Page 1 of 3

Tiedonmuruja hiekanjyvien keskellä

Posted: Thu Sep 19, 2019 7:28 pm
by Tinanja
//Sivujuoni jatkuu!

Edellisessä pelissä tapahtunutta....
Arlin wrote:Hahmo lopulta laski huppunsa ryhmän ollessa puhe-etäisyyden päässä paljastaen kasvonsa, hiuksensa ja Rheanhaltioille tyypilliset korvansa.

"Olen pahoillani, että en voinut tavata teitä kylässä. En halunnut aiheuttaa lisää hämmennystä uteliaiden kyläläisten keskuudessa. Lähtönne varmasti keräsi jo tarpeeksi katseita", hahmo yritti selittää kuuluvaan ääneen ryhmän ollessa vielä turvallisen etäällä tästä. Äänestä kuuli kuitenkin, että tämä ei ole tottunut korottamaan ääntään kovinkaan usein.
"Nimeni on Lin", haltia esitteli lyhyesti katsoen jokaista vuorotellen ja kiinnittäen sen lopuksi Llianjiniin, jonka tämä oletti ryhmän johtajaksi. "Näin teidän tulleen vuorten suunnilta ja seuranne...", Lin käänsi katseensa lyhyeksi aikaa ryhmän Atlashaltiaan ennen kuin jatkoi, "on tavallista erikoisempi täällä päin mannerta. Oletan teidän etsineen jotain tai jotakuta vuorilla". Haltia hiljeni ja jäi odottamaan vastausta. Tämän olemus vaikutti jokseenkin hermostuneelta varsinkin viimeisten sanojen kohdalla. Lalfar ei tiennyt miksi, mutta jotain Linissä häiritsi häntä.
*

Taenyatharin ilta ja yö olivat menneet pääsääntöisesti ruokaillessa sekä Keldruthin kanssa keskustellessa. Kaksikko oli majoittunut kauas kylästä, piiloon uteliailta katseilta ja ohikulkijoilta. Viimein, näiden useiden taivasalla vietettyjen öiden ja lukuisten keskustelutuntien jälkeen jälkeen myös jätillä alkoi olla käsitys maailman nykytilanteesta nyt tuhansia vuosia sen jälkeen, kun hän oli itse nähnyt sen omin silmin. Taenyathar puolestaan ei voinut kaikesta elämänsä aikana keränneestä kokemuksesta huolimattakaan uskoa, että valtiaslohikäärme oli herännyt, ja uhkasi jälleen koko Ceresiä - ja samalla tämä tiesi sen olevan totisinta totta. Ja vaikka Keldruth seisoisikin hänen ja lopun… sekalaisen seurueen rinnalla, Ajaton sali kaikessa petollisuudessaan olisi silti paras mahdollisuus valtiaslohikäärmeen voittamiseksi. Silloinkin mahdollisuus olisi pieni, eikä Taenyathar tiennyt, kykenisivätkö… nuo lyhyen elämän eläneet henkilöt tekemään oikeita päätöksiä tiukoissa tilanteissa, joissa he varmasti tulisivat ennemmin tai myöhemmin olemaan. Sitä suuremmalla syyllä hänen oli tehtävä itsestään näille riittävän varteenotettava matkakumppani.

Mutta, vain aika voisi näyttää sen, mitä tulisi tapahtumaan, ja nyt olisi saatettava seurue mahdollisimman suoraan ja turvallisesti pohjoisiin metsiin Ajattoman salin luokse.

Niinpä Taenyathar olikin tavannut seurueen heti aamusta kylän keskipisteellä, sen kivillä reunustetun ja katetun kaivon luona aina niin mitäänsanomattoman haltiahahmon näköisenä. Tällä kertaa tuon vaatteet olivat vaaleat, ja samantyyliset kuin paikallisillakin, jotta hän sulautuisi paremmin joukkoon. Ei mennyt pitkään, että lohikäärmeen katse oli arvioinut seurueen jokaisen jäsenen katseellaan, ja seurannut sivusta vielä viimeisimpien valmistelujen ajan ennen kuin heidän matkansa alkoi. Keldruthin kanssa he sopivat tapaavansa erään keitaan luona myöhemmin, ja toivottavasti heidän molempien arviot matkanopeudesta olisivat riittävän tarkkoja. Olisi liian huomiotaherättävää kulkea jätin seurassa, täällä oli vaikea arvioida, ketä tulisi vastaan ja milloin.

Aleo puolestaan oli pukeutunut aina yhtä arvovaltaisesti, vaikka asukokonaisuus nyt vastasikin paremmin aavikon vaatimuksia. Tummahkon vihreään, runsaskankaiseen asuun pukeutunut haltia näytti yllättävän tavalliselta: pitkä tunika, liivi, ja kasvoille nostettava kaulus sekä huivin ja hupun sekoitus saivat suurlähettilään jopa näyttämään lähes tavalliselta kulkijalta. Jos kuitenkin tätä tarkasteli vähänkin lähempää näki, että korut ja kirjailut päällimmäisten, suojaavien vaatekerroksien alta. Muutamat ylimääräiset vesileilit oli sidottu tuon aina niin ylvään ratsun selkään tavaroiden kanssa haltiamiehen ratsastaessa seurueen mukana kohti loppumattomalta näyttävää aavikkoa. Siitä huolimatta, miten tarkasti kirjoitukset ja tiedot olivat pitäneet paikkaansa Tanamoria koskien, ei ollut ollut kuin hyvä alku. Tämän jälkeiset tapahtumat kaiversivat Atlashaltian mieltä enemmän kuin tämä olisi suurlähettiläänä edes uskonut olevan mahdollista. Hän ei uskonut Atlahasltioiden valtavien ja tarkkojen arkistojen olevan väärässä tämän enempää: vaikka sankari todennäköisesti olikin ollut Atlashaltia alunperin, nyt tuo jätti näytti esittävän osaa turhankin uskottavasti. Se, että tämä kaikki oli linkittynyt Ajattomaan saliin ja Ajan miekkaan tuntui vain tukevan kaikkia mahdollisia teorioita siitä, miksi Tanamor oli rakennettu alunperin sinne, missä se oli - ja miksi lohikäärme oli lukittu Tanamorin päälle. Atlashaltioilla oli oltava tässäkin huomattavasti suurempi osansa, mitä nyt oltiin nähty.

Atlaksen suurlähettiläs aikoi kaiken uhallakin seurata tätä tarinaa, vaikka tilanne nyt näyttikin kieltämättä erittäin väärältä. Olisi vain käännettävä tämä kaikki kunniaksi Atlashaltioille.

Haltiahahmoinen lohikäärme johdatti seuruetta eteenpäin ja havaitsi heitä lähestyvän hahmon jo kauan ennen kuin seurueen haltiat huomasivat tulokkaan. Taenyathar ei ollut reagoinut asiaan mitenkään ennen kuin kuuli sanat, joiden jälkeen hän pysähtyi, ja jäi katsomaan ja seuraamaan tilannetta sekä sen kehittymistä. Oli turhaa paljastaa mitään ylimääräistä hänen olemuksestaan, ja antaa muiden seurueen jäsenten selvittää tilanne. Vaikka hän ei keskusteluun halunnut osallistuakaan, hänen tarkkaavaisuutensa oli kiinnittynyt seuraamaan uutta tulijaa.

Re: Tiedonmuruja hiekanjyvien keskellä

Posted: Fri Sep 27, 2019 6:31 pm
by Kuparirapu
Jokainen askel, joka kuljetti heitä poispäin kylästä, tuntui hieman hiljaisemmalta ja vaikeammalta kuin edellinen. Kuiva ja kova maa vaihtui yhä vain paksumpaan hiekkakerrokseen, ja samalla he alkoivat nousta loivaa ylämäkeä ensimmäistä dyyniä kohti. Llianjin ei istunut ratsunsa selässä vaan käveli sen vierellä ohjaksista taluttaen. Oliko lausahdus jonkin kirjan sivuilta, vai jo jo unohdetulta henkilöltä hänen menneisyydestään, mutta Llianjin muisti silti selkeästi neuvon: Aavikolla ratsut kantavat veden, ja pelkstään siksi ansaitsisivat vapautuksen ratsastajan takamuksen painosta.
Vanha haltia oli huomannut Taenyatharin liittyneen heidän joukkoonsa hieman ennen lähtöä, ja hiljalleen haltiamuotoa kantava lohikäärme oli tullut ryhmän kärkeen oppaaksi. Sillä kun Llianjin katsoi yhden dyynin huipulta avautuvaa hiekka-aavikkoa, hän tiesi reitin vain yhteen suuntaan ja se olisi takaisin kylään. Ja hän epäili että pian, kenties huomenna, kenties vain parin tunnin kuluttua, hän olisi aivan yhtä eksyksissä kuin muurahainen vieraalla pihamaalla.

Hänen yllätyksekseen edessä näkyikin yksinäinen ratsastaja, joka tervehdyksestä päätellen oli odottanut heitä. Llianjin vilkaisi vaivihkaa ympäristöä heidän päästessä puhe-etäisyydelle. Ei merkkejä väijytyksestä, ainakaan tällä hetkellä.
"Siinä olette oikeassa. Herätimmehän sinunkin huomiosi," Llianjin vastasi vieraalle haltialle, pitäen äänensä kuuluvana ja selkeänä. Sitä varten hän tosin joutui käärimään päätä verhoavaa vaatettaan pois suun edestä. "Minä olen Llianjin Shalheira, ja toverini kertoivat sinun halunneen puhua kanssamme. Sinulla vaikuttaa olevan myös nopeat silmät, Lin, emme saapuneet kylään kuin vasta eilen."
Llianjin piti pienen tauon, antaen aikaa muille esittäytyä ja silmäillen tätä Lin-nimistä miestä tarkasti. Jossain muualla hänellä olisi voinut olla hyviä perusteluja epäilyilleen mutta nyt...nyt hän tiesi vain olevansa vieraalla maalla ja vieraan henkilön seurassa. Ja se ei juurikaan lohduttanut.
"Rohkea arvaus, vaikka vieraat taitavat olla täällä harvassa. Mutta olet oikeassa. Tämä haarniskoitu henkilö, josta puhuit. Olemme etsimässä häntä, tai jotakuta hänenlaistaan, mikä johdatti meidät tänne. Syymme löytää hänet on uskottu vain meille, joten ymmärrät jos pidättäydymme yksityiskohdista. Mutta sanon sen, että ilmeisesti hän kantaa mukanaan...jotain, mikä ei hänelle kuulu. Ja jonka hallussapito voi olla vaarallista sekä hänelle itselleen että muille."
Tämä, jos mikä, oli vähättelyä. Mutta Llianjin ei jäänyt epäröimään vaan painaen sauvansa kärjen hiekkaan hän jatkoi:
"Mutta nyt, haluaisin tietää miksi halusit tavata meidät? Toverini kertoivat sinun luvanneen vastauksia, mutta mitä voisit jakaa kanssamme? Ethän edes varmuudella tiedä, keitä me olemme tai miksi kyseinen henkilö on meille tärkeä?"

Re: Tiedonmuruja hiekanjyvien keskellä

Posted: Wed Oct 02, 2019 7:59 pm
by Anlie
Ensimmäiset askeleet hiekalla toivat Ion mieleen lähinnä lumen, tai ainakin vain siihen hän dyyniä ylös kavutessaan jalkatuntumaa pystyi vertaamaan. Olivathan he kylään tullessaankin nähneet sen takana kumpuilevat hiekkamäet, mutta aavikolle aiemmin eksymättömälle nuorelle miehelle näin valtaisa hiekkamäärä konkretisoitui aivan uudella tavalla, kun alusta ei pitänytkään hänen painoaan yhtä vakaasti kuin ennen. Io alkoi ymmärtää paikallisten suosimia huivi-huppuviritelmiä ja kietoi omaansa hieman tiukemmalle kasvojensa suojaksi, vaikka tuulta ei ainakaan vielä ollut juurikaan.

Niin epätodennäköistä kuin vastaantulijat aavikolla olivatkin, niinpä sellainen erään dyynin jälkeen heitä kuitenkin odotti. Riittävän näköetäisyyden saavutettuaan Iokin totesi tunnistavansa hahmon ja naurahti ääneen. Kaikista epäilyksistä huolimatta Lin oli omalla tavallaan saapunut paikalle, joten ainakaan epäluotettavaksi tätä ei kai voisi haukkua. Väijytystäkin haltian olisi ollut hankala järjestää tällaiselle paikalle ja tovereidensa epäluuloisesta reaktiosta huolimatta Io suhtautui Liniin varsin huolettomasti. Välitöntä vaaraa ei tuntunut olevan, miksi siis turhaan murehtia jo valmiiksi tulevaa. Sitä paitsi tuskin heillä olisi hätää lohikäärmeen – ja pian myös jättiläisen – seurassa.
Io kuunteli kuitenkin tarkasti Llianjinin ja Linin välistä keskustelua, hieman yllättyen siitä että maagikko edes ohimennen mainitsi miekan, vaikka olikin heidän matkansa tarkoituksesta muutoin varsin salamyhkäinen. Mahtaisiko Lin vastata yhtä salamyhkäisesti, vai saisivatko he vihdoin hieman lisävalaistusta siihen, kuka tämä haarniskoitu miekkavarasepäilty oikein oli miehiään.

Re: Tiedonmuruja hiekanjyvien keskellä

Posted: Wed Oct 09, 2019 2:39 pm
by Arlin
Dyynien keskellä vuorten läheistä pientä kylää ei enää näkynyt, vaikka matka takaisin ei ollutkaan pitkä. Vain Aieden vuorten huiput näkyivät vielä siltä suunnalta ja kokemattomalle aavikon matkalaiselle ne olivat ainoat luotettavat maamerkit lähimain. Lin osasi kokemuksesta tarkkailla myös muita pienempiä merkkejä, mutta nyt hänen huomionsa oli kokonaan kiinnittynyt hänen edessään seisovaan outoon ryhmään. Haltia oli hermostunut tilanteesta, vaikka tämä oli itse saattanut itsensä ryhmän huomioon. Mikäli heillä oli jotain Liniä vastaan, haltian mahdollisuudet puolustautua oli vähäiset aavalla maastolla. Ei auttanut, että ryhmä näytti koostuvan monipuolisesti kaikenlaisista henkilöistä ja osa heistä vaikutti toisia salaperäisemmiltä. Ryhmästä eilispäivänä poistunut hahmo oli saapunut takaisin joukkoon, mutta Lin ei osannut sanoa tästä mitään edes nyt aivan läheltä, ei tarkkaa rotua eikä edes sukupuolta. Tapaamisen aiheuttama riski oli kuitenkin pakko ottaa, sillä aikaa ei mahdollisesti ollut paljon.

Lin kuunteli tarkkaavaisesti Llianjin Shalheiraksi esittäytyneen matkalaisen puheita ja nyökkäsi vahvistukseksi hänen halustaan päästä keskustelemaan heidän kanssaan.
"Pahoittelen aiheuttamastani vaivasta. Minulla oli syyni tarkkailla kylään tulijoita, mutta en varsinaisesti odottanut teitä. Nähdessäni teidät, oletin, että johdattaisitte minut kuitenkin oikeille jäljille", Lin selitti vilkuillen samalla nopeasti jokaista lyhyesti. Lin oli aivan varma, että nämä eivät pienestä tulleet vuorilta aavikolle ja päättäneet jatkaa vielä matkaa sen yli pohjoiseen. Lin ei tiennyt tarkalleen, mikä johdatti heidät tekemään niin, mutta hän aikoi ottaa siitä selvää. Llianjinin alkaessa selittää heidän etsimästään henkilöstä ja tämän kantamastaan esineestä, Linin ohimolta valui muutama kylmä hikipisara aavikon paahteen keskellä. Lin pystyi arvaamaan, mistä Llianjin puhui ja se kauhistutti häntä. Hän päätteli sen olevan totta jo nähdessään tämän ryhmän tulon vuorilta, mutta hän ei halunnut hyväksyä sitä niin helposti. Llianjinin viimeiset sanat menivät melkein Liniltä ohi. Jalkojen pettäessä Lin istahti tappiollisen oloisena hiekalle.
"Hän oli siis oikeassa. Legendat olivat totta... ja hän on onnistunut saamaan miekan käsiinsä", Lin totesi ääneen, katseen karaten hetkeksi tyhjyyteen.

"Etsimänne henkilö... olen tuntenut hänet. Kuulin huhuja itäaavikolta, että hän liikkui viimeksi Aieden vuorilla. Näin parhaakseni kiirehtiä kylään, josta tulitte päästäkseni häntä vastaan. En nähnyt häntä, mutta teidät sen sijaan", Lin selitti ja ryhdistäytyi viimeisten sanojen kohdalla tarkkaillen taas kaikkia.
"Palkkasotureita? Maagikko? Ensimmäinen Atlashaltia kylänsä ulkopuolella kenties satoihin vuosiin? Teidän kaikkien tullessa vuorten suunnilta aavikolle pisti pahimmat pelkoni todeksi..., että vuorilla todella oli jotain tärkeää ja vanha ystäväni on mennyt juuri sitä etsimään."

Lalfar oli laskeutunut hevosen selästä, seurannut tilannetta hiljaa ja pitänyt vähän väliä silmällä ympäristöään mahdollisilta hyökkäyksiltä, vaikka aavikko ei antanutkaan paljon tilaa yllätyksiin. Linin vaatetus vaikutti melko samalta heihin muihin verrattuna, mutta se näytti paremmin sovitummalta haltian muotoon ja siinä oli muutama lisätasku ja -pala. Aseina tällä oli ainakin näkyvänä jousi selässä ja vyöllä lyhyt miekka. Kumpikaan eivät olleet uhaksi juuri nyt sopivalta etäisyydeltä ja näin isoa ryhmää vastaan. Haltian melkein peloissaan oleva olemus ei muutenkaan vaikuttanut erityisen uhkaavalta, mutta Lalfar ei kokenut tätä myöskään erityisen luotettavana. Puolhaltia yllättyi kuitenkin Linin ilmeisen tajuamuksen miekan varkaudesta. Kuinka paljon tämä tiesi ja miksi tämä tiesi tämän kaiken?

Re: Tiedonmuruja hiekanjyvien keskellä

Posted: Sat Oct 12, 2019 1:10 pm
by Kide
Ezram laskeutui hevosensa selästä Llianjinin puhuessa ja nosti kätensä puuskaan rinnalleen. Hänen mielestään Linin olisi pitänyt olla se, joka ensimmäisenä vuodattaa pitkät selitykset taustastaan ja motiiveistaan, mutta haltia tuntui aluksi pysyvän yhtä vähäsanaisena kuin aiemminkin. Vielä vähäisempi oli sanojen antama selitys hänen mielenkiintoonsa heidän seuruettaan kohtaan.
Ezram kyräili hiljaa kulmiensa alta Liniä eikä kokenut esittelyjen olevan vielä ajankohtaisia. Llianjin tapansa mukaan oli vanhasta soturista turhankin kunniallinen ja valotti heidän suunnitelmiaan vaatimatta tarkennuksia ensin Liniltä. Se mitä tapahtui sitten yllättikin Ezramin. Haltia valahti hiekalle jonkinlaisen tunnekuohun vallassa, mutta Ezram vain kurtisti kulmiaan entisestään miettien oliko reaktio aito. Viimein heille ainakin selvisi, miksi Lin oli heistä todellisuudessa niin kiinnostunut. Tarut eivät näyttäneet olevan tällekään haltialle tuntemattomia, ja jos oli totta, että hänen ystävänsä oli päättänyt lähteä testaamaan niiden todellisuutta, paljastui viimein syy Linin mielenkiinnolle asiaa kohtaan. Toinen kysymys olikin, halusiko Lin etsiä ystävänsä auttaakseen tätä siinä, mihin ikinä tuo teollaan pyrki vai estääkseen tuota tekemästä typeryyksiä. Toisin sanoen Linistä saattoi edelleen olla heille yhtä lailla hyötyä kuin haittaakin. Ezramista oli myös omituista, miten Lin osasi epäillä jonkun olevan ystävänsä jäljillä. Toki he olivat kaiken kaikkiaan ja vieläpä atlashaltia joukossaan erikoinen näky, mutta mikä olikaan todennäköisyys, että he olisivat saman asian jäljillä kuin tämä Linin vanha tuttu?
Lopulta Ezraminkin oli avattava suunsa: "Mitä sinä tiedät ystäväsi aikeista tai tästä... miekasta, jonka mainitsit?" Oli kai jo selvää Llianjinin puheiden jälkeen, että hekin tiesivät miekan ja toden totta olivat sen ja sitä kantavan henkilön jäljillä, mutta Ezram puhui silti kuin ei olisi tiennyt mistä puhui. Kaiken varalta. Epäilysten poissulkemiseksi. Hän halusi edelleen kuulla mitä tuo tuntematon todella tiesi, ennen kuin he syöttäisivät hänelle omia tietojaan hyväksikäytettäväksi.

Vielä joitain päiviä sitten, jos edelleenkään, Ezram tuskin uskoi siihen, mitä he olivat tekemässä, mutta nyt hän oli kuitenkin valmis varjelemaan heidän päämääräänsä kuin suurinta salaisuutta. Ehkä jätin ja lohikäärmeen - tai paremminkin lohikäärmeiden - näkeminen päivästä toiseen laittoivat paatuneimmatkin epäilijät uskomaan edes johonkin.

Re: Tiedonmuruja hiekanjyvien keskellä

Posted: Sun Oct 13, 2019 5:47 pm
by Tinanja
Aleo kurtisti huppunsa takana kulmiaan ja pysäytti hevosensa, kun se olisi halunnut jatkaa matkaa turhan seisoskelun sijaan. Turhaa seisoskelua tämä tuntui haltiankin mielestä olevan, ja arvioiva katse kävi lävitse. Atlashaltia istui aina niin suoraselkäisenä hevosensa selässä keskustelua kuunnellen, näennäisen välinpitämättömän näköisenä, kunnes tuo mainitsi sanan Atlashaltia.
“Se on Atlaksen suurlähettiläs, eikä Atlashaltia”, Aleo huomautti - ja jos äänessä saattoi olla jääpiikkejä, niin tähän kommenttiin kiteytyivät ne kaikki. Keskustelun edetessä haltian otsalle ilmaantui ryppy haltian sisäistäessä, mistä nuo puhuivat: Ajan miekan varkaasta. Siitä saastaisten kääpiöiden luoliin piilotetusta miekasta. Ihan kuin Tanamorin jälkeisessä jätin löytymisessä ei olisi ollut tarpeeksi, niin tämän piti vielä sekoittaa jo valmiiksi sekaisin olevaa pakkaa entisestään. Aleon teki vain käskeä tätä purskauttamaan ulso kaikki tämän tieto enemmin kuin kuunnella noita kierteleviä sanoja.

*

Taenyathar ei sanonut mitään pitkään aikaan, eikä näyttänyt muutoinkaan reagoivan tuon vastaantulijan sanoihin, eleisiin tai siihen, mitä muut tuolle sanoivat. Sen sijaan hän kuunteli keskustelua, ja loi useammankin arvioivan katseen tätä kulkijaa kohtaan. Tuo vaikutti sanojensa perusteella olevansa liiankin tietoinen vuosituhansia kateissa olleista legendoista: miekka vuorille piilotettuna, varas, jonka tämä väitti tuntevansa. Sitten seurueen taka-alalla seisova haltiamaisen hahmon ottanut lohikäärme asteli hieman lähemmäs.
“Hänen kysymyksensä lisäksi”, hoikkasorminen käsi viittasi vaatteiden seasta Ezramia. “minua kiinnostaa, mistä olet saanut tietoosi kyseisten legendojen yksityiskohtia, ja kuka tämä… niin kutsuttu ystäväsi on?” tämä vaikutti puhuvan ääneen, mutta äänestä oli mahdoton päätellä sukupuolta, ikää tai mitään muitakaan identifoivia piirteitä. Tuon terävät, hupun alla oleva silmät oli lukittu tiukasti tuota Liniksi esittäytynyttä kulkijaa arvioimaan, eikä tämä pitänyt tilanteesta lainkaan. Pahimmillaan tämä voisi sotkea kaikki suunnitelmat, eikä lohikäärme uskonut tilanteen tuovan ongelmaan yhtään lisävaloakaan. Varsinkaan, jos tämä kulkija, haltia ei avaisi sanaista arkkuaan enempää. Sentään tämä vaikutti haltialta, ei miltään muulta erikoiselta olennolta. Mutta se, kuka tai mikä tuo Ajan miekan varastanut varas oli, olikin eri kysymys.

Re: Tiedonmuruja hiekanjyvien keskellä

Posted: Thu Oct 17, 2019 6:10 pm
by Kuparirapu
"Mitä?"
Llianjin suoristautui kuin pistettynä, olettaen että oli kuullut väärin. Toki monet tiesivät miekasta, olihan sen ympärillä kokonainen legenda, mutta tiesikö tämä Lin että se oli ollut piilotettuna vuorille? Ja tämän lisäksi haltia antoi ymmärtää että paitsi tiesi ketä he etsivät, niin myös henkilökohtaisesti tunsi sen joka oli miekan varastanut!
"Miten sinä voit tietää tästä?" Llianjin tiukkasi, kykenemättä hillitsemään itseään. Hänestä alkoi tuntua inhottavasti siltä, etteivät vuosituhansien takaiset salaisuudet olleetkaan niin hyvin piilotettuja tai salassa pidettyjä kuin hän oli toivonut. Miekan oli pitänyt olla salassa ja turvassa, Dezijar vieköön, mutta nyt jo ensimmäinen vastaantulijakin tiesi mistä sitä kannattaisi etsiä! Ja ilmeisesti tämän toveri oli juuri tehnytkin niin. Ja kaiken huipuski onnistunut!

Ezram ja Taenyathar esittivät aiheellisia kysymyksiä, joiden väliin Llianjin ei tunkenut. Mutta hänen katseensa kääntyi Taenyatharia kohti, katseensa yhtä aikaa kysyvä kuin myös hieman epäileväkin. Eikö Tanyatharin pitänyt olla ainoa, joka tästä oli tiennyt? Llianjin ja muut ryhmän jäsenet kun olivat päässeet näistä asioista selvyyteen vasta äskettäin, ja oikeastaan he hapuilivat vieläkin puolihämärässä. Llianjinin sydämeen oli alkanut viimeaikaisten tapahtumien jälkeen pesiytyä ajatus, että aiemmin loputtoman viisaalta vaikuttanut lohikäärme ei ollutkaan erehtymätön. Ja kenties tämän oivalluksen tuoma pudotus oli sitä inhottavampi juuri Llianjinille, hänen oltua niin lumoutunut Taenyatharin vihjauksista paljastaa suurempia salaisuuksia.
Kääntäen katseensa takaisin Liniin, Llianjin pohti oliko haltia kenties siunaus valepuvussa. Tuo saattoi tietää tarkalleen miekan varastaneesta henkilöstä, mihin tämä oli menossa ja mitä suunnitelmia tuolla oli miekan suhteen.
Ja ymmärsikö varas vähääkään, mitä hän kantoi mukanaan ja miten tärkeä se olisi?

Re: Tiedonmuruja hiekanjyvien keskellä

Posted: Wed Oct 23, 2019 6:37 pm
by Anlie
Vaihtaen painoaan jalalta toiselle Ioachim seurasi hämmentyneenä miten Linin ilme muuttui aina vain huolestuneemmaksi, kunnes lopulta tämän takapuoli kohtasi hiekan. Siitä vähästä mitä Lin sanoi, kävi varsin selväksi se, ettei heidän seurueensa lohikäärmeen ja jätin lisäksi olleet ainoat jotka miekasta tiesivät – tai oikeastaan sen ettei se ollut aivan pelkkää satua. Io ehti jo pohtia ojentaisiko kätensä auttaakseen haltiarukan takaisin ylös, mutta tämä suoristautui kuitenkin itse ennen kuin Io ehti liikahtaakaan. Onneksi, koska tämä tuntui joutuvan välittömästi ristikuulustelun kohteeksi, päteviä kysymyksiä kaikki. Paitsi se Aleon jäinen huomautus, mutta Io huomasi ajattelevansa että ainakaan Atlashaltia ei ollut menettänyt puhekykyään. Ilmeistä päätellen hänen toverinsa olivat joko varautuneita tai vihaisia, tietenkin lukuunottamatta Taenyatharia, joka olisi yhtä hyvin voinut kommentoida säätä.

Iosta tuntui erikoiselta että Lin ei ollut ystävänsä matkassa etsimässä legendaa, vaan yritti jälkikäteen saada tämän liikkeistä selvää. Kai vanhat ystävät toteuttaisivat tärkeät matkat yhdessä, mutta mitäpä Ioachim oli asiaa kyseenalaistamaan. Mahtaisiko Lin tietää ystävänsä tarkoitusperistä yhtään sen enempää kuin hekään. Ioachim rutisti tahattomasti kulmiaan ja palautti sitten naamansa peruslukemille. Dyynien takaa ei edelleenkään näyttänyt ryntäävän väijytysjoukkoja.

Re: Tiedonmuruja hiekanjyvien keskellä

Posted: Thu Oct 31, 2019 8:16 pm
by Arlin
Linin toteamukset olivat avanneet useammaltakin ryhmän jäseneltä padon lukuisille kysymyksille. Edes nyt puhuessaan Lin ei saanut oikein mitään selville tästä ryhmän mysteerisimmästä haltiasta. Tämä ei tainnut olla Atlashaltia, mutta ei tämä muistuttanut oikein muitakaan haltioita, vai muistuttiko? Selkeästi Atlashaltiaa muistuttavampi henkilö kuitenkin huomautti itse olevansa Atlaksen suurlähettiläs, mikä varmisti myöskin tämän rodun. Tämä tieto vain varmisti Linin jo varmaksi arvioidut epäilyt ystävänsä aikeista. Lin ei ole kuullut Atlashaltioista olevan havaintoja heidän kylänsä ulkopuolelta viimeisiin satoihin vuosiin. Suurlähettilästä ei varmasti lähetetty vuorille ja aavikolle aivan turhan vuoksi. Sellaisesta tittelistä Lin alkoi myös jokseenkin epäilemään muiden olleen tämän palkkaamia suojelijoita tai palvelijoita, mutta heidän ryhmädynamiikkansa ei ainakaan ensi eikä toisellakaan silmäyksellä näyttänyt olevan aivan näin. Joka tapauksessa rattaat olivat jo liikkeellä ja se miekka oli kaiken keskiössä.

"Herra suurlähettiläs", Lin nyökkäsi tälle lyhyesti pahoitteluksi ennen kuin vilkaisi nopeasti muita vastatakseen näiden kysymyksiin parhaansa mukaan.
"Ajan miekka...", Lin aloitti, näkemättä enää tarpeelliseksi piilotella asiaa tältä porukalta. Lin oli oppinut tarkan varovaisuuden olevan usein hyväksi, mutta tulevan uhkan suuruuden ja tilanteen kiireellisyyden huomioon ottaen avoimuus asian suhteen oli tarpeen.
"Tunnette varmaan kaikki yhden, jos toisenkin tarinan siitä ja sen avaamasta salista. Minäkin, mutta ne sadut eivät saaneet minua vakuuttuneeksi legendan aitoudesta. Minulle ne olivat vuosikymmeniin vain legendoja kuten ne olivat monelle muulle täysjärkiselle. Tutustuin sittemmin, tasan 50 vuotta sitten, henkilöön, joka ei ajatellut näin", Lin avasi tietäen, että yksinkertaiset vastaukset yksittäisiin kysymyksiin eivät varsinaisesti vastaisi heille mitään.
"Olimme tällöin läheisiä ystäviä, kuin veljeksiä, ja luotimme toisiimme", Lin selitti. Haltian äänensävystä pystyi aistimaan pientä surua, kun tämä muisteli menneitä.
"En siltikään uskonut hänen kertomiin tarinoihin Ajan miekasta, vaikka hän tuntui olevan sen olemassaolosta melko varma. Väittämänsä mukaan hänen mestarinsa oli löytänyt joitakin muinaisia kirjoituksia toisen sisällissodan aikaan. Kirjoitukset väittivät miekan sijainneen Aieden vuoristolla, vaikka sen tarkempaa sijaintia ei hänen mukaansa niissä kerrottu. Ajattelin aluksi hänen yrittävän vain kertoa jotain viihdyttävää hiljaisten hetkien kulumiseksi. Muistan nauraneeni ääneen hänen väittäessä kristallipallon johdattavan miekan luo", Lin naurahti hiljaa, mutta vakavoitui hyvin nopeasti.

"Sitten löysimme sen, kristallipallon... Ei mikään ennustajan kristallipallo, mutta se oli pyöreä ja kristallinen. Ei täydellinen pallo, eikä se ollut aivan kristallinenkaan, mutta termi kristallipallo kuvasi sitä parhaiten. Pään kokoinen, valkean harmaa, osittain läpikuultava pallo sysimustalla sisuksella. En mieltäisi itseäni maagikoksi, mutta jopa minä huomasin esineen olleen voimakkaimmin lumottu kuin mitkään aikaisemmin kohtaamani esineet", Lin kuvaili ja yritti muotoilla kristallipallon käsillään esimerkiksi sen koosta ja rosoisesta muodosta.
"Emme kuitenkaan saaneet pidellä sitä pitkään. Se vietiin meiltä ja katosi jäljettömiin". Lin katsahti arvioiden aurinkoa, joka oli jo vaarallisen korkealla seuraavaa keitaan etäisyyteen nähden.

"Tiedän hyvin teillä olevan vielä paljon epäilyksiä minua ja tarinoitani kohtaan. En voi luvata pystyväni vakuuttaa teitä täysin, mutta kerron mielelläni lisää ja vastaan kysymyksiinne. Suosittelen kuitenkin jatkavamme matkaa seuraavalle keitaalle, mikäli mielimme selviytyä hengissä. Voimme jatkaa puhumista kävellessä", Lin ehdotti kääntyessään kermanvaaleaa hevostaan kohti ja ottaessaan tämän ohjat käsiinsä. Oli toki mahdollista kääntyä takaisin kylälle ja jäädä sinne yöksi. Ei. Heillä ei ollut aikaa odotella ylimääräistä päivää.
"Teen töikseni opastuksia aavikolla, mutta huomasin teistä ainakin jonkun olevan kokenut kulkija täällä. Olitte ainakin menossa oikeaan suuntaan, mikäli kohteenanne oli pohjoinen? Voitte johdattaa matkaa, mikäli haluatte, niin minä kuljen teidän vierellänne".

*

Lalfar kuunteli tätä Liniä hiljaa ja arvioiden tämän kaikkia puheita ja liikkeitä. Tämä ei vaikuttanut täysin luotettavalta, mutta Lalfar antoi muiden esittää ensin omat kysymyksensä ennen kuin sanoisi mitään. Ezram oli tyypilliseen tapaansa epäileväinen tähän muukalaiseen, mutta kieltämättä vanhan miehen ollessa ensimmäinen esittämässä heti Llianjinin jälkeen kysymyksiä yllätti. Ezram ei tähän asti vaikuttanut olevan erityisen kiinnostunut heidän matkaansa liittyvistä yksityiskohdista, ellei yksityiskohdissa mahdollisesti piillyt vaaroja. Kenties tämän kysymykset todellisuudessa vain testasi Linin luotettavuutta, mutta yhtä paljon niistä saisi muutakin hyödyllistä tietoa.

Lin kertoi paljon. Enemmän kuin Lalfar osasi odottaa tämän kertovan, mutta paljon jäi myöskin kesken. Lin oli oikeassa, että heidän olisi järkevämpää olla liikkeellä kuin vain seistä paikoillaan. Oli hankala kuvitella haltian johdattavan heitä ansaan keskellä aavikkoa, varsinkin, jos Taenyathar johdattaisi heitä kaikkia edellä.

Re: Tiedonmuruja hiekanjyvien keskellä

Posted: Wed Nov 06, 2019 12:52 pm
by Kide
Ezramin leveät hartiat nousivat ja laskivat hitaasti hänen vetäessään syvään henkeä. Hän vilkaisi syrjäkarein Llianjinia odottaen sammakoita hyppelevän ulos tuon suusta sanojen mukana. Vaikka tuo vanha haltia oli armeijan hommissa mukana ollut, oli tuolta selvästi jäänyt välistä kuulustelujen näkeminen ja kokeminen. Ilmeisesti niiden periaatteita eivät myöskään kirjat olleet opettaneet. Tilannetta tuskin kuulusteluksi saattoi kutsua, mutta joka tapauksessa vanha soturi uskoi vakaasti siihen, että oli parempi pitää omat tunteet piilossa kunnes vastapuoli näytti omansa, mutta nyt Llianijinin reaktio oli näyttävästi osoittanut kuinka tärkeää miekan ja sitä kantavan henkilön löytäminen oli. Ja mikäli Linillä oli aivan omat suunnitelmansa, tämän jälkeen niitä voisi olla entistä hankalampi kaivaa esille.

Aurinko häikäisi ylhäältä tasaisen vaaleansiniseltä taivaalta ja heijastui vielä hiekastakin saaden Ezramin siristelemään silmiään. Hän seurasi tarkkaavaisena Liniä, joka päätyi kertomaan tarinaa ja avaamaan omia lähtökohtiaan yllättävän avoimesti. Linin lievä alakuloisuus vaikutti aidolta ja hänen tarinansa soljui eteenpäin varmoin sanoin, todentuntuisesti. Siltikään Ezram ei ollut täysin vakuuttunut. Tosin hän vakuuttui harvoin mistään ja ne harvatkin kerrat vaativat pitkää pohdintaa. Lisäksi Lin ei edellään ollut kertonut Ezramin mielestä asian ydintä, joten hän seisoi tuiman näköisenä aloillaan haltian ehdottaessa matkaan lähtemistä rinta rinnan kuin veljekset konsanaan. Siihen on pitkä matka ystäväisemme, vanha sotilas ajatteli.
Ezram ei ollut se joka täällä päätöksiä teki tai edes halusi niitä tehdä, mutta vielä yksi asia hänenkin oli saatava ilmoille ennen kuin täällä hiekan keskellä pomppisi lisää sammakoita.
"Ennen kuin jaamme yhteisen taipaleen kanssanne Lin-herra, yksi asia odottaa edelleen vastausta." Ezram vilkaisi välissä nopeasti muuta seuruetta toivoen heidän jakavan saman ajatuksen hänen kanssaan, ettei ollut kannattavaa lähteä tuosta noin vain tassuttelemaan kaikenmaailman tuntemattomien kanssa. Joitain vastauksia he olivat ensin ansainneet, vaikka niiden todenmukaisuutta tuskin pystyi kukaan lupaamaan. "Miksi etsit ystävääsi ja hänen kantamaansa miekkaa ja mitä aiot tehdä heidät löydettyäsi?"
Puolin ja toisin he tunsivat tarinan alun ja nyt myös mihin se oli oletettavasti jatkunut, mutta edelleenkään ei ollut varmaa, halusivatko he ja Lin sille samanlaisen lopun.