Page 3 of 5

Re: Kun mentävä on

Posted: Mon Sep 23, 2019 8:35 pm
by Kide
Matka seuraavaa kylää kohti kulki hitaasti ja enimmäkseen hiljaisuudessa. Nana vetäytyi kuoreensa kuin kilpikonna turhautuneena omaan hyödyttömyyteensä eikä väsynyt ja kipeä Ranyardkaan vaikuttanut olevan erityisesti juttutuulella. Nana oli aamulla ehdottanut, että he palaisivat takaisin edelliseen kylään - vaikka siellä ei parantajaa juuri nyt ollutkaan paikalla, ainakin he olisivat saaneet levätä majatalon suojassa -, mutta palkkasoturi oli halunnut jatkaa matkaa päättäväisesti loukkaantumisestaan huolimatta. Nana ei alkanut väittelemään asiasta sen enempää, vaikka huolissaan olikin. Yhtä lailla hänkin halusi päästä jatkamaan matkaa, nyt jopa kovemmin kuin aikaisemmin, tuntiessaan itsensä magian osalta tyhjäksi kaivoksi.

Virstat sulautuivat toisiinsa niin maisemaltaan kuin ajaltaankin heidän seuratessaan tien sijaan pikemminkin poluksi tallautunutta reittiä seuraavaa kylää kohti. Nafi enimmäkseen lenteli ympäriinsä, Ranyard istui ratsailla Nana välillä takanaan, välillä kävellen Nazin rinnalla. Vauhti oli melkein sama haltian kävellessä kuin ratsaillakin, sillä rauhallisesti heidän oli edettävä varoakseen Ranyardin tuoreita haavoja. Gusty kasvatti jo valmiiksi roikkuvaa mahaansa polunvarren heinänkorsilla minkä kävelemiseltä ehti. Ilta ja yö olivat kuin toisintoa edellisestä; Nana teki lähestulkoon kaiken ja antoi Ranyardin levätä, keskustelusta vastasivat lähinnä Gusty ja Naz ajoittaisine pärskähdyksineen sekä nuotion rätinä.

*

Kylän läheisyyden huomasi ensimmäisenä polun levenemisestä ja useista haarautumisista. Niityt eivät olleet enää villejä ja sekalaisia kasvustoineen, vaan tietä alkoivat reunustaa ensimmäiset pellot, joiden tasaista ja hieman kellertämään alkanutta viljaa tuuli heilutteli aaltoimaisesti. Myös ensimmäiset, pikemminki hökkelit kuin talot, tulivat näkyviin.
Nana oli pitkän aikaa halunnut kysyä osasiko Ranayrd arvioida milloin he saapuisivat kylään, mutta oli uudelleen ja uudelleen niellyt sanansa tietäen, ettei kysymys nopeuttaisi kylän ilmaantumista vaan jopa päinvastoin. Mutta nyt Nana tiesi: he eivät enää olleet kaukana. Se sai haltian rentoutumaan huomattavasti. Viimein suojaa, lämpöä ja lepoa, jota etenkin Ranyard tarvitsisi, mutta yhtä lailla myös Nana odotti ja kaipasi.

Kylä vaikutti yllättävän eläväiseltä ja kievariin näytti pakkautuneen puolet paikan väestä. Tai siltä Nanasta ainakin tuntui, kun hän asteli Ranyardin perässä tiskille. Toiset huomasivat tulijoiden olevan ulkopuolisia ja antoivat katseidensa laahata niin Ranyardin haarniskassa kuin Nanan olalla matkustavassa Nafissakin, mutta suurin osa keskittyi ruokailemaan tai juomaan eikä kievaria hallitsevassa äänten sekamelskassa tapahtunut minkäänlaista heilahdusta suuntaan tai toiseen.
Nana tilasi samaa kuin palkkasoturikin olutkannua lukuunottamatta, jonka sijasta Nana päätti itselleen poikkeukselliseen tyyliin veden tai teen sijasta juoda paikallista omenasiideriä. Hän luotti kyllä nukkuvansa hyvin sängyssä ja katto päänsä päällä, mutta hän uskoi myös lasillisesta siideriä saatavan kevyen raukeuden olevan tänään vain eduksi.
"Ajattelin itse ehdottaa aivan samaa", Nana vastasi Ranyardille viikatessaan juuri irroittamaansa viittaa tuolin selkänojalle. Nafi oli siirtynyt siksi aikaa haltian syliin ja tapitti levottomasti ympärilleen - kievarin hälinä teki sen hiljaisen matkustuksen jälkeen levottomaksi.
"Lepo todellakin tulee tarpeeseen. Mikä on vointisi tämänpäiväsen jäljiltä?" Haltia kääntyi takaisin palkkasoturin puoleen ja katseli pöydän toisella puolella istuvaa miestä kulmat huolestuneesti kurtussa. Ranyard ei juuri näyttänyt päällepäin kipujaan, mutta jo näiden muutaman yhdessä vietetyn päivän jälkeen haltia saattoi huomata eron tuon liikkeissä. Ja parantaja tiesi kyllä, että niin sotilaat kuin muutkin soturit osasivat piilottaa heikkoutensa. Se oli heille melkein kuin luontaista.
"Ehkä sinun kannattaisi tiedustella kylästä parantajaa. Toista... parantajaa", Nana jatkoi, mutta kääntyi sanojensa lopuksi katselemaan ympärilleen kievarissa. Ei kiinnostuksesta kylän asukkaita kohtaan, vaan piilottaakseen harmistuksensa siitä, että joutui ehdottamaan moista matkakumppanilleen.
Nana oli yrittänyt niin eilen illalla kuin tänä aamunakin parantamista siteiden vaihdon ja haavojen tarkistamisen yhteydessä, mutta ei ollut saanut enempää aikaiseksi kuin pikkuruisen kipinämäisen tunteen sormenpäissään. Hän oli yrittänyt tehdä kokeilunsa vaivihkaa kaiken muun ohella, mutta epäili Ranyardin silti huomanneen, vaikka minkäänlaista tunnetta haltia ei uskonut miehen iholle asti välittäneensä. Toki Ranyardin täytyi tietää muutenkin, ettei kaikki ollut kunnossa - olihan mies jo aikaisemmin saanut kokea millaiset Nanan parantavat kyvyt olivat. Silti palkkasoturi ei edelleenkään ollut puuttunut asiaan millään tavalla kuin yhteisestä sopimuksesta. Nana uskoi, että moni muu olisi turhautunut. Hän ymmärsi kyllä, että parantaja kelpasi monellekin matkaseuraksi, mutta kun oli paljastunut ettei hän - ainakaan enää - mikään parantaja ollutkaan, olisi moni muu epäilemättä jättänyt turhan hidasteen jälkeensä. Mutta ei Ranyard. Jostain syystä tämä palkkasoturi oli edelleen valmis jatkamaan matkaa Nana rinnallaan. Kovan panssarin alla täytyi olla enemmän kuin päällepäin näkyi. Ranyard ei vaikuttanut tavanomaiselta kylmältä palkkasoturilta, joka teki rahasta mitä käskettiin muulla turhaan ajatuksiaan vaivaamatta. Miehen taustalla oli kai enemmänkin kuin pelkkää haarniskan kiillotusta ja aseiden puhdistusta, mutta taistelua seuranneena iltana tyrehtyneestä keskustelusta päätellen se oli ja pysyisi Ranyardin omana asiana.

Re: Kun mentävä on

Posted: Tue Sep 24, 2019 7:11 pm
by Tinanja
“Olen varma, että muutama lepopäivä riittää”, Ranyard totesi hiljaa, tuhahtaen vähän. Hän todennäköisimmin ei haluaisi hakea tai etsiä toista parantajaa - ja haavat olivat jo alkaneet parantua. Lopputulos ei todennäköisesti olisi yhtään sen siistimpi kuin odottaessakaan, eikä hän pääsisi parantamisen jälkeenkään suoraan takaisin hevosen selkään matkustamaan, se ei vain toiminut niin. Ranyardin kommentti näytti ainakin miehen itsensä mielestä olevan riittävä vastaus sekä Naenijan kysymykseen hänen voinnistaan, että kylästä löytyvän parantajan kyselyyn. Palkkasoturi oli huomannut, miten Naenija oli yrittänyt parantamista pariinkin kertaan, mutta jokin tuon haltian mielessä (?) tai magiassa näytti estävän sen kokonaan. Ranyard tosin arveli, että vastaus mahdolliseen kysymykseen olisi aivan yhtä vähäsanainen kuin mitä hän vastaisi kyselyihin menneisyydestään tai itsestään. Oli siis parempi antaa asian olla. Ehkä se oli ainakin osasyy siihen, miksi tuo nainen oli jättänyt Phoeben turvalliset muurit taaksensa ja lähtenyt vaaralliselle matkalle kohti mantereen toista laitaa.

Hitaasti, mutta varmasti lämmin ruoka, olut ja lisukkeet saivat olon huomattavasti paremmaksi, eikä mies ollut ennen ruokailuaan tajunnutkaan, miten nälkäinen oli ollut matkalla syödyistä eväistä huolimatta. Paikallaan istuminen laski jokaisella liikkeellä vihlaisevan kivun tasaantumaan tykytykseksi, eikä Ranyard tuolin selkänojaa vasten nojautuen olutta juodessaan tuntenut oloaan lainkaan hassummaksi sillä hetkellä. Majatalon hälinä tuntui mukavan tutulta, rauhoittavalta, ja miehen katse vaelteli ruokailun lomassa laiskasti edestakaisin majatalon asiakkaissa arvioiden. Vaikka katse ja olemus olivatkin rentoja, miehen mieli rekisteröi yhtä sun toistakin asiakkaista ja majatalonpitäjästä, joka hieman turhan laiskan askeleen kuljettamana tarjoili ruokia ja juomia asiakkaille tarjoilijoidensa kanssa.

Näytti pitkään siltä, että heidän iltansa kievarissa olisi mukavan rauhallinen ja rentouttava, kunnes Ranyard alkoi vilkuilemaan yhä useammin ja toistuvasti kohtalaisen keskellä lattiatilaa oleva pöytäseuruetta. Vaikka äänenvoimakkuus puheen ja ilakoinnin osalta olikin kasvamassa yleisen humalatilan voimistumisen osalta, jokin noiden seurueen jäsenten, pääasiassa miesten, tekemissä herätti palkkasoturin huomion. Ranayrd nousi suorempaan istumaan, mutta ei muuten näyttänyt reagoivan mitenkään. Suoristumisenkin tämä naamioi tuoppinsa täyttämiseksi, mutta kulautti samantien kannunpohjalta tuoppiin kaadetun oluen kurkustaan alas.
“Nuo aloittavat tappelun kohta”, Ranyard totesi matalasti Nanalle pöydän ympärillä istuvan seurueen keskustelun äänien kohotessa.

Naapuripöydästä huudettiin näille jotain, ja sitten lensi ensimmäinen pullo pöydästä toiseen.

Re: Kun mentävä on

Posted: Sun Sep 29, 2019 3:37 pm
by Kide
Nana ei näyttänyt vakuuttuneelta Ranyardin vastaukseen, mutta nyökkäsi. Hänen oli kai vain luotettava siihen, että Ranyardin kaltainen mies tiesi jo omat rajansa eikä haavojen parantelu kaikesta päätellen ollut tuolle vierasta.
Heidän ruokansa tuotiin pian. Herkullisesta tuoksusta sekä mahassaan tuntuvasta kuopasta huolimatta Nanalla ei ollut ylenpalttisesta ruokahalua. Pöydällä höyryävän ruuan sijasta haltia kääntyi ensimmäisenä tarjoilija puoleen ennen kuin tuo nuori nainen ehti karata seuraaviin töihinsä.
"Olisiko minun mahdollista saada kannullinen lämmitettyä vettä ruokailumme jälkeen? Juomakelpoista vettä."
"Mmm, toki... toki", tarjoilija myöntyi, vaikka ei näyttänyt ymmärtävän pyynnön tarkoitusta. "Olisiko neiti halunnut vielä jotain muuta?" Katseensa tarjoilija sai vain vaivoin siirrettyä Nanan hartialle kiivenneestä Nafista haltiaan itseensä.
"Ei kiitos, ei muuta." Nana kaivoi muutaman nerin kukkarostaan ja kurotti laskemaan ne tarjoilijan käteen, joka näytti pysyvän mieluummin Ranyardin puolella pöytää. Rahat saatuaan nainen postui rivakasti.
"Taidan kuitenkin hauduttaa sinulle lisää sitä samaa rohdosta vielä tänäkin iltana", Nana lupasi Ranyardin puoleen kääntyen. Se oli vähän, ja tällä hetkellä jo olut todennäköisesti ajoi saman asian rauhoittavana ja kivunlievittäjänä, mutta Nanan halusi tehdä senkin vähän mihin pystyi.
Sen sijaan, että haltia olisi käynyt itse ruokansa kimppuun, nappasi hän ensimmäisenä muhennoksen seasta pienen lihanpalasen ja ojensi sen liskolleen. Huomaamatta häneltä jäi molemmin puolin viereisistä pöydistä yksinkertaisten hattujen alta häneen luodut pöyristyneet katseet. Täällä jo yksinkertainenkin hattu naisihmisillä, jos siitä koriste tai kaksi löytyi, edusti alueen mittapuussa parempaa luokkaa. Lemmikistä sisällä, vieläpä suomukkaasta jota sormin syötettiin, saisivat rouvat hyvän tovin keskustelunaihetta kadunkulmissa. Liskosta puhuttaisiin inholla, kun taas Ranyardin kiiltävästä haarniskasta peläten ja ihaillen.

Ruokaa maistellessaan Nana löysi hiljalleen ruokahalunsa ja onnistui tyhjentämään koko lautasellisen. Toki muutama muhennoksesta löytynyt lihanpala päätyi Nafin suuhun, joka aikansa ympäröivää meteliä varottuaan oli lopulta laskeutunut lepäämään emäntänsä olkapäälle. Omenasiiderin Nana sai huomata olevan erinomaista. Ei ihme, että tarjoilija oli sitä ylpeydellä esitellyt.
Samaan aikaan, kun Ranyardin katse tarkentui pidemmäksi aikaa kievarin keskeiseen pöytään, nousi Nafi seisomaan ja suuntasi omankin katseensa sinne. Jopa melun läpi se aisti muutokset yleisessä tunnelmassa. Nana ei kiinnittänyt liskoon huomiota, vaan nautti raukeudesta jota ruoka ja juoma häneen valoivat. Ranyardin yllättävä toteamus saikin haltian säpsähtämään.
"Mitä tarkoitat?" Nana ehti tuskin lausua kysymyksensä loppuun, kun kievarin poikki lensi jotain, johon hänen katseensa tarttui. Pullo? Samassa meteli kahdessa naapuripöydässä räjähti sellaiseksi, ettei muuta vastausta hänen kysymykseensä tarvittu. Miten ihmeessä Ranyard tiesi tämän jo ennen kuin mitään edes tapahtui, haltia mietti kuunnellessaan Nafin hiljaista ja varoittavaa sihinää korvansa juuressa. Liskon oranssi katse oli nyt naulaantunut alkavaan rettelöön.
"Tule, mennään pois. Tämä ei ole meidän asiamme", Nana pyysi itsekin ääntään korottaen kuuluakseen ensimmäisten huutojen yli. Sanojensa vahvikkeeksi haltia kiskaisi Ranyardia tuon pöydällä lepäävän käden hihasta. Tavallisesti Nana olisi jäänyt odottamaan ja auttamaan, sillä epäilemättä tästä seuraisi haavoittuneita, mutta nyt... Nyt hän ei voisi kuin sulkea silmänsä ja yrittää unohtaa edes nähneensä kaiken alkavan. Olisi parempi, jos tänne kutsuttiin oikea parantaja.

*

Takametsän tupa oli Takametsäksi kutsutun kylän ainut kievari, mutta kylän kokoon nähden yllättävänkin suuri ja hyvin varusteltu. Kyläläisten kesken pelkäksi Tuvaksi kutsutun paikan keskimmäiseen pöytään oli jo iltapäivän alussa jumittanut aikaansa tappamaan tuttu seurue nuoria ja äänekkäitä miehiä. Pöytäseurue oli jo tukevassa nousuhumalassa, kun jokin aika sitten naapuripöytään istunut toinen joukkio alkoi vilkuilla heitä enemmän ja enemmän. Lopulta yksi myöhemmin tulleen seurueen jäsenistä, omenatarhurin poika, ei enää malttanut suutaan. Hekin tunsivat porukan ja tiesivät kuinka nuo tapasivat luistaa velvollisuuksistaan ja juoda iltansa. Etenkin oluentekijän poika.
"Valmistuuko teillä olut ihan itsekseen nykyään?"
"Hoida sä vaan omat hommas ja tuo louskuttimes kiinni."
"Sinun isoäitisikin paiskii enemmän töitä kuin te yhteensä."
"Jätä puheet perheistä muille, omenavaras!"
"Suuta soukemmalle siellä, vääristä syytöksistä..." puuttui puheeseen pitkänhuiskea ja tärkeästi selkä suorassa istuva omenatarhan pojan toveri, jonka lyhyeksi ajettu parta oli niin vaalea, että sitä tuskin erotti kulmikkaasta leuasta.
"Paskat se mikään väärä syytös ole, kun Hoglaneilta omenoita putoilee puusta enemmän kuin kuuluisi, eikä ne kaikki enää löydy maasta." Oikeasti herjauksen heittänyttä miehenalkua risoi paljon enemmän hänen silmiensä edessä tapahtuva varkaus, kun tuo naapuripöydän miekkonen näytti päässeen hyvin jutunalkuun saman tytön kanssa, johon hän oli silmänsä iskenyt. Hän mulkoili mustatukkaista omenatarhurin poikaa syvällä inholla kuin löysää lantaläjää.
"Anna olla, Gies. Ei tuo ole sen arvoinen", vaaleatukkainen hujoppi sanoi hiljempaa ystävälleen, joka kiristeli hampaitaan.
"Olet oikeassa", Gies puuskahti, sipaisi siististi leikattua mustaa pukinpartaansa ja kääntyi pian jo takaisin heidän naapuripöydän naisporukan puoleen hymy kasvoillaan. Siinä vaiheessa ensimmäinen pullo lennähti ilmaan. Heittäjänä oli oluentekijän poika, joka silmille valuvan otsatukkansa alta kyräili Giesiä.
Hänen vanhempiensa olisi ollut kannattavampaa rukoilla parempaa viljasatoa kuin poikansa puolesta, sillä tämä nuori herra oli jo liian syvällä mukana turhantoimittajien ja rettelöitsijöiden hengessä. Oluen maistelu oli hänelle paljon mieluisampaa kuin sen teko.

Nuoret miehet ponnistivat pöydissään yhtä aikaa seisomaan ja heidän huutamansa herjaukset sekoittuivat toisiinsa. Loputkin molemmista pöytäseurueista ponnistivat ylös tuoleja lattiaa vasten narisuttaen. Samoin teki yksi ikkunanvieruspöydän vallanneen vanhoista miehistä koostuvan joukkion jäsen, jonka tuolinjalkaan huti heitetty pullo oli vain sekunteja sitten pirstaloitunut.
"Mitä Dezijarin nimeen..." Paksun parran seasta karjaistut sanat kohosivat muiden äänien ylle, mutta nuorisojoukko ei enää kuullut tai nähnyt muuta kuin toisensa. Kaksi pulloa lisää lennähti ilmaan. Toinen vilahti aivan vaaleatukkaisen, haituvapartaisen Giesin toverin vierestä päätyen sekin ikkunapöydän miesjoukkion jalkoihin sirpaleiksi. Nyt myös pari partasuun toveria nousivat seisomaan. Toisen pulloista lähetti lentoon Gies, mutta se lipsahti hänen kädestään puolivälissä vauhdinottoa ja lähti aivan vikasuuntaan: suoraan Ranyardia kohti.

Re: Kun mentävä on

Posted: Tue Oct 01, 2019 7:06 pm
by Tinanja
Ranyard kohautti vain olkapäitään Naenijan toteamukselle siitä, että tämä ei ollut heidän asiansa. Siinä tuo oli oikeassa, ettei tämä kuulunut heille, mutta he olivat keskellä sitä, halusivatpa tai eivät. Heidän tulisi kuitenkin pitää kyseistä paikkaa majapaikkanaan seuraavien päivien ajan, eivätkä he olleet edes vielä varanneet huoneita. Ranyardia ei kiinnostanut osallistua tuohon typerään käsirysyyn, mutta hän aikoi kyllä viettää yönsä jossain muualla kuin taivasalla tai tallin heinien seassa varsinkin siinä kunnossa, jossa nyt oli. Se oli vain ja ainoastaan realistista, ja jotain pientä mukavuutta muutoin niin epämukavalla maalla ja taivasalla nukkumisen oheen. Kapakoissa tapahtuvat tappelut, väkivalta ja typerät riidat olivat Ranyardista hyvin, hyvin harvoin sen arvoisia, että niihin kannatti osallistua. Osallistumisen sijaan palkkasoturi oli usein päätynyt lopettamaan tappelut - lähinnä oman mukavuutensa vuoksi. Oli typerää olla keskellä tappelua, väistää idiootteja ja näiden heittämiä esineitä… ja palkkasoturi oli melko varma, että tilanne kääntyisi vielä sellaiseksi, ja pian.

Naenijan sanoille Ranyard pudisti päätään. He eivät ehtisi tämän alta enää pois, kapakkatappelu oli jo saanut alkunsa. Olisi tuollekin turvallisempaa, mikäli he eivät yrittäisi päästä karkuun tätä kaikkea… eikä Ranyardia olisi kiinnostanut raivata sitä tietä. Ehkä tämä laantuisi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin?

Ranyard näytti pitkään siltä, ettei tehnyt elettäkään suuntaan tai toiseen. Hänen katseensa seurasi tapahtumia, ja tämä näytti kuuntelevan riitelyä vähintään puolella korvalla.
Vasta, kun pullo lensi suoraan palkkasoturia kohden, tämä väisti sen nopealla liikkeellä. Pullo osui takana olevaan seinään ja palkkasoturin kohottaessa itsensä suoraksi oli tappelu jo vetänyt mukaansa suurimman osan asiakaskunnasta. Kapakanpitäjä keräsi kiireesti arvokkaimpia, esillä olevia viini- ja viinapulloja tiskin alle suojaan näkyviltä jonkun ottaessa viimein tuolin aseeksi. Tuopit, kannut ja pullot lensivät lattialle heilautuksen voimasta.
Kolmas heitti puollon suoraan Ranyardia suojaavaa metallikerrosta vasten saaden viimein palkkasoturin pyöräyttämään silmiään ja pudistamaan päätään. Palkkasoturi ei ollut ihan ajatellut iltansa päättyvän näin, mutta… kaipa hänen oli tämä tilanne rauhoitettava, ennen kuin heidän yösijansa olisi vaaravyöhykkeellä?

Kuin hidastetulla liikkeellä tuo kookas palkkasoturi nousi seisomaan ja nappasi häntä kohden pullo kourassa juoksevan miehen harteista kiinni ja heilautti tuon takanaan olevaa pöytää vasten. Isku oli niin luja, ettei tämä kohottanut enää toistamiseen kohottanut kättään iskuun, vaan murahti tyytymättömästi kivun tunkeutuessa tuon tajuntaan siinä kovalla pöydällä. Hän ei nähnyt kapakanpitäjän ilmettä, kun hän kohotti nyrkkinsä iskemään häntä kohden hyökkäävää, juopunutta miestä vastaan. Kapakanpitäjän katseen ohittaen, noustuaan Ranyard nappasi äsken vielä allaan narisseen tuolin ja iski sillä aivan yhtä hidastetusti lähintä tappelupukaria takaraivoon sen verran lujaa, että tuolin jo valmiiksi löysät lliitokset antoivat periksi. Tajuton mies kaatui lattialle iskun voimasta, ja palkkasoturi astui tämän ylitse kiusallisen tietoisena siitä, että oli juuri tuntenut kyljessään viiltävän kivun… tikit tuskin olisivat tämän jälkeen paikoillaan.

Palkkasoturi kohotti kätensä torjuakseen voimattoman iskun, ja kääntyi samantien vastaanottamaan toisen iskun. Hetki hetkeltä yhä rajumman näköisen tuosta teki haarniskalle eksyvä veri, joka oli tuon omaa.
Yksi toisensa jälkeen tappelun aloittaneet ja siihen liittyneet löysivät tiensä lattialle. Kuka nyrkiniskusta, kuka pullosta leukaan saatuaan Ranyardin pitäessä tasapainonsa jokaisen iskun jälkeen, keskellä tätä kaikkea.
Hitaasti huudot, lyönnit, ja tappelun äänet vähenivät. Siitä huolimatta, että läheltä tarkasteltuna näki, miten palkkasoturi varoi kylkeään ja reittään, oli tämä suoraselkäisenä, porukkaa samaan kasaan keräävänä näkynä melko vaikuttava. Jopa kapakanpitäjä oli jäänyt tuijottamaan pullojen keräilynsä lomasta, ja vain toivoi kievaristaan olevan jotain jäljellä tämän kaiken jälkeen.

Viimeisenkin tappelupukarin vaivuttua lattialle oli jäljellä Ranyardin, kapakanpitäjän ja Naenijan lisäksi vain joitain sivustoille vetäytyneitä asiakkaita. Palkkasoturi veti muutamalla nopealla liikkeellä pinoon tajuttomia riitapukareita lähemmäs ovea ennen kuin pysähtyi hetkeksi vetämään henkeä illan liikuntasuorituksen jälkeen, veren edelleen valuessa tasaisena vanana Ranayrdin vaatteille tämän omista haavoista, jotka olivat jo olleet umpeutumassa. Nyt… tilanne oli kääntynyt hieman toiseen suuntaan, eikä Ranyard uskonut tilanteen paranevan entiselleen ihan yhtä nopeasti kuin aiemmin. Siitä huolimatta tämä nappasi yhtä tappelun alottaneista, nyt tajuttomista nuorukaisista kauluksista ja nosti tämän pois käytävältä, lähemmäs ovea.
Mies ei sanonut mitään, mutta vilkaisi kapakanpitäjää varoittavasti - kun jäljet olisivat kasassa, hän ei aikonut päästää tätä pälkähästä ilman erittäin suurta alennusta majapaikasta sekä itselleen että Naenijalle… heidän ratsuistaan, tai Nafista puhumattakaan.

Re: Kun mentävä on

Posted: Sun Oct 06, 2019 9:44 pm
by Kide
Nana oli valmis lähtemään. Hän piteli Nafia rauhoittavasti mutta myös käskevästi hännästä ja toisella kädellä, jolla oli juuri nykäissyt Ranyardia hihasta, nosti jo viittaansa tuolin selkänojalta. Hän olisi halunnut vain livahtaa pois ja palata takaisin myöhemmin, kun kaikki olisi ohi. Niin tuntui ajattelevan moni muukin tuolien ja oven narahdusten säestäessä toisiaan. Tällaisiin välikohtauksiin tottuneimmat sen sijaan istuivat rauhassa juomaansa ryystäen ja vain ajoittain sivusilmällä vilkaisten ettei tilanne leviäisi heidän jalkoihinsa asti. Nana ei olisi halunnut jäädä näkemään tätä. Hän ei halunnut tietää lopputulosta, sillä tiesi ettei voisi auttaa samalla tavoin kuin ennen. Lisäksi olisi riski, jos tappelu leviäisi, että Ranyard joutuisi osalliseksi, eivätkä miehen tuoreet haavat kestäisi sitä.
Viitta luiskahti puolittain tuolin selkänojalta pois ja Nana katsoi uudestaan Ranyardiin tajuten miehen liikkumattomuudesta, ettei tuo ollut puistanut päätään tilanteelle vaan Nanalle. Ranyard ei näyttänyt olevan lähdössä mihinkään. Haltia katsoi miestä kummeksuen, mutta muuhun ei enää ollut aikaa. Kapakkaan kerääntynyt myrskyn alku räjähti jo sateeseen ja salamoihin. Tappelu alkoi toden teolla.
Nana tuskin ehti huomata mitä oli tapahtumassa ennen kuin yksi ilmaa halkovista pulloista räsähti lähellä heitä seinään. Lattialle levisi tummien sirpaleiden lätäkkö, kun taas ikkunalaudalle paiskautuneet sirut hohtivat ilta-auringon lopussa punertamaan alkaneessa valossa metsänvihreän ja ruskean välillä paljastaen pullon todellisen värin. Nana huomasi Ranyardin suoristavan asentoaan. Mies oli siis ehtinyt väistää, vaikka Nana ei ollut edes huomannut pullon lentävän. Haltian helpotukseksi palkkasoturi istui edelleen tuolillaan, mutta sitä helpotusta ei kestänyt kauaa. Seuraava yhden humalaisen huojuvasta otteesta väärään suuntaan lentänyt pullo iskeytyi Ranyardin haarniskaan ja jo ennen kuin mies nousi ylös, Nana osasi arvata mitä tapahtuisi. Haltia nousi Nafia hännästä paikalleen painaen ja peruutti lähintä seinää vasten. Lasinsirpaleet ratisivat hänen nahkatossujensa alla. Enää puolittain tuolin selkänojalla roikkunut viitta valahti lattialle yhtä voimattomana kuin Ranyardin ensimmäinen kohde. Nana peitti suunsa toisella kädellään ja olisi mieluusti peittänyt silmänsä toisella, mutta se oli varattu Nafia pitelemään. Ja vaikka hän ei olisikaan halunnut nähdä kuinka Ranyard joutui riuhtomaan itseään, oli Nanan seurattava mitä tapahtuisi.

*

Tämä nuorten miesten joukkio oli harjoitellut tarkkuusheittoa (selvästi huonoin tuloksin) ja nyrkkien heilutusta lukemattomia kertoja ennenkin. Kaikki tiesivät sen, mutta silti vastoin parempaa harkintaa ja humalatilan suotuisella vaikutuksella, muutamat liittyivät osaksi käsirysyä. Kesti hetken ennen kuin puhiseva ja soimauksia sylkevä joukko huomasi uuden osallistujan seassaan. Jo pelkkä Ranyardin havaitseminen hillitsi monen haluja kerätä mustelmia rystysiinsä, mutta siinä missä osa peruutti kauemmas tai jopa ulos kapakasta, osa sai vain lisää tulta äkilliseen vihaansa. Vastusta heistä ei kuitenkaan ollut edes vahingoittuneelle palkkasoturille, joka kapakanpitäjän hämmästykseksi siisti tappelijat jaloiltaan yhdessä hujauksessa. Yhtä hämmästyneeltä näytti nurkkapöydän porukka, jonka suuntaan pari pulloista oli aiemmin lennähtänyt. Hekin olivat olleet aikeissa näyttää pojanklopeille miten niitä nyrkkejä kuuluu heiluttaa, mutta olivat peruuttaneet vähin äänin takaisin pöytänsä ääreen huomatessaan Ranyardin nousevan omalta tuoliltaan.
Koko välikohtaus vaikutti jo olevan ohi ja siitä jäljellä enää tajuissaan olevien, mutta nyt lattialla retkottavien hiljainen voihkinta ja vaikerrus. Kuka piteli murtunutta ja vuolaasti vuotavaa nenäänsä, kuka kylkeään, josta yksi tai useampi luu oli saanut turhankin kovan iskun. Näytti siltä, ettei kenelläkään ollut enää ollut haluja testata voimiaan, mutta Ranyardin kääntäessä hetkeksi huomionsa majatalon isäntään, päätti eräs palkkasoturin osallistumisesta ja kaiken lopettamisesta liian lyhyeen karvaasti katkeroitunut koettaa vielä onneaan. Hänen otsalleen valuva hiuspehko peitti silmien kuumeisen palon.

*

Nanan ei tarvinnut erottaa verta Ranyardin varustuksella tietääkseen miehen haavojen vuotavan. Tuollaisen rytäkän jälkeen olisi ollut suoranainen ihme, jos haavat eivät olisi ratkeilleet suurimmilta osin taas auki. Juuri kun ne olivat näyttäneet parantumisen merkkejä ilman tulehdusta.
Miksi ihmeessä tällaista piti tapahtua juuri täällä, juuri tänään?

Nafi tärisi ja päästi hiljaisia sihahduksia haltian olkapäällä, vaikka kaikki oli jo ohi. Nana oli jo näkemänsä perusteella mielessään laskenut murtuneiden nenien ja kylkiluiden määrän, arvioinut moniko kärsi aivotärähdyksestä ja kenellä kaikilla oli raajoja pois sijoiltaan. Tämän haltia teki automaattisesti jo ennen kuin taas muisti, ettei voisi auttaa kuin siteillä ja ohjeilla ilman magian tuomaa helpotusta.
Kaiken aloittanut nuori herra, jolla Nana epäili olevan olkapään pois sijoiltaan erittäin kovan ja ruman pöydänkulmaa vasten rojahtamisen jäljiltä, kampesi hiljaa itsensä pystyyn. Tuo yllättävä liike veti Nanan Ranyardia huolestuneesti seuranneen katseen puoleensa ja sai haltian kulmat kurtistumaan entisestään. Otsatukan alle hautautuneista silmistä näki sen verran, että ne olivat kivun melkein yhteen puristamat. Suu miehellä oli kivuliaassa irveessä, kun tuo piteli vasenta, velttona roikkuvaa kättään. Nana oletti miehen pyrkivän pois paikalta vaikka väkisin, mutta oven sijasta tuon katse kiinnittyikin vain parin askeleen päässä seisovan Ranyardin selkään. Pahat aavistukset herättivät haltian toimimaan, kun nuorukainen irrotti otteensa vahingoittuneesta kädestä ja kurotti hiljaa viereisellä pöydällä kumoon kaatunutta ja valmiiksi päästään teräväksi lohjennutta pulloa kohti. Nana toimi ajattelematta. Hän nappasi pöydältä käteensä Ranyardin tilaaman, nyt jo tyhjän olutkannun ja harppasi tuolin ja pöydän välistä nuorta miestä kohti. Nuorukaisen kipeät liikkeet olivat hitaita, minkä ansiosta Nana ehti väliin. Ennen kuin pullo kohosi ilmaan ja kohti Ranyardin takaraivoa, iskeytyi savikannu nuorukaisen olkapäähän. Kannu lohkesi muutamaksi isoksi palaksi, mutta siitä kuuluva ääni peittyi kokonaan korvia vihlovan karjaisun alle, jonka oluentekijän poika päästi rysähtäessään polvilleen ja tarttuessaan jo valmiiksi murjottuun ja nyt uuden iskun saaneeseen olkapäähänsä. Nanan tärisevässä kädessä oli jäljellä vain kannun kahva, jonka haltia pudotti lattialle nuorukaista kauhistuneesti katsoen. Hän tiesi kuinka sietämätöntä kipua oli aiheuttanut, mutta oli tehnyt sen hetken mielijohteesta. Hän oli tehnyt sen säästääkseen Ranyardin. Pään avohaava ei olisi ollut leikin asia. Yhtä vakavassa vaarassa vaurioitua pysyvästi oli nuoren miehen käsi, jos sitä ei kiskottaisi pikimmiten paikoilleen.
"Ranyard, auta", Nana pyysi käheästi ja katsoi anovasti palkkasoturia ja sitten jaloissaan nyyhkyttävää oluentekijän poikaa. "Ole kiltti ja pitele kiinni", haltia pyysi polvistuessaan nuorukaisen viereen. Hänen oli saatava auttaa, hyvittää tämä jotenkin, vaikka nuorukainen itse tämän itselleen olikin järjestänyt. Kyyneleistä märän otsatukan alta Nanaa tapitti pelokkaan vauhko katse, mutta nuorukainen ei kivuiltaan päässyt liikkeelle, eikä hänellä olisi ollutkaan tilaa siirtyä Ranyardin ilmestyessä hänen toiselle puolelle.
"Minä yritän auttaa", Nana vakuutti ääni väristen, kun nuorukainen kallistui sivuun yrittäen karttaa haltian häntä kohti ojennettuja käsiä. Poikanen ei päässyt pakoon, joten hän vain sulki silmänsä odottaen ilmeisesti elämänsä kidutusta. Sellainen hänellä kai edessään olikin, vaikkakin tarkoitus oli hyvä.

Ei olisi ollut mahdotonta, että nuorukaisen ulvonta olisi herättänyt tajuttomatkin lattialta, kun Nana käänsi sijoiltaan mennyttä kättä valmistautuen vetämään olkapään takaisin paikoilleen. Mutta kun olkaluu muljahti takaisin kuoppaansa, katkesi huuto samassa ja muuttui vain nyyhkytykseksi. Kipu helpotti merkittävästi heti, kun olkapää oli takaisin paikoillaan.
Nana vilkaisi huolestuneesti kapakassa makaavia haavoittuneita ja sitten Ranyardia. Nyt hän pääsi näkemään tuoreen veren, joka haarniskanpalasten välistä oli valunut.
"Sinun haavasi..." Haltia pudisti päätään tuskainen ilme kasvoillaan. "Ne täytyy sitoa heti."

"Olipas se esitys", kuului kapakan nurkkapöydästä. Aiemmin melkein pullosta osuman saanut partasuu muutaman ystävänsä kera katseli sieltä Ranyardia kohti. "Ehkäpä pojatkin oppivat hetkeksi olemaan kunnolla. Vai mitä, Gresel?" Vastauksena kuului vain oluentekijän pojan niiskutus lattialta.
"Mikäs moisen soturin", partasuu vilkaisi päätään hieman kallistaen Nanaan, "seuralaisineen on meidän kyläämme johdattanut?"

Re: Kun mentävä on

Posted: Mon Oct 07, 2019 6:01 pm
by Tinanja
Ranyard veti pari kertaan syvään henkeä katsottuaan sekä majatalonpitäjää että muita asiakkaita, jotka eivät olleet osallistuneet taisteluun tai saaneet siinä turpaansa. Muutaman oven lähelle pinotun henkilön lisäksi majatalon lattioilta nousi hitaasti enemmän tai vähemmän lyötyjä henkilöitä, jotka väistivät Ranyardia miehen kävellessä hitaasti, suorassa mutta jokaista askeltaan varoen lattian lävitse kohti tiskiä. Palkkasoturin katse arvioi nopeasti seinustoille paenneita henkilöitä, kapakanpitäjää ja lattialla vaikeroivia nuorukaisia. Hän oli jo lähes varma siitä, että kapakkatappelu oli rauhoittunut, kun Naenija ryntäsikin kovapohjainen kannu kädessään nurkasta, Nafi olallaan sähisten. Ennen kuin Ranyard ehti reagoida - kiitos verenvuodon, kivun ja sen, että tämä oli jo ajatellut tilanteen olevan ohitse, kuului voimakas kivun värittämä älähdys hänen takaansa. Kun Ranyard ehti kääntyä ja sisäistää tilanteen: Nana Nafi olallaan seisomassa maahan vaipuneen miehen yllä, kannu kädessään. Sitten tilanne näytti päätyvän myös parantajan tietoisuuteen tämän kumartuessa nopeasti katsomaan, mitä oli tehnyt.
Ranyard nyökkäsi kiitokseksi Naenijalle, mutta ei sanonut mitään - eikä olisi ehtinytkään, kun Naenijan ajatukset selkeästi olivat jo tuon juuri äsken pahemmin pahoinpitelemänsä nuoren miehen parantamisessa. Pieni hymy eksyi pienenpieneksi hetkeksi palkkasoturin kasvoille tämän tajutessa, mitä Naenija oli juuri tehnyt. Vai että oli tuossa parantajassa muutakin kuin mitä silmälle suoraan näkyi? Parantaja sai vastaukseksi pienen kulmienkohotuksen palkkasoturin kuullessa tämän käskyn auttamisesta. Tyytymättömästi murahtaen Ranyard totteli Naenijan pyyntöä tuon häntä äsken tavoitelleen nuorukaisen kiinnipitämisestä välittämättä tuon kauhistuneesta katseesta. Kun huuto muuttui nyyhkytykseksi olkapään napsahtaessa saattelemana, päästi Ranyardkin tuon irti ja nousi jälleen täyteen pituuteensa seisomaan sen toisen polvensa varaan kumartumisen sijaan.

Naneijan sanoihin hänen haavojensa sitomisesta Ranyard vain tuhahti.
“Kohta”, tämä totesi ja kääntyi viimein katsomaan takaisin edelleen erityisesti häntä tuijottavaa kapakanpitäjää ennen kuin sanat kievarin seinustalta tuon vanhemman miehen suusta saivat hänen huomionsa. Juuri tämän vuoksi hän ei halunnut osallistua kapakkatappeluihin, puuttua kylän sisäisiin asioihin, koska se herätti huomiota. Huomiota, jota hän ei halunnut kääntää puoleensa muutaman päivän vierailuillaan. Tämä kyllä alkoi epäilyttävästi kyljessä ja reidessä tykyttävän tasaisen kivun myötä näyttää pidemmältä kuin parin yön pysähdykseltä. Palkkasoturi huokaisi syvään.
“Olemme läpikulkumatkalla”, Ranyard totesi sävyyn, joka kertoi, ettei hän halunnut jatkaa keskustelua aiheesta tämän enempää. Palkkasoturi astui viimeisetkin askeleet kapakanpitäjän ja hänet nyt erottavan tiskin eteen.
“Minä ja seuralaiseni tarvitsemme ainakin muutamaksi yöksi huoneen täältä. Ja koska esitin juuri noita”, Ranyard osoitti ovella ja lattialla enemmän tai vähemmän tajuttomana makaavia riitapukareita. “tuhoamasta kievariasi, olettaisin että voit hyvän tahdon eleenä tarjota meille sellaisen?” tuo kapakanpitäjä katsoi hetken Ranyardia, joka nojautui toisen kätensä avulla nojaamaan tiskiin saadakseen painonsa paremmin pois kipeältä reideltään. Verenvuoto tuskin oli tyrehtynyt näin itsekseen, ja kipukin oli sen mukainen. Tuon kasvoilta ei sitä kuitenkaan nähnyt palkkasoturin tuijottaessa tiukasti kapakanpitäjää.

Näytti hetken aikaa siltä, että tuo aikoi sanoa jotakin vastaan, mutta katsoessaan palkkasoturin hieman kalpeita, viileän ilmeen kehystämiä kasvoja tämä nyökkäsi.
“Ensimmäinen ja toinen huone portaiden oikealla puolella”, tämä totesi kumartuessaan nappaamaan pöytänsä alla olevasta avainlaatikosta kaksi avainta ja ojensi ne Ranyardille.
“Ja jos hän tarvitsee jotain, hänen ei tarvitse kuin pyytää, eikö niin?” palkkasoturi kysyi nyökäten Naenijaa kohden. Tämä lähti pian jalkaansa ja kylkeään varoen yläkertaa kohden. “Tallissa oleva harmaa hevonen ja aasi ovat meidän”, tämä lisäsi vielä ennen kuin lähti jalkapuolena kapuamaan portaita. Alkoi näyttää siltä, että matkustamisen sekä tämäniltaisen tappelun sekä verenhukan jäljiltä palkkasoturin energia oli viimein lähentelemässä loppuaan ja pehmeä sänky vain voimisti kutsuaan mitä lähemmäs portaiden yläpäätä Ranyard pääsi.

Hän laski sisäänpäästyään molemmat avaimet pöydänkulmalle - Naenija seuraisi häntä kuitenkin tänne, halusi hän tai ei. Totta puhuen kipulääkkeet eivät olisi yhtään huonompi ajatus, Ranyard ehti ajattelemaan ennen kuin laski suustaan liudan toinen toistaan pahempia kirouksia riisuessaan haarniskaansa. Tikari hänen saappaansa varresta löysi tiensä odottamaan yöpöydälle - hän ei nyt varsinkaan aikonut nukkua ilman asetta kätensä ulottuvilla. Kirveet löysivät tiensä pöydälle, haarniska tuolin selkänojaa vasten nojaamaan. Saappaat jäivät puolmatkalle oven ja sängyn välille, ja paitansa mies riisui kylkeään kiroten ennen kuin istui sängynreunalle. Pieni vilkaisu riitti kertomaan, että kyljen haavan tikit olivat lähes kokonaan revenneet auki, eikä Ranyard epäillyt, etteikö hänen reitensä vamma olisi aivan samannäköinen. Jo valmiiksi verisen paitansa tämä painoi hetkeksi nyt lähinnä tihkumiseksi ehtynyttä verenvuotoaan hillitsemään hetkellisesti, ja jäi vetämään muutaman kerran syvään henkeä siinä - oli ihan hyvä päästä istumaan.

Re: Kun mentävä on

Posted: Sat Oct 19, 2019 9:52 am
by Kide
Ranyardin noustessa auttamasta Naenijaa oli haltia jo esittämäisillään vastalauseensa. Se paistoi ruskeista silmistä kiukun ja huolen sekoituksena, mutta sanojen sijasta naisen suusta kuului vain pitkä huokaus. Hän oli tämä lyhyenkin matkan aikana oppinut huomaamaan milloin tuo mies piti päänsä kuin kaalin nähnyt pässi ja rynnisti kaikesta välittämättä sitä kohti. Tällä kertaa kaalin tilalla vain oli yksityinen huone. Toisaalta Nana sen ymmärsikin, varsinkin kuunnellessaan nurkkapöydän ja Ranyardin sananvaihtoa, miksi mies raahusti vaikka väkisin omaan rauhaan mieluummin kuin antoi Nana sitoa haavansa tässä ja nyt niin kuin ne olisi pitänyt. Haltia huokaisi uudestaan noustessaan - miksi Ranyardin olikaan pitänyt sekaantua tähän. He olisivat vain voineet odottaa muualla tilanteen rauhoittumista, mutta ei, tuo saamarin pässi näki paremmaksi vaihtoehdoksi repiä juuri ja juuri kiinnittymään alkaneet haavansa uudestaan auki.
Ranyardin alkaessa keskustella heidän majoituksestaan Nana suuntasi katseensa nurkkapöytään, josta kuuluva rykäisy kertoi lisäkysymysten olevan kohta ilmoilla.
"Satutteko tuntemaan paikallista parantajaa?" Nana oli nopeampi. "Hänet olisi hyvä hakea paikalle pikimmiten." Hän katseli miesjoukkoa odottavasti.
"Toki, toki tunnemme, mutta eikö neiti olekaan parantaja kun..."
"Ei, minä en voi auttaa heitä", Nana totesi yksinkertaisesti ja vältti samalla valheen, eikä hänen yllättävän tiukka äänensävy antanut sijaa vastalauseille tai lisäkysymyksillä. Partasuun kulmat kurtistuivat hänen katsoessaan lattialla nyt jo hiljaa istuvaan mutta edelleen kättään pitelevään Greseliin ja siitä takaisin Nanaan.
"Krhmm, mepä lähdemme hakemaan sen parantajan niin pääsevät matkalaiset lepäämään", yksi miehen vierustovereista rykäisi ja tönäisi samalla partasuuta olkapäähän merkitsevästi.
"No mennään menään."
Toinen huokaus karkasi haltian huulilta, kun hän kääntyi keräämään laukkunsa ja viittansa ja lähti juuri heille huoneet neuvotelleen Ranyardin perään. Hän oli liian väsynyt oikaistaakseen käsitystä, johon miesryhmä jäi. Sitä paitsi oli parempi antaa heidän luulla mitä halusivat kuin joutua kohtaamaan totuus.
"Tarvitsen kannullisen kuumaa vettä ja pari mukia yläkertaan, kiitos", Nana vielä huikkasi majatalon isännälle ohi mennessään.

Nana jäi seisomaan Ranyardin valitseman huoneen ovensuuhun ja katseli miehen työlästä riisuuntumista hampaitaan kiristellen. Haltia oli väsynyt ja vihainen Ranyardin ajattelemattomuudesta ja olisi halunnut huomauttaa palkkasoturin ansainneen jokaisen piston, jonka liikkuessaan tunsi, mutta Nana piti suunsa kiinni. Tosin kuten aina, haltian ajatukset paistoivat pitkälti hänen kasvoistaan läpi.
Ranyardin lisäksi Nana oli vihainen itselleen. Vihainen ja pettynyt siihen mitä alhaalla oli tapahtunut. Samoin kuin siihen, mitä siellä ei tapahtunut: parantamista, johon haltian olisi pitänyt itse pystyä.
Nafi vaikutti selvästi rentoutuneemmalta heidän siirryttyään kaiken keskeltä pois ja katseltuaan huonetta aikansa lisko haukotteli ja venytteli. Nana tunsi kuinka otus etsi parempaa asentoa ja pian laskeutui retkottamaan haltian olalle. Usein haltia toivoi, että olisi osannut rentoutua yhtä mutkattomasti kuin Nafi.

Ranyard ei ollut pyytänyt apua eikä vaikuttanut siltä, että olisi ollut sitä halukas ottamaankaan vastaan, niinpä Nana pysytteli hiljaa aloillaan kunnes mies oli saanut riisuttua paitansakin, jonka alta paljastui uudelleen auennut kylki. Ranayrd vaikutti kaiken kaikkiaan siltä, että olisi halunnut olla yksin, mutta auenneet haavat sekä uudet ruhjeet haltia oli päättänyt hoitaa jollei mies pakottaisi häntä ulos. Nanan askellus miehen vierelle oli lähes äänetön ja yhtä hiljaa hän laski laukkunsa sängylle. Tärkeimpien tavaroiden lisäksi parantajan laukku oli kuin pieni ja hyvin varusteltu ensiapupakkaus, eikä aikaakaan kun sängyn laidalla oli rivi tavaraa siteistä neuloihin ja voiteista yrttisekoituksiin. Nana oli yllättynyt nähdessään kuinka suurta osaa Ranyardin ylävartalosta tatuoinnit peittivät - matkan aikana kylkeä oli hoidettu vain paitaa nostamalla sen enempää selkää tai käsivarsia paljastamatta -, mutta yritti peittää kiinnostuksensa ja keskittyä asiaan.
Pian ensimmäinen pistos läpäisi kyljen haavan reunat. Nana ei edes enää varoittanut sillä hän tiesi Ranyardin pysyvän paikoillaan. Mies oli kokenut paljon pahempaakin kuin ohuen neulan.
"Oliko sinun pakko osallistua?" Nana kysyi lopulta, muutaman piston jälkeen, pikemminkin tilanteeseen alistuneesti kuin syyttävästi. "Tiesit, että näin kävisi ja silti..." Haltia olisi puistanut päätään, jollei hänen olisi pitänyt keskittyä seuraavaan pistoon.

Re: Kun mentävä on

Posted: Mon Oct 21, 2019 6:38 pm
by Tinanja
Ei ollut vaikea nähdä, ettei Naenija ollut tyytyväinen Ranyardin aiempiin päätöksiin esimerkiksi kapakkatappelun päättämisestä, tai siitä että tämä lähti yläkertaan ilman haavojen sitomista. Asioita, joita henkeen ja vereen parantajana toimiva henkilö ajatteli ensimmäisenä, vaikka näyttikin siltä, että jokin esti tuota käyttämästä magiaansa kyseiseen tehtävään. Se ei silti vähentänyt tuomitsevaa katsetta ja mielenosoituksellista olemusta, kun nainen seurasi häntä yläkertaan ja huoneeseen vain jatkaakseen moittivaa tuijotustaan palkkasoturin riisuutuessa. Se ei näyttänyt häiritsevän Ranyardia lainkaan, eikä mies sanonut mitään, kun viimein istui sängynreunalle. Kylällä liikkuvat juorut olisivat illan jäljiltä paljon siedettävämmät, kun hänestä ja hänen vammoistaan ei tiedettäisi muuta kuin satunnaisia huhuja… Ja tilanteen oli Sänky päästi tyytymättömän narahduksen miehen painon alla, kun Ranyard nojasi hieman polviinsa käsillään, kiinnittämättä sen enempää huomiota Naenijaan tai tämän tekemisiin ennen kuin tuo avasi suunsa ommellessaan haavaa.

“Olisitko ollut tyytyväisempi siihen, että he olisivat hakanneet toisensa henkihieveriin ja tuhonneet koko kievarin alakerran?” Ranyard kysyi hiljaa, lattiaa tuijottaen Naenijan ommellessa haavaa uudemman kerran umpeen.
“Se oli siinä tilanteessa järkevin ratkaisu”, mies jatkoi vielä ennen kuin Naenija ehti vastaamaan. Tuskin huomattava olankohautus kertoi enemmän ehkä siitä, ettei Ranyard ollut tästä omasta tilanteestaan erityisen pahoillaan - matkan jatkaminen olisi kuitenkin ollut ainakin parin päivän tauolla vaikka haavat eivät olisikaan revenneet uudelleen auki.
“Mitä sinä olisit tehnyt asemassani?” Ranyard kohotti kulmiaan vähän Naenijan suuntaan tämän lopettaessa kyljen haavan ompelun. Vastausta odottaessaan Ranyard sitoi kevyesti vyönsä reitensä ympärille. Haava ei enää juurikaan tihkuttanut verta, ja sitä ei särkenyt, joten se voisi odottaa aamuun tuolla pienellä paikkauksella - ja jos totta puhuttiin, Ranyard halusi vain nukkua, ja katsoa asiaa aamulla paremmin. Päiväpeiton ja peiton ohimennen sängyltä sivuun vedettyään tuo läsähti sängylle sen päästäessä ikävän narahduksen miehen painon alla. Pian tämä oli kääriytynyt huopaan, unohtamatta pitkäteräistä tikariaan, jonka ohimenevä, rutiininomainen liike työnsi tyynyn alle odottamaan mahdollista uhkatilannetta.

“Viereisen huoneen avain on pöydällä”, Ranyard viittasi ohimennen pöytää kohden tavaroiden keskelle.
“Hyvää yötä”, palkkasoturi vilkaisi ohimennen vielä Naenijaan ennen kuin kääntsi kylkeä, kaivautui paremmin huopien alle ja nukahti jo ennen kuin parantaja ehti ovesta ulos. Lämmin huone, paksu huopa ja mukava sänky tuudittivat Ranyardin sikeämpään uneen kuin mitä tämä oli koko matkan aikana kyennyt nukkumaan.

Re: Kun mentävä on

Posted: Sun Nov 03, 2019 1:14 pm
by Kide
Pienellä yöpöydällä valmiiksi olleen kynttilän valo lepatti lakkaamatta - ilmeisesti suljettunakin ikkunaluukkujen raosta veti. Nana oli kuitenkin tottunut tekemään työnsä myös epävakaassa valossa ja sentään tämä kynttilä oli paksu ja valoa riitti sängynlaidalle asti melko hyvin.
Haltia ei nostanut katsettaan tai edes hidastanut työtään Ranyardin vastatessa. Nana oli ehtinyt näkemään paljon enemmän väkivaltaa kuin olisi koskaan halunnut, tai edes jokin aika sitten voinut kuvitella, mutta ei siltikään voinut ymmärtää mikä palkkasoturin ratkaisusta teki niin järkevää. Haltian silmissä kaikki olisi päättynyt samalla tavalla ilman Ranyardiakin. Pojat olisivat jakaneet keskenään muutaman iskun ja pari innokkainta sivullista osallistunut. Sitten kaikki olisivat päätyneet voihkien lattialle kuten nytkin, mutta Ranyardin ei olisi tarvinnut haavoittaa itseään lisää. Mitä haltia ei kyennyt näkemään oli se, kuinka paljon vähemmällä Ranyard saattoi tainnuttaa riitapukarit lattialle tai kuinka harva uskalsi lähteä mukaan kahakkaan haarniskoin varustautuneen palkkasoturin noustessa yhdeksi osalliseksi.
Nana vain huokaisi hiljaa eikä vastannut mitään. Hieman levottomasti liikehtivä Nafi-lisko päästi oman tuhahduksensa haltian hartialla kuin vahvistaen emäntänsä huokausta.

Muutaman tikin jälkeen kylki oli jälleen paikattu tosin nyt haava näytti paljon karummalta edellisten tikkien repeydyttyä pitkälti irti jättäen omat jälkensä muutenkin rujon viillon ympärille. Ranyard tulisi todennäköisesti saamaan yhden uuden ja suuren arven itselleen. Nana ei voinut olla pohtimatta jokohan miehen ihosta puolet oli arpikudosta.
Ranyardin kysymykseen haltia ei aluksi reagoinut mitenkään. Hän tunsi miehen katseen itsessään penkoessaan laukkuaan. Hänkin oli huomannut verenvuodon jalassa ehtineen pitkälti tyrehtyä, siinä määrin veritahrojen kiilto oli samentunut ja väri muuttumassa punertavasta ruskeaksi. Nana oli kuitenkin ajatellut vähintään sitovansa haavan, mutta huomasi Ranayrdin olevan toista mieltä. Haltia katsoi kulmat kurtistuen jalkaan viriteltyä vyötä ja pudotti ompelutarvikkeet takaisin laukkuunsa.
"Älä jätä tuota koko yöksi paikalleen, jollet halua kuoliota jalkaasi", Nana huomautti noustessaan sängyltä laukkunsa kanssa. Jalkakin olisi ollut parempi ommella heti, mutta siihen aiemmin laitettu side vaikutti pysyneen kutakuinkin paikoillaan ja sekin kyllä välttäisi. Nana ymmärsi Ranyardin väsymyksen sillä painoihan sama tunne hänen päätään ja hartioitaan ja sai jalat tuntumaan huterilta. Tai ehkä se oli alakerran tapahtumien jättämän adrenaliiniryöpyn työtä. Toisaalta sillä ei ollut väliä, yhtä kaikki Nanakin halusi lepäämään.
Haltia otti Ranyardin osoittaman avaimen pöydältä ja lähti ovea kohti, mutta pysähtyikin puolimatkassa ja kääntyi viimein kohtaamaan miehen katseen.
"Samoin", Nana sanoi hiljaa, mutta se ei ollut vastaus hyvän yön toivotukseen. "Olisin tehnyt samoin", hän lisäsi kääntyessään jatkamaan matkaansa ovelle.
"Hyvää yötä."
Ennen oven varovaista sulkemista Nana vielä vilkaisi huopien alle kääriytynyttä palkkasoturin suurta hahmoa. Hän alkoi ymmärtää, ettei ollut vihainen Ranyardille miehen osallisuudesta tappeluun ja varmasta loukkaantumisesta samalla. Omalla tavallaan palkkasoturi oli halunnut vain auttaa. Todellisuudessa Nana olikin vihainen itselleen siitä, ettei kyennyt sen jälkeen hoitamaan miehen haavoja.

Ikkunaluukuista tosiaan veti. Sen haltia huomasi päästessään omaan huoneeseensa. Onneksi kesäpäivän lämpö piti myös yöilman vain leppoisan viilentävänä. Tosin raikkaasta oli turha puhua - vilkkaan kievarin edustalle heitetyt ja päästetyt, lämpimässä ilmassa muhineet jätökset pistivät turhankin voimakkaana Nanan nenään ja yhden ikkunan edessä vedetyn syvän henkäyksen jälkeen hän tiesi olla tekemättä samaa enää uudelleen. Sentään huone tuoksui lievästä tunkkaisuudestaan huolimatta normaalille: kostealle puulle, talille ja savulle sekä aavistuksen ummehtuneelle kankaalle.
Päästyään eroon matkan aikana likaantuneesta mekostaan Nana rojahti natisevalle sängylleen, jonka jalkopäässä Nafi jo pyöri etsien sopivaa asentoa. Näky oli hellyyttävän tuttu. Nana ei ymmärtänyt miksi Nafi etsi aina yhtä kuumeisesti joka ilta samanlaiselle kerälle päätyvää asentoaan, mutta yhtä kaikki nautti liskon puuhastelun seuraamisesta. Sillä toisaalta, olihan heillä kaikilla omat rutiininsa.
Nana puhalsi kynttilän sammuksiin ja etsi oman asentonsa täkin alta. Ummehtunutta hajua hän ei enää edes huomannut saatika siitä olisi välittänyt. Kaikkia raajoja painavasta väsymyksestä huolimatta uni ei tullut heti. Tämä ilta palautti haltian mieleen tapahtumat Phoebessa. Siitä kaikesta tuntui olevan ikuisuus ja silti vain hetki. Zahirin violetit silmät, jotka tulipallon valossa hehkuivat uhkaavan punertavina. Öiset kadut, tappelut ja haavoittuneet. Yhtä typerät ja itsepäiset parannettavat, pimeiden kujien valloittajat, jotka välittivät hävin tuskin vierustoveristaan. Paitsi yksi, joka oli rikkonut haltian oletukset, muuttanut niitä ja ansainnut luottamuksen vain rikkoakseen ne kaikki uudestaan lähdön hetkellä. Nana vilkaisi vaistomaisesti pimeyteen peittyvälle ovelle kuin odottaen jotain. Sitten hän käänsi rajusti kylkeä saaden sängyn natisemaan ja Nafin kohottamaan hetkeksi päänsä.
Aivan kuten hän oli kerran jättänyt Rhean taakseen, nyt oli aika tehdä sama Phoebelle ja kaikelle siellä.

*

Aamu valkeni harmaana ja kosteana, mutta ei sateisena. Nana saattoi haistaa ja myös nähdä sen herätessään ikkunaluukkujen raosta huoneeseen hiipivään harmaan kelmeään valoon. Kuten aina, Nafi aisti Nanan heräämisen ja nousi samassa seisomaan venytellen ja siipiään levittäen pikkuruiset hampaat paljastavan haukotuksen kera. Paksu täkki oli valahtanut puoliksi lattialle. Nana nosti ja taitteli sen siististi sängylle noustuaan. Hän valitsi ylleen yhden puhtaimmista mekoistaan - tänään he eivät olisi vielä lähdössä mihinkään, joten mekko todennäköisesti pysyisikin puhtaana. Lisäksi haltia suunnitteli saavansa muut vaattensa pestyä tai pesetettyä, hyvällä tuurilla ja melko todennäköisestikin se onnistuisi täällä kievarissa. Mutta sitä ennen Nanalla oli muita, paljon kiireisempiä suunnitelmia. Hän tarkisti pienestä ja utuisesta peilistä, että yöksi jääneet, etumaiset hiukset pois kasvoilta pään taakse vievät letit vielä menettelivät ja suunnisti sitten alakertaan Nafi olallaan. Kievarissa oli vielä rauhallista. Aamupalaansa täällä syömässä istui vasta muutama työläinen, joille tähän aikaan syöty ruoka saattoi kyllä vastata jo päivällistä.
"Hyvää huomenta neiti! Joko puuro maistuisi? Tuoretta leipääkin saa ihan tuota pikaa."
"Huomenta", Nana vastasi kievarin isännälle. Hyvästä huomenesta hän ei ollut niinkään varma. "Myöhemmin, kiitos. Nyt minun pitäisi löytää kylän parantaja."
"Ahaa, voiko seuralaisesi huonosti eilisen jäljiltä?" Näytti siltä kuin isäntä olisi osoittanut kysymyksensä pikemminkin Nafille, josta ei saanut katsettaan irti.
Nana oli jo vastaamaisillaan myöntävästi, totuudenmukaisesti, mutta sulkikin suunsa. Jostain syystä hänestä tuntui, ettei Ranyard halunnut kenenkään tietävän tilaansa, hävin tuskin Nanan itsensäkään.
"Ei, ei erityisesti, mutta parantajan tarkastus ei olisi pahitteeksi." Tämä pieni valhe saattoi mennä läpi jopa Nanan suusta lausuttuna, kiitos isännän kiinnostuksen liskoa kohtaan.
"Aivan, toki." Isäntä laski kuivaamansa mukin pöydälle ja pian jo selostuksensa lomassa hahmotteli sormellaan karttaa tiskin kuluneeseen pintaan.

Paluumatka kylän parantajan, Grildan, talolta takaisin kievarille vei kaksikertaa niin pitkään kuin talon etsiminen, sillä hidasta oli vanhan ja jotenkin kuihtuneen oloisen parantajamuorin kulku. Kievarin yläkertaan Nana auttoi Grildan kädestä tukien, kun kolmantena jalkana toimiva historiallisen vanhalta näyttävä mutkikas ja muhkurainen kävelykeppikään ei riittänyt.
Ranyardin ovelle päästyään Nana koputti siihen napakasti. "Ranyard, minä täällä, voinko tulla sisään?"
Luvan saatuaan haltia luotsasi Grildan edellään sisään ja sulki oven perässään jääden sen eteen seuraamaan.
"Hmmhh", Grilda puuskahti jokseenkin tyytymättömän oloisesti Ranyardia vetistävillä silmissä tarkkailtuaan. "Olisin velottanut tuplahinnan, jos olisin tiennyt kohteenkin olevan tuplasti normaalia isompi", muori mutisi, mutta asteli sitten lähemmäs Ranyardia.
"Jos se on tarpeen, se järjestyy kyllä", Nana lupasi alistuneesti ja siirsi varovaisesti omankin katseensa Ranyardiin. Hän ei tiennyt kuinka myöntyväinen mies olisi parantajan palkkaamiseen, joten Nana oli päättänyt tehdä sen omin päin ja sen mukainen oli syyllinen ilme hänen kasvoillaan.
"Ranyard, tässä on Grilda. Hän auttaa kyljen ja reiden haavojen kanssa." Suurimpien haavojen paikat Nana päätti mainita uudestaan lähinnä varmistaakseen, että Grilda vielä muistaisi ne ja keskittyisi ensimmäisenä niihin. Kuka ties riittäisivätkö vanhuksen voimat mihinkään muuhun, joten oli parempi aloittaa tärkeimmistä.

Re: Kun mentävä on

Posted: Sun Nov 03, 2019 3:24 pm
by Tinanja
Kylmä ja kostea aamu tuntui tunkeutuvan ainakin joiltain osin myös sisälle majatalon huoneeseen, mutta lämpötila sisällä pysyi silti ulkoilmaan nähden erittäin miellyttävänä. Ranyard havahtui, kun aamu oli jo pitkällä, ja alhaalta kantautui huoneeseen saakka puuron ja tuoreen leivän tuoksu. Hänen kylkeään ja reittään jomotti tasaisesti, ja eilen niitä varovat liikkeet kapakkatappelun lomassa olivat kipeyttäneet useita muitakin isoja lihasryhmiä hänen kehossaan, eikä miestä kiinnostanut nousta siitä sängyltä sillä hetkellä yhtään mihinkään. Hitaasti palkkasoturi kääntyi selälleen, irvistäen vähän. Katse osui hitaasti illalla tuolin selkänojalle ja pöydälle sekalaiseen kasaan laskettuun haarniskaan, ja siinä oleviin tahroihin, joille pitäisi pian tehdä jotain. Huokaisten mies veti huovan paremmin päälleen ja tuhahti. Katse vaelteli hitaasti takaisin kattoon, jonka epätasainen puu oli yllättävän puhtaan ja terveen näköistä. Vaikka yöuni olikin pitkästä aikaa ollut rentouttava ja miellyttävä, Ranyard ei halunnut myöntää täysin itselleenkään sitä, miten paljon oli tätä rikkoutumatonta, parantavaa unta tarvinnut. Mies suostui kuitenkin toteamaan itselleen, että muutama päivä täällä jumalten selän takana sijaitsevassa kylässä olisi matkan jatkumista ajatellen loistava idea. Muutama päivä lepoa tekisi hyvää myös heidän nelijalkaisille matkakumppaneilleen, ja varmasti myös Naenijalle, vaikka tämä valittamatta yrittikin taittaa matkaa.

Mikään näistä miehen ajatuksista ei vienyt pois sitä tosiasiaa, että reittä ja kylkeä jomotti ikävästi, ja Ranyard oli hyvin tietoinen siitä, että saisi pari uutta arpea tämän johdosta. Ajatukset vilahtivat hetkellisesti takaisin taisteluun, jossa hän alunperin oli ne saanut laskiessaan puolustustaan juuri väärässä kohdassa Naenijan pelastaakseen. Vaikka tämä sitä päätöstä ei katunutkaan, ei hän ollut erityisen tyytyväinen lopputulemaan. Kuumetta hänellä ei sentään tuntunut olevan, tämä totesi itselleen noustessaan viimein hitaasti istumaan sängyllä, kiroten parin hengenvetonsa alla epämukavaa tunnetta, jonka liike sai aikaan. Yöpöydällä oleva pieni peili sai toimia lisäkulman tuojana, kun Ranyardin katse arvioi nopeasti hänen kyljellään olevaa epätasaista ja ikävän näköistä haavaa. Syvä huokaus karkasi miehen huulilta, kun tämä laski peilin sivuun ja riisui pian housunsakin tarkastellakseen reittään värittävää haavaa. Veriset vaatteet löysivät tiensä sängynpäätyyn, ja ohimennen palkkasoturi havahtui miettimään, olisikohan kylässä joku, joka pesisi pyykkiä maksua vastaan? Kuivatut, puhtaat vaatteet eivät kuulostaneet yhtään huonolta idealta sen sateessa ja kylmässä vietettyjen päivien jälkeen. Näytti siltä, että suurin osa tikeistä oli pitänyt paikkansa reiden kohdalla, vain muutamat näyttivät repeytyneen irti. Irvistäen vähän Ranyard nyppäsi yhden puoliksi irtiolevan tikin irti.

Miehen ajatukset nousemisesta keskeytti ovelta kuuluva koputus ja Ranyard kurottautui ottamaan huovan päälleen kuullessaan Naenijan sanat. Tämä varmaan tulisi pian ilman lupaakin sisälle, jos hän oli tuosta mitään jo oppinut.
“Ovi on auki”, Ranyard tuhahti sitten Naenijalle juuri ennen kuin tämä astuikin sisälle, joku toinen mukanaan. Pieni, yllättynyt katse muuttui nopeasti moittivaksi Ranyardin sisäistäessä, että tämä oli tuonut parantajan tänne. Jos katse olisi voinut vahingoittaa, olisi se Naenijaan osunut katse varmasti ollut kivulias. Ranyuard ei näyttänyt erityisen tyytyväiseltä siitä, että tuo oli raahannut tänne varmasti koko kylälle kaiken juoruavan kylän parantajan kysymättä häneltä mitään. Toki Naenija varmasti oli arvannut, mikä hänen vastauksensa olisi tilanteessa ollut, joten tämän päätös olla kertomatta tai kysymättä etukäteen oli hyvin samankaltainen, mitä Ranyard olisi vastaavassa tilanteessa tehnyt. Palkkasoturi ei kuitenkaan sanonut mitään, mutta kumaraselkäinen, harmaantunut nainen sai oman osansa ohimenevästä mulkaisusta.

Ranyard oli jo sanomassa jotain hyvin ikävää vastaan tuon vanhan naisen kommenttiin, mutta viime hetkellä nielaisi sanansa kääntyen takaisin selälleen ikävästi narahtavalle sängylle. Sen sijaan, että Ranyard olisi viitsinyt herättää siinä keskustelua, ei hän viitsinyt myöskään kieltäytyä tai häätää tuota… parantajaa - joka toivottavasti osaisi jotakin - muualle, sillä erityisesti kyljessä oleva haava ilmoitti kyllä jokaisella hengenvedolla olemassaolostaan. Jos tästä ei olisi muuta hyötyä, niin se auttaisi vähintään heidät vähän nopeammin tien päälle täältä juorujen ja huhujen täyttämästä kylästä. Ranyard oli varma, että heistä puihi jo koko kylä, erityisesti eilisillan jälkeen. Tämä nosti hitaasti toisen kätensä päänsä yläpuolelle paljastaakseen paremmin kyljen haavan.