Pieni kylä vuorten laidalla

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Pieni kylä vuorten laidalla

Post by Tinanja »

//Sivujuonen seuraava peli, kun hahmot etsivät sitä kuuluisaa Sankaria ja selvittelevät aiempia kokemuksiaan. Painotetaan niitä pienemmällä porukalla pelattavia pelejä, niin saadaan vähän hahmojen välisiä asioita setvittyä... ja ehkä nämä löytävät uuden vihjeen kylästä?

Seurue saapui kylään pienempää tietä myötäillen, kulkien pitkään loivasti ylämäkeen kohti vuoristoja, ennen kuin kulkijat pääsivät hieman tasaisemmalle alueelle kylän rajojen sisäpuolelle. Ennen kylää oli ollut sekalainen lajitelma viljelysmaita, maatiloja sekä muutama talli, joka tarjosi hevosia niin vuokralle kuin ostettavaksikin, ja melkein tyhjästä tallista päätellen kauppa kävi hyvin.

Sekalaisesti maanmuotoja mukaillen rakennettu kylä näytti siltä, että se oli syntynyt tarpeesta. Arkkitehtuuri myötäili maisemaa: puita oli käytetty tukirakenteina taloissa, eikä rakennustöissä oltu muokattu juuri lainkaan maanmuotoja - sen sijaan taloja oli tuettu paalujen päälle, jotta ne olisivat suorassa alaspäin viettävässä maastossa. Kylä oli rakennettu melkein vuorten kupeeseen, ja lähes jokaisesta paikasta kylässä tarjoutui hieno näköala pohjoisessa kohoavia vuoria vasten. Rakennuspaikka oli selkeästi keskeinen: risteyskohta vuoristosta etelään kulkeville, sen kertoi leveä, kovaksi tallattu päätiekin, joka katosi vuoristosolan sekaan pohjoisessa jatkuen silmänkantamattomiin etelässä. Kovaksi tallaantunut päätie kulki tavernan vieressä vain haarautuakseen lähes suoraan pohjoisesta etelään suunnattuun tiehen.

Majatalo Seitsemän Kissaa sijaitsi lähes suoraan joen rannalla sen ylitse kulkevan sillan vierellä. Erilaiset puusta veistetyt kissat koristivat terassin kaidetta ja tukipuita, ja useampi oikea, eri ikäinen- ja näköinen kissa kuljeksi majatalon ulkopuolella, ja sisään sekä ulos kulkijoiden mukana näistä välittämättä. Sisältä Seitsemän Kissan majatalo oli lämminhenkinen, hyvin luonnonläheinen: paljon luonnonpuuta, käsittelemättömiä, vain hiottuja pintoja ja miellyttävää, pehmeää valaistusta.

Sekalainen, matkasta väsynyt ja likainen seurue keräsi kieltämättä jonkin verran huomiota kylän asukkaiden keskuudessa. Pääsääntöisesti heidän näköpiirissään oli eri ikäisiä ja -näköisiä Thalassahaltioita - olihan tämä yksi lukuisista Thalassahaltioiden vakiintuneista kotikylistä.

Aleo oli aina yhtä hillitty ja siisti pitkästä matkasta huolimatta, kun Ingvildistä ja naisen hiljaisuudesta taas huomasi, että tämä kaipasi pitkää, kuumaa kylpyä ja lämmintä ruokaa. Sen enempiä puhumatta sekä Ingvild että Aleo katosivat pian majatalolle saavuttuaan, ja hevoset hoidettuaan omille teilleen - Aleo selkeästi nauttien haltiakylästä ja lähtien pienelle kierrokselle maisemia katsellen, Ingvild varatessaan huoneen sekä kuuman kylvyn itselleen majatalosta ja kadotessaan pesemään matkan pölyjä yltään. Hän oli melko varma, että muutkin saattaisivat kaivata hetken itselleen.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Pieni kylä vuorten laidalla

Post by Kuparirapu »

Kun ryhmä erotti kauempaa tien varrelta nousevat ohuet savujuovat ja haltiakäsien rakentamien talojen ääriviivat, ilmapiirissä tuntui helpottunen huokauksen tapainen keveys. Tietenkin ajatus yöstä tukevan katon alla lämpimässä houkutteli yhtä jos toistakin heistä, mutta Phoebeen verrattuna kylä tuntui paljon rauhallisemmalta. Avarammalta, kuin lähemmäs tulleet vuoret olisivat antaneet tilaa hengittää.
Ja tänne pääsy tarkoitti, että Llianjinin ei tarvinnut enää huolehtia uudesta yllätyshyökkäyksestä. Oli se kuinka epätodennäköinen tahansa. Hän ei tiennyt, oliko ajatus painostanut muita ryhmän jäseniä yhtä paljon kuin häntä. Jos ei, niin ehkä ehkä se oli parempi. Vanha haltia kun hieman epäili josko nuori Ioachim olisi salaa toivonut toista tilaisuutta näyttää taitojaan.
"Mutta se oli nyt mennyttä," hän muistutti itselleen. Täällä he voisivat rauhassa levätä, ja keskellä asuttua kylää he tuskin joutuisivat hankaluuksiin. Tietenkin paikalliset olivat heidän pienestä ryhmästään kiinnostuneita, olihan heidän matkassaan paitsi ihmisiä niin myös Atlashaltiakin. Mutta tämä rajoittui lähinnä viipyileviin katseisiin ja muutaman rohkean lapsen kädenheilautuksiin joihin Llianjin huomasi jopa vastaavansa. Jotenkin matkan tämä etappi tuntui muistuttavan hyvällä tavalla häntä omista matkoistaan pitkin ja poikin aiempina vuosisatoina...

Majatalolla päästyään heitä tultiin heti ottamaan vastaan. Keskustellessaan majatalonomistajan kanssa eri palveluiden hinnoista Llianjin pani merkille Aleon silmissä näkyvän hilpeyden, tai paremminkin kiinnostuksen. Ehkä Atlashaltiaa helpotti olla pelkästään haltioiden ympäröimänä, vaikka sitten tämän maailmankatsomuksesta alempien, Phoeben ihmisvilinän sijaan. Kun huoneista oli sovittu, majatalon omistaja tiedusteli hienotunteisesti kylvyn tarpeesta ja Llianjin joutui myöntämään että se tekisi hyvää itse kullekin heistä. Ingvild ainakin halusi varmasti kaunistaa hipiäänsä, Aleokin ehkä? Laskiessaan hintoja päässään vanha haltia totesi olkansa ylitse:
"Meidän ei tarvitse istua yhdessä piirissä, jos emme niin toivo. Kunhan pimeän laskeutuessa ehditte majatalolle kevyelle illalliselle niin minun puolestani voimme jokainen viettää illan parhaaksi katsomallamme tavalla."
User avatar
Anlie
Posts: 194
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Pieni kylä vuorten laidalla

Post by Anlie »

Ioachimin pää oli pyörällä kaikesta jo tähän mennessä tapahtuneesta. Keikka, jonka hän oli olettanut umpitylsäksi patsastele-vierellä-ja-näytä-pelottavalta-tyyppiseksi pyrähdykseksi, oli jo sisältänyt enemmän jännitystä ja lähteltä piti -tilanteita kuin nuorukaisen viimeiset puoli vuotta yhteensä. Ei sillä että hän olisi valittanut, mutta tapahtumien vaikutus häneen oli ollut yllätys. Tai pikemminkin olentojen vaikutus. Väijytys tienmutkassa tuntui Iosta jo kovin arkipäiväiseltä, verrattuna aamupäiväiseen näkyyn, ja loppumatkan hän olikin taistellut mielensä kanssa siitä olisiko hän innoissaan vai kauhuissaan. Kylään saapuminen oli kuitenkin onneksi hälventänyt Ion sumuista mieltä, innostuksen ja määrätietoisuuden voittaen kauhukuvitelmat mennen tullen. Pian hän hymyilikin vastaantuleville kyläläisille ja käänteli uteliaana päätään puolelta toiselle, tutkien katseellaan tätä erikoisella tavalla rakennettua kylää.

Llianjin tuntui neuvottelevan maksusta heidän kaikkien puolesta, mikä aiheutti hienoisen omantunnon pistoksen Iossa. Toisaalta Aleo oli hänet palkannut, luulisi että jonkinlainen keskustelu heidän välillään oli käyty kulujen jakamisesta. Ioachimin vatsa kurahti äänekkäästi Llianjinin mainitessa illallisen, mikä sai hänet nyökkäilemään painokkaasti tämän sanoille. Ajatus oikeasta lämpimästä ruoasta sai Ion varsin malttamattomaksi, mutta ehkä yhteinen illallinen saisi kerrankin Ion kaipaamaa jutustelua aikaiseksi.
Jälleen kerran ryhmän jäsenet karkasivat omiin oloihinsa heti tilaisuuden koittaessa. Io ei niinkään välittänyt hikisyydestään ja pölyisyydestään, mutta muiden esimerkkiä seuraten Io sulkeutui huoneeseensa, ainoastaan singahtaakseen hetken kuluttua ulos kohti toria.
User avatar
Arlin
Rakega
Posts: 105
Joined: Sat Sep 02, 2017 8:10 pm
Location: Karan

Re: Pieni kylä vuorten laidalla

Post by Arlin »

Lohikäärmekohtaamisesta huolimatta Lalfar ei pystynyt ajattelemaan loppumatkan aikana muuta kuin ryhmän seuraavaa tulevaa lepopaikkaa. Edellispäivän väijytyksen vaikutus tuntui vieläkin hyvin väsyttävänä, että puolhaltia ei pystynyt ajattelemaan lohikäärmettä huolettavana uhkana juuri nyt. Lalfar pystyi vain toteamaan olennon olleen varmasti liian iso edes huomatakseen pienen ryhmän kulkemista pienellä polulla, puitten varjossa.

Lalfar huomasi vähitellen hevosen selästä viljelysmaata ja erilaisia, erikoisia rakennuksia. He olivat ilmeisesti saapumassa johonkin kylään. Lalfar oletti asukkaat Thalassahaltioiksi hiusten värin ja kirjavan vaatetuksen perusteella. Syvemmälle kylää päästyä kylä näytti olevan pääsääntöisesti Thalassahaltioiden asuttama ja rakentama. Näyssä oli kieltämättä jotain jännittävää, sillä Harjavan kievarin lisäksi Lalfar ei ollut koskaan käynyt Phoeben ulkopuolisilla kylillä tai kaupungeilla. Vuosien aikana kerrynneet vaistot kuitenkin saivat puolhaltian tarkkailemaan heti mahdollisia pakoreittejä ja suunnittelemaan helppoja ryöstökeikkoja. Olisi erittäin helppoa viedä kylästä jotain eritäin arvokasta, eikä ketään lähtisi perään. Nyt täytyi kuitenkin pystyä käyttäytymään tärkeämmän tehtävän takia.

Ryhmä pysähtyi luonnonläheisen ja viihtyisän näköiseen majataloon, jossa Llianjin alkoi heti neuvottelemaan majoitushinnoista koko ryhmälle. Maagikon täytyi olla erittäin varakas pysyäkseen vielä maksamaan majoituksesta koko ryhmälle kaiken sen jälkeen mitä tämä oli koko matkan aikana jo maksanut. Lalfar oletti Llianjin kaltaisen Metiksen maagikon olleen kyllä keskimääräistä kansalaista varakkaampi, mutta puolhaltia pystyi melkein ajattelemaan tämän kilpailevan omien vanhempiensa varakkuuden kanssa. Maksettuaan majoituksen, Llianjin antoi ryhmälle luvan erkaantua omille teilleen, kunhan kaikki palaisi takaisin illalla. Lalfarille tämä kävi hyvin. Puolhaltia suosi yksin oloa ja tuntui, että siitä oli aikaa, kun tämä sai viimeksi olla itsekseen. Oli rasittavaa näytellä pitkiä aikoja jotain muuta kuin itseään. Lalfar meni muiden tavalla huoneeseensa viemään tavaransa ja lähti hetken päästä ulos. Puolhaltia näki Ioachimin lähteneen torin suuntaan ja Aleo oli jo kadonnut jonnekin ihailemaan maisemia. Lalfariakin kiinnosti mennä kiertelemään kylää. Kyläläisillä olisi varmasti myös monenlaista tietoa lähialueesta, joten ei varmankaan tekisi pahitteeksi samalla kysellä asioita vastaantulijoilta.
Lakimies Firdorn | Katuvaras Lalfar
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Pieni kylä vuorten laidalla

Post by Kide »

Loppumatkan vaikutti siltä kuin lohikäärmeiden aiheuttama meteli olisi ollut enemmän kuin ympäröivät vuoret kestivät, tai ainakin tämä seurue kunnioitti alueelle laskeutunutta hiljaisuutta pysyttelemällä itsekin jälleen vaiti.
Ezram upposi mietteisiinsä loppumatkan ajaksi, punniten mahdollisia ja mahdottomia vaihtoehtoja mielessään sekä sitä, mitä hän itse tekisi tuon valtavan olennon nähtyään. Hän voisi palata takaisin Dioneen ja kenties jakaa tarinansa lohikäärmeestä joku ilta kapakassa muiden tuoppien kanssa seurustelevien kanssa. Unohtaa sen luita vavisuttavan tunteen, jonka otuksen näkeminen aiheutti ja muuttaa se vain yhdeksi tarinaksi muiden joukossa. Mutta Ezram ei ollut enää lainkaan varma pystyisikö hän siihen. Yhtäkkiä kotiin palaamista tärkeämmäksi alkoi muodostua totuuden selvittäminen tästä seurueesta ja tuosta lohikäärmeestä. Olisiko se tosiaan vaarallinen ja mihin kaikkeen tämän seurueen puheissa oli uskominen?

Tuuheat kulmakarvat tuntuivat jämähtäneen ruskeiden silmien ylle kurttuun, kun he saapuivat haltiakylään. Ezram katseli ympärilleen lähes tuiman oloisesti, välittämättä siitä millaisen kuvan jo muutenkin heitä tuijottaville haltioille antoi. Hänen ennakko-odotuksensa lähestulkoon pelkästään haltioista koostuvasta kylästä, kuten hän ainakin oli kuullut, eivät olleet kovin hyvät. Sen lisäksi, että kaikki näyttivät aivan liian samanlaisilta pitkine tummine hiuksineen ja liian heiveröisine vartaloineen, oletti Ezram heidän olevan niin täynnä itseään, että he eivät pystyneet asumaan lähempänä muuta asutusta.
Majatalo vaikutti kuitenkin ihan kelvolta paikalta, ja Ezram uskoi että sänky kuin sänky voittaisi neulasten ja sammalen päällä nukkumisen, jonka kosteus tuntui uhkuvan jopa makuualustan läpi. Hän seurasi Llianjinin ja majatalon emännän käymää keskustelua sivummalta ja vaikka koki sovitun hinnan turhan suureksi päätyi lompsimaan haltiamiehen viereen ja laskemaan oman osuutensa hinnasta pöydälle ilman lisätinkimisiä. Myös hänen täytyi myöntää olevansa kylvyn tarpeessa, vaikka päättikin käyttää sen mahdollisuuden vasta illalla, kunhan kaikki muut asiat olisi hoidettu.
Ezram uskoi Llianjinin ehdotuksen yhteisestä illallisesta koskevan enemmänkin muita kuin häntä, eihän hänen tätä pidemmälle ollut koskaan ollutkaan tarkoitus seurueen mukana matkustaa. Hän pisti vanhan haltian sanat kuitenkin mieleensä; yhteinen illallinen auttaisi häntä tekemään lopulliset päätökset tämän seurueen suhteen. Jos tuo sulkeutunut joukkio hänet sinne edes huolisi, Ezram mietti tuhahtaen lähtiessään nousemaan portaita omaan huoneeseensa. Jätettyään enimmät varusteet huoneen suojiin ja annettuaan hieman täytettä taas murahtelemaan alkaneelle vatsalleen Ezram suuntasi ulos ja kaupungin keskustaa kohti - ensimmäisenä hänen pitäisi suorittaa loppuun alkuperäinen tehtävänsä ja siirtyä vasta sitten pohtimaan seuraavaa liikettään.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Pieni kylä vuorten laidalla

Post by Tinanja »

//Saman päivän iltana majatalolla

Aleo

Atlashaltiamies oli kieltämättä nauttinut siitä, että he olivat viimein jossakin muussa kuin ihmisten valloittamassa paikassa. Tuntui hyvältä olla haltioiden keskuudessa, vaikkei tämä missään tapauksessa Atlasta voittanutkaan. Mikäli oli pakko valita, kuten nyt vähän oli, valitsi Aleo mieluummin Thalassahaltioiden asuttaman kylän hiekkateillä kuin ihmisten valloitaman Phoeben kivitetyillä kaduilla. Luonnonläheisyys tuntui lievittävän sitä syvälle mielen perukoille piilotettu koti-ikävää, Atlaksen rutineeja ja vanhalta paperilta, musteelta ja nahalta haisevan kirjaston kaipuuta. Mutta hänen oli keskityttävä tehtäväänsä, mies ajatteli kulkiessaan illan laskeutuessa takaisin majataloa kohden. Torilta ja kauppiailta Aleon mukaan oli tarttunut hienostuneita, pitkään säilyviä herkkuja, kuivattuja hedelmiä ja hieman kuivattua lihaa, pähkinöitä ja marjoja, jotka nyt menivät paremman puutteessa ruuaksi - mitään typerää ihmisten sapuskaa hän ei nielisi. Pitkät, hallitut askeleet kuljettivat hänet hämärtyvän kylän lävitse takaisin majatalolle. Tuo väisi paria kissaa, jotka olisivat halunneet puskea karvojaan hänen niin huoliteltuihin vaatteisiinsa. Hetken nyrpeä ilme kuitenkin muuttui ilmeettömäksi kuoreksi, kun mies astui sisälle majataloon.

Muut sekalaisesta seurueesta näyttivätkin olevan jo paikalla, kun hän työnsi oven perässään kiinni hallitulla, hyvin elegantilla liikkeellä. Haltiamies asteli suoraan tiskille tervehtien nyökkäyksellä majatalonpitäjää, jonka kanssa aiemmin oli jo keskustellut.
"Tarjoamanne aamiainen oli herkullinen", totesi Aleo sitten lyhyesti laskien jälleen muutaman kultaisen kolikon siihen pöydälle. "Toivon saavani tänä iltana yhtä herkullisen kolmen ruokalajin illallisen", mies sanoi sitten ennen kuin kääntyi ja istahti pöytään, joissa jo jokunen seurueen jäsenistä istuikin. Aleo vilkaisi näitä nopeasti ennen kuin jäi odottelemaan ruokaansa kohtalaisen rennon, ilmeettömän ja jopa tylsistyneen näköisenä.
Viimein, kun loputkin seurueen jäsenistä olivat löytäneet paikkansa pöydän ympäriltä, Aleo vilkaisi nopeasti näitä.
"Tiedän, missä jumalallinen sankari lepää", mies sanoi sitten. "Päätien varrella pohjoiseen päin kulkiessa jonkin matkan päässä", Atlashaltia jatkoi sitten voimatta mitään sille reaktiolle, että laski kätensä niin tarkasti vartioimansa avaimen päälle. "Aion huomenna aamupäivällä aamiaisen jälkeen lähteä sinne."

Olisi ihan sama, seuraisivatko muut - hänet oli Atlaksesta valittu tälle jumalalliselle tehtävälle ja hän aikoi sen suorittaa loppuun saakka.

Ingvild

Torialue täällä oli kaunis, Ingvild ajatteli kulkiessaan torin lävitse laukku täynnä joitain hieman jopa turhia tavaroita mukaanlukien uudet korvakorut, muutama sormus ja rannerengas. Mutta ne olivat olleet kauniita, eivätkä veisi kovin paljoa tilaa, joten nainen oli päättänyt tukea paikallista taloutta ostamalla joitain käsitöitä. Lisäksi hän oli löytänyt tummanpunaisen, villavuoratun hiuspannan, joka auki käännettynä suojaisi myös korvia, ja olisi varmasti täydellinen pipon korvike viimeisille syyspäiville ja ensimmäisille talven päiville. Lopulta, illan jo laskeutuessa Ingvildkin suuntasi takaisin majatalolle näkemättä muita seurueen jäseniä. Hän kieltämättä oli kaivannut päivää yksin, rauhassa ja aikaa ajatella kaikkea tapahtunutta. Ei hän siltikään saanut asioihin sen suurempaa selvyyttä kuin mitä aiemminkaan oli saanut, mutta antoi se aikaa rauhoittua ja rentoutua kaiken tapahtuneen jälkeen.
Nainen astui täyttyvään majataloon hymyillen lämpimästi majatalonpitäjälle. Tämä huomasi nopeasti suurimman osan seurueesta jo saapuneen paikalle, ja Aleon aina niin suoraselkäinen olemus oli valloittanut pöydänpään.
"Hei, saisinko annoksen tuota lihapataanne?" Ingvild kysyi sitten taiteillen kasvoilleen jälleen kauniin hymyn puhuessaan nyt jo hieman kiireisemmän näköiselle majatalonpitäjälle. "Ja viiniä, mikäli teiltä sitä löytyy", nainen laski pöydälle muutaman kolikon ennen kuin lähti muun seurueen luokse pöydänääreen.

Aleon sanat saivat Ingvildin kohottamaan vähän kulmiaan, mutta nainen ei sanonut mitään hetkeen. Hän ei ollut yllättynyt Aleon toteamuksesta - se oli hyvin tyypillistä asiat itse omalla tavallaan hoitavalle Atlashaltialle. Siitä nainen tosin oli hieman yllättynyt, kun Aleo ilmoitti tietävänsä, missä tämä sankari oli - Ingvild kun ei ollut ihan uskonut edes koko tarinaa. Tämä vilkaisi nopeasti muita seurueen jäseniä, mutta erityisesti Llianjinia - hän ainakin oli lähdössä katsomaan, mitä tuo haltia sooloilisi. Sitä paitsi, tämä alkoi olla yhä vain mielenkiintoisempaa ja mielenkiintoisempaa.
"Eiköhän muukin seurue ole siellä", tämä nyökkäsi lyhyesti Aleolle vaihdeltuaan pari katsetta Llianjinin kanssa.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Pieni kylä vuorten laidalla

Post by Kuparirapu »

Siinä missä muut ryhmän jäsenistä olivat kierrelleet kylällä seuraavan päivän valjettua, oli Llianjin torkkunut pitkälle aamupäivään huoneessaan. Lyhyt silmien ummistaminen aamutuimaan olikin venähtänyt kunnon torkahdukseksi, aivan kuin Llianjinin keho olisi epätoiviosesti yrittänyt hamuta mahdollisimman paljon lepoa tässä lyhyessä ajassa. Kaikeksi onneksi huolettavat näyt olivat pysyneet poissa, joten Llianjin oli havahtunut niiden sijaan tuntiessaan yhden paikan monista kissoista tallustelevan hänen vierelleen sängyllä. Eläin oli vallannut lämpimän peitteen heti kun Llianjin oli lopulta raahautunut pystyyn.

Illallisen aikaan Llianjin oli ehtinyt ryhmästä ensimmäisten joukossa ruokailemaan. Mutta huolimatta keittiöstä huokuviin herkullisiin tuoksuihin oli vanha haltia päätynyt tilaamaan itselleen kupin kuumaa, luonnonyrteistä haudutettuun juomaa ja pehmeää juuresmuhennosta. Ehkä syy tähän oli matkan jännite joka oli yön aikana päässyt purkautumaan, mutta juuri nyt Llianjinin vatsa ei kestänyt katsoa lainkaan raskasta ruokaa edessään. Hän tosin arveli asiaan vaikuttavan myös Ezram ja niiden lasien sisältö jotka hän oli miehen kanssa eilen illalla ajattelemattomasti nauttinut. Hieroen otsaansa Llianjin ei voinut kuin sättiä itseään nurjasta olosta; yli vuosituhat ja silti hän onnistui lipeämään hyvän juoman väärinkäyttöön.
Tervehtien Ingvildiä lyhyesti Llianjin huomasi Ezraminkin saapuvan pöytää kohti, ja vilkaisten muita ryhmän jäseniä hän ennätti sanomaan:
"Tosiaan, en ehtinyt vielä asiasta mainita, mutta herra Ezram on päättänyt pysyä matkassamme toistaiseksi. Hän kertoi päätöksestään minulle eilen, ja oletin ettei kenelläkään ole mitään sitä vastaan."
Viitaten kädellään yhtä tyhjää tuolia Ezramille Llianjin ainakin toivoi antaneensa sen kuvan, ettei hänellä ollut mitään osaa tai arpaa miehen päätökseen. Llianjin oli huomannut arvostavansa vanhan sotilaan elettä jäädä, ja halusi muidenkin katsovan asiaa siten.

Kun he kaikki olivat paikalla, Llianjin oli aikeissa kysellä mitä muut olivat tehneet. Mutta Aleo ehti ennen häntä, ja löi tärkeimmän aiheen heti pöytään. Tämä sai vanhan haltian toisen kulman nousemaan kysyvästi. Rehellisesti hän kyllä oli hieman odottanut Atlashaltian yksinkertaisesti ilmoittavan heille, mihin suuntaan heidän olisi hänen mielestään jatkettava. Tähänastisen perusteella Aleo tiesi tästä kaikesta merkittävästi suuremman siivun kuin he muut, ja suurlähettiläs oli myös todistanut haluavansa pitää nämä tiedot yksinomaan itsellään. Mutta mistä Atlashaltia oli saanut tämän kaiken selville?
"Tunsivatko paikalliset todella legendan tästä sankarista?" hänen oli pakko kysyä hieman epäilevästi. "En nimittäin muista nähneeni ainuttakaan siihen viittaavaa legendaa tai muuta perimätietoa missään Metiksen historianteoksessa."
Ääneen arvostelematta jäi samalla Aleon yksioikoinen asenne muuta ryhmää kohtaan, josta Llianjin ei oikein pitänyt; Aleo lähtisi, mutta heillä ei olisi niin väliä.
"Mutta jos kerran olette onnistunut löytämään näinkin selvän vihjeen määränpäästä, niin miksi emme näkisi sitä?" hän lopulta myöntyi vilkaisten Ingvildiä. "En tosin vieläkään usko että paikasta olisi mahdollista löytää ketään...elävää henkilöä. Vanhat tarinat ovat pakostakin vuosisatojen hämärtämiä."
User avatar
Anlie
Posts: 194
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Pieni kylä vuorten laidalla

Post by Anlie »

Palattuaan torilta Ioachim vietti hetken huoneessaan järjestellen tavaroitaan, ennen kuin laskeutui jälleen alas pyytämään soikollista pesuvettä, huomatakseen vain hetken päästä tulleensa työnnetyksi samaan huoneeseen kokonaiseen ammeen kanssa. Haltiamaista liioittelua, pienempikin määrä olisi riittänyt hänelle varsin hyvin. Io ehti jo pelätä että kylpyvesi olisi terästetty samoilla yrteillä, joilta Aleo haisi, mutta hänen helpotuksekseen vesi oli vain puhdasta ja lämmintä, saippuapala sievästi ammeen vierelle aseteltuna. Vaivaamatta päätään sillä oliko väärinymmärrys sittenkin vihjaus hänen henkilökohtaisen hygieniansa suuntaan, Io vajosi ammeeseen ja uskaltautui koskemaan saippuaankin.
Nuorimies saapui siis illallispöytään aamuista huomattavasti puhtaampana, olipahan hän kaivanut tavaroistaan käyttämättömän vaatekerrankin. Edelleen kosteat hiuksensa Io oli jättänyt auki ja haroi niitä toistuvasti pois silmiltään.

"Mitä teillä on valmiina?" Io oli kärsivällisesti odottanut majatalonpitäjän huomiota tämän muilta asiakkailta, mutta hänen äänestään kuului varsin selkeästi nälän aiheuttama malttamattomuus. "Lihapataa? Loistavaa, otan yhden kulhollisen nyt, ja toisen jos hyvä rouva ehtisi hetken päästä toimittamaan pöytään."
Rahat vaihtoivat omistajaa ja Io tasapainoili turhankin täyden astiansa kanssa muiden seuraan pöytään, nyökäten ystävällisesti, mutta lyhyesti, paikallaolijoille. Ioachim oli ehtinyt lusikoida puolet ensimmäisestä lautasellisestaan kun Llianjin mainitsi Ezramin todella pysyvän matkassa mukana, kuten tämä oli heidän keskustelunsa aikana tätä mahdollisutta tuntunut alkavan harkita, mikä sai Ion virnistämään ex-sotilaalle lusikallistensa välissä iloisesti. Lusikointi jatkui tiiviisti muun keskustelun ajan, vaikkakin Ioachimin ilmeestä saattoi seurata tuon hämmennyksen asteittaista syvenemistä jokaisen lauseen jälkeen. Mikä sankari? Vihje määränpäästä? Ioachim nielaisi viimeisen perunanpalasen lautaseltaan.
"Mistä te oikein puhutte?" Io ähkäisi, hieman epäuskoisena siitä että oli olemassa sankarilegenda, jota hän ei ollut vielä kuullut.
User avatar
Arlin
Rakega
Posts: 105
Joined: Sat Sep 02, 2017 8:10 pm
Location: Karan

Re: Pieni kylä vuorten laidalla

Post by Arlin »

Lalfar oli viettänyt aikansa kylässä kierrellen lähiympäristöä. Thalassahaltiakylä vaikutti somalta, kylällä ei vaikuttanut olevan isoja ongelmia ja kaikki vaikutti rauhalliselta lohikäärmeuhasta huolimatta. Moni läpikulkija varmasti ihailisi asuvansa täällä, mutta puolhaltia ei kuitenkaan näkisi itsensä koskaan asuvan tämän tapaisessa kylässä. Käytyjen keskustelujen perusteella vastaantulijoiden kanssa ilmeni, kuinka tiivis kyläyhteisö paikassa oli. Tiiviillä yhteisöillä oli tapana olla jonkin näköisiä odotuksia toisista ja sehän ei Lalfarin maailmankuvaan kuulunut. Tällä tiiviillä yhteisöllä oli kuitenkin tarjota mielenkiintoisia huhuja puolhaltialle. Thalassahaltiat kertoivat kivipatsaan tapaisesta veistelmästä kylän lähistöllä pohjoisen suunnilla. Ilmeisesti kyläläiset eivät itse pitäneet patsasta kovin kummoisena nähtävyytenä, mutta Lalfarin kysymyksiin kylän erikoisimmista paikoista se vaikutti tulevan usein esiin keskusteluissa. Puolhaltian yllätykseksi toinen asia, mikä tuli usein esiin kysymättä, oli eräästä muukalaisesta.

***

"Toivon onnea matkallenne... mitä ikinä lähdettekään tekemään", pitkä, tyypillisen näköinen Thalassahaltia sanoi lämpimästi hymyillen Lalfarille.
"Kiitos. En tiedä löydämmekö mitään, mutta tämä tieto antaa toivoa meidän pienelle ryhmälle", Lalfar kiitti. Puolhaltia oli lähdössä jatkamaan takas kyläkiertelyään, kunnes Thalassahaltia päätti esittää vielä oman oudon kysymyksensä:
"Sattuiko teidän ryhmään kuulua kullan väriin haarniskoitunut sotilas mahdollisesti?"
Lalfar pysäytti pois menevän askeleensa ja tämä ilme muuttui äkillisestä hämmentyneisyydestä pian pohtivaksi. Kuvaus kuulosti oudolta. Ezramia ja Ioachimia pystyi kuvailemaan sotilaiksi ainakin ulkonäköjen ja varusteiden perusteella, mutta kummallakaan ei ollut mukanaan haarniskaa, joka vaikuttaisi kultaiselta.
"Pahoittelen ennakkoluulojani. Luulin miehen kuuluneen seuraanne, sillä teillä vaikutti olleen myös sotilaita mukana. Täällä käy harvoin muita satunnaisia kulkijoita Ajanlaneja lukuun ottamatta", Thalassahaltia pahoitteli pian huomatessaan virheensä.
"Ei mitään. Sellaista sattuu", Lalfar sanoi ilme vielä pohtivana ennen kuin jatkoi taas matkaansa.

***

Muilla kyläläisillä oli samoja kysymyksiä tästä muukalaisesta, joka ei kuvailujen perusteella kuulunut ryhmän joukkoon. Tämä mies, jota useimmat kuvailivat ihmiseksi, saapui kylään pari viikkoa ennen heitä ja lähti muutama päivä sitten korkeammalle vuorille. Keskusteluista oli hankala päätellä, oliko tämä samoilla asioilla kuin lohikäärmekillan ryhmä, mutta tämän toimet vaikuttivat joka tapauksessa hyvin epäilyttäviltä.

Lalfar palasi lähempänä iltaa takaisin majatalolle, jossa pitäjä ensimmäiseksi tarjosi hänelle ystävällisesti kylpyä. Puolhaltia otti tarjouksen ilomielin vastaan, olihan matka Phoebesta ollut pitkä ja välissä ollut taistelukin. Lalfar vietti kylvyssä kuitenkin lyhyen aikaa peseytyen ripeästi, jotta tämä ehtisi hyvin sovitulle illalliselle. Kuivattuaan itsensä ja puettuaan, tämä tilasi tiskiltä annoksen talon lihapataa ja lähti kohti illallispöytää, jonka äärellä istui aluksi vain Llianjin, mutta muut näyttivät pian tulevan yksitellen heidän seuraansa. Vanha haltia tiedotti ryhmälle Ezramin halusta pysytellä ryhmän mukana ainakin toistaiseksi ennen kuin Aleo päätti ilmaista omat suunnitelmansa.
"Tiedän, missä jumalallinen sankari lepää", Aleo tiedotti. Tämä oli myös ollut oletettavan aktiivinen keräämään tietoa tästä sankarin lepopaikasta. Lalfar uskoi muidenkin pitävän tätä tehtävää erityisen tärkeänä, mutta Aleolle se oli selkeästikin elämäntehtävä. Tämä pian ilmaisi epäsuorasti lähtevänsä aamulla mainitsemalleen sijainnille muiden kulkiessa mukana tai ei. Sävystään päätellen Atlashaltia oli tosissaan päätöksestään.
"En näe siinä ongelmaa, että menisimme ainakin katsomaan kyseistä paikkaa", Lalfar sanoi hyväksyttävästi katsoen ensin Aleota ja vilkaisten sitten lyhyesti muita.

Hiukan yllättävästi Ioachim kyseenalaisti pian ryhmän puheenaiheita. Lalfar halusi huokaista. Tietenkään Aleo ei ollut kertonut tälle matkan tarkoituksesta mitään, vain oletti miehen kulkevan puoli maata tämän mukana kyselemättä mitään. Toisaalta Lalfaria ihmetytti myös nuoren henkivartijan naiivius, että näin melkeinpä pääsi käymään tämän osalta. Lalfar jäi keskittymään vain ruoka-annokseensa aikomatta selittää tälle. Ei olisi järkevää puhua lohikäärmeistä ja sankareista majatalossa, vaikka Aleo olikin jo tavalliseen tapaansa puhunut joitain asioita tilanteesta tai paikasta välittämättä.
Lakimies Firdorn | Katuvaras Lalfar
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Pieni kylä vuorten laidalla

Post by Kide »

Llianjinin kanssa käydyn keskustelun myötä Ezram oli sekä vakuuttunut, että itsekin ihmeissään halustaan jatkaa ryhmän mukana. Niin hullulta kuin kaikki oli alunperinkin vaikuttanut, ja vaikutti paljolti edelleen, oli miehen mielenkiinto herätetty. Ja myös huoli, nyt kun hän oli omin silmin saanut nähdä lohikäärmeen, tai itse asiassa kaksi.
Ei, Ezram ei edelleenkään uskonut millään tasolla tarinoihin jumalista ja sankareista, mutta hän uskoi Llianjinin sanoihin siitä, että he voisivat kenties löytää tai oppia selvästi todellisesta lohikäärmeestä jotain hyödyllistä. Jotain, joka auttaisi pysäyttämään sen otuksen, tapahtuisipa se kenen toimesta tahansa.

Ezram tömisteli majatalon alakertaan sovitusti illallisaikaan, mutta epäröi aavistuksen viimeisellä askelmalla - hänen kai pitäisi ilmoittaa jotenkin ennen seurueeseen liittymistä päätöksestään, eikä hän ollut erityisen innoissaan ajatuksesta. Lopulta kuluneet saappaat saivat lattialaudat narahtamaan Ezramin astuessa alas ja suunnatessa tiskille. Samalla hän tuhahti itsekseen todeten mielessään, ettei sillä olisi mitään väliä mitä hän sanoisi, vaikka Ezramista tuntuikin kuin hän olisi menossa antamaan jonkinlaista julkista tiedotusta. Ja tuon tiedotuksen jälkeen hän saisi tietää mihinpäin hän hevosensa suitsia seuraavaksi nykäisisi.
"Päivän liharuokaa kunnon kulhollinen, kiitos", Ezram totesi tiskille päästyään majatalon emäntää nopeasti vilkaisten ja alkoi kaivamaan maksua rahapussistaan. Hetken kuluttua mies suuntasi höyryävä kulhollinen lihapataa käsissään pöytää kohti, jossa jo muut seurueen jäsenet olivatkin. Hän tunsi pienen helpotuksen aallon pyyhkäisevän lävitseen, kun Llianjin hänet huomatessaan kertoi muulle seurueella hänen aikeistaan. Ezram huomasi ensivaikutelmasta huolimatta alkavansa arvostaa tuota vanhaa haltiaa hetki hetkeltä enemmän.
"En tiedä ovatko jumalat teidän puolellanne vai sittenkin teitä vastaan", Ezram totesi kuivasti, mutta lisäsi vielä perään varmemman oloisesti: "Mutta jos vain voin, autan teitä saamaan sen pedon pysyvämpään hautaan." Hän istui Llianjinin osoittamalle paikalle eikä voinut ollu hymyilemättä pienesti Ioachimin virnistykselle, jonka nuorukainen häneen loi uutisen kuultuaan. Hymynkare katosi kuitenkin nopeasti, kun Ezram jäi odottavasti seuraamaan muiden reaktiota uutiseen.

Ezram oli nostamassa ensimmäistä lusikallista suuhunsa, kun Aleon töksähtävä ilmoitus sai hänet roiskauttamaan osan liemestä parralleen. Hän pyyhkäisi nopeasti ruskean-hopeaiset partakarvat kämmenselällään kuivaksi ennen kuin loi Aleoon ihmettelevän katseen. Llianjin oli maininnut tästä matkan seuraavasta etapista hieman, mutta oli eri asia kuulla "jumalallisesta sankarista" Llianjinin myöskin epäileväisenä pohdintana kuin Aleon julistuksena. Lisäksi herra suurlähettiläs puhui yllättävän välinpitämättömästi, aivan kuin tuo ei edes haluaisi loppua seuruetta mukaansa "sankaria" tapaamaan.
Ezram nielaisi tuhahduksen ja siirtyi lappaamaan lisää ruokaa suuhunsa, kuunnellen samalla tyytyväisenä kuinka Llianjin heitti ilmoille omat epäilyksensä ja yhdessä Ingvildin kanssa nuo totesivat muitta mutkitta myös muun seurueen tulevan mukaan. Ezram pureskeli ruokaansa ja katsahti hieman pahoillaan ihmetyksensä esille tuonutta Ioachimia, joka taisi tietää matkasta tällä hetkellä jopa vähemmän kuin Ezram itse, vaikka oli palkattu osaksi tätä ryhmää. Vaikkei Ezramkaan voinut sanoa todella ymmärtäneensä vielä juuri mitään muuta kuin että täälläpäin lenteli valtava lohikäärme.
Locked