Page 1 of 1

Mitä jäljelle jää?

Posted: Tue Feb 12, 2019 7:10 pm
by Kuparirapu
//Tinanja ja Ingvild lyhyeen juttutuokioon//

Llianjin nojasi kevyesti ikkunanpieleen, katsellen vuorotellen iltahämärässä kylpevää maisemaa ja vuoroin pergamenttinippua jonka hän oli levittänyt pöydälle. Jos hän halusi nukkua vielä tänä yönä kunnon yöunet, oli hänen piakkoin aloitettava pitkä kirjoitusurakkansa. Mutta se ei riippunut yksin hänestä, vaan jonkun toisen päätöksestä. Niinpä vanha haltia pakotti itsensä pois ikkunalta ja ulos käytävälle. Asiaa ei auttanut lykätä, hän oli jo vartonut illallisestakin lyhyen ruokalevon sekä itsentä että myös Ingvildin vuoksi.
Löydettyään oikealle ovelle Llianjin koputti siihen, ja ohikiitävästi tiedosti kaikki aiemmat kerrat kun oli ollut aivan samanlaisessa tilanteessa.
"Ingvild, saanko tulla sisään? Haluaisin puhua kanssasi."
Llianjin odotti kärsivällisesti kunnes ovi aukesi, ja tervehtien toista maagikkoa lyhyellä hymyllä hän kysyi:
"Valmistautumassa huomista varten?"

Etsien katseella paikkaa johon istua Llianjin sommitteli ajatuksiaan sopivaan järjestykseen, etsien hyvää tapaa aloittaa asiansa.
"Me olemme ehtineet jo pitkälle tämän matkan aikaan. Paljon pidemmälle kuin alkujaankaan edes ajattelin meidän kulkevan. Ja kaiken sen jälkeen mitä on tapahtunut tai mitä olenkaan sanonut, niin olen...olen iloinen että lähdin tälle matkalle seurassasi."

Re: Mitä jäljelle jää?

Posted: Wed Feb 13, 2019 7:24 pm
by Tinanja
Hetken aikaa Ingvild oli jo epäillyt, ettei Llianjin pitäisi sanojaan hänen tapaamisestaan illallisen jälkeen. Sen sijaan, että nainen olisi vain odotellut, tämä oli tehnyt matkavalmisteluja. Lämpimän kylvyn jälkeen kevyesti pukeutunut maagikko oli jättänyt seuraavan aamun vaatteet tuolinselkänojalle, ja pakannut jo suurimman osan matkatavaroistaan laukkuunsa. Vain joitain meikkejä, hiusharja sekä naisen muistikirja sulkakynineen ja musteineen oli pöydällä, kun Llianjin viimein koputti hänen huoneensa oveen. Kevein askelin Ingvild käveli ovelle ja avasi sen päästääkseen vanhemman maagikon peremmälle. Hän sulki oven tuon perässä ja viittasi tätä istumaan.
"Mitäköhän sitä muutakaan tekisi aikaista lähtöä edeltävänä iltana?" maagikko hymähti vähän ennen kuin vakavoitui istuen ikkunalaudalle katsomaan siitä Llianjinia, joka näytti kieltämättä matkan väsyttämältä majatalossa nukutun yönkin jälkeen.

"Siitä voimme olla samaa mieltä", Ingvild nyökkäsi lyhyesti Llianjinille. "Mutta... kaiken tämän tapahtuneen jälkeen olen... miettinyt tätä, ja sitä, mitä meidät alunperin edes lähetettiin tekemän. Koska kirjeet kulkevat epäluotettavasti varsinkin näin tärkeän asian osalta... olen ajatellut, että voisin lähteä Metikseen viemään sanaa tästä", nainen totesi sitten pitäen arvioivan tauon, katsellen Llianjinia arvioiden.
"Antezin jälkeen siis... Varsinkin nyt, koska vaikutat olevan erittäin hyvää pataa uuden... lohikäärmetuttavuutemme kanssa", Ingvild jatkoi vielä Llianjinia edelleen katsellen. Nainen käsi eksyi haromaan edelleen kylvyn jäljiltä märkiä hiuksia suoraksi katseen haravoidessa Llianjinin lisäksi myös muuta huonetta.

Re: Mitä jäljelle jää?

Posted: Tue Feb 26, 2019 6:45 pm
by Kuparirapu
"Niin, minä..."
Mutta Llianjinin sanat katkesivat Ingvildin jatkaessa, ja vanhan haltian kulmat kohosivat yllättyneenä.
"Mitä? Todellako?"
Rykäisten Llianjin sai kasvonsa takaisin hallintaansa ja liikahtaen hieman nolosti tuolillaan hän jatkoi:
"Tarkoitan että olin itse asiassa juuri ehdottamassa samaa. Mutta ajattelin että vastustaisit ajatusta, koska luulisit minun olevan lähettämässä sinua pois. Olisi tietenkin parempi, jos pääsisit matkaan jo hyvissä ajoin ennen kuin lumet saapuvat. Mutta en tiedä, voisinko vaatia sinua jättämään väliin mahdollisuutta päästä näkemään Antez omilla silmilläsi. Toden totta, meitä on siunattu kokemaan tämän matkan aikana paljon."
Vanha haltia ei ollut odottanut tämän olevan näin yksinkertaista. Ehkä hän oli arvioinut Ingivildin jääräpäisyyden väärin. Naisen pieni sivallus Taenyatharista kuulosti jo paljon tutummalta. Llianjin laski katseensa mietteliäänä.
"Suosittelen, ettet kehittele mielessäsi kovin villejä kuvitelmia. Minä vain kunnioitan tätä tilaisuutta, jonka olemme onnistuneet saamaan osaksemme, enkä yritä peitellä sitä. Ensimmäinen lohikäärme joka on nähty pitkiin aikoihin, ja kaiken lisäksi hän vielä suostui puhumaan kanssamme. Jos vain tietäisit, mitä kaikkea hän voisi meille opettaa..."
Sitten Llianjin hiljeni hetkeksi, ajautuen siihen ajatusten pyörteeseen joka uhkasi vetää hänet mukaansa yhä vain useammin. Oliko syytä uskoutua tästä asiasta Ingvildille? Se ei edes vaikuttaisi häneen puolen tai toiseen. Mutta juuri siksi hän oli tätä ajatellutkin, eikö vain? Ingvild voisi olla viimeinen tilaisuus lähettää sanaa Metikseen tärkemmistä asioista. Myös siitä, mitä tapahtuisi jos Llianjin menettäisi henkensä tällä matkalla.

"Ingvild, on eräs asia josta halusin myös mainita sinulle."
Llianjin ei nostanut katsettaan, vaan puhui enemmän lattialankuille:
"Olen ajatellut, kaiken tämän jälkeen mitä olemme jo kokeneet ja mitä edessä voi vielä olla...on asioita joita olen saavuttanut elämässäni. Osasta olen ylpeä, osasta taas huomattavasti vähemmän. Mutta on myös asioita, jotka koen velvollisuudekseni saattaa loppuun ennen kuin elinvuoteni ovat lopussa. Ja joitakin olen siirtänyt syrjään kerta toisensa jälkeen, tähän asti."
Llianjin kohotti katseensa ja yllättävän virallisen kuuloisesti lausui:
"Kun tämä matka on ohitse, olettaen että olen myös hengissä, ja palaan takaisin Metikseen...uskon että minun on aika valita itselleni oppilas. Joku, jonka koulutan itse kaiken taitoni mukaan ja joka jää jatkamaan sitä perintöä jonka mestarini jätti vuorostaan minulle kauan sitten. Toivon ettet ota tätä turhaan esille Metiksessä ennen kuin saavun mutta halusin...halusin että tiedät."

Re: Mitä jäljelle jää?

Posted: Sat Mar 02, 2019 8:55 am
by Tinanja
Ingvild kohotti kulmiaan, kun Llianjin ilmoitti ajatelleensa samaa asiaa kuin hänkin. Lähtemistä, ja nimenomaan sitä, että hän lähtisi. Ingvild kurtisti kulmiaan vähän miehen sanoille - oliko tuo todella sitä mieltä, että koko seurueesta se olisi parasta olla hän, eikä esimerkiksi tuo vanhempi maagikko itse? Varsinkin, kun Llianjinin matkustus, kaikesta kokemuksestaan huolimatta alkoi näyttää siltä, että ikä otti miestä kiinni nopeammin mitä tämä itse suostui myöntämäänkään. Toisaalta, tämän sanoista huolimatta, tuo oli se, johon lohikärme oli iskenyt silmänsä siitä huolimatta että joukossa oli kaksi maagikkoa - Ingvild ei voinut olla epäilemättä tässä olevan taustalla myös jotain rotuun ja ikään liittyvää.
"Minulla ei ollut aikomustakaan lähteä ennen kuin olen nähnyt edes osan Antezista. Sitä paitsi, vuoriston pohjoisreunaa, aavikon reunaa matkustaessa ehdin välttää talven alun, ja saavun todennäköisesti Metikselle vasta, kun lumi on jo pysyvästi maassa", nainen jatkoi suunnitelmiensa kertomista, kulmiaan hetkellisesti kurtistaen. SItä paitsi, harvassa olevasta asutuksesta huolimatta sielläkin olisi yksi jos toinenkin paikka levähtää ja täydentää varastoja.
"Et voi kieltää sitä, ettetkö nauttisi huomiosta, jonka saat lohikäärmeeltä, vaikka sen yritätkin kietoa ties mihin, joko itsellesi tai minulle asiaa kaunistelessasi", Ingvildin kasvoille levisi naisen vakavista ajatuksista huolimatta se tuttu, ilkikurinen hymy, kun tämä katsoi pää hieman kallellaan vanhempaa haltiaa tämän selitellessä asioita tavalliseen tapaansa.

"Jo olisi aikakin, senkin jääräpää", Ingvild naurahti, kun Llianjin myönsi viimein harkitsevansa oppilaan ottamista. "Siitä on Metiksessä puhuttu varmaan viimeiset kaksi vuosikymmentä, kunhan et ole ollut kuulemassa", nainen jatkoi. "Mutta", hän vakavoitui ja hymyili lämpimästi Llianjinille. "Olen varma, että se on parempi idea, kuin miltä se tällä hetkellä kuulostaa edes omissa korvissasi", nainen hymyili Llianjinille. "Mutta ei, en sano asiasta kenellekään. Mutta siinä tapauksessa sinun on parempi palata sinne", Ingvild lopetti vielä, viimeisten sanojen kohdalla vakavoituen, Llianjinia arvioiden katsellen.
"Sillä minä en halua olla viimeinen Metisläinen, joka on sinut nähnyt", nainen lisäsi vielä.

"Sinut tuntien olet pitänyt jotain kirjaa tapahtumista... Haluatko että vien Metikseen jotain?" tuo kysyi sitten rikkoen kovaa vauhtia heidän välilleen laskeutumassa olevan hiljaisuuden.

Re: Mitä jäljelle jää?

Posted: Sat Mar 09, 2019 6:36 pm
by Kuparirapu
"Jos hluaisin että ryhmä ihmisiä ja haltioia katselee jokaista liikettäni ja kuuntelee jokaista sanaani, pitäisin oppitunnin Metiksen luentosalissa," Llianjin totesi kuivasti, vaikka Ingvildin sanojen takana saattoi ollakin pieni jyvä totuutta. Hän tuhahti lyhyesti haltianaisen toteamukseen, ja sanoi:
"Siinä on yksi syy, minkä takia en ole halunnut ryhtyä opettamaan ketään henkilökohtaisesti. En halua kenenkään oppilaan leijailevan itsetyytyväisyydessä vain siksi, että muu koulu kuiskii kunnioittavasti 'tuossa hän menee, Llianjin Shalheiran oppipoika'. Ei, siinä kohtaa maineeni tekisi vain haittaa.

Vanha haltia kohotti katseensa Ingvildiin ja nyökkäsi vakavasti tämän toteamukselle.
"Vakaa aikomukseni on palata, usko vain. Mutta aina on mahdollisuus, että tämä matka voi jäädä viimeisekseni, ja juuri siksi haluan huolehtia että mahdollisimman paljon tietoa palaa Metikseen. Ja kyllä, annan mukaasi kirjeen, senkin takia että rehtori Tanet kuuntelee sinua. Aion kirjoittaa mahdollisimman paljon tänä iltana, ja loput sitten kun olemme saaneet Antezista selville kaiken mahdollisen. Sen jälkeen loppu on sinusta kiinni."
Llianjin venytteli selkäänsä tuolillaan, ja sauvaansa tukien nousi seisomaan.
"Tämän matkan jäljiltä minulla olisi aihetta kirjoittaa vaikka kolme eri tutkimusta, ja ne ansaitsisivat päästä kansien välissä koulun kirjastoon. Voi olla että tulen viettämään loppuelämäni vielä kynä kädessä," hän totesi ja hymyili pienesti. Llianjin katseli Ingvildiä hetken, ja pudistaen päätään mutisi:
"Kuinka kauas sinäkin olet ehtinyt..."
Sitten hän pudisti päätään kuin ajaakseen jonkin ajatuksen sivuun.
"Pahoittelen, saatan olla hieman haikeissa ajatuksissa. Minun on parasta alkaa kirjoittamaan jotta ehdin nukkua vielä tänä yönä, enkä halua pidätellä sinuakaan turhaan hereillä."