Siepattu

Toisiksi suurinta merenrantakaupunkia kutsutaan myös Ceresin sivistyksen kehdoksi ja ainut julkinen kirjasto koko mantereella sijaitseekin Phoebessa. Kaupunki on vanha, mutta nyt sen turvallisuutta ja vakautta on koetellut katastrofi: kaupungin alta nousi ikiaikainen lohikäärme, joka matkallaan tuhosi osan kaupungista.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Siepattu

Post by Kide »

Naenija ei olisi halunnut kääntää katsettaan takaisin Vareoon. Hän pelkäsi näkevänsä miehen ruskeissa silmissä pelkkää sääliä ja olisi mieluummin antanut itsensä vaikka uudelleen hakattavaksi. Nana pystyi kyllä myöntämään tarvitsevansa apua, sillä tavalla ylpeä hän ei ollut koskaan ollut, mutta sääliä haltia ei tarvinnut eikä varsinkaan halunnut. Hän oli nähnyt lapsena, jäätyään isoäitinsä kasvatettavaksi, ihan tarpeeksi säälin vääristämiä katseita, joiden takana oli tuntunut aina häilyvän myös pelkoa.

Nanan käsi värähti Vareon kosketuksesta, mutta hän ei vetänyt kättään pois miehen sulkiessa sen lämpimältä tuntuvan kämmenensä sisään. Pehmeästä, mutta myös varmasta kosketuksesta rohkaistuneena Nana nosti pitkin lainehtivaa merta kulkeneen katseensa lopulta takaisin Vareoon. Helpotuksekseen haltian ei tarvinnut kohdata kurttuun painuneita kulmakarvoja ja säälin kyllästämää katsetta, vaan miehen ilme näytti muuttuvan epäilevästä lämpimämmäksi ja jollain tapaa avoimemmaksi. Yhdessä Vareon katse ja sanat saivat osan haltian rintaa puristaneesta paineesta hellittämään ja hänestä tuntui kuin hän olisi ensimmäisen kerran koko päivänä pystynyt vetämään keuhkonsa täyteen ilmaa ja todella hengittämään. Niin Nanan mielessä kuin kehossakin olleet solmut liukenivat auki, mutta niiden paino ei hävinnyt kokonaan - epävarmuus tulevasta jäi edelleen varjostamaan haltian olemusta. Vareon lupaus hänen avustaan kevensi tuota varjoa kuitenkin huomattavasti, se muuttui paksusta ja tukahduttavan raskaasta viitasta kevyemmäksi kankaaksi, joskin se silti peitti Nanan sisimmän alleen ja kylmäsi naista sisältäpäin lämpimästä auringonpaisteesta huolimatta. Nana olisi halunnut vastata miehen hymyyn, mutta hänestä tuntui etteivät hänen kasvolihaksensa totelleet häntä enää.
"Kiitos", haltia kuiskasi ja hänen katseestaan näki, että hän myös tarkoitti sitä, vaikka hänen suunsa pysyi tiukkana viivana.

Vaikka Naenija ei edelleenkään tiennyt tarkalleen mitä seuraavaksi tapahtuisi, tunsi hän suurta helpotusta siitä, että asiat edes jollain tapaa etenivät. Hänen myrskyisä mielensä alkoi laantumaan, ja hyökyaaltojen lailla esiin syöksyneet ajatukset olivat rauhoittuneet pienemmiksi aalloiksi, jotka eivät enää uhanneet ryöpytä hallitsemattomasti yli käsityskyvyn. Nana nyökkäsi Vareon ehdotukselle hyväksyvästi, ja lähti kulkemaan miehen rinnalla laituria rantaan. Vareon ottaessa siistiytymisen puheeksi haltia kuitenkin pysähtyi ja jäi tuijottamaan miestä.
"Kuinka pahalta minä oikein näytän?" Nana ihmetteli ääneen. Olihan hän arvannut kaikista katseista ettei tilanne ollut hyvä, mutta nyt hänen oli saatava varmuus asiaan. Samassa Nana tajusi, että hänen vieressään oli luonnon oma peili ja hän kääntyi kurkistamaan laiturin reunan yli kuvajaistaan. Vaikka rantakiviin liplatti pienenpieni aallokko, pystyi haltia erottamaan jotain uudesta ulkonäöstään. Etenkin hänen kasvonpuoliskojensa välinen ero välittyi tästä väreilevästäkin peilistä, ja Nana kavahti taaksepäin terävästi henkäisten.
"Ei sen väliä", haltia totesi alkujärkytyksestä selvittyään.
"Tiedän, ettei yksikään luu ole murtunut ja ruhjeiden kanssa pärjään kyllä", hän jatkoi varmemmalla äänellä, mutta hipaisi vaivihkaa nenäänsä ja antoi kätensä liukua siitä kevyesti alaspäin ruhjeista leukaperää kohti kuin olisi vielä vakuutellut asiaa itselleen. Hän kumartui - hyvin varovaisin liikkein - koukkaamaan kämmenelleen vettä ja pyyhki sen avulla enimmät veritahrat käsistään. Lähtiessään taas kävelemään Nana nosti kätensä vielä päälaelleen ja yritti muutamalla vedolla sukia pörröttyneitä hiuksiaan hieman siistimmiksi. Hän totesi mielessään näyttävänsä varmaan talven yli pellolle unohdetulta variksenpelättimeltä, mutta sillä ei juuri nyt ollut väliä. Nana voisi kuvitella käyttävänsä aikaa itseensä vain, jos se ei hidastaisi heidän tiedustelujaan yhtään.

Heidän lähtiessään kävelemään katua ylöspäin katsahti Nana Vareota edelleen pohtien, oliko tämä ollut oikea ratkaisu. Tummanruskeat silmät kääntyivät takaisin tuijottamaan katua - Nana ei välittänyt nähdä enää yhdenkään ohikulkijan toinen toistaan suurempaa ihmetystä, kauhistusta tai jopa paheksuntaa niiltä, jotka selvästi olettivat jälkien olevan ansaittuja. Lasittuneen oloisen katseen takana vilisi joukko ajatuksia, jotka haltia onnistui jopa pitämään hallinnassaan. Hän kävi läpi mielessään vakituisia asiakkaitaan ja kauppiaita joiden kanssa asioi useimmin. Hän ei kuitenkaan nähnyt itseään esittämässä tällaista pyyntöä kenellekään heistä. Nana pelkäsi ettei Nafin takaisin saaminen kävisi yhtään helpommin kuin sen varastaminen oli käynyt, eikä voinut kuvitella yhtäkään puolitutuistaan sellaiseen operaatioon. Samassa haltia tunsi erilaisen kouraisun vatsassaan. Saattaisiko hän Vareon vaaraan vetämällä hänet mukaan tähän, mistä ikinä Nafin kaappauksessa olikaan kyse? Mutta yhtä terävästi hänen sisuksiaan kärvensi ajatus siepatusta Nafista, joka oli kuka ties missä yksin ja peloissaan. Naenija vilkaisi sivusilmällä Vareota uudelleen. Niin tumman hiussängen seasta erottuvista arvista kuin miehen koko muustakin olemuksesta päätellen hän oli kokenut paljon. Ei kai mies olisi tässä nyt, mikäli hän ei olisi uskonut pystyvänsä auttamaan Nanaa vaarantamatta itseään?

Saatuaan ties monennenko kerran vakuutettua itselleen, että oli tehnyt oikein etsiessään Vareon käsiinsä, Nana kykeni viimein kiinnittämään huomiota muuhunkin. Parantajan katse viipyi Vareossa edelleen hänen arvioidessa miehen olemusta eri tavalla. Hänestä tuntui, että miehessä oli jotain erilaista - ihan kuin hänestä olisi puuttunut jotain. Vaikka he olivat myös edellisen kerran tavatessaan olleet molemmat lopen väsyneitä, näytti Vareo tällä hetkellä vieläkin uupuneemmalta. Miehen silmänaluset olivat tummat ja turvonneet, eikä hänen ryhtinsä tai askellus ollut samanlainen kuin haltia muisteli. Oliko Nanan pyyntö ollut sittenkin liikaa? Ei, tällaista väsymystä ei loihdittu hetkessä ja Nanasta tuntui että Vareo oli näyttänyt samalta jo Nanan saapuessa hänen luokeen, vaikkei haltia silloin ollut osannut kiinnittää asiaan sen enempää huomiota. Kyse täytyi olla jostain muusta.
"Onko kaikki hyvin?" haltia uskaltautui lopulta kysymään ja kääntyi kunnolla katsomaan miestä. Nanan katse oli saanut ainakin osan tarkkaavaisuudestaan takaisin ja nyt se liukui pitkin Vareon kasvonpiirteitä kuin hän olisi arvioinut kenen tahansa potilaansa tilannetta. Ruskeat silmät palasivat uudelleen ja uudelleen miehen otsalle, ihan tumman hiussängen juureen, joka näytti kuin olisi ollut hieman kohollaan Nanan puolelta. Haltia ei ollut varma oliko kyseessä pieni kuhmu vai sittenkin vain sivusta kirkkaasti paistavan auringon aiheuttama harha - hänen olisi pitänyt saada tutkia kohtaa tarkemmin voidakseen varmistua asiasta.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Siepattu

Post by Kuparirapu »

Vareo yskähti hieman tukahtuneen kuuloisest Naenijan kysymykselle, koska rehellisin vastaus ei olisi ollut kovinkaan kohtelias. Kaikeksi onneksi parantaja keskittyi hieman siistimään kasvojaan jolloin mies selvisi pienen valkoisen valheen sepittämiseltä. Vareon katse oli huolestunut, mutta hän nyökkäsi haltianaisen vakuuttaessa olevansa tarpeeksi ehjänä.
"Luotan sanaasi. Kunhan...myös pidät itsesi ehjänä."

Varoe hidasti hieman tavallisen pitkiä askeleitaan, jotta Nana pysyi hänen mukanaan, ja yhdessä he suuntasivat ylöspäin satamasta pois. Miltei kuin huomaamattaan Vareo pysyi aivan miltei mykäksi vajonneen parantajan vierellä, ei sentään painautuen tätä vasten, mutta tarpeeksi likellä jotta jokainen näki heidän kulkevan yhtä matkaa. Naenija oli selvästi kokenut jo aivan tarpeeksi, eikä Vareo halunnut antaa kenellekkään rääväsuulle tilaisuutta vaivata haltianaista enempää. Kalju mies näki samalla kuinka joidenkin vastaantulijoiden katseet seurasivat heitä, mutta kukaan ei astunut kysymään enempää tai tarjoamaan apua. Ventovieraille ei paljoa apua jaeltu, ei ilmaiseksi.
Sitten Vareo sai näkyviinsä sen mitä oli etsinytkin: eräässä kadunkulmassa olevan avonaisen sepänahjon, josta leijui kuuman ilman seassa hiilen sekä tulisen metallin katku. Kumartuen puhumaan Naenijalle Vareo sanoi:
"Tuolla. Tunnen pajan omistajan muutaman tuttavan kautta, ja hän on yleensä hyvin selvillä kaikenlaisista puheista kaupungilla. Sieltä meidän on hyvä aloittaa."
Mies ei edes odottanut haltianaisen vastaavan hänelle. Mutta tämä avasikin suunsa, ja ilmoille nouseva kysymys sai Vareon katsahtamaan Naenijaa yllättyneenä.
Miehen ajatukset lähtivät kiihtyneeseen laukkaan. Jo aiemmin haltianainen oli osoittanut olevansa tavattoman tarkkanäköinen, ja kysymyksen väistäminen kevytolkaisesti varmasti vain herättäisi epäluuloja. Nielaisten aavistuksen kuivunutta kurkkuaan Vareo päätti puhua totta...sen verran mitä hän saattoi:
"Satamassa oli eilen eräs...välikohtaus. Törmäsimme paikalle vasta kun kaikki oli jo ohi, mutta se mitä näimme..."
Vareon ääni haipui käheäksi, tuoreiden muistojen noustessa hänen mieleensä kaikessa vatsaakääntävässä tarkkuudessaan. Nielaisten uudelleen hän jatkoi hieman heikon kuuloisesti:
"Se oli teurastus. Emme tiedä mitä tapahtui mutta se mitä näimme oli...järkyttävää."
Sulkien silmänsä, ja värähtäen hieman Vareo siirsi katseensa tiukasti eteenpäin, jottei Naenija olisi nähnyt kuinka veri ja väkivalta vilisivät hänen silmissään. Hän saattoi vieläkin miltei tuntea käsiensä väliin puristetut kasvot, ja kuinka niska pani jäykästi vastaan ennen kuin...
"Ei ole mitään, mitä asialle voin tehdä. Ajan myötä näky häviää mielestäni, olen siitä varma," hän totesi ja otti muutaman ripeämmän askeleen Naenijan eteen, torjuen mahdolliset lisäkysymykset. He saapuivat sepänpajan eteen, ja näkivät raskasotsaisen miekkosen kuumentavan pihdessä pitämäänsä rautakimpaletta pienessä avoahjossa. Hänen vierellään olkihiuksinen nuorukainen pumppasi palkeita lietsoakseen hiiliä tarpeeksi kuumaksi.
"Lyd!" Vareo huusi palkeiden puhinan yli. Nuorukainen ehti tuskin nostaa katsettaan, ennen kuin pajan varjoisasta nurkasta astui esiin pitkänhuiskea nainen käsiään pyyhkien. Naisen hienjäykistämät hiukset olivat tiukasti niskaan sidottuja, ja hänen kasvojaan täplittivät mustat nokiläikät.
"Jaa sinä. No, mitä nyt?" Lydiksi nainen töksäytti suorasukaisesti. Tämän pistään kirkas katse siirtyi hetkeksi Naenijaan, ja siitä takaisin Vareoon.
"Teitkö sinä tuon?"
Vareo pudisti päätään.
"En pahimmillanikaan voisi. Naenija tässä joutui vaikeuksiin viimeyönä."
"Naenija...sinäkös se olit, joka ompeli Dirgen kasaan?" Lydiksi kutsuttu nainen kysyi kumartuen hieman lähemmäs kädet lantioillaan. "Dirge kehui että osaat hommasi. Oletko tosissasi niin hyvä mitäs hän väitti?"
"Hän joutui ryöstön kohteeksi, ja yritän auttaa löytämään syylliset. Tämä...ei ole kaartin asia," Vareo totesi painokkaasti. Lyd risti kätensä ja nyökkäsi topakasti. "Ryöstäjien johdossa oli ilmeisesti naispuolinen Sha'lassanhaltia. Miten on, oletkos kuullut juttua hänestä viimeaikoina?"
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Siepattu

Post by Kide »

Vareon ilme paljasti ettei Naenijan epäilys ollut väärä; miehelle oli selvästi tapahtunut jotain. Toki väsyneiden silmien takana olisi voinut olla vain huonosti nukuttu yö, mutta jokin miehen olemuksessa oli kielinyt jostain suuremmasta tuon väsymyksen taustalla. Kylmäät väreet kulkivat pitkin haltian selkää tämän kuunnellessa miehen muuttunutta äänensävyä. Nana ei ollut enää ollenkaan varma halusiko edes tietää mitä miehen ruskeiden silmien eteen piirtyi rauhallisen kadun sijaan. Sana teurastus sai naisen veren hyytymään ja hänen vauhtinsa hidastui parin askeleen ajaksi, kunnes hän onnistui kylmääviltä ajatuksiltaan muistuttamaan jalkojaan kuinka ne toimivat. Nana harppoi takaisin Vareon rinnalle vain kuullakseen miehen toteamuksen siitä, ettei hän voinut asialle juuri nyt mitään. Kyllä vain, aika parantaa haavat tai ainakin pienentää niitä, mutta siihen asti niitä oli vain siedettävä. Nana nosti jo kättään laskeakseen sen Vareon olalle tietämättä mitä muutakaan voisi tehdä, mutta käsi valahti takaisin haltian vierelle miehen lähtiessä harppomaan määrätietoisesti eteenpäin. Oli ilmiselvää ettei Vareo halunnut muistella tapahtumaa sen enempää, mikä ikinä se olikin, ja Nana kunnioittaisi hänen äänetöntä toivettaan. Eihän hän edes voisi auttaa toista juuri mitenkään, sielun haavoihin kun eivät yrtit ja rohdokset tehonneet.

Samassa he jo saapuivat Vareon mainitsemalle pajalle, jossa työskenneltiin täyttä päätä. Hiilien kuuma hehku oli kyllästänyt pajan edustan ilman, joka tuntui lähes seisovalta kadulla puhaltaneen pyörteisen tuulenvireen jälkeen. Ei ollut ihme, että molempien työläisten otsalla kimmelsi hikipisaroiden rypäs. Naenija nautti oranssinkeltaisina hehkuvien hiilien lämmöstä, joka tunkeutui ohuen mekon lävitse heti. Nyt vasta hän tajusi unohtaneensa viittansa. Onneksi päivä oli aurinkoinen; ilman syksyisestä henkäyksestä huolimatta aurinko lämmitti ilmaa keskipäivällä vielä ihan mukavasti.

Nana oli olettanut Vareon tulleen tapamaan jompaa kumpaa työskentelevistä miehistä ja yllättyi tämän huudahtaessa kutsunsa miesten ohi jonnekin pajan perukoille. Esiin asteleva nainen oli selvästi ollut yhtä kovassa työnteossa kuin miehet. Nainen näytti tunnistavan Vareon heti ja hänen sanansa saivat Nanan kääntämään katseensa Vareoon pohtien, kuinka usein mies olikaan täällä käynyt tietoja keräämässä.
"Teitkö sinä tuon?" Lydiksi kutsutun naisen tiukka kysymys sai Naenijan säpsähtämään. Hän kääntyi tuijottamaan naista tummanruskeat silmät pyöreiksi suurentuneina, mutta ei ehtinyt puolustaa Vareota ennen kuin mies vastasi jo itse. Lydin seuraava kysymys oli yhtä yllättävä.
"Kyllä... minä se olin", Naenija vastasi naiselle hämmentyneenä. Hän muisti kyllä Dirgen antaman lupauksen, mutta yllättyi silti joka kerta, kun hänet tunnistettiin ja yhdistettiin tuohon satamatyöläiseen. Kuten Vareo oli sanonut, Dirge oli todellakin pitänyt lupauksensa. Lydin seuraavan kysymyksen Vareo ohitti omalla kysymyksellään. Nana ei ollut edes huomannut jännittäneensä harteitaan Lydin tarkkailevan katseen alla ennen kuin ne nyt rentoutuivat. Naenija kiitti mielessään Vareota, joka tiukan määrätietoisesti palautti keskustelun alkuperäiseen tarkoitukseensa - juuri nyt parantaja ei todellakaan kaivannut yhtään ylimääräisiä hidasteita eikä turhaa rupattelua.

Vareon mainitessa kaupungin kaartin Naenija käännähti yllättyneenä katsomaan miestä. Hän ei ollut maininnut omia epäilyksiään kaartilaisten hyödyllisyydestä tässä tilanteessa ja oli yllätyksen lisäksi myös helpottunut, kun Vareo oli päätynyt ajatuksissaan samaan lopputulokseen. Miehen äänensävyn painokkuudesta päätellen hän piti kaartilaisten tarjoamaa apua yhtä hyödyttömänä kuin Nanakin. Vaikka he suostuisivat auttamaan, pahimmassa tapauksessa heistä olisi vain haittaa siinä vaiheessa, kun Nafi ja hänen sieppaajansa löydettäisiin. Kaartilaiset tuskin säälisivät liskoa, mikäli se tekijöiden kiinniottamisessa jäisi jalkoihin. Osa saattaisi jopa mielellään päästää otuksen hengiltä, olihan se Nanan mukana kulkiessaan useampaan otteeseen herättänyt pelkoa Phoeben asukkaissa ja ärsyttänyt kaartilaisia heistä useimpien luullessa liskoa vaaralliseksi.

"Kyseessä on se sama haltia, joka piti torilla paljon katsojia keränneen... esityksen pari päivää sitten", Nana lisäsi Vareon kysymyksen perään, jotta Lyd osaisi yhdistää kuulemansa asiat varmasti oikeaan henkilöön. Hänen mieleensä palasi elävästi kuva tuosta Sha'lassainhaltiasta kävelemässä riehuvien liekkien lävitse. Nana ei edelleenkään voinut käsittää miten se nainen oli temppunsa järjestänyt. Järkevin vaihtoehto oli, että kyseessä oli maagikko, joka toden totta taisi teatraalisuuden. Nana pisti mieleensä, että hänen tulisi kertoa epäilyksensä myös Vareolle sopivan hetken tullen. Jos kyseessä tosiaan oli maagikko, olisi se myös Vareon hyvä tietää etukäteen.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Siepattu

Post by Kuparirapu »

Lyd kuunteli kärsivällisesti myös Naenijaa, ennen kuin suoristautui ja hieraisi otsaansa.
"Jaa, se haltia. Olen pahoillani, en voi auttaa."
Vareon leuka loksahti auki, ja Lydin kääntyessä jo ympäri töidensä pariin mies ojensi kättään nopeasti:
"Mitä...miten niin et voi? Lyd, kuka muu muka tietää asiasta enemmän kuin sinä? Ja väitätkö, ettet ole kuullut mitään? Ei tällainen asia voi olla ilman jotain tietoja, tai edes huhuja!"
Lydin pää kääntyi, ja nainen huokaisi syvään. Lyd oli tunnettu siitä, ettei välittänyt laisinkaan ylimääräisestä puheesta tai jaarittelusta. Mutta samalla naisen pajan ympärillä tuntui liikkuvan parhaiten huhuja, ja niiden todenmukaisuuteen saattoi luottaa.
"Voit kysyä keneltä tahansa, he eivät tiedä enempää. Kaikki ovat nähneet sen haltian jossain, ja kuulleet kuinka hän puhuu lohikäärmeistä. Mutta kukaan ei tiedä minne hän on mennyt, tai tehnyt. Jos haluat etsiä hänet, joudut kääntämään kaupunkia omin käsin."
Vareo kurtisti kulmiaan, mutta Lyd vain vastasi hänen katseeseensa silmät kovina kuin rauta. Vilkaisten Naenijaa Vareo yritti vielä kerran:
"Tiedätkö edes, onko hän yhä kaupungissa?"
Lyd ei enää edes katsonut heitä, vaan veti parkitut nahkakintaat käsiinsä.
"Ei tietoa, häntä ei ole näkynyt tänään."

Jos Vareo olisi yrittänyt jatkaa, hänen sanansa olisivat hukkuneet vasaran helähdyksiin Lydin alkaessa takomaan punahehkuista palaa alasinta vasten. Metalliset iskut särisivät korvissa kuin lasinsirut ja korviaan pidellen Vareo nyökkäsi Naenijaa seuraamaan sivummalle. Kun he olivat saaneet parikymmentä askelta väliä, Vareo katsoi Naenijaa hieman anteeksipyytävän näköisenä:
"Tämä oli odottamatonta. Jos Lyd ei tiedä asiasta, kukaan ei ole tosissaan kiinnostunut siitä Sha'lassanhaltiasta tai sitten hän on hävittänyt jälkensä hyvin. On vain yksi henkilö, joka voiisi tietää tästä enemmän. Jos hän on katsonut tämän haltianaisen olevan tarpeeksi häiriöksi."
Vareo risti kätensä otsa rypyssä. Hän olisi halunnut välttää tämän vaihtoehton kokonaan, mutta hän oli luvannut auttaa Naenijaa parhaansa mukaan. Jos hän nyt luovuttaisi, hän ei voisi koskaan antaa sitä itselleen anteeksi.
"Kontaktini on ylpeä, ja erittäin epäystävällinen sille päälle sattuessaan. Hän voi myös katsoa pahalla, jos saavun hänen luokseen ilmoittamatta. Voisi siis ehkä olla parempi, jos menisin hänen luokseen yksin..."
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Siepattu

Post by Kide »

Naenija ei ollut huomannut kuinka paljon toivoa hän oli tämän Vareon tuttavan varaan laittanut ennen kuin Lyd totesi ettei voisi auttaa heitä. Nanan silmät laajenivat hämmästyneinä naisen töksäyttämälle vastaukselle ja hän kääntyi henkeään pidätellen vilkaisemaan Vareota vain huomatakseen tämän yhtä hämmentyneen ilmeen. Vareo ehti pysäyttää Lydin ennen kuin tämä jatkoi töitään, mutta mitään hyödyllistä naisesta ei irronnut. Nana vain tuijotti naista hävin tuskin muistaen räpyttää silmiään tai edes hengittää. Joudut kääntämään kaupunkia omin käsin lausahdus jäi kaikumaan Nanan mieleen pahaenteisenä, mutta ei läheskään yhtä synkkänä kuin Lydin viimeinen toteamus. Haltia nielaisi ja seurasi lasittunein silmin Lydin toimia rekisteröimättä mitään näkemäänsä. Hänen mielensä tulvahti jälleen täyteen raastavan pelottavia ajatuksia, joista päällimmäisenä ja painavimpana oli kysymys: kuinka pitkälle se joukkio oli jo voinut ehtiä? Nana taisteli häntä ympäröiviä pelon lonkeroita vastaan ja yritti korvata synkät ajatukset järkeilyllä. Hän havahtui juuri ja juuri Vareon liikahdukseen ja lähti seuraamaan tätä alkaen hiljalleen havahtua heidän takaansa kuuluvaan meteliin. Korvien sijasta Nana nosti kätensä kuitenkin kasvoilleen ja laski ne turhankin raskaasti poskiaan vasten. Ruskeat silmät seurasivat edessä kävelevän Vareon kengänkantoja haltian keskittyessä rauhoittamaan mieltään.

Lopulta Nana laski kätensä kasvoiltaan ja nosti katseensa juuri ennen kuin Vareo pysähtyi. Haltia muistutti itselleen, ettei voisi auttaa Nafia, jos antaisi epätoivolle vallan ja onnistuikin rauhoittamaan mielensä pystyäkseen keskittymään hänen puoleensa kääntyneeseen Vareoon. Mies puki sanoiksi sen ihmetyksen, joka hänen kasvoiltaan oli paistanut jo Lydin edessä. Vareo näytti olevan pahoillaan, hän oli tainnut laskea luottamuksensa tuohon pajan omistajaan ja hänen tietoihinsa yhtä lailla kuin Naenija oli ankkuroinut omansa Vareoon. Haltia nyökkäsi ja koetti hymyillä kuin sanoakseen, ettei vika ollut Vareon. Mutta Nana ei ollut lainkaan varma, millaisen hymyn sai kasvoilleen niiden ollessa edelleen osittain tykyttyvät ja osittain tunnottomat. Ja se pienikin hymy pyyhkiytyi pois ja korvautui kurtistuneilla kulmakarvoilla Vareon ottaessa puheeksi toisen ja ilmeisesti ainoan henkilön, jonka uskoi voivan tietää Sha'lassainhaltiasta enemmän. Tarpeeksi häiriöksi? Erittäin ylpeä kontakti? Mies tuntui puhuvan tästä henkilöstä ihan eri tavalla kuin oli kertonut pajan omistajasta, eikä Nana voinut olla miettimättä olivatko he siirtyneet syrjemmälle jonkin muunkin kuin pelkän melun takia. Sentään parantaja sai muuta ajateltavaa ja jotain mihin keskittyä pitääkseen mielensä kirkkaampana.

Vareon varovainen ehdotus siitä, että hän kohtaisi tämän kontaktinsa yksin, sai Nanan katseen kovettumaan. Vaaleat kulmakarvat kohosivat kaarelle ja haltia nykäisi päätään aavistuksen taaksepäin ehdotuksesta tyrmistyneenä. Kuinka hän muka voisi vain jäädä odottamaan, kun Nafi oli siepattuna tuolla jossain! Nana halusi ehdottomasti kuulla kaiken tiedon, mitä Vareo voisi käsiinsä saada ja uskoi vankkumattomasti, ettei hänen läsnäolostaan voisi haittaakaan olla.
"En minä voi vain jäädä odottamaan!" Nana totesi tiukasti ja suurempaan ääneen kuin oli tarkoittanut. Hän huomasi katsettaan kääntämättäkin kuinka muutamien vähän matkan päässä kadulla kulkevien päät kääntyivät heidän suuntaansa.
"Ja tämän kaiken jälkeen epäystävällisyys on pienin huolenaiheeni. Sitä paitsi vaikuttaa siltä, että minä tiedän siitä naisesta eniten tällä hetkellä." Nana viittasi Sha'lassainhaltiaan sellaisella halveksunnan kyllästämällä äänellä, ettei ollut itsekään tunnistaa sitä omakseen. Hän puhui nyt hiljaisemmin, mutta päättäväisyys hänen tummien silmiensä katseesta ei ollut vähentynyt yhtään, päinvastoin.
"Kontaktisi halunnee myös kuulla mitä minä tiedän?" Nana esitti kysymyksensä enemmänkin toteamuksena ja jatkoi vielä:
"Ja jos hän haluaa tiedoistaan maksun, täytyyhän sinulla olla maksaja mukana." Naenija luonnollisesti oletti, että maksuvälineenä toimisi raha kuten oli tavallista. Eihän hän voinut aavistaakaan, kenestä Vareo puhui.

He seisoivat hieman sivummalla vilkkaammalta ja leveämmältä kadulta, jonka varressa olevasta sepänpajasta tulevat pamaukset ja kilaukset kaikuivat mukulakivisen kadun ja lähimpien rakennusten välillä ajoittan edelleen korvia vihlovasti. Hyvin kapea ja alaspäin viettävä kuja, jonka eteen kaksikko oli pysähtynyt, oli tyhjillään, mutta suuremman kadun varressa riitti kulkijoita tuon tuostakin. Heihin päin luotujen katseiden määrää ei ainakaan vähentänyt se, että Nanan ruhjeinen vasen kasvonpuolisko osoitti suoraan suurempaa katua päin ja kirkas auringonpaiste paljasti joka ikisen ruhjeen ja veritahran joka sitä väritti. Lisäksi Naenija oli huomaamattaan kallistunut ihan Vareon kasvojen eteen päättäväisyydenpuuskassaan. Haltia tuijotti miehen ruskeita silmiä paikoillaan, vaikka nyt hänen olisi tehnyt mieli vetäytyä askeleen kauemmaksi. Nana halusi kuitenkin tehdä selväksi, ettei hän pysähtyisi ennen kuin Nafi oli löytynyt, eikä hän välittäisi millaisen henkilön luo Vareo aikoi seuraavaksi suunnata. Kyllä vain, hän olisi valmis kääntämään kaupungin vaikka omin käsin.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Siepattu

Post by Kuparirapu »

Parantajan vastalause oli terävä kuin piiskanisku, ja Vareo kohotti jo kättään rauhoittaakseen haltianaisen sanatulitusta. Hän ymmärsi, ainakin jonkin verran, kuinka tärkeä Nafin löytyminen oikein oli. Mutta Vareon mieltä varjosti, mitä Naenija mahtaisi ajatella hänestä tavattuaan Zahirin? Haltianainen oli varmasti arvannut jotain, mutta totuus voisi olla paljon pahempaa. Entä auttaisiko Zahir heitä laisinkaan? Tilanteessa ei tuntunut olevan kuin ikäviä tai vielä huonompia vaihtoehtoja.
Nyökytellen kärsivällisesti Vareo sanoi:
"En yritä viivytellä tahallani. Ymmärrän että Nafi on sinulle tärkeä, mutta haluan vain varoittaa minkälaisen henkilön luo olemme menossa. Voi olla että hän haluaa nähdä sinut kasvotusten, kuka tietää. Mutta sinun on hyvä tietää, että maksuksi hän voi pyytää rahan sijaan jotain muutakin."
Tiedostaen muutaman uteliaan katseen viipyilevän heissä Vareo tunsi että heidän oli parempi siirtyä. Hänestä tosin tuntui, kuin hän olisi aikeissa hypätä kallionreunalta, ja vain siksi että Naenija hoputti häntä koska ei nähnyt mitä edessä oli. Miehen kasvot painuivat vakavaan ilmeeseen, ja ohjaten Naenijaa kädellä vierelleen hän lähti harppomaan katua ylös.
"Parempi mennä, ennen kuin kukaan kiinnostuu turhan tarkasti asioistamme," hän totesi vaimeasti. Phoeben kaltaisessa kaupungissa tuntemattomana kulkeminen oli sekä turvallista että jopa miellyttävää, eikä Vareo välittänyt silmistä jotka pistelivät yhä hänen niskaansa.

Yrttipuodin oven päällä roikkuva kyltti oli Vareolle tuttu. Hän oli kuullut jo useankin kuvauksen siitä, ja kävellytkin muutaman kerran sen ohi. Mutta koskaan hän ei ollut suunnannut talon ovea kohti, tai astunut sen kynnyksen yli. Nyt, jokainen askel lähemmäs tuntui kuivattavan hänen suutaan enemmän ja enemmän. Miltei kuin huomaamattaan Vareo suoristi tunikaansa ja pyyhkäisi käsiään reisiään vasten. Pysähtyen vain kädenmitan päähän oven kuluneesta pinnasta Vareo kääntyi Naenijaa kohti ja puhuen nopeasti sanoi:
"Vielä nyt, ennen kuin menemme, pyydän että annat minun puhua ensin. Kuten sanoin, hän on ylpeä ja suututettuan erittäin epäystävällinen, eikä hänen loukkaamisensa edes tahattomasti auta asiaamme yhtään. Siksi toivon myös, että varot hieman ääntäsi sisällä. Jos hän kysyy sinulta jotain, vastaat vain lyhyesti."
Nyökäten muutaman kerran, välittämättä siitä vastasiko Naenija vai ei, Vareo hengitti syvään ja ojensi kätensä. Hänen rytsysensä epäröivät muutaman sydämenlyönnin ennen kuin ne kopsahtivat ovea vasten napakkaan mutta kohteliaan pehmeään koputukseen. Ristien kätensä selkänsä taakse Vareo odotti joko oven avautuvan tai jonkun vastaavan.
Hänen vatsansa tuntui olevan jäinen, ja uponneen jonnekin polvien paikkeille.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Siepattu

Post by Kide »

Naenija oli helpottunut, kun Vareolta ei tullut enempää vastalauseita hänen osallistumisestansa, ja hän suoristautui hieman rentoutuneempana. Mutta miehen edelleen varoitellessa tuosta aina vain hämärämmältä kuulostavasta kontaktistaan, tunsi Nana kylmien väreiden hiipivän ylöspäin hänen selkärankaansa myötäillen. Kuka ihme tämä henkilö oli ja mistä Vareo hänet edes tunsi? Siitä vähästä mitä ja miten Vareo tuttavastaan kertoi muodostui Nanan mieleen kuva hyvin karskista ja vain itsestään välittävästä henkilöstä, eikä hän voinut käsittää miksi kukaan pitäisi yhteyttä sellaisen kanssa. Saati miksi tämä kontakti auttaisi heitä, jos tosiaan oli Vareon kuvaileman mukainen?

Vareon viimeinen lausahdus maksusta sai haltian nielaisemaan. Hänen epäröivä katseensa pallotteli vilkkaasti edestakaisin miehen pähkinänruskeiden silmien välillä kuin hän olisi niistä pystynyt kaivamaan esiin jotain tarkoin valittuja tiedonmurusia konkreettisempaa tästä tuttavasta. Vareon katse oli kuitenkin tyyni ja ääni rauhallinen, vaikka jokin miehen olemuksessa kieli varautuneisuudesta. Nana tunsi epävarmuuden nostavan päätään myös omassa sisimmässään. Epävarmuuden ja myös vatsanpohjaa pistelevän pelon, jota hänellä ei ollut vielä hetki sitten ollut aikaa huomata. Haltian mieleen nousi joukko kysymyksiä, joilla hän olisi halunnut Vareota pommittaa, mutta hän puri hammasta ja nieli ne muistuttaen mikä oli nyt tärkeintä. Hänen ei tarvitsisi tietää Vareon tuttavasta yhtään enempää, kunhan he saisivat sieltä apua Nafin etsimiseen. Muulla ei nyt ollut väliä. Vaikka heitä vastassa olisi itse paholainen, hänen täytyisi vain hyväksyä se Nafin takia. Nana totesi mielessään, että olisi valmis myymään vaikka sielunsa - tietämättä kuinka lähellä se hetki voisi vielä olla.
"Tekisin Nafin puolesta mitä vain", Naenija sanoi lopulta raudanluja katse silmissään. Hän nyökkäsi Vareon kehotukselle ja lähti kulkemaan miehen ohjeistamaan suuntaan tämän rinnalla. Parantajan askellus oli vakaa, mutta mieli kuin myllertävä meri.

Kaksikon matka kului täydessä hiljaisuudessa molempien uppoutuessa omiin toinen toistaan synkempiin ajatuksiinsa. Ilma heidän välissään oli lähes leikattavan paksua - odotuksen, epävarmuuden, huolen ja pelon kyllästämää. Matka ei ollut pitkä, mutta Naenija tunsi jokaisen sekunnin kulun raskaana kuin rauhattoman sydämensä tykytyksen. Jokainen sekunti tätä sietämätöntä epätietoisuutta saattoi viedä Nafia hänestä aina vain kauemmas.

Naenija havahtui ajatuksistaan Vareon liikehdintään vierellään. Hän käänsi päätään aavistukseen vain huomatakseen miehen... kohentavan asuaan? Haltia käänsi katseensa nopeasti takaisin eteensä kuin olisi keskeyttänyt jotain paljon henkilökohtaisempaa. Kenen luo he oikein olivat menossa? Nana tuli miettineeksi omaa ulkoista olemustaan ja oli jo nostamaisillaan kätensä hiuksiaan sukiakseen, mutta jätti toimen sikseen muistettuaan kuvajaisensa merenrannalla - hänen ulkonäköään ei pelkkä hiusten kampaaminen auttaisi, eikä pitkään aikaan paljon muukaan. Samassa Vareo jo pysähtyi kadun laitaan. Nana pysähtyi hänen viereensä heidän sijainnistaan täysin tiedottomana. Haltia oli ollut niin uppoutunut ajatuksiinsa, ettei ollut seurannut lainkaan mihin Vareo hänet johdatti. Tällä kertaa Vareon ääni oli aivan toisenlainen kuin vielä hetki sitten heidän keskustellessaan. Mies puhui nopeasti ja kuin olisi ollut hengästynyt. Toki he olivat kävelleet ripeästi, mutta eivät hengästyttävällä vauhdilla. Nana puri huultaan - saaden sen heti vasemmalta puolelta tykyttämään -, mutta nyökkäsi miehelle ymmärryksen merkiksi. Vasta nyt hän käänsi katseensa ympärilleen, ja heidän yläpuolellaan roikkuva kyltti sai ruskeat silmät laajenemaan epäuskosta.
"Mitä? Miksi pysähdymme Athertonien puodille?" Nana kysyi tavallista hiljaisemmalla äänellä, vaikkei itsekään täysin ymmärtänyt miksi varoi sanojaan täällä tyhjällä kujalla. Tai ehkä syynä olikin juuri kujan hämmentävä hiljaisuus sataman ja keskustan hulinan jälkeen yhdistettynä jatkuvaan epävarmuuteen, joka sai naisen tuntemaan olonsa hetki hetkeltä turvattomammaksi. Hänen ihmetyksestä täyttynyt katse liukui oven ja Vareon välillä kuin hän ei olisi voinut uskoa, että mies oli juuri koputtanut tuohon tuttuun oveen. Selitystä Nana ei kuitenkaan saanut, vaan kalju mies tuijotti ovea hiljaa, kuin patsaaksi jähmettyneenä. Myös Nana tunsi jonkun kylmän pistelevän vatsaansa aiempaa voimakkaampana.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Siepattu

Post by Tinanja »

Päivä puodissa oli ollut kohtalaisen hiljainen. Vain muutamia asiakkaita oli käynyt ostamassa joitain tiettyjä yrttejä, joita sai todennäköisimmin vain täältä varsinkin nyt, kun uusi toimitus Tritonilta oli saapunut ja purettu. Siinä olikin mennyt aamun tunteja mukavasti asiakkaiden palvelun ohella. Vielä hetki sitten oli nainen vielä kirjannut viimeisiä lähetyksen yrttejä kirjanpitoon, mutta nyt sekin oli tehty. Mianna nautti rauhallisesta päivästään - vanhin lapsista oli koulussa vielä, ja nuorimmaiset olivat lastenvahdin kanssa. Zahir työskenteli kotoa käsin, ja Mianna piti siitä, että koko perhe oli koolla - olihan Zahir vain taas joitain päiviä takaperin ollut yötä myöten kaupungilla "hoitamassa liikesuhteitaan", kuten tämä asian usein ilmaisi. Niin varmasti, mutta ei ollut hänen asiansa arvuutella - eikä hän halunnutkaan tietää, päinvastoin.

"Tulkaa peremmälle, ovi on auki!" Miannan heleä ääni huikkasi, kun hän havahtui koputukseen puodin ovelta. Naisen kulmat rypistyivät kuitenkin samalla vähän. Vain harvat koputtivat näin keskipäivän aikoihin kun yrttipuoti oli kuitenkin lähes päivittäin auki, ellei kyltti ovenkahvassa kertonut muuta. Eikä Mianna tietääkseen ollut jättänyt kylttiä oveen. Mianna työnsi ohimennen pölyjen pyyhkimiseen käyttäneen pehmeän kankaan tiskin takana olevalle pöydälle ja suoristi tummansinisen, kultakirjailuin koristellun korsetillisen mekkonsa helmaa ja haroi auki olevia tuhkanruskeita hiuksiaan hieman kääntyessään katsomaan tulijoita, jotka työnsivät lopulta putiikin saranoillaan hieman narahtavan oven auki.

Nainen sai piilotettua nopeasti hämmästyksensä nähdessään ovella seisovan kaksikon. Kalju, hieman rujon näköinen mies, ja nainen, joka oli nähnyt parempiakin päiviä - tälle oli selkeästi sattunut jotakin, eikä se ollut sellaista, mitä tämä oli itselleen kaivannut. Oli kuitenkin toinen kysymys, miksi kaksikko oli edes putiikin ovella - ehkä etsimässä parantavia yrttejä... tai Zahiria, mikä tuntui tällä hetkellä tuon miehen kieltämättä hieman hermostuneen olemuksen perusteella huomattavasti todennäköisemmältä vaihtoehdolta. Tämä olisi todennäköisesti taas yksi tuon... asiakkaista, jotka eivät halunneet tilauksiensa leviävän muiden korville. Tai niin ainakin hänelle sanottiin, eikä hän halunnut kysellä mieheltään ylimääräisiä kysymyksiä.
"Hei", Mianna sanoi hymyillen kohteliaasti, peittääkseen hämmentyneisyytensä uusista asiakkaista. "Miten voin auttaa?" tämä kysyi sitten, päätään vähän kallistaen. Tuo näytti kieltämättä viattomalta hyllyjen vieressä katsoessaan resuisia asiakkaita. Mutta samalla näytti siltä, että tämä kuului sinne mahonkisten, umpipuisten hyllyjen väliin putiikkiin, joka tuoksui miellyttäviltä yrteiltä ja suitsukkeilta.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Siepattu

Post by Kuparirapu »

Vareon leuka jännittyi naisen äänen vastatessa sisältä, mutta sisimmässään hän oli melkein hypännyt nahoistaan. Pakottaen itsensä liikeelle hän työnsi oven auki, viitaten Naenijaa vaitonaisena seuraamaan.
Heti ensimmäisen askeleen jälkeen kaljun miehen katse kuitenkin löysi puodissa seisovan naisen, joka katseli heitä uteliaana. Zahiria ei näkynyt missään. Entä jos tämä ei ollut edes paikalla? Vareon ajatukset tuntuivat kiertävän kehää kuin paniikkiin joutunut villieläin. Kuka nainen olikaan, tämä ei vaikuttanut Zahirin kontaktilta tai alamaailman palkolliselta eikä siis tietänyt Vareon asioista. Mutta mitä hän uskaltaisi sanoa? Hän ei voisi herättää epäilyjä. Entä jos Naneija innostuisi puhumaan ohi suunsa? Tai jos nainen olikin Zahirille läheinen....
Vareon vatsaa väänsi kuin sitä olisi puristanut kylmä käsi, ja hän joutui rykäisemään muutaman kerran saadakseen edes äänensä kuuluviin:
"Minä...me haluaisimme puhua herra Athertonille. Asia on tärkeä."
Vareo risti kätensä taakseen jottei olisi tarttunut lähihyllyyn tukea saadakseen. Kaikki Jumalat häntä auttakoot, Zahir nylkisi hänen selkänahkansa tuuma kerrallaan jos hän nyt vaarantaisi maagikon tarkkaan vaalitun julkisivun.
"Pahoittelen että tulimme näin yllättäen," mies lisäsi vielä haparoiden, ennen kuin sulki suunsa. Vaivihkaa hän vilkaisi Naenijaa, ja katse hänen silmissään oli hyvin selkeä: pysy hiljaa, minä rukoilen!
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Siepattu

Post by Kide »

Tuttu ääni toivotti Naenijan ja Vareon tervetulleeksi. Nanasta näytti kuin Vareo olisi empinyt hetken ennen kuin työnsi oven auki ja astui sisään viittoen häntä seuraamaan. Itsekin hieman epäröiden ja edelleen täydellisen ihmetyksen ja lähes tyrmistyksen valtaamana haltia asteli Vareon perässä pehmeästi yrteiltä tuoksuvaan liikkeeseen. Nanan olo oli oudon irrallinen, hänestä tuntui kuin hän olisi ollut yhtä aikaa niin kovin tutussa mutta toisaalta täysin tuntemattomassa ympäristössä. Haltia olisi halunnut vastata rouva Athertonin ystävälliseen hymyyn ja tervehdykseen samanlaisella, muttei pystynyt kuin tuijottamaan naista juuri havaittavasti nyökäten. Nana oli varma, että hänen kasvoiltaan pystyi lukemaan kaiken sen hämmennyksen jonka yllättävä saapuminen Athertonien putiikkiin oli aiheuttanut, mutta hän ei kerta kaikkiaan voinut kuin tuijottaa ympärilleen kuin pelästynyt peuran vasa. Sentään hänen suunsa ei ollut loksahtanut auki - tai ainakin hän toivoi niin, vaikkei voinut olla enää mistään varma.

Parantajana Naenija oli tottunut selvittämään asiat niiden juuria myöten ja olemaan tilanteissa aina ajantasalla ja toimimaan päätöksentekijänä. Nyt hänen olonsa alkoi muuttua tukalaksi, kun hän ei enää ollutkaan tilanteen herra vaan täysin Vareon armoilla. Eikä naisen oloa helpottanut Miannan tarkkaavainen katse, joka tuntui viipyvän hänen ruhjeisilla kasvoillaan. Eikö kauppiaan rouva edes tunnistanut häntä enää? Kaikki tämä sai Nanalle harvinaisen kiukun muistuttamaan olemassaolostaan hänen sisimmässään.
"Dezijar sinut vieköön!" Nana totesi mielessään Vareota vilkaistessaan, joka oli juuri pyytänyt kaikessa rauhassa Miannaa ohjaamaan heidät Zahir Athertonin puheille. Miksei tuo mies ollut voinut vain kertoa suunnitelmaansa ja miksi heidän piti pysähtyä Athertonien puodilla? Haltia muistutti itseään, että hänen tuli olla kiitollinen kaikesta avusta, jonka Vareo hänelle antoi, mutta sekään ei poistanut sitä kaikkea ärtyneisyyttä mitä tilanne alkoi aiheuttamaan. Eikö Vareo olisi vain voinut kertoa tämän välipysähdyksensä tarkoitusta ennen kuin koputti oveen ja päätti alkaa käyttäytyä vielä aikaisempaakin mysteerisemmin?

Vareon pahoitellessa rouva Athertonille heidän yllättävää vierailuaan katsahti Nana miestä toistamiseen, vain kohdatakseen tämän nopean, lähes anovan katseen. Kylmät väreet juoksivat haltian selkää myöten hänen huomatessaan ettei mies ehkä ollutkaan niin rauhallinen miltä vaikutti. Vareon tyyni olemus oli täydessä ristiriidassa miehen kiivaan katseen kanssa. Nana oli haudannut Vareon aiempien puheiden nostattaman pelon jonnekin taka-alalle, mutta tunsi sen nyt pyrkivän uudestaan pinnalle. Jokin tuon miehen liian tyynessä ulkokuoressa sai Nanan huolestumaan enemmän. Parantaja ei ollut voinut kuvitellakaan, että herra Atherton olisi tuo Vareon mainitsema kontakti; mieshän oli vain yksinkertainen perheellinen kauppias. Nyt Vareota katsoessaan Nana joutui kuitenkin arvioimaan mahdollisuutta uudelleen. Kaljun miehen rennon ryhdikäs asento oli muuttunut jäykäksi, eikä siitä ollut epäilystäkään, etteikö miehen katseen takana olisi vilahtanut häivähdys pelkoakin. Nana ei voinut enää pidätellä itsetään. Vaikka hän oli juuri luvannut olevansa hiljaa ja halusi pitää lupauksensa - vaikkei ymmärtänytkään mihin tällaista varovaisuutta tarvittiin -, oli hänen pakko saada varmistus asialle. Haltia oli jäänyt askeleen Vareota taemmas, mutta astui nyt miehen rinnalle tuijottaen tätä silmät pyöreinä.
"Tarkoititko koko ajan Miannan miestä? Zahir Athertonia?" haltia kysyä töksäytti ennen kuin rouva Atherton ehti edes kertomaan oliko hänen miehensä paikalla. Niin Nanan katseesta kuin äänestäkin erottui täydellinen epäusko. Vaikka asia näytti olevan jo aivan selvä, oli Nanan pakko saada sille vahvistus; olivatko he todella tulleet vartavasten tapaamaan yrttikauppiasta? Jokin tässä kaikessa ei nyt täsmännyt.
Locked