Sataman hämärässä

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Sataman hämärässä

Post by Tinanja »

Zahir ei näyttänyt olevan lainkaan pahoillaan siitä tilasta, mihin Cayla heidän tekemistensä johdosta oli joutunut. Päinvastoin, pieni tyytyväisyys oli luettavissa maagikon kasvoilla tämän kuullessa Caylan kommentin siitä, miten nainen tunnisti hänen nimensä. Zahir olisi ollut suuresti yllättynyt, mikäli cayla ei olisi kuullut sitä aiemmin. Se kieltämättä sai miehen itseluottamuksen taas huippuunsa, jos se siellä ei olisi jo ollut ennestään. Oli mukava tietää, että hänen nimellään oli painoarvoa näinkin syrjäisissä ja alamaailman säännöistä kaukana olevien keskuudessa.
Vai että Tritonin-Jedd, Rotanhäntä, Hajal Kolmisormi, Zahir ajattlei sitten. Jenginimiä, joille olisi oikeille kontakteilla varmasti helppo löytää oikeat henkilöllisyydet. Vartijasta Zahir ei myöskään ollut kovin yllättynyt, sillä no, ketäpä vartijoiden vähän tienaavassa kaartissa ei sopivalla rahasummalla saanut puhumaan? Ja mikäli raha ei kelvannut, oli Zahir varma, että jokin muukin tapa irrottaisi nopeasti kielenkantoja itse kultakin, kuten myös rakkaalta Caylalta, joka kieltämättä näytti kärsineeltä. Tämän silmissä palanut tuli alkoi hiipua, uhma oli kadonnut jo aikoja sitten, ja Zahir ei voinut kuin olla tyytyväinen siihen. Siihen nähden, miten itsevarmasti tuo nainen oli astunut esiin taistelun loppupuolella, Zahir saattoi sanoa jo itselleen onnistuneensa tavoitteessaan. Mutta hän ei ollut vielä lopettanut tätä tältä päivältä.

Zahir hymyili hieman, ilkeästi Caylan väsyneelle, kärsivälle olemukselle. "Olen varma, että selviät tästä hengissä... Mutta vain kertoaksesi...", Zahir kumartui takaisin Caylan tasolle. "Kuka tämän sinulle teki... ja miksi", Zahir sanoi hiljaa, hymyillen vähän, ilkeästi. Sitten tämä kohotti kättään Vareon murskaamaa kättä kohden, kuitenkaan koskematta siihen.
"Onth – Go’n – Z’n – A’m", maagikko sanoi sitten. Silminnähden verenvuoto kädestä vähentyi merkittävästi. Ei se tilannetta kovin paljoa paremmaksi tehnyt, mutta estäisi tätä kuolemasta vammoihinsa sillä aikaa, kun tämä ryömisi etsimään parantajaa paikkaamaan itseään.
"Mutta nyt... olet sen nimen vielä velkaa... ellet halua olla samassa tilassa kuin sekunteja sitten olit", Zahir totesi Caylalle edelleen hyvin tunteettomalla, viileällä sävyllä katsellen arvioiden naisen piirteitä, pieni, ilkeä hymy kasvoillaan. Mies ei näyttänyt lainkaan väsyneeltä magiankäytöstä tai taistelusta - päin vastoin tämä tuntui saaneen lisäenergiaa kaieksta tapahtuneesta, ja varsinkin siitä, miten Cayla oli tuohon tilanteeseen päätynyt.

Tiahta ei halunnut katsella, eikä olisi halunnut kuulla enää Caylan kiljaisua ja ääniä, kun hän näki silmäkulmastaan miekan terän heilahtavan, leikaten osan Caylasta irti. Nainen risti kätensä tiukasti rintakehälleen ja katseli Vareota, joka onneksi näytti yhtä inhoavalta kuin hänkin. Ilmeisesti Zahirin sanoista päätellen tuo kuitenkin alkoi olla oman tehtävänsä loppupuolella, mikä helpotti ainakin hetkeksi hänen omaa olotilaansa. Ehkä he pääsisivät pian pois täältä?
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Sataman hämärässä

Post by Kuparirapu »

Caylan hengitys kuulosti tihentyneen lyhyiksi, hampaiden välistä tuleviksi puhahduksiksi. Nainen vapisi yhä selkeämmin, ja Zahirin kumartuessa lähemmäs hän painoi katseensa sivuun, miltei jopa pelokkaan näköisesti. Hän vavahti hieman maagikon lausuessa loitsuriimuja, kunnes tunsi osan kivusta väistyvän taka-alalle. Cayla henkäisi helpottuneen kuuloisesti, ennen kuin kähisi heikolla äänellä:
"Nimi oli...Jorn Mill, mutta tunnetaan myös pikku-Jornina. Tavallinen...rivivartija jonka ura on lopullisessa umpikujassa. Muita ei ollut...muita...ei...ollut..."
Loppua kohden Caylan ääni heikkeni, ja äkkiä hän horjahti sivulle, saaden vain hädin tuskin pidettyä itsensä ehjällä kädellään pystyssä.

Vareo laski katseensa Zahirista sivuun, yrittäen nieleskellä kurkussaan tuntuvaa tahmeutta yhä pois ja tietämättä minne olisi oikein katsonut. Varasto alkoi tuntua hiljalleen inhottavan painostavalta, ympärillä retkottavien kuolleiden tai kuolevien veren noruessa äänettömästi lattiaa pitkin. Ja haju...toisin kuin hien, virtsan ja muiden eritteisen tahraamat sivukujat, ilmassa leijuva veren haju tuntui iskevän jonnekin paljon syvemmälle miehen sielussa. Hän astahti varovaisesti taaksepäin jottei olisi tahrinut kenkiään punaiseen hurmeeseen.
Vareo halusi jo pois, mutta kaikki ehdotukset jotka hänen mielensä kehitti Zahirille, kuolivat hänen huulilleen. Ja samalla Vareo pelkäsi, hän pelkäsi edes ehdottaa maagikolle että tämä jättäisi puuhan josta tuo näytti niin kovin nauttivan. Vilkaisten Tiathaa Vareo yritti hakea tukea, vaikkei oikein edes tiennyt mitä nainenkaan olisi voinut tehdä. Muuta kuin toivoa Vareon kanssa, että Zahir olisi pian tyytyväinen tähän kaikkeen, ja he voisivat lähteä.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Sataman hämärässä

Post by Tinanja »

Zahir

Hänen tekemisensä tuottivat viimein tulosta. Nimi, jota hän oli kaivannut niin pitkään. Jorn Mill, rivivartija, jonka ura ei lähtisi tämän jälkeen todellakaan nousuun. Tämä olisi Zahirin seuraava kohde muutaman Caylan aiemmin mainitseman jengiläisen lisäksi. "Noniin, ei se niin vaikeaa ollut, eihän?" Zahir kysyi hiljaa Caylalta, naisen kalpeita kasvoja katsellen, kuunnellen tuon hieman korisevaa hengitystä.
"Nyt jos raahaat itsesi paikattavaksi, elät", Zahir totesi hiljaa Caylalle noustessaan täyteen pituutensa, edelleen pieni, ilkeän vino hymy huulillaan.

Sitten tämä vilkaisi ohimennen, mutta hyvin arvioiden Vareoon ja Tiathaan. "Mennään", maagikko sanoi sitten kaksikolle, työnsi miekan hitaalla, huolellisella liikkeellä takaisin huotraansa. Maagikon katse arvioi ohimennen ruumiita ja näiden mukana olevia tavaroita huomion kuitenkaan kiinnittymättä varsinaisesti mihinkään. Caylaa tuo ei enää edes vilkaissutkaan, kun astui erään ruumiin ohitse etuovea kohden. Maagikko nosti Tiathan aiemmin ovea vasten nostaman salvan pois paikoiltaan, työnsi oven auki saaden nopeasti kirkastuneen päivänvalon valumaan rakennukseen paljastaen vielä yksityiskohtaisemmin kolmikon aikaansaaman tuhon. Zahir puolestaan heilautti viittansa vain paremmin harteilleen ja hupun päähänsä piirteitään kätkeäkseen. Viitan tumma helma näytti kostealta, verestä todennäköisesti, ja tumma nahka kiilteli kosteudesta miehen saappaissa, mutta muutoin Zahir näytti aina yhtä huolitellulta astuessaan ulos siitä hämyisestä, nyt vereltä haisevasta varastosta. Tämän ripeät askeleet johdattivat heitä kohti sivukatuja.
"Palkkanne", Zahir sanoi hiljaa, ja ojensi kaksi samankokoista, pientä rahapussukkaa kaksikolle. Oli selvää, että Zahir oli koko ajan tiennyt kaikki omat tavoitteensa tämän suhteen, ja käyttänyt Tiathaa ja Vareota vain ylimääräisenä lihaksena tavoitteensa saavuttamiseen.
"Olen yhteydessä", maagikko lisäsi vielä viileästi, ennen kuin veti huppuaan vielä paremmin päähänsä kasvonsa piilottaakseen, ja katosi pian sivukujien varjoihin. Hänellä olisi paljon, paljon tekemistä ennen iltaa.

Tiatha

Zahirin kysymys Caylalle tuntui niin tunteettomalta ja ällöttävältä, ettei Tiatha enää tiennyt, miten päin olisi ollut. Sen sijaan hän tuijotti Vareon selkää miehen käännyttyä selin häneen. Nainen ei huomannut edes pidättäneensä hengitystä sen kaiken raudalta tuoksuvan veren seassa, kun kuuli viimein Zahirin kommentin siitä, että oli aika lähteä. Viimeinkin! Nainen astui nopeasti Vareonkin ohitse ja seurasi Zahiria tiiviisti. Tiatha hengitti raikasta meri-ilmaa syvään muutaman kerran ja sulki silmänsä ihan pieneksi hetkeksi vain nauttiakseen auringonvalostakin ihollaan. Hän ei ollut arvannut, että ulkoilma voisi tuoksua ja tuntua näin hyvältä.

Tiathan askel tuntui kevenevän, mitä kauemmas he pääsivät varastolta, vaikkei hän saanutkaan verkkokalvoiltaan pois ajatusta ja muistoa siitä, mitä Zahir oli vain hetkeä aiemmin tehnyt, ja miltä varastossa oli näyttänyt. Eikä kaikesta siitä huolimatta, mitä Cayla oli tehnyt, miten tämä oli edistänyt rikollista uraansa Tiatha ei osannut nähdä oikeutettuna tuollaista kohtaloa naiselle.
Tiatha hätkähti hieman Zahirin ojentaessa heille rahapussukat ja lähtiessään sen jälkeen omille teilleen. Se oli kieltämättä helpottava tunne.

Nainen vilkaisi nopeasti Vareoon, puraisi hieman huultaan ja pyöritteli pikkukiviä kengänkärjellään hetken aikaa. "Taidat tarvita puhtaat vaatteet", hän tiesi itsekin kaipaavansa sellaisia ja pitkää, kuumaa kylpyä. Kylmäkin kylpy riittäisi, kunhan hän saisi kehostaan ja nenästään hinkattua verenhajun pois. Tiatha ei ollut varma, halusiko jatkaa keskustelua Vareon kanssa, mutta... olihan tuo nähnyt sen saman puolen Zahirista? Olihan?
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Sataman hämärässä

Post by Kuparirapu »

Zahirin viitanlieve hipaisi Vareota maagikon marssiessa ovelle, tyynesti kuin teurastaja työpäivän päätteeksi. Kääntyen seuratakseen kiireesti Vareo vilkaisi kuitenkin vielä Caylaa. Naisen kasvot olivat taipuneet alaspäin, joko kivusta tai sitten heikotuksesta. Tukien ehjään käteensä hän yritti kohottautua jaloilleen, mutta saamatta edes polvia alleen Cayla lysähti kyljelleen. Samein, väsynein silmin, kuin lapsen joka asettui nukkumaan, Cayla veti polviaan vatsaansa vasten ja kietoi kätensä hartialleen, vapisten yhä heikosti.
Katsoessaan naista Vareo tunsi piston sydämessään. Osa hänestä olisi halunnut kääntyä ympäri, kietoa kätensä Caylan hartioille ja auttaa tätä jotenkin. Se osa hänestä oli pieni ja vaimea, ja silti se kaikui hänen mielessään kunnes Vareo hammasta purren käänsi selkänsä ja astui Tiathan perässä ulos.
Tuntiessaan viileän, raikkaan ilman kasvoillaan ja vetäessään henkäyksen raikasta meri-ilmaa, Vareon päätä tuntui huimaavan. Täällä ulkona mikään ei ollut muuttunut, aurinko ei pysähtynyt taivaalla eikä meri hiljentynyt. Vaikka niin monen elämä oli päättynyt juuri äsken.
Heidän kätensä kautta.

Muutaman askeleen jälkeen Vareon askeleet hidastuivat hetkeksi. Hän ei halunnut katsoa taakseen, tuntiessaan vatsanpohjassaan kiristävän kylmän solmun. Mutta kykenemättä estämään itseään Vareo vilkaisi vielä olkansa yli raollaan olevaa ovea.
Se, minkä kapea valo paljasti, ei ollut mitään verrattuna siihen minkä huoneen hämärä piilotti nurkissa. Katsoessaan ihmismäisiä, vääntyneitä ja siellä täällä lojuvia hahmoja Vareo saattoi äkkiä tuntea tyhjien, kylmien silmien katseen itsessään. Kaunaisten, kuolleiden katseiden.
Vareo värähti ja käänsi selkänsä ovelle. Hän...hänen täytyi keskittyä johonkin muuhun.
Rahapussi, joka tömähti miehen rintakehää vasten sai Vareon hätkähtämään, mutta haparoiden hän sai sen kopattua käsiinsä. Hän hädin tuskin edes kuunteli Zahirin sanoja, nyökkäillen vain ja työntäen rahapussin yhä tärisevin käsin vyölleen. Mustapukeinen maagikko marssi tiehensä, ja Vareon seuratessa tämän etääntyvää selkää hänen mielessään kävi ensimmäisen kerran kysymys, jonka ajatteleminenkin tuntui tukehduttavan pelottavalta:
"Mihin minä olen itseni sotkenut?"

"Hrmh," Vareo murahti myöntävästi Tiathalle, tuijottaen katukiviä. Hän veti hihaansa ja pyyhki ponnekkaasti viimeisiä veripisaroita otsastaan, ennen kuin vilkaisi Tiathaa lyhyesti.
"Minä...minä menen tästä. Näemme sitten uudelleen kun...kun Zahir pyytää tai...muuten."
Miehen silmistä näki aamun tapahtumien vilisevän hänenkin silmistään. Nyökäten hyvästiksi, kykenemättä sanomaan mitään muuta, Vareo lähti harppomaan sivukujalle kohti keskustaa. Mutta vaikka aurinko paistoi taivaalla, hänen selkäpiitään tuntui kylmäävän. Vaikka Vareo ajatteli että olisi mennyt asunnolleen, hän ei tulisi tekemään sitä vielä moneen tuntiin. Juuri nyt hänen täytyi kävellä, välittämättä suunnasta, pitääkseen kauempana ne kylmät silmät jotka hän saattoi yhä tuntea niskassaan ja selässään. Silmät, jotka syyttivät häntä, koska hän oli riistänyt niistä lämmön ja elämän.
Ja pahinta oli, että Vareo tiesi itse niiden olevan oikeassa.

//Kiitokset hyvästä pelistä//
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Sataman hämärässä

Post by Tinanja »

Zahirin tummanpuhuva olemus katosi onneksi nopeasti katujen väliin, ja Tiatha sai vain lyhyen, lähes sanattoman vastauksen aiempaan kommenttiinsa Vareolta. Nainen ei saanut sanaakaan suustaan, nyökkäsi vain tuolle, kun tämä sanoi lähtevänsä. Tiatha jäi vain seisomaan siihen paikalleen, katsellen Vareon peräöän miehen pitkien askelten kuljettaessa tämän kauemmas satamasta, ja kauemmas hänestä. Nainen itse nojautui hetkeksi kylmää kiviseinää vasten, sulki silmänsä ja huokaisi syvään jäätyään yksin.
Tapahtumat pyörivät mielessä turhankin keskeisinä ajatuksina. Zahirin tunteettomuus, rautainen veren haju varastossa huonon ilmanvaihdon myötä, Caylan vaikerrus, kun Zahir kidutti tästä kaiken mahdollisen tiedon esille. Tiatha nielaisi ja yritti pidätellä oksennustaan. Hän ei ollut ajatellut itseään kovin herkäksi, mutta liika oli liikaa. Oli hän nähnyt kuolemaa ja verta, mutta... tämä... tämä oli jo massamurha. Nainen värähti ajatuksesta, kun hänen mielensä päälle nousi kuva miehestä, joka oli kuollut melkein hänen päälleen, hänen liukastuttuaan vereen lattialla.

Tiatha nielaisi hiljaa, itsekseen. Meni pitkään, ennen kuin nainen saattoi koota itsensä siinä varjoissa, keräten ajatuksiaan ja itseään sen näköiseksi, että jopa hallitsi mieltään ja itseään. Lopulta, päivän varmaan ollessa jo puolessa, veren kuivuttua naisen vaatteille, tämä kohottautui seisomaan siitä ja katosi varjoihin, sivukatujen pimeyteen piiloon muiden katseilta.

//Kiitos itsellesi myös hyvästä pelistä jälleen kerran ^^
Locked