Katkotut kutrit [yksinpeli]

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
Locked
User avatar
Viherkivi
Posts: 126
Joined: Sat Sep 02, 2017 5:01 pm
Location: Vantaa, Finland
Contact:

Katkotut kutrit [yksinpeli]

Post by Viherkivi » Mon Dec 23, 2019 8:38 pm

"Äiti, älä itke." Vilutar sanoi ja ojensi keritsimiä kohti emoaan. "Pakkohan ne hiukset on leikata lyhyemmiksi, jos mielin kaupunginvartijaksi."

Vastentahtoisesti Hellitty otti keritsimet käsiinsä, mutta sitten niiskaisi ja pyyhki silmänsä.
"Minun pikkutyttöni kasvaa isoksi...", hän mutisi ja viittasi Vilutarta sitten istumaan. Jäämaagit olivat tehneet tästä jääseinämästä erityisen heijastavan, ja päivänvalossa se oli melkein yhtä hyvä kuin mikä tahansa pohjoisen kiillotetuista peileistä.

He katsoivat toisiaan silmiin, äiti ja tytär, peilin kautta.

"Äiti," Vilutar sanoi, "Tuetko sinä minua tässä?"

"Se on niin kamalan vaarallista.", Hellitty sanoi vastentahtoisesti ja pätkäisi ensimmäisen suortuvan tyttärensä pitkistä, mustista hiuksista pois.

"Totta kai se on," Vilutar myönsi, aistien äitinsä huolen, "Mutta juuri siksi minun on tehtävä se. Jos en minä suojele heikompia, niin kuka sitten? Korruptoituneet pohjoislaisetko?", hän käänsi päätään hieman, mutta Viluttaren emo käänsi hänen päänsä hellästi takaisin katsomaan jääpeiliin.

"Pysy paikallasi tai leikkaan vielä korvasi kärjen. Vaino-enosi menetti palasen korvastaan juuri siten." hän toppuutteli tytärtään, joka antautui ja asettui takaisin istumaan ja katsomaan suoraan peiliin. Hetkeksi he hiljenivät kumpikin, ja keritsimet tekivät pehmeitä 'snip-snip'-ääniä ja tummia suortuvia putosi maahan. Vilutar tunsi kuinka hänen päänsä keveni hetki hetkeltä, mutta hänen sydämensä oli raskas.

Taakka kuitenkin vierähti sydämeltä, kun hänen äitinsä viimein huokaisi, "No kyllähän minä sinua tuen... Aina suojelemassa muita, sellainen se minun tyttöni on." Vilutar huokaisi myös, ja rentoutui, kun suortuvia leikattiin lyhyemmiksi ja latvoja tasattiin. Hän oli toivonut lyhyempiä hiuksia -- ei kuitenkaan ihan miesten mallia -- sillä lyhyemmistä hiuksista vastustajan oli vaikeampaa tarttua kiinni, jos kova paikka tuli.

He katsoivat taas toisiaan silmiin peilin kautta, ja se tuntui Viluttaresta kuin olisi katsonut kaikkien esiäitien silmiin... tavallaanhan se oli tottakin. Hän pohti, millainen hänen emonsa oli ollut nuorempana, mistä haaveillut, mitä kaivannut ja suunnitellut elämälleen... Mutta Vilutar ei kysynyt, koska ei uskaltanut. Ehkä seuraavan kerran kun kylässä kokoonnuttiin taas kertomaan tarinoita.

"Älä huoli.", hän sitten sanoi, "Enköhän minä osaa sitten asettuakin aloilleni. Hankin sinulle sellaisen unelmien vävypojan ja oikein monta lapsenlasta hemmoteltavaksi." Vilutar virnisti hieman. Siitä hänen emonsa unelmoi ainakin nyt.

Locked