Page 1 of 3

Kysymyksiä yli aikakausien

Posted: Mon Nov 12, 2018 8:51 pm
by Kuparirapu
//Tinanja, ja Taenyathar juttutuokiolle//

Majatalo "Seitsemän Kissaa" oli rauhallinen ja hiljainen, vaikka aina silloin tällöin muutamat uteliaat katseet pysähtyivät yksinään pöydän ääressä istuvaan vanhaan Rheanhaltiamaagikkoon. Llianjinin asento oli jännittynyt, hänen nojatessa yhteen puristamiinsa rystysiin ja tuijottaen tyhjästi pöydän uurteista pintaa. Silloin tällöin hän siemaisi seuranaan olevasta pikarista omenaviiniä, mutta pääasiassa hän uppoutui keskittyneesti pohdintoihinsa. Hän pohti kaikkea mitä he olivat aiemmin päässeet todistamaan, mitä se tarkoittaisi tulevaisuutta ajatellen.
"Lohikäärme...lohikäärme ja jätti," hän toisti mielessään. Olennot jotka olivat nähneet maailman kun se oli vielä ollut nuori ja kesyttämätön, ja joiden ymmärrys saattoi ylittää kaikkien maan viisaiden ihmisten, haltioiden kuin peikkojenkin yhteiset tiedot. Mitä kaikkea he voisivat oppia heiltä. Mitä kaikkea hän voisikaan kuulla?
Vanha haltia huomasi pidättäneensä hengitystä ja huokaisten puhalsi keuhkonsa tyhjäksi. Kuinka hän voisi valmistautua tällaiseen tilaisuuteen, tietämättä mitä Taenyathar edes halusi häneltä? Olisiko mikään hänen näkemyksensä lohikäärmeen silmissä vain lapsen tietämättömyyttä? Heidän edessään tulisi olemaan Antezin kääpiökaupunki...voisivatko he todella päästä sinne? Miten kääpiöt oikein suhtautuisivat ulkopuolisiin kaiken eristyksensä jälkeen? Mitä he tekisivät Aleon suhteen?
Llianjin hautasi kasvonsa käsiinsä lannistuneesti. Niin monta kysymystä pyöri hänen mielessään että joku toinen olisi varmaan voinut mennä niistä kaikista järjiltään. Llianjin päätti, että hänen täytyi jossain vaiheessa alkaa merkitä muistiin kaikkea mitä oli tapahtunut. Olisikohan kylässä nahkuria, joka osaisi valmistaa hänelle pergamenttia...?
Jossain vaiheessa ovi oli kolahtanut merkiksi siitä, että joku oli astunut sisään. Llianjin havahtui mietteistään ja nosti katseensa nähdäkseen kuka ovella oli. Joku heidän ryhmästään, joku paikallinen...vai se henkilö jonka tapaamista Llianjin yhtä aikaa odotti ja jopa pelkäsi.

Re: Kysymyksiä yli aikakausien

Posted: Mon Nov 12, 2018 9:06 pm
by Tinanja
Taenyathar tuskin herätti huomiota kulkiessaan kiireisen Thalassahaltiakylän lävitse. Hän oli vieraillut usein täällä vuosien varrella, toisinaan samassa hahmossa kuin nytkin - läpi kulkevana seikkailijana, joka saattaisi viipyä päivän jos toisenkin kylän piirissä. Nyt hänen yllään päälimmäisenä oli karvareunuksinen, vihertävä viitta, jonka helma roikkui hänen polviensa tasalla. Sen alla oli vyötäisiltä kiinni sidottu muutaman lämpimän kangaskerroksen luoma liivi, tylsän harmaata. Alla pitkähihainen tunika ei myöskään herättänyt huomiota - ja oli samaa sävyä tummanharmaiden housujen kanssa. Housujen lahkeet oli työnnetty aikaa ja elämää nähneisiin saappaisiin, ja viitan huppu varjosti kasvonpiirteitä juuri sopivasti, ettei niistä erottanut tarkasti mitään profiloivaa.

Haltiahahmoisen lohikäärmeen askeleet johdattivat tämän majatalolle, jossa tuo oli sopinut tapaavansa Llianjinin - yhden näistä Tanamorista tänne päätyneen seurueen jäsenistä. Vaikka Taenyathar oli varma, että tuolla haltialla oli paljon kysymyksiä… hänellä oli omansa. Nämä näyt, joista tuo oli aiemmin maininnut, ei lohikäärmeellä ollut tietoa. Mutta mikäli tuo puhui totta, ja näyt olivat todellisia, eivätkä tämän mielen sivutuotteita ties mistä syystä, olisi mahdollista, että joku jumalista puuttui tilanteeseen. Se kääntäisikin homman suuntaan tai toiseen… Eikä hän voinut olla kiinnostumatta siitä, mihin.
Joten nyt hän koputti lyhyesti tuon haltiamiehen, Llianjinin huoneen oveen ennen kuin astui sisälle. Tuo työnsi oven perässään kiinni ja laski hupun niskaansa antaessaan katseensa vaeltaa pitkin huonetta, viimein osuen pöydän ääressä istuvaan haltiamieheen. Tämä näytti siltä, että olisi maansa myynyt niin sanotusti - hartiat painuneina, kädet yhteen painettuina, rystyset valkeina. Haltiahahmoinen lohikäärme antoi viitan illuusion tippua harteiltaan, vaatekappaleen kadotessa kokonaan hänen asustaan, kun muutamat askeleet veivät hänet huoneen resuiselle nojatuolille istumaan.

"Iltaa", tämä sanoi lopulta, kun tuo haltia ei näyttänyt avaavan keskustelua. "Tiedän, että... sinulla on varmasti kymmeniä, satoja kysymyksiä, ja minulla on iäisyys aikaa vastata niihin... Ja lupaan vastata niihin parhaani mukaan. Mutta nyt, minun on pahoiteltava, että valehtelin sinulle aamupäivällä, ensitapaamisellamme", Taenyathar sanoi hiljaa, puheen soljuessa hiljaisena hänen huuliltaan, tasaisena sanojen virtana. "Sillä minä en ole vastuussa näyistäsi, vaikka aamulla tilannetta pyrin rauhoittamaan sanomalla niin... Mutta, haluaisin tietää, mitä olet nähnyt, missä tilanteissa, ja ehkä sitten... ehkä sitten osaan kertoa, mistä ne voivat johtua", oli se syy tuossa haltiassa tai jossain korkeammassa voimassa. Keldruth, tai hän itse ei ollut niitä aiheuttanut, se oli ainut varma asia, jonka hän sillä hetkellä saattoi asiasta sanoa. Asiasta, joka kiehtoi hänen mieltään enemmän, kuin hän olisi halunnut myöntää.
"Sillä epäilen, että taustalla voi olla muutakin kuin vain valtiaslohikäärmeen herääminen... mutta on turha arvailla ennen kuin kaikki faktat ovat pöydässä."

Re: Kysymyksiä yli aikakausien

Posted: Wed Nov 14, 2018 8:02 pm
by Kuparirapu
Vanha haltia kohottautui jo seisomaan kun ovi aukeni ja hänelle tuntematon haltia astui sisään. Mutta sitten Llianjin katsoi tätä silmiin, ja hitaasti hän vajosi takaisin tuoliin. Miten tuo oli mahdollista? Hänen edessään käveli siivekäs lohikäärme, joka ei olisi todellisessa muodossaan mahtunut koko rakennukseen paitsi ehkä kiertymällä kerälle kuin käärme. Mutta ainoana vihjeenä siitä olivat nuo kirkkaat, luonnottoman kirkkaat silmät jotka Llianjin kykeni tunnistamaan. Nyt, kun he olivat suljetussa tilassa kaksin, saattoi vanha haltia miltei tuntea noista silmistä huokuvan paineen ihollaan.
Llianjin seurasi haltian...lohikäärmeen...jokaista askelta huoneen poikki, eikä häneltä jäänyt huomaamatta kuinka tämän viitta katosi näkyvistä. Hänen kätensä puristuivat hetkeksi toisiaan vasten ennen kuin Llianjin pakotti ne rentoutumaan. Hän ei sanonut mitään, vaan seurasi Taenyatharin jokaista liikettä kuin olisi voinut lukea tämän sorjasta muodosta vastauksen johonkin kysymykseensä. Ja kun toinen puhui, Llianjinilta meni muutama sana muistaa etteivät he keskustelleet nyt mielen välityksellä.
"Iäisyys aikaa vastata...? Valitettavasti minulla ei ole ikuisuutta, ei ainakaan enää," hän ajatteli kuivasti. Vaan sitten Taenyathar lausui sanat, jotka tuntuivat pysäyttämään Llianjinin ajatukset tyystin. Hän tuijotti lohikäärmettä silmät leviten hitaasti, sitä mukaan kun hän ymmärsi mitä tuon tunnustut tarkoitti, ja väri näytti katoavan Llianjinin kasvoilta.
"Mutta sinä, sinä sanoit...siis te sanoitte että...että...," hän änkytti ja osoitti Taenyatharia vavahtelevalla sormella. Mutta mikään kielto ei voinut enää estää ajatuksen etenemistä Llianjinin mielessä, ja yhdellä nykäyksellä hänen ainoa ymmärryksensä tästä koko tilanteesta nykäistiin tyhjän päälle. Se yksi tyyni ajatus myrskyn keskellä, johon hän oli luullut voivansa tukeutua. Hengittäen lyhyinä puuskahduksina vanha haltia nojasi raskaasti pöytää vasten ja hänen kätensä olivat alkaneet vapista selvemmin.
"Jos edes lohikäärme ei voinut...ei yrittänyt puhua sillä tavalla, kuka se on voinut olla? Tässä maailmassa ei ole, kautta roudan ja kuoleman, sellaista maagikkoa joka voisi tehdä niin. Ei voi olla! Ei, me tietäisimme jos joku yrittäisi sellaista! Mutta jos...jos..."
Llianjin piteli otsaansa ja yritti puristaa toista kättään nyrkkiin. Hän ei uskaltanut edes katsoa Taenyatharia, vaan lausui enemmänkin itselleen:
"Tässäkö se nyt on, olenko viimein menettämässä järkeni? Äänistä se alkaa, niinhän Harmaasilmä silloin sanoi."
Nostamatta vieläkään katsettaan hän hengitti syvään ja lausui:
"Alkujaan näin niitä vain öisin. Unissani, siis. Kuulin sanoja ja näin...paikkoja. Sellaisia joita en aluksi tunnistanut. Mutta alusta asti ne yrittivät selvästi ohjata minua, tai meitä kaikkia, johonkin. Mutta sitten, kun olimme Tanamorissa...olin täysin valveilla, ja silti yhtäkkiä se ääni puhui minulle. Hetken ajan näin kaupungin kuin se oli ollut vuosituhansia sitten, ja ääni neuvoi meidät suoraan herra Om'ardan kantaman aseen luokse. Sen saman jolla kumppaninne Keldruth herätettiin. Ja viimeisenä tässä kylässä, jälleen unessani näin patsaan jonka luokse saavuimme ja kohtasimme teidät. Ja sanotte että se ei ollut teidän tekoanne, niin kenen sitten?"
Nyt Llianjin nosti katseensa Taenyatharia kohti ja hänen silmistään näki ettei hän olisi mitenkään halunnut hyväksyä vielä sanomatta jätettyä vaihtoehtoa.

Re: Kysymyksiä yli aikakausien

Posted: Wed Nov 14, 2018 8:31 pm
by Tinanja
Taenyathar antoi Llianjin sulatella hänen sanojaan. Oli yllättävää, että tuo oli tukeutunut hänen aamuisiin sanoihin niinkin paljon, että nyt kommentoidut asiat näyttivät sekoittavan tämän mielen tasapainon ainakin hetkellisesti myrskyksi tyyneyden sijaan. Oli myös yllättävää, että tämä kuitenkin jatkoi puhumistaan sen jälkeen, ajatusten virtana. Lohikäärme antoi tuon puhua suunsa puhtaaksi, näyttäen kohtalaisen ilmeettömältä tarkkaillessaan maagikon sisällä aaltoilevaa magiaa, tämän levottomia ajatuksia, jotka purkautuivat epätasaisen sävyisinä, magian kanssa yhtä lailla aaltoilevina epäuskoisina sanoina. Tuo ei voinut olla tuntematta pientä myötätuntoa tuota haltiaa kohtaan - olihan tämän maailmankuva juuri käännetty ylösalaisin, ja tuo sentään näytti käsittelevän sitä vielä ihan lähes loogisesti. Toivottavasti tämä jatkuisi - se helpottaisi asian selvittämistä merkittävästi. Eniten Taenyathar tosin yllättyi miehen sanoista ja niiden sisällöstä: tämän mukaan näyt olivat ensin tulleet unissa, selkeinä ja erikoisina, mutta myös valveilla, Tanamorissa kun nämä olivat etsineet Keldruthin herättävää avainta. Ja siitä eivät tienneet monet - Taenyatharkaan ei ollut täysin varma, missä päin Tanamoria, ja minkälaisen lukon takana miekka oli ollut. Tuon sanojen kohdalla Tanamorista tuon silmien edestä vilahti pieni tumma varjo, kuin kulmien kurtistus, tyytymättömyys siihen, mitä hän oli juuri kuullut. Samantien se tosin oli poissa, ja tilalla oli jälleen se tyyneys, joka siinä oli ollut aiemminkin.

"Voit hyvin sinutella, Llianjin", lohikäärme huomautti ohimennen - oli kyllä huomannut Llianjinin korjaavan sinuttelunsa teitittelyksi. Ehkä tuon nimellä puhuttelu palauttaisi tämän maanpinnalle ajatuksistaan? "Ymmärrän, että.. maailmankuvasi ja uskomuksesi ovat järkkyneet", Taenyathar jatkoi sitten hiljaa. "Näytät käsitelleen sitä paremmin, kuin mitä moni muu olisi voinut käsitellä", lohikäärmeen rauhalliset sanat saivat pientä lisätehoa siitä tuskin huomattavasta hymynkareesta, joka tuon haltiahahmon kasvoille nousi hetkeksi. Mutta Llianjinin aiemmat sanat olivat vahvistaneet hänen epäilyksiään siitä, että jumalten tähän sotkeutuminen oli hyvin mahdollista.
"Valtiaslohikäärme oli alunperin Salinjen, tulen jumalattaren lemmikki ennen kuin menetimme mahdollisuuden kommunikoida sen kanssa", Taenyathar sanoi sitten tauon jälkeen. "Luomistyönsä, ja valtiaslohikäärmeen pois lukitsemisen jälkeen en ole kuullut tai nähnyt merkkiäkään siitä, että jumalat olisivat heränneet mahdollisesta horroksesta, johon he vaipuivat tämän jälkeen... Ennen kuin nyt", lohikäärme sanoi sitten. No, jos tuo oli seotakseen, ei olisi enää merkitystä sillä, mitä hän sanoi. Mutta toisaalta - tuo oli käsitellyt tilanteen kohtalaisen hyvin tähänkin saakka, joten ehkä myös jatkossakin?
"Epäilen, että Salinje yrittää itse korjata jälkiään auttamalla tiellänne, seuraamalla jälkiä jotka jätettiin vuosituhansia sitten. Ehkä siksi hän johdatti teidät, sinut, Tanamoriin sekä sieltä tänne tapamaan minua sekä Keldruthia."

Re: Kysymyksiä yli aikakausien

Posted: Thu Nov 15, 2018 8:48 pm
by Kuparirapu
Llianjinin huulilta kuului lyhyt, iloton naurahdus.
"Luulin vain eläneeni tarpeeksi kauan, ettei mikään voisi enää yllättää minua näin. Ehkä on parempi etten enää tämän jälkeen edes ajattele niin, ken tietää mitä vielä joutuisin näkemään."
Hän pudisteli yhä päätään hieman järkyttyneen näköisenä, mutta sentään vanha haltia kykeni nojautumaan tuoliaan vasten. Jotenkin hän tunsi voivansa näyttää oman epätietoisuutensa Taenyatharille, mitä hän ei olisi halunnut tehdä yhdenkään ryhmän jäsenen edessä. Nyt hän seisoi tietämättömyyden ja vastaamattomien kysymysten reunalla, ja ainoastaan lohikäärmeellä oli tietoa vastata hänelle.

Taenyatharin seuraavat sanat saivat Llianjinin kulmat painumaan tavalla, josta oli vaikeaa tulkita mitä hän ajatteli.
"Horroksesta." hän toisti hitaasti. Siksikö maailma oli ollut hiljainen...heidän läsnäolostaan? Llianjin ei juuri nyt suostunut käyttämään oikeaa sanaa heille, se tuntui hänestä jotenkin ansaitsemattomalta.
"Se tietenkin selittäisi...mutta jos sanomasi on totta. Että tämä valtiaslohikäärme olisi luotu...lemmikiksi," Llianjin jatkoi ja viimeisen sanan hän yskähti ulos kuin pakotettuna, "Niin miksi he eivät itse tee asialle jotain? Miksi meidän pitäisi siivota heidän itse järjestämänsä sotku?"
Vanha haltia kuulosti jopa hieman haastavalta, ja sanojensa painoksi hän mulkaisi ylös kattoa kohti kulmiensa alta. Tähän asti he olivat horrostaneet, mutta nyt he siis olisivat hereillä. Ja jos he kerran puhuivat suoraan hänelle vaikka valveilla, niin saisiko hän pian tulenvasaman taivaalta niskaansa jos lausuisi ääneen herjaavia sanoja?
"Onko minulla edes mahdollisuutta kieltäytyä?" hän kysyi yllättäen, ja katsoi jälleen Taenyatharia. Llianjin ei niinkään ollut uhmakas lohikäärmettä kohtaan, mutta tämä edusti kuitenkin elävää todistetta tästä koko hulluudesta. "Onko kenelläkään meistä mahdollisuutta? Ingvild, nuori Ioachim, herra Barragan, jopa Om'arda joka on melkeinpä elänyt koko elämänstä tällaista varten, voiko kukaan meistä kääntyä ympäri ja kieltäytyä tästä vastuusta? Vai onko kohtalon virta heidän käsissään tavalla, jota me kuolevaiset emme voi edes ymmärtää? Tapahtuvat virtaavat eteenpäin, tahdoimme sitä tai emme, ja jokainen meistä toteuttaa oman osamme jossain heidän suuressa pelissään."

Re: Kysymyksiä yli aikakausien

Posted: Fri Nov 16, 2018 8:09 pm
by Tinanja
"No, minullakin on paljon asioita näkemättä vuosituhansista huolimatta", pieni tuhahdus kertoi lähinnä huvittuneisuudesta tuon haltian aiempaan ajatukseen siitä, ettei mikään voisi yllättää tuota. Ehkä tuo oli tuudittautunut ainakin lähes todistettuihin faktoihin ja näkemäänsä ajattelemattakaan, että jotain muuta voisi olla kaiken sen takana tai sen lisäksi?

"Valtiaslohikäärmeen rooli... muokkaantui tämän luomisen jälkeenkin. Kyllä, lohikäärme oli Salinjen lemmikki ja tämän lemmikkiprojekti, mutta valtiaslohikäärmeen oma harkinta ohjasi tätä enemmän tarkkailun, rauhan sekä järjestyksen ylläpidon suuntaan kuin päämäärättömään vaelteluun. Ja tämä sopi, se toi rauhaa, selkeyttä, ainakin jonkin aikaa", Taenyatharin ääni värähti tuskin huomattavasti - hän oli menettänyt monta tuttuaan, ja läheisempiäkin tuttavuuksia.
"Mutta kyllä, yleinen uskomus jumalten kadotessa oli se, että he olivat käyttäneet kaikki voimansa luomistyöhön, ja siksi vaipuneet horrokseen. Hiljaiselon pituutta muiden näkökulmasta selittää hyvin, hyvin hidas ajankulu, ajankäsitys, joka todennäköisesti kuolemattomilla, tai lähes kuolemattomilla on", Taenyathar ei itse asiassa ollut varma, olivatko jumalat kuolemattomia, mutta nämä olivat halutessaan aineettomia, näiden ajan kuluminen oli hyvin, hyvin hidasta heihin... lohikäärmeisiinkin verraten - puhumattakaan esimerkiksi haltioista, ihmisistä... tai eläimistä. "Tämän vuoksi valtiaslohikäärme jäi muiden harteille... ja siltä se näyttää tälläkin kerralla jäävän. Se, ovatko asiaan puuttuvat sinä ja seurue, jonka kanssa olet matkustanut, vai joku muu, tuskin on merkitystä jumalten suunnitelmille, tai valtiaslohikäärmelle. Luulen Salinjen nähneen vain mahdollisuuden, kun kiinnostuitte ongelmasta...", sillä kukapa ei olisi halunnut korjata jälkiään näin vuosituhansien jälkeenkään? Tuskin Salinje halusi tuhota omaa osaansa luomuksistaan, jotka näyttivät elävän tyytyväisinä elämäänsä päivästä toiseen.
"Mutta nyt filosofointia suurempi ongelma on se, että valtiaslohikäärme on silti vapaana edelleen. Lisäksi, mikäli näkysi nyt ovat Salinjelta, voi melkein odottaa, että ennemmin tai myöhemmin niistä tulee olemaan apua...", Taenyathar näytti jopa hetken aikaa mietteliäältä. Mutta oli aika vaihtaa aihetta ja jatkaa tästä keskustelua Keldruthin kanssa vielä myöhemmin.
"No, minä sain vastaukseni. Mitä sinä haluat kysyä?"

Re: Kysymyksiä yli aikakausien

Posted: Sun Nov 18, 2018 7:35 pm
by Kuparirapu
"Ajatus, että askeleitamme vahtii joukko olentoja, joiden näkemyksiä en ehkä voisi edes ymmärtää, ei ole kovinkaan huojentava," Llianjin totesi ja vilkaisi uudelleen kattoa kohti. Mutta sitten hän jatkoi sanoen:
"Eli jos meille kävisi jotain, he vain ohjaisivat jotkut toiset valtiaslohikäärmeen perään?"
Miten Llianjin voisi sallia sellaisen? Ehkä tämäkin oli vain heidän ovelaa suunnitelmaansa, mutta Llianjin ei voisi kestää ajatusta että kieltäytyessään hän saattaisi tuomita jonkun toisen samaan hulluun yritykseen. Jonkun häntä nuoremman ja kokemattomamman. Ja jos hän epäonnistuisi, joutuisi joku seuraava samaan tulikokeeseen. Eli hänen olisi pakko nähdä tämä tehtävä niin pitkälle kuin mahdollista, tai hänen omatuntonsa ei antaisi enää siunaamaa rauhaa. Llianjin huokaisi lannistuneesti ja mutisi:
"Jos he voivat lukea ajatuksiani, niin juuri nyt siellä saattaa näkyä muutamia joiden sävy ei ole turhan kohtelias. Mutta minun on näemmä vain hyväksyttävä tämä tilanne."
Hän yritti ryhdistäytyä, Taenyathar oli antanut hänelle luvan esittää kysymyksiä ja niitä Llianjinilla oli vaikka kuinka. Lohikäärmeenkin kärsivällisyydellä taisi kyllä olla rajansa, joten vanhan haltian täytyi karsia ne tärkeimpiin. Muistellen hetkeä jolloin hän oli ymmärtänyt seisovansa sekä lohikäärmeen että jätin edessä Llianjin kysyi:
"Mitä, mitä jäteille tapahtui? Jäikö heitä enemmänkin, Keldruthin lisäksi siis? Ihmisten ja haltioiden legendat ovat täynnä ristiriitaisia tietoja, eikä kukaan tiedä mitä Atlashaltioiden perimätiedossa mahtaa olla talletettuna. Ilmeisesti historia on sielläkin hämärtänyt totuuksia, kuten Om'ardan reaktiosta kävi ilmi..."
"Entä sitten lohikäärmeet?" Llianjin jatkoi, ja hänen äänensä muuttui hieman innokkaammaksi: "Siis sinä ja lajitoverisi. Missä olette pysyneet piilossa tämän ajan, ja miksi? Minä törmäsin kerran nuoruudessani lohikäärmeeseen, tosin etäältä ja silloinkin pelkäsin henkeni puolesta. Oletteko vältelleet muita lajeja?"
Unohtaen hetkeksi aiemmat, synkän fatalistiset ajatukset vanha haltia muisti uniin liittyneen yksityiskohdan joka hänen oli täytynyt jo useasti palauttaa mieleensä unien hämäristä.
"Unissani, tai siis yhdessä näistä näyistäni kerrottiin että valtiaslohikäärmeen heikkous olisi...magia. Tarkempaa selitystä en saanut, ja olen pohtinut sitä jo pidemmän aikaa. Tiedätkö asiasta jotain? Minkätyyppinen magia mahtaisi olla kyseessä, ja tarkoittaako se että muutkin lohikäärmeet olisivat alttiita juuri magialle?"

Re: Kysymyksiä yli aikakausien

Posted: Sun Nov 18, 2018 7:55 pm
by Tinanja
"En voi vastata jumalten puolesta... en ole kuullut tai nähnyt mitään vihjeitä heistä ennen kuin kuulin näyistäsi. Emmekä voi olla varmoja, että näyt tulevat jumalilta", Taenyathar vastasi Llianjinille tätä arvioiden katsellen. Tosin Llainjinin kertomus näyistä kuulosti liian loogiselta siihen, että näyt olisivat tuon aivojen tai jonkin sairauden sivutuotetta - varsinkin kertomus siitä, miten nuo olivat löytäneet miekan Tanamorista. Taenyatharkaan ei ollut varma, mihin Tanamorissa oli ollut piilotettuna Keldruthin heräämiseen tarvittava avain - ja jumalat olivat olleet se osapuoli, joka aseen oli piilottanut yhdessä muinaisten Atlashaltioiden kanssa. Mutta jokin tässä silti haisi, eikä lohikäärme osannut painaa sormeaan juuri sen kohdan päälle. Miksi juuri nyt? Mitä Salinje halusi? Vai oliko takana joku muu jumalista kuin Salinje itse? Mikseivät nämä olleet estäneet lohikäärmeen heräämistä, vai olivatko nämä olleet jopa osallisina siihen? Tästä täytyisi ehdottomasti keskustella Keldruthin kanssa, Taenyathar ajatteli ennen kuin käänsi huomionsa takaisin maagikkoon, joka näytti siltä että halkeaisi uteliaisuudesta ennemmin tai myöhemmin.

Näköjään tuo ei ainakaan aloittanut helpoilla tai pienillä kysymyksillä, vaan suoraan aiheeseen jäteistä. Tämä sai nojatuolilla istuvan lohikäärmeen hymähtämään vähän.
"Suuruutta kysymyksiltäsi ei ainakaan puutu", tämä huomautti lyhyesti, mietteliäänä. Mutta vastaus itsessään oli helppo, tilanne jättien lähdön aikaan oli ollut sekalainen, ja ikäväkin, mutta se, mitä jäteille oli tapahtunut, oli selvää. "Jätit lähtivät Incarin mukana ilmapiirin muuttuessa epäystävälliseksi ja vaikeaksi heille. Vain muutamia jäi, ja Keldruth on tietojeni mukaan tällä hetkellä ainakin ainut, joka on hereillä", Taenyathar sanoi sitten. "Mantereen pohjoisosista lohkesi suuria saaria, joiden mukana sekä Incar että jätit katosivat. En tiedä, miten pitkälle pohjoiseen nämä saaret ovat siirtyneet, ja käsittääkseni teillä... ihmisillä ja haltioillakin on tästä edelleen perimätietona kulkeutuneita legendoja?" Taenyathar vilkaisi kysyvästi Llianjiniin.

"Lohikäärmeet... minä myös, olemme aina olleet melko erakoita, varsinkin kun aikakaudet vaihtuivat epäsuotuisiksi", Taenyathar vastasi sanojaan hitaasti venyttäen, kuin olisi miettinyt, mitä sanoisi. "Suurin osa jäljellä olevista lohikäärmeistä asuu vuoristojen asumattomilla alueilla, pohjoisen metsissä tai asumattomilla saarilla", lohikäärme sanoi sitten. "Uskoisin, että populaatio lasketaan korkeintaan sadoissa...", se oli varmaan ensimmäinen kerta, kun selkeästi oli kuultavissa äänestä pientä haikeutta, surua tai ahdistustakin. "Osa käyttää hyödykseen muodonmuuttamista, kuten minä, mutta on pääsääntöisesti helpompaa ja turvallisempaa pysyä poissa muiden rotujen tieltä", tuo naurahti hiljaa. "En usko, että kukaan tuntemistani lohikäärmeistä istuisi tässä vastailemassa kysymyksiisi... minä yritän täyttää ne saappaat, jotka valtiaslohikäärme jätti kirjaten ylös tapahtumia, tietoa ja pitäen silmällä kaikkea, mitä tapahtuu, mistä kuulen tai näen mitään", Taenyathar kohautti vähän olkapäitään. Llianjinin tuodessa esiin magian, Taenyathar hymähti vähän.
"Valtiaslohikäärmeelle ehkä... Mikäli tilanne ei ole muuttunut miksikään", lohikäärme vastasi. "Mutta... voin liioittelematta sanoa, että muut lohikäärmeet ovat maagisimpia olentoja mitä maa päällään kantaa. Kuvittelisitko, että jonkun haltian tai ihmisen magialla voisi muuttaa ulkonäköä näinkin paljon, näin pitkäksi aikaa?"

Re: Kysymyksiä yli aikakausien

Posted: Fri Nov 23, 2018 9:53 pm
by Kuparirapu
"'Ja niin jäivät jälkeen lapset haltian ja ihmisten, Suuren Kansan kadotes' taakse aavan meren'," Llianjin lausui mietteliäänä, siteeraten vanhaa sankarirunoa joka kertoi kuinka maailmaa aiemmin asuttanut salaperäinen kansa katosi tai lähti pois. Eli tarinaa jättien katoamisesta. "Vanhaan aikaan heitä ei välttämättä edes kutsuttu jäteiksi, ja yhtenäistä legendoille on vain heidän katoamisensa äkillisyys ja salaperäisyys. Jotkut lähteet kyllä mainitsevat kuinka maa olisi järkkynyt ja taivas hehkunut kuin tulessa, mutta sellaiset on yleensä sivuutettu muinaiskansojen maailmanlopun hysteriana," hän lisäsi ja asettui tuolillaan paremmin.
Hetken ajan vanhan haltian katse kääntyi jonnekin kauas, kuljettujen ja kulkemattomien polkujen taakse:
"Mutta maailmassa on siis yhä olemassa lohikäärmeitä. Jossakin tuolla. Kuinka haluaisinkaan lähteä etsimään heistä jotakuta, keskustella hänen kanssaan ja kuulla maailmasta jonka nykypäivänä historiakin on miltei unohtanut. Mutta en tiedä,voinko riskeerata sellaiselle yritykselle henkeäni, ja muotoaan muuttanutta lohikäärmettä voi olla mahdoton löytää muiden rotujen joukosta. Ellei..."
Llianjin kohotti katseensa, ja katsoi Taenyatharia hetken aikaa, empivästi.
"Ellet sinä ole halukas kertomaan menneisyyden salaisuuksia. Juuri nyt käsissämme on tietenkin paljon suurempi urakka, ja kuten sanoin, en voi edes tietää selviänkö näkemään sen kaiken loppua. Mutta tiedä, että kaikki tieto joka on sallittua jakaa kuolevaisille roduille, olisi turvassa minun käsissäni jos voit sitä jakaa kanssani."
Llianjin ei painostanut asiaa, sen verran hän oli jo tästä keskustelusta oppinut. Valtiaslohikäärmeen pysäyttäminen, ja mahdollisesti Jumalten suunnitelman toteuttaminen, oli nyt tärkeämpää kuin hänen tiedonjanonsa.

Hän kuvitteli aistivansa Taenyatharin vastauksessa pienoisen terän, mutta toisaalta Llianjin oli saattanut olla lohikäärmeen mielestä epäkohtelias kun oli udellut heidän heikkouksistaan. Tämän kysymykselle vanha haltia kuitenkin pudisti lyhyesti päätään.
"En kuvittelisi," hän totesi vilpittömästi. "Olen oppinut, kokenut ja kärsinyt itse magian rajoituksista niin useasti että tunnistan mikä on mahdollista...kuolevaisille. Mielen ja silmän hämääminen voi onnistua, mutta sekään ei voi hävittää asioiden todellista kokoa ja olemusta. Ja tuo...tuo on enemmän kuin kukaan maagikko voisi edes unelmoida tekevänsä."
"Valehtelisin, jos väittäisin etten haluaisi tietää kuinka tuo loitsu tapahtuu. Monta kertaa olen katsonut lintuja taivaan korkeuksissa ja toivonut voivani liittyä niiden joukkoon, pois maan kahleista ja katsoa maailmaa korkeuksista joko haukan tai kenties jopa lohikäärmeen hahmossa. Tai sukeltaa merien syvyyksiin merilohen suomuissa. Mutta ehkä sellainen tieto ei ole sallittua tulla haltioiden, ihmisten tai edes peikkojen tietoon," hän lausui hieman kaihoisan kuuloisesti. "Perimätiedon mukaan lohikäärmeiden mahti on tarpeeksi suurta, ettei muilla kuin toisen sellaisen loitsuilla olisi edes vaikutusta niihin. Mutta jos valtiaslohikäärme on erilainen...tiedän etten ole täysin aseeton sitä vastaan, jos kohtaamme sen. Vai kenties se on vain ajan kysymys, kunnes kohtaamme sen."

Re: Kysymyksiä yli aikakausien

Posted: Sat Nov 24, 2018 10:40 pm
by Tinanja
"Sinulla on suuret haaveet rodustamme, Llianjin", Taenyathar sanoi hiljaa. "Ja siitä, että kaikki ovat yhtä ystävällisiä kuin minä olen", lohikäärme jatkoi hitaasti, haltiaa arvioiden katsellen siitä nojatuolilta, jolla istui edelleen näennäisen rennosti. "Tai siitä, että jaan tietoa enemmän, kuin on välttämätöntä tai kansantarunne jo teille ova kertoneet", lohikäärme kohotti toista kulmaansa vähän, katsellen erikoisilla silmillään Llianjinia pitkään, arvioiden tämän reaktioita.
"Ja ehkä harhaluuloja siitä, mitä tiedolla voi tehdä", Taenyathar lisäsi hiljaa Llianjinin kommenttiin menneisyyden salaisuuksista. Hän jatkaisi mielellään keskustelua tuon kanssa - tämä oli osoittanut jo suhtautumisellaan näkyihin sen, että oli keskivertohaltiaa älykkäämpi, ja valmis katsomaan asioita laajemmin kuin mitä hänelle oli opetettu. Oli tosin paljon asioita, joita Taenyathar ei uskonut tuon käsityksen ymmärtävän. Mutta hänen oli annettava jotakin, jotta hänelle annettaisiin vastineeksi jotakin.
"Mutta... käsittääkseni magiaa käyttävillä ihmisen- ja haltiankaltaisilla olennoilla on ollut suojanaan jonkin aikaa sisäoppilaitos, jossa vaalitte tietämiänne magiaan liittyviä tietoja ja taitoja, sekä opetatte niitä tuleville sukupolville", Taenyathar sanoi sitten. "Mikäli muistan oikein, sanoit kukkulan laella olevasi osa tätä yhteisöä... Ja minä tutustuisin joskus mielelläni, kaiken tämän jälkeen siihen. Jos se vain teille sopii... ja ehkä jakaa jotain perimätietoa, jonka olen vuosien varrella kerännyt."

"Magian määrä varmasti on yksi rajoittavin tekijä, mutta myös se, miten kanavoitte sitä... tarvitsette sanoja siihen, loitsuriimuja. Mutta ehkä...", Taenyathar näytti mietteliäältä. "Hyvin maagisella alueella se saattaa hämärtää rajoja... kerroit näystä Tanamorissa", Taenyathar huomautti sitten, kääntäen keskustelun takaisin siihen, mitä Llianjin oli nähnyt. "Et kertonut, mistä tarkalleenottaen sieltä löysitte Keldruthin herättäneen avaimen?" Atlashaltioiden perimätieto oli säilyttänyt erityyppisen magiankäyttötavan, joka muistutti ihmisenkaltaisista olennoista lähinnä lohikäärmeiden tapaa käyttää magiaa - mikäli niitä edelleenkään saattoi vertailla toisiinsa millään lailla.