Aukiolla aamunkoitteessa

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
User avatar
Anlie
Posts: 113
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Aukiolla aamunkoitteessa

Post by Anlie » Mon Sep 17, 2018 9:03 pm

Ezramin karheassa äänessä kuulsivat selvästi muistot jotka antoivat sanoille painoa, jonka Io kyllä kuuli, mutta antoi mielensä rekisteröidä ainoastaan sen miten tämä hänen mielestään perui sanojaan. Ioachimista äsköinen tuntui liikaa mustan ja valkoisen sekoittamiselta toisiinsa, ja harmaa olisi jo täyttä kaaosta.
Ioachim oli odottanut että Ezram olisi mielellään käyttänyt hengähdystauon mutta yllätyksekseen joutuikin hampaitaan kiristellen työntämään tuon terää pois ettei se haukkaisi hänen olkapäätään. Kylkiin suuntautuvat iskut Io sai onnekseen lyötyä ulottuviltaan ennenkuin ne löysivät maaliinsa, mutta samalla hän tajusi perääntyneensä aimo matkan taaksepäin lähtöpisteestään, kun Ezram vyöryi eteenpäin harkituin ja hiotuin liikkein.

Ezramin ottaessa jälleen askeleen eteenpäin ja sivaltaessaan kohti kylkeä, Io oli varautunut taas tyrkkäämään lyönnin sivuun, mutta kun miekka äkkiä vääntyikin vastakkaiseen suuntaan hänen kädessään ja Ezramin terä vaihtoikin puolta, Ioachim oli puraista kieleensä ja yritti hätäisesti väistää sivuaskeleella. Poika joutui kuitenkin toteamaan olevansa auttamattoman myöhässä ja suhtautuneensa liian rennosti lähestyvään iskuun, kun Ezramin miekka tömähti vasten hänen vatsaansa ja työnsi sitä myöten häntä painopisteensä suuntaan. Jos isku olisi ollut yhtään voimakkaampi Io epäili että olisi kaksinkerroin polvillaan maassa, mutta tyytyi tällä kertaa vain tömähtämään kyljelleen ruohikkoon ja totesi oman aseensa jääneen jonnekin lähemmäs jalkojaan, josta Ezram sen kevyesti potkaisi jonnekin vielä pystyssä töröttävään ruohikkoon. Epätoivoinen yritys pyörähtää selän kautta ympäri ja ylös, pysähtyi jo alkusenteille kun Io tunsi kaulaansa vasten jotakin tympeän tylppää ja kylmää, ja kulmien varjostama tumma, vakava katse tuntui Iosta porautuvan läpi hänen kallostaan. Io vastasi ilmeettömästi katseeseen ja nieleskeli hetken ylpeyttään, kunnes nosti molemmat kätensä antautumisen merkiksi, työntäen samalla toisella kämmensyrjällään Ezramin miekan pois kaulaltaan.

"Tämä on ilmeisesti sitä, piru vie, varmistusta", Io totesi kuivasti, mutta äänestä selvästi kuuluen miten hän yritti keventää tilannetta. Ioachimia kirveli että oli päästänyt Ezramin voittamaan etenkin sitä edeltäneen tunnelatauksen jäljiltä, ja että tämän sanojen paino alkoi hiljalleen tihkua maaliinsa.
Io ponnisti istumaan ja siitä jaloilleen, olettaen Ezramin olevan tyytyväinen erän lopputulokseen, vaikka pieni osa hänestä miltein odotti saisiko harjoitusmiekasta vielä kankulleen. Hän poimi miekkansa siitä mihin se oli lentänyt ja kääntyi takaisin kohti vastustajaansa. Sanomatta sanaakaan, mutta antaen silti Ezramille hetken aikaa valmistautua, Io astui taas muutaman askeleen sivuttain tuota kiertäen, nosti aseensa ja pohti kulmat kurtussa, huulet tiukkana viivana, ettei antaisi Ezramin toista kertaa iskeä itseään turpeeseen. Vaikka Ioachimin mieltä kirveli, oli se jääräpäisen sinnikäs osa hänestä innosta piukeana, valmiina lyömään koko kahdenkymmenenviiden kesän kokemuksensa peliin, jotta saisi soturin vielä pyyhkimään nurmea.
Tähdäten ensimmäisen lyöntinsä sivulta Ezramin olkapäähän Io ei odottanutkaan pääsevänsä läpi, vaan suuntasi uuden askeleen kohti tämän selkäpuolta, pakottaen toisella iskulla miehen puolustamaan kylki edellä. Torjunnan tuella Io kampesi Ezramin miekankärkeä kohti maata ja ruoho suhahti hänen jalkojensa alla, kun toinen kantapää irtosi ja pyrki kohti Ezramin lonkkaa.

User avatar
Kide
Posts: 483
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Aukiolla aamunkoitteessa

Post by Kide » Sat Sep 22, 2018 10:44 pm

"Juuri sitä", Ezram murahti. Hän antoi Ioachimin työntää miekkansa sivuun ja astui pari askelta taemmas sen merkiksi, että hänen puolestaan erä oli siinä. Ezram ei olisi pistänyt pahakseen hieman pidempää taukoa tässä välissä, mutta kuten oletettavaa oli, Ioachim kävi uudelleen suoraan asiaan edes niskojaan naksuttelematta ensin. Ezramin ei auttanut kuin pistää vastaan puuskahdusten ajoittain värisyttäessä miehen partaa.

"Uohh", Ezram henkäisi ehdittyään taivuttaa itseään juuri ja juuri tarpeeksi, että Ioachimin potku osui vain puolittain.
"Se oli lähellä, liian lähellä..." Ezram oli kuitenkin edelleen pystyssä haparoivan sivuaskeleen turvin, vaikkakin reiden sivussa tuntuvan kirvelevän kivun perusteella saisi sinne melkoisen nirhauman ja mustelman. Ensi yönä tuskin nukuttaisi vasemmalla kyljellä... Ezram tiesi, ettei tilannetta auttanut jäädä manaamaan, jollei sitä halunnut vain pahentaa, ja kohdisti kaiken huomionsa tiukasti takaisin Ioachimiin. Hän pusersi koko kehon massalla heidän miekkansa aina maahan asti napaten siitä tarpeeksi tukea parantaakseen järkkynyttä tasapainoaan. Ioachimin puolustus olisi ollut hetken avoin kuin tämä tallattu ruohokenttä, mutta Ezramilla ei ollut mitään mahdollisuutta hyödyntää sitä nyt, ja ilmeisesti nuorukainen oli sen varaan temppunsa laskenutkin. Pyöräytettyään jalkansa tukevampaan asemaan Ezram tarttui miekkaansa vanhasta muistista kaksin käsin, tajuten vasta puolen kouran puristuessa tyhjän ympärille, ettei hänellä ollut oma, tuttu miekkansa kädessä. Mutta muutaman sormen tuoman avun turvinkin hän sai puskettua Ioachimin miekan kauemmas, saaden itselleen aikaa ottaa askeleen taaksepäin.
Peruuttava askel oli yhtä aikaa pikkuruinen hengähdystauko ja tuen hakemista, mutta ennen kaikkea ponnahdusalusta uuteen iskuun. Ezram lähtikin vyörymään heti uudelleen Ioachimia kohti jaellen iskuja sieltä täältä. Hän oli päättänyt olla antamatta enää yhtään löysää tuolle nuorukaiselle, joka liikkui liukkaasti kuin ankerias. Yhtä nopeasti kuin Ezram itse kymmenisen vuotta sitten. Mutta ei enää, joten patsastelemiseen ei nyt ollut varaa ollenkaan tai kohta hän olisi kuurainen patsas.
Ezram koetti saada Ioachimin peruuttamaan voimakkailla, hankaliin paikkoihin tähdätyillä iskuilla, mutta nuorukainen piti pintansa ja heidän liikehdintänsä muuttui hitaaksi ympyrän pyörimiseksi. Ezramin tummiksi viiruiksi kaventuneet silmät seurasivat tarkkaan Ioachimin jokaista liikettä, niin puolustavia kuin hyökkääviä iskuja. Parin täyden pyörähdyksen jälkeen vanha sotilas olikin pistänyt merkille, että vaikka Ioachim ehti torjumaan kaikilta suunnilta, oli rystyn puolelta ylöspäin tehdyt torjunnat muita suuntia hivenen voimattomampia. Sieltä olisi puskettava siis läpi ennen kuin ilma muuttuisi Ezramin turhankin nopeasti kiihtyvästä hengityksestä yhdeksi suureksi huurrepilveksi.
Laiskan näköinen isku vasemmalta ylhäältä - Ioachim voisi olettaa helppoa torjuntaa. Irvistys ja iskun yllättävä jatkaminen alas - miekat pakotettu heidän väliinsä maata kohti. Terien ujellus toisiaan vasten - miekan irrotus ja uusi isku nopeasti oikealle. Ioachimilla ei aikaa hakea voimaa torjuntaan - tasapainoa horjutettu. Viimeinen isku oikealta ylhäältä nuorukaisen rystypuolelle täydellä voimalla - pitäisi painua nuoreen olkapäähän asti torjunnasta huolimatta. Suunnitelma oli valmis ja Ezram saattoi nähdä sen mielessään. Miekkojen kalke ja puuskahdukset tahdittavat tuttuja liikkeitä. Viimeisen iskun kohdalla Ezram kuitenkin kohotti vasenta kättään valmiina; jos Ioachim onnistuisi torjunnassaan, saisi vasen nyrkki nuorukaisen korvaa kohti tähdättynä viimeistellä homman miekan puolesta. Ei niin lujaa, että ensi viikollakin korvan ympärystä koristaisi mustelma, mutta tarpeeksi napakasti, että pieni korvien sointi antaisi Ezramille mahdollisuuden viimeistellä tämän erän ja ennen kaikkea hän saisi pian tarvitsemansa lepotauon.

User avatar
Anlie
Posts: 113
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Aukiolla aamunkoitteessa

Post by Anlie » Wed Sep 26, 2018 6:21 pm

Epäonnistunut potku sai Ion urahtamaan pettyneenä. Ezram näytti kuitenkin jo toipuneen tällistä ja tuijotti häntä nyt niin kiinteästi että Ion pettymys vaihtui äkkiä virneeksi ja hän ryhtyi etsimään parempaa asentoa seuraavaan iskuun. Mahtoiko hän sittenkin päästä edes hieman sotilaan ihon alle ja saada tekemään virheitä joihin tämä ei muutoin ehkä sortuisi. Ainakin Ezram tuntui keskittyvän niin kovasti että unohti millaista miekkaa oli heiluttamasssa. Ezram kuitenkin torjui vaivattomasti ja oli jälleen hänen kimpussaan, Iolle yllätykseksi hyvinkin nopeasti. Ioachim pisti kuitenkin merkille miten Ezramin hengitys alkoi kiihtyä ja yritti pistää ympyrän pyörimiselle pistettä, tullakseen vain painetuksi miekkansa mukana kohti ruohikkoa. Ehtimättä kunnolla nostaa asettaan tantereesta torjuntaan, Io joutui siirtämään liikaa painoa vasemmalle ja tunsi sitten iskun olkapäänsä tienoilla. Äkillisen kivun synnyttämän ähkäisyn saattelemana Io työnsi hätäisesti Ezramin miekkaa poispäin itsestään ja hammastaan purren jatkoi tuon iskujen torjumista liian kiivaasti ja hätäisesti - kunnes pysähdys vihdoin tuli Ezramin nyrkin muodossa, tärähtäen hänen oikeaan korvaansa niin että hetken Io ei enää kuullut edes heidän puuskutustaan, vaan kimeän ulvonan jostakin kallonsa pohjalta.

Ärsyyntyneenä Ioachim yritti saada miekallaan huitaistua Ezramia kauemmas, jotta ehtisi saada äänen vaimenemaan ennen kuin kävisi uudelleen sotilaan kimppuun, mutta Ezramin ollessa tilanteessa niskan päällä, tämän oli helppo lyödä miekka Ion kädestä ja ase napsahti helähtäen parin metrin päähän parivaljakosta. Ioa kismitti tilanteen kääntyminen taas Ezramin voitoksi ja hamuili tottumuksesta kirvestä vyöltään, tietenkään sitä löytämättä. Samanaikaisesti Io tunsi Ezramin aseen terän jälleen kurkullaan ja hän mulkaisi tätä uhmakkaasti, hetken vain tuijottaen Ezramin puhkuvaa hengitystä ja rasituksen tuomaa punaa kasvoilla, käärmeissään siitä että oli jälleen hävinnyt, moittien mielessään yhden käden miekat alimpaan tuonelaan ja Ezramin kokemuksen tuoman ylivoiman niiden mukana. Nopeasta tahdista huolimatta Io oli tajunnut Ezramin pääkopan raksuttavan suunnitelmaa, mutta osaamatta lukea tätä ja tiedostamatta tämän löytäneen heikon kohdan, ei hän oikeastaan olisi voinut tehdä mitään. Hetkellinen ärsytys alkoi Ion mielen sopukoissa väistyä ja korvautua haasteen synnyttämällä innostuksella. Vakavat ilmeet alkoivat olla Iolle jo liikaa ja hiljalleen tämän suu vääntyi ensin irvistykseen ja sitten hymyyn. Lopulta hartiat naurunpyrskähdyksistä hytkyen Io nosti kätensä antautumisen merkiksi ja kosketti sitten varovasti toisella kädellä korvaansa, joka tuntui vingahtavan vain uudelleen arkuuttaan. ”Auts. Ihan hyvä suora”, Io tunnusteli irvistellen korvalehteään, ”Kaippa minä sen ansaitsin. Särkeekö lonkkaa?” Io nyökäytti päätään Ezramin suuntaan.
"Eiköhän tässä ollut tarpeeksi tälle aamulle?" Io vilkaisi vielä kysyvästi Ezramia ennen kuin kääntyi etsiskelemään miekkaansa ja sen löydettyään huokaisi syvään, selvästi pettymystä äänessään todeten lopulta: ”Kolme kolmesta.”
Ion ilme oli kuitenkin taas tutun pehmeä, kevyellä hymyllä maustettuna, vailla ärtymystä, kun tämä kääntyi takaisin Ezramia kohti. ”Pakko myöntää, en minä arvannut että sinä ihan näin kova luu olisit ollut."

User avatar
Kide
Posts: 483
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Aukiolla aamunkoitteessa

Post by Kide » Sun Sep 30, 2018 11:42 am

Kuten Ezram oli toivonutkin, ei Ioachim ehtinyt kunnon torjuntaan vaan miekkojen kalahduksesta huolimatta Ezramin isku tumahti aina nuorukaisen villapaitaan asti kalisuttaen sen alla olevaa rengaspanssaria. Vaikka isku horjutti, jäi sen vaikutus Ioachimissa lähinnä ähkäisyyn, ja se sai Ezramin tuhahtamaan puuskutuksenkin keskellä hyväksyvästi. Ei tämä nuori herra ollutkaan itsestäänselvä vastus. Pari nopeaa iskua lisää pitivät Ioachimin kuitenkin tarpeeksi kiireisenä, ja Ezram pääsi aloittelemaan loppua miekan sijasta nyrkillä. Se ei ehkä ollut kunniallisin tapa, mutta ei hänen kokemuksensa mukaan taisteluissa mitään kunniallista ollutkaan. Oli vapaita ja vankeja, eläviä ja kuolleita, ja jokainen tiesi kyllä millä puolella vaihtoehdoista halusi seistä eikä silloin keinoilla ollut väliä. Ja menihän Ioachimin aiempi potku ihan samaan kategoriaan.
Nyrkiniskua seuraava Ioachimin hätäinen huitaisu oli helppo torjua ja onnekseen Ezram sai seuraavalla lyönnillä singottua vastustajan miekan tuon otteesta. Pieni virne värisytti miehen partakarvoja, kun hän huomasi Ioachimin hapuilevan jotain vyöltään. Ezram ei kuitenkaan muistanut nähneensä siellä mitään, eikä sillä enää ollut väliäkään hänen miekkansa ollessa samassa jo painautuneena kylmän lohduttomana Ioachimin kaulaa vasten vaatimassa armotta varasuunnitelmien hylkäämistä. Sinisistä silmistä paistoi läpi tappion sapekas tuntu ja sen nostattama uhmakkuus. Ezram kurtisti kulmiaan odottaessaan yhden jos toisenkin matelevan sekunnin ajan, yrittäisikö Ioachim sittenkin jotain temppua, yrittäen samalla tasata hengitystään. Nuorukaisen ilme lähti kuitenkin sulamaan ja vaihtui nopeasti takaisin tuolle tyypilliseksi virneeksi. Ezram veti miekkansa varoen pois ja antoi sen kärjen valahtaa viereensä ruohikkoa vasten.
"Parempi kevyt tälli nyt kuin kunnollinen sitten, kun sillä on merkitystä", Ezram totesi katsoessaan Ioachimin tunnustelevan korvansa kohtaloa. Hän nykäisi ylimmän soljen takistaan auki ja hieraisi nihkeältä tuntuvaa niskaansa. Syksyisen aamuauringon kalpeat säteet tuskin tuntuivat iholla, mutta harjoitus oli lämmittänyt miestä kahdenkin kesäisen auringon edestä.
"Sitä voisi helposti särkeä enemmänkin. Ihan hyvä potku", Ezram hymähti Ioachimin tiedustellessa hänen jalkansa vointia. Hän ei muistanutkaan kuinka hyvältä tuntui harjoitella ihan varteenotettavan vastuksen kanssa ja väläyttikin pienen virneenalun Ioachimin suuntaan.
"Eiköhän", Ezram hymähti ja jäi odottamaan, että Ioachim saisi haettua nurmella edelleen lepäävän miekan mukaansa. Vanhalle sotilaalle tämä hikoileminen riitti oikein hyvin tältä erää, ja se myös hieman huolestutti miestä. Hänen olisi ehdottomasti verestettävä miekkailutaitojaan useammin, jottei tällainen haparoiminen enää toistuisi. Kenties tämä matka tarjoaisikin siihen vielä useamman mahdollisuuden, vaikka ei muuta antaisikaan.

"Siinä ehkä syy kolmeen kolmesta", Ezram tuhahti hiven huvittuneisuutta äänessään, mutta miehen sanojen sävy oli jo vakavoitunut hänen lisätessään: "Ei kannata olettaa mitään."
Todellisuudessa Ezram oli sitä mieltä, että ensimmäinen erä kuului puhtaasti Ioachimille, mutta piti huomion omana tietonaan. Ezramin itse olisi pitänyt tietää pirun paljon paremmin kuin olettaa mitään, mutta ehkä tämänaamuinen toimisi pitkään hyvänä muistutuksena siitä. Lisäksi Ezram tiesi tämän harjoituksen ainoastaan sisuunnuttaneen Iaochimia lisää, ja se tekisi tuolle vain hyvää. Samoten kuin se yllättävä täyskäännös Ioachimin olettaman voiton jälkeen. Tuo kokemus saattaisi vielä joskus pelastaa pojan hengen, kunhan Ioachim vain pitäisi sen mielessään.
"Ehkä viimeiset parikymmentä vuotta eivät menneet täysin hukkaan", hän totesi kuivasti ja kohautti olkiaan lähtien jo tallustamaan tietä kohti. Nuo turhat nuoruuden oletukset, kuinka ne saattoivatkaan olla vahingollisia. Ezram muisti ne hyvin itsekin. Hän muisti kyllä kuinka oli saanut lukemattomia kertoja huomata vaikeamman kautta, ettei kannattanut olettaa juuri mitään. Kannatti vain epäillä kaikkea. Ehkä Ioachimin korvan kihelmöinti olisi ainakin tämän päivän ajan hyvä muistutus oletuksien vaarallisuudesta, ja tällä nuorukainen kenties voisi välttää useammankin tulevan tällin.
"Et sinäkään hullummin miekkaa käsitellyt. Jos pitäisit ranteesi suorana myös rystypuolella, kenties olisimme edelleen tallaamassa tuota ruohikkoa", Ezram totesi taakseen Ioachimiin vilkaisten, pysähdyttyään tielle poikaa odottamaan. Hän tunsi olonsa jokseenkin virkeäksi ja heltyi suomaan Ioachimille jopa rehellisen kohteliaisuuden.
Yksi suuri syy Ezramin kohonneeseen mielialaan oli ollut myös sen tajuaminen, etteivät kahdenkymmenen vuoden taidot tänä aamuna olleetkaan tuoneet mukanaan synkkiä muistoja. Se ajatus oli saanut miehen tyypillisen tuiman ilmeen pehmenemään ja hän paransi ryhtiään heidän lähtiessään kävelemään takaisin majatalolle.
"Miekkojen palautushan on sopiva juoksuharjoitus häviäjälle?" Ezram naurahti lopuksi ja tarjosi harjoitusmiekkansa kahvaa Ioachimille virnistäen. Ehkei tämä ollut lainkaan hullumpi aloitus päivälle, olipa iltapäivällä luvassa millaista patsastelua tahansa.

User avatar
Anlie
Posts: 113
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Aukiolla aamunkoitteessa

Post by Anlie » Fri Oct 05, 2018 7:24 pm

Ioachim henkäisi ilmoille höyrypilven ja hillitsi halunsa pyöräyttää silmiään Ezramin jakaessa vakavalla ilmeellä viisauksiaan. Sen sijaan hän vain hymähti tämän sanoille ja lupasi itselleen ettei Ezramin ikäisenä käyttäytyisi samalla autoritäärisellä vakavuudella. Kohottaen yllättyneenä kulmiaan jo Ezramin kääntyneelle selälle, Io havahtui ajatukseen että ehkä Ezram katui sotilasuraansa, kun tämä aina siitä mainitessaan tuntui suhtautuvan asiaan niin kovin nuivasti. Io harppoi rivakasti Ezramin perään, mutta vilkaisi kuitenkin taakseen nurmikenttää. Ruohonkorret olivat suurilta osin heidän jäljiltään laonneet ja heinikkoon oli muodostunut varsin mielenkiintoisia kuvioita, ja aamuaurinko näytti sulattaneen kuuran pois. Osin kosteus oli imeytynyt myös Ion lahkeisiin, päätellen niiden liimautumisesta pitkin hänen jalkojaan, mutta harjoittelun tuoksinasta päästyään Io alkoi kiinnittää huomiota ihonsa kipakkaan pistelyyn vasta nyt.

Mahtoiko johtua rasituksesta ja aamun viileydestä, Io tunsi poskiansa kuumottavan kuullessaan Ezramin kommentin. Io kohotti kättään hämmentyneenä ja vilkaisi rannettaan, naurahtaen sitten päätään pudistaen ja iski kätensä Ezramin olkapäälle, ohjaten tätä napakasti kääntymään paluumatkan suuntaan. "Vielä suolaakin haavoihin", Io huokaisi mutta tämän kasvot kuitenkin loistivat niille levinneestä virneestä. "Olen päästänyt itseni liian helpolla harjoittelun suhteen viime aikoina. On vielä niin paljon opittavaa", Io totesi suunnaten sanat lähinnä itselleen ja nyökkäsi sanojensa päätteeksi, kuin olisi tullut johonkin päätökseen. Tavallaan olikin, ainakin ajatus oli virinnyt. Hän tarvitsisi jotakin muutakin kuin yksinäisiä keikkamatkoja, tai todella päätyisi Ezramin esittämän esimerkin mukaisesti pusikkoon tikari reidessä ja miekka aataminomenasta törröttäen.
Ioachim tarttui Ezramin tarjoamaan miekan kahvaan ja nyökkäsi ponnekkaasti tuolle vastaukseksi. Astuen jo muutaman puolittaisen juoksuaskeleen Ezramin ohi, Io vielä kääntyi kohti Ezramia ja katseli tätä puolittain hymyillen: "Kiitos."
Nopeasti kääntyen takaisin menosuuntaan, kuuntelematta vastasiko Ezram jotakin tai ei, Io lähti hölkkäämään kohti sepän pajaa miekat kourassaan.

//Kiitokset hauskasta pelistä! ^^

Locked