Kun mentävä on

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
User avatar
Kide
Posts: 517
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kun mentävä on

Post by Kide » Sun Aug 18, 2019 12:24 pm

Jo pelkästään Ranyardin ammatti antoi olettaa, että mies liikkui paikasta toiseen töiden perässä. Ehkä Naenijalla olikin käynyt vain erittäin hyvä tuuri, kun hänellä ja palkkasoturilla oli sama suunta.
"Olen taivaltanut pidempääkin matkaa, tosin en näin pitkää, ja siitä on jo aikaa." Haltian mittapuulla siitä voitiinkin vain sanoa olevan aikaa, ihmisten mittapuulla tämä tarkoitti pari sukupolvea sitten.
Myös Ranyardin huomioista matkan aikana ja nyt yöpymispaikan valmisteluista kävi ilmi, että mies todella tiesi mitä teki. Makuupaikat, tavaroiden sijoittelu, Nazin ja Gustyn paikka, nuotiopaikka... Mies valitsi tuon kaiken ja muutakin tottunein elkein ja tietäen mitä teki ja miten se kannatti tehdä. Nana seurasi helpottuneena esimerkkiä ja oli vain tyytyväinen siitä, ettei hänen tarvinnut arvuutella näitä asioita.
Taivas tosiaan näytti peittyvän kovaa vauhtia muuhunkin kuin puiden latvojen taakse. Ranyard mahtoi olla oikeassa, kuivasta yöstä oli kai turha haaveilla. Nana oli varannut kyllä omaksi suojakseen sateen kestävää huopaa ja luottanut Gustyn pärjäävän, mutta tavaroiden suojaamiseen hän ei ollut varautunut. Gustyn harjaamisen jälkeen - ensin heinätupolla ja lopulta Ranyardin ojentamalla harjalla - ja Ranyardin kohennellessa nuotiota haltia jatkoikin oksien keräämistä, tällä kertaa havuja ja muutaman lepän oksan, jotka asetteli omien laukkujensa suojaksi. Olkalaukkunsa, joka sisälsi kaikki rohdokset ja yrtit, sidokset ja muut välineet, Nana päätti ottaa viereensä huovan alle pitääkseen ne varmasti kuivana.
Nanan palatessa nuotion äärelle Ranyard pilkkoi jo kovaa vauhtia omia eväitään lämpenevään pataan. Jopa miehen kokoon nähden keitos näytti liioitellun suurelta, mistä haltia tiesi miehen tekevän sitä hänelle asti. Eikä Nana voinut kuin ihmetellä tätä ystävällisyyttä, jota tuo rujon oloinen soturi osoitti uudelleen ja uudelleen häntä kohtaan. Viimeisimmät vuodet, ja etenkin viimeisimmät tapahtumat, Phoebessa olivat selvästi romahduttaneet parantajan luottoa muihin. Hänen uskoaan ylipäätään hyvään, vaikka hän pilkahduksia siitäkin oli saanut kokea mitä yllättävimmillä hetkillä.

Ranyardin valmistellessa omaa makuupaikkaansa Nana pyöritteli vuorostaan keittoa, jota Nafi tiiraili haltian olalta ilmeisen kiinnostuneena.
"En minä yrteillä elä, vaikka parantaja olenkin", Nana vastasi nuotiolle palanneelle palkkasoturille, edelleen hyväntahtoisesti, mutta nyt jo aavistus terävyyttä äänessään. Hän ei ehkä ollut tottunein matkalainen, mutta osasi kuitenkin varautua perustarpeisiin kuten ruuanlaittoon. "Kiitos tästä, tuoksuu hyvälle. Huomenna voisimmekin laittaa ruuan vuorostaan minun eväistäni", haltia lisäsi hymyillen ennen kuin nousi hakemaan oman puukulhonsa. Takaisin hän palasi mukanaan myös pala leipää.
He söivät kaikessa rauhassa nauttien nuotion lämpimästä hehkusta yhä koleammaksi käyvässä illassa, mutta eivät viivytelleet nukkumaanmenon kanssa. Lepo tulikin tarpeeseen, ainakin Nanalle, joka kääriytyi ensin viittaansa ja sitten huovan sisälle painautuen aivan pienen kallionlohkareen kupeeseen, hänkin yllään kaikki vaatteet nahkatossuja myöten. Hänen valtava huopansa toimi niin alustana kuin peitteenäkin. Lisäksi hyvänä eristeenä kosteasta maasta kävi ohut kerros havuja, jotka haltia oli levittänyt valitsemaansa makuupaikkaan matkatavaroiden peittämisen jälkeen. Nana ei tosin onnistunut saamaan unta ennen kuin kuuli Ranyardin hengityksen syventyvän miehen nukahtaessa omalla makuupaikallaan. Haltia tunsi itsensä typeräksi varovaisuutensa tähden. Ranyard oli kulkenut kärsivällisesti hänen tahtiaan ja ainoastaan auttanut kaikessa, ja silti Nanan oli hankala rentoutua miehen seurassa.
Nafi oli käpertynyt Nanan viereen peitteen päälle, mutta myöhemmin yöllä ensimmäisten pisaroiden ripsiessä puiden ohi maahan asti kömpi lisko huovan sisään ja painautui haltiaan kiinni. Gusty kyhjötti uuden ystävänsä Nazin kyljessä.

Sade alkoi kevyenä tihuutuksena, mutta yltyi kylmäksi vihmonnaksi peittäen harmautensa taakse auringonnousun tarkan hetken. Nana sai huomata ennen pitkää missä hänen uuden huopansa sateensietokyky meni. Kyllähän se sadetta aikansa piti, harmi vain ettei Nana ollut vaatinut kauppiaalta sen tarkempia määrityksiä. Haltia pysyi kuivana vain hänen oman viittansa turvin, joka piti vettä mainiosti, mutta lämmikkeeksi siitä ei ollut.
Nana oli jo noussut ylös Ranyardin heräillessä - haltian oli pidettävä itsensä pienessä liikkeessä pysyäkseen lämpimänä. Vaikka sade oli hetkeksi hieman hellittänyt, oli ilma edelleen yhtä kolea. Haltia oli koonnut Ranyardin tavaroiden kanssa samassa suojassa mukavan kuivina pysyneet, eilen talteen otetut puut yhteen ja Nafi oli saanut ne helposti syttymään. Tulen ylle nostetun kattilan vesi höyrysi jo. Osan vedestä Nana nappasi teen hauduttamista varten ja loppujen sekaan heitti muutaman kourallisen leseitä puuroa varten. Tarpeeksi, jotta siitä riittäisi Ranyardillekin. Hän koetti pysyä hiljaa, vaikka arvasikin palkkasoturin havahtuvan pienimpiinkin ääniin, lopulta sytytetyn tulen ratinasta ja paukkeesta puhumattakaan. Ennen palkkasoturin nousemista Nana ehti kuitenkin voitelemaan haavansa ja vaihtamaan siteet, tehden kaiken niin huomaamattomasti kuin pystyi.
Tee ja puuro lämmittivät kyllä mukavasti, mutta Nanan mieli pysyi yhtä väsyneen harmaana kuin ilmakin. Kaksikon aamupala eteni lähestulkoon hiljaisuudessa samoin kuin leirin purku ja matkaan lähtö. Ei tällainen ilma innostanut rallatuksiin, jollei sitä saanut katsella ikkunan takaa tuvan lämmöstä.

Nafi kyhjötti Nanan hupun suojissa ja Gusty näytti jopa apaattisemmalta kuin tavallisesti, jos se oli mahdollista. Matka kuitenkin jatkui ajoittaisesta sateesta huolimatta eilisen tapaan. Parin tunnin jälkeen, metsikön jo vaihduttua uuteen niittyaukioon, pilviverho näytti viimein hieman haalenevan, vaikka se itsepintaisesti taivaan peittikin. Myös sade keveni tihuutukseksi ja se sai Nanan kääntymän pitkän hiljaisuuden jälkeen Ranyardin puoleen.
"Mitä luulet, ehdimmekö illaksi sinne kievariin? Mitä kaikkea sieltä kylästä muuten löytyy?" Hevosesta Nana ei vielä haaveillutkaan. Hänen tietojensa mukaan tämä ensimmäinen kylä olisi liian pikkuruinen sellaisiin ostoksiin, jollei käynyt käsittämättömän hyvä tuuri. Mutta ruokatarvikkeiden täydennyksen lisäksi haltia elätteli toiveita uudesta, tällä kertaa oikeasti veden pitävästä huovasta sekä itselleen että tavaroilleen. Kaiketi nekin olisi pitänyt lukea perustarpeisiin, jotka haltia oli uskonut osaavansa hankkia kuten ruuan.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 664
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kun mentävä on

Post by Tinanja » Sun Aug 18, 2019 4:42 pm

Kuten palkkasoturi olikin arvellut, alkoi sade vasta yöllä. Pienestä tihkusateesta se muuttui kunnon sateeksi. Ranyard kaivautui paremmin huopansa alle sateen yltyessä, ja heräili unestaan jo hieman ennen kuin kuuli uuden matkakumppaninsa Naenijan nousevan. Hän ei kiinnittänyt juurikaan huomiota naisen tekemisiin, mutta kuunteli tämän liikkeitä, ja pian suojaan sytytetyn tulen ääniä. Pian, vähäsanaisesti palkkasoturi varusti tottuneesti hevosensa, sitoi matkatavarat takaisin satulaan ja sen taakse aamiaisen jälkeen. Pian kaksikko oli taas matkalla kohti kievaria.

Ranyard hymähti Naneijan kysymykselle siitä, ehtisivätkö he kievariin tätä matkatahtia illaksi. Sateen pehmittämällä tiellä heidän matkantekonsa tuntui entisestään hidastuneen, eikä palkkasoturi uskonut vauhdin riittävän kievarille saakka.
“Tällä vauhdilla saamme vielä viihtyä yhden yön taivasalla”, palkkasoturi vastasi olkiaan vähän kohauttaen. “Mikäli ratsastamme molemmat, niin ehdimme todennäköisesti illaksi kievarille”, Nazin askeleet riittäisivät siivittämään vauhtia sen verran, että he pääsisivät sisätiloihin kuivattelemaan yöksi. Gusty joutui tyytymään muutamiin ylimääräisiin tavaroihin selässään, kun Ranyard auttoi Naenijan istumaan taakseen Nazin selkään. Sade ei esittänyt merkkiäkään laantumisesta, kun palkkasoturi kehotti ratsuaan jatkamaan matkaa reippain, pitkin askelin. Pari lyhyttä taukoa suurten puiden lomassa olivat . Gusty kipitti korvat niskaa vasten painettuina, tyytymättömän ja märän näköisenä isomman ratsun perässä. Kelistä huolimatta Ranyard hoputti Nazin hitaaseen, kohtalaisen tasaiseen raviin muutamaan otteeseen, jotta he saisivat menetettyä matka-aikaa kiinni. Alkoi näyttää hitaasti siltä, että Ranyardkin kaipasi lämmintä, kuivaa tilaa itselleen - kosteus tunkeutui hitaasti hänenkin paksun viittansa läpi jostain kulmasta. Mies toivoi sateen lakkaavan viimeistään yöllä, mutta sadepilvissä ei näkynyt raon alkuakaan.

Lopulta sateen harmauden lävitse kievarin valot ilmestyivät näkyviin. Naz tuntui tietävän, että suoja oli lähellä, sillä ratsun askeleet pitenivät valojen päästessä lähemmäs. Gusty sen sijaan ei näyttänyt niin tyytyväiseltä jouduttuaan tekemään töitä pysyäkseen Nazin perässä loppupäivän. Ranyard pysäytti Nazin kievarin ovien eteen.
“Mene vaan sisälle, minä käyn hoitamassa Nazin ja Gustyn”, Ranyard sanoi viimein Naenijalle kun oli auttanut tämän hevosen selästä alas, ja laskeutui itsekin satulasta. Palkkasoturi ei näyttänyt erityisen tyytyväiseltä lähtiessään taluttamaan eläimiä talliin Naenijan irrotettua sisälle haluamansa tavarat mukaansa. Palkkasoturi huolehti molemmat nelijalkaiset kaviokkaat sisälle heinien ja veden ääreen kuivattelemaan. Tavarat löysivät tiensä tallin perälle, ja pian molemmat läpimäräksi kastuneet eläimet oli harjattu ja ruokittu, ja Ranyard otti oman laukkunsa mukaan astuessaan vielä kerran sateeseen mudan ja veden keskelle vain kävelläkseen sisälle kievariin.

Ranyard oli tottunut siihen, että käänsi kaikkien huomion astuessaan sisään, eikä nyt tilanne ollut lainkaan tavanomaisesta poikkeava. Vilkkaan kievarin asiakkaat sen omistajaa myöten kääntyivät katsomaan sisään astujaa, kun palkkasoturi työnsi oven perässään kiinni.

User avatar
Kide
Posts: 517
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kun mentävä on

Post by Kide » Sun Aug 25, 2019 11:54 am

Naenijan katse nousi lyijynharmaaseen taivaaseen ja laskeutui sieltä hänen jalkoihinsa Ranyardin vastatessa. Ei ollut epäselvyyttä siitä, miksi heidän vauhtinsa ei riittäisi. Silti tuo palkkasoturi näytti päättäneen pysyä hänen rinnallaan, hänen hitaassa tahdissaan, jota Nana ei halustaan huolimatta voinut enää nopeuttaa. Viilentynyt ja kostea ilma ei ainakaan helpottanut vahingoittuneen jalan vihlontaa, eikä sitä myöskään auttanut Nanan tottumattomuus minkäänlaiseen kipuun.
Kärsivällisesti Ranyard vihjasi uudelleen ratsastamisen mahdollisuudesta. Nana vilkaisi niin miestä kuin tämän ratsuaankin selvästi epäröiden, mutta tajusi myös, ettei se olisi lisää vaivaa vaan päinvastoin ainoa keino, jolla hän saattoi helpottaa myös Ranyardin matkantekoa. Ratsastaen he pääsisivät pois tästä koko laakson vallanneesta kosteudesta, jota taivaalla näytti riittävän alas syydettäväksi loputtomasti.
"Jaksaahan Naz?" Sen kysyttyään Nana hidasti vauhtiaan. Se oli jo puolittainen myöntymys tai oikeastaan kokonainen, sillä kysymys itsessään oli turha ja haltia tiesi sen. Ei Ranyard olisi tätä mahdollisuutta tarjonnut hevosensa kustannuksella, niin hyvin tuo vaikutti ratsustaan huolehtivan.
Gusty päästi pari epävireisesti hirnahtavaa vastalausetta tuntiessaan saavansa lisää painoa selkäänsä, muttei voinut kuin tyytyä kohtaloonsa. Samalta näytti myös aluksi Nana Ranyardin auttaessa hänet satulaan; kohtaloonsa tyytyneeltä ja epävarmalta, mutta rentoutui lopulta nopeasti huomatessaan Nazin kulkevan ongelmitta ja saadessaan itse rentouttaa jalkansa. Etenkin oli helpottavaa huomata myös Ranyardin rentoutuvan, sillä kukapa ei olisi halunnut pois tästä kosteudesta lämpimään ja ennen kaikkea kuivaan petiin. Nafi kurkisteli epäilevästi haltian hupun suojista ja työntyi niin syvälle kuin pääsi Nanan noustessa ratsaille. Nana tunsi kuinka lisko istui jännittyneenä Ranyardin niskaa tuijottaen pitkän aikaa, mutta rauhoittui lopulta sekin ja laskeutui haukotellen torkkumaan.

Päivä ei tuntunut läheskään yhtä pitkältä kuin edellinen, vaikka hämärä ehtikin näyttää ensimmäisiä merkkejä itsestään ennen kuin he saavuttivat kyseisen kievarin pikkuruisen kyläpahasen keskellä. Nana oli yllättynyt Ranyardin tarjoutuessa hoitamaan nelijalkaiset talliin ja oli jo esittämässä vastaulauseensa, mutta huomasi miehen ilmeestä, vaikkakin väsyneestä, että tuo oli päätöksensä tehnyt. Haltia otti tärkeimmät tavaransa kiitellen ja kiiruhti sitten sisään kievariin.
Nana heitti hupun päästään ja puisteli enimmät kosteudet viittansa päältä kievarin ovella. Myös hupun alla värjötellyt Nafi ravisteli itseään, vaikka olikin pysynyt kuivana, tuhisi ja aivasti, mutta heti oven avautuessa kohottautui istumaan sangen ylväästi ja tarkkaili kaikkea katse viuhuen ja sieraimet väristen.
Kievarin isäntä oli vanha, ryppyinen ja melkein kokonaan harmaantunut mies, jonka sormet olivat kihdin käyristämät ja asento kumara, mutta hymy leveä ja lämmin. Eikä tuo hymy kadonnut minnekään, vaikka haalistuneet silmät vilkuilivatkin Nafia varovaisen kiinnostuneena. Kaikki kievarin muut asiakkaat, useimmat miehiä oluttuopit edessään, näyttivät pitkälti samalta kuin isäntäkin. Kaksi huonetta oli nopeasti varattu, kylpyvesi pyydetty ja myös ruoka-annokset tulossa. Nana sai myös tietää keneltä kannatti kysyä mahdollisista huovista ja peitteistä ja isäntä sai kuulla, että rämeliskot todella olivat totta ja olisi mielellään kuullut lisääkin, mutta ymmärsi hillitä uteliaisuutensa Nanan märkää ja väsynyttä olemusta katsoessaan.
Nana jätti viitan ja tavarat huoneeseensa, mutta ei halunnut vaihtaa vaatteitaan ennen kylpyä, vaan tyytyi heittämään paksun shaalin harteilleen lämmikkeeksi. Ennen pöytään istuutumista hän vielä pysähtyi tiskillä.
"Sattuuko kylästänne löytymään parantajaa?"
"Onhan meitä siunattu ja sellainen tänne muutti muutama vuosi sitten, vai onkohan siitä jo pidempi aika... No mutta joka tapauksessa rouvalla kävi nyt huonompi tuuri. Hän nimittäin lähti eilen pohjoisen naapurikylään auttamaan synnytyksessä eikä varmaan palaa muutamaan päivään. Onko pahastikin sattunut? Minun vaimoni, hän kyllä tietää yrteistä sun muista jotain, kenties hän voisi olla avuksi?"
"Ei, ei mitään suurempaa. Kiitos tarjouksesta, mutta yrttejä minulla on omastakin takaa."
"Jaa, niin. No mutta jos rouva muuttaa mielensä niin kysyy vain."
"Sen teen, kiitos."
Isäntä oli ilmeisesti kuullut ulkoa kantautuvista äänistä kahden pysähtyneen kievarinsa eteen, eikä Nana jaksanut korjata hänen rouvitteluaan. Ei edes silloin, kun kahden erillisen huoneen varaamisen jälkeen isäntä oli vaikuttanut pohtivan sanavalintaansa. Asian korjaamisella olisi ollut yhtä vähän merkitystä kuin sen murehtimisella, ettei kylän parantaja ollut paikalla. Sitä paitsi Nana tiesi, ettei näin monen päivän jälkeen paranmisella olisi enää saavutettu kovinkaan suuria. Haavan paranemista olisi kenties voinut hieman nopeuttaa ja sillä vähentää kipua, paino sanalla hieman.

Nana nousi pöydän äärestä ja kulki ovelle tullutta Ranyardia vastaan.
"Varasin meille huoneet. Kylpyvettä myös. Ja pyysin lämmittämään kunnon annokset mitä ikinä ruokaa täällä on tälle iltaa jäljellä. Niiden pitäisi valmistua aivan pian."
"Huoneesi on toinen vasemmalla", Nana jatkoi osoittaen tiskin vierestä lähtevään käytävään olettaen, että myös Ranyard haluaisi saada tavaransa pois käsistään ja päästä eroon märistä päällysvaatteista.
"Kaikki maksettu", haltia vielä lisäsi levollisesti hymyillen.
Myös Nana huomasi katseet, jotka seurasivat heitä entistä kärkkäämmin Ranyardin astuttua sisään. Mutta myös hän oli tottunut niihin Nafin takia eikä antanut häiritä itseään palatessaan pöytään odottamaan illallista ja Ranyardia.

*

Aurinko oli jo noussut kokonaisuudessaan taivaanrannan ylle, kun tuota pikkuruista kylää reunastava lahonnut ja paikoittain kaatuillut aita jäi heidän taakseen. Taivas oli edelleen harmaa ja ilma kosteudesta kylläinen, mutta enää ei satanut. Vaikka pilviverho oli tasainen, se ei enää näyttänyt yhtä raskaalta kuin eilen ja antoi toivoa sateettomasta matkustuspäivästä. Tällä kertaa Nana istuutui suoraan Nazin selkään Ranyardin kanssa ja Nafikaan ei puhissut palkkasoturin läheisyydelle juuri lainkaan. Se jopa uskaltautui alkumatkasta lentoon verryttelemään siipiään ja keräämään jälkiruokaa Nanan antamalle aamupalalle kostean heinikon ylle kohonneiden hyönteisten muodossa. Tunnelma oli huomattavasti kevyempi kuin eilen. Kuivat vaatteet, puhtaus, lämpö ja runsas illallinen ja aamiainen olivat omiaan nostattamaan molempien mielialaa. Gusty näytti olevan ainut, joka ei ollut saanut kerättyä pirteyttä edes tallin lämmöstä.
Oli tuskin puolipäivä, minkä saattoi arvioida ensimmäisistä pilvipeitteeseen tulleista raoista ja eteläisessä taivaanrannassa siintävästä taivaansinestä. Niin Nanan katse kuin ajatuksetkin harhailivat jossain kaukana, pian edessä heidän tiensä poikki kulkevan vajaan parin sylen levyisen puron ja sitä reunustavien pensaiden yllä. Sillan virkaa hoiti muutama paksu, puolitettu ja yhteen liitetty tukki. Nana ei kuullut eikä havainnut mitään, eikä edes kiinnittänyt huomiota juuri olallaan valpastuneeseen ja seisomaan nousseeseen Nafiin. Sitä suurempi oli haltian hämmästys, kun yhtäkkiä Ranyardin käsi painoi hänet kovakouraisesti alas sivuun itsensä taakse melkein pudottaen Nanan satulasta. Sitä heti seuraavan heitä hipovan viuhahduksen Nanakin kuuli ja se yhdessä pusikosta kantautuvan rytinän kanssa nosti hänen kaikki karvansa pystyyn ja sai pelon kuristamaan kurkkua.
Tunne oli haltialle jo liiankin tuttu.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 664
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kun mentävä on

Post by Tinanja » Sun Aug 25, 2019 1:34 pm

Kievarissa yöpyminen oli kieltämättä tehnyt hyvää niin eläimille kuin niiden kanssa matkaa taittaville. Runsas aamupala, sateen loppuminen sekä yön aikana kuivuneet varusteet piristivät kummasti varmasti itse kunkin mieltä. Kaiken lisäksi kievarissa oli saanut olla rauhassa asiakkaiden runsaudesta huolimatta, eikä ylimääräisiä kysymyksiä oltu esitelty. Kaikenkaikkiaan kyseessä oli ollut hyvinkin onnistunut yö ja aamu ennen matkan jatkumista. Aamu olikin alkanut hyvin rauhallisesti, ja matkan tahti tuntui palkkasoturistakin ihan riittävältä nyt, kun Nana istui Nazin selässä hänen takanaan ja Gusty oli sidottu jälleen Nazin satulaan. Nyt aasi tosin kipitti itse jo isomman hevosen rinnalla sen sijaan, että tätä olisi pitänyt vetää perässä. Keskipäivän kolkutellessa jo kulman takana, aurinko viimein uskalsi pilkistää pilvenraoista saaden sateen ja kosteuden jälkeensä jättämät vesipisarat kimaltelemaan, ja pian kuivumaan.

Päivä olisi ollut loistava matkantekoon, ellei kauempana siintävä muutaman halkaistun tukin avulla koottu silta olisi näyttänyt niin… erikoiselta. Se ei näyttänyt kuuluvan paikkaan, ja näytti, että sen ympäriltä oli raahattu vain hetkiä aiemmin jotakin pois. Raahausjäljet näkyivät pitkälle märässä maassa päättyen metsänreunaan. Jalanjälkiä sateen huuhtomassa maassa sen sijaan ei näkynyt. Muutama suuri kivi sillan toisessa päässä lähellä metsänreunaa alkoivat yhdessä muiden pienten havaintojen ohella kertoa palkkasoturille paikasta, joka olisi omiaan väijytykselle. Kun Nazin korvat suuntautuivat pusikkoa kohden, vaikka Ranyard ei mitään itse nähnytkään, mies piti silmänsä auki - ja vain parahiksi näkemään hetken päästä liikettä pusikossa, ja sitä seuraavan nuolen, joka oli tähdätty suoraan Naenijaan. Väijytys, pitihän hänen se arvata - epäilyt olivat ikävä kyllä osuneet jälleen oikeaan.

Suuresta koostaan huolimatta Ranyardin ratsu oli yllättävän ketterä. Tiukka käännös sivusuuntaan lentävää nuolta kohden palkkasoturin painaessa Naenijan taakseen nuolelta suojaan. Kolahdus kertoi ensimmäisen nuolen pysähtyneen Ranyardin haarniskaan.
“Piiloudu”, palkkasoturi murahti työntäessään Naenijan jo alkaneen liikkeen voimalla alas jaloilleen maahan. Nopealla liikkeellä hän vapautti Gustyn narun ratsunsa satulasta, kun painoi kantapäänsä harmaisiin kylkiin.
Syvät kavionjäljet syvenivät entisestään märässä maassa Nazin kääntyessä ja ponnistaessa suoraan kohti pusikkoa, josta nuoli oli lähtöisin.

Suoraan kohti laukkaava hevonen sai puskassa piilottelevan nuorukaisen hyppäämään sivuun. Ranyard iski tätä kerran kirveellään niskaan pysäyttäessään Nazin yhtä nopeasti, mitä oli käskyttänyt tämän laukkaankin. Nopealla liikkeellä Ranyard heilautti itsensä alas ratsunsa selästä läimäyttäen sitä kevyesti kädellään takapuolelle. Harmaa ratsu tiesi paremmin kuin hyvin kadota tien mutkan taakse, kun palkkasoturi viimein veti toisenkin kirveen vyöltään.
Hetken oli täysin hiljaista, ennen kuin muut väijytykseen osallistuvat tajusivat tilanteen ja hyökkäsivät. Ranayrd huomasi nopealla laskulla viisi henkilöä - sekalaisin asein ja haarniskankappalein varustautuneina, kun nämä ajattelivat ylivoimalla saavansa palkkasoturin voitettua.

Voi, kuinka väärässä he olivatkaan.

Varomattomimmat kaksi kuolivat ensimmäiseen hyökkäykseensä Ranyardin kirveen iskiessä näitä kaulan ja olkapään liitoskohtaan. Silmäkulmastaan, puolustautuessaan jälleen paria iskua vastaan Ranyard kuitenkin näki vielä ainakin yhden hyökkääjän lähestyvän Naenijaa tämän takaa.
“Naenija!” Ranyardin silmät levisivät vähän tämän nähdessä, miten parantajan takana seisova hyökkääjä kietoi kätensä naisen ympärille vangitakseen tämän - hänellä ei olisi mitään mahdollisuuksia ehtiä tuon luokse ennen kuin nainen parhaimmassa tapauksessa olisi jo vangittu. Lisäksi hänellä oli rahan- ja murhanhimoisia hyökkääjiä itseäänkin tavoittelemassa. Hammastaan puraisten ja kulmiaan vähän kurtistaen mies heitti toisen kirveensä kohti hyökkääjää.
Kirves lensi suoraan Naenijan kasvojen vierestä keskelle hyökkääjän kasvoja. Voima riitti rikkomaan tuon kasvojen luut ja uppoamaan syvälle miehen aivoihin, vain saadakseen veren ja kasvojenkappaleet lentämään ympäriinsä, erityisesti Naenijan päälle. Hyökkääjän kädet valahtivat elottomiksi tuon kaatuessa iskun voimasta taaksepäin. Ennen kuin tuo oli edes iskeytynyt maahan, oli viimeinenkin elonmerkki jo karannut kehosta.

Liikkeellä ja keskittymisellä kuitenkin oli hintansa, sillä se oli avannut yhdelle hyökkääjistä kohdan Ranyardin puolustuksessa. Mies tunsi kivun lävistävän reitensä, ja pian myös kylkensä haarniskankappaleiden välistä - palkkasoturi oli laskenut puolustustaan hetkeksi liikaa. Parin kirosanan saattelemana, paria kirveenvälähdystä ja nyrkiniskua myöhemmin häntä haavoittanut kaksikko makasi maassa. Antamatta viimeisellekään häntä vastaan taistelevalle hyökkääjälle mahdollisuutta pakenemiseen, mies heitti kirveensä tämän takaraivoon.

Viimein, vielä sen yhden kirveeniskun jälkeen Ranyard oli varma, että jokainen näistä seitsemästä hyökkääjästä oli kuollut.

Palkkasoturi asteli ontuen hakemaan kirveensä ensin lähemmän hyökkääjän kehosta, ennen kuin hitain askelin palasi lähemmäs Naenijaa vain ottaakseen toisen aseensa myöskin takaisin vyölleen. Askeleet olivat jättäneet hiekalle verijäljen, ja ei ollut epäilystäkään, etteikö se olisi ollut Ranyardin verta. Lyhyt vihellys aiheutti kauempaa kuuluvan kavionkopseen, joka paljastui pian paikalle palaavaksi Naziksi.
“Oletko kunnossa?” tämä kysyi hiljaa, kiroten vähän laskiessaan painoa jalalleen. Mies kurottautui ottamaan satulalaukustaan ensiavuksi tarkoitettuja kangassiteitä. Toisen tuo työnsi haarniskansa ja kylkensä väliin irvistyksen saattelemana, kun kiristi haarniskaansa pitämään kankaan paikaoillaan. Toisen kangaskappaleista mies sitoi reitensä ympärille kiristäen sen muutaman kirosanan saattelemana.
“Meidän täytyy siirtyä tästä suojaisampaan paikkaan”, tuo jatkoi noustessaan hevosen selkään - tähän olisi vaarallista jäädä, ja hän tiesi, ettei tuo nopea paikkaus tyrehdyttäisi kaikkea verenvuotoa. Eikä tässä voisi tehdä ensiapua enempää - hän ei halunnut tulla uudestaan yllätetyksi. Gusty näytti löytäneen sopivan ruohotupsun tiensivusta, eikä sitä kiinnostaneet tapahtumat lainkaan.

User avatar
Kide
Posts: 517
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kun mentävä on

Post by Kide » Wed Aug 28, 2019 7:25 pm

Nuolen suhinaa seurasi kolahdus, Ranyardin tiukka käsky ja samassa Nana oli luiskahtanut maahan toisen polvensa varaan. Nafi oli hypähtänyt haltian olalta ilmaan ja lenteli emäntänsä yllä vauhkosti edestakaisin. Ranyard kannusti hevosensa laukkaan Nanan jäädessä haukkomaan kavioiden nostattamaa pölyä hätääntyneitä ajatuksiaan keräten. Rosvojoukko, ilmeisesti. Nuoli ei ollut varoitus, sen oli ollut tarkoitus osua. Nanaan itseensä, ilmeisesti. Mutta Ranyard oli loukkaantumisen uhallakin ottanut nuolen vastaan. Sentään haarniskasta kuulunut kolahdus antoi toivoa siitä, että metalli oli ollut nuolta vahvempi.
Pusikosta, johon palkkasoturi oli epäröimättä syöksynyt, kuuluva rasahtelu, kalahtelu ja lopulta huudotkin saivat haltian viimein ponnistamaan seisaalleen. Hätäännys oli pyöristänyt ruskeat silmät ja kuristi edelleen naisen kurkkua. Nana ei tiennyt mitä tehdä, mutta päätti lopulta totella Ranyardia. Ei hänestä olisi mitään hyötyä, vaikka hän miehen perään saisikin jalkansa liikkumaan, ennemminkin hän saattaisi olla haitaksi tai siihen haltian ainakin oli luotettava. Nana lähti peruuttamaan edelleen Ranyardin perään tähyillen viereistä pajukkoa kohden, jonka juurella vapaaksi päästetyn Gustyn harmaa hahmo rouskutti ruohoa. Siinä samassa kajahtava Ranyardin huuto sai haltian veret jähmettymään. Hän kääntyi jäykästi ympäri jo arvaten, mitä hänen takanaan odotti. Näky oli tuttu, mutta se ei tehnyt siitä yhtään vähemmän pelottavaa. Mies hautautuneena sekalaisen vaatekokoelman alle, josta osan kai piti ajaa asiaansa haarniskana, käsissään piikikäs nuija ja tikari ja takkuiset parran peittämillä kasvoilla ilkeän tyytyväinen virne. Nana ei voinut tehdä mitään. Tai olisi hän voinut yrittää juosta, mutta jalat eivät totelleet. Nafi sähisi ilmassa ja oli sukeltamaisillaan Nanaa lähestyvää miestä kohti. Jos hyökkäjä olisi päättänyt vain iskeä tikarinsa Nanaan, olisi tämä jäänyt hänen viimeiseksi päiväkseen, mutta sen sijaan mies päätti yrittää kaapata naisen mukaansa. Tuo ehti tuskin kurottaa likaisia käsiään haltian ympäri, kun tummaa vilahdusta seurasi karmaiseva rusahdus ja verinen suihku. Nyt mies makasi maassa, mutta iso osa hänen verestään roikkui Nanan kasvoilla ja mekolla.
Pusikosta kuului vielä hetken rytinää, mutta sitten seutu hiljeni.

"Kai minä... siis kyllä, olen kunnossa." Nana taisteli pahoinvointia vastaan ja koetti olla ajattelematta käsissään tahmeaksi ja viileäksi muuttunutta verta. Noilla käsillä hän oli juuri pyyhkinyt vieraan miehen veret niin kasvoiltaan kuin vaatteiltaan. Hän ei voisi oksentaa. Ei nyt, ei tässä. Hänhän oli tottunut vereen, sen metalliseen hajuun ja tuntuun käsissä. Mutta ei tällä tavoin. Hän oli tottunut näkemään haavoja, mutta ei niiden tekemistä. Ei ainakaan tarpeeksi voidakseen estää käsiensä tärinän.
"Kiitos sinun. Mutta sinä et ole kunnossa. Meidän täytyy sitoa..." Vasta nyt Nana nosti katseensa luokseen tulleeseen palkkasoturiin, mutta ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun Ranyardin keskeyttäessä hänet. Haltia huomasi, että palkkasoturi teki tottuneesti nopeat painositeet itselleen voidakseen jatkaa matkaa. Nana vilkaisi ympärilleen ja nielaisi vastalauseensa. Hänen kurkkunsa tuntui yhtä tahmealta kuin kädet.
"Hyvä on." Nana nykäisi Gustyn tiensivusta sellaisella määrätietoisuudella ettei aasikaan pistänyt vastaan ja kapusi itsekin Nazin selkään. Hän ei voinut kuin luottaa siihen, että Ranyard tiesi mitä teki. Hän kiepautti Gustyn narun nopealle solmulle satulaan ja he olivat jo liikkeellä.

Nana seurasi huolestuneena koko lyhyen matkan läheisen metsän siimekseen Ranyardin eleitä ja hengitystä. Oli selvää, että Ranyard oli kivuissaan, mutta tuo ratsasti määrätietoisesti aina vain eteenpäin. Heidän pysähdyttyään sopivan suojaisaan paikkaan suurten tammien kupeeseen Nana ei antanut Ranyardin jäädä purkamaan hevosensa laukkuja tai tehdä mitään muutakaan vaan istutti miehen väkisin lähimmälle sammaloituneelle kivelle.
"Naz pärjää hetken, mutta sinä et", haltia totesi tiukasti ja katsoi kulmat kurtussa miehen vaatteille valunutta verta. He irrottivat yhdessä tiellä olevat haarniskankappaleet ja Ranyard nosti paidanhelman pois kyljen haavan edestä. Nana näki miehen keholla arpien kudelman, jota etenkin selän puolella alkoivat täplittää sekalainen tatuointien joukko. Ei ihme, että miehen kivunsietokyky oli sellainen kuin oli. Kaikeksi onneksi terä oli viiltänyt kylkeä pitkin eikä suoraan sisään. Haava oli syvä, mutta ei ulottunut kylkiluihin tai sisäelimiin. Eivät he silloin näin pitkälle olisi päässeetkään. He eivät olisi päässeet mihinkään. Nana painoi käden haavalle ja tottuneesti sulki silmänsä. Ja tajusi, ettei tuntenut mitään. Aivan kuin parantavan voiman virta olisi hänen sisällään katkennut kokonaan. Lyhyt loitsuriimu aiheutti hiuksenhienoa kihelmöintiä haltian sormenpäissä, mutta haava vuoti edelleen. Mitään ei siirtynyt Ranyardiin asti. Haltian katseen hetkellisesti varjostanut kauhu ja epätoivo siirtyivät nopeasti päättäväisyyden tieltä. Voimia tai ei, hän oli parantaja! Hän voisi tehdä muutakin.
Hetken kuluttua niin kyljen kuin jalankin haava olivat tikattu tiukasti vieri viereen tehdyillä pistoilla, voideltu valtavalla kerroksella pariakin erilaista salvaa ja sidottu sitäkin paksummalla kerroksella pellavasuikaleita. Ranyard saisi kaksi uutta ja hyvin voimakasta arpea, kävelisi huonosti seuraavan viikon eikä nukkuisi haavoittuneella kyljellään kahteen viikkoon. Mutta hän ei myöskään vuotaisi kuiviin eikä haavojen pitäisi päästä voiteiden alla tulehtumaan. Ranyard paranisi normaaliin kuntoon ajan kanssa, mutta Nana oli järkyttynyt siitä miten vähään pystyi ilman voimiaan. Haltia ei ollut sanonut mitään kärsimätöntä puhahtelua lukuunottamatta siirtyessään parannusyrityksistä suoraan haavan ompeluun, mutta hän tiesi Ranyardin nähneen ettei tämä ollut tavanomainen parannusoperaatio.
"Olen pahoillani etten pysty parempaan", Nana mutisi pyyhkiessään käsiään sammaleeseen. "Istu ja koeta olla liikkumatta. Ja juo tämä ja pureskele muutama näitä lehtiä." Haltia työnsi laukustaan juuri nostamansa pussin ja satulassa roikkuneen vesileilin Ranyardille.
"Minä hoidan kaiken, Nazin ensimmäisenä", hän lupasi toivoen, että se riittäisi rauhoittamaan miehen paikalleen.

Nana hoiti kaiken. Ei ehkä kaikkein kätevimmin, mutta lopulta tavarat olivat paikoillaan, eläimet hoidettu, nuotio tehty ja ruoka sen yllä valmistumassa. Nana oli myös ehtinyt hieman siistämään itseään. Tähän asti he olivat olleet melko hiljaa, mutta nyt Nana istui Ranyardin viereen pienemmälle kivelle katse miehessä.
"Minulla ei ole sanoja kiittämään sinua siitä mitä teit", haltia totesi hiljaa, ääni vain hieman värähtäen. "Tiesitkö sinä, että haarniskasi kestäisi sen nuolen?"

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 664
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kun mentävä on

Post by Tinanja » Thu Aug 29, 2019 8:24 pm

Ranyard oli melko varma, ettei kuullut Naenijan kiitosta, ja alkavaa vastalausetta matkan jatkamisen osalta heti taistelun jälkeen. Hänen ajatuksensa olivat vain ja ainoastaan siinä, ettei tähän, keskelle tietä, keskelle siltaa ja kaikkien näkyville ollut hyvä jäädä. Mikäli siitä ei nyt tulisi ongelmia, siitä tulisi myöhemmin ongelmia - ja Ranyard tiesi, ettei olisi taistelukunnossa. Irvistäen hän kiristi vielä reitensä ympärille sitomaansa kiristyssidettä noustessaan Nazin selkään. Hevonen seisoi aina yhtä tyynenä ja rauhallisena paikallaan, kun Ranyard auttoi Naenijan taakseen istumaan. Oli vaikea olla huomaamatta irvistystä, jonka naisen liikkeen tukeminen sai aikaan. Siitä huolimatta Ranyard ohjasi Nazin tasaisen askelluksen kohti menosuuntaa.

Matkaa ei tarvinnut taitaa kovin pitkään, että he pääsivät kylän laidoilta ja sillan kupeesta takaisin metsän siimekseen. Suuret puut alkoivat hitaasti varjostaa tietä, kun he pysähtyivät. Naz seisoi kuin tatti paikoillaan Naenijan ensin valuessa alas satulasta, ja tämän jälkeen, kun Ranyard otti tukea satulasta ja hevosesta jalkojen tömähtäessä viimein maahan. Hän oli kieltämättä tyytyväinen päästessään istumaan siihen suuren kiven laidalle, eikä sanonut sanaakaan. Sen sijaan muutama tottunut liike avasi haarniskaa paikallaan pitävät soljet kappaleiden yksi kerrallaan tippuessa miehen yltä. Ranyard huokaisi viimein, kun nojautui vähän taaksepäin kätensä varaan siinä sammaloituneella kivellä, kun nosti hitaasti paidanhelmaansa. Hän tiesi, ettei haava ollut mikään pintanaarmu, kuten ei reidessäkään oleva haava - pintanaarmut eivät säteilleet kipuaan ympäri kehoa. Sentään matkaseurana oli parantaja.

Tai niin hän ainakin oli olettanut, kun tunsi Naenijan painavan kätensä hänen kyljelleen. Sen sijaan, että hän olisi tuntenut parantamisesta johtuvan lämmön, kudosten ja ihon kiristymisen, hän ei tuntenut mitään. Vain Naenijan nyt tihkuvan veren lämmittämän käden haavalla. Silmänsä sulkenut palkkasoturi vilkaisi nopeasti parantajaan, mutta ei sanonut mitään. Sen sijaan Naenija sai Ranyardista irtoamaan muutaman murahduksen naisen ommellessa haavojen reunoja yhteen. Miehellä oli kieltämättä korkea kipukynnys, mutta sitä oli tänään merkittävästi koeteltu varsinkin nyt, kun kehon lävitse virtaava adrenaliini ei ollut enää peittämässä säteilevää kipua.

VIimein haavat oli kuitenkin hoidettu, ja Ranyard löysi mukavan kolon vanhan puun juurakon, parin huovan ja laukkunsa tukemana. Hetki rauhaa, kun Naenija huolehti Nazista ja Gustystä, sytytti hieman haparoiden nuotion ja alkoi laittaa ruokaa, antoi Ranyardille hetken aikaa kääntää ajatuksensa takaisin taisteluun, jokaiseen liikkeeseensä, eleeseensä ja vihollisiinsa. Mitä enemmän palkkasoturin lukuisia taisteluita nähnyt mieli asiaa pohti, sitä varmemmaksi hän tuli siitä, että ilman Naenijaa hän olisi selvinnyt vammoitta. Naisen silmällä pitäminen oli laskenut hänen puolustustaan liikaa, jotta sen olisi ehtinyt nostaa takaisin riittävän nopeasti. Mutta mitä olisikaan tapahtunut, jos Naenija olisi matkustanut yksin? Vain pieni kulmien kurtistus siinä nuotion lämmössä kertoi Ranyardin ajatuksista, joita haltianainen ei todennäköisesti koskaan tulisi kuulemaan. Ei tämän tarvinnut, hän oli itse pyytänyt tuon mukaansa.

“Minun tässä pitäisi kiittää sinua”, Ranyard hymähti viimein Naenijan sanoille kurottautuessaan ottamaan laukustaan pari pientä pyyhettä ja aseilleen ja haarniskalleen tarkoitetun öljyn. Leilin vedellä kasteltu pyyhe puhdisti nopeasti kuivuneen veren ja näytti siltä, että tämä oli tuttu, jopa rauhoittava rutiini miehelle. Hän puhdisti haarniskankappaleensa, kirveidensä terät, ja sen jälkeen hitaat liikkeet alkoivat levittää öljyä metalliosille.
“Haarniska kestää kyllä”, Ranyard sanoi hiljaa, haarniskankappaleen sivuun laskien. “Se, osuisiko nuoli haarniskaan, oli silloin kyllä toinen kysymys”, mies naurahti vähän, ja katui päätöstään samantien liikkeen kiristäessä juuri ommeltuja tikkejä.
“Mutta, silti, olisin minä mieluummin sen nuolen ottanut kuin antanut sen osua sinuun”, Ranyard kohautti olkapäitään. Olihan se ihan loogista: Naenija oli parantaja, vaikka ei magiaa ollutkaan käyttänyt nyt. Tästä oli huomattavasti enemmän… hyötyä kuin mitä hänestä, varsinkin terveenä. Kaiken lisäksi, Ranyard oli itse pyytänyt tätä mukaan matkaseurakseen, joten oli se vain ja ainoastaan kohteliasta kaikkien muiden asioiden ohella vähän katsoa tämän perään.

User avatar
Kide
Posts: 517
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kun mentävä on

Post by Kide » Fri Sep 06, 2019 7:42 pm

Ranyardin kääntäessä kiitokset takaisin Naenijan suuntaan käänsi haltia katseensa sivuun ja hänen leukapielensä kiristyivät. Se mitä hän oli tehnyt oli ollut kovin, kovin vähän siihen verrattuna mitä hän pystyi tekemään. Oli pystynyt, Nana korjasi mielessään ja nielaisi kurkussaan kuplivan yhtäkkisen pakokauhun aallon. Mitä hänelle oli tapahtunut ja tapahtumassa edelleen, kun hän tuntui imevän puoleensa näitä surkeita sattumuksia ja siinä mukana veti muitakin ongelmiin?
Oli selvää, että Ranyard oli tottunut vastaaviin yhteydenottoihin. Mies halusi kai keventää tunnelmaa, mutta juuri nyt Nanaa ei naurattanut. Hän tuijotteli jalkojaan. Nahkaisia tossuja, joiden ryppyiseen ja kuluneeseen pintaan oli jäänyt raitoja hiekkaa, mutaa ja myös verta ja joiden vieressä Nafi hääri ties mitä varvikosta etsien, kuonoaan sinne tänne huolettomasti tuikkien.
Miksi, Nana mietti Ranyardin jatkaessa. Oliko mies ottanut nuolen palkkasoturin tehtävänä, mainetta ja kunniaansa varjellen? Vai vain refleksinomaisesti? Vai kenties heikompaa suojellen, koska se oli oikein? Mutta oliko se oikein kaiken sen jälkeen mitä Nana oli käsillään tehnyt? Näillä käsillä, jotka oli tarkoitettu parantamiseen.
Nana ei vastannut Ranyardille hetkeen mitään vaan katseli nyt jalkansa viereen seisahtunutta liskoa, joka tapitti häntä takaisin ja suunnitteli selvästi syliin hyppäämistä. Siinä oli otus, joka oli saanut parantajan vaarantamaan itsensä lisäksi muitakin. Nana muisti rautaisen nuijan painon ja sen iskusta tuntuneen tärähdyksen käsissään, jotka nyt puristi nyrkkiin sylissään. Hänen puinen nuijansa lepäsi kaiketi edelleen luolan suulla hiljalleen maahan lahoten, kuten sinne jääneet ruumiitkin. Mistä hänen ympärilleen tulvi näin paljon kuolemaa? Peittosiko kaikki paha alleen hänen maagiset voimansa kuin viltti, joka tukahdutti alleen jääneen liekin?
Nafi avasi siipiään ja heilautti takapuoltaan ja puoliksi hyppäsi, puoliksi lennähti haltian syliin. Nana avasi kätensä ja silitti samassa kerälle pyörähtänyttä liskoa hellästi. Tässä oli se, mitä hänen perheestään oli jäljellä. Oliko ollut väärin suojella sitä?

"Miten sinä päädyit palkkasoturiksi?" Nana kysyi, avaten viimein suunsa. Hän katseli edelleen sylissään lepäävää Nafia, mutta käänsi kysymyksen jälkeen katseensa Ranyardiin jatkaen nopeasti: "Ymmärrän, jos se ei ole minun asiani, mutta en voinut olla miettimättä miten pystyt tuohon kaikkeen. Tarkoitan siis, eikö sinua... pelota? Etkö mieti, mitä huominen tuo tullessaan?"
"Miten pystyt kohtaamaan kuolemaa uudestaan ja uudestaan? Puhdistamaan välineesi käsi värähtämättä tietäen, että huomenna ne voivat sotkeentua taas. Joku kerta ehkä viattoman verestä. Joku kerta ehkä liikaa omasta verestäsi." Ajatuksistaan huolimatta Nana katseli Ranyardia vain ihmeissään, ehkä jopa huolissaan, mutta kaikkea muuta kuin paheksuvasti. Hän halusi ymmärtää, miten kukaan pystyi - tai halusi - kokea jotain tällaista päivästä toiseen. Miten Ranyard pystyi käsittelemään kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa?
Toisaalta, sitä samaa parantajakin omalla tavallaan teki. Nanakin kohtasi kuolemaa, puhdisti sen jälkeen välineensä ja rahoitti mielensä voidakseen kohdata seuraavankin. He vain tekivät työnsä eri puolilla kuvaa: siinä missä Ranyardin työ oli katkaista elämän lanka, oli Nanan tehtävänä koittaa vielä kerran solmia se yhteen. Se oli ollut hänen tehtävänsä. Ja tulisi vielä olemaan, haltia päätti napakasti mielessään. Hän karistaisi tuon viltin vielä yltään ja sytyttäisi liekin uudestaan. Sitä varten hän oli täällä nyt.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 664
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kun mentävä on

Post by Tinanja » Fri Sep 06, 2019 9:28 pm

Näytti siltä, että Naenija vaipui lähinnä ajatuksiinsa ties miten pitkäksi aikaa, kommentoimatta asiaa enempää suuntaan tai toiseen. Ranyardia se ei haitannut. Mies viimeisteli aseidensa ja haarniskansa puhdistamista laittaen tavaransa sivuun. Hitaasti tämä kääriytyi paremmin huopaansa siinä nuotion lämmössä ja antoi päivän rasituksen vetää hänet mukaansa rauhoittumaan, hengittämään syvään muutaman kerran. Ranyard oli jo ehtinyt vaipua ajatuksiinsa siitä, miten uni veisi hänet pian mennessään lähes tajuttomuuden rajamaille, eikä mies pitänyt ajatuksesta. Se toi epämukavan suojaamattoman ja varautumattoman tunteen palkkasoturin mieleen, ja tämä saattoi vain toivoa yön olevan rauhallinen. Naenijan kysymys siitä, miten hänestä oli tullut palkkasoturi sai miehen havahtumaan ajatuksistaan. Huopiensa välistä, kirves kätensä ulottuvilla Ranyardin katse eksyi Naenijaan, arvioimaan tätä, ja tuon syliin käpertynyttä liskoa.

Hetkeksi miehen ajatukset eksyivät takaisin maatilalle pikkukylään, jossa hän oli kasvanut, ja tappeluun, joka oli muuttanut hänen koko elämänsä siinä sisäsiittoisessa tuppukylässä, jota hän joskus oli kodikseen sanonut. Ajatukset vaelsivat vuosiin kylästä lähdön jälkeen, lukuisiin harjoittelu- ja taistelutunteihin, muutamiin vaikeimpiin kohtaamisiin taistelukentällä, ja mieleenpainuvimpiin vastaan tulleisiin henkilöihin. Ranyardista näki, että Naenija oli työntänyt kysymyksensä aiheeseen, josta tuskin saisi suoraan vastausta.
“Olet oikeassa, se ei ole sinun asiasi”, Ranyard vastasi lyhyesti, yllättävän viileästi Naenijalle. Kysymys oli osunut turhan arkaan kohtaan tuon sisällä, mutta samalla se osoitti, ettei mies ollut tunteeton. Kaiken lisäksi, vastaus ei kertonut mitään, mikä oli paremmin kuin hyvin sopivaa varsinkin tähän iltaan. Palkkasoturi ei tuntenut oloaan erityisen hyväksi, ja tunsi verenhukan sekä sen jälkeisen matkustamisen vaikutukset puhumattakaan siitä, ettei taistelu ollut ollut helpoimmasta päästä. Oli parempi vastata näin, kuin sanoa jotain sivu suunsa.
“Tiedän omien taitojeni rajan ja omat vahvuuteni. Jos kohtaan joskus minua taitavamman, on se kunniakas ja näyttävä tapa lähteä tästä maailmasta seuraavaan… ja sitä pelkäämällä saa pelätä koko ajan”, Ranyard kohautti olkapäitään, nyt hymähtäen sarkastisesti kääriytyessään entistä paremmin huopaansa. Sitä paitsi, jokainen taistelu oli hänelle mahdollisuus todistaa… itselleen se, että oli edelleen kykenevä taistelemaan, puolustamaan ja hyökkäämään, ja se teki hänen itsetunnolleen hyvää, vaikka mies ei sitä halunnutkaan myöntää.

User avatar
Kide
Posts: 517
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Kun mentävä on

Post by Kide » Tue Sep 10, 2019 9:55 pm

Nana laski leukansa rintaan ja siirsi katseensa takaisin Nafiin. Hän toivoi ettei olisi sanonut mitään.
Oli selvää, että Nana oli tietämättään osoittanut kysymyksensä johonkin, minkä taustalla ei ollut pelkkä isän tai ystävän jalanjälkien seuraaminen tai muu tavanomainen tarina.
Kunnia, Nana mietti Nafin selkää sivellessään. Parantaja itse ei nähnyt kuolemassa mitään kunniakasta. Teot sitä ennen saattoivat ansaita kunniaa, mutta ei itse kuolema. Nanan silmissä se oli aina pahaa, jos se tapahtui ennen aikojaan. Jos se tapahtui jotenkin muuten kuin silkasta vanhuudesta, kun oma aika oli tullut täyteen. Siitä huolimatta oli Nana itsekin löytänyt itsensä miettimästä joskus ansaitsiko joku elää. Ja olihan hän kerran itse päättänytkin, rautanuija kädessään, kuka sai elää ja kuka ei. Ja vaikka hän tekisi saman uudestaan, ei se hetki näyttänyt jättävän häntä rauhaan.
Haltia ohjasi parilla liikkeellä Nafin nousemaan ja kapuamaan olkapäälleen.
"Olen kovin kiitollinen, että sain sinut matkaseurakseni, Ranyard", Nana totesi päättäen jättää edellisen keskustelunaiheen suosiolla syrjään. Hän hymyili kevyesti palkkasoturille ennen kuin nousi viimeistelläkseen heidän ruokansa. Osan lämmitetystä vedestä hän oli ottanut syrjään mukiin ja nosteli siellä hautuneet yrtit pois. Pian Nana vei kulhollisen keittoa ja rohdosteen Ranyardille.
"Tämä auttaa nukkumaan", parantaja kertoi mukia ojentaessaan. Ranyard kyllä näytti siltä, että voisi nukahtaa minä hetkenä hyvänsä, mutta Nana toivoi että teen ansiosta mies myös saisi jatkaa uniaan koko yön kipuihin heräämättä. Ehkä haltia vielä tekisi itselleenkin samanlaisen rohdoksen - vaikka Ranyard oli ottanut kivut itselleen, Nana epäili saisiko nukuttua kaikilta ajatuksiltaan, jotka päivän tapahtumat olivat nostaneet takaisin pintaan.

Nana valvoi pitkään hiipuvaa nuotiota seuraten, Nafi sylissään kerällä jo unissaan tuhisten. Haltia kuulosteli metsän hiljaisuutta ja odotti teen vaikutusta vilkuillen välillä lepäävän Ranyardin puoleen pieni ryppy kulmiensa välissä. Kunpa mies saisi nukuttua, ja kunpa Nanan yrtit riittäisivät viemään pahimman terän kivusta pois huomennakin. Kunpa hän olisi voinut tehdä enemmän.
Nana kääriytyi tiukemmin uuden huopansa sisään laskettuaan Nafin viereensä nukkumaan. Haltia oli ottanut itselleen makuupaikan hyvin läheltä Ranyardia voidakseen seurata miehen vointia. Nyt hän oli katsellut jo hyvän tovin puolen välistä pilkottavia tähtiä. Kirkas taivas ja yöilman kuiva viileys vaikuttivat lupaavilta: ehkä heidän ei tarvitsisi värjötellä sateen armoilla tänä yönä.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 664
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Kun mentävä on

Post by Tinanja » Sat Sep 14, 2019 7:51 pm

Ranyard ei voinut uskoa itsekään sitä, miten nopeasti nukahti sinä iltana paksujen huopiensa alle nuotion lämpöön. Vaikka uni vaikuttikin rauhattomalta, oli virkistävää ja ennen kaikkea sitä tarvittiin. Normaalista koiranunestaan poiketen mies oli syvässä unessa koko yön, heräten vasta aamun ollessa jo pitkällä.

Viimein matkan varrella seuraavana oleva vilkas kievari maatalouden ja vierailijoiden elättämässä kylässä tuli näkyviin. Matka oli yhden puolikkaan matkustuspäivän sijaan kestänyt vielä yhden yön, ja nyt päivä alkoi olla jo kääntymässä iltaa kohden, kun Ranyardin hiljainen “prrrhh” kommentti pysäytti Nazin kievarin ulkopuolelle. Siitä huolimatta, miten hitaasti matka oli kulkenut palkkasoturin loukkaantumisesta johtuen, oli se ollut hyvin rauhallinen muilta osin. Eniten matkan tahdista taisi nauttia Gusty, joka olikin ehtinyt syödä useamman ruohonkorren kuin mitä todennäköisesti koko matkan aikana yhteensä. Kaksi kunnolla nukuttua yötä huolimatta kevyestä matkustamisesta olivat näyttäneet palauttaneen osan Ranyardin voimista - tiedä sitten, olivatko Naenijan kirpeät yrttiteet tehneet osansa, vai alkoiko taistelun ja loukkaantumisen viemä energia palauduttuaan kulkeutua parantumiseen. He olivat kulkeneet lähes hiljaisuuden vallitessa, taivaan tarjotessa lähes pilvettömän näköalan sinisyyteen, mutta myös viileään, taivasalla vietettyyn ylimääräiseen yöhön lämmön karatessa korkealle heidän ulottumattomiin. Matkustamiseen keskittyminen oli antanut mukavan ajatustauon kaikesta, mitä palkkasoturin mielessä olikaan matkaa, ja matkaseuraansa koskien. Vaikka haavat varmasti matkustaessa kipeät olivatkin, eivät ensimmäisen yön jälkeen sitä nähnyt kuin Ranyardin normaalia hiljaisemmasta olemuksesta ja hitaammista liikkeistä. Viimein, taistelusta nähden kahden taivasalla vietetyn yön jälkeen matka oli päätynyt kievarin ja kylän kupeeseen.

Kievari itsessään oli hyvin tavallinen hyvin tavallisen, mutta vilkkaan kylän kupeessa. Tallipoika otti muutamaa kolikkoa vastaan heidän nelijalkaisensa tiettyä varovaisuutta noudattaen Ranyardin lähistöllä. Palkkasoturi näytti nopeasti vilkaistuna hyvinkin terveeltä, mutta mikäli tarkkaan katsoi, näki miten tämä varoi haavojaan edelleen. Aseistettuna ja haarniskoituna tuo kuitenkin näytti hyvin tyypilliseltä itseltään astuessaan saranoillaan narisevasta ovesta sisälle vilkkaaseen kievariin. Ranyard käveli suoraan tiskille sen takana seisovan keski-ikäisen, hieman kumaran miehen eteen muiden katseista välittämättä ja nopeasti ruokalistaa vilkaistuaan tilasi itselleen ison annoksen lihamuhennosta, leipää, voita sekä kannullisen olutta. Hän vilkaisi olkansa ylitse Naenijaa ottaessaan rahapussukkansa vyöltään.
“Mitä sinulle tulee?” tuo kysyi sitten laskiessaan kolikoita kiireisen oloiselle majatalonpitäjälle, joka katseli kieltämättä epäillen Ranyardia kulmiensa alta. Nyt kuitenkin ruoka ja juoma kuulostivat paremmalta kuin hyvältä idealta tuon miehen mielestä ja pian kaksikko olikin vallannut pöydän kievarin kiireisestä ruokailutilasta. Ranyard nojautui hitaasti tuolinsa selkänojaa vastaan tilaustaan odottaessa.
“Ajattelin, että voisimme jäädä ainakin pariksi päiväksi tänne? Vai mitä mieltä olet? Lepo tuskin tekisi kummallekaan haittaa.”

Post Reply