Vielä yksi matka

Ceresin suurin asuttu saari Triton on useamman kaupungin, sataman ja teiden verkko, ja lähes kokonaan omavarainen hallintoaan myöten. Lisäksi saaristoihin lasketaan pohjoisessa sijaitseva syrjäinen Calibanin saaristo ja sen kaksi asuttua saarta, sekä kokonaan asuttu Itärannikon saaristo, joka on Dionen tärkeä kauppakumppani.
User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 745
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Vielä yksi matka

Post by Tinanja » Sun Jan 05, 2020 2:39 pm

Vain joitain tunteja sitten Dionen satamaan ankkuroitu suuri kauppalaiva kuhisi väkeä. Satamatyöläiset purkasivat lastia, ja miehistönjäsenet huolsivat laivaa. Korjauksia ja mahdollisia valmisteluja laivan talvehtimista varten tehtiin kiireen vilkkaa. Laivan kannella seisova kapteeni valkeine hiuksineen ja suorine, punaisine viittoineen näytti aina yhtä arvovaltaiselta ja vakavalta. Erityisesti nyt, kun hän katseli veljensä Dionen vilskeeseen katoavaa selkämystä ja tämän lakeijaa, joka yritti pysytellä pomonsa kannoilla parhaansa mukaan. Rayash oli tyytyväinen siitä, että Aldar lakeijoineen ja roinineen oli lähtenyt laivalta heti, kun se oli ankkuroitu satamaan. Aldarin matka kuitenkin herätti uusia ongelmia, ja kapteeni oli melko varma joutuvansa kohtaamaan talven Drienellä, vaikka miten väittäisi vastaan.

Mutta, Aldarin kanssa käytävään riitaan varautuminen ei ollut riittävää, vaan Lohikäärmeen tulisi olla valmis vaaralliseen matkaan. Vuoden viimeiseen, erittäin vaaralliseen matkaan. Eikä hän saisi itse laivaa satamasta satamaan…
“Torfar!” Rayash huikkasi ohimenevälle puolhaltialle, joka pysähtyi niille sijoilleen ja kääntyi kulmiaan rutistaen katsomaan kapteenia. “Kapteeni?” Rayashin nyökätessä hyttiään kohden puolhaltia tuhahti ja pyöräytti päätään tuskin huomattavasti seuratessaan valkohiuksista miestä tämän hyttiin. Muutama perhonen pyörähti tuon mustahiuksisen miehen vatsassa, vaikka tämä tiesikin ettei tapaaminen todennäköisesti olisi kurinpidollinen toimenpide. Laivan tapahtumat ja vieraat huomioonottaen tämä ei kuitenkaan voinut olla mitään hyvää, eikä Torfar kaivannut suoraa huomiota kapteenilta… vaikka läheisesti perämiehen kanssa työskentelikin. Puolhaltai ei voinut olla kuitenkaan yllättymättä, kun kapteenin hyttiin astuessaan näki Saryan istuskelevan pöydänreunalla. Tämä ei voinut olla ainakaan hyvä merkki, että kaksi laivan vaikutusvaltaisinta henkilöä halusivat keskustella hänen kanssaan yhtään mistään suljettujen ovien sisällä. Torfar vilkaisi arvioiden, nopeasti sekä Saryaa, että kapteenia, joka työnsi oven hänen perässään kiinni.

Saryan letitetyt hiukset roikkuivat tämän toisen olan ylitse, ja tämä nojasi käsiinsä massiivispuisen pöydän reunalla istuessaan. Kapteeni itse nojautui seinää vasten ristien kätensä rintakehälleen, ja vilkaisten ohimennen Saryaan. Katse kuitenkin jäi arvioimaan pöydällä keikailevaa mustaa lintua, joka katseli Torfaria pää kallellaan.
“Tiedät, kuten kaikki muutkin, että iki-ihana veljeni saapui Dioneen tällä matkalla”, Rayash sanoi sitten. “Ja hän todennäköisesti haluaa takaisin Drienelle vielä tänä vuonna”, Sarya jatkoi olkiaan vähän kohauttaen, nyt kohottaen katseensa Torfariin. “Hän on todennäköisimmin valmis maksamaan siitä niin riittävästi, että olisi taloudellinen itsemurha hyväksymättä tarjousta… Vaikka voit olla varma, että aion välttää vastaan siitä”, Rayash tuhahti, eikä Torfar voinut piilottaa pienenpientä hymyään, joka kasvoille nousi. Jokin osa hänestä halusi kuulla tämän sananvaihdon, vaikka arveli sen olevan hyvin epätodennäköistä.
“Mikä tarkoittaa, että Lohikäärme viettää talven Drienellä, halusimme tai emme”, Sarya lopetti Rayashin kommentin, saaden Torfarin nyökkäämään. “Ja Lohikäärme tarvitsee silti kolmisenkymmentä henkeä, jotta laiva saadaan satamasta satamaan”, perämies kommentoi olkiaan vielä vähän kohauttaen. “Koska talvi lähenee päivä päivältä, on varauduttava nopeaan lähtöön”, Rayash kohautti olkapäitään. “Vaikka se lähtö ei olekaan valinta, jonka haluan tehdä… Siihen on varauduttava.”
“Olet lähempänä suurinta osaa miehistöä kuin minä”, Sarya huomautti. “Haluaisin iltaan mennessä listan niistä, jotka ovat valmiita lähtemään vielä yhdelle matkalle, ja talvehtia Drienessä. Olen varma, että Aldar Doulbturin varoille tulee käyttöä siinä vaiheessa, kun arvon kapteeni on neuvotellut mahdollisen matkan ehdoista”, Saryan hymähdys sai pienen hymähdyksen irtoamaan myös Torfarin huulilta.
“Minä olen kyllä mukana”, puolhaltia totesi laskien katseensa perämiehestä takaisin lattialankkuihin. Tämä ei ollut kyllä ihan se, mitä hän oli vierailulta toivonut, mutta ehdottomasti parempi kuin ne pahimmat mielessä vilahtaneet vaihtoehdot.
“Ja teen teille listan iltaan mennessä”, tämä jatkoi.
“Jos emme saa tästä porukasta tarpeeksi miehistönjäseniä, ehdimme sen ratkaisemaan vielä huomenna ja mahdollisesti ylihuomenna”, totesi Rayash vielä, huokaisten syvään.
“Olettaen, että epäilykseni Aldarista pitävät paikkaansa. Mutta, jos kuulen, että olet hänen nimensä maininnut missään yhteydessä… hirtän sinut palleistasi mastoon, enkä edes kadu sitä”, Rayash totesi viileästi. “Ray”, Sarya mulkaisi Rayashia kulmiensa alta. Torfar ei voinut olla tuhahtamatta huvittuneena. “Saat vetää minut kölin alta, jos sanon tästä jotain hyttisi ulkopuolella, kapteeni”, Torfar tiesi, että kulki rajalla, jota ei halunnut ylittää, mutta toisaalta… hän oli palvellut täällä riittävän kauan, että voisi päästä sanomisistaan, ainakin tämän kerran.

*

Jollei kapteenin hytistä kuulunut huutaminen ollut herättänyt jo vähintään puolen miehistön huomiota, sen oven auki lennähtäminen teki sen viimeistään. Valkeat, auki olevat hiukset takanaan hulmuten, punaiseen viittaan ja sen höyheniin sekoittuen Rayash astui vihaisena ulos hytistään. Saranat narisivat vastalauseitaan oven paiskomisesta, kun kapteeni paiskasi sen perässään kiinni veljensä nenän edestä. Aldar seurasi aivan yhtä myrskyävänä veljeään ulos, paiskaten oven jälleen auki.
“Vielä viimeisen kerran, vastaukseni on EI!” Rayash kääntyi katsomaan veljeään silmät vihasta leimuten. “En vaaranna miehistöäni, itseäni ja laivaani sinun egosi takia!” miehen huuto kuului varmasti satamaan asti - ja kannella ruorin lähettyvillä seisoskeleva Saryakaan ei ollut hetkeen nähnyt kapteeniaan noin vihaisena. Se, mikä Saryaa hämmästytti, oli kuitenkin Aldarin olemus, joka näytti aivan yhtä vihaiselta kuin Rayashinkin. Pelkkä Drieneen matkaaminen ei varmasti ollut saanut Rayashia lietsottua tuollaisen raivon valtaan.

“Minun on päästävä Drienelle vielä tänä vuonna!” Aldarin sanat saivat kauemmas kävelleen Rayashin kääntymään ja katsomaan veljeään kulmat kurtistuneina, ristien kätensä rintakehälleen.
“Sinä kuvittelet edelleen, että maailma pyörii ympärilläsi!” Rayash murahti takaisin. “Se ei toimi niin”, kapteeni tuhahti vihaisena, veljeään edelleen tuijottaen.
“Edes sinä rahoinesi ei voi muuttaa sitä tosiasiaa, että talvi on tulossa! Talvi, joka jäädyttää meren, tuo mukanaan pahimmat myrskyt, ja keskellä avomerta se on sama asia kuin tarjoaisit itsesi itse kuolemalle!”
“Minä voin ottaa sen riskin… Kyse on siitä, voitko sinä… Vai onko kapteenintaidoillasi ja raivostuttavalla egollasi rajat?” Aldar näytti vetävän pari kertaa henkeä saadakseen jälleen yliotteen veljestään sanoillaan. Sen sijaan, että tuo olisi onnistunut, Rayashin ilme vain ja ainoastaan muuttui entistä nyrpeämmäksi.
“Se ei muuta sitä, että myös sinun henkesi on samalla linjalla”, kapteeni tuijotti syvälle veljensä silmiin saaden tämän edes vähän värähtämään. Vaikka sitä ei ulospäin näkynytkään, puuskassa olevien käsien sormet puristuivat tiukemmin nyrkkiin.

“Minun on siitä huolimatta päästävä takaisin Drienelle. Maksoi mitä maksoi!” Rayash kohotti veljensä sanoille kulmiaan ja tuhahti.
“Haluat maksaa mahdollisesti hengelläsi siitä?” tuo pyöräytti silmiään. “Edes sinä et ole niin idiootti”, Rayash huomautti kylmästi. Aldar näytti kuitenkin siltä, että oli päättänyt voittaa tämän väittelyn.
“Tiedät, että puhuin rahasta…”, Aldar tuhahti ärtyneenä veljelleen, joka ei näyttänyt vieläkään rauhoittuvan. Eivät hänen sanansa ennen… tuota reaktiota olleet olleet niin pahat, eiväthän? Tosin tuon pikkuveljen reaktio saattoi merkitä paljon muutakin kuin vain hänelle vihastumista.
“Siitä tulisi kallis reissu…”, Rayash vastasi pitkän hiljaisuuden jälkeen viileästi, yrittäen saada ärtymyksensä näkymisen lisäksi sanoihinsa sitä arvovaltaa, joka niissä Lohikäärmeen kapteenina pitäisi olla. Tämä oli kuitenkin… no, vaikka tähän varautuisi miten, se olisi mahdollinen itsemurhareissu. Silti häntä kiinnosti se haaste, mutta hän ei voinut sitä myöntää veljelleen - tai muille.
“En ole varma, kestäisikö edes sinun kukkarosi sellaista”, kapteeni jatkoi aivan yhtä viileästi suoristaen selkäänsä ja katsoen veljeään nenänvarttaan myöten.
“Kuten sanoin, maksoi mitä maksoi”, Aldarin äänensävy muuttui myös yhtä kylmäksi ja etäiseksi kuin veljensä. Sarya hymähti nähdessään ilmiselvän samankaltaisuuden noiden kahden asennoissa, eleissä ja ärtymyksessä ulkonäön eroista huolimatta.

“Laivan ja sen miehistön ylläpitäminen, korjaaminen eivät ole halpaa lystiä varsinkaan… tuollaisen idiootin matkasuunnitelman edessä”, Rayash sanoi kylmästi, astuen nyt eteenpäin suoraan Aldarin eteen.
“Sitoudut siis maksamaan kaikki Lohikäärmeen ja sen miehistön kulut talvehtimisen ajalta, ja mahdolliset laivan korjaukset matkakustannusten lisäksi?” Rayashin kulmat kohosivat viimein huomattavasti, kun tämä katseli veljeään arvioiden.
“Jos se on hintasi, niin olen valmis sen maksamaan”, kylmä äänensävy kertoi, miten pitkin hampain tuo laivalle kuulumaton Doulbtur hintaan suostui - laskeskellen varmasti kauhuissaan sitä, paljonko tämä tulisi hänelle kustantamaan. Onneksi… Onneksi hänellä oli Drienellä omaisuutta niin paljon, että noiden majoitus olisi erittäin edullista ja helppoa järjestää pienillä käskyillä. Mutta laivankorjaus, Aldarin oli pakko myöntää, että siitä ja sen kustannuksista hänellä ei ollut aavistustakaan. Onneksi matka Dioneen oli maksanut itsensä jo moninkertaisesti takaisin, mutta nyt hänen olisi pakko päästä takaisin Drienelle, muutoin matka tänne olisi ollut turha.

“Selvä”, Rayash sanoi hetken veljeään tuijotettuaan. “Laiva lähtee huomenna auringonnousun aikaan. En odota sinua tai lakeijaasi”, kapteeni jatkoi kohottautuen täyteen pituuteensa reelinkiin nojailun sijaan. Kapteeni katsoi, miten hiljainen Aldar kääntyi kannoillaan ja lähti takaisin maihin, lakeija tiukasti tätä seuraten. Aldarin olemuksesta kuitenkin näki, ettei tämä ollut uskoa korviaan - Rayash oli loppujenlopuksi suostunut hämmentävän helposti… Rayash rentoutui hieman veljensä lähtiessä satamaan päin. Kun hänen veljensä oli näkö- ja kuuloetäisyyden päässä, muutoin niin ilmeettömän kapteenin huulilta karkasi syvä huokaus ja miehen hartiat painuivat hetkellisesti kasaan. Tämä ei ollut lopputulos, jota hän oli toivonut, mutta sen oli kelvattava. Sentään Aldar maksaisi kaiken, ja Rayash ei voinut olla kuin tyytyväinen tietäessään, että voisi nyhtää veljeltään rahaa aikalailla kaikkeen Lohikäärmeeseen liittyvään. Se ei silti poistanut mitään matkaan liittyviä ongelmia, ja ensimmäistä kertaa vuosiin Rayashista tuntui, että hän tulisi tarvitsemaan kaiken oman ja miehistönsä osaamisen saattaakseen Lohikäärmeen vielä kerran meren yli kaupungista kaupunkiin.

Ensimmäinen askel siitä selviytymiseen olisi kuitenkin valmistautuminen matkaan, Rayash totesi itselleen ja pakottautui työntämään kaikki mahdolliset kauhukuvat mielestään. Jos joku laiva kykenisi matkaan vielä, se olisi Lohikäärme miehistöineen.
Kapteeni suoristautui hitaasti ja vilkaisi ohimennen miehistöään. “Lähdemme huomenaamulla kohti Drieneä”, tämä julisti sitten saaden jo aiemminkin hidastuneen työnteon loppumaan hetkellisesti kokonaan, kun huomio kiinnittyi keskellä kantta seisovaan kapteeniin.
“Kuten Sarya ja Torfar ovat varmasti sanoneetkin, en pakota teistä ketään lähtemään, mutta toivon, että mahdollisimman moni lähtee. Ylläpito talven ajan Drienellä on järjestetty teille”, Rayash sanoi sitten. “Ja jos pääsemme satamasta satamaan, lupaan tarjota teille kierroksen kapakassa”, mies naurahti vielä, kun varmasti oli saanut kaikkien kannella olevien huomion. Se sai aikaan pienen naurahduksen kaiken vakavuuden keskellä. Joku kuiskasi toiselle jotakin - todennäköisesti siitä, pitäisiköhän kapteeni lupaustaan vai ei, sillä tälläiset tarjoukset olivat harvinaisia. Toki niin tälläinen matkakin oli.
“Mutta, laivan pitäisi olla aamulla matkakunnossa, joten töitä riittää”, tämä huomautti vielä, vilkaisten ohimennen jokaista, erityisesti ruorin lähettyville jäänyttä Saryaa, jonka ilmeestä oli mahdoton tulkita mitään ajatuksia tämän suhteen. Sen sijaan perämies alkoi jaella tehtäviä ja käskyjä, ja Rayash nyökkäsi tälle lyhyesti. Kuten aiemmin oli sovittu, ei laivalla olisi lastia juuri lainkaan, ja osa siitä tilasta korvattaisiin ylimääräisillä tarvikkeilla niin laivalle kuin sen miehistöllekin.

“Miraya”, kapteeni vilkaisi sitten tytärtään, jonka oli nähnyt kuuntelevan myös Aldarin kanssa käytyä keskustelua. Kädenliike viittasi kapteenin hyttiä kohden jo ennen kuin Rayash itse lähti hyttiinsä, olettaen Mirayan seuraavan pisteliäiden kommenttiensa kanssa. Vaikka tämä miten olikin hänen päätöksensä, se oli aivan yhtä lailla Aldarin päätös - ja Rayash oli miestä varoittanut siitä jo ennen Drieneltä lähtöä. Kapteeni työnsi hyttinsä oven kiinni, kun Miraya oli astunut peremmälle. Rayash jäi vain hetkeksi katselemaan naista siitä ovelta ennen kuin käveli lähemmäs työpöytäänsä ja ikkunaa, jonka laidalla Isray tapansa mukaan istuskeli ja nakeri pöydällä olevasta kiposta hakemaansa pähkinää. Kannella tämän kantama auktoriteetti ja itsevarmuus näyttivät ainakin jonkin verran karisevan miehen istuessa pöydänlaidalle ja viimein kohottaessaan katseensa takaisin Mirayaan.
“Sinun ei tarvitse lähteä tälle matkalle”, tuo sanoi sitten hiljaa. Hän ei halunnut vaarantaa Mirayan turvallisuutta tälläisellä edesottamuksella… Ei todellakaan.

User avatar
Kide
Posts: 591
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Vielä yksi matka

Post by Kide » Sun Jan 12, 2020 11:33 am

Ovien paukahdukset olivat saaneet myös Mirayan kapuamaan työhytistään kannelle. Sieltä kantautuva kinastelu kaikui jo käytävällä asti eikä Mirayan tarvinnut enää arvailla kuka tai ketkä kannella meuhkasivat. Nyt oli enää kysymys miksi. Sekin selvisi heti Mirayan päästyä kannelle. Hän jäi seuraamaan keskustelua, tai pikemminkin huutamista, hämmentyneenä sivusta. Turha kaunistelu oli heitetty menemään ja molemmat veljet antoivat kuulua tasan mitä ajattelivat.
Rayash oli kyllä maininnut, että Lohikäärme saattaisi joutua purjehtimaan vielä takaisin Drieneen ja jäämään sinne, mutta Miraya ei ollut odottanut sitä tapahtuvan oikeasti saati sen olevan näin vakavaa. Rayash oli vihainen, todella vihainen, ja se oli pelottavaa, sillä se kertoi kuinka suuri riski paluumatka olisi. Aldaria se ei näyttänyt juurikaan hetkauttavan vaan hän pysyi omassa kannassaan. Doultburien perheen pään näytti olevan tavattoman tärkeää päästä talveksi takaisin riskeistä huolimatta, ja se sai Mirayan kurtistamaan kulmiaan. Vaikka Aldarin oli päästävä takaisin saaristoon, Miraya ei voinut olla miettimättä mahtoiko mies silti nauttia tilanteesta. Jos Rayash kieltäytyisi, Aldar epäilemättä kuuluttaisi kaikkialla veljensä pelkuruudesta. Jos taas Rayash suostuisi... Miraya nielaisi. Siihen lopputulokseen oltiin juuri päätymässä ja se tarkoittaisi kapteenille ja koko miehistölle talvea Drienellä. Jos Valkoinen Lohikäärme sinne asti koskaan pääsisi. Miraya vilkaisi merelle, joka velloi levottomana talvea enteilevien puhurien mukana. Vesi näytti synkän harmaalta. Ja kylmältä.
Miraya oli olettanut, ettei Lohikäärme enää nostaisi purjeitaan ja he kaikki viettäisivät talven täällä. Mutta mitä hän nyt tekisi?
Mirayalle ei jäänyt paljoa aikaa miettiä asiaa, sillä Aldar kiiruhti jo pois laivalta. Hän näki isänsä lysähtävät hartiat ja jännitti omansa kuunnellessaan paikalla olevan miehistön saamia ohjeita. Pelko ei ollut lainkaan väärä sana kuvaamaan Mirayan tuntemuksia. Sitten tyttären ja isän katseet kohtasivat ja Miraya lähti kutsun saatuaan seuraamaan Rayashia hyttiin. Hänen suunsa oli puristunut tiukaksi viivaksi, mutta silmistä näki hämmentyneisyyden.

Miraya päätyi isänsä työpöydän eteen ja alkoi hypistelemään sille lojumaan jääneitä tavaroita osaamatta olla aloillaan. Hän odotti Rayashin aloittavan. Hän halusi kuulla, mitä mies aikoisi ensimmäisenä sanoa tästä kaikesta. Miraya vain vilkaisi Rayashia, kun mies palasi ikkunan äärestä pöydän luo, ja jatkoi sitten tavaroiden katselua.
"Eikä sinunkaan pitäisi", Miraya vastasi isälleen tiukasti. Punatut huulet mutristuivat Mirayan edelleen pureksiessa kaikkea kannella kuulemaansa.
"Ensin vaahtoat siitä, ettei matka ole mahdollista ja silti päätät sen tehdä. Jos en näkisi, että kaikki muut alukset on jo nostettu talvehtimaan epäilisin sinun vain vedättäneen Aldaria. Mutta tämä on oikeasti vaarallinen matka, eikö vain?" Ensin Mirayan ääni oli aavistuksen kohonnut, mutta viimeisen kysymyksen hän esitti melkein arasti, vastausta peläten. Viimein hän nosti katseensa isäänsä ja jätti pöydällä lojuneen sulkakynän rauhaan.
"Onko sinun todella pakko tehdä tämä matka?" Nyt Mirayan äänessä oli aitoa huolta. Hänen olisi tehnyt mieli anoa isäänsä jätäämään tämä typerä suunitelma, mutta hän tiesi jo ettei se auttaisi. Rayash pitäisi sanansa ja veisi veljensä takaisin saaristoon.
"Miksi edes suostuit?" Miraya vielä kysyi hiljaa, mutta katsoi isäänsä tiukasti katse värähtämättä.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 745
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Vielä yksi matka

Post by Tinanja » Sun Jan 12, 2020 9:04 pm

Rayash ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt olla ylpeä vai ärtynyt siitä, miten Miraya väänsi vastaan hänen päätökseensä matkaan lähtemisestä, ja kyseenalaisti sen. Mutta tämän hän oli arvannutkin, vaikka ei siihen varmasti voisi koskaan varautua. Lähes ilmeettömillä, hieman ärtymystä edelleen kasvoillaan kapteeni kuunteli kirjanpitäjänsä, tyttärensä esittämiä väitteitä ja kysymyksiä, ja huokaisi syvään.

“No”, Rayash huokaisi syvään. Mies nojautui vähän toista kättään vasten siinä pöydänreunalla istuessaan. Miraya ei laskisi hänen kaulansa ympärille kietomaansa narua löystymään, ennen kuin olisi saanut edes jonkinlaisen vastauksen. Mutta kommentin siitä, että hänen itsensäkään ei pitäisi tehdä tätä matkaa, saati toimia laivan kapteenina sillä matkalla… siitä Rayash oli niin eri mieltä, että hän ei viitsinyt edes sanoa mitään. Matka olisi typerä päätös, ja se oli typerä päätös, siitä ei päässyt yli eikä ympäri. Rayash ei halunut myöntää itsekään näkevänsä tätä haasteena, ja näyttönä veljelleen siitä, miten pitkälle tämän pilkkaamasta pikkupojasta oli tullut… Miten etäälle siitä Doulbturien perheen sisäisestä teennäisyydestä, ulospäin näytetystä tarkasta ulkokuoresta. Sitä paitsi, Rayash oli varma, että kesän harjoitelleen, jo aiemmilta vuosilta tutun miehistön voimin laiva saataisiin satamasta satamaan vaikka vastoinkäymisten läpikin. Olisi eri asia, miten pahasti, ja mikä matkalla menisi pieleen… ja kyllä, tämä olisi erittäin vaarallista. Siihen Mirayan kysymyskin kiteytyi, juuri sopivasti.
“Matka on vaarallinen, kyllä”, Rayash myönsi. “Vaikka merellä matkustaminen on aina vaarallista, on luonnonvoimia ja aikaa vastaan taisteleminen… no, sanottakoon, että typerää”, kapteeni lopetti sitten, tuhahtaen vähän.
“Mutta matka on mahdollinen.”

“Olisi idiotismiä pitää Aldar mantereella talven yli”, Rayash totesi sitten pidettyään pitkän tauon. Oliko hän oikeasti kuulevinaan huolta Mirayan äänessä? Rayashin kasvoille levisi pieni hymy, kun hän mietti Mirayan viimeisintä kysymystä siitä, miksi hän suostui.
“Sinä tiedät kyllä vastauksen siihen”, Rayash totesi. “Olisit itse vastannut tilanteessani ihan samoin”, kapteeni sanoi sitten, ja hetkeksi aikaa pieni, ilkikurinen hymy kasvoilleen nousten. Sitten mies kuitenkin vakavoitui aivan yhtä nopeasti. Aivan kuten Miraya ei saisi häntä väännettyä tästä päätöksestä pois, Rayash epäili, ettei hän saisi jätettyä Mirayaa viettämään Dionessa talvea. Hitaasti se sisäistys iski miehen tajuntaan kaiken sen Aldarin kanssa riitelyn ja lähtövalmistelujen jälkeen.
“Mutta olen tosissani, kun sanon, että matka on vaarallinen… Sinun ei tarvitse lähteä, mutta… jos olet jo päättänyt lähteä... “, Rayash huokaisi syvään. “Olet yhtä itsepäinen kuin minäkin.”

“En kiellä sinua… mutta haluaisin, että lupaat minulle jotakin”, mies vakavoitui, ja hitaasti tämän kasvoilta oli viimein pudonneet viimeisetkin rippeet kapteenin arvovallasta - ainakin hetkellisesti. “Haluaisin, että lupaat noudattavasi ohjeita, ja mikäli mitään tapahtuu… esimerkiksi myrsky puhkeaa, pysyt kannen alla. Siellä on turvallisinta… Minä en halua, että sinulle sattuu mitään”, Rayash huokaisi, ja miehen äänestä ei ollut vaikea kuulla sen värähdystä. Voi kyllä, hän oli huolissaan Mirayasta, ja olisi mielellään jättänyt naisen mantereelle turvaan, mutta tuo varmaan olisi jossain Lohikäärmeen lukuisista salakuljetuslokeroista, jos tämän pääsy laivalle muutoin evättäisiin.

User avatar
Kide
Posts: 591
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Vielä yksi matka

Post by Kide » Fri Jan 17, 2020 9:34 am

Sentään Rayash oli valmis myöntämään suoraan, että päätös oli typerä. Se ei näyttänyt riittävän estämään miestä ryhtymästä siihen. Miraya pyöritteli levottomasti sormiaan kämmeniään vasten ja veti henkeä syvään. Mahdollinen. Se näytti olevan sana mihin Rayash tarttui ja minkä turvaan nosti itsensä ja miehistön, mutta ei Mirayaa. Oli selvää, ettei Rayash halunnut Mirayan lähtevän mukaan tälle typerälle matkalleen. Se ärsytti, mutta myös salakavalasti lämmitti Mirayan mieltä. Ja yhtä aikaa vain lisäsi hänen huoltaan isänsä päätöksestä.
Siitä Miraya oli samaa mieltä, että Aldar olisi parempi saada pois Dionesta ennen talvea. Kuka ties mitä se mies keksisi, jos joutuisi jäämään mantereelle vasten tahtoaan koko talveksi. Rayashin elämästä se ei varmastikaan tekisi helppoa, siitä Aldar pitäisi epäilemättä huolen kaikin mahdollisin keinoin. Ja oli totta, että Miraya jo tiesi miksi Rayash oli tähän suostunut. Hän tiesi ne monetkin syyt, joita hänen isänsä oli punninnut ja päätynyt siihen, että tämä uhkarohkea matka olisi pienin paha. Ja varmasti yksi näistä syistä, eikä suinkaan vähiten painava, oli tuon miehen ylpeys. Mutta Rayashin hymyyn Miraya ei pystynyt vastaamaan. Hän tuijotti isäänsä edelleen kuolemanvakavana. Kunnes hänen kulmansa nousivat yllätyksestä, kun Rayash ei suoraa kieltänytkään häntä lähtemästä mukaan. Sitten pikkuruinen, toispuoleinen hymy häivähti Mirayan kasvoilla - hänen isänsä oli selvästi oppinut jotain tämän kesän aikana tyttärestään. Siitä kertoi myös Rayashin viimeinen vaatimus.
Mutta halusiko Miraya lähteä? Siinä samassa hän tiesi, että halusi. Hän ei jäisi katsomaan, kun hänen isänsä purjehtisi hänen elämästään pois, ei vaikka kyse olisikin vain yhdestä talvesta. Ja Miraya tiesi, että hänen pitäisi selvittää välinsä äitinsä kanssa halusi hän sitä tai ei. Talvi Drienellä pakottaisi hänet myös siihen ja ehkä hän viimein saisi jonkinlaisen mielenrauhan asian suhteen. Samassa Miraya tajusi huolestaan huolimatta jo olettavansa, että he pääsisivät yhtenä kappaleena saaristoon asti. Hän tiesi, että Rayash ja Lohikäärme miehistöineen jos joku selviäisi tästä koitoksesta.
"Kuten sanoit, tämä on typerää", Miraya ilmoitti hetken isäänsä hiljaa katsottuaan. "Mutta kyllä minä lähden mukaan." Rayashin huoli nostatti viimein pehmeän hymyn naisen kasvoille. "Luotan sinuun ja Lohikäärmeeseen. Sitä paitsi, olisi liian suuri järkytys Airdanille, jos kaikki kirjapitotyöt jäisivät yllättäen taas hänen kontolleen", Miraya naurahti. Nyt kun hän oli päätöksensä tehnyt, sen vaarallisuudesta huolimatta jonkinlainen varjo siirtyi hänen mieltään mustaamasta.
"Mitä lupaukseen tulee... Pysyn poissa tieltä. Ja suojassa, jos tarve vaatii." Vastahakoisuus paistoi Mirayan äänestä ja lupauksensa hän päätti alistuneeseen huokaukseen. "Mutta jos joku tarvitsee apua... Jos kaikki menee perseelleen, niin enhän minä voi olla ainut joka seisoo piilossa tekemättä mitään", Miraya jatkoi käsiään levitellen ja katsoi isäänsä nyt kulmat kurtussa.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 745
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Vielä yksi matka

Post by Tinanja » Sat Jan 18, 2020 8:05 pm

Rayash hymähti vähän Mirayan sanoille Airdanista ja tämän kirjanpitotöistä. No, jos tuo halusi perustella utelaisiuuttaan ja uhkarohkeuttaan sillä, niin perustelkoot. Vaikka kapteeni ei voinut sitä myöntää itselleenkään, hän oli mielissään Mirayan päätöksestä lähteä. Samaan aikaan tämä kuitenkin oli huolissaan, sillä nainen ei ollut ainakaan kesän aikana osoittanut mitään itsesuojeluvaistoa laivan tapahtumia kohtaan… ja Rayash pelkäsi tuon turvallisuuden puolesta. Miehen kulmat kurtistuivat, kun tämä kuuli Mirayan vastauksen, joka kiersi kaikki mahdolliset lupauksentyngätkin, ja kuulosti samalla niin… Mirayalta. Miehen oli vaikea uskoa tuon sanojen pitävän oikeassa tilanteessa paikkaansa, siitä huolimatta miten alistuneelta ja huolestuneelta tuo nainen kuulosti. Miraya ei ollut… ainakaan profiloitunut kovin hyvänä ohjeiden tai käskyjen noudattajana, ja tämän tilanteen ja matkan vakavuus olivat paljon, paljon enemmän, mitä tämä… ja he yhdessä olivat koskaan kohdanneet. Ainakin välittömän hengenvaaran merkeissä.
“Miraya”, Rayash sanoi hiljaa, huokaisten syvään. Miehen hartiat olivat vähän painuneet, mutta tämän selkä oli silti suorassa tuon katseen vaellellessa hytissä. “Tiedän, että olet utelias, uhkarohkea… Mutta tämä ei ole tavallinen merimatka, ja olet ollut merillä vasta muutaman kuukauden”, mies huokaisi toistamiseen, pöydänreunaa puristaen. Eikä Miraya ollut… merillä työskentelemässä laivan parissa, vaan matkustamassa, työn ollessa aivan toisaalla. Katse vaelteli hitaasti kapteenin hytin lattiaa ennen kuin tämä kohotti katseensa takaisin tyttäreensä.
“En pyydä tätä huvikseni. Kannen alla on turvallisinta, tapahtui mitä tahansa”, mies totesi hiljaa noustessaan viimein seisomaan. Tämän harteita painava kapteenin taakka oli ainakin hetkeksi työnnetty sivuun, kun tuo käveli Mirayan eteen ja veti tämän halaukseen. “Ole varovainen”, Rayash sanoi vielä hiljaa tuolle.

Mies toivoi sen lähes ainoan kerran, että jumalat olisivat heidän puolellaan, ja he pääsisivät Drienelle.

*

Vielä Lohikäärmeen lähtiessä Rayash mietti, oliko laiva lastattu juuri sopivilla tavaroilla, ja riittävillä resursseilla jokaiseen tilanteeseen nähden. Siitä huolimatta, miten epävarmalta se oli tuntunut, oli laivan kapteeni kääntänyt vielä kerran tänä vuonna Lohikäärmeen keulan kohti Drieneä. Hän ei pitänyt siitä, miten lopulliselta Dionen rantaviivan katoaminen oli tuntunut, vaikka laivan tottu keinunta ja narina, purjeiden kahina ja askelten äänet kannella ja sen alla olivat tuttuja, miellyttäviä. Tuuli oli ollut heidän puolellaan muutaman päivän verran, ja alkanut yltyä entisestään, kun heillä olisi enää korkeintaan päivän matka Drienelle. Kylmä tuuli oli tervehtinyt aamusta kapteenia, kun tämä oli astunut kannelle ja korjannut laivan suuntaa hieman.
“Myrsky on nousemassa”, Sarya sanoi hiljaa astuessaan ruorin ääressä seisovan kapteenin rinnalle. Rayash nyökkäsi lyhyesti. “Juuri sopivasti iltaa vasten”, mies vastasi hiljaa, ruoria puristaessaan. Heidän ei tarvinnut vaihtaa enempää sanoja, sillä molemmat tiesivät varmasti, millainen illasta ja yöstä tulisi. Molemmat saattoivat vain toivoa, että myrsky ei olisi liian voimakas.

“Miraya?” Rayash koputti naisen hytin oveen tietäen hyvin, että Aldar lakeijoineen oli ihailemassa kohoavan tuulen nostamia aaltoja, eikä tarkkailemassa hänen jokaista liikettään. Luvan saatuaan kapteeni astui sisälle kapeaan hyttiin ja työnsi oven perässään kiinni nojautuen sitä vasten, kun lukko naksahti kiinni takaisin kiinni.
“Myrsky on nousemassa”, Rayash totesi sitten vakavana. “Enkä puhu pienistä tuulenpuuskista, vaan sellaisesta myrskystä, joka heittää laidan yli kuolemaan, ja joka nostattaa hyökyaaltoja”, kapteeni jatkoi sitten - edelleen haudanvakavana tytärtään katsoen. “Joten… sinä pysyt kannen alla…. se on turvallisinta”, tämän äänessä oli vakavuutta, mutta se ei ollut suoranaisesti auktoriteetin tuomaa valtaa, vaan huolta, jonka tämä yritti parhaansa mukaan peittää. “Ja jos en ollut riittävän suora, se on kapteenin suora käsky tämän illan ja yön osalta.”

User avatar
Kide
Posts: 591
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Vielä yksi matka

Post by Kide » Tue Jan 21, 2020 11:01 am

Miraya oli odottanut hänen isänsä muuttuvan takaisin kapteeniksi, joka ei enää pyydellyt vaan yksioikoisesti käskisi häntä noudattamaan antamiaan ohjeita. Mutta se miten Rayash huokaisi hänen nimensä paljasti, että vaikka kapteenin viitta roikkui miehen harteilla oli sen auktoriteetti vieläkin riisuttuna. Mirayan edessä seisoi vain huolestunut isä, ja se huolestutti naista enemmän kuin huuto tai käskyt olisivat voineet huolestuttaa.
Rayashin kääntäessä lopulta katseensa häneen, Miraya nyökkäsi isänsä sanoille. Kerrankin hän ymmärsi, että tämä oli tärkeää. Hän vastasi isänsä halaukseen rutistamalla lujasti ja kuiskasi miehen paitaa vasten: "Lupaan olla, jos sinäkin lupaat."
Halauksen vaikutus oli paljon tehokkaampi kuin minkään käskyn olisi koskaan voinut olla.

*

Dionen rantaviivan hävittyä näkyvistä ja päivien lipuessa aalloilla hitaasti eteenpäin Mirayalla oli aikaa miettiä. Hän tiesi tehneensä oikean valinnan lähtiessään isänsä matkaan, muuta vaihtoehtoa Miraya ei ollut nähnytkään. Mutta ajatus talvesta Drienellä alkoi tuntua päivä päivältä ahdistavammalta. Hän palaisi takaisin sinne, mistä oli halunnut lähteä. Mirayan äiti oli ollut ainut asia, mikä oli saanut hänet epäilemään aikeitaan muuttaa Dioneen, mutta nyt sekään ei enää vetänyt Mirayaa takaisin saaristoon. Nyt Celian oli vain pakollinen paha, jonka kanssa asiat tulisi selvittää. Yhtä paljon Mirayaa ahdisti se, miltä hänen paluunsa monien vanhojen tuttujen silmiin vaikuttaisi. Hän oli lähtenyt rohkeasti ja ylpeänä kokeilemaan siipiään pääkaupungin hulinaan, mutta nyt näyttäisi siltä, että hän palaisi siipirikkona takaisin Drienen turvaan. Tosin Drienellä saattoi luottaa siihen, että juorut liikkuivat kuin tuulen mukana. Puheet hänen matkustamisestaan Valkoisella Lohikäärmeellä ja kirjanpitotöistä laivalle olivat siis varmasti jo levinneet, joten ehkä hänen talvensa ei täyttyisi pahoittelevista ja vahingoniloisista katseista. Lopulta Miraya tajusi, että asia saattaisi olla jopa päin vastoin: hän olisi osa Lohikäärmeen miehistöä, joka joutuisi talvehtimaan saaristossa. Hän olisi osa tuota uhkarohkeaa joukkoa, joka uhmasi talvimyrskyjä. Lisäksi hänellä olisi koko talvi aikaa tutustua entistä paremmin isäänsä, vaikkakin se jouduttaisiin kaikessa hiljaisuudessa tekemään Doultburien valtaamalla saarella.
Muutaman päivän matkustuksen jälkeen hiljaiseksi ja mietteliääksi vetäytynyt Miraya palasi takaisin omaksi virnuilevaksi itsekseen. Ehkä talvi saaristossa ei olisikaan niin paha asia. Lisäksi matka oli sujunut ongelmitta, vaikka sitä hieman kesäisiä laineita suuremmat aallot keinuttivatkin päivästä toiseen.

Drienen rantaviivan odotettiin tulevan näkymiin seuraavana aamuna, kun Mirayakin aisti muutoksen säässä. Pieni käyskentely kannella aamupäivällä toinen toistaan suurempia aaltoja ja miehistön toinen toistaan kurtistuneempia kulmia katsomassa kertoi jo tarpeeksi. Kun siihen lisättiin hiukset melkein nutturaltakin irti riuhtova tuuli ja tumma pilvimassa taivaanrannassa, viimeksi lähdön hetkellä tuntunut huoli palasi hyökynä Mirayan sisimpään. Ehtisivätkö he saaristoon ennen myrskyn puhkeamista?
Miraya oli odottanut sopivaa hetkeä hakeutua Rayashin juttusille, mutta mies itse ehti ensin. Asian Miraya jo arvasi isänsä kasvoista ennen kuin tuo sanoi sanaakaan. Ja nuo sanat nostivat pahemmat kylmät väreet naisen selkään kuin ulkona puhaltava talvinen viima.
"Emmekö ehdi alta pois?" Miraya kysyi, mutta toiveikkuus puuttui hänen äänestään valmiiksi. "Meidänhän pitäisi olla Drienellä jo huomenna." Miraya ei edes tiennyt miksi vaivautui kysymään, sillä Rayashista huomasi kyllä, ettei toivetta sellaisesta enää ollut. Pari vuosikymmentä merellä viettänyt mies kyllä tiesi, milloin myrskyn voisi välttää ja milloin siihen saattoi enää vain varautua parhaansa mukaan. Miraya näki isänsä piilotteleman huolen eikä yrityksistään huolimatta onnistunut peittämään omaakaan huoltaan, vaikka olisi halunnutkin säästää Rayashin siltä taakalta. Hänen olisi pitänyt näyttää vain luottavansa isänsä ja tuon kouluttaman miehistön taitoihin, mutta hän oli nähnyt aallot ja tuulen. Hän tunsi kuinka laiva keinui hetki hetkeltä enemmän. Se oli suurempaa keinuntaa kuin koskaan ennen ja sai laivallakin varmajalkaisen Mirayan pysyttelemään mieluiten istumassa työpöytänsä ääressä.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 745
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Vielä yksi matka

Post by Tinanja » Wed Jan 22, 2020 7:52 pm

Laivan keinunta tuntui niin tutulta, ja samalla niin epävarmalta, kun Rayash seisoi siinä ovea vasten ja katsoi tytärtään pitkään, arvioiden sanojensa jälkeen. Tämä huokaisi syvään kuullessaan Mirayan kysymyksen. Ei, he eivät ehtisi millään pois nousevan myrskyn alta, ja oli riski, että se heittäisi heidät vielä kauemmas Drienestä, mitä he nyt olivat.
“Ei, emme ehdi alta pois”, Rayash sanoi lyhyesti vastauksena tyttärensä kysymykseen päätään kevyesti pudistaen. Pari valkeaa hiussortuvaa tippuivat tuon huolesta kurtistuneita kasvoja kehystämään.
“Ja siksi käsken sinua pysymään kannen alla”, mies totesi hiljaa, huokaisten syvään. Hitaasti lattialautoja arvioiva katse kohosi takaisin Mirayaan. “Olen varma, että jos joku saa Lohikäärmeen satamaan, se on tämä miehistö”, pieni hymy levisi hetkeksi kapteenin kasvoille, vaikka huoli paistoikin miehen ilmeestä lävitse, eikä tämä voinut sitä piilottaa.
“Minun on mentävä kannelle. Kyllä, olen varovainen”, Rayash sanoi sitten, edelleen se huolen värittämä hymy kasvoillaan. Hitaasti tämä kohottautui seisomaan, ja avasi oven takanaan. Hän ei kuitenkaan malttanut olla vielä vilkaisematta Mirayaa ennen kuin lähti takaisin kannelle kapteenin viitan ja arvovallan takaisin harteilleen kasaten.

“Miehet!” ruorin viileänkosktea pinta tuntui aina niin tutulta, ja nyt niin lopulliselta miehen kuunnellessa hetken aikaa kannelta kantautuvia askeleita, huomion kiinnittymistä itseensä ja sitä tuttua rungon narinaa.
“Kohtaamme tänä yönä myrskyn, jollaista emme ole nähneet vuosiin, jos koskaan. Tarvitsen jokaisen teistä parhaimmillanne, ja keskittyneenä jokainen omaan tehtäväänne”, Rayash totesi sitten, kun hitaasti kaikkien kannella olevien huomio oli kääntynyt häntä kohden. Miehen katse silmäkulmasta tavoitti myös reelinkiin nojailevan Eldrinin, jonka hartioita painoi Drienen lähestymisen lisäksi myrsky.
“Mutta olen varma”, niin varmaan, Rayash tiesi ettei itsekään uskonut sanoihinsa, mutta ehkä nämä sanat auttaisivat sanoja toteutumaan. “Että saamme Valkoisen Lohikäärmeen ja itsemme Drienelle, eikä myrsky voi päihittää meitä.”

Siitä huolimatta, miten vakuuttavilta kapteenin sanat olivat vain joitain tunteja aiemmin tuntuneet, rankkasade alkoi painamaan mieltä alaspäin. Rankkasateen myötä yltyi myös tuuli, ja laivan kannella oli pian mahdoton nähdä eteensä juuri lainkaan tiukasti paikoilleen sidotuista lyhdyistä huolimatta. Kohoavat aallot hakkasivat sateen tapaa Lohikäärmeen runkoa heitellen sitä mielensä mukaan edestakaisin. Rayash seisoi ruorin takana uhmaamassa myrskyä yrittäen pitää laivan mahdollisimman vakaana - toisinaan se tuntui onnistuvan paremmin kuin taas hetken kuluttua. Rayashin taistellessa laivan ruorin kanssa, oli Eldrin jäänyt itsekin kannelle auttamaan siinä, missä ehti ja mihin yletti. Nyt mies seisoi lähellä kannen alle johtavaa ovea kiskoen muutamaa köyttä kireämmälle, ja kiristäen niissä olevia solmuja. Silmäkulmastaan tämä näki Saryan toisella puolella kantta huutaen komentoja ja ohjeita tuulen ja sateen ylitse.
Maagikko vain pyöräytti silmiään jatkaessaan ja toivoi, ettei tämä myrsky enää pahenisi tästä… ja että Miraya pysyisi kannen alla. Hän tiesi, että olisi pää pölkyllä, jos naiselle tapahtuisi jotakin, vaikka Rayash sitä suoraan ei ollut sanonutkaan ennen tätä matkaa, tai myrskyä… se oli tullut jo aiemmin riittävän selväksi.

Muutaman kirosanan suustaan laskien tämä viimein kiskaisi köyden riittävän kireälle solmuineen, kun kannelle hyökyvä merivesi kasteli hänet läpikotaisin… jos hänessä nyt enää yhtään kuivaa kohtaa olikaan.

User avatar
Kide
Posts: 591
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Vielä yksi matka

Post by Kide » Fri Jan 24, 2020 6:33 pm

Miraya oli tiennyt saamansa vastauksen, mutta sekään ei estänyt naisen ilmeen synkkenemistä entisestään, kun Rayash kielsi suoraan mahdollisuuden karttaa myrsky. He siis purjehtisivat suoraan päin hyökyaaltoja. Aaltojen keinuttaessa jo nyt laivaa huolestuttavasti, vaikkei myrsky ollut vielä edes alkanut, alkoi oma hytti tuntua Mirayasta varsin hyvältä vaihtoehdolta käskemättäkin.
"Pysyn sisällä", Miraya lupasi vakavasti nyökäten. Hän yritti hymyillä takaisin Rayashille näyttääkseen itsekin uskovan Lohikäärmeeseen ja sen miehistöön, isänsä miehistöön, mutta hänen kasvonsa tuntuivat jähmeiltä eivätkä suostuneet kunnolla yhteistyöhön. Oli kuin Rayashista näkyvä huoli olisi hyökynyt aaltona Mirayan yli ja tarttunut painavana taakkana naiseen.
Rayashin tehdessä samassa jo lähtöä, Miraya kohottautui istumasta, mutta ei ehtinyt avata edes suutaan, kun Rayash jo teki oman lupauksensa lukien huolen helposti tyttärensä kasvoilta.
"Luotan sinuun", Miraya sanoi hiljaa istuessaan takaisin alas ja uskoi onnistuneensa viimein nostamaan hymyn kasvoilleen, vaikka ei ollutkaan varma ehtikö Rayash sitä enää nähdä kannelle kiirehtiessään. Sulkeutuvan oven ääni tuntui jotenkin lopulliselta. Toisaalta Miraya oli helpottunut, ettei hän ollut isänsä saappaissa marssimassa kannelle ottamaan vastuun tulevasta koitoksesta. Toisaalta Mirayaa hirvitti myös se, ettei hän voisi kuin istua ja odottaa ja toivoa parasta. Hänen täytyisi vain luottaa.

Tunnit kuluivat verkkaan. Mysrkyn viimein todella alkaessa Miraya oli vielä kävellyt hytissään levottomana edestakaisin. Nyt he olivat jo keskellä pahinta pyöritystä ja laivan liikkeet olivat niin arvaamattomia, että ne olivat pakottaneet Mirayan istumaan sänkynsä laidalle. Aiemmin kannelta oli saattanut kuulla huutoja, käskyjä ja ohjeita, mutta nyt melkeinpä kaikki äänet olivat sulaneet osaksi sateen ja aaltojen pauhua sekä ukkosen jyrinää.
Miraya keinui edestakaisin vuoteensa reunalla osaamatta rauhoittua. Lopulta hän ei enää voinut vain istua ja odottaa. Hän ei tiennyt kauanko myrskyä oli kestänyt, vartin vai useammankin, sillä tämä toivoton odottaminen sai ajantajun katoamaan. Jäljelle jäi vain pelko. Selkää pitkin kipittävä karmiva ajatus siitä, mitä hänen isälleen voisi sattua. Tai Saryalle ja Eldrinille. Heille kaikille. Miraya ei enää voinut vain istua vaan huomasi suuntaavansa haparoivin askelin hyttinsä ovelle. Hänen oli pakko saada kurkistaa mitä kannella tapahtui. Mutta vain kurkistaa, niin hän päätti avatessaan hyttinsä oven. Hän ei ollut ajatellut laivan keinuntaa näin suureksi, mutta huomasi sen nyt olevan pahempi kuin koskaan ennen joutuessaan ottamaan seinästä tukea käytävälle päästyään. Hänen hyttinsä ovi karkasi auki ja Miraya nykäisi sen voimalla kiinni seinästä tukea ottaen. Hän katsoi empivästi tyhjää käytävää ja kannelle johtavien portaiden alapäässä keikkuvaa lyhtyä. Hän harkitsi hyttiinsä palaamista, mutta hetkeksi hytin ovelle viipyilemään jäänyt käsi siirtyi lopulta ottamaan tukea seinästä, kun Miraya suuntasi portaikkoa kohti. Vain kurkistamaan, hän lupasi itselleen. Hän oli luvannut pysyä sisällä ja kerrankin päätti noudattaa lupaustaan. Hänhän olisi sisällä, kun vain kurkistaisi.
Kannelta kuuluva äänien sekamelska nosti Mirayan ihokarvat pystyyn. Ovi nyki salpaansa vasten laivan keinuessa ja päästi raoistaan osan kylmästä puhurista alas käytäväänkin. Miraya keikkui käytävän puolelta toiselle ovea kohti yhtä haparoivasti mutta itsepintaisesti kuin heiluvassa lyhdyssä väpättävä liekki piti pintansa. Hän pysähtyi oven taakse, otti tukea seinästä ja salvan nostettuaan raotti varovasti ovea. Tai se oli hänen tarkoituksensa, mutta samassa ulkona puhaltava viima tarttui oveen ja vetäisi sen kokonaan auki ja siihen varautumattoman Mirayan mukanaan. Hän ei kuullut edes itse kunnolla omaa hätäistä älähdystään oven perässä kannelle tempoutuessaan, niin kovin tuuli ujelsi hänen korvissaan, paukutti purjeita ja sai meren kohisemaan heidän ympärillään kuin kiuhuvassa padassa. Läpimäräksi kastuneet vaatteet raskaina päällään roikkuen merimiehet raatoivat tuulta vastaan sen mitä enää tehtävissä oli. Yhtäkkiä Miraya oli osa tuota sekamelskaa märällä kannella liukastellen ja hetkessä märäksi kastuneeseen hameeseensa kompuroiden. Osa lyhdyistä oli sammunut ja valoa antoivat eniten salamat, joita tosin riitti pelottavaan tahtiin. Ukkosen jyrähdykset kaikuivat aavalla merellä ja tuntui kuin jylinällä ei olisi ollut alkua tai loppua. Laivan keinahtaessa ja päästäessä ryöpsyn vettä kannelle Mirayan ote ovesta lipesi, jalat sotkeentuivat likomärkään hameeseen ja hän luiskahti polvilleen liukuen halaamaan seinän kautta lähintä puomia köysivyyhteineen.
"Ray", Miraya huomasi hätääntyneenä kutsuvansa isäänsä, mutta ei edes itse kuullut kunnolla omaa ääntään muun metelin yli. Hän ei tiennyt, oliko vielä koskaan pelännyt näin paljon. Kun salamat paljastivat kuinka korkeina aallot heidän ympärillään velloivat ja kuinka kallelleen laiva kääntyi, pelko oli lamaannuttava. Sadeverhon taakse ruoriin asti ei nähnyt mitään, mutta Miraya tiesi Rayashin olevan siellä. Ajatus sai hänen vatsansa kouraisemaan. Mutta hän tiesi itsekin, ettei voisi auttaa kuin palaamalla takaisin sisään, niin kauhealta kuin sekin tuntuikin. Tosin nyt nähtyään mitä ulkona tapahtui, kannen alla pysyminen ei enää tuntunutkaan niin vastenmieliseltä ajatukselta kuin hetki sitten.
Hän yritti potkia aallosta likomäräksi kastuneita hameenhelmojaan irti jaloistaan uskaltamatta irrottaa kummankaan käden otetta puomista. Housut jalassa hän olisi voinut vain syöksähtää takaisin ovelle, mutta märkä hame painoi häntä kantta vasten raskaasti kuin ankkuri ja liimautui inhottavasti jalkoihin. Hänen rystyset olivat yhtä valkoiset kuin kasvonsakin, kun hän tuijotti hätääntyneenä ympärilleen, mutta kaikki näyttivät olevan kauempana, harmaina hahmoina sateen seassa. Samassa joku kuitenkin ilmestyi alakannen portaikon kulman takaa laivan keinuntaa uhaten. Sateenkin takaa Miraya oli tunnistavinaan toiselle puolelle päätä ja puoliksi kasvoja vasten liimaantuneet hiukset.
"Eldrin!" Miraya vinkaisi yrittäessään edelleen riuhtoa jalkojaan vapaaksi ja päästä seisomaan.

User avatar
Tinanja
Rakega
Posts: 745
Joined: Sat Sep 02, 2017 4:16 pm
Location: Phoebe
Contact:

Re: Vielä yksi matka

Post by Tinanja » Fri Jan 24, 2020 8:23 pm

Laivan keinuntaa ja sen suuntaa oli mahdoton ennustaa, vaikka tämä ei ollutkaan Eldrinin ensimmäinen, toinen tai kolmaskaan myrsky, jonka hän merillä ollessaan näki. Tämä oli kuitenkin varmasti suurin. Maagikko oli kietonut käsivartensa ympärille laivassa kiinni olevan köyden, jotta varmasti pysyisi kannella sen laivan heilahtaessa puolelta toiselle ja jälleen toiseen suuntaan.
Vesi valui hänen vaatteiltaan kannelle kaiken muun sade- ja meriveden sekoittamaan, kannella lainehtivaan vesikerrokseen. Sade ei tuntunut antavan hetkeäkään taukoa, kun Eldrin yritti nähdä jotakin yleistilannetta kannella. Joku livahti hänen ohitseen kohti keskimastoa, toinen keulaa kohden yrittäen pitää laivan kurssillaan ja koossa. Salaman iskiessä hän näki itsensä ruoriin sitoneen kapteenin tarkastamassa kompassista suuntaa kaiken keskellä. Eldrin vain saattoi toivoa, ettei myrsky heittäisi heitä kovin kauas reitiltä… jos he nyt ensin selviäisivät tästä.
Ajatukset katkesivat nopeasti, kun hän kuuli puun hajoavan. Räsähdys, jollaista hän ei olisi halunnut kuulla, ja se tuli läheltä. Maagikko nappasi reelingistä kiinni ja askeleissaan liukastellen lähti takaisin laivan keskiosia kohden siitä portaikon luota. Jos jotain isompaa tapahtuisi, hänestä olisi eniten hyötyä siellä, mistä näki eniten. Olettaen, että täällä näkisi yhtään mitään, tuo tuhahti ja laski suustaan pitkän liudan kirouksia. Reelinkiin sidottu lamppu oli sammunut jo aikoja sitten, mutta heilahti suoraan hänen reittään vasten paksun hajoten kappaleiksi. Vaikka Eldrin ei sitä nähnytkään, eikä tuntenut kaiken sen kylmän sateen keskellä, oli hän varma sen ainakin raapaisseen ihoa.

Miraya. Miraya halaamassa mastoa ja sen juuressa olevaa köysikasaa. Kannella. Eldrin tunsi sydämensä hypähtävän paikoiltaan, eikä se johtunut pelkästään Rayashin aiemmin latelemista uhkauksista. Mirayasta oli nopeasti kasvanut osa laivaa, ja kieltämättä osa sen viehätystä, vaikka tämä venyttikin rajoja ties missä ja miten. Mutta Eldrin nautti tuon seurasta… ja ei, se ei ollut pelkästään seksin vuoksi, vaikka se toki aina oli ihan kiva lisä.
Mutta tämä oli kannella. Samassa Eldrin katsoi, ja tunsi, miten yksi aalto pyyhkäisi jälleen kannen ylitse. Ei, tämä ei ollut hyvä juttu. Maagikko irrotti pian otteensa sekä köydestä että reelingistä ja seuraavan aallon avustamana ryntäsi Mirayan vierelle. Tämän paksut, valkeat hiukset valuivat jo vettä vaatteista puhumattakaan.
“Miraya!” Eldrin keräsi jo heidän jaloissaan olevaa köysikerää samalla, kun painautui itse paremmin mastoa vasten vapauttaakseen kätensä. Tämä pudisti nopeasti päätään, kun Miraya yritti nousta seisomaan - hän oli melko varma, ettei nousemisesta olisi mitään hyötyä, jos mikään ei pitäisi tätä kannella… Ja miksi, miksi Miraya oli edes kannella? No, sillä ei olisi nyt väliä….
Pian Eldrin kiepautti köyden Mirayan ympäri sitoen sen lenkiksi naisen ympärille. Toinen pää köydesä pyöräytettiin maston ympäri, mutta Eldrin ei sitonut sitä mihinkään, tarjosi vain pian sitä Mirayalle pitäen sen ensin riittävän kireällä, jotta siitä olisi edes vähän tukea tuolle. Itse tuo maagikko nappasi toisen köydenpätkän ja kietoi sen käsivartensa ympärille pitääkseen itsensä paremmin kannella.
“Oletko kunnossa?” tämä yritti korottaa ääntään tuon lähellä riittävästi, että sateen ja tuulen, sekä ukkosen jyrinän ylitse edes olisi mahdollista kuulla sanoja.

User avatar
Kide
Posts: 591
Joined: Sun Sep 03, 2017 10:57 pm

Re: Vielä yksi matka

Post by Kide » Thu Jan 30, 2020 4:04 pm

Eldrin ei näyttänyt kuulevan Mirayan huutoa. Mies katseli muualle, kuunteli jotain aivan muuta, mutta jumalille kiitos sattui sitten huomaamaan Mirayan. Helpotuksen naisen kasvoilta huuhteli pois samassa kannelle ryöppyävä aalto, joka yritti lipsuttaa Mirayan otetta ja jätti naisen yskimään merivettä. Aallon mukana jotain tumahti Mirayan vierelle, jonka nainen tajusi Eldriniksi vasta vimmatusti silmiään kuivaksi räpyteltyään. Päivältä jääneet meikit valuivat tummina raitoina Mirayan poskilla ja karvastelivat silmissä yhdessä suolaisen veden kanssa.
"Eldrin!" Muuta Miraya ei osannut vastata. Hänen äänensä oli sekoitus helpotusta ja pelokasta tuskaa. Kuin vaistomaisesti Miraya jatkoi yritystään rimpuilla seisomaan, mutta lopetti itsensä ylös kiskomisen maagikon päänpudistukseen, vaikka ei heti ymmärtänytkään mikseivät he olleet jo menossa portaikon edessä avoinna tuulen mukana hakkaavaa ovea kohti. Sitten hän huomasi köyden miehen käden ympärillä ja alkoi ymmärtää Eldrinin köyttäessä häntä itseään. Ensin turvaköysi, sitten liikkuminen. Miraya joutui tosissaan käskemään käsiään toimimaan uskaltaakseen irrottaa ne mastosta ja tarttua Eldrinin tarjoamaan köyteen. Hän tajusi itsekin lopulta köyttä puristaessaan kuinka säälittävä oli, mutta sille ei mahtanut mitään.
"En. Tai siis olen! Kai." Ainakin nyt paremmassa kuin hetki sitten yksinään. "Entä sinä? Ray?" Mirayan vauhko katse pysähtyi vain hetkeksi Eldrinin silmiin ja tähyili sitten sateen läpi ruoria kohti. Turhaan. Kauempana kannella kaikki oli epämääräistä harmaata massaa. Jostain läheltä kuului pahaenteistä narahtelua ja naksuntaa. Se ei ollut samanlaista kuin tuulessa heiluvan maston natina. Miraya kääntyi uudestaan katsomaan Eldriniä.
"Mikä tuo ääni on?" Vaikka he olivat Eldrinin kanssa kylki kyljessä, Miraya lähestulkoon huusi sanansa. Hän yritti kuunnella mistä ääni tuli, mutta piiskaava sade vääristi äänet. Sen sijaan Miraya näki Eldrinin selän takana jotain, mikä sai hänet tarraamaan miehen paidanhihaan.
"Eldrin!" Miraya parahti ja nyökytti miehen taakse toisen käden puristaessa köyttä ja toisen Eldrinin käsivartta. Laiva kallistui parhaillaan ja valtava aalto nousi sivusta valmiina mätkähtämään kannelle ja kokeilemaan, mitä laivalta irtoaisi sen saaliiksi meren pohjaan.

Post Reply