Mystiikkaa ja kummallisuuksia

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
Post Reply
Lavandes
Posts: 9
Joined: Thu Dec 07, 2017 9:54 pm

Mystiikkaa ja kummallisuuksia

Post by Lavandes » Thu Jan 04, 2018 11:16 pm

Kavioiden tasainen rytmi oli iltaa myöten väsyttänyt haltianeidon. Hän oli matkannut koko päivän. Hän oli kuin olikin saanut myytyä muutamalle matkalaiselle vaatteita. Rahapussukka oli puolillaan hopeaa ja piilotettuna satulalaukun alle. Nyt neito pysäytti Talagorin ja jalkautui hieman jäykin jaloin.

Neito löysäsi satulavyötä ja siirtyi sitten ottamaan mustan orhinsa suitset. Hän laski suitset siistiin nippuun puun oksalle, jonka jälkeen otti satulan saman puun juurelle. Neito katsoi jalat läpi rasituslämmön varalta ja kurkkasi että kavioissa ei ollut mitään ylimääräistä. Sitten hän taputti orhinsa kaulaa ja päästi sen laiduntamaan.

Nyt Lengwen kääntyi katsomaan tarkemmin ympärilleen. Hän seisoi niityn ja metsän rajamailla. Toisella puolella niittyä näytti olevan pajukko. Phoebe ei ollut kaukana mutta ihan tarpeeksi ettei sitä näkynyt. Lengwen jätti ratsunsa syömään ja lähti itse etsimään vettä. Hän oli joskus kulkenut seudulla ja jossain pajukon keskellä pitäisi olla lähde.

Aurinko näytti olevan laskussa joten haltia lähti reippaasti kävelemään. Hän tosin nappasi vesileilinsä ja rahapussukkansa ohimennen. Haltia piilotti rahansa vihreän matkaviitan suojiin. Pitkin askelin neito harppoi pajujen välistä. Jonkin matkaa käveltyään neito kuuli tarkoilla korvillaan veden solinan. Ääni oli tervetullut ja nainen kiristi tahtia. Juuri auringonlaskun aikaan neito saapui lähteelle ja kumartui juomaan.

Viileä vesi tuntui äärimmäisen ihanalta pitkän ratsastuksen jälkeen. Haltia alkoi siinä sitten täyttämään leiliään, lintujen laulaessa laulujaan vielä ennen yötä.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 118
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Mystiikkaa ja kummallisuuksia

Post by Kuparirapu » Fri Jan 05, 2018 1:48 pm

Yllättäen, kuin kynttilä jonka liekki yhtäkkiä sammuisi, jokin tuntui muuttuvan lähteen ympärillä olevassa metsikössä. Kuin linnunlaulu olisi hiljentynyt, tai laskevan auringon heittämät varjot syventyneet. Kevyt tuulenhenkäys tuntui kantavan mukanaan kuiskauksia, joissa sanat jäivät juuri ja juuri epäselviksi.
"Ken minua etsii, hän minut löytää."
Ylhäältä, suurempien puiden oksalta, kuului pehmeä ääni joka tuntui sulautuvan ympäröiviin varjoihin. Oksalla, jalat rennosti tyhjän päällä roikkuen, istui mustasiipinen Ajanlan joka tarkasteli tumman naamionsa takaa edessään näkemäänsä haltianeitoa. Ajanlan kumartui hieman eteenpäin, jolloin osa hänen pitkistä hiuksistaan valui hartialta alas kehystämään kalpeita kasvoja.
"Mutta tällä kertaa minut on löytänyt joku, joka ei etsi minua. Vaan silti askeleesi ovat tuoneet sinut luokseni," hän sanoi, ja pieni hymy näkyi kalpeilla huulilla. "Minä olen Mustasiipinen Lushiar, nuori haltia. Sinä et etsi minua, mutta kerro: mitä sinä etsit? Vastauksiako, kuiskauksia tulevasta?"

Sulavalla liikkeellä Lushiar liukui oksalta, ja ilma kohahti mustien siipien levitessä kuin aukeava viitta hänen selässään, laskien Ajanlanin paljaat jalat pehmeästi maahan. Suoristautuen täyteen pituuteensa ennustaja katsoi jälleen haltiaa edessään.
"Vai etsitkö sinä tietä, suuntaa tässä maailmassa? Tähteä jota seurata, kangastusta jolle antaa elämäsi?"
Ennustajan ympärillä auringonlaskun puna sai puiden latvat hehkumaan, ja varjot alkoivat nielaista maan. Mutta Lushiar hymyili, kuiskien pehmeällä äänellä:
"Voin antaa sinulle vastauksen, tien jota kulkea. Mutta tiedä, että sillä on hintansa. Veren hintana on kulta, mutta sanojen sen sijaan hopea. Tätä pyydän, ja vain siihen tyydyn."
Ennustaja ojensi pitkäsormista kämmenensä heidän väliinsä, jääden odottamaan. Mutta jokin ennustajan kasvoilla olevassa hymyssä näytti hermostuttavan tietäväiseltä. Kuin mikään ei voisi tulla tälle yllätyksenä...

Lavandes
Posts: 9
Joined: Thu Dec 07, 2017 9:54 pm

Re: Mystiikkaa ja kummallisuuksia

Post by Lavandes » Mon Jan 08, 2018 3:50 pm

Haltianeidon täyttäessään leiliään, jokin muuttui. Linnunlaulu lakkasi kuin yhteisestä päätöksestä. Tuulenvireen tuodessa sanojen sekamelskan kaiun, Lengwen jähmettyi ja vei kätensä toisen miekkansa kädensijalle. Viitan alla oleva miekka oli lyhyt mutta taitavaa tekoa. Leilin neito toisella kädellään laittoi viitan uumeniin.

Haltian havaitessa ajanlanin oksalla, neidon olemus aavistuksen verran rentoutui. Hän tiesi missä mahdollinen vaara oli joten niin suurta valppautta ei tarvittu. Käsi pysyi kuitenkin miekan kahvalla, viitan alla piilossa. Ajanlanin esitellessä itsensä Lushiariksi haltianeito ihmetteli tuon sanoja. Tuo kaikki salaperäisyys ja mystisyys oli kiehtovaa, vaikkakin haltiaa ei tällä hetkellä juuri kiinnostanut jäädä keskustelemaan. Neito antoi miekkakätensä valahtaa alas vaikka pysyikin yhä valppaana.

Lushiar liukui maahan jolloin haltia perääntyi askeleen ja asetti kätensä takaisin miekan kahvalle. Salaperäiset sanat saivat Lengwenin kuitenkin kiinnostumaan. Jos tuolle kelpaisi hopea niin eipä siitä mitään haittaa kai olisi. Haltia tarkkaili ajanlania epäluuloisella katseella, mutta vapaalla kädellään otti viitan alta pussukasta hopearahan. Enempää neidolla ei ollut varaa käyttää koska Talagor tarvitsi kengityssepän melko pian.

Neito heitti rahan taitavalla heitolla mikä todennäköisesti osuisi ajanlanin ojennettuun käteen.
“Sano mitä tarvitsen kuulla”, neito pyysi. Ihan vain puhtaasta mielenkiinnosta. Mitään muuta haltia ei sanonut vaan odotti. Jos toinen tosiaan tietäisi kaiken, ei tässä sanoja tarvittaisi. Haltiaa sisäisesti hermostutti tuollainen tietäväinen hymyily mutta piti ulkokuoren tyynenä.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 118
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Mystiikkaa ja kummallisuuksia

Post by Kuparirapu » Fri Jan 12, 2018 9:42 pm

Hopeanpala napsahti Ajanlanin kalpeaa kämmentä vasten, ja hoikat sormet kietoutuivat sen ympärille.
"Maksu on riittävä," Lushiar sanoi hyväksyvästi. Polvistuen maahan Ajanlan poimi tumman vaatteensa poimuista esiin laakean, kiiltävänpuhtaan maljan jonka hän asetti eteensä. Sen kuperasta pinnasta heijastui kaksi muodottomiksi venynyttä hahmoa, ennustaja ja hänen edessään oleva haltianeito. Viitaten Lengwenin asettumaan vastatusten kanssaan ennustaja hymyili, mutta hymy oli kalpea kuin kuunsirppi samettisella taivaalla.
"Monet ovat pyytäneet samaa, Nuori haltia. Mutta tieto on joskus suurempi kirous kuin tietämättömyys. Jotkut ovat menettäneet sielunsa palon, joskus jopa järkensä, kuullessaan oman kohtalonsa. Maksu on annettu, ja kysymys esitetty, joten tulet saamaan vastauksen. Mutta tiedä tämä: annan sinulle sanat jotka tarvitset, mutta en välttämättä niitä joita haluat kuulla."

Jossain kohtaa ennustaja oli ottanut esiin pikimustan, nyrkinkokoisen leilin jonka korkki oli sinetöity tummalla vahakerroksella. Korkin avautuessa ilmoille leyhähti tervainen, pökerryttävän huumaava haju. Se tuntui takertuvan jokaisella henkäyksellä nenään ja saamaan pään tuntumaan oudon kevyeltä. Lushiar tosin näytti välttyvän tyystin moisilta vaivoilta kaataessaan läpinäkyvää nestettä maljaan. Laskevan auringonsäteen osuessa nesteeseen sen pinnalla tanssivat öljyiset sateenkaaren värit.
"Sinun kysymyksesi on laaja, tuntematon, epätarkka. Kuinka tulkita sellaista kohtaloa, jonka suunta voi muuttua tyystin vastauksen kautta? Kuinka seurata virtaa, joka muuttaa suuntaansa kohdatessaan uuden kallion? Kohtaloa, joka voi yhtä lailla tuhota kuin pelastaakin jonkun elämän, kietoutua jonkun toisen kohtaloon ikuisesti, tai kuristaa sen, hävittää kokonaan?"
Ennustaja ei näyttänyt edes haluavan vastausta. Sen sijaan hän viittasi Lengweniä ojentamaan kätensä, ja nosti esiin pienen esineen. Se oli musta, teräväkulmainen kappale metallia tai ehkä kiveä. Esine oli symmetrisen muotoinen, kahdeksankulmainen, mutta samalla se ei näyttänyt heijastavan valoa laisinkaan.
"Tämä olkoon ankkurisi, kytkös kysymykseesi ja siten sinuun. Sinun on otettava käteesi, annettava kysymyksesi upota siihen, ja upottaa se lopuksi maljaan. Vasta sitten voin antaa sinulle vastauksesi."

Post Reply