Kuinka kulkea kääpiöiden kaupunkiin

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kuinka kulkea kääpiöiden kaupunkiin

Post by Tinanja »

Keldruthin korostetun hitaan kädenliikkeen nostaessa koko seuruetta kerralla kohti kallionkielekettä, oli Taenyatharin haltiahahmo kadonnut vain lohikäärmeen luonnollisen hahmon ilmaantuessa puiden ylle, ennen kuin siivet ottivat muutamalla vahvalla iskulla korkeutta. Kynnet raapivat kallion pintaa lohikäärmeen laskeutuessa alhaaltapäin täysin näkymättömälle kielekkeelle, joka jatkui lohikäärmeen kuljettavana tunnelina syvemmälle vuoren sisään, silmänkantamattomiin. Kun lohikäärmeen siivet oli laskostettu rutiininomaisesti selkää vasten, tämän suuren hahmon tilalla oli jälleen se sirorakenteinen haltia, jonka piirteitä oli vaikea muistaa tai tunnistaa. Samoihin aikoihin Keldruthin hidas kädenliike kohotti seurueen kielekkeelle lohikäärmeen vierelle. Vaikka jätti itsessään oli itsekin suuri, kieleke oli niin korkealla, että vain suurin osa Keldruthin päästä oli näkyvillä tunnelin suuta edustavalla kielekkeellä jätin ojentautuessa täyteen pituuteensa.

"Minä en aio astua jalallanikaan tuon kiven sisään", Aleo ilmoitti lyhyesti, viitaten tosin muita seuraamaan Taenyatharia, joka oli kääntynyt kävelemään peremmälle luolaan. Lohikäärme ei näyttänyt kääntyvän Atlashaltian sanojen johdosta, jatkoi vain matkaansa. Ingvild sen sijaan vilkaisi Aleota arvioiden, kulmiaan kurtistaen, mutta ei vastannut mitään. Oliko se edes yllättävää, nainen mietti, eikä voinut olla tuhahtamatta hiljaa ajatukselle tuon Atlashaltian itsepäisyydestä, ja tuon toisinaan hyvin oudoistakin tavoista. Haltiamies nojautui tunnelin suulla sen seinää vasten ristien kätensä rintakehäänsä vasten.
"Mene"; tuo viittasi ohimenevällä kädenliikkeellään huonotuulisena Iota kohden - hän ei tarvitsisi tuota hännystelemään ja kyselemään turhia päivän matkustuksen jälkeen. Tämä tarjoaisi hetken ajaksi mahdollisuuden kerätä ajatuksia ja pohtia sitä, miten jatkon osalta tulisi toimia niin, etät se toisi Atlashaltioille mahdollisimman parhaan tuloksen tämän suhteen.

Mitä peremmälle hämärään luolaan Taenyathar asteli, sitä suurempi valo hänestä hohkasi valaisten koko käytävän leveydeltä luolaa, ja sen tasaista lattiaa. Lähes äänettömät askeleet johdattivat seurueen hiljaista, tyhjää käytävää pitkin suureen risteykseen, josta toinen tunneli näytti jatkuvan syvemmälle luolan sisälle, ja toisen otti lievästi kohoavan suunnan. Taenyathar kääntyi seuraamaan korkeammalle johdattavaa tunnelia hiljaisena, kunnes tunneli suureni luolaksi, jossa ei varsinaisesti näkynyt mitään merkkiäkään ovesta tai siitä, että luola edes johtaisi yhtään mihinkään. Sen sijaan, että Taenyathar olisi näyttänyt hämmentyneeltä, tämä asteli suoraan luolan perälle laskien kätensä sen tasaista kivipintaa vasten. Tämä paljasti hitaasti katoavan illuusion, jonka takana oli suuri, lohikäärmeen mentävä ovi. Kiveen oli kaiverrettu koristeita koko oven täydeltä, ja ovea reunustivat suuret kivipylväät, jotka alkoivat hitaasti hohkaa maagista valoa lohikäärmeen läsnäolosta. Lyhyt vilkaisu haltiahahmon olan ylitse ja pieni varoitus kertoivat juuri ennen muutosta, että Taenyathar oli ottanut lohikäärmehahmonsa jälleen käyttöönsä haltiahahmon sijaan. Luola oli niin suuri, että lohikäärme mahtui kääntymään siellä ongelmitta, ja tämä siirtyikin oven eteen antaen katseensa vaeltaa sen kaiverruksilla, joihin magian hohto pylväistä hitaasti laajeni.

Lohikäärmeen kääntyessä ovea kohden maaginen valo hetkeksi voimistui, ennen kuin sammui kokonaan. Oli selvää, että jokin loitsu oli laukaissut sen, ja myös sammuttanut. Samaan aikaan koko luolan pimetessä hetkeksi, kuului rahinaa, kun kivi hankasi kiveä vasten oven auetessa sisäänpäin - lohikäärmeen seistessä edelleen liikkumattomana aukeavan oven edessä, kunnes tuon haltiahahmo oli jälleen palannut olennon tilalle, ja tästä hohkaava valo oli jälleen palannut paljastaen oven takana olevasa huoneessa olevan jalustan...

Ja se jalusta oli tyhjä.

Taenyathar ei sanonut mitään, mutta käveli edemmäs katsomaan jalustaa, ja sen tyhjyyttä. "No, tätä en osannut odottaa...", tuo totesi sitten ääneen kiertäen jalustan hitaasti, katsellen sitä arvioiden. "Mutta kaiken tapahtuneen valossa tästä ei pitäisi olla yllättynyt. Jollakulla on ollut sormensa tämän keiton keittämisessä", lohikäärme tuhahti hiljaa vilkaisten nopeasti seuruetta arvioiden ennen kuin katse kääntyi takaisin jalustaan.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kuinka kulkea kääpiöiden kaupunkiin

Post by Kuparirapu »

Nopealla yhteisymmärryksellä he päättivät jatkaa. Llianjin antoi mielellään Eliezen astua jätin kämmenelle ensimmäisenä, seuraten hivenen epäilevästi perässä. Varoen sauvansa kapeaa kärkeä Llianjin oli jo aikeissa ehdottaa, että he kaikki riisuisivat kenkänsä, mutta päätti nopeasti olla nolaamatta itseään moisella. Lopulta epäileväisen näköinen Ezramkin astui muiden vierelle ja Keldruth alkoi kohottautua täyteen mittaansa. Kun heitä pitelevä kämmen alkoi kohota ylöspäin, Llianjin hamusi jätin varovaisuudesta huolimatta tukea lähinnä seisovan Ion hartiasta. Maa jäi kauemmas ja kauemmas alapuolelle kunnes he pääsivät astumaan näkymättömissä olleelle kielekkeelle. Nopea vilkaisu taaksepäin antoi kouriintuntuvaa perspektiiviä, miltä maailma näytti Keldruthin silmissä, ajatus jonka Llianjin talletti huolellisesti muiden matkan ihmeellisten kokemuksien joukkoon.

Aleon lausahdus ei tuntunut yllättävältä, mutta silti vanha haltia ei voinut olla tuntematta pientä ärtymyksen särähdystä sisimmässään. Tuhat kirousta, yhä enemmän tuo Atlashaltia alkoi tuntua kuin he raahaisivat perässään kivirekeä joka vähän väliä päätti kääntyä poikittain tielle. Mulkoillen suurlähettilästä kulmiensa alta Llianjin lausui, juuri ja juuri kohteliaalla äänensävyllä:
"Meillä ei tule aina olemaan aikaa tällaiseen, mutta tehkää kuten itse parhaaksi katsotte. Luotan että odotatte meitä tässä."
Sen sanottuaan hän kääntyi ja lähti seuraamaan Taenyahtaria syvemmälle tunneliin, mutisten itsekseen muutaman valitun huomion Atlashaltioista jonka hän päätti vielä ikuistaa kansien väliin.
Llianjin pysytteli Taenyahtarin lähettyvillä ja viittoi muita tekemään samoin, muistellen heidän kokemuksiaan Phoeben alaisissa tunneleissa. Tosin nyt heidän ympärillään olevat kiviseinät ja katto näyttivät ammattitaidolla työstetyiltä, ja tuntemattoman valonlähteen ansiosta he myös näkivät minne astuivat. Risteyksessä Llianjin loi pitkän ja arvioivan katseen toiseen tunneliin, ennen kuin seurasti haltiamuodossa kävelevää lohikäärmettä pidemmälle.
"Tärkein ensimmäisenä," hän ajatteli.
Tunnelin päästä löytyvä luola olisi ollut itsessään kiehtova näky, mutta Taenyatharin paljastaessa mahdillaan seinään piilotetun oven Llianjin käveli nähdäkseen sen paremmin. Hänen matkansa keskeytyi kun yllättäen vierellä seisoneen haltian hahmo katosi ja tilalle ilmestyi lohikäärme todellisessa olomuodossaan. Seistessään Taenyahtarin vierellä, niin lähellä että olisi voinut koskettaa tämän oikean takajalan puhtaana hohtavia suomuja, Llianjin tunsi ohikiitävästi samaa haikeaa ihailua kuin silloin majatalossa.
Kiven rahina herätti vanhan haltian huomion, ja nähdessään ovea kiertäneiden merkkien sammuneen hän harmitteli ettei ollut ehtinyt tutkia niitä tarkemmin. Ties vaikka hän olisi voinut verrata niitä Tanamorissa olleisiin. Huomatessaan Taenyahtarin vaihtaneen jälleen muotoaan Llianjin säpsähti yllättyneenä, katsoen haltiaa silmät ihailusta leveinä. Kuinka hän olisikaan toivonut omaavansa moisen kyvyn magiassa. Vaan sitten vanha haltia näki tämän takana olevan jalustan, jonka auennut ovi oli paljastanut. Hän astui hitaasti lähemmäs, odottaen jotain uutta loitsua tai tuntematonta maagista mekanismia joka paljastaisi heidän etsimänsä Ajan miekan. Mutta mitään ei tapahtunut, ja Llianjin kääntyi katsomaan Taenyatharia kysyvästi.
"Mitä tarkoitatte?" hän kysyi, ja hitaasti inhottava epäilys alkoi kohota Llianjinin sisimmässä. "Sanotteko että se...että Ajan miekka on...poissa?"
Viimeinen sana kuului tukahtuneena ähkäisynä, ja yhä epäuskoisen näköisenä Llianjin kääntyi katsoakseen uudelleen tyhjää jalustaa.
"Mutta te sanoitte että se oli piilotettu. Että se olisi turvassa täällä. Ettei kukaan voisi löytää sitä," hän intti elehtien vapaalla kädellään kiihkeästi. "Se ase on mainittu legendoissa kerta toisensa jälkeen kenties voimakkaimpana esineenä jota tämä maa kantaa päällään, ja nyt me saamme selville että se on viety?"
User avatar
Anlie
Posts: 194
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Kuinka kulkea kääpiöiden kaupunkiin

Post by Anlie »

Io seurasi yllättyneenä Eliezen oma-aloitteista ketteryyttä, mutta punnersi itsepäisesti puolhaltian perässä jätin kädelle vain omaa lihasvoimaansa ja hyväntahtoisesti tämän avuntarjoukselle naurahtaen. Voimatta jättää nuorta naista yksin uurastamaan Io auttoi loput seurueesta kämmenelle tämän rinnalla. Kun jätti alkoi nostaa heitä, Io tunsi yllättäen käden hartiallaan, mutta käyttäytyi kuin ei olisi asiaa huomannutkaan. Kieltämättä liikkuva alusta ja ympärillä avautuva aava maisema saivat Ionkin toivomaan että olisi voinut napata jostakin tukea, mutta tukeva haara-asento ja maisemista nauttiminen saivat nyt luvan kelvata.

Kylmä kivi asettui Ioachimin vatsanpohjaan kun Atlashaltia ilmoitti pysyvänsä ulkona. Kaikki tämä matkanteko ja kaikki mitä ihmismies tulisi näkemään oli jyrkkä kallionseinämä ja hänen työnantajansa tympääntynyt ilme. Silminnähden hätääntyneenä Io käännähti katsomaan Aleota, joka kuitenkin eleellään tyrkki häntä jatkamaan muiden mukana eteenpäin. Miehen tyytyväisyys vaihtui kuitenkin äkkiä kulmien yhteenrutistukseksi, kun hän tajusi että Aleo todella jäisi yksin ulkopuolelle - tai siis kaksin Keldruthin kanssa. Hetken koko asetelmaa epäröityään, omaatuntoaan ja mielitekojaan punniten, Io nyökkäsi ja asteli muiden perässä tunneliin.

Matkalla Ioachim odotti että he minä hetkenä hyvänsä saattaisivat törmätä kääpiöihin tai johonkin muuhun eriskummalliseen elävään olentoon, joten se miten Taenyathar tuntui tietävän täsmälleen mihin he olivat menossa, tai miten sileäksi kivi oli louhittu jäivät täysin toisarvoisiksi asioiksi. Seurueen saavuttua luolaan Io alkoi epäillä muihin hengittäviin olentoihin törmäämistä ja Taenyatharin muodonmuutoksissa oli tarpeeksi käsiteltävää muutenkin. Magiasta täysin mitäänymmärtämätön Io seurasi vaikuttuneena koko ovenavausprosessia, joka vaikutti kovin yksinkertaiselta ja helpolta teolta lohikäärmeelle. Vasta Taenyatharin kiertäessä jalustaa Io tajusi että sillä selvästi oli odotettu lepäävän jotakin ja Llianjinin ääneenlausuma epäusko varmisti asian. Vaivaantuneena Io vaihtoi painoa jalalta toiselle. Tanyatharin mukaan paikka oli salainen, eikä matka todellakaan ollut helppo, ihmisille ja haltioillekin mahdollinen vain jättiläisen avustamana.
"Kuinka varas edes voisi päästä tänne?" Io mutisi pääasiassa itselleen ja vilkuili ympärilleen, puolittain toivoen että joltakin seinustalta voisi löytyä ovi toiseen holviin tai salainen sisäänkäynti.
User avatar
Arlin
Rakega
Posts: 105
Joined: Sat Sep 02, 2017 8:10 pm
Location: Karan

Re: Kuinka kulkea kääpiöiden kaupunkiin

Post by Arlin »

Ioachim nousi oma-aloitteisesti itsekin Keldruthin kiviselle kämmenelle ja alkoi Lalfarin kanssa auttamaan muita ylös. Llianjin, Ezram ja Aleo vaikuttivat ilmeistä päätellen hiukan epäröivän astumista jätin kämmenelle, mutta kaikki lohikäärmettä lukuun ottamatta saatiin lopulta ylös ilman valituksia. Puolhaltia laskeutui suosiolla kyyryyn tuntiessaan käden alkavan hitaasti liikkumaan ja kohoamaan ylöspäin. Lalfar vilkuili nopeasti, että muutkin pysyivät turvallisesti kyydissä, mutta kääntyi lopulta seuraamaan laajenevaa maisemaa. Jo pelkästään vuorten päältä näkymä oli kaunis, mutta Keldruthin kohottaessa heitä ylemmäs, tunnelma oli vielä erikoisempi. Kämmen nousi hiukan jätin hartioita korkeammalle kielekkeen yläpuolelle, jonka jälkeen se laskeutui varovaisesti kielekkeen päälle lepoon, jotta siitä pääsi turvallisesti alas. Kielekkeen päälle ensimmäisenä ylös lentänyt Taenyathar oli jo muuttunut takaisin haltiamaiseen muotoonsa ja odotti kärsivällisen näköisenä muita.

Aivan kuin pysähtyen näkymättömän seinän eteen, Aleo ilmoitti yllättäen jäävänsä luolan suulle. Tämän sanat ja niiden ilmaisu eivät antaneet ollenkaan neuvotteluvaraa, vaan oli selvää, että Atlashaltia jäisi tänne. Kenties jo mahdollisuus kääpiöiden tapaamisesta oli tälle liikaa? Lalfar ei tiennyt kääpiöstä paljoakaan, mutta ainakin niihin liittyvien tarinoiden perusteella hän pystyi jokseenkin arvelemaan Aleon päätöksen perustan. Jo pelkästään kaikki heidän ryhmästä vaikuttivat olleen Atlashaltian mielestä vastenmielisiä, Lalfar ei voinut kuvitellakaan mitä mieltä tämä oli kääpiöistä.

Ryhmä päätti jatkaa matkaa luolan sisään lohikäärmeen ohjaamana ja Aleon jäädessä taakse Keldruthin kanssa. Tunneli oli laaja, mikä ei sinällään yllättänyt, sillä Taenyatharin mukaan sitä käyttivät lohikäärmeet. Taenyatharista lähtenyt valo paljasti seinämien ja maan olleen luonnottoman sileitä. Olivatkohan kääpiöt tehneet tunnelin eteen muotoilutöitä? Lalfar ei ehtinyt pohtimaan asiaa pitkään, sillä Taenyathar pysähtyi tunnelin yllättäen päätyttyä seinään. Ennen kuin ketään ehti kysymään mitään, Taenyathar oli kosketuksella paljastanut koristellun, valtavan oven. Taenyatharin lyhyt muodonmuutos avasi tämän valtavan oven ja Lalfar jäi henkeä pidättämättä seuraamaan mitä sen takana löytyisi. Mitään elävää ei ainakaan tullut vastaan, mutta puolhaltia ei voinut olla varma mitä valtavan, pimeän huoneen perällä saattoi odottaa. Huone jatkui pitkälle näkymättömiin, mutta edessä, aivan näkyvissä, oli tyhjän näköinen jalusta. Lalfarin tullessa muiden kanssa lähemmäs tätä jalustaa, hän ei huomannut siinä vieläkään mitään. Puolhaltia odotti, että lohikäärme tekisi vielä jotain saadakseen miekan esiin, mutta aivan odottamattomasti tämä varmisti sen olleen poissa.

Kuten moni muukin, Lalfar oli tapahtuneesta epäuskoissaan. Puolhaltia oli samaa mieltä Taenyatharin kanssa, että tämän mahdollisuuden ei pitänyt tulla täysin yllätyksenä, mutta sitä oli silti hankala uskoa, kun asiat vaikuttivat jo jokseenkin toiveikkailta. Mikäli lohikäärmettä ja jättiä oli uskominen, tämä oli heidän ainoa toivo valtiaslohikäärmeongelman ratkaisussa. Nyt heidän tarvitsema esine saattoi olla missä päin maailmaa tahansa eikä heillä ollut mitään varasuunnitelmia. Pystyivätkö he mitenkään jäljestämään sitä, jos se on voitu viedä pahimmassa tapauksessa tuhansia vuosia sitten? Lalfar ei ollut niin optimistinen asian suhteen. Lalfarin ilme oli vakava, kun tämä pohti toisia vaihtoehtoja lohikäärmeongelman ratkaisuun. Vasta kuullessaan Ioachimin hiljaa kyseenalaistavan varkaan pääsyä huoneeseen, Lalfar käänsi ajatuksensa takaisin alkuperäiseen suunnitelmaan.

"Varas... löytäisi toisen tien sisään", Lalfar totesi ääneen ja kääntyi sitten katsomaan muita. "Kaikesta päätellen varas todennäköisesti meni myös samaa tietä ulos, joten meidän on parasta etsiä se toinen ulostie ja seurattava sitä kautta tämän jälkiä", Lalfar ehdotti. Toivo ei ollut vielä menetetty. Tapahtuipa varkaus miten kauan aikaa tahansa, siihen viittaavat johtolangat ohjasivat ainakin toistaiseksi yhteen suuntaan.
Lakimies Firdorn | Katuvaras Lalfar
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kuinka kulkea kääpiöiden kaupunkiin

Post by Kide »

Ezram koukisti hieman polviaan ja avasi puuskassa olleet kätensä paremman tasapainon saamiseksi jätin käden viimein liikkuessa. Myös Ezram harkitsi polvilleen laskeutumista, mutta kun jätin käsi oli nytkähtänyt liikkeelle, jatkoi se nousuaan ylöspäin helpottavan vakaasti. Leveä haara-asento tuntui riittävän pystyssä pysymiseen, kunhan vain Ezramin pääkin kestäisi tämän. Ja vatsa.
"Voi pyhät partakarvat", hän henkäisi puoliääneen itsekseen ja käänsi katseensa etääntyvästä maasta jätin kämmeneen, jota oli paljon mukavampi katsella kuin pienentyviä kiviä ja pensaita. Hän ei voinut kuin ihmetellä, miten oli ikinä päättänyt ryhtyä johonkin tällaiseen. Toisaalta niin jätin käsi hänen saappaidensa alla kuin silmäkulmasta vilahtava lohikäärmeen hahmo puhuivat sen puolesta, että hän oli päässyt osalliseksi johonkin ennennäkemättömään. Osaksi jotain niin käsittämätöntä, ettei kukaan tulisi uskomaan todeksi tarinoita tästä matkasta, vaikka hän selviäisi niistä jollekin kertomaan.
Heidän päästyään kivisen kämmenen kyydissä huimassa korkeudessa odottavalle tasanteelle asti, harppoi Ezram kädeltä kallionkielekkeelle melkein puolijuoksua keskittynyt ilme kasvoillaan. Niin rauhallisen vakaasti kuin nouseminen korkeuksiin olikaan lopulta käynyt tuntui vankka kallio jalkojen alla mahdottoman helpottavalta. Ezram jatkoi kulkuaan kielekkeellä nopeasti lähemmäs kallion reunaa ja varoi visusti katsomasta alas. Vaikka kaikki oli mennyt hyvin Ezramista tuntui, että hän ottaisi vastaansa mieluummin kymmenittäin vihaisia kääpiöitä kuin joutuisi matkustamaan uudestaan noin luonnottomalla tavalla näin luonnottoman korkealle.

Aleon ilmoitus sai Ezramin pyörähtämään kannoillaan ja katsomaan haltiaa silmät sirrillä. Ensin tuo oli paasannut tärkeästä tehtävästään ja asemastaan sen tekijänä, ja kun he oletettavasti olivat jonkinlaisen käännekohdan edessä, mies päättikin loppujen askelten olevan liikaa. Ezram puuskahti ja puisti päätään. Hän ei voinut ymmärtää mitä tuon haltian päässä oikein liikkui vai liikkuiko siellä mitään. Ezramille oli kuitenkin se ja sama, tulisiko herra Om'arda heidän kanssaan vai ei. Olipahan tässäkin ketjussa yksi arvaamaton lenkki vähemmän.
Ihmismuotonsa takaisin ottanut Taenyathar tepasteli jo luolaa kohti ja Ezram lähti muiden mukana perään. Miehen oikea käsi hakeutui vaistomaisesti miekan kahvalle heidän edetessään syvemmälle, mutta pian suurimman osan Ezramin huomiosta varasti Taenyatharista hohkaava valo. Valoa hohkaavia lohikäärme-ihmisiä ja jättejä. Jos paikalle ilmestyisi kymmenen identtistä kääpiötä, Ezram lysähtäisi vain istumaan ja odottaisi, että tämä omituinen uni jo päättyisi. Kääpiöitä ei kuitenkaan näkynyt, eikä mitään muutakaan kuin tyhjää ja ihmeen tasaista käytävää. Heidän saapuessaan risteyskohtaan askelten äänten lisäksi luolan seinistä kaikui lyhyt ja hiljainen teräksen suhina, kun Ezram liu'utti miekkaansa hieman ulos huotrastaan ja tiiraili epäluuloisesti ympärilleen. Heidän matkanjohtajansa jatkoi hidastamatta kohti ylemmäs viettävää käytävää, ja luotuaan vielä uuden synkän vilkaisun toisen, tyhjältä ja hiljaiselta vaikuttavan käytävän suuntaan, Ezram tyytyi harppomaan perään, mutta piti kätensä edelleen miekan kahvalla. Tämä ei selvästikään ollut mikään opastettu kierros, vaan nyt täytyi vain luottaa tuohon kävelevään lyhtyyn.

Lopulta he päätyivät luolaan, jonka tyhjyys sai Ezramin seisahtumaan. Hän seurasi Taenyatharin etenemistä miettien, oliko heidän oppaansa johtanut heidät sittenkin väärään suuntaan. Sellaiset epäilykset haihtuivat kuitenkin samassa, kun luolan perälle ilmestyi valtava ovi tyhjästä. Ezram räpytteli silmiään lisääntyvässä valossa ja tuijotti ovea, jota alkoi reunastaa hohtava valo. Tällaista hän ei voinut sanoa nähneensä koskaan. Tällaista hän ei edes uskonut olevan olemassa. Ja vaikka Ezramkin ymmärsi tämän olevan jonkinlaista magiaa, eivät hänen kulmansa painuneet paheksuvaan kurttuun vaan pikemminkin kohosivat ihmetyksestä. Kymmentä identtistä kääpiötä ei näkynyt edelleenkään, joten kaiketi hänen oli uskottava vieläkin näkemäänsä. Jopa siihen, että samassa heidän edessään seisoi lohikäärme täydessä koossaan, ja yllätyksestä Ezram horjahteli pari askelta taaksepäin miekankahvaa entistä tiukemmin puristaen.
Valo voimistui yllättäen ja Ezramin hämärään tottuneet silmät siristyivät suojaavasti. Mutta yhdessä hetkessä tuo kaikki valo myös katosi. Ezram vetäytyi hätkähtäen kyyrympään asentoon ja nykäisi miekan huotrastaan.
"Mitä?" hän ehti mörähtää ja heilauttaa vauhkosti päätään puolelta toiselle ennen kuin tuttu valo alkoi hohkaa ja valaista luolaa ihmishahmonsa taas ottaneesta Taenyatharista. Ezram vilkaisi vielä taakseen luolan suuaukolle varmistaakseen ettei tämä ollut mikään temppu, ja todettuaan kaiken säilyneen ennallaan ja luolassa olevan vain he, hän sujautti miekan takaisin huotraan vähin äänin ja lähti seuraamaan muita, jotka eivät Ezramin onneksi vaikuttaneet kiinnittäneen häneen huomiota. Oletettavasti tuon maagisen oven takana oli se mitä he olivat tulleet hakemaan, mutta yhtä aikaa Taenyatharin sanojen kanssa Ezram pääsi todistamaan samaa yllätystä muiden kanssa. Ajan jalustasta ei hänen muistaakseen ollut puhetta. Miekka puuttui, ja se kuulosti vääntävän Llianjinin sisuskalut ylösalaisin. Ehkä se olisi tehnyt saman Ezramille, jos hän olisi todella voinut ymmärtää miekan merkityksen.
Ezramin ajatukset kulkivat samaa reittiä Ioachimin kanssa ja hän nyökytteli itsekseen Eliezen sanoille. Ja jollei luolasta löytynyt lisää piilotettuja ovia, ainut reitti oli...
"Mikä sen toisen käytävän tarkoitus on?" Ezram osoitti sanansa Taenyatharille kurtistettujen kulmien alta. "Entä ketkä tämän... oven voivat saada auki?"
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kuinka kulkea kääpiöiden kaupunkiin

Post by Tinanja »

Tila, luolan osa, jossa jalusta seisoi, oli koruton ja kaiverrettu suoraan vuoreen karkeiden linjojen myötä. Tilaa oli pyöristetty jonkin verran kaiverruksen aikana, mutta ei kaunisteltu. Taenyathar tuijotti haltiahahmossaan epäuskoisena tyhjänä edessään olevaa jalustaa, jolla Ajan miekan olisi pitänyt olla, ja odottaa siinä hakijaansa. Sen sijaan jalusta oli tyhjä, kuin odottaen jonkun laskevan aseen takaisin kunniapaikalleen, jossa se oli vuosituhansia jo odottanut… toivottavasti ainakin. Ei ollut vaikea nähdä, ettei lohikäärme todellakaan ollut odottanut tätä, mutta oli valmis tekemään paljon saadakseen aseen takaisin oikeisiin käsiin. Sen sijaan, että tämä olisi jäänyt paikalleen, tämä kääntyi kannoillaan katsomaan luolan tasaista seinää antaen katseensa tarkkailla jokaista pientäkin epätasaisuutta rosoisessa pinnassa.

Avoinna oli liiankin monta kysymystä. Kuka Ajan miekan oli vienyt? Miten tämä oli päässyt käsiksi aseeseen, ja miten oli päässyt sisälle suojattuun luolaan, saati sieltä pois? Mitkä varkaan tavoitteet miekan osalta olivat, ja miten paljon Ajan miekka vaikuttaisi mahdollisesti hyvin varomattomaan kantajaansa? Ajan miekka haluaisi kuitenkin lumouksiensa vetämänä ohjata kantajansa tästä ja tuon hyvinvoinnista välittämättä Ajattomaan Saliin… Se, mitä Salissa tapahtuisi, olisikin seuraava iso kysymys, ja sinne olisi ehdittävä ennen kuin Miekka saisi kantajansa ohjattua paikalle.

“Ajan miekka ei ole jalustalla, joten kyllä se on varastettu...”, Taenyathar sanoi kääntyen katsomaan Llianjinia nopeasti kulmiensa alta, läpitunkevalla katseella, jossa oli kovuutta, jota aiemmin olemuksessa ei ollut näkynyt. Llianjin oli keskeyttänyt ensimmäisenä hänen nopean tilannearvionsa, eikä tilannearvio vaikuttanut ainakaan tekevän tästä tilanteesta helpottavaa. Silti, tuon haltian epäuskottavuus oli oletettavaa, mutta tämän inttäminen ei oikein näyttänyt tuovan mitään tulosta tai uutta keskusteluun - ja siinä näkyi ero lohikäärmeen ja lyhytikäisten olentojen välillä. Sen sijaan Taenyathar jäi hetkeksi vielä arvioimaan seinää.
“Ovea ei ole avattu sen jälkeen, kun se suljettiin Ajan miekka sisällä, se olisi näkynyt lumouksissa”, lohikäärme jatkoi sitten antaen katseensa jälleen vaeltaa luolan seinää myöten. Hahmo näytti katoavan vain ilmaantuakseen seinän vierelle. Hitaat askeleet liikuttivat Taenyatharia seinää myöten käden sivellessä karkeaa kivipintaa kuin etsien siitä koloa, irtokiveä, tai mitään, mikä viittaisi toiseen reittiin ulos.

“En tiedä toista reittiä tänne, mutta ilmeisesti joku muu tietää”, lohikäärme jatkoi sitten jatkaen kierrostaan luolan seiniä myöten. Hän vilkaisi nopeasti myös nuoreen ihmismieheen, joka katseli kieltämättä lapsenomaisella uteliaisuudella ympärilleen tietämättä oikein, miten suhtautua asiaan tai sen saamaan käänteeseen. “En uskonut, että tänne pääsee muualta kuin ovesta…”, Taenyathar vilkaisi nopeasti vielä Ezramiinkin ja tuhahti hiljaa.
“Se käytävä johtaa Anteziin. Tämä paikka sijaitsee kaupungin laitamilla… ja vain lohikäärme tai jätti voi saada oven auki, sillä siinä on niin paljon magiaa”, haltiahahmoinen Taenyathar näytti vaipuvan ajatuksiinsa joksikin aikaa, antaen hiljaisuuden laskeutua heidän välilleen hetkeksi. Sitten, hetken mietittyään tämä kohotti katseensa taas muihin - ja oli ilmeisesti päättänyt, mitä tilanteessa olisi järkevintä tehdä.

“Ajan miekka yrittää ohjata kantajansa aina Ajan salia kohden”, Taenyathar aloitti sitten, päästyään viimein takaisin aloituspisteeseensä seinän tarkastelussa - eikä hän ikäväkseen ollut löytänyt mitään erikoista. “Kantajastaan ja tämän terveydestä välittämättä… Lumoukset aseessa ovat voimakkaita”, Taenyathar sanoi sitten.
“Mikä tarkoittaa sitä”, lohikäärme kääntyi nyt katsomaan seurueen jokaista jäsentä hetkeksi ennen kuin jatkoi pienen tauon jälkeen. “Että meidän pitäisi olla Ajattoman salin luona ennen miekkaa ja sen varasta”, lohikäärme sanoi hiljaa, mietteliäänä ja asteli nyt viimein itse jalustan luokse tarkastelemaan sen rikkoutumatonta, häiritsemätöntä pintaa.
“Ajaton sali rakennettiin jättien ja lohikäärmeiden toimesta pohjoiseen, aavikon taa täältä katsottuna”, Lalfaria lohikäärme vilkaisi arvioiden tämän sanojen johdosta.
“Täältä sinne nopein matka kulkee aavikon ylitse, ja Ajan miekka pyrkii sinne tavalla tai toisella… Minusta meidän tulisi ehtiä paikan päälle ennen kuin miekka ja kuka ikinä sitä nyt kantaakaan, pääsevät perille.”

“Toki on mahdollista, että kääpiöt ovat nähneet jotain, joten ehdottaisin, että aloitamme sieltä. Teidän täytyy kuitenkin pysähtyä yöksi lepuuttamaan itseänne sekä ratsujanne, joten olisi järkevää käyttää aika tehokkaasti ennen sitä, ja ennen matkaa”, Taenyathar kuulosti siltä, että oli itse lähdössä ainakin ylittämään aavikkoa - seurasivat nuo häntä tai eivät. Kaikenkaikkiaan lohikäärmeen olemukseen oli ilmaantunut tiettyä vakavuutta, ja äänensävy oli madaltunut, vaikka tämä puhuikin kohtalaisen nopeasti. Vaikutti siltä, että tämä käänne oli saanut myös hänet huolestumaan tilanteen vakavuudesta, vaikka Taenyathar olikin omaksunut tietynlaisen tarkkailijan roolin kaiken keskellä.

*

Ingvild seurasi tapahtumia sivusta. Hänen katseensa arvioi, miten loitsu avasi maagisen oven, ja miten Taenyathar asteli tyhjän jalustan luokse. Loitsut, joilla Taenyathar toimi olivat kieltämättä vaikuttavia - magian määrän ja sen hallinnan saattoi tuntea lähes käsin koskettelemalla, niin paljon sitä tuntui olevan. Eikä ovi, tai sitä seuraava luola tuntunut olevan yhtään sen vähempää maaginen, päin vastoin. Muodonmuutokset, joita lohikäärme näytti tekevän asiaa sen enempää ajattelematta vain vahvistivat tätä mielikuvaa. Eikä hän ihmetellyt, että Llianjin halusi saada enemmän tietoa irti tuosta hyvin maagisesta, ja hyvin älykkäästä olennosta. Mutta olisi silti suhtauduttava - tai ainakin yritettävä suhtautua varauksella.

Nainen kuunteli hiljaisena keskustelua ja erityisesti lohikäärmeen vastauksia, jotka istuivat ainakin hänen maailmaankuvaansa riittävän hyvin: hän oli kuullut vuosien varrella sanan jos toisenkin Ajattomasta Salista ja Ajan miekasta. Legendojen mukaan Ajaton sali sijaitsi pohjoisen ikimetsissä, aivan kuten Taenyatharkin sanoi. Mikäli lohikäärmeen aiempi tarina piti paikkaansa, tuo oli nähnyt Salin jo rakennusvaiheessa, ja todennäköisesti tiesi sen tarkan sijainnin. Tämä oli kyllä ehdottomasti asia, josta Metiksessä tulisi tietää, vaikka heillä ei kaikkia vastauksia tilanteeseen ollutkaan, Ingvild ajatteli kuunnellessaan vielä viimeisiä Taenyatharin sanoja. Maagikko ei sanonut mitään, mutta nyökkäsi lyhyesti kun Taenyathar ehdotti seuraavia askeleita etenemisen osalta. Olisi kieltämättä mielenkiintoista tavata - tai edes nähdä kääpiöitä. Mutta ennen kaikkea, muiden olisi seurattava lohikäärmettä Ajattoman salin luokse, ja hän lähtisi päivittämään tilanteen Metikseen.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Kuinka kulkea kääpiöiden kaupunkiin

Post by Kuparirapu »

Llianjin kurtisti kulmiaan, mutta tyytyi painelemaan peukalollaan sauvansa kärkeä Taenyahtarin terävälle vastaukselle. Jos haltia olikin esittänyt typerähkön toteamuksen tilanteesta, hän katsoi sen silti oikeutetuksi, koska Ajan Miekka oli teillä tietämättömillä. Tämä ei ollut metiksen kirjaston avain, vaan maaginen aarre. Jos puoletkaan sitä koskevista tarinoista olivat totta, kylmäsi Llianjinin sydäntä ajatus että joku kulki jossain päin maata ase vyöllään.
Taenyahtarin lausumat arviot tilanteesta eivät paljoakaan vanhaa haltiaa lohduttaneet. Erityisesti ajatus, että "joku muu" tiesi toisen reitin tänne. Että tämä "joku" tietäisi enemmän kuin Taenyathar. Ja Llianjin lausui pahimman aavistuksena ääneen sanoessaan:
"Voiko se tarkoittaa, että varas on ollut joku toinen lohikäärme? Tai ehkä jopa...jätti?"

"Niin tietenkin," Llianjin mutisi kävellen muiden vierelle otsa mietteliäässä rypyssä. "Siinä terässä on varmasti enemmän mahtia kuin kokonaisessa ryhmässä eläviä maagikoita. Ja sellainen nousee nopeasti päähän..."
Kohottaen katseensa Llianjin huomasi Ion ja Ezramin katseet, ja jatkoi sitten opettavaisella äänensävyllä:
"Magialla on havaittu taipumus joskus vetää käyttäjäänsä tai kantajaansa tiettyyn suuntaan. Sitä on vaikeaa selittää sellaiselle, jolla ei ole omaa mahtiaan, mutta ajatelkaa sitä voimakkaana pakkomielteenä. Pieni, jatkuva nalkutus ajatusten reunoilla joka kehottaa kävelemään eteenpäin jotakin kohti. Ja jos sille antaa periksi, niin hiljalleen alkavat jalkasi viedä sinua yhä vain pidemmälle, kohti jotain mitä et edes itse tiedä. Normaalisti sitä voi hillitä, mutta vahvojen maagisten esineiden kohdalla se voi olla vaikeaa. Varsinkin jos esineen kantaja on valmistautumaton."
Taenyatharin ehdotus oli järkeenkäypä, mutta Llianjin ei suoranaisesti hihkunut myötämielisyydestä. Varkaalla saattoi olla pitkä etumatka, ja vaikka he ehtisivätkin perille ennen tätä, olisi heidän kenties kohdattava Miekan kantaja. Vilkaisten muita ryhmäläisiä silmäkulmastaan hän kuitenkin sanoi:
"Se on oikeastaan ainoa mahdollisuutemme. Legendat ovat yksimielisiä, että Sali sijaitsisi jossain pohjoisissa ikimetsissä. Vaan missä siellä, sen on sukupolvien muisti unohtanut jos sitä koskaan edes tiedettiin."
Llianjin nyökytteli Taenyatharin ehdotukselle, että he pysähtyisivät Anteziin lepäämään, ja otti jo ajatuksissaan muutaman askeleen takaisinpäin vievää tunnelia kohti. Mutta iso osa vanhan haltian uteliaisuudesta kääpiöiden mystistä kaupunkia kohtaan oli lieventynyt. Hän näki, että Taenyathar oli huolissaan heidän löytönsä takia. Ja se, että ikiaikainen lohikäärme huolehti asiasta, huolestutti Llianjinia vielä enemmän. Hieraisten korkeaa otsaansa Llianjin lausui vielä kuin itsekseen:
"Ja lepoa me tarvitsemmekin. Tämänastinen on ollut pelkkää eväsretkeä pihapuutarhassa, verrattuna siihen mitä aavikon ylittäminen meiltä vaatii."
User avatar
Anlie
Posts: 194
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Kuinka kulkea kääpiöiden kaupunkiin

Post by Anlie »

Io nyökkäsi vakavana Eliezen sanoille. Niin Ezram kuin Llianjinkin tuntuivat esittävän samoja kysymyksiä mitä Ioachimin päähän oli pälkähtänyt, mutta Taenyatharin vastaukset tuntuivat vesittävän kaikki yksinkertaiset selitykset. "Joten... meillä ei ole mitään keinoa saada tietää kuka miekan vei? Ettekö te voisi", Io viittilöi käsillään ilmaa ja jatkoi aidon ihmettelevään äänenstävyyn, "tehdä jotain maagista ja löytää sillä edes jonkin johtolangan?" Niin vähän kuin Io magiasta ymmärsikään, häntä hämmensi miten sillä saatettiin lukita esineitä vuoren sisään vuosisadoiksi ja silti jokin näin yksinkertaiselta vaikuttava asia oli mahdotonta selvittää.

Io muisteli kuulleensa kymmeniä versioita erilaisista lukitun huoneen murhista ja varkauksista, mutta ei toden totta ollut osannut odottaa pääsevänsä itse todistamaan jälleen yhtä versiota. Nuorukainen epäili että tämän tarun syypää tuskin tulisi olemaan kostonhimoisen petetyn morsiammen henki, mutta toisaalta...
Selitys sekin, Io ajatteli tyhjällä katseella tuijottaen Taenyatharia tämän kertoessa miten miekka ohjasi kantajaansa, ja nielaisi tahattomasti lohikäärmeen mainitessa aavikon. Ioachin tuli ajatelleeksi kotia ja sitä välimatkaa minkä hän tulisi heidän väliinsä asettamaan, sekä niitä surkeita hyvästejä mitkä hän oli Enisin välityksellä jättänyt. Matka tuntui vain venyvän ja venyvän, mutta miten hän voisi kääntyä nyt takaisin. Onneksi Llianjin tuntui tarttuvan hänen epäröivään katseeseensa ja avasi Taenyatharin selostusta hieman enemmän. Io tunsi hienoista sympatiaa varasta ja tämän nalkuttavaa ääntä kohtaan, pyytäen samalla mielessään anteeksi Siggyltä vertauksensa takia.
Hän näkisi Antezin vielä tänään ja pääsisi pohjoisemmaksi kuin koskaan aiemmin, Io tunsi nykäisyn suupielessään.
User avatar
Arlin
Rakega
Posts: 105
Joined: Sat Sep 02, 2017 8:10 pm
Location: Karan

Re: Kuinka kulkea kääpiöiden kaupunkiin

Post by Arlin »

Taenyathar varmisti vielä kertaalleen, että miekka todella oli varastettu. Lalfarinkin oli hankala hyväksyä, että näin oli käynyt, mutta hän ei halunnut vielä kadottaa toivoa. Varkaudesta huolimatta, miekka oli vielä olemassa, joten se täytyi vain löytää. Puolhaltia seurasi, kun lohikäärme käveli seinän vierustaa pitkin ympäri huonetta, kadoten lopulta huoneen perälle pimeyteen. Lalfar tutkaili myös huonetta sekä tyhjää jalustaa, mutta mitään ei löytynyt. Oveakaan ei ilmeisesti Taenyatharin mukaan oltu avattu hetkeen. Oli hankala käsittää, miten varas oli onnistunut tekemään varkautensa jättämättä paikan täysin puhtaaksi lähtiessään. Melkein kuin varkautta ei olisi tapahtunutkaan. Lalfar oli elänyt varkaana jo reilu 20 vuotta, mutta ei ikinä uskoisi pystyvänsä tekemään yhtäkään varkautta jättämättä mitään vihjeitä tapahtuneesta. Päin vastoin, hän tiesi sen vaikeuden nyt paremmin kuin aloittaessaan.

Taenyathar paljasti hetken päästä Ajan miekkaan liittyvän lumous, joka ohjasi kantajaansa kohti salia. Siitä Lalfar ei tiennytkään. Oli siis mahdollista, että varas ja tämän kantama miekka oli täältä käsin menossa kohti pohjoista, joten se ainakin rajasi hiukan mahdollisia paikkoja, joista etsiä. Lalfar nyökkäsi hyväksyttävästi Taenyatharin ehdotusta kysyä tarkemmin kääpiöiltä, mikäli heiltä löytyisi lisää johtolankoja ainakin varkaan lähtöreitistä. Ei kenties ollut niin tärkeää tietää miten varkaus oli tehty verrattuna siihen, minne varas oli sen jälkeen mennyt. Puolhaltia toivoi, että heidän ei tarvinnut matkata sinne suoraan polttavan aavikon poikki, mutta mahdollisuus siihen oli todellinen.
Lakimies Firdorn | Katuvaras Lalfar
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kuinka kulkea kääpiöiden kaupunkiin

Post by Kide »

Kukaan, ei edes heidän kaikkivoipa oppaansa, näyttänyt tietävän kuka miekan oli vienyt ja miten. Se myös näytti pian jäävän toissijaiseksi ja Taenyathar keskittyi jo miettimään miekan seuraamista. Ilmeisesti tuo miekka saattoi olla pakkomielle vaikkei sitä kantanutkaan.
Ezramista tuntui jälleen ettei hän ymmärtänyt tai ainakaan halunnut ymmärtää saati uskoa heidän puhuvan ikivanhoista taruista, joita hän edelleen lastensatuina piti. Siitäkin huolimatta että muotoaan muuttavat lohikäärmeet ja jätit olivat totisinta totta. Puheet Antezista aloittamisesta saivat vanhan soturin puristamaan miekkansa kahvaa hieman tiukemmin, kun taas pelkkä aavikon mainitseminen oli nostattaa hikinoron miehen selkään, vaikka luola oli melko viileä. Viisainta olisi kai ollut jättäytyä tästä hullusta matkasta taakseen katsomatta, mutta jostain syystä Ezramista tuntui edelleen, että hänen olisi nähtävä mihin tämä kaikki päättyisi. Vaikkei mies itselleen sitä halunnutkaan myöntää, ajatus heistä pelastamassa maailmaa tuhojaan suunnittelevalta lohikäärmeeltä oli liian jännittävä, että sitä olisi voinut sivuuttaa.

Antez, lepo ja aavikko. Tuuheat kulmakarvat värähtivät Ezramin tarkastellessa heidän joukkoaan. Yksinkertainen suunnitelma, jossa kuitenkin oli heidän sekalaisen joukkonsa lisäksi pelottavan paljon liikkuvia, arvaamattomia osia. Kukaan ei voinut tietää mitä he Antezissa kohtaisivat, mutta kun kerran tänne asti oli tultu, kyllä Ezramkin oli kiinnostunut näkemään kääpiöt ja heidän valtakuntansa. Se, tervehtisivätkö Antezin eristäytyneet asukkaat heitä avuliailla vastauksilla vai sittenkin kylmällä teräksellä, jäisi nähtäväksi.
Lepo myös tulisi tarpeeseen. Tosin Ezram epäili etteivät he voisi saada tarpeeksi lepoa ennen seuraavaa matkaansa. Millainen lepo olisi riittävä aavikon ylitykseen? Hän epäili ettei kukaan muu kuin aavikon asukkaat olleet kulkeneet aavikon yli selviytyen kertomaan matkastaan. Tai se oli ainakin Ezramin olettamus, tosin ei hän ollut nenänpäätänsä koskaan pölyttänyt kirjojen parissa pakollisen lukutaidon opettelemista enempää. Hän ei ollut halunnut lukea uroteoista vaan toivonut nuoren pojan innolla pääsevänsä itse niitä tekemään. Kirjapölyn sijasta hän oli paljon mieluummin pyyhkinyt verta nenästään. Ehkä välillä aiheestakin, mutta jälkeenpäin ajatellen myös liian usein tyhjän takia. Sankariteot olivat jääneet Ezramilta tekemättä - ainakin tähän asti.

Ezramkin jäi odottamaan vastausta Ioachimin kysymykseen. Hänkin oli ehtinyt ihmettelemään miten lohikäärmeestä haltiaksi silmänräpäyksessä muuntuvalla olennolla ei ollut voimia selvittää kuinka miekka oli viety. Jos tuo olento avasi luolan seinämän pelkällä kosketuksella, eikö varkaan jälkien löytäminen kävisi sormia napsauttamalla? Mutta jos Ezram oli jotain magiasta oppinut niin sen, että mitä enemmän hän sitä elämässään kohtasi sitä vähemmän hän siitä ymmärsi. Sen vuoksi mies näki viisaampana pitää suunsa kiinni, vaikka nyökyttelikin Ioachimin kysymykselle Taenyatharia ja Llianjinia vilkuillen. Heistä ensimmäisellä hän kuvitteli olevan siihen tarvittavat voimat, kun taas toiselta he saisivat todennäköisesti taas kattavan selityksen syistä, jos ja kun tämän selvittäminen magialla ei olisi mahdollista. Ezram ei erityisesti pitänyt vanhan haltiamiehen opettajamaisesta äänensävystä, aivan kuin etenkin hän ja Ioachim olisivat olleet pahaisia oppilaita, jotka eivät osanneet kuin kaivaa nenäänsä. Mutta Ezramin oli myönnettävä, että hänen vähäinen ymmärryksensä tästä kaikesta olisi ollut vielä vähäisempää ilman Llianjinia. Tuon haltian itsensä sitä ei kuitenkaan tarvinnut tietää, ja Ezram pitikin katseensa tuimana ja suunsa tiukkana viivana vain odottaen ja jättäen vastausten annon ja päätöksenteon kerrankin toisille.
Locked