Matkalla kohti tuntematonta

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 814
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Matkalla kohti tuntematonta

Post by Tinanja » Sat Apr 11, 2020 5:16 pm

Läheisellä hiekkadyynillä seisova haltiahahmoien lohikäärme kääntyi katsomaan taistelun jälkiä. Käärmeiden ruumiit värittivät muutoin niin tasaisenkellertävää, vaaleaa hiekkaa, ja niistä tippunut veri oli saanut hiekan kiteytymään ja värjäytymään paikoin punaiseksi. Sekalaisen seurueen jäsenet olivat hajaantuneet kukin omiin suuntiinsa: Taenyathar näki Aleon kävelevän Llianjinin ja Iochimin luokse, ja Ezramin hyökkäävän kohti juuri Linjeksi kutsuttua henkilöä, seurueen uusinta jäsentä kohden. Lohikäärme oli kuullut kaiken hiekalla käydystä dramaattisesta keskustelusta, ja se sai aikaan vain päänpudistuksen tuolta. Mutta hänen tehtävänsä ei ollut puuttua ihmisten - tai haltioiden väliseen draamaan, ei tässäkään tilanteessa. Olisi silti hyvä, jos seurue pääsisi jatkamaan mahdollisimman pian matkaansa. Nyt kuitenkin Taenyathar jäi vain tarkkailemaan tilannetta kauempaa, kieltämättä tuhahtaen sille, että oli joutunut paljastamaan lohikäärmehahmonsa.


*

Atlashaltiamiehen hevonen seisoi tyytymättömänä tämän esityksen jälkeen niin pitkällä tuosta kuin vain mahdollista tämän tulipalloesityksen jälkeen. Aleo itse oli tarkkaillut turvallisen etäisyyden takaa, kun muut käärmeet olivat ilmaantuneet hiekan alta, ja ennen kuin hänkään oli ehtinyt reagoida mitenkään, oli Taenyatharin valtava lohikäärmehahmo paljastanut heidän suurimman valttikorttinsa - oman, alkuperäisen hahmonsa, jota tämä peitteli magialla tuon hämärän haltiannäköisen hahmonsa alla normaalisti. Näky kieltämättä oli vaikuttava, sitä ei edes Aleo voinut kieltää. Varmasti jumalilla oli suuri osansa tässä, että olivat antaneet tuollaisen valtaisen olennen osallistua tähän matkaan. Ehkä sillä tulisi jatkossakin olemaan jokin merkitys?

Näky kuitenkin oli kadonnut lähes yhtä nopeasti kuin mitä se oli ilmestynytkin, ja kaikkien järjenhiventen jälkiä seuraten oli Taenyathar haltiahahmossaan astellut läheisen dyynin päälle viitatakseen heitä kaikkia jatkamaan matkaansa. Lähtiessään kävelemään kohti Taenyatharia, ja ennen kaikkea muuta seuruetta, Aleo otti Llianjinin samaan suuntaan kävelevän ratsun talutettavakseen. Mies ehtikin juuri parahiksi paikalle näkemään ja erityisesti kuulemaan Linjeksi paljastuneen oppaan, sekä Eliezen - vaiko Lalfarin keskustelua. Atlashaltia pysähtyi lähistölle seisten suoraselkäisenä, aina yhtä arvovaltaisen näköisenä. Miehen hiukset olivat samannäköiset, huolitellut mitä aamullakin, eikä taistelun merkkejä näkynyt lainkaan mistään tuon olemuksesta. Seistessään siinä omaa, ja Llianjinin ratsua pidellen tämä kohotti kulmiaan.

Tämä kieltämättä oli uusi käänne, ja käänne, jonka hän halusi kirjata muistikirjaansa. Ihmiset, haltiat… muut. Nämä selkeästi eivät osanneet pitää draamojaan omana tietonaan, vaan niitä piti huudella joka välissä. Sitä paitsi, kaikki tälläinen typerä draamailu vain hidastaisi matkaa. Kaikesta huolimatta tämä herätti myös kysymyksen Eliezestä, tai Lalfarista. Kumpi oli tuon oikea nimi, ja miksi? Mistä muusta tämä oli valehdellut? Puolirotuiset nyt muutenkaan eivät olleet edes hänen huomionsa arvoisia, ja riittävän arvovaltaisia tälle matkalle seurueesta olivat hänen lisäkseen lohikäärme, ja korkeintaan Llianjin. Muut… voisivat roikkua mukana. Ezramin liikkeelle Linjeä kohden Aleo vain pyöräytti silmiään - niin, arvovaltaisuudesta tuossa nyt taas ei sitten ollut puhettakaan.
Atlashaltia lähti kohti Taenyatharia ja dyyniä, jolla tuo seisoi, kun näki Llianjinin makaavan maassa, ja Iochimin kumartuneena tämän vierelle. Atlashaltia lähti näitä kohden ja jäi seisomaan siihen melkein Llianjinin vierelle - ainakaan tämän vaatteilla ei näyttänyt olevan verta, ja tuo näytti hengittävän rinnan tasaisesta kohoilusta päätellen. “Taenyathar on oikeassa”, Aleo totesi Iochimille. “Auta hänet hevosen selkään, matkaa pitää jatkaa”, tämä sanoi vielä. Ohimennen tuo vilkaisi nenänvarttaan myöten Linjeä, Lalfaria ja Linjestä nyt kiinni ottanutta Ezramia. Pieni, halveksuva tuhahdus ja päänpudistus seurasivat katsetta, mutta Aleo ei sanonut enää mitään.

Kuparirapu
Rakuza
Posts: 505
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Matkalla kohti tuntematonta

Post by Kuparirapu » Sat Apr 18, 2020 12:43 pm

Llianjin yritti epätoivoisesti vapauttaa toista kättään jonka päälle hän oli kaatunut, mutta pelkästään tämä ponnistelu tuntui salpaavan hänen hengityksensä. Llianjin sulki silmänsä ja yritti tasata hengitystään. Hänen keuhkonsa tuntuivat yhtä halvaantuneilta kuin muukin ruumis ja hänestä alkoi tuntua kuin kalalta joka olisi kirjaimellisesti heitetty keskelle aavikkoa. Tuntiessaan hiekan vavahdukset takaansa Llianjin tajusi kuinka suojaton hän olikaan, mutta ei kyennyt edes kääntymään puolustautuakseen. Ei edes kääriytymään pienemmäksi, kuten hänen kehonsa luonnollinen vaisto huusi tekemään suojautuakseen. Vaan sitten valtaisa hahmo kohosi hänen näkökenttänsä laitamille, ja vanhan haltian yli leyhähti kuuma tuuli Taenyatharin sylkiessä tulta käärmeitä kohti.
Yllättävää kyllä, juuri tuon kuuman henkäyksen takia Llianjin huomasi yllätyksekseen olevansa kylmissään. Hänen niskansa ja kainalonsa olivat hiestä märkiä, mutta niiden rinnalla oli toisenlainen kylmyys. Erityisesti hänen sormissaan ja käsissään, kuin ne olisivat uineet hyisessä järvessä.

Jostain ilmestyi käsipari joka kohotti Llianjinin ylös hiekalta, ja hamuten kädellään vanha haltia tukeutui auttajansa hartiaan.
"Taenyathar...käärmeet...," hän henkäisi ja haukkoi välittömästi henkeään sanojen riistettyä hänen rääkättyjä keuhkojaan. Llianjinin päässä pyöri, vaan oliko syynä hapenpuute vai tämä outo ja pelottava kylmyys? Tarraten paremmin hartiaan Llianjin antoi saattaa itsensä takaisin hevosten luokse, jossa muut ryhmäläiset odottivat. Paikoillaan, eli vaara näytti olevan tällä hetkellä ohitse. Mutta tuskin Llianjin ehti katsoa olivatko kaikki kunnossa kun yllättäen Elieze, heidän ryhmänsä hiljaisin jäsen, korotti ääntään kaikkien kuultavaksi. Llianjin yllättyi tämän sanoissa olevasta kireydestä, ja hänen katseensa liikkui edestakaisin Eliezestä heidän oppaaseensa.
Nimi ei ollut sellainen, jonka Llianjin olisi tunnistanut. Mutta syytöksen hän tiesi. Yksittäinen henkilö armeijan palveluksessa, joka oli yrittänyt murtaa vallitsevan rauhan sodan takia. Omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi. Llianjin katsoi Liniä uudelleen, ja näki ettei tämä kieltänyt syytöksiä. Olivatko he todellakin löytäneet yhden mantereen etsityimmistä henkilöistä, tilanteessa jossa he eivät voineet toteuttaa lakia rangaistakseen tuota henkilöä tämän rikoksista? Llianjinin katse siirtyi tahtomattaan kirkkaansiniselle taivalle ja mielessään hän heitti sitä kohti ajatuksen:
"Oliko tämäkin teidän tekosianne?"
Mutta yllätykset eivät loppuneet siihen. Lin, siis Linje Vinil, puhutteli Eliezeä kuin olisi tuntenut tämän, ja täysin vieraalla nimellä. Llianjin yritti vaivalloisesti kohottaa päätään tilanteen kiristyessä kohti katkeamispistettä. Ilmeisesti Elie... Larfar oli siis etsinyt tätä miestä jo pitkään. Ja selvästi halusi tämän maksavan jostain menneisyydessä tapahtuneesta. Linjen laskeutuminen polvilleen näytti Llianjinin silmissä kuin tuomittu joka painaa päänsä pölkylle, samalla kun mestaaja kohottaa käsissään kirvestä. Larfarin kädet olivat jo aseilla! Heillä olisi pian murha käsissään jos kukaan ei yrittäisi estää. Mutta mitä he voisivat sanoa, miten kukaan heistä voisi edes yrittää väittää ymmärtävänsä Larfarin tilannetta?
Mutta sitten naisen kädet irtosivat aseilta, ja hän marssi poispäin. Llianjin tunsi ohikiitävän helpotuksen, mutta sitten hänen huomionsa kääntyi Linjeen jonka kimppuun Ezram oli ehtinyt. Llianjin otti horjuen muutaman askeleen sauvaansa tukeutuen, vaivalloisesti ja varoen, mutta hän kohtasi silti Linjen katseen omallaan. Ja ero aiempaan oli selkeä.
"Sinun henkesi ei olisi korjannut tekojesi seurauksia, ei hänelle eikä kenellekään tässä maailmassa. Mutta se ei tarkoita etteikö sinun olisi vastattava niistä, pakenit sitten kuinka kauas. Senkö takia lähdit mukaamme? Jotta voisit piilottaa menetetyn kunniasi maailman ääriin?"
Llianjinin kasvoilla ei ollut vihaa, mutta siinä näkyi menetetty luottamus. Se vähäinen luottamus joka hänellä oli Linjeä kohtaan ollut.
"Jos päätös olisi minun, raahaisin sinut vaikka itse etelään tuomittavaksi. Mutta valitettavasti meidän tehtävästämme riippuvat lukemattomat viattomat henget, joten emme voi tuhlata aikaamme."
Llianjin hoippui Linjen ohitse omaa hevostaan kohti. Tarttuessaan satulaan yhä kylmin sormin hänen vatsassaan tuntui ikävä muljahdus, mutta Llianjin painoi sen syrjään.
"Jättäkää hänelle sen verran vettä ja muonaa kuin vain voimme säästää. Kenelläkään meistä ei ole oikeutta tuomita ja teloittaa häntä. Ei vaikka kuinka haluaisimme," hän lisäsi katsomatta enää taakseen. Llianjinin katse kuitenkin kävi lyhyesti Larfarin selässä, ja hänen näkökulmastaan tähän keskusteluun tultaisiin vielä palaamaan.

User avatar
Anlie
Posts: 149
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Matkalla kohti tuntematonta

Post by Anlie » Mon Apr 27, 2020 9:17 pm

Huutoa, hiekan rohinaa ja roihahdus, Io kuuli kyllä kaiken mitä hänen takanaan tapahtui, muttei kuvitelmissaankaan onnistunut arvaamaan mitä todellisuudessa tapahtui. Ioachim saavutti naamalleen hiekkaan kaatuneen haltian, antoi miekkansa tömähtää hylättynä maahan ja käänsi Lljianjinin kyljelleen. Suljetut silmät, kylmännihkeä iho ja sen kalpeus saivat Ion pelkäämään että maagi oli mennyttä, mutta tämän rintakehä kuitenkin kohoili. Io sai tuettua Llianjinin pystyyn, todeten tämän ainakin jossain määrin olevan tajuissaan. Kaksikko kääntyi parahiksi seuraamaan miten lohikäärme kärvensi pienempiä jalattomia serkkujaan karrelle. Yksi, kaksi...viisi, Io laski mielessään ja nielaisi vaivalloisesti hiekan maun suustaan. Siinäkin oli viisi liikaa.
”Näyttäisi siltä että Taenyathar pärjää varsin hyvin ilman meidän apuamme”, Io vastasi maagin raakuntaan helpotusta äänessään siitäkin, että maagin henki kulki riittävästi puhumiseen.
”Kaikki hyvin”, Io vastasi Ezramin kysymykseen ja kääntyi vielä tukemansa haltian puoleen, vakuutellen ehkä enemmän itselleen kuin Llianjinille: ”Teidän pitää nyt vetäistä hieman henkeä, herra Shalheira, kaikki hyvin.”
Io joutui hieman kumartumaan antaessaan maagin nojautua hartiaansa ja totesi tämän tuntuvan yllättävän kevyeltä askeltaessaan tämän rinnalla muiden luo. Kaikki vaikuttivat selvinneen hyökkäyksestä ehjin nahoin, epäilemättä pitkälti Taenyatharin pikaisen puuttumisen ansiosta, mutta tämän ilmeettömyydestä nyt ei voinut taaskaan päätellä mitä tämä oli tilanteesta mieltä, mutta Ioachim oli näkevinään tämän nyrpistävän nenäänsä. Jospa tämä ei pitänyt ajatuksesta että taas uusi henkilö tiesi hänen todellisesta hahmostaan, mutta ainakaan Lin ei virkkanut mitään.

Taenyathar ja Lin olivat sitä mieltä että matkaa pitäisi pikaisesti jatkaa, mutta Elieze etsi jotakin hiekan seasta ja palasi mukanaan identtiset nuolenkärjet. Linje Vinil, jos Io olikin kuullut nimen joskus vartija-aikoinaan, yhtenä niistä joiden varuilta piti pitää silmänsä auki, oli se jo pyyhkiytynyt hänen mielestään muiden nimien ja kasvojen tieltä. Ioachim rutisti kulmiaan seuratessaan miten Elieze sylki syytöksiä tilanteelle alistuneelle, lähes hätääntyneeltä vaikuttavalle Linjelle. Nainen ainakin uskoi olevansa varma henkilöstä, eikä Linje kiirehtinyt asiaa kieltämään. Ioachim ei ymmärtänyt ketä Linje tarkoitti ”Lalfarilla”, mutta asia jäi yksityiskohtana muiden varjoon.
Huomaamattaan sananvaihtoa kuunnellessaan Ion ote Llianjinin käsivarresta kiristyi, kunnes Eliezen kyyneleiden tippuessa nuorukainen tajusi eleensä ja hellitti. Eliezen ilme oli liiankin tuttu, täynnä samanlaista katkeruutta ja voimattomuutta minkä Io ajoin näki sisartensa kasvoilla, nyt katseella vain oli selkeä kohde. Ioachim oli miltein varma että Elieze vetäisi tikarinsa esiin ja pakottaisi Ion päättämään jättäisiko Lljianjin omien jalkojensa varaan asettuessaan naisen tielle vai seuraisiko vain vierestä, miten mies teloitettaisiin kylmäverisesti. Helpotuksekseen hänen ei valintaa tarvinnut tehdä, vaikkakin Io oli valmistautunut jo ottamaan maagin tuiskahduksen hiekkaan omalletunnolleen.

Miltein yhdestä myrskystä selvittyään Linje joutui Ezramin riepoteltavaksi ja Lljianjin päätti tukeutua mieluummin sauvaansa kuin Ioon. Luottamatta täysin siihen että haltia pysyisi pystyssä omin neuvoin, hän pysytteli korkeintaan parin askeleen päässä tästä. Tyrmistyneenä Ioachim kuunteli Aleon ja Llianjinin sanoja Linjen jättämisestä ja lähtemisestä. Elieze taatusti antaisi siunauksensa päätökselle, minkä Io täysin ymmärsi, eikä armonantoa tältä odottanutkaan, mutta seurueen johtohahmojen reaktiot kuulostivat nyt hullun houreilta. Ratkaisu oli helppo, yksinkertainen ja Ioachimin mielestä täysin väärä.
”Ette ole tosissanne”, Io vilkaisi epäuskoisena molempia haltioita, ”Jätämme hänet tänne? Tarvikkeiden kanssa tai ei, saman tien voisimme pistää hänet hengiltä omin käsin! Entä jos niitä käärmeitä on enemmän?” Ion katse siirtyi Llianjinin selästä Liniä niskaotteesta pitelevään Ezramiin, epätoivoisena löytääkseen jotain tukea vastalauseelleen. ”Mitä hän on tehnytkin, hän ansaitsee siitä rangaistuksensa, mutta mitä me olemme tekemässä, tuomitsemme miehen ilman oikeudenkäyntiä. Se ei...se ei ole oikein.” Io puuskahti, siniset silmät kipunoiden. ”Jos jätämme hänet tänne, emme ole häntä parempia.”

User avatar
Arlin
Rakega
Posts: 83
Joined: Sat Sep 02, 2017 8:10 pm
Location: Karan

Re: Matkalla kohti tuntematonta

Post by Arlin » Tue May 05, 2020 3:45 pm

Linin kasvot olivat kalpeat ja hänen otsaltaan valui kylmää hikeä. Nuolenkärjet olivat haltian näköpiirissä, mutta hän ei pystynyt katsomaan niitä suoraan. Tämän ilme oli katuva ja voimaton. Linin päässä pyöri eri tapahtumia menneestä: Hänen liittymisestänsä armeijaan, hänen vanhat ystävänsä, pieni tyttö ja tytön äiti. Tämä pieni tyttö muistutti nyt paljon menetettyä äitiään.

Lin ei aluksi tajunnut vanhemman ihmisen huutavan jotain ennen kuin tämä tarrasi haltian niskasta takaisin jaloilleen. Mies halusi tietää enemmän, mutta Lin ei oikein tiennyt mitä vastata tälle. "Kuulitte ystävänne syytökset. Mitä voisinkaan sanoa, jota uskoisitte?" Lin totesi lyhyesti ja vilkaisi hetkeksi raivoisaa miestä. "Totuus on, että olin vuosikymmeniä sitten etsintäkuulutettu mantereella ja Tritonilla. Moni on myös kuollut tekojeni seurauksena", Lin selitti. Tämä ei auttanut haltian tilannetta, mutta tämä oli varmaankin ainoa totuus, jota ihminen uskoisi häneltä. Llianjinin kysymykseenkään Lin ei voinut tarjota mitään tyydyttävää vastausta. Varsinkaan, kun maagikko oli osittain oikeassa. Häpeissään Lin käänsi katseensa pois tästä.

*

Lalfar pyrki olemaan kuuntelematta Ezramin ja Llianjinin kuulusteluja petturin kanssa. Kaikki haltian suusta tuleva ei voinut olla muuta kuin valetta. Mihin heitä onkaan yritetty johtaa, sitä puolhaltia ei tiennyt, mutta mitään hyvää se ei voinut olla. Asia oli hänen puolestaan ohi ainakin siihen asti, kunnes valtiaslohikäärme on poissa kuvioista. Ioachimin naiivius kuitenkin sai Lalfarin pysähtymään hetkeksi ja melkein astelemaan takaisin avaamaan suutaan ihmismiehelle. Linje ei ollut muuta kuin saasta, jonka luonnollisesta kohtalosta ei pitänyt muuta kuin antaa olla. ”Mitä hän on tehnytkin, hän ansaitsee siitä rangaistuksensa, mutta mitä me olemme tekemässä, tuomitsemme miehen ilman oikeudenkäyntiä. Se ei...se ei ole oikein.” Iochimin sanat kuitenkin sai Lalfarin pidättäytymään uudesta raivonilmauksesta. He eivät olleet tuomareita, se oli totta. Eivät he silti voineet ottaa tätä mukaan. Heidän oli vain jatkettava matkaa. Lalfar halusi vain keskittää ajatuksensa johonkin muuhun.
Lakimies Firdorn | Katuvaras Lalfar

User avatar
Kide
Posts: 642
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Matkalla kohti tuntematonta

Post by Kide » Sat May 09, 2020 9:12 am

Linje myönsi suoraan kuka oli ja mitä hän oli jättänyt taakseen. Se yllätti Ezramin. Samoin kuin häpeä, joka haltiasta huokui. Mitä ikinä aikoinaan oli tapahtunutkin, se ei selvästikään ollut yksiselitteistä. Häpeään tarvittiin ymmärrys omista teoista. Musta sydän ei tuntenut katumusta. Linje vaikutti ymmärtävän ja katuvan. Mitä kaikkea tuo haltia olikaan tehnyt, siihen täytyi olla syynsä.
Ezram katsoi ympärilleen. Näytti siltä, että tuo syy jäisi heiltä kuulematta. Kaikki muut olivat päätöksensä tehneet häntä ja Ioachimia lukuunottamatta. Ezram halusi vastauksia ja Ioachim pitää omatuntonsa puhtaana. Jalo tavoite, Ezram mietti päästäessään irti Linjen niskasta ja samalla liikkeellä tyrkkäsi jousimiestä poispäin. Ja tavoitteeksi taitaa jäädäkin, vanha sotilas ajatteli synkästi ja puuskahti niin että viiksikarvat värisivät ja niistä pöllähti hiekkaa. Ezramkaan ei voinut sanoa pitävänsä tilanteesta, mutta vielä vähemmän hän piti ajatuksesta kymmenestä uudesta käärmeestä heidän ympärillään. Heidän olisi lähdettävä eteenpäin, jos he halusivat nähdä mitä aavikon takana odotti.
"Ei, me emme ole häntä parempia ja juuri sen takia voimme tehdä näin." Ezram kääntyi lähteäkseen muiden perään hevosia kohti ja vilkaisi samalla Ioachimia, jolle sanansa osoitti. Hänen katseensa oli tyhjä ja tunteeton. Sillä hetkellä ruskeiden silmien taakse piirtyi liian monta muistoa tuomioista ilman oikeutta. Taakse jätetyistä hahmoista, jotka olisivat voineet ansaita enemmän. Nyt Linje olisi yksi noista hahmoista eikä Ezram saisi ehkä koskaan tietää tekivätkö he oikean päätöksen. Ehkä he katuisivat jo ensi yönä, kun Linje palaisi viiltämään heidän kurkkunsa auki pimeän turvin. Se mahdollisuus oli tärkeää pitää mielessä, vaikka tällä kertaa Ezramista tuntuikin, ettei siihen tultaisi. Silloin Linje ei olisi myöntänyt syyllisyyttään. Silloin tuo haltia ei olisi käynyt jättiläiskäärmeitä päin pelkkä jousi turvanaan kehottaen muita pakenemaan. Tai ehkä he löytäisivätkin palaamatkallaan - jos itse koskaan palaisivat - aavikonlta kasan luita jousi vieressään.
Päätös pois kävelemisestä oli joka tapauksessa taas kerran helpompi kuin viimeksi, Ezram sai huomata, vaikka edellisestä kerrasta olikin vuosia aikaa. Ezram suuntasi kävelynsä Ioachim läheltä ja pysähtyi hetkeksi nuorukaisen kohdalla. Ioachimilla ei ollut sellaista turruttavaa taustaa tukenaan kuin ehkä jopa jokaisella heistä muista.
"Sinulla on velvollisuus työnantajaasi kohtaan, ja meillä kaikilla tehtävä, tukeudu niihin. Linje on jo aikaa sitten pedannut itse oman kohtalonsa", Ezramin sanat olivat kovat, vaikka ne oli tarkoitettu auttamaan. Mutta ei hän ollut hyvä rohkaisevissa sanoissa, ei ollut koskaan ollutkaan, varsinkaan enää.
Ezram lähti harppomaan hevosia kohti, tai ainakin yritti pitää yllä mielenosoituksellisen pitkää askelta siinä kankeilla jaloillaan kuitenkaan onnistumatta. Hetken hän mutisi itsekseen, mutta ainoat sanat, joista saattoi selvää saada olivat joko jumalien nimiä tai värikkäitä kirosanoja.
Ratsunsa luo päästyään Ezram irrotti yhden pienistä kuivalihanyssäköistä ja pudotti sen Linjen hevosen viereen. Kopautus haltian hevosessa roikkuvaan vesileiliin kertoi sen olevan lähes täynnä, sillä tuo selviäisi takaisin edelliselle lähteelle. Ezram tarttui oman hevosensa ohjaksista, antoi pari rauhoittavaa taputusta eläimen ruskealle kaulalle tuntiessaan siinä viipyvän varautuneisuuden ja lähti kulkemaan muiden perässä.
Tällä kertaa iltanuotiolla tuskin olisi hiljaista. Eliezen olisi aika jakaa tietojaan, ja Ezram kuulisi mielellään mitä ihmettä Llianjinille oikein tapahtui. Ehkä hän itsekin uskaltautuisi kysymään joltain, mitä hänelle itselleen tarkalleen ottaen tapahtui.

Locked