Tanamorin salaisuudet

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 794
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Tanamorin salaisuudet

Post by Tinanja » Sat Sep 30, 2017 8:53 pm

Aleo katseli arvioiden, miten Llianjin mittaili ja vertaili katseellaan, liikkeillään ja tekemisillään seinää ja varmasti sitä näkyä, jonka tämä oli jumalilta hänen sijaansa saanut. Tuo näytti hyvin keskittyneeltä, ja varmasti hetkittäin tunsi olonsa hyvin tärkeäksi. Toisaalta, kuten Aleo oli aiemminkin ajatellut, ehkä jumalilla oli syynsä siihen, ja tässä vaiheessa ei ollut enää kovin suurta epäilystä, etteivätkö asialla olisi olleet jumalat. Se nosti lisää kysymyksiä ilmaan: miksi jumalat edes halusivat puuttua tähän? Mitä tämä heidän tekemisensä täällä voisi muuttaa, mihin vaikuttaa, ja mikä taka-ajatus jumalilla oli? Tarinoista Atlashaltiamies oli lukenut sen verran, että jumalat aiemminkaan eivät olleet auttaneet, tai toimineet ilman omia tarkoitusperiään. Ehkä niillä tarinoilla, muinaisilla kirjoituksilla oli enemmänkin painoarvoa, kuin mitä Aleo oli niille alunperin edes antanut? Tästä olisi ehdottomasti raportoitava takaisin Atlakseen pikimmiten.

Nyt miehen oli kuitenkin keskityttävä hetken aikaa, aina yhtä ilmeettömänä ja mietteliäänä. Elageiroksen mainitsema avain ilmeisesti oli täällä, joten... kai hänen oli se löydettävänä, olihan hän kuitenkin polveutunut suoraan niistä puhdasrotuisista Atlashaltioiden esi-isistä. Aleo astui hetkeksi jopa askeleen sivummalle, kun Llianjin näytti niin keskittyneeltä, että työntäisi pian kätensä häntäkin koskemaan. Sitä haltia ei halunnut. Tämä vilkaisi Llianjinin kivellä raapimaa ympyrää arvioiden ja katsoi sitten vielä kertaalleen tuota vanhempaa haltiaa. Tämän olisi parempi toimia, jotta hän voisi edelleen osoittaa ylemmyyttään tuota niin itserakasta ja toisinaan hyvin raivostuttavaa haltiamaagikkoa.
Aleo astui pian yhdellä tasaisen pehmeällä, äänettömällä askeleella kohtaan, jossa Llianjin oli vain hetkeä aiemmin seissyt, ja kohotti hoikkasormisen kätensä koskettamaan kivellä raaputetun ympyrän sisustaa. Muutama sormus miehen sormissa kiilteli hyvin vähäisessä valossa, ja kivi tutnui kylmältä kättä vasten, kun Aleo antoi magiansa nousta mielensä pinnalle.
"Tu-zo, ga-en-tes", Aleo lausui sitten. Hän tunsi magian virtaavan kehonsa lävitse, ja tunsi, että jokin loitsu seinässä vastasikin siihen, mutta se ei näyttänyt riittävän ainakaan oven avaamista varten.

Sen oven avautumisen sijaan Aleo näki, miten hänen kätensä kohdasta lähti säteittäin muodostumaan elottoman vaaleina hehkuvia riimuja, kuvioita ja kirjaimia, jotka kattoivat lopulta parin metrin levyisen, koko seinän korkuisen alueen. Kuviot kulkivat siitä Aleon kämmenen viereltä ympyröittäin, kunnes saavuttivat jonkin näkymättömistä rajoistaan. Aleo laski kätensä, astui pari askelta taaksepäin ja rypisti kulmiaan. "No, se paikka ainakin oli oikein", tämä sanoi hieman yllättyneenä. Hän ei ollut uskonut, että hänen loitsustaan seuraisi mitään... eihän tuota ovea oltu koskaan tarkoitettukaan uudelleenavattavaksi. Haltia jäi pitkäksi aikaa katsomaan arvioiden näitä riimuja, jotka muodostivat vähitellen sanoja, kun Aleo sai yhdistettyä niitä siihen tietämykseen, mitä hänellä muinaisista kielistä oli.
"Pahoittelen, jos käännökseni tuntuu... ei kovin huolitellulta, en ole nähnyt kuin harvoissa kirjoituksissa näin vanhaa kieltä", Aleo sanoi sitten, kulmiaan itselleen hyvin epätyypilliseen tapaan kurtistaen.

"Ovea ei ole tarkoitettu koskaan avattavaksi", Aleo sanoi sitten keskittyneenä, vilkaisemattakaan Llianjiniin ja tarkasti katsoen kuvioiden yläosaa himmeinä, elottomina hohtavista riimujen näköisistä kirjaimista, kuvioista ja koristeista. "Ja mikäli se on avattava, tarvitaan siihen kaksi", Aleo laski katsettaan hitaasti alaspäin ja tuhahti. "Maagikkoa", tämä lisäsi vielä vilkaisten Llianjinia nopeasti, hyvin arvioiden ja kieltämättä sen näköisenä, ettei ollut kovin tyytyväinen tilanteeseen. Miehen ilme kuitenkin katosi pian sen ilmeettömän ja hyvin tarkkaan laskemoidun maskin taakse, kun tämä katsoi Llianjiniin. "Mikä tarkoittaa, että mikäli haluamme saada tuon auki, on sinun tässä ja juuri nyt opittava se käyttämäni loitsu tavuin, ja käytettävä sitä samanaikaisesti kanssani, jotta on mahdollisuus edes ajatella saavansa se auki", ja sittenkin mahdollisuus tuntui pieneltä, varsinkin kun Llianjin ei ollut Atlashaltia. Sentään tämä oli haltia, jonkin... ihmisen kanssa se tuskin olisi koskaan edes ollut mahdollista.

Mutta nyt hänen olisi selitettävä tässä ja juuri nyt Llianjinille, miten tämä voisi käyttää loitsua. Eikä se ollut hyvä idea.

*

// Note to myself and others:
Atlashaltiat käyttävät magiaansa tavujen kautta. Tavut antavat enemmän vapautta yhdistellä niitä, ja tavut perustuvat usein Ceresin muinaiskielen sanoihin. Sanat valitaan loitsun tarkoituksen mukaan ja ne voivat olla kuvaannollisia. Sanan alussa olevat tavut ovat yleensä voimakkaampia loitsussa kuin sanan keski- tai loppuvaiheilla olevat.
Tavut on poimittu Ceresin sanastosta sanoista aurinko, veri, hopea, miekka sekä lasi, jotka tässä yhteydessä kuvaavat taivasta ja verta tehtävän vaikeuden ja taivaallisuuden vuoksi, sekä miekan materiaalia hopeaa ja miekkaa itseään. Lasi kuvaa loitsujen herkkyyttä. (tu-zo, ga-en-tes).
- aurinko = tura
- lasi = zogafo
- miekka = engalt (mon. endar)
- veri = teshu

Valoloitsu (has-me-ril) muodostuu sanoista
- tuli = hasho
- sydän = meril (mon. merir)

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 498
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Tanamorin salaisuudet

Post by Kuparirapu » Fri Oct 06, 2017 11:15 pm

Antaen Altashaltialle tietä Llianjin nojasi sauvaansa ja seurasi silmä kovana kuinka Aleo antoi magiaansa upota seinään. Osaltaan hänen jännityksensä johtui vanhan haltian toivoessa että salaovi olisi hänen merkitsemällään paikalla ja avautuisi. Mutta samalla hän paloi halusta nähdä Atlashaltioiden tiukasti salassa pidetyn magian. Metiksen teokset sen paremmin kuin Llianjinin runsaat elinvuodetkaan eivät olleet tarjonneet tällaista tilannetta hänelle vielä koskaan.

Kun vieraat merkit puhkesivat hohtamaan Aleon kämmenen ympärille, Llianjin saattoi todeta niiden ainakin näyttävän samoilta jotka hänelle oli jo aiemmin paljastettu. Hän kohotti kätensä, mutta pidättäytyi kuitenkin koskettamasta merkkejä.
"Tämä on vieras paikka, ja tämä on vierasta magiaa. Koskaan ei vahingoita olla varovainen," hän muistutti itselleen.
Altashaltian ilmeestä päätellen Aleo kykeni ymmärtämään merkkejä, ja hetken kuluttua tämä pahoittelikin käännöksensä karkeutta. Llianjin vain nyökkäsi ja kuunteli mielenkiinnolla.
"Vai ei koskaan avattavaksi...," vanha haltia pohti hieroen sauvansa kärkeä. Tämä oikeastaan huoletti häntä hivenen, ainakin sen kokemuksen perusteella mitä hänellä oli lumotuista esineistä. Usein, erittäin usein, ne piilotettiin ja vannottiin jätettäväksi sivuun. Ja kerta toisensa jälkeen kärsimättömät katsoivat omien ongelmiensa olevan tarpeeksi suuria jotta vanhat aseet saatettiin kaivaa esiin.
Mutta jos miekka oli alkujaankin päätetty todella jättää tänne, se tarkoitti että sen luojat toivoivat sen jäävän sinne. Ja jos Elageiroksen tarinassa oli mitään totuuspohjaa, ja avain todella oli odottanut juuri lohikäärmeen nousemista...

"Mitä?" Llianjin kysyi kääntyen katsomaan Aleota. "Kaksi maagikkoa, jotka molemmat käyttäisivät..."
Vilkaisten sivusilmin salaoven kirjoitusta hänen oli kuitenkin myönnettävä, että idea oli erinomainen. Kukaan, joka ei ollut Atlashaltia tai jonka seurassa ei ollut Atlashaltiaa, ei pääsisi avaimeen käsiksi.
Hengittäen syvään vanha haltia naputteli hetken sauvansa kärkeä sormellaan ja sanoi:
"Kaikista ryhmämme jäsenistä uskon että minulla on siihen parhaat mahdollisuudet. En ole viettänyt viimeisiä vuosisatojani istumalla käsieni päällä."
Llianjin ei oikeastaan edes epäillyt onnistumista taitojensa suhteen. Hän oli ollut, ja oli yhä, yksi Metiksen pitkäaikaisimmista opettajista, ja vain harva oli ansainnut osakseen saman kunnioituksen kuin hän. Mutta ajatus että hänen täytyisi asettua Aleon alapuolelle, opettajasta oppilaan rooliin, häiritsi vanhaa haltiaa melkoisesti. Jos Aleo oli katkera jo Jumalten näkyjen yksipuolisuudesta, kuinka haltia mahtaisi suhtautua siihen että hänen täytyisi jakaa kansansa salaista ja arvokasta perimätietoa Rheanhaltian kanssa. Ulkopuolisen kanssa...

Nyökäten kasvot päättäväisen vakavina Llianjin päätti käydä toimeen, jottei Aleo kuvittelisi hänen epäröivän.
"Parempi käydä toimeen. Mitä sanoja käytän, ja miten suuntaan magiani?" hän kysyi silmäillen seinää.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 794
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Tanamorin salaisuudet

Post by Tinanja » Wed Oct 11, 2017 9:56 am

Atlashaltiamies seisoi suoraselkäisenä, hiljaisena, kulmiaan hieman kurtistaen siinä elotonta valoaan hehkuvan seinänkappaleen, oven edessä ja näytti siltä, ettei oikein tiennyt, oliko tämä hyvä vai huono idea. Ei Llianjin oven avaamisenkaan jälkeen osaisi käyttää riimuja, kuten Atlashaltia - tämä vain tietäisi yhden, maksimissaan kaksi loitsua, mutta perinnetiedon jakaminen jo pelkästään toisen haltian kanssa tuntui typerältä, kaikkia normeja ja säädöksiä rikkovalta. Se avaisi heidän suljettua yhteiskuntaansa, arvomaailmaansa ja magian tietämystä enemmän kuin mikään vuosisatoihin. Ja Aleo ei olisi halunnut olla se henkilö, joka joutuisi tämän normiston rikkomaan. Nyt kuitenkin alkoi näyttää siltä, että vaakakupissa painaisi enemmän maailman kohtalo, kuin heidän norminsa, vaikka Aleosta ajatus tuntui silti liian ristiriitaiselta käsiteltäväksi. Mutta ovi pitäisi saada auki, ja heidän seurueensa vaihtoehdoista - puolhaltianaisesta ja vanhasta Rheanhaltiamiehestä valinta osuisi kyllä suoraan tuohon Llianjiniin. Ihan vain siksikin, että tällä olisi vähemmän vuosia jäljellä, ja tämä oli edes puhdasrotuinen haltia, vaikkei tuokaan ollut lähelläkään Atlashaltiaa.

Joten ei hänellä olisi tässä tilanteessa muita vaihtoehtoja kuin opettaa tuota Rheanhaltiamiestä käyttämään tavuja sen verran, että tämä kykenisi auttamaan häntä avaamaan salahuoneen oven. Aleo vain toivoi, etteivät he kohtaisi lisää esteitä oven takana. Se olisi ihan odotettavaa tosin: ovea, jota ei oltu tarkoitettu avattavaksi, tuskin saisi yhdellä salaoveen kohdistuvalla loitsulla kokonaan aukeamaan. Tai jos saisikin, se ei olisi ainut este sitä tärkeältä vaikuttavaa avainta etsiessä.
Eikä Llianjinin itsevarma kommentti siitä, miten tämä elämäänsä oli käyttänyt ainakaan parantanut Atlashaltian mielialaa.

"Kuten olen aiemminkin sanonut, Atlashaltiat käyttävät teidän loitsuriimuihinne vertaantuvia tavuja loitsuissa. Ainut ero loitsuriimuihin ja tavuihin todennäköisesti on niiden rajat. Loitsuriimut ovat käyttötarkoitukseltaan hyvin rajattuja, kun taas tavut antavat enemmän liikkumavaraa, mutta vaativat selkeämmän päämäärän loitsun tekijältä. Selkeän idean siitä, mitä loitsun pitää tehdä, ja miten sen pitää tehdä se", Aleo selitti sitten ja huokaisi syvään, käänsi katseensa hitaasti seinää ja sen elottomia kuvioita katsomasta Llianjiniin, joka hieroi sauvansa kärkeä hitain liikkein. "Kaikki tavut perustuvat Ceresin muinaiskieleen", tämä lisäsi vielä, katsoi nyt Llianjinia suoraan silmiin hetken aikaa, hyvin vakavana, hyvin tyytymättömän näköisenä tilanteeseen. Eikä haltia edes yrittänyt piilotella sitä, tai ei tajunnut kasvojensa ilmeiden antavan enemmän irti hänen ajatuksistaan, mitä hän olisi halunnut.

"Ilmeisesti loitsuriimut myös kanavoivat magiaa hieman erilailla, tai se tunne käyttäjälle on erilainen", Aleo totesi. "Joten, aloitetaan tämä yksinkertaisesta valoloitsusta, niin ehkä pääset sisälle siihen, miten tavut toimivat."

Atlashaltiasta tuntui, että hän nyt jo oli ylittänyt omat valtuutensa Atlashaltioiden yhteisön jäsenenä, mutta hän yritti puolustella itselleen tekoaan sillä tärkeällä tehtävällä, joka hänelle oli annettu yhteisönsä puolesta, ja joka alkoi viedä yhä syvemmälle ja syvemmälle maan historiaan. Tämä olisi mahdollisuus saada selville historian tärkeitä käänteitä.
"Valoloitsu muodostuu kolmesta tavusta, mutta kahdesta sanasta... has-me-ril", Aleo sanoi hiljaa, ja hänen kohotetulle kämmenelleen kohosi sievä, pieni valopallo. "Hasho merkitsee tulta, ja meril sydäntä", Aleo jatkoi vielä, ja antoi sitten valopallon kadota kämmeneltään.
"Has-me-ril", tämä sanoi vielä uudemman kerran, selkeästi, hitaasti ja valopallo kohosi takaisin hänen kämmenelleen Aleon kohottaessa katseensa Llianjiniin, melkein odottavasti. Hän todellakin toivoi, että tämä toimisi, että tuo kykenisi omaksumaan erityyppisen tavan käyttää magiaa näinkin lyhyessä ajassa.

Kaiken lisäksi he olivat varmasti mielenkiintoinen näky keskellä hylättyjä raunioita, mutta sitä Aleo ei edes halunnut ajatella. Onneksi täällä ei ollut muita - se olisi tehnyt tästä vielä järkyttävämpää.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 498
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Tanamorin salaisuudet

Post by Kuparirapu » Thu Oct 26, 2017 7:19 pm

Aleo näytti todellakin happamalta kuin olisi juonut etikkaa, ja Llianjin vastasi haltiamiehen katseeseen aivan yhtä vakavasti. Jumalat, he kun tuntuivat olevan kovasti kuulolla, yksin tiesivät miten paljon Aleo muistaisi hetken jona hän pääsi opettamaan Llianjinille jotain.

Atlashaltia aloitti kuten opettajat yleensä, kertaamalla osaksi mitä Llianjin tiesi jo entuudestaan. Vanha haltia kuitenkin pidättäytyi sanomasta mielipiteitään ääneen, vain jotta hän ei keskeyttäisi toista ja jottei hän erehtyisi jakamaan muitakin mielipiteitään tästä. Kun Aleo lopulta pääsi itse loitsutavujen teknilliseen puoleen, Llianjin kuunteli erittäin tarkasti ja seurasi vielä tarkemmin kun Aleo antoi esimerkkisuorituksen. Vanha haltia oli saanut aikanaan huomata, että pelkkä sanojen toistelu ei aina riittänyt hiottuun loitsuun. Oli muistettava, kuinka energia kulki kehossa ja miltä se tuntui.
"Hasho...ja Meril," hän toisti mietteliäästi ja nyökkäsi sitten. Kohottaen kättään hän kokosi magian sisällään ja lausui selkeästi:
"Has-me-ril."
Hänen lävitseen kulki magian virta, mutta jo alusta alkaen Llianjin saattoi tuntea sen olevan jotenkin...vaisumpi kuin yleensä. Kuin kuohuvan virran sijaan hän olisi luonut vain solisevan puron. Samaan aikaan hänen kämmenensä päälle ilmestyi utuinen, sameaa valoa päästävä kehrä, joka oli kuitenkin kaukana sileästä ja kirkkaasta loitsuvalosta jonka hän osasi riimuilla luoda. Kurtistaen kulmiaan Llianjin sulki kätensä ja valokehrän hajotessa hän katsoi sormiaan kuin ne olisivat jotenkin pettäneet hänet.
"Hrmmm. Hetkinen...," hän mutisi ja toisti tavut uudelleen, ja samalla hän yritti voimistaa magiaa tahdonvoimallaan. Kehrä ilmestyi jälleen, aavistuksen kirkkaampana mutta silti toivottoman heikkona. Murahtaen Llianjin antoi loitsun kadota ja naputteli sauvansa kärkeä.
"Ymmärrän kyllä periaatteen. Mutta loitsu tuntuu...epävakaalta. Hataralta. Jos saisin tuollaisen tuloksen aikaan riimuja käyttäen, en uskaltaisi yrittää mitään voimakkaampaa loitsua, sen voidessa helposti levitä meistä jompaakumpaa päin. Minun on pohdittava hieman."

Laskien katseensa Llianjinin mieli alkoi sovitella erilaisia ratkaisuja, kuin palapelin palasia, ongelmaa kohti. Jos Aleo yrittäisi jakaa osan mahdistaan hänelle...ei, heillä ei ollut aikaa saatika sitten välineitä lumota esineitä, ja toisen maagin magia saattoi reagoida pahasti jos sitä pakotettiin väärään kehoon. Ja salaovi erikseen vaati kaksi magiankäyttäjää, joten yksi maagi ei vain riittänyt...
"Mutta hetkinen," Llianjin sanoi äkkiä ja kääntyi hetkeksi katsomaan Aleota, sitten seinää ja sitten taas Aleota.
"On ehkä yksi mahdollisuus...hmm, kyllä, sen pitäisi toimia. Huonoimmassa tapauksessa me olisimme kyllä turvassa..."

Aleon katsoessa Llianjinia vanha haltia kohotti käsissään pitelemäänsä sauvaa ja selitti:
"Tämä sauvani on valmistettu Helmipähkinäpuusta, ja se johtaa siis magiaa. Uskon että sen avulla voin keskittää mahtiani tarkemmin, ja pitää sen näin hallinnassa. Loitsuriimujen ei ymmärtääkseni pitäisi edes reagoida kaiverrettujen riimujen kanssa, joten uskon että se on myös turvallista. Se on kuitenkin ainoa vaihtoehto, jonka tähän häntään keksin."
Pidemmittä puheitta Llianjin tarttui kaksin käsin sauvansa varteen, ja kohottaen sen kärjen kasvojensa korkeudelle hän lausui jälleen tutut tavut:
"Has-me-ril."
Tällä kertaa, magia tuntui tottelevan häntä. Hän saattoi lisätä maltillisesti voimiaan, ohjaten ne sauvan läpi ja sen kärkeen. Muutaman sydämenlyönnin jälkeen hänen silmiensä eteen syttyi kirkas, puhtaanvalkoinen valopallo joka heitti heidän pitkät varjonsa huoneen nurkkiin. Loitsu vaati hieman enemmän ponnistelua kuin riimujen avulla, mutta Llianjin salli itselleen pienen tyytyväisen hymyn sammuttaessaan valon.
"Kas niin. Siirrymmekö sitten seuraavaan yritykseen?"

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 794
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Tanamorin salaisuudet

Post by Tinanja » Fri Oct 27, 2017 9:47 am

Llianjin muinaiskielen lausumisesta kuuli, ettei tämä osannut sanoja, eikä tämä ollut puhunut kieltä. Tuon painotus sanojen tavuissa oli hieman väärään suuntaan, mutta ennen kuin Aleo ehti vaistomaisesta siitä, hän sulki suunsa ja tähdensi itselleen, ettei sillä olisi loitsun kannalta mitään merkitystä. Loitsussa käytännössä vain loitsijan ajatuksilla olisi merkitystä lopputuloksen kannalta: piti pitää selkeästi mielessä se, mitä loitsulta tahdottiin, ja miten sen pitäisi toimia.
Siitä ajatuksenkulusta nyrpeänä Aleo katseli, kuinka Llianjin yritti loitsua. Tämän ensimmäinen yritys oli vaimea, mutta Aleo oli toisaalta hyvin yllättynyt siitä, että tämä sai ensimmäiselläkin kerralla edes jotakin aikaan. Mutta oli selvää, että tämä ei ajatellut päämääräänsä tarpeeksi selkeästi, sillä loitsu ei toiminut oikein, ja siksi se toimi vain hyvin vaisusti. Oli kuitenkin selvää, ettei tuolla Rheanhaltiamiehellä ollut käsitystä siitä, miten tämä kanavoisi tarpeeksi magiaansa loitsujen toimivuuden kannalta. Tuolla suorituksella ei saataisi ovea auki.
"Hataruuden johtuu siitä, että sinulla ei ole selkeää mielikuvaa siitä, mitä loitsun tulee tehdä", Aleo huomautti Llianjinin pohtiessa asiaa ääneen. "Loitsuriimut määrittelevät loitsun paljon tarkemmin, mitä tavut, jolloin tavuja käyttäessä loitsijan itsensä tulee tietää tarkasti, mitä hän haluaa loitsulta, ja miten paljon hän haluaa siihen magiaa käyttää", totesi Aleo vielä, Llianjinin tekemisiä arvioiden, kieltämättä viileästi katsellen.

Kun Llianjin keksi käyttää sauvaansa magian kanavointiin, Aleo ei voinut peittää kieltämättä ärtynyttä ilmettään. Tiettyyn pisteeseen saakka hän arvosti luovuutta, mutta nyt tuon Helmipähkinäpuisen sauvan kautta aikaansaatu valopallo vain sai nyrpeämmän ilmeen kohoamaan Aleon kapeille kasvoille. Mies rypisti hieman kulmiaan valon kadottua, ja vilkaisi arvioiden sitten ovea kohden, sitten Llianjiniin. Hän ei uskonut, että Atlashaltiaa, elävää olentoa kuunteleva ovi kuuntelisi magiaa, joka olisi kanavoitu Helmipähkinäpuisen sauvan kautta.
"En usko, että oven magia ymmärtää magiaasi, mikäli käytät sitä sen sauvan kautta. Itsessään se, ettet ole Atlashaltia, tekee tästä jo vaikeampaa oven lumouksien kannalta... Sauva tuskin edesauttaa asiaa millään lailla", haltia sanoi sitten, Llianjinin piirteitä arvioiden katsellen. Katse eksyi jälleen arvioimaan edelleen elotoman kirkkaina hohtavia kuvioita oven pinnassa, ja tuo huokaisi syvään.
"Kuten sanoin, kuvittele ensin loitsun lopputulos mielessäsi, ja se, miten paljon magiaa käytät siihen. Ja kokeile uudestaan. Onnistuit jo ensimmäisellä kerralla saamaan vähäisen valonhehkun aikaan, eikä siitä ole pitkä matka lopulliseen valoloitsuun", totesi Aleo vielä, ja sanat tietyllä tavalla voisi nähdä jopa kannustavina. Rivien välistä saattoi huomata, että Aleo oli hieman vaikuttunut siitä, että Llianjin sai edes jotakin aikaan ensimmäisellä yrittämällään. "Yritä visualisoida loitsu paremmin", Aleo lisäsi vielä. Ehkä se auttaisi tuota ymärtämään sen tavan, jolla Atlashaltiat kanavoivat magiaansa? Osaksi ajatuksissaan, osaksi loitsutavuilla, jotka antoivat enemmän vapautta kuin loitsuriimut.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 498
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Tanamorin salaisuudet

Post by Kuparirapu » Tue Nov 07, 2017 9:19 pm

Hymy, joka Llianjinin kasvoille oli noussut, haihtui hyvin nopeasti Aleon todetessa että hänen sauvansa ei auttaisi asiaa. Kasvot miltei kivettyneen näköisenä Llianjin työnsi sauvansa painokkaasti vyölleen ja levitti käsiään kuin näyttääkseen niiden olevan tyhjät.
"Jos olette sitä mieltä," hän totesi viileällä äänellä. Llianjini päänahkaa tuntui pistelevän se nostalginen tunne, jonka Aleon sanat saivat aikaan. Niin monesti, satoja kertoja hän oli sanonut samaa opettaessaan Metiksen oppilaita. Ja joskus, niin kauan aikaa sitten että maailmaa olisi voitu kutsua suorastaan toisenlaiseksi, oli Llianjinkin saanut samanlaisia ohjeita omalta opettajaltaan.
Mutta vuosisadat eivät olleet paljoakaan parantaneet Llianjinin kykyä sulattaa sitä että häntä opetettiin alaspäin, miltei kuin alistuvasti. Laskien katseensa käsiinsä Llianjin ei kyennyt hillitsemään kieltään vaan mutisi:
"Atlashaltiat ja tuo pahuksen erakoitumisensa..."

Mutta vanha haltia tiesi, ettei suunsoitto ja piikittely avaisi ovea vaikka he jatkaisivat seuraavat sata vuotta. Niinpä hän hiljeni yrittämään uudelleen, ja sulki silmänsä voidakseen yhtä lailla keskittyä ja myös pitääkseen Aleon pistävän ilmeen poissa näkyvistään.
Llianjin koversi kätensä yhteen kuin olisi kantanut siinä vettä. Hänen suljettujen silmiensä eteen piirtyivät hänen kätensä, tyhjinä vielä. Llianjin lausui verkkaisesti, kiireettä ja mahdollisimman selkeästi:
"Has-me-ril"
Vanha haltia tunsi magian kihisevän lämmön noruvan kämmenilleen ja sormiensa kärkiin, ja suljettuilla silmillään hän kuvitteli kuinka mahti kiertyi hänen kämmentensä päällä yhteen, sykkiväksi pieneksi kehäksi. Se kirkastui kirkastumistaan, lopulta loistaen jäisen valkealla hehkulla. Mutta Llianjin ei vielä avannut silmiään, vaan painosti yhtä lailla magiaansa kuin mieltään. Hän keskittyi luomaan valoa, niin kirkasta että sitä voisi miltei koskettaa. Ohut hikikarpalo norui hänen poskeaan pitkin, mutta Llianjin ei välittänyt. Hän antoi sisällään painavan turhautumisen ruokkia loitsuaan, ja hiljalleen hän avasi silmänsä.
Valkea valo hänen kämmenillään näytti suorastaan värähtelevän äänettömästi. Llianjin kohotti katseensa Aleoon, miltei jopa haastavasti.
"Entä nyt?" hän kysyi, varoen menettämästä keskittymistään ja samalla loitsuaan.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 794
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Tanamorin salaisuudet

Post by Tinanja » Sun Nov 12, 2017 1:43 pm

Aleo joutui tukahduttamaan halun sanoa jotakin epäkohteliasta Llianjinille tuon haltian ilmeen muuttuessa nopeasti nyrpeäksi ja viileäksi Aleon kertoessa, ettei sauvan kautta kanavoitu magia toimisi tässä tilanteessa. Aleo ei uskonut, että se riittäisi avamaan muinaisella magialla lukittua ovea: olihan ovi lukittu jo ajanlaskun alussa, loitsujenkin ollessa hieman erilaisia. Aleo uskoi Elageirokseen toimineen loitsun toimivan myös oveen, mikäli molemmat, erityisesti Llianjin käyttäisivät sitä oikein. Aleo mulkaisi Llianjinia tämän moittiessa Atlashaltioita erakoitumisesta, mutta nielaisi pistävät kommenttinsa tuon elämänsä ehtoopuolella olevaa haltiaa kohtaan, kun tämä yritti uudemman kerran yksinkertaista valoloitsua.

Atlashaltiamies katseli nenävarttaan myöten, miten Llianjinin loitsu alkoi vähitellen toimia, ja miten tuo alkoi saada magiaa loitsun kautta hallintaansa järkevästi. Se alkoi näyttää siltä, että tämä voisi jopa onnistua. Aleo nyökkäsi lyhyesti, mutta se oli hyväksyvä ele.
"Ovi aukeaa hieman pidemmällä loitsulla", Aleo sanoi sitten katsellen arvioiden Llianjinia ja tämän tekemisiä. Hän ei voisi montaa harjoitusloitsua vaatia tuolta, sillä tuonkin magia olisi rajallinen, ja tämä todennäköisesti veisi tuon Rheanhaltian keskittymistä ja magiaa enemmän kuin loitsut, joita mies normaalisti käytti.
"Se muodostuu muinaiskielen sanoista, jotka merkitsevät aurinkoa, lasia, miekkaa ja verta, ja ne on todennäköisesti valittu symbolisen merkityksensä vuoksi tähän", Aleo ei viitsinyt myöntää, ettei ollut täysin varma, miksi muinaiset Atlashaltiat olivat valinneet juuri nuo sanat, mutta ne toimiva, ne löytyivät kirjoituksista ja olivat toimeneet Elageirokseen, ja näyttivät toimivan oveenkin.
"Loitsu on yksinkertaisuudessaan tu-zo, ga-en-tes", Aleo lausui sitten, ojentaen kätensä ovea vasten ja saaden haalistuvan magian luoman hehkun oveen ilmaantuneissa riimuissa heräämään uuteen loistoon. "Pieni, sisäänhengityksen pituinen tauko ensimmäisten kahden riimun jälkeen", Aleo ohjeisti sitten, laski kätensä. "Uskoisin, että tuo", haltia kosketti ohimennen kohtaa ovessa. "On oikea kohta, jota sinun pitää koskettaa loitsua tehdessäsi."

"Loitsun tavoite on siirtää tämä lähes kokonaan seinään sulautuva ovi ensin hieman taaksepäin, sitten kokonaan sivuun, kun se alkaa aueta", totesi Aleo. "Se on ainut looginen tapa, jolla ovi on tehty", tämä lisäsi vielä. "Joten, kokeillaan?" tämä vilkaisi ohimennen vielä Llianjiniin, jälleen se viileän ilmeetön naamio kasvoillaan, kun tämä palasi kohtaan, valmiina yrittämään oven avausta vielä kertaalleen.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 498
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Tanamorin salaisuudet

Post by Kuparirapu » Wed Nov 15, 2017 6:53 pm

Valopallo haihtui tyhjiin Llianjinin käsien päältä ja kuunnellen Aleota hän nyökkäsi vakavana. Jälleen uusi kiehtova yksityiskohta loitsutavuissa...tavujen yhdistelmillä, tai pikemminkin niiden yhdessä muodostamasta symboliikasta oli mahdollista luoda uudenlainen loitsu, jota kukaan ei välttämättä tietäisi tai voisi kopioida itsenäisesti.
"Metis saa vielä kiittää minua näistä uusista näkökulmista kunhan saan ne kansien väliin," Llianjin ajatteli ennen kuin toisti loitsutavut vielä itsekseen.
Harkitun tarkasti vanha haltia asetti kätensä oikeaan paikkaan. Kuten aiemminkin, se oli Atlashaltioiden mitoilla eli hieman korkealla hänelle. Sulkien silmänsä Llianjin hengitti muutaman kerran syvään, valmistautuen henkisesti. Hän oli jo tuntenut kuinka vieraalta tavujen kautta tuotettu taikuus tuntui. Kuin miekkaa käyttänyt sotilas olisi äkkiä tarttunut keihääseen, jota tuli kannatella aivan toisella tavalla. Mutta samalla Llianjin aikoi huolehtia ettei joutuisi Aleon läksytettäväksi tosita kertaa.

Kuullessaan Atlashaltian aloittavan vierellään Llianjinkin ryhdistäytyi ja keräten sisällään hyökyviä voimia lausui painokkaasti:
"Tu-zo, ga-en-tes."
Tavujen aikana hänen kehonsa läpi kulki valkohehkuinen energiavirta, joka tuntui kohisevan tavalla jonka vain Llianjin kuuli omien korviensa takana. Jälleen hän painosti magian virtaa leveämmäksi, kirkkaammaksi, upottaen sen oveen ja siihen piilotettuihin riimuihin. Otsa rypistyen Llianjin kuvitteli kuinka kivi liikahtaisi hänen kätensä alla, siirtyen sivuun kuten sen oli tarkoitus. Tarttuen tuohon ajatukseen kuin luotoon merellä vanha haltia avasi silmänsä ja irvistäen antoi magian sykähtää vielä kerran voimakkaammaksi. Näkemättä sitä itse hänen silmänsä saivat tummemman sävyn, miltei kuin kaksi syvää mustepisaraa.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 794
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Tanamorin salaisuudet

Post by Tinanja » Thu Nov 23, 2017 4:38 pm

Aleo lausui itsekin loitsun, samaan tahtiin Llianjinin kanssa. Mies tunsi magian virtaaan lävitseen ja toivoi sydämensä pohjasta tämän toimivan. Hänellä ei ollut mitään halua opettaa lisää magiaa Llianjinille. Mikäli tämä ei ymmärtänyt jo magian käyttöä tavuilla näiden esimerkkien jälkeen, tuskin tuo ymmärtäisi ilman useampaa esimerkkiä ja harjoitusta. Se tarkoittaisi enemmän aikaa täällä, enemmän aikaa kertoessa Atlashaltioiden tavoista ja magiankäytöstä, josta puhuminen itsessään oli jo rikos Atlaksen ulkopuolisille, ja Aleo oli sen rajan ylittänyt jo aikoja sitten. Mutta hänen oli yritettävä ajatella suurempaa hyötyä tästä, ei sitä, miten hänen itsensä kävisi. Tämä olisi tärkeämpää kuin yksittäinen sääntö, ja huonoista vaihtoehdoista tuo itsekäs haltiamies olisi paras vaihtoehto.

Haltia havahtui ajatuksistaan, kun loitsu lopulta loppui. Hitaasti valo ovessa loistavissa riimuissa voimistui kirkkaammaksi, loistavaksi, ja sitten sammui kokonaan nopeasti, välähäten ja jättäen kaksikon pimeään. Aleon ilme ei kuitenkaan antanut irti mitään miehen luodessa parilla loitsuriimulla valopallon kädelleen: hänestä oli mahdoton lukea, oliko tuo hyvä vai huono juttu. Kivi, jossa vain hetki sitten oli loistavia riimuja, näytti irtoavan kokonaan siitä seinästä, kun loitsu irrotti otteensa siitä. Se liukui hitaasti taaksepäin heidän käsiensä alta ja siitä sivuun, oikealle oven edessä seisovista maagikoista katsoen.

Oven auetessa maaginen valo kohosi hitaasti valaisemaan pientä kiveen kaiverrettua huonetta, pyöreää, lattiasta vain tasaista tilaa, jonka keskellä oli pieni kivipaasi. Kivipaadella lepäsi kaarevateräinen, terävän ja kiiltävän näköinen miekka, jonka koristeet sen kahvassa olivat jotakin erittäin taitavaa ja kaunista: kivien ja kaiverrusten määrää ei oltu säästelty, ja myös terän alkuosa kahvan suunnalta oli koristeltu. Oli selvää, että ase oli seremoniallinen, ei suoranaisesti käyttöön tarkoitett
"Älä koske mihinkään", Aleon ääni kuulosti kieltämättä kuivalta, hieman jopa hermostuneelta. Se ei ollut lainkaan tuon tapaista, vaikka tämä saikin ilmeensä pidettyä normaalilukemilla. Mutta haltia ei ollut varma, oliko tuo esine vielä oven lisäksi suojattu jollakin muulla, jopa kohtalokkaalla loitsulla, mikäli hän, tai tuo Rheanhaltiamies koskisivat aseeseen varomatta. Oli kuitenkin selvää, että se oli maaginen, sillä sen saattoi aistia sinne ovelle saakka. Aleo tutkaili katseellaan asetta, mutisi sitten muutamia loitsuriimuja saamatta vastakaikua miekalta tai loitsuilta. Mies näytti hieman jopa helpottuneelta pienen hetken verran, kun eteenpäin astuessaan ei saanutkaan loitsua niskaansa. Niin hänen loitsunsa oli vihjannutkin: se ovi oli saattanut olla ainut suojaus. Se sai haltian hieman levottmaksi - oliko uskottu, että hylätyssä Tanamorissa pelkkä monimutkaisesti lukittu ovi suojasi tuota mittaamattoman arvokasta miekkaa.

Haltiamies asteli hitaasti suoraan aseen ja sen taakse kivipaadelle lepäämään asetettua huotran lähelle. Aleon katse arvioi arvioiden näitä esineitä, ja hitaasti vielä lausui toisen loitsun tarkastaakseen, oliko tuo ase oikeasti ilman erillisiä loitsuja, jotka pitäisi vielä purkaa. Mutta kyllä, siltä se tuntui. Ja miehen itsensä olo oli hämmentävä: oli kuin hän olisi seissyt jonkin muinaisesineen edessä, ja toivoen, ettei hänen kosketuksensa rikkoisi sitä. Ase näytti kuitenkin aivan yhtä uudelta kuin se oli varmasti näyttänyt vuosituhansia sitten. Hitaasti mies kohotti hoikkasormisen kätensä ja otti kohtalaisen painavan miekan käteensä, edelleen varovaisena loitsun varalta. Mitään kuitenkaan ei tapahtunut, ja hitaasti Aleo kurottautui ottamaan myös huotran. Tämä työnsi aseen varovasti suojaan huotran sisälle, kuin olisi käsitellyt särkyvää esinettä. Sitten, hitaasti, tämä kääntyi takaisin Llianjiniin päin sanaakaan sanomatta, huotraa tiukasti sormissaan pudistaen. Hetken aikaa tuon kasvoilta saattoi lukea hyvin erilaisia, sekalaisia tunteita ennen kuin tämä taas kokosi itsensä sen niin tavallisen ilmeettömän naamion taakse.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 498
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Tanamorin salaisuudet

Post by Kuparirapu » Sat Nov 25, 2017 11:14 pm

Magia virtasi loitsun mukana kiveen ja siihen piilotettuihin merkkeihin, ja Llianjinin käsi oli alkanut vapista. Ähkäisten yllättyneenä vanha haltia tunsi kuinka seinä tuntui imevän magiaa kuin pohjaton nielu, vetäen häkellyttävän suuren osan hänen voimistaan. Mutta ennen kuin hän ehti ilmaista epäilyksensä Aleolle, loitsu katkesi kuin miekan terällä ja magian hehku pakeni syvälle Llianjinin sisimpään.
Huohottaen vanha haltia tavoitteli sauvansa vyöltään ja painoi sen lattiakiviä vasten nojaten toisella kädellään seinää vasten. Kevyt hikikalvo kiilsi Llianjinin otsalla kun hän silmäili loitsun hohteen voimistuvan, ja äkkiä katoavan. Pimeyden mukana hän tunsi hiipivän pettymyksen sielussaan, ennen kuin seinä liikahti ja liukui sivuun. Sen takaa avautui hämärä tila, josta leijui sinetöity, ikiaikainen haju. Merkki, että ovea ei oltu avattu kertaakaan.

Loitsuvalon hohteessa Llianjin näki huoneen keskellä lepäävän aseen. Sen koristeet ja kiiltävä muoto olisivat voineet herättää ihailua, tai ahneutta katsojassa, mutta Llianjinin mielen perukoilla väijyi vain aiempi epäluulo. Valkeassa valossa koristeelliset kivet näyttivät hänen silmiinsä kylmiltä ja elottomilta, kuolleilta kuin niiltä olisi puuttunut sielu. Aleon astuessa sisään valo liukui pitkin miekan terää, hivellen sen reunaa joka näytti miltei odottavan kylmän tyynesti jonkun tarttuvan kahvaan...
Yrittäen suoristautua Llianjin nojasi sauvaansa vasten ja otti muutaman askeleen, tuntien kuinka voima tuntui kadonneen hänen polvistaan. Pyyhkien hikipisaroita ylähuuleltaan hän silmäili epäluuloisena ympäri huonetta, Aleon loitsusanojen heikkojen kaikujen hiipiessä kylmillä kiviseinillä.
"Ole varovainen," vanha haltia ehti sanomaan hieman käheästi ennen kuin Atlashaltia ojensi hitaasti kätensä ja tarttui aseen kahvaan. Hetken aikaa hiljaisuus tuntui tiivistyvän, kummankin maagikon odottaessa tulipallon leimahdusta, salaman jyrähdystä tai jotain muuta kuolettavaa ansaa. Mutta mitään ei tapahtunut. Antaen päänsä nuokahtaa hetkeksi rintaansa vasten Llianjin puhalsi keuhkonsa tyhjäksi, pidätettyään henkeään jännittyneenä. Hän tunsi olonsa ontoksi, jotenkin tyhjiin puristetuksi. Ja vaikka he olivat onnistuneet, Llianjin ei kyennyt rentoutumaan. Päinvastoin, nyt kun ase oli todella löytynyt, heidän edessään odotti paljon tuntematonta ja vierasta.
Ja se hermostutti vanhaa haltiaa.

Katsoen Aleota, ja varmasti jakaen ainakin osan Atlashaltian sekalaisista tunteista, Llianjin kysyi matalasti:
"Tuo miekka...onko se todella tämä mainittu avain?"
Hänen oli pakko kysyvä, vaikka kaikki vastoinkäymiset olivat vakuuttaneet hänelle että tänne piilotettu salaisuus ei voinut olla kuin aito. Niinpä Llianjinin ajatukset saattoivat nyt siirtyä käsillä oleviin ongelmiin, jättäen muut odottamaan omaa aikaansa. Joka väistämättä tulisi koittamaan.
"Etsintämme tässä tapauksessa oli siis onnistunut," hän totesi, ja Llianjinin äänestä saattoi erottaa ääneen lausumattomien kysymysten sävyn. "Nyt lienee parasta etsiä Ingvild, Elieze ja neiti Amin. Sen jälkeen voimme päättää seuraavan liikkeemme."

Locked