Page 1 of 1

Lohikäärmeiden aika (Vapaa kaikille)

Posted: Sat Oct 14, 2017 1:33 pm
by Kuparirapu
// HUOM Peli tulee olemaan Lohikäärmepappini Shyal Tanirin muutaman viestin mittainen ensiesiintyminen, hahmon ollessa runsaasti tulevissa tapahtumissa mukana. Ketju on vapaa, eli kaikki Phoebessa tai ainakin sen lähettyvillä olevat hahmot voivat tulla kuuntelemaan ja kommentoida yhden viestin verran omia ajatuksiaan ja reaktioitaan tähän julistukseen.//

Katukivet tuntuivat kovalta Shyalin paljaiden jalkojensa alla, ja ilma huokui viileyttä iltapäivän auringosta huolimatta. Mutta tämä viileys oli varjostanut hänen jokaista askeltaan jo siitä lähtien, kun hän oli astunut pois aavikon hiekalta. Haltianainen kietoi ympärillään roikkuvan vaatteen paremmin ympärilleen, mutta jatkoi päättäväisesti eteenpäin. Tummaihoinen, värikkäästi pukeutunut Sha’lassanhaltia herätti jonkin verran huomiota vastaantulijoiden keskuudessa, mutta Shyal ei välittänyt. Hänen päästessä kaupungin keskustorin reunalle hänen oli pysähdyttävä hetkeksi, ja laskettava kasvoilleen kietomansa vaate alas.
Siinä se on, ” Shyal ajatteli. Viikkojen vaelluksen jälkeen halki kylmien vuoristojen, metsien ja vehreiden ruohoaukeiden, hän oli viimein täällä. Paikassa, josta muutos alkaisi.
Kävellen rauhallisesti kohti kuilua haltianaisen perässä harppoi pullottelevaa säkkiä kantava miekkonen. Pelkkä tallityöntekijä, jonka Shyal oli portin lähettyviltä palkannut kantamaan jotain keskustorille. Mies oli kummastellut hänen pyyntöään, mutta ei ollut lopulta kieltäytynyt haltianaisen tarjoamista kuluneista kolikoista.
Kuilun reunalla Shyal pysähtyi. Hänen oli pakko puristaa kätensä yhteen, etteivät ne olisi tärisseet. Hänen edessään näkyvä kuilu, todiste huhutun lohikäärmeen noususta, tuntui suorastaan huokuvan voimaa. Väkevää, alkukantaista mahtia, kuin korviahuumaavan karjaisun viimeiset kaiut.
”Minnekäs nämä jätetään?” säkkiä kantava mies kysyi kohteliaasti. Shyal viittasi muutamalla sanalla paikan vierellään, ja tottelevaisesti mies kumosi säkkien sisällön katukiville: kuivia halkoja ja runsaasti keltaisia olkia. Kuten oli Shyalille luvannut aiemmin, mies kokosi halot tasaisen ohueksi matoksi, asetellen olkia niiden välille sytykkeiksi. Saatuaan työnsä valmiiksi hän otti vyöltään yksinkertaisen soihdun, ja sytytettyään sen asetti sen kuilun vierellä olevaa muuria vasten.
Nyökäten miehelle kiitokseksi Shyal nousi seisomaan muurin päälle, katsoen hetken kuilun loputtomaan mustaan nieluun.
Tässä hän seisoi. Historian askelmalla, ja nyt olisi hänen vuoronsa ottaa seuraava askel maan kaikkien elävien olentojen puolesta.

Kääntyen katsomaan toria Shyal hengitti syvään ja hänen katseensa terästäytyi. Kohottaen leukansa hän kohotti äänensä, lausuen sanat:
”Phoeben kansalaiset!”
Useat torilla kulkevat ihmiset, haltiat ja muut lajit pysähtyivät ja kääntyivät hämmästyneinä katsomaan Shyalia. Haltianainen kohotti käsiään ja jatkoi:
”Katsokaa ympärillenne. Näettekö edessänne muiston, jonka yritätte unohtaa? Arven jota tulee hävetä? Onnettomuuden, jonka nimeen kirota?
Vai näettekö mitä minä näen, merkin muutoksesta joka on kohtaava tätä maata. Muutoksen, jossa epäilylle ei ole sijaa.”

Väkijoukko alkoi kerääntyä lähemmäs, kuiskutellen keskenään. Shyal ei tuntenut kuitenkaan kauhua katseiden ristitulessa, tai epäilyä. Hän tunsi vain syvältä sielustaan hohkaavan uskon hehkun, joka läikähteli hänen koko kehonsa lävitse voimaannuttavana.

”Te näette ympärillänne vallan, joka ikisenä päivänä tunnette sen otteen, joko valtana vapauttaa ja suojella, tai alistaa. Köyhät kumartavat rikkaampiaan, rahvaat aatelisia, ja aateliset Rakegaa. Mutta heidän valtansa on lyhyttä, usein tuettu valheen, kullan ja veren pilareilla. Ylväskin sankari voi vuosien kuluessa menettää sydämensä, ja langeta. Mutta eivät lohikäärmeet. Vain lohikäärmeet todella syntyvät kuninkaiksi, pysytellen maallisten houkutusten yläpuolella. Ken voisi väittää olevansa sopivampi hallitsemaan, kenen muun silmät kykenevät näkemään halki vuosisatojen, vuosituhansien, muuttumattomina ja loputtoman viisaina? Eivät edes haltiat, pitkien vuosiensa jälkeenkään, ole muuta kuin lapsia lohikäärmeiden edessä.
Minä näen, mitä aiotte kysyä: miksi kaupungin oli kärsittävä? Miksi tuho ja kuolema tulivat kohdallenne, ja niiden taustalla ovat lohikäärmeet Mutta tietäkää! Kuten raivoava meri tai järisevä maa, niin ovat lohikäärmeetkin luonnonvoimien kaltaisia! Vuodet eivät heitä heikennä, kiertävä aurinko vanhenna, eivätkä mitkään kahleet pidättele! Katsokaa, sillä edessänne näette lohikäärmeiden mahdin! Mahdin, joka on lähetetty luoksemme, ei tuhon ja kuoleman välineeksi, vaan auttamaan maailmaa kohti sitä luomusta, joksi Jumalat sen tarkoittivat!”

Hiljalleen paikalle oli saapunut kuuntelemaan yhä enemmän ja enemmän ihmisiä, ja he kaikki katsoivat Shyalia. Monien silmissä hän näki epäuskoa, kieltäymstä ja vihaa joka kumpusi kaupungin kohtalosta. Mutta joidenkin silmissä paistoi varovainen toivo, kaihoisa pyyntö saada jostain rohkeutta astuakseen eteenpäin ja antautuakseen jollekin itseään suuremmalle. Jollekin tärkeämmälle.
Päättäväisyyden kyllästämällä äänellä Shyal levitti kätensä ja puhui, hänen sanojensa kajahdellessa ympäri toria:

”Tämä maailma on kokeva muutoksen, syvemmän ja perusteellisemman kuin koskaan aiemmin. Mutta tätä muutosta ei käydä miekan ja magian ja vuodatetun veren voimin. Ei, se on tapahtuva uskon ja luottamuksen kautta. Kumartakaa lohikäärmeille, tulen ja tuulen ruumiillistumalle, Salinjen valituille jotka johdattavat kohti rauhaa! Kumartakaa rauhalle, vauraudelle, ja uudelle ajalle! Mutta jos kiellätte näkemänne totuuden, kahliutuen menneisyyteen ja myrkyttäen sydämenne epäluulolla, on muutos pyyhkäisevä teidät mukanaan, polttaen teidät kuin tuleentuvan viljan!
Näen epäilyksen sydämissänne, näen ylenkatseen ja halveksunnan. Ne saavat teidät kuulemaan vain tyhjiä sanoja, joiden takana on vain tyhjä toivo. Mutta minä anteeksiannan teille epäilyn, koska ette ole nähneet mitä minä olen nähnyt. Kaukana pohjoisessa, olen polvistunut lohikäärmeiden, Kuninkaiden kuninkaiden edessä ja luovuttanut elämäni ja sieluni heille. Ja lohikäärmeet ovat minut valinneet. Katsokaa, heidän lahjaansa minulle!”

Tarttuen rätisevään soihtuun Shyal nosti sen korkealle päänsä yläpuolelle, ja paiskasi sen sitten torin kiville kasattujen puiden ja olkien joukkoon. Kuin vastasyntyneen ensihenkäys leimahtivat oljet liekkeihin ja tuli tarttui puihin, kuumien ja korkeiden liekkien lyödessä taivasta kohti. Lähimmät katsojat kavahtivat kauemmas, mutta Shyal vain astui tyynesti alas korokkeeltaan. Hartaalla liikkeellä hän löysäsi yllään olevaa vaatetta ja tunikansa helmaa, antaen vaatekappaleiden valahtaa roikkumaan hänen vyötäisilleen. Sha’lassanhaltia seisoi ryhdikkäästi, vain yksinkertainen kangasliina povensa peittona. Katsoen edessään keinahtelevia liekkejä hän levitti kätensä ja hiljaa sanoi:
”Tulen Jumalar Salinje, Lohikäärmeiden Valtiatar, kuule hartaan palvelijasi ääntä. Anna sanansaattajiesi henkäyksen suojata minua. Anna tulen hyväillä minua kuten ne hyväilevät heidän siipiään ja suomujaan. Anna silmieni nähdä tulen kirkkaus sokaistumatta kuten heidänkin silmänsä. Ja anna heidän voimansa täyttää minut, kuten olet sallinut. Sinun tahtosi ja heidän tahtonsa toteutumiseksi.”

Sitten, kuin hän olisi astunut tyyneen metsälampeen, Shyal käveli liekkien keskelle. Hänen ympäriltään kuului kohahdus ja muutama hätääntynyt huuto. Mutta ne kuolivat hiljaisuuteen, kun Sha'lassanhaltia otti rauhallisen askeleen toisensa perään, kasvot tyyninä.
Hän tunsi liekkien nuolevan sääriään, jalkojaan ja käsiään. Hän tunsi niistä hehkuvan kuumuuden, mutta kipua ei ollut. Vain muisto lohikäärmetulesta, joka oli hehkunut hänen ympärillään kuin tuhat aurinkoa, antaen tämän siunauksen Shyalille. Mutta siunauksen seassa haltianainen tunsi hiipivän tyhjyyden, kuin kivun varjon, ainaisena muistutuksena kenen mahti suojeli häntä ja kenen nimessä hänen oli puhuttava.
Astuen rauhallisesti pois tulesta Shyal laski kätensä ja katsoi ympärilleen. Äsken torilla oli vallinnut suorastaan harras hiljaisuus, ja nyt sen sekaan alkoi hiipiä kiihkeitä kuiskauksia. Kuiskauksia, jotka eivät vielä uskaltautuneet sanoiksi. Tuntiessaan selkäänsä pitkin hiipivän, kuluttavan tunteen Shyal veti vaatteensa uudelleen hartioilleen ja sanoi vielä:
”Painakaa sydämeenne, mitä olette tänään nähneet, ja kertokaa se kaikille. Tietäkää, että Lohikäärmeiden hetki on koittava, ja heidän edessään minä olen polvistuva.”

Re: Lohikäärmeiden aika (Vapaa kaikille)

Posted: Sun Oct 15, 2017 6:44 pm
by Kide
Naenija oli lähtenyt torille jo heti aamusta varmistaakseen saavansa kaiken tarvitsemansa. Erikoisimmilla yrteillä oli paha tapa loppua jo ennen kuin aurinko saavutti taivaankannen keskiön. Aamuista viileyttä vastaan haltianeiti oli pukeutunut viittaan, mutta nyt keskipäivän auringon paahteessa viitta oli saanut siirtyä käsivarrelle lepäämään. Vaaleanvihreän mekon puolipitkät hihat riittivät suojaamaan haltian vaalean, herkästi palavan ihon. Lemmikkilisko Narylfije sen sijaan nautti jokaisesta auringonsäteestä tyytyväisenä - pikkuliskolle kuuminkaan helle ei tuntunut olevan liikaa. Tavallisesti Nafi oli kietoutunut Nanan hartioiden ympäri ja peittyi osittain tummien hiusten alle, mutta nyt lisko keikkui vain Nanan vasemman olan päällä, jotta sen koko tummanpunainen vartalo sai olla auringossa. Nana ei tästä kuitenkaan ollut erityisen mielissään.
"Tiesitkös, että painat aika paljon, kun roikut vain siellä toisella olalla", haltia tiukkasi hiljaa lemmikilleen. Nafi aisti, ettei sen emäntä ollut tyytyväinen, joten se vältteli katsomasta tähän ja tuijotti vain tiukasti taivasta kohti. Huokaisten Naenija lähti kävelemään seuraavaa kojua kohti, mutta nyt hän tunsi joka askeleella kipua vasemmassa olassaan.
"Nyt riitti. Nafi, tule tänne!" Nana sanoi tiukasti ja pysähtyi. Hän ojensi liskon eteen toisen kätensä merkiksi lemmikilleen. Nafi tuhahti alistuneesti ja kipitti käskystä Nanan oikealle käsivarrelle viitan päälle. Nana piteli liskoa hetken vatsaansa vasten painetulla käsivarrellaan ja pyöritteli vasenta olkapäätään silmänsä ummistaen.
"Noniin, paljon parempi", Naenija totesi iloisemmin. Hän nosti lemmikkinsä uudelleen hartioilleen ja ohjasi tätä kädellä kiertämään niskan takaa, jotta liskon paino jakautuisi tasaisemmin. Tottuneesti pieni otus sujahti Nanan hiusten ali ja asettui makaamaan - se oli oppinut, ettei Nana sietänyt hiustensa päällä kävelyä. Nana vetäisi pitkät kutrinsa selästään toisen olkansa päälle roikkumaan, jotta lisko saisi edelleen nauttia auringosta.
"Parempi?" haltia kysyi liskoaan katsahtaen. Nafi vain tuijotti hetken emäntäänsä suurilla silmillään takaisin, mutta kääntyi sitten tarkkailemaan ympärillään vilisevää väkeä.
"Ilmeisesti", Naenija totesi mielessään ja jatkoi matkaansa seuraavaa kojua kohti.

Löydettyään kaiken tarvitsemansa oli Naenija valmis lähtemään kotiinsa. Aamulla tyhjyyttään ammottanut olkalaukku oli nyt niin täynnä, että Nana sai sen nyörit vain vaivoin kiinnitettyä. Haltia lähti astelemaan torin reunaa kohti, kunnes toiselta laidalta kuuluva lausahdus halkoi ilmaa: "Phoeben kansalaiset!"
Naenija käännähti ympäri nähdäkseen mistä oli kyse. Silmiään siristellen sekä Nana että Nafi tuijottivat torin toisella puolella, aivan lohikäärmeen jättämän kuopan reunalla seisovaa tummaihoista naista. Nähdäkseen paremmin tämän erikoisen naisen, Naenija lähti kävelemään takaisin torin keskustaa kohti. Torilla vallinnut puheensorina hiljeni hieman, kun suurin osa väestä jäi tuijottamaan naista ja kuuntelemaan mistä oli kyse. Osa jäi seisomaan niille sijoilleen, mutta suurin osa väestä lähti Naenijan tavoin hiljaa valumaan puhujaa kohti.
"Muutoksen?" Nana mietti mielessään, mistä ihmeestä tuo nainen oikein puhui. Väentungos Nanan ympärillä tiivistyi sitä mukaan, mitä lähemmäksi puhujaa he pääsivät. Nafi ei pitänyt tästä tiiviistä tunnelmasta erityisemmin, vaan nousi sihahtaen seisomaan säikäyttäen ihan Nanaa hipoan lähemmäs kiirehtineen vanhan rouvan.
"Anteeksi", Naenija huikkasi naisen perään, mutta tämä puikkelehti yllättävän kovaa vauhtia eteenpäin ikäisekseen. Nana päätti, että ehkä heidän oli parempi pysähtyä tähän, ennen kuin Nafi alkaisi pelotella ympärillä hääriviä ihmisiä enemmänkin. Ja johan hän oli päässyt sen verran lähemmäs, että uskoi erottavansa edelleen puhumistaan jatkavan naisen olevan Sha’lassanhaltia.

Naenija oli samaa mieltä puhuvan naisen kanssa, kunnes tämä yllättäen liitti lohikäärmeet saarnaansa. Nana oli jo ehtinyt kuvitella, että nainen halusi vaikuttaa sotilaiden valtaan ja köyhimpien ongelmiin, mutta saikin todeta, että nyt oli kyse jostain aivan muusta. Mitä pidemmälle puheessaan tuo haltianainen pääsi, sitä intensiivisemmäksi tämän äänensävy muuttui. Naenija vilkaisi ympärilleen ja näki enimmäkseen epäileviä katseita, mutta myös muutaman nyökäytyksen. Nana ei voinut olla pohtimatta, ymmärsivätkö kaikki mitä tämä nainen ajoi takaa, vai saiko tuon ylitsepursuava itsevarmuus herkkimmät uskomaan mitä vain.
"Kumartakaa lohikäärmeille, tulen ja tuulen ruumiillistumalle..." Tässä vaiheessa Nana totesi, että oli kuullut tarpeeksi. Toisaalta häntä kiinnosti, mihin tämä saarna päättyisi, mutta toisaalta hän ei edes halunnut olla sitä kuulemassa. Hän myös toivoi, että mahdollisimman moni muu päättäisi samoin, ennen kuin tämä tori olisi taas kaaoksen ja tappelun vallassa. Se hänen täytyi kuitenkin myöntää, että vaikka hän oli monenmoista julistusta ehtinyt tällä torilla kuulemaan, oli tämä niistä kaikista ehdottomasti erikoisin.

Naenija ehti kävellä suurimmasta tungoksesta pois, kun naisen viimeinen lausahdus "Katsokaa, heidän lahjaansa minulle!" sai hänet vielä kääntymään ympäri. Nyt nainen kannatteli palavaa soihtua kädessään ja heitti sen yllättäen eteensä. Nana säpsähti ja otti pari harppausta eteenpäin ensin luullen, että soihtu oli tarkoitettu osumaan katsojiin. Kukaan katsojista ei kuitenkaan päästänyt ääntäkään, etummaiset vain näyttivät kavahtavan taaksepäin. Sitten Nana huomasi, että maassa alkoi palamaan jotain muutakin kuin pelkkä soihtu; tulenlieskat levisivät ihmisten edessä. Kulmiaan kurtistaen Nana jäi tuijottamaan esitystä. Kun Sha'lassanhaltia alkoi vähentämään vaatetustaan, Naenija jo harkitsi poistumista tietämättä, mitä tästä pitäisi ajatella. Hän ei kuitenkaan voinut sivuuttaa sitä ajatusta, että joku saattaisi vielä vahingoittua. Päätään puistellen Naenija kuunteli naisen lausumaa, melkein rukoukselta muistuttavaa pyyntöä. Naenija henkäisi muun yleisön mukana, kun hän tajusi naisen astuneen liekkeihin. Siinä samassa hän lähti harppomaan takaisin väentungokseen ja yritti työntyä lähemmäs. Nafi keikkui emäntänsä olalla välillä sihisten ja puristi pitkillä kynsillään tiukasti Nanan vihreää mekkoa yrittäen pysyä kyydissä - ajoittain niin lujaa, että kynnet tuntuivat myös haltian iholla. Nanalla ei kuitenkaan ollut aikaa huomioida muuta kuin tuo omituinen nainen, joka kohta palaisi hengiltä, jollei joku puuttuisi asiaan. Naenija onnistui tunkeutumaan melko lähelle, mutta lähimmät katsojat olivat pakkautuneet tulta väistäessään niin tiiviisti, että lopulta haltian täytyi luovuttaa. Hän kuitenkin pituutensa ansiosta onnistui näkemään tapahtumat melko hyvin, ja jäi ihmetyksestä suu hieman raollaan katsomaan, kun tumma nainen asteli liekkimerestä pois selvästi vahingoittumattomana. Nana räpytteli silmiään ymmärtämättä, mitä oli juuri tapahtunut. Miksei nainen ollut palanut? Tuohan oli kuitenkin aitoa tulta. Vai oliko tämä joku magian avulla suoritettu temppu. Magiaa, sitä tämän täytyi olla, eihän tuollainen muuten olisi mahdollista. Eihän?

Naenija jäi vielä hetkeksi katsomaan ja kuuntelemaan naisen viimeiset sanat. Samalla hän vakuutteli itsensä siitä, että kyseessä oli ollut jonkinlainen temppu. Mutta sitä Nana ei voinut käsittää, mihin tuo erikoinen haltia tällä kaikella pyrki. Nafi oli noussut seisomaan ja painautunut tiukasti Nanan päätä vasten, mistä se vilkuili levottomasti ympärilleen. Säästääkseen lemmikkinsä hermoja ja todettuaan, ettei mitään enää taitaisi tapahtua, Nana lähti puikkelehtimaan pois supisevasta väkijoukosta. Päästyään torin toiselle laidalle haltia vilkaisi vielä taakseen. Torin väki levittäytyi pikkuhiljaa takaisin omiin askareihinsa, mutta tapahtumapaikan edessä seisoi edelleen mustanaan niin ihmisiä, haltioita kuin muutakin väkeä. Naenijan mieleen jäi kytemään paha aavistus siitä, ettei tämä olisi erikoisen haltianaisen ainoa esiintyminen. Ja mitä niistä ajan mittaan seuraisi, se jäisi nähtäväksi.

Re: Lohikäärmeiden aika (Vapaa kaikille)

Posted: Wed Oct 18, 2017 3:09 pm
by Kuparirapu
Roihuavan tulen jälkeen Shyal saattoi tuntea, kuinka etelän viileä ilma sai hänen hartiansa tärisemään. Kietoessaan punertavaa vaatetta uudelleen hartioidensa ympäri hänen katseensa kiersi ympärille kerääntyneitä katsojia. Heidän joukostaan hänen vihreät silmänsä pysähtyivät vaaleaihoiseen haltianaiseen, joka näytti katsovat häntä enemmän epäilyksellä kuin luottamuksella. Mutta sitten naisen edessä seisova peikko astui sivummalle, ja paljasti naisen olkapäällä istuvan olennon. Nähdessään oranssit silmät, jotka tuntuivat hehkuvan itsestään jopa päivänvalossa, Shyalin huulilta pääsi henkäys.
Haltianainen kääntyi lähteäkseen, mutta tuon muutaman sydämenlyönnin aikana Sha'lassanhaltia saattoi erottaa selvästi pienet siivet, pitkän hännän, ylvään tummat suomut, ja pienet sarvet joiden alla olennon katse tuntui yhä viipyilevän Shyalissa. Lohikäärmepappi otti haparoivan askeleen eteenpäin, miltei pakahtuneena.
Lohikäärme. Täällä, toisen lajinsa edustajan heräämisen paikalla, kuin merkkinä hänelle. Kyeten hurmioltaan vain tuijottamaan haltianaisen selkää Shyal tunsi äkkiä nousevan vihan sisimmässään. Tuo nainen, hän kohteli pientä lohikäärmettä kuin jotain...lemmikkiä. Olalla hyppelevää alhaista laululintua jota saattoi esitellä vastaantulijoille. Alentaa lohikäärme tuollaiseen asemaan...
Shyalin silmät kapenivat, ja hän puristi tiukasti kätensä ympärillä roikkuvaa mustaa nauhaa.
"Kärsivällisyyttä," hän muistutti itselleen, ja saattoi tuntea rauhoittuvansa. Hänen olisi keskityttävä totuuden levittämiseen, ja sen jälkeen olisi tuon...pyhäinhäväitsijän vuoro.

Kyeten vain vaivoin siirtämään katseensa lohikäärmettä kantavasta naisesta Shyal huomasi kun hänen eteensä astui yksinkertaiseen, kuluneeseen vaatekertaan pukeutunut ihmismies. Hänen ympärillään oli tusinan verran muitakin, joiden katse oli painunut nöyrästi alaspäin, mutta samalla he seurasivat Shyalin jokaista liikettä.
Joukon kärjessä oleva ihmismies rykäisi ja vaimeasti, miltei kuin häveten, kysyi:
"Onko...onko sanomanne todella totta? Onko muutos tulossa lohikäärmeiden kautta?"
Nyökäten Shyal laski kätensä miehen olkapäälle, ja sanoi:
"Ystäväni, te olette itse nähneet kaiken tämän todeksi. Älkää pelätkö, sillä pelko estää teitä hyväksymästä muutosta. Lohikäärmeiden sana on oleva teidän, lupaan sen."
Ihmismies nyökkäsi ja hitaasti hän laskeutui polvelleen.
"Se on oleva teidän kauttanne, Lohikäärmeiden Sanansaattaja."
Ympärillä muutkin laskeutuivat polvelleen ja toistivat yhteen ääneen:
"Sanansaattaja."

Shyal viittasi kädellään heitä nousemaan ja katsoen jokaista silmiin hän nyökkäsi rohkaisevasti.
"Te olette hyväksyneet totuuden. Olkoon sydämissänne palava tuli ikuinen sen takia."
Sitten, kääntäen hitaasti katseensa torin toiselle laidalle Shyal jatkoi:
"On jotakin, mitä meidän on tehtävä, toverini ja ystäväni. On eräs henkilö jonka haluan löytää. Haltianainen, joka kulkee tässä kaupungissa. Kantaen olallaan lohikäärmettä."