Historian havinaa leirinuotiolla

Suuri manner on täynnä kaupunkeja, kyliä ja tutkimattomia kolkkia, joihin matkalainen saattaa eksyä.
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Historian havinaa leirinuotiolla

Post by Tinanja »

“En usko, että ne ovat ennenäkyjä”, Taenyathar vastasi Llianjinin viimein hiljentyessä, kun mies oli suvainnut vastata hänen esittämäänsä kysymykseen. Oli yllättävää, ettei vanha haltia ollut puhunut niistä lisää, saati aiemmin. Toki tuollaiselle tavanomaiselle, joskin vanhemmanpuoleiselle haltialle tämä oli varmasti paljon sisäistettävää - varsinkin, kun tuo pohti sitä käytännössä itsekseen. Olisi iso työ vakuuttaa tämä siitä, että kaiken takana olisivat jumalat - sillä miksi muuten tuo näkisi näkyjä? Toisaalta, ehkä tuo sisäistäisi sen ennemmin tai myöhemmin itsekin… sillä mitä muita selityksiä näillä näyillä olisi? Sitä paitsi, oli looginen valinta ottaa kontaktiksi Llianjin - tämä ymmärsi magiasta sen verran, mitä haltia saattoi ymmärtää, eikä tällä ollut suurempaa velvollisuudentuntoa kyläänsä, heimoaan kohtaan kuten Aleolla oli. Oli todennäköistä, että tästä seurueesta Llianjin tulkitsisi näkyjä edes jotenkin oikeaan suuntaan.
“Ajattomalla Salilla on suora yhteys jumaliin, ja löytämämme.. merkit ja näkysi voisivat viitata siihen, että jumalat ovat heränneet… ja joku heistä yrittää ohjata matkaa, suuntaan tai toiseen”, lohikäärme totesi hieman mietteliään kuuloisena. “Mikä taas selittäisi näyt. Eri asia, mihin suuntaan se, kuka ikinä jumalista näkyjä lähettääkään haluaa sinua, tai koko seuruetta ohjata.”

Vai epäili tuo lohikäärme, että jumalat olivat tämän takana? Aleo kohotti vasta nyt katseensa muistikirjastaan, vaikka olikin kuunnellut keskustelua hyvinkin tarkasti. Oli mielenkiintoista, että lohikäärme epäili sellaista. Lohikäärmeet olivat kunnioitettavia olentoja myös Atlashaltioiden mittapuulla, vaikka Atlashaltiat olivatkin jumalista seuraavia. Mutta lohikäärmeiden magia oli varteenotettava, samaten näiden pitkäikäisyys - ja sen vuoksi Taenyatharin sanoilla olikin painoarvoa. Sitä paitsi, se oli myös ihan loogistakin - miksi muuten lohikäärme olisi auttamassa heitä, elleivät jumalat olleet tämän kaiken takana? Tästä tulisi vielä mielenkiintoista, jos yhdessäkään lohikäärmeen sanassa olisi jotain perää. Sitä paitsi, olihan hän itsekin nähnyt, miten Llianjin oli Tanamorissa löytänyt aseen, vaikka hän itsekään Atlashaltiana ei ollut sitä nähnyt. Aleo ei sanonut mitään, mutta käänsi katseensa Taenyathariin tämän jatkaessa puhumista - tämä näytti nopeasti muuttuvan mielenkiintoisimmaksi keskusteluksi koko matkan aikana.

Lohikäärmeen haltiahahmo näytti siltä, että tämä oli nyt vasta alkanut kiinnostua keskustelusta. Llianjinin alkaessa puhua Ajan miekasta ja niistä lohikäärmeistä, jotka ase oli surmannut tuon olemus jännittyi. Näytti hetken aikaa siltä, että mikä illuusio tai muodonmuutos Taenyatharin haltiahahmon takana oli, värisi. Loitsu, tai keskittyminen, joka hahmoa piti kunnossa näytti purkautuvan hetkellisesti. Haltiahahmo muuttui melkein läpinäkyväksi, ja taustalla, siinä aukeanreunalla näytti hetken olevan myös hyvin läpinäkyvä, valtava lohikäärmeen hahmo ennen kuin tuo näytti saavan itsensä, magiansa ja muodonmuutoiksensa jälleen haltuunsa. Näytti kuitenkin siltä, että Llianjin oli sohinut sanoillaan jotain, mihin Taenyathar ei olisi halunnut mennä tämän keskustelun - tai minkään keskustelun aikana.
“Jokainen lohikäärme, jonka Ajan miekka on surmannut, on antanut henkensä ja magiansa Ajattomalle salille ja Ajan miekalle vapaaehtoisesti… Epäilen, ettei valtiaslohikäärme aio antaa itseään ja magiaansa vapaaehtoisesti”, Taenyathar sanoi lopulta. Nyt lohikäärme ei viitsinyt edes puhua, vaan käytti suoraan telepatiaa lähettäen jokaisen hyvin korostetun rauhallisesti sanotun sanansa jokaisen seurueen jäsenen mieleen. Jokainen niistä lohikäärmeistä hän oli tuntenut, osan läheisemmin, osan pinnallisemmin, mutta yhtä kaikkea - hän oli tuntenut näistä jokaisen. Hän ei kuitenkaan halunnut upota siihen aiheeseen, eikä kiinnittää koko seurueen huomiota siihen, sillä aihe oli ikävä, ja avasi vanhoja, vasta näin vuosituhansien jälkeen osittain arpeutuneita haavoja.
“Ajan miekka kykenee viemään magian surmaamaltaan kohteelta. Se oli viimeinen… silaus, mitä valmistuva Ajaton Sali tarvitsi toimiakseen kanavana jumalten ja kuolevaisten välillä… Viimeinen osa.”

“Ase on niin vaarallinen, että mitä harvempi tietää edes siitä, sitä turvallisempi paikka koko maailma on”, lohikäärme sanoi hiljaa pidettyään pienen, mutta kieltämättä hyvin painostavan tauon. Tuo puunrunkoon nojaava lohikäärmeen haltiahahmo näytti edelleen jäykistyneen paikalleen, kuin tämä keskustelu vaatisi edelleen suurta keskittymistä hahmon ylläpitämisessä. Oli selvää, ettei aihe ollut mikään kevyt puheenaihe.
“Miekan ainut päämäärä on päästä Ajattomaan Saliin. En näe, että ase aikoisi osallistua valtiaslohikäärmeen tuhoamiseen, sillä molemmat ovat jumalten käsialaa”, lohikäärme tuhahti hiljaa. “Tämä keskustelu ei siksi olisi kuulunut iltanuotion ääreen missään välissä”, tuo jatkoi vielä, edelleen puhuen suoraan jokaisen mieleen sillä hyvin etäisellä äänensävyllään, josta oli, harvinaista kyllä, havaittavissa jopa kaihoa, surua, ja ennen kaikkea padottuja tunteita, jotka vaikeuttivat lohikäärmeen keskittymistä tämän hahmon ylläpitämiseen. Aseesta olisi heille enemmän vaaraa kaiken magiansa kanssa, kuin mitä siitä olisi valtiaslohikäärmeelle tässä tilanteessa. Sitä paitsi, ei hän halunnut puhua asiasta.
“Olisin ennemminkin huolissani siitä, ettei miekka ole meidän hallussamme”, Taenyathar tuhahti vielä. Toki Llianjin voisi yrittää vakuuttaa valtiaslohikäärmeen siitä, että he voisivat tappaa tuon Ajan miekalla, mutta Taenyatharilla ei ollut aikomustakaan osallistua sellaiseen.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Historian havinaa leirinuotiolla

Post by Kide »

Ezram ei ollut tiennyt mitä odottaa Llianjinin suusta, mutta ei ainakaan tätä. Vanha haltia oli tosiaan maininnut näistä näyistään Ezramillekin kerran, ja Ezram nyökkäsi odottavasti Llianjinin katseelle. Llianijinin silloinen huoli ja epävarmuus olivat saaneet jopa Ezramin harkitsemaan, etteivät ne olleet vain väsyneen vanhuksen eläväisiä unia. Vaikka vain miekkaansa luottava soturi ei magiasta mitään ymmärtänytkään, eikä sen paremmin halunnutkaan ymmärtää, halusi hän nyt kuulla lisää. Sillä Llianjinin tiukentunut olemus näytti, että tällä kertaa kyse oli jostain vieläkin merkittävämmästä.

Ezram ei ollut lainkaan varma mitä ajatella Llianjinin ajatuksesta ja Taenyatharin vahvistuksesta, että jopa jumalat saattaisivat olla noiden näkyjen taustalla. Jossain muussa tilanteessa mies olisi varmasti nauranut, mutta tämä tilanne ei naurattanut. Ezram ei voinut kuvitellakaan, että jumalat jaksaisivat vaivautua tällaiseen salaperäisyyteen ja lähettämään muutaman kansalaisen hoitelemaan valtiaslohikäärmettä. Hehän olivat jumalia! Kyllähän heiltä tämän pitäisi helpommin hoitua sormia napsauttamalla. Mutta huvittuneisuuden sijaan Ezram tunsi vain kylmiä väreitä selässään.

Aina vain merkillisemmäksi tilanne muuttui, kun Llianjin jatkoi kertomustaan. Merkillistä ja hyvin merkittävää. Ezram hieroi lyhyttä partaansa Llianjinia ja sitten Taenyatharia hämmästyneenä tuijottaen. Muutama hiekanmuru varisi paksujen partakarvojen joukosta miehen housuille. Se olisi siis miekka, jolla lohikäärmeitä kukistettiin. Olkoonkin maaginen, mutta miekka kuitenkin. Ilo oivalluksesta jäi lyhyeksi, kun Ezram jäi odottamaan Taenyatharin vastausta vain huomatakseen ensimmäistä kertaa lohikäärmeen itsehillinnän pettäneen. Näky muodosta toiseen värähtävästä lohikäärmeestä oli mitä erikoisin, etenkin tässä etenevässä iltahämärässä. Ezramin oli vilkaistava ympärilleen varmistuakseen, ettei kukaan muu päässyt todistamaan tätä näkyä. Tosin jos joku olisikin nähnyt, näky olisi ollut ohi ennen kuin hän olisi ehtinyt silmiään hieraista ja jättänyt jälkeensä vain ajatuksen harhasta, joka kertoi olevan korkea aika mennä nukkumaan tai laittaa pullon korkki kiinni.
Näinköhän he olisivat koskaan saaneet tietää Ajan miekan mahdista, jollei jokin olisi sitä Llianjinille näyttänyt, Ezram pohti Taenyatharin nyt rauhoittunutta haltiahahmoa katsoessaan. Kunpa vain niihin näkyihin olisi luottaminen. Vaan jos näyt olivat totta, paljonko heidän kannatti enää luottaa oppaaseensa? Ezram muistutti itseään hetkestä vuorilla, jolloin Taenyathar oli suojellut heitä valtiaslohikäärmeeltä. Ehkä kuitenkaan nuo kaksi lohikäärmettä eivät olleet parhaimpia ystävyksiä.

Taenyatharin vastaus kaikui pian Ezramin mielessä, vaikka haltian huulet eivät liikkuneetkaan. Mies pyöräytti värähtävästi hartioitaan tätä outoa tunnetta inhoten. Aivan kuin joku olisi tunkeutunut hänen päänsä sisälle. Tavallaan, niinhän se olikin. Vaan pian lohikäärmeen kertoma unohdutti muut ajatukset. Tällä kertaa Taenyathar ei vaiennut tai peitellyt mitään, vaan kertoi loput Ajan miekan tarinasta. Ensin Ezram kuunteli Taenyatharia tuijottaen, mutta laski pian katseensa nuotioon yrittäen sisäistää lohikäärmeen sanoja. Vapaaehtoisia uhrautujia? Kanava jumaliin? Jälleen kerran tällaiset tarinat kuuluivat vanhasta miehestä paremmin lasten iltasatuihin, mutta kylmät väreet juoksentelivat hänen selässään silti itsepintaisesti. Mitä jos tämä kaikki olikin totta? Mihin he oikein olivat sekaantuneet?
Taenyatharin puhuessa jälleen miekasta ja valtiaslohikäärmeestä jumalten luomuksina, napsahti ruskeiden silmien katse hänen haltiahahmoonsa takaisin. Ensin jumalat yrittävät ohjata Llianjinia eteenpäin, kohti salia ja miekkaa, kohti valtiaslohikäärmeen tuhoa. Mutta toisessa hetkessä heidän oppaansa onkin jo sitä mieltä, ettei miekka heitä auta ollessaan jumalten käsialaa. Liian paljon ristiriitoja Ezramin mieleen, ja se näkyi miehen tuimasta katseesta.
"Sinun mielestäsi tämä keskustelu, tämä tieto, ei olisi ilmeisesti kuulunut meille ollenkaan. Ei nuotiolla eikä muuallakaan", Ezram puhahti vastaukseksi Taenyatharille tätä silmät viiruina tuijottaen. Ezram piti yksinkertaisuudesta. Hän luotti yksinkertaiseen. Hän halusi tietää ennen tehtäväänsä kaiken ja laatia suunnitelman eikä kerätä tiedonmurusia matkan varrelta valmistautumattomana. Sellaiset suunnitelmat johtivat vain tuhoon. Samoin kuin luottamuksen puute.
Ezram kääntyi, ilme hieman pehmeten, Llianjinin puoleen. "Kiitos, Llianjin." Kiitos istui hyvin harkitusti Ezramin suuhun, mutta tänään oli ehdottomasti sen aika. Hän todella oli kiitollinen Llianjinin paljastukselle. Ehkä tämä oli yksi askel eteenpäin luottamuksen rakentamisessa tässä ryhmässä – ainakin sen tavallisten jäsenten kesken.
User avatar
Arlin
Rakega
Posts: 105
Joined: Sat Sep 02, 2017 8:10 pm
Location: Karan

Re: Historian havinaa leirinuotiolla

Post by Arlin »

Lalfar kuunteli keskittyneenä vanhan haltian kertomusta jumalallisista näyistä ja unista. Vielä Phoebessa Lalfar olisi huokaissut pettyneen syvään Llianjinin mielipuolisille kommenteille. Samanlaisia tarinoita sai aina toisinaan kuunnella Phoeben alemman tason seuroissakin aivan tarpeeksi. Kuka tietää millaisia aineita Metiksestäkin saa. Mutta viimeaikaisten tapahtumien valossa puolhaltia ei nähnyt paljon syytä kyseenalaistaa Llianjinin mielenterveyttä. Melko hullulta se silti kuulosti, joten oli jopa ihan järkevää olla kertomatta siitä aikaisemmin. Jumalien osallisuudesta tapahtumiin he ovat kuulleet aikaisemminkin, mutta oli yllättävää, että he todella olisivat olleet yhteydessä heihin näin suoraan. Luulisi, että he olisivat vielä suoremmin vaikuttamassa tapahtumiin, jos vaikuttivat ollenkaan. Lalfar halusi tietää jumalien ajatuksista enemmän, mutta ei odottanut saavansa koskaan tietää tätä enempää.

Taenyatharin epäilyt vahvistivat myös näkyjen todenperäisyyden, vaikka tämäkään ei vaikuttanut tietävän asiasta kaikkea. Oli siksi yllättävää kuulla Llianjinin kertovan yksityiskohtaisemmin viimeisimmästä näystään. Matkan aikana Lalfarille oli tullut jonkinlainen ajatus Ajan miekan voimallisuudesta, mutta ei odottanut sen pystyvän kaatamaan lohikäärmeen. Ja miksi Taenyathar ei ollut kertonut tästä aiemmin? Pelkäsikö tämä kenties omaa henkeään? Olisi kenties hypokriittista Lalfarin väittää tätä pelkuriksi. Ei ollut kyseessä vain oma elämä, vaan myös muut lohikäärmeet olisivat vaarassa jonkun tietäessä aseen mahdin. Taenyatharin nyt väreilevä olemus ja kertomus, joka muuttui telepaattiseksi, sai Lalfarin vakuuttuneeksi asian ikävyydestä. Tilanteen täytyi siihen aikaan olla vakava useamman lohikäärmeen päättäessä antaa oman elämänsä vapaaehtoisesti pysäyttääkseen valtiaslohikäärmeen. Kaikeksi lisäksi Salia ja miekkaa ei edes käytetty, mikäli Taenyatharin aikaisempiin tarinoihin oli uskominen. Lalfarista oli jokseenkin outoa tuntea sääliä näin mahtavaa olentoa kohtaan, mutta sitä hän nyt tunsi.

"Kuinka herkästi olisit itse valmis kertomaan jotain, jos se toisi pienimmänkin mahdollisen riskin läheisillesi?" puolhaltia esitti vakavana kysymyksensä Ezramille. Lalfar tiesi, ettei ainakaan itse ottaisi sellaista riskiä kovinkaan herkästi. "Voin hyvin uskoa, että lohikäärmeitä ei ole tänä päivänä moni jäljellä", Lalfar lisäsi vilkaisten Taenyatharia päin. Lalfar ei tiennyt, kuinka läheisiä ketään heistä todellisuudessa oli Taenyatharia kohtaan, mutta uskoi lohikäärmeen pitävän niitä vähäisiä ainakin jonkinlaisessa arvossa, ettei haluaisi heidän vain katoavan silmiensä edessä.
Lakimies Firdorn | Katuvaras Lalfar
User avatar
Anlie
Posts: 194
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Historian havinaa leirinuotiolla

Post by Anlie »

Tässä matkassa ei ollut näemmä mitään suoraviivaista tai yksinkertaista, Ioachim ajatteli kuunnellessaan Llianjinin paljastusta näyistään. Io odotti matkatovereidensa puhkeavan tyytymättömiin tuhahduksiin ja epäuskoisiin kysymyksiin, mutta yhä kummallisemmaksi tilanne syveni, kun niitä ei tullutkaan. Pikemminkin kaiken kyseenalaistava Ezramkin näytti nyökkäävän haltialle. Taenyathar ei pitänyt näkyjä toteenkäyvinä ennustuksina, mutta näemmä jumalat olivat lohikäärmeen mielestä paljon sopivampi selitys asialle. Llianjin oli pitänyt johdatuksensa hyvin piilossa, tai sitten nämä enneunet olivat olleet vain helkkarin huonoja, ottaen huomioon missä tilanteessa he sillä hetkellä olivat. Eivätkö jumalat olisi voineet edes näyttää haltialle Miekan kantajan sijaintia tai jotakin muuta käytännöllistä?

Llianjinin kuitenkin jatkoi, eikä Io ollut enää uskoa korviaan. Io nyt ei alun perinkään ollut innostunut ajatuksesta että lohikäärme vain lukittaisiin jonnekin piiloon, odottamaan seuraavaa heräämistään, mutta nyt heillä voisi olla tilaisuus sen lopulliseen kukistamiseen, mikäli Llianjin unissa oli totuuden häivääkään. Joka tapauksessa se oli tieto mitä heillä ei taatusti olisi varaa jättää tutkimatta – kokeilematta – tarkemmin. Typertyneenä Ioachim nojasi taaksepäin käsivarsiinsa ja yritti sulattaa haltian puheita. Liikkeen myötä näytti hetken siltä kuin Taenyatharin hahmo olisi häivähtänyt todelliseen hahmoonsa ja sitten takaisin, ja Ion oli hieraistava silmiään varmistuakseen ettei väsymys tehnyt edelleen tepposiaan. Jokin lohikäärmeessä oli kuitenkin muuttunut, koska tämä jatkoikin hänen päänsä sisällä. Io vilkaisi varuillaan ympärilleen ettei heidän lähistölleen ollut eksynyt kyläläisiä kuuntelemaan, mikä selittäisi Taenyatharin äkillisen vaikenemisen, mutta nuotion luoman valopiirin ulkopuolella ei erottunut liikettä tai puista poikkeavia hahmoja. Hilliten halunsa raapia päänahkaansa, Io suki hermostuneena hiuksiaan yrittäen keskittyä muuttuneesen kommunikointitapaan, vaikka tunne lähenteli pikemminkin kallon kutittamista sisäpuolelta.
Taenyathar ei uskonut että miekalla tulisi olemaan osuutta valtiaslohikäärmeen kukistamisessa, mutta Iosta se kuulosti yhtä joutavalta höpinältä kuin jumalten tahdon pohtiminenkin. Typertyneisyys alkoi vähitellen poistua puuduttamasta hänen kehoaan ja tuttu jännitys palasi. Ezram kuulosti jälleen vihaiselta ja Lalfar yritti sanoillaan kaventaa kuilua, joka tuntui revenneen Llianjinin paljastuksen myötä lohikäärmeen ja heidän välilleen. Io ei ollut tullut edes ajatelleeksi että miekan voisi kääntää myös muita lohikäärmeitä kohtaan, mutta kuka sellaista nyt haluaisi, kun tähän asti ne olivat pysyneet hyvinkin omissa oloissaan. Jos he saisivat kukistettua valtiaslohikäärmeen, Ion puolesta Taenyathar voisi haudata kapistuksen vaikka takaisin Antezin uumeniin mikäli niin haluaisi.

”Olivat kenen käsialaa hyvänsä, etkö usko että miekalla voisi sitä hirviötä tappaa?” Ioachim siirsi katseensa Lalfarista Taenyathariin, yrittäen olla kuulostamatta kovin epäkunnioittavalta puolhaltian toteamuksen jälkeen. ”Jos meillä on tilaisuus päästä siitä eroon varmasti ja lopullisesti, miksi emme käyttäisi sitä? Jos löydämme miekan, eihän se tiedä ketä me sillä osoitamme”, tavallisesti nuorukainen olisi naurahtanut sanojensa päätteeksi, mutta kerrankin äänestä kuulsi läpi epävarmuus. Tällainen jahkaaminen jumalten johdatuksesta ja miekkojen aikomuksista kävi yli Ion ymmäryksen, eikä hän jaksanut uskoa että asiat todellisuudessa olivat niin monimutkaisia, kuin miten ne nyt esitettiin.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Historian havinaa leirinuotiolla

Post by Kuparirapu »

Llianjinin ilme ei heltynyt Taenyatharin vastauksen edessä, ei edes silloin kun lohikäärmeen ulkomuoto paljasti sisäisen myllerryksen jonka hänen kysymyksensä oli aiheuttanut. Eikä vanha haltia voinut olla toteamatta mielensä kautta suoraan lohikäärmeelle sanoja:
"Henkilö joka haparoi pimeässä, tarttuu mihin tahansa sijaan jonka hänen kätensä löytää. Nämä ovat vaarallisia tietoja, jos ne joutuvat vääriin käsiin. Mutta eikö jokainen meistä ole osoittanut teoillaan ja valinnoillaan itsensä sellaisten epäilyjen ulkopuolelle?"

Llianjin ei ollut odottanut, kuinka paljon hän arvosti Ezramin osoittamaa tukea ja vastasi tälle kiitollisesti nyökäten.
"Jos läheiseni olisi uhkaamassa tuhansien muiden henkeä, niin valinnan ei pitäisi olla vaikea," Llianjin pisti väliin, ennen kuin Ezram ehti lausua mahdollista vastaustaan Lalfarille. Mahtoivatko haltianaisen sanat heijastaa epäilystä, joka oli syntynty ryhmän aiemman keskustelun pohjalta? Jos näin oli, Llianjin toivoi Lalfarin osaavan asettaa asiat ennen pitkää tärkeysjärjestykseen.
Nuori Io lausui ääneen juuri sen, mitä vanha haltia oli itse ajatellut, ja Llianjin osoitti tämän viitaten painokkaasti ihmisnuorukaista kohti.
"Juuri noin olen itsekin pohtinut. Kuten sanottua, me voimme tehdä johtopäätöksiä vain sen pohjalta mitä olemme nähneet ja mitä meille on kerrottu. Ja luulen puhuvani kaikkien puolesta, kun sanon että Valtiaslohikäärme näyttää pelkältä raivoavalta pedolta, jonka kanssa ei ole mahdollista neuvotella. Mikäli meillä on olemassa mahdollisuus, jolla voimme vaivuttaa se uudelleen horteeseen henkiä menettämättä, olen toki avoin kuuntelemaan. Mutta miekan avulla olisi mahdollista varmistaa, ettei tämä tilanne toistu enää ikinä toista kertaa."
Llianjinin äänessä oli hienoinen haastava nuotti, kun hän vielä lopuksi pamautti:
"Tämä ongelma on tullut meidän ratkaistavaksemme. Mikäli kaiken takana oleva tahot ovat tyytymättömiä, he voivat yrittää tehdä itse parempaa jälkeä."
Llianjinin pistävä toteamus oli suunnattu enemmän kaiken takana hääriville Jumalille, joita Taenyathar tuossa hetkessä edusti olemuksellaan. Vanhasta haltiasta tuntui kohtuuttomalta, että heidän odotettiin onnistuvan, kun Jumalat itse tyytyivät seuraamaan kaikkea vain sivusta.
"Mutta, palataksemme takaisin tärkeimpään kysymykseen käsissämme; olemmeko yksimielisiä että paras johtolankamme on matkata tähän haltiakylään ja yrittää löytää sieltä lisää tietoa Ajattoman Salin olinpaikasta?"
Tinanja
Rakega
Posts: 979
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Historian havinaa leirinuotiolla

Post by Tinanja »

“Ihmiset ja ihmisenkaltaiset tuntien joku teistä olisi lipsauttanut sen suustaan jollekulle, jolle se ei kuulu, kun olemme matkalla jossain, missä on muitakin… Saati, miten moni lohikäärme niistä harvoistakin olisi silloin vaarassa?” Taenyathar huomautti pistävästi Ezramille. Hän oli erittäin tietoinen, että oli lohikäärme, eikä epäillyt miekan yrittävän kertoa sitä samaa asiaa sille, kuka ikinä sitä kantoikaan. Eikä lohikäärme halunnut saada miekasta selkäänsä - eikä aiheuttaa sitä samaa riskiä kenellekään toiselle lohikäärmeelle. Ezramin kiitoksen Llianjinille tuo ohitti kokonaan, mutta se sai hetkeksi lohikäärmeen huomion kääntymään takaisin tuohon vanhaan haltiaan ja siihen, miksi jumalat olivat tuolla tavoin ilmaisseet asiansa? Ehkä tässä oli takana jälleen Salinjen ja Dezijarin kilpailua ennemmin kuin Salinje, joka tuntui olleen todennäköisempi jumala aiempien näkyjen takana? Lalfarin avatessa suunsa Taenyathar kääntyi katsomaan tätä ja nyökkäsi lyhyesti. Tuolla oli sanoissaan hyväksyttävä huomio tässä keskustelussa. Hän epäili, että lohikäärmeiden lukumäärä oli laskettavissa kymmenissä satojen sijaan, mutta sitä oli turha sanoa ääneen. Se ei kuulunut tähän keskusteluun, eikä lohikäärme uskonut sen tuovan keskusteluun mitään lisäarvoa - eikä se kuuluisi noiden korville, jos sitä ei erityisemmin kyseltäisi.

Iochimin kysymykseen siitä, etteikö lohikäärme uskonut, että miekalla voisi tappaa tuo uskoi vastanneensa jo aiempien sanojensa myötä. Silti lohikäärme käänsi katseensa takaisin nuoreen seurueen jäseneeseen hetkeksi.
“Varmasti Ajan miekkalla voi tappaa… lohikäärmeenkin. Eri asia, onko tässä seurueessa ketään, joka pääsee edes lähelle valtiaslohikäärmettä ajatellakseen sen surmaamista”, Taenyathar totesi sitten hiljaa, kieltämättä mitäänsanomattomalla äänensävyllä. “Ajan miekalla on oma tahto, olen melko varma että asekin tietää, ketä se osoittaa. Sen tavoite on päästä takaisin Ajattomaan Saliin, ja se tekee sen ilmeisesti keinolla millä hyvänsä”, lohikäärme tarkensi sitten pienen tuhahduksen saattelemana. “Sitä paitsi, valtiaslohikäärme on jumalten käsin luoma, joten onko Ajan Miekka edes riittävän voimakas olennon surmaamista varten?” tuo mietti vielä ääneen pienen tuhahduksen saattelemana.
“Kuten olemme huomanneet, myös teidän seurueellanne on salaisuuksia”, lohikäärme huomautti katseen nyt osuessa Lalfariin, kun Llianjin huomautti että seurue olisi teoillaan jo osoittanut sitoutumisensa tätä tehtävää varten. Vaikka sanoissa ja sävyssä ei välttämättä ollutkaan mitään syyttävää, oli selvää että Taenyatharin ja seurueen välissä oli lohikäärmeen mielestä edelleen railo luottamuksen saavuttamisen osalta. Sitä paitsi, Taenyathar oli melko varma sen riittävän tuon vanhemman haltian takaisin piikittelyyn - lohikäärme ei pitänyt lainkaan siitä, miten syyttävällä sävyllä haltia oli liikenteessä.

“Minusta miekka tulisi olla Ajattoman Salin hallintaa varten, ei lohikäärmeensurmaa varten, ja sitä tämänkin seurueen olisi tavoiteltava. Se on paras mahdollisuutemme päättää tämä. Mutta, Ajaton sali tehtiin ainakin jumalten kanssa kommunikointia varten… Mutta se vaatii Ajan miekan, jotta se voi edes toimia”, Taenyathar lopetti vielä Llianjinin puhuessa niin naiivisti siitä, että se kuulosti lähes ajattelemattomalta. Yleensä niin mitäänsanomattomasta äänensävystä kuului nyt tietynlainen kylmyys ja päättäväisyys, kun tuon silmät katsoivat jokaista seurueen jäsentä tiukasti vuorollaan.
“Chadusin mainitsema kylä on mielestäni paras johtolanka Salin sijainnin määrittämiseksi ja matkan seuraavaksi kohteeksi.”

“Tämä kylä on kieltämättä kiinnostuksen kohde”, Aleo puuttui viimein keskusteluun, kun Taenyathar oli hiljentynyt pitkien puheenvuorojensa jälkeen. Lohikäärmeen sanoista todennäköisesti lähes jokainen oli kirjattu haltian muistikirjaan, ennen kuin tämä kohotti katseensa viimein muuhunkin seurueeseen. Jumalten läsnäolo oli kunnioitettavaa, ja ehkä näyillä oli jokin sivuvaikutus, jota nämä eivät kunnialliselle Atlashaltialle halunneet aiheuttaa, ja siksi valinneet tuon jo elämänsä ehtoopuolella olevan haltian? No, parempi se kuin hän, mies ajatteli ja pyöritteli hitain liikkein kynää pitkien sormiensa välissä nojautuen vähän taaksepäin suoristautuakseen ja näyttääkseen pidemmältä, mitä oikeasti oli.
“Mutta olen varma, että kyseessä ei ole mikään… oikea Atlashaltioiden kylä”, tämä huomautti vielä - se tästä vielä puuttuisikin, kun tämä pahainen “sankarikin” oli ollut jätti Atlashaltian sijaan. Oli hyvä huomauttaa tuosta, etteivät nuo muut ajattelisi mitään omiaan siitä, mitä Altashaltiat olivat ja edustivat.
User avatar
Kide
Posts: 771
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Historian havinaa leirinuotiolla

Post by Kide »

Taenyatharin vastaukselle Ezram puuskahti ja hieraisi kärsimättömästi kasvojaan. Jos tuo lisko luotti heihin näin vähän, miksi vetää heitä mukanaan maan toiselle laidalle? Miksei hoitaa hommaa omiensa kanssa jättiläinen rinnallaan, jos heidän ryhmänsä kerran oli niin kelvoton totuudelle? Ezram ei ehtinyt vastaamaan Taenyatharille naisäänen puuttuessa puheeseen. Ehkä hyvä niin.
Miehen ilme synkkeni entisestään hänen kääntäessään katseensa hitaasti Lalfariin. Llianjin ehti kuitenkin tuikata omat sanansa heidän väliinsä, ja Ezram tyytyi murahtamaan vanhan haltian sanoille myöntävästi eikä päästänytkään suustaan pitkää, pettynyttä huokausta enempää Lalfaria kohti. Mitäpä varasteleva tyttönen muuta ymmärtäisikään kuin oman etunsa. Suuremman kuvan hahmottaminen vaati suurempia vuosia ja jotain muuta kuin yksinäistä selviytymistä.

Ioachimissa näkyi hämmästyttävän vähän merkkejä epäuskosta tätä näkyjen ja jumalten outoa punosta kohtaan ja Lalfarissa vielä vähemmän, vaikka saattoi olla, että molemmat kuulivat asiasta ensimmäistä kertaa vasta nyt. Olivatko jumalat näkyjen selityksenä, tai tuollaisten johdattelevien unien normaalius ylipäätään, muista niin paljon helpommin nieleksittävää kuin hänestä? Ezramilla oli ollut viikkoja aikaa pureksia Llianjinin kertomaa ja siltikään hän ei tiennyt mihin uskoa. Hän oli vain päättänyt uskoa Llianjiniin ja jättää loput muiden, enemmän tällaisista asioista ymmärtävien murheeksi. He eivät ehkä Llianjinin kanssa ajatelleet samalla tavalla kaikesta, mutta tarpeeksi samansuuntaisesti, jotta Ezram saattoi sanoa jollain tapaa luottavansa tuohon vanhaan haltiaan. Tuon sormenpäistä kipinöivästä magiasta huolimatta.
Joka tapauksessa Ioachim tarttui suoraan asian ytimeen muuhun puuttumatta, kunnioitettavan yksiselitteisesti kuin muulla ei olisi väliä ollutkaan. Tiukasti parasta mahdollista päämäärää kohti, ja sitä Ezram arvosti. Myös häntä kiehtoi miekka ja sen mahdollisuudet lopullisempiin ratkaisuihin valtiaslohikäärmeen suhteen. Jos asia voitiin hoitaa kerralla loppuun asti, miksi jättää se odottamaan ja seuraavien huono-onnisten ongelmaksi? Samaa mieltä vaikutti olevan Llianjin, mutta Taenyathar hankasi edelleen vastaan. Aivan kuin tuolla lohikäärmeellä olisi ollut aivan omat suunnitelmansa sen sijaan, että he toimisivat niin kuin koko Ceresille olisi parasta.
Kunhan vain Ezram saisi hetken aikaa ilman tuota haltiaksi naamioitunutta liskoa ja hänen kykyään tunkeutua heidän mieliinsä, hänen täytyisi puhua Llianjinin kanssa kahden.

Ezram, lohikäärmeensurmaaja. Ajatus vain putkahti vanhan sotilaan mieleen Taenyatharin puhuessa. Se ei olisi huonoin tapa jättää tätä maailmaa, vaikka mies olikin matkapäivä toiselta alkanut arvostamaan enemmän ja enemmän Dioneen jäänyttä tavallisen yksinkertaista elämäänsä. Jättäen haaveilut sikseen Ezramin oli oltava samaa mieltä Taenyatharin kanssa siinä, ettei hänkään tiennyt miten heistä kukaan pääsisi sellaisen jättiläismäisen otuksen lähelle, saatika saisi miekkaa upotettua sen suomuista läpi. Olipa ase kuinka maaginen tahansa. Ehkä Taenyathar ei ollut aivan väärässä siinä, että heidän ainoa realistinen mahdollisuutensa saattaisi olla sen hirviön vangitseminen uudelleen. Mutta se ei tarkoittanut sitä, etteikö ollut väärin pimittää heiltä koko totuus, kaikki mahdollisuudet, niin olemattomia kuin ne olivatkin.
Ajaton Sali oli tehty jumalten kanssa kommunikointiin? Kuinka monta kysymystä Ezramilla olisikaan ollut Taenyatharin jatkaessa, mutta niihin tuskin oli vastauksia, ainakaan ymmärrettäviä sellaisia. Ja lopulta, halusiko Ezram edes ymmärtää?

"Meillä ei taida olla hirveästi valinnanvaraa näissä johtolangoissamme", Ezram kuittasi kuivasti seuraavan päivän suunnitelmiin. Tuli mitä tuli, sinne kai heidän olisi tästä jatkettava, vallitsevasta ilmapiiristä huolimatta.
Yllättäen Aleo liittyi puheeseen, kuinkas muutenkaan kuin keskusteltaessa hänen kansastaan. Ezram muistutti itseään katsomaan kylän sijaan Aleon ilmettä, kun he sinne saapuivat. Se voisi olla vähintäänkin sen kylän arvoinen näky. Ehkä sitä odottaessa huominen vaellus sujuisikin joutuisammin. Varsinkin, jos hän lyöttäytyisi matkan ajaksi Ioachimin rinnalle. Ehkä he voisivat yhdessä kuvitella parhaita tapoja miten ja mihin sitä petoa iskisivät. Ja miltä näyttäisi saatika tuntuisi, kun valtiaslohikäärme kaatuisi yhdestä miekan iskusta.
User avatar
Anlie
Posts: 194
Joined: Sat Feb 17, 2018 5:15 pm

Re: Historian havinaa leirinuotiolla

Post by Anlie »

Vanhan haltian sanat eivät olleetkaan toruvat ja vähättelevät, Ioachim huomasi nyökyttelevänsä painokkaasti Llianjinin sanojen tueksi. Taenyatharin katse ja väritön vastaus kuitenkin liensi nuorukaisen intoa, olihan tuo oikeassa sen suhteen että edes iskuetäisyydelle pääseminen tuottaisi varmasti omat haasteensa. Lohikäärme tuhahteli ajatukselle että miekka edes suostuisi kääntymään jumalten luomaa olentoa vastaan, mutta Iosta sanat alkoivat lähennellä Aleon höpinöitä. Ajattelevia miekkoja, jumalten luoma olento ja jumalten johdattama haltia – kuka tässä nyt sitten oli oikeassa? Jos jumalilla oli tähän soppaan osuutta, voisivat ne pian päättää puolensa.

Mutta ehkä sekin kävisi pian selkeämmäksi, jos he vain löytäisivät Miekan ja Salin, kuten Taenyatharin mielestä paras lähestymistapa koko ongelmaan olisi. Mitä tuli jumalten kanssa puhumiseen, se ei kuulostanut Iolta joltakin mitä tavallisten kuolevaisten tulisi tehdä ollenkaan. Taenyathar voisi vaihtaa kuulumisensa kun tämän sukulaisesta olisi päästy eroon.

Keskustelu kääntyi heidän seuraavaan määränpäähänsä, josta yllättäen Aleokin ilmaisi mielipiteensä. Io olisi halunnut kysyä millainen oli oikea Atlashaltioiden kylä, mutta epäili että ei saisi vastausta kysymykseensä ennen kuin sellainen oli tai ei ollut heidän edessään, joten hän piti suunsa kiinni. Sen sijaan Ioachim kohautti olkapäitään: ”On se varmasti järkevämpi kohde kuin metsän haravointi sokkona”.
Kuparirapu
Rakuza
Posts: 652
Joined: Mon Sep 04, 2017 8:30 pm

Re: Historian havinaa leirinuotiolla

Post by Kuparirapu »

Llianjin läpsäytti kämmenensä kevyesti yhteen, ja sanoi:
"Se on siis päätetty. Lähtö on siis huomenna aamusta, heti kunhan olemme täyttäneet ruokavaramme ja valmistelleet muut varusteet."
Vanha haltia katsoi vielä kertaalleen nuotion ympäri, ja pisti kyllä merkille ilmassa yhä leijuvan epätietoisuuden auran. He kaikki tunsivat olevansa mahdollisten vastausten ja lopullisten valintojen kynnyksellä. Mutta epäluuloisuutta ja kysymyksiä oli yhä niin paljon, että kukaan ei osannut odottaa mitä heidän matkansa päässä mahtaisi odottaa. Tai mihin se edes heidät veisi.
"Sitten kun olemme löytäneet tämän haltiakylän, olemme varmasti saaneet lisää vastauksia eteemme," Llianjin lisäsi, vakavasti mutta yrittäen sanoillaan ohjata kaikkien ajatuksia eteenpäin, jotta ne eivät jämähtäneet nykyhetken ongelmiin.
Vanha haltia oli myös itse huomannut katsovansa taaksepäin kaikkia niitä maileja, jotka he olivat taivaltaneet. Vaikka hän oli haastanut mahdollisuudella että jumalat saisivat etsiä jotkut muut tähän tehtävän, sisimmässään hän tiesi ettei voisi jättää kaikkea enää näin pitkän ajan jälkeen kesken. Tietyn rajan jälkeen sitä omistautui asialle, jonka kanssa oli paininut, oli se sitten epämiellyttävä tai ei. Ja niin Llianjinista tuntui että ainoa suunta tästä olisi eteenpäin. Aina eteenpäin.

//Erinomaista. Sivujuonta jatketaan seuraavan pelin puitteissa//
Locked