Päivän hyvä työ

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Päivän hyvä työ

Post by Kuparirapu »

Naenija vakuutteli olevansa kunnossa, ja vaikka nainen näyttikin kyllä pysyvän tolpillaan, Vareo epäili hänen olevan varmasti jo kuolemanväsynyt. Kalju mies kerätessä vajaan vesikannun ja kostean liinan käsiinsä parantaja antoi painokkaasti ohjeita Dirgelle, että tämän pitäisi antaa käden parantua rauhassa seuraavina päivinä. Vareo vilkaisi vanhempaa miestä, Dirge oli tunnettu siitä että vannoi ajavansa ennemmin itsensä hautaan kuin heittäytyvänsä laiskaksi.
Tuo samainen jääräpäisyyden takia hän olikin sitten päätynyt makaamaan verta vuotaen kujalle, ja seuraava pysäkki olisi ollut mullissa jollei Naenija olisi ehtinyt apuun.
Dirge näytti ymmärtävän tämän itsekin, katsellessa kämmenselkänsä tikkejä ja liikutellen sormiaan varovaisesti.
"Hrmm, kyllä tämä tuntuu jo huomattavasti paremmalta...mutta uskon neidin sanaa. Käyttelen sitten vasenta kättä, saavat ne muut rimppakintut kanniskella raskaammat tavarat."

Työntäen tuolinsa taaksepäin Vareo katsoi molempia ja nyökkäsi sitten ovea kohti sanoen:
"Taitaa olla aika lähteä. Yömyöhäisellä kaartilaiset alkavat maleksimaan kaduilla, ja niistä kahdesta aiemmasta sankarista päätellen he ovat jo valmiiksi huonolla tuulella. Parempi ehtiä sisätiloihin ennen sitä."
Vareo hymyili hieman sanoilleen, mutta ei kokonaan vitsaillut. Hän ei halunnut tieten tahtoen riskeerata että kävelisi yksinään päin kaartilaisia, ja joutuisi selittelemään kuka oli ja mistä tuli.

Vareo harppoi tiskille ja laski tavarat paikan omistajan eteen. Tämä katsoi veritahraista liinaa kuin vanhaa lumppua, nenäänsä nyrpistäen. Vareo kaivoi hieman rahapussiaan, ja työnsi tavaroiden viereen muutaman hopeasayrin.
"Kas tässä. Kaatakaa vaikka yksi lasi itsellenne, ehkä sen pohjalta löydätte samalla hyvää tuulta."
"Juokaa se tämän kievarin vieraanvaraisuudelle ja mitä ystävällisimmälle asiakaskunnalle," Vareo sanoi korottaen ääntään, viitaten samalla leveästi kädellään koko saliin. Aiemmin sisään marssinut kaksikko mulkaisi häntä nyrpeästi, ja toinen kohottautui jo tuolillaan, ilmeisesti kuvitellessaan kunniansa olevan loukattu. Mutta hänen takaansa hilpeä asiakasjoukko kohotteli tuoppejaan ja nauroi Vareon sanoille. Vareo jätti ärtymystään tuhisevan isännän taakseen, odotellen että Dirge ja Naenija pääsivät liikkeelle.
"Voi olla ettet ole enää tervetullut tänne," Dirge sanoi matalasti pidellen tikattua kättään varovaisesti rinnallaan.
"Siihen vähän tähtäsinkin," Vareo vastasi ja hänen suupielensä nykivät pidätellystä hymystä. Dirgen silmien ympärillä olevat rypyt syvenivät vanhan miehen hymyillessä ja muhkeasti hekotellen hän lähti avaamaan ovea, Vareon viitatessa Naenijaa menemään ensin.
Hänellä oli omasta mielestään hieman varaa olla kohtelias tänä iltana.
"Vie sinä neiti kotiin asti, minä tulen muutaman kadunvälin matkassa ja lähden sitten hautautumaan vällyihini," Dirge totesi käsi ovenkahvalla. Vareo kohottaessa kulmaansa vanha mies kohautti olkapäitään viattoman näköisesti.
"Parantajan määräys, minkäs teen," hän lisäsi.

//Pieni edit selkeyden vuoksi//
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Päivän hyvä työ

Post by Kide »

Naenija henkäisi antaakseen tiukan vastalauseen Dirgen toteamukselle käden hyvästä kunnosta, mutta loksautti suunsa kiinni ja nyökkäsi hyväksyvästi miehen lopulta luvatessa noudattaa hänen kehoitustaan. Tosin haltia ei ollut edelleenkään varma toteutuisiko lupaus. Vareon sanat sen sijaan saivat neidin katsahtamaan tätä tarkkaavaisesti. Sanat kuulostivat leikkisästi lausutuilta eikä Vareo vaikuttanut syvemmin huolestuneelta, mutta Nana ei voinut olla pohtimatta oliko sanojen takana syvempikin ajatus. Toki hän itsekin halusi päästä viimein kotiin lepäämään ilman hidastuksia matkan varrella, mutta väsyneenäkin hänen mielikuvituksensa jaksoi tehdä ylimääräisiä tulkintoja.
"Hyvä ajatus. Ja uskoisin meidän kaikkien kaipaavan myös lepoa mahdollisimman pian," Naenija vastasi Dirgen kädelle, jota kohti ruskeat silmät olivat jälleen harhailleet.
"Kiitos," hän vielä kääntyi huikkaamaan Vareon perään, kun tämä lähti palauttamaan astiat majatalon isännälle. Naenija ei totisesti olisi halunnut tehdä sitä itse. Pelkkä vilkaisu tiskin takana nyrpeän näköisenä heitä kohti tuijottavaan mieheen sai haltian tuhahtamaan kiukkuisesti. Nana pujotti laukkunsa hihnan päänsä yli Nafia väistellen ja työnsi lopuksi hihnan liskon etujalkojen alle. Hän ihmetteli majatalon isännän nostattamaa ärtymystä ja koitti ajatella asiaa hänen kannaltaan. Kuluneen pöydän pintaan jääneitä, mustilta näyttäviä veritahroja katsoessaan haltia totesi, että ehkä isännän kiukku olikin oikeutettua. Vareon tuolin ympärillä vielä paikoittain kimmeltävät vesiroiskeet puoltivat asiaa. Kaikesta tästä huolimatta pieni kiukku kupli Naenijan sisällä. Huokaisten haltia nousi tuoliltaan ja pyyhkäisi viittansa helman suoraksi. Hän totesi olevansa aivan liian väsynyt ajattelemaan enää selkeästi.

Vareon korotettua ääntään tiskillä sekä Naenija että Nafi kääntyivät yllättyneinä katsomaan miestä. Lausahduksen jälkeen parin pöydän päästä kuului tuolin kirskahdus, kun toinen viimeisimpinä majataloon tulleista nuorista miehistä oli nousemaisillaan ylös. Naenija sulki silmänsä ja lähetti mielessään lyhyen toivomuksen jumalille, tai kenelle tahansa joka kuuntelisi, ettei tästä nousisi uutta ongelmatilannetta. Haltia piti toisella kädellään tukea tuolinsa selkänojasta ja mietti, selviäisikö vielä lisäviivytyksistä. Muiden asiakkaiden naurunremakka sai Nanan raottamaan varovasti silmiään ja hän sai helpotuksekseen huomata nuorukaisen istuutuneen takaisin ja Vareon palaavan tiskiltä. Haltia seurasi hienoinen ryppy kulmakarvojensa välissä miesten hilpeää sananvaihtoa ja suuntasi ulos päätään pudistellen Dirgen pidellessä ovea auki. Viivaksi puristautunut suu kaartui kuitenkin pieneen hymyyn haltian astuessa oviaukosta, kun Dirge kertoi lähtevänsä lepäämään pian, kuten Nana oli ehdottanut. Jotain vaikutusvaltaa hänen sanoillaan sentään oli tähän ilmeisen kovapäiseen kaksikkoon.

Ulkona Naenija hengähti autuaasti syvään, mutta samalla myös kietoi viittaansa tiukemmin ympärilleen. Ulkoilma oli ihanan raikasta lämpimän ja juottolalle ominaiseen tapaan tunkkaisen ilman jäljiltä. Vaikka päivä oli ollut hyvin lämmin, oli ilma viilentynyt illaksi nopeasti. Kesän kasvien ja suolaisen meri-ilman tuoksujen sekoitus oli voimistunut illan kostean ja seisovan ilman myötä. Tuoksu oli Phoebelle hyvin ominainen ja se vaikutti Naenijaan rentouttavasti. Nafi sen sijaan näytti kuin kutistuvan, kun se peruutti paremmin Nanan hiusten alle suojaan viileältä ulkoilmalta. Pitkä häntä oli vielä sisällä riippunut vapaasti, mutta nyt se pujahti vaalean viitan alle piiloon. Nana nosti hupun päähänsä valmistautuessaan kotimatkaan. Nafi ei osannut edelleenkään täysin rentoutua miesten läsnäollessa, vaan työnsi päätään hupun alta kuononmitan verran esiin ja kurkisti taakse nähdäkseen missä mieskaksikko oli. Lisko venytti huppua niin, että Nana joutui kiskaisemaan huppua toiselta puolelta takaisin ja ojentamaan hieman vinoon liikahtanutta pääkoruaan. Oranssit silmät eivät kuitenkaan halunneet päästää miehiä näkyvistään, vaan Nafi jatkoi hupun kiskomista sinnikkäästi. Naenija totesi itsepäisen liskon kanssa taistelua helpommaksi kääntyä miehiä päin ja astella hetken sivuttain, kunnes Vareo ja Dirge pääsisivät heidän rinnalleen.

Katu aukesi pimeänä ja tyhjänä molempiin suuntiin. Muutamista kadun varrella olevista taloista loisti ikkunaluukkujen raoista hieman valoa, joka raidoitti eteenpäin avautuvaa katua. Tumma ja kostea maa tuntui kuin imaisevan suurimman osan valosta sisäänsä. Vain paikoittain, osuessaan kadun kosteimpiin kohtiin, hento valo levisi hieman laajemmalle ja valaisi katua paremmin. Majatalon sisältä vaimeasti kuuluvaa puheensorinaa ja muutamaan mereltä kantautunutta lokin kirkaisua lukuunottamatta oli hiljaista.
"Yleensä tunnen olevani jokseenkin turvassa iltaisinkin, kun minulla on Nafi seuranani. Useimmat kiertävät minut kaukaa, kun huomaavat paholaisen matkustavan harteillani," haltia kertoi naurua äänessään. Jostain syystä hän koki tarpeelliseksi rikkoa hiljaisuuden jollain muullakin kuin vaimealla askelten rapinalla.
"Nyt on kuitenkin jo kovin myöhä ja jotenkin uskon ihmisten olevan levottomampia tämänpäiväisten tapahtumien jälkeen", Nana jatkoi hiljaisemmin, eikä äänessä ollut enää muruakaan iloisuutta mukana.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Päivän hyvä työ

Post by Kuparirapu »

Kapakan oven kolahtaessa kiinni Vareon korville lankesi miellyttävä hiljaisuus. Heidän ympärillään oleva hämärä ja miltei tyhjät kadut loivat varsin miellyttävän, yksityisen tunnelman. Dirge oli saanut alkuiltaan verrattuna runsaasti voimaa askeleisiinsa, mutta vanha mies käveli silti harkitun verkkaisesti. Vareo epäili sisimmässään, että Dirge saattoi jopa hieman nauttia tilanteestaan nyt, kun se ei ollut muuttunut vakavaksi. Käsi paketissa häntä kohdeltaisiin varmasti ystävällisemmin.

Naenijan johdolla he lähtivät kulkemaan katua pitkin, kenenkään heistä uskaltautumatta sanomaan mitään. Vilkaistessaan haltianaista Vareo huomasi yllätyksekseen pikkuisen Nafin tarkastelevan häntä kiinteästi pienillä silmillään, aivan kuin olento olisi epäillyt jotain. Haltianaisen mainitessa liskon olevan turvallinen yöllä, Vareo kallisti päätään ja kysyi:
"Palavat silmät ja sarvet ovat kyllä hätkähdyttävä näky, se on totta. Puolustaako hän emäntäänsä muuten, jos tilanne riistäytyy pahaksi? Pikkuisen hampaat näyttivät olevan hyvässä kunnossa, joten kukaan ei taida ryhtyä liian läheiseksi?"
"Ymmärtääkös tuo siipilisko puhetta? Että jos sanon sen muistuttavan ankeriaan ja Hammaskalan risteymää, joudunko varomaan sormiani?" Dirge kysyi katsellen Nafia otsa kurtussa. Pikkuliskon silmät näyttivät liikahtavan miesten välillä, ja Dirge levitti hampaitaan partansa seasta.
"Grrr vain sinullekin, sarviniekka. Parempi etten pure, emäntäsi on jo meidät kertaalleen paikannut kasaan."

Heidän saapuessa risteykseen, josta yksi tie palasi loivana alamäkenä satamaa kohti Dirge pysähtyi ja nyökkäsi molemmille.
"Kas niin, minä eroan tässä kohtaa tieheni. Tuhannet kiitokset neidille, ja tietäkää että tulen pitämään tämän mielessäni. Sen voin vannoa, tuollainen auttaminen on niin kovin harvassa nykyään."
"Viehän neiti turvallisesti kotiinsa," vanha mies lisäsi vielä Vareolle ja lähti sitten kättään heiluttaen alas satamaa kohti. Vareo heilutti hetken miehen perään, ennen kuin kääntyi katsomaan Naenijaa. Miehestä tuntui että ilmapiirissä olisi tapahtunut jokin muutos heidän jäätyä kahden, mutta päätti olla märehtimättä asiaa enempää. Rykäisten hän viittasi kädellään ja sanoi:
"Niin, tuota, missä asuitkaan? Voi olla, että tulevaisuudessakin saatan päätyä niin huonoon tilanteeseen, että tarvitsen parantajan apua. Silloin ainakin tiedän, kenen luokse tulen."

Heidän jatkaessa Vareo hieraisi leukaansa ja lisäsi:
"Asiakkaista puheen ollen, jos tunnen Dirgeä yhtään, hän tulee pitämään tuon lupauksensa tunnollisesti. Huomisiltaan mennessä hän on varmaan kertonut joka toiselle satamatyöläiselle, kuka hänet paransi, enkä ihmettelisi vaikka asiakkaita alkaisi kulkea luonasi melko tiheään tahtiin. Dirge yleensä haukkuu ja harvemmin kehuu, joten nimesi jää varmasti monille mieleen."
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Päivän hyvä työ

Post by Kide »

Naenija hymähti ja siveli parilla sormella Nafin päälakea. Lisko ummisti silmänsä puoliksi ja kumarsi päätään alanpäin autuaan näköisenä.
"Kyllähän Nafi on uskollinen puolustaja aina ollut, mutta... " haltia piti pienen tauon miettien, kannattaisiko enempää kertoakaan, mutta jatkoi sitten tapansa mukaan totuudenmukaisesti:
"Enemmän hänen voimansa perustuvat ulkonäköön ja sen herättämään epäilykseen kuin todelliseen voimaan. Useimmiten Nafi toimii hyvänä karkottimena ennen kuin mitään ehtii tapahtua." Naenija ei sietänyt valehtulua, mutta päätti lopulta, ettei hänen tarvitsisi kertoa ihan kaikkea. Kuten sitä, että liskon tuhovoima vastasi lähinnä kissaa, joka on varustettu siivillä.

Dirgen kysymys sai Naenijan naurahtamaan. Vai että hammaskala, sellaista vertausta hän ei ollutkaan ennen kuullut. Haltia katsoi vanhaa, nyt Nafille murisevaa miestä huvittuneena. Myös Nafi tuijotti Dirgeä hetken pää hieman kallellaan, kunnes tuhahtaen käänsi katseensa taas Vareoon.
"Välillä minusta tuntuu, että se ymmärtää kaiken", Naenija vastasi ja katsahti lempeästi hymyillen lemmikkiään. Nafi käänsi heti katseensa Vareosta emäntäänsä kuin kysyäkseen: mitä nyt.
"Mutta ei tämä suomupallo tunnista kuin nimensä. Tosin siitä olen varma, että sillä on jonkinlainen kuudes aisti mielialojen tunnistamiseen", Nana kertoi, rapsutti pari kertaa liskoaan leuan alta ja käänsi sitten katseensa takaisin heidän edessään avautuvaan hämärään katuun.

Solakan haltian askel oli tavallisesti pitkä ja kevyt. Usein näytti siltä kuin neiti olisi melkein leijunut eteenpäin maatahipovien hameenhelmojen heilahdellessa pitkien askeleiden tahdissa. Mutta nyt Naenijan askellus oli selvästi hitaampi ja raskaampi, eikä neidille ominainen hyvä ryhtikään ollut ennallaan. Tosin tänä iltana verkkaisempi tahti oli vain hyväksi, eikä pelkästään Dirgeä ajatellen. Vaikka Naenija odottikin kovin pääsevänsä oman kotinsa rauhaan, hän ei voinut kieltää etteikö nauttinut rauhallisesta kävelylenkistä ennen sitä. Nanasta tuntui kuin raitis yöilma olisi valanut häneen yhtä lailla lisää energiaa kuin aiemmin syöty keitto. Lisäksi haltia tunsi olonsa aina vain tyynemmäksi miesten rinnalla astellessaan, kaikista epäilyistään huolimatta.

Kolmikko ei ehtinyt kävellä pitkään, kun alaspäin viettävän tien päästä kajosi himmeänä sataman valoja. Osa valopalloista näytti liikkuvan verkkaisesti sinne tänne, mikä kertoi ettei satama nukkunut täysin koskaan. Se oli kuin muurahaispesä, joka kuhisi aamusta myöhäiseen iltaan ja jopa vielä öisinkin. Valot toimivat kuin kutsuna Dirgelle, joka samassa pysähtyi hyvästelemään Nanan ja Vareon.
"Paras kiitos on, kun muistat varoa kättäsi seuraavan viikon. Muuten koko työ valuu hukkaan." Naenija vastasi Dirgelle hymyillen ja heilautti hänkin kättään hyvästiksi. Katsoessaan vanhan satamatyöläisen loittonevaa selkää Nanaa harmitti, että hän oli passittanut miehen mahdollisimman pian kotiinsa: nyt vasta Naenija tajusi, että Dirgen rempseä mutta rauhallinen olemus oli ollut suurin syy hänen rentoutumiseensa. Nana veti viittaansa tiukemmin ympärilleen ennen kuin kääntyi katsomaan Vareota. Hämärässä mustilta näyttävät silmät kapenivat hieman, kun haltianeiti kuunteli miehen sanoja. Nanaa kylmäsi ajatuskin siitä, että tuo mies piti parantajan avun tarvitsemista selvästi todennäköisenä. Hän ei voinut itselleen mitään, vaan antoi katseensa kiertää miehen päästä varpaisiin samalla miettien, kuka tämä oikeastaan oli.
"Kaupungin kaakkoislaidalla, aika lailla perimmäisiä taloja. Muutaman korttelin verran etelään Bestlaan vievältä tieltä", Naenija kertoi ja katsahti Vareota tiukasti silmiin ennen kuin viittoi oikean tien suuntaan, jonne kaksikko lähti jatkamaan matkaansa. Oli kuin Dirge olisi mennessään vetänyt verhon Naenijan epäluuloisten ajatusten päältä, ja nyt ne pääsivät vapaasti valloilleen. Nana alkoi miettimään uudelleen, oliko tuntemattoman miehen ottaminen seuraksi kotimatkalle sittenkään ollut hyvä ajatus. Vareon sanat kuitenkin keskeyttivät Nanan mietteet.
"Mmm, se on... hyvä tietää", Nanan sanat kuulostivat melkein kysymykseltä. Hän ei voinut olla pohtimatta, mihin koskaan tarvitsisi vanhan satamatyöläisen apua. Asiakasvirran mahdollinen kasvu sen sijaan kuulosti erittäin hyvältä - mitä useampi hänen vastaanotollaan kävi, sitä useamman Nana tiesi saavan oikeanlaista hoitoa.

Heidän takaansa yllättäen kantautuvat naurunpyrskähdykset saivat Nanan säpsähtämään ja hän kääntyi katsomaan ääniä päin. Nafi sähähti äänestä yllättyneenä ja kurottautui sekin tuijottamaan pimeyteen. Ensin näkyviin tuli vain himmeää valonkajoa kulman takaa, yhden korttelin verran heidän takanaan. Sitten esiin astui kaksi toisiaan vasten nojautuvaa miestä, jotka tirskahtelivat samalla kun astelivat hoippuen eteenpäin. Toisen pitelemä lyhty heilahteli holtittomasti ja oli suorastaan ihme, että siinä pysyi tuli. Miehet eivät edes huomanneet Vareota ja Nanaa vaan astelivat, selvästi liian monta olutta nauttineena, eteenpäin ja katosivat seuraavan kulman taakse. Alistuneesti huokaisten Nana kääntyi katsomaan taas Vareota.
"Emmekö pääse Bestlaan johtavalle tielle, kun menemme tästä vasemmalle ja pari korttelia eteenpäin", Nana totesi pikemminkin kuin kysyi ja jatkoi vielä:
"Se lienee helpoin reitti näin pimeällä." Haltia tuli siihen tulokseen, että kuka ikinä Vareo olikaan, hänen kanssaan olisi todennäköisesti turvallisempaa kuin yksin. Haltia vilkaisi vielä taakseen, satamaan johtavan tien suuntaan, mutta yön pimeys oli jo peittänyt Dirgen loittonevan hahmon alleen.

Kaksikon käveltyä jonkin matkaa vain heidän askeleitaan kuunnellen Naenija päätti lopulta rikkoa raskaalta tuntuvan hiljaisuuden.
"Minkälaista työtä sinä teet?" haltia kysyi mahdollisimman neutraaliin keskustelusävyyn. Todellisuudessa häntä kiinnosti enemmän, millaisia tilanteita Vareo oli tarkoittanut aiemmin, kun puhui loukkaantumisen mahdollisuudesta. Nana piti katseensa tiessä niin kuin sieltä täältä nousevat pienet ruohotupsut ja välillä heidän askeltensa tieltä pakenevat yöperhoset olisivat olleet loputtoman mielenkiintoista seurattavaa. Nanan tasainen askellus ja ympäristön lähes täydellinen hiljaisuus olivat saaneet Nafin viimein rentoutumaan. Se oli laskenut päänsä lepäämään Nanan hartialle ja oranssit silmät katosivat tuon tuostakin raskaiden silmäluomien alle piiloon. Yksi pikkuruisista yöperhosista lennähti ihan liskon kuonon edestä, mikä sai oranssit silmät räpsähtämään auki. Nafi tuijotti hetken ylöspäin kohoavan perhosen perään, mutta käänsi sitten katseensa alas tiehen odottaen, lennähtäisikö sieltä lisää herkkupaloja sen suuntaan.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Päivän hyvä työ

Post by Kuparirapu »

Vareokin säpsähti ympäri kuullessaan ääniä ja askelia. Nähdessään kuitenkin selkeän hilpeässä mielentilassa olevan mieskaksikon hän vain kurtisti kulmiaan paheksuvasti.
Humalaiset juhlijat jatkoivat matkaansa, mutta Vareon toinen käsi oli hiipinyt valmiiksi hänen vyöllään roikkuvan nuijan varrelle. Päästäen aseesta vaivihkaa Vareo nyökkäsi Naenijan ehdotukselle ja sanoi:
"Mitä kauemmas pääsemme satamasta, sitä vähemmän tuollaisia hoipertelijoita pitäisi tulla vastaan. Ainakin toivottavasti."

He jatkoivat Naenijan osoittamaan suuntaan, hiljaisuuden hiipiessä uudelleen heidän välilleen. Vareo huomasi sen muuttuvan hivenen vaivaannuttavaksi, mutta samaan aikaan hän ei tuntunut saavan huulilleen mitään, millä aloittaa keskustelua. Mutta sitten haltianainen ehtikin hänen edelleen. Ikävä kyllä varsin suoralla kysymyksellä, joka sai Vareon valpastumaan.
"Minä...," Vareo aloitti, hakien sanoja. Hemmetti, liian harva oli koskaan tullut kysyneeksi häneltä aiheesta, joten hän ei ollut tottunut antamaan hyvää vastausta tällaiseen tilanteeseen...
"Pitkän aikaa olen tienannut rahaa kirjurin töillä. Joskus saatan tienata kuparikolikon tai pari vain, kun luen asiakkaiden kirjeitä heille ääneen. Hienompi käsiala kun menee monilta lukutaitoisiltakin yli hilseen," hän totesi tasaisesti.
Vaivihkaa Vareo kuitenkin vilkaisi haltianaista. Oliko toinen huomannut hänen epäröintinsä? Nopeasti, hieman paikatakseen herpaantumistaan, mies jatkoi sanoen:
"Minulla kävi onni, isäni kun oli kaupanpitäjä ja hän saattoi opettaa minua. Iän myötä olen alkanut arvostaa taitoa lukea kirjoitettua sanaa, vaikka nuorempana yritinkin aina säännöllisesti livistää oppitunneiltani. Nuoruuden tyhmyyttä, jonka isäni onneksi kitki päättäväisesti."
Vareo luotti, että hänen sävynsä kuulostaisi vilpittömältä. Hän ei nimittäin valehdellut lukutaidostaan sanakaan. Harmi kyllä, että ne samat sanat toivat mukanaan muistoja. Sellaisia joita Vareo vaali mutta jotka hän oli päättäväisesti yrittänyt painaa pois mielestään. Ne kun muistuttivat liikaa elämästä...aiemmin. Ennen tätä kaikkea.

Huokaisten ajatuksilleen Vareo laski katseensa katukiviin, ja jottei Naenijan epäluulo olisi herännyt, lisäsi hetken kuluttua:
"Viime aikoina on kuitenkin ollut varsin rankkaa, kirjureita tarvitaan melko vähän. Dirgen kanssa olen saanut tehtyä hanttihommia siellä ja täällä. Mutta olen saanut huomata että kaupunki on käynyt...vaaralliseksi."
Oikeastaan ajattelematta asiaa Vareo hieraisi yhtä kaljussa päälaessaan olevista arvista, niskassaan olevaa vaaleaa laikkua. Hän saattoi yhä palauttaa mieleensä hetken, kun terävä kivi oli kopsahtanut häntä päin kuin nyrkinisku ja paiskannut hänet pitkälleen maahan. Verta oli vuotanut silloin paljon...
"Aina asiat eivät suju kuten kuvittelin. Tai joskus toivoin," hän sanoi hiljaa, melkein enemmän itselleen kuin Naenijalle.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Päivän hyvä työ

Post by Kide »

Naenija kuunteli Vareon kertomusta tarkkaavaisesti, vaikka pitikin katseensa katukivetyksessä. Haltia yritti kuvitella miehen pienen työpöydän ääreen, hento sulkakynä voimakkaissa sormissaan ja vaalea paperiarkki edessään. Yhtälö tuntui hyvin omituiselta, etenkin siinä vaiheessa, kun Nana ajatteli Vareon kirjoittamassa kauniisti kaartuva kirjain kerrallaan. Mutta kukapa hän oli ketään arvioimaan pelkästään ulkoisen olemuksen perusteella, Naenijan piti muistuttaa itseään. Haltia muistutti myös itselleen, kuinka ystävällinen Vareo oli alusta alkaen ollut häntä kohtaan. Alun takeltelusta huolimatta Nana ei myöskään nähnyt mitään syytä epäillä miehen kertomaa - tai ainakaan sitä, etteikö mies olisi voinut olla kirjuri aiemmin.

Vareon huokaisu sai Nanan viimein kääntämään oman katseensa mieheen. Vaivihkaa haltia työnsi huppuaan hieman taaemmas, nähdäkseen miehen kokonaan. Vareon sanat vahvistivatkin Naenijan epäilystä siitä, ettei mies ehkä enää ollut kirjurin työssä.
"Mutta olen saanut huomata että kaupunki on käynyt...vaaralliseksi." Toteamus sai kylmät väreet hiipimään Nanan selkää ylöspäin. Naenija oli kyllä todennut saman: hänestäkin tuntui että Phoebe oli viimeisinä vuosina muuttunut jotenkin. Avualiaisuus ja hyväntahtoisuus tuntuivat vähentyneen ja vastaavasti väkivaltaiset teot olivat yhä arkipäiväisempiä kaikkien asukkaiden parissa, lähtökohdista tai asemasta riippumatta. Kuitenkin se, että Vareo totesi tämän nyt ääneen, yllätti Nanan.

Jälleen yksi vaaleanharmaa pikkuinen perhonen lehahti lentoon kaksikon askelten tärisyttämältä tieltä. Hieman puolelta toiselle heilahdellen perhosen matka kulki suoraan Nafia kohti, joka valmistautui jälkiruokansa nappaamiseen nousemalla kyyryyn. Perhosen noustua Nanan olan korkeudelle kurottautui Nafi äkisti eteenpäin ja nappasi hyönteisen suuhunsa silmänräpäyksessä. Vareon samassa puhuessa vielä, kääntyi Nafi katsomaan tätä. Sen nappaaman perhosen toinen siipi jäi törröttämään liskon suupielestä, kun se hämmästyneenä oloisena lopetti makupalansa rouskuttamisen ja jäi tapittamaan vieressä kulkevaa miestä. Ilmeisesti otus oli niin keskittynyt metsästyspuuhiinsa, että oli hetkeksi jo unohtanut heillä olevan seuraa. Naenija käänsi katseensa Vareosta takaisin maahan. Hiljaisemmin lausutut sanat saivat Nanasta tuntumaan, kuin hänen katseensa olisi tungetellut jonnekin, mitä hänen ei kuulunut nähdä. Toisaalta se sai myös haltian mielenkiinnon heräämään entistä voimakkaampana. Ja jopa hetkeksi unohtamaan, miksi hän on ollut varuillaan Vareon seurassa.

Kaksikko käveli jälleen hetken hiljaisuudessa - Nafin syönnin aiheuttamaa ratinaa ja paria maiskautusta lukuunottamatta. Pienen ateriansa nautittuaan lisko nousi ja venytteli niin että harmaa huppu heilahteli. Nafi kurkotteli hupun alta eteenpäin ja kurkisteli vuoron perään maata ja taivasta.
"Mene vain", Naenija sanoi hiljaa ja laski huppunsa alas. Samassa lisko ponnahti ilmaan ja lähti lentämään kaksikon edellä. Se syöksähti alas maata hipoen ja nostatti siipiensä ilmavirralla yöperhoset kadun pinnasta lentoon. Sitten se käännähti ympäri ja palasi keräämään herkkupalansa valkoiset hampaat välkehtien. Lisko kiisi matalalla ihan Nanan ja Vareon eteen, ennen kuin teki äkkikäännöksen ylöpäin. Suurten nahkaisten siipien vavisuttama ilma hulmutteli Nanan pitkiä hiuksia hetken ajan. Naenija katseli hymyillen taivasta vasten mustana hahmona piirtyvän lemmikkinsä perään, ennen kuin käännähti katsomaan Vareota. Hän uskoi, että Vareo ymmärtäisi kyllä, millainen luottamuksen osoitus Nafin päästäminen pois hänen viereltään oli.

"Olisitko halunnut olla kirjurina aina, jos se olisi ollut mahdollista?" Naenija kysyi etsien pähkinänruskeiden silmien katsetta. Hän antoi paistaa kysymyksestään läpi hänen olettamuksensa, että Vareo olisi jättänyt kirjurin työnsä taakseen, vaikkei haltia siitä aivan varma voinutkaan olla. Jotain kovin ristiriitaista tuossa miehessä kuitenkin oli. Nana ei tiennyt paljonko mies itsestään antaisi ulos, joten hän asetti kysymyksensä hyvin avonaiseksi, kuin sanoen, kerro sen verran kuin haluat. Pienestä pitäen niin haltioiden, ihmisten kuin muidenkin parissa työskennelleen Nanan kiinnostus muiden ajatusmaailmaa kohtaan oli aina ollut loputon. Hän halusi ymmärtää päätösten ja tekojen takana kytevät ajatukset - niin hyvien kuin pahojen. Olihan hän työssään joskus joutunut hoitamaan myös henkisiä lukkoja, eikä niitä saanut yrtein ja rohdoksin avattua. Niissä hetkissä auttoivat vain tieto ja kokemus.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Päivän hyvä työ

Post by Kuparirapu »

Vareo pani merkille Nafi-liskon tarkkailevan yöperhosia, ja kuin ruohikossa vaanivaa käärme otus nappasi yhden niistä suuhunsa. Yksi suupala kuitenkin näytti vain herättävän ruokahalun, ja liskon kurkotellessa Naenijan hupun alta päästi haltianainen sen lentämään vapaasti. Vareo seurasi kuinka tummanpunainen, solakka vartalo kiisi ilman halki, tehden taidokkaita käännöksiä ja jahdaten lepattavia hyönteisiä. Naenija näytti jotenkin paljaalta ilman hartioilleen kietoutunutta lemmikkiään, mutta Vareon silmissä haltianainen ei vaikuttanut suojattomalta. Hänen mielessä välähti näky Nafista lentämässä kenen tahansa ahdistelijan niskassa, upottaen hampaitaan niskan pehmeään ihoon.
Mutta samaan aikaan tuntui, kuin he olisivat olleet todella kahdestaan, nyt kun Nafi ei tapittanut Vareota epäilevästi. Eikä se oikeastaan haitannut miestä.

Pitäen katseensa Nafissa, tosin vain välttääkseen vastaamasta Naenijan katseeseen, Vareo nyökkäsi hitaasti parantajan kysymykselle:
"Jos olisi saanut valita...kyllä. Kaikki olisi varmaan samalla tolalla vielä tänäkin päivänä kuin ennenkin."
Puhuessaan Vareon ajatukset harhautuivat syvälle muistoihin, hänen perheensä kauppaan ja kotikaupunkiin. Sinne minne hän oli kuulunut. Rehellisten ihmisten ja ystävien seuraan, ei Phoeben kaltaiseen varkaita ja muita rikollisia kuhisevaan paikkaan. Hän oli pelännyt kohdata sitä kaihertavaa kaipuuta, jonka ajatukset hänessä herättäisivät, mutta silti hän oli vastentahtoinen päästämään muistoistaan irti.
Ajatukset pulpahtivat hänen huulilleen kuin pakosta, eikä Vareo jostain syystä yrittänyt edes estää niitä. Naenijan sanat olivat liikuttaneet jotain syvälle haudattua, ja mies koki jostain syystä voivansa pukea ne sanoiksi:
"Olen pitkään hokenut itselleni, ettei minulla ollut edes muita vaihtoehtoja. Että minun on hyväksyttävä tämä elämä joka minulla nyt on, eikä ajatella muuta. Mutta aina joskus mietin...mitä olisi voinut olla. Olisinko ollut silloin onnellinen?"

Katse täynnä patoutunutta kaipausta ja surua Vareo jatkoi:
"Mutta se onkin pahinta. Kysyä itseltään, mitä olisi voinut. Nostaa katseensa toiveikkaana, ja muistaa sitten että vastaukset ovat ikiajoiksi tavoittamattomissa. Omiesi, tai muiden valintojen takia."
Siirtäen nyt katseensa suoraan Naenijan silmiin Vareo kysyi:
"Entä sinä? Oletko koskaan ajatellut, että olisit jotain muuta kuin parantaja? Jos olisit joskus valinnut toisin, tai jos asiat olisivat sittenkin tapahtuneet toisella tavalla...?"
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Päivän hyvä työ

Post by Kide »

Naenija piti katseensa Vareossa, vaikka mies osoittikin harkitusti lausutut sanansa edessä avautuvalle pimeälle kujalle. Vareo ei selvästikään ollut jakanut ajatuksiaan usein - jos koskaan -, ja nytkin Nanasta tuntui kuin mies puhuisi enemmän itselleen ja hän oli vain sivustakatsoja. Miehen sanat halkoivat muuten äänetöntä pimeyttä ja sulautuivat sen tummaan syliin melkein kuin niitä ei olisi koskaan lausuttukaan. Jatkaessaan Vareon kuuntelua Nana totesi mielessään, että ehkä juuri yön pimeyden ansiosta mies uskalsi raottaa ajatuksiaan. Haltia ei voinut kuvitella näitä asioita sanottavan päivänvalossa - ne olisivat olleet liian avonaisia, liian haavoittuvaisia. Mutta yön pimeyteen katkonainen ja hauras kertomus sopi, siellä se oli turvassa.

Naenija olisi halunnut sanoa vastaan, vaatia Vareota uskomaan, että aina oli mahdollisuus valita ja muuttaa elämäänsä. Mikäli niin todella halusi ja ennen kaikkea uskalsi tehdä. Hän ei kuitenkaan rohjennut keskeyttää matkakumppaniaan, vaan halusi kuulla häiriöttä kaiken mitä miehellä oli annetavana. Nanasta tuntui myös, että hänen edelleen Vareossa viipyvä katseensa oli jopa tunkeileva, mutta hän ei pystynyt irrottamaan ruskeita silmiään miehestä. Ei edes varmistaakseen, missä hänen pieni liskonsa liihotteli.

Vareon viimeiset sanat, joita säesti hänen äänestä kuultava kaipuu ja jopa tuskakin, nostivat palan Naenija kurkkuun. Nainen olisi halunnut laskea vain kädenmitan päässä kulkevan miehen olalle kätensä osoittaakseen tukensa. Yrittää kertoa sillä, ettei mies ollut yksin. Kaikki oli hyvin - tai ainakin tulisi olemaan hyvin, siihen täytyi jaksaa uskoa. Nana ei kuitenkaan saanut kättään liikkeelle. Hänestä tuntui, että mikä tahansa muu liikahdus kuin jalkojen tasainen askellus, rikkoisi tämän hetken. Haltia yritti nielaista kurkkuunsa nousseen palan sanoakseen Vareolle edes jotakin, mutta sopivalta tuntuvat sanat olivat vähissä. Samassa mies kuitenkin käännähti ja kohtasi haltian katseen, valmiina kääntämään ajatukset tähän. Nanalle ei edelleenkään selvinnyt mitä Vareo tällä hetkellä elämällään teki - kuka hän oikein oli? Vaan enää nainen ei ollut täysin varma, halusikokaan tietää kaikkea. Naenijaa kylmäsi, eikä se johtunut vain Nafin jättämästä tyhjyydestä tämän harteilla.

"En voisi kuvitella olevani muuta", Naenija totesi Vareota katsoen, mutta käänsi sitten tummat silmänsä taivasta kohti kuin hakien sieltä oikeita sanoja.
"Kun tiedän pystyväni auttamaan muita, kuinka voisin kääntää heille selkäni ja tehdä toisin?" Haltia osoitti kysymyksensä kirkkaalle tähtitaivaalle. Ensimmäisenä hänen mieleensä nousi isoäitinsä aina yhtä hymyileväiset kasvot. Sitten Nanan mieleen iskeytyi toisenlainen ajatus:
'Jos asiat olisivat menneet toisin, kävelisin tässä nyt äitini kanssa.' Jos asiat olisivat menneet toisin, hän tuntisi äitinsä. Hän olisi saanut kokea äidin rakkauden. Ja ehkä joskus hän olisi itse uskaltanut perustaa oman perheen. Nyt se oli riski, jollaista hän ei kuvitellut voivansa ottaa. Naenija joutui räpyttelemään kostuneita silmiään muutaman kerran, jotta kyyneleet eivät karkaisi kalpeille poskille paljastaen olemassaolonsa.
"Kaikki päivät eivät ole helppoja, varsinkaan jos apuni ei riitä", haltia totesi sitten kääntäen katseensa taas maahan.
"Mutta haluan uskoa, että kaikki annettu hyvä myös palaa takaisin jossain muodossa", hän vielä lisäsi.

Heidän takaansa kuuluvat vaimeat humahdukset kertoivat kolmannen matkakumppanin lähestyvän. Nahkasiipinen lisko sujahti aivan kaksikon pään yläpuolelta ohi ja nousi sitten takaisin korkeammalle, kaarrellen talojen yllä edestakaisin. Naenija ohjasi Vareota kääntymään mukanaan oikealle kaartavan tien suuntaan, jonne myös Nafi jo samassa kääntyi. Siellä, melkein tien päässä, odottaisi haltian koti. Naenija tajusi, että nyt olisi hänen viimeinen mahdollisuutensa kohdata mies torin tapahtumia koskien. Se olisi riski, mutta Naenija oli saatava tietää. Hän halusi ymmärtää. Haltia katsahti ensin heidän edellään liihottelevaa lemmikkiään ja sitten Vareota, ennen kuin kysyi hiljaa, mutta vaativalla äänellä:
"Päivällä. Mistä kaikki alkoi? Miksi teitte sen?" Nanan kysymys oli suora ja hän halusi sen vaikuttavan siltä, kuin hän olisi tiennyt asian varmaksi. Hän myös asetteli kysymyksen niin, että mikäli joku satunnainen kulkija olisi sen kuullut, ei hän olisi tiennyt mistä puhuttiin. Mutta Naenija oli varma, että Vareo tietäisi. Haltian teki mieli nostaa käsivartensa ilmaan kutsuakseen lemmikkinsä takaisin, mutta hän malttoi mielensä osoittaakseen oman luottamuksensa ja jäi vain odottavasti katsomaan Vareota.
"Ei huolta, jos olisin halunnut paljastaa teidät, olisin sen jo tehnyt. Se olisi kuitenkin ollut sama asia kuin jos olisin itse iskenyt teiltä hampaat kurkkuun ja ruoskinut. Ei vihan kierrettä voi katkaista vihalla", haltia vielä lisäsi.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Päivän hyvä työ

Post by Kuparirapu »

Nyt oli Vareon vuoro kuunnella hiljaa, uskaltamatta keskeyttää Naenijaa. Haltianaisen sanat kuulostivat hieman siltä, että hän olisi elänyt miltei muita varten, eikä omaa elämäänsä. Yhden sairaan tilalle löytyi aina uusi, eikä se työ loppuisi koskaan maailmasta. Mutta samaan aikaan Vareo ei kuullut hiventäkään katumusta Naenijan äänessä. Hän oli saavuttanut itseluottamuksen, jonka avulla nainen jaksoi päivästä toiseen, aina valmiina auttamaan muita omasta edustaan välittämättä.
Hiljaisella äänellä, jota joku olisi voinut nimittää yhtä lailla toiveikkaaksi kuin jopa hieman kateelliseksi, Vareo lausui:
"Maailmasta siis löytyy yhä sinun kaltaisiasi ihmisiä, kaikesta huolimatta."

Seuraten Naenijaa Vareo pani merkille Nafi-liskon suuntaavan pientä siksakkia suoraan edessä näkyvää taloa kohti. Ilmeisesti he olivat perillä parantajan talon luona. Mies oli jo aikeissa sysätä kaihoisat ajatuksensa sivuun, ja unelmoida niiden sijaan asunnossaan odottavasta sängystä, mutta sitten hän kuuli Naenijan kysymyksen. Ja sanojen sävy sai Vareon pysähtymään paikalleen.
Mies oli aikeissa aluksi esittää tietämätöntä, mutta kohdatessaan haltianaisen katseen, hän ymmärsi sen turhaksi. Hengittäen syvään Vareon hartian painuivat hieman, saaden hänet näyttämään väsyneeltä.
"Olen...kiitollinen," hän sanoi hieman vastahakoisen kuuloisesti Naenijan viimeisille sanoille. Ajatus, että hänen ja Dirgen kohtalo oli todella roikkunut parantajan harkinnan varassa ei miellyttänyt häntä, mutta ärtymys oli ohikiitävää. Niinpä Vareo katsoi Naenijaa, ja sanoi:
"Se alkoi ylpeydestä. Katseesta, joka tuntui vähentävät minut ja muut vähäosaiset pelkäksi...karjaksi. Ei, joksikin vielä alemmaksi. Turhaksi. Tarpeettomaksi. Aivan kuin meillä ei olisi edes oikeutta olla olemassa. En kyennyt sietämään sitä. En vain kyennyt..."
Laskien katsettaan Vareo jatkoi:
"Emme koskaan tarkoittaneet että koko tori...tilanne levisi käsistämme. Monet ajautuivat syyttä mukaan, ja kärsivät sen takia. Mutta monet kokivat sen tarpeelliseksi, näyttääkseen kaikille ja itselleen olevansa jotain. Jotain muuta kuin vain...tarpeettomia."

Vareon sanoja seurasi hetken hiljaisuus, miehen tietämättä mitä olisi sanonut tällaisen jälkeen. Sitten, hänen kätensä siirtyi vyölle ja tapaili jotain.
"Sinä sanoit että et voi kääntyä pois apua tarvitsevien edestä. Ja vain siksi olit tänään torilla, auttaen kaikkia. Niin kauppiaita, kuin työläisiäkin."
Vareon käsi löysi etsimänsä, ja katsoen Naenijaa hän astui lähemmäs.
"Sanoit myös että et tee työtäsi rahasta. Mutta minä uskon, ettei hyvän työn tule jäädä vaille vastakaikua."
Ottaen Naenijan käden hetkeksi omaansa Vareo laski sille himmeässä valossa kaksi kiiltävää kultadeneä. Pudistaen päätään kaikille vastaväitteille mies sulki naisen kalpeat, hoikat sormet kiinni ja sanoi:
"Olkoon tämä kiitos meiltä kaikilta, joita ole tänään auttanut."
Vareo viivytteli hetken, kuin varmistaakseen että Naenija pitäisi rahat, ja astui sitten etäämmälle.
"Toivotan teille molemmille kaikkea hyvää, Naenija ja Nafi. Toivon että voitte muistaa minua myös hyvällä."
Sen sanottuaan mies nyökkäsi hyvästiksi, ja kääntyen lähti kävelemään hämärässä kujaa pitkin. Miehen katse pysyi alhaalla, ja hänen mieleensä hiipivät jälleen onnelliset, mutta juuri siksi niin katkeransuloiset muistot. Mutta tällä kertaa Vareo ei sysännyt niitä pois mielestään. Ei nyt, kun hän oli saanut lisää uskoa että tässä maailmassa saattoi olla vielä epäitsekkyyttä ja hyvyyttä.
Miehen hiljaiset askeleet kuljettivat häntä eteenpäin, ennen kuin hukkuivat illan hämäriin varjoihin.

//Suurkiitokset aivan mahtavasta pelistä ja peliseurasta :)//
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Päivän hyvä työ

Post by Kide »

Vareon pysähtyessä Naenijasta tuntui, että hänen sydämensä kiihtyvä syke saattaisi kohta näkyä tykytyksenä viitankin läpi. Nainen kuitenkin jatkoi vaativaa tuijotustaan melkein uhmakkaasti. Nyt oli myöhäistä perääntyä. Viileä iltatuuli muistutti haltiaa hänen avoimista hartioistaan, joiden suojana lämmin lisko ei enää ollut.

Naenija kuunteli tarkkaavaisesti miehen jokaisen sanan ja saikin lopulta vastauksen, jonka saattoi ymmärtää. Vaikka Vareo lausui sanat itsevarmasti, melkein kuin riidan synnyttäminen olisi ollut heidän oikeutensa - eikä vain oikeus vaan suorastaan velvollisuus -, oli Nana myös huomaavinaan loppua kohden äänessä katumusta. Aitoa katumusta ja epävarmuutta siitä, miten tilanne pääsikään riistäytymään käsistä. Vaikka Naenija oli jyrkästi kaikkea väkivaltaa vastaan, oli syy siihen mikä tahansa, täytyi hänen nyt myöntää myös ymmärtävänsä miehiä. Hänellä oli omakohtaista kokemusta toinen toistaan ylpeämpien ajanlanien kanssa asioimisesta, ja vaikka hän ei voisi koskaan hyväksyä moista tekoa, nyt hän pystyi ymmärtämään sen. Kuka tahansa halusi tuntea itsensä tarpeelliseksi. Oikeastaan se oli edellytys, jotta pystyi nauttimaan elämästä.

Naenijakaan ei tiennyt mitä olisi sanonut. Hänen päässään pyöri ainoastaan yksi kylmäävä sana: tarpeettomia. Hänkin laski katseensa maahan sanoja seuranneen hiljaisuuden ajaksi, mutta nosti sen nopeasti takaisin mieheen huomatessaan liikettä tämän vyön vierellä. Nana valmistautui astahtamaan taaksepäin, vaikkei hän voinutkaan enää kuvitella Vareon tekevän mitään, mitä hänen pitäisi pelätä. Ei tämän kaiken jälkeen. Vareon seuraavat sanat lukitsivat haltian paikoilleen, vaikka hänen olisi tehnyt mieli peruuttaa lähemmäs astuneen miehen tieltä. Naenija antoi miehen ottaa vain hivenen vavahtelevan kätensä omaansa tietämättä mitä tämä aikoi. Vasta kun kylmät kolikot tipahtivat haltian kämmentä vasten, Nana tunsi rentoutuvansa. Naenija raotti jo suutaan vaatiakseen Vareota pitämään rahansa, mutta katsahtaessaan miestä silmiin hän tajusi sen olevan turhaa. Vareo painoi rahat Nanan kämmenen sisään päättäväisyydellä, joka myös paistoi miehen katseesta.
"Kiitos", oli ainut asia, mitä haltia sai kuiskattua. Samassa Vareo jo astahti kauemmas sanoen samalla hyvästinsä.

"Muista, aina on mahdollisuus valita. Aina voi muuttaa asioita, jos vain uskaltaa." Sanat kumpusivat jostain haltian sisältä tämän edes ajattelematta niitä. Ne olivat lähes kuiskaus, mutta haltia tiesi jo pois kääntyneen Vareon kyllä kuulevan ne yön täydellisessä hiljaisuudessa. Sanojen hauraudesta huolimatta niistä kuulsi läpi varmuus; Nana seisoi sanojensa takana. Hän myös toivoi Vareon muistavan ne, minne ikänä elämä häntä seuraavaksi kuljettaisikaan.

// Kiitos itsellesi, oli todellakin huikea peli! :) //
Locked