Risteys

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
User avatar
Kide
Posts: 515
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Risteys

Post by Kide » Sun Jun 17, 2018 8:10 pm

// Anlie ja Io tänne! //

Ezram oli pitänyt pienen hengähdystauon majatalosta vuokraamassaan huoneessa ajatuksiaan keräten ja sitten syöden, ennen kuin oli lähtenyt etsimään ajoittain jo unohtuneen tehtävänsä kohdetta. Nuori Thalassahaltiamies, joka Ezramin silmään näytti lapselta ja liian siistityltä ollakseen oikea mies, otti suunnattomalla ilolla kirjeen ja pienen paketin vastaan, ja myös maksoi niistä anteliaasti kullalla. Toki matka oli ollut pitkä ja sää tähän aikaan vuodesta arvaamaton (puhumattakaan yllättävistä käänteistä matkan varrella), mutta siitä huolimatta kolikoiden paino Ezramin rahapussissa tuntui kohtuuttoman suurelta työhön nähden. Tosin se ei häntä haitannut eikä ollut hänen ongelmansa. Kävellessään toria kohti mies kuitenkin mietti, että olisi ollut paljon parempi tuolle Thalassahaltialle, mikäli hän ei olisi saanut enää yhtään helyä lisää sormiinsa, sillä johan tuo oli puoliksi peittänyt itsensä koruihin ja timantteihin, niin että auringossa kaiken sen välkkeen takaa oli vaikea nähdä koko miestä. Se saattoi tosin olla sen ruipelon tarkoituskin, Ezram mietti tuhahtaen.

Ezram hieraisi mietteliäänä kämmentään, jossa aiemmin olleen haavan tilalla oli yhä siistimmäksi käyvä arpi. Syvälle kuoppiinsa painuneet ruskeat silmät kääntyivät tuijottamaan vuoria kohti, jotka avaralta torilta näkyivät hyvin. Kurttuun painuneet kulmat ja siristäminen saivat miehen silmät lähes katoamaan hänen tähyillessään vuorijonon suuntaan. Tämä oli se risteys, jossa miehen pitäisi tehdä valintansa. Phoebesta lähtiessään hän ei edes tiennyt, että tällä matkalla olisi risteyksiä tai valintoja. Hän oli lähtenyt suorittamaan tehtävää, josta sai käärittyä hyvät rahat mukaansa Dioneen. Matkalle oli kuitenkin mahtunut enemmän kuin vanha sotilas olisi osannut edes kuvitella. Outoja kertomuksia, sitäkin oudompia tapahtumia ja kaiken päätteeksi näky, joka sai Ezramin puistamaan vieläkin päätään.
Hänen oli täytynyt arvioida kaikki matkalla kuulemansa uudelleen ja myös se mihin itse uskoi. Entä mitä hän tekisi? Mitä hän halusi seuraavaksi tehdä, oli hyvä kysymys. Hän oli uskonut haluavansa vain palata takaisin kotiin. Takaisin normaaliin arkeensa, joka oli pitkään säilynyt samanlaisena. Rauhallista, tuttua, ennalta-arvattavaa...
"Siis tylsää, senkin vanhus", Ezram tuhahti hiljaa itselleen. Sitähän hän oli toivonut armeijasta jäätyään, tasaista ja rauhallista eloa jatkuvan valppaanaolon sijaan. Elämää ilman turhia tehtäviä, jotka kuitenkin jonkun piti tehdä ja kärsiä niiden seurakset. Ezramille ne seuraukset olivat muistoja, jotka sitkeästi roikkuivat miehen mukana edelleen, vaikka hän oli uskonut niiden jäävän taakse vanhan työn mukana.
Hän voisi palata takaisin vanhaan ja tuttuun tai lähteä katsomaan mitä tämän juuri löytyneen tien päässä odotti. Ja tällä hetkellä, auringossa kylpevää vuoristomaisemaa katsellessaan, jälkimmäinen vaihtoehto alkoi tuntua jokseenkin houkuttelevammalta. Lohikäärmeiden näkeminen oli kuin maistiainen jostain suunnattoman makeasta, jota kerran maistettuaan halusi aina vain lisää. Ezram halusi tietää enemmän. Tietää, mikä oli totta ja mikä ei. Ja jos se oli totta, että tuo valtava otus tulisi olemaan vaaraksi alueen asukkaille, tai kenties koko maalle, voisiko hän sen nähtyään enää vain kääntää selkäänsä? Saati jättää tätä omituista joukkoa liskon armoille? Ezram tuhahti itsekseen ja kääntyi takaisin torikojujen puoleen.
Enää jäi vain kysymys, miksi Ezram edes kuvitteli, että tehtävästään niin varovaisen vaitelias porukka ottaisi Ezramin riveihinsä. Ja olisiko siinä sittenkään mitään järkeä lähteä tuntemattoman porukan matkaan? Järkeä tai ei, hän oli päättänyt jutella muiden seurueen jäsenten kanssa vielä kerran. Sitten hän päättäisi mitä tekisi - tai tuo seurue päättäisi hänen puolestaan passittaa hänet matkoihinsa.

Ezram oli kävellyt hajun ohjaamana huomaamattaan kalakojulle ja katsahti jopa hieman ihmetellen yllättäen edessään avautuvaa suomujen loistetta.
"Mikäs näistä kuivatuista säilyy pisimpään?" mies kysyi kojua pitävältä, häntä yli päätä pidemmältä haltiamieheltä, joka katseli parhaillaan Ezramia yhtä kummastellen kuin Ezram oli äsken katsellut oudon näköisiä kaloja.
"Kaikki kuivaamani säilyvät yhtä hyvin, jopa viikkoja. Herra on hyvä ja valitsee vain mieleisintä lajia", kauppias totesi jopa hieman pistävästi pienen hiljaisuuden jälkeen ja osoitti luonnottoman pitkältä näyttävällä kädellään kojun vasenta reunaa. Ezram oli tottunut enemmän meren antimiin ja askeleen lähemmäs kojua astuttuaan katseli ainoastaan makean veden kaloista koostuvaa tarjontaa otsa rypyssä. Reunimmaiset kalat hän uskoi tunnistavansa kuivattamisen värjäämästä ja rypistämästä kuorestaan huolimatta.
"Noita, viisi kappaletta", Ezram sanoi lopulta osoittaen noin kämmenen kokoisia, litteitä kaloja. Hän ei muistanut miltä kyseiset kalat maistuivat, mutta luotti mieluummin tutun näköiseen ruokaan kuin sokkona ostamiseen. Tosin ilman tietoa mausta, ei tämä lopulta juuri poikennut sokkona ostamisesta.
Ezram jatkoi torilla kiertelyä ostaen sieltä täältä jotain, lähinnä ruokaa. Hän laskeskeli ruuan riittävän kotimatkalle Dioneen, huomioiden matkan varrelle osuvat muut kylät. Hän tekisi tarvittaessa uuden kierroksen torilla, kunhan olisi puhunut matkakumppaniensa kanssa.
Hetkeä myöhemmin suuri hiivaleipä katosi repun uumeniin, ja Ezram heilautti kantamuksensa olalleen hiljaa ähkäisten. Hän katsahti ympärilleen ajatukset puolittain siinä, tarvitsisiko hän vielä jotain muuta ja puolittain jo tulevassa yössä, josta hän ja hänen selkänsä saisivat nauttia mukavassa sängyssä.

User avatar
Anlie
Posts: 122
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Risteys

Post by Anlie » Tue Jun 19, 2018 7:39 pm

Heitettyään tavaransa nurkkaan ja aseteltuaan hieman hellävaraisemmin aseensa nojaamaan seinää vasten Io oli lampsinut majatalon yhteisiin tiloihin, vain todetakseen että ketään hänen matkakumppaneistaan ei näyttänyt olevan paikalla. Työnantajastaan Io ei niinkään olisi välittänyt, saaden keskusteluyrityksiinsä todennäköisesti aiemmankaltaisia lyhyitä ylimielisiä vastauksia, mutta ehkä muut ryhmän jäsenet olisivat suhtautuneet hieman inhimillisemmin niihin valtaviin olentoihin, jotka he olivat nähneet lähestyessään kylää. Lohikäärmeiden näkeminen oli saanut Ion pois tolaltaan ja tämä oli typertyneenä tuijottanut eteensä loppumatkan kylään, huomioimatta sen suuremmin matkakumppaneitaan ennen heidän pysähtymistään. Ioachim ei ollut oikein tiennyt mitä olisi ajatellut, jokainen tunne ja ajatus tuntui karkaavan yhtä nopeasti kuin ne olivat ilmaantuneetkin. Ensimmäisten normaalikokoisten olentojen tullessa heitä kylätiellä vastaan Ion mielikin rauhoittui ja hän huomasi hymyilevänsä, painostava huoli metsään jääneenä. Tuppisuinen matkaseura ei selvästikään tehnyt Ioachimille hyvää, kun vakavat ajatukset seurasivat häntä niinkin pitkään.
Io pyöri hetken paikallaan miettien jäisikö norkoilemaan oluttuoppi kädessään majataloon, vai käyttäisikö aikansa sittenkin järkevästi ja täydentäisi ruokavarastojaan. Välittömästi vaihtoehtojen esittäydyttyä Io pystyi kuulemaan mielessään sisarensa äänen aloittamassa motkotustaan ja sen ajamana nuorimies painui raikkaaseen ulkoilmaan reppu selässään.

Tehottomuudesta hän ei varmasti olisi saanut moitteita, kun Io sen kummempia miettimättä täydensi vajaat tarvikkeensa aina ensimmäisestä vastaantulevasta kojusta, vertailematta hintoja saati sitten laatua. Luottavaisuudestaan ja ystävällisyydestään huolimatta Ion harmiksi hänen kysymyksiinsä kylästä vastattiin kovin välttelevästi, saaden hänet jälleen toteamaan että haltiat olivat turhan sisäänpäinkääntyneitä ja itseriittoisia. Kääntyessään vihanneskojulta, josta oli saanut irrotettua ensimmäisen hymyn ja hihityksentapaisen sitä pitävältä haltianeidolta, Io huomasi yllätyksekseen kojujen välistä tutun hahmon. Ioachim tunki ostamansa omenat nopeasti muiden ostostensa seuraan ja harppoi juuri reppuaan nostavan Ezramin taakse. Hän napautti kevyesti vanhan sotilaan olkapäätä. "Tarvitsetko apua tuon kanssa?" Io hymyili leveää hymyään Ezramille, jättäen kätensä ilmaan ojennettuna, viitaten tuon repun remmiin. Ioachim katseli vanhempaa ihmismiestä vilpittömästi sinisillä silmillään, ajatellen tarjoustaan puhtaasti ystävällisyytenä.

"Hei, etkai valmistaudu jo kotimatkaan? Onko tämä se kylä josta puhuit?" Io ähkäisi tajutessaan mitä mies oli todennäköisimmin tekemässä. Ajatus joukon pienenemisestä sai harmin välähtämään Ioachimin kasvoilla jo ennen kuin Ezram ehti vastata kysymykseen. Vaikka mies oli Iosta vaikuttanut suhtautuvan aavistuksen liian välinpitämättömästi heidän tehtäväänsä, oli tämä tuonut joukkoon jotakin tuttua ja turvallista, mitä Io alitajuisesti joukkoon kaipasi.

User avatar
Kide
Posts: 515
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Risteys

Post by Kide » Thu Jun 21, 2018 6:25 pm

Koputus Ezramin olkapäähän ja tutulla äänellä lausuttu kysymys saivat miehen jättämään ajatuksensa tuulen vietäviksi ja pyörähtämään kannoillaan. Ezramin ilme oli vetäytynyt lähes myrkyllisen mustaksi, kun hän oletti Ioachimin pilailevan kustannuksellaan. Kohdatessaan nuoren miehen katseen Ezram sai kuitenkin huomata sen olevan niin toivottoman vilpitön, että enimmät myrskypilvet hajosivat vanhan sotilaan yltä.
"Kas, nuori herra Ioachim, vai pitäisikö sanoa keihäänmetsästäjä", Ezram totesi, ja kyllä vain, toinen miehen suupielistä kohosi hieman.
"On parempi jäädä aloilleen, jollei hallitse kantamuksiaan. Ja minä en ole jäämässä ainakaan tänne", Ezram jatkoi asetellen reppua mukavammin selkäänsä, tällä kertaa ääntäkään päästämättä. Hänen äänensävynsä ei jättänyt epäselväksi, mitä hän ajatteli tästä haltioiden kylästä ja ennen kaikkea sen asukkaista, joiden katseet tuntuivat venyvän miehen hartialinjaa pitkin tuon tuostakin.

Ioachimin seuraava kysymys sai tuuheat kulmakarvat kohoamaan hieman. Eikä vain kysymys, vaan pikemminkin nuorukaisen ilme, kun hän odotti vastausta. Poikahan näytti olevan harmissaan ajatuksesta, että heidän tiensä erkanisivat. Siitäkin huolimatta, että he olivat vaihtaneet vain kourallisen sanoja koko matkan aikana. Ja siitä, kuinka Ezramin kylmä suhtautuminen lohikäärmeen varjostamaan mantereeseen oli saanut Ioachimin sisäisen sankarin huutamaan äänettömiä vastalauseitaan. Vanhalla sotilaalla ei ollut jäänyt huomaamatta Ioachimin reaktio hänen puheisiinsa ensimmäisenä iltana Aleon kanssa.
Ehkä poikanen kaipasi vain kaltaistensa seuraa suippokorvien sijaan. Eikä Ezram ainakaan syyttäisi tuota siitä.
"Kyllä vain, minä olen työni suorittanut. Mutta... en vielä tiedä minne matkani tästä jatkuu", Ezram vastasi antaen katseensa lopuksi liukua Ioachimin ohi hänen takanaan kohoaviin vuoriin. Vanhan sotilas kääntyi kuitenkin nopeasti takaisin Ioachimiin päin mietteliäin ilmein, ja ennen kuin nuorukaisella oli aikaa tarttua hänen aiempiin sanoihin käänsi Ezram aiheen toisaalle: "Mitäs pidit näkemästäsi aamupäivällä? Komeita otuksia, vaan ovatko edelleen mielestäsi palkkasi arvoisia?" Ruskeat silmät katselivat Ioachimia peittelemättömän tutkivasti. Ezram oli niin varma nuorukaisen vastauksesta, että olisi voinut puhua sanat tämän puolesta, mutta halusi joka tapauksessa nähdä Ioachimin reaktion. Lisäksi häntä kiinnosti, kuinka paljon nuorukainen todellisuudessa uskoi työnantajansa puheita. Toisin sanoen kuinka huolissaan tästä pojasta pitäisi olla.
Toisaalta, Ioachim saattoi olla liian tunnollinen myöntääkseen epäilyksiään edes Ezramille, vaikka hän oli antanut omien mielipiteidensä loistaa peittelemättömästi.

User avatar
Anlie
Posts: 122
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Risteys

Post by Anlie » Sat Jun 23, 2018 10:31 am

Hänen oli täytynyt yllättää Ezram huonolla hetkellä kun tuo näytti aluksi niin happamalta, ehkä tavarat tosiaan painoivat ja tämä ei vain kehdannut asiaa myöntää. Ei ollut ensimmäinen kerta kun Ioachim törmäsi vanhojen ihmismiesten jääräpäisyyteen, mutta sanat joilla häntä tervehdittiin, niin herroittelu kuin lempinimikin, sai Ion hetkeksi hämilleen ja sitten naurahtamaan hyväntahtoisesti tuon nimitykselle. Ezramin jatkokommenteille Io vain nyökkäsi kohteliaasti, ymmärtämättä oikein tuon halveksuvaa äänensävyä. Jos kyläläiset tuijottivat Ezramia, niin taatusti myös Ioachimia, mutta tämä vaikutti autuaan tietämättömältä asiasta. Hän laski kätensä ja antoi kantamusasian olla.

Ioachim ehti jo virnistää kun Ezram sanoi ettei ollut varma mihin oli lähdössä. Tämä kuitenkin jatkoi ennen kuin Io ehti ryhtyä kiusoittelemaan miestä siitä miten tämä ei taatusti pystyisi vastustamaan heidän jumalallista tehtäväänsä, lainatakseen Aleon sanoja, mutta Ezram jatkoikin lohikäärmeisiin ja sai Ion näkemään sielunsa silmin miten punainen lohikäärme nousi latvuston keskeltä ilmaan. "En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa", Ioachim vastasi ääni täynnä ihmetystä. Nopeus millä nuorukainen puhui kieli tämän innostuneisuudesta. "En varmaan olisi pystynyt edes kuvittelemaan mitään sellaista. Nehän olivat valtavia." Viimeisen sanan kohdalla Iolle itselleenkin yllätykseksi häivähdys pelkoa pääsi lävitse. Pelko ja huoli, tunteet joiden kanssa hän oli taistellut pitkään ennen heidän saapumistaan kylään olivat edelleen jossain tuon huolettoman mielen syövereissä. Siniset silmät tuntuivat katselevan jonnekin Ezramin läpi kaukaisuuteen, ennen kuin taas sekunnin päästä Io palasi torille ja näytti muistavan että hänelle tästä reissusta jotain maksettiinkin. Ioachim pudisti päätään Ezramille. "Kun onnistumme ja se otus on kuollut, voivat kaikki vihdoin nukkua rauhassa ja siinä on minulle palkkaa riittämiin." Io totesi vakavana. Jos Ezram ajatteli että hän pysyisi matkalla ainoastaan rahan takia, Io ei selvästikään ollut tehnyt kantaansa riittävän selväksi. Ehkä vanhusta kiinnosti paljonko hänelle maksettiin, mikä taas oli täysin hänen ja Om'ardan välinen asia. Ioachim ei yhden kysymyksen tähden aikonut ruveta Ezramia valistamaan, joten hän jatkoi vain kevyesti virnistäen: "Herra Aleon rahat ovat mukava lisä siihen päälle. Sisarellani on jo ennestään monta suuta ruokittavana, ja kun tulen takaisin kotiin, hänellä on taas yksi lisää."

Lohikäärmeistä puhuminen toi Ioachimin mieleen myös jotakin muuta punaista, nimittäin sen naisen joka oli onnistunut lyömään sotilaan maahan. Hyökkäyksestä oli toki aikaa, mutta Io epäröi silti nostaa asiaa esille väenvilinässä, etenkin kun tällä joukon johtajalla oli ollut haltiamaisia piirteitä. "Saitko kaiken mitä tarvitset? Ajattelin palata jo takaisin, voisimme mennä samaa matkaa?"

User avatar
Kide
Posts: 515
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Risteys

Post by Kide » Sat Jun 23, 2018 1:21 pm

Ioachim näytti reagoivan otukseen ja tulevaan matkaan juuri niin kuin Ezram oli epäillytkin. Ihmetys ja innostus paistoi nuorukaisen sanoista ja koko olemuksesta selvästi, ja oli Ezram huomaavinaan myös ripauksen pelkoa. Eikä hän voinut väittää, etteikö itsekin olisi tuntenut jännittynyttä nipistelyä vatsansa pohjassa lohikäärmeet nähdessään, ja edelleen niitä ajatellessaan. Se oli jotain, mitä hän ei ollut tuntenut pitkään aikaan. Ja siitä, että mies olisi näyttänyt sen kasvoiltaan, oli vieläkin pidempi aika. Mutta yhtä lailla myös hänen mieleensä oli hiipinyt pelko ja epävarmuus, ja Ezram oli vain tyytyväinen huomattuaan häivähdyksen huolta myös Ioachimissa. Pieni pelko oli vain tervetullutta, se saattoi joskus olla ainoa asia joka piti elossa, jollei sille antanut liikaa valtaa mielessään.
Ezramilta pääsi hiljainen, hyväntuulinen tuhahdus, kun Ioachim totesi tehtävän itsensä olevan palkkansa arvoinen. Vanhan sotilaan ilmeestä näki, ettei hän ollut odottanutkaan vähäisempää vastausta. Nuorukaisen vakava ilme, joka loisti ritarillisuutta kuin kiillotettu haarniska, oli yhtä aikaa huvittavaa mutta myös ihailtavaa. Ezram muisti kyllä tuon ajan elämästään, itsensä yhtä nuorena ja toiveikkaana, vaikka nyt ikä olikin karsinut miehestä vain varjon verrattuna kahdenkymmenen vuoden takaiseen. Ezram ei viitsinyt tahrata Ioachimin luottavaista mielikuvaa heidän tehtävästään omallaan, jossa he nukkuisivat rauhallisen sijaan ikuista unta, ja lohikäärme sen sijaan uneksisi rauhassa, liiskattuaan muutaman jaloissaan pyörineen ärsyttävän muurahaisen.

Ioachimin seuraava toteamus sisarestaan sai Ezramin nyökkäämään ymmärtävästi. Nuorukaiseen tukeutuva perhe selittikin tuon velvollisuudentuntoisuutta lisää, vaikka Ezramin silmiin olikin alusta asti vaikuttanut siltä, että se oli jo valmiiksi suuri osa pojan luonnetta.
"Tämä riittää toistaiseksi", Ezram vastasi Ioachimille ja nyökkäsi majatalon suuntaan sen merkiksi, että he voisivat palata sinne yhdessä.
"Tietääkö siskosi millaiselle matkalle olet lupautunut?" Ezram kysyi heidän lähdettyään kävelemään verkkaisesti torin laitaa myöten. Ymmärsiköhän poika itsekään, vanha sotilas mietti samalla. Ymmärsikö heistä kukaan, edes hänkään, mihin oli ehkä ryhtymässä?
"Onhan tämä tärkeä tehtävä, elintärkeä, mikäli kaikkea on uskominen", Ezram jatkoi olkiaan kohauttaen. "Mutta myös vaarallinen." Puhuessaan Ezramin katse oli haravoinut maata, mutta viimeisten sanojen kohdalla mies nosti ruskeat silmänsä Ioachimiin.
Tämä oli tehtävä, joka jonkun vain täytyi tehdä, mikäli tuon omituisen haltian puheisiin oli uskominen. Jos se hirmuinen lisko todellakin tulisi aiheuttamaan tuhoa ympäri maata, olisivat he kaikki tuhoon tuomittuja joka tapauksessa. Mutta jos ne kertomukset, tarut ja liian vanhat tarinat olivatkin vain tarinoita, turhia lastensatuja, voisiko koko homma kääntyä päälaelleen ja muuten heistä piittaamaton otus kääntää tämän takia huomionsa heihin? Ezram oli jo elämänsä aikana suorittanut aivan liian monta "elintärkeää" tehtävää, joilla turvattiin kansan tulevaisuus, kun todellisuudessa niillä vain pönkitettiin turhantärkeiden henkilöiden asemaa. Epäilys kaikkea kohtaan oli juurtunut pysyvästi miehen mieleen ja näkyi nytkin häilyvän ruskeiden silmien takana. Nyt Ezramin äänessä tai katseessa ei kuitenkaan ollut enää sitä halveksivaa nuottia, joka oli sävyttänyt häntä alkumatkasta. Nyt mies vain pohti asiaa, kaikilta puolilta, selvästi haluten kaivaa esiin sen mikä oli totta ja mikä ei. Hän halusi nähdä mitä muut todella ajattelivat ilmeettömien maskiensa takana.
Hänen täytyisi päättää mihin hän itse uskoisi ja mitä sitten tekisi.

User avatar
Anlie
Posts: 122
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Risteys

Post by Anlie » Sat Jun 23, 2018 8:59 pm

Ioachim askelsi rauhallisesti Ezramin vierellä tämän viitattua suunnan paluumatkalle. Ezramin kysymys sai Ioachimin hieraisemaan vaivaantuneena niskaansa ja naurahtamaan jälleen, tällä kertaa hieman nolostuneena. "Ei oikeastaan, enhän tiennyt itsekään. Mutta en varmaan kerro palatessanikaan. Ei hän uskoisi." Io jatkoi hiljaa mutisten: "Tai ajaisi ulos nukkumaan."
Miehen seuraavat sanat saivat Ioachimin kuitenkin kohottamaan yllättyneenä kulmiaan. Kaikesta - miehen huvittuneesta tuhahduksesta, illalla käydystä keskustelusta - päätellen Io oli ajatellut tämän pitävän koko tehtävää täysin naurettavana ja toisaalta oli jo tuominnut Ezramin matkan jatkamisen tehtävän kannalta suotavaksi asiaksi. Ehkä hän oli, jälleen kerran, tuominnut liian nopeasti. Ezramin äkillinen katse tämän sanoilla höystettynä tuntui Iosta hieman pahaenteiseltä, joten hän kohautti olkapäitään. "Eikös se niin tuppaa yleensä olemaan", Ioachim irvisti, "Mutta jos me emme tee sitä, kuka sitten? Se otus sai jo valtavan tuhon aikaiseksi, eikä kukaan tehnyt mitään. Jonkun pitää edes yrittää." Ioachim katseli tiukasti tietä edessään. Hän epäili että jos nyt katsoisi Ezramia, tämä saisi hänet ajettua taas siihen huolen sumuun jonka hän oli jo mielestään saanut karistettua. Ioachim ei halunnut ajatella mikä kaikki voisi mennä matkalla pieleen, kaikista vähiten sitä mahdollisuutta että hän tai joku heistä ei palaisi takaisin. Se vain yksinkertaisesti ei tullut kysymykseenkään. Heidän pitäisi keskittyä tehtävän suorittamiseen, eikä kauhukuvien maalailuun.

"Vaaroista puheenollen, tähän mennessä vaarallisin oli se maantierosvojen hyökkäys, eikö?" Io karisti aiemmat mietteensä ja uskaltautui nyt virnistäen vilkaisemaan Ezramia. "Aika huonosti valmistautunutta sakkia."
"Se nainen...mitä hän muuten sanoi? Ennen kuin juoksi tiehensä", Io rypisti otsaansa ja haki sanoja. " 'Tehtävänne on roskaa' tai jotain", Ioachim matki mielestään naisellista kiihkeää äänensävyä, eli kimitti korkealta ja kovaa. "Mistä helvetistä hän tietäisi?" edelleen otsa rypyssä Io siirsi katseensa Ezramiin, tajusi sitten kironneensa itseään vanhemmalle ja hieraisi jälleen nolona niskaansa, "Tarkoitan, hän huusi jotain aikaisemminkin? Sanoiko nainen sinulle jotain?"

User avatar
Kide
Posts: 515
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Risteys

Post by Kide » Sun Jun 24, 2018 5:11 pm

Ainakaan turhan ylpeä tai tärkeä tämä nuori heppu ei ollut, Ezram mietti Ioachimin puhuessa lähes vaivaantuneen oloisesti sisarestaan. Tällaisia nuoria miehiä tarvittaisiin enemmänkin. Sellaisia, joiden saappanpohjat pysyivät hietikolla eikä katsetta sumentaneet pilvet.
Ioachim ei selvästikään näyttänyt haluavan tarttua pohtimaan työnantajansa puheiden totuudenperäisyyttä, ei ainakaan ääneen. Viisastahan se olikin, mutta Ezram ei ajatellut luovuttavansa näin helpolla. Onneksi matkaa majatalolle oli vielä jäljellä.

"Mutta jos me emme tee sitä, kuka sitten?" Se olikin erittäin hyvä kysymys. Etenkin jos asiat olivat niin kuin herra suurlähettiläs oli kertonut. Sana jos värjyi kuitenkin edelleen turhan painavana Ezramin ajatuksissa, laahasi koko ajan mukana hänen mietteitään jarruttaen. Jos kaikki oli totta, miksei armeija ollut jo puuttunut asiaan? Jos kaikki oli totta, mitä mahdollisuuksia heillä oli? Ja jos puheet jumalistakin olivat totta, miten tällaisen matkan jälkeen palattiin tavalliseen elämään? Olettaen, että he tästä matkasta selviäisivät.
Ezramkin käänsi katseensa eteenpäin ja hieraisi partaansa. Jonkun pitää edes yrittää. Ja hän kun oli luullut, että olisi saanut jättää tällaiset yritykset jo taakseen.

Ioachimin kääntäessä aiheen heihin aiemmin kohdistuneeseen hyökkäykseen ja puhuessa maantierosvoista Ezram puuskahti. Hän kääntyi katsomaan Ioachimia vain kohdatakseen nuorukaisen virneen.
"Maantierosvot ovat aina oma lukunsa, mutta voin luvata, että he olivat jotain muuta", Ezram totesi kuivasti. Ezramista oli lähes huvittavaa, kuinka innostuneesti Ioachim puhui hyökkäyksestä. Vaan kylläpä tuonkin pojan into väijytyksiä kohtaan laantuisi, kunhan hän niihin tarpeeksi monta kertaa törmäisi. Ezram seurasi melko ilmeettömänä Ioachimin selitystä ja kysymyksiä, ainakin kunnes nuorukainen intoutui matkimaan, ilmeisesti omasta mielestään, naisen ääntä. Se sai jopa Ezraminkin tuhahtamaan huvittuneesti ja hymyilemään hieman. Ioachimin kiivas kiroaminen vain levitti miehen hymyä entistä selvemmäksi. Hän ei tiennyt olisiko Ioachimin uudelle tehtävälleen omistautumista pitänyt ihailla vai sittenkin olla pojasta huolissaan.
"Heillä ei tosiaan näyttänyt olevan juuri kaaosta kummempaa suunnitelmaa, mutta jokin heitä ajoi eteenpäin kuin riivattuja", Ezram totesi lopulta, nyt jo vakavoituen muistelemaan tilannetta.
"En kuullut kaikkea, mutta se hemmetin naikkonen puhui kuin olisimme syyllistyneet johonkin. Estäneet jotain... mitä ei voisi estää", hän jatkoi kohottaen katseensa jonnekin kaukaisuuteen kuin etsien muistikuvia edessä avautuvan maiseman kätköistä. Liian äkkiä ja liian selvästi hän muisti myös muutakin kuin heidän hyökkääjänsä. Hän muisti näkemänsä lapsen, ja se sai Ezramin laskemaan katseensa nopeasti maahan ja käyttämään silmiään sekunnin tai pari tiukasti kiinni.
"Saattoi olla, ettemme me - tai te - olleet heidän kohteensa. Muuten heidän olisi täytynyt saada selville teidän matkanne tarkoitus, ja se on aika epätodennäköistä ottaen huomioon kuinka vaitonaisia kaikki ovat olleet. Ja ovat edelleen", Ezram jatkoi sitten ripeästi ja nosti katseensa uudelleen Ioachimiin. Tuuheat kulmakarvat, jotka olivat saaneet jo oman osansa harmaudesta, olivat painuneet jälleen mietteliääseen kurttuun.

"Uskotko sinä siihen kaikkeen? Siihen mitä Om'arda on puhunut? Että näin olisi käynyt ennenkin?" Ezram kysyi lopulta suoraan, ruskeat silmät Ioachimia tiukasti tuijottaen.
"Uskotko todella?"

User avatar
Anlie
Posts: 122
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Risteys

Post by Anlie » Tue Jun 26, 2018 10:13 pm

Hän oli saanut Ezramin hymyilemään. Ainakaan mies ei ollut aivan kadotettu, kuten jotkut Ioachimin tapaamat kokeneet konkarit, joilta hymyä ei irronnut missään tilanteessa. Liikaa kuolemaa, oli Io päätellyt ja päättänyt itse pysytellä vain poissa näiden tieltä. Ezramin kadotessa omiin mietteihinsä Iosta alkoi kuitenkin tuntua että mies saattoi olla siinä rajoilla. Ioachim nyökytteli Ezramin epäilyille siitä miksi heidän kimppuunsa oli hyökätty, mutta silti tuon sanat herättivät vain enemmän kysymyksiä: ei maantierosvoja, ei tietoa heidän tehtävästään, syyttelyä ja tuntematon päämäärä. Eihän tuosta nyt hullukaan ottaisi selvää. Io päätyi edelleen pitämään omaan teoriaansa ryöstö-yrityksestä todennäköisimpänä.

Ezramin kiinteä katse sai Ioachimin vaivaantuneeksi. Mitä merkitystä sillä oli mihin hän uskoi, hän olisi tällä matkalla kaikesta huolimatta. "Herra Om'arda ainakin tuntuu uskovan, ja sillä tässä kai on suurin merkitys", Ioachim totesi hyvin neutraalisti, "Uskoin tai en, ne lohikäärmeet jotka näimme vaikuttivat ainakin erittäin todellisilta."
Io virnisti hieman lauseensa lopussa, mutta jatkoi sitten hetken päästä hieman mietteliäämmin: "Jumalat eivät sitten tehneet kovin hyvää työtä, lukita nyt tuollainen olento vain maan alle. Kun se kerran on vaarallinen, miksi sitä ei surmattu jo alunperin?" Ioachim katseli hetkisen tietä ja vilkaisi sitten Ezramia kuin etsien sitä oikeaa vastausta tämän kysymykseen. Yhtä hyvin tämä olisi voinut kysyä uskoiko Io jumalien olemassaoloon, mikä olisi saanut hänet pyörittelemään silmiään entistä turhautuneemmin. Ioachim oli aina ajatellut että jumalat ja heidän oletetut tekonsa eivät koskettaisi häntä millään tasolla, joten koko asia oli autuaasti jätetty omaan arvoonsa. "En minä tiedä! Kerrohan Ezram, uskotko sinä?" Io puuskahti turhautuneena, esittäen sitten kysymyksensä tuolle jo puoliksi odottaen, että tämän vastaus olisi vähintäänkin yhtä vaikeaselkoinen ja välttelevä kuin hänen työnantajansakin.

User avatar
Kide
Posts: 515
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Risteys

Post by Kide » Wed Jul 04, 2018 9:38 pm

Ezram tuhahti hieman tyytymättömän oloisesti Ioachimin todetessa, että hänelle Aleon uskomuksilla oli suurin merkitys. Sitä vanha sotilas pelkäsikin, että omilla aivoilla ajattelu jätettiin matkan varrelle ojaan ja seurattiin vain johtajaa kuin lampaat. Toisaalta, ei hän voinut kieltää etteikö se olisi ollut helppo tapa ansaita elantonsa tai ainakin varmempi kuin jokaisen käskyn kyseenalaistaminen. Nuorukaisen seuraava toteamus valoi kuitenkin hieman uskoa siihen, että kenties tuon pääkopan sisällä liikkuikin vielä - tai viimeinkin - jotain.
"Niin", Ezram mutisi myöntävästi. Se tosiaan oli varmistunut, että lohikäärmeet olivat totta. Siitä näystä, niin hullulta kuin se tuntuikin, ja niistä kallioista kaikuvista äänistä ei voinut erehtyä. Sellaisia sai aikaan vain julmetun suuri otus. Tai ylenpalttinen määrä viskiä, jota oli terästetty jollain vahvemmallakin...
Ioachimin seuraavat mietteet yhdistyivät hyvin samanlaisille raiteille, joilla Ezram oli jo kierroksen tehnyt. Hänkään ei voinut käsittää, että miten itse jumalat eivät muka onnistuneet surmaamaan omaa luomustaan. Heidänhän piti olla kaikkivoipia, joten kuinka vaikeaa oli napsauttaa sormia ja pysäyttää sen otuksen sydän? Ei kai yksikään jumala tarvinnut ihmisten apua, jollei vain halunnut leikitellä heillä. Ajatus sai Ezramin mutristamaan suutaan, kuten jo niin monta kertaa aiemmin hänen miettiessään asiaa.

Ioachimin seuraava purkaus sai Ezramin kohottamaan kulmiaan, salaa tyytyväisenä. Viimein tuo nuorukainen suostui paljastamaan sen, ettei ollutkaan valmis sulattamaan kaikkea tuosta noin vain. Ilmeisesti tuon suuhun oli kasvanut jo sen verran hampaita, että poika pystyi pureksimaan asioita. Ezram huomasi olevansa myös jollain tapaa helpottunut; Ioachim muistutti häntä omasta nuoruudestaan, ja nyt Ezram uskoi, että tuo saisi pitää henkensä paljon pidempään kuin täysin sinisilmäisenä seikkailujen etsijänä, jolta tuo ensinäkemältä vaikutti.
"Uskon kun näen, jos aina sittenkään", Ezram totesi yksinkertaisesti, mutta nyt pieni hymy nyki tuon toisessa suupielessä. "Mutta minunkin on myönnettävä, että tämä kaikki pistää miettimään..." hän jatkoi, kääntäen katseensa Ioachimista viimein eteensä hymyn hävitessä yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin.
"Vaan se onkin pirun hyvä kysymys, mikseivät jumalat ole jo aikaa sitten sitä punaista paholaista surmanneet. Niin hyvä kysymys, että se tekee siitä epäilyttävän. Se tekee tästä koko hommasta epäilyttävän", Ezram puuskahti sitten, näyttäen viimein hieman omaakin turhautuneisuuttaan. Hän seurasi hetken heitä vastaan käveleviä haltioita ja odotti noiden ohittaneen heidät ennen kuin jatkoi: "Mutta ne lohikäärmeet, nepä tosiaan näyttivät olevan totta, vaikka mikään muu ei olisikaan. Sitä en vain ymmärrä, miksi se otus olisi kiinnostunut meistä, jotka sen silmiin näyttävät lähinnä muurahaisilta. Mutta jos se on..." Ezram näytti tapailevan sanojaan hetken ja kääntyi samalla katsomaan taas Ioachimia jatkaen: "Sille on tosiaan tehtävä jotain." Nyt ruskeista silmistä paistoi varmuutta ja päättäväisyyttä, vaikka Ezramin takaraivossa kutkutti edelleen häiritsevästi ajatus, että mihinhän hän oikein oli lupautumassa.

User avatar
Anlie
Posts: 122
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Risteys

Post by Anlie » Fri Jul 06, 2018 8:55 pm

Ezram vaikutti yllättyneeltä hänen kysymyksestään, mikä sai Ion vain kurtistamaan kulmiaan, tehden jo ennestään tuimasta ilmeestä vielä astetta tuimemman. Turhautuminen oli Ioachimille melko vieras tunne, harvoin häntä tökittiin ja piiritettiin samalla tavalla, mitä Ezram nyt tuntui hänen kanssaan harrastavan. Ion ajatukset ja uskomukset olivat hänen omiaan, eikä niillä käytännön elämässä ollut käyttöä. Hän teki mitä käskettiin omien moraalikäsitystensä rajoissa, ja jätti syvemmät pohdiskelut niille joiden ajatuksilla oli merkitystä. Io tiesi varsin hyvin olevansa se naulaa iskevä vasara, mutta ei ollut koskaan muuta odottanutkaan, tai edes halunnut. Siksi vanhempi mies sai hänessä heräämään jopa aavistuksen ärtymystä. Mitä tämä oikein halusi hänen sanovan?
Ezramin vastaus ja hymynpoikanen sai Ioachimin ilmeen kuitenkin pehmenemään ja vastaamaan vakavalla nyökkäyksellä. Mies olikin ehkä samoilla linjoilla hänen kanssaan, vaikka oli asian suhteen huomattavasti hyökkäävämpi kuin Io.
”Epäilyttävän? Niin, jospa tämä onkin jumalten suunnittelema maailmanloppu, jota ei voi pysäyttää”, Io naurahti, vitsiä veistellen ja päätään pudistaen. Mutta Ezramin sanat saivat hänen mielessään välähtämään myös vaihtoehdon mitä hän ei ollut aiemmin osannut edes kuvitella, eihän mitään muuta vaihtoehtoa voinut olla. Aleohan oli sanonut heidän tekevän saman kuin jumalat kauan sitten, eli siis mitä? ”Vai meinaatko että he eivät aikoisikaan tappaa sitä?” Io päätti lausua ajatuksensa ääneen, samalla vitsailevalla äänensävyllä.

Keskustelu Ezramin kanssa sai aikaan sen rapsuttelevan tunteen Ion takaraivossa, mikä oli herännyt joskus ennenkin, kun hän oli yrittänyt yhdistää jonkun sanomisia ja tekemisiä toisiinsa. Epämiellyttävä tunne, kun seuraus etsi syytä ja Ioachim saattoi vain tuijottaa miekkaansa miettien, miten tämä nyt sitten sopi koko asetelmaan. Asia yleensä ratkesi kovin yksinkertaisesti, hänet oli palkattu tekemään jotakin, tässä tapauksessa suojelemaan Aleo Om’ardaa, mutta nämä pari muuttujaa olivat hämärtäneet tämän simppelin totuuden. Ezram kysymyksineen tuntui vain lisäävän sitä hämärtävän savun määrää, kun taas Ion teki mieli olla huomioimatta koko tulta. Ioachimin olisi varmaan pitänyt tuntea pelkkää ärtymystä tällaista häiriötekijää kohtaan, mutta ehkä se rapina, sai Ion vain entistä uteliaammaksi.

”Sitä rupeaa kiinnostamaan, kun se alkaa vuotaa valtimostaan kuiviin”, Io totesi rauhallisesti. ”Ei mielellään ennen”, hän lisäsi virnistäen.
Ezramin viimeisessä lauseessa tuntui olevan erilainen kaiku, kuin aiemmin, vakavampi ja päättäväisempi. Ioachim vastasi tämän katseeseen uteliaasti ”Aikooko herra Barragan liittyä joukkoon iloiseen?”
Iolla ei käynyt mielessäkään, että jollakin olisi voinut olla vastalauseita esitettävänä joukon paisumisesta. Olihan Ezram jo aikansa matkannut heidän kanssaan, ja lohikäärmettä vastaan olisi oikeastaan tarvittu kokonainen armeija. Yksikin lisää heidän pieneen joukkoonsa, etenkin Ezramin kaltainen kokemusta kantava yksilö, olisi taatusti askel lähemmäs heidän tavoitettaan. Olkoonkin että tämä kysymyksillään teki Ioachimin levottomaksi.

Locked