. Pieni hymy huulillaan tämä työnsi nopeasti Wanhan Lohikäärmeen oven auki varmasti majatalon kiireisimpinä tunteina ja etsi katseellaan naista, jonka palkkasoturi oli hänelle vain hetkiä aiemmin niin tarkasti kuvaillut. Tämän nimi oli Tessa, ja tuo toimi tarjoilijana täällä Wanhassa Lohikäärmeessä... Ja sitten nuorukaisen katse osui viimein oikeaan henkilöön tiskin takana.
"Hei, Tessa, eikö niin?" hieman hermostuneet sanat pyrkivät saamaan vahvistuksen siitä, että kyseessä oli oikea henkilö. Pieni hymy levisi vaaleahiuksisen nuorukaisen kapeille kasvoille tämän saadessa vahvistuksen siitä, että kyseessä oli kuin olikin oikea henkilö.
"Ranyard sanoi, että hänellä on lupaus vielä lunastamatta, ennen kuin hän lähtee Phoebesta", tuo totesi viimein, katsoen nyt Tessaa arvioiden. "Minulla ei ole mitään havaintoa siitä, mitä se tarkoittaa, mutta hän pyysi sinua saapumaan talleille, kun pääset töistä. Jos seuraat pääkatua tuosta muurien luokse, niin tallit ovat ensimmäiset muurien jälkeen", nuorukainen osoitti pääkatua Lohikäärmeen sivustalla.

Re: Näkemiin, Tessa

Posted: Thu May 09, 2019 6:27 pm
by Kide
Ilta oli vasta aluillaan ja Wanhassa Lohikäärmeessä kävi kuhina. Tessa oli siihen tottunut ja nyt siitä vain mielissään. Mitä suurempi kuhina hänen ympärillään kävi, sitä vähemmän hän ehti ajatella. Toki hänen pitikin ajatella. Hänen piti tehdä isompia päätöksiä kuin ennen. Pelottavampia päätöksiä. Tärkeitä päätöksiä, joita ei voinut lykätä loputtomiin. Mutta aina välillä näiden mietteiden välissä oli kovin helpottavaa keskittyä johonkin ihan muuhun. Loihtia kasvoille tuttu hymy ja kuunnella välillä muiden murheita. Väitellä oluen maustamisesta tai sen tarpeellisuudesta. Naurahtaa kerran tai pari, jopa aidostikin, kun merimiehen härski vitsi toimi oikeasti. Onneksi kaiken turhankin tiedon keskellä Tessa oli myös saanut kuulla jotain merkittävää kuten joitain päiviä sitten kaduille lähteneen joukkion hajoamisesta ja useimpien vangitsemisesta, vaikka kaupungin kaarti oli jälleen kerran osoittanut onnistuneesti olevansa kovin saamaton. Tai ainakin kaikki tapahtui melkoisella viiveellä.
Monenlaisten huhujen ja uutisten pohjalta Tessa olikin onnistunut jo kyhäämään mielessään jonkinlaista suunnitelmaa tulevaa varten. Kahden tuleen väliin hän ei enää suostuisi jäämään poltettavaksi ja tällä hetkellä puolen valitseminen ei ollut kovin vaikeaa. Mieluiten Tessa olisi valinnut vanhan elämänsä, mutta se mahdollisuus oli ja meni. Sitä paitsi hänen äidistään huolehtiminen vaati edelleen kukkaron kasvatusta suuremmassa mittakaavassa kuin mihin pelkkä tarjoilija pystyi. Ja rohjetakseen edes ajattelemaan jatkuvaa yhteistyötä sen kivikasvoisen maagikon kanssa, Tessa oli myös vakuuttanut itselleen, että se toisi hänelle vaarojen lisäksi myös jonkinlaista turvaa. Ja juuri sitä hän nyt kaipasikin, ainakin kunnes varmistuisi, ettei toinen hänen tuntemansa Phoeben pimeiden kujien ryhmittymistä palautuisi enää tai olisi kiinnostunut hänestä.

Juuri tiskin taakse palannut Tessa ehti tuskin pyyhkäistä sitä hieman vähemmän tahmeaksi, kun ovi jo taas kolahti ja pian tiskiä hiljaa lähestyvät askeleet saivat hänet heittämään rätin olalleen ja nostamaan katseensa. Häntä tuijottivat uteliaat ja kovin nuoret kasvot. Häntäkin paljon nuoremmat. Poika näytti tunnistavan hänet ja nuorukaisen sanoissa ollut hermostuneisuus tarttui oitis myös Tessaan tiukasti ja kauttaaltaan kuin sumun kosteus aamuhämärässä kulkevaan. Tessa epäröi hetken ennen kuin nyökkäsi myöntävästi. Nuorukainen vaikutti harmittomalta, mutta Tessa ei tunnistanut tuota ja huomasi olevansa varovainen kaikkien kanssa, jotka tunnistivat hänet. Täysi taverna antoi oman turvansa, mutta Tessa oli huomannut ettei kannattanut olettaa mitään. Oli parempi epäillä kaikkea. Niin nopeasti ja niin kovin kauas olivat hävinneet ne päivät, jolloin nuoren tarjoilijattaren ainut huolenaihe oli ollut kuulisiko hän mitään itseään kiinnostavia, huvittavia juoruja illan aikana.
Tessan onneksi ja hänen tahtiaan kirivän sydämen helpotukseksi nuorukainen meni suoraan asiaan, etenkin siihen ketä asia koski. Ranyard. Heidän ensin kauhujen ja sitten kiihkeyden täyttämä yö oli viimeisin kerta kun he olivat nähneet. Tessa oli joutunut pysymään kotonaan muutaman päivän äidistään huolehtien ja palattuaan Wanhaan Lohikäärmeeseen hän ei ollut sattunut näkemään Ranyardia. Tänään hän oli kuunnellut sivusta kuinka palkkasoturin huone sai uuden vuokralaisen. Tessa oli uskonut Ranyardin lähteneen, eikä asia ollut yllättänyt. Se ei tosin tarkoittanut, etteikö naista olisi harmittanut. Hän olisi halunnut lunastaa Ranyardin lupauksen ja vaikkei halunnut sitä itselleen myöntää, nähdä miehen vielä muutenkin ennen tuon lähtöä Phoebesta. Nuoren viestintuojan ilmoitus nostattikin vinon hymyn Tessan ensin jäykistyneille kasvoille. Ranyard olikin sanojensa mittainen mies ja valmis kohtaamaan Tessan heidän erikoisen yönsä jälkeenkin. Tessa nyökkäsi nuorukaisen ohjeelle.
"Voit kertoa Ranyardille, että mää saavun ennen auringonlaskua."

*

Aurinko sinnitteli juuri ja juuri kaukaisten puiden latvojen yläpuolella, kun Tessa sulki Wanhan Lohikäärmeen oven takanaan. Onneksi hän oli tullut aikaisin ja saattoi myös lähteä tavernan aikataulussa näin aikaisin. Rivakka askellus kuljetti Tessaa nuorukaisen kertomaan suuntaan pääkatua ja auringon lisäksi pieni hymy lämmitti Tessan kasvoja. Tällä kertaa aito hymy, joka oli ollut harvinainen näky noilla ruusunpunaisilla huulilla viimeisten päivien ajan. Vanhaan tiskirättiin käärityn tikarin paino Tessan hameen taskussa kuitenkin muistutti naista siitä, ettei hän ollut menossa vain nauttimaan viimeistä kertaa Ranyardin oudolla tavalla rentouttavasta seurasta. Tuo tikari oli ollut tarkoitettu Tessan sydämelle ja nyt naisen olisi mentävä oppimaan edes jotain, jolla saattaisi välttyä siltä tulevaisuudessa.
Mitä lähemmäs kaupungin muuria Tessa eteni, sitä hiljaisemmaksi katu kävi. Viimeisellä virstalla ennen muuria vastaantulijoita oli vain yksi: nukkavieru matkalainen yhtä nukkavierun hevosen selässä. Onnellinen hymy jolla mies kaupunkia tiiraili vahvisti, että tuo oli tulossa kaukaa. Tessa ei voinut olla pohtimatta, päätyisikö tuo Wanhaan Lohikäärmeeseen oletettavien tarinoidensa kanssa.
Tessa ei muistanut milloin olisi viimeksi edes asioinut muurien ulkopuolella ja antoi ne ohitettuaan katseensa lipua viimeisten rakennusten yli kaukaisuuteen. Hetken hän kadehti Ranyardia siitä, että mies saattoi vain lähteä minne halusi. Ilman velvoitteita, mutta toisaalta myös ilman todellista kotia. Tessa kääntyi kulkemaan ensimmäistä hevostilaa kohti miettien, millaista elämä oli ilman pysyvää kotia. Mutta missä hänen koditon soturinsa oli? Tessa oli saapunut hevostilan pihaan ja pysähtyi sen keskelle. Muuta liikettä ei näkynyt kuin muutamien vielä laitumella olevien hevosten kärpäsiä hätistelevät hännät ja niiden Tessaa kohti kääntyneet suuret silmät, jotka kiilsivät auringon iltaa kohti pehmenneessä valossa. Olkiaan kohauttaen Tessa rahisteli soratietä suuren tallirakennuksen lähintä ovea kohti, mutta pysähtyi hetkeksi sen edessä empien kuuluiko hänen koputtaa. Nainen päätyi vain työntämään narahtavan oven auki ja jäi kynnykselle etsimään katseellaan käytävän hämärästä jotain hevosia vähemmän karvaista, vaikkakin lähes yhtä massiivista hahmoa.
"Ranyard?" Epäröinti venytti Tessan kysyvää ääntä hieman korkeammaksi kuin hän olisi halunnut.

Re: Näkemiin, Tessa

Posted: Wed May 15, 2019 9:35 pm
by Tinanja
Tessan saapuessa Ranyard seisoi tallin käytävän perällä varustelineiden luona pakkaamassa tavaroitaan tulevaa matkaa varten. Yllään tuolla oli paksu tunika, joka oli köytetty asevyöllä vyötäisiltä kiinni. Suorat housut ja saappaat näyttivät kuuluvan hänen vakiovarustukseensa, mutta haarniskaa tuolla ei nyt ollut päällään. Uskolliset kirveet roikkuivat kuitenkin asevyöllä tämän jatkaessa pakkaamistaan. Hänen koko omaisuutensa oli siinä lähes näkyvillä. Vaihtovaatekerrat sisältävät satulalaukut muutamien henkilökohtaisten tavaroiden lisäksi oli ripustettu roikkumaan yhden varustetelineelle hänen ratsunsa satulan päälle. Suitset roikkuivat naulasta satulavyön ja ohjien kera lähistöllä. Palkkasoturin massiivinen, juuri öljytty haarniska roikkui toisella varustetelineellä muutaman huovan päällä, ja tämän vieressä olevalla pikkupöydällä kasa sekalaisia tavaroita, mukaanlukien joitain pitkään säilyviä ruokatarvikkeita, hevosenkenkiä, nauloja sekä huotrassaan oleva siro tikari. Tikari tosin ei ollut hänen, vaan palkkasoturin aikeena oli antaa se Tessalle harjoittelun yhteydessä.

"Tule peremmälle", Ranyard sanoi sitten kuullessaan hennon kysymyksen tallin sivuovelta. Näköjään hänen maksunsa viestinviejälle oli ollut riittävä, ja Tessa oli kuunnellut viestin. "Epäilin, ettet ole tulossa lainkaan", palkkasoturi jatkoi laskien viimein tavarat käsistään ja ottaessaan tikarin mukaansa astellessaan naista vastaan. Pieni hymy kareili hänen huulillaan. "Mutta, olen iloinen siitä, että tulit", Ranyard jatkoi. Hän oli ehtinyt päivän aikana miettimään, miten lähestyisi Tessan kannalta järkevimmin itsepuolustusta. Viimeisin päätelmä oli se, että sen oli annettava Tessalle aikaa päästä konfliktista eroon, ja opettaa muutamia tehokkaita tapoja puolustautua ja pelotella, että osasi enemmän mitä oikeasti osasikaan. Ei varsinaisesti tappaa, mutta... tehokas puolustautuminen toisinaan aiheutti sivuvaikutuksia. Astellessaan lähemmäs palkkasoturi asteli samalla tallin pääovea kohden.
"Toin sinulle jotakin...", mies totesi sitten pysähtyen Tessan luokse, hymyillen vähän. Sitten tämä ojensi tikarin naiselle. "Tämä on sinulle. Tarvitset... käteesi sopivan aseen puolustautumista varten", Ranyard jatkoi sitten, hymyillen vähän Tessalle.

Hetken päästä, hitaasti palkkasoturi lähti kävelemään tallin tasaista piha-aluetta kohden vilkaisten Tessaa olkansa ylitse ohimennen. "Tuletko? Meillä on paljon opiskeltavaa..."

Re: Näkemiin, Tessa

Posted: Tue May 21, 2019 12:49 pm
by Kide
Käytävän perältä kuuluva tuttu, matala ääni rentoutti Tessan hartioita ja hänen lähtiessään äänen suuntaan tuli Ranyardin suuri hahmo näkyviin lyhdyn hämärässä valossa, johon naisen harmaat silmät vielä totuttelivat. Yksi karsinoissa olevista hevosista hirnahti hiljaa ja heinät kahisivat kavioita vasten. Kenties se oli ratsun vastalause myöhäisille häiritsijöille.
"Mää epäilin, että sää olit jo lähteny", Tessa vastasi lähestyessään miestä. "Onneksi määkin olin väärässä." Tessa vastasi miehen tuskin huomattavaan hymyyn vinolla virnistyksellä. Oli selvää, että myös Tessa oli iloinen Ranyardin kutsusta.
Heidän päästyään lähemmäs Tessa kohotti yllättyneenä kulmiaan Ranyardin sanoille ja kääntyi hämmentyneenä tuijottamaan miehen ojentamaa tikaria. "Sää taisit luulla, että mää tuun varustautumatta." Nyt Tessa hymyili hieman vinoa hymyään vilkaistessaan uudestaan Ranyardia, mutta naisen pian takaisin tikariin laskeutuvasta katseesta näki, että hän oli otettu. Tätä hän ei todellakaan ollut osannut odottaa, eihän hän vielä muutama tunti sitten edes uskonut miehen enää olevan Phoebessa. Tessa nosti tikarin Ranyardilta hieman epäröiden. Yksinkertaisen huotran sisältä paljastui yhtä yksinkertainen, mutta terävyyttään kiiltelevä kaunis tikari. Se oli keveydessään ja siroudessaan aivan eri luokkaa kuin Tessan taskussa painava vanha ja ruosteinen tikari, ja nainen sai huomata sen ohuen kahvan sopivan kätensä puristukseen pelottavan hyvin.
"Ilmeisesti sun ammattiin kuuluu osata valita myös muitten käsiin sopivia aseita." Se oli Tessan tapa myöntää kuinka onnistunut Ranyardin hankinta oli. "Kiitos, Ranyard." Tessa väläytti miehelle aurinkoisimman hymynsä ja päätti pitää mukaan ottamansa ruosteisen raudankappaleen visusti taskussaan piilossa. Tämän kunnollisen ja oikeasti hänelle sopivan tikarin nähtyään Tessa alkoi epäillä, ettei Ranyard saisi nauramiseltaan opetettua hänelle mitään, mikäli näkisi millä Tessa oli aikonut harjoitella.
Tessa jäi vielä ihmettelemään tikariaan eikä tajunnut Ranyardin jo lähteneen viereltään ennen kuin kuuli miehen äänen takaansa. Nainen sujautti terän nopeasti suojaan huotraansa ja lähti harppomaan palkkasoturin perään tikaria tiukasti toisessa kädessään puristaen, hymy edelleen kasvojaan valaisten.

Rahisteltuaan talliin johtavan tien soraa muutaman askeleen verran ulos Ranyardin perässä, Tessa pysähtyi yllättäen. Hän hieraisi kengänkärjellään sorakkoa ja katsoi empivästi palkkasoturia. Yhtäkkiä ylöspäin kaartuneet huulet olivat suoristuneet ja jollei Tessaa tuntenut, olisi häntä voinut luulla ujoksi.
"Mahdatko sää tietääkään, paljoko meillä on opeteltavaa..." Tessa vilkaisi tikariaan, mutta nosti katseensa nopeasti takaisin Ranyardiin. "Mää en nimittäin ole... käyttäny tämmöstä koskaan." Hän kohotti tikariaan merkitsevästi, mutta piti katseensa nyt tiukasti Ranyardissa. "Enkä sen puoleen mitään muutakaan asetta. Paitsi veistä keittiössä, mutta ne uhrit nyt on aika pitkälti liikkumattomia, ja pienempiä", Tessa myönsi kuin olisi tehnyt synninpäästön, hymyili vaisusti ja jäi katsomaan varovaisen odottavasti Ranyardia kuin tuomaria. Ehkä Ranyard nauraisi uskomatta kuulemaansa. Ehkä tuo pitäisi Tessaa typeränä, kun tässä tilanteessa edes pyysi Ranyardin kaltaisen apua. Tai ehkä mies vain hätistäisi Tessan tiehensä todeten, ettei hän tuhlaisi aikaansa naiseen, joka piteli teräasetta ensimmäistä kertaa käsissään. Mutta samapa se, sillä tämä olisi selvinnyt miehelle joka tapauksessa hyvin pian ja mieluummin Tessa kertoi itse miten asiat olivat kuin näyttäisi luulevan, ettei Ranyard huomaisi kuinka tyhjästä hänen "oppilaansa" oikeasti lähtisi liikkeelle.

Re: Näkemiin, Tessa

Posted: Sat May 25, 2019 5:40 pm
by Tinanja
Ranyard vain hymähti Tessan kommentille hänen ammatistaan, ja siitä miten siihen kuului valita myös muille sopivia aseita. Mies ei voinut olla myöntämättä, että jos hyviä puolia työstä piti löytää, oli tämä varmasti yksi niistä. Vuosien kokemus taistelusta, harjoittelusta ja erityyppisistä aseista oli jälleen maksanut itsensä takaisin - siro tikari sopi tarjoilijan käteen paremmin kuin hyvin, ja tämä varmasti saisi halutessaan sillä vahinkoa aikaan vähemmälläkin osaamisella.
“No, eiköhän jokaisessa työssä ole omat puolensa”, tämä hymähti ennen kuin oli jo katoamassa hitaasti hämärtyvään iltaan tallinpihalle hevosten seuratessa laiskasti heidän liikkeitään tarhastaan.

Palkkasoturi kääntyi katsomaan vain muutamien metrien päähän ovesta jäänyttä Tessaa, joka tikari kädessään, katse maata vaeltaen näytti kieltämättä hetken aikaa jopa häpeilevältä. Kengänkärjet piirtelivät kuvioita hiekkaan, kun Tessan sanat saivat Ranyardin kohottamaan kulmiaan. Miehen kengät narahtivat tuskin kuuluvasti tämän kääntyessä rahisevalla hiekalla katsomaan osaamattomuutensa tunnustavaa Tessaa. Se sai Ranyardin naurahtamaan vähän, kun tuo sanoi leikelleensä vain korkeintaan elintarvikkeita. Muutamat askeleet pienensivät heidän etäisyyttään vain ehkä korkeintaan pariksi askeleeksi.
“Kaikki aloittavat jostain”, Ranyard sanoi hiljaa. “Sitä paitsi, tämä on sinulle varmasti helpompaa, kun et ole jo omaksunut vääriä tapoja tehdä asioita”, mies hymyili vähän Tessalle kohottaessaan kätensä kohottamaan naisen leuan takaisin pystyyn, katsoakseen tätä silmiin. “Tule, meillä on pitkä ilta edessämme”, eikä mies voinut arvatakaan, miten oikeassa olisi sanojensa osalta. Hymy palkkasoturin huulilla oli kuitenkin aito, ennen kuin tämä kääntyi kävelemään tyhjälle, vankkureiden, hevosten ja askelten kovettamalle hiekka-alueelle tallin kupeessa vain kääntyäkseen pian Tessaa kohden.

“Ensimmäisenä sanoisin, että mitä vähemmän tarvitset tuota…”, Ranyard nyökkäsi tikaria kohden. “Sitä parempi”, tämä lopetti kommenttinsa syvään huokaisuun. “Mutta mikäli sellainen tilanne tulee vastaan, niin puolustautumisen, ja tämän tarkoitus on päästä pois tilanteesta… ei jäädä taistelemaan”, Ranyard totesi lyhyesti, kumartuen poimimaan oman tikarinsa saappaansa varresta huotrastaan.
“Joten opetan sinulle muutamia yksinkertaisia tekniikoita, joilla pääset tilanteesta pois ja jotka antavat tarvittavat ylimääriset sekunnit paikalta poistumiseen”, palkkasoturi jatkoi sitten Tessaa edelleen katsellen. Vaikka ilmeessä olikin jotain tiettyä vakavuutta, oli se kohtalaisen lempeä, ja tyyni ennen kaikkea. Ranyard ei voinut sanoa tekevänsä tälläistä usein - päin vastoin hän oli harjoitellutkin vain hyvin harvojen ja valittujen kanssa. Mutta… Tessa vaikutti siltä, että tarvitsisi pientä lisäapua valitsemallaan tiellä, jolta naista näköjään ei saanut ohjattua pois.

Ehkä tämä kuitenkin antaisi tuolle työkaluja pärjätä valitsemallaan tiellä.

Seuraava tunti meni nopeasti. Ranyard näytti Tessalle ensin, miten tämän tulisi pitää tikaria kädessään, ja mihin suuntaan terän pitäisi osoittaa eri asennoissa. Mies näytti, miten painopisteellä sai lisättyä tasapainoa tai horjutettua toisen tasapainoa. Hitaasti Ranyard käänsi myös Tessan huomiota siihen, mihin tikarilla tulisi iskeä, ja missä kulmassa, jotta tämä saisi ne arvokkaat lisäsekunnit paetakseen. Mies vaikutti siltä, että tiesi tarkalleen, mistä puhui, ja puhui selkeästi, sanojaan kiertämättä tai muuttamatta. Pienet kosketukset, hymyt ja sanat ohjasivat hänen koulutettavaansa, mutta silmäniskut eivät ehkä suoraan olleet koulutukseen liittyvää.
Hämärtyvää iltaa tuntuivat edelleen pimentävät taivaalle nopeaan tahtiin kerääntyvät pilvet, jotka roikkuivat raskaina taivaalla. Pian myös kosteus alkoi nousta, ja tuulen myötä ei vaadittu enää juurikaan lisämotivaatiota pilville vapauttaa sisälläänpitämänsä vesi kaksikon ylle. Nopeasti alkaneen, ja melko kovaksi yltyneen sateen kastellessa heidät nopeasti läpimäriksi, Ranyard työnsi aseensa takaisin saappaanvarteensa viitaten Tessaa mukaansa.
“Olet edistynyt nopeasti”, Ranyard lisäsi kääntyessään tallia kohden. “Tule, mennään sisälle täältä sateesta”, tuo totesi ohimennen, pieni hymy kasvoillaan.

Re: Näkemiin, Tessa

Posted: Sun May 26, 2019 4:28 pm
by Kide
Naurahdus, aivan kuten Tessa oli odottanut. Tämä mahtoi olla Ranyardista harvinaisen huvittavaa katseltavaa. Suurien saappaiden rahistellessa takaisin Tessaa kohti piti nainen katseensa edelleen maassa tietämättä mitä odottaa seuraavaksi. Ei ainakaan sitä mitä Ranyard sanoi. Pieni hymy vastasi Ranyardin hymyyn miehen kohotettua Tessan katseen omaansa. Tessa sai huomata uudelleen ja uudelleen, ettei tämä palkkasoturi todellakaan ollut sitä miltä ensisilmäyksellä näytti.
Nyökättyään Ranyardille Tessa lähti seuraamaan miestä, mutta vilkaisi taakseen laskeutuvan auringon suuntaan. Tessa epäili, että he olisivat tarvinneet enemmän aikaa kuin heillä oli. Paljon enemmän. Nyt oli siis otettava kaikki irti tästä vähästäkin. Tessa kohotti leukaansa ja kohtasi Ranyardin katseen paljon määrätietoisempana heidän pysähtyessään miehen valitseman harjoittelualueen laidalle.

"Mää oon ihan samaa mieltä", Tessa yhtyi Ranyardin huokaisuun ja vilkaisi uutta tikariaan. Mitään hän ei toivonutkaan yhtä paljon kuin sitä, ettei hänen tarvitsisi käyttää tuota asetta koskaan. Mutta tällä hetkellä oli parempi varautua kaikkeen. Ranyard lupasi opettaa Tessalle juuri sitä, mitä hän oli toivonutkin. Ei hän ollut mikään taistelija eikä Jumalien tähden sellaiseksi halunnutkaan, mutta jos hän jotenkin voisi varmistaa tai edes mahdollistaa pakenemisen muutaman päivän takaista vastaavassa tilanteessa, hän tarttuisi tilaisuuteen vaatipa se teräaseita tai ei.
Ranyardin ohjeita kuunnellaassaan ja tikaria kädessään pyöritellessään Tessa ymmärsi hyvin nopeasti, ettei tämä ollutkaan vain pelkkää kiinni pitämistä ja pistämistä. Hänet yllätti kuinka moneen seikkaan näin yksinkertaiselta kuulostavassa asiassa piti kiinnittää huomiota. Kuinka hankalaa saattoikaan olla saada käsi pidettyä juuri oikeassa asennossa, ja kuinka luontevasti se Ranyardilta onnistui. Miehen otteista näki vuosien ja vuosien harjoittelun tuloksen. Tessa vilkaisi välillä uudestaan punertamaan alkanutta taivaanrantaa nielaisten - ja nyt heillä oli vain tämä ilta aikaa.
Ranyard osoittautui rauhalliseksi ja kärsivälliseksi opettajaksi, jonka ajoittaiset virnistykset ja silmäniskut toivat kaivattua kevennystä kylmän metallin välähtelyyn. Taivaanrannassa näkyi enää ohut purppurainen raita, kun ensimmäiset sadepisarat laskeutuivat Tessan jomottavalle käsivarrelle. Vaikka tikari, etenkin Tessan tikari, oli aseena kevyt, oli Tessan käsivarsi illan päätteeksi tulessa kuin hän olisi kanniskellut suuria olutkannuja koko päivän. Isku alas, isku ylös, isku kylkeen oikeassa kulmassa kylkiluiden vierestä... Ilta oli muuttunut pelkäksi terän välkkeeksi, jota tahdittivat Ranyardin ohjeet. Kun siihen lisättiin Tessan hieman turhankin tiukka puristus tikarin varresta, ei ollut ihme hänen kätensä uupui nopeasti. Mutta harmaat silmät kiiluivat täynnä intoa, kun nainen alkoi huomata liikkeiden jo tarttuvan lihasmuistiin ja sujuvan isku iskulta luontevammin. Se oli yhtä aikaa kiehtovaa, mutta myös pelottavaa.
Tessa ei hurmokseltaan edes tajunnut ripsivän sateen muuttuneen rankemmaksi tai vaatteidensa roikkuvan jo raskaina vedestä. Tessa katseli hieman kummastuneena ympärilleen Ranyardin kehottaessa heitä siirtymään sisään. Mistä nämä lätäköt heidän jalkoihinsa olivat ilmestyneet? Entä milloin aurinko oli vajonnut kokonaan piiloonsa jättäen hämärälle tilaa vallata illan?
"Kiitos sun", Tessa vastasi kiitollisena hymyillen sujauttaessaan omankin tikarinsa tuppeen. Hän vilkaisi märkänä roikkuvia puolipitkiä hihojaan nenäänsä nyrpistäen. "Mitä nopeammin sen parempi", hän tuhahti. Mutta nostaessaan katseensa taas Ranyardiin, oli naisen silmissä erilaista pilkettä. "Nyt olis kai tilaisuus harjoitella sitä pakenemista. Tule!" Samassa Tessa käännähti ympäri ja lähti juoksemaan tallia kohti. Hän levitti kätensä sivuilleen naurahtaen ja antaen sateen iskeä itseään vasten estoitta. Hänhän oli jo aivan märkä, joten oli sama ottaa kaikki ilo irti tästä lämpimästä kesäsateesta. Tämä oli jotain, mitä hän oli tehnyt viimeksi lapsena, ja voi kuinka hyvältä tuntuikaan astua edes hetkeksi niihin huolettoman pieniin saappaisiin. Edes pikkuruisen hetkisen Tessa saattoi unohtaa kädessään puristamansa tikarin ja syyn miksi se oli siinä.
"Et kai sää anna mun voittaa?" Tessa kääntyi huudahtamaan taakseen naurua äänessään ja hymykuopat korkealle nousseiden suupielien ylle uurtuneina.

Re: Näkemiin, Tessa

Posted: Tue May 28, 2019 7:44 pm
by Tinanja
Ranyard tuhahti Tessan toteamukselle kilpajuoksusta sisälle. Siitä ei olisi mitään hyötyä - vain saappaat enemmän kurassa, ja vaatteet vielä märempinä, jos se enää olisi mahdollista. Mutta naisen niin innostunut olemus, lapsenomainen riemu siitä sateesta, ehkä harjoituksien tuoma adrenaliini saivat tämän juoksemaan liiankin ripeästi. Ranyard tuhahti - kai hänen sitten oli juostava. Mies pudisti päätään kertaalleen ennen kuin lähti Tessan perään vain ehtiäkseen samaan aikaan suljetuille tallinoville, vetääkseen sivuoven auki Tessalle. Pian kaksikko, hymyillen toki, oli päätynyt hämärään, muutaman satunnaisen lampun valaisemaan talliin, jonka suojiin myös suurin osa hevosista oli vetäytynyt omalle puolelleen syömään heiniään.
“Tiesithän, ettei kädet levällään juokseminen ainakaan nopeuta askeleitasi?” Ranyard virnisti leveästi Tessalle sulkiessaan viimein tallinoven. Hymy miehen kasvoilla ei näyttänyt katoavan siitä huolimatta, että hän sai puristettua vaatteistaan vettä tallin kiviselle lattialle.

“Et kyllä näytä erityisen väsyneeltä”, Ranyard totesi hetken päästä, hymyn vain levitessä ilkikurisemmaksi tämän katsoessa Tessaa ja tämän märkää olemusta arvioiden. Mies kuitenkin vakavoitui hetkeksi vilkaistessaan Tessan ohessa kapeahkoa tallinkäytävää ja sitten Tessaa. Tämä ei oikein sopisi harjoittelun jaktamiseen.
“Varmaan kuitenkin haluat illasta kaiken irti?” kysyvä kulmienkohotus sai katseen palaamaan takaisin Tessaan. “Iltaa on vielä jäljellä…”, Ranyard jatkoi mietteliäänä astellessaan tallin käytävää pitkin tallin takaosia, ja omia tavaroitaan kohden. Hän veti ulommas sivulle työnnetyt tikkaat, jotka johtivat tallinvintille.
“Tallinvintillä on tähän vuodenaikaan enemmän tilaa ennen tämän vuoden satoa… Sieltä varmasti liikenee kulmaus jos toinenkin harjoitteluun?”

EI mennyt pitkään, että Ranyard kiipesi tikkaat muutamalla askeleella ylös, vain kumartuakseen auttamaan Tessan ylös, melkein vetäen tämän vintin luukusta hämärälle tallinvintille.

Re: Näkemiin, Tessa

Posted: Tue Jun 04, 2019 8:24 pm
by Kide
Tessa oli odottanut Ranyardilta kieltävää murahdusta, kädenheilautusta tai pään puistelua. Viimeisimmän hän saikin, mutta sitten naisen iloiseksi yllätykseksi palkkasoturi lähti juoksemaan. Tai ehkä se oli pikemminkin harppomista, mutta joka tapauksessa mies sai eteenpäin kipittävän Tessan tallin ovilla kiinni. Ranyard ei näyttänyt olevan aivan yhtä ihastuksissaan sateesta, mutta jättäytyi yhtä kaikki sivummalle avatakseen Tessalle oven. Herrasmies, satoi tai paistoi, Tessa mietti astuessaan sisään märkiä hiuskiehkuroita korvan taakse sukien. Jos sade ei olisi rummuttanut tallin kattoa kuin sadan sotilaan marssi, olisi heidän vaatteistaan tippuva vesi varmaan kuulostanut omalta pieneltä sadekuuroltaan.
"Tällä kertaa mää saatoin haluta jäädä kiinni", Tessa vastasi virnistäen vähintään yhtä leveästi ja kallisti samalla päätään puristaakseen letistään enimmät vedet pois. Sitten hameenhelmasta ja lopulta myös paidanhihoista. Pian tallin lattialla olikin kaksi pientä lätäkköä, yksi heidän molempien allaan.

Nyt kun Tessa oli saanut hetken tauon tikarin käsittelystä, tunsi hän entistä selvemmin käsivarttaan pitkin leviävän jomotuksen, mutta nyökkäsi siitä huolimatta Ranyardin kysymykselle. "En mää olekaan väsynyt, jatketaan vaan."
Tessa lähti seuraamaan Ranyardia tallin käytävää pitkin kurtistellen itsekin kulmiaan sen kapeudelle. Hänestä näytti kuitenkin siltä, että Ranyardilla oli jokin idea. Tessa oli jo kysymäisillään mitä mies oikein aikoi, mutta samassa Ranyard pysähtyi ja oli jo vetäissyt jostain tikkaat käsiinsä. Tessa nosti kädet lanteilleen ja katseli miestä kysyvästi pää kallellaan.
"Sää näytät tuntevan vähä muutakin kun kirveet ja tikarit", Tessa hymähti ja oli vinosta hymystään huolimatta yllättynyt. Joko mies oli jossain vaiheessa elämäänsä tehnyt töitä tallilla tai sitten tuo vain oli ennenkin käyttänyt tallinvinttejä hyödykseen. Mutta Tessasta tuntui, että tuskin aiemmin tähän tarkoitukseen.
Naisen tuskin tarvitsi astua ensimmäistä porrasta pidemmälle, kun Ranyard kiskaisi hänet ylös melkein kuin räsynuken. Siltä Tessa kyllä epäili tuon sateen jälkeen näyttävänkin, mutta suurimman osan hänen huomiostaan varasti palkkasoturin märkien paidanhihojen alla pullistelevat käsivarret, kun hän auttoi Tessan ylös.
Vintti oli hämärä, mutta tilaa siellä tosiaan riitti kuten Ranyard oli luvannut. Tessa nappasi ennen kiipeämistä taskuunsa laitetun tikarin taas käteensä kävellessään keskemmälle vinttiä ympärilleen katsellen.
"Miten olis vielä niitä otteista irtautumisia?" nainen ehdotti ääntään korottaen, sillä sateen pauhu oli vieläkin huumaavampi vintillä. Pian heinäpöly paksunsi entisestään kostean kuumaa vintin ilmaa, kun kaksikko kiepahteli sinne tänne, Ranyard Tessaa pidellen ja nainen irti venkoillen tai miestä kylkeen tikarin huotralla tökkien. Tessa ei tiennyt valuiko hänen kaulallaan enemmän vettä hiuksista vai hikeä, mutta se ei naista hidastanut. Ranteen pyöräytys sinne, potku tänne ja tikari tuonne. Liikkeet alkoivat käydä tutuiksi ja harjoittelu alkoi tuntua enemmänkin erikoiselta, karulla tavalla kauniilta tanssilta. Harmi vain, ettei todellinen tilanne tulisi tuntumaan tältä. Ilman riskiä oli helppo onnistua, mutta jos pelissä olikin enemmän toisi myös pelko ja jännitys oman lisänsä. Se olisi lisä, jota ei voinut harjoitella.
Tessa oli jälleen onnistunut pyöräyttämään itsensä vapaaksi ja oli kääntymässä osoittamaan iskupaikkaansa Ranyardiin, kun hän sai huomata kengän kannan alle eksyneen heinätupon olevan pahin vastustajansa tähän mennessä. Se oli vain odottamaton vilahdus, kun Tessa oli hiiren vikinää muistuttavan äännähdyksen saattelemana rojahtanut Ranyardia päin. Tessa olisi päätynyt polvilleen Ranyardin kenkien päälle, jollei mies olisi ehtinyt kahmaisemaan naisesta kiinni näyttäen mitä hänen todelliset refleksinsä olivat. Ranyard auttoi Tessaa löytämään tasapainonsa, mutta sen sijaan, että Tessa olisi vetäytynyt irti märästä syleilystä nosti hän vain katseensa ylöspäin Ranyardin silmiin heidän kasvojensa lähes hipoessa toisiaan. Harjoittelusta hengästyneinä heidän rintansa kohoilivat toisiaan vasten ja lämmin hengitys siveli molempien kasvoja.
"Musta tuntuu, että tämä harjoittelu riittäis tälle iltaa, mutta..." Myös Ranyard oli kumartunut katsomaan Tessaa, joten Tessan tarvitsi vain varvistaa ja heidän huulensa hakeutuivat yhteen. Samassa Tessa oli jo ilmassa ja matkalla kohti lähintä heinäkasaa Ranyardin kannattelemana, huulet suudelmasta heidän alas kaatuessaankaan tuskin irroten. Seurasi sarja kiivaita suudelmia, puuskahduksia ja ähkintää, kun kaksikko kiskoi märkiä vaatteita pois niin itsensä kuin toistensakin päältä. Paikka, aika ja syy jäivät toiselle sijalle, arvottomalle sijalle, kun hetken Tessa tiedosti vain heidät kaksi.

Re: Näkemiin, Tessa

Posted: Sat Jun 08, 2019 12:43 pm
by Tinanja
Ranyard oli yllättynyt, miten aktiivisesti Tessa halusi osallistua harjoitteluun ulkona tehdyn harjoittelun jälkeenkin. Toki lämpimällä vintillä sateen hakatessa kattoa vasten kosteus ja lämpö tiivistyivät entisestään sekoittuen aiemmin ulkona heidän päälleen sataneeseen veteen ja hikeen. Ranyard oli melko varma, että harjoittelun keveydestä huolimatta tämä lämpö oli saanut hänestä enemmän hikeä irti kuin mitä sade oli ehtinyt heitä kastella. Siitä huolimatta Tessa edistyi hyvin, livahtaen yhtä tiukemmista ja vaikeammista otteista irti. Ranyard epäili, etteivät tuon pääsääntöisesti kohtaamat hyökkääjät todennäköisesti osaisi juurikaan mitään muuta kuin raakaa voimankäyttöä, mistään tekniikoista olisi turha puhuakaan. Tämä kävisi siis Tessalle harjoitteluksi paremmin kuin hyvin, ja Ranayrd alkoi olla jopa jossain vaiheessa sitä mieltä, että tuo voisi karatakin jonkun hyökkäyksestä, jos muistaisi tositilanteessa toimia kuten tänään oltiin harjoiteltu.

Tessan horjahtaessa Ranyard tosin tarttui tähän lähinnä refleksinomaisesti vetäen naisen lähemmäs itseään, estäen tämän kaatumisen lattialle. Pian heinäkasa oli heidän allaan, ja venyvät, märät ja ihoon liimautuvat vaatteet seurasivat toinen toisiaan, kun he yrittivät päästä niistä mahdollisimman pian eroon. Voi kyllä, tämä oli parempi kuin hyvä lopputulos päivän harjoittelulle, eikä miehellä ollut mitään sitä vastaan painaessaan huulensa tiukasti Tessan huulia vasten ja antoi viimeistenkin järkevien ajatusten valua pois päästään - millään muulla kuin Tessalla ei ollut siinä hetkessä mitään väliä.

Ranayrd havahtui kuullessaan tallin puolelta jotakin, kun he olivat viimein rauhoittuneet toistensa syleilyyn kuumankostealla vintillä - vaikutti siltä, että vähitellen pitkää iltaa edeltäneet monimuotoiset harjoitukset olivat vaatineet heiltä molemmilta veronsa. Hitaasti kaiken keskellä molempien hengitys oli tasaantunut ja rauhoittunut, mutta kosteus heidän vartaloiltaan ei ollut haihtunut mihinkään, päin vastoin iho tuntui liimautuvat ihoa vasten yhä tiukemmin ja tiukemmin. Palkkasoturi kurtisti kulmiaan, kun hänen äsken kuulemansa ääni ei kadonnut mihinkään. Päin vastoin, askeleet, jotka tallin varsinaisesta kerroksesta heidän alapuoleltaan kuuluivat, eivät olleet hevosten kavioiden ääniä vaan ne kuulostivat epäilyttävästi ihmisen askeleilta. Ranyard ei liikahtanutkaan, mutta jäi kuuntelemaan askeleiden liikkumista tallissa edestakaisin - kuulosti siltä, että tämä oli tullut antamaan yöruuat hevosille. Mies saattoi vain toivoa, että tuon ei tarvitsisi hakea lisää heiniä vintiltä. Samaan aikaan se kertoi Ranyardille, että ilta oli jo kovaa vauhtia kääntymässä yöksi, ja hänen lähtöaikeensa näyttivät valuvan aamulle yhä nopeampaa tahtia.

Tuolla ei kuitenkaan ollut mikään kiire lähteä, varsinkaan kun ilta oli saanut näin miellyttävän käänteen. Tessaan vilkaistessaan mies kohotti sormensa huulilleen sanaakaan sanomatta, kun askeleet kuuluivat jo suurinpiirtein heidän altaan. Siitä ei olisi pitkä matka tikkaiden - ja heidän luokseen.
“Tule”, Ranyard kiepautti itsensä Tessaan alta tämän vierelle. Miehen ääni oli tuskin kuultava, kun tämä jatkoi kuiskaamistaan. “Hän tuskin tulee kovin perälle”, tuo viittasi ohimennen tallin vintin nurkkaa, jonne oli kannettu satunnaisia laatikoita täynnä valjaidenosia ja muita hevostarvikkeita, sekä vielä jonkin verran tynnyreitä, joissa oli viime vuoden viljaa tallessa ennen tämän vuoden satoa.

Siitä huolimatta, miten Ranyard näytti hetkeksi vakavoituneen askeleita kuullessaan, oli tämän olemukseen ja ilmeeseen nopeasti eksynyt takaisin myös ilkikurisuutta ja silmäniskuja miehen katseen mittaillessa Tessaan kehoa. Ehkä… Ehkä hän saisi tuosta vielä seuraa loppuyöksikin?

Re: Näkemiin, Tessa

Posted: Sun Jun 09, 2019 3:21 pm
by Kide
Tessa huokaisi raukeasti ja rapsutti paljasta takapuoltaan, jolla saattoi edelleen tuntea heinien pistot, vaikka makasikin nyt Ranyardin päällä. Tessan ainoa kuiva asuste, polvien yli yltävät sukat, joista toinen oli vielä paikoillaan mutta toinen painunut paksulle mytylle naisen nilkan ympärille, oli jo sekin kostunut, tällä kertaa puhtaasti hiestä. Kattoa rummuttanut sade jatkui edelleen, mutta nyt mukavan vaimeana. Sen ansiosta myös Tessa erotti alhaalta tallista kuuluvat askeleet, joiden vain jatkuessa kiinnitti hänkin niihin huomionsa.
Tessa kohotti päänsä Ranyardin arpiselta rinnalta nähdäkseen kuuliko mieskin äänet. Oli kai ollut typerää olettaakaan sellaista mahdollisuutta, ettei Ranyard olisi selvästi vielä hereillä ollessaan niitä kuullut. Tessa puri huultaan ettei olisi nauranut - hehän olivat kuin kaksi lasta jäämäisillään kiinni pahanteosta. Tosin Tessan mielestä heidän äskeisessä vauhkossa hetkessään ei ollut mitään pahaa, saatika lapsille sopivaa. Päinvastoin se oli ollut heille molemmille mitä mukavin ja tarpeellisin hetki, mutta tilan omistaja voisi toki olla asiasta eri mieltä. Tessa nyökkäsi kuitenkin Ranyardin eleelle ja sanoille, vaikkakin kaikkea muuta kuin totisena.
Suuresta koostaan huolimatta palkkasoturi kierähti hämmästyttävän hiljaa ja helposti pois Tessan alta. Nainen yllättyi kuinka pisteleviltä heinät nyt tuntuivatkaan hänen paljaalla ihollaan, vaikka hetki sitten hän oli niitä tuskin edes huomannut. Tessa oli ajatellut sivummalle siirtymistä vain varotoimena, mutta Ranyardin kuiskaus sai naisen jähmettymään alhaalta kuuluvia ääniä tarkkaillen.
"Tuleeko... se tänne?" hän kuiskasi jopa vieläkin hiljempaa, eikä edes odottanut kysymykselleen vastausta vaan kömpi hiljaa ylös. Ranyardin huoleton, lähes ilkikurinen virne nostatti kuitenkin hymyn takaisin Tessankin huulille ja hän puisteli huvittuneena päätään tietämättä itsekään ollakko enemmän huvittunut vai häpeissään. Ehkä hieman molempia, sillä virneestään huolimatta nainen nappasi märän aluspaitansa lattialta ja painoi sen siihen tarttuneista oljista ja roskasta välittämättä rintaansa vasten hipsiessään hiljaa Ranyardin perässä vintin pimeimpään nurkkaan. Hän painautui kyykkyyn aivan Ranyardin kuumankosteaan kylkeen kiinni ja jäi vain tuijottamaan vintin luukkua, jonka raoista kajasti hieman liikkuvaa valoa. Ja puri taas huultaan hillitäkseen hervottomaksi pyrkivää virnettään.

Tessa kuulosteli tuskin hengittäen heidän altaan kuuluvia askelia, kolahduksia ja rahinaa. Hieman lisää askelia, jotka pysähtyivät Tessan arvion mukaan juuri luukun alapuolelle.
"Hemmetin Jans... koskaan siisti jälkiään..." Osa alhaalta kuuluvasta vihaisesta mutinasta oli erotettavissa. Sitten muutama luudan suhahdus. Joku muu taitaisikin saada syyt niskoilleen heidän sotkustaan.
"Eikö vain Rama?" Yksi hevosista puuskahti hiljaa. "Huomenna se hunsvotti oppii muistamaan." Edelleen Tessaa lähinnä nauratti, vaikka myös harmitti sen todennäköisesti vielä nuoren Jans-pojan puolesta, joka kuulisi tästä kunniansa. Mutta seuraava ääni sai naisen jähmettymään. Se oli kirskahdus lattiaa vasten ja puun narinaa, muutama askel lisää ja kopsahdus, kun tallirenki laski tikkaat nojaamaan takaisin paikoilleen sivummalle. Tessa vilkaisi Ranyardia silmät niin suurina, että jopa siinä hämäryydessä ne erotti.
"Tikkaat!" hän kuiskasi kädellään luukulle osoittaen aivan kuin Ranyard ei muka itse olisi ymmärtänyt mitä juuri tapahtui. Mutta Tessalla ei ollut aikomustakaan paljastaa heitä, vaikka se tarkoittaisi, että hän joutuisi hyppäämään täältä alas nilkkansa nyrjäyttäen. Se olisi kuitenkin paljon pienempi paha kuin se häpeä, jos heidän puuhansa paljastuisivat.