Page 2 of 2

Re: Uudet luudat lakaisevat

Posted: Mon Feb 24, 2020 7:26 pm
by Viherkivi
Tessan kysyessä kaartilaisista, Viluttaren ilme happani hieman -- joskaan ei tarjoijatarta kohtaan, vaan kollegoita.
"Itse asiassa, eivät.", hän sitten sanoi ja otti uuden pitkän huikan tuopistaan. "Sanovat vain ettei etelän pillun tarvitse mitään tietää ja röhöttää nauravat päälle, mokomat siat."

Olihan hän kuullut jotain kapinayöstä, mutta ei mitään asiallista ja luotettavaa.
Sekin Kontionperälän kiroja, ei siellä puhuttu juuri muuta kuin herra Punajuurikkaan lehmän vasikoinnista, kun se oli mennyt pieleen, tai vastaavista asioista. Vaikka kärpäsenlian kokoinen läntti kartalla kai herrojen papereissa ja arkistoissa kuuluikin Phoeben suuralueeseen, ei siellä juurikaan piitattu mitä suuren kaupungin sykkeessä tapahtui. Sama se oli jäätiköllä, vaikka jäätikköhaltioiden keskuudessa kuohuikin joskus omia poliittisia kahnauksia. Niistä Vilutar ei kuitenkaan aikonut ei-jäätikköläisille puhua.

"Taisinpa lähteä ennen kuin kaupungissa todella kuohahti.", hän sitten totesi kun Tessa asiasta kysyi. "Tai alkusointujen aikana tuli ainakin läksittyä, uskoisin." Hän pyöritteli tuoppia kädessään ja yritti tehdä mielessään jotain aikajanaa kasaan, mutta ruoka ja juoma turruttivat ajattelun, kun veri pakkautui aivoista mahan seutuville.
"Ehkä ihan hyvä että pääsin pois jaloista. Ei tarvinnut manata ketään jääksi.", Vilutar sitten totesi vinosti hymyillen, vaikka eihän hän osannut parhaimpien etelän noitien kirouksia ja loitsuja laisinkaan. Vaikka olisihan se ollut hyödyllistä vain laulaa uhkaavan katuryöstäjän sydän jääksi...

"Olen kyllä pistänyt merkille, että kansa täälläpäin on edelleen pistoksissa.", hän lisäsi mietteliäänä ja kääntyi katselemaan kapakan kansaa, jotka kaikki vaikuttivat epäilyttävästi keskittyvän ihan kaikkeen muuhun kuin häneen ja tarjoilijattareen. Vilutar melkein odotti jo jonkin 'valkoisen ritarin' nousevan tuoliltaan ihmettelemään mitä Vilutar Tessaa oikein kuulusteli.

Re: Uudet luudat lakaisevat

Posted: Mon Mar 02, 2020 7:10 pm
by Kide
Tessa ei ollut uskonut pistävänsä niin kipeään kohtaan kuin teki. Hän oli ajatellut sanojaan vain vitsiksi, mutta Viluttaren ilmeestä päätellen taustalla sattuikin olemaan kitkerä totuus. Ehkä hänen ei olisi pitänyt olla niin yllättynyt siitä, että kaarti kohteli kaukaa tullutta ja vieläpä naispuoleista haltiaa kuin jonkinlaisena uutena koristeena, joka voitiin heittää piristämään kituvaa syrjäkylää. Tessa tuhahti turhautuneesti ja pyöräytti silmiään, mutta kääntyi sitten varmuutta silmissään katsomaan Vilutarta.
"Eiköhän ne pian huomaa sun arvos ja johan sitten muuttuu hommien laita", hän vakuutti haltialle. Tessalla oli semmoinen kutina, ettei tämä haltia antaisikaan muiden loputtomiin kävellä ylitseen ja hyvä niin.

Oli todellakin hyvä, että Vilutar oli ehtinyt lähteä ennen Veristä yötä. Sitä kokemusta Tessa ei toivonut kenelläkään turhaan - tai ei ainakaan kovin usealle.
"Ehdottomasti parempi, vaikka olis täällä kyllä ollut tarvetta lisämanauksille", Tessa vastasi naurahtaen, mutta huvittuneisuus ei noussut hänen silmiinsä asti. Sen yön muisteleminen nostatti edelleen hänen niskakarvansa pystyyn, vaikka toisaalta aamuyön muisteleminen, tai se mitä hän siitä saattoi muistaa, hymyilyttikin edelleen.
Tessan katse seurasi Viluttaren katsetta Lohikäärmeen asiakkaisiin.
"Kyllä täällä moni vaikuttaa olevan edelleen varuillaan, mutta kyllä mää vähän luulen, että kun viimoset korjaukset sen yön jäljiltä on tehty, alkaa nekin muistot hämärtyä vähemmän synkiksi." Niin siinä aina tapasi käydä, ainakin niiden kohdalla, jotka olivat olleet sivustakatsojia ilman minkään korvaamattoman menettämistä. Ja sitten olisi aika entistä railakkaampien sankarilaulujen. Tessa nielaisi huokauksensa miettiessään, minkähänlaista säkeistöä hän saisi täällä kuunnella silloin viikosta toiseen, enemmän ja vähemmän epävireisenä. Onneksi sekin loppuisi aikanaan.
Lähimmästä pöydästä hoippui tiskille pitkä puolhaltiamies. Tuoppi ja muutama kolikko kolahtivat tiskiä vasten melkein yhtä aikaa. Muuta ei tarvittu, niin Tessa kaatoi jo hymyillen lisää olutta miehelle, jonka kädet siirtyivät pitämään tuopista omistavasti, mutta katse lipui odotellessa Viluttareen. Mies leväytti näkösälle yllättävän puhtaan hammasrivistönsä virnistäessään hyväksyvästi Viluttaren suuntaan ennen kuin palasi muuten huojuen, mutta oluttuoppia varjellun vakaasti pitäen, takaisin pöytäänsä.
"Sun uusi tyylis taisi justiinsa saada myös uuden ihailijan", Tessa naurahti. "Tosin taitaa olla, ettei Fadel itse muista sitä enää huomenna", Tessa lisäsi päätään pudistellen, vaikka itse olikin se, joka miehen tuopin täytti uudelleen ja uudelleen.
"Ajattelitko vielä illan päälle palata Kontionperälälle vai jäätkö yöksi kaupunkiin?" Tessa vaihtoi sitten aihetta. Hän toivoi kuulevansa, oliko Vilutar tullut kaupungin muurien sisälle vain kaupungin uudet tuulet nuuhkiakseen vai saattoiko uudella kaartilaisella olla tänne muutakin asiaa. Tosin saattoi olla, että haltia oli vain halunnut päästä tuulettamaan pikkukylän polut hetkeksi takinliepeistään. Ja selvittää mistä löytäisi seuraavan nelitassuisen seuralaisen itselleen.

Re: Uudet luudat lakaisevat

Posted: Thu Mar 05, 2020 11:36 am
by Viherkivi
"Arvoni varmasti huomataan kun kanavarkaudet Kontionperälässä romahtavat.", Vilutar sanoi, ja virnisti vinosti päälle. Vaikka hän haukkuikin nykyistä kohdettaan ja uutta kotiaan, niin oli hän osin kiitollinenkin siitä, että sai viettää aikaansa edes verrattain rauhallisessa paikassa -- vaikka se olikin vain kärpäsen lika kartalla. Tokkopa hänen kanttinsa olisi kestänyt täällä suuren kaupungin sykkeessä, missä rahakkaat tekivät kaikki säännöt. Täälläpäin väki oli kieroa kuin korkkiruuvi, Vilutar uskoi, eikä kenelläkään ehkä ollut puhtaita jauhoja pussissa. Nämä ajatukset saivat hänet luomaan mietteliään katseen Tessaan, mutta suutaan hän ei mietteistään avannut.

"Jotain lurituksia olenkin jo kuullut, mutta aika heikkoina esityksinä.", Vilutar sitten totesi kun puheeksi tulivat Verisen yön jälkipyykit. "En usko että monestakaan laulusta on klassikoksi, väki palannee vanhoihin hyviin kappaleisiin nopeammin kuin ehdit kissaa sanoa."
Vaikka hän uskoikin että Tessa sai kuunnella näitä uusia lauluja kyllästymiseen asti, ottaen huomioon hänen ammattinsa. Vilutar itse nautti näitä kappaleita vielä epävireisempinä Sampan tyyliin. Samppa se ei vain osannut muuta kuin loikoilla nuotin vieressä, eikä muistanut -- osannut ollenkaan? -- sanoja.

Puolihaltian hoippuessa tiskille, Vilutar ei kääntänyt katsettaan tämän katseesta. Jäätikköhaltia ei ollut laisinkaan kaino, vaan avoinna ehdotuksille -- joskin ehdotusta ei tullut, ja vaikka olisi tullutkin, niin olisi saanut tulla hieman selvemmästä lähteestä.
Toisen hoippuessa takaisin pöytäänsä, Vilutar hörppäsi omasta tuopistaan viimeiset huikat ja asetti sitten kämmenensä astian päälle merkiksi siitä että ei kaivannut enää enempää.
"Ihailijat eivät haittaa," hän sitten sanoi, "en suinkaan pahastuisi pienestä vipinästä."

Tessan sanoille siitä että toinen unohtaisi Viluttaren heti huomenna, jäätikköhaltiatar mutristi hieman huuliaan.
"Väitätkö että olen niin unohdettava? Tämä viiltää, syvältä.", hän sitten sanoi, mutta virnisti ja iski silmää päälle osoittaakseen, että vain pelleili.

"Uskoisin jääväni yöksi. Vanhempi kaartilainen saa vahtia Kontionperälää tänä yönä, joskin luulen että hän hoitaa pontikkapannuaan metsässä enemmän. Hän luulee etten tiedä, ja minä annan hänen luulla etten tiedä, tai ehkä hän tietää että tiedän, mutta antaa minun luulla ettei hän tiedä..."
Oli ehkä ollut oikea päätös lopettaa oluen lipittäminen tähän, kun Vilutar huomasi miten sanat vain lipuivat suusta kuin vuolas joki.
"Joka tapauksessa kotimatka on aika pitkä, varsinkin kun minulla ei ole kyytiä. Niin on sitten parempi lähteä hyvin levänneenä ja aamiainen mahassa."

Re: Uudet luudat lakaisevat

Posted: Thu Mar 19, 2020 1:43 pm
by Kide
Tessa kohautti pahoittelevasti olkapäitään Viluttaren ilmeelle, vaikka arvasikin jo, ettei jäätikköhaltia ollut tosissaan.
"Valitettavasti tämä on semmoista ainetta", Tessa naputti sormellaan vieressään pöydällä odottavaa olutkannua, "että ne kauneimmatkin kukkaset jossain vaiheessa unohtuu." Usein se kai oli tarkoituskin. Mutta sitä ennen oli yleensä hetki, jolloin turha tarkkuus unohtui ja salaisuudet raottuivat, ja siihen hetkeen Tessan tienestit pitkälti nojasivat. Tessakin virnisti sanojensa perään tyytyväisenä siitä, että Vilutar osasi olla ottamatta asioita turhan vakavasti.
"Jos sää vipinää kaipaat, niin käväise täällä useamminkin ja kyllä sitä löytyy", Tessa jatkoi naurahtaen, mutta lisäsi sitten Vilutarta kohti nojautuen ja ääntään hieman hiljentäen: "Siis parempaa kuin viinaksissa iltansa uiva Fadel." Tessa vetäytyi takaisin pystyyn ja katsahti vielä mietteliäästi jäätikköhaltiaa. "Mmmm... Tosin ehkä sun silloin kannattais jättää tuo pamputin pois niin valikoima laajentuu", hän totesi virnuillen.

Viluttaren selitys vanhemman kaartilaisen toimista sai Tessan nauramaan. Myös hän pisti merkille, että olut liukastutti suunliikkeitä nopeasti. Harmi vain, ettei Vilutar ollut aikeissa juoda enempää - mikään ei ollut mehukkaampi iltapala kuin tuhdit juorut. Tessa ei kyllä uskonut, että hänen koskaan tarvitsisi tietää yksityiskohtia Kontionperälän toimista, mutta laittoi joka tapauksessa mielensä lokerikkoon talteen myös tiedon paikan vanhemman kaartilaisen taipumuksesta perinteistä vahvempiin juomiin. Ja sen salaamisen tarve kertoi omat lisänsä tilanteesta.

"Meillä olis huonetta vapaana", Tessa tarjosi heti. "Haluisitkos sää käydä ensin pesulla? Mää voin kävästä vaihtamassa lämpimät pesuvedet", tarjoilija jatkoi kuin ei olisi antanutkaan Viluttarelle enää muuta mahdollisuutta kuin majoittua Wanhassa Lohikäärmeessä. "Takaan, että sää pääset huomenissa liikkeelle sekä hyvin levänneenä että hyvällä aamupalalla." Tessa iski silmäänsä.

Re: Uudet luudat lakaisevat

Posted: Tue May 26, 2020 4:56 pm
by Viherkivi
"Ai ai, ei se määrä vaan laatu.", Vilutar muistutti Tessaa, vaikka ei toki kaihtanutkaan vipinöitä itse. Hän taputti pamppuaan, ja lisäsi sitten melkoisen ilkikurisesti, "ja tätähän voi pitää sellaisena -- hm -- mittatikkuna."
Vilutar tosin tarkoitti tällä kahtakin asiaa -- toki se toimi fyysisenä mittana paremmin kuin hyvin. Mutta se myös piti erossa kaikki sellaiset sielusyntyiset häviäjät, jotka eivät pitäneet naisista vahvoissa rooleissa, koska kokivat sen uhkana omalle egolleen. Toki vahva ja kykenevä jäätikköhaltiatar saattoi myös olla nöyrä ja palvelualtis, mutta vain niille, jotka ansaitsivat sen. "No jaa, eiköhän sitä hauskaa ja vipinää ajan kanssa löydy.", hän sitten totesi, kun muisti, että se ei ollut tämän matkan ensisijainen syy.

"Pistä huone varaukseen, jos se sopii.", hän pyysi sitten Tessalta. "Pitäähän minun mennä katsomaan niitä koiranhurttia, jos kerran tänne asti tulin niiden takia; tässähän melkein mukavassa seurassa ja kylläisenä vallan unohtaa." Vaikka tokihan lämmin pesu houkutteli... Mutta Vilutar oli järkevä olento, hän tiesi että koirain kennelissä ei todellakaan ollut puhdasta, ja kun pyöri samoissa tiloissa koirien kanssa, alkoi haista siltä missä ne pyörivät. Oli siis järkevintä palata vasta kun koirat oli katsastettu, ja sitten käydä pesulle ja petiin.

"Kuka tietää, ehkä sieltä löytyy jo joku karvakuonoinen kaveri tueksi ja turvaksi!", hän sitten naurahti, joskaan ei uskonut että majatalon henkilökunta tulisi nauttimaan haukkuvasta vieraasta, puhumattakaan siitä jos kyseessä oli mahdollisesti vähemmän sisäsiisti pentu.
"Jos nämä koirat ovat yhtä hyviä kuin sanot, siitä ei liene liikaa vaivaa?", hän sitten varmisti vielä.

Re: Uudet luudat lakaisevat

Posted: Sun May 31, 2020 3:02 pm
by Kide
"Täällä odottelee sekä huone että pesuvedet sun paluutas", Tessa lupasi leveästi hymyillen. "Vaan sun kannattanee pitää kiirettä, jos vielä tälle iltaa mielit Hurttanurkan isäntää jututtaa. Vanha kun on, mies kuulemma nousee ennen kukonlaulua, tai varmaan tässä tapauksessa ennen pentujen vikinää, ja sen myötä onkin vällyjen alla jo ennen iltahämärää." Keskustelun välissä Tessa otti juuri tavernaan saapuneen ja suorinta tietä tiskille kävelleen pariskunnan tilauksen iltasesta ja viinistä ja viittoi heille viimeisten vapaiden pöytien paikat.
"Jos sää karvakaverin sieltä löydät", Tessa kääntyi takaisin Viluttaren puoleen kaksikkoa autettuaan, "niin mää luotan sun harkintakykyyn onko siitä täällä yöpyjäksi." Puhuessaan hän nosti pari lasia pöytään ja kääntyi huikkaamaan juuri saadun tilauksen keittiölle. Samalla hän kurotteli viinipullon käsiinsä keittiön oven vierestä toiseksi ylimmältä hyllyltä.
"En mää sua kadulle passita, vaikka ulisijan kanssa saapusitki, mutta se tarkottais aamusella kiukkuisia asiakkaita, jotka vaatis lepyttelyä. Ja se taas tarkottais sitä, että mää oletan sun tippien olevan muhkeat." Tessa iski Viluttarelle silmää viininkaadon lomassa ja virnisti, vaikka sanojen taustalla olikin suora totuus.
Itse asiassa Tessa jäi odottamaan mielenkiinnolla löytäisikö jäätikön haltia itselleen sopivan koiran ja millainen se olisi. Lisäksi muistellessaan haltianaisen aiempia kuuliaisia ja häntäänsä huiskuttavia seuralaisia tarjoilija oli melkein varma, ettei Vilutar toisi mukanaan räksyttävää piskiä.
Samassa keittiöltä jo tarjottiin lautasparia suurine sämpylöineen ja hillonokareineen. Tessa taiteili lautaset ja viinilasit sutjakasti pienelle puiselle alustalle, sieppasi toiseen käteensä vielä suuren olutkannun ja lähti Viluttarelle kättään huiskauttaen tasapainottelemaan lastiaan asiakkaiden sekaan.

Re: Uudet luudat lakaisevat

Posted: Tue Jun 02, 2020 7:04 pm
by Viherkivi
"Ymmärrän yskän.", Vilutar sanoi kun tarjoilijatar mainitsi muhkeat tipit ja ärsyyntyneet asiakkaat. Tottahan se oli, ei hänen kannattanut emonsa perään itkevää rääpälettä toki ottaa -- sellainenhan piti opettaa sisäsiistiksi ensin, tai hän saisi maksaa vielä lisää mikäli pentu jättäisi huoneeseen ylimääräisiä yllätyksiä. "Palataan.", hän sitten huikkasi ja poistui ovesta raittiiseen ulkoilmaan. Ihan pienen hetken hän venytteli ja veti syvään henkeä, kääntyen sitten Tessan ohjeistamaan suuntaan.

Vilutar mittaili katuja pitkin reippain askelin, kuten oli neuvottu. Hän ei toki halunnut häiritä koirankasvattajan iltapuhteita, joten oli ensiarvoisen tärkeää pitää kiirettä. Kaupungin levottomuuden hän kuitenkin pisti merkille. Tuntui kuin hänen univormunsa olisi tuonut mukanaan hiljaisuuden, joka sitten selän takana kohosi taas surinaksi ja sorinaksi. Vilutar ei kuitenkaan ollut näennäisen huolissaan -- vaikka olisihan se vartiokoira tuonut lisävarmuutta partiointiinkin. Suuressa kaupungissa hän tunsi kuinka hänen aistinsa yrittivät venyä kaikkiin ilmansuuntiin, mikä sai hänet ikävöimään kotia -- siellä ei tarvinnut muuta kuin katsoa eteensä... Ei ollut korkeita taloja, ja mutkittelevia kujia, puhumattakaan kaikista suuren kaupungin aromeista. Jäätikköläinen ei ollut aivan tottunut tällaisiin tuoksuihin, saatika ilmankosteuteen, ja sekin oli syy hankkia koira. Ei tarvitsisi sitten itse koittaa nuuhkia vasikkavarkaan jalanjälkiä pitkin metsiä.

Aromit vahvenivat kyllä haltiankin nenään muutaman mutkan jälkeen, ja haukkukuoro pienen matkan päässä antoivat vihjeen siitä että hän oli oikeilla seuduilla. Ilmassa oli paksuna kostean koiranturkin lemu, ja sitten luonnolliset jätökset ja muut hajumerkit. Tila oli korkealla aidalla varustettu, vankkaa puuta, eikä Vilutar harmikseen huomannut yhtäkään reikää mistä olisi voinut vähän kurkistaa. Hän olisi halunnut tarkistaa koiria ensikäteen, varmistaakseen niiden koon ja olemuksen. Ei olisi ollut pienestä sylikoirasta paljon hyötyä virantoimituksessa, jos esimerkiksi Samppa vaikka potkaisisi sellaisen toiselle puolen peltoa; Vilutar tosin epäili että Kontionperälän murheenkryynikään ei pystyisi niin ilkeään temppuun.

Aidan ainoa portti oli vankasti säpessä, joten Vilutar soitti kelloa, ja helinää seurasi aikamoinen kuoro räksytystä ja haukkua. Ainakin äänistä päätellen koirat eivät olleet ihan pieniä, joten Vilutar oli toiveikas odottaessaan että joku tulisi avaamaan. Jos tulisi.

Re: Uudet luudat lakaisevat

Posted: Wed Jun 03, 2020 3:13 pm
by Kide
Ovi narahti kauempana pihapiirissä ja sai rakennuksen kuistilla torkkuneen koiran nostamaan päätään. "Noh, lopetattekos jo", Gemel Fildor, hurttanurkan isäntä, äyskähti ja pihassa raikuva räksytys vaimeni nopeasti muutamiin viimeisiin haukahduksiin ja ulvahduksiin. Pikkuruinen vanha mies käveli ikäisekseen yllättävän kevyin ja ripein askelein pihan poikki portille, rapsuttaen matkalla korvan takaa pariakin koiristaan, joiden lieka ylsi pihatielle asti. Hänen perässään tallusti huomattavasti isäntää hitaammin ja kankeammin samainen koira, joka Gemelin saapumiseen oli herännyt.
"No mutta hyvää iltaa! Kukas on tämä viehättävä neiti, jonka sain vielä iltani iloksi kylään?"
Gemeliä ei oltu alkujaankaan näyttävällä pituudella siunattu ja vanhuuden myötä se vain korostui. Mies oli toista päätä Vilutarta lyhempi, mutta katsoa tapitti hymyillen ylöspäin haltiaan porttia avatessaan. Samalla mies pisti merkille haltianaisen asun.
"Ei kai neitiä ole tänne viran puolesta näin iltasella hätyytetty?" Antamatta Viluttarelle suunvuoroa mies jatkoi heti perään kiirellä: "Voin vannoa, että tällainen mekkala kuin tänä iltana ei ole normaalia saatika toistuvaa. Se oli vain tuo viheliäinen oravaperhe, joka sai koko konkkaronkan sekaisin. Tiedättehän, sellaisen yllätyksen jälkeen nuo koirat tahtovat hetken haukahtaa kaikkea, vaikka muuten eivät juuri korvaansa lopsauta aidan ulkopuoliselle elämälle." Gemel puhui kiireellä ja elehti samalla käsillään hieman vaivaantuneesti. Hän oli saanut portin auki, mutta seisoi vielä sen edessä olettaen, ettei tämä kaartilainen halunnut kuin selonteon naapureita häirinneestä metelistä.
"Toki nuo kaverit aina vieraat ilmoittaa minulle, kuten neiti varmasti huomasi, kun totta puhuen en tuota lehmänkelloakaan tahdo enää nykyään sisälle asti kuulla jollei ikkunaluukku ole auki." Mies kohautti harteitaan pahoittelevasti. "Mutta ei se kyllä ole ketään koskaan ennen häirinnyt", hän lisäsi jääden nyt katsomaan Vilutarta odottavasti, peläten keventäisikö mokoma oravaperheen vierailu hänen olematonta rahapussiaan entisestään.
Vanha koirarouva oli viimein saanut löntystettyä isännän viereen ja istahti aivan miehen jalkaan kiinni. Gemel laski kätensä pehmeästi koiran mustalle päälaelle, jota elävöittivät harmaat karvat kuten koiran päätä muutenkin, etenkin kuonoa. Ei ollut vaikea huomata, että tämä rouvaskoira oli elänyt jo liki kaksi vuosikymmentä ja vietti nyt elämänsä laiskaa ehtoopuolta. Heidän vierastaan koira katseli lauhkeasti eikä yrittänytkään päästä Gemelin ohi tarkempaa nuuhkaisua varten. Koiravanhus tiesi paikkansa.