Tiedonmuruja hiekanjyvien keskellä

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Tiedonmuruja hiekanjyvien keskellä

Post by Tinanja »

Sekä Taenyathar että Aleo kuuntelivat Linin kertomusta hiljaisena. Aleota kertomus ei näyttänyt hetkauttavan, vaikka ajatukset ja teoriat miehen mielessä liikkuivatkin edestakaisin verraten kaikkeen näkemäänsä, oppimaansa ja kokemaansa. Silti tarina ei tuntunut erityisen loogiselta, kun sitä alkoi miettimään syvemmin. Vaikka Aleo ei näyttänytkään reagoivan hevosensa selässä siihen, oli Taenyatharin reaktio tarkasti lohikäärmeen haltiahahmoa katsovalle mahdollista havaita. Tuon hahmo värähti, kuin se olisi ollut katoamassa, mutta ei kuitenkaan, ja hupunkin alta oli nähtävissä kulmien kurtistuminen ja katseen painaminen maahan hetkellisesti. Hän, vaikka oli paljon kuullutkin, ei ollut kuullut ihmisten, tai ihmistenkaltaisten saaneen käsiinsä tälläistä tietoa aiemmin, ja tämä käänsi heidän suunnitelmansa Ajattoman Salin luokse pääsemisestä kilpajuoksuksi. Kilpailuksi, jota Taenyathar ei tämän seurueen keskellä halunnut lähteä suorittamaan… Vaikka hän uskoikin, että tämän seurueen jäsenissä olisi riittävästi älyä pärjäämään tilanteessa, hän tiesi pääsevänsä itse Keldruthin kanssa huomattavasti nopeammin paikalle. Ehkä jopa ennen tuota… josta Liniksi esittäytynyt henkilö puhui.

“Olen varma, että seurueellamme…”, Taenyathar kääntyi vilkaisemaan Ezramia kohden. “on kysymyksiä, mutta tämä matka pohjoiseen muuttui juuri kilpajuoksuksi. Mikäli miekka ja sali ovat yhdessä, ja yksittäinen henkilö… niiden luona…”, Taenyathar totesi lyhyesti. “Meidän pitää liikkua nopeasti, ja nyt”, lohikäärme lisäsi vielä - Lin olisi pienempi riski kaikkineen kuin mitä Ajattoman salin ja miekan yhdistäminen olisivat. Sen enempää sanomatta lohikäärme lähti kävelemään pohjoista kohden, huomioimatta tuon Liniksi esittäytyneen henkilön toteamusta siitä, että tämäkin osasi kulkea aavikolla. Sen sijaan Taenyatharin telepatia kurottautui päivittämään tilannetta Keldruthille - olisi parempi, että tämä… kuka ikinä olikaan, tietäisi heidän kaikkia valttikorttejaan. Lohikäärme saattoi vain toivoa, ettei kukaan möläyttäisi hänestä itsestään mitään.

Kaikesta huolimatta Ezramin esittämä kysymys tuon motivaatiosta oli yksi harvoja asioita, joista sekä lohikäärme, että Atlaksen suurlähettiläs olivat samaa mieltä askelten upotessa hieman pehmeään hiekkaan matkalaisten jatkaessa matkaansa.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Tiedonmuruja hiekanjyvien keskellä

Post by Kuparirapu »

"Puoli vuosisataa siitä kun viimeksi hänet näit? Rohkenen epäillä, ettei kyseessä ole ihminen," Llianjin sanoi mietteliäästi, ja vilkaisi lyhyesti Ezramia ja Ioa tavallaan pahoittelevalla katseella. Vaat mitäpä vanha haltia tosiasioille mahtoi, ihmisten elämä kun kurkotteli vain aniharvoin yli vuosisadan. Ja Llianjin rohkeni epäillä ettei kukaan elämänsä ehtoolla seisova ihminen kykenisi matkaamaan näin kauas yksin.
"Pohdin itsekin samaa kuin toverini," vanha haltia totesi viitaten Ezramia. "Mutta mitä ikinä olet suunnitellut tekeväsi, jos löydät ystäväsi, haluan painottaa sinulle yhtä asiaa: sen miekan ei ole tarkoitus vaeltaa maailmassa. Se on liian voimakas ja mahdollisesti vaarallinen jotta kukaan voisi sen kahmia itselleen. Me haluamme varmistaa ettei miekka päädy vääriin käsiin, ja toivon sinun huolehtivan ystäväsi turvallisuudesta estääksesi häntä tekemäst mitään harkitsematonta sen kanssa. Magia ei ole samanlainen työkalu kuin vasara, johon kuka tahansa voi tarttua ja käyttää. Se voi pahimmillaan kääntyä käyttäjäänsä vastaan tavoilla, joiden korjaaminen voi olla likipitäen mahdotonta."

Kohentaen omaa otettaan ratsunsa ohjaksista Llianjin katsoi heitä kaikkia lyhyesti:
"Se on totta, meidän ei kannata tuhlata aikaamme tässä. Täällä olisi muutenkin vaikeaa yrittää vältellä toisiamme, enkä panisi pahakseni jotakuta jolla on tuntemusta aavikkoon liittyen. Joukkossamme on yksi, joka tietää suuntamme, mutta uskon että voimme jatkaa yhtä matkaa ainakin toistaiseksi."
Llianjin jätti tarkoituksella auki, kuka heistä osasi suunnistaa aavikolla. Jos Lin oli tarkkasilmäinen, tämä voisi ennenpitkää panna merkille ketkä heistä vaikuttivat pahiten eksyneeltä.
"Eteenpäin siis, olemme kaikki todistaneet osaavamme puhua ja kävellä yhtä aikaa," hän totesi ja heidän ryhmänsä nytkähti liikkeelle. Llianjin kiinnitti huomionsa taivaanrantaa kohti, mutta vilkuili sivusilmin Liniä. Tuo haltia oli melkoinen nippu kysymyksiä, jotka voisivat olla kullanarvoisia heille.
User avatar
Anlie
Posts: 194
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Tiedonmuruja hiekanjyvien keskellä

Post by Anlie »

Lisää magiaa, legendoja ja ... kristallipalloja? Linin avoin kertomus ja kasvoilta luettavat reaktiot olivat Ion mielestä piristävä muutos muutoin kovin ilmeettömään ja salamyhkäiseen retkikuntaan, joten sinänsä tämän liittyminen joukon jatkoksi ei häntä enää haitannut. Lin vaikutti olevan surullinen ystävästään erkanemisesta, mikä toisaalta vain lisäsi Ion hämmennystä siitä miten nuo olivat lopulta päätyneet erilleen, jos he kerran olivat niin läheisiä. Varmasti jos Lin vastaisi Ezramin esittämään kysymykseen yhtä puheliaasti kuin aiemminkin, ehkäpä sekin asia sitä kautta selkenisi.
Kaiken lisäksi, tietämättä lainkaan millaisia kokemuksia muilla oli aavikolla matkaamisesta, ainakin heidän joukossaan olisi nyt edes yksi joka tiesi asiasta jotakin. Io ainakin tunsi olonsa hieman orvoksi seisoessaan jalan alta karkaavalla hiekalla, maiseman pysyessä samana silmänkantamattomiin. Taenyathar nyt varmasti pärjäisi, voisihan tuo lennähtää tiehensä milloin hyvänsä, mutta he jotka liikkuivat jalan... Io ei halunnut miettiä mitä voisi tapahtua jos he sekoaisivat suunnissa tai joutuisivat yhtäkkiä hiekkamyrskyn silmään.

Ioachim kuunteli kulmat rutussa Lljianjin varoitusta Linille miekan suhteen, sanat kuulostivat kovin pahaenteisiltä. Hän oli aiemmin ajatellut että varmasti tämä kultahaarniskainen kulkija palauttaisi miekan kunhan kuulisi miten tärkeä se oli, mutta nyt Iolle tuli ikävä tunne siitä, että niin ei ehkä tapahtuisikaan. Nuorukainen ei ymmärtänyt - ja koki itsensä siinä mielessä varsin onnekkaaksi - magiasta mitään, mutta entäpä jos mies ei kuljettanutkaan miekkaa, vaan toisinpäin. Olisiko se edes mahdollista?
Ryhmä alkoi kuitenkin liikahdella levottomasti matkaa jatkaakseen ja pakotti Ion palaamaan ajatuksistaan takaisin dyynille. "En olisi niinkään varma..." Io mutisi itselleen vastauksena Llianjinin kehotukseen ja astahti eteenpäin muiden mukana.
User avatar
Arlin
Rakega
Posts: 105
Joined: Sat Sep 02, 2017 8:10 pm
Location: Karan

Re: Tiedonmuruja hiekanjyvien keskellä

Post by Arlin »

"50 vuotta sitten tapasimme toisemme ensimmäistä kertaa, mutta viimeisen kerran näin hänet yli 20 vuotta sitten. Olet kuitenkin oikeassa, että hän ei ole ihminen. Kertomansa mukaan hänen isänsä oli ihminen ja äitinsä Thalassahaltia. Mitä ilmeisemmin hän peri paljon isältään ulkonäkönsä suhteen", Lin korjasi Llianjinin oletuksia. Oli todennäköistä, että historiallisilla yksityiskohdilla ei olisi loppujen lopuksi paljon väliä isossa kokonaisuudessa, mutta haltia on ollut siitä ennenkin pahasti väärässä. Jos hän olisi aikoinaan itse kiinnittänyt enemmän huomiota silloin vielä pieniltä vaikuttaneita yksityiskohtia kohtaan, asiat voisivat olla nyt toisin. Hän todennäköisesti ei olisi juuri tällä hetkellä aavikon keskellä, Ajan miekka ei olisi väärissä käsissä, ja armeijoiden väliset suhteet olisivat erilaiset. Lin ei voinut tuntea muuta kuin katumusta ajatuksista.

Vanhempi ihminen esitti uuden kysymyksen, ison kysymyksen, johon tämä halusi vastauksen ennen kuin suostui kulkemaan yhdessä eteenpäin. Linin ote ohjista hellitti hiukan. Kysymys oli aiheellinen ja oletettu tulevan jossain välissä puheeksi, mutta Lin ei siltikään osannut kunnolla varautua siihen. Haltia ei kuitenkaan ehtinyt kauan miettimään vastaustaan tälle ihmiselle ennen kuin jokseenkin Sha’lassahaltiaa muistuttava hahmo johdonmukaisesti korotti kiireellisyyttä. Käsky ei antanut paljon valinnanvaraa ryhmän keskuudessa. Linistä tuntui pahalta, että ei voinut heti vastata ihmisen kysymykseen, mutta hän oli samaa mieltä kiireellisyyden tärkeydestä. Oli myös parempi, että Lin pystyi hetken purkamaan ajatuksiaan mielessään.
"Ymmärrän", Lin vastasi lyhyesti Llianjinin varoitukseen ennen kuin maagikko itsekin rohkaisi heitä jatkamaan matkaa. Kuten Lin oletti, Llianjin vaikutti tuntevan magiasta tarpeeksi tunteakseen sen vaarat. Lin kiristi otettaan jälleen ohjaksista ja lähti aluksi hiukan epäröiden kulkemaan ryhmän vierellä kohti pohjoista tarkkaillen ensin nopeasti auringon sijaintia.
"Oletan sitten, että osa teistä ei ole ennen kulkenut aavikolla? Näen parhaakseni varoittaa teitä tuliliuskekiviltä. Täällä päin aavikkoa, ja varsinkin vielä keskemmällä, niitä on runsaasti hiekan alla piilossa. Varokaa askelianne", Lin varoitti kaikkia. Kokenut aavikon kulkija osasi niitä välttää suurimmaksi osaksi, mutta ensikertalaisten olisi hankala huomata niitä. Usein tuliliuskekivet eivät olleet vahingoittavan vaarallisia, mutta sitäkin pelästyttävämpiä jalkojen alla räjähtäessä.

Lin oli jonkin aikaa hiljaa heidän kävellessä hiekalla kohti näyttävästi loputonta dyynimerta. Haltia ei halunnut vaikuttaa uteliaalta, joten hän piti katseensa pääsääntöisesti kohti päämäärää vilkuilematta lähes ollenkaan toisia. Lin päätti kuitenkin avautua hetkeksi selventääkseen muille muutamia asioita:
"Haluan teidän ymmärtävän, että etsimämme henkilö... vanha ystäväni, ei ole se sama henkilö, jonka tunsin aikoinaan. Hän on hirviö. Hän ei epäröi vahingoittaa toisia, edes lähimmäisiään. Hän ei epäröisi käyttää salia omiin tarkoituksiinsa, uhratakseen tuntemamme maailman, mikäli hän pääsisi sinne asti." Lin katseli muita vakavana ja toivoi muiden käsittävän, että heidän etsimänsä henkilö ei tulisi ystävällisesti luopumaan miekasta.
Lakimies Firdorn | Katuvaras Lalfar
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Tiedonmuruja hiekanjyvien keskellä

Post by Kide »

Ezramin katse oli pitäytynyt melko tiukasti Linissä, mutta Taenytharin sanat saivat miehen pään pyörähtämään. Lohikäärme oli pysytellyt pitkään hiljaa ja taka-alalla, eikä se ollut mikään ihme, sillä suomunsa piilottaneenakin tuon olemuksessa oli jotain, mitä tavallisissa haltioissa ei ollut. Ja selvästikään - ja ehdottoman viisaasti - Taenyathar ei halunnut todellista minäänsä paljastaa heidän uudelle tuttavuudelleen. Se, että lohikäärme puuttui puheeseen, saattoi tarkoittaa vain sitä, että Linin kertoma oli koskettanut sitä enemmän kuin tuo antoi päällepäin näkyä. Yhtäkkiä matkaan pääsyllä oli vieläkin suurempi kiire kuin tähän asti. Ezram ei edes yrittänyt ymmärtää mitä nämä kaikki uudet tiedot tarkoittaisivat, eihän hän edes ollut ehtinyt kunnolla pureksia ensimmäisiäkään tästä legendasta kuulemiaan asioita. Sen sijaan mies keskittyi Linin seuraamiseen. Ezramin oli tyytyminen siihen, että vastausta he eivät saisi ihan heti, mutta ainakin tuo haltia nyt tiesi, että olisi heille vielä selityksen jos toisenkin velkaa ja näytti ottavan Llianjinin varoitukset vastaan mukisematta. Oliko tämä kaikki hyvä vai huono juttu, se jäisi nähtäväksi.
Ezramkin nykäisi hevosensa liikkeelle. Tällä kertaa hänkin jäi kävelemään ratsunsa rinnalle huomattuaan hiekan muuttuvan upottavammaksi. Mies vilkaisi loputtomiin jatkuvaa horisonttia, jonka äärettömyyteen he suuntasivat ja vilkaisi sitten vielä kerran taakseen. Hiekka valui jokaisen askeleen alla tehden kulkemisesta kaksinverroin raskaampaa. Kuin olisi tarponut suossa tai lumessa, tosin niissä kummassakaan ei sentään tarvinnut pelätä kuolevansa janoon. Mies mietti oliko sittenkin tullut hulluksi, ja jos ei, tapahtuisiko niin viimeistään tämän matkan aikana. Sitte hän jatkoi muiden perässä tallustamista.

Linin varoitus sai Ezramin hidastamaan vauhtiaan muutaman askeleen verran. Mies loi katseensa maahan kuin se olisi kuhissut käärmeitä ja tuijotti tuimasti hiekkaa aivan kuin olisi voinut nähdä sen alle. Ezram ei todellakaan nauttinut ajatuksesta, että jotain saattoi piilotella aivan hänen nenänsä edessä. Hän muisti kuullensa joskus kauan sitten jotain aavikon tulisista liuskekivistä, mutta ei tiennyt mitkä tarinat olivat totta ja mitkä eivät. Mutta vaikka hän epäili lähes kaikkien iltanuotiolla heitettyjen tarinoiden olleen enemmän maustettuja kuin heidän ruokansa oli koskaan ollut, mies jättäytyi joukon hännille ja vilkuili nyt läheisten hiekkadyynien ohella ahkerasti myös jalkoihinsa. Hän ei ollut aikeissa näyttää tietämättömyyttään kysymällä lisää - toistaiseksi oli parempi mitä vähemmän tuo vieras heitä ja heidän tietojaan tunsi. Sentään Ezramin ei tarvinnut olla etunenässä maastoa kokeilemassa. Onneksi siinä ei ollut mitään uutta, että hän pysytteli joukon häntämillä.
"Katse siis jalkoihin eikä haaveilla siellä edessä", Ezram huikkasi edessään kulkevalle Ioachimille. Oikeasti Ezram oli erittäin tyytyväinen kävellessään juuri Ioachimin jalanjälijissä: hän uskoi nuorukaisen terävän katseen kyllä huomaavan poikkeavuudet hiekassa ja pojan jalkopohjissa olevan vielä tarpeeksi tuntoa maaston haravointiin.

Näytti pitkään siltä, että käveleminen ja puhuminen oli sittenkin ainakin Linille liian vaikea yhdistelmä. Ezram oli toivonut vastausta omaan kysymykseensä, mutta ei näyttänytkään sitä saavan. Sentään Lin lopulta oli valmis kertomaan lisää, vaikkakin paljastaen aivan toisenlaisia asioita.
Hirviö, Ezram mietti ja harmitteli, ettei nyt nähnyt Linin naamaa. Kaiken sen tunteellisen kuvauksen jälkeen Ezram oli yllättynyt, että tuo haltia oli valmis kertomaan asian heille noin suoraan. Mutta olisiko Lin tosipaikan tullen heidän vai ystävänsä, vaikkakin sitten vinksahtaneen, puolella, siitä vanha soturi ei edelleenkään uskaltanut heittää arvauksia.
Lohikärmeisiin Ezramin oli uskominen, kävelihän siitä elävä todiste heidän seurassaan ja mies oli nähnyt tuon muodonmuutoksen jo tarpeeksi usein, vieläpä selvin päin. Samoin heidän näkemänsä valtavan lohikäärmeen Ezram saattoi kuvitella tallaamassa Dionen talot polttupuuksi kelpaavaksi pirstaleeksi, vaikka mieluummin olikin ajattelematta tuota selkäpiitä karmivaa mahdollisuutta. Mutta että olisi jokin sali, jolla olisi voima hajottaa heidän tuntemansa maailma? Tietysti tuo sali olisi vielä jokin turhan hieno pilari-hömpötys, jolla ei edes ollut minkäänlaista käytännön arvoa, kunhan vain nökötti maailman toisella laidalla. Se tuntui mahdottomalta. Jälleen vaikutti siltä, että vaikka hänelle paljon olikin kerrottu oli osa jäänyt kertomatta. Kuten se, että tuota salia voitiin käyttää lohikäärmeen vangitsemisen lisäksi myös aivan muuhun. Mikäli siis Lin puhui totta.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Tiedonmuruja hiekanjyvien keskellä

Post by Tinanja »

Hiekan loputtomuudesta ja toinen toistaan seuraavista hiekkadyyneistä huolimatta matka eteni tasaisenhitaaseen tahtiinsa. Hevosten kaviot upposivat hiekkaan, ja hiekkaa tuntui pian löytyvän kaikkialta, mihin se ei todellakaan kuulunut. Jalan kulkeva Taenyathar näytti kuitenkin kävelevän hiekan päällä hyvinkin kevyesti, ja yhtä hiljaisena, kuin mitä muukin seurue. Lohikäärme oli vaipunut ajatuksiinsa, mutta päällepäin oli mahdoton arvioida mitään tuon olennon ajatuksista. Ei kuitenkaan ollut vaikea nähdä, että tämä piti erityisen tarkasti silmällä heidän seuraansa juuri liittynyttä henkilöä. Aleosta Taenyatharin ilmeettömyyteen verraten näki pitkälle, ettei Atlashaltia kaikesta huolimatta pitänyt hiekasta, sen määrästä tai lämmöstä, joka päivän mittaan oli kiivennyt vaikuttaviin lukemiin. Tämä näytti nielaisevan kuivan hiekan lisäksi myös ikävät sanansa aavikolla matkaamisesta, kun keskittyi pohtimaan sitä, miten tärkeä tämä olisi hänen kotikylälleen ja kansalleen.

Viimein, illan jo viilentyessä ja luoden suuren kontrasin päivän lämpötilalle, he leiriytyivät muutamien dyynien kupeeseen, keskellä suurta ja aavaa aavikkoa sijaitsevan pienen kaivon, ja sen ympärille koottujen kiviaitojen lähettyville. Keitaaksi paikkaa ei voinut sanoa, mutta se tarjosi muutaman kuivan puunkappaleen, joista sai aikaan matkalaisia sopivasti lämmittävän hiilloksen, ja matalalla olevasta kaivovedestä riitti sekä eläimille että näiden matkakumppaneille riittävästi vettä. Taenyatharin hahmo oli kääriytynyt hieman sivummalle kuuntelemaan muiden keskusteluja, nojaamaan kiviaitaan, ja tämä oli kääriytynyt viittansa suojiin pakoon viileyttä, joka ei lohikäärmeen maagista olemusta juurikaan hetkauttanut. Se oli enemmän illuusion ylläpitämistä, kuin varsinaista tarvetta lämmitellä. Aleo oli ottanut itselleen tapansa mukaan oman tilansa, ja omat eväänsä, mutta haltiankin katse seuraili erityisesti tuota heidän seuraansa liittynyttä uutta henkilöä, mutta tämä ei sanonut mitään.

Saisi nähdä, mitä ilta vielä toisi tullessaan.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Tiedonmuruja hiekanjyvien keskellä

Post by Kuparirapu »

"Hirviö...," Llianjin mutisi itsekseen upottaessaan sauvansa kärjen hiekkaan tueksi seuraavaan dyynin alkaessa nousta. Sitä sanaa ei hänen kokemuksensa mukaan käytetty ystävistä, ei niistä joilla katsottiin olevan vielä toivoa muuttaa elämänsä suunta. Lin vaikutti vanhan haltian mielestä vilpittömältä sanoissaan, mutta sen vilpittömyydenkin taustalta saattoi löytyä jotain ääneen sanomatonta. Sillä joskus, kun ystävyys kahden henkilön välillä katkeaa toisen toimesta, eikä paluuta edelliseen enää ole, saattaa toinen silloin katsoa velvollisuudekseen lopettaa kaiken omin käsin.
Ja jos Linin mielestä hänen täytyi surmata entinen ystävänsä, saattoi se tuoda mukanaan vaikeuksia kaikille muille.


Aurinko taittoi taivaltaan yhtä matkaa heidän kanssaan halki päivän, ja oli kuin he olisivat joutuneet kantamaan hehkuvaa kehrää hartioillaan. Llianjin ei ollut pahimman luokan kirjatoukka, mutta pehmeässä hiekassa tarpominen oli kuluttavaa haltian hoikalle keholle. Oli kuin hän olisi pahimmillaan tarponut nilkkaan asti yltävässä lumessa, mutta hyytävän kylmyyden sijaan hänen ihonsa tuntui hehkuvan hiestä ja kuumuudesta. Ja pahinta kaikista oli ilma, joka seisoi heidän ympärillään kuin kuuma hunaja ja värisi kaukaisuudessa kuin olisi keittynyt auringon hehkussa. Eikä pieninkään tuulenhenkäys tai ohi leijuva pilvi helpottanut heidän oloaan. Jokaista askelta ja dyyniä seurasi toinen samanlainen, yhä uudelleen ja uudelleen ilman minkäänlaista vaihtelua.
"Tämä todella on kuollut maailma," Llianjin ajatteli raottaessaan varovaisesti vesileiliään ja kostuttaessa kuivaa kurkkuaan.

Iltapäivän laskeva aurinko antoi kuitenkin toivoa yön viileydestä, ja kuin armahduksena heidän kaikkien silmilleen he saivat tuolloin näkyviinsä ryppään mustia muotoja kaukana edessäpäin. Mitä ikinä se oli, se oli edes jonkinlainen maamerkki ja vaihtelua dyynien pehmeille kaarille. Mutta vaikka välimatkaa oli näyttänyt olevan vain nopea pyrähdys, saavuttivat he kiviaidoiksi ja vanhaksi kaivoksi paljastuneet hahmot vasta auringon kurkotellessa jo taivaanrantaan. Kaivon ympäriltä löytyi kuivia, teräväkulmaisia oksankäppyröitä ja muutamia isompia palasia, kenties jonkin rakennelman jäänteitä. Tuli tarttui rutikuiviin sytykkeisiin melkein kuin öljyyn, ja havaittuaan kaivossa olevan vielä vettä he kaikki uskalsivat juoda runsaammin illan viileydessä, korvatakseen mahdollisimman paljon siitä hiestä jonka päivä oli heiltä veroittanut.
Vasta illan viileydessä Llianjin joutui huomaamaan että hänen silmänympäryksensä ja otsansa iho oli päivän jäljiltä vihaisen punoittava ja tuskallisen kipeä; kevyt kosketuskin sai aikaan polttelevan kihinän kuin joku olisi kaatanut kuumaa vettä hänen kasvoilleen. Hänen suojavaatteensa oli löystynyt päivän aikana, ja aurinko oli armottomasti päässyt polttamaan hänen kalpeaa ihoaan.
"Älkää kukaan koskeko, totesin jo sen olevan kipeä!" vanha haltia sähisi hampaidensa välistä ja laskeutui varovaisesti istumaan. Päättäen uhrata hieman omasta leilistään hän kostutti kangasvaatteensa kärjen ja painoi sen varovaisesti silmilleen. Viileä vesi tuntui helpottavan, ainakin vähän.
"Meillä on edessämme pitkä matka," vanha haltia totesi ja hänen äänessään oli hivenen lannistunut nuotti. Unohtaakseen kipeät silmänsä Llianjin käänsi päätään sokeasti sinne, missä oli Linin viimeksi nähnyt, ja kysyi:
"Kuinka kauas aavikon poikki olet kulkenut? Minusta vain tuntuu, ettei matka tule olemaan näin helppoa enää pitkään. Tällaisia kaivoja ei taida olla aavikolla montaa, eikö vain?"
User avatar
Anlie
Posts: 194
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Tiedonmuruja hiekanjyvien keskellä

Post by Anlie »

”Tuliliuske-....mikä?” Io ehti kysyä Linin varoituksen jälkeen, mutta hänen äänensä taisi hukkua Ezramin kehoitukseen, kun joukko marssi tottuneeseen tapaan eteenpäin. Ioachim katseli aavistuksen hermostuneena jalkojaan ja hetken aikaa talsittuaan aikoi toistaa kysymyksensä, mutta tunsi jalkansa tökkäävän johonkin kovaan ja teräväreunaiseen, ja löysi itsensä seuraavaksi takapuolellaan hiekassa, jalka äkillisestä tärähdyksestä pakottaen. Kivi oli onneksi ollut pieni, mutta sai Ion silti sadattelemaan ja tarttumaan hädissään jalkaansa tarkastaakseen montako varvasta vielä oli tallella. Suurimmat vammat taisi kuitenkin ottaa hänen ylpeytensä – ja jalkineensa, jonka pohja oli muuttunut tummanpuhuvaksi. Io huoahti toisille olevansa kunnossa ja kampeutui takaisin jaloilleen. ”No, ainakin varoitit. Kävelen perässäsi, jos sopii”, Io totesi Linille ja pudisteli vaatteitaan ja varusteitaan hiekasta, eikä uskaltanutkaan vilkaista Ezramiin.

Jos metsän siimeksessä kulkiessaan Io olikin vihellellyt, ei se enää käynyt edes hänen mielessään. Kuumuus tuntui polttavan kaikki ajatuksentyngät poroksi ja Ioachim keskittyikin lähinnä jalkojensa asettelemiseen turvallisen oloisille kohdille ja silmiin pyrkivien hikikarpaloiden kuivaamiseen hihansyrjään. Taivaalle hän ei uskaltanut vilkaistakaan, peläten auringon pysyvän tiukasti paikallaan osoittamatta ajan kulumisen merkkejä.
Kaukaisuudessa siintyvien hahmojen tarkentuessa askel askeleelta raunioiksi ja kaivoksi Io huokaisi äänekkäästi helpotuksesta. Askelkin tuntui hänestä äkisti hieman kevyemmältä ja dyynien taakse punaisena laskeva aurinko melko kauniilta. Tuliliuskekivistä välittämättä Ioachim harppoi ensimmäisenä kurkistamaan kaivoon.

”En ihan ajatellut että olisin tarvinnut tätä...” Io sanoi kääriytyessään villaviittaansa auringon jo painuttua mailleen. Hiestä kosteaksi jäänyt kaapu tuntui edelleen liimautuvan paikoin kiinni hänen ihoonsa ja Io yritti kovasti olla hytisemättä näkyvästi. Myötätuntoinen ilme kasvoillaan Io seurasi miten Llianjin yritti viilentää palaneita kasvojaan, mutta käänsi katseensa polviinsa kun Lljianjin kuvasi matkaa helpoksi. Ion tapohin ei kuulunut murehtia huomista, mutta vanhan haltian pessimistisyys kuulosti turhankin kohtalokkaalta.
Vesi ja raikkaampi hengitysilma sai nuorukaisen ajatukset jälleen kulkemaan, tai oikeastaan palaamaan niille raiteille millä se oli kulkenut ennen puolen vuorokauden taaperrusta. Sana hirviö oli hiljentänyt koko seurueen ja Ioachimista se tuntui hyvin ankaralta sanalta, oli syy sen käyttöön mikä hyvänsä. ”Se ystäväsi, tiedätkö sinä sitten mitä hän haluaa?” Io kysyi äkisti, osoittaen sanansa Linille, ”Miekan avulla siis, kai hänellä jokin syy oli sitä etsiä?”
User avatar
Arlin
Rakega
Posts: 105
Joined: Sat Sep 02, 2017 8:10 pm
Location: Karan

Re: Tiedonmuruja hiekanjyvien keskellä

Post by Arlin »

Lin oli hakeutunut ajatuksiin tulevasta matkasta, kun ketään ei kysellyt Linin varoituksesta enempää. Ajatukset töksähtivät kuitenkin nopeasti kuullessaan takanaan hyvin tutun kuuloisen pamauksen ja hiekkojen pöllähdyksestä aiheutuneet äänet. "Ioachim!", Lin kuuli puolhaltianaisen huudahtavan hädissään. Haltia kääntyi nopeasti, mutta ei ehtinyt ottamaan kuin pari äkillistä askelta hiekkaisen ihmisnuorukaisen luo, kun tämä ehti ilmoittaa jo olevansa kunnossa. Räjähdys ei onneksi vaikuttanut olevan iso, mutta se varmasti jäisi Ioachimiksi todetun nuoren miehen mieleen samalla tavalla kuin Linilläkin, kun hän astui ensimmäistä kertaa tuliliuskekiven räjähdyksiin. Lin muisti oman nolauksensa hyvin, vaikka tapahtumasta olikin jo reipas 40 vuotta aikaa. "Niitä ei opi välttämään, ennen kuin on ensimmäiseen astunut", Lin hymähti ihmisnuorelle kevyesti. Haltia nyökkäsi kuitenkin Ioachimin ehdotukselle miehen seuraavan hänen perässänsä välttääkseen lisää onnettomuuksilta.

Lin oli matkustanut monia kertoja eri Sha’lassahaltiayhteisöjen seurassa ja opastanut monia toisen rotuisia ryhmiä aavikon läpi. Vaikka hän oli oppinut suunnistamaan ja selviytymään autiolla maalla, niin siihen ei koskaan täysin tottunut. Lähes koko kehon peittävä asu suojasi onneksi haltian kalpeaa ihoa palamiselta, mutta kuumuus tuli kaikesta huolimatta sisälle. Ei auttanut, että he olivat menossa kohti aivan aavikon keskustaa, jota monet Sha'lassahaltiatkin välttelevät. Lin lupasi kertoa lisää tietämistään asioista, mutta vanhemman ihmisen edellinen kysymys sai Linin epäröimään sanomasta lisää. Hohkava lämpö, uppoava maasto ja loputon horisontti piti kuitenkin kaikki hiljaisina, eikä kenelläkään ollut mitään kysyttävää asiasta. Monia ei varmasti kiinnostanut tällä hetkellä edes ajattelemaan seuraavaa määränpäätä enempää. Lin jätti suosiolla syvälliset keskustelut seuraavalle pysähdyspaikalle.

Illan hämärtäessä ja viiletessä he saapuivat pienen kaivon luo, jonka ympärillä oli jäänteitä edellisen aikakauden aikaisista rakenteista. Mikäli tarinoihin oli uskomista, mantereen armeija perusti monia tukikohtia aavikolle sekasorron aikoihin laajentaakseen heidän valtaansa kaikkialle. Näkemästäkin oli selvää, että rakennusten ylläpito keskellä aavikkoa oli aivan liian hankalaa, joten ne jätettiin raunioitumaan jo kauan aikaa sitten. Kaivo oli parhaiten säilynyt, mutta todennäköisesti ohi kulkeneiden Sha’lassahaltioiden toimesta. Lin jättäytyi suosiolla sivummalle antaen muiden täyttää vesileilinsä ensin ennen kuin itse otti oman osansa. Haltia istahti sitten lepäämään aitaa vasten väsyneenä, huomaamatta Lalfarin viileää, vaikkakin hiukan uupunutta, katsetta tätä kohtaan sivummalta. Puolhaltia ei sanonut mitään, vain tarkkaili. Kädet nykivät haluten tehdä jotain. Lalfarilla ei ollut todisteita, mutta hänellä oli epäilys Linin taustoista. Ne epäilykset herättivät huolta, vaaran tunnetta. Lalfar ei kuitenkaan voinut paljon tehdä kuin odottaa ennen kuin oli täysin varma tästä. Puolhaltia päätti kuitenkin harvinaisesti mennä tiedustelemaan Ezramilta tämän mielipidettä. Ioachimillakin saattoi olla asiasta asiantuntevaa katsetta, mutta Lalfar ei mitenkään voinut luottaa tämän kriittisyyteen tai sen puutteeseen. Lalfar astui Ezramin vierustalle varmistaen, että muut, varsinkin Lin ei olisi kuuloetäisyydellä heistä. "Sinulla on armeijataustaa eikö vain? Mitä mieltä olet? Onko uudella haltialla voinut olla samankaltaista taustaa?", Lalfar kyseli hiljaa Ezramilta ja toivoi tämän ymmärtävän, että puhe oli Linistä. Puolhaltia luotti vanhuksen olevan varovainen kuten aina tähänkin mennessä.

Lin kuunteli vaivaantuneena Llianjinin valituksia palaneesta ihostaan. Linillä oli mukanaan salvaa paloja varten, mutta hän arvioi toisten epäilevän Liniä liikaa voidakseen tarjota sitä muille. Ei myöskään vaikuttanut viisaalta vahingossa ärsyttää vanhemmanpuoleista maagikkoa omasta toimesta. Lin huomasi epämääräisen näköisen haltian vaikuttaneen pysyneen parhaiten kunnossa matkasta, jopa paremmin kuin Lin itse. Tämä oli todennäköisesti kulkenut aavikolla useastikin.
"Aivan aavikon keskellä on kuuminta ja vaarallisinta seutua. Olen itse käynyt alueella vain pari kertaa. Pysähdyspaikkoja tulee olemaan edessämme harvemmin, joten joudumme vähintään pitämään nykyisen matkanopeutemme. Ensimmäistä kertaa aavikolla matkaaville en suosittelisi matkata keskustan läpi, mutta meillä ei ole paljon vaihtoehtoja", Lin selitti, voimatta kokonaan poistaa epätoivottomuuden sävyn äänestään.
"Joudun myöntämään, että aivan pohjoisessa en ole käynyt, harva on", haltia lisäsi anteeksi pyytävän oloisena. Lin toivoi jollain ryhmästä olevan kokemusta aavikon pohjoisosissa kulkemisesta, muuten he joutuivat kulkemaan kartan ja vaistojen varassa, mikä ei ollut paras mahdollinen vaihtoehto aavikolla. Nähden pari epätoivoista silmäparia, haltia yritti hiukan lohduttaa heitä:
"Mikäli tämä auttaa, tunsin aikoinaan Za’haninhaltian, joka oli myös kulkenut aavikolla ja selvinnyt siitä. Mikäli jäätikköhaltia on pärjännyt aavikon kuumuudessa, niin uskon kaikkien teidänkin."

Nuorempi ihminen oli jälleen avannut keskustelun heidän etsimästään matkalaisesta. Linkin oli jo jokseenkin valmis puhumaan asiasta lisää.
"En ole täysin varma, mutta minulla on epäilys. Aluksi luulen sen olleen vain uteliaisuutta legendaa kohtaan, sillä häntä kiinnosti monet muutkin legendat ja tarinat. Niistä legendoista Ajan miekka ja sali olivat hänen suosikkinsa", Lin avasi Ioachimille ja muille.
"Tunnette varmaan kaikki kertomukset Ajattoman salin antaen mahdin hallita aikaa? Luulen vanhan ystäväni haluavan korjata jotain, jonka hän näkee olevan väärin. Olen nähnyt mitä hän on valmis tekemään korjatakseen vääryydet ja pelkään sen takia maailman puolesta", Lin selitti katseen siirtyessä omiin jalkoihinsa. Haltia piti pienen tauon kunnes kääntyi katsomaan vanhempaa ihmistä.
"Kysyit matkan alussa, mitä aion tehdä löydettyäni hänet... Joka kerta, kun olen epäröinyt päästämään nuolestani, joku toinen on kärsinyt sen seurauksena. Aion pysäyttää hänet, ennen kuin on liian myöhäistä", Lin sanoi ilme vakavoituen. Lalfar kuunteli hiljaa sivussa ja vakavoitui itsekin Linin viimeisten sanojen kohdalla.
Lakimies Firdorn | Katuvaras Lalfar
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Tiedonmuruja hiekanjyvien keskellä

Post by Kide »

Hetken kävelyn jälkeen Ezram näki edessään täysin yllättäen hiekkapilven, josta Ioachim sukelsi taaksepäin ahteri edellä. Missä tahansa muualla näky olisi kirvoittanut naurunröhähdyksen vanhan miehen huulilta, mutta nyt ne olivat vakavana viivana. Vai että tällaiselta näytti tulikiven kohtaaminen. Sen kerran, kun Ezram olisi toivonut kuulimiensa tarinoiden olleen pitkälti liioiteltuja näytti siltä, että ne olivatkin totisinta totta. Mies nyki pamahduksesta vikuroivaa hevostaan mukanaan lähemmäs nähdäkseen miten joukon nuorimmalle oli käynyt. Hiekkapilvi alkoi jo haihtua ja sen keskeltä kuului kaikeksi onneksi vakuutteluja siitä, että kaikki oli hyvin. Vaikka Ezram sai kohta kulkea sekä Linin että Ioachimin jalanjäljissä, alkoi mies pitää katsettaan lähinnä maassa. Linin sanat jäivät ikävästi toistumaan vanhan sotilaan mieleen. Milloin olisi hänen vuoronsa saada oppinsa noista salakavalista kivistä ja kuinka rankka opetustuokio siitä syntyisi?

Hiekkaa oli kaikkialla päästä varpaisiin. Aivan kaikkialla. Ezram ei olisi ihmetellyt, vaikka olisi kohta myös kusenut hiekkaa. Sen hän olisikin todennut kursailematta myös matkaseuralleen, jos se olisi koostunut sotilaista kuten ennen. Nyt mies näki parempana pitää vain suunsa kiinni, varsinkin kun ne sanat olisivat olleet ensimmäiset, jotka olisivat rikkoneet pitkän hiljaisuuden. Ja olihan heillä edelleen naisseuraa, yksi aito ja toinen niin herkkähipiäinen, että olisi melkein mennyt naisesta.

Ajan kuluttama kiviaita ja pikkuruinen kaivo - ne todella olivat kuin unelmien keidas kaiken hiekan keskellä. Jopa Ezramin lasittuneeseen katseeseen syttyi uutta intoa, kun Ioachimin huokaisu sai hänet nostaamaan katseensa edessä häämöttävään näkyyn. Viimein he saivat jonkin kiintopisteen, josta saattoivat huomata matkan etenevän.
Kuumuus oli tukahduttava ja tauoton kävely sai niin Ezramin lihakset kuin ihonkin kihelmöimään. Niin vastahakoinen kuin mies oli ollutkin outojen aavikonkansan vaatteiden suhteen, nyt hän kiitti tätä liehuvaa vaalea asuaan. Ezram ei edes halunnut miettiä, miltä matka olisi tuntunut tavallisessa paidassa ja housuissa, saatika vielä nahkahaarniska siihen päälle vedettynä. Sillä asusteella tosin tuskin olisi tarvinnut kauaa kärsiä ennen kuin aurinko olisi polttanut viimeisenkin pisaran elämää ulos kehosta.
Illan viileys oli tervetullut, mutta muuttui nopeasti yllättävän kylmäksi ja toi mukanaan jäsenten kolotuksen. Eikö tällä kirotulla aavikolla välttynyt miltään? Ezram kaivoi muita pienemmän pullon satulalaukustaan ja otti hyvin hillityn, mutta sitäkin nautinnollisemman siemauksen siitä. Näin huono viski oli tuskin koskaan maistunut näin hyvälle. Sitten Ezram tökkäsi tällä taskumatilla omia kipujaan pistävästi ilmoittavan Llianjinin olkapäähän, tarjoten vanhalle haltialle mahdollisuutta helpottaa oloaan toisella tapaa.
Llianjinin kysymys tai Linin vastaus eivät olleet erityisen mieltäkohottavia. Ezramin katse lipui kuin varkain hiljalleen hämärtyvän aavikon ylle. Enää ei ollut palaamista, joten nyt oli kai vain pidettävä pää kylmänä tästä porotuksesta huolimatta. Vanhan sotilaan iltaa kohti muutenkin valahtanut ryhti lyyhistyi vielä pikkuruisen huonommaksi.
Ezram oli odottanut ihan toisenlaista keskustelua, mutta odotuksesta näytti tulevan pitkä. Hän oli kuitenkin jo Liniltä kysyttävänsä kysynyt aiemmin eikä aikonut asiaansa toistaa vaan ainakin vielä odottaa. Ezramin käveltyä tarkistamaan vielä kertaalleen hevoset, avasikin suunsa aivan joku muu kuin mies olisi voinutkaan kuvitella. Vieläpä yksin hänelle. Hetken ajan Ezram vain tuijotti Eliezeä, joka oli kuin tyhjästä ilmestynyt hevosten luo. Kuin nainen olisi ollut hiekasta kömpinyt otus, jolla ei olisi pitänyt edes olla puhekykyä. Milloin hän oli kuullut naisen viimeksi puhuvan? Eilenillallako, heidän ruokaillessaan? Jopa Ezram tajusi toljotuksensa tahdittomaksi ja ryhdistäytyi hiljaa rykäisten. Hän vilkaisi Eliezen olan yli nuotion ja siellä edelleen istuvan Linin suuntaan. Vaikka Ezram olisi tajunnut kyseenalaistaa, mistä Elieze tiesi hänen taustastaan, olisi vastaus todennäköisesti ollut yksinkertaisesti kaikesta Ezramissa; armeija ei ollut karissut miehestä yhtä hyvin pois kuin kaikki muu ulkonäöstä yleiseen kuntoon.
"Armeija..." Ezram mutisi hiljaa edelleen Liniä katsoen. Mies kokosi mielessään nopeasti yhteen kaiken, mitä aiemmin ei ollut niin tarkkaan osannut ajatella. Tuon haltian ryhdin, liikkumisen, puheen ja tavan jolla tuo asettaan kantoi. Hiljainen jousimies... Ezram ei voinut kuvitella tuota miestä taistelun tuoksintaan, mutta ehkä ihan toisenlaisiin tehtäviin.
"Hmm... Ehkä, ehkä. Mutta uskoisin siitä olevan jo aikaa." Ezram rapsutti partaansa puhuessaan ja muistutti taas itseään, että se olisi parempi ajaa lyhyeksi vielä tänään. Sitten hän kääntyi tarkistamaan hevosten riimuja, vaikka oli ne jo kertaalleen tarkistanut - joku nuotiolta oli vilkaissut heitä päin.
"Vaan olisivatkohan siinä tapauksessa palvelleet yhtä aikaa sen toverinsa kanssa, sehän kaiketi kulkee ihan haarniskassa", mies jatkoi hiljaa pohdintojaan hevosen harjalle puhuen. "Onhan se mahdollista, mutta en sanoisi mitään varmaksi. Vaan mistäs sinä tämän keksit?" Ezram vielä kysyi voimatta täysin peittää yllättyneisyyttään Eliezen tarkkaavaisuudesta.

He palasivat nuotiolle parahiksi kuulemaan kuinka keskustelua viimein heräteltiin. Hyvää työtä, poika, Ezram totesi mielessään Ioachimille istuessaan takaisin omalle paikalleen nuotion ääreen.
Hallita aikaa? Ezram tuijotti Liniä eikä tiennyt enää mitä ajatella. Seuraavaksi tuo sali varmaan voisi kutsua jumalatkin paikalle, eihän tästä enää muuta puuttuisikaan. Tämä kaikki oli niin omituista, niin käsittämätöntä, että alkoi olla jo vaikeampaa epäillä sitä kuin vain uskoa se, ettei kukaan keksisi tällaista omaksi ilokseen. Ezram vilkaisi sivummalla istuvaa Taenyatharia kuin tarkistaakseen, että tuo vielä oli olemassa.
Linin seuraavat sanat saivat Ezramin pään kännähtämään takaisin. Nyt tuo haltia puhui suoraan hänelle ja sanojen päätteeksi Ezram nyökkäsi vakavana. Tämä oli se, mitä hän oli toivonutkin kuulevansa. Mutta oliko tämä totta?
Jos ei muuta, Ezram uskoi saaneensa yhden vahvistavan seikan tukemaan Eliezen esittämiä epäilyksiä. Ehkä myöhemmin, sopivalla hetkellä toinen sopiva kysymys paljastaisi lisää. Nyt Ezram ei halunnut tuikata Liniä uudella kysymyksellä heti perään, haltia näytti jo valmiiksi tarpeeksi varautuneelta.
Locked