Minne tie vie?

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
User avatar
Kide
Posts: 485
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Minne tie vie?

Post by Kide » Thu Jul 26, 2018 8:28 pm

Pilvet, jotka näyttivät kerääntyvän Llianjinin mielen ylle jo kertoivat ennen haltian sanoja, että Ezram oli tulkinnut oikein kuulemansa keskustelunpätkät. Eikä Llianjin ilmeestään päätellen ollut ottanut asiaa kevyesti.
Ezram jäi kuuntelemaan Llianjinin kertomaa jopa hieman yllättyneenä siitä, että haltia päätti avartaa tapahtunutta hänelle näinkin paljon. Vanha sotilas seurasi Llianjinin ilmeitä mietteliäänä ja kokosi samalla kuvaa kaiken alusta mielessään. Hän hymähti hiljaa itsekseen, kun Llianjin mainitsi onnenonkijat ja typerykset, kääntäen katseensa hetkeksi juomaansa. Eivätkö he kaikki olleet typeryksiä, Ezram mukaan lukien, kun olivat lähdössä tällaiselle matkalle?
Haltiamiehen ilme näytti vajoavan aina vain syvempiin ja synkempiin vesiin, kun tuo kertoi kadonneesta jäsenestä. Ezram seurasi Llianjinia kulmat kurtistuen - haltia syytti tapahtuneesta selvästi itseään, ainakin osittain. Ja Ezram tiesi turhankin hyvin kuinka helppoa oli vajota aina vain syvemmälle syytösten ja jossittelun suohon, joka imaisi varomattoman sisäänsä aivan liian helposti. Hän oli nähnyt sen tapahtuvan armeijassa aivan liian usein ja kieltämättä keikkunut itsekin kyseisen suon laidalla kerran jos toisenkin. Erityisen syväksi ja vaaralliseksi tilanteen teki se, jos kyseessä oli nuoremman sukupolven edustajan menetys, kuten tässäkin tapauksessa. Vaikka Llianjin näytti osittain onnistuneen vetämään itsensä kuiville, ei vanha haltia selvästikään pystynyt vielä irrottamaan katsettaan häntä tuijottavasta suonsilmästä ja hyväksymään asiaa täysin. Ezram ei saanut kuin karkean kuvauksen tapahtumista, mutta uskoi silti vakaasti, että Llianjin oli tehnyt voitavansa nuoren neidon eteen. Siksi hän seurasikin harmistuneena kuinka haltia lähti hakemaan lisää juotavaa, jolla hiljentää muisto mielestään. Tilanne oli Ezramille turhan tuttu ja sen vuoksi hän myös tiesi, ettei siihen ollut hetkellistä helpotusta kummempaa lääkettä. Vain aika voisi häivyttää tämän katumuksen määrää.

Ezramin oli hankala kuvitella tuota peilityyntä vanhusta nuorena ja rämäpäisenä. Oikeastaan se oli mahdotonta. Mutta kun hän muisteli omaa elämäänsä 20 vuotta aiemmin, joutui hän muistuttamaan itselleen kuinka paljon vuodet saattoivat muuttaa niin ulkoa kuin sisältäkin. Vuosisadoista puhumista ainakin oli mahdotonta käsittää. Kuinka tavattoman paljon tuo haltia olikaan ehtinyt näkemään...
"Nuoruudessa on omat hyvät ja huonot puolensa, samoin kuin tässä hetkessä", Ezram totesi kuivahkosti, ja kuin painottaakseen hänen sanojaan miehen selkä naksahti hänen parantaessaan asentoaan.
"Tiedän ettei se auta, mutta oli neiti Aminjan oma päätös lähteä tutkimaan asiaa teidän kanssanne. Hän tiesi ja hyväksyi riskit. Se ei ole kenenkään syytä, vaikka syntipukki onkin helpottavaa etsiä, vaikka sitten itsestään..." Sanojensa päätteeksi Ezram kulautti loputkin juomastaan alas ja katseli hetken jonnekin taivaanrantaa kauemmas, nähden selvästi jotain muuta kuin matalalla valuvat pilvet.
"Olen itsekin tehnyt matkoja, joilla omien varusteiden lisäksi hartioilla painaa koko muu osasto. Se on pirullinen taakka kannettavaksi yksin", hän jatkoi edelleen kaukaisuuteen tuijottaen.
"Tosin neiti Skeldane taitaa jo auttaa sinua siinä, mutta kyllä nämäkin hartiat jaksavat vielä jotain kantaa, sitten kun olet valmis niiden varaan luottamaan", Ezram lisäsi kääntyen nyt katsomaan Llianjinia vakavana. Tilanne oli kaiken kaikkiaan erikoinen jo ennen Ezramin lyöttäytymistä ryhmän seuraan, saatika nyt, jos hän jatkaisi edelleen matkaa muiden mukana. Ezram saattoi vain toivoa, että niin Llianjin kuin muutkin voisivat luottaa häneen. Siitäkin huolimatta, että luottamus tämän ryhmän jäsenten kesken ei kovin suuri näyttänyt alunperinkään olevan.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 386
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Minne tie vie?

Post by Kuparirapu » Tue Jul 31, 2018 6:07 pm

Llianjin venytteli sormiaan, eikä sanonut hetkeen mitään. Mutta sisimmässään hän oli huojentunut Ezramin sanoista, niiden kuvastaessa samanlaista yksinkertaista järkeilyä jota Llianjin yritti aina muillekin jakaa kokemustensa perusteella. Vanhalla haltialla oli vain monta muutakin muistoa sydämessään, joita hän katui vielä tänäkin päivänä. Ystäviä, vihollisia, virheitä ja yksinkertaisia vääriä valintoja joita ei käynyt enää muuttaminen. Aminjan kohtalo tuntui helpolta ynnätä näiden muiden perään, yhdeksi jyväksi suurempaan kasaan. Mutta kiitos Ezramin, saattoi Llianjin muistuttaa ettei hän pidellyt, tai olisi voinut pidellä, nuoren haltian kättä joka hetkellä.
"Niin," hän ajatteli katkeransuloisesti, "Nuorten versojen on annettava kasvaa aina lopulta itse, vaikka jotkut niistä kaatuisivatkin."

Nostaen kasvoilleen sellaisen hymyn, minkä hän väsymykseltään jaksoi, Llianjin nyökkäsi kiitollisesti ihmismiehelle:
"Kiitos, kaikkien muidenkin puolesta. On onni että Ingvild onnistui törmäämään juuri sinuun."
Samalla ovi aukesi heidän takanaan, ja Llianjin hekotti lyhyesti ennen kuin jatkoi:
"Hmh, Ingvild ei niinkään auta taakassa kuin patistaa minua kantamaan siitä oman osani."
Yksi majatalon tarjoilijoista ojensi heille kaksi lasia, nämäkin kaunista käsityötä, ja vähäsanaisesti poistui käytettyjen lasien kanssa. Llianjin nuuhkaisi juomaansa, ja havaitsi sen olevan aavistuksen vahvempaa kuin oli arvellut. Mutta hän oli jo maksanut siitä, joten turha olisi heittää hyvää juomaa nurmikolle.
"Joten, tähän voisivat sopia epäviralliset tervetulotoivotukset, Ezram hyvä," Llianjin totesi ja kohotti lasiaan kilistelläkseen sitä miehen kanssa. "Tervetuloa tähän sekavaan pieneen ryhmäämme, ja toivottavasti voimme muistella tätä seikkailua myöhemmin hyvillä mielin."

Ensimmäisen siemauksensa jälkeen, joka sai Llianjinin hartiat värähtämään ja silmät kostumaan aavistuksen, vanha haltia nojautui tuolilleen selkeästi rennompana:
"Phh, tämä on melkein yhtä pahaa kuin Aieden Vuorenkyyneleet. Tiedätkö juoman? Turkismetsästäjät polttavat sitä vuorenrinteillä, kylmien purojen lähettyvillä, kaikesta mitä ikinä saavat käsiinsä. Maistoin kerran lasillisen joka oli tehty perunankuorista ja männynneulasista. Hirvittävää, mutta silloin meitä kiinnostikin tietää kuka kykeni juomaan sotkua eniten. Ennen sitä en uskonut, että peikko voisi kaataa sisäänsä tuoppikaupalla moista juomaa."

User avatar
Kide
Posts: 485
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Minne tie vie?

Post by Kide » Fri Aug 03, 2018 10:05 pm

Ezram tuhahti ja käänsi katseensa tyhjään lasiinsa Llianjinin kiitosten edessä. Hän ei ollut mielestään tehnyt vielä mitään kiitoksen arvoista, ja vain aika näyttäisi olisiko hänen mukaan lyöttäytyminen onni kenellekään. Ehkä hänkin vielä osasi yhtä ja toista - pian selviäisi myös oliko se edelleen yhtä paljon kuin nykynuorilla -, mutta myös hänen menneisyytensä näytti osaavan itsepintaisesti roikkua mukana kuin takiainen takinliepeessä ja pistellä sieltä huonoimmalla hetkellä. Ezram ei ollut nähnyt muistikuvien herättämiä haamuja aikoihin, ei juuri muuta kuin unissaan, ja joutuisikin parin päivän takaisen perusteella olemaan varuillaan. Hän olisi kaikkea muuta kuin onni tälle ryhmälle, mikäli hänen mielensä pettäisi hänet toistamiseen huonolla hetkellä.

Llianjinin toteamus Ingvildistä sai Ezramin tuhahtamaan toistamiseen, nyt huvittuneena. Vaikka toisaalta oli hyvin helppo uskoa, ettei tuo nainen ottanut muiden taakkoja kantaakseen - Ingvild oli liian fiksu siihen. Ezram nyökkäsi kiitoksensa juuri saapuneelle tarjoilijalle ja katseli hetken kullankeltaista juomaa - tälläkö hänen tosiaan pitäisi pikkuleilinsä täyttää? Noh, parempi kai sekin kuin ettei tulevalle matkalle olisi mitään väkevämpää mukana...
Ezram nyökkäsi vain jäykähkösti kiitokseksi Llianjinin tervetulotoivotuksille, suu parran suojissa viivaksi vetäytyneenä. Hän ei erityisemmin välittänyt siitä, että hänen tekemisistään tehtiin yhtään sen suurempaa numeroa. Ei vaikka Llianjinin toteamus heidän onnestaan Ezramin kohdalla lämmittikin vanhan sotilaan mieltä.
"Sitä sietääkin toivoa", Ezram vastasi kuivahkosti Llianjinin jatkaessa toivovansa, että tätä matkaa voitiin muistella hyvällä. Hän loi kuitenkin pienen hymyn haltiamiehelle heidän lasiensa kilahtaessa yhteen. Yllättävä ääni sai pihalla tepastelleen kissan jähmettymään kuin patsaan, toinen etujalka ilmassa roikkuen. Vain korvat kääntyilivät katin kuulostellessa lisää ääniä hetken ennen kuin se jatkoi kahta rivakampaa tahtia viereiseen pensaikkoon piiloon.
Llianjinin yllättävä toteamus haltian maistettua juomaansa sai Ezramin naurahtamaan rempseästi. Hän kuunteli haltian kertomaa huvittunut hymy huulillaan ja hörppäsi itsekin pienen tujauksen juomaa.
"Enpä voi sanoa, että minulla olisi ollut iloa päästä sitä maistamaan. Vaikka kuvailemasi perusteella en kaiketi jäänyt paljosta paitsi", Ezram totesi huvittuneena. Nimi kuulosti etäisesti tutulta, ilmeisesti siitäkin oli joskus iltanuotioilla joku maininnut ja omanlaistaan tarinaa kertonut.
"Mutta ei tämä hyvää olekaan, siinä olet aivan oikeassa. Olisi edes vahvempaa niin peittyisi tuo outo jälkimaku", hän jatkoi tuhahtaen ja kohotti lasiaan tarkastellakseen juomansa väriä paremmin.
"Kunpa vain olisimme nyt Dionessa, niin olisin laittanut sinut maistamaan pitkään tammitynnyrissä kypsytettyä hieman savuista viskiä, jota yhdestä rannan kapakasta saa", mies jatkoi lähes haikealla äänellä käännettyään katseensa lasistaan horisonttiin. "Siinä sitä potkua riittää kuin petetyssä naisessa ja makukin viipyy huulilla pidempään kuin tulinen sovinnon suudelma."

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 386
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Minne tie vie?

Post by Kuparirapu » Tue Aug 14, 2018 11:05 pm

"Kuulostaisi siltä, että sen kapakan omistaja ymmärtää sekoittaa juomiinsa jotain parempaa kuin vettä," Llianjin totesi ja maisteli uuden siemauksen juomaansa. Nyt se onnistui hieman helpommin, hänen kielensä oli jo turtunut edellisestä suullisesta.
"Luotan sinun sanaasi, vaikka tässä tuntuu olevan kyllä tarpeeksi potkua minun makuuni," hän lisäsi sivellen lasinsa reunaa peukalollaan. "Onneksi juoma kuin juoma maistuu, kunhan seura on tarpeeksi hilpeää. Veikkaanpa, että juuri siksi maantien reunalla jaettu simanassakka on usein voittanut kauppiaiden illallispöydissä tarjoillut vuosikertaviinit."
"Siitäpä muistankin kun kerran illastaessani Tritonilla erään paikallisen kauppiaan talossa, joka kaikesta siitä varallisuuden suitsutuksesta päätellen halusi minun tiputtavan leukani lautaselle, hän tarjosi viininsä helmien kanssa. Helmien, joista isoimmat olivat ainakin herneen kokoisia! Vieraana sain niitä pikariini ainakin neljä, kun taas isäntäni ja hänen lähimpänsä pudottelivat niitä niin paljon viiniinsä että helinän kuuli pöydän toiselle puolelle asti. Voin kertoa, että niiden nieleminen kasvojen värähtämättä on melkoinen urotyö, joka minulta ei aivan onnistunut."

Hiljalleen hämärtyvässä illassa vanha sotilas ja vieläkin vanhempi maagi ajautuivat jakamaan muutamia valikoituja kokemuksia elämästään. Ehkä syy tälle toverilliselle jutustelulle löytyi yksinkertaisesti lasinpohjalta, mutta heidän lopulta siirtyessä sisään ei kukaan voinut kieltää Llianjinin ja Ezramin välillä vallinneen ilmapiirin muuttuneen selvästi parempaan suuntaan.

//Kiitos hyvästä pelistä, vaikka vähän minulta venähti //

Locked