Samaan aikaan toisella puolella maata
Posted: Thu Sep 07, 2017 8:39 am
// Tämä on ylläpidon kirjoittama/suunnittelema kokonaisuus, joka etenee sivujuonen kanssa samalla aikajanalla. Tämän kokouksen tapahtumat sijoittuvat lähelle Harjavan Kievarin tapahtumia sivujuonen alussa. Tapahtumat tapahtuvat Dionen pohjoispuolella, rannikolla sijaitsevaan armeijan tukikohtaan, ja osallisina ovat Ceresin mantereen armeijan johtohenkilöt.
Ja tässä ensimmäinen osa tästä kokonaisuudesta.
~*~
Elasha Oladan
Pitkänhuiskea, punahiuksinen nainen ei näyttänyt kuuluvan lainkaan armeijan alueelle astellessaan kovaksitallattua tietä pitkin kauemmas linnoituksen päärakennuksesta, suuresta ja mahtavasta tornista, joka kruunasi koko linnoituksen. Sen korkeassa lipputangossa komeili hitain liikkein edestakaisin oleva punaisen ja kullan värein koristeltu lippu, jonka keskellä komeilee silhuetti. Tuon naisen sormissa välkähtelivät sormukset, tuon kaulassa suuri amuletti, kun tämä käveli pitkin askelin linnan muureja kohden.
“Rakuza Oladan!” armeijan kuluneeseen uniformuun pukeutunut lähetti juoksi linnoituksen keskiosista tuota punertavahiuksista naista. Lähetti, nuori mies, oli hieman hengästynyt ja haroi tummia hiuksiaan hidastaessaan vauhtinsa juoksusta ensin hölkäksi ja siitä lopulta kävelyksi saavuttaesaan naisen. “Rakega Tracar käski toimittaa tämän teille välittömästi”, lähetti sanoi sitten painaen päätään alaspäin kumarruksen alun merkiksi. Nuorukainen kuitenkin kohotti katseensa varovasti edellään olevaan naiseen, joka pysähtyi ja kääntyi kannoillaan.
Lähettinuorukainen värähti hieman itseään vain vähän pidemmän naisen edessä. “Rakega Tracar lähetti tämän teille, ja sanoi sen olevan kiireellistä”, lähetti kumarsi syvään, otsa melkein maata hipoen samalla, kun ojensi rakuzan sinetillä varustettua kirjekääröä puhuttelemaansa rakuzaa kohden.
Elasha huokaisi syvään, katsoen arvioiden tuota lähettiä, jota ei muistanut aiemmin nähneensä. Sinetti kuitenkin oli aidon oloinen, joten nainen kurottautui sormuksien ja rannekorujen koristelemalla kädellään, huolitellulla ja yksinkertaisella liikkeellä. “Kiitos”, Elasha sanoi matalan täyteläisellä äänellään. “Voit jatkaa matkaasi”, tämä jatkoi lähetin kohottua kumarruksestaan, ja miehen katseen jäätyä katsomaan häntä turhan pitkäksi aikaa. Rakuzalla ei ollut kiinnostusta lähteä tapaamaan Maeron Tracaria, mutta tuo ei lähettänyt sinetillään varustettuja kirjeitä ellei halunnut tavata.
Lähtiessään pitkin, sulavin askelin astelemaan takaisin linnaa kohden, Elasha mursi sinetin tottunein, hallituin liikkein, ja tuhahti nähdessään rakegan kirjoittaman viestin. Sen sanoma oli selvä: Rakega Maeron Tracar halusi jokaisen rakuzoistaan kokoukseen välittömästi.
Thanal Valris
Matka linnakkeelle tuntui harmillisen pitkältä sinä päivänä. Oli yleisesti tiedossa, ettei rennosti suoriin housuihin ja mukavaan tunikaan pukeutunut mies ollut astunut virkaansa vapaaehtoisesti. Huotraan työnnetty miekka keinui askelten määräämässä tahdissa keinuvin, hitain liikkein miehen lepuuttaessa kättään sen kahvalla. Thanal Valris olisi voinut olla asunsa ja olemuksensa perusteella kuka tahansa armeijan alemmilta arvoasteikoilta. Tuon kiinni olevat hiukset yrittivät päästä vapaaksi nahkanauhalta, joka niitä sitoi, ja miehen kapeita kasvoja korostava lyhyt parta näytti siltä, että se pitäisi siistiä. Miehen kuluneet saappaat olivat nyt pölyn ja lian peittämät tämän harppoessa linnalle johtavaa tietä pitkin eteenpäin. Linnan kuluneet muurit, korkealle kohoava keskustorni ja suuret portit, jotka olivat normaaliin tapaansa auki näin päivisin sallien estottoman kulun linnanpihalle.
Ihmismiehelle avattiin ovi tämän saapuessa linnan ovelle, ja pian tuo astuikin tornin ylimpiin kerroksiin johtaviin portaisiin. Linna oli näin läheltä katsottuna vielä suuremman ja vaikutusvaltaisemman näköinen, mitä se kauempaa nähtynä oli. Läheltä katsottuna siinä näki myös sen iän, kuluneet ja säänpiiskaamat kivet seinissä, paikoittain korjatut ovet, uusitut ovet, jotka eivät istuneet ikivanhaan linnaan kovin siististi näyttäessään liian uusilta muuhun rakennukseen nähden.
Viesti yhdeltä hänen alaisuudessaan toimivalta lähetiltä oli tullut kaiken lisäksi huonoon aikaan: Thanal olisi halunnut vielä jatkaa itse harjoituksien pitämistä ja joukkojensa kouluttamista sen sijaan, että hänen tulisi hoitaa jotakin virallisia asioita pois tieltä. Kokous kuitenkin olisi aivan yhtä turha kuin ne kymmenet aiemmatkin kokoukset, joissa hän oli joutunut asemansa vuoksi vierailemaan. Ajalla olisi ollut parempaakin käyttöä.
Nyt kuitenkin Thanal Valris astui hitaasti suureen, turhantärkeältä näyttävään kokoushuoneeseen.
Zaos Farrith
Kauniisti, tasaisesti ritarin harteilta laskeutuva, täyteläisen punainen viitta erottui muutoin niin tasavärisistä joukoista sekä kivisistä, harmahtavista muureista sekä rakennuksista kauniina väriläikkänä. Sen kantaja oli viittansa alla pukeutunut erittäin siististi, yksinkertaisesti. Vaatteiden siisteys, kalleus ja jokainen pienikin yksityiskohta asussa muodostivat huolitellun ja erittäin tärkeän näköisen olemuksen. Vaaleat, pitkät hiukset heiluivat hitaasti tuulessa, kun Zaos Farrith asteli kohti linnaa.
Hän oli muiden tapaan saanut lähetiltä viestin, jonka mukaan rakega Maeron Tracar halusi tavata hänet ja muut rakuzat kiireellisellä aikataululla. Zaosin askeleet olivat pitkät, tämän ryhti oli suora ja mies kantoi itsensä ylpeydellä, jota melkein saattoi saattaisi sanoa kopeudeksi. Kapeilla kasvoilla Zaos kantoi pehmeää, jopa lempeää hymyä, kun hän asteli kohti linnaketta.
“Neiti Oladan”, Elasha kääntyi hitaasti kuullessaan nimensä. “Zaos Farrith, sinun niin ihanasta äänestäsi ei voi erehtyä”, nainen sanoi hymyillen hieman. Oli mahdotonta sanoa, oliko hymy näytelty vai aito, mutta Zaosin kapeille kasvoille se nosti pienen hymyn miehen ojentaessa kätensä toisella rakuzalle. Elasha laski hitaasti oman kätensä Zaosin käden päälle ja antoi tämän lähteä saattamaan itseään kohti kokoussalia. “Ja te, neiti Oladan, olette aina yhtä kohtelias”, Zaos sanoi hymyillen kohteliaasti, nyökäten samalla lyhyesti tuolle toiselle rakuzalle.
Gaelin Cranor & Arlenjo Naenelis
“Gaelin!” punahiuksinen, kalpeaihoinen Rheanhaltiamies otti muutaman juoksevan askeleen saadakseen kiinni edellään tasaisin askelin astelevan, kahta hevosta taluttavan miehen, joka ei näyttänyt letkauttavan korvaansakaan kuulemalle kirkkaalle miesäänelle, vaikka tasan tarkkaan tunnistikin tämän aina niin positiiviselta ja aktiiviselta vaikuttavan äänensävyn, olemuksen. Gaelin Cranor, ratsuväen rakuza saattoi jo nähdä ajatuksissaan takaansa tulevan miehen, jonka punainen, ohut letti heilui tuon askelten tahdissa, kun tämä kävelisi pitkin askelin kohti häntä ja hänen ratsujaan. “Tracar käski meidät kokoukseen”, Arlenjo Naenelis hidasti hieman askeleitaan saavuttaessaan paremmin edellään, hevosten välissä astelevan rotevan miehen.
“Nyt välittömästikö?” Gaelin vilkaisi olkansa yli vain nähdäkseen sekalaisiin varusteisiin pukeutuneen Rheanhaltian, jonka mieleen tuntui mahtuvan vain maan palveleminen, ja aseensa käsittelytaitojen paremmaksi hierominen. “Jep, juuri nyt, välittömästi”, nopeasti puhuvan haltian sanoista sai vain hyvin valistuneella arviolla selville, mitä tämä sanoi. Gaelin huokaisi syvään. “Hän olisi voinut lähettää lähetin sinun sijastasi tänne”, Gaelin sanoi ja kurottautui avaamaan aitauksen portin. Hän päästi pian molemmat ratsut vapaaksi laudoista tehtyyn, suureen aitaukseen muiden hevosten kanssa.
“Lähetti ei löytänyt sinua”, Arlenjo vastasi Gaelinin kääntyessä katsomaan häntä, kun tuo oli laittanut aitauksen portin kiinni. “Ehkä minä en halunnut, että lähetti löytää minut. Tietääkseni minun ei ollut edes tänään tarkoitus olla linnalla”, Gaelin vastasi ja sai Arlenjon naurahtamaan. “Ja sili sinä olet täällä. Tule, mennään. Ei pidetä muita odottamassa meitä”, haltia viittasi kädellään Gaelinia seuraamaan itseään, ja lähti siinä samalla astelemaan pitkin askelin linnaa kohden.
Ja tässä ensimmäinen osa tästä kokonaisuudesta.
~*~
Elasha Oladan
Pitkänhuiskea, punahiuksinen nainen ei näyttänyt kuuluvan lainkaan armeijan alueelle astellessaan kovaksitallattua tietä pitkin kauemmas linnoituksen päärakennuksesta, suuresta ja mahtavasta tornista, joka kruunasi koko linnoituksen. Sen korkeassa lipputangossa komeili hitain liikkein edestakaisin oleva punaisen ja kullan värein koristeltu lippu, jonka keskellä komeilee silhuetti. Tuon naisen sormissa välkähtelivät sormukset, tuon kaulassa suuri amuletti, kun tämä käveli pitkin askelin linnan muureja kohden.
“Rakuza Oladan!” armeijan kuluneeseen uniformuun pukeutunut lähetti juoksi linnoituksen keskiosista tuota punertavahiuksista naista. Lähetti, nuori mies, oli hieman hengästynyt ja haroi tummia hiuksiaan hidastaessaan vauhtinsa juoksusta ensin hölkäksi ja siitä lopulta kävelyksi saavuttaesaan naisen. “Rakega Tracar käski toimittaa tämän teille välittömästi”, lähetti sanoi sitten painaen päätään alaspäin kumarruksen alun merkiksi. Nuorukainen kuitenkin kohotti katseensa varovasti edellään olevaan naiseen, joka pysähtyi ja kääntyi kannoillaan.
Lähettinuorukainen värähti hieman itseään vain vähän pidemmän naisen edessä. “Rakega Tracar lähetti tämän teille, ja sanoi sen olevan kiireellistä”, lähetti kumarsi syvään, otsa melkein maata hipoen samalla, kun ojensi rakuzan sinetillä varustettua kirjekääröä puhuttelemaansa rakuzaa kohden.
Elasha huokaisi syvään, katsoen arvioiden tuota lähettiä, jota ei muistanut aiemmin nähneensä. Sinetti kuitenkin oli aidon oloinen, joten nainen kurottautui sormuksien ja rannekorujen koristelemalla kädellään, huolitellulla ja yksinkertaisella liikkeellä. “Kiitos”, Elasha sanoi matalan täyteläisellä äänellään. “Voit jatkaa matkaasi”, tämä jatkoi lähetin kohottua kumarruksestaan, ja miehen katseen jäätyä katsomaan häntä turhan pitkäksi aikaa. Rakuzalla ei ollut kiinnostusta lähteä tapaamaan Maeron Tracaria, mutta tuo ei lähettänyt sinetillään varustettuja kirjeitä ellei halunnut tavata.
Lähtiessään pitkin, sulavin askelin astelemaan takaisin linnaa kohden, Elasha mursi sinetin tottunein, hallituin liikkein, ja tuhahti nähdessään rakegan kirjoittaman viestin. Sen sanoma oli selvä: Rakega Maeron Tracar halusi jokaisen rakuzoistaan kokoukseen välittömästi.
Thanal Valris
Matka linnakkeelle tuntui harmillisen pitkältä sinä päivänä. Oli yleisesti tiedossa, ettei rennosti suoriin housuihin ja mukavaan tunikaan pukeutunut mies ollut astunut virkaansa vapaaehtoisesti. Huotraan työnnetty miekka keinui askelten määräämässä tahdissa keinuvin, hitain liikkein miehen lepuuttaessa kättään sen kahvalla. Thanal Valris olisi voinut olla asunsa ja olemuksensa perusteella kuka tahansa armeijan alemmilta arvoasteikoilta. Tuon kiinni olevat hiukset yrittivät päästä vapaaksi nahkanauhalta, joka niitä sitoi, ja miehen kapeita kasvoja korostava lyhyt parta näytti siltä, että se pitäisi siistiä. Miehen kuluneet saappaat olivat nyt pölyn ja lian peittämät tämän harppoessa linnalle johtavaa tietä pitkin eteenpäin. Linnan kuluneet muurit, korkealle kohoava keskustorni ja suuret portit, jotka olivat normaaliin tapaansa auki näin päivisin sallien estottoman kulun linnanpihalle.
Ihmismiehelle avattiin ovi tämän saapuessa linnan ovelle, ja pian tuo astuikin tornin ylimpiin kerroksiin johtaviin portaisiin. Linna oli näin läheltä katsottuna vielä suuremman ja vaikutusvaltaisemman näköinen, mitä se kauempaa nähtynä oli. Läheltä katsottuna siinä näki myös sen iän, kuluneet ja säänpiiskaamat kivet seinissä, paikoittain korjatut ovet, uusitut ovet, jotka eivät istuneet ikivanhaan linnaan kovin siististi näyttäessään liian uusilta muuhun rakennukseen nähden.
Viesti yhdeltä hänen alaisuudessaan toimivalta lähetiltä oli tullut kaiken lisäksi huonoon aikaan: Thanal olisi halunnut vielä jatkaa itse harjoituksien pitämistä ja joukkojensa kouluttamista sen sijaan, että hänen tulisi hoitaa jotakin virallisia asioita pois tieltä. Kokous kuitenkin olisi aivan yhtä turha kuin ne kymmenet aiemmatkin kokoukset, joissa hän oli joutunut asemansa vuoksi vierailemaan. Ajalla olisi ollut parempaakin käyttöä.
Nyt kuitenkin Thanal Valris astui hitaasti suureen, turhantärkeältä näyttävään kokoushuoneeseen.
Zaos Farrith
Kauniisti, tasaisesti ritarin harteilta laskeutuva, täyteläisen punainen viitta erottui muutoin niin tasavärisistä joukoista sekä kivisistä, harmahtavista muureista sekä rakennuksista kauniina väriläikkänä. Sen kantaja oli viittansa alla pukeutunut erittäin siististi, yksinkertaisesti. Vaatteiden siisteys, kalleus ja jokainen pienikin yksityiskohta asussa muodostivat huolitellun ja erittäin tärkeän näköisen olemuksen. Vaaleat, pitkät hiukset heiluivat hitaasti tuulessa, kun Zaos Farrith asteli kohti linnaa.
Hän oli muiden tapaan saanut lähetiltä viestin, jonka mukaan rakega Maeron Tracar halusi tavata hänet ja muut rakuzat kiireellisellä aikataululla. Zaosin askeleet olivat pitkät, tämän ryhti oli suora ja mies kantoi itsensä ylpeydellä, jota melkein saattoi saattaisi sanoa kopeudeksi. Kapeilla kasvoilla Zaos kantoi pehmeää, jopa lempeää hymyä, kun hän asteli kohti linnaketta.
“Neiti Oladan”, Elasha kääntyi hitaasti kuullessaan nimensä. “Zaos Farrith, sinun niin ihanasta äänestäsi ei voi erehtyä”, nainen sanoi hymyillen hieman. Oli mahdotonta sanoa, oliko hymy näytelty vai aito, mutta Zaosin kapeille kasvoille se nosti pienen hymyn miehen ojentaessa kätensä toisella rakuzalle. Elasha laski hitaasti oman kätensä Zaosin käden päälle ja antoi tämän lähteä saattamaan itseään kohti kokoussalia. “Ja te, neiti Oladan, olette aina yhtä kohtelias”, Zaos sanoi hymyillen kohteliaasti, nyökäten samalla lyhyesti tuolle toiselle rakuzalle.
Gaelin Cranor & Arlenjo Naenelis
“Gaelin!” punahiuksinen, kalpeaihoinen Rheanhaltiamies otti muutaman juoksevan askeleen saadakseen kiinni edellään tasaisin askelin astelevan, kahta hevosta taluttavan miehen, joka ei näyttänyt letkauttavan korvaansakaan kuulemalle kirkkaalle miesäänelle, vaikka tasan tarkkaan tunnistikin tämän aina niin positiiviselta ja aktiiviselta vaikuttavan äänensävyn, olemuksen. Gaelin Cranor, ratsuväen rakuza saattoi jo nähdä ajatuksissaan takaansa tulevan miehen, jonka punainen, ohut letti heilui tuon askelten tahdissa, kun tämä kävelisi pitkin askelin kohti häntä ja hänen ratsujaan. “Tracar käski meidät kokoukseen”, Arlenjo Naenelis hidasti hieman askeleitaan saavuttaessaan paremmin edellään, hevosten välissä astelevan rotevan miehen.
“Nyt välittömästikö?” Gaelin vilkaisi olkansa yli vain nähdäkseen sekalaisiin varusteisiin pukeutuneen Rheanhaltian, jonka mieleen tuntui mahtuvan vain maan palveleminen, ja aseensa käsittelytaitojen paremmaksi hierominen. “Jep, juuri nyt, välittömästi”, nopeasti puhuvan haltian sanoista sai vain hyvin valistuneella arviolla selville, mitä tämä sanoi. Gaelin huokaisi syvään. “Hän olisi voinut lähettää lähetin sinun sijastasi tänne”, Gaelin sanoi ja kurottautui avaamaan aitauksen portin. Hän päästi pian molemmat ratsut vapaaksi laudoista tehtyyn, suureen aitaukseen muiden hevosten kanssa.
“Lähetti ei löytänyt sinua”, Arlenjo vastasi Gaelinin kääntyessä katsomaan häntä, kun tuo oli laittanut aitauksen portin kiinni. “Ehkä minä en halunnut, että lähetti löytää minut. Tietääkseni minun ei ollut edes tänään tarkoitus olla linnalla”, Gaelin vastasi ja sai Arlenjon naurahtamaan. “Ja sili sinä olet täällä. Tule, mennään. Ei pidetä muita odottamassa meitä”, haltia viittasi kädellään Gaelinia seuraamaan itseään, ja lähti siinä samalla astelemaan pitkin askelin linnaa kohden.