Page 1 of 3

Tanamorin salaisuudet

Posted: Thu Sep 14, 2017 7:26 pm
by Tinanja
//Tämä on jatkoa sivujuonen Tanamor-pelille, ja tarkoitettu Aleolle ja Llianjinille, jotta juoni pääsee etenemään. Myöhemmin sitten koko porukka liittyy samaan peliin tavalla tai toisella.

Aleo

Aleta kiinnosti Llianjinin moittivia ja ärtyneitä sanoja enemmän se kommentti avaimesta ja sankarista. Elageiroksen mukaan tämä sankari voisi ratkaista heidän ongelmansa, kertoa lisätietoja tuosta lohikäärmeestä ja ratkaista koko maata riepovan ongelman. Haltia oli nähnyt useamman oviaukon keskustalta näyttävästä salista, mutta tämä näytti loogisimmalta - sen ratkaisu näytti olevan samantapainen, mitä nykyisen kaupungintalon. Ehkä perinteet olivat kantaneet tiensä aina täältä vuosisatojen takaa myös nykyiseen Atlakseen? Se oli aina vaihtoehto. Mutta avain tuskin olisi keskellä käytävää... Aleo huokaisi syvään saapuessaan oviaukolle, ja astuessaan siitä kapeampaan, pienempään huoneeseen, joka oli yhtä riisuttu kuin salikin.

Atlashaltiat olivat selkeästi ottaneet kaiken mahdollisen mukaansa. Aleo hymähti, kuten nykyäänkin tehtäisiin. Tämä jäi hetkeksi katselemaan arvioiden ympärilleen - huoneesta johti yksi oviaukko peremmälle, mutta keskussalia kiertäen. Nä'ytti myös siltä, että osa alueista oli vain muurattu umpeen, jätetty historian hämäriin. Mutta enemmän Aleo oli kiinnostunut kohdista, joissa huone näytti vaihtavan kokoaan väärässä kohtaa, tai seinistä, joiden taakse voisi olla piilotettu jotakin.

Miehen katse ei kuitenkaan saanut ainakaan ensimmäisillä vilkaisuilla mitään selkeää informaatiota salaovista tai -huoneista, eikä paikan rakenne nyättänytkään enää yhtään niin samalta kuin kaupungintalo. Aleo rypisti otsaansa vähän. Ei hän näin tyhmä voinut olla - kyllä hänen olisi ymmärrettävä, mitä hänen esi-isänsä olivat halunneet... Mies seisoi mietteliäänä, suoraselkäisenä tyhjässä huoneessa katsellen seiniä arvioiden, viileästi.

Ceresin jumalat Llianjinille

Salinje tuhahti itsekseen tarkkaillessaan tuon vanhemman haltian tekemisiä. Tuo ei ilmeisesti ollut missään vaiheessa ymmärtänyt viestiä, mitä tälle oli yritetty välittää. Tuo näytti siltä, että yritti työntää jokaisen pienen vinkin asian selvittämiseksi pois, eikä seurannut tuota Atlashaltiaa sitä vähääkään, mitä olisi kannattanut. Ei Salinje arvostanut tuon Atlashaltian tapaa toimia, mutta tuollakin oli tehtävänsä tässä tilanteessa, eikä Llianjin näyttänyt ottavan sitä tosissaan.

Hänen oli tehtävä asialle jotakin, ei tuo vanha haltia voisi jatkaa tekemisiään tällä tavoin: hän, ja he tarvitsisivat tuon huomattavasti järkevämpänä. Joten Salinje syvensi hieman keskittymistään ja suuntasi sen, ja magiansa Llianjia kohden.

Näkökenttäsi tuntuu sumentuvan hieman, ja näet kaiken lähes mustavalkoisena. Tunne on hieman samanlainen kuin pyörtyisit, mutta ilman huimaavaa, epämiellyttävää tunnetta. Vain näkökenttäsi muuttuu. Näet, kuinka näköpiiriisii ilmaantuu useita ensin sumeita, sitten tarkempia pitkiä, ihmismäisiä hahmoja. Kun näky tarkentuu, erotat, että näiden on oltava Atlashaltioita - minkään muun rodun edustajalla ei ole niin pitkiä korvia, niin hallittua ja järjestelmällistä pukeutumista, tarkkaa arvojärjestystä vaatteiden ja olemusten perusteella. Hitaasti, kun näky tarkentuu, näet myös värejä: eri sävyisiä vihreitä, tummasta aina vaaleaan.

Sali, jossa seisot on ehdottomasti sama paikka, et ole liikkunut mihinkään. Se on sen sijaan koristeltu eri vihreän sävyisin kankain, niitä roikkuu katosta, ja seiniltä, ja kuviot kertovat ylväästä, itseään arvostavasta yhteiskunnasta: kullanväriset kirjailut seinävaatteilla esittävät suuria Atlashaltioiden johtamia yksityiskohtaisilla kuvilaan. Salin lattia kiiltelee, ja sitä on varmasti kiillotettu tunteja ja taas tunteja. Tanamoria valaisevat kaksi suurta kattokruunua jalokivin koristeltuina. Olet keskellä loisteliasta kaupunkia sen kulta-aikana, ennen sen katoamista historian hämärään.

Edestäsi astelee hyvin aidon ja elävän näköinen, metsänvihreään kaapuun pukeutunut haltia kantaen käsivarsillaan eteensä kohotettuna siroa, hieman pimeässä hohtavaa miekkaa, jonka kahvassa on jalokiviä. "Avain, kuten tahdoitte", tämä kumartaa syvään tummanvihreään, lähes mustaan kaapuun pukeutuneelle Atlashaltiamiehelle, joka seisoo salin keskivaiheilla, suuren, pitkän pöydän sivustalla. Et erota muiden pöydässäistujien piirteitä, mutta edessäsi seisova, miekkaa pitelevä haltia on hämmentävän elävä: kapeat, luiset kasvonpiirteet, suoraselkäinen olemus ja mittatilaustyönä tehneet vaatteet sekä korut, jotka on tarkasti valittu täydentämään loisteliasta asua.

"Hienoa. Piilotamme sen salaovemme taakse, ja jätämme jälkeemme lähtiessämme", tuo mies vastaa katsellen asetta, koristeellista miekkaa nenänvarttansa myöten. Erotat, että pöydän ympärillä on muitakin hahmoja, mutta et näe näiden yksityiskohtaisia piirteitä siitä. "Tuo avain", tuo tummanvihreään kaapuun pukeutunut Atlashaltiamies sanoo sitten, kun lähtee pitkin, varmoin ja hyvin Aleomaisin askelin astelemaan samaan suuntaan Aleon kanssa - pääovien vierestä lähtevää käytävää kohden. Näet, että tällä haltialla on enemmän koruja, kauniimpaa kangasta vaatteissaan ja tämä saa osakseen selkeää kunnioitusta - saatat katsoa vierestä, kun silloinen Atlashaltioiden yhteisön johtaja kävelee edestäsi kohti suuntaa, johon Aleo on kadonnut. Vaaleampaan kaapuun pukeutunut miekankantaja seuraa tätä nopeasti, sanaakaan sanomatta.


Näkysi katoaa, mutta se tuntui aidolta, kuin olisit itse seissyt keskellä tuota loisteliasta Tanamoria sen kulta-aikana.

Re: Tanamorin salaisuudet

Posted: Fri Sep 15, 2017 7:09 pm
by Kuparirapu
Vanha haltia oli ehtinyt ottaa tuskin ensimmäisen askeleensa, ennen kuin hänen lävitseen kulki hälyttävä tunne. Vanhan haltian korvissa tuntui kohisevan ja hänen näkönsä tummeni. Kivi lipesi hänen sormistaan ja Llianjin otti seinästä tukea, räpytellen silmiään. Vetäen nopeasti henkeä hän oli jo huutamassa Aleon perään. Mutta sitten, sali hänen ympärillään tuntui tarkentuvan selittämättömästi. Vielä äsken kylmä ja eloton huone muuttui hänen silmiensä edessä eloon ja väriloistoon.
Kun hän huomasi pitkät hahmot ympärillään Llianjin ryki kurkkuaan selväksi ja yritti saada Atlashaltioiksi paljastuvien henkilöiden huomion:
"Minä...khm, syvä pahoitteluni, mutta miten..."
Mutta kukaan ei kuullut. Kurtistaen kulmiaan kummeksuen vanha haltia perääntyi lähelle seinää, ja sohaisi sauvallaan lähimmän Atlashaltian kaavunhelmaa vasten. Sauvan pää ei tavannut mitään, ja haltiakin näytti tyystin tietämättömältä.
"Mitä ihmettä?" oli kaikki, mitä Llianjin sai suustaan. Kukaan ei ollut seurannut heitä tänne, ja koko heidän ryhmässään oli vain kolme maagia. Ingvildin taidot eivät yltäisi näin todenmukaiseen illuusioon...mutta Llianjin ei myöskään jaksanut uskoa Aleon heittäneen tätä hänen silmilleen. Mitä hän siis näki?
Llianjin oli lukenut monenlaisia mielikuvituksellisia kirjoituksia magialla luoduista Varjomuistoista, Mielen resonanssista, muinaisista hengistä...mutta parhaallakaan tahdolla hän ei osannut selittää näkyä suoraan silmiensä edessä. Niinpä hän ryhdistäytyi ja käveli tyynesti salin keskelle, aivan kylmäsilmisten Atlashaltioiden edessä seisovan kauniin pöydän ääreen.
Jos joku halusi näyttää hänelle jotain, niin parempi sitten katsoa.

Llianjin seurasi mielenkiinnolla hohtavaa miekkaa kantavaa haltiaa, mutta hän hätkähti kuinka todenmukaiselta haltian puhe kuulosti. Kaikki Jumalat, aivan kuin tuo olisi todella ollut hänen edessään...
Llianjini katse kulki miekan ja mustakaapuisen haltian välillä, jälkimmäisen puhuessa arvokkaasti ja selkeästi ylhäisen aseman omaten. Hän yritti painaa mieleensä kaikki tiedonmuruset, jotka voisi haltioiden puheista vain löytää. Avain...tuo miekkako? Vanha haltia ei oikein tiennyt, mitä olisi ajatellut tästä. Lumotut avaimet kun sopivat vain yhteen käyttöön, mutta lumottu miekka saattoi avata moniakin ovia...tai surmata jonkun yrittäessään.
Mutta sitten ylpeäilmeinen Altashaltia poistui salista, miekankantaja aivan takanaan. Llianjin kiirehti heidän peräänsä, mutta oli horjahtaa uudelleen kun hänen silmissään välähti toistamiseen. Käsi otsallaan vanha haltia katsoi ympärilleen, nähden uudelleen vain kuluneet seinät ja lattiaan tarttuneen tuhatvuotisen pölyn. Vanha haltia tunsi ohikiitävästi jopa hieman haikeutta nähdessään niin elävän ja kauniin paikan kuihtuvan ympärillään kuin loistonsa puhjenneen kukan...
Sitten, muistaen lopulta Aleon, Llianjin astui pienempään huoneeseen jossa Atlashaltia seisoi ajatuksiinsa vaipuneena. Vanhan haltian silmissä häilyi yhä hänen näkemänsä kallis musta vaate, ja Aleon yllä se näytti kuin palapelin puuttuvalta osalta.
Hänen askeltansa ääni näytti havahduttavan Altashaltian. Llianjin hieroi otsaansa, palauttaen näkyään mieleensä parhaansa mukaan.
"Äsken minä...näin...jotain. Ihmisiä, tai siis haltioita, salin täydeltä. Atlashaltioita...heillä oli yllään vihreitä kaapuja, mutta yhdellä heistä oli miltei musta... Heillä oli ase, jota he nimittivät avaimeksi...miekka, jalokivin koristeltu ja maaginen. Ja että se olisi kätketty piiloon...salaoveen? Tai sellaisen taakse."
Nostaen katseensa Aleo saattoi nähdä Llianjinin silmissä aitoa hämmennystä, ja vanha haltia jatkoi kysyen:
"Tiedätkö tästä mitään? Näinkö todella jotain tai...tarkoittaako se mitään. Tapahtuiko niin todella?"

Re: Tanamorin salaisuudet

Posted: Fri Sep 15, 2017 8:17 pm
by Tinanja
Aleo kohotti kulmiaan ja vilkaisi Llianjiniin vasta, kun tämä seurasi häntä sinne huoneeseen, keskeyttäen hänen ajatuksensa. Aleon vilkaisi miestä kohden oli lähinnä ohimenevä, ja tämä palasi takaisin ajatustyönsä pariin. Llianjinin sanat saivat kuitenkin miehen ajatukset keskeyttymään ja varmaan ensimmäistä kertaa koko matkan aikana Aleo näytti erittäin hämmentyneeltä kuunnellessaan tuon haltian puheita. Vai että tuo näki näkyjä? Ei hän ollut nähnyt, tai tuntenut mitään, ei Tanamorin magiassa, ei omassa magiassaan, ei... kuullut askeltakaan Llianjinin askeleiden perusteella. Mutta se, mitä mies kuvaili, kuulosti erittäin paljon Atlashaltioiden yhteiskunnalta, ja siitä tuo ei voinut tietää toin tarkasti. Lisäksi mielenkiintoinen kommentti tuon tarinassa oli se, kun tuo alkoi puhua avaimesta, miekasta.

Ensimmäinen ajatus, joka Aleolle siitä nousi mieleen oli se, että Llianjin oli seonnut lopullisesti. Se ei kuitenkaan sopinut hänen mielikuvaansa tuosta vanhemmanpuoleisesta Rheanhaltiasta. Tämä näytti olevan yleensä ihan mielen täysissä voimissa, vähän ehkä kyynisenä, mutta... ei tämä noin seonneelta vaikuttanut. Aleo sai hitaasti ilmeensä hallintaan ja kääntyi kokonaan katsomaan Llianjinia tämän kysyessä, tiesikö hän tästä jotakin mitään. Ei, hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä tapahtui tai mitä Llianjin oli nähnyt... ellei.

Aleon kasvoilla oli hetken jälleen kerran pieni hämmennys. Jumalat? Tarut ja Elageiros olivat kuvanneet, että jumalat olivat olleet osallisina tähän. Mutta kukaan ei ollut kuullut jumalista mitään vuosituhansiin? Oliko nyt näiden mielestä aika puuttua tilanteeseen jollakin tavalla? Ehkä. Mutta se olisi yksi mahdollisuus, ja Aleo ei sillä hetkellä jaksanut välittää siitä, miten epätodennäköiseltä, uskomattomalta ja typerältä se kiinnosti. Ainut asia, mitä mies ei ymmärtänyt, oli se, miksi tuo näkisi jotakin näkyjä Atlashaltioiden Tanamorista ajalta, jolloin siellä vielä oli Atlashaltioita... elleivät nämä halunneet näyttää sen sankarin avaimen sijaintia, juuri sitä, mitä hänkin etsi.

Mutta.... mies huomasi pian Llianjinin odottavan katseen ja huokaisi syvään.

"Ellet ole hullu...", Aleo piti tauon. "Mitä epäilen, koska asenteestasi huolimatta et vaikuta siltä", mies jatkoi ja piti pienen tauon miettiäkseen, miten sanoisi asian. "Ainut etäisesti todennäköinen selitys, jonka keksin, ovat jumalat ja heidän magiansa. Tanamorissa tai minulla ei ole sellaista magiaa, jolla saisi aiheutettua harhanäkyjä, ellet ole vedellyt jotakin huumeita", Aleo kohautti olkapäitään. "Mitä myös epäilen", mies totesi ja totesi samalla itselleen olevansa aivan liian paljon äänessä. No, hän oli sen jo aloittanut, niin kai se pitäisi viedä loppuunkin.
"Kuvaat liian tarkasti Atlashaltioiden perinteistä vaatetusta, että keksisit tämän omasta päästäsi. Elageiros puhui kokouksesta, jumalista ja avaimesta, joka herättää sankarin... Epäilen, että näkysi on sieltä", Aleo vastasi vielä, Llianjinia ja tämän kasvoja arvioiden katsellen. "Että näit, mitä silloin kokouksessa tapahtui. Näitkö, mihin he veivät avaimen?" tuo kohotti kulmiaan. Olisi vain yksi tapa saada selville, miten Llianjin näky pitäisi paikkaansa - vai pitäisikö ollenkaan... Heidän olisi vain seurattava sitä, kuulosti se miten idiootilta tahansa.

Mutta sen jälkeen, kun ikivanhojen paperien tarina Tanamorin vartjiasta ja tämän herättämisestä pitivät paikkaansa, oli Aleo valmis uskomaan paljon enemmänkin kuin vain Elageiroksen sanoja.

Re: Tanamorin salaisuudet

Posted: Sun Sep 17, 2017 1:32 pm
by Kuparirapu
Ilmeisesti Llianjin oli todella nähnyt jotain, ainakaan Aleo ei tyrmännyt mahdollisuutta suoralta kädeltä.
"Nuo vaihtoehdot voimme jättää laskuista, minun puolestani," hän totesi piikikkäästi. Altashaltian töykeät kommentit saivat kuitenkin vanhan haltian pohtimaan...oliko tuo ehkä katkera? Tunsiko Aleo kateutta, koska tällainen näky oli ilmestynyt Llianjinille eikä puhdasveriselle Atlashaltialle? Llianjin kuitenkin keskittyi käsillä olevaan ongelmaan, ja hieraisten otsaansa totesi:
"Että Jumalat olisivat näyttäneet... Olen nähnyt paljon kummallisia asioita, ja joitakin niistä voitaisiin kutsua suorastaan jumalallisiksi. Mutta en tiedä, sormeilisivatko he todella kuolevaisten asioita näin. Ainakaan tähän asti he ovat pysytelleet kaukana ja sivussa kaikesta. Näky saattoi yhtä hyvin olla sen Elageiros-nimisen patsaan aiheuttama. Kuka tietää. Mutta olen valmis näkemään tämän avaimen, jonka jälkeen voimme pohtia mitä teemme seuraavaksi."

Kävellen huoneen keskelle Llianjin silmäili kuluneita seiniä mietteliäästi.
"Näin kaksi haltiaa. Toinen heistä kantoi miekkaa toista seuraten. He saapuivat tänne...mutta sitten näky katosi. He kuitenkin puhuivat selvästi aikomuksestaan 'piilottaa se salaoven taakse, ja jättää tänne'. Kaikesta päätellen se on siis yhä täällä."
Siirtyen seinän vierelle ja napauttaen tukevaa kiveä sauvallaan Llianjinin ajatukset kehräytyivät tiuhasti. Haltioita oli ollut kaksi, joten oliko salaovi avattavissa vain kahden hengen voimin? Ja oliko se merkitty jotenkin salatusti, jotta se löydettäisiin uudelleen.
"Voiko tämä salaovi olla tarkoitettu vain maageille, tai kenties jopa vain Altashaltioille?" hän ehdotti Aleolle olkansa yli. "Sinulla on tarkemmat tiedot, minkälaisia keinoja kansasi on suosinut asioiden kätkemiseen. Ase, siis avain, on varmasti tässä huoneessa. Mutta tuntemattoman silmään salaoven löytäminen voi viedä kauemmin kuin meillä on aikaa."

Re: Tanamorin salaisuudet

Posted: Sun Sep 17, 2017 6:24 pm
by Tinanja
Aleo hymähti hieman jopa sille, että Llianjin arvioi näyn oelvan jopa mahdollisesti Elageiroksen aiheuttama. Aleo oli lukenut Tanamorin vartijasta jonkin verran muinaisista kirjoituksista, mutta yksikään kirjoituksista ei ollut viitannut siihen, että Elageiroksella olisi magiaa niin paljoa, että tämä kykenisi aiheuttamaan mitään näkyjä tai illuusioita kenellekään. Ilmeisesti Elageiroksen magia oli tarkoitettu Tanamorin suojeluun, eikä Aleo kyennyt keksimään, miksi suojeleminen vaatisi illuusioita. Aleo ei myöskään uskonut, että Elageirosta ylläpitävät lumoukset olivat niin monimutkaisia, että kykenisivät ajattelemaan illuusioitas, saati niiden esittämistä ei-Atlashaltialle. Ja kyllä, Aleo oli kieltämättä hieman katkera siitä, että mikäli tämä olisi oikeasti jumalten tekoa - mikä alkoi vähä vähältä vaikuttaa yhä paremmalta ja paremmalta vastaukselta tähän illuusion arvoitukseen.

Atlashaltiamiehen katse arvioi seiniä, niiden kulmia, kiviä, ja jokaista pientäkin yksityiskohtaa etsien mahdollista salaovea. Mies rypisti kulmiaan vähän ja arvioi huonetta, ja paria siitä poisjohtavaa ovea. Avain saattoi olla missä tahansa, minkä tahansa kulman takana.

"En usko, että Elageiroksen magia tai sen harkintakyky riittävät tuollaisiin illuusioihin", Aleo huomautti kuitenkin Llianjinille lopuksi analysoidessaan edelleen seiniä ja niiden koloja. "Ja jos totta puhutaan, mikään lukemissani kirjoituksissa ja legendoissa ei viittaa siihen, että Elageiros osaisi, tai voisi tehdä mitään muuta kuin suojella Tanamoria, eikä tämä... illuusio ole oikein siihen sopivaa", Aleo näytti mietteliäältä ja astui muutaman askeleen eteenpäin, kosketti pian seinää kokeilevasti, etsien jotakin, mikä voisi viitata salaoveen, sitä kuitenkaan löytämättä.
"En usko, että näkysi johtui Tanamorista", totesi Aleo vilkaisemattakaan Llianjiniin, miettien, mihin mahdollisesti täällä olisi voinut jotakin piilottaa. Ja haltiaa kieltämättä ärsytti se, ettei hänellä ollut vastauksia yhteenkään mielessä pyörivistä kysymyksistä, ja vähiten siihen, mihin tuollainen... hyvin, hyvin tärkeä avain oli piilotettu. Osa haltiasta melkein toivoi tuon ärsyttävän Rheanhaltian saavan toisenkin näyn, joka vastaisi kysymyksiin.

Ja jos tämä oli jumalten tekoa, niin miksi, ja miksi nämä eivät sitten suoraan antaneet vastauksia? Aleo tuhahti hiljaa ja tönäisi ohimennen seinää, mutta se ei näyttänyt tekevän mitään.
"Ja ei, en osaa sanoa, missä se... avain on", Aleo totesi vielä. "Jos se vielä on edes täällä."

Re: Tanamorin salaisuudet

Posted: Wed Sep 20, 2017 10:03 am
by Kuparirapu
"Uskon että se on," Llianjin mutisi mietteliäästi. Tapa, jolla Atlashaltiat hänen näyssään olivat puhuneet avaimesta, kertoi vanhalle haltialle että he aikoivat piilottaa sen kenties pysyvästi. Lumottua asetta ei oltu siis asetettu minnekään astiakaappiin, josta se voitaisiin ottaa esille juhlapäivinä. Ei, se oli piilotettu jonnekin, missä se olisi turvassa vuosia, tai vuosisatoja. Kenties jopa tuhansia vuosia...
Llianjin kulki hitaasti seinän viertä, ja naputteli sitä tasaisin välein. Hän odotti ontosti kolahtavaa paikkaa, mutta päästessään yhteen nurkkaan asti totesi ettei häntä onnistanut.
Llianjin kääntyi katsomaan huonetta, sormi mietteliäästi sauvanpäätä naputellen.
"Jotenkin minun on vaikea kuvitella että salaovi olisi pelkkä siirrettävä irtokivi, jonka takana ase on öljykankaassa. Asetta kohdeltiin kunnioittavasti, ja moinen tuntuisi...hieman rahvaanomaiselta Atlashaltioiden tekemisiksi," hän pohti ääneen. Sitten Llianjinin sormi pysähtyi ja hänen silmiinsä syttyi oivalluksen tuoma kiilto.
"Ase oli maaginen. En tiedä kuinka väkevästi, mutta se oli selkeästi lumottu. Voisikohan olla että...?"
Koskaan päättämättä lausettaan Llianjin levitti kätensä ja hänen tahtoaan mukaillen magian valkohehkuinen energia syttyi hänen sisälleen, kihelmöiden sormenpäissä ja päänahassa. Vakaasti, kiirehtimättä ja huolellisesti ääntäen hän lausui:
"Ti'k - Cher - Elm - Q'ar"
Llianjinin ympärille puhkesi näkymätön, ympyränmuotoinen alue. Otsa ponnistuksesta painuen hän levitti loitsun aluetta niin, että se levittäytyi huoneen kahdelle vastakkaiselle seinälle. Llianjin laski kätensä ja katsoi ympärilleen, katsomatta sitä kuitenkaan suoraan silmillään. Loitsun avulla hän saattoi aistia magian ympärillään, ja kuten vanha haltia olikin odottanut, loitsu oli monin verroin raskaampi levittää ympärilleen kuin kohdistaa yhteen henkilöön. Hän kuitenkin tiesi onnistuneensa aistiessaan lähellä seisovan Aleon sykkivän, kohisevan magian Atlashaltian sisimmässä. Samalla Llianjin kuitenkin huomasi, että paksut kiviseinät ja -katto tuntuivat himmentävän loitsun kykyä nähdä niiden sisään. Kenties koska he olivat maan alla, ja rakennukset olivat ihmis- tai haltiakäsien muovaaman kiviaineksen sijaan kaiverrettua jykevää kalliota. Miltei kuin kääpiöasumukset, joista hän oli kuullut.
Viimeinen ajatus sai Llianjinin hymähtämään lyhyesti.
"Toivottavasti tämä onnistuu," vanha haltia sanoi yhtä lailla itselleen kuin Aleollekin. Hän tunsi jo loitsun rasitukset kehossaan muttei antanut periksi. Siirtyen kulkemaan aivan toisen seinän vierelle Llianjin keskittyi havaitakseen pienetkin magianhivenet kiven sisältä, edes heikon kaiunkin. Avain oli ehkä suojattu tällaista varten, mutta silloinkin hän toivoi aistivansa suojaloitsujen olemassaolon.

Re: Tanamorin salaisuudet

Posted: Wed Sep 20, 2017 2:12 pm
by Tinanja
"Tarvitset Atlashaltian tähän", ääni Llianjinin päässä kertoi, kun miehen näkökenttä alkoi sumentua jälleen hitaasti, aivan kuten aiemmallakin kerralla, kun näky ottaa sinut hitaasti valtaansa ja näet, miten pääset hetkeksi jälleen takaisin Tanamorin vuosituhansien takaiseen loistoon. Et osaa sovittaa ääntä mihinkään aiempaan kokemaasi, etkä osaa määritellä sille erityisesti myöskään sukupuolta. Se ei kuitenkaan ole kumpikaan haltioista, jotka puhuivat aiemmassa näyssäsi.

Huone, jossa seisot, on valaistu useilla seinillä roikkuvilla lyhdyillä, seinävaatteet ja paksut matot vaimentavat ääniä ja askelia, kun aiemmassa näyssäsi näkemäsi kaksi haltiamiestä astelevat huoneeseen käytävää myöden. Jälkimmäinen näistä kantaa edelleen tyynyllä sitä koristeellista, terävää asetta, jota nämä kutsuivat aiemmin avaimeksi. On selvää, että näkysi jatkuu siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi. Nyt kuitenkin tuo edessä asteleva vanhempi haltiamies kävelee suoraan lävitsesi ja katsoo arvioiden seinää selkäsi takana kohdasta, jota olit vain hetkiä aiemmin koputellut sauvasi kärjellä. Tämä kohottaa kätensä ja koskettaa seinää kämmenellään.

Miehen kosketus saa seinälle syttymään monimutkaisia, hyvin koristeellisia kuvioita, jotka hohtavat hieman kalpeaa, elotonta valoaan, joka muistuttaa hyvin paljon Elageiroksen valopalloa, jonka Aleo sai aiemmin syttymään.

Sitten näky katoaa jälleen yhtä huomaamatta mitä se saapuikin, ja tunnet, miten magiaa etsinyt loitsusi raukeaa.


Aleo

Aleo rypisti kulmiaan kuullessaan Llianjin pohdinnat. Miehellä oli kyllä hyvä ajatus siitä, että salainen avaimen säilytyspaikka tuskin olisi mikään perinteinen salaovi, jonka sai irtokiveä kääntämällä auki. Atlashaltiamies ei kuitenkaan sanonut mitään, mutta hyvin omalle käytökselleen epätyypillisesti kurtisti mietteliäänä kulmiaan. Llianjinin lausuma loitsu sai vain tuon kohottamaan kulmiaan - hän tunsi kyllä Llianjinin magian etsivän jotakin, mutta ei oikein osannut kohdistaa sitä mihinkään. Meni hetki, ennen kuin hän ymmärsi, mitä mies haki sillä ja tuhahti - jos avain oli piilotettu jonkin maagisesti piilotetun oven taakse, ei tuo sitä tuolla tavoin saisi esille.

Atlashaltiamies ei tosin ollut täysin varma, miten hän itsekään saisi sen oven esille, jos se olisi maaginen. Ehkä se oli suunniteltu niin, että sen avaamiseksi piti tietää tarkalleen, missä se ovi oli? Se olisi loogista, ja suojelisi paremmin avainta kuin vain pelkästään salaovi, jonka saisi magialla auki. Llianjinin idea oli ihan hyvä, mutta se tuskin kertoisi tarpeeksi. Aleo vilkaisi uudemman kerran ympärilleen, etsien jotakin paljastavaa vielä kerran.

Re: Tanamorin salaisuudet

Posted: Thu Sep 21, 2017 3:30 pm
by Kuparirapu
Kun hänen silmissään heitti mustaa, Llianjin luuli jo hetken loitsun rasitusten yltyneen liiankin vakaviksi. Mutta kuullessaan mielensä läpi kumisevan äänen hänen päänsä säpsähti välittömästi suoraksi. Ympäristön hitaasti sulautuessa menneisyyden kanssa Llianjin pani merkille näyn peittävän Aleonkin alleen.
Jotenkin vanha haltia tunsi olonsa itsetietoisemmaksi, tietäen että joku saattoi nähdä hänen sokean hortoilunsa. Siksi hän yritti ryhdistäytyä ja tarkastella kaunista huonetta tyynesti. Hänen arvokkuutensa kuitenkin murtui vain muutamaa hetkeä myöhemmin, kahden aiemmin nähdyn Altashaltian marssiessa sisään ja suoraan Llianjinia päin. Vanha haltia horjahti sivuun ähkäisten, muistaen näkyjen olevan aineettomia vasta mustan kaavunliepeen heilahtaessa hänen sääriensä läpi. Kiiruhtaen ensimmäisen haltian vierelle Llianjin tarkasteli kiinnostuneesti, kuinka seinään puhkesi loistamaan sen pintaan piirtyvistä kuvioista. Hän ei tunnistanut niitä, eikä oikein osannut yhdistää niitä mihinkään lukemaansa kirjoitustyyliin.
"Atlashaltioiden aakkostoa? Vai jokin historian hämärään kadonnut kirjoitustyyli?" hän pohti mielessään. Mutta sitten, kuin hänet olisi vedetty pintaan uppeluksista, näky katosi ja Llianjin joutui hieromaan silmiään pöllämystyneenä.

"Joku on erittäin määrätietoinen näyttämään mitä täällä on tapahtunut," hän puuskahti, ja katsoi Aleota. "Kuka niiden takana onkaan, olkoon sitten itse Jumalat."
Hengittäen syvään rauhoittuakseen Llianjin silmäili kiviseinää edessään, jota muistossa näkynyt haltia oli koskettanut.
"Tämä se on," hän sanoi varman kuuloisesti. "Avain on piilotettu johonkin tämän seinän taakse."
Viitaten Aleota luokseen Llianjin yritti erottaa kiven pinnasta mitään erityistä, erityisesti näkemiään merkkejä. Mutta mitään ei näkynyt, vain sileää kiveä. Ilmeisesti Atlashaltiat todella halusivat vain kaltaistensa löytävän Tanamorin salaisuuksia.
"He käyttivät jotain minulle tuntematonta loitsua. Voisiko se olla jokin Atlashaltioiden oma salaisuus? Aiemminkin Elageiros-niminen patsaskin reagoin vain sinuun."
Llianjin antoi Aleolle tietä, ja viittasi seinää kohti. Toivottavasti Atlashaltia tunsi jonkin tavan, koska vanhan haltian seuraava vastaus olisi alkaa hajottaa seinää.

Re: Tanamorin salaisuudet

Posted: Thu Sep 21, 2017 6:45 pm
by Tinanja
Llianjin näytti tekevän loitsua ja sitten jähmettyi paikalleen. Se oli omituista jopa tuolta vanhemmalta haltialta, joka tuntui ottaneen tavoitteekseen sen loitsunsa tekemisen. Ehkä tämä oli viimeinkin käyttänyt liikaa magiaa horjahtaessaan sivuun? Llianjin näytti kuitenkin saavuttaneen tasapainonsa, ja sitten tämä puuskahti hieman jopa hengästyneen, ainakin hämmentyneen ja vähän ärtyneen kuuloisena sanansa siitä, että joku halusi heidän löytävän sen avaimen.
"Ehkä sillä on jokin suurempi merkitys tämän kannalta?" Aleo pohti ääneen ja asteli vähän lähemmäs, kun Llianjin näytti keräilevän hetken aikaa itseään. Kun tuo jatkoi puhumalla loitsusta, Aleolle alkoi hitaasti upota mieleen, että tämä oli jälleen nähnyt näyn siitä, mitä Tanamorissa vuosituhansia sitten oli tapahtunut. Atlashaltia rypisti kulmiaan hieman. "Voin kokeilla siihen samaa, mitä Elageirokseen, mutta...", Aleo ei uskonut sen toimivan.

Tuo otti muutaman pitkän hyvin sulavan askeleen lähemmäs Llianjinia ja vilkaisi seinää arvioiden. "Koskiko seuruetta johtava haltia johonkin tiettyyn kohtaan? Loitsut toimivat usein vain oikeasta kohdasta", Aleo huomautti rypistäen itselleen epätyypillisesti kulmiaan jälleen. Tämä sai selkeästi tuon mietteliääksi, ja hieman ärtyneeksi siitä, etteivät kirjoitukset olleet kertoneet hänelle kaikkea, ja varsinkin siitä, että tuo vanha Rheanhaltiamies sai näyt, eikä hän. Ehkä sille oli jokin syy - ehkä näyt vähentäisivät tuon elinvuosia ja jumalat näkisivät tämän helpompana uhrina? Aleo kosketti itsekin seinää, katsellen ja etsien siitä jotakin merkkiä, mikä viittaisi, mihin kohtaan oven lukitseva loitsu oli tehty. Aleo ei kuitenkaan aistinut mitään, eikä nähnyt mitään erityistä. Tuo jopa työnsi magiaansa vähän edemmäksi etsiäkseen sitä juuri oikeaa kohtaa. Hänestä tosin tuntui, että hänen pitäisi keksiä jotakin muuta kuin sama loitsu, joka Elageiroksen oli herättänyt. Elageiros oli kuitenkin jollakin tasolla elävämpi kuin satunnainen ovi, joten... ehkä jos hän suuntaisi samantyyppisen loitsun paremmin elottomaan kohteeseen?

Aleo kuitenkin vilkaisi kysyvänä Llianjinia seinää koskettuaan - mikä se tarkka paikka oli?

Re: Tanamorin salaisuudet

Posted: Thu Sep 28, 2017 10:34 pm
by Kuparirapu
Aleon viereltä Llianjin seurasi kuinka Atlashaltia tutki myöskin seinää mielenkiinnolla. Mutta mitään ei näyttänyt tapahtuvan, ja Llianjinkin tunsi hienoisen turhautumisen nousevan.
"Odota hetki, minun täytyy miettiä," hän sanoi ja hieraisi otsaansa. Hetkisen pohdittuaan Llianjin kääntyi, ja asteli huoneen ovelle. Sitten, yrittäen palauttaa näkyään kohta kohdalta mieleensä, vanha haltia lähti seuraamaan reittiä miten hän sen muisti. Hän joutui harppomaan hieman, imitoidakseen Atlashaltioiden ripeäitä askeleita, mutta muuten Llianjin oli uponnut tyystin ajatuksiinsa.
"Suunnilleen...tästä? Kyllä, näin se oli. Ja suoraan seinää kohti, jonnekin..."
"Tähän," Llianjin mutisi pysähtyen seinän eteen, rinnakkain Aleon kanssa. Hän nosti kätensä, kuten näyn haltiakin oli tehnyt, painaen sen sitten seinää vasten. Mutta jokin tuntui olevan vieläkin hieman vinossa...
"Aivan! Hän oli pidempi," Llianjin sanoi oivalluksen täyttämällä äänellä. Mitaten katseellaan Aleon hartian korkeuden Llianjin poimi maasta teräväsärmäisen pikkukiven ja kohotti kättään seinällä. Niin varmana kuin hän vain saattoi, Llianjin uursi kivellä hennon soikion kämmenensä ympärille ja nyökkäsi.
"Tuossa. Tuo sen on oltava."

Sisimmässään vanha haltia tunsi toki yhä hennon epäilyksen, mutta parempaakaan hänellä ei ollut. Loppu olisi nyt Aleosta kiinni, hänestä ja Atlashaltioiden salaisuuksista jotka tuo tunsi. Miltei jopa odottaen Llianjin nyökkäsi Aleolle ja sanoi:
"Kokeile uudelleen, tällä kertaa se onnistuu."
"Toivottavasti," Llianjin lisäsi ajatuksissaan.