Kuinka kulkea kääpiöiden kaupunkiin

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kuinka kulkea kääpiöiden kaupunkiin

Post by Tinanja »

Seuraava aamu koitti hämäränä. Pilvet roikkuivat satamattomasta vedestä raskaina matalalla, ja kylmä kosteus tuntui tunkeutuvan vaatteidenkin lävitse. Auringosta ei näkynyt vilaustakaan pilviverhon takaa, mutta se oli selkeästi jo noussut pimeänhämäryyden väistyttyä päivän valon tieltä. Pilvet kuitenkin hämärsivät tehokkaasti matkalaisten jyrkkää reittiä kohti kohtaamispaikkaa, kun seurue oli lähtenyt kohti noin päivämatkan mittaista matkaansa kohti Antezin sivuovea, josta Taenyathar oli heille kertonut. Ehkä tarina olisi totta, ja Ajan miekka olisi edelleen Antezissa? Ennen kuin matka edes pääsi kunnolla alkamaan, vain hetken kävelyn jälkeen pilvet eivät enää pystyneet pitämään vettä sisällään. Kylmä sade laskeutui runsaana matkalaisten päälle, pian sotkien heidän kulkemansa hiekkatienkin pehmeäksi, hiekkaisen mutaiseksi sotkuksi. Ratsunnekaan eivät näyttäneet erityisen tyytyväisiltä keliin, varsinkaan iltojen jo viiletessä, kun ensilumen satamiseen saattoi vain arvailla enää päiviä.

Viimein sekalainen seurue oli saavuttanut kohtaamispaikan, jossa puiden ja vuoren muodostamassa puoliympyrässä, hieman sateen piiskaavimmilta vaikutukselta suojassa näytti oleskelevan tummanpuhuva lohikäärme. Hitaasti silmät kääntyivät katsomaan teitä, kun samaan aikaan edellisillaltakin tuttu haltiahahmo ilmaantui suuren olennon tilalle.
"Jos tämä keli jatkuu, niin matkaan voi mennä pidempään kuin oletin", lohikäärme sanoi sitten nopean tervehdyksensä jälkeen katsellen seuruetta ja tämän varustuksia arvioiden. "Keldruth tapaa meidät ovella." Näytti siltä, että sateesta huolimatta yksikään vesipisaroista ei näyttänyt osuvan lohikäärmeen haltiahahmoon lainkaan, eikä tämä näyttänyt kastuvan kelistä huolimatta. "Mutta... meillä sen sijaan on matka vielä taitettavanamme... ", lohikäärme jatkoi ennen kuin kääntyi ja lähti kävelemään suuntaan, johon olitte muutoinkin aiemman reitin perusteella matkalla. Seuraten vuorenseinämien muodostamaa, muutamien puiden reunustamaa solaa pohjoiseen matka kohti Antezia saattoi aikaa päivän harmaudesta huolimatta.

Tyytymättömän näköinen Atlashaltia käänsi vain ratsunsa hiljaisena seuraamaan muuta seuruetta. Tämä ei ollut juuri sanonut sanaakaan päivän mittaan, ja näytti lähinnä olevan omissa maailmoissaan hyvin totuttuun tapaansa. Sen ylpeyden ja hallitun tilan seassa näkyi kuitenkin hämmennystä ja mietteliäisyyttä, jollaista tämän olemuksessa ei ollut aiemmin ollut. Näytti siltä, että Aleo oli joutunut tulkitsemaan uudelleen maailmankuvaansa, mutta ei ollut lainkaan varma vielä siitä, mikä sen lopputulos olisi. Ja hiljainen matkustaminen näytti olevan siihen pohdintaan loistava vaihtoehto. Eikä sen puheliaammalta vaikuttanut Ingvildkään, joka oli säästä huolimatta punannut huulensa ja tummentanut silmäluomiaan. Kahden paksun sadettapitävän viitan sisään kietoutunut nainen oli jopa antanut säälle sen verran periksi, että vaatteiden seasta ei vilahdellut juurikaan paljoa enempää kuin kasvojen ihoa. Naisen ratsu kulki tasaisesti, kuin veturi - joskin vähän tyytymättömän näköisenä vesisateeseen, vaikka sen selkää peittikin Ingvildin viitan kaltainen vettä pitävä huopa.

Hitaasti seurue jatkoi mutkitteluaan ripeästi kulkevan Taenyatharin perässä teille tuntemattomille poluille. Lohikäärme haltiahahmossaan näytti vuoroin kävelevän, vuoroin vaihtavan vain paikkaa paikasta toiseen polulla, ettekä erottaneet jokaista tämän askelta.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kuinka kulkea kääpiöiden kaupunkiin

Post by Kuparirapu »

Aamussa odottava harmaus teki majatalon lämpimistä ja kuivista huoneista entistä houkuttelemman tuntuisia, mutta jokainen ryhmän jäsen näytti voittavan oman mukavuudenhalunsa saapuessaan ulos. Llianjin ainakin oli hyvinkin virkeän oloinen, vaikka oli maannut hereillä ajatustensa seurana pitkälle keskiyöhön. Mutta oli kuin lopulta saapuneisiin, unen lyhyisiin tunteihin olisi tislautunut tavallista enemmän lepoa sillä vanha haltia oli ensimmäisten joukossa hevosten luona. Hän ei hoputtanut muita mutta ohjasi heitä esimerkillään sitomaan täydennetyt ruokatarvikkeet tasaisesti ratsujen selkään ja suuntaamaan heidän ajatuksensa jo eteenpäin. Ja kun heidän hahmonsa etääntyivät tietä pitkin vuoria kohti, seurasivat kylän haltioiden katseet tuota erikoista seuruetta hiljaisella uteliaisuudella niin pitkään kuin he erottuivat kiemurtelevalla tiellä.

Taenyahtarin suuri hahmo oli helppo huomata etäältäkin heiädn saapuessa aukiolle. Tosin Llianjin huomasi kuinka hänen ratsunsa heilautti päätään muutaman kerran epäluuloisest, selvästi haluttomana lähestyä tuota kummallista ja mahdollisesti vaarallista olentoa. Kaikeksi onneksi lohikäärme muutti muotonsa haltiamaisempaan suuntaan, ja eläimet suostuivat jatkamaan lähemmäs. Llianjin tervehti Taenyatharia kohottaen kättään.
"Jätin askeleet mahtavat kantaa nopeasti perille," hän tuumi ääneen silmäillen kohti eteenpäin vievää solaa. Vaitonaisesti hän vilkaisi ryhmän muita jäseniä ja nyökäten solaa kohti rohkaisevasti hän kannusti ratsuaan seuraamaan haltian muodossa kävelevää lohikäärmettä.
Llianjin käänsi huppuaan paremmin suojaksi sadetta vastaan, mutta uhrasi hädin tuskin ajatusta säälle. Jostain hänen sisimmästään oli herännyt tuttu tunne, joka oli miltei jo hautautunut elettyjen vuosien alle. Se oli seikkailunhalua, joka kurkotteli innokkaasti kohti taivaanrantaa ja mitä sen takaa paljastuisikaan. Niin vaaroja kuin suuria kokemuksiakin. Tähän asti Llianjin oli katsonut pelkästään tämän matkan päätepistettä kohti, ja alitajuisesti suunnitellut mitä sen jälkeen tapahtuisi. Mutta kylässä tapahtuneen jälkeen hän oli havahtunut arvostamaan juuri käsillä olevaa hetkeä ja tunnetta, joka seuraa kun ei tiedä minne seuraava askel mahtaa hänet johdattaa.
Oli kuin hän olisi kaiken tämän ajan vasta epäröinyt lähtöpisteensä reunalla, odottaen vain hetkeä jolloin voisi kääntyä ympäri. Mutta nyt hän ei huolehtinut paluusta tai mitä tapahtuisi myöhemmin. Oli vain yksi tie jota seurata, ja ainoa suunta oli eteenpäin.
User avatar
Anlie
Posts: 194
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Kuinka kulkea kääpiöiden kaupunkiin

Post by Anlie »

Sade ei vaikuttanut vaivaavan seurueen ihmisnuorukaista lainkaan, vaikkakin eilisillan keskustelu - tai pikemminkin sen käymättä jääminen - oli tuonut uudenlaista vakavuutta tämän kasvoihin. Harvoin hän oli ollut tilanteessa, jossa olisi todella kaivannut jotakin kouriintuntuvaa eteensä, edes hahmotelma siitä mitä hänen tulisi odottaa ja miten toimittaisiin ongelmallisessa tilanteessa. Tosin vaikutti siltä että edes heidän oppaansa ei täysin tiennyt mitä heillä tulisi olemaan Antezissa edessään, kai Taenyahtar siitä muuten olisi heitä varoittanut. Io saattoi vain toivoa, että se jokin ei ollut joukko vihaisia kääpiöitä (taas yksi Ceresin kansa jota hän ei unissaankaan olisi uskonut tapaavansa). Jokin tässä tilanteessa oli luikertelemassa Ioachimin ihon alle. Tai ehkä se tunne sittenkin oli vain sade joka rapisi miehen alati valuvan hupun ohi tämän nenälle.

Kaikesta huolimatta Ion horjumaton luotto siihen, että kaikki selviäisi omalla painollaan ja riittävällä määrätietoisuudella, puski kaikkien epäilevien ajatusten läpi ja sai miehen ulkoisen olemuksen vaikuttamaan yhtä tyyneltä kuin aina ennenkin. Jos ei pelko siitä että lohikäärmeillä olisi äärimmäisen tarkka kuulo, joka kimeistä äänistä häiriintyisi, olisi Ioa rajoittanut, hän olisi taatusti vihellellyt.

Ioachim tiesi että tuijottaminen oli kovin epäkohteliasta, mutta kuitenkin nappasi itsensä kiinni tuijottamasta ihmeissään heitä johtavan nyt kovin pienikokoisen lohikäärmeen selkää. Tällöin Io yritti kiinnittää huomiota ympäristöönsä, tai vilkaisi aika-ajoin taakseen, osaksi tarkistaakseen, että kaikki olivat mukana, osaksi yrittäen löytää jonkin merkin siitä että heitä olisi seurattu. Kuka ja miksi, siihen Iolla ei ollut ehdotusta, mutta hänestä asian tarkistaminen tuntui tärkeältä.
User avatar
Arlin
Rakega
Posts: 105
Joined: Sat Sep 02, 2017 8:10 pm
Location: Karan

Re: Kuinka kulkea kääpiöiden kaupunkiin

Post by Arlin »

Aamu oli viileä ja epämiellyttävän kostea. Sateen tulo myös vaikutti varmalta jossain kohtaa päivää. Lalfar ei varsinaisesti iloinnut nykyisestä ilmasta, mutta hän otti sen mieluusti vastaan kesäpaahteen sijaan. Vaikka Lalfar ei koskaan pitänyt paikallaan olosta ja toimimattomuudesta, häntä silti kieltämättä kadehtutti hiukan majatalon kissoja, jotka näyttivät nauttivan oloistaan lämpimässä sisätilassa. Puolhaltia poistui majatalosta ja meni auttamaan jo tottuneesti Ingvildin ja Llianjinin hevosten lähtövalmisteluissa. Lalfar oli jo jossain määrin ehtinyt oppimaan remmien ja solkien kiinnitykset tekemällä ja seuraamalla muita. Ei hän silti vielä yksin satuloisi hevosia, varsinkin nyt kun he olivat menossa kiipeämään niiden selässä vuoristoa.

Ulkona alkoi pisaroimaan Lalfarin viimein hypättyä Ingvildin hevosen kyytiin ja ryhmän lähtiessä matkaan. Ei mennyt kauaakaan, kun alkoi kunnolla satamaan ja märkäinen vuoristotie tuntui tekemään kulusta hankalaa. Lalfar huomasi Ingvildinkin olleen pitkään jo muiden tapaan vähäpuheinen. Kenties tämä ajatteli samoin kuin hän: Asiat kulkivat toistaiseksi eteenpäin omalla painollaan. Vaikka he olivat ilmeisesti ongelman ratkaisun pääosassa, heidän päätöksillä oli vähän merkitystä. Asiat varmasti vielä muuttuisivat, mutta tällä hetkellä Taenyatharin ohjeiden seuraaminen riitti. Sateesta ja pilvien muodostamasta hämärästä huolimatta Lalfar huomasi hetken päästä matkaa heidän edessään kyseisen lohikäärmeen ison siluetin. Hevosetkin vaikuttivat huomanneen tämän pienestä vastahakoisuudesta päätellen, mutta nämä rauhoittuivat pian lohikäärmeen muuttuessa lähemmäs ihmismäistä olentoa muistuttavaa. Jättiä ei näkynyt ja Taenyathar kommentoikin tämän menneen odottamaan jo ovelle. Lalfar ei uskonut pidemmällä vuoria kulkevan paljon muita matkaajia, joten Keldruth ei ole toivottavasti aiheuttanut suuria järkytyksiä muille matkansa aikana. Taenyathar lähti pian johtamaan koko ryhmää eteenpäin Antezia kohti. Vaikka lohikäärmeellä ei ollut hevosta ja tämä oli pienessä muodossaan, tämän kulkeminen oli nopeaa ja epämääräistä seurattavaa. Lalfar ei tuntenut magiaa kunnolla ja lohikäärmeitä vieläkin vähemmän, mutta puolhaltia arvioi tämän muodon olleen ainakin jokseenkin illuusiota ja Taenyathar pystyi ottamaan tarvittaessa lohikäärmeen kokoisia askeleita, vaikka tämän muoto "näytti" pysyvän haltiamaisena.
Lakimies Firdorn | Katuvaras Lalfar
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kuinka kulkea kääpiöiden kaupunkiin

Post by Kide »

Tuskin auringonpaistekaan olisi nostattanut hymyä Ezramin uurteisille kasvoille tänä aamuna, mutta harmaa sade väänsi miehen suupielet entistä pidemmälle alaspäin hänen nykiessään satulalaukkuja kiinni ja solmiessaan muita kantamuksia tarkasti kiinni. Hänen hevosensa ei näyttänyt sen innokkaammalta roikottaessaan päätään ja vilkuillessaan ympärillä käyvää kuhinaa. Ratsu lähti kuitenkin kuuliaisesti seuraamaan muiden hevosten perässä tuntiessaan Ezramin kannat kyljissään ja kuullessaan tutun maiskautuksen.
Letkan vauhti ei tässä säässä ollut mitenkään imarteleva, mutta pian Taenyatharin todellinen hahmo erottui kaiken harmauden keskeltä tutulla kohtaamispaikalla. Ezram värähti yhtä aikaa hevosensa kanssa tuolle epäluonnolliselta tuntuvalle näylle, joka kuitenkin onneksi otti ihmismäisemmän muotonsa heidän saavuttuaan. Ezram nyökkäsi automaattisesti Taenyatharin sanoille. Hän oli itse tullut samaan lopputulokseen matkan keston kanssa aamulla ulos katsottuaan, mutta mutristi silti vieläkin suutaan ajatukselle. Jätti oli lohikäärmeen mukaan mennyt edeltä ja lopulta se oli vain hyvä. Ezramilla ei ollut aavistustakaan kuinka hevoset olisivat Keldruthin hahmoon reagoineet eikä hän itsekään kaivannut lisää silmällä pidettäviä. Yhdessä joukon kanssa matkustavassa kummajaisessa oli tarpeeksi. Ehkä liikaakin, Ezram sai huomata, kun seurasi Taenyatharin liikkumista, joka näytti välillä täysin käsittämättömältä.

Ezram olisi sadatellut puoliääneen sateen suhinan ja huppunsa suojissa, jollei olisi epäillyt joukon kärjessä kulkevan olennon ehkä kuulevan sitä - kuka ties mihin tuo pystyi. Nyt hän joutui tyytymään heittelemään vihaisia ajatuksiaan vain mielessään. Osansa sai Crispen kirotun sateensa kanssa, joka kylmetti ja kostutti vaatteet viitasta huolimatta saaden ne hiertämään. Ezram ei tiennyt oliko Shyrazilla mitään tekoa maan muotojen kanssa, mutta sekin sai kuulla kunniansa tästä poukkoilevasta maastosta, joka kaiken lisäksi oli muuttunut petollisen liukkaaksi. Aivan kuin jokainen maasta kohoava puunjuuri, kivi tai jyrkempi kohta olisi suunniteltu hevosta horjuttavaksi luiskaksi, joka sai Ezramin jännittymään ratsunsa selässä varovaiseksi, mikä taas sai vaatteet hiertämään entistä enemmän. Ezramin mieli alkoi olla synkempi kuin heidän yllään riippuva pilviverho ja kasvot pahemmalla mutkalla ja uurteilla keskittymisestä ja ärtymyksestä kuin kippuraisimmat ja tuulen pieksemät rinteillä roikkuvat pensaat. Eikä Ezramin keskittyminen suinkaan rajoittunut vain hevosen liikkeiden varovaiseen myötäilyyn vaan vähintään puolet siitä vei hänen mielessään myllertävä kaiken mahdollisen ja mahdottoman kiukkuinen nälviminen. Lopulta noiden räikeiden ajatusten pääkohteeksi joutui mies itse valintoineen, jotka hän oli uudestaan alkanut kyseenalaistamaan ankarasti. Hän olisi voinut olla jo matkalla Dionea kohti, kaukana tästä hämmentävästä kokoonpanosta ja ennen kaikkea tästä rasittavasta sateesta. Mutta kaikesta epäröinnistään huolimatta mies jatkoi eteenpäin jonossa muiden kanssa eikä aikonut kääntyä. Jos heidän joukkoaan johti aito lohikäärme, ja siihen kai oli alettava kaiken nähdyn perusteella uskomaan, ei Ezramkaan aikonut jättää katsomatta mihin tämä matka lopulta heidät veisi. Ja kyllä hänkin oli kiinnostunut tilaisuudesta nähdä Antez, kääpiöiden kaupunki, vaikkei sitä hänen lysähtäneestä olemuksestaan ehkä ensimmäisenä olisi uskonutkaan.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kuinka kulkea kääpiöiden kaupunkiin

Post by Tinanja »

Matka sateisen syyspäivän keskellä tuli viimein loppuunsa. Yöpymispaikkana oleva vuorenseinämään aikoinaan veden kovertama luola oli parmepi kuin taivasalla nukkuminen: hiekkapohja mahdollisti nuotion sytyttämisen, ja pian liekit olivat lämmittäneet luolaa sen verran, että kylmänkosteus alkoi kaikota myös matkalaisista. Nuotion lämmössä, vatsa viimen täynnä matkaeväitä oli helppo hetkeksi unohtaa, mihin matka oli viedä seurueen seuraavana päivänä: Ingvild näytti torkkuvan luolan seinustalla viittaan ja huopaan kääriytyneenä. Nainen näytti keskittyvän lähinnä nuotion tuijotteluun ja kuivattujen hedelmiensä naposteluun sen enempiä muihin huomiota kiinittämättä. Tämän ajatukset olivat jo kaukana Antezista, matkalla takaisin Metikseen Dionen pohjoispuolelle... ja siinä kaikessa matkan ekrtauksessa ties kenelle, sen analysoinnissa välillä liiallisuuksiinkin saakka... Nainen ei voinut olla kieltämättä sitä, että kaipasi sitä tiettyä teoreettisuutta, jota Metiksen seinien sisällä oli turvallista harjoittaa. Aleo puolestaan oli etsinyt itselleen sopivan syrjäisen nurkan oman himeän maagisen valonsa kanssa kirjoitti muistiinpanoja siihen samaiseen nahkakantiseen muistikirjaansa, jonka parissa muutoinkin tuntui viihtyvän - erityisesti Keldruthin heräämisen jälkeen. Siitä huolimatta hiljainen Atlashaltia oli jatkanut matkaansa seurueen parissa, vaikka keskusteluihin tai kommentointiin ei juuri osallistunutkaan. Seurueen reittiä päivän mittaan ohjannut Taenyathar puolestaan oli muutaman sanan seurueen jäsenten kanssa vaihdettuaan lähtenyt. Tästä ei näkynyt jälkeäkään, mutta tämä oli luvannut palata aamun koittaessa matkaa jatkamaan.

Seuraavan päivän matkustus oli jo vähän miellyttävämpää: sade oli lakannut, mutta kosteus ja raskaat pilvet eivät. Aurinko ei juuri pilkottanut raskaiden pilvimassojen takaa, eikä saanut kaikkea kosteutta haihtumaan. Hämärästä ja märästä kelistä huolimatta matka kulki kohtalaista vauhtia, ja vain joitain tunteja ennen auringonlaskua Taenyathar pysähtyi.
"On ehkä hyvä jättää hevoset tähän, olemme melkein perillä", lohikäärme sanoi sitten seistessään pienen kallion muodostaman kielekkeen alla vierellä - siitä saisi hetkeksi ainakin hevosille suojaa, ja ehkä leiripaikan myös yöksi. Kauempana, hämärästi erottuva suuri kallionlohkare paljastui heihin selin istuvaksi jätiksi, joka nousi hitaasti, maa hieman allaan täristen, kun seurue pääsi perille saakka viimeisteltyään matkan tuskin puolta tuntiakaan kestäneellä jalkapatikalla.
"Ovi, josta puhuin, on tuolla", Taenyathar kääntyi kohti seuruetta, osoittaen siinä samalla heidän vierellään kohoavaa suoraa vuorenseinämää kohden. "Suunniteltu vain lohikäärmeitä varten, joten se on korkealla, eikä sitä näe juurikaan täältä."
"Voin nostaa teidät sinne kielekkeelle", Keldruth keskeytti ennen kuin Taenyathar ehti haltiahahmossaan edes jatkaa keskustelua. "En usko, että yksikään teistä voi kiivetä suoraa seinämää pitkin", Taenyathar ei vastannut mitään Keldruthille, mutta kääntyi vilkaisemaan seisomaan noussutta jättiä.

"Haluatteko odottaa aamuun?" Taenyathar kysyi sitten, heidän välilleen laskeutuneen hiljaisuuden rikkoen.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kuinka kulkea kääpiöiden kaupunkiin

Post by Kuparirapu »

Matka jatkui vuorien rinteillä jännittyneessä hiljaisuudessa, ja hiljalleen ympärille kohoavat kallionseinämät toivat tunteen kuin kaikki sade oltaisiin tiivistetty juuri heidän ylleen. Mutta ikävinkin päivä päättyi ennenpitkää, ja löydettyään sopivan luolan leiriä varten he saattoivat levätä kaikessa rauhassa. Heti kun tuli oli saatu kunnolla syttymään ja lämpö alkanut levitä kivisen katon alla, oli Llianjin yrittänyt järjestellä vaatteitaan jotta ne kuivuisivat ennen huomista. Muutaman kiven ja seinässä olevan kolon väliin aseteltuna hänen sauvansa oli toiminut erinomaisena kuivaustelineenä jolla kuivattaa viittansa tulen lämmössä, ja Llianjin oli riisunut jopa kenkänsä kaadettuaan ensin niihin valuneen veden pois. Vanha maagikko oli istunut tulen äärellä, paljaat jalat ristissä polviensa päällä. Sateen kohina ulkopuolella, tulen rätinä ja luolan täyttävä märän kankaan tuoksu oli innoittanut Llianjinin ottamaan puheeksi erään matkansa vuorten halki nuoruudessaan. Hän oli tuolloin yrittänyt paeta toiselta maagikolta, jolta Llianjin oli hankkinut takaisin Metiksestä varastetun kirjan. Hän oli lähinnä osoittanut sanojaan Iolle ja Ezramille, antaen muiden ryhmän jäsenten pysytellä ajatuksissaan jos he niin toivoivat. Vanha haltia toivoi irrottavansa Ezramista sanan tai pari, soturi oli vaikuttanut kovin synkeältä aamusta alkaen.

Seuraavana päivänä he jatkoivat yhä vain syvemmälle vuoristoon, ja Llianjin joutui myöntämään ettei osaisi palata tänne ilman Taenyatharin opastusta. Maamerkit olivat harvassa, ja yksi vuorisola näytti helposti samanlaiselta kuin toinenkin. Siitä huolimatta vanha haltia yritti parhaansa mukaan etsiä vihjeitä asutuksesta ympäristössä, tai edes vihjeitä kääpiöiden läsnäolosta. Peltoja, tienviittoja, vaikka edes siistittyjä teitä. Mutta mitään ei näkynyt. Joko tuo sulkeutunut kansa ei tullut näin kauas kotikaupungistaan, tai sitten ulkomaailma ei yksinkertaisesti kiinostanut heitä vähääkään.
Taenyatharin sanat rikkoivat hiljaisuuden ja Llianjin havahtui ajatuksistaan. Hän nyökkäsi hieman epäröiden lohikäärmeen ehdotukselle ja laskeutui satulasta rosoisille kiville. Irrottaessaan satulan ja ohjakset hevoseltaan, Ingvidlin muistutettua häntä oikeasta tavasta tehdä niin, Llianjin huolehti eniten muonavaroista. He eivät voineet raahata niitä selässään pitkälle, joten Antezin olisi parempi olla lähettyvillä. Matka jatkui reippaasti jalan, mutta vieläkään Llianjin ei nähnyt mitään merkkiä että he olisivat määränpäänsä lähettyvillä. Jätti Keldruth odotti heitä, näyttäen hämäävän paljon kiveltä ennen kuin nousi paikaltaan puhuttelemaan heitä. Vanha haltia silmäili osoitettua kalliota arvioivasti, kunnes kuuli Keldruthin ehdotuksen.
"Nostaa?" hän toisti ja tunsi vatsanpohjassaan hermostuneen liikahduksen. Ei hän niinkään korkeuksia pelännyt, mutta ajatellessaan kuinka jätti pitelisi häntä kämmenellään kuin pientä posliinilelua Llianjin kuvitteli tahtomattaan kuinka kävisi jos jätin ote lipsahtaisi. Lelu menisi palasiksi, ja niin myös hän....
"Olemme tulleet näin pitälle, ehdotan että jatkamme loppuun asti," Llianjin totesi niellen hermotuksensa ja kääntyessä kuulemaan muiden mielipidettä. "Ja ainahan voi olla, etteivät he voi kännyttää vieraitaan takaisin vuorille yön laskeutuessa. Ainakin pääsisimme viettämään ensi yön neljän seinän sisällä," hän lisäsi.
User avatar
Anlie
Posts: 194
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Kuinka kulkea kääpiöiden kaupunkiin

Post by Anlie »

Kun ryhmä teki päätöksen pysähtyä luolaan ja sytyttää nuotio, jo pelkkä ajatus likomärkien vaatteiden riisumisesta sai Ioachimin huokaisemaan äänekkkäästi. Vastaavanlainen huokaus hänen suustaan pääsi ojentaessaan jalkansa kohti nuotiota. Olipa Io jostakin varusteiden seasta löytänyt kuivahkot villasukatkin. Io oli puserrellut suurimman osan vedestä pois vaatteistaan ja hiuksistaan luolan suuaukolla ja muiden mukana levitellyt varusteensa kuivumaan. Ioachim yllättyi Lljianjinin äkillisestä tarinaniskennästä, mutta kuunteli mieluusti tämän tarinaa, mielessään ihmetellen tämän kummallista istuma-asentoa. Tuntien olonsa varsin kotoisaksi Io intoutui kyselemään haltialta tarkennuksia ja lopulta jossakin vaiheessa hiljeni tajutessaan ettei väsyneenä hänen keskittymiskykynsä (ja ymmärtämisensä maailmasta) enää riittänyt ymmärtämään tämän vastauksia.

Aamulla heidän jatkaessaan matkaa Io alkuun yritti painaa mieleensä reittiä jota he kulkivat, mutta luopui koko yrityksestä jo hieman puolenpäivän jälkeen tajutessaan ettei muistanut viimeisestä puolesta peninkulmasta juuri mitään paitsi kiveä ja kalliota. Taenyatharin pysähtyessä Iokin valpastui ajatuksistaan ja heilautti itsensä alas hevosensa selästä.
Io muisteli ounastelleensa jotakin Keldruthin ehdotuksen tapaista tulevan eteen jo silloin kun he olivat ensi kertaa kohdanneet ja hymähti itsekseen arvaukselleen. Mieluummin kuitenkin matkustaminen kivisen jätin kämmenellä kuin kiivetessä otteen pettäminen ja putoaminen rosoiseen kivikkoon.
"Jatketaan, ei kai meillä ole syytä odotella", Io totesi olkiaan kohauttaen, mutta tunsi ihonsa kihelmöivän jännityksestä. Millainen tuo ovi mahtaisi olla ja mitä sen takaa avautuisi? Ja kun jätti kerran näytti kiveltä, mahtoiko sen koura tuntua myös kiveltä?
User avatar
Arlin
Rakega
Posts: 105
Joined: Sat Sep 02, 2017 8:10 pm
Location: Karan

Re: Kuinka kulkea kääpiöiden kaupunkiin

Post by Arlin »

Sade ja myrsky ei ollut ehkä niin hurja kuin viimeksi ryhmän matkatessa Phoebeen, mutta liukas vuoristotie loi tunnelmasta kenties jännittävämmän. Lalfar tunsi Ingvildin hevosen jokaisen liukastelun, eikä Lalfar itse pystynyt mitenkään vaikuttamaan tasapainon ylläpitämiseen. Lalfar luotti Ingvildin pystyvän pitämään heidät elossa seuraavaan levähdyspaikkaan asti, mutta olo oli kieltämättä avuton. Levähdyspaikka ja sateensuoja löytyi onneksi nopeasti pienestä luolasta vuorenseinämästä. Pian pystytetyn nuotion äärellä pystyi rauhoittumaan ja ajattelemaan seuraavaa päivää, jolloin he todennäköisesti olisivat jo Antezissa. Antezissa vierailu olisi varmaan samankaltaista Tanamoriin verrattuna, vaikkakin tämä vierailu ei tulisi täysin yllätyksenä tällä kertaa kellekään. Toisena erona oli Antezin mahdolliset asukit, mutta hyvällä tuurilla he onnistuisivat välttämään nämä. Llianjin oli alkanut kertomaan omia nuoruuden tarinoitaan vuoristossa käynnistään. Tavallisesti Lalfar ei koskaan ollut kovin kiinnostunut toisten vanhoista elämäntarinoista varsinkaan, jos hän joutuisi jakamaan omia kertomuksiaan. Kuitenkin puolhaltiaa kiinnosti tämän näkökulma varkaalta takaisin varastamisesta ja tältä pakenemisesta. Lalfar kysyi mielenkiinnosta varkaan motiiveista haluta kyseistä kirjaa, vaikkei puolhaltia uskonut saavan Llianjinilta tyydyttävää vastausta.

Seuraavana aamuna matka jatkui kosteana, mutta ei sateisena. Vaikka sadetta ei ollut, kulkeminen vuoristoa ylös oli lähes yhtä hankalaa. Heidän kulkemalla "tiellä" ei todennäköisesti ole kulkenut ihmisiä, haltioita tai mitään niiden välistä, sillä se ei vaikuttanut johtavan minnekään. Taenyathar ehdottikin illalla hevosten jättämistä taakse. He olivat jo melkein perillä ja hevoset eivät muutenkaan pystyneet kulkemaan tulevassa maastossa pitkään. Hevosia ei myöskään kannattanut tuoda Antezin sisälle asti. Ryhmä jatkoi kävellen hetken matkaa, kunnes he kohtasivat kallionlohkareena näyttäneen istuvan Keldruthin. Valtavaan kokoonsa nähden jätti pystyi piiloutumaan yllättävän hyvin. Keldruth ehdotti nostavan heidät edessään olevan suoran seinämän päälle, jonne ei näyttänyt olevan mitään muutakaan tietä. Lalfar nyökkäsi muiden mielipiteille ottaa ehdotus vastaan. Ajatus jätin kämmenellä matkustamisesta ei tuntunut täysin turvalliselta, mutta Keldruth ei vaikuttanut koostaan ja ulkonäöstään huolimatta kömpelöltä eikä varomattomalta. Lalfar päätti notkeana kiivetä alas lasketun kämmenen päälle ensimmäisenä ja tarjota apua muille. Kiivetessä Lalfar huomasi jätin kämmenen tuntuvan karkealta, aivan kuin kiveltä, mutta hän ei tuntenut yhtäkään kiveä tuntuvan aivan samankaltaiselta.
Lakimies Firdorn | Katuvaras Lalfar
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kuinka kulkea kääpiöiden kaupunkiin

Post by Kide »

Kolkko ja kylmä luola olivat suorastaan palatsi verrattuna heidän päivän matkaansa mutaroiskeiden ja sadekuurojen armoilla. Nyt oli helppoa olla kiitollinen pienestä, eikä Ezraminkaan suu valunut yhtä ankarassa kulmassa alaspäin, kun hän sai kuorittua päällimmäisen ja märimmän kerroksen vaatteita yltään ja työntää märät jalkansa muiden jalkojen seuraksi kohti ihanasti lämmittävää nuotiota. Hymykin alkoi olla lähellä, kun vanha sotilas sai viimein upottaa hampaansa leipään ja kuivattuun lihaan hiljentääkseen kiukkuisesti murahtelevan vatsansa. Kun varpaat alkoivat tuntua kuivilta ja vatsaa lämmitti hörppäys jos toinenkin takin taskusta kaivetusta juomasta, oli Ezramin ilme jo pehmentynyt huomattavasti. Hetken kärsimyksellä oli kummallinen tapa saada tavallisetkin asiat vaikuttamaan paljon paremmilta.
Ezram oli olettanut illan kuluvan tulen rätinää ja sateen ropinaa kuunnellen eikä olisi pistänyt sitä pahakseen. Kun mies sulki silmänsä ja keskittyi hetkeksi vain tulen lämpimään loimotukseen saattoi hän unohtaa mietteensä siitä, olivatko he vain joukko typeryksiä matkalla todistamaan omin silmin, että sadut olivat satuja.
Llianjinin yllättäen aloittama kertomus oli ensin saanut toisen syvälle painautuneista ruskeista silmistä raottumaan ja tarinankerrontaan selvästi tottuneen haltian sanojen saadessa lisää vauhtia aukesi myös toinen. Ezram kääntyi kuuntelemaan haltiamiestä tarinan viedessä mukanaan, vaikka epäilikin sen olevan monelta osin hieman höystettyä. Mutta niinhän parhaat tarinat aina olivat. Tilanne toi nopeasti Ezramin mieleen muistoja jostain kymmenen vuoden takaa leirinuotioilta. Llianjin oli kuin vanhempi sotilas, joka liioitelluilla tarinoillaan sai nuoremman polven, jota tässä tilanteessa edusti Ioachim, ihmettelemään ja kyselemään lisää. Ja saipa Llianjinin tarina kirvoitettua jopa karkean naurahduksen Ezramiltakin ja muutaman sanan niillä hetkillä, jolloin haltian kertomus muistutti vanhaa sotilasta jostain hänen omista matkoistaan armeijan saappaissa.
Tarinan loputtua laskeutui hiljaisuus takaisin heidän pieneen sateensuojaansa ja Ezraminkin katse palasi seuraamaan nuotiosta nousevien liekkien leikkejä. Rypyt miehen otsalla olivat hieman vähentyneet ja mietteliäisyydestä huolimatta ilme paksun parran takana ei enää kovettunut takaisin kiveksi. Päättyisipä tämä matka millaiseen pettymykseen tahansa, ehkei se Ezraminkaan mielestä ollut ihan läpeensä mätä reissu.

Seuraava päivä kului ratsailla kuten edellinenkin, mutta sentään ilman jatkuvaa sadetta. Lukemattomia kertoja Ezramin katse nousi alhaalla roikkuviin pilviin odottaen niiden pudottavan lastinsa - onnekseen hän oli väärässä ja harmaa pilviverho piti sinnikkäästi sateen sisällään. Päivä oli toistoa edeltäjästään myös ryhmässä vallitsevan hiljaisuuden osalta. Aivan kuin iltanuotiolla vaihdetut ajatukset olisivat olleet joltain aivan eri matkalta, jos sitä vertasi vaitonaisiin ja mietteliäisiin katseisiin, jotka nyt ryhmän jäsenten kasvoja hallitsivat.
Taenyatharin viimein pysäyttäessä heidät Ezram saikin hämmästyä kuullessaan heidän olevan pian perillä. Hän oli odottanut toista yöpymistä hitaan etenemisen takia ja vaikka epätietoisuus matkasta olikin vaivannut miestä, ei hän ollut halunnut olla ensimmäisenä rikkomassa hiljaisuutta närkästyneellä kysymyksellä perille pääsystä. Hevoset saivat ansaitusti jäädä lepäämään ja istuminen vaihtui iltakävelyksi, mikä oli aivan tervetullutta ainakin Ezramin kosteudesta ja paikoillaan istumisesta kolottaville raajoille ja selälle, vaikka väsymys painoikin miestä yhtä raskaana kuin kosteus illan viilentämää ilmaa.
Hyvin pian, mutta ei yhtään turhan aikaisin, he olivat todella perillä. Ezram loi epäileväisen vilkaisun kallionkielekkeen suuntaan, jolla odotetun oven piti olla. Hän puisti vaitonaisena päätään ja puristi suuren kouransa miekannuppinsa ympärille Taenyatharia ja Keldruthia kuunnellessaan. Olihan tämä suunnitelma toki ollut tiedossa, mutta katsoessaan maahan laskeutuvaa suurta kiviseltä vaikuttavaa kouraa alkoi Ezramia epäilyttää huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Mies nyökkäsi jäyhästi hyväksymisensä ylös ovelle nousemisesta heti. Kaikesta huolimatta Ezramistakin oli turha viivytellä. Sitä paitsi ilta ja yö saattaisivat olla heidän edukseen oven toisella puolella. Ezram puristi toistamiseen vyöltään roikkuvan miekan nuppia ennen kuin lähti harppomaan Keldruthia ja tuota yllättävästi ensimmäisenä lähestyvää Eliezeä kohti. Miekan tutun sileällä ja viileällä kahvalla käväisevä suuri koura kertoi kuinka erilaiseen vastaanottoon Ezram henkisesti valmistautui kuin mistä Llianjin puhui. Niin, he ehkä pääsisivät neljän seinän sisälle yöksi, mutta eri asia oli olisivatko kyseiset seinät vain seiniä vai sittenkin kaltereita. Ja ainut hyöty, johon Ezram uskoi heidän myöheisestä saapumisestaan, oli yllätyksen etu tai se, etteivät he ehkä kohtaisi ketään tuon oven takana. Ezram oli saapunut Keldruthin käden viereen ja tuijotti suurta kouraa nielaisten. Kunhan he vain pääsisivät koko kirotulle ovelle asti.
Elieze hämmästytti kiipeämällä kädelle ketterästi ensimmäisenä. Ezram piti saappaansa mahdollisimman pitkään tukevasti maassa, auttaen toisia tarpeen vaatiessa, mutta oikeasti mies halusi vain viivytellä välttämätöntä mahdollisimman pitkään. Keldruth näytti yhtä järkkymättömän rauhalliselta kuin tähänkin asti, mutta se ei poistanut käsittämättömän tilanteen aiheuttamaa jännittyneisyyttä vanhan sotilaan hartioista ja leukaperistä. Lopulta Ezram kapusi itsekin jättimäiselle kämmenelle, mutta kiitokseksi saamastaan ja myös tarvitsemastaan avusta mies päästi vain tiukan tuhahduksen ja jäykän pään nyökäytyksen. Hänen ajatuksensa olivat jo jätissä, jonka korkealla kohoaviin kasvoihin miehen katsekin kääntyi varovaisen odottavaisesti. Tuli mitä tuli, ei Ezram enää tässä vaiheessa aikonut perääntyäkään. Sitä paitsi kaiken tämän jälkeen alkoi kai olla turvallista olettaa, että tämä erikoinen kaksikko oli tosiaan heitä auttamassa, ei vahingoittamassa.
Locked